EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1"

Transkriptio

1 EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARISEN EDUSTAJAKOKOUKSEN PERUSTAMISASIAKIRJA 1 JOHDANTO Brysselissä 8. marraskuuta 2006 kokoontuneet Euroopan parlamentin, Andien parlamentin, Keski-Amerikan parlamentin ja Latinalaisen Amerikan parlamentin puhemiehet, jotka ottavat huomioon, että kahden alueen välisen strategisen kumppanuuden sekä Wienissä (Itävalta) 12. toukokuuta 2006 pidetyn EU:n ja Latinalaisen Amerikan neljännen huippukokouksen puitteissa tehdyn Wienin julistuksen 8 kohdassa pantiin kiinnostuneena merkille Limassa (Peru) kesäkuuta 2005 pidetyn seitsemännentoista Euroopan unionin sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen parlamenttien välisen konferenssin ehdotus Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen perustamisesta; katsovat, että neljännen huippukokouksen merkittävin saavutus on eittämättä se, että kokouksessa tunnustettiin ehdotus, joka juontaa juurensa Euroopan parlamentin 15. marraskuuta 2001 antamaan päätöslauselmaan, ja että näin otettiin huomioon yhdentymisen piiriin kuuluvien parlamenttien pitkäaikaiset toiveet; ottavat huomioon, että ehdotus toistettiin Euroopan parlamentin 27. huhtikuuta 2006 antamassa päätöslauselmassa ja että alueellisen yhdentymisen piiriin kuuluvat parlamentit kannattivat sitä kokonaisuudessaan yksimielisesti Pueblassa (Meksiko) maaliskuussa 2004 järjestetyssä parlamenttien välisessä kokouksessa, edellä mainitussa kesäkuussa 2005 järjestetyssä Liman (Peru) konferenssissa sekä hiljattain huhtikuussa 2006 järjestetyssä Bregenzin (Itävalta) kokouksessa; ottavat huomioon, että Euroopan parlamentin sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen valtioiden yhdentymisen piiriin kuuluvien parlamenttien (Latinalaisen Amerikan parlamentin, Keski-Amerikan parlamentin, Andien parlamentin sekä Mercosurin parlamentaarisen sekavaliokunnan) puhemiehet päättivät Guatemalassa 26. kesäkuuta 2006 pidetyssä alueellisen yhdentymisen parlamenttien puhemiesten ensimmäiseen maailmanlaajuiseen huippukokoukseen liittyvässä kokouksessaan erityisesti Wienin huippukokouksen tulosten ja sen loppujulistuksen 1 Lopullinen versio niiden muutosten jälkeen, jotka tehtiin Sao Paulon kokouksessa 13. ja 14. lokakuuta Asiakirja allekirjoitettiin Brysselissä 6. marraskuuta 2006 pidetyssä avajaisistunnossa. DV\640463FI.doc PE v04-00

2 perusteella perustaa teknisen työryhmän valmistelemaan perustamiskokousta ja etenkin laatimaan tämän perustamisasiakirjan; ottavat huomioon, että Cartagena de Indiasissa elokuuta pitämässään kokouksessa kyseinen tekninen työryhmä laati ehdotuksen Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen perustamisasiakirjaksi ja työjärjestykseksi; ottavat huomioon, että vuodesta 1974 alkaen pidetyt 17 Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamenttien välistä konferenssia, jotka tuovat Euroopan parlamentin ja Latinalaisen Amerikan parlamentin yhteen kahden vuoden välein ja joihin myöhemmin on liittynyt muita Latinalaisen Amerikan yhdentymisen piiriin kuuluvia parlamentteja (Keski-Amerikan parlamentti Parlacen, Andien parlamentti Parlandino ja Mercosurin parlamentaarinen sekavaliokunta), ovat Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen välittömiä edeltäjiä; ottavat huomioon, että siitä lähtien, kun konferenssien pitäminen aloitettiin vuonna 1974, ne ovat säännöllisesti tuoneet yhteen Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan yhdentymisen piiriin kuuluvien parlamenttien jäseniä, ja katsovat, että niiden päätösasiakirjat sisältävät runsaasti EU:n ja Latinalaisen Amerikan välisiä suhteita koskevia ehdotuksia, suosituksia ja suuntaviivoja, joita olisi pidettävä kahden alueen välisen strategisen kumppanuuden perustana; ottavat huomioon, että Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarinen edustajakokous merkitsee laadullista hyppäystä verrattuna aikaisempiin kahden vuoden välein pidettäviin parlamenttien välisiin konferensseihin, jotka näin korvataan; ottavat huomioon, että myös Rion ryhmä viittasi tarpeeseen vahvistaa Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välisiä suhteita, ja katsovat, että Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen perustaminen on erinomainen tilaisuus tämän toteuttamiseen; ottavat huomioon, että Euroopan unionin puheenjohtajavaltiona toimineen Itävallan 30. toukokuuta 2006 antama tulkitseva julistus Wienin huippukokouksen tuloksista sekä useat asiasta vastaavan komission jäsenen lausunnot ovat tehneet selväksi, että strategisen assosiaation parlamentaarista ulottuvuutta on kehitettävä ja että tämä on aloitettava mahdollisimman pian; PE v /6 DV\640463FI.doc

3 OVAT SOPINEET SEURAAVASTA: 1 ARTIKLA Tällä asiakirjalla perustetaan Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarinen edustajakokous, joka toimii Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan välisen strategisen kumppanuuden edustuksellisena elimenä, joka edistää avoimuutta kumppanuusprosessissa ja mahdollistaa sen, että kumppanuutta tuodaan lähemmäksi näiden kahden alueen kansalaisten etuja ja odotuksia. Osallistuminen edustajakokoukseen on vapaaehtoista, ja edustajakokous toimii yhdentymisen ja avoimuuden hengessä. 2 ARTIKLA Tavoitteet Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarinen edustajakokous tukee, edistää ja vakiinnuttaa käytännön tasolla kahden alueen välistä strategista kumppanuutta kolmella kumppanuuden pääasiallisella alueella, joita ovat (a) demokratiaan, ulkopolitiikkaan, hallintoon, yhdentymiseen, rauhaan ja ihmisoikeuksiin liittyvät kysymykset; (b) talous- ja rahoitusasiat sekä kaupalliset kysymykset; (c) sosiaaliasiat, henkilövaihto, ympäristö, koulutus ja kulttuuri. 3 ARTIKLA Edustajakokous on yhteinen edustajakokous, jonka jäsenet ovat Latinalaisen Amerikan yhdentymisen piiriin kuuluvien parlamenttien ja parlamentaaristen sekavaliokuntien (Meksiko ja Chile) nimittämiä parlamentin jäseniä sekä Euroopan parlamentin nimittämiä parlamentin jäseniä. Edustajakokous huolehtii siitä, että tulevien Euroopan unionin ja Keski-Amerikan parlamentaaristen sekavaliokuntien sekä Euroopan unionin ja Andien yhteisön parlamentaaristen DV\640463FI.doc 3/6 PE v04-00

4 sekavaliokuntien jäsenet nimitetään sekä Keski-Amerikan parlamentin että Andien parlamentin jäsenistä, tässä järjestyksessä; 4 ARTIKLA Kokoonpano Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarinen edustajakokous koostuu seuraavista elimistä: (a) täysistunto (b) toimeenpaneva työvaliokunta (c) valiokunnat (d) toimeenpaneva sihteeristö Täysistunto on ylin elin ja se vahvistaa työjärjestyksensä, jossa säädetään täysistunnon kokoonpanosta ja toimivallasta sekä sen elinten toiminnasta. 5 ARTIKLA Toimivalta Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen toimivaltaan kuuluu: (a) Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen vakiinnuttaminen parlamentaarisen keskustelun, valvonnan ja seurannan foorumina kaikissa niissä asioissa, jotka liittyvät Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen strategiseen kumppanuuteen toimien kyseisen assosiaation edustuksellisena elimenä; (b) tämän perustamisasiakirjan 2 artiklan mukaisten tavoitteiden noudattamisen varmistaminen; (c) strategisen kumppanuuden aihealueita koskevien päätösten, päätöslauselmien ja suosituksien antaminen enemmistöpäätöksellä Euroopan unionin sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen väliselle huippukokoukselle ja toimielimille, elimille ja ministeriryhmille sekä ministerikokouksille, joiden tehtävänä on kehittää kumppanuutta; (d) lausuntojen antaminen eri aiheista Euroopan unionin sekä Latinalaisen Amerikan ja Karibian alueen väliselle huippukokouksen pyynnöstä ja strategisen kumppanuuden PE v /6 DV\640463FI.doc

5 ministerikokousten pyynnöstä. Se voi myös kehottaa sekä huippukokousta että ministerikokouksia kuulemaan edustajakokousta missä tahansa sellaisessa merkittävässä asiassa ja perustavanlaatuisten ratkaisujen tekemisessä, joka liittyy kahden alueen välisen strategisen kumppanuuden kolmeen pääasialliseen aihealueeseen. (e) tarvittavien yhteyksien luominen edustajakokouksen sekä huippukokouksen ja erilaisten strategiseen kumppanuuteen liittyvien ministerikokousten ja toimielinten välille. 6 ARTIKLA Rahoitus Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen toiminnasta aiheutuvista menoista vastaavat edustajakokouksen osittain muodostavat yhdentymisen piiriin kuuluvat parlamentit sekä parlamentaariset sekavaliokunnat siinä suhteessa kuin työjärjestyksessä säädetään. 7 ARTIKLA Kokoukset Täysistunto kokoontuu pääsääntöisesti kerran vuodessa, vuorotellen Latinalaisen Amerikan valtiossa ja Euroopan parlamentissa tai Euroopan unionin jäsenvaltiossa viimemainitun kutsusta ja Euroopan parlamentin toimivaltaisten elinten suostumuksella. Toimeenpaneva työvaliokunta ja valiokunnat kokoontuvat edustajakokouksen työjärjestyksen mukaisesti. Loppusäännökset Tämä perustamisasiakirja on allekirjoitettu Brysselissä 8. marraskuuta 2006, sanotun kuitenkaan rajoittamatta sitä, että siinä noudatetaan edustajakokoukseen osallistuvien parlamenttien sisäisiä määräyksiä. Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisen edustajakokouksen perustamisen jälkeen tähän perustamisasiakirjaan voi liittyä jokainen siihen oikeutettu osapuoli, joka ei sitä ole DV\640463FI.doc 5/6 PE v04-00

6 allekirjoittanut, sekä jokainen vastikään perustettu Latinalaisen Amerikan alueellisen yhdentymisen piiriin kuuluva parlamentti. Mikä tahansa jäsenenä oleva yhdentymisen piiriin kuuluva parlamentti tai parlamentaarinen sekavaliokunta voi päättää erota Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan parlamentaarisesta edustajakokouksesta toimittamalla yhtä vuotta aikaisemmin virallisen ilmoituksen toimeenpanevalle työvaliokunnalle. Euroopan parlamentin jäsen JOSEP BORRELL FONTELLES Euroopan parlamentin puhemies Senaattori LUIS FERNANDO DUQUE GARCÍA Andien parlamentin puhemies Parlamentin jäsen GUILLERMO GONZÁLEZ GAMARRA Keski-Amerikan parlamentin varapuhemies Parlamentin jäsen NEY LOPES Latinalaisen Amerikan parlamentin puhemies PE v /6 DV\640463FI.doc

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI 4.8.2011 Euroopan unionin virallinen lehti C 229/1 II (Tiedonannot) EUROOPAN UNIONIN TOIMIELINTEN, ELINTEN, TOIMISTOJEN JA VIRASTOJEN TIEDONANNOT EUROOPAN PARLAMENTTI Euroopan unionin parlamenttien unionin

Lisätiedot

EUROOPAN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

EUROOPAN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS EUROOPAN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Työjärjestys DV\1003969FI.doc 1/22 AP100.520v03-00 SISÄLLYSLUETTELO 1 artikla Luonne ja tavoitteet 2 artikla Kokoonpano 3 artikla Tehtävät

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta

Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM ASA-30 Salmi Iivo VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Ulkoasiainministeriö E-KIRJE UM2011-02468 ASA-30 Salmi Iivo 08.12.2011 VASTAANOTTAJA Eduskunta Suuri valiokunta Ulkoasiainvaliokunta Viite Asia EU; E-kirje Euroopan Unionin ja Latinalaisen Amerikan ja

Lisätiedot

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA

SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA 3.4 SÄÄNNÖT LAAJENNETTUJEN TYÖRYHMIEN PERUSTAMISESTA PUHEENJOHTAJAKOKOUKSEN PÄÄTÖS 16. JOULUKUUTA 1999 1 1 artikla Laajennetut työryhmät eivät ole parlamentin elimiä, eivätkä ne näin ollen voi esittää

Lisätiedot

EU:N JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

EU:N JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS EU:N JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Työjärjestys DV\1163861.docx 00 AP100.520v05- 20.9.2018 AP100.520v05-00 2/26 DV\1163861.docx SISÄLLYSLUETTELO 1 artikla Luonne ja tavoitteet

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2. heinäkuuta 2002 PE 313.390/7-16 TARKISTUKSET 7-16 Mietintöluonnos: Hans-Peter Martin (PE 313.390) Vastuuvapausmenettelyä

Lisätiedot

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE EU:n suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibian alueeseen ovat laaja-alaiset, ja niitä ylläpidetään eri tasoilla. EU toimii yhdessä koko alueen kanssa valtionpäämiesten

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA

KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 15.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Ranskan senaatin perusteltu lausunto ehdotuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C6-0161/2004 2003/0274(COD) FI 28/10/2004 YHTEINEN KANTA Neuvoston 21. lokakuuta 2004 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen

Lisätiedot

24. TÄYSISTUNTO marraskuuta PARAMARIBO (Surinam) ESITYSLISTALUONNOS. ja TYÖOHJELMA

24. TÄYSISTUNTO marraskuuta PARAMARIBO (Surinam) ESITYSLISTALUONNOS. ja TYÖOHJELMA AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 8.10.2012 24. TÄYSISTUNTO 27. 29. marraskuuta 2012 PARAMARIBO (Surinam) ESITYSLISTALUONNOS ja TYÖOHJELMA AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

Viesti Limassa 16. ja 17. toukokuuta 2008 kokoontuvalle Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan viidennelle huippukokoukselle

Viesti Limassa 16. ja 17. toukokuuta 2008 kokoontuvalle Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan viidennelle huippukokoukselle EUROOPAN UNIONIN JA LATINALAISEN AMERIKAN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS Viesti Limassa 16. ja 17. toukokuuta 2008 kokoontuvalle Euroopan unionin ja Latinalaisen Amerikan viidennelle huippukokoukselle

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.5.2016 COM(2016) 266 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Indonesian tasavallan kokonaisvaltaisesta

Lisätiedot

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE

LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE EU:n suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibian alueeseen ovat monitahoiset, ja niitä ylläpidetään eri tasoilla. EU toimii yhdessä koko alueen kanssa valtionpäämiesten

Lisätiedot

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A

UE-MD 1103/15 HKE/phk 1 DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA MOLDOVAN TASAVALLAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-MD 1103/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA MOLDOVAN TASAVALLAN TULLIASIOIDEN

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2001/2023(INI) 6. joulukuuta 2001 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

OIKEUSPERUSTA ALUEIDEN VÄLISET SUHTEET

OIKEUSPERUSTA ALUEIDEN VÄLISET SUHTEET LATINALAINEN AMERIKKA JA KARIBIAN ALUE EU:n suhteet Latinalaiseen Amerikkaan ja Karibian alueeseen ovat monitahoiset, ja niitä ylläpidetään eri tasoilla. EU toimii yhdessä koko alueen kanssa valtionpäämiesten

Lisätiedot

Vuoden 2008 työohjelma

Vuoden 2008 työohjelma Euroopan talous- ja sosiaalikomitea Lausuntotyön osasto B "Ulkosuhteet"-jaosto Vuoden 2008 työohjelma Vuonna 2008 "ulkosuhteet"-erityisjaosto kokoontuu yhdeksään otteeseen. Lisäksi järjestetään kaksi erityisjaoston

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta

Lisätiedot

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15

DGC 2A EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO. Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) Tulliasioiden alakomitea UE-GE 4652/15 EUROOPAN UNIONIN JA GEORGIAN VÄLINEN ASSOSIAATIO Tulliasioiden alakomitea Bryssel, 20. tammikuuta 2015 (OR. en) UE-GE 4652/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EU:N JA GEORGIAN TULLIASIOIDEN ALAKOMITEAN

Lisätiedot

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2010/2291(ACI) 2.3.2011 MIETINTÖLUONNOS Euroopan parlamentin ja komission välisen toimielinten sopimuksen tekemisestä

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.9.2015 COM(2015) 488 final 2015/0237 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisasiain päävaltuutetun ohjelman toimeenpanevan komitean 66. istunnossa

Lisätiedot

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60

PUBLIC. Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO 14408/02 LIMITE PV/CONS 60 Conseil UE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 26. maaliskuuta 2003 (07.04) (OR. en) 14408/02 LIMITE PUBLIC PV/CONS 60 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 2463. istunto (YLEISET ASIAT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21016/17 LIMITE BXT 24 PUBLIC SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta aloittaa neuvottelut Ison-

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa sovellettavat avoimuusperiaatteet Euroopan neuvosto Bryssel, 22. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21023/17 BXT 31 INF 100 API 73 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Valtuuskunnat SEU 50 artiklan mukaisissa neuvotteluissa

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE) Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.10.2017 COM(2017) 564 final 2017/0246 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013)

Oikeudellisten asioiden valiokunta ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 16.5.2013 ILMOITUS JÄSENILLE (53/2013) Asia: Liettuan parlamentin perusteltu lausunto ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A

14636/16 mba/rir/mh 1 DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) 14636/16 FIN 805 ILMOITUS: A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Neuvosto Kom:n asiak. nro: 13377/16 FIN 675 - COM(2016)

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 4.8.2016 JOIN(2016) 37 final 2016/0241 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Malesian hallituksen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 1. lokakuuta 2002 AKT-EU 3410/02 5. ISTUNTO BRYSSEL (BELGIA) 25. 28. marraskuuta 2002 ESITYSLISTALUONNOS JA TYÖOHJELMA OJ\467738.doc APP/3410 1. Työjärjestyksen

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 12. maaliskuuta 2003 AKT-EU/3498-03 5. ISTUNTO Brazzaville (Kongon tasavalta) 31. maaliskuuta 3. huhtikuuta 2003 ESITYSLISTALUONNOS JA TYÖOHJELMA

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 21. toukokuuta 2019 (OR. en) 9114/19 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JAI 489 COPEN 199 CYBER 152 DROIPEN 78 JAIEX 74 ENFOPOL 228 DAPIX 176 EJUSTICE 62 MI 419 TELECOM

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

13060/17 ADD 1 1 DPG

13060/17 ADD 1 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2017 (OR. en) 13060/17 ADD 1 PV/CONS 52 ECON 806 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3563. istunto (talous- ja rahoitusasiat), Luxemburg,

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 1. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0357 (COD) 9763/17 ADD 1 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio FRONT 248 VISA 203 DAPIX 213

Lisätiedot

Ulkoasiainvaliokunta MIETINTÖLUONNOS. Latinalaista Amerikkaa koskevasta EU:n strategiasta (2009/2213(INI))

Ulkoasiainvaliokunta MIETINTÖLUONNOS. Latinalaista Amerikkaa koskevasta EU:n strategiasta (2009/2213(INI)) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ulkoasiainvaliokunta 2009/2213(INI) 1.2.2010 MIETINTÖLUONNOS Latinalaista Amerikkaa koskevasta EU:n strategiasta (2009/2213(INI)) Ulkoasiainvaliokunta Esittelijä: José Ignacio

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2019) 462 final. Liite: COM(2019) 462 final 13089/19 RELEX.1.B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. lokakuuta 2019 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2019/0220(NLE) 13089/19 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 14. lokakuuta 2019 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia:

Lisätiedot

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa

PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I. Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa PARLAMENTTIEN VÄLINEN KOKOUS EUROOPAN UNIONI VAKAUSSOPIMUSMAAT TEEMA I Parlamenttien rooli Kaakkois-Euroopan vakaudessa Brysselissä 17 18. syyskuuta 2001 DT\441996.doc PE 302.062 PE 302.062 2/6 DT\441996.doc

Lisätiedot

AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous vuonna 2009

AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous vuonna 2009 P7_TA-PROV(2010)0425 AKT:n ja EU:n yhteinen parlamentaarinen edustajakokous vuonna 2009 Euroopan parlamentin päätöslauselma 23. marraskuuta 2010 AKT:n ja EU:n yhteisen parlamentaarisen edustajakokouksen

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/0334(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 10.6.2013 2012/0334(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi viisumien myöntämisen helpottamista

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8

99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 99 der Beilagen XXIII. GP - Staatsvertrag - 06 Finnischer Vertragstext (Normativer Teil) 1 von 8 NEUVOSTOSSA KOKOONTUNEIDEN JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN SISÄINEN SOPIMUS AKT EY-KUMPPANUUSSOPIMUKSEN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70

Lisätiedot

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG

11917/1/12 REV 1 ADD 1 hkd,mn/vpy/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. lokakuuta 2012 (10.10) (OR. fr) Toimielinten välinen asia: 2010/0197 (COD) 11917/1/12 REV 1 ADD 1 WTO 244 FDI 20 CODEC 1777 PARLNAT 324 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia:

Lisätiedot

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS

AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS AKT:N JA EU:N YHTEINEN PARLAMENTAARINEN EDUSTAJAKOKOUS 10. maaliskuuta 2005 ACP-UE/3748/2005 9. TÄYSISTUNTO BAMAKO (Mali) 16. 21. huhtikuuta 2005 Palais des Congrès ESITYSLISTALUONNOS ja TYÖOHJELMA OJ\560026.doc

Lisätiedot

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.4.2015 COM(2015) 168 final 2013/0273 (NLE) Muutettu ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä San Marinon tasavallan yhteistyöstä ja tulliliitosta

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITE. asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.7.2015 COM(2015) 368 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan EHDOTUS NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan yhteisöjen ja niiden jäsenvaltioiden sekä Bosnia ja Hertsegovinan välisellä vakautus-

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 12. huhtikuuta 2010 (OR. en) 7853/10 Toimielinten välinen asia: 2009/0148 (CNS) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. huhtikuuta 200 (OR. en) 7853/0 Toimielinten välinen asia: 2009/048 (CNS) ISL 8 N 8 CH 9 FL 7 FRONT 38 SCHENGEN 30 N 07 ASIM 42 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja JOIN(2017) 23 final LIITTEET 1 2.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja JOIN(2017) 23 final LIITTEET 1 2. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. heinäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0155 (NLE) 11186/17 ADD 1 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 10. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Euroopan komission

Lisätiedot

10255/10 sip,ers/hkd,ers/ep 1 DG C II

10255/10 sip,ers/hkd,ers/ep 1 DG C II EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 28. toukokuuta 2010 (01.06) (OR. en) 10255/10 RECH 205 COMPET 179 YHTEENVETO ASIAN KÄSITTELYSTÄ Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Vastaanottaja: Valtuuskunnat Ed. asiak.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.7.2016 COM(2016) 437 final 2016/0200 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS luonnonvaraisen eläimistön ja kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen

Lisätiedot

"4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta

4. Julistus Euroopan unionista tehdyn sopimuksen 9 c artiklan 4 kohdasta ja Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 205 artiklan 2 kohdasta JÄSENVALTIOIDEN HALLITUSTEN EDUSTAJIEN KONFERENSSI Bryssel, 22. lokakuuta 2007 (23.10) (OR. fr) CIG 3/1/07 REV 1 COR 2 OIKAISU ILMOITUKSEEN Lähettäjä: HVK:n puheenjohtajisto Päivämäärä: 22. lokakuuta 2007

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 13.10.2014 2014/0175(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ylimääräisten tullien käyttöön

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS

LIITE. ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.10.2016 COM(2016) 620 final ANNEX 1 LIITE ehdotukseen NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden ja Sveitsin valaliiton välisellä eurooppalaisia satelliittinavigointiohjelmia

Lisätiedot

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402

PUBLIC 8974/16 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PV/CONS 23 RELEX 402 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. toukokuuta 2016 (OR. en) 8974/16 LIMITE PUBLIC PV/CONS 23 RELEX 402 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI 1 Asia: Euroopan unionin neuvoston 3463. istunto (ULKOASIAT/KAUPPA),

Lisätiedot

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1,

ottaa huomioon 29. maaliskuuta 2007 antamansa päätöslauselman Euroopan unionin omien varojen järjestelmän tulevaisuudesta 1, P7_TA(2014)0432 Omien varojen järjestelmä * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 16. huhtikuuta 2014 esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin omien varojen järjestelmästä (05602/2014

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 6.10.2015 COM(2015) 483 final 2015/0234 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Maailman kauppajärjestön ministerikokouksessa esitettävästä Euroopan unionin kannasta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.3.2011 KOM(2011) 155 lopullinen Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta (komission esittämä) PERUSTELUT

Lisätiedot

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja 200/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja L I Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset a) Asetukset

Lisätiedot

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114

PUBLIC 15693/17 1 DG C LIMITE FI. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PV/CONS 76 RELEX 1114 Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. joulukuuta 2017 (OR. en) 15693/17 LIMITE PUBLIC PV/CONS 76 RELEX 1114 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: Euroopan unionin neuvoston 3587. istunto (ulkoasiat),

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. helmikuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0049 (NLE) 6795/17 UD 55 CORDROGUE 31 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 28. helmikuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet

Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten tarkistaminen Euroopan parlamentin kokoonpanoa koskevat siirtymätoimenpiteet EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (07.12) (OR. fr,es) 17196/09 POLGEN 232 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Perussopimusten

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011

SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2011 (Suomen säädöskokoelman n:o 1198/2011) Tasavallan presidentin asetus Euroopan unionista tehtyyn sopimukseen, Euroopan

Lisätiedot

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI

LIITTEET. asiakirjaan. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.3.2016 COM(2016) 147 final ANNEXES 1 to 2 LIITTEET asiakirjaan Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan välisellä puitesopimuksella

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. marraskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 13885/16 SC 181 ECON 984 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2011/16/EU

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO UNIONIN ULKOASIOIDEN JA TURVALLISUUSPOLITIIKAN KORKEA EDUSTAJA Bryssel 14.7.2016 JOIN(2016) 34 final 2016/0217 (NLE) Yhteinen ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EU:n ja Latinalaisen Amerikan sekä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kansalaisvapauksien ja -oikeuksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 21. toukokuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2002/2031(COS) LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien ja -oikeuksien

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 15. toukokuuta 2017 (OR. en) XT 21017/17 LIMITE PUBLIC BXT 25 POLGEN 64 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS SEU 50 artiklan ad hoc -työryhmän,

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

LIITE. asiakirjaan. ehdotus neuvoston päätökseksi. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan ehdotus neuvoston päätökseksi ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

JOHDANTOLUKU. 1 artikla. Täydentävä luonne I LUKU SOVITTELULAUTAKUNTA. 2 artikla. Perustaminen

JOHDANTOLUKU. 1 artikla. Täydentävä luonne I LUKU SOVITTELULAUTAKUNTA. 2 artikla. Perustaminen L 179/72 EUROOPAN KESKUSPANKIN ASETUS (EU) N:o 673/2014, annettu 2 päivänä kesäkuuta 2014, sovittelulautakunnan perustamisesta ja sen työjärjestyksestä (EKP/2014/26) EUROOPAN KESKUSPANKIN NEUVOSTO, joka

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 30. lokakuuta 2015 (OR. en) 12894/15 EHDOTUS PÖYTÄKIRJAKSI Asia: PV/CONS 51 TRANS 321 TELECOM 187 ENER 352 Euroopan unionin neuvoston 3414. istunto (LIIKENNE, TELEVIESTINTÄ

Lisätiedot

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa

Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Euroopan alueiden komitea (AK): Paikallis- ja aluehallintoa edustava neuvoa-antava elin Euroopan unionissa Miksi alueiden komitea? Annetaan alue- ja paikallishallinnolle mahdollisuus vaikuttaa EU:n lainsäädännön

Lisätiedot

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään

Edellyttäen, että edellä mainitut valtuuskunnat poistavat varaumansa, pysyvien edustajien komiteaa ja neuvostoa pyydetään EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 2. kesäkuuta 2003 (04.06) (OR. en) 9771/03 EUROJUST 12 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto Ed. asiak.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.2.2016 COM(2016) 78 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2016/000 TA 2016 komission aloitteesta

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena toisinto asiakohdassa mainitusta asiakirjasta, jonka turvallisuusluokitus on poistettu. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. helmikuuta 2017 (OR. en) 10121/96 ADD 1 DCL 1 PI 52 CULT 82 TURVALLISUUSLUOKITUKSEN POISTAMINEN Asiakirja: 10121/96 CONFIDENTIEL Päivämäärä: 8. lokakuuta 1996 Muuttunut

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 05.08.2002 KOM(2002) 451 lopullinen 2002/0201 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 95/2/EY muuttamisesta elintarvikelisäaineen E

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2298(REG) Lausuntoluonnos Sharon Bowles (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/2298(REG) Lausuntoluonnos Sharon Bowles (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 31.5.2012 2011/2298(REG) TARKISTUKSET 8-26 Lausuntoluonnos Sharon Bowles (PE487.919v01-00) toimielinten välisiä neuvotteluita lainsäädäntömenettelyissä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 22. syyskuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0209 (CNS) 12041/16 LIMITE PUBLIC FISC 133 ECOFIN 782 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Puheenjohtajavaltio

Lisätiedot

Asiat, joista käydään keskustelu

Asiat, joista käydään keskustelu Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. helmikuuta 2019 (OR. en) 6512/19 OJ CRP2 7 COMIX 107 ESITYSLISTAEHDOTUS PYSYVIEN EDUSTAJIEN KOMITEA (Coreper II) Europa-rakennus, Bryssel 20. helmikuuta 2019 (klo

Lisätiedot

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B

5808/17 rir/vpy/ts 1 DGG 3B Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2017 (OR. en) 5808/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Ed. asiak. nro: 5590/17 Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea /

Lisätiedot