klo Hyvinvointijohtamisen lähtökohtia lainsäädännön näkökulmasta Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Kahvitauko noin klo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "klo 17.00 19.00 Hyvinvointijohtamisen lähtökohtia lainsäädännön näkökulmasta Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Kahvitauko noin klo"

Transkriptio

1 klo Hyvinvointijohtamisen lähtökohtia lainsäädännön näkökulmasta Hyvinvointikertomus hyvinvointijohtamisen työkaluna Kahvitauko noin klo Poikkihallinnollisen hyvinvointijohtamisen rakenteet Oulussa Kuntalaisten osallisuuden elementit hyvinvointikertomuksen valmistelussa Vaikutusten ennakkoarviointi päätösten valmistelussa 1

2 Suomen perustuslaki 19 Julkisen vallan on turvattava jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä, tuettava perheen ja muiden lapsen huolenpidosta vastaavien mahdollisuuksia turvata lapsen hyvinvointi Kuntalaki 1 Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja kestävää kehitystä alueellaan Maankäyttö- ja rakennuslaki 5 edistää turvallisen, terveellisen, viihtyisän, sosiaalisesti toimivan ja eri väestöryhmien tarpeet tyydyttävän elin- ja toimintaympäristön luomista.. Ympäristölaki 1 Tämän lain tarkoituksena on turvata terveellinen ja viihtyisä sekä luonnontaloudellisesti kestävä ja monimuotoinen ympäristö Terveydenhuoltolaki 2 edistää ja ylläpitää väestön terveyttä ja hyvinvointia kaventaa väestöryhmien välisiä terveyseroja, vahvistaa kunnan eri toimialojen välistä ja muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Sosiaalihuoltolain 1 (ehdotus laiksi) edistää ja ylläpitää väestön hyvinvointia torjua ja vähentää väestön eriarvoisuutta ja syrjäytymistä parantaa sosiaalihuollon ja kunnan muiden toimialojen välistä ja muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä hyvinvoinnin edistämisessä

3 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Kunnan on nimettävä terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen vastuutahot. Kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen sekä yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten yhteisöjen kanssa. Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 7 Kunnan eri toimialojen on tehtävä yhteistyötä asukkaiden hyvinvoinnin edistämisessä. Kunnan on nimettävä hyvinvoinnin edistämisen koordinoimiseksi tarpeelliset vastuutahot eri toimialoilta. Kunnan on tehtävä yhteistyötä muiden kunnassa toimivien julkisten tahojen, yritysten ja järjestöjen kanssa. 3

4 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä sekä kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan hyvinvointitarpeisiin Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 7 Kunnan on seurattava asukkaidensa elinoloja, hyvinvointia ja niihin vaikuttavia tekijöitä sekä kunnan palveluissa ja muissa tukitoimissa suoritettavia toimenpiteitä, joilla on vaikutusta asukkaiden hyvinvointiin 4

5 Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 8 Kunnan on vähintään kerran valtuustokaudessa kerättävä asukkaidensa näkemyksiä väestön hyvinvoinnin tilasta sekä varattava heille mahdollisuus osallistua ja vaikuttaa hyvinvoinnin edistämisen tavoitteiden asettamiseen ja niitä tukevien toimenpiteiden määrittelyyn. Kooste kerätystä palautteesta ja sen perusteella tehty arvio kunnan hyvinvoinnin tilaan vaikuttavista tekijöistä on sisällytettävä osaksi hyvinvointikertomusta. 5

6 Terveydenhuoltolaki 12 Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus. Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 9 Hyvinvoinnin edistämisen vastuutahon on raportoitava kunnanvaltuustolle asukkaiden hyvinvoinnista vuosittain hyvissä ajoin ennen seuraavaa kalenterivuotta koskevan talousarvion laatimista. Lisäksi valtuustolle on valmisteltava kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus. Kunnan on raportoinnin perusteella tarkistettava hyvinvoinnin edistämisen tavoitteita ja niitä tukevia toimenpiteitä. Raportoinnin tulokset on huomioitava talousarviota laadittaessa. 6

7 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on strategisessa suunnittelussaan: asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 7 Kunnan on strategisessa suunnittelussaan: asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet huomioiden erilaiset väestöryhmäkohtaiset suunnitelmat. 7

8 Terveydenhuoltolaki 12 Ehdotus sosiaalihuoltolaiksi 6 Kunnan on päätöksenteon ja ratkaisujen valmistelussa arvioitava ja otettava huomioon tehtävien päätösten ja ratkaisujen vaikutukset väestön terveyteen ja sosiaaliseen hyvinvointiin. Kunnan on päätöksenteossa ja ratkaisujen valmistelussa sekä toteuttamisessa ennakoitava, arvioitava ja otettava huomioon tehtävien päätösten ja ratkaisujen vaikutukset väestön hyvinvointiin. 8

9 9

10 Kunnassa eri hallinnonalojen asiantuntijoiden yhdessä laatima asiakirja Hyvinvointijohtamisen työväline Poliittisen päätöksenteon tuki Kunnan strategiatyön sekä toiminnan ja talouden suunnittelun yksi perusta Seurannan ja arvioinnin työväline Väestöryhmittäinen hyvinvointitieto Hyvinvointitarpeiden kartoitus Vuosikello Hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma vuosikello Toteutuneen hyvinvoinnin edistämistoiminnan ja hyvinvointipolitiikan arviointi vuosikello (Terveempi Pohjois-Suomi 2- hankkeen sovellus lähteestä THL 2009) 10

11 Vaihe 1 ( 2008) Kansanterveyslaitos (KTL) Sosiaali- ja terveysalan tutkimusja kehittämiskeskus (STAKES) Sosiaali- ja terveysministeriön hankkeet, mm. TEJO ja TEVA Vaihe 2 ( ) Terveempi Pohjois- Suomi -hanke: Paperinen hyvinvointikertomus sähköinen hyvinvointikertomus, versiot 0.1 ja 0.2 yhdessä Kanerva- KASTE-hankkeen kanssa Vaihe 3 ( ) Terveempi Pohjois- Suomi 2 -hanke: Versiot 0.3 ja 0.4 Yhteistyössä mukana eri tahoja Omistajuus siirtymässä Kuntaliitolle 11

12 215 kuntaa on tilannut pääkäyttäjätunnuksen Uusien sähköisen HVKversioiden julkaisu: Versio 0.3: Helmikuu 2013 Versio 0.4: Helmikuu

13 Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu & -hallinta 2. Kaikki ikäryhmät C. Henkinen hyvinvointi D. Terveys & toimintakyky E. Turvallisuus F. Opiskelu & työ G. Tasa-arvo & oikeudenmukaisuus H. Asuminen & ympäristö I. Toimeentulo 1. Kunnan rakenteet & elinvoima 7. Kuntalaisten palvelut 3. Lapset, varhaisnuoret & lapsiperheet 4. Nuoret ja nuoret aikuiset 5. Työikäiset 6. Ikäihmiset 13

14 Kertomus etenee vuodesta ja valtuustokaudesta toiseen Käyttöönotto Oulussa 5/2012-6/2014

15 Hyvinvointikertomuksen vuosikello Toiminnan ja talousarvion valmisteluprosessi Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Väestön hyvinvoinnin ja palvelujen kuvaus /indikaattorit (kohta 4 ja 5) Kuntalaisten osallisuus (kokemus) Järjestöt ja 3.sektori (kokemus) Yhteenveto hyvinvoinnin vahvuuksista ja kehittämiskohteista (6.1 ja 6.2) Arviointi hallintokuntien toimenpiteiden vaikuttavuudesta (2) TP Strategian valmistelu ja Hyväksyminen TA:n suunnitteluohje, valmistelu ja ta esitys ja luottamushenkilökäsittely Prosessien TA valmistelu, esitykset ja lautakuntakäsittelyt Toimenpide- ja resurssiesitykset hyvinvoinnin kehittämiskohteisiin (6.3) Strategia, ohjelmat ja muut toimintaa ohjaavat asiakirjat (kohta 3) Palvelujen järjestämisohjelman tarkistaminen Käyttösuun. valmistelu prosesseissa konkreettiset toimenpit. + mittarit (6.3) Hvk:n, talousarvion ja toimintasuun. hyväksyminen TP luottamushenk.käsit

16 Hyvinvointikertomuksen vuosikello ja kolmen pääkohdan sijoittuminen siihen Toiminnan ja talousarvion valmisteluprosessi Tammikuu Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Väestön hyvinvoinnin ja palvelujen kuvaus /indikaattorit (kohta 4 ja 5) Kuntalaisten osallisuus (kokemus) Järjestöt ja 3.sektori (kokemus) Yhteenveto hyvinvoinnin vahvuuksista ja kehittämiskohteista (6.1 ja 6.2) Arviointi hallintokuntien toimenpiteiden vaikuttavuudesta (2) TP TP Strategian valmistelu ja Hyväksyminen TA:n suunnitteluohje, valmistelu ja ta esitys ja luottamushenkilökäsittely Prosessien TA valmistelu, esitykset ja lautakuntakäsittelyt luottamushenk.käsit Toimenpide- ja resurssiesitykset hyvinvoinnin kehittämiskohteisiin (6.3) Strategia, ohjelmat ja muut toimintaa ohjaavat asiakirjat (kohta 3) Palvelujen järjestämisohjelman tarkistaminen Käyttösuun. valmistelu prosesseissa konkreettiset toimenpit. + mittarit (6.3) Hvk:n, talousarvion ja toimintasuun. hyväksyminen

17 Hyvinvointijohtamisen kivijalka 17

18 Kaupungin johtoryhmä Matti Pennanen Sinikka Salo Kirsti Ylitalo-Katajisto Riitta Erola Piia Rantala- Korhonen Mika Penttilä Timo Kenakkala Matti Matinheikki Ari Heikkinen Jukka Weisell Timo Nousiainen Jarmo Ronkainen Juha Ala-Mursula Hyvinvointipalvelut Sivistys- ja kulttuuripalvelut Hyvinvoinnin koordinaatioryhmä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Konsernipalvelut Elina Välikangas * Arto Willman Paula Paajanen * Maria Ala-Siuru (Pj.) Heidi Alatalo * Juha Aho* Heikki Pulkkinen Kari Pekka Kronqvist* Marja Salo-Laaka Mervi Uusimäki Jari Vanhatalo Ritva Kuorilehto Matti Vähäkuopus (siht.) * merkitty oman johtoryhmänsä jäsen / lihavoitu prosessissa hyvinvointikertomustyöstä vastaava Asiantuntijaryhmien ja verkostojen poikkitoiminnallista yhteistyötä Lasten ja nuorten palvelukokonaisuuksien valmisteluryhmä Turvallisuustyöryhmä Ennaltaehkäisevän työn työryhmä Työllisyyden yhteistyöryhmät Liikenneturvallisuus työryhmä Vihero työryhmä Yhteisötoiminta ja kuntalaisvaikuttaminen Kuntalaisvaikuttamisen koordinaattorit ja yhteistoiminnan päällikkö/ neuvostojen puheenjohtajat Järjestöt, 3.sektori ja yritykset sähköinen osallisuus Vammaisneuvosto Kansankäräjät Oulun nuorten edustajisto Ikääntyneiden neuvosto Alueelliset yhteistyöryhmät

19 Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu & -hallinta 2. Kaikki ikäryhmät Kopa Y&Y C. Henkinen hyvinvointi D. Terveys & toimintakyky E. Turvallisuus Y&Y Kopa 1. Kunnan rakenteet & elinvoima 3. Lapset, varhaisnuoret & lapsiperheet 4. Nuoret ja nuoret aikuiset Siku Siku F. Opiskelu & työ G. Tasa-arvo & oikeudenmukaisuus H. Asuminen & ympäristö 7. Kuntalaisten palvelut Siku Hyve Y&Y 5. Työikäiset 6. Ikäihmiset Hyve Hyve I. Toimeentulo Kopa 19

20 Kuntalaisten osallisuus hyvinvointikertomuksen valmistelussa sähköinen osallisuus Alueelliset yhteistyöryhmät Hyvinvointia tukevia asioita esimerkki: Alueen luonto (mm. Letonniemi) ja merellisyys. Erityisesti lapsille ja lapsiperheille tärkeitä. Päivähoitopaikkoja on hyvin. Kouluja on lapsille ja nuorille hyvin. Terveyspalveluihin / vastaanotolle pääsee hyvin ja palvelu toimii. Ladut hoidetaan talvella hyvin. Kirjastopalvelut ja lähikauppapalvelut alueella hyvät. Turvallisuuden tunne viimeaikoina vähän laskenut Alueen yhteisöllisyys, josta esim. eri yhdistysten ja yhteistyöryhmän toiminta esimerkkejä. Kehittämisen tarpeita: Lapsille ja lapsiperheille suunnattua yhteistä toimintaa. Joukkoliikenteen kehittäminen. Laboratoriopalveluiden kehittäminen ikäihmisten tarpeisiin Ikäihmiselle suunnatun ohjattua liikunnan kehittäminen. Asukastuvan aukioloajat siten että mahdollistavat kaikkien osallistumista. 20

21 Luettavissa osoitteessa: details.php?p=2572 Kuntaliiton hallitus on pitämässään kokouksessa hyväksynyt kuntien ja kuntayhtymien luottamushenkilöille, viranhaltijoille ja valmistelijoille sekä soveltuvin osin kuntien liikelaitoksille tarkoitetun suosituksen Vaikutusten ennakko-arvioinnista kunnallisessa päätöksenteossa.

22 Ei vaikutuksia TAI vaikutukset tiedossa Ei tarvetta EVAlle Nopeaa reagointia vaativia TAI eimerkittäviä vaikutuksia Suppea EVA Merkittäviä vaikutuksia TAI ristiriitoja Laaja EVA Hyvinvointikertomuksen toiminnan suunnittelu, resurssit ja mittarit kohdassa suunnitellaan onko tarvetta tehdä EVA arviointia. 22

23 Päätöksen ennakkoarviointi taulukko Päätösvaihtoehdot ja arvio niiden vaikutuksista Tarvittava tilasto tai rekisteritieto Nykytila (0 vaihtoehto) Esitysvaihtoehto 1 Esitysvaihtoehto 2 Esitysvaihtoehto 3 Vaikutuksen kuntalaisiin ja palveluihin Ympäristövaikutuks et Organisaatio- ja henkilövaikutukset Taloudelliset vaikutukset Vaikutus strategian tai muiden ohjelmien ja toimintasuunnitelmien toteutumiseen 23

24 Vuoden 2013 hyvinvointikertomukseen kirjataan palvelujen järjestämisohjelmassa 2013 olleet kehittämisalueet...: Lapset ja lapsiperheet: - Lasten kasvu- ja kehitysympäristöjen tukeminen, - Hyvät peruspalvelut, - Syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisy Nuoret: - Nuorten yhteiskunta- ja koulutustakuun toteuttaminen Työikäiset: - Elinvoimaisuuden ja yrittäjyyden edistäminen, * Työllisyyden edistäminen, pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen - Hyvinvoinnin lisääminen, * Omaehtoisen terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen, * Mielenterveys- ja päihdeongelmien ehkäisy ja varhainen puuttuminen Ikääntyneet: - Toimintakyvyn edistäminen, - Arjen turvallisuuden parantaminen ->... ja palvelualueiden toimenpiteet ja mittarit poimitaan hyväksytyistä käyttösuunnitelmista. Ensimmäinen sähköisesti valmisteltu hyvinvointikertomus hyväksyttäväksi kevään 2013 aikana. Vuonna 2013 hyvinvointikertomustyö kytketään vuosikellon mukaisesti osaksi vuoden 2014 suunnittelua. 24

25 25

Kansalaisen hyvinvointi (tieto)

Kansalaisen hyvinvointi (tieto) Kansalaisen hyvinvointi (tieto) terveyspalveluiden toiminnan ohjaajana -case sähköinen hyvinvointikertomus 1 Kunnan toiminnan kolmikanta HYVINVOINTI ELINVOIMA KUNNAN PALVELUT 30.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä

Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014. Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Järjestöt-kunta yhteistyöseminaari, 17.9.2014 Hyvinvointijohtaminen kunnan muuttuvassa toimintaympäristössä Miten ihmisen ääni mukana Pohjois-Karjalassa? Hyvinvointikertomus ihmisen ääntä kokoamassa Vesa

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen

Sähköinen hyvinvointikertomus. Erityisasiantuntija Anne Sormunen Sähköinen hyvinvointikertomus Erityisasiantuntija Anne Sormunen 1 = Tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus ja prosessit elinvoima, rakenne ja talous

Lisätiedot

Kuntalaisten tarpeiden arviointi

Kuntalaisten tarpeiden arviointi Kuntalaisten tarpeiden arviointi Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Se on tiedolla johtamisen tiimityöväline kuntalaisen hyvinvointi ja kokemus palveluiden toimivuus

Lisätiedot

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2

Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 Vuosikellot: kunnan talouden ja toiminnan suunnittelu ja hyvinvointikertomusprosessi Suvi Helanen, hankesuunnittelija, TerPS2 TerPS2 - SH - 2013-2014 1 Kuinka edetään Osio 1. Osio 2. Osio 3. taustoitusta,

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus strategisen hyvinvointijohtamisen välineenä Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Suomen Kuntaliitto 11.1.2013 Kunnan hyvinvointijohtaminen Kuntalaki 1 : Kunta

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Tiedolla johtamisen työkalu. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Tiedolla johtamisen työkalu. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS Tiedolla johtamisen työkalu Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Miten johtaa kuntaa entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Kuntatalous Kuntalaisten ja sidosryhmien

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013

Tiedolla johtaminen. Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen Suvi Helanen TerPS2 2013 Tiedolla johtaminen auttaa näkemään tulevaisuuteen Laadukkaat palvelut edellyttävät palvelutarpeiden ennakoimista ja palveluresurssien oikeaa kohdentamista.

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana

Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomus uuden terveydenhuoltolain toteuttajana Hyvinvointikertomukset ja strategiat elämään! Työkokous, Rovaniemi 22.3.2011 Terveempi Pohjois-Suomi Suvi Helanen, hankesuunnittelija Mitä laeissa

Lisätiedot

Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Haastava kuntajohtaminen - Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Tukee strategiatyötä, johtamista ja strategioiden toimeenpanoa Kunnassa on yksi kuntastrategia

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ

KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ KUNTIEN JA MAAKUNTIEN VASTUUT JA ROOLIT HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMISESSÄ Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Helsinki, Selvityshenkilöraportti 14.8.2015 3) Itsehallintoalueiden ja kuntien

Lisätiedot

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo

Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Suvi Helanen, koulutussuunnittelija PPSHP, Perusterveydenhuollon yksikkö Kunnanhallituksen pj. Oulunsalo Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO

HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO HYVINVOINTIKERTOMUS JA- TILINPITO Irmeli Leino, Turun AMK, Salon toimipiste Marita Päivärinne, Salon terveyskeskus 28-29.3 2011 Esityksen sisältö } Miten hyvinvoinnin seurantajärjestelmä Salossa syntyi

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS www.hyvinvointikertomus.fi Keitele, Pielavesi, Tervo, Vesanto 30.3.2012 Ulla Ojuva, 044 417 3836, ulla.ojuva@isshp.fi Mervi Lehmusaho, 044 711 3913, mervi.lehmusaho@kuh.fi

Lisätiedot

Sähköisen hyvinvointikertomus

Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköisen hyvinvointikertomus Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät Tuottaa vertailevaa tietoa strategiatyöhön sekä toiminnan ja talouden

Lisätiedot

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtamisen haasteet tulevaisuudessa kuinka johdan tiedolla kuntaani? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnissa eletään entistä monimutkaisemmassa toimintaympäristössä? Miten johdetaan ja kehitetään

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 4.2.2015 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ?

HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? HYVINVOINTIJOHTAMINEN OSANA KUNTAJOHTAMISTA LIIKENNESUUNNITTELUN JA KAAVOITUKSEN NÄKÖKULMASTA - ONKO KUNTALAINEN KESKIÖSSÄ? Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Elinvoimainen kunta mistä syntyy? Elinvoimaisuus

Lisätiedot

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke

haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke haasteita ja mahdollisuuksia Terveempi Pohjois-Suomi 2 (TerPS2) - hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois-Suomi2 Koordinaatio Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012-31.10.2014 Kokonaisbudjetti

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija

Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan. TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija Hyvinvointijohtaminen - kuntajohtamista parhaimmillaan TerPS2-hanke Suvi Helanen Hankesuunnittelija 2013-2014 1 Start up Mitä on hyvinvointi? Mistä se muodostuu, mikä sitä luo sinun kohdallasi, läheisesi

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä

Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Sähköinen hyvinvointikertomus johtamisen välineenä Kuntamarkkinat 2014 Sanna Salmela ja Suvi Helanen PPSHP/ TerPS2 hanke www.hyvinvointikertomus.fi Kuntalaki 1 ja Kuntalakiluonnos 1 Kunta pyrkii edistämään

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä

Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Hyvinvointikertomus ohjaustyökaluna kunta - sote yhteistyössä Kainuun sote - kunnat / Saara Pikkarainen/ terveyden edistämisen erikoissuunnittelija Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä /Saara

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen

Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Terveydenhuoltolaki - viitekehys terveyden ja hyvinvoinnin edistämiseen Kohti sähköistä hyvinvointikertomusta Alueellinen koulutus Ylä-Savon kunnille ja yhteistoiminta-alueille Iisalmi 25.10.2011 Ulla

Lisätiedot

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla?

Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? Terveydenhuoltolaki ja terveyden edistäminen - mitä muutoksia yhteistoiminta-alueilla? YHTEISTOIMINTA-ALUEVERKOSTON XIV TAPAAMINEN 17.2.2011 Helsinki Neuvotteleva virkamies Kerttu Perttilä, STM 1 2.3.2011

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Terveyden edistämisen neuvottelukunta 9.10.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Sisältö Lainsäädäntöperusta Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2012

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto

Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä. Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus rikosten ehkäisyn työvälineenä Ville Nieminen, Suomen Kuntaliitto Sähköinen hyvinvointikertomus Tiedolla johtamisen työväline» Käyttäjinä pääasiassa kunnat ja kuntayhtymät

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit

Sähköinen hyvinvointikertomus Versio 0.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Nuoret Sähköinen hyvinvointikertomus Versio.3: Aiempaa poikkitoiminnallisemmat indikaattoripaketit Hyvinvoinnin ulottuvuudet (teemat) Elämänkaariajattelu A. Osallisuus & vaikuttaminen B. Elämänlaatu &

Lisätiedot

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT

HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT HYVINVOINTIKERTOMUKSEN MITTARIT Liikunnan palveluketju vahvaksi 26.5.2015 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Motto: Hyvin suunniteltu on jo puoleksi tehty 2 26.5.2015 Terveydenhuoltolaki 1326/2010, 12

Lisätiedot

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke

Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke Terveempi Pohjois Suomi 2 (TerPS2) hanke www.terps.fi 1 Terveempi Pohjois Suomi2 Koordinaatio Pohjois Pohjanmaan sairaanhoitopiiri Hankeaika 1.3.2012 31.10.2014 Kokonaisbudjetti 3 066 667 e Osahankkeet

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään

Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Hyvinvointikertomukset ja -strategiat elämään Työkokouspäivä 22.3.2011 Avauspuheenvuoro Yksikön päällikkö Riitta Pöllänen Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto, Peruspalvelut, oikeusturva

Lisätiedot

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne

Hyvinvointijohtaminen Salossa. Marita Päivärinne Hyvinvointijohtaminen Salossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kunnassa Tavoitteita tulevaisuuden kunnan ja maakunnan väliselle yhteistyölle hyvinvoinnin edistämisessä SALON HYVINVOINTIKERTOMUS vuosilta

Lisätiedot

Sähköinen hyvinvointikertomus työväline

Sähköinen hyvinvointikertomus työväline Sähköinen hyvinvointikertomus työväline Laaja hyvinvointikertomus ja vuosittainen raportointi sekä vaikutusten ennakkoarviointi kuntien hyvinvointityössä ja johtamisen välineinä Terveempi Pohjois-Suomi

Lisätiedot

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija

Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen. Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Asukkaiden osallisuus ja hyvinvointivastuun jakautuminen Riitta Pylvänen hankesuunnittelija Hyvinvointivastuun jakautuminen tulevassa sote -rakenteessa Asukkaat/asiakkaat Kunnat Yhteinen tietovaranto -asukkaiden

Lisätiedot

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali

PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi

Lisätiedot

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä

Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Tiedolla johtaminen kuntien hyvinvoinnin, terveyden ja mielenterveyden edistämisessä Heli Hätönen, TtT, Erityisasiantuntija HYVINVOIVA JA TERVE POHJANMAA Luodaanko tiedolla johtamisella hyvinvointia? 16.09.2013

Lisätiedot

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt

Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Mitä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen (HYTE) talo sisältää? Tavoitteiden saavuttaminen = Kuntalaisten hyvinvoinnin ja terveyden edistyminen + taloudelliset säästöt Hyvinvoinnin ja terveyden sekä niitä

Lisätiedot

15 15.03.2016. KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo.

15 15.03.2016. KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt Torsell, kurt.torsell(at)sipoo. Suomenkielinen koulutusjaosto 15 15.03.2016 Sipoon kunnan hyvinvointikertomus 2013-2016 lausuntopyyntö KOULJAOS 15 Suomenkielinen koulutusjaosto 15.3.2016 Valmistelija / Beredare: sivistysjohtaja Kurt

Lisätiedot

Terveyden edistäminen Kainuussa

Terveyden edistäminen Kainuussa Terveyden edistäminen Kainuussa Kainuulaiset järjestöt 4.12.2013 Terveyteen vaikuttavat tekijät Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen kunnassa ja kuntayhtymässä Järjestöt, yhdistykset Terveyden edistämisen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.

Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4. Hyvinvoinnin rakenne Satakunnassa (ehdotus) Piia Astila Hyvinvoinnin asiantuntija, TtM Satakuntaliitto Hytevertaisfoorumi THL 25.4.2018 Satakunnan maakuntauudistuksen tarkennettu toimintasuunnitelma ajalle

Lisätiedot

Kuntien hyvinvointi - seminaari

Kuntien hyvinvointi - seminaari Kuntien hyvinvointi - seminaari Seminaarin avaus Varatoimitusjohtaja Hanna Tainio @HannaTainio 15.5.2019 Lähde: hs.fi 2 Kunnan tehtävä on edistää terveyttä ja hyvinvointia Kuntalaki 1 (1995/365) Kunta

Lisätiedot

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä

Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyö terveyden edistämisessä edellytyksiä ja esteitä Heli Hätönen, TtT, erityisasiantuntija Ikäihmisten liikunnan foorumi. 4.12.2013, Helsinki 2.12.2013 Hätönen 1 Sisältö

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet

Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Hyvinvoinnin edistämisen mahdollisuudet Terveyden edistämisen kuntakokous Pelkosenniemi 15.2.2010 Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Aimo Korpilähde

Lisätiedot

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto

Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot. Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Case: Hyvinvointikertomus ja kirjastot Tietojohtaminen kirjastossa-koulutuspäivät 7.11.2016 Johanna Selkee Suomen Kuntaliitto Hyvinvoinnin ja elinvoiman edistäminen Kunta edistää asukkaidensa hyvinvointia

Lisätiedot

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa

Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa Hyvinvointikertomukset Lapin kunnissa ja sähköisen hyvinvointikertomuksen malli 12.5.2011 Lapin johtavien lääkäreiden päivät Tuula Kokkonen Ohjaajalääkäri Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden

Lisätiedot

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja

Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja Jyväskylä, Laukaa, Muurame, Uurainen elinvoimapaja 9.4.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sote tukijana ja tekijänä kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Varhaiskasvatus ja opetus Terhi Päivärinta Johtaja, opetus ja kulttuuri Kuntatalo 4.2.2015 Nykyinen yhteistyö Varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä

Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä Hyvinvointikertomus ja kirjastot - kirjastot hyvinvointia edistämässä Johanna Selkee Erityisasiantuntija, kirjastot ja kulttuuri Suomen Kuntaliitto Mutusta tietoon: tietojohtaminen ja tilastot kirjastossa

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi

Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Ihmisiin kohdistuvien vaikutusten arviointi Vaikutusten ennakkoarviointi kunnallisessa päätöksenteossa info 23.11.2011, Mikkeli Arja Väänänen Hyvinvointikoordinaattori, ma. Mikkelin kaupunki Esityksen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen johtamisen näkökulmasta Terveyskeskusten johdon neuvottelupäivät 9.2.2012 Helsinki Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat?

Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Mitä kunnassa pitää tapahtua, että väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? Tk-johdon neuvottelupäivät 07022013 Päivi Hirsso, pth-yksikön johtaja, PPSHP Hyvinvointi järjestämissuunnitelman ytimessä PTH-yksikkö

Lisätiedot

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen

23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus. Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 23.5.2013 Joensuu Pohjois-Karjalan kansanterveyden keskus Terveyden edistämisen suunnittelija Kari Hyvärinen 22.11.2012 Pielisen Karjala 12 kpl JUUKA Ellin kulma Juuan terveyskeskus LIEKSA Honkalampi-säätiö,

Lisätiedot

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana

Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntapäättäjä - pidä kuntalaisesi terveenä ja hyvinvoivana Kuntamarkkinat 10.9.2014 Johtaja Taru Koivisto Sosiaali- ja terveysministeriö Ehkäisevällä työllä voidaan vaikuttaa kustannuksiin Esimerkki: Kuinka

Lisätiedot

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä

Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Kunta hyvinvoinnin edistäjänä uusien haasteiden edessä Tuulia Rotko, kehittämispäällikkö Poikkihallinnollinen johtaminen seminaari, Tampere 11.2.2015 Kuntien yhteiskunnalliset roolit Verkostojen solmukohta

Lisätiedot

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi -

Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lounais-Suomen alueen hyvinvointikertomus 2015 Satakunta ja Varsinais-Suomi - Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 20.4.2015 1 Terveydenhuoltolaki 12 Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä

Lisätiedot

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja

Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja Jämsän ja Kuhmoisten elinvoimapaja 12.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen fyysisen,

Lisätiedot

Valtion ja kuntien hyvinvointityö

Valtion ja kuntien hyvinvointityö Valtion ja kuntien hyvinvointityö Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen 1.6.2016 1 2 1.6.2016 2 Valtakunnallinen aluehallintovirasto Yhteinen ICT Maakuntien tehtävät ja uusi sote-rakenne Valtio Sote-linjaukset:

Lisätiedot

Alueellinen hyvinvointikertomus

Alueellinen hyvinvointikertomus Alueellinen hyvinvointikertomus Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakuntien ja kuntien yhteisenä tehtävänä Neuvotteleva virkamies Heli Hätönen, STM 1 7.2.2017 1 Sisältö Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa

Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Hyvinvointi osana kunnan suunnittelua ja päätöksentekoa Sähköinen hyvinvointikertomus kuntasuunnittelun ja päätöksenteon välineeksi Timo Renfors Ulla Ojuva Rakenteet & Hyvinvointikertomus Terveydenhuollon

Lisätiedot

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI

HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI HYVINVOINTIJOHTAMINEN MIKKELIN KAUPUNKI 2.9.2015 Tervis - loppuseminaari Arja Väänänen, terveyden edistämisen koordinaattori Kuntakehittäjä, Tervis- hanke Mikkelin kaupunki Kunta pyrkii edistämään asukkaidensa

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 1 Toimintaympäristö 3 % koko maan väestöstä - väkiluku 180 848 (joulukuu 2015) - 75-v täyttäneitä 18209, 2030 ennuste 10 800 enemmän 30 % koko Suomen maapinta-alasta - maapinta-ala

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen

Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017-2020 Ylilääkäri Maarit Varjonen-Toivonen Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen

Lisätiedot

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA

LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPSISTA JA NUORISTA ELINVOIMAA KUNTIIN HYVINVOINTIARJEN EDISTÄMINEN KUNNAN PERUSPALVELUISSA LAPE HANKE TUOMO LUKKARI, MUUTOSAGENTTI Ω OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OVATKO LAPSET JA NUORET ITSESSÄÄN JO

Lisätiedot

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja

Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja Joutsa, Luhanka ja Toivakka elinvoimapaja 14.3.2019 Kuinka meillä voidaan? Hyvinvoinnin tila ja hyvinvointikertomukset kunnissamme Nina Peränen, hyvinvointikoordinaattori KSSHP Terveys WHO: täydellisen

Lisätiedot

TerPS kehittää ja pilotoi:

TerPS kehittää ja pilotoi: a) Koordinaatio osio b) Kehittämisen osio Maakunnallisten ja alueellisten hyvinvointirakenteiden kehittäminen viestintä koulutus esiselvitys seuranta ja arviointi HyTE työkalut kunnille www.terps.fi Hyvien

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen valvonta ja ohjaus Etelä-Suomen aluehallintovirastossa Ehkäisevän päihdetyön, ja terveyden edistämisen sekä lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisemisen yhteistyöpäivä

Lisätiedot

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti

Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Perheiden hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen kansallisesti ja kansainvälisesti Heli Hätönen Neuvotteleva virkamies Sosiaali ja terveysministeriö 1 13.9.2017 Pysyvä muutos 2 13.9.2017 Etunimi Sukunimi

Lisätiedot

Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä

Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä Ehkäisevä päihdetyö osana terveyden edistämistä Pohjanmaa-hankkeen juhlaseminaari, Seinäjoki 25.3.2015 16.4.2015 Marjatta Montonen 1 Laki ehkäisevän päihdetyön järjestämisestä HE 339/2014 vp Eduskunta

Lisätiedot

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä

Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Sodankylä Hyvinvointikertomus ehkäisevän työn kokoajana ja suunnannäyttäjänä Hyvinvointikoordinaattori Sanna Ylitalo 1.3.2017 Hyvinvointijohtaminen Miten hyvinvointia johdetaan? Ei ole mitään rakettitiedettä

Lisätiedot

Mitä kunnassa tulee tapahtua, jotta väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto

Mitä kunnassa tulee tapahtua, jotta väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Mitä kunnassa tulee tapahtua, jotta väestön hyvinvointi ja terveys paranevat? hyvinvointijohtaja Kirsti Ylitalo-Katajisto Asukasluku 190 891 Keski-ikä on 36,6 vuotta. Tavoitteena -Kuntalaislähtöiset palvelut

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEN LAADINTAPOHJA

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEN LAADINTAPOHJA SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUKSEN LAADINTAPOHJA Word 2007 Laaditaan talousarvio ja toimintasuunnitelma, joka sisältää Hyvinvointi -TOSUN vuosittain ja hyvinvointi strategian valtuustokausittain Hallintokunnat

Lisätiedot

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731

Hyvinvointitieto hyvinvointijohtamisen työkaluna. Matti Vähäkuopus Oulun kaupunki matti.vahakuopus@ouka.fi 0505687731 Hyvinvintitiet hyvinvintijhtamisen työkaluna Matti Vähäkupus Oulun kaupunki matti.vahakupus@uka.fi 0505687731 Kertmus etenee vudesta ja valtuustkaudesta tiseen Hyvinvinnin rakenteet Oulun kaupunki Kaupungin

Lisätiedot

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia

Kunnan hyvinvointijohtaminen. haasteita ja mahdollisuuksia Kunnan hyvinvointijohtaminen haasteita ja mahdollisuuksia 1 Kunnan olemassaolon kolmikanta 14.5.2013 etunimi sukunimi Titteli Tapahtuma Hyvinvoinnin edistämisen kolmikanta kunnassa 14.5.2013 etunimi sukunimi

Lisätiedot

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015

TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 TIEDONKERUU KUNNAN JOHDOLLE väestön hyvinvoinnin ja terveyden edistämisestä 2015 I TAUSTA Lomake on tarkoitettu vastattavaksi kunnan keskushallinnon näkökulmasta riippumatta siitä, millä tavoin kunnan

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus

Sosiaali- ja terveyslautakunta Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Paraisten kaupungin hyvinvointikertomus Sosiaali- ja terveyslautakunta 30 09.03.2017 Kaupunginhallitus 93 24.04.2017 Kaupunginvaltuusto 35 09.05.2017 75/00.04.00/2017, 200/05.07/2013 Sosiaali- ja terveyslautakunta 09.03.2017 30 Valmistelija

Lisätiedot

kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA

kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 16.11.2017 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 66 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle

Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle Ajankohtaista ennakkoarvioinnista Terve Kunta verkostolle 23.3.2017 23.3.2017 tapani.kauppinen@thl.fi @TapaniKa 1 Taustaksi: Ennakkoarvioinnissa vertailtaan eri päätösvaihtoehtojen hyte-vaikutuksia 1 vaikutus

Lisätiedot

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus

Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden edistämisen kokonaisuus Heli Hätönen, TtT, neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö 1 11.02.2019 Etunimi Sukunimi Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen

Lisätiedot

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet

Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Hyvinvointitiedolla johtamisen ABC - Onnistumisen avaimet Maria Salenius, Soile Paahtama ja Ville Nieminen 12.9.2019 Haastattelututkimus hyvinvoinnin tilasta kunnissa Kunta hyvinvoinnin edistäjänä verkostoprojektin

Lisätiedot

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä

Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä Verkostoituvan ja moniammatillisen työotteen merkitys ja haasteet terveyden edistämisessä TERVEEMPI ITÄ-SUOMI (TERVIS) aloitusseminaari, Kuopio 17.05.2013 Heli Hätönen, TtT, Eritysasiantuntija Terveyskäyttäytymisen

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 30 23.01.2017 Kunnanhallitus 104 19.04.2017 Kunnanvaltuusto 21 27.04.2017 Aluehallintoviraston (AVI) ohjauskirje 3.1.2017 Hyvinvoinnin ja Terveyden edistämisestä/rautavaaran kunnan laajan

Lisätiedot

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija

Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari Oulu. Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Sähköinen hyvinvointikertomus hyvinvoinnin edistämisessä Tarjolla herkkuja PaKasteesta seminaari 1.11.2012 Oulu Terveyden edistämisen suunnittelija Terveyden edistämisen suunnittelija Tuula Kokkonen Inkerelli

Lisätiedot

HYTE -toimijat. Sakari Kela,

HYTE -toimijat. Sakari Kela, HYTE -toimijat Sakari Kela, 21.2.2019 Mitä laki sanoo hyvinvoinnista kunnan näkökulmasta? 1. Terveydenhuoltolaki (voimaan 1.5.2011) - 12 : Kunnan on seurattava asukkaittensa terveyttä ja hyvinvointia sekä

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa. - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen toteutuminen kunnassa - rakenteet, vastuut, seuranta ja voimavarat syyskuu 2015 Tutkimuksesta tiiviisti 31/2015 1 Johdanto THL kerää kunnan johdolta tietoa hyvinvoinnin

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen mallit ja ennaltaehkäisevä hyvinvointityö Keski-Pohjanmaalla 21.8.2014 Ilkka Luoma Terveyspalvelujohtaja/johtava ylilääkäri, Kokkolan kaupunki Johtava lääkäri, Peruspalveluliikelaitos

Lisätiedot

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena TERVIS hyvinvointifoorumi 02.09.2015 Kuopio Neuvottelevavirkamies Heli Hätönen Sosiaali- ja terveysministeriö Hyvinvointi ja terveys strategisena tavoitteena

Lisätiedot

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi

Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Tulevaisuuden johdon raportointia Sähköinen hyvinvointikertomus Vaikutusten ennakkoarviointi Erityisasiantuntija Maria Salenius. Kuntaliitto Johtava konsultti Anne Sormunen, FCG Kimmo Haapasalo projektijohtaja

Lisätiedot

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja

Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014. Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Terveempi ja Liikkuvampi Kainuu 24.2.2014 Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä Lain tarkoitus 1 : 1) edistää ja ylläpitää

Lisätiedot

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa

Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta- ja soteuudistuksessa Kekohankkeen järjestöjen yhteinen tilaisuus Postitalolla 23.11.2017 Ajankohtaista järjestöjen roolista maakunta ja soteuudistuksessa VATES säätiö, 23.11.2017 Sarita FrimanKorpela, STM 1 27.11.2017 2 27.11.2017

Lisätiedot

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS PÄÄTÖKSENTEON JA KEHITTÄMISEN TUKENA PORISSA

SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS PÄÄTÖKSENTEON JA KEHITTÄMISEN TUKENA PORISSA Kuva: Sirpa Kynäslahti Kuva: Porin kaupunki/kalle Aaltonen SÄHKÖINEN HYVINVOINTIKERTOMUS PÄÄTÖKSENTEON JA KEHITTÄMISEN TUKENA PORISSA Kehittämispäällikkö Timo Aro ja hyvinvointikoordinaattori Sirpa Kynäslahti

Lisätiedot

Kunta ja hyvinvoinnin edistäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 29.10.

Kunta ja hyvinvoinnin edistäminen. Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 29.10. Kunta ja hyvinvoinnin edistäminen Tarja Myllärinen Johtaja, sosiaali ja terveys Terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen päivä 29.10.2013 Helsinki Kunta ja monimutkaistuva toimintaympäristö Kuntatalous Paikallistalous

Lisätiedot

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi

Pirkanmaan alueellinen. hyvinvointikertomus Lausuntopyynnön esittelyn tueksi Pirkanmaan alueellinen hyvinvointikertomus 2017 2020 Lausuntopyynnön esittelyn tueksi TAVOITE: TERVEYSEROJEN KAVENTAMINEN Linjaa terveyden edistämisen alueellisen koordinaation painopisteet Pirkanmaalla

Lisätiedot

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä

Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Hyvinvoinnin edistäminen monen eri tahon työnä Seinäjoki 8.9.2016 Juha Mieskolainen LSSAVI Juha Mieskolainen, Länsi- ja Sisä Suomen aluehallintovirasto 1 LSSAVIn päihdehaittojen ehkäisyn ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Kuntien ja itsehallintoalueiden vastuu ja roolit hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät 2.-3.2016 Hanna Tainio Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Mitä edistetään?

Lisätiedot

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari

Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Yhdessä oppien, tietä raivaten kuntien ja palvelualueiden hyvinvointijohtamisen asiantuntijoiden seminaari Vaikutusten ennakkoarviointi (EVA) kunnan päätöksenteossa Tuula Löf 27.2.2013 Joensuu Velvoite

Lisätiedot

Kuntajohtaminen. Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija

Kuntajohtaminen. Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi. Anne Sormunen/ erityisasiantuntija Kuntajohtaminen Sähköinen hyvinvointikertomus tutuksi Anne Sormunen/ erityisasiantuntija 1 Kunnan hyvinvoinnin edistäminen miten tätä johdetaan? Kuntalaisten omaehtoinen toiminta Kunnan strateginen toiminta

Lisätiedot