Talousarvio-ohje vuodelle hallituksen ja isännöitsijän avuksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvio-ohje vuodelle 2013 - hallituksen ja isännöitsijän avuksi"

Transkriptio

1 Talousarvio-ohje vuodelle hallituksen ja isännöitsijän avuksi Taloyhtiöiden hallitusforum Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto

2 Esityksen sisältö Näkymät Talousarvio 2013 Kustannusten muutosennakot Haasteet Mahdollisuudet Summaus: Kolme asiaa muistettavaksi

3 Talouden yleiskuva Talouskasvu on heikkoa Euroopassa nihkeää ja vienti tökkii Kotimainen veto alkaa hiipua myös Ostovoima polkee paikallaan Työttömyys kääntynyt nousuun Inflaatio edelleen 3 % pinnassa Vuodesta 2013 tulossa vaikea talousvuosi Kasvu mitätöntä ja verotus kiristyy

4 Tilastotietoa

5 Ind. 2000=100 Kokonaistuotannon taso ja trendi 140,0 Taso Trendi 130,0 120,0 110,0 100, Lähde: Tilastokeskus

6 % 5 Kuluttajahintainflaatio Kuluttajahintaindeksi ja yhdenmukaistettu kuluttajahintaindeksi Suomessa Kuluttajahintaindeksi Yhdenmukaistettu indeksi Lähde: Tilastokeskus, Eurostat

7 Asumisen kustannuksia ja hintoja vuoteen ,0 160,0 140,0 Indeksit: vuosi 2000=100 Ylläpitokulut, asuinkerrostalot Käytettävissä olevat tulot Asuntojen hinnat Ansiotasoindeksi Vuokrat Kuluttajahintaindeksi 120,0 100,0 80, e Lähteet: Tilastokeskus; Ennusteet / Etla ja Kiinteistöliitto

8 %-muutos 10 Kiinteistöjen ylläpidon kustannukset ja asuntojen hoitokulut Ylläpitokustannukset (kiinteän painon hintaindeksi) Hoitokulut, EUR/m2/kk e 2013e Lähde: Tilastokeskus, ennusteet/jukka Kero, Kiinteistöliitto

9 % Reaalinen ostovoima ja säästämisaste 6 5 Säästämisaste, % käytett. ol. tuloista Ostovoima, %-muutos e 2013e Lähde: Tilastokeskus, Etla

10 Talousarvio ohjeistus

11 Ylläpitokulujen nousu rauhoittunut 2012 Samansuuruinen vauhti näköpiirissä 2013 Vuoden 2011 nopeasta 8.3 % vauhdista tultaneen 2012 noin 5 %:iin. Eniten vuonna 2012/2. nelj. ed. vuodesta kallistuneet vesi- ja jätevesi (+4.5 %), kunnossapito (+4.2 %) ja työ (+3.6 %). Käyttösähkö sen sijaan halpeni 1.6 %. Vuonna 2013 nousua tulossa lämmitysenergiaan, työkustannuksiin ja veroihin.

12 Arvioi päättymässä oleva vuosi/tilikausi Onko vuosi ollut normaali (työmenekit, korjaukset, lämmöntarve jne.)? Tee arvio vuoden 2012 kuluista ja mahdollisesta ylijäämästä, joka on käytettävissä ensi vuoden kuluihin. Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksin mukaan kustannusten (=ylläpidon hintojen) nousuvauhti oli huhtikesäkuussa 2012 asuinkerrostaloissa 3.2 % ed. vuodesta.

13 Talousarvio Yleiskuva Hoitokulujen nousuarvio: 4 5 % Kaukolämpö, työvoima ja verot nostavat kuluja taloyhtiöissä Sähkö ja kiinteistöverot toivottavasti ovat positiivisia yllätyksiä (=ei suurta nousua) Syytä varata tavanomaisen vuoden lämmitys- ja ulkoalueiden hoitokulupotit

14 Arvio vuoden 2012 hoitokuluista Nousuarvio 10/2012, % - Ostopalvelut / Hallinto ja työ Lämmitys Vesi ja jätevesi (kuntakohtainen) 5 - Sähkö (ilman kilpailutusta) -2 - Jätehuolto 3 - Vakuutukset 4 - Vuokrat 4 - Kiinteistövero Korjaukset 5 - Yhteensä 4-5

15 Arvio vuoden 2013 hoitokuluista Nousuarvio, % - Ostopalvelut / Hallinto ja työ Lämmitys Vesi ja jätevesi Sähkö (ilman kilpailutusta) +/- 0 - Jätehuolto Vakuutukset Vuokrat Kiinteistövero Korjaukset Yhteensä 4-5

16 Huom! Kaupunki Yhtiö Polttoaine Kilpailutilanne. Näistä isoja eroja energian hintakehityksiin 2013!

17 Taloyhtiöiden talouden haasteet 2013 Osakkaiden ostovoima polkee paikallaan, velkaantuneisuus huipussa ja työttömyys kasvussa Korjausrakentamisen uudet määräykset kiristymässä Kustannukset nousussa Korjausten lykkääminen voi houkuttaa Korjausvelka kasvaa?

18 Taloyhtiöiden mahdollisuus Otetaan asiat haltuun! Tästä seuraisi : Riskit pienenevät Osallistumisaktiivisuus ja tyytyväisyys kasvaa Yhtiön arvo (pitkässä juoksussa) nousee Kustannukset (pitkässä juoksussa) laskevat Tavoitteena oltava se, että hyvästä ylläpidosta myös palkittaisiin (=Fair play) Parempaa tietä ei ole tarjolla joten töihin!

19 Aina muistettava: Kotitalousten varat ja velat. Varat (2009): 76 % asunnoissa! teur per kotitalous Velat (2009): 76 % asunnoissa! 27.0 teur per kotitalous Pidetään huolta tästä varallisuudesta!

20 3 asiaa muistettavaksi Taloyhtiöiden (osakkaat, asukkaat) taloushaasteet kasvamassa Kustannusten nousuodotus vuodelle 2013: 4 5 % (keskimäärin) Näkymä ei toivoton mikäli asiat otetaan lujaan otteeseen!

21 Kiitos! Lisätietoa: Jukka Kero

Talouden näkymät taloyhtiöiden kannalta

Talouden näkymät taloyhtiöiden kannalta Talouden näkymät taloyhtiöiden kannalta Kiinteistöliitto Uusimaa ry, Sokos Hotel Presidentti, Auditorio, 15.1.2013 Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto Esityksen sisältö Esittäytyminen Yleiset talousnäkymät

Lisätiedot

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa?

Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Mitä asuminen maksaa nyt ja tulevaisuudessa? Kiinteistö 2013 14.11.2013 Jukka Kero, Pääekonomisti Suomen Kiinteistöliitto ry Sisältö Taloustilanne ja lähiaikojen näkymät Taloyhtiöiden hoitokulujen kehitys

Lisätiedot

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset

HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset HE 26/2015 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kiinteistöverolain muuttamisesta - Kiinteistöliiton näkemykset Kuulemistilaisuus 6.10.2015, Eduskunnan Valtiovarainvaliokunnan verojaosto (VeJ) Juho

Lisätiedot

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla Eduskunnan valtiovarainvaliokunta Asunto- ja ympäristöjaosto

Lisätiedot

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla

HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla HE 112/2013 vp eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2014 YM:n pääluokka 35: talousarvioesitys ja arvio sen vaikuttavuudesta asuntosektorilla Eduskunnan ympäristövaliokunta 11.10.2013 Harri Hiltunen

Lisätiedot

Taloyhtiön talouskurssi. Kiinteistöliitto Lappi ry, Hotel Santa Claus, Rovaniemi 28.11.2012 Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto

Taloyhtiön talouskurssi. Kiinteistöliitto Lappi ry, Hotel Santa Claus, Rovaniemi 28.11.2012 Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto Taloyhtiön talouskurssi Kiinteistöliitto Lappi ry, Hotel Santa Claus, Rovaniemi 28.11.2012 Pääekonomisti Jukka Kero, Kiinteistöliitto Esityksen sisältö Esittäytyminen Yleiset talousnäkymät 2013 Talousarvio

Lisätiedot

Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta

Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta Talouden näkymät taloyhtiön näkökulmasta SKH-Isännöinti Oy:n koulutustilaisuus 25.5.2016, Helsinki Pääekonomisti Jukka Kero Sisältö Esittäytyminen Talousnäkymät 2016-2017 Hoito- ja ylläpitokustannusten

Lisätiedot

Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio TALGRAF

Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio TALGRAF Kiinteistö - Määrätiedot - kuluseuranta, 4.2.2013 0811 KUM TOT. 0811 KUM BUD. Vasen = kuluva tilikausi; Oikea = Talousarvio KIINTEISTÖN KULUJEN SEURANTA - ELOKUU 2011 ELOKUU 2011 Tilikauden alusta ELOKUU

Lisätiedot

Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset

Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Kiinteistöjen kasvavat ylläpitokustannukset Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry KTI Kiinteistötieto Oy Ylläpitokustannusten kehitys kerrostalokiinteistöissä Kaikki kuluerät (ml. korjaukset)

Lisätiedot

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2014 Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi 2014, 3. vuosineljännes Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 1,6 prosenttia Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat

Lisätiedot

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi

Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi Hinnat ja kustannukset 2011 Kiinteistön ylläpidon kustannusindeksi 2011, 1. vuosineljännes Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat vuodessa 7,6 prosenttia Kiinteistön ylläpidon kustannukset nousivat

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi. Kimmo Virtanen KTI Kiinteistötieto Oy 8.6.2007

Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi. Kimmo Virtanen KTI Kiinteistötieto Oy 8.6.2007 Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi Kimmo Virtanen KTI Kiinteistötieto Oy 8.6.2007 KTI:n osaprojekti: kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi Työpaketissa kehitetään

Lisätiedot

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010)

Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Tariffit 2011 (versio 2/29.11.2010) Arvoisat yhteistyökumppanit, Ensi vuoden tariffit ovat nyt selvillä. Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö

Lisätiedot

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys

As.oy Taavinmaja. Tilinpäätökset ja graafinen esitys As.oy Taavinmaja Tilinpäätökset ja graafinen esitys Taloyhtiön tuotot ja kulut 27 28 29 21 211 212 Hoitovastike /os/kk,42,42,46,55,58,58 Ullakkovastike 1 /m2/kk 1,84 1,84 1,977 2,364 2,364 2,364 Ullakkovastike

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa KTI Kiinteistötieto Oy Kimmo Virtanen 14.11.2007 14.11.2007 Tallinna 1 Agenda Ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa Kulujen ryhmittely

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa. KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008

Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa. KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008 Kiinteistöjen ylläpidon kustannusten vertailu Suomessa ja Virossa KTI Kiinteistötieto Oy 26.05.2008 Agenda KTI:n osaprojekti: kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi Kulujen ryhmittely

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatehokkuuteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset

Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Asunto-osakeyhtiöiden ylläpito- ja korjauskustannukset Kestävä Kivitalo -seminaari 10.10.2008 Tampere TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto ry Kiinteistöpito kiinteistöstä ja sen hyödyntämisestä

Lisätiedot

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013

Asumismenot 2013. Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Asumismenot 2013 Tiedotustilaisuus 20.8.2013 Esityksen rakenne 1. Kotitalouksien asumismenojen mennyt ja tuleva kehitys 2. Verojen merkitys hoitokuluissa, pois lukien pääomakulut 3. Kotitalouksien tyyppiremontit

Lisätiedot

Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi

Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi SVING-hankkeen seminaari, Tartto Kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu ja tilastointi Kimmo Virtanen KTI Kiinteistötieto Oy 23.11.2006 KTI:n osaprojekti: kiinteistöjen ylläpitokustannusten vertailu

Lisätiedot

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013

Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruonanpuisto TASEKIRJA 31.12.2013 Asunto Oy Kemin Ruorianpuisto Y-tunnus 2036665-9 Tasekirja 31.12.2013 Tilinpäätös tilikaudelta 1.1.2013-31.12.2013 Sisällys Sivu Tase 3-4 Tuloslaskelma

Lisätiedot

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011)

Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffit 2012 (versio 5.12.2011) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Vattenfallin kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2012

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? TkT Jari Virta kehityspäällikkö Suomen Kiinteistöliitto Energiatalouteen vaikuttavia tekijöitä KÄYTTÖ käyttötottumukset tietoisuus ikärakenne asenteet omistaja/vuokralainen

Lisätiedot

Indeksit: muodostus ja käyttö. Tilastokoulu 11.4.2016 Satu Ruotsalainen / Tilastokeskus satu.ruotsalainen@stat.fi

Indeksit: muodostus ja käyttö. Tilastokoulu 11.4.2016 Satu Ruotsalainen / Tilastokeskus satu.ruotsalainen@stat.fi Indeksit: muodostus ja käyttö Tilastokoulu 11.4.2016 Satu Ruotsalainen / Tilastokeskus satu.ruotsalainen@stat.fi Sisältö 1. Indeksin määritelmä ja esimerkkejä 2. Erilaisia indeksejä, Tilastokeskuksen tuottamat

Lisätiedot

Tariffit 2015 (22.12.2014)

Tariffit 2015 (22.12.2014) Tariffit 2015 (22.12.2014) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan kaavion mukainen: 1. Kaukolämpö Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat eivät nouse vuonna 2015. Hämeenlinna

Lisätiedot

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93

1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013. Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 Kiint.Oy Peiponaho T U L O S L A S K E L M A Sivu 1 Y-tunnus 9017024-8 1.1.2014 1.1.2013 Rahayksikkö EURO - 30.9.2014-31.12.2013 Vuokrat 1 874 250,38 2 434 565,63 Käyttökorvaukset 55 997,71 76 803,93 LIIKEVAIHTO

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden talous 2014

Asunto-osakeyhtiöiden talous 2014 Asuminen Asuntoosakeyhtiöiden talous Asuntoosakeyhtiöiden hoitokulut nousivat vuonna Asuntoosakeyhtiöiden hoitokulut olivat vuonna keskimäärin, euroa huoneistoneliöltä kuukaudessa. Hoitokulut nousivat

Lisätiedot

Asunto-osakeyhtiöiden talous 2010

Asunto-osakeyhtiöiden talous 2010 Asuminen Asunto-osakeyhtiöiden talous Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut nousivat vuonna Asunto-osakeyhtiöiden hoitokulut olivat vuonna keskimäärin, euroa huoneistoneliöltä kuukaudessa. Hoitokulut nousivat

Lisätiedot

Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli

Asunto Oy - Asteri kirjanpidon tulostusmalli T A S E V A S T A A V A A PYSYVÄT VASTAAVAT Aineettomat hyödykkeet Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineelliset hyödykkeet Maa- ja vesialueet Omistuskiinteistöt

Lisätiedot

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013)

Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffit 2014 (versio 14.11.2013) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2014) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2014

Lisätiedot

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100

KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 KULUTTAJAHINTAINDEKSI 2010=100 Tilaisuuden avaus ylijohtaja Jarmo Hyrkkö, Tilastokeskus Inflaatio tammikuussa 2011 uudistetun kuluttajahintaindeksin 2010=100 mukaan tilastopäällikkö Mari Ylä-Jarkko, Tilastokeskus

Lisätiedot

Taloyhtiön tunnusluvut sijoittajan näkökulmasta. Taloyhtiö 2016 -tapahtuma Tuomas Viljamaa Suomen Vuokranantajat vuokranantajat.fi

Taloyhtiön tunnusluvut sijoittajan näkökulmasta. Taloyhtiö 2016 -tapahtuma Tuomas Viljamaa Suomen Vuokranantajat vuokranantajat.fi Taloyhtiön tunnusluvut sijoittajan näkökulmasta Taloyhtiö 2016 -tapahtuma Tuomas Viljamaa Suomen Vuokranantajat Suomen Vuokranantajat ry Suomen Vuokranantajat on valtakunnallinen vuokranantajien etujärjestö.

Lisätiedot

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä

Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä Matkailu- ja ravintolaalan talousnäkymiä 11.12.2012 Jouni Vihmo TYÖTÄ JA HYVINVOINTIA KOKO SUOMEEN Matkailu ja Ravintolapalvelut MaRa ry Työtä ja hyvinvointia koko Suomeen Matkailu- ja Ravintolapalvelut

Lisätiedot

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas

Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä. Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentamisen juridiikka asunto-osakeyhtiössä Samuli Koskela asianajaja, osakas Korjausrakentaminen Mitä tarkoitetaan? Yhtiö, osakas, insinöörit, juristit AOYL:nkäsitteet: kunnossapito muutostyö

Lisätiedot

AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR

AS Asteri Asunto Oy - laaja tase AS14L.WTR T A S E V A S T A A V A A Pysyvät vastaavat Aineettomat hyödykkeet Perustamismenot Tutkimusmenot Kehittämismenot Aineettomat oikeudet Liikearvo Muut pitkävaikutteiset menot Ennakkomaksut Aineettomat hyödykkeet

Lisätiedot

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa?

Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? Kuinka energiatehokkuutta voidaan parantaa? Energiansäästöllä tarkoitetaan yleensä energiankäytön absoluuttista vähentämistä. Energiatehokkuus puolestaan tarkoittaa suuremman tuotoksen aikaansaamista samalla

Lisätiedot

Kiinteistöpalvelujen tuottavuus ja vaikuttavuus 2010

Kiinteistöpalvelujen tuottavuus ja vaikuttavuus 2010 Kiinteistöpalvelujen tuottavuus ja vaikuttavuus 2010 Kiinteistö- ja rakennusala Kiinteistöala Kiinteistöjen ylläja kunnossapito Vuokraus Omistaminen Kiinteistö- ja asuntokauppa vuorovaikutus asiakkuus

Lisätiedot

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA

KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA KIINTEISTÖN TULOSLASKELMA Tilikausi Edellinen tilikausi Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet 0,00 0,00 Hankeosuussuoritukset 0,00 0,00 Kulutusperusteiset vastikkeet 0,00 0,00 Erityisvastikkeet

Lisätiedot

As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa

As Oy Atsoftin Asteri - ALV:n esittäminen omana oikaisueränä tuloslaskelmassa TULOSLASKELMA Kiinteistön tuotot Vastikkeet Hoitovastikkeet Hankeosuussuoritukset Kulutusperusteiset vastikkeet Erityisvastikkeet./. Rahastoidut vastikkeet Vuokrat Käyttökorvaukset Muut kiinteistön tuotot

Lisätiedot

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti

Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Talousnäkymät 2015 Helsingin seudun kauppakamarin Luoteis-Uudenmaan kauppakamariyksikkö 7.11.2014 Timo Hirvonen Ekonomisti Markkinoilla turbulenssia indeksi 2010=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat

Lisätiedot

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö

Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Taloyhtiön energianhallinta ja käyttö Matti Hellgrén Suomen Talokeskus Oy Pihlajistonkuja 4, 00710 Helsinki matti.hellgren@suomentalokeskus.fi p. 050 533 7127 Taloyhtiöiden hallitusforum 2010 18.9.2010

Lisätiedot

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016

MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 MITEN TALOUS MAKAA? Ilmarisen talousennuste, kevät 2016 24.5.2016 1 ILMARISEN TALOUSENNUSTE Historian ensimmäinen Julkistus jatkossa keväisin ja syksyisin Erityisesti yritysnäkökulma Keskiössä: 1. Bkt:n

Lisätiedot

Energiatehokkuudella hoitovastikkeet kuriin

Energiatehokkuudella hoitovastikkeet kuriin Energiatehokkuudella hoitovastikkeet kuriin Selvitys kaukolämmön hintakehityksestä ja saavutettuja asiakastuloksia Lohjan alueen taloyhtiöissä. Lohja Kiinteistöjen kustannukset, palkat ja hinnat 2010-2014

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen

Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015. Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen Rakennusteollisuuden suhdanteet, kevät 2015 Rakennusfoorumi 5.5.2015 Sami Pakarinen MAAILMAN JA SUOMEN TALOUS Halventuneet öljy ja euro vauhdittavat taloutta Rakennusteollisuus RT 5.5.2015 3 Euroalueen

Lisätiedot

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito

Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiön energiatehokas ylläpito Taloyhtiöiden energiailta 07.10.2015, Jyväskylän kaupunginkirjasto DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Tarjolla tänään Lähtötilanteen haltuun otto Arkisia, mutta tärkeitä

Lisätiedot

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014

Hauraita ituja. Suvi Kosonen Toukokuu 2014 Hauraita ituja Suvi Kosonen Toukokuu 2014 1 Maailmantalous kohentaa, entä Suomi? Maailmantalouden näkymät ovat parantuneet odotetusti Teollisuusmaat ovat kasvun moottori Riskit ovat kehittyvissä maissa

Lisätiedot

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki

Talous tutuksi - Tampere 9.9.2014 Seppo Honkapohja Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Talous tutuksi - Tampere Johtokunnan jäsen / Suomen Pankki Maailmantalouden kehitys 2 Bruttokansantuotteen kasvussa suuria eroja maailmalla Yhdysvallat Euroalue Japani Suomi Kiina (oikea asteikko) 125

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Näytesivut. 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma

Näytesivut. 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma 8 Taloyhtiön tuloslaskelma, tase ja liitetiedot 8.1 Taloyhtiön tuloslaskelma Taloyhtiön tuloslaskelman rakenne poikkeaa huomattavasti liiketoimintaa harjoittavien yritysten tuloslaskelmasta. Kiinteistön

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät

Kaupan näkymät 2012 2013. Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan näkymät 2012 2013 Myynti-, työllisyys- ja investointinäkymät Kaupan myynti 2011 Liikevaihto yht. 127 mrd. euroa (pl. alv) 13% 13% 29 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa

Lisätiedot

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista

Talouden näkymät. Edessä hitaan kasvun vuosia. Investointien kasvu maltillista 3 2012 Edessä hitaan kasvun vuosia Vuonna 2011 Suomen kokonaistuotanto elpyi edelleen taantumasta ja bruttokansantuote kasvoi 2,9 %. Suomen Pankki ennustaa kasvun hidastuvan 1,5 prosenttiin vuonna 2012,

Lisätiedot

Korkokatto taloyhtiön lainoille Suojaudu korkoriskiltä asettamalla katto korkomenoille

Korkokatto taloyhtiön lainoille Suojaudu korkoriskiltä asettamalla katto korkomenoille Korkokatto taloyhtiön lainoille Suojaudu korkoriskiltä asettamalla katto korkomenoille Korkoriski asunto-osakeyhtiössä Yleistyneiden remonttien takia taloyhtiöt ovat joutuneet nostamaan merkittäviä lainapääomia

Lisätiedot

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013

Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 11/7/2013 1 Orava Asuinkiinteistörahasto Oyj Osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2013 11/7/2013 2 Sisältö Q3 2013 lyhyesti Talousluvut Toimintaympäristö Liiketoimintakatsaus Tulevaisuudennäkymät 11/7/2013 3 Q3 2013

Lisätiedot

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät

Kaupan näkymät 2014 2015. Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan näkymät 2014 2015 Myynti- ja työllisyysnäkymät Kaupan myynti 2012 Liikevaihto yht. 129 mrd. euroa (pl. alv) 13% 12% 30 % Autokauppa Tukkukauppa Vähittäiskauppa Päivittäistavarakauppa 58% Lähde:

Lisätiedot

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA

Talouden näkymät SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 2015 KASVU ON VIENTIVETOISTA 3 21 SUOMEN TALOUDEN KASVU VAUHDITTUU VASTA VUONNA 215 Suomen kokonaistuotanto on pienentynyt yhtäjaksoisesti vuoden 212 toisesta neljänneksestä lähtien. Kevään 21 aikana on kuitenkin jo näkynyt merkkejä

Lisätiedot

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas

Suomen vaihtoehdot. Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Suomen vaihtoehdot Talousfoorumi Kuntamarkkinoilla 12.9.2012 Raimo Sailas Talouskasvu vaisua Euroalue USA Kiina Japani Brasilia 6 BKT:n neljännesvuosimuutos, % 4 2 0-2 -4-6 2007 2008 2009 2010 2011 2012

Lisätiedot

Tariffit 2013 (versio 2.11.2012)

Tariffit 2013 (versio 2.11.2012) Tariffit 2013 (versio 2.11.2012) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö (2013) Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2013

Lisätiedot

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009

Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Asunto Oy Nelospesä Tilinpäätös 1.1.-31.12.2009 Sisältö: Toimintakertomus ja Iiitetiedot 1-2 Tase 3 Tuloslaskelma 4 Käytetyt kirjanpitokirjat 5 TOIMINTAKERTOMUS ASOYNELOSPESA Tilikausi 01.01.2009-31.12.2009

Lisätiedot

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012

Asumismenot 2012. Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Asumismenot 2012 Tiedotustilaisuus 12.6.2012 Tutkimuskysymys Mitä asuminen maksaa eri kotitalouksille, eri asumismuodoissa ja eri kaupungeissa nyt ja viiden vuoden päästä? Yhteenveto Keskimääräinen asumismenojen

Lisätiedot

TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM

TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM TALOYHTIÖIDEN HALLITUSFOORMUM Remonttien rahoittaminen ja taloudellinen hankesuunnittelu Markku Kulomäki, toimitusjohtaja SKH-Isännöinti Oy KORJATTAVAA TALOILLA RIITTÄÄ! SKH Isännöinnin taloyhtiöillä yli

Lisätiedot

Omistusasumisen hintaindeksit

Omistusasumisen hintaindeksit Asuminen Omistusasumisen hintaindeksit, Omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan Tilastokeskuksen mukaan omistusasujien asumiskustannukset pysyivät ennallaan vuoden toisella neljänneksellä

Lisätiedot

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen

Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen Minne energia kuluu taloyhtiössä? Energiaeksperttikoulutus 6.10.2015 Ilari Rautanen 7.10.2015 Lauri Penttinen 2 Miksi energiaa kannattaa säästää? Energia yhä kalliimpaa ja ympäristövaikutuksia täytyy vähentää

Lisätiedot

+ OMISTAJIEN TUOTTOVAATIMUS + MK/M 2 JA %/SIJ.P.O.

+ OMISTAJIEN TUOTTOVAATIMUS + MK/M 2 JA %/SIJ.P.O. TAVOITE: 1. ASIAKASTYYTYVÄISYYS 2. OMISTAJALLE JA MUILLE SIDOSRYHMILLE + KUSTANNUSSÄÄSTÖJÄ + LISÄÄ LIIKETOIMINTAMAHDOLLISUUKSIA Projektien hallinta ja kommunikaatio Asiakirjat Yhteydenpito RAKENTAJA Palaute

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2014

Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2014 Korjausrakentamisbarometri / Kevät 2014 Suomen Kiinteistöliitto ry Julkaistavissa 6.5.2014 Suomen Kiinteistöliitto ry Taustat ja vastaajat / Kevät 2014 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa

Lisätiedot

YMP 23.1.2014. Hyrynsalmen kunta. Ympäristölautakunta. Käyttösuunnitelma 2014

YMP 23.1.2014. Hyrynsalmen kunta. Ympäristölautakunta. Käyttösuunnitelma 2014 YMP 23.1.2014 Hyrynsalmen kunta Ympäristölautakunta Käyttösuunnitelma 2014 Meno- ja tulolajeittain Tekninen- ja valvontatoimi (13501) Valvonta, kaavoitus ja mittaus (13502) Liikenneväylät (13503) Liikunta-

Lisätiedot

Vakuuta oikein. Jukka Kero, Suomen Kiinteistöliitto. Suomen Kiinteistöliitto ry

Vakuuta oikein. Jukka Kero, Suomen Kiinteistöliitto. Suomen Kiinteistöliitto ry Vakuuta oikein Taloyhtiö 2013, Helsingin Messukeskus 10.4.2013 Jukka Kero, Suomen Kiinteistöliitto Esityksen sisältö Vakuutukset ja taloyhtiön johtaminen Vakuutuslajeja Vahingot Muistilista hallitukselle

Lisätiedot

Tariffit 2013 (versio 23.11.2012)

Tariffit 2013 (versio 23.11.2012) Tariffit 2013 (versio 23.11.2012) Tariffien merkitys Indeksitalovertailun perusteella on seuraavan piiraan mukainen: 1. Kaukolämpö Elenian kaukolämmön kulutukseen perustuvat hinnat ovat vuonna 2013 Hämeenlinna

Lisätiedot

Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta. Saarenmaa 08.06.2007

Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta. Saarenmaa 08.06.2007 Kiinteistönpidon laatujärjestelmä hallinnon näkökulmasta Alustus keskustelulle Saarenmaa 08.06.2007 Risto Hakala Enrocon Oy risto.hakal@enrocon.fi Asunnon/kiinteistön n omistamisen realiteetti Omistus-

Lisätiedot

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Energiaekspertti Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Sisällys Mihin energiaa ja vettä kuluu Mihin kiinnittää huomiota asumisen arjessa Mihin kiinnittää taloyhtiön toiminnassa Lämmitysjärjestelmä

Lisätiedot

Talousmatematiikan verkkokurssi. Indeksit

Talousmatematiikan verkkokurssi. Indeksit Sivu 1/8 ja niiden käyttö Indeksi on jono lukuja, joilla seurataan jonkin hyödykkeen tai palvelun hinnan muuttumista ajan kuluessa. Indekseillä kuvataan hintatason tai määrien muuttumista. Eri maita koskevissa

Lisätiedot

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015

Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle. Simo Pinomaa 18.5.2015 Kuinka huono Suomen kilpailukyky oikein on? - kommentti Pekka Sauramolle Simo Pinomaa 18.5.2015 Aiheita Mikä on lähtöpiste? Muutos vai taso? Reaaliset vai nimelliset yksikkötyökustannukset? Miten Suomen

Lisätiedot

Riskienhallinta taloyhtiössä

Riskienhallinta taloyhtiössä Riskienhallinta taloyhtiössä Taloyhtiö 2014 Maria Kulomäki Asunto-osakeyhtiölaki: asunto-osakeyhtiön toiminta Tarkoituksensa toteuttamiseksi asunto-osakeyhtiö huolehtii hallinnassaan olevien kiinteistöjen

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN LIIKUNTAKESKUS ELINKAARIKUSTANNUSLASKELMA Ylläpitokustannukset Energialaskelma

KANKAANPÄÄN LIIKUNTAKESKUS ELINKAARIKUSTANNUSLASKELMA Ylläpitokustannukset Energialaskelma KANKAANPÄÄN LIIKUNTAKESKUS ELINKAARIKUSTANNUSLASKELMA Ylläpitokustannukset Energialaskelma RAPORTTI Miro Kivioja Projektipalvelu Prodeco Oy Terminaalitie 6 90400 Oulu Puh. 010 422 1350 Fax. (08) 376 681

Lisätiedot

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä

Energiaekspertti. Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Energiaekspertti Tietoa taloyhtiön ja asukkaiden energiankäytöstä Sisällys Mihin energiaa ja vettä kuluu Mihin kiinnittää huomiota asumisen arjessa Mihin kiinnittää taloyhtiön toiminnassa Lämmitysjärjestelmä

Lisätiedot

Lausunto 1 (1) 11.11.2011. Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö. Lausuntopyyntönne 1.11.2011, 695/31/2011

Lausunto 1 (1) 11.11.2011. Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö. Lausuntopyyntönne 1.11.2011, 695/31/2011 Lausunto 1 (1) 11.11.2011 Verohallinto Henkilöverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Lausuntopyyntönne 1.11.2011, 695/31/2011 ENNAKKOVEROTUKSESSA KÄYTETTÄVÄT TULOT JA VÄHENNYKSET Pyydettynä lausuntona

Lisätiedot

Energiatehokkuus ja bioenergiaratkaisut asuntoosakeyhtiöissä

Energiatehokkuus ja bioenergiaratkaisut asuntoosakeyhtiöissä Energiatehokkuus ja bioenergiaratkaisut asuntoosakeyhtiöissä Bioenergian ja energiatehokkuuden ajankohtaispäivä 25.01.2011, Rovaniemi DI Petri Pylsy, Kiinteistöliitto Suomen Kiinteistöliitto ry Suomen

Lisätiedot

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus

Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus Juha Kilponen Suomen Pankki Suomen talouden tila ja lähitulevaisuus ELY Areena Talousseminaari Turku, 25.1.2016 25.1.2016 Julkinen 1 Suomen talouden tilanne edelleen hankala Suomen talouden kasvu jää ennustejaksolla

Lisätiedot

Kaukolämmön hinta joustaa lähinnä ylöspäin

Kaukolämmön hinta joustaa lähinnä ylöspäin Kaukolämmön hinta joustaa lähinnä ylöspäin Selvitys suomalaisen kaukolämmön hintakehityksestä 2005-2015 Tampereella 4.5.2015 Kiinteistöjen kustannukset, palkat ja hinnat 2010-2014 Kevyt polttoöljy +34,5

Lisätiedot

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä

Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Tavoitteellinen ylläpito ja energianhallinta taloyhtiöissä Taloyhtiön energiailta, Tarmo-hanke 28.08.2013, Tampere DI Petri Pylsy Mitä energiatehokkuus on? Primäärienergia (ostettu energia) Sisäilmasto

Lisätiedot

Tulevaisuuden odotukset ja isännöinnin muuttuvat vaatimukset

Tulevaisuuden odotukset ja isännöinnin muuttuvat vaatimukset Tulevaisuuden odotukset ja isännöinnin muuttuvat vaatimukset Korjausrakentamisen kehittäminen teematyöpaja 20.11.2013 Jari Porthén Toimitusjohtaja, Realco Oy Hallituksen puheenjohtaja, Isännöintiliitto

Lisätiedot

Näkymät vuosille 2014 ja 2015: - työmarkkinoiden palkkakehitys - hallituksen verolinjaukset PALKANSAAJAN VEROTUS JA OSTOVOIMA 2000-2015

Näkymät vuosille 2014 ja 2015: - työmarkkinoiden palkkakehitys - hallituksen verolinjaukset PALKANSAAJAN VEROTUS JA OSTOVOIMA 2000-2015 Näkymät vuosille 2014 ja 2015: - työmarkkinoiden palkkakehitys - hallituksen verolinjaukset PALKANSAAJAN VEROTUS JA OSTOVOIMA 2000-2015 1 16.10.2013 PALKANSAAJAN OSTOVOIMAAN VAIKUTTAVAT TEKIJÄT 1) Palkka

Lisätiedot

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella

Uusi. innovaatio. Suomesta. Kierrätä kaikki energiat talteen. hybridivaihtimella Uusi innovaatio Suomesta Kierrätä kaikki energiat talteen hybridivaihtimella Säästövinkki Älä laske energiaa viemäriin. Asumisen ja kiinteistöjen ilmastopäästöt ovat valtavat! LÄMPÖTASE ASUINKERROSTALOSSA

Lisätiedot

Korjausrakentamisbarometri / Syksy 2014

Korjausrakentamisbarometri / Syksy 2014 Korjausrakentamisbarometri / Syksy 2014 Julkaistavissa 24.11.2014 Taustat ja vastaajat / Syksy 2014 Korjausrakentamisbarometri toteutetaan kaksi kertaa vuodessa: maalis-huhtikuu ja loka-marraskuu Vastaajina

Lisätiedot

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013

Talouden näkymät BKT SUPISTUU VUONNA 2013 3 213 BKT SUPISTUU VUONNA 213 Suomen kokonaistuotannon kasvu pysähtyi ja kääntyi laskuun vuonna 212. Ennakkotietojen mukaan bruttokansantuote supistui myös vuoden 213 ensimmäisellä neljänneksellä. Suomen

Lisätiedot

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon

Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen. Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Talouden näkymiä vihdoin vihreää nousukaudelle? Reijo Heiskanen Twitter : @OP_Pohjola_Ekon Markkinoilla kasvuveturin muutos näkyy selvästi indeksi 2008=100 140 Maailman raaka-aineiden hinnat ja osakekurssit

Lisätiedot

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen

Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä. Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Suunnitelmallinen kiinteistönpito asunto-osakeyhtiössä Taloyhtiö 2014 1.4.2014 Helsingin Messukeskus Rakennusneuvos Erkki Laitinen Taloyhtiöillä ja muilla rakennusten omistajilla edessä suuria haasteita.

Lisätiedot

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta

2.1 Yleistä toimintakertomuksesta 2 Toimintakertomus 2.1 Yleistä toimintakertomuksesta Toimintakertomuksen tehtävä on täydentää tilinpäätöstä. Se antaa tilikaudesta sellaisia tietoja, jotka eivät tule tarpeeksi hyvin selville tilinpäätöksestä,

Lisätiedot

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan

Vuokralainen vastaa ja maksaa itse. Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan asumispalveluyksikköä 1 Vuokranantaja vastaa ja sisältyy vuokraan Vuokralainen vastaa ja maksaa itse KIINTEISTÖYHTIÖN HALLINTO Hallinnollinen isännöinti KiinteistöOy hallinto Kirjanpito ja maksuliikenne

Lisätiedot

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN

Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Uusi Asunto-osakeyhtiölaki 1599/2009 IRTAIMISTON JA HUONEISTON OSIEN VAKUUTTAMINEN VASTUUNJAOSTA AS.OY:N JA HUONEISTON HALTIJANN KESKEN Yhtiön kunnossapitovastuu (4:2) Rakenteet, eristeet, perusjärjestelmät

Lisätiedot

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin

Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Isännöintiyritys isännöitsijänä vaikutus vastuisiin Kristel Pynnönen Apulaispäälakimies Suomen Kiinteistöliitto 1 Tausta Isännöitsijän on oltava luonnollinen henkilö tai rekisteröity yhteisö (AOYL 7 luvun

Lisätiedot

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo

AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA. Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo AKSELI KIINTEISTÖPALVELUT OY TALOTEKNIIKKA Asiakastilaisuus 18.5.2015 Aitiopaikka, Valtion virastotalo TALOTEKNIIKAN PALVELUORGANISAATIO toiminnon esimies energianhallintapäällikkö Teemu Halenius LVIS-työt

Lisätiedot

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015

Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 Asuntomarkkinakatsaus/ekonomistit 10.2.2015 2 Sisällysluettelo 1. Tiivistelmä asuntomarkkinoiden kehityksestä 2. Asuntojen hinnat 3. Asuntojen hinnat alueilla 4. Asuntojen hintojen suhde palkkaan 5. Vuokrat

Lisätiedot

KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN (Suunnitelma 2.12.2014 )

KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN (Suunnitelma 2.12.2014 ) KAUKOLÄMPÖTOIMINNAN YHTIÖITTÄMINEN (Suunnitelma 2.12.2014 ) Kuntalaki vaatii, että kunta yhtiöittää sellaisen liiketoimintansa, joka toimii markkinoilla kilpailu-tilanteessa. Tällaista toimintaa Siikalatvan

Lisätiedot

Vierasvenesatama 2012 Vierasvenesatama talousarvio 2013

Vierasvenesatama 2012 Vierasvenesatama talousarvio 2013 1 Vanha luotsiaseman tilat eriteltynä: menot ja tulot 2012 sekä talousarvio 2013 Perämeren tutkimusasema 2012 Talousarvio 2013 Majakka Perämeren tutkimusasema Tulot Majakka 2013 Muut myyntitulot 121 Tulot

Lisätiedot

Asuntosijoittaminen Suomessa mistä on tultu ja minne ollaan menossa?

Asuntosijoittaminen Suomessa mistä on tultu ja minne ollaan menossa? Asuntosijoittaminen Suomessa mistä on tultu ja minne ollaan menossa? Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen Taustaksi - Investors House Oyj sijoituskohteena Pörssin päälistalla noteerattu asuntosijoitusyhtiö,

Lisätiedot

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentaminen kansantaloudessa 2011 Rakennusinvestoinnit investoinneista 66% Investoinnit, kunnossapito ja vienti bruttokansantuotteesta 18% Viennistä 8%

Lisätiedot

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014

Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (2010=100), viimeinen havainto 3/2014 Teollisuuden ja metalliteollisuuden uusien tilausten trendisarjat Indeksi (21=1), viimeinen havainto 3/214 16 14 12 1 8 C Tehdasteollisuus 24-3 Metalliteollisuus 6 4 2 25 26 27 28 29 21 211 212 213 214

Lisätiedot

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012

Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakentamisen yhteiskunnalliset vaikutukset 2012 Rakennusteollisuus RT ry Rakennusteollisuus RT ry 23.4.2013 Rakentaminen kansantaloudessa 2011 Rakennusinvestoinnit investoinneista 66% Investoinnit, kunnossapito

Lisätiedot

Tulo- ja kustannuskehitys

Tulo- ja kustannuskehitys Liite 1. Tulo- ja kustannuskehitys Talousneuvosto 19.8.2013 Jukka Pekkarinen Tukuseto asetettu vuosiksi 2013-2016 Toimikunnan määräaikaisraportoinnissa neljä painoaluetta: 1. Ostovoima (ansiot, hinnat,

Lisätiedot