Julkisten palvelujen tulevaisuus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Julkisten palvelujen tulevaisuus"

Transkriptio

1 Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys Luottamuksellinen

2 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen ja kuntavaaliehdokkaiden parissa JHL:n edunvalvonnan teemoista Kyselyssä käsiteltiin mm. seuraavia teemoja: Tärkeimmät tekijät kuntapalveluissa Julkisen ja yksityisen sektorin suoriutuminen eri osa-alueilla Julkisten palvelujen laatuun vaikuttamisen helppous Parhaat keinot turvata julkiset palvelut Julkisuuslaki ja työllistämisvelvoite Sote-uudistuksen vaikutukset palveluihin eri osa-alueilla Sote-uudistuksen vaikutukset henkilöstön asemaan Parhaat keinot epätyypillisissä työsuhteissa olevien aseman parantamiseksi Kuntapäättäjäkyselyn otos kerättiin sähköisellä kyselyllä Kyselyyn vastasi 1566 kunnanvaltuutettuja ja kuntavaaliehdokasta Vastaajista 84 % on asettunut ehdolle kevään 2017 kuntavaaleissa Tulokset on painotettu vastaamaan puolueiden samaa ääniosuutta kuntavaaleissa 2012 Kokoomus 21,9 %, SDP 19,6 %, Keskusta 18,7 %, Perussuomalaiset 12,3 %, Vihreät 8,5 %, Vasemmisto 8,0 %, RKP 4,7 %, KD 3,7 %, Muut 1,7 % Luottamuksellinen 2

3 Taustatietoja vastaajista Vastaajan sukupuoli Vastaajan ikä 70% 50% 60% % 38% 28% 21% 7% 0% Nainen Mies 0% vuotta vuotta vuotta Yli 65 vuotta Luottamuksellinen 3

4 Taustatietoja vastaajista Maakunta Uusimaa Varsinais-Suomi Pirkanmaa Keski-Suomi Pohjois-Pohjanmaa Lappi Kymenlaakso Pohjois-Savo Etelä-Savo Kanta-Häme Päijät-Häme Satakunta Etelä-Karjala Etelä-Pohjanmaa Kainuu Pohjois-Karjala Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa 7% 7% 6% 2% 1% 9% 0% Luottamuksellinen 4

5 Julkisuuslaki Kaikki vastaajat Kunnissa tiedonsaanti perustuu julkisuuslakiin, kuntalakiin ja yhteistoimintalakiin: päätöksenteko on aina julkista. Yrityksissä tietoa saa yhteistoimintalakien puitteissa, joita ovat laki yhteistoiminnasta valtion virastoissa ja laitoksissa sekä laki yhteistoiminnasta yrityksissä. Tiedonsaantia yrityksissä rajaavat puolestaan salassapitosäädökset. 80% Miten suhtaudut seuraavaan väittämään? Kaikkien julkisia palveluja tuottavien yhtiöiden on noudatettava julkisuuslakia 70% 60% 62% 50% 0% Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä 2% 1% Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 5

6 Julkisuuslaki Puolue Miten suhtaudut seuraavaan väittämään? Kaikkien julkisia palveluja tuottavien yhtiöiden on noudatettava julkisuuslakia 62% Keskusta 57% 36% 6% Kokoomus 41% 42% 12% PS 6 31% SDP 80% 18% Vihreät 7 21% Vasemmistoliitto 87% 11% RKP 5 32% KD 52% 4 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 6

7 Laaja tiedonsaantioikeus Kaikki vastaajat 60% Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Henkilöstön edustajilla, medialla ja kansalaisilla tulee olla verorahoitteisten palvelujen tuottajien piirissä laaja tiedonsaantioikeus 50% 5 3 7% 1% 2% 0% Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 7

8 Laaja tiedonsaantioikeus Puolue Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? Henkilöstön edustajilla, medialla ja kansalaisilla tulee olla verorahoitteisten palvelujen tuottajien piirissä laaja tiedonsaantioikeus 5 3 7% Keskusta 39% 47% Kokoomus 3 48% 11% PS 58% 3 SDP 7 2 Vihreät 6 27% Vasemmistoliitto 8 1 RKP 52% 3 1 KD 46% 46% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä En osaa sanoa Luottamuksellinen 8

9 Työllistämisvelvoite Kaikki vastaajat Julkisen sektorin toimijoille on asetettu velvoite vaikeasti työllistyvien kuten pitkäaikaistyöttömien, vammaisten ja osatyökykyisten työllistämisestä. Yksityisellä sektorilla ei tällä hetkellä vastaavaa velvoitetta ole. 50% Miten suhtaudut siihen, että työllistämisvelvoite lisättäisiin julkisia palveluja tuottavien yritysten velvollisuuksiin? 38% 1 0% Erittäin myönteisesti Jokseenkin myönteisesti Jokseenkin kielteisesti Erittäin kielteisesti En osaa sanoa Luottamuksellinen 9

10 Työllistämisvelvoite Puolue Miten suhtaudut siihen, että työllistämisvelvoite lisättäisiin julkisia palveluja tuottavien yritysten velvollisuuksiin? 38% 1 Keskusta 31% 46% 1 6% Kokoomus 17% 27% 1 PS 42% 39% 12% SDP 59% 3 Vihreät 51% 36% Vasemmistoliitto 69% 26% RKP 29% 42% 19% 6% KD 4 41% 9% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin myönteisesti Jokseenkin myönteisesti Jokseenkin kielteisesti Erittäin kielteisesti En osaa sanoa Luottamuksellinen 10

11 Julkisten palveluiden tuottamisesta suoritettavat verot Kaikki vastaajat Kuinka tärkeänä pidät sitä, että julkisia palveluja tuottavien tahojen toiminnasta suoritettavat verot jäävät Suomeen? 100% 90% 80% 70% 79% 60% 50% 0% 18% 2% 1% 0% Erittäin tärkeää Jokseenkin tärkeää Ei kovin tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Luottamuksellinen 11

12 Julkisten palveluiden tuottamisesta suoritettavat verot Puolue Kuinka tärkeänä pidät sitä, että julkisia palveluja tuottavien tahojen toiminnasta suoritettavat verot jäävät Suomeen? 79% 18% Keskusta 79% 18% Kokoomus 61% 3 PS 90% 9% SDP 97% Vihreät 8 1 Vasemmistoliitto 98% RKP 6 32% KD 91% 9% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Erittäin tärkeää Jokseenkin tärkeää Ei kovin tärkeää Ei lainkaan tärkeää En osaa sanoa Luottamuksellinen 12

13 Kiitos! Lisätietoja antaa: Juha Vekkilä

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa

Lisätiedot

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry

Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Kunta- ja yrityspäättäjäkysely Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry 8.11.2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n

Lisätiedot

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta

Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Päättäjäkysely korkeakoulu- ja tutkimuspolitiikasta Professoriliitto &Tieteentekijöiden liitto, Kevätseminaari 20.4.2018 20.4.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research toteutti Professoriliiton ja Tieteentekijöiden

Lisätiedot

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen

Kansalaisjärjestöjen vaalikysely. Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Kansalaisjärjestöjen vaalikysely Eläkeliitto ry, Eläkeläiset ry & Eläkkeensaajien keskusliitto EKL ry Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN

EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN EDUSKUNTAPUOLUEIDEN KANSANEDUSTAJAEHDOKKAIDEN SUHTAUTUMINEN TYÖNANTAJAOLETTAMAN LISÄÄMISEEN TYÖSOPIMUSLAKIIN 9.4.2019 1 Taustaa selvityksestä: Aula Research Oy toteutti monitilaajatutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille osaamisen kehittämisen keinoista Aula Research 14.3.2019 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Kansalaistutkimus STTK

Kansalaistutkimus STTK Kansalaistutkimus STTK 24.8.2018 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen 18-75-vuotiaiden Suomessa asuvien parissa Kyselyn aiheena oli muun muassa osaamisen

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä

Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Sidosryhmäkysely tilintarkastuksen merkityksestä Suomen Tilintarkastajat ry 26.9.2018 18.9.2018 1 Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti Suomen Tilintarkastajat ry:n toimeksiannosta sidosryhmäkyselyn

Lisätiedot

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.

Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa. Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1. Kyselytutkimus uusiutuvasta energiasta ja tuulivoimasta kuntapäättäjien parissa Suomen tuulivoimayhdistys ry & Energiateollisuus ry 16.1.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten kuntavaikuttajien

Lisätiedot

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä

Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Valtuutetut: Kunnan elinvoimaisuuden kehittäminen on kunnan tärkein tehtävä, palvelujen tuottaminen listan viimeisenä Käytännössä kaikki valtuutetut ( %) pitävät kunnan elinvoimaisuuden kehittämistä erittäin

Lisätiedot

Finanssialan sääntely Suomessa

Finanssialan sääntely Suomessa Finanssialan sääntely Suomessa Poliittisten päättäjien näkemyksiä finanssialan sääntelystä 16.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Finanssialan Keskusliiton toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti

Lisätiedot

Sähköinen liikenne Suomessa

Sähköinen liikenne Suomessa Sähköinen liikenne Suomessa Poliittisten vaikuttajien näkemyksiä sähköisen liikenteen edistämisestä Suomessa 9.4.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti Sähköinen liikenne -hankkeen toimeksiannosta

Lisätiedot

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista

Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista. Yhteenveto tutkimuksen tuloksista Tutkimus kuntien kiinteistöpalveluista Yhteenveto tutkimuksen tuloksista 29.5.2013 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kuntavaikuttajien parissa kyselytutkimuksen kuntien kiinteistöpalveluista Tutkimuksen

Lisätiedot

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen

Ehdokaskysely 2019 STTK Luottamuksellinen Ehdokaskysely 2019 STTK 25.2.2019 Luottamuksellinen Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Projektin tavoitteena oli kartoittaa eduskuntavaaliehdokkaiden

Lisätiedot

Länsi-Suomen aluetulokset

Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite

Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Tutkimusosio Valtuutetut: palvelujen yhdenvertaisuuden ja saatavuuden parantaminen ovat tärkein sote-uudistuksen tavoite Valtuutetut pitivät kaikkia valtioneuvoston sote-uudistukselle asettamia keskeisiä

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista

Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista Kysely eduskuntavaaliehdokkaille Suomen ilmastotavoitteista Aula Research Taustaa tutkimukselle Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa Kyselytutkimuksen otos kerättiin

Lisätiedot

Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista

Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista Kysely kaavoituksesta, valitusoikeudesta ja kuntalaisten osallistumismahdollisuuksista 29.10.2018 Tutkimuksen taustaa Aula Research toteutti Elinkeinoelämän keskusliiton, Rakennusteollisuus RT:n ja RAKLIn

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Eduskuntavaaliehdokastutkimus Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 18.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa ayliikkeen teemoihin

Lisätiedot

Itä-Suomen aluetulokset

Itä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Itä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus. Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaistutkimuksen tulosesitys mediatilaisuus 9.6.2016 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien kansalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.

Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9. Suomalaisen Työn Liitto: Vastuullisuus, innovatiivisuus ja kotimaisuus julkisissa hankinnoissa kyselyn tuloksia 20.9.2016 Jokke Eljala Sisällysluettelo Tiivistelmä päälöydöksistä 3-11 Toiveet kuntapuolelta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy

Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Kysely kuntavaikuttajille uusiutuvasta energiasta Motiva Oy Tutkimusasetelma Motiva toteutti yhdessä Aula Research Oy:n kanssa tutkimuksen suomalaisten kunnanvaltuutettujen parissa Tutkimuksen toimeksiantajina

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja?

Hyväksyttekö, että lehdellä on julkihomo tai -lesbo päätoimittaja? TALOUSTUTKIMUS OY 20081010 08:52:55 TYÖ 2341.12 TAULUKKO 3010 ss VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 15-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis lapsi vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluetulokset

Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Pohjois-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain

MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain MAAKUNTALIITE : Työmarkkinoiden rakenne maakunnittain Suhdanteen alueellisia työllisyysennusteita voi tulkita tähän liitteeseen tuotettujen tietojen avulla. Prosenttimuutokset työllisyydestä voi suhteuttaa

Lisätiedot

JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista

JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista JHL:n jäsenkysely lastenhoitajien koulutustarpeista Syyskuu 2018 Kyselyyn vastasi 2953 JHL:n lastenhoitajana tai perhepäivähoitajana työskentelevää jäsentä. 2. Mikä on ammatillinen koulutuksesi? Vastaajien

Lisätiedot

Maailman laajin selvitys

Maailman laajin selvitys Maailman laajin selvitys Vastaajien tiedot: Vastaajien sukupuoli 1. Mies, 157529 kpl 2. Nainen, 145831 kpl Vastaajien ikä 1. alle 10 vuotta, 416 kpl 2. 10-15 vuotta, 4945 kpl 3. 16-20 vuotta, 28828 kpl

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen

Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiön valtuutettukysely 2018: Valmiudet sote- ja maakuntauudistukseen 25.8.2018 KAKS Kunnallisalan kehittämissäätiö 1 Valmiudet ryhtyä toteuttamaan kaavailtua soteja maakuntauudistusta

Lisätiedot

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1

Kaikki vastaajat maakunnan mukaan 1 3,05 3,07 3,14 3,02 2,94 3,35 3,21 3,27 3,29 3,18 3,33 3,14 3,49 3,49 3,61 3,57 3,59 3,57 3,27 3,39 3,27 3,14 3,32 3,06 3,26 3,18 3,25 3,18 3,09 3,17 3,11 3,07 3,15 3,44 3,61 3,58 3,58 3,51 3,59 3,43 3,32

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien

Lisätiedot

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014

KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 KUNTIEN KASVUNÄKYMÄT 2014 Kysely lähti yhteensä 9826 vastaajalle. 8101 kunnanvaltuutetulle 276 kunnasta 1725 johtavalle viranhaltijalle 303 kunnasta Kyselyyn vastasi 2363 vastaajaa 288 kunnasta Vastausprosentti

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET

YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET YKSITYISEN SEKTORIN TYÖVOIMASELVITYS 2018 VASTAANOTTOKOHTAISET TULOKSET TUTKIMUKSEN AINEISTO Hammaslääkäriliitto toteutti tutkimuksen yhteistyössä sosiaali- ja terveysministeriön, THL:n ja KT Kuntatyönantajien

Lisätiedot

Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK

Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK Kansalaistutkimus: Toiveet seuraavan hallituskauden kehittämiskohteista STTK 21.1.2019 Kyselyn taustatiedot: Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen yli 18-vuotiaiden, Suomessa

Lisätiedot

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille.

Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille. 2018 MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen kerran valtakunnallisen kuntakyselyn, jolla kerättiin kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Kuntakysely

Lisätiedot

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit

Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Asukkaiden itsehallinto ja maakuntavaalit Kuntamarkkinat 12.9.2018 Marianne Pekola-Sjöblom, tutkimuspäällikkö +358 50 337 5634, marianne.pekola-sjoblom@kuntaliitto.fi Twitter: @M_PekolaSjöblom Näkökulmia:

Lisätiedot

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, %

Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Koko kansantalouden arvonlisäys* (BKT) maakunnittain vuonna 2016, % Maakunta Osuus arvon- Arvonlisäys lisäyksestä, % mrd. euroa KOKO MAA 100,0 185,5 Uusimaa 39,0 72,3 Pirkanmaa 8,4 15,6 Varsinais-Suomi

Lisätiedot

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1

Kansalaistutkimus verotuksesta STTK /18/2017 Luottamuksellinen 1 Kansalaistutkimus verotuksesta STTK 18.8.2017 8/18/2017 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen työikäisten (18-64-vuotiaiden) parissa

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto

Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot. Suomen Kuntaliitto Kuntauudistuspuntari 3 (2013) Tulostaulukot Suomen Kuntaliitto Kyselyn tiedot Kysely toteutettiin 10.12.-21.12.2012 välisenä aikana. Kysely lähetettiin kuntajohtajille. Yhteensä 124 vastaajaa vastasi kyselyyn.

Lisätiedot

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018

SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET 2018 Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet 2018 SUOMALAISTEN ENERGIA-ASENTEET Energiateollisuus ry Marraskuu Suomalaisten energia-asenteet Tutkimuksen taustat ja toteutus Raportissa esiteltävä tutkimus on osa Suomalaisten energia-asenteet -seurantatutkimusta

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2015 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2015 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja

Lisätiedot

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2017 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2017 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista 19.6.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen

Lisätiedot

Korjausavustukset vuosina

Korjausavustukset vuosina ISSN 1237-1288 Lisätiedot: Suunnittelija Pekka Pelvas Puh./tel +358 400 607 831 Ylitarkastaja Marja Kostiainen Puh./tel +358 40 517 3375 Selvityksiä 9/2010 Korjausavustukset vuosina 2007-2008 9.9.2010

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina

Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina A B C D 0 1 Henkilövahinkoririskit riskiluokan I ruuduissa vuosina 2013 2016 Kuolleisuuden vuosittainen henkilövahinkoriski riskiluokan I riskiruudussa Vakavasti loukkantuneiden vuosittainen henkilövahinkoriski

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2012 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Suomessa toimiville yksityishammaslääkärijäsenille

Lisätiedot

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 27.3.2015

Eduskuntavaaliehdokastutkimus. Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 27.3.2015 Eduskuntavaaliehdokastutkimus Palvelualojen ammattiliitto PAM ry 27.3.2015 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa ay-liikkeen teemoihin liittyen

Lisätiedot

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros

Äänistä laskettu % Vihreä liitto. Äänestysalue Äänet Pros Äänestysalue Äänet Pros Edusk.v. RYHMITTÄIN ÄÄNET Sivu 1 VIHR Vihreä liitto 001 1. Äänestysalue 126 6.8 002 2. Äänestysalue 114 6.3 003 3. Äänestysalue 103 5.5 Ennakkoäänet 126 4.5 Vaalipäivän äänet 217 7.9 Äänet yhteensä 343

Lisätiedot

Järjestöt mukana muutoksessa -ohjelma Maakunnallisten Järjestö 2.0 -hankkeiden lähtötilanteen kartoitus ja yleisten tavoitteiden seurantakysely

Järjestöt mukana muutoksessa -ohjelma Maakunnallisten Järjestö 2.0 -hankkeiden lähtötilanteen kartoitus ja yleisten tavoitteiden seurantakysely Järjestöt mukana muutoksessa -ohjelma Maakunnallisten Järjestö 2.0 -hankkeiden lähtötilanteen kartoitus ja yleisten tavoitteiden seurantakysely Hyvä järjestö tai viranomaistoimija, Sosiaali- ja terveysministeriö

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan

Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan Kuntien taloustietoja kuntakoon mukaan Vuoden 2018 tilinpäätösarviotietojen mukaan Mikko Mehtonen 15.5.2019 Manner-Suomen kuntien talous kuntakoon mukaan 2017-2018 Vuosikate % poistoista Tilikauden tulos

Lisätiedot

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia

Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia Luomua käytettäisiin, jos siihen olisi varaa Luomun päättäjäkyselyn tuloksia LÄHELTÄ JA LUOMUA, Seinäjoki 30.11.2016 Projektipäällikkö Leena Viitaharju 2.12.2016 1 Esityksen sisältö: Taustaa: Luomun käyttö

Lisätiedot

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte?

1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 1. Minkä puolueen kunnanvaltuutettuna toimitte? 25% 5 75% 10 Keskusta Kokoomus Kristillisdemokraatit Perussuomalaiset Ruotsalainen Kansanpuolue 10 Sosialidemokraatit Vasemmistoliitto Vihreät Jokin muu

Lisätiedot

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset

Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa vastaanottokohtaiset tulokset Yksityishammaslääkärikysely lokakuussa 2013 vastaanottokohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys lokakuussa 2013 Tutkimus tehtiin yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja sosiaali- ja terveysministeriön

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 14.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa

Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa Salaojitetut peltohehtaarit Suomessa s. - ja uusintasalaojitukset 2003-2006... 1 Salaojitetut uudet- ja uusintahehtaarit 1991-2006... 2 Salaojitetut uudet hehtaarit 1920-2006... 2 Salaojitetut hehtaarit

Lisätiedot

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä

Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Julkiset hankkijat ostopäätösten äärellä Tiivistelmä selvityksen keskeisimmistä löydöksistä Selvityksen tarkoitus ja tutkimusasetelma Suomalaisen Työn Liitto teetti keväällä 2018 kunnanvaltuutettujen,

Lisätiedot

TYP ajankohtaisia asioita

TYP ajankohtaisia asioita TYP ajankohtaisia asioita sosiaalineuvos Eveliina Pöyhönen 3 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 5 Etunimi Sukunimi 13.10.2017 Sotelle sisältöjä hallituksen kärkihankkeissa Palvelujen muutos- ja kehittämistyötä

Lisätiedot

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1

Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK /14/2018 Luottamuksellinen 1 Kysely työelämätaitojen opettamisesta ja työhön perehdyttämisestä STTK 2018 3/14/2018 Luottamuksellinen 1 Taustaa selvityksestä Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen18 29

Lisätiedot

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke

Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Palvelut asiakaslähtöisiksi Kokemusasiantuntijuus ja asiakkaiden osallistumisen toimintamalli osahanke Sinikka Sihvo Sinikka Sihvo, kehittämispäällikkö, THL 29.9.2017 Sinikka Sihvo 1 Asiakkaiden ja asukkaiden

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset

Yksityisen sektorin työvoimaselvitys hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys 2016 hammaslääkärikohtaiset tulokset Yksityisen sektorin työvoimaselvitys loka-marraskuussa 2016 Kyselytutkimus kaikille Hammaslääkäriliiton Manner- Suomessa toimiville

Lisätiedot

VEROILLA JA VAROILLA

VEROILLA JA VAROILLA VEROILLA JA VAROILLA LÄHITAPIOLAN SELVITYS TERVEYS- JA HYVINVOINTIPALVELUJEN TULEVAISUUDESTA SUOMESSA Melina Mäntylä & Juha Vekkilä 27.5.2015 TUTKIMUSKOKONAISUUDESTA YLEISESTI Tutkimuksella haluttiin tuoda

Lisätiedot

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista

Maakuntien yleiskatteellinen rahoituslaskelma, yhteenveto muutoksista VM/KAO 28.2.2018 Maakuntien yleiskatteelinen rahoituslaskelma Alla olevissa laskelmissa on esitetty maakuntien yleiskatteellinen rahoitus kriteereittäin vuoden 2019 kustannustasolla sekä muutokset nykytilaan

Lisätiedot

Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

Autotalli.com kävijäprofiili. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.com kävijäprofiili Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 8 % 76 % Mies 0-69-vuotias Selvästi keskimääräistä hyvätuloisempi 9 % Asuu puolison

Lisätiedot

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö

Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller

KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Yhteenveto kuntapää5äjien ja kuntalaisten parissa toteute5ujen tutkimusten tuloksista Lääkäripalveluyritykset ry Ismo Partanen 040 518 5799 ismo.partanen@lpy.fi www.lpy.fi

Lisätiedot

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut

FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut KYSELYLOMAKE Tämä kyselylomake on osa Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon arkistoitua tutkimusaineistoa FSD2468 Kunnallisalan ilmapuntari 2008: valtuutetut Kyselylomaketta hyödyntävien tulee viitata

Lisätiedot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot

Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt. Kuntaliitto. Kunnan toiminnot Kuntaliitto Kunnan toiminnot Kunnan organisaatio VALTUUSTO Tarkastuslautakunta KUNNANHALLITUS LAUTAKUNNAT Päätehtävät: Opetus ja sivistys Sosiaali- ja terveydenhuolto Ympäristö ja tekninen infrastruktuuri

Lisätiedot

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma

K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma K-S sote- ja maakuntauudistuksen valmisteluun osallistuvat järjestötoimijat 3.4.2017 Erityisasiantuntija Jaana Joutsiluoma Sote-järjestöt ovat jykevä laiva IHMISET 1 300 000 jäsentä 500 000 vapaaehtoista

Lisätiedot

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä:

Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä tarkoitettua yhdistystä koskevia säännöksiä: Liite 2 Avustuspäätöksessä tarkoitetut yhdistykset Luettelo valtionavustusta saavien puolueiden piiri- ja naisjärjestöistä Suomen Keskusta r.p. Seuraaviin yhdistyksiin sovelletaan puoluelain avustuspäätöksessä

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö päivitetty

Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakso Väestö päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2018 Väkiluku yhteensä 175 456 ennakko (1.1.2018) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 175 511 (lopullinen) 3 Kymenlaakson

Lisätiedot

päättäminen Emmi Hyvönen

päättäminen Emmi Hyvönen Maakunta- ja soteuudistuksen valmistelun päättäminen Emmi Hyvönen 22.3.2019 Meneekö työ hukkaan? Vasta seuraavien lakiesitysten jälkeen tiedämme, paljonko tehtiin turhaa työtä KS2021-projektissa arvioitiin

Lisätiedot

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset

Poliittinen riski Suomessa. Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset Poliittinen riski Suomessa Kyselytutkimuksen keskeisimmät löydökset 16.10.2014 Taustaa tutkimuksesta Aula Research Oy toteutti syys-lokakuussa kyselytutkimuksen poliittisesta riskistä Suomessa Tutkimus

Lisätiedot