Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015"

Transkriptio

1 Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015

2 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 2/2015 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella ovat mm. työmarkkinat, Suomen talous, työttömyys ja toimeentulo, terveydenhuollon digitaalisuus, asuminen sekä autoilun kustannukset. Tutkimuksen on toteuttanut YouGov Finland* LähiTapiolan toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollisesti julkistettaessa). Vastaukset kerättiin sähköisenä kyselynä välisenä aikana YouGovin kuluttajapaneelissa. Paneeliin kuuluu yli suomalaista. Otos edustaa suomalaista väestöä iän (18v.+), sukupuolen ja asuinpaikan mukaan. Kokonaisvastaajamäärä on Keskimääräinen luottamusväli (N=1265) on n. ±2,4%-yksikköä suuntaansa (95%:n luottamustasolla). Tämän yhteenvetoraportin lisäksi LähiTapiolalle on toimitettu erillisenä tiedostona ristiintaulukoinnit (Excel). Lisäksi kyselystä on laadittu 6 alueraporttia: PK-seutu, Pohjanmaa, Pohjoinen, Itä, Pirkanmaa ja Keski-Suomi. Alueraportteja varten on tehty lisäotokset (pl. PK-seutu). *Sales Questor Oy edustaa Suomessa YouGovin tutkimuspalveluja. Projektin vastuuhenkilönä Sales Questor Oy:ssä on toiminut Ville Haikola ( ,

3 Vastaajaryhmän rakenne

4 Vastaajaryhmän rakenne (N= kaikki, 1265) SUKUPUOLI Nainen 50% Mies 50% IKÄ vuotta 30% vuotta vuotta 34% SUURALUE Uusimaa 30% Muu Etelä-Suomi 22% Länsi-Suomi Pohjois- ja Itä-Suomi 23% 0% 10% 20% 30% 50% 60% 70% 80% 90% 100%

5 Tulokset graafisesti

6 Terveydenhuollossa puhutaan nyt digitaalisista palveluista (esim. mobiilisovellukset, videovälitteiset lääkärinvastaanotot, netin virtuaaliklinikat, omatoiminen elintoimintojen mittaaminen ). Missä määrin uskot digitaalisten terveydenhuollon palvelujen käytön lisääntyvän lähimmän 5 vuoden sisällä? (N = kaikki, 1265) 24% Lisääntyy merkittävästi 23% Voimakkaaseen lisääntymiseen uskoo neljännes. Vain murto-osa ei usko minkään tasoiseen lisääntymiseen. Lisääntyy jonkin verran Lisääntyy hieman En usko niiden käytön lisääntyvän En osaa sanoa

7 Terveydenhuollossa puhutaan nyt digitaalisista palveluista (esim. mobiilisovellukset, videovälitteiset lääkärinvastaanotot, netin virtuaaliklinikat, omatoiminen elintoimintojen mittaaminen ). Missä määrin uskot digitaalisten terveydenhuollon palvelujen käytön lisääntyvän lähimmän 5 vuoden sisällä? (N = kaikki) KAIKKI (N=1265) 24% 23% Nainen (N=632) 23% 41% 23% Mies (N=633) 39% 23% 18-34v. (N=376) % 11% 35-54v. (N=453) 24% 43% 20% 55v.+ (N=436) 31% 41% 18% 4% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Lisääntyy merkittävästi Lisääntyy jonkin verran Lisääntyy hieman En usko niiden käytön lisääntyvän En osaa sanoa

8 Miten itse suhtaudut terveydenhuollon digitaalisten palvelujen (esim. mobiilisovellukset, videovälitteiset lääkärinvastaanotot, netin virtuaaliklinikat, omatoiminen elintoimintojen mittaaminen ) käyttöön? (N= kaikki, 1265) 22% Olen hyvin kiinnostunut niitä käyttämään Neljännes on selvästi kriittisiä digitaalisten terveyspalvelujen käytön suhteen. Olen mahdollisesti kiinnostunut niitä käyttämään En ole kiinnostunut niitä käyttämään En osaa sanoa

9 Miten itse suhtaudut terveydenhuollon digitaalisten palvelujen (esim. mobiilisovellukset, videovälitteiset lääkärinvastaanotot, netin virtuaaliklinikat, omatoiminen elintoimintojen mittaaminen ) käyttöön? (N= kaikki) KAIKKI (N=1265) 22% 4 Nainen (N=632) 19% 49% 2 Mies (N=633) 43% 18-34v. (N=376) 1 51% 24% 9% 35-54v. (N=453) 24% 43% 2 55v.+ (N=436) 45% 5% Talouden tulot alle e (N=577) 1 45% 31% Talouden tulot e (N=397) 2 52% 1 Talouden tulot e+ (N=76) 42% 1 1% Peruskoulutaso (N=168) 15% 39% Lukio/Lukion jälkeinen/ Ammatillinen (N=761) 20% 45% 2 8% Yliopistotaso/Tutkijakoulutus (N=321) 29% 54% 14% 2% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Olen hyvin kiinnostunut niitä käyttämään Olen mahdollisesti kiinnostunut niitä käyttämään En ole kiinnostunut niitä käyttämään En osaa sanoa

10 Jos terveydenhuollon digitaalisten palvelujen käyttö suomalaisten keskuudessa lisääntyy merkittävästi, uskotko sen vähentävän perinteisten terveyskeskusten lähipalvelujen käyttöä? (N= kaikki, 1265) 5% 10% 1 Kyllä, merkittävästi Kolme neljästä uskoo lähipalvelujen käytön vähenevän jos digitaalisten palvelujen käyttö lisääntyy. Kyllä, jonkin verran Kyllä, hieman En usko sen vähentävän perinteisten terveyskeskusten lähipalvelujen käyttöä 28% En osaa sanoa

11 Jos terveydenhuollon digitaalisten palvelujen käyttö suomalaisten keskuudessa lisääntyy merkittävästi, uskotko sen vähentävän perinteisten terveyskeskusten lähipalvelujen käyttöä? (N= kaikki) KAIKKI (N=1265) 10% 28% 1 5% Nainen (N=632) 8% 28% 19% 5% Mies (N=633) 12% 39% 29% 15% 18-34v. (N=376) 9% 32% 35% 1 8% 35-54v. (N=453) 11% 42% 18% 5% 55v.+ (N=436) 10% 44% 2 18% 2% 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 % 100 % Kyllä, merkittävästi Kyllä, jonkin verran Kyllä, hieman En usko sen vähentävän perinteisten terveyskeskusten lähipalvelujen käyttöä En osaa sanoa

12 YouGov in brief It is YouGov s ambition to supply a live stream of continuous, accurate data and actionable insight into what people are thinking and doing all over the world, all of the time, so that companies and institutions can better serve the people that sustain them. when? Founded in the UK in 2000, YouGov is considered the pioneer of online market research. YouGov has been named one of the world s top 25 research companies by the respected Honomichl Global Top 25 Report.

Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015

Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015 Arjen katsaus Kuluttajakysely syyskuu 2015 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 2/2015 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella

Lisätiedot

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016

Yksi elämä -hanke. Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Yksi elämä -hanke Kuluttajakysely Yksi elämä -hankkeesta Marraskuu 2016 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Yksi elämä hankkeelle on toteuttanut YouGov Finland Tiedot kerättiin web-kyselynä 2.11. 6.11.2016

Lisätiedot

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Alueyhteenveto Etelä-Pohjanmaa

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Alueyhteenveto Etelä-Pohjanmaa Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Alueyhteenveto Etelä-Pohjanmaa Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa on esitetty graafisesti Etelä-Pohjanmaan aluetulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 1/2016

Lisätiedot

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 1/2016 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 Kyselyn tausta ja sisältö Tämän kyselytutkimuksen liittyen suomalaisten näkemyksiin kuntien vastuullisista hakinnoista

Lisätiedot

Kuluttajakysely sähkölaskusta

Kuluttajakysely sähkölaskusta Kuluttajakysely sähkölaskusta 1.10.2014 1 Johdanto Kyselyn on toteuttanut YouGov Finland Energiateollisuus ry:n toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollisesti julkistettaessa).

Lisätiedot

Arjen katsaus Talous- ja sijoittajakysely, maaliskuu 2016

Arjen katsaus Talous- ja sijoittajakysely, maaliskuu 2016 Arjen katsaus Talous- ja sijoittajakysely, maaliskuu 2016 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 1/2016 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä

Lisätiedot

Santander - kuluttajakysely auton korjauskuluista Elokuu 2015

Santander - kuluttajakysely auton korjauskuluista Elokuu 2015 Santander - kuluttajakysely auton korjauskuluista Elokuu 2015 Johdanto Kyselytutkimuksen Santanderille on toteuttanut YouGov Finland Vaikutustoimisto Zipipop Freudin toimeksiannosta. (Tämä tieto pyydetään

Lisätiedot

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016

Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Arjen katsaus Kuluttajakysely maaliskuu 2016 Tutkimuksen taustaa Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan Arjen Katsaukseen 1/2016 liittyvästä kuluttajatutkimuksesta. Aiheina tällä kierroksella

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA

KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA Rengasfoorumi 1.10.2013 Sales Questor Oy Tutkimuksen taustaa Tutkimuksella selvitettiin autoilijoiden ja/tai rengasasioita tuntevien kokemuksia ja näkemyksiä talven

Lisätiedot

KYSELYTUTKIMUS SUOMALAISISTA SIJOITTAJINA YHTEENVETO

KYSELYTUTKIMUS SUOMALAISISTA SIJOITTAJINA YHTEENVETO KYSELYTUTKIMUS SUOMALAISISTA SIJOITTAJINA YHTEENVETO 20.3.2017 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään päätulokset LähiTapiolan kuluttajatutkimuksesta liittyen suomalaisiin sijoittajina. Tutkimuksen on toteuttanut

Lisätiedot

Kuluttajatutkimusraportti

Kuluttajatutkimusraportti Kuluttajatutkimusraportti Arkielämän kemikaalit kuluttajien asenteet ja tietämys Tammikuu 2015 Johdanto Tässä raportissa on esitetty graafisesti päätulokset Motiva Services Oy:n kuluttajatutkimuksesta

Lisätiedot

Kuluttajatutkimusraportti

Kuluttajatutkimusraportti Kuluttajatutkimusraportti Ympäristömerkintä kodin sisustus-, remontointi- ja rakennustarviketuoteryhmässä kuluttajien asenteet ja tietämys Tammikuu 2014 Johdanto Tässä raportissa on esitetty graafisesti

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016

KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA. Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 KULUTTAJAKYSELY KUNTIEN VASTUULLISISTA HANKINNOISTA Yhteenvetoraportti huhtikuu 2016 Kyselyn tausta ja sisältö Tämän kyselytutkimuksen liittyen suomalaisten näkemyksiin kuntien vastuullisista hakinnoista

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA

KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA KULUTTAJAKYSELY TALVEN ENNAKOINNISTA Rengasfoorumi 1.10.2013 Sales Questor Oy Tutkimuksen taustaa Tutkimuksella selvitettiin autoilijoiden ja/tai rengasasioita tuntevien kokemuksia ja näkemyksiä talven

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia

Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen. Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia Julkisten palvelujen tuotannon yksityistäminen Kansalaisnäkemyksiä Palkansaajajärjestö Pardia 21.11.2016 Suhtautuminen julkisten palvelujen tuotannon yksityistämiseen Suomen hallitus on toteuttamassa monia

Lisätiedot

KULUTTAJAKYSELY SUOMALAISILLE SÄHKÖSTÄ. Paikallisvoima

KULUTTAJAKYSELY SUOMALAISILLE SÄHKÖSTÄ. Paikallisvoima KULUTTAJAKYSELY SUOMALAISILLE SÄHKÖSTÄ Paikallisvoima Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Paikallisvoimalle on toteuttanut YouGov Finland. Kyselytutkimuksen päätavoitteena oli selvittää suomalaisten näkemyksiä

Lisätiedot

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus

Kunta soten jälkeen. Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista. Kuntarahoitus Copyright Kuntarahoitus Kunta soten jälkeen Kuntavaaliehdokkaiden näkemykset kuntien taloudesta ja kehityskohteista Kuntarahoitus 1 Tutkimuksen tavoite ja taustaa Kuntarahoitus halusi kartoittaa kuntavaaliehdokkaiden näkemyksiä

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017

Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 2017 Tuhat suomalaista /1 Tuhat Suomalaista -tutkimus Apteekkariliitto, Lääkäriliitto ja Lääketietokeskus Syyskuu 1 SFS ISO Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /1 IROResearch Oy:n Tuhat suomalaista

Lisätiedot

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014

Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Isien osuuden kasvattaminen perhevapaista lainsäädännöllisin keinoin STTK 30.10.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta kansalaistutkimuksen, jossa käsiteltiin seuraavia

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry

Kuntavaalikysely Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry Kuntavaalikysely 2017 Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty ry 3.4.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa

Lisätiedot

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto

Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Tuhat suomalaista /0 Tuhat suomalaista Apteekkariliitto Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /0 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista -tutkimus tehtiin internetissä IROResearch Oy:n valtakunnalliseen

Lisätiedot

Kuntavaalikysely Jyty

Kuntavaalikysely Jyty Kuntavaalikysely 2017 Jyty 28.3.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kevään 2017 kuntavaaleissa ehdokkaaksi asettuvien parissa Tässä esityksessä yhteenveto yhdestä tutkimuksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen aluetulokset

Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.

Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla. Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2. Työntekijöiden näkemyksiä työhyvinvoinnin kehittämisestä ja yhteistoiminnasta työpaikoilla Toimihenkilökeskusjärjestö STTK 8.2.2017 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti STTK:n toimeksiannosta

Lisätiedot

Julkisten palvelujen tulevaisuus

Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten palvelujen tulevaisuus Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL Kuntatutkimuksen tulosesitys 14.3.2017 Luottamuksellinen Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti JHL:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen

Lisätiedot

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017

TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/2017 TALOUDEN TABUT KYSELYTUTKIMUS 8/217 KESKEISET TULOKSET S-Pankin teettämän kyselytutkimuksen mukaan raha-asiat ja erityisesti omat säästöt ja sijoitukset ovat tabu suomalaisille. Säästöistä ja sijoituksista

Lisätiedot

Joulukauppa 2013 kuluttajat

Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukauppa 2013 kuluttajat Joulukaupan arvo keskimääräiseen kuukausimyyntiin verrattuna Kellot, korut, kultasepäntuotteet* Kirjat* Kodin tekniikka* Mm. lelut, pelit, lahjatavarat, Kukat ja kasvit* Huonekalut

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Länsi-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Länsi-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014

Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 Suomalaisen työn liitto (STL) - Suomalainen kuluttaja muuttuvassa ympäristössä 2014 28.08.2014 Mikko Kesä, Jan-Erik Müller, Tuomo Saarinen Innolink Research Oy Yleistä tutkimuksesta Tutkimuksen tarkoituksena

Lisätiedot

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK

Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kansalaistutkimus viikkotyöajoista STTK Kaikki vastaajat, n=1177 Ikäryhmät Alle 35-vuotiaat, n=211 35-50 vuotiaat, n=427 51-65-vuotiaat, n=414 Sukupuoli Naiset, n=746 Miehet, n=422 Ammattiasema Työntekijä,

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Suomen Yrittäjät Joulukuu 16 SFS ISO252 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /16 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä IROResearch

Lisätiedot

Reserviläisliitto - Tunnettuusseuranta 2016

Reserviläisliitto - Tunnettuusseuranta 2016 Reserviläisliitto - Tunnettuusseuranta 2016 INNOLINK RESEARCH OY 2016 Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen 1. YLEISKUVAUS TUTKIMUKSEN KUVAUS Tutkimuksessa kartoitettiin eri maanpuolustusliittojen (Reserviläisliitto,

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Terveyspalvelujen tulevaisuus Kansalaisten parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Lasipalatsi 10.12.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kansalaisten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Asuminen & Onnellisuus:

Asuminen & Onnellisuus: 4.8.2011 Asuminen & Onnellisuus: Oman pihan rauhaa vai koko kaupunki takapihalla? Suomalainen asuja on tyytyväinen oma koti oma piha oma rauha Vastaajia pyydettiin vastaamaan yhdellä lauseella kysymykseen:

Lisätiedot

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017

Jäsenkysely Sote. uudistuksesta 2017 Jäsenkysely Sote uudistuksesta 2017 Työskentelen (N=1836) 0 200 400 600 800 1000 1200 1400 1600 1800 Julkisella sektorilla n=1562, 85% Yksityisellä sektorilla n=215, 12% Kolmannella sektorilla n=28, 1

Lisätiedot

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014

Tuhat suomalaista 11/2014. Tuhat suomalaista. Lassila & Tikanoja. Marrras- Joulukuu 2014 Tuhat suomalaista /201 Tuhat suomalaista Lassila & Tikanoja Marrras- Joulukuu 201 Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista /201 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista - tutkimus tehain interneassä IROResearch

Lisätiedot

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus

DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus DNA Digitaalisen elämäntavan tutkimus Digitaaliset elämäntavat / yhteenveto medialle Julkaisuvapaa 9.6.2017 klo 10 Lisätietoja medialle: Osastopäälllikkö Niina Hagman, Market Intelligence & Insight, DNA

Lisätiedot

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006

SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 2006 SUOMALAISTEN SUHTAUTUMINEN VALAANPYYNTIIN 00 TNS Gallup Oy, Itätuulenkuja 0 A, 000 ESPOO, Finland, tel. int+35- (0)-3 500, Fax int+35-(0)-3 50 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään yhteenveto tutkimuksesta,

Lisätiedot

Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes

Pk-yrittäjien tunnelmia Nurmes Pk-yrittäjien tunnelmia 16.5.016 Nurmes Työllisten määrän muutos erikokoisissa yrityksissä vuosina 001 01 56000 46000 36000 43698 Lisäys yhteensä 108 886 - suuryritykset 7 164 - pk-yritykset 100 7 6000

Lisätiedot

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 84 % Mies 57 % 30-59-vuotias Hyvätuloinen (50 %:lla vähintään 30 000 euron henkilökohtaiset

Lisätiedot

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN

ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN ATTENDO OY TERVEYDENHUOLTOKYSELY SULKAVALLA LOKA-MARRASKUU/ 2016 TALOUSTUTKIMUS OY ANNE KOSONEN 1 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS 1/2 Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Attendo Oy:n toimeksiannosta.

Lisätiedot

Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi

Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi Eläkeajan asumisen toiveet 1015 suomalaista työikäistä vastasi Erkki Heikkinen, toimitusjohtaja, Kiinteistömaailma Oy 19.4.2016 Työikäisillä suomalaisilla paljon toiveita maisemanvaihdosta eläkevuosina

Lisätiedot

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Autotalli.comin tyypillinen kävijä 86 % Mies 63 % 30-59-vuotias Hyvätuloinen (48 %:lla vähintään 30 000 euron henkilökohtaiset

Lisätiedot

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin

Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin Kansalaisten suhtautuminen taidelainaamoihin 1..1 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista taidelainaamoihin. Tutkimus

Lisätiedot

Itä-Suomen aluetulokset

Itä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Itä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa koskien terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja

Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja Kansalaisten käsityksiä taiteesta osana arkiympäristöä ja julkisia tiloja 1..01 TNS Gallup Oy Jaakko Hyry t. 0 Tutkimuksen tarkoitus ja toteutus Suomen Taitelijaseura halusi selvittää suomalaisten suhtautumista

Lisätiedot

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa

Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Omaehtoinen varautuminen vanhuuden varalle Suomessa Kansalaisten ja poliittisten päättäjien näkemyksiä omaehtoisesta varautumisesta ja hyvinvointipalveluiden rahoituksesta Scandic Simonkenttä 21.1.2015

Lisätiedot

Sinivalkoinen jalanjälki

Sinivalkoinen jalanjälki Sinivalkoinen jalanjälki Kampanjatutkimus Tutkimuksen käytännön toteuttaja: Taloustutkimus Oy Marko Perälahti ja Markus Mervola Tutkimuksen tavoitteet Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää ) miten suomalaiset

Lisätiedot

Museolii(o - kulu(ajakysely museomielikuvista Marraskuu 2015

Museolii(o - kulu(ajakysely museomielikuvista Marraskuu 2015 Museolii(o - kulu(ajakysely museomielikuvista Marraskuu 2015 Johdanto Tämän kyselytutkimuksen Museoliitolle on toteu0anut YouGov Finland*. (Tämä &eto pyydetään kertomaan tuloksia mahdollises& julkiste7aessa).

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Vaikuttajatutkimuksen tulokset LUOTTAMUKSELLINEN Lehdistötilaisuus Lasipalatsi 12.6.2014 Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti terveyspolitiikan vaikuttajien

Lisätiedot

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen

Medialiitto. Valeuutistutkimus Tanja Herranen Medialiitto Valeuutistutkimus 2017 14.11. 2017 Tanja Herranen Johdanto Tutkimuksen tavoitteena on selvittää suomalaisten mielipiteitä uutisoinnin luotettavuudesta Suomessa. Tutkimuksen kohderyhmänä ovat

Lisätiedot

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA

HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Julkaistavissa.. klo. jälkeen HALLITUS VASTAAN OPPOSITIO KANSAN KANTA Hallitukseen luotetaan enemmän kuin oppositioon Suomalaisista kaksi viidestä ( %) ilmoittaa, että hallituksen kyky hoitaa maamme asioita

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus

Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa. Eduskuntavaaliehdokastutkimus Terveyspalvelujen tulevaisuus Suomessa Eduskuntavaaliehdokastutkimus Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen eduskuntavaaliehdokkaiden parissa koskien terveyspalvelualan tulevaisuutta

Lisätiedot

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012

Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista. Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Kansalaistutkimus rakentamisen materiaaleista Rakennustuoteteollisuus RTT ry Luottamuksellinen Marraskuu 2012 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti suomalaisten parissa kyselytutkimuksen asumisesta

Lisätiedot

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista

Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Kilpailukykyä työhyvinvoinnista Tarkastelussa suomalaisten työpaikkojen toimet työhyvinvoinnin kehittämiseksi 12.5.2016 Finlandia-talo Tutkimuskokonaisuuden taustaa Aula Research Oy toteutti LähiTapiolan

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Kuntavaikuttajien parissa toteutetun tutkimuksen tulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja

Lisätiedot

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus

Noin 2500 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua lähdössä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin Vasemmistoliitossa suurin, Keskustassa vähäisin kiinnostus Noin 0 valtuutettua eli prosenttia ( % varmasti ja % todennäköisesti) kaupunkien ja

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2014 1.12.2015 PÄÄKAUPUNKISEUTU JÄRVI- SUOMI RANNIKKO JA SAARISTO LAPPI JA KUUSAMO Uusimaa 1 (vain pk- seutu) Lappi Etelä- Karjala Ahvenanmaa Varsinais- Suomi Pirkanmaa Etelä-

Lisätiedot

Tekstiilien terveys- ja ympäristövaikutukset kuluttajien asenteet ja tietämys

Tekstiilien terveys- ja ympäristövaikutukset kuluttajien asenteet ja tietämys Tekstiilien terveys- ja ympäristövaikutukset kuluttajien asenteet ja tietämys Kirsi Auranmaa 9.5.2012 Kuluttajatutkimus YouGov Finland Ympäristömerkinnän toimeksiannosta 29.3. 2.4.2012 tuhat 16-74 vuotiasta

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Pohjois-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Pohjois-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus

Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia. Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus Vapaaehtoistyö Suomessa 2015 kyselyn vertaistukeen liittyviä tuloksia Kansalaisareena ry, HelsinkiMissio, Kirkkohallitus Taloustutkimus TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimuksen aineiston on kerännyt Taloustutkimus

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluetulokset

Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More

KAALIMATO TUTKII. Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Committed to. Being More KAALIMATO TUTKII Kansalaiskysely seksuaalisuudesta ja seksistä. Syyskuu 0 Tutkimuksen toteutus TAUSTA N % Kyselytutkimus toteutettiin toukokuussa 0. Kyselytutkimuksen tilasi Kaalimato.com. Kyselytutkimuksen

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 30.10.2011 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu

Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu SFS ISO20252 Sertifioitu Tuhat Suomalaista Mainonnan neuvottelukunta Joulukuu 1 SFS ISO22 Sertifioitu Tutkimuksen toteutus Tuhat suomalaista 12/1 IRO Research Oy:n Tuhat suomalaista tutkimuksen tiedonkeruu tehtiin internetissä

Lisätiedot

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta

Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Vain reilu viidennes hyvin perillä itsehallintoalueuudistuksesta Hallituspuolueet sopivat marraskuussa uusista, nykyisiin maakuntiin perustuvista itsehallintoalueista, joissa ylintä päätösvaltaa käyttää

Lisätiedot

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015

SPOT- profiilitutkimusraportti. Naurunappula Syyskuu 2015 SPOT- profiilitutkimusraportti Naurunappula Syyskuu 2015 Yleistä tutkimuksesta Naurunappula.com- sivuston kävijäprofiilitutkimus on toteutettu 16.- 30. syyskuuta 2015 välisenä aikana. Vastauksia tutkimukseen

Lisätiedot

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012

Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 Valmistu töihin! Opiskelijakyselyn tulokset 13.4.2012 1 Kyselyn toteuttaminen Valmistu töihin! -kyselyn kohderyhmänä olivat ammattiopistoissa, ammattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevat nuoret.

Lisätiedot

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä

Katoavat työpaikat. Pekka Myrskylä Katoavat työpaikat Pekka Myrskylä 13-14.06.2017 Työpaikkamuutos 1987-2014 1987 % 2014 % Erotus Uudenmaan maakunta 675242 29,1 771293 33,9 96051 14,2 Pohjois-Pohjanmaan maakunt 142326 6,1 155246 6,8 12920

Lisätiedot

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus

Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus Palveluseteliä ja julkisten palveluiden tuottajan valitsemista koskeva kansalaistutkimus TNS 014 Tutkimuksen toteuttaminen ja sisältö Kysely toteutettiin osana TNS Gallup Oy:n puhelinomnibustutkimusta.

Lisätiedot

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja

Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja Puolet kansasta: Sote uudistus ei muuta merkittävästi palveluja. Noin puolet kansalaisista katsoo, että palvelujen laatu ( %), määrä (0 %), saavutettavuus ( %) ja toimivuus ( %) ei muutu tai paranevat

Lisätiedot

Kasvuyrittäjyys Suomessa

Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyrittäjyys Suomessa Kasvuyritysten lukumäärä hienoisessa kasvussa Noin 750 yritystä* kasvatti henkilöstöään 20 % vuosittain Kasvukausi 2007 10 Lähteet: TEM:n ToimialaOnline, Kasvuyritystilastot; Tilastokeskus,

Lisätiedot

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista

Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista Made by Finland selvitys suomalaisen työelämän vahvuuksista ja heikkouksista 19.6.2017 Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti selvityksen Suomessa tehtävään työhön liitettävistä mielikuvista Selvityksen

Lisätiedot

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N=

Kaikki painottamaton n= Kaikki painotettu (.000) N= TALOUSTUTKIMUS OY 20130823 07:43:13 TYÖ 000010234.15 TAULUKKO 41017 np VER % Kaikki Sukupuoli Ikä Asuinkunta nainen mies alle 25-34 35-49 50-64 65+ Hel muu Turku/ muu muu 25 vuotta vuotta vuotta vuotta

Lisätiedot

Matkailun kehitys maakunnissa

Matkailun kehitys maakunnissa Matkailun kehitys maakunnissa 2015 15.3.2015 Helsingin seudulla liki puolet matkailijoista ulkomaisia Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta

Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaisten näkemykset sote-uudistuksesta ja valinnanvapaudesta Kansalaistutkimuksen tulokset 29.3.2017 Hyvinvointialan Liitto ja Lääkäripalveluyritykset ry Tutkimusasetelma Aula Research Oy toteutti

Lisätiedot

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA

KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA KALA SUOMALAISTEN RUOKAPÖYDÄSSÄ KATRIINA PARTANEN TOIMINNANJOHTAJA, PRO KALA 16.11.2012 Tutkimuksen tavoitteet Selvittää kuluttajien käsityksiä ja asennoitumista kalaan ja kalatalouteen Verrata tuloksia

Lisätiedot

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti

Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti Milttonin vastuullisuustutkimus 2017 Yhteenvetoraportti 16.5.2017 Suomalaisten käsityksiä ja odotuksia yritysten vastuullisuudesta Jo kolmatta kertaa toteutetun tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitkä

Lisätiedot

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP

LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP 88 LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN 88 MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT ACCORDING TO POPULATION GROUP LÄÄKEKORVAUKSET JA -KUSTANNUKSET VÄESTÖRYHMITTÄIN MEDICINE COSTS AND THEIR REIMBURSEMENT

Lisätiedot

Suomalaiset ja työnteko & suomalaisuuden merkitys tuotteissa ja palveluissa

Suomalaiset ja työnteko & suomalaisuuden merkitys tuotteissa ja palveluissa Suomalaiset ja työnteko & suomalaisuuden merkitys tuotteissa ja palveluissa METODI JA OTOS N = 1001 Kysely toteutettiin lomakekyselynä M3 Research Finlandin paneelissa maaliskuussa 2015. ASUINALUE Uusimaa

Lisätiedot

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)

On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs

Lisätiedot

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta

Suomalaisten näkemyksiä matkailusta Matkailun ja elämystuotannon OSKE Taloustutkimus Oy / Christel Nummela.11.2013 T-10244///CN.11.2013 2 Johdanto Taloustutkimus Oy on toteuttanut tämän tutkimuksen Matkailun ja elämystuotannon OSKEn toimeksiannosta.

Lisätiedot

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala

Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liitto: Kotimaisuus julkisissa hankinnoissa 15.9.2016 Jokke Eljala Suomalaisen Työn Liiton tehtävänä on edistää työn arvostusta. Näin uskomme Suomessa tehtävää työtä tulee uudistaa ennakkoluulottomasti

Lisätiedot

Apetit. Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/2017

Apetit. Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/2017 Apetit Kasvisten käyttö Suomessa ja Ruotsissa 7-8/017 Johdanto Tämän tutkimuksen on tehnyt IROResearch Oy Apetit Ruoka Oy:n toimeksiannosta heinäelokuussa 017. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää kasvisten

Lisätiedot

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS

LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS LÄHITAPIOLA ARJEN KATSAUS Internet-paneeli syksy 014..014 Taloustutkimus Oy Paula Lehto ..014 0674 Arjen katsaus syksy 014 / PL Sisällysluettelo Tutkimuksen toteutus Vastaajajoukon rakenne Päätulokset

Lisätiedot

Kiinteistömaailma SuomiAreenalla:

Kiinteistömaailma SuomiAreenalla: 4.8.2011 Kiinteistömaailma SuomiAreenalla: Oman pihan rauhaa vai koko kaupunki takapihalla mikä asumisessa tekee meidät onnelliseksi? Kiinteistömaailma mukana SuomiAreenalla keskiviikkona 16.7. Aikataulu

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Lounais-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Lounais-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Desktop ja mobiili

AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI. Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Desktop ja mobiili AUTOTALLI.COM KÄVIJÄPROFIILI Tavoita ostovoimaiset, autoa aktiivisesti etsivät ostajat Desktop ja mobiili Autotalli.comin tyypillinen kävijä, desktop 90 % Mies 69 % 30 59 vuotias 39 % Johtavassa asemassa

Lisätiedot

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset

Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa. Etelä-Suomen aluetulokset Terveyspalvelujen tulevaisuus kunnissa Etelä-Suomen aluetulokset Tutkimuksen taustaa Aula Research Oy toteutti kyselytutkimuksen kunnanvaltuutettujen, kunnanjohtajien ja ylimpien sote-virkamiesten parissa

Lisätiedot

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN

11.90 11.90 LEFT MARGIN RIGHT MARGIN Tutkimuksen toteuttaminen Tutkimuksen toteuttaminen Aineiston kerääminen Tutkimuksen sisältö Aineisto kerättiin Gallup Kanavalla 31.1. 6.2.2014 välisenä aikana. Kyseessä on TNS Gallup Oy:n viikkovastaajapaneeli,

Lisätiedot

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu

toy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 taloustutkimus oy Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu toy taloustutkimus oy Kesän kotimaiset matkailualueet ja esitteet 2006 Suoma ry/ Taulukkoraportti Suomi Tänään 3/2006 Syys-lokakuu Tämä raportti on tarkoitettu yksinomaan toimeksiantajan käyttöön. Raporttia

Lisätiedot

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013

Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 Kotimaisen mediatarjonnan merkitys suomalaisille 2013 3 19.11.2013 28.11.2013 1. Johdanto Tutkimuksen tavoitteet ja kohderyhmä Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää suomalaisten mielipiteitä kotimaisesta

Lisätiedot

Kysely lähetettiin postikyselynä 1 000 Työterveysasemalle osoitettuna vastaavalle työterveyslääkärille. Kyselyyn saatiin yhteensä 228 vastausta.

Kysely lähetettiin postikyselynä 1 000 Työterveysasemalle osoitettuna vastaavalle työterveyslääkärille. Kyselyyn saatiin yhteensä 228 vastausta. MIELENTERVEYS TYÖELÄMÄSSÄ -KYSELYN TULOKSET TYÖTERVEYSLÄÄKÄRIT Kysely lähetettiin postikyselynä 1 000 Työterveysasemalle osoitettuna vastaavalle työterveyslääkärille. Kyselyyn saatiin yhteensä 228 vastausta.

Lisätiedot

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista

Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Suomalaisten käsityksiä kirjastoista Kesäkuu, Public Sakari Nurmela Työnro: Kantar TNS Oy, tentie C, Espoo Johdanto Tässä yhteenvetoraportissa esitetään keskeiset tulokset tutkimuksesta, jossa tarkasteltiin

Lisätiedot

Base unweighted Base weighted

Base unweighted Base weighted 16201 Telebus 13b-14 2017 Taloustutkimus Oy All interviews Total Sukupuoli Nainen Mies 15-24 Base unweighted 1009 505 504 147 Base weighted 4285 2150 2135 637 Na1. Luettelen seuraavaksi joitakin tähän

Lisätiedot

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte?

Seuraavat henkilöt ovat ehdokkaina seuraavissa presidentinvaaleissa 2012, ketä heistä todennäköisesti äänestätte? TALOUSTUTKIMUS OY 20111215 09:14:42 TYÖ 2650.15 TAULUKKO 9015 ss VER % Telebus vko 48B-50B½/2011 Kaikki Sukupuoli Ikä Ammatti Ruokakunta nainen mies 18-24 25-34 35-49 50-79 työn toimi eläke muu aikuis

Lisätiedot