Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi"

Transkriptio

1 Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

2 OHO!?

3 Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten hyvinvointiin, terveyteen, koulutukseen ja ympäristöön merkittävästi vaikuttavia päätöksiä mutta he eivät ole välttämättä aina tiedostaneet päätösten vaikuttavuutta Page 3

4 Tavoitteet ovat selkeät Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa lisää luottamushenkilöiden arvopohjaista päätöksentekoa ja käynnistää arvokeskustelun halutuista vaikutuksista. Läpinäkyvyys ja avoimuus edellyttävät, että laaditaan vaihtoehtoisia päätösesityksiä ja punnitaan niiden vaikutuksia Page 4

5 Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) tukena päätösesitysten ennakkovalmistelussa Kuntaliitolla suositus (2011) vaikutusten ennakkoarvioinnista EVA tukee kuntien ja maakuntien viranhaltijoita ja luottamushenkilöitä päätösesitysten ennakkovalmistelussa EVAn avulla saadaan esille tulevan päätösesityksen vaikutukset EVAn avulla voidaan myös käsitellä ennakkoon eri päätösesitysvaihtoehtoja ja vertailla niitä Yksittäisten vaikutustyyppien tarkastelusta kohti kokonaisuuden ennakkotarkastelua Vaikutukset ketjuuntuvat ja verkottuvat

6 Yksittäisten vaikutustyyppien tarkastelusta kohti kokonaisuuden ennakkotarkastelua Yksittäisiä vaikutustyyppejä EVA - Ympäristövaikutusten arviointi (YVA) - Terveysvaikutusten arviointi (TVA) - Mielenterveysvaikutusten arviointi (MIVA) - Sosiaalisten vaikutusten arviointi (SVA) - Lapsivaikutusten arviointi (LAVA) - Sukupuolivaikutusten arviointi (SUVA) - Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi (IVA) - ym. Erilaisia vaikutuksia arvioidaan samanaikaisesti

7 Vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline jakautuu kahteen osaan Kuntalainen Ympäristö Suppeassa EVAssa tarkastellaan valmisteltavana olevan päätösesityksen vaikutuksia eri näkökulmista samanaikaisesti lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä Organisaatio ja henkilöstö Talous Laajassa EVAssa tulevalle päätösesitykselle haetaan eri vaihtoehtoja ja tehdään vertailuja eri näkökulmista: käsitellään useampaa päätösesitystä samanaikaisesti (vaikutukset ja vertailu)

8 Näkökulmien eri vaikutuskohteet 1. Kuntalaisvaikutukset: terveys ja hyvinvointi, yhdenvertaisuus, tasa-arvo: sukupuolten ja kieliryhmien välinen, osallisuus, työllisyys, elinkeinoelämä, tietoyhteiskuntataidot (sisältää tietoturvan, palvelujen ja sosiaaliturvan tason), turvallisuus, kattavuus ja saatavuus kunnan eri alueilla 2. Ympäristövaikutukset: ihmisten elinolot, terveys ja viihtyvyys, maaperä, luonnon monimuotoisuus, ilmasto, maisema, kaupunkikuva, kulttuuriperintö, rakennettu ympäristö ja yhdyskuntarakenne 3. Henkilöstö ja organisaatiovaikutukset: keskinäiset toimivaltamuutokset, uudet palveluiden tuottamistavat, organisaation tehtävien määrä, laatu ja menettelytavat, henkilöstömäärä, asema ja osallisuus, organisaation raportointi tiedottamis- ja selvitysvelvoitteet ja kielelliset velvollisuudet 4. Taloudelliset vaikutukset: väestöryhmien ja kotitalouksien asema ja käyttäytyminen, Yritysten toiminta ja niiden välinen kilpailu sekä markkinoiden toimivuus, kunnallistalouden yhteisöjen rahoitus, voimavarojen jako, työllisyys ja tuottavuus sekä palvelutuotannon muutos

9 Toimintaohjeen sisältö - Milloin arviointi tehdään? Ennakkoarviointi tulee tehdä, kun: päätöksellä on välittömiä ja / tai pitkän aikavälin vaikutuksia kuntalaisten hyvinvointiin, elinoloihin ja terveyteen päätös on strategisesti, toiminnallisesti tai taloudellisesti merkittävä kyseessä on merkittävä muutos palveluissa tai kyseessä uusi palveluiden järjestämistapa päätöksellä on välittömiä ja / tai pitkän aikavälin suoria vaikutuksia tai merkittäviä epäsuoria vaikutuksia yritystoimintaan (esim. palvelurakenteeseen, alueen vetovoimaisuuteen, yksittäisiin yrityksiin ja /tai yritysilmapiiriin) Arja Väänänen, Mikkelin kaupunki

10 EVA:n hyödyt Jäsentämään ja selventämään valmistelu ja päätöksentekotilannetta Moniarvoisen, läpinäkyvän ja avoimemman päätöksentekokulttuurin tukeminen Mahdollistaa eri intressien, tavoitteiden ja näkökulmien käsittelyn Vaihtoehtoisten päätösehdotusten arvottaminen Vaikutusten punnitsemiseen lyhyellä ja pitkällä aikajänteellä Kokoaa yhteistyötahoja ja tiivistää yhteistyötä jo päätöksenteon valmisteluvaiheessa (osallistaa eri tahot ennakkoarviointiin sen eri vaiheissa - esim. tutustumalla ennakkoarviointimateriaaleihin) Varmistaa valmistelun ja päätöksenteon laatua Auttaa parhaan ratkaisun valinnassa Suunnataan resurssit sinne, missä niillä pystytään tuottamaan eniten hyvinvointia, elinvoimaa tai tavoiteltua päämäärää

11 Työpaja Mistä tai millaisista asioista olisi hyvä tehdä päätöksen vaikutusten ennakkoarviointi (EVA)? Miten vakiinnuttaa EVAn käyttö kunnissa ja maakunnassa? Kenen pitäisi olla mukana, kun EVA tehdään?

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. EVAuksen perusteet. Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi EVAuksen perusteet Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi (IL 6.10.2016) (YLE 6.10.2016) (HS 6.10.2016) (HS 7.10.2016) Päätöksillä ja päättämättömyydellä on vaikutuksia Kuntapäättäjät ovat tehneet

Lisätiedot

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia?

Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Turvallisuusvaikutukset osana ennakkoarviointia? Kuntamarkkinat 12.9.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa

Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa Vaikutusten ennakkoarviointi hyvinvointipalveluissa Sivistys- ja kulttuurilautakunta 16.11.2017 Tiia Heinäsuo, lapsiasiamies Hyvinvoinnin palvelualue 1 Mitä vaikutusten ennakkoarviointi on? Vaikutusten

Lisätiedot

Mistä asioista teemme ennakkoarvioinnin ja miten teemme linjauksen?

Mistä asioista teemme ennakkoarvioinnin ja miten teemme linjauksen? Mistä asioista teemme ennakkoarvioinnin ja miten teemme linjauksen? Ville Nieminen ja Maria Salenius @ViVaNieminen @Maria_Salenius 6.3.2019 Tervetuloa työpajaan! EVAtaanko teillä? Onko EVAamisesta tehty

Lisätiedot

Kuntien ja maakunnan ennakkoarviointimenettelyn perusteet

Kuntien ja maakunnan ennakkoarviointimenettelyn perusteet Kuntien ja maakunnan ennakkoarviointimenettelyn perusteet Pori 20.5.2019 19.5.2019 Page 1 Nykyinen maailma on nopea, monimutkainen ja epävarma Asioiden ja vaikutuksien jäsentäminen yhdessä etukäteen tuottaa

Lisätiedot

KOKEMUKSIA PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA SALOSSA

KOKEMUKSIA PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA SALOSSA KOKEMUKSIA PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA SALOSSA Kunta-alan hyvinvointiseminaari Kuntatalo 1.6.2016 Esityksen sisältö Miten EVA- menetelmää on sovellettu ennakkoarvioinnin edellytykset toimintamalli

Lisätiedot

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto

Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline. Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Uusi sähköinen päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin työväline Kunta-alan hyvinvointiseminaari 9.6. Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA sis. Lapsivaikutusten arviointi

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA sis. Lapsivaikutusten arviointi TOIMIVA ARKI LAPSILLE JA PERHEILLE POHJOIS-POHJANMAALLA Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA sis. Lapsivaikutusten arviointi Suvi Helanen, projektipäällikkö suvi.helanen@pohjois-pohjanmaa.fi

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Turku 1.12. 2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Turku 1.12. 2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Turku 1.12. 2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa mallin taustaa Poliittisten päätöksentekijöiden

Lisätiedot

Työpaja 4: Hyvinvointitiedolla johtaminen ja viestintä

Työpaja 4: Hyvinvointitiedolla johtaminen ja viestintä Työpaja 4: Hyvinvointitiedolla johtaminen ja viestintä 27.11.2017 Alueellisen hyvinvointikertomuksen laadinta Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen tietopohjan kokoaminen ja sisällyttäminen maakunnan tiedon

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Helsingissä

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Helsingissä Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Helsingissä 25.3.2019 Esityksen sisältö Johdatus ja lainsäädäntö Mitä päätösten vaikutusten ennakkoarviointi on? Miksi päätösten ennakkoarviointia tehdään? Milloin

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa

Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa Vaikutusten ennakkoarviointi tulevaisuuden kunnassa Ennakkoarvioinnin uudet mahdollisuudet Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi 050-561 0466 OHJELMA 10.00 Ennakkoarvioinnin

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten arviointi

Päätösten vaikutusten arviointi Päätösten vaikutusten arviointi Arvioinnin kohde: Viljakkalan terveysaseman muuttaminen palvelupisteeksi Ensimmäisessä vaiheessa arvioidaan onko ko. päätöksellä ollut alla olevia vaikutuksia (rasti ruutuun).

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Hyväksytty: kunnanhallitus OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN. 1. Johdanto

Hyväksytty: kunnanhallitus OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN. 1. Johdanto Hyväksytty: kunnanhallitus 25.3.2013 152 OHJEET VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN 1. Johdanto Kuntaliiton hallitus on 8.6.2011 pitämässään kokouksessa hyväksynyt kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilöille,

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA. Suvi Helanen, PPSHP/ TerPS2

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA. Suvi Helanen, PPSHP/ TerPS2 Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa eli EVA Suvi Helanen, PPSHP/ TerPS2 Kuntapäättäjät ovat tehneet kautta aikain useinkin kuntalaisten hyvinvointiin ja terveyteen merkittävästi

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Erityisasiantuntija Maria Salenius. Kuntaliitto Johtava konsultti Anne Sormunen, FCG Kimmo Haapasalo projektijohtaja

Lisätiedot

Mistä ennakkoarvioinnissa on kysymys? Mitä apua siitä on päätöksenteossa?

Mistä ennakkoarvioinnissa on kysymys? Mitä apua siitä on päätöksenteossa? Mistä ennakkoarvioinnissa on kysymys? Mitä apua siitä on päätöksenteossa? Seinäjoki 4.12.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntakehitys, demokratia ja johtaminen Kuntaliitto Maria.salenius@kuntaliitto.fi

Lisätiedot

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) kunnan päätöksenteossa Tuula Löf 27.2.2013 Joensuu Velvoite

Lisätiedot

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä.

Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s Kirjoita tekstiä napsauttamalla tätä. 1 (7) Asia (valmistelun kohteena oleva asian aihe) LOMAKKEEN TÄYTTÖOHJEET s. 2-5 Asiasta päättävä taho ja lopullinen päätöksentekijä Valmistelijat valmistelun vastuuhenkilön/ -henkilöiden nimi, nimike

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi. Kuntamarkkinat Sähköinen hyvinvointikertomus Salme Sundquist, kehityspäällikkö

Vaikutusten ennakkoarviointi. Kuntamarkkinat Sähköinen hyvinvointikertomus Salme Sundquist, kehityspäällikkö Vaikutusten ennakkoarviointi Kuntamarkkinat Sähköinen hyvinvointikertomus15.9.2011 Salme Sundquist, kehityspäällikkö Kuntaliiton hallitus päätti 8.6.2011 kokouksessaan Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi Pääkaupunkiseudun Praksiksen oppimisverkosto 13.5.2016 Heini Koskensalo-Kleemola Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) Vaikutusten ennakkoarvioinnilla tarkoitetaan päätös-esitysten

Lisätiedot

IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA)

IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA) VeTe IHMISIIN KOHDISTUVIEN VAIKUTUSTEN ARVIOINTI (IVA) Hyvinvointijohtamisen monet ulottuvuudet Turku 29.3.2011 Projektisuunnittelija, VeTeTH- hanke Sijainti VeTe Salo- Turku 52 km Salo- Helsinki 120km

Lisätiedot

EVA ESIMERKKI - VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI MIKKELIN KAUPUNGISSA. Kuntamarkkinat Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki

EVA ESIMERKKI - VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI MIKKELIN KAUPUNGISSA. Kuntamarkkinat Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki EVA ESIMERKKI - VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI MIKKELIN KAUPUNGISSA Kuntamarkkinat 15.9.2016 Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki Kuntalain 410/2015 mukaan kunta edistää asukkaidensa

Lisätiedot

KUNTAESIMERKKI ENNAKKOARVIOINNIN KÄYTTÖÖN OTTAMISESTA

KUNTAESIMERKKI ENNAKKOARVIOINNIN KÄYTTÖÖN OTTAMISESTA KUNTAESIMERKKI ENNAKKOARVIOINNIN KÄYTTÖÖN OTTAMISESTA Terve Kunta verkoston kokous 23.3.2017 Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori Mikkelin kaupunki Kuntalain 410/2015 mukaan kunta edistää asukkaidensa

Lisätiedot

PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI

PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI PÄÄTÖSTEN VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINTI tukemaan kuntastrategiaa ja edistämään kuntalaisten hyvinvointia 15.5.2019 thl.fi/iva 1 SISÄLTÖ Mitä ennakkoarviointi tarkoittaa? Miten kunta hyötyy ennakkoarvioinnin

Lisätiedot

EVA-treffit: Hei me evataan!

EVA-treffit: Hei me evataan! EVA-treffit: Hei me evataan! Kuntatalo 4.6.2018 Maria Salenius Erityisasiantuntija Kuntaliitto Etunimi.sukunimi@kuntaliitto.fi Twitter: @Maria_Salenius OHJELMA 9.15 Aamukahvit 9.45 Ennakkoarviointia tässä

Lisätiedot

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin Annika Latva-Äijö

Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin Annika Latva-Äijö Päätösten vaikutusten ennakkoarviointi - sisältää lapsivaikutusten arvioinnin 28.3.2019 Annika Latva-Äijö Tausta ja käyttöönotto Kuntaliitto on suosittanut päätösten vaikutusten ennakkoarviointia 2011

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite TOIMINTAOHJE VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN MIKKELIN KAUPUNGISSA. 1. Tausta

Kaupunginhallitus Liite TOIMINTAOHJE VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN MIKKELIN KAUPUNGISSA. 1. Tausta Kaupunginhallitus 2.5.2016 Liite 1 145 TOIMINTAOHJE VAIKUTUSTEN ENNAKKOARVIOINNIN TEKEMISEEN MIKKELIN KAUPUNGISSA 1. Tausta Kunnassa tehtävät päätökset ovat useimmiten mittavia ja laajoja, ja ne vaikuttavat

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12.

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa. Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku. Turku 1.12. Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa Tervetuloa! Minna Arve kaupunginhallituksen puheenjohtaja, Turku Turku 1.12.2011 Miksi tänään Turussa Kuntaliiton suositus ja opas ennakkoarvioinnista

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia.

Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia. Vaikutusten ennakkoarvioinnin käyttö auttaa tekemään päätöksiä, jotka ovat kuntastrategian mukaisia ja jotka edistävät asukkaiden hyvinvointia. 1 Tämä esitys kuvaa napakasti mitä ennakkoarviointi tarkoittaa,

Lisätiedot

HYVINVOINTIPISTE Sijainti ja rooli 2019->

HYVINVOINTIPISTE Sijainti ja rooli 2019-> Vaikutusten ennakkoarviointi HYVINVOINTIPISTE Sijainti ja rooli 2019-> Hyvinvointipalvelut/Terveyden edistäminen 1 2 3 Hyvinvointipisteen sijainti ja rooli 2019 -> Viiden vuoden vuokrasopimukseen sitoutuminen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen ja Suomen arviointiyhdistyksen yhteinen seminaari 4.5.2012

Itä-Suomen yliopiston Sosiaali- ja terveysjohtamisen laitoksen ja Suomen arviointiyhdistyksen yhteinen seminaari 4.5.2012 Arviointia, arviointitukimusta ja arviointitietoa - arviointimekanismit kunnassa - Kuntaliiton Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa suositus ja opas Itä-Suomen yliopiston Sosiaali-

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA versio

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA versio TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA versio 110613 Arvio ennakkoarvioinnin tarpeesta tehdään aina. Vastuu tarvearvioinnista on esittelijällä. Ennakkoarviointia ei tarvita: yksilöä koskeva

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

ENNAKKOARVIOINTI LAAJAKAISTA KAIKILLE TOTEUTTAMISVAIHTOEHDOISTA

ENNAKKOARVIOINTI LAAJAKAISTA KAIKILLE TOTEUTTAMISVAIHTOEHDOISTA LIITE 4 ENNAKKOARVIOINTI LAAJAKAISTA KAIKILLE TOTEUTTAMISVAIHTOEHDOISTA Kuntaliiton hallitus on 8.6.2011 pitämässään kokouksessa hyväksynyt suosituksen ennakkoarvioinnista. Ennakkoarviointi on laadittu

Lisätiedot

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA

TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA TOIMINTAOHJE LAUTAKUNTAPÄÄTÖSTEN ENNAKKOARVIOINNISTA 180413 versio Arvio ennakkoarvioinnin tarpeesta tehdään aina. Vastuu tarvearvioinnista on esittelijällä. Ennakkoarviointia ei tarvita: yksilöä koskeva

Lisätiedot

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku

Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikutukset tasa-arvoon? Eeva Honkanummi va Kehittämispäällikkö Espoon kaupunki, sosiaali- ja terveystoimi Turku Vaikuttavuus Tämän seminaarin esittelyteksti: pohditaan naisten ja miesten tasaarvon merkitystä

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

4. Kunnallisten varhaiskasvatukseen osallistumiseen liittyvien eriarvoistavien käytäntöjen tiedostaminen ja yhdenmukaistaminen

4. Kunnallisten varhaiskasvatukseen osallistumiseen liittyvien eriarvoistavien käytäntöjen tiedostaminen ja yhdenmukaistaminen Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen nimitti helmikuussa 2017 kolme selvityshenkilöä tekemään selvitystä mm. varhaiskasvatuksen osallistumisasteen nostamisesta. Työryhmä julkaisi asiasta

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa

Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa Lapsivaikutusten arviointi päätöksenteossa 1 21.6.2018 Hanna Harju-Virtanen Työryhmän jäsenet Hanna Harju-Virtanen, Pirkanmaan Lape-hanke Kati Honkanen, THL Tampere: Tiia Heinäsuo ja Miia Nivala Nokia:

Lisätiedot

Näkökulmia vaikutusten arvioinneista. Kajaani Eila Linnanmäki ja Tuulia Rotko

Näkökulmia vaikutusten arvioinneista. Kajaani Eila Linnanmäki ja Tuulia Rotko Näkökulmia vaikutusten arvioinneista Kajaani 12.11.2010 Eila Linnanmäki ja Tuulia Rotko 1 Mikä vaikutusten arviointi? Näyttöön perustuva vaikuttavuuden ja vaikutusten arviointi alkoi kehittyä 1990-luvulta

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi

Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta Kajaani Johtaja Anne Knaapi Hyvinvoinnin rakentuminen järjestöjen näkökulmasta 14.10.2016 Kajaani Johtaja Anne Knaapi Sosiaali- ja terveysjärjestöt Järjestöjen tuottamat sosiaali- ja terveyspalvelut Sosiaali- ja terveyspalveluja

Lisätiedot

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus

LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus LAPSIYSTÄVÄLLINEN KUNTA JA MAAKUNTA -oppimisverkosto 6.2.2017 Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Toimintakulttuurin muutoksen kokonaisuus 10.2.2017 Etunimi Sukunimi Päivän ohjelma Klo 9.00 Klo 9.30

Lisätiedot

Koordinaatioryhmän kokous

Koordinaatioryhmän kokous Muistio 1 (5) Koordinaatioryhmän kokous Aika: 17.5.2018 klo 13.00-15.17 Paikka: Vapriikki, nh. 1-2 Osallistujat erillisessä liitteessä. Asia Esittely, keskustelu, jatkotoimenpiteet 1 Kokouksen avaus ja

Lisätiedot

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen

Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Sukupuolten tasa-arvon edistäminen Mitä on suvaaminen?, ylitarkastaja Tasa-arvoyksikkö 1 Esityksen rakenne Tasa-arvolaki ja yhdenvertaisuuslaki Peruskäsitteitä Sukupuolinäkökulman valtavirtaistamisesta

Lisätiedot

Yritysvaikutusten arviointi Mikkelin kaupungissa YHDESSÄ ETEENPÄIN

Yritysvaikutusten arviointi Mikkelin kaupungissa YHDESSÄ ETEENPÄIN Yritysvaikutusten arviointi Mikkelin kaupungissa YHDESSÄ ETEENPÄIN ELINVOIMA- JA KILPAILUKYKYSTRATEGIA OSAAMISEN KÄRJET SUUNTAAVAT MENESTYSTÄ ELINVOIMA- JA KILPAILUKYKYSTRATEGIA OSAAMISEN KÄRJET KEHITTÄMISOHJELMAT

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu :45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Kaupunginhallituksen itsearviointi 2015 RTF Report - luotu 30.06.2016 15:45 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Hallitus 19 8 5 Yhteensä 19 8 5 Vastausprosentti 42.1 Lopettaneet 26.3 Kesken jättäneet

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi

Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Lapsivaikutusten arviointi lasten ja nuorten parhaaksi Seurakuntien LAVA-työkalu lapsivaikutusten arviointiin hiippakuntasihteeri Ari Tähkäpää Mikkelin hiippakunnan tuomiokapituli Kirkolliskokouksen päätös

Lisätiedot

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen

Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Gasum Oy Finngulf LNG LNG-terminaali Inkooseen Ympäristövaikutusten arviointiselostus Yleisötilaisuus Inkoossa 19.8.2015 Ympäristösi parhaat tekijät 2 Finngulf LNG, LNG-terminaali Inkooseen LNG-terminaali

Lisätiedot

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011

YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA. Ohjausryhmä 4.4.2011 KUUSAMON KULTAKAIVOSHANKE YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIOHJELMA Ohjausryhmä 4.4.2011 YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTI Ympäristövaikutusten arvioinnin (YVA) tarkoituksena on varmistaa, että ympäristövaikutukset

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 I TAUSTA Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan

Lisätiedot

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere

TYÖPAJATYÖSKENTELY. Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere TYÖPAJATYÖSKENTELY Ehkäisevän päihdetyön ja terveyden edistämisen kuntayhdyshenkilöiden työkokous Tampere 27.10.2016 Sini Männistö ja Juha Mieskolainen 1 TYÖPAJATYÖSKENTELY: TEEMA Palautetaan mieleen aamupäivän

Lisätiedot

Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi

Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi Lautakuntapäätösten ennakkoarviointi Käytännön tarkoitus Kunnallisessa päätöksenteossa virkamiehet arvioivat päätösesityksiä valmistellessaan, minkälaisia eri vaihtoehtojen vaikutukset ovat ja luottamus

Lisätiedot

Kirkonkylän osayleiskaava

Kirkonkylän osayleiskaava Kirkonkylän osayleiskaava Yleiskaavapäällikkö Anita Pihala 8.6.2016 1 Osayleiskaavatyö alkaa... Miksi? Kirkonkylän kehittämistä varten laaditaan osayleiskaava, jossa ratkaistaan alueen maankäytölliset

Lisätiedot

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa!

Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kulttuuri kantaa sivistyskuntaa! Kuntien kulttuuritoimintalain infotilaisuudet 2019 Johanna Selkee Erityisasiantuntija Suomen Kuntaliitto @JoSelkee Sivistyskunnan haasteet VÄESTÖ - vanhenee - monikulttuuristuu

Lisätiedot

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin

Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Esa Iivonen, johtava asiantuntija, MLL Kuntaliiton EVA-treffit 6.3.2019 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Päätöksen vaikutukset tunnistettava Päätöksenteossa on tunnistettava ja otettava huomioon vaikutukset

Lisätiedot

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ

YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ YHDESSÄ! LASTEN JA NUORTEN OIKEUS JA ETU EDELLÄ Pohjois-Savon LAPE-startti YHDESSÄ! Keskiviikkona 17.5.2017 Lasten, nuorten ja perheiden terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseksi Lapsen oikeuksien sopimus

Lisätiedot

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä

KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä KYSELY KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä Kysymykset koskevat kunnan toimintaa vuonna 2010 ellei kysymyksen yhteydessä ole toisin mainittu. I TAUSTA 1) Keneltä voimme tarvittaessa

Lisätiedot

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Kaikki hyöty irti terveydenhuoltolaista - hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 10.2.2011 Kuntatalo Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen

POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI Hannu Leskinen POHJOIS-SUOMEN NEUVOTTELUKUNTA HKI 8.12.2016 Hannu Leskinen - Järjestämisvastuu Vastaa asukkaan lailla säädettyjen oikeuksien toteutumisesta (ML 7 ) Pitää huolta monipuolisista ja vaikuttavista osallistumisen

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle 10. Rakennetun

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/

KH liite n:o 2/ VALT liite n:o 2/ KH liite n:o 2/4.12.2012 VALT liite n:o 2/13.12.2012 Sivu 2 / 5 1 VALIOKUNNAT Pudasjärven kaupungin valiokunnat osallistuvat kaupungin päätöksien valmisteluun valtuustolle, kaupunginhallitukselle tai virkamiehille.

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Ympäristövaikutusten arviointi

Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointi Ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä arvioidaan hankkeen aiheuttamia välittömiä ja välillisiä vaikutuksia jotka kohdistuvat (laki ympäristövaikutusten arviointimenettelystä

Lisätiedot

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY

FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY FENNOVOIMAN KÄYTETYN YDINPOLTTOAINEEN KAPSELOINTI- JA LOPPUSIJOITUSLAITOKSEN YVA-MENETTELY YVA-ohjelman yleisötilaisuus Anna-Katri Räihä, Pöyry Finland Oy YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVIOINTIMENETTELY Tavoitteena

Lisätiedot

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä

Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Esa Iivonen Lapsiystävällinen kunta ja maakunta oppimisverkosto 13.3.2017 Lapsivaikutusten arvioinnilla parempia päätöksiä Lapsivaikutusten arviointi lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelmassa Kunnat,

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Voiko hallita hallitsematonta? - Sivuvaikutukset politiikka-arvioinneissa. Mikael Hildén Ilmastonmuutoksen ohjelma

Voiko hallita hallitsematonta? - Sivuvaikutukset politiikka-arvioinneissa. Mikael Hildén Ilmastonmuutoksen ohjelma Voiko hallita hallitsematonta? - Sivuvaikutukset politiikka-arvioinneissa Mikael Hildén Ilmastonmuutoksen ohjelma Klassinen kuva vaikutuksista politiikkaarvioinneissa (ympäristö)vaikutuksia Tavoiteltuja

Lisätiedot

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen,

Tulevaisuuden kunta ja Kunnat ohjelma. Sini Sallinen, Tulevaisuuden kunta ja Kunnat 2021 -ohjelma Sini Sallinen, erityisasiantuntija, sini.sallinen@kuntaliitto.fi, @SallinenSini 4.4.2016 Luonnos Kuntaliiton strategisista tavoitteista tulevaisuuden kunnalle

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa 1.12.2011. Turun kaupunki strategiajohtaja Antti Kirkkola

Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa 1.12.2011. Turun kaupunki strategiajohtaja Antti Kirkkola Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa 1.12.2011 Turun kaupunki strategiajohtaja Antti Kirkkola Ennakkoarviointi Turussa; Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi (IVA) Turku on

Lisätiedot

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015

Johdatus lapsivaikutusten arviointiin 30.11.2015 Johdatus lapsivaikutusten arviointiin Akaa 24.11.2015 Lapsivaikutusten arviointi Virkamiesten ja päättäjien työkalu lasten, nuorten ja perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen sekä palveluiden

Lisätiedot

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin

MIKKELIN STRATEGIA Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Kaupunginhallitus 8.1.2018 Liite 1 7 MIKKELIN STRATEGIA 2018-2021 Yhdessä teemme Saimaan kauniin Mikkelin Strategisesta ajattelusta käytännön tekoihin Miten teemme yhteisestä visiosta totta? Arvokirjan

Lisätiedot

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari

Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari Sisäinen valvonta - mitä merkitsee luottamushenkilölle ja viranhaltijalle Rahoitusriskien hallinnan seminaari 8.5.2013 Kuntatalo, Helsinki 8.5.2013 Sari Korento kehittämispäällikkö Sisäinen valvonta Kuntalaki

Lisätiedot

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella

Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella Sairaanhoitopiirin hallituksen työn arviointi valtuustokaudella 2009 2012 Miten arvioit hallitustyön edellytyksiä hallituksessa yleisesti seuraavien asioiden osalta? Arvioi edellytyksiä asteikolla 1 5

Lisätiedot

Naisten ja miesten tasa-arvon merkitys kunnan johtamisessa ja palveluissa. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Kuntaliitto, 13.6.

Naisten ja miesten tasa-arvon merkitys kunnan johtamisessa ja palveluissa. Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Kuntaliitto, 13.6. Naisten ja miesten tasa-arvon merkitys kunnan johtamisessa ja palveluissa Tuula Haatainen, varatoimitusjohtaja Kuntaliitto, 13.6.2012 Sisältö Kunnat muutoksessa ajankohtaista Kuntien vaikutukset sukupuolten

Lisätiedot

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI

Tiedolla johtamisen kehittäminen. Mikko Huovila STM OHO DITI Tiedolla johtamisen kehittäminen STM OHO DITI Tiedolla johtamisen SMART S Strategia ja strategiset tavoitteet M R A Mittaaminen ja data Analyysi ja analytiikka Raportointi ja visualisointi T Toiminnan

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Kuntaliitto mukana muutoksessa. Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017

Kuntaliitto mukana muutoksessa. Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017 Kuntaliitto mukana muutoksessa Muutosjohtajien aluekierros, kevät 2017 Maakuntia ja tulevaisuuden kuntia tulee valmistella samanaikaisesti VALTIO Ohjaus ja resurssit Ohjaus ja resurssit Vuorovaikutus Vuorovaikutus

Lisätiedot

Ryhmä 2. Nyt harjoitellaan! Työstetään yhdessä lapsivaikutusten arviointiin pohjaavaa ennakkoarviointiesimerkkiä. Muistio

Ryhmä 2. Nyt harjoitellaan! Työstetään yhdessä lapsivaikutusten arviointiin pohjaavaa ennakkoarviointiesimerkkiä. Muistio Ryhmä 2. Nyt harjoitellaan! Työstetään yhdessä lapsivaikutusten arviointiin pohjaavaa ennakkoarviointiesimerkkiä. Muistio 6.3.2019 Page 1 Päätösten vaikutusten ennakkoarvioinnin EVAn kokonaisuus Painotus

Lisätiedot

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari

Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1. Strategiaseminaari Iisalmen kaupunkistrategia 2030 Luonnos 1 Strategiaseminaari 27.6.2017 Visio 2030 Suomen houkuttelevin seutukaupunki Strategiset ohjelmat Vetovoima ja kasvu Osaaminen ja hyvinvointi Toimiva kaupunkiympäristö

Lisätiedot

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017

Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa. Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Osallisuus matkalla Lapin maakuntaan & uudessa maakunnassa Lapin maakuntauudistuksen esivalmistelun ajatelmia Huhtikuu 2017 Maakuntauudistuksella luodaan maahamme nykyaikainen ja kustannustehokas, kaikkia

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Yleisötilaisuuden ohjelma

Yleisötilaisuuden ohjelma Yleisötilaisuuden ohjelma 1) Tilaisuuden avaus 2) YVA-menettely ja YVA-selostuksen sisältö - Yhteysviranomaisen edustaja 3) Kemijärven biojalostamohankkeen tilannekatsaus - Boreal Bioref Oy 4) Hankkeeseen

Lisätiedot

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma

Siilinjärven kunta. Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi. Ympäristövaikutusten arviointiohjelma 67080073.BST1 Helmikuu 2010 Siilinjärven kunta Kalliokiviainesten ottotoiminta Vuorelan alue, Siilinjärvi Ympäristövaikutusten arviointiohjelma TIIVISTELMÄ Hankekuvaus Siilinjärven kunta suunnittelee maa-

Lisätiedot

Terveyden edistämisen laatusuositus

Terveyden edistämisen laatusuositus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen on kunnan perustehtävä. Tämän tehtävän toteuttamiseen kunta tarvitsee jokaisen hallinnonalan osaamista ja yhteistyötä. Terveyden edistäminen on tietoista terveyteen

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman vaikutusten arviointi (SOVA) Tuire Valkonen ja Niko-Matti Ronikonmäki 13.3.2019 1 Arvioinnin tarkempi aikataulu Arvioinnin tavoitteet ja prosessin suunnittelu

Lisätiedot