Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista"

Transkriptio

1 Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

2 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen toimeksiantajana toimi Kiinteistöpalvelut ry Otos kerättiin sähköpostitse ja puhelinhaastatteluin Tutkimukseen kutsuttiin kuntavaikuttajia 75 suurimmasta kunnasta ja kasvukeskuksesta Kyselyyn vastasi yhteensä 806 kuntavaikuttajaa. Kyselyn vastausprosentit olivat: Kunnanvaltuutetut:1 Kunnan virkamiehet: 4 Kyselyyn kutsuttiin kunnanvaltuutettuja ja kuntien virkamiesjohtoa: Kunnanvaltuutetut, n= 533 Virkamiehet, n=273 Kunnanjohtajat, n=28 Teknisen toimen johtajat, n=47 Tilatoimen / tilapalvelun / kiinteistötoimen virkamiehet, n=103 Hankintatoimen virkamiehet, n=16 Talousjohtajat ja rahoitusjohtajat, n=

3 Kunnan ydintehtävien määrittely Kuntalakia ollaan uudistamassa vuoden 2013 aikana. Tulisiko kuntalaissa mielestäsi määritellä kuntien ydintehtävät? 8 Kunnanvaltuutetut (N=533) 90 % 3% Virkamiehet (N=273) % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kyllä Ei En osaa sanoa

4 100 % Kunnan ydintehtävien määrittely Mitkä seuraavista kuntapalveluista ovat mielestäsi kunnan ydinpalveluita ja mitkä tukipalveluita? (Kaikki vastaajat, n=806) 90 % % 70 % 60 % % 40 % 30 % % 0 % 1 % 0 % 2 2 % 2 0 % Sosiaali- ja terveyspalvelut Opetus- ja kasvatuspalvelut Kulttuuri- ja vapaaaikapalvelut Tekninen toimi Kiinteistöpalvelut Kunnan ydinpalvelu Kunnan tukipalvelu En osaa sanoa

5 Tyytyväisyys kiinteistöpalvelujen toimivuuteen Kuinka tyytyväinen olet kiinteistöpalvelujen toimivuuteen kunnassasi tällä hetkellä? 7 1 2% Kunnanvaltuutetut (N=533) 70 % Virkamiehet (N=273) 8 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tyytyväinen Jokseenkin tyytyväinen Jokseenkin tyytymätön Erittäin tyytymätön

6 Tyytyväisyys kiinteistöpalvelujen toimivuuteen Kuinka tyytyväinen olet kiinteistöpalvelujen toimivuuteen kunnassasi tällä hetkellä? Alle asukasta (N=339) % asukasta (N=239) 7 12 % Yli asukasta (N=228) % 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tyytyväinen Jokseenkin tyytyväinen Jokseenkin tyytymätön Erittäin tyytymätön

7 Tyytyväisyys kiinteistöpalvelujen toimivuuteen Kuinka tyytyväinen olet kiinteistöpalvelujen toimivuuteen kunnassasi tällä hetkellä? Etelä-Karjala (N=25) Etelä-Pohjanmaa (N=15) Etelä-Savo (N=39) Kainuu (N=9) Kanta-Häme (N=44) Keski-Pohjanmaa (N=10) Keski-Suomi (N=42) Kymenlaakso (N=34) Lappi (N=45) Pirkanmaa (N=111) Pohjanmaa (N=16) Pohjois-Karjala (N=7) Pohjois-Pohjanmaa (N=35) Pohjois-Savo (N=45) Päijät-Häme (N=40) Satakunta (N=23) Uusimaa (N=169) Varsinais-Suomi (N=98) 12 % % % % % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tyytyväinen Jokseenkin tyytyväinen Jokseenkin tyytymätön Erittäin tyytymätön 91 % 60 % %

8 Kiinteistöpalvelujen merkitys kunnissa Miten uskot kiinteistöpalvelujen merkityksen muuttuvan kunnassanne tulevaisuudessa? 4 4 Kunnanvaltuutetut (N=533) 4 4 Virkamiehet (N=273) % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kiinteistöpalvelujen merkitys kasvaa Kiinteistöpalvelujen merkitys pysyy ennallaan Kiinteistöpalvelujen merkitys vähenee

9 Kiinteistöpalvelujen järjestäminen 70 % Mikä seuraavista kiinteistöpalvelujen järjestämisvaihtoehdoista on mielestäsi kuntanne kannalta paras? 60 % 50 % 60 % 60 % 61 % 40 % 30 % % 0 % Kiinteistöpalvelut tuotetaan täysin kunnan omana työnä Kunnan omaa palvelutuotantoa täydennetään ostamalla ulkoa pieniä kokonaisuuksia Ulkoistetaan alue- tai palvelukokonaisuuksia yksityiselle toimijalle Kiinteistöpalvelujen kokonaisulkoistus Kunnanvaltuutetut (N=533) Virkamiehet (N=273)

10 Kiinteistöpalvelujen järjestäminen Mikä seuraavista kiinteistöpalvelujen järjestämisvaihtoehdoista on mielestäsi kuntanne kannalta paras? 70 % 60 % 50 % 61 % % 30 % % Kiinteistöpalvelut tuotetaan täysin kunnan omana työnä Kunnan omaa palvelutuotantoa täydennetään ostamalla ulkoa pieniä kokonaisuuksia Ulkoistetaan alue- tai palvelukokonaisuuksia yksityiselle toimijalle Kiinteistöpalvelujen kokonaisulkoistus Alle asukasta (N=339) asukasta (N=239) Yli asukasta (N=228)

11 Kokonaisulkoistuksia koskevat suunnitelmat 50 % Onko kunnassanne suunniteltu kiinteistöpalvelujen kokonaisvaltaista ulkoistamista? 40 % 4 30 % % Kunnassamme kiinteistöpalvelut on jo ulkoistettu Kunnassamme valmistellaan parhaillaan kiinteistöpalvelujen ulkoistamista Kunnassamme on käyty keskusteluja kiinteistöpalvelujen ulkoistamisesta Palvelujen ulkoistamisesta ei ole keskusteltu En osaa sanoa Kunnanvaltuutetut (N=533) Virkamiehet (N=273)

12 Ostopalvelujen vaikutus laatuun Miten uskot ostopalvelujen osuuden kasvattamisen vaikuttavan kunnan kiinteistöpalvelujen laatuun? 2 52 % Kunnanvaltuutetut (N=533) Virkamiehet (N=273) 1 60 % 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kiinteistöpalvelujen laatu paranee Kiinteistöpalvelujen laatu pysyy ennallaan Kiinteistöpalvelujen laatu heikkenee

13 Ostopalvelujen vaikutus kustannuksiin Miten uskot ostopalvelujen osuuden kasvattamisen vaikuttavan kunnan kiinteistöpalvelujen kustannuksiin? Kunnanvaltuutetut (N=533) Virkamiehet (N=273) 2 40 % 3 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kiinteistöpalvelujen kustannukset laskevat Kiinteistöpalvelujen kustannukset pysyvät ennallaan Kiinteistöpalvelujen kustannukset nousevat

14 Kilpailuttamisen haasteet EU:n komissio on antanut esityksen hankintadirektiivin uudistamisesta. Direktiivin valmistuttua myös kansallinen hankintalaki tulee uudistuksen kohteeksi. Mitkä ovat mielestäsi kiinteistöpalvelujen kilpailuttamisessa keskeisimmät haasteet? Laatukriteerien määrittäminen 7 Tarjousten vertailtavuus 4 Hankittavien palvelukokonaisuuksien laajuuden määrittäminen Kuntien hankintaosaaminen 41 % 40 % Kokonaiskustannusten määrittäminen 3 Tarjoajien ammattitaito 3 Jokin muu, mikä 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % Virkamiehet (N=273) Luo amuksellinen 14

15 Kunnalliset liikelaitokset Kunnallisille liikelaitoksille ei tule antaa erityisasemaa markkinoilla 2 1 Kunnanvaltuutetut (N=533) 2 Virkamiehet (N=273) 31 % 2 0 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 5 täysin samaa mieltä täysin eri mieltä En osaa sanoa

16 Julkisten hankintojen neuvontayksikkö TEM:n alaisuuteen pitää perustaa tietoyksikkö neuvomaan julkisissa hankinnoissa Kunnanvaltuutetut (N=533) 1 32 % 2 Virkamiehet (N=273) % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 5 täysin samaa mieltä täysin eri mieltä En osaa sanoa Luo amuksellinen 16

17 Henkilöstön eläköityminen Kiinteistöpalvelujen henkilöstön eläköityminen on ongelma kunnassamme Kunnanvaltuutetut (N=533) 2 2 Virkamiehet (N=273) % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 5 täysin samaa mieltä täysin eri mieltä En osaa sanoa

18 Henkilöstön eläköityminen Kiinteistöpalvelujen henkilöstön eläköityminen on ongelma kunnassamme % Etelä-Karjala (N=25) 41 % Etelä-Pohjanmaa (N=15) Etelä-Savo (N=39) Kainuu (N=9) Kanta-Häme (N=44) Keski-Pohjanmaa (N=10) 40 % Keski-Suomi (N=42) 3 Kymenlaakso (N=34) 31 % 12 % Lappi (N=45) % Pirkanmaa (N=111) Pohjanmaa (N=16) Pohjois-Karjala (N=7) Pohjois-Pohjanmaa (N=35) Pohjois-Savo (N=45) % 1 1 Päijät-Häme (N=40) Satakunta (N=23) 3 3 Uusimaa (N=169) Varsinais-Suomi (N=98) 12 % % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 5 täysin samaa mieltä täysin eri mieltä En osaa sanoa

19 Työvoiman saatavuus Kiinteistöpalvelujen työvoiman saatavuus on turvattava edistämällä työperäistä maahanmuuttoa 2 1 Kunnanvaltuutetut (N=533) 2 2 Virkamiehet (N=273) % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 5 täysin samaa mieltä täysin eri mieltä En osaa sanoa

20 Työvoiman saatavuus Kiinteistöpalvelujen työvoiman saatavuus on turvattava edistämällä työperäistä maahanmuuttoa Etelä-Karjala (N=25) Etelä-Pohjanmaa (N=15) Etelä-Savo (N=39) Kainuu (N=9) Kanta-Häme (N=44) Keski-Pohjanmaa (N=10) Keski-Suomi (N=42) Kymenlaakso (N=34) Lappi (N=45) Pirkanmaa (N=111) Pohjanmaa (N=16) Pohjois-Karjala (N=7) Pohjois-Pohjanmaa (N=35) Pohjois-Savo (N=45) Päijät-Häme (N=40) Satakunta (N=23) Uusimaa (N=169) Varsinais-Suomi (N=98) % 30 % % % 2 32 % 1 12 % % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % 5 täysin samaa mieltä täysin eri mieltä En osaa sanoa

21 Taustatietoja: Aluejakauma Maakunta Uusimaa Pirkanmaa Varsinais-Suomi Lappi Kanta-Häme Pohjois-Savo Keski-Suomi Päijät-Häme Etelä-Savo Kymenlaakso Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Karjala Satakunta Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kainuu Keski-Pohjanmaa Pohjois-Karjala 2 % 2 % 1 % 1 % 1 % 12 % 1 0 % 30 %

22 Taustatietoja: Valtuutettujen puoluejakauma Puolue Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 2 Kansallinen Kokoomus Suomen Keskusta 1 Perussuomalaiset 1 Vasemmistoliitto Vihreä liitto Suomen Kristillisdemokraatit Ruotsalainen kansanpuolue Muu Sitoutumaton 2 % 2 % 1 % 0 % 30 % Kunnanvaltuutetut (N=533)

23 Kiitos! Lisätietoja antaa: Juha Vekkilä Sähköposti: Puhelin:

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9. Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016

Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1. Opetuskieli. Tutkintokerta kevät 2016 Ilmoittautuneet eri henkilöt maakunnittain 2012-2016 1 kevät 2016 Miehet Naiset Miehet Naiset Miehet Naiset Uusimaa 4968 6690 11658 593 753 1346 5561 7443 13004 Varsinais- 1333 1974 3307 104 104 208 1437

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/9 ja 2015/9 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa -1000 0 1000 2000 3000 4000 5000 6000 7000 8000 6271 678 6949 3597 798 4395 2848

Lisätiedot

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain

Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Työttömät* työnhakijat ELY-keskuksittain Yleisimmät akavalaistutkinnot 2014/6 ja 2015/6 Ekonomisti Heikki Taulu Koko maa 6255 696 6951 3602 860 4462 3621 482 4103 2632 340 2972 2289 306 2595 2103 460 2563

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus 9.6.2016 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien kansalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5

jäsenkysely a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 jäsenkysely 1) Olen tällä hetkellä Kysymykseen vastanneet: 135 (ka: 2,4) a) maaseutututkija 30,4% 41 b) maaseudun kehittäjä 31,9% 43 c) hallintoviranomainen 15,6% 21 d) opiskelija 3,7% 5 e) jokin muu,

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa

Lisätiedot

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta

Lisätiedot

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas!

!!!!!!!!!!!!!!! SILMÄNPOHJAN!IKÄRAPPEUMAN!ALUEELLINEN! ESIINTYVYYS!SUOMESSA!1998!!2012!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Elias!Pajukangas! SILMÄNPOHJANIKÄRAPPEUMANALUEELLINEN ESIINTYVYYSSUOMESSA1998 2012 EliasPajukangas Syventävienopintojenkirjallinentyö Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö Elokuu2015 Tampereenyliopisto Lääketieteenyksikkö

Lisätiedot

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen.

1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. FINLAND: 1. Seuraava kuvaus on lyhennetty lastensuojelun asiakirjoista. Lue kuvaus ja vastaa sitä koskevaan kysymykseen. Pentti, 2-vuotias poika Pentti syntyi seitsemän viikkoa etuajassa ja vietti neljä

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00

Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Terveyskeskusten lääkäritilanne 1.10.2014 Julkaisuvapaa 11.12.2014 klo 10.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto juho.ruskoaho@laakariliitto.fi Terveyskeskusten lääkäritilanne 2014 Kyselytutkimus

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Isännöinnin laatu 2015

Isännöinnin laatu 2015 Isännöinnin laatu 2015 Keskeiset tulokset Tutkimuksen tavoite ja toteutus Kiinteistöliiton tavoitteena oli kartoittaa taloyhtiöiden tyytyväisyyttä isännöintiyritysten ja isännöitsijöiden toimintaan tyytyväisyyttä

Lisätiedot

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014

Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Tekesin ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen) sekä Finnveran lainat ja takaukset v. 2010-2014 Lähteet: Tekes, Pohjois-Savon ELY-keskus ja Finnvera 4.1.2016 Tekes:n ja TEM:n myöntämä rahoitus (kansallinen)

Lisätiedot

Lausuntopyyntö STM 2015

Lausuntopyyntö STM 2015 Lausuntopyyntö STM 2015 1. Vastaajatahon virallinen nimi Nimi - kl 2. Vastauksen kirjanneen henkilön nimi 3. Lausuntopyynnön käsittelypäivämäärä toimielimessä 4. Toimielimen nimi Nimi - kl 5. Onko vastaaja

Lisätiedot

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN 9.4.2019 1 Taustaa selvityksestä: Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Pohjois-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain

Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain Työttömät* koulutusasteen mukaan ELY-keskuksittain 2/12 215/12 Ekonomisti Heikki Taulu 45 4 35 25 Työttömien määrän suhteelliset muutokset koulutustason mukaan, koko maa Tutkijakoulutus 15 5 2/12 3/12

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014. vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2014 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2014 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Kevään 2015 yhteishaku

Kevään 2015 yhteishaku Kevään 215 yhteishaku Yhteishaussa toiselle asteelle hakeneiden 9.-luokkalaisten määrä, sekä osuus ensisijaisvalinnoista ammatilliseen tai lukiokoulutukseen vuosina 21 215, % 7 6 5 4 3 2 1 21 211 212 213

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Koulutus ja tutkimus. 27.5.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Koulutus ja tutkimus Koulutus ja tutkimus Koulutusaste muuta maata selvästi korkeampi 2011 Diat 4 6 Tamperelaisista 15 vuotta täyttäneistä 73,6 % oli suorittanut jonkin asteisen tutkinnon,

Lisätiedot

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista

Hakijoiden maakunnat, kevät 2015 %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista %-osuus Oulun ammattikorkeakoulun kaikista hakijoista Tilastotietojen lähteenä Opetushallinnon tilastopalvelu Vipunen. Koko Oamkia koskevien prosenttiosuuksien perustana on kokonaishakijamäärä 12 409.

Lisätiedot

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat

Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Maakuntien soten ja pelastustoimen rahoituslaskelmat Sosiaali ja terveysvaliokunnan infotilaisuus 8.3.2017 Antti Väisänen, STM 1 8.3.2017 Maakuntien rahoitus 1 (1/2) Valtio rahoittaa maakuntien toiminnan.

Lisätiedot

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä:

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä: Liite 2 Avustuspäätöksessä tarkoitetut yhdistykset Luettelo valtionavustusta saavien puolueiden piiri- ja naisjärjestöistä Suomen Keskusta r.p. Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa

Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Tiedosta hyvinvointia 1 Hoitoon pääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa tilanne 31.8.2008 Tiedosta hyvinvointia Leikkausta, toimenpidettä tai hoitoa odottavien määrä ja odotusajat 31.8.2008 2 Joista odottaneet

Lisätiedot

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor

Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Suomen Kuntaliiton maakuntatilaisuus Keski-Pohjanmaalla 17.9.2014 Ajankohtaiset kunta-asiat Aktuella kommunfrågor Kristina Wikberg, Johtaja, ruotsinkieliset ja kansainväliset asiat Direktör, svenska och

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluetulokset

Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntatilaisuus

Etelä-Savon maakuntatilaisuus Etelä-Savon maakuntatilaisuus 11.5.2016 Etelä-Savon maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet Etelä-Savon maakuntatalous Etelä-Savon

Lisätiedot

Länsi-Suomen aluetulokset

Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Rakennepoliittinen ohjelma/budjettiriihi

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2016 Ennakkoväkiluku 173 922 Muutos 9 kk -788 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku syyskuun lopussa oli 173 922. Yhdeksän kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto

Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Korkeakoulutuksen ja osaamisen kehittäminen on tulevaisuuden kilpailukyvyn keskeisin tekijä Tausta-aineisto Työllisten insinöörien ja arkkitehtien määrä Turussa ja muissa suurimmissa kaupungeissa Suomessa

Lisätiedot

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013

Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Perusopetuksen opetusryhmäkoko 2013 Taustaa Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtionavustusta opetusryhmien pienentämiseksi vuodesta 2010 lähtien. Vuosina 2013 ja 2014 myönnettävä summa on kasvanut

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2014 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Puolen miljoonan asukkaan raja ylittyi marraskuussa

Lisätiedot

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä

ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä ELY -keskusten yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut v. 2015 TEM Yritys- ja alueosasto Yrityspalvelut -ryhmä Vuonna 2015 myönnetty ELY keskusten yritysrahoitus Rahoitusmuoto Milj. euroa Myönnetty

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Suomen Tilintarkastajat ry 26.9.2018 18.9.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Suomen Tilintarkastajat ry:n toimeksiannosta sidosryhmäkyselyn

Lisätiedot

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut

MAAKUNTAKAAVATILANNE. viranomaisneuvottelut 31.10.2016 RATKAISTUT MAAKUNTAKAAVAT Lapin liitto Rovaniemen seudun maakuntakaava 14.4.2000 19.5.2000 26.6.2000-2.11.2001 - - (m19001) 1/5222/2000 Uudenmaan liitto Itä-Uudenmaan vaihemaakuntakaava KUMOTTU

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Maailman laajin selvitys

Maailman laajin selvitys Maailman laajin selvitys Vastaajien tiedot: Vastaajien sukupuoli 1. Mies, 157529 kpl 2. Nainen, 145831 kpl Vastaajien ikä 1. alle 10 vuotta, 416 kpl 2. 10-15 vuotta, 4945 kpl 3. 16-20 vuotta, 28828 kpl

Lisätiedot

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen

Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Nuorten aikuisten osaamisohjelma Ville Heinonen Tausta Nuorten yhteiskuntatakuu Erillinen ohjelma 20 29-vuotiaille, vailla toisen asteen tutkintoa oleville Lisärahoitus ammatti- ja erikoisammattitutkintoon

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Sähköinen liikenne Suomessa

Sähköinen liikenne Suomessa Sähköinen liikenne Suomessa Poliittisten vaikuttajien näkemyksiä sähköisen liikenteen edistämisestä Suomessa 9.4.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti Sähköinen liikenne -hankkeen toimeksiannosta

Lisätiedot

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2018 kunnanvaltuutettujen,

Lisätiedot

Pirkanmaan maakuntatilaisuus

Pirkanmaan maakuntatilaisuus Pirkanmaan maakuntatilaisuus 26.4.216 Pirkanmaan maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Tulevaisuuden kunta -verkkoaivoriihen välitulokset Aineistot: www.kunnat.net/maakuntatilaisuudet

Lisätiedot

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon

Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon Kyselytutkimus valtuutettujen ja kuntajohtajien kannoista uusien itsehallintoalueiden tehtäviin, määrään ja aluejakoon KUNTAPÄÄTTÄJÄT: SUOMEEN 18 ITSEHALLINTOALUETTA Kaupunkien ja kuntien valtuutetuilla

Lisätiedot

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät

Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät Salo2009 Monikuntaliitoksen Informaatioseminaari Kunnan palvelutuotanto ja liikelaitokset Johtaja Antti Neimala, Suomen Yrittäjät 12.3.2008 1 Esityksen logiikka Suomen Yrittäjien toiminnan tavoite: Paremmat

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013

Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Iltasanomat.fi mobiilin kävijäprofiili Toukokuu 2013 Tutkimuksen toteutus Iltasanomat.fi mobiilipalvelun profiilitutkimus on toteutettu 21.5 3.6.2013. Tutkimukseen vastasi 300 henkilöä, ja vastausprosentti

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2016 Ennakkoväkiluku 174 113 Muutos 8 kk -597 Hämeen parasta kehittämistä! Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku elokuun lopussa oli 174 113. Kahdeksan kuukauden aikana eli vuoden

Lisätiedot

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.

HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015. Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9. HOITO- JA HOIVAPALVELUT MUUTOKSESSA - missä ollaan - mitä tulossa - HYVÄ 2011-2015 Ulla-Maija Laiho, kehitysjohtaja, TEM Mustasaari 4.9.2012 Missä ollaan? 65 vuotta täyttäneiden henkilöiden määrä ylitti

Lisätiedot

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013

Pirkanmaa. Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Pirkanmaa Maakunnan yleisesittely Pirkanmaan liitto 2013 Toiseksi suurin Suomessa on 19 maakuntaa, joista Pirkanmaa on asukasluvultaan toiseksi suurin. Yli 9 prosenttia Suomen väestöstä asuu Pirkanmaalla,

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus

Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus Pohjois-Pohjanmaa maakuntatilaisuus 15.3.216 Pohjois-Pohjanmaan Maakuntatalous Kuntien sosiaali- ja terveystoimen nettokustannukset Toimitusjohtaja Jari Koskinen Maakuntatalous Pohjois-Pohjanmaan maakuntatilaisuus

Lisätiedot

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta

Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta Hankintalain uudistaminen, sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen hankinta 19.9.2014 Tuula Haatainen Varatoimitusjohtaja Kuntaliitto Hankintalainsäädännön uudistaminen Hankintalain uudistaminen - aikataulu

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014

Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Terveyskeskusten hammaslääkäritilanne lokakuussa 2014 Kysely terveyskeskusten johtaville hammaslääkäreille terveyskeskusten hammaslääkärityövoimatilanteesta

Lisätiedot

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013

Pohjanmaan kauppakamari. Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Pohjanmaan kauppakamari Toimiala- ja tilastokatsaus Elokuu 2013 Tilastoaineiston lähteet: Graafit perustuvat Tilastokeskuksen, Työ- ja elinkeinoministeriön ja ETLAn sekä Pohjanmaan kauppakamarin omaan

Lisätiedot

Bioenergia ry. Ehdokastutkimuksen tulokset 26.3.2015

Bioenergia ry. Ehdokastutkimuksen tulokset 26.3.2015 Bioenergia ry Ehdokastutkimuksen tulokset 26.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa energia-alan teemoihin liittyen. Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa

Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Hoidon saatavuus suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2009 29.5.2009 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2009 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö

Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö Pk-yritysbarometri Syksy 2012 Suomen Yrittäjät Finnvera Oyj Työ- ja elinkeinoministeriö 3.9.2012 1 Pk-yritysbarometrin ennustekyky, bkt Lähteet: Tilastokeskus ja Pk-yritysbarometri, syksy 2012 3.9.2012

Lisätiedot

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua

Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Varsinais-Suomen luomu ja maakuntien välistä vertailua Piikkiö 28.11.2016 Ympäristöagrologi Erkki Aro Maatalous- ja puutarhayritysten lukumäärä maakunnittain vuonna 2015, kpl %, Luke Lappi; 1404; 3 % Päijät-Häme;

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.

Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät. Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6. Toisen asteen ammatillinen koulutus - rahoitusjärjestelmän uudistaminen - opiskelijamäärät Opetusministeri Kiurun tiedotustilaisuus 27.6.2013 Ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärien sopeuttaminen

Lisätiedot

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue

Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja. Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Marita Uusitalo Sosiaalihuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto Peruspalvelut, oikeusturva ja luvat -vastuualue Itä-Suomen aluehallintovirasto 3.10.2013 1 Lastensuojeluilmoitusten ja lasten

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Eduskuntavaaliehdokastutkimus Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 18.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa ayliikkeen teemoihin

Lisätiedot

Opettajan monta roolia. Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi

Opettajan monta roolia. Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi Opettajan monta roolia Vaikuta ja vaikutu 20.9.2011 Kaisa Vähähyyppä kaisa.vahahyyppa@oph.fi www.oph.fi Wise teachers create an environment that encourages students to teach themselves Leonard Roy Frank

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa)

SATAKUNTA NYT JA KOHTA. Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) SATAKUNTA NYT JA KOHTA Tunnuslukuja Satakunnan kehityksestä ( Osa I Miten meillä menee Satakunnassa) VTT, kehittämispäällikkö Timo Aro Porin kaupunki 25.10.2013 S I S Ä L T Ö 1. MITEN MEILLÄ MENEE SATAKUNNASSA?

Lisätiedot

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti

Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Etsivä nuorisotyö 2013 tilastoraportti Trenditietoja 2008-2013 Häggman Erik 2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Sivu 1 [KI R J O I T A Y R I T Y K S E N O S O I T E ] Sisältö

Lisätiedot

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008

Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa. Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 2008 Hoitotakuun toteutuminen suun terveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille, maaliskuu 28 Suun terveydenhuollon hoitotakuukysely maaliskuussa 28, vastanneet terveyskeskukset

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien

Lisätiedot

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat

Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012. Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat Suomen Vuokranantajien jäsenkysely 2012 Yhteenvetoraportti, N=845, Julkaistu: 12.12.2012 Vertailuryhmä: Kaikki vastaajat 1. Sukupuoli 1. Nainen 415 49,11% 2. Mies 430 50,89% 2. Ikä 1. alle 30 19 2,25%

Lisätiedot

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1

Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010. Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Hoitoonpääsyn seuranta erikoissairaanhoidossa Psykiatrian alan tilanne 31.8.2010 Psykiatria: sairaanhoitopiirit 31.8.2010 1 Aikuis-, nuoriso- ja lastenpsykiatrian erikoisaloilla hoitoa odottaneiden lukumäärä

Lisätiedot

Sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa

Sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa Sote-uudistuksen valmistelu Lapin maakunnassa Sote-muutosjohtajan aluekierros Rovaniemi 1 ALUEELLISEN VALMISTELUN TILANNE LAPIN MAAKUNNASSA Syttöjä 1. Lapin Sote-Savotta-hankkeen/Lapin liiton kunnilta

Lisätiedot

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto

Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00. Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 3.10.2012 Julkaisuvapaa 13.12.2011 klo 11.00 Juho Ruskoaho, tutkija Suomen Lääkäriliitto Terveyskeskusten lääkäritilanne 2012 Kyselytutkimus terveyskeskusten johtaville

Lisätiedot

Rikokset joulunaikana

Rikokset joulunaikana Ilmoitustyyppi: Rikos Tutkiva yksikkö: Poliisi Poliisin tietoon tulleet rikokset (poiminta rikosryhmittelyistä) joulun aikana (23.-27.12.) 23.-27.12.2002 23.-27.12.2003 23.-27.12.2004 23.-27.12.2005 23.-27.12.2006

Lisätiedot

Rakennus- ja asuntotuotanto

Rakennus- ja asuntotuotanto Rakentaminen 2010 Rakennus- ja asuntotuotanto 2010, helmikuu Rakennuslupien kuutiomäärä kasvoi helmikuussa Vuoden 2010 helmikuussa rakennuslupia myönnettiin yhteensä 2,5 miljoonalle kuutiometrille, mikä

Lisätiedot

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014

Taloussanomat ipad profiilitutkimus. Helmikuu 2014 Taloussanomat ipad profiilitutkimus Helmikuu 2014 Tutkimuksen toteutus Tutkimus on toteutettu InterQuestin SPOT Internet-tutkimuksella, jossa vastaajat kutsutaan kyselyyn satunnaisotannalla suoraan tutkittavalta

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa

Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Hoitoonpääsy suun terveydenhuollossa Kysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille maaliskuu 2010 26.5.2010 Tieto-osasto/ PATI 1 Tiedonkeruu keväällä 2010 Hoitotakuukysely terveyskeskusten ylihammaslääkäreille

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä

Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa. Konsernijohtaja Juha Metsälä Kaupunkiseutujen rooli kunta- ja maakuntauudistuksessa Konsernijohtaja Juha Metsälä 4.11.2016 Suomen väestö ikääntyy, yli 65-vuotiaat suurin ikäryhmä vuodesta 2032 eteenpäin Pohjola Rakennus Oy, konserninjohtaja

Lisätiedot

Pankkibarometri 1/2008 26.3.2008

Pankkibarometri 1/2008 26.3.2008 Pankkibarometri 1/2008.3.2008 -barometri.3.2008 Sisältö Sivu Yhteenveto 1 Kotitaloudet 2 Yritykset Alueelliset tiedot 6 Finanssialan Keskusliitto kysyy Pankkibarometrin avulla pankinjohtajien käsitystä

Lisätiedot