Tässä puheenvuorossa esitän, että se on myös poliittinen tila.

Transkriptio

1 Kansallinen Itämerifoorumi Turku, Esko Antola Johtaja, Centrum Balticum Miten Itämeri-strategia saadaan toteutumaan? Itämeri on enemmän kuin meri. Se on talousalue ja kulttuurinen kokonaisuus, se on lähestulkoon Euroopan unionin sisämeri ja se on myös turvallisuusalue. Se on niin ikään Euroopan unionin uusimman kehitysvaiheen, alueellisesti eriytyvän integraatiomallin pilottialue. Tässä puheenvuorossa esitän, että se on myös poliittinen tila. Vaikea ajoitus Euroopan unioni on toiminut jo kohta kymmenen vuotta toteutumattomien uudistusten varjostamana. Vuoden 2001 lopulla käynnistynyt päätöksenteon ja toimintakyvyn uudistamistyö (Laekenin julistus) ei ole tuottanut tulosta. Samaan aikaan unioni on kasvanut 15 jäsenmaan unionista 27 valtion kokonaisuudeksi. Poliittiset rakenteet ja toimintakyky eivät ole kasvaneet samaan tahtiin jäsenyyden ja tehtävien kanssa. Seurauksena on ollut eriytyvän integraation mallin käynnistyminen. Se toteutuu asiakohtaisesti syntyvissä maaryhmissä. Euroopan unioni on eriytymässä myös suuralueiden perusteella. Itämeri on ensimmäinen unionin sisälle syntyvä suuralue, mega-alue. Itämeren mega-alueen muotoutuminen tapahtuu laatimalla aluetta varten unionin sisäistä strategiaa. Itämeri-strategian tulisi suunnitelmien ja odotusten mukaan tulla hyväksytyksi vielä tämän vuoden aikana. Kuukauden sisällä odotetaan komission tiedonantoa, jonka pohjalta Ruotsi on luvannut omalla puheenjohtajuuskaudellaan saattaa strategian voimaan. Itämeri-strategia on siis EU:n sisäinen strategia. Se on valmisteltu Euroopan komissiossa aluekehityksen pääosaston vastuulla. Komissio on kiitettävästi kuullut asianosaisia tässä prosessissa. Olemalla unionin sisäinen strategia sen lähtökohdat ovat unionin sisäisissä politiikoissa. Strategiaan liittyvä toimintaohjelma nostaa esille kymmeniä projekteja ja lip-

2 2 pulaivoja. Ne koskevat ympäristöasioita, energiapolitiikkaa, kuljetuksia, kansalaisturvallisuutta ja monia muita tuttuja teemoja. Toimintasuunnitelmaa voi hyvin verrata joulukuuseen, johon eri osapuolet ovat saaneet ripustaa omat suosikkinsa. Nyt on kaikki syy kääntää huomio strategian toteuttamiseen. Ilman tehokasta toimeenpanoa strategia uhkaa jäädä kuolleeksi kirjaimeksi niiden lukemattomien EU-strategioiden joukkoon, jotka unohtuvat toimeenpanon puuttuessa. EU:n strategiat ovat yleensäkin joulukuusia ja helposti myös sellaisiksi jäävät. Toimeenpanon haaste on huomattavan suuri. Strategian julkistaminen ja sen hyväksyminen osuu maailmanlaajuisen taloudellisen kriisin keskelle. Itämeri ei ole välttynyt kriisiltä. Strategian laatijat komissiossa ja siihen vaikuttaneet asianosaiset ovat hahmotelleet tavoitteitaan aivan toisenlaisista lähtökohdista. Strategia ja siihen liittyvä toimintaohjelma ovat aurinkoisten päivien tuote, jota nyt pitäisi toteuttaa sateisina päivinä luvun aikana Itämeri on elänyt jatkuvan kasvun aikaa. Mittarit ja käyrät ovat osoittaneet ylöspäin kunnes viime vuoden lopulta lähtien ne kääntyivät jyrkästi alaspäin. On selvää, että useissa alueen kansantalouksissa edessä on syvällisiä rakenteellisia uudistuksia, joiden toteuttamiseen strategia antaa kovin vähän osviittaa. Talouskriisin oloissa oteutus on kahden raiteen prosessi. Strategian suoran toimeenpanon rinnalla on mietittävä, miten sen sisältöä voitaisiin muokata talouskriisin ja sen heijastusten ratkaisua tukevaksi. Olisi kuolinisku hankkeelle vaatia sen avaamista ja muokkaamista olosuhteisiin sopivaksi. Strategia on saatava hyväksytyksi ja sen kanssa on elettävä. Strategian hyväksyminen jo itsessään olisi positiivinen signaali Itämeren alueelle ja sen toimijoille. Se olisi osoitus obamalaisesta poliittisesta sitoutumisesta: yes we can, kyllä pystytään. Ruotsin haaste Ruotsille lankeaa suuri vastuu. Ruotsi on pitänyt strategiaa omana lapsenaan jo parin vuoden ajan. Se on ilmoittanut toistuvasti pitävänsä sitä puheenjohtajuuskautensa prioriteettina. Toivottavasti se pysyy sellaisena. Mutta realiteetit ovat realiteetteja. Ruotsin puheenjohtajuus, ja siis strategian hyväksyminen, osuvat paitsi taloudelliseen taantumaan myös Euroopan unionin poliittiseen murroskohtaan. Kesäkuun alussa järjestetään Euroopan parlamentin vaalit. Tähän asti Euroopan Parlamentti on ollut Itämeri-strategian kotipesä. Aloite tuli sieltä ja Parlamentin ns. intergroup, poikkikansallinen ja puolueryhmittymien rajat ylittävä ryhmittymä on pitänyt ajatusta hengissä ja puskenut sitä eteenpäin. Mutta täysin avoin kysymys on, mikä on uuden parlamentin suhtautuminen Itämeri-strategiaan nyt kun poliittista painoa on saamassa esimerkiksi uusi

3 3 Itäinen kumppanuus? On ollut kuultavissa muualta EU:n alueelta kysymyksiä onko tämä vain keino saada Itämerelle enemmän varoja yhteisestä kassasta. Vaalien jälkeen Euroopan komissio jatkaa toimitusministeriönä ja uuden komission kokoaminen alkaa. Irlannin kansanäänestyksen takia uuden komission nimitys saattaa lykkääntyä vuoden loppupuolelle. Ruotsi joutuu siis toimimaan ilman aktiivisen ja eteenpäin katsovan komission tukea. Ja vielä, Saksan vaalit syyskuussa ovat niin tärkeä tapahtuma Itämeren alueella, että ennen niiden tulosta ei Saksa sitoudu mihinkään uuteen hankkeeseen. Ruotsin tehokas puheenjohtajuus jää siis kovin lyhyeksi. Ruotsin puheenjohtajuuden merkitystä korostaa, että vuoden 2010 alusta puheenjohtajuus siirtyy Espanjalle. Itämeri-strategian hyväksymisen kannalta Ruotsilla alueen valtiona voi olettaa olevan luonnollisempi sitoutuminen strategian edistämisen. Itämeren alueen valtioista Puola on vuorossa vuoden 2011 jälkipuolen puheenjohtajana. Poliittisen sitoutumisen haaste Ulkopuoliselle tarkkailijalle on jäänyt epäselväksi, miten strategiaa aiotaan ylipäänsä panna toimeen. Brysselissä ja pääkaupungeissa liikkuvat paperit antavat ymmärtää, että jäsenvaltioita edustava ministerineuvosto taso vetää suuret linjat, komissio tekee politiikan ja jäsenvaltiot toimeenpanevat. Tämä on tavanomainen EU-tapa toimia. Mutta mikä on jäsenvaltioiden kyky ja halu ottaa vastuuta ja vetovuoroja projekteihin ja lippulaivoihin näissä olosuhteissa, joissa hallitusten ensisijaisena pyrkimyksenä on selviytyminen taloudellisesta ahdingosta? Yhteisten asioiden hoito, erityisesti uusien velvoitteiden ottaminen ei ole helppoa. Jotkut alueen hallituksista eivät kerta kaikkiaan näytä selviytyvän nykyisistäkään velvoitteista. Talouskriisin seurauksena erityisesti Baltian maiden poliittiseen kehitykseen on tullut jännitteitä ja hallitusten kyky vakauden ylläpitoon on heikentynyt. Niiden kyky ja halu ottaa toimeenpanoon liittyviä sitoumuksia on vähäinen. Tämä asettaa alueen muut hallitukset, eritoten Pohjoismaat, tilanteeseen, jossa niiden on mahdollisesti otettava aktiivinen rooli Baltian maiden vakauden turvaamisessa. Poliittisen sitoutuneisuuden puute on vaivannut jo vuosia esimerkiksi ympäristöä koskevien päätösten toteuttamista. Itämerelle on tuotettu suuri määrä julistuksia ja sopimuksia ja toimintaohjelmia, joita laajasti kiitetään. Niitä on kuitenkin ollut kovin vaikea panna toteen. Hallitusten sitoutuminen yhteisiin päätöksiin on ollut kovin heikkoa. Viime aikoina olemme nähneet yksityisten intressien ottavan kiitettävän aktiivista roolia ja työntävän eteenpäin hankkeita, jotka ovat jääneet valtioilta hoitamatta. Tälle toiminnalle ovat kuitenkin rajansa. Vähintäänkin tulisi kehittää

4 4 Itämeren ympäristöpolitiikassa hallintajärjestelmää, jossa aktiivisuutta osittaville toimijoille annettaisiin vaikutusvaltaa ja osallisuutta myös päätöksenteossa. Niin ikään alueet ja kaupungit ovat ottaneet tehtäviä ja aloitteellisuutta silloin kun valtiot eivät ole halunneet tai kyenneet saamaan aikaan päätöksiä ja toimintaa. Tämäkin toiminta tulisi kytkeä Itämeren hallintajärjestelmään. Olen varma, että Itämerelle syntyy aivan uudenlainen hallinnan ja toimeenpanon järjestelmä, jossa valtiot, alueet, kaupungit, yksityiset tahot ja kansalaisyhteiskunta toimivat samassa kehikossa ja jakavat sekä velvollisuuksia että vaikutusvaltaa. Nyt on aika sellaisen hallintajärjestelmän ideoinnille. Centrum Balticum ottaa tehtäväkseen asian pohtimisen ja toivoo mukaan kaikkia niitä, jotka kokevat itsensä osapuoliksi. Valtioiden ja poliittisten johtajien tehtävänä on osoittaa poliittista, ja mieluusti myös konkreettista sitoutuneisuutta, Itämeristrategian toteuttamiseen. Miksi eivät alueen poliittiset johtajat, pääministerit, voisi kokoontua Itämeren huippukokoukseen nimenomaan Itämeri-strategian toimeenpanon vauhdittamiseksi? He voisivat sitouttaa valtiolliset toimijat määrittelemiinsä prioriteetteihin, jota soisi olevan suhteellisen harvoja. Vaikea kuvitella miten ilman korkean poliittisen tason linjauksia ja sitoutuneisuutta alueen toimijat voisivat suunnata omia prioriteettejaan. Can do, pannaan toimeksi -henki on luotava. Itämeri tulisi nähdä muutoinkin poliittisena tilana, jossa hallitusten lisäksi poliittiset voimat, erityisesti puolueet, asettaisivat alueelle poliittisia tavoitteita ja muotoilisivat Itämeren agendan. Poliittisen agendan luomiselle luulisi olevan juuri nyt erinomainen mahdollisuus. Kaikki kahdeksan Itämeren alueen EUjäsenmaata ovat keskusta-oikeistolaisten hallitusten johtamia. Olettaisi poliittisen yhteistyön juuri nyt olevan erityisen mahdollista, kun nämä samat voimat hallitsevat myös Euroopan unionin poliittista kenttää. Itämeren alueen puolueiden tulisi kokoontua, vaikka Turkuun, keskustelemaan Itämeren poliittisesta agendasta seuraavaksi viisivuotiskaudeksi. On vihdoinkin aika oivaltaa, että Itämeri on myös poliittinen tila, jossa toimivat limittäin ja rinnakkain kansalliset ja Euroopan parlamentissa työskentelevät poliittiset voimat. Niiden on kyettävä toiminaan yhdessä. Itämeri-strategia luo kehyksen Itämeren agendalle. Tälle agendalle kuuluu myös yhteisen strategian hahmottaminen talouskriisistä selviytymiselle. Ulkoinen ulottuvuus Itämeri-strategia on Euroopan unionin sisäinen strategia. Mutta sillä on ulkoinen ulottuvuus. Ei voi ajatella, että Itämetri-strategiaa toteutettaisiin ottamatta huomioon, että Venäjä on osa Itämerta. Siksi strategiaan tulee liittää ulkoinen ulottuvuus. Ulkoinen ulottuvuus on laajempi kuin vain Venäjä. Siihen kuuluvat myös Ukraina ja Valkovenäjä. Ulkoisen ulottuvuuden katvealuetta hoidetaan jo nyt monilla järjestelyillä. EU:n ja Venäjän suhteita hoidetaan sopimuksilla ja yhteistyöjärjestelyillä, jotka toimivat paremmin tai huonommin. Nyt poliittinen painopiste on itäisessä

5 5 kumppanuudessa ja Valkovenäjä-Ukraina ulottuvuudessa. Suomessa tulisi saavuttaa selkeys Pohjoisen ulottuvuuden ja Itämeristrategian suhteesta. Onko Pohjoinen ulottuvuus Itämeri-strategian jatke vai onko ehkä asia päinvastoin? Olisi joka tapauksessa syytä tunnustaa, että Pohjoinen ulottuvuus ei ole sama kuin Itämeri-strategian ulkoinen ulottuvuus. Venäjän kytkeytymisen Itämeri-strategiaan on tapahduttava pragmaattisesti ja tarpeen mukaan. Periaatteessa kysymyksessä on perinteinen funktionaalisen integraation malli: osapuolet ryhtyvät yhteistyöhön tarpeiden perusteella ilman erityisiä instituutioita. Liikkeelle tulisi lähteä sektoreilla, joilla Venäjä on joka tapauksessa osapuoli Itämerellä ja joita strategiakin kattaa: kuljetukset, ympäristöasiat, energia, kansalaisturvallisuus. Lähtökohtana on, että Venäjä ei voi tulla EU:n sisäisiin hallintajärjestelmiin, regiimeihin, eikä uusia asiakohtaisia Venäjä - EU instituutioita olisi tarpeellista perustaa. Olisikin luotettava ns. epämuodollisiin instituutioihin: kehitettävä pelisääntöjä, normeja ja toimintatapoja, joissa osapuolet voisivat toimia niissä Itämeristrategian teemoissa, joissa yhteisiä intressejä löytyy. Yhteisten sektoreitten ja asiakokonaisuuksien paikantaminen olisi kiireellinen tehtävä. Malleja voisi kehittää vaikkapa Pohjoisen ulottuvuuden foorumeiden pohjalta. Itämeri on EU:n sisäisten strategioiden pilottialue. Mega-alueellistaminen ei pysähdy tähän. Tonavan alueelle on jo aloitettu sorvaamaan omaa strategiaa. Kiinnostus Itämeri-strategiaan on melkoinen muualla EU:n alueella. Pilottialueena toimiminen antaa pilottivoimaa: Itämerelle tulee strategian kautta vaikutusvaltaa, jonka esimerkkinä toimiminen antaa. Tämä tulisi pystyä käyttämään hyödyksi EU-laajuisessa taistelusta vaikutusvallasta, kun pohditaan mikä on lopulta EU:n suunta, se kuuluista ja kauan kaivattu ajatus integraatiokehityksen lopputuloksesta.