Talousmatematiikan verkkokurssi. Indeksit

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousmatematiikan verkkokurssi. Indeksit"

Transkriptio

1 Sivu 1/8 ja niiden käyttö Indeksi on jono lukuja, joilla seurataan jonkin hyödykkeen tai palvelun hinnan muuttumista ajan kuluessa. Indekseillä kuvataan hintatason tai määrien muuttumista. Eri maita koskevissa vertailuissa on syytä muistaa, että indeksit eivät kerro, onko maa halpa tai kallis, vaan kuinka paljon hinnat ovat nousseet tai laskeneet. Yksittäistä indeksin arvoa kutsutaan indeksin pisteluvuksi. Indeksin pisteluku ilmoittaa, kuinka monta prosenttia hinnat tai määrät ovat perusajankohdan hinnoista tai määristä. Prosenttimerkkiä ei merkitä näkyviin. Indeksin pisteluvun yksikkö on indeksipiste. Esimerkiksi seuraavien asioiden kehitystä seurataan indeksien avulla hinnan muutokset -> hintaindeksi, määrän muutokset -> määräindeksi, tuoteryhmien määrien tai hintojen muutokset -> ryhmäindeksit. Alla on taulukoitu bensiinin keskihintoja (euro/litra) vuosina Lisäksi hinnoista on ilmoitettu hintaindeksi. Esimerkiksi vuoden 1995 indeksin pisteluku on 174,5 ja se poikkeaa vuoden 1990 pisteluvusta 36,2 indeksipistettä. Vuosi Bensiini 95E ( /litra) 0,47 0,65 0,82 1,14 1,14 Indeksi 100,0 138,3 174,5 242,6 242,6 Yksinkertainen indeksisarja Yksinkertainen indeksisarja kuvaa yhden tuotteen tai palvelun hinnan tai määrän muutosta ajan suhteen. Indeksisarjan muodostamiseksi täytyy koota sarja havaintoja, jotka kertovat, miten haluttu hinta tai määrä on muuttunut. Kun muodostetaan havainnoista indeksisarja 1. valitaan ensin yksi ajankohdista perusajankohdaksi, jonka indeksin arvo on 100,0. Tänä hetkenä ollut havainto on indeksin pistelukujen perusarvo, johon muita havaintoja verrataan. Valittu perusajankohta ilmoitetaan esimerkiksi 2000 = 100,0. 2. lasketaan muiden ajankohtien indeksin pisteluvut suhteessa tähän perusarvoon: hint a tai määrä indek sin pisteluku 100 perusajankohdan hint a tai määrä

2 Sivu 2/8 Esimerkki. Taulukossa on vanhojen kerrostalohuoneistojen keskimääräisten velattomien neliöhintojen muutoksia kuvaavia indeksejä Vaasassa vuosina (2000 = 100,0). Vuosi Indeksi 100,0 99,2 103,5 107,4 Tämän indeksisarjan perusajankohta on vuosi 2000, koska indeksin pisteluku on tuolloin 100,0. Indeksin pisteluku muuttui vuodesta 2001 vuoteen 2003 yhteensä 107,4-99,2=8,2 indeksipistettä. Indeksin pisteluku muuttui vuodesta 2001 vuoteen ,4 99,2 8,2 0,083 8,3 prosenttia. 99,2 99,2 Lasketaan sitten, kuinka monta prosenttia hinnat muuttuivat vuodesta 2000 vuoteen Vuoden 2001 indeksin pisteluku on 99,2. Hinnat laskivat tänä aikana samassa suhteessa kuin indeksi, eli 100,0:sta 99,2:een. Kun vähennetään vuoden 2001 pisteluku 99,2 vuoden 2000 luvusta 100,0, saadaan vastaus prosentteina: 100,0-99,2 = 0,8. Hinnat laskivat siis 0,8 %. Lasketaan, kuinka monta prosenttia neliöhinnat nousivat vuodesta 2000 vuoteen Vuoden 2003 indeksin pisteluku on 107,4. Indeksin mukaan hinnat ovat nousseet 100,0:sta 107,4:ään. Kasvu oli siis 107,4-100,0 = 7,4 %. Esimerkki. Oheinen taulukko kuvaa sähkönkulutuksen muutosta Suomessa vuodesta 1980 vuoteen 2003: Vuosi Indeksi (1980 = 100) ,1 213,5 a) Lasketaan, kuinka monta prosenttia sähkönkulutus on kasvanut vuodesta 1980 vuoteen Muutosta verrataan perusajankohtaan, joten muutosprosentti on indeksin pistelukujen erotus. Sähkönkulutus on noussut vuodesta 1980 vuoteen 2003 (213,5-100,0) % = 113,5 %. b) Lasketaan sähkönkulutus vuonna 1980, kun vuonna 1990 sähkönkulutus oli GWh. Kootaan tiedot taulukkoon ja merkitään vuoden 1980 sähkönkulutusta muuttujalla x. Sitten ratkaistaan x: Vuosi Kulutus Indeksi 1980 x 100, ,1 Ristiinkertomalla saadaan yhtälö ,0 x 156,1 = ,0 => x = ,1 c) Lasketaan, kuinka paljon sähköä kului vuonna Kootaan tiedot taulukkoon ja merkitään vuoden 2003 sähkönkulutusta muuttujalla x. Sitten ratkaistaan x:

3 Sivu 3/8 Ryhmäindeksit Vuosi Kulutus Indeksi , x 213,5 Ristiinkertomalla saadaan yhtälö ,5 x 156,1 = ,5 => x = GWh. 156,1 Ryhmäindeksi kuvaa eri hyödyke- ja palveluryhmien hintojen tai määrien muutoksia. Ryhmäindeksi on osaindeksien painotettu keskiarvo. Kaksi tärkeintä ryhmäindeksiä ovat Kuluttajahintaindeksi (KHI) Elinkustannusindeksi (EKI) Kuluttajaindeksin laskemista varten määritellään ostoskori, joka vastaa tyypillisen suomalaisen kotitalouden päivittäistavaraostoksia. Tämän ostoskorin hinta selvitetään kuukauden välein. Näistä hinnoista muodostetaan kuluttajahintaindeksi. Kuluttajahintaindeksin pohjana oleva ostoskori määritellään uudelleen viiden vuoden välein. Elinkustannusindeksi mittaa samaa kuin kuluttajahintaindeksi mutta elinkustannusindeksiä käytetään pidempiaikaisissa tarkasteluissa. Kuluttajahintaindeksiä käytetään yleensä vain alle viiden vuoden tarkasteluissa ja elinkustannusindeksiä sitä pidempiin tarkasteluihin. Hintojen kehitystä kuvaavia ryhmäindeksejä käytetään: Inflaatioprosentin laskemiseen. Inflaatioprosentti on kuluttajahintaindeksin pisteluvun nousu prosentteina tasan vuoden ajalta. Rahan ostovoiman muutoksen laskemiseen. Erilaisten tulojen ja menojen sovittamiseen yleiseen hintatasoon. Esimerkiksi palkat, eläkkeet, vuokrat ja vakuutusmaksut voidaan sitoa indeksiin, jolloin ne muuttuvat samassa suhteessa kuin hinnat. Tätä sanotaan indeksisidonnaisuudeksi. Reaalisen eli todellisen muutosprosentin laskemiseen. Reaaliansiotason muutosta määritettäessä otetaan huomioon vastaavan ajankohdan hintakehitys. Kuluttajahintaindeksi Kuluttajahintaindeksi mittaa kotitalouksien Suomesta ostamien tavaroiden ja palveluiden hintakehitystä kuukausi- ja vuositasolla eri hyödykeryhmien osalta. Eri hyödykkeet on painotettu sen mukaan, minkä verran keskivertokuluttaja käyttää niihin rahaa. Kuluttajahintaindeksiä käytetään yleisesti inflaation mittarina. Vuoden kokonaisindeksi muodostuu 12 osaindeksistä, joiden painotettu keskiarvo on kokonaisindeksi. Painot ilmoitetaan promilleina ( ) eli tuhannesosina.

4 Sivu 4/8 Hyödykkeiden painotus pohjautuu tällä hetkellä vuonna 2005 tehtyyn kotitaloustiedusteluun, jolla selvitettiin kotitalouksissa tyypillisimmät kulutuksen kohteet. Indeksi sisältää 490 tavaraa ja palvelua ja yli hintaa. Kts. Esimerkki. Lasketaan, kuinka monta prosenttia kuluttajahintaindeksin pisteluku on noussut helmikuusta 2002 helmikuuhun 2005, kun kuluttajahintaindeksien pisteluvut ovat 2002 helmikuussa 103,4 ja 2005 helmikuussa 105,6: Kuluttajahintaindeksin pisteluku on noussut 105,6 103,4 100 % = 2,13 %. 103,4 Elinkustannusindeksi Elinkustannusindeksi kuvaa yksityisessä kulutuksessa käytettävien hyödykkeiden hintojen kehitystä kuten kuluttajahintaindeksikin, mutta elinkustannusindeksiä käytetään, kun tarkastellaan pidempiä, yli viiden vuoden mittaisia ajanjaksoja. Kts. Muita ryhmäindeksejä Ansiotasoindeksi antaa kuvan säännöllisen työajan keskiansioiden kehityksestä. Kehitystä kuvataan usein erikseen eri työnantajasektoreilla, kuten valtiosektorilla, kuntasektorilla ja yksityisellä sektorilla. Reaaliansiotasoindeksi kuvaa ansiotason kehitystä, jossa inflaation vaikutus on otettu huomioon. Rakennuskustannusindeksin avulla voidaan seurata rakennustoiminnan eri kustannustekijöiden keskimääräistä hintakehitystä. HEX-osakeindeksi kuvaa osakkeiden keskimääräistä hintakehitystä Helsingin Pörssissä. Inflaatio ja deflaatio Inflaatiolla tarkoitetaan hintojen nousua. Inflaatio aiheuttaa rahan arvon alenemista ja usein korkotason nousua. Säästäjät siis kärsivät ja velalliset voittavat, mikä vähentää säästämishalukkuutta. Inflaatiota seuraavat palkannostotarpeet ja kustannusten kasvu, jotka aiheuttavat uutta inflaatiota. Toisaalta ilman sopivaa inflaatiota ei ole kasvua. Esimerkki. Kuluttajahintaindeksin pisteluku oli 105,4 helmikuussa 2004 ja 105,6 helmikuussa Inflaatioprosentti oli silloin

5 Sivu 5/8 105,6 105, ,4 % = 0,2 %. Deflaatio on inflaatiolle vastakkainen ilmiö, yleinen hintatason aleneminen. Kun hinnat laskevat, hankintoja lykätään, jolloin taloudellinen toimeliaisuus vähentyy ja kansantalous lamaantuu. Esimerkiksi Japani on kärsinyt deflaatiosta. Sen suurimmat pankit ja rahoituslaitokset olivat joko konkurssissa tai pakotettuja jättifuusioihin ja työttömyys kasvoi. Esimerkki. Japanin kuluttajahintaindeksin pisteluku oli 108,6 vuonna 2000 ja vastaavasti 106,5 vuonna Lasketaan, kuinka monta prosenttia kuluttajahinnat olivat tänä aikana laskeneet kuluttajahintaindeksillä mitattuna: Hintojen lasku prosentteina oli: 108,6 106,5 100 = 1,9 %. 108,6 Rahan ostovoima Rahan ostovoima kuvaa sitä, kuinka paljon rahalla on ostokykyä eli kuinka suuri määrä hyödykkeitä sillä voidaan ostaa. Jos hinnat nousevat, samalla rahamäärällä saadaan vähemmän tavaroita tai palveluja kuin aikaisemmin. Rahan ostovoima siis laskee. Jos hinnat laskevat, samalla rahamäärällä saadaan enemmän hyödykkeitä kuin aikaisemmin. Rahan ostovoima siis nousee. Esimerkki. Yksi Suomen historian suurimpia inflaatioprosentteja 59,7 % on vuodelta Lasketaan, kuinka monta prosenttia rahan ostovoima muuttui vuodesta 1945 vuoteen 1946: Tapa 1: Rahan ostovoima liittyy määriin. Oletetaan, että käytettävissä on , joka kulutetaan ostamalla 100 kappaletta hyödykkeitä 100 :n yksikköhintaan: Yksikköhinta Kokonaiskustannukset määrä = aiemmin kpl = myöhemmin 159,70 x = Taulukosta saadaan yhtälö 159,70 x = , josta saadaan ratkaistua x: x 62,6 kpl. 159,70 Tavaraa saadaan (100-62,6) % = 37,4 % vähemmän, eli rahan ostovoima laski 37,4 %.

6 Sivu 6/8 Tapa 2: Rahan ostovoiman muutos ja samanaikainen hintojen muutos ovat kääntäen verrannollisia. Rahan ostovoiman muutos prosentteina on siis ,7 = -0,374 = -37,4 %. 159,7 Indeksisidonnaisuus Yleensä hintojen nousua seuraa palkkojen nousu. Tämä johtuu siitä, että palkansaajajärjestöt pyrkivät sopimaan työnantajajärjestöjen kanssa vähintään hintojen nousua vastaavista palkankorotuksista. Jos inflaatio on esimerkiksi yli 2,6 %, palkkoja on nostettava myös samassa suhteessa seuraavan yleiskorotuksen yhteydessä. Myös vuokrat on yleisesti sidottu sopimuksen tekohetken mukaiseen viimeisimpään tiedossa olevaan elinkustannusindeksiin. Vakuutusmäärä on sidottu rakennuksen osalta rakennuskustannusindeksiin ja irtaimiston osalta elinkustannusindeksiin. Vakuutuksen vakuutusmaksu tarkistetaan vuosittain indeksin nousua vastaavaksi. On myös muita tekijöitä, jotka vaikuttavat vakuutusmaksujen kehitykseen. Seuraavassa esimerkissä rahamäärä siirretään ajassa eteenpäin eli muutetaan myöhäisemmän ajankohdan rahaksi. Jos taas rahamäärä muutetaan aikaisemman ajankohdan rahaksi, täytyy rahamäärästä poistaa inflaation vaikutus. Esimerkki. Vuokrasopimus tehtiin maaliskuussa 2000, jolloin sopimukseen kirjattiin viimeisin julkaistu elinkustannusindeksin pisteluku helmikuulta, Vuokraksi sovittiin tuolloin 420 euroa. Maaliskuussa 2005 vuokraan tehtiin elinkustannusindeksiin sidottu tarkistus, helmikuun 2005 pisteluvun 1585 mukaisesti. Määritetään uusi tarkistettu vuokra euroissa. Indeksi Vuokra Helmikuu Helmikuu x Tapa 1: Indeksien arvot ja vuokrien suuruudet ovat suoraan verrannolliset. Muuttuja x saadaan ratkaistua ristiinkertomalla, jolloin saadaan yhtälö 1476 x = x = 451, Tapa 2: Sovelletaan prosenttilaskua. Vuokra nousee yhtä monta prosenttia kuin indeksin pisteluku: = 7,3848 % 1476 Vuokraa nostetaan yhtä monta prosenttia, joten lisäyskerrointa käyttäen saadaan uudeksi vuokraksi

7 Sivu 7/ = 451, Tapa 3: Ajatellaan indeksejä kappaleina, jolloin saadaan seuraava päättelyketju: 1476 kpl on 420, joten 1585 kpl on = 451, Reaalinen muutos Reaalinen eli todellinen rahamäärän muutos prosentteina ottaa huomioon hintojen muutokset. Se kertoo, kuinka monta prosenttia ostettujen hyödykkeiden määrä muuttuu, kun hinnat ja käytössä oleva rahamäärä muuttuvat. Reaalinen muutos kuvaa siis ostokyvyn muutosta. Reaalinen muutos saadaan muuttamalla indeksien avulla molemmat rahamäärät saman ajankohdan rahaksi ja laskemalla niiden välinen muutosprosentti. Esimerkki. Vuoropäällikön palkka oli Seuraavana vuonna palkka nousi euroon. Verotusaste pysyi samana. Kuluttajahintaindeksin pisteluvut olivat vastaavina vuosina 104,4 ja 110,8. Nimellispalkan muutos prosentteina oli siis = 0,0928 = 9,28 % Lasketaan sitten, kuinka monta prosenttia palkka muuttui reaalisesti. Tapa 1: Reaalinen muutos liittyy ostettavien hyödykkeiden määrän muutoksiin. Voidaan ajatella, että ensimmäisenä vuonna 104,4 maksava hyödyke maksaa toisena vuonna 110,8 : Palkka Hinta Palkalla saatavien hyödykkeiden määrä aiemmin , kpl = 104,4 29,636 kpl myöhemmin , kpl = 110,8 30,514 kpl Reaalinen muutos eli satavien hyödykkeiden määrän muutos on prosentteina: 30,514 29,636 = 0,0296 = 2,96 %. 29,636 Tapa 2: Muutetaan aikaisempi palkka seuraavan vuoden rahaksi, jolloin palkat ovat vertailukelpoiset:

8 Sivu 8/8 110, = 3 283, ,4 Näin saatua palkkaa 3 283,67 verrataan todelliseen palkkaan 3 381, jolloin saadaan reaalinen muutos: ,67 97,33 = 0,0296 = 2,96 %. 3283, ,67 Lähdekirjallisuus Saaranen, P., Kolttola, E., Pösö, J., Liike-elämän matematiikka. Edita, Helsinki, Saaranen, P., Kolttola, E., Pösö, J., Merkonomin matematiikka. Edita, Helsinki, 2006.

Indeksit: muodostus ja käyttö. Tilastokoulu 11.4.2016 Satu Ruotsalainen / Tilastokeskus satu.ruotsalainen@stat.fi

Indeksit: muodostus ja käyttö. Tilastokoulu 11.4.2016 Satu Ruotsalainen / Tilastokeskus satu.ruotsalainen@stat.fi Indeksit: muodostus ja käyttö Tilastokoulu 11.4.2016 Satu Ruotsalainen / Tilastokeskus satu.ruotsalainen@stat.fi Sisältö 1. Indeksin määritelmä ja esimerkkejä 2. Erilaisia indeksejä, Tilastokeskuksen tuottamat

Lisätiedot

16145 0, 19 = 3067, 55 euroa. Kirkkoon henkilö ei kuulu, joten kirkollisveroa ei makseta. Sairausvaikutusmaksu

16145 0, 19 = 3067, 55 euroa. Kirkkoon henkilö ei kuulu, joten kirkollisveroa ei makseta. Sairausvaikutusmaksu Talousmatematiikka Kotitehtävät 2 - Pakollisten tehtävien ratkaisut 1. Laske valtion tulovero, kunnallisvero, kirkollisvero ja sairausvakuutusmaksu taulukon jokaisen rivin tilanteessa. Laske myös kuinka

Lisätiedot

(1) Katetuottolaskelma

(1) Katetuottolaskelma (1) Katetuottolaskelma Katetuottolaskelmalla tarkastellaan yrityksen kannattavuutta myyntituotto - muuttuvat kustannukset (mukut) = katetuotto katetuotto - kiinteät kustannukset (kikut) = tulos (voitto

Lisätiedot

Omistusasumisen hintaindeksit

Omistusasumisen hintaindeksit Asuminen Omistusasumisen hintaindeksit, Omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan vuoden toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu

Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu Nostiko euro hintoja? Hintojen todellinen ja koettu nousu Studia Monetaria Samu Kurri 1 Käsiteltäviä aiheita Koettu inflaatio ja kuluttajien hintatietoisuus Koettu inflaatio 1996-2006 Kuluttajatutkimuskeskus

Lisätiedot

Prosenttilasku-kotitehtäviä 1. Ratkaisuja

Prosenttilasku-kotitehtäviä 1. Ratkaisuja Prosenttilasku-kotitehtäviä 1. Ratkaisuja 1. Italialainen design-laukku maksaa euroa ja vastaava piraattituote 60 euroa. Kuinka monta prosenttia a) design-laukku on piraattilaukkua kalliimpi b) piraattilaukku

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kansaneläkeindeksistä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi laki kansaneläkeindeksistä. Se korvaisi nykyisen kansaneläkelaissa säädettyjen

Lisätiedot

Omistusasumisen hintaindeksit

Omistusasumisen hintaindeksit Asuminen Omistusasumisen hintaindeksit, Omistusasujien asumiskustannukset nousivat 1,3 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset nousivat 1,3 prosenttia vuoden toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Omistusasumisen hintaindeksit

Omistusasumisen hintaindeksit Asuminen 2016 Omistusasumisen hintaindeksit, 4 neljännes Omistusasujien asumiskustannukset nousivat prosenttia Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset nousivat prosenttia vuoden neljännellä

Lisätiedot

Omistusasumisen hintaindeksit

Omistusasumisen hintaindeksit Asuminen Omistusasumisen hintaindeksit, Omistusasujien asumiskustannukset nousivat prosenttia Korjattu 1062015 Korjatut kohdat on merkitty punaisella Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset

Lisätiedot

Julkisten menojen hintaindeksi

Julkisten menojen hintaindeksi Hinnat ja kustannukset 2015 Julkisten menojen hintaindeksi 2015, 1. vuosineljännes Valtion menojen hintaindeksi nousi 0,3 ja kuntatalouden prosenttia ensimmäisellä vuosineljänneksellä vuodentakaisesta

Lisätiedot

Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia

Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 3. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat laskivat heinä syyskuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat laskivat vuoden 2012 kolmannella neljänneksellä koko maassa

Lisätiedot

Linja-autoliikenteen kustannusindeksi

Linja-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Linja-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, huhtikuu Linja-autoliikenteen kustannukset nousivat huhtikuussa 1,1 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan linja-autoliikenteen kustannukset

Lisätiedot

Elintarvikkeiden valmistajahintojen ja kuluttajahintojen sekä yleisten kuluttajahintojen kehitys 1995 2008

Elintarvikkeiden valmistajahintojen ja kuluttajahintojen sekä yleisten kuluttajahintojen kehitys 1995 2008 Elintarvikkeiden valmistajahintojen ja kuluttajahintojen sekä yleisten kuluttajahintojen kehitys 1995 2008 Suhdeluku 130 125 120 115 110 105 100 Yleiset kuluttajahinnat Elintarvikkeiden kuluttajahinnat

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit

Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015. Ekonomistit Asuntomarkkinakatsaus 21.5.2015 Ekonomistit 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

PRELIMINÄÄRIKOE. Lyhyt Matematiikka 3.2.2015

PRELIMINÄÄRIKOE. Lyhyt Matematiikka 3.2.2015 PRELIMINÄÄRIKOE Lyhyt Matematiikka..015 Vastaa enintään kymmeneen tehtävään. Kaikki tehtävät arvostellaan asteikolla 0-6 pistettä. 1. a) Sievennä x( x ) ( x x). b) Ratkaise yhtälö 5( x 4) 5 ( x 4). 1 c)

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia Generalia Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Ekonomisti, kansantalousosasto Suomen Pankki Rahan käsite mitä raha on? Rahan voi määritellä

Lisätiedot

Hakkuri-indeksi 2011. Koneyrittäjien Energiapäivät Tampere 4.-5.2.2011 Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja,

Hakkuri-indeksi 2011. Koneyrittäjien Energiapäivät Tampere 4.-5.2.2011 Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja, Hakkuri-indeksi 2011 Koneyrittäjien Energiapäivät Tampere 4.-5.2.2011 Simo Jaakkola varatoimitusjohtaja, 1 Hakkuri-indeksi 2011 Kustannusindeksit ovat Tilastokeskuksen ylläpitämä, konetyöalojen ja autokuljetuksen

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki Mitä teen työkseni Suomen Pankin tehtävät

Lisätiedot

Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi

Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi Taloyhtiöiden hallitusforum 6.10.2012 Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto Esityksen sisältö Näkymät 2012-2013 Talousarvio 2013

Lisätiedot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot

Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Studia monetaria Rahatalouden perusasioita I Inflaatio, deflaatio, valuuttakurssit ja korot Lauri Kajanoja, VTT Rahapolitiikka- ja tutkimusosasto Suomen Pankki 25 20 15 10 5 0-5 Inflaatio Suomessa Kuluttajahintaindeksin

Lisätiedot

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v)

Työllisyysaste 1980-2004 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v) Työllisyysaste 198-24 Työlliset/Työikäinen väestö (15-64 v 8 % 75 7 Suomi EU-15 65 6 55 5 8 82 84 86 88 9 92 94 96 98 2 4** 3.11.23/SAK /TL Lähde: European Commission 1 Työttömyysaste 1985-24 2 % 2 15

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Indekseistä, L12. Reaalikorko. Aiheet. Aritmeettinen ja geometrinen keskiarvo. Yhden tuotteen hintaindeksi. Reaalikorko. Pääoman deatoitu arvo

Indekseistä, L12. Reaalikorko. Aiheet. Aritmeettinen ja geometrinen keskiarvo. Yhden tuotteen hintaindeksi. Reaalikorko. Pääoman deatoitu arvo Indekseistä, L12 1 Lukujoukon {a 1, a 2,..., a n } aritmeettinen lasketaan kaavalla a aka = a 1 + a 2 + + a n n = 1 n n a j. j=1 Lukujoukon {a 1, a 2,..., a n }, eli keskiverto, lasketaan kaavalla n a

Lisätiedot

Maarakennuskustannusindeksi

Maarakennuskustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2013 Maarakennuskustannusindeksi 2013, helmikuu Maarakennusalan kustannukset nousivat helmikuussa 0,8 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset nousivat 0,8

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, huhtikuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat 1,1 prosenttia huhtikuussa Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Mikä indeksissä muuttui

Mikä indeksissä muuttui Mikä indeksissä muuttui 17.2.2006 Mikä indeksissä muuttui! Perusvuosi! Kansallisen kuluttajahintaindeksin painorakenne! Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin painorakenne! Omistusasumisen mittaamistapa!

Lisätiedot

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi Hinnat ja kustannukset 2008 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2008, elokuu Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi elokuu 2008 Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat Tilastokeskuksen

Lisätiedot

Suomen talouden näkymät

Suomen talouden näkymät Suomen talouden näkymät Kirjakauppaliiton Toimialapäivä Heurekassa 24.5.2016 Evli Pankki Oyj Varainhoidon markkinastrategi Hildebrandt Tomas Suomen talouden näkymät Maailmantalouden näkymät Suomen talouden

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2014, maaliskuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat maaliskuussa 0,1 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

ORAVA RAHASTOT OIKOTIE-ORAVA 20 ASUNTOHINTAINDEKSIN LASKENTASÄÄNNÖT

ORAVA RAHASTOT OIKOTIE-ORAVA 20 ASUNTOHINTAINDEKSIN LASKENTASÄÄNNÖT ORAVA RAHASTOT OIKOTIE-ORAVA 20 ASUNTOHINTAINDEKSIN LASKENTASÄÄNNÖT Johdanto Oikotie-Orava indeksit ovat asuntojen hintakehitystä kuvaavia indeksejä, jotka lasketaan asuntojen myynti-ilmoitusten velattomista

Lisätiedot

Maarakennusalan konekustannusindeksi

Maarakennusalan konekustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Maarakennusalan konekustannusindeksi 2014, toukokuu Maarakennusalan konekustannukset nousivat toukokuussa 1,0 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan konekustannukset

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Indekseistä, L17. Reaalikorko. Indeksikaavat. Aiheet. Aritmeettinen ja geometrinen keskiarvo. Yhden tuotteen hintaindeksi.

Indekseistä, L17. Reaalikorko. Indeksikaavat. Aiheet. Aritmeettinen ja geometrinen keskiarvo. Yhden tuotteen hintaindeksi. Indekseistä, L17 1 Lukujoukon {a 1,a 2,...,a n } aritmeettinen lasketaan kaavalla a aka a 1 + a 2 + + a n n 1 n n j1 Lukujoukon {a 1,a 2,...,a n }, eli keskiverto, lasketaan kaavalla n a gka (a 1 a 2 a

Lisätiedot

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi Hinnat ja kustannukset 2012 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2012, 2. neljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat prosenttia toisella vuosineljänneksellä Korjattu 24.8.2012.

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2013 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/213 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 Suhdannetilanne:

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 12.9.2014 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

Omakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia

Omakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia Asuminen 2012 Kiinteistöjen hinnat 2012, 1. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat tammi maaliskuussa 0,6 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2012 ensimmäisellä neljänneksellä koko

Lisätiedot

Kansantaloudessa tuotetaan vehnää, jauhoja ja leipää. Leipä on talouden ainoa lopputuote, ja sen valmistuksessa käytetään välituotteena jauhoja.

Kansantaloudessa tuotetaan vehnää, jauhoja ja leipää. Leipä on talouden ainoa lopputuote, ja sen valmistuksessa käytetään välituotteena jauhoja. Taloustieteen perusteet Kesä 2014 Harjoitus 4: MALLIRATKAISUT Juho Nyholm (juho.nyholm@helsinki.fi Tehtävä 1 Kansantaloudessa tuotetaan vehnää, jauhoja ja leipää. Leipä on talouden ainoa lopputuote, ja

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 12/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 12/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Kansantalouden kuvioharjoitus

Kansantalouden kuvioharjoitus Kansantalouden kuvioharjoitus Huom: Tämän sarjan tehtävät liittyvät sovellustiivistelmässä annettuihin kansantalouden kuvioharjoituksiin. 1. Kuvioon nro 1 on piirretty BKT:n määrän muutoksia neljännesvuosittain

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2012 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2012, maaliskuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat maaliskuussa 6,6 prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 21 2013 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä huhti kesäkuussa 2013 Asuntojen keskihinta 3 877 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 4 063 ja rivitaloasunnoissa 3 226 Asuntojen

Lisätiedot

Talousmatematiikka (3 op)

Talousmatematiikka (3 op) Talousmatematiikka (3 op) Tero Vedenjuoksu Oulun yliopisto Matemaattisten tieteiden laitos 2011 Talousmatematiikka 2011 Yhteystiedot: Tero Vedenjuoksu tero.vedenjuoksu@oulu.fi Työhuone M231 Kurssin kotisivu

Lisätiedot

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi Hinnat ja kustannukset 2010 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2010, 3. vuosineljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat 5,1 prosenttia kolmannella vuosineljänneksellä Maatalouden

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Verot, raami ja talouskriisi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA

Verot, raami ja talouskriisi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA Verot, raami ja talouskriisi PALKANSAAJAN OSTOVOIMA 2000-2012 2012 1 Teemu Lehtinen 1.12.2011 1) Palkka PALKANSAAJAN OSTOVOIMAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT keskituloinen palkansaaja, palkka v. 2011: 37.647 /v

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto

Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Kallista vai halpaa? Myynkö vielä - vai joko ostan? Sijoitusristeily 1.-2.10.2008 Tomi Salo Toiminnanjohtaja, Osakesäästäjien Keskusliitto Sisältö markkinat nyt talouskasvu yritysten tulosodotukset kasvun

Lisätiedot

1. Keskimääräisen nimellistuottoprosentin laskenta

1. Keskimääräisen nimellistuottoprosentin laskenta 1 3.10.2011/TELA/Tuotonlaskentaryhmä/R.Vanne Yli vuoden mittaisen aikavälin tuoton raportointi 1. Keskimääräisen nimellistuottoprosentin laskenta FIVAn määräykset yksityisalojen työeläkevakuuttajille sisältävät

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 2/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 2/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010

Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 Y55 Kansantaloustieteen perusteet sl 2010 1 Ole hyvä ja vastaa kysymyksiin tähän paperiin. Tehtävät on palautettava joko luennolla tai kurssilaatikkoon (Latokartanonkaari 9., 3 krs.) ehdottomasti niitattuina

Lisätiedot

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi

Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2013 Kuorma-autoliikenteen kustannusindeksi 2012, joulukuu Kuorma-autoliikenteen kustannukset nousivat joulukuussa prosenttia Tilastokeskuksen mukaan ammattimaisen kuorma-autoliikenteen

Lisätiedot

Metsä sijoituskohteena 1983 2007

Metsä sijoituskohteena 1983 2007 Metsäntutkimuslaitos, Metsätilastollinen tietopalvelu METSÄTILASTOTIEDOTE Metsä sijoituskohteena 198327 3/28 21.8.28 Esa Uotila Puuntuotannon sijoitustuotto pysyi korkeana vuonna 27 Yksityismetsien hakkuut

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 1/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Luentorunko 7: Raha, hintataso ja valuuttakurssit pitkällä aikav

Luentorunko 7: Raha, hintataso ja valuuttakurssit pitkällä aikav Luentorunko 7: Raha, hintataso ja valuuttakurssit pitkällä aikavälillä Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Mitä on raha? Rahan määrä ja hintataso pitkällä aikavälillä.

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015

Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu. Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Matkailun tulo- ja työllisyysvertailu Kooste Tilastokeskuksen asiakaskohtaisen suhdannepalvelun tilastoista 2015 Rakennetiedot Henkilöstömäärä Liikevaihto Yritykset (YTR) Toimipaikat (YTR) 2012 2013 2012

Lisätiedot

Kuluttajan valinta. Tulovaikutukset. Hyvinvointiteoreemat. Samahyötykäyrät. Variaatiot (kompensoiva ja ekvivalentti) Hintatason mittaamisesta

Kuluttajan valinta. Tulovaikutukset. Hyvinvointiteoreemat. Samahyötykäyrät. Variaatiot (kompensoiva ja ekvivalentti) Hintatason mittaamisesta Kuluttajan valinta Tulovaikutukset Hyvinvointiteoreemat Samahyötykäyrät Variaatiot (kompensoiva ja ekvivalentti) Hintatason mittaamisesta 1 Mikrotaloustiede (31C00100) Prof. Marko Terviö Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 4/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 4/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset Kuulemistilaisuus 6.10.2015, Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan verojaosto (VeJ) Juho

Lisätiedot

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä?

Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Suomen Pankki Suomi jäljessä euroalueen talouskasvusta Mitä tehdä? Euro & talous 3/2015 1 Keventynyt rahapolitiikka tukee euroalueen talousnäkymiä 2 Rahapolitiikan ohella öljyn hinnan lasku keskeinen taustatekijä

Lisätiedot

Suhteellisia osuuksia ilmaistaessa käytetään prosenttilukujen ohella myös murtolukuja.

Suhteellisia osuuksia ilmaistaessa käytetään prosenttilukujen ohella myös murtolukuja. PROSENTTILASKUT Prosenttilaskuun ja sen sovelluksiin, jotka ovat kerto- ja jakolaskun sovelluksia, perustuu suuri osa kaikesta laskennasta, jonka avulla talousyksikön toimintaa suunnitellaan ja seurataan.

Lisätiedot

Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia

Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia Asuminen 2013 Kiinteistöjen hinnat 2012, 4. vuosineljännes Omakotitalojen hinnat nousivat loka joulukuussa 1,4 prosenttia Omakotitalojen hinnat nousivat vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä koko maassa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 10/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 1/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla

Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Tekninen ja ympäristötoimiala I Irja Henriksson 14.2.2013 Vanhojen asuntojen hintojen kasvu yhtä ripeää kuin pääkaupunkiseudulla Asunnon hintaan vaikuttaa moni tekijä, joista mainittakoon rakennuksen talotyyppi,

Lisätiedot

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013

Talouden näkymät INVESTOINTIEN KASVU ON PYSÄHTYNYT TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 5 2012 Talouden näkymät TALOUSKASVU NIUKKAA VUOSINA 2012 JA 2013 Suomen kokonaistuotannon kasvu on hidastunut voimakkaasti vuoden 2012 aikana. Suomen Pankki ennustaa vuoden 2012 kokonaistuotannon kasvun

Lisätiedot

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2002

Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2002 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2003 12 Asuntojen hinnat Helsingissä vuonna 2002 Verkkojulkaisu ISBN 952-473-120-7 Painettuna ISSN 1455-7231 LISÄTIETOJA Maija Vihavainen, puh. 169 3185,

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/217 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 27 28 29 21 211 212 213 214 215 216

Lisätiedot

Kuluttajan valinta. Tulovaikutukset. Hyvinvointiteoreemat. Samahyötykäyrät. Variaatiot (kompensoiva ja ekvivalentti) Hintatason mittaamisesta

Kuluttajan valinta. Tulovaikutukset. Hyvinvointiteoreemat. Samahyötykäyrät. Variaatiot (kompensoiva ja ekvivalentti) Hintatason mittaamisesta Kuluttajan valinta Tulovaikutukset Hyvinvointiteoreemat Samahyötykäyrät Variaatiot (kompensoiva ja ekvivalentti) Hintatason mittaamisesta 1 Mikrotaloustiede (31C00100) Prof. Marko Terviö Aalto-yliopisto

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 11/2016 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 11/216 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 26 27 28 29 21 211 212 213 214 215

Lisätiedot

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä tammi-maaliskuussa 2013

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä tammi-maaliskuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 17 2013 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä tammi-maaliskuussa 2013 Asuntojen keskihinta 3 885 Keskihinta kerrostaloasunnoissa 4 032 ja rivitaloasunnoissa 3 370

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 9/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 9/214 16 14 12 1 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 8 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

1.3 Prosenttilaskuja. pa b = 100

1.3 Prosenttilaskuja. pa b = 100 1.3 Prosenttilaskuja Yksi prosentti jostakin luvusta tai suureesta on tämän sadasosa ja saadaan siis jakamalla ao. luku tai suure luvulla. Jos luku b on p % luvusta a, toisin sanoen jos luku b on p kpl

Lisätiedot

Verot, palkat ja kehysriihi PALKANSAAJAN OSTOVOIMANÄKYMÄT - LASKELMIA VUODELLE 2014

Verot, palkat ja kehysriihi PALKANSAAJAN OSTOVOIMANÄKYMÄT - LASKELMIA VUODELLE 2014 Verot, palkat ja kehysriihi PALKANSAAJAN OSTOVOIMANÄKYMÄT - LASKELMIA VUODELLE 2014 1 Teemu Lehtinen 9.1.2013 OSTOVOIMAAN VAIKUTTAVAT RATKAISUT Hallitus ratkaisee ansiotulojen veroperusteet uudet linjaukset

Lisätiedot

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite

SUOMEN PANKKI Kansantalousosasto. Suomen taloudelliset näkymät Ennusteen taulukkoliite Suomen taloudelliset näkymät 2004 2006 Ennusteen taulukkoliite 24.3.2004 Lisämateriaalia Euro & talous -lehden numeroon 1/2004 Taulukkoliite Taulukko 1. Taulukko 2. Taulukko 3. Taulukko 4. Taulukko 5.

Lisätiedot

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna 2000. Nimellisesti kantohinnat

Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia alempi kuin vuonna 2000. Nimellisesti kantohinnat Puun hinnat metsäkeskuksittain vuosi 2001 Toimittajat: Pekka Ollonqvist Martti Aarne 6.2.2002 610 Reaalinen kantohintataso laski 3,3 prosenttia vuonna 2001 Reaalinen kantohintaso oli viime vuonna 3,3 prosenttia

Lisätiedot

Energia hintaindekseissä. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006

Energia hintaindekseissä. Kehittämispäällikkö Ilkka Lehtinen Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 Energia hintaindekseissä Kehittämispäällikkö Tilastot ja indeksit energialiiketoiminnan apuna 9.5.2006 ENERGIA TUOTTAJAHINTAINDEKSEISSÄ TOL Paino o/oo NIMI THI Vienti Tuonti KMPHI TUKKU CA 1,1 91,1 31,8

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 8/2017 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 8/217 16 14 12 1 8 6 4 2 27/1 28/1 29/1 21/1 211/1 212/1 213/1 214/1 215/1 216/1 217/1 C Tehdasteollisuus

Lisätiedot

Maarakennuskustannusindeksi

Maarakennuskustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Maarakennuskustannusindeksi 2014, tammikuu Maarakennusalan kustannukset nousivat 1,2 prosenttia tammikuussa Tilastokeskuksen mukaan maarakennusalan kustannukset nousivat 1,2

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2016 2018 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 3/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Kesäkuu 2016 1. HUOLTOTASE, MÄÄRÄT

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit

Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2016 Rahamäärä, hintataso ja valuuttakurssit Monisteen sisältö Rahamäärän ja inflaation yhteys pitkällä aikavälillä Nimelliset ja reaaliset valuuttakurssit Ostovoimapariteetti

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ennustetaulukot vuosille 2017-2019 3 ENNUSTETAULUKOT Ennuste vuosille 2017 2019 TÄNÄÄN 11:00 EURO & TALOUS 5/2016 TALOUDEN NÄKYMÄT Joulukuu 2016

Lisätiedot

PRELIMINÄÄRIKOE. Lyhyt Matematiikka 4.2.2015

PRELIMINÄÄRIKOE. Lyhyt Matematiikka 4.2.2015 PRELIMINÄÄRIKOE Lyhyt Matematiikka 4..015 Vastaa enintään kymmeneen tehtävään. Kaikki tehtävät arvostellaan asteikolla 0-6 pistettä. 1. a) Sievennä x( x ) ( x x). b) Ratkaise yhtälö 5( x 4) 5 ( x 4). 1

Lisätiedot

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksi

Metsäalan kone- ja autokustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Metsäalan kone- ja autokustannusindeksi 2014, toukokuu Metsäkoneiden kustannukset pysyivät ennallaan toukokuussa Tilastokeskuksen mukaan metsäkoneiden kustannukset pysyivät

Lisätiedot

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat

Ennustetaulukot. 1. Huoltotase, määrät. 2. Kysyntäerien vaikutus kasvuun 1. 3. Huoltotase, hinnat Ennustetaulukot 1. Huoltotase, määrät Viitevuoden 2000 hinnoin, prosenttimuutos edellisestä vuodesta 8,2 3,6 2,8 0,4 1,8 16,1 7,4 0,7 0,0 5,6 21,5 8,6 3,2 0,4 6,0 3,1 2,7 3,7 1,2 1,4 0,9 0,6 0,1 0,4 0,7

Lisätiedot

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 1 2014 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä loka joulukuussa 2013 Valokuva: Kallio Virva Kuparinen Asuntojen keskihinta 3 973 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa

Lisätiedot

Kuutio % Kappaleet kertaus

Kuutio % Kappaleet kertaus Kuutio % Kappaleet 1-6 + kertaus % 1 1. Prosentti 1 % = 1 100 = 0,01 Prosentti on sadasosa. 2 % = = 20 % = = Alleviivattu muoto on 200 % = = nimeltään prosenttikerroin Esimerkki 1. Kuinka monta prosenttia

Lisätiedot

Makrotaloustiede 31C00200

Makrotaloustiede 31C00200 Makrotaloustiede 31C00200 Kevät 2017 Harjoitus 5 Arttu Kahelin arttu.kahelin@aalto.fi 1. Maan julkisen sektorin budjettialijäämä G-T on 5 % BKT:sta, BKT:n reaalinen kasvu on 5% ja reaalikorko on 3%. a)

Lisätiedot

2 Hinnat ja rahan arvo

2 Hinnat ja rahan arvo 2 Hinnt j rhn rvo Indeksit 90. Vuosi Hint Indeksi (2006 = 100) 2006 442 100,0 2007 465 465 105,203... 442 2008 493 493 100 111,538... 442 2009 521 521 117,873... 442 2010 508 508 114,932... 442 105,2 111,5

Lisätiedot

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi

Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi Hinnat ja kustannukset 2008 Maatalouden tuotantovälineiden ostohintaindeksi 2008, 1. neljännes Maatalouden tuotantovälineiden ostohinnat nousivat ensimmäisellä vuosineljänneksellä Maatalouden tuotantovälineiden

Lisätiedot

11. Jäsenistön ansiotaso

11. Jäsenistön ansiotaso 24 Kuvio 19. 11. Jäsenistön ansiotaso Tutkimuksessa selvitettiin jäsenistön palkkaukseen liittyviä asioita. Vastaajilta kysyttiin heidän kokonaiskuukausiansioitaan (kuukausibruttotulot). Vastaajia pyydettiin

Lisätiedot

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2013

Osakeasuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2013 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2013 Osakeasuntojen hinnat Helsingissä heinä syyskuussa 2013 Valokuva: Kallio Virva Kuparinen Asuntojen keskihinta 3 984 /m 2 Keskihinta kerrostaloasunnoissa

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 7/2015 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 7/215 16 14 12 1 8 24-3 Metalliteollisuus C Tehdasteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 6/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 6/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot