Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman raami
|
|
- Lasse Koskinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman raami 199/02.02/2016 Kunnanhallitus Lähtökohta Tällä hetkellä maailman taloudessa on runsaasti epävarmuustekijöitä, jot ka kärjistyessään voivat johtaa odotettua heikompaan talouskehitykseen. Kiinan talouden hidastuminen, Iso-Britannian mahdollinen EU-ero ja Ve nä jän tilanne vaikuttavat talouteen. Suomessa yh teis kun ta so pi mus neu vot te lu jen mahdollinen kariutuminen tai tehottomaksi jääminen on talouden kan nal ta negatiivinen riski. Mikäli Suomen talous ei piristy ennen kuin glo baa li taloussuhdanne jossain vaiheessa kääntyy heikommaksi, olisi tilanne en tistä tukalampi. Vientimarkkinoiden kasvu euroalueella voi yllättää po si tii vises ti ja erityisesti investointien kasvu voi piristyessään olla nopeaa. Suomen taloudessa on paljon patoutunutta kysyntää. Suomessa tar vit tai siin luottamusta tulevaisuuden kasvunäkymiin, mistä ei ole vielä kui ten kaan näkynyt merkkejä (Danske Bank: Suhdannekatsaus ) Suomen talousluvut Muutos -% enn enn. BKT -0,7 0,5 0,7 1,1 Vienti -0,9 0,6 1,5 4,0 Kulutus 0,3 0,7 0,4 0,2 Investoinnit -2,6-1,1 2,5 3,5 Työttömyysaste, % 8,7 9,4 9,6 9,4 Ansiotaso 1,4 1,1 1,1 0,6 Inflaatio 1,0-0,2 0,4 1,0 Julkinen velka/bkt 59,3 63,1 65,8 67,4 Valtiovarainministeriön Kuntatalousohjelma , kevät 2016 julkai sus sa kuvataan kuntatalouden lähivuosien näkymiä vaikeiksi. Hitaan talous kas vun vuoksi kuntatalouden verotulojen kehitys jää vaimeaksi. Mit tavis ta so peu tus toi mis ta huolimatta kuntien tulot eivät riitä kattamaan toi minta me no ja ja investointeja. Tulojen ja menojen välisen epäsuhdan kor jaa minen edel lyt tää rakenteellisten uudistusten toteuttamista, kuntien teh tä viä ja vel voit tei ta vähentävien toimenpiteiden täytäntöönpanoa. Kuntien on jat ketta va myös kuntataloutta vahvistavia toimia. Kunnilla on suuri vas tuu kun tata lou den tasapainottamisesta toteuttamalla rakenteellisia uu dis tuk sia ja nos ta mal la tuottavuutta. Ilman näitä rakenteellisia uudistuksia kun nal lis vero pro sent tei hin kohdistuu huomattavan suuri nostopaine. Hallituksen tavoitteena on karsia kuntien tehtäviä ja velvoitteita 1 mrd. euroa vuoteen 2019 tasossa, joista helmikuun 2016 tilanteessa on toi men pide oh jel maan koottu 0,4 mrd. euroa lakimuutosvalmistelua varten. Lisäksi hal li tus on asettanut kuntataloudelle sitovan menorajoitteen, jossa uusina toi mi na on huomioitu toisen asteen ammatillisen koulutuksen uudistus, perus ope tuk sen valmistavan opetuksen yksikköhinnan alentaminen sekä amma til li sen koulutuksen oppilaspaikkojen lisäys.
2 Kuntien velkaantuminen ja riskienhallinta Kuntien velkaantumisen taustalla ovat käyttötalouden kireys ja in ves toin tipai neet. Investointien tulee perustua huolelliseen suunnitteluun ja kä si tykseen väestökehityksestä, palvelutarpeista ja palveluverkosta sekä tu lo pohjas ta, jota tarvitaan vastuiden hoitamiseen. Näin asukaskohtaisen vel kamää rän lisäksi tarvitaan myös muita mittareita, joilla velan merkittävyyttä kun nal le ja kunnan lainanhoitokykyä arvioidaan. Näitä voidaan kuvata seuraa vil la mittareilla: omavaraisuusaste eli oman pääoman osuus koko pää omas ta: ku vaa kuntakonsernin vakavaraisuutta, alijäämän sietokykyä ja kunnan kykyä selviytyä sitoumuksista pitkällä aikavälillä. Tavoitetasona voi daan pi tää yli 50 prosentin omavaraisuutta, sen alle menevä luku ker too kunnan mer kit tä väs tä velkarasitteesta. Mäntsälän kunnan oma va raisuus as te oli vuo den 2015 tilinpäätöksessä 63,4 % ja kon ser nin 27,1 %. suhteellinen velkaantuneisuus: kuvaa paljonko käyttötuloista (ve rot, val tion osuu det ja toimintakulot) tarvittaisiin vieraan pääoman ta kaisin mak suun. Korkea suhteellinen velka edellyttää vakaata käyt tö talout ta. Vuon na 2013 koko maan suhteellinen velkaantuneisuus ylitti ns. krii si kun nan kriteerin tunnusluvun ja on pysynyt sen jälkeen 50 %:n rajan ylä puo lel la. Suhteellinen velkaantuneisuus oli Mäntsälän vuo den 2015 tilinpäätöksessä kun nas sa 52,8 % ja konsernissa 96,9 %. lainahoitokyky on suhteellisen selkeä ja tasapuolinen tun nus lu ku useam mal ta vuodelta mitattuna. Lainanhoitokate saadaan mit taa malla: vuosikate + korkomenot/korkomenot + lainanlyhennykset. Lai nanhoi to ky ky on hyvä kun tunnusluku on yli 2 ja välttävä lukuarvoilla 1 2 sekä heik ko, jos tunnusluku jää alle 1. Vuonna 2014 kuntien lainan hoi to kat teen kes ki ar von oli 1,2. Mäntsälän kunnan lai nan hoi to kate vuoden 2015 ti lin pää tök ses sä 1,5 ja kuntakonsernissa 1,6. Vuodesta 2017 alkaen tulevat voimaan kuntalakiin sisältyvät säännökset kun ta ta lou den (heikon talouden kuntien arviointimenettelyn kriteerien) tarkas te lus ta konsernitasolla. Kuntatalouden kehitysarvion mukaan kuntien ta lous ti lan ne muuttuu ilman lisätoimenpiteitä vuodesta 2018 huo nom mak si. Tarkastelujakson lopulla 40 prosentilla kunnista on arvioinnin mukaan yli 3 prosenttiyksikön suuruinen sopeutuspaine rahoitustasapainon saa vut ta miseen. Rahoitusmarkkinoiden muutokset ja heikko talouskehitys lisäävät tarvetta pa ran taa riskienhallintaa. Vastuiden kokonaisvaltainen hallinta korostuu. Käy tän nös sä nykyisiä velkoja lyhennetään aikana, jolloin ikääntymiseen liitty vät menot rasittavat kunta- ja kansantaloutta selvästi nykyistä enem män. Korkojen nousumahdollisuus on myös muistettava. Kokemukset kor kean korkotason kanssa toimimisesta ovat myös ajallisesti kaukana. Kus tan nusten lisääntyminen yhdistettynä lainakannan kasvuun voi aiheuttaa suu ria ongelmia. Kuntien toimintaympäristön muutokset Vuoden 2015 alusta kunnat ovat rahoittaneet 50 % työttömän henkilön työmark ki na tues ta. Maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden määrän kas vu
3 vaikuttaa kuntien talouteen ja vaikuttaa monin tavoin kuntien pal ve lu jär jestel mään ja sen resursseihin. Kuntaan muuton alkuvaiheen palveluita ja kotou tu mis ta tulevia palveluja rahoitetaan valtion maksamilla las ken nal li sil la ja erityiskustannusten korvauksilla sekö verotuloilla. Digitalisaatio mah dollis taa täysin uudenlaisten tuotantomallien, palveluiden ja pal ve lu yh dis telmien kehittämisen. Investoinnit tietotekniikkaan eivät suoraan lisää toi minnal lis ta tuottavuutta vaan tuottavuuspotentiaali realisoituu vasta toi min ta tapo jen muuttuessa. Sote-valmistelussa on huolehdittava siitä, etteivät uudistukset vaaranna kun tien vastuulle jäävien peruspalvelujen (varhaiskasvatus, opetus- ja kulttuu ri pal ve lut, kaavoitus, maapolitiikka, ympäristö, alueen elinvoima, hy vinvoin nin ja terveyden edistäminen) järjestämistä. Hallituksen linjaukset ja kuntatalouden rahoitusperiaatteet Sipilän hallituksen tavoitteena on vakauttaa ja tasapainottaa kuntataloutta. Hal li tus on päättänyt menorajoitteesta, joka sisältää euromääräinen rajan kun ta ta lou teen aiheutuvalle menojen muutokselle. Menorajoitetta ei voi väljen tää päätetystä julkisen talouden suunnitelman tasolta. Me nora joit tees sa on huomioitu ammatillisen koulutuksen uudistus (-190 milj.), pe rus ope tuk sen valmistavan opetuksen yksikköhinnan alentaminen ja amma til li sen koulutuksen oppilaspaikkojen lisäys. Kuntatalouden menorajoite on vuoden 2019 tasolla -770 milj. euroa ja sitä on kiristetty -230 milj. euroa syk syn 2015 ta soon verrattuna. Kuntien verotulot kasvavat lähivuosina maltillisesti heikoista kas vu nä ky mistä johtuen. Valtionosuuksien indeksitarkistukset jäädytetään vuosina Tulojen ja menojen epäsuhdan korjaaminen edellyttää sote- ja hallintouudistuksen toteuttamista, kuntien tehtävien ja velvoitteiden vä hentä mis tä sekä kuntien kuntataloutta vahvistavien toimien jatkamista. Vuosina verotulojen arvioidaan kasvavan keskimäärin 2,5 pro sent tia vuosittain, jakson alussa hitaammin ja loppupuolella no peammin. Hallitusohjelman mukaisesti veroperustemuutokset kuntien ve ro tuottoon kompensoidaan nettomääräisesti. Valtion toimenpiteiden vaikutukset kuntatalouteen Sote- sekä aluehallintouudistuksen tavoitteena on että maakunnat aloit tavat toiminnan ja vastaavat sosiaali- ja terveydenhuollon jär jes tämi ses tä siitä eteenpäin. VM: kuntien tehtävien ja velvoitteiden vähentäminen tulevaisuuden kunta vuonna 2030 (väliraportti valmistuu vuoden 2016 lop puun) OPM: uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset oppimateriaalit peruskouluihin taiteen ja kulttuurin saavutettavuuden parantaminen nuorisotakuu yhteisötakuun suuntaan toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi muut toimenpiteet: varhaiskasvatusoikeuden muutos, hen ki lös tö mitoi tuk sen muutos päivähoidossa, maahanmuuttajien määrän kasvuun va rau tu mi nen, vapaan sivistyksen menosäästöt, var hais kas vatuk sen asia kas mak su jen korotukset, esiopetuksen lisäksi jär jes tet tävä kerhotoiminta LVM: liikennekaari
4 yksityistielain kokonaisuudistus tieliikennelain muuttaminen TEM: alueellisten innovaatioiden ja kokeilujen käynnistäminen työllisyyden kuntakokeilu STM: palvelut asiakaslähtöisiksi Mäntsälän 2017 talousarvion ja vuosien ta lous suun ni telman valmisteluprosessi Vuonna 2015 Mäntsälän kunnan toimintakulut -125,8 milj. euroa pysyivät edel lis vuo den tasolla. Toimintakate -97,8 milj. euroa heikkeni vain -0,1 milj. euroa, 0,1 % (pl. käyttöomaisuuden myyntivoitot). Henkilöstökulut 52,2 milj. euroa supistuivat edellisestä vuodesta 0,5 milj. euroa sisältäen mm. 1,5 milj. euron henkilöstösäästövelvoitteen. Vuoden 2016 talousarviossa toimintakulut ovat 130 milj. euroa ja kasvavat 4,1 milj. euroa (3,3 %) vuoden 2015 tilinpäätökseen verrattuna. Toi min taka te heikkenee -101,1 milj. euroon, 3,3 milj. euroa (3,5 %) ilman käyt töomai suu den myyntivoittoja. Käyttöomaisuuden myyntivoitot (1,5 milj. euroa) mukaan lukien toimintakate heikkenee 2 prosenttia -99,6 milj. euroon. Kun ta lii ton huhtikuussa julkaisemassa kuntakohtaisessa ve ro tu lo en nustees sa mah dol li se na riskinä on, että Mäntsälän verotulokertymä saattaa enim mil lään jäädä noin 1 milj. euroa alle budjetoidun arvion. Näin vuo si ka te ja tilikauden tulos vas taa vas ti supistuvat, ja lainakanta kasvaa, mikäli tu lovä hen nys tä ei saa da kompensoitua vastaavilla säästöillä. Vuoden 2017 raamiin budjetoidaan käyttötalouteen 1 %:n kasvu perustuen erit täin vaatimattomiin talouden kasvunäkymiin tälle ja ensi vuodelle. Yhden miljoonan euron kasvuvara mahtuu käytännössä virhemarginaaliin ja tar koit taa käytännössä 0 kasvua. Vertailun vuoksi todetaan, että vuoden 2015 tilinpäätöksessä käyttötalouden poikkeamat olivat kautta linjan tätä suu rem pia. Toimintakate vuodelle 2017 on 100,6 milj. euroa ja kes ki määräi nen muutos vuosina vuositasolla 1,5 milj. euroa (1,5 %) vuo den 2015 tilinpäätökseen verrattuna. Nykyisten virka- ja työ eh to so pimus ten sopimuskausi päättyy Valtioneuvosto on päättänyt valtion tulo- ja menokehyksestä vuodelle 2017 huhtikuun aikana. Val tionosuuk sien ja verotulojen kasvuksi arvioidaan tässä vaiheessa 0,9 %. Ve rotu lot ja valtionosuudet kasvavat yhteensä 109,6 milj. euroon. Vuosikate säilyy vuosien tasolla noin 8-9 milj. euroa. Mäntsälän in ves toinnit ovat jatkossa mittavat ensi vuonna eli yht. 38,7 milj. euroa, josta elinkaa ri hank keet 11,8 milj. euroa. Vuonna 2017 kunnan lainakanta kas vaa 28 milj. euroa 89 milj. euroon ja asukasta kohden euroon. Raamin laskentaperusteet Kunnan henkilöstömenot budjetoidaan tässä vaiheessa nykyisten voi massa olevien virka- ja työehtosopimusten mukaisesti. Mahdollisiin muutoksiin pa la taan myöhemmin erikseen. Talousarvion valmisteluaikataulu
5 Kunnanhallitus päättää vuoden 2017 talousarvioraamiesityksestä val tuustol le kokouksessa ja valtuusto päättää raamista kokouk ses sa. (valmistelija: kunnankamreeri Anja Tupamäki, ) Kunnanjohtajan päätösesitys: Kunnanhallitus merkitsee vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitteluraamin valmistelun tiedoksi. Käsittely: Päätös: Kunnankamreeri Anja Tupamäki esitteli asiaa kokouksessa. Hyväksyttiin esityksen mukaan. Merkittiin, että Anna Helin poistui tämän pykälän aikana kokouksesta klo Merkittiin, että Sari Martniku saapui tämän pykälän aikana kokoukseen klo Kunnanhallitus Kunnanjohtajan päätösesitys: Talousarvio- ja taloussuunnitelmaraamin tausta-aineistona jae taan kunnan tulos- ja rahoituslaskelma, investointiohjelma se kä arvio kuntakonsernin investoinneista ja lainakannan kehityksestä Talousarviokehyksen tunnusluvut vuodelle 2017 ovat toimintakate -100,6 milj. euroa, muutos 0,8 % vuosikate 8,9 milj. euroa, 425 euroa/asukas investoinnit enintään 38,7 milj. euroa lainakannan lisäys, enintään 29 milj. euroa lainakanta enintään 90 milj. euroa, euroa/asukas Talousarvion valmistelun aikataulu Talousarvion laadintaohjeet toimialoille ja tytäryhtiöille kh Tarkennetut talousarvion laadintaohjeet toimialoille ja tytäryhtiöille elo kuus sa 2016, huomioidaan mm. VM:n talousarvioesitys ja hal li tuksen linjaukset Lautakuntien ja tytäryhtiöiden esitysten palautus kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle mennessä Kunnanjohtajan talousarvioehdotuksen julkistaminen Kunnan veroprosenteista päättäminen kv Talousarviosta ja taloussuunnitelmasta päättäminen kv Talousarvion 2017 täytäntöönpano-ohjeet ja käyttösuunnitelmien valmis te lu oh jeet kh (valmistelija: kunnankamreeri Anja Tupamäki)
6 Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle vuoden 2017 talousarviota ja vuo sien taloussuunnitelman valmistelua varten suunnitteluraamin, se los te osas sa esitettyjen tavoitteiden mukaisena. Käsittely: Päätös: Kunnankamreeri Anja Tupamäki esitteli asiaa kokouksessa. Hyväksyttiin esityksen mukaan. Liite 1. Keskeiset tunnusluvut Kunnanvaltuusto 61 Esitys: Kunnanvaltuusto hyväksyy vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintaan talousarvioraamin aiemmin selosteosassa esitettyjen tavoitteiden mukaisena. Päätös: Hyväksyttiin esityksen mukaan. Lisäksi päätökseen lisättiin Heli Hallikaisen esitys, että uimahallin rahoitusvaihtoehdot esimerkkilaskelmineen esitellään valtuustolle taloussuunnitelman seuraavan käsittelyn yhteydessä. Liite 1. Keskeiset tunnusluvut Liite 2. Investoinnit, raami
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 132 30.05.2016 Kunnanhallitus 146 06.06.2016 Kunnanvaltuusto 61 20.06.2016 Kunnanhallitus 225 17.10.2016 Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelma 199/02.02/2016. Kunnanhallitus
Kunnanhallitus 132 30.05.2016 Kunnanhallitus 146 06.06.2016 Kunnanvaltuusto 61 20.06.2016 Kunnanhallitus 225 17.10.2016 Kunnanhallitus 255 07.11.2016 Kunnanhallitus 271 14.11.2016 Kunnanvaltuusto 119 28.11.2016
Kunnanhallitus Valtuusto Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma 162/04.
Kunnanhallitus 276 28.11.2016 Valtuusto 63 12.12.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelma 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 276 Kunnanhallitus esittää valtuuston hyväksyttäväksi
Kuntatalouden kehitysnäkymät 2016 2019
Kunnanhallitus 156 08.06.2015 Mäntsälän vuoden 2016 talousarvion ja taloussuunnitelman 2016-2018 raami 268/02.02/2015 Kunnanhallitus 156 Lähtökohta Vuoden 2014 tillinpäätöksessä (ml. Mäntsälän vesi liikelaitos)
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 243 17.10.2016 Kaupunginhallitus 256 31.10.2016 Kaupunginhallitus 263 07.11.2016 Kaupunginhallitus 272 21.11.2016 Yhteistyötoimikunta 22 23.11.2016 Kaupunginhallitus 283 28.11.2016 Kaupunginhallitus
Kunnanhallitus Valtuusto Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017
Kunnanhallitus 296 09.10.2017 Valtuusto 112 25.10.2017 Osavuosikatsaus II tammi - elokuulta 2017 KH 296 Kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa aika tau lut osavuosikatsausten laadinnasta.
Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
KAUPUNGINHALLITUS 41 01.02.2016 KAUPUNGINVALTUUSTO 17 22.02.2016 Raahen koulutuskuntayhtymän talousarvio 2016 ja -suunnitelma 2017-2018 802/02.0202.020200/2016 KH 41 Raahen koulutuskuntayhtymän yhtymävaltuusto
Päätösehdotus (kunnanjohtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: lautakunnat
Kunnanhallitus 106 20.05.2015 Kunnanhallitus 119 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 19 17.06.2015 TALOUSARVIORAAMI VUODELLE 2016 KHALL 106 Valmistelija: controller Kari Jahnsson Johtoryhmässä on päätetty esittää
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016
Kunnanhallitus 72 31.03.2016 Kunnanhallitus 90 14.04.2016 Tarkastuslautakunta 10 26.04.2016 Kunnanvaltuusto 6 15.06.2016 6 Tilinpäätös sekä tili- ja vastuuvapaus vuodelta 2015 KH 31.03.2016 72 Kunnanhallituksen
Kuntayhtymänjohtajan esitys:
Kunnanhallitus 389 08.12.2014 Valtuusto 93 17.12.2014 n talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2015-2017 50/02.02.00/2014 OmOhj 23 Hyvinvointikuntayhtymään on laadittu palvelurakenteen kehittämissuunnitelma
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnan joh ta ja tai pormestari.
Kaupunginhallitus 68 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 21 17.05.2016 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 26 13.06.2016 Tilinpäätös 2015 288/02.05.01.08/2016 KH 29.03.2016 68 Kuntalain (410/2015) mukaan kunnanhallituksen
Kunnanhallitus Välitilinpäätös / /2016 KHALL 178
Kunnanhallitus 178 09.08.2017 Välitilinpäätös 30.6.2017 87/030.032/2016 KHALL 178 Selostus: Kunnan hallintosäännön 20 mukaisesti tehtäväalueen sitovat toi min ta- ja tulostavoitteet määritellään valtuuston
TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Opetus- ja 112 26.08.2015 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 303 14.09.2015 Valtuusto 64 28.09.2015 TALOUSARVION 2015 MUUTOS / HUOVILAN KOULUN ILTAPÄIVÄTOIMINTA / OPETUS- JA VARHAISKASVATUSPALVELUT
Valmistelija talousjohtaja Anne Vuorjoki:
Kaupunginhallitus 247 05.10.2015 Kaupunginhallitus 255 12.10.2015 Kaupunginhallitus 265 26.10.2015 Kaupunginhallitus 282 09.11.2015 Kaupunginhallitus 302 23.11.2015 Kaupunginhallitus 310 30.11.2015 Kaupunginhallitus
HALLINTO, SUUNNITTELU JA PAIKKATIETOPALVELUJEN TU- LOS YK SIK KÖ
Tekninen lautakunta 89 20.09.2016 Teknisen lautakunnan talousarvio vuodelle 2017 Tekninen lautakunta Valmistelija: tekninen johtaja Janne Laiho, puh. 050 347 5247 ja palve lu koor di naat to ri Hely Harju,
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Tarkastuslautakunta 14 26.05.2015 2013-2016 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija:
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 25.04.2016 AIKA 25.04.2016 klo 10:00-11:35 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen
Kasvatus- ja opetuslautakunta Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili
Kasvatus- ja opetuslautakunta 53 11.08.2014 Perusopetuksen koulun hyvinvointiprofiili KOLA 53 Valmistelija / lisätiedot: Perusopetusjohtaja Mari Routti, puh. 040 837 2646 etunimi.sukunimi@lappeenranta.fi
Kunnanhallitus Kunnanhallitus Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) 118/00.00.
Kunnanhallitus 31 13.02.2017 Kunnanhallitus 71 27.02.2017 Tarkennuksia Kirkkonummen kunnan toimielinrakenteeseen (kv) Kunnanhallitus 13.02.2017 31 118/00.00.01/2016 Kunnanvaltuusto hyväksyi 20.6.2016 Kirkkonummen
Mäntsälän vuoden 2016 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Kunnanhallitus Lähtökohta
Kunnanhallitus 156 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 70 15.06.2015 Kunnanhallitus 289 09.11.2015 Mäntsälän vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma 268/02.02/2015 Kunnanhallitus 08.06.2015
Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset
Kunnanhallitus 336 12.12.2016 Valtuusto 117 21.12.2016 Johdon raportti tammi - lokakuulta 2016 sekä vuoden 2016 talousarvion muutokset KH 336 Vuoden 2016 taloudellisen toteutuman ennuste on laadittu ta
Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 83 24.03.2014 Tarkastuslautakunta, vaalikausi 29 23.04.2014 2013-2016 Kunnanvaltuusto 52 16.06.2014 Mäntsälän vuoden 2013 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 13/02/2014
Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen
Kunnanhallitus 82 31.03.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen 75/02.02.02/2015 Kh 31.03.2015 82 Valmistelija: Pekka Wallén, va. hallintojohtaja
Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016
Kunnanhallitus 308 09.11.2015 Valtuusto 71 16.11.2015 Kiinteistöveroprosenttien ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2016 804/02.03.01/2015 KHALL 308 9.11.2015 Kuntalain 66 :n mukaan valtuusto
TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan. Riikka Mononen
---------------------------------------- TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan Riikka Mononen ---------------------------------------- Tehtäväkori 2016 TEHTÄVÄKORI Monisteita matikkaan -materiaali on kokoelma
Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma kaupunginhallitus päätti
Sosiaali- ja terveyslautakunta 109 19.09.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 118 10.10.2017 Sosiaali- ja terveyslautakunta 124 24.10.2017 Sosiaali- ja terveystoimialan vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma
Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle
Kunnanhallitus 46 25.02.2014 Kunnanhallitus 76 24.03.2014 Kunnanhallitus 126 13.05.2014 Oikaisu päätökseen kiinteistöjen Sirola RN:o 28:6 ja RN:o 28:24 myynnistä Vaarankylän kyläyhdistykselle 135/1/2013
Perhehoidon palkkiot ja kulukorvaukset muuttuvat lukien.
Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta Liperin sosiaali- ja terveyslautakunta 101 15.12.2015 22 22.03.2016 Perhehoidon palkkiot ja korvaukset 1.1.2016 alkaen 444/02.05.00/2015 Soteltk 15.12.2015 101 Perhehoidon
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Kunnanvaltuusto 27 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet
Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman valmistelu
Kunnanhallitus 186 05.09.2016 Kunnanhallitus 226 31.10.2016 Kunnanhallitus 250 07.11.2016 Vuoden 2017 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman valmistelu 162/04.041/2016 Kunnanhallitus 186
Kunnanhallitus Valtuusto KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus KH 117 KUUMA-komissio 1.3.
Kunnanhallitus 117 07.05.2018 Valtuusto 55 30.05.2018 KUUMA-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2017 KH 117 KUUMA-komissio 1.3.2018 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi on
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015. Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015
Kaupunginhallitus 248 02.11.2015 Kaupunginvaltuusto 63 09.11.2015 Tulo- ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2016 591/211/2015 Kaupunginhallitus 02.11.2015 248 Kuntalain 66 :n mukaan valtuuston
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus 4 20.11.2018 Kaupunginhallitus 5 03.12.2018 Vuoden 2019 talousarvio ja taloussuunnitelma 2020-2021 295/02.02.00/2018 Kh 20.11.2018 4 Valmistelija: Talousjohtaja Tuula Kuisti, puh. 06
Perusturvalautakunta Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien tuloskortit
Perusturvalautakunta 54 28.09.2016 Vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2017-2020 tuloskortit PETUR 54 Vastuualueet ovat valmistelleet vuoden 2017 talousarvioesityksen, se kä laatineet toiminnallisista ja
Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 53 27.03.2017 Kunnanhallitus 64 10.04.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ja toimintakertomus 40/02.02.02/2017 Kh 27.03.2017 53 Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p. 040 354 0292, s-posti:
KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA
Sivistyslautakunta 21 25.03.2015 Sivistyslautakunta 33 22.04.2015 KOULULAISTEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOMINNAN JÄRJESTÄMINEN LUKUVUONNA 2015 2016 SIVLTK 21 Koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa koskevat
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 239 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 59 12.12.2016 TALOUSARVIOMUUTOKSET 2016 167/02.02/2016 KHALL 239 Vuoden 2016 talousarvioon on tullut tarve tehdä muutoksia sekä meno jen että tulojen osalta.
Sosterin kanssa on käyty neuvotteluja 30.1.2015 ja 4.3.2015 sääs töjen saamiseksi. Neuvottelujen tuloksia käsitellään kokouksessa.
Kunnanhallitus 60 30.03.2015 Kunnanhallitus 68 21.04.2015 Kunnanhallitus 82 11.05.2015 Kunnanhallitus 102 11.06.2015 Kunnanhallitus 107 18.06.2015 Talouden tasapainottamistoimenpiteet vuodelle 2015 KHALL
Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa Hannele Savioja
Kuntatalouden kehitysnäkymät kuntatalousohjelmassa 16.10.2015 Hannele Savioja Rahoitusasematavoitteet Hallitus on päättänyt seuraavista sitovista vaalikauden nimellisistä rahoitusasematavoitteistaan: valtiontalouden
Yksityisteiden hoidon järjestäminen
Tekninen lautakunta 68 04.12.2018 Kaupunginhallitus 8 14.01.2019 Kaupunginvaltuusto 3 04.02.2019 Tekninen lautakunta 16 26.03.2019 Kaupunginhallitus 64 15.04.2019 Kaupunginvaltuusto 22 27.05.2019 Yksityisteiden
Opetussuunnitelman mukaisesti opetuksen järjestäjä päät tää paikallisesti tiettyjä asioita:
Koulutuslautakunta 44 10.06.2014 Koulutuslautakunta 58 16.09.2014 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden muutos 1.8.2014 alkaen / luku 5.4 Oppilashuolto ja turvallisuuden edistäminen / opiskelijahuollon
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016 124 Perusturvan toimintakatteen
Vuoden 2015 arviointikertomus / Konsernihallinnon lausunto
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
Kuntatalous vuosien julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa. Valtiovarainvaliokunta
Kuntatalous vuosien 2017-2020 julkisen talouden suunnitelmassa ja kuntatalousohjelmassa Valtiovarainvaliokunta 24.5.2016 Kuntatalouden tilannekuva 2015 Keskeiset huomiot kuntatalouden tilasta Koko kuntatalouden
Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta
Yhteenveto Pohjois-Savon kuntien tilinpäätöksistä v. 2009 Lähde: Kysely Pohjois-Savon kunnilta 12.4.2010 Pohjois-Savon kuntien tilinpäätökset v. 2009 - vertailua edelliseen vuoteen Lähde: Kyselyt kuntien
Kunnanhallituksen on tehtävä toimintakertomuksessa tai sen anta mi sen yhteydessä esitys tilikauden tuloksen käsittelystä.
Kaupunginhallitus 106 20.03.2017 Tarkastuslautakunta 51 18.05.2017 Kaupunginvaltuusto 49 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätös KH 106 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilin pää
- Sosiaalipalvelut 0,442 milj. - Terveyspalvelut 0,380 milj. - Toimintakyvyn tukipalvelut 0,982 milj. - Ikäihmisten hyvinvointipalvelut 0,528 milj.
Perusturvalautakunta 124 27.10.2016 Kunnanhallitus 400 05.12.2016 Kunnanvaltuusto 131 19.12.2016 Perusturvan vuoden 2016 talousarvion määrärahan korotusesitys 909/02.02.02/2015 Perusturvalautakunta 27.10.2016
Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista
Kaupunginhallitus 342 28.09.2015 Valtiovarainministeriön kysely kuntien lakisääteisistä tehtävistä ja velvoitteista 575/00.03.00/2015 Kaupunginhallitus 28.09.2015 342 Kehityspäällikkö Lasse Lehtonen: Valtiovarainministeriö
Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.
Kunnanhallitus 103 14.03.2011 Kunnanhallitus 398 12.12.2011 Kunnanhallitus 301 23.09.2013 Kunnanhallitus 264 14.09.2015 Valtuusto 78 07.10.2015 Kuntatodistusohjelmien enimmäismäärän korottaminen 106/03.035/2007
Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen
Hallitus 267 16.12.2015 Lapsiperheiden kotipalveluiden myöntämisperusteet ja asiakasmaksut 1.1.2016 alkaen H 267 (Valmistelija: perhepalvelujohtaja Matti Heikkinen ja vastuualuepäällikkö Tarja Rossinen)
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset. Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta
Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 24 19.05.2016 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston valmistelutoimikunta 19.05.2016 24 Toimielinrakenteeseen tehtävät muutokset Kunnanvaltuuston
Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina / Ajankäytön järjestäminen ,
Kaupunginhallitus 5 09.06.2014 Kaupunginhallitus 10 23.02.2015 Kaupunginhallitus 7 04.04.2016 Työsuojeluvaltuutettujen ajankäyttö ja vapautus työtehtävistä vuosina 2014-2017 / Ajankäytön järjestäminen
Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset tavoitteet
Kaupunginhallitus 161 08.06.2015 Ympäristölautakunta 74 16.09.2015 Ympäristölautakunta 82 21.10.2015 Ympäristölautakunnan talousarvio vuodelle 2016 sekä suunnittelukauden taloudelliset ja toiminnalliset
Vuoden 2015 arviointikertomus
astuslautakunta 2013-2016 32 16.11.2015 astuslautakunta 2013-2016 4 20.01.2016 astuslautakunta 2013-2016 8 09.03.2016 astuslautakunta 2013-2016 13 06.04.2016 astuslautakunta 2013-2016 18 25.05.2016 astuslautakunta
Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone
Pomarkun kunta Pöytäkirja 1/2019 1 Henkilöstötoimikunta Aika 04.02.2019 klo 15:30-17:10 Paikka Pomarkun kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat Asia Liitteet Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus
Kunnanhallitus Valtuusto Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016
Kunnanhallitus 155 22.05.2017 Valtuusto 51 31.05.2017 Kuuma-seutu liikelaitoksen tilinpäätös ja toimintakertomus 2016 KH 155 KUUMA-komissio 17.2.2017 / 6 Kuntalain 87 i :n mukaan liikelaitoksen tilikausi
VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN
Kunnanhallitus 114 23.10.2017 Kunnanhallitus 123 30.10.2017 Kunnanhallitus 135 06.11.2017 Kunnanhallitus 143 20.11.2017 VUODEN 2018 TALOUSARVION JA VUOSIEN 2019-2022 TALOUSSUUNNITELMAN HYVÄKSYMINEN Kunnanhallitus
Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus 155 09.06.2016 Kunnanvaltuusto 37 15.06.2016 Kunnanhallitus 49 22.02.2017 Kunnanvaltuusto 8 09.03.2017 Väliaikaisen rahoituksen myöntäminen yleishyödyllisille Leader-hankkeille 95/02.05.03/2016,
Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien taloussuunnitelma / sivistyslautakunta
Sivistyslautakunta 72 13.09.2016 Sivistyslautakunta 84 11.10.2016 Talousarvio vuodelle 2017 ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelma / sivistyslautakunta 259/05.051/2016 SIVLTK 13.09.2016 72 Sivistysosaston
Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen
Kaupunginhallitus 139 31.03.2014 Kaupunginhallitus 271 16.06.2014 Kaupunginhallitus 511 15.12.2014 Hätäkeskuslaitoksen ja Lohjan kaupungin välisen määräaikaisen vuokrasopimuksen päättäminen 877/10.03.02/2013
Tilinpäätöstietoja vuodelta 2017
Kunnanhallitus 47 26.03.2018 Tarkastuslautakunta 4 10.04.2018 Tarkastuslautakunta 15 16.05.2018 Kunnanhallitus 92 28.05.2018 Kunnanvaltuusto 20 11.06.2018 Vuoden 2017 tilinpäätös ja toimintakertomus Kh
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016. Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016
Kaupunginhallitus 58 29.03.2016 Tarkastuslautakunta 25 20.04.2016 Viitasaaren kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus 2015 137/201/2016 Kaupunginhallitus 29.03.2016 58 Kuntalain 68 :n 1 momentin mukaan
SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Ympäristölautakunta 60 15.06.2016 Kunnanhallitus 181 20.06.2016 Ympäristölautakunta 32 22.03.2017 Kunnanhallitus 87 27.03.2017 SILLAN RAKENTAMINEN RUOSTEJÄRVEEN KURJENNIEMEN JA LEPPILAMMIN KANNAKSEN VÄLILLE
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015. Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.
Kunnanhallitus 56 30.03.2015 Kunnanhallitus 143 07.09.2015 Valtuustoaloite, ilmainen matkustuskortti koululaisille 1029/01.016/2015 Kunnanhallitus 30.03.2015 56 Valtuuston kokouksessa 9.2.2015 jätettiin
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 1
LAPIN LIITTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 Lapin liiton kuntataloustyöryhmä 18.09.2015 AIKA 18.09.2015 klo 12:00-13:40 PAIKKA Lapin liiton virasto, Hallituskatu 20 B, Rovaniemi KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 15 Kokouksen
Liitteenä on Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän pe rus ta mis suun ni tel ma liitteineen.
Kunnanhallitus 146 21.09.2015 Kunnanvaltuusto 47 28.09.2015 Kunnanhallitus 7 22.01.2016 Etelä-Savon sosiaali- ja terveysalueen kuntayhtymän perustaminen 108/010/013/2015 KHALL 146 Selostus: Etelä-Savossa
(Liikunta- ja nuorisopäällikkö) Esitän, että uimahalli pidetään yleisölle auki 35 h viikossa. Ma-ke 13.00-20.00, to 06.00-14.00 ja su 12.00-18.00.
Sivistyslautakunta 85 21.10.2014 Sivistyslautakunta 90 12.11.2014 Sivistyslautakunta 103 10.12.2014 Kunnanhallitus 41 16.03.2015 Valtuusto 12 30.03.2015 Uimahallin aukioloajat Sivistyslautakunta 21.10.2014
Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa:
Kunnanhallitus 18 11.01.2016 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän ikäsuunnitelma vuosille 2016-2025 Khall 11.01.2016 18 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä kirjoittaa: "Yhall 28.08.2013 88 "Vanhuspalvelulaki"
Mäntsälän vuoden 2016 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma. Kunnanhallitus 08.06.2015 156 Lähtökohta
Kunnanhallitus 156 08.06.2015 Kunnanvaltuusto 70 15.06.2015 Kunnanhallitus 289 09.11.2015 Kunnanhallitus 302 23.11.2015 Kunnanhallitus 316 30.11.2015 Kunnanvaltuusto 125 14.12.2015 Mäntsälän vuoden 2016
Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuodelle 2019, syksy 2018 Kunta- ja aluehallinto-osasto Yleistä kuntatalousohjelmasta Syksyn kuntatalousohjelma syventää valtion talousarvioesityksen kuntatalousvaikutusten tarkastelua.
Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT
Kunnanhallitus 167 30.06.2014 Kunnanhallitus 246 20.10.2014 RANTASALMEN KUNNAN HENKILÖSTÖN YHTEISTOIMINTANEUVOTTELUT 114/01.00/2014 KHALL 30.06.2014 167 (Valmistelija kunnanjohtaja Kristiina Järvenpää,
Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen
Perusturvalautakunta 3 20.02.2018 Kaupunginhallitus 3 05.03.2018 Perusturvalautakunnan talousarvion toteutuminen 1.1. - 31.12.2017 388/02.02.00/2016 Perla 20.02.2018 3 Valmistelija: Talouspäällikkö Päivi
Resurssivaliokunta Kunnanhallitus Valtuusto
Resurssivaliokunta 7 17.10.2016 Kunnanhallitus 303 31.10.2016 Valtuusto 81 07.11.2016 KIINTEISTÖVERON MÄÄRÄÄMINEN VUODELLE 2017 1355/02.03.01/2016 RESVK 7 Valmistelija vs. talousjohtaja Tarja Lempeä (p.
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023
Kuntatalouden kehitys vuoteen 2023 Päivitetty 7.10.2019 Lähde: Kuntaliiton laskelmat, Syksyn 2019 kuntatalousohjelma (7.10.2019) Mikko Mehtonen 7.10.2019 Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset
Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Vapaa-aikalautakunta 3 12.02.2015 Vapaa-aikalautakunnan vuoden 2015 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Vapaa-aikalautakunta 3 Valmistelija: Vapaa-aikapäällikkö Anne Koivisto Kaupunginvaltuusto
Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen
Sivistyslautakunta 3 14.02.2013 Sivistystoimen vuoden 2013 talousarvion käyttösuunnitelman hyväksyminen Sivistyslautakunta 3 Valmistelija: Sivistysjohtaja Eija Karhu Kauhavan kaupunginvaltuusto on kokouksessaan
Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille
Kaupunginhallitus 310 23.11.2015 Kaupunginvaltuusto 91 07.12.2015 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2016-2019 KH 23.11.2015 310 Kuntalain 110 :n mukaan valtuuston on vuoden loppuun
Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma
Kaupunginhallitus 386 14.12.2016 Kaupungin vuoden 2017 talousarvio ja vuosien 2018-2019 taloussuunnitelma 1704/02.02.00/2016 KHALL 14.12.2016 386 Kuntalain 110 :n (10.4.2015 410/2015) mukaan valtuuston
Henkilökuljetuspalveluiden järjestämisen kannalta on tar koi tuksenmukaista käyttää yhden vuoden optiota. Valmistelijan päätösehdotus:
Yhtymähallitus 75 08.04.2014 Yhtymähallitus 253 09.12.2014 Yhtymähallitus 41 26.02.2015 Yhtymähallitus 71 21.04.2015 Taksiliikenteen kilpailutus 517/02.08.03/2014 Yhall 08.04.2014 75 Sosiaalityön päällikkö
Perusturvalautakunta Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/ /2016. Perusturvalautakunta
Perusturvalautakunta 3 26.01.2017 Perusturvan vuoden 2017 talousarvion käyttösuunnitelma 838/02.02.02/2016 Perusturvalautakunta 26.01.2017 3 Kunnanvaltuusto hyväksyi 14.11.2016 120 vuoden 2017 talousarvion
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016
Sosiaali- ja terveysltk 201 09.12.2014 Sosiaali- ja terveysltk 22 26.01.2016 TILOJEN VUOKRAAMINEN TORNION SAIRASKOTISÄÄTIÖLTÄ PÄIVÄKESKUSTOIMINTAA VARTEN/TILOJEN VUOKRAAMINEN VUODELLE 2014/TILOJEN VUOKRAAMINEN
Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille
Kunnanhallitus 140 19.09.2016 Kunnanhallitus 169 31.10.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Sonkajärven kunnan talousarvio vuodelle 2017 sekä taloussuunnitelma vuosille 2018-2019 240/02.02.00/2016 Kunnanhallitus
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös
Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki > tai < tai =.
Piirrä kuvioita suureen laatikkoon. Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. 1 Valitse ruutuun oikea merkki tai < tai =. ------------------------------------------------------------------------------
Kirjainkiemurat - mallisivu (c)
Aa Ii Uu Ss Aa Ii Uu Ss SII-LIN VII-LI-KUP-PI I-sot, pie-net kir-jai-met, sii-li neu-voo aak-ko-set. Roh-ke-as-ti mu-kaan vaan, kaik-ki kyl-lä op-pi-vat! Ss Har-joit-te-le kir-jai-mi-a li-sää vih-koo-si.
PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS
Tekninen lautakunta 24 13.04.2016 Kunnanhallitus 59 13.03.2017 PAPINSILLANTIEN JA NUUTINKULMANTIEN PYÖRÄTIE TAI PIENTAREEN LEVENNYS 143/08.00.00/2015 TEKLA 13.04.2016 24 Sari Kaakinen on tehnyt 15.6.2015
Tuloista on kertynyt 115,6%. Tulot sisältävät opetuspalveluiden ja nuo ri so pal ve lui den hankkeiden valtionavustusta yhteensä 761 t.
Kasvun ja oppimisen 56 25.10.2018 lautakunta Kaupunginhallitus 284 05.11.2018 Kasvun ja oppimisen toimialan lisämäärärahaesitys 927/02.02.00/2017 KASVOPPI 25.10.2018 56 Kokoukseen tuotu esitys: lousarviomääräysten
Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014 162
Kunnanhallitus 368 10.11.2015 Kunnanhallitus 404 08.12.2015 Kunnanhallitus 414 22.12.2015 Kunnanhallitus 43 09.02.2016 Pohjois-Suomen hallinto-oikeuden päätös Torsti Patakankaan valituksesta/khall 5.5.2014
Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari
Viitasaaren kaupunginhallitus 212 31.10.2016 Viitasaaren kaupunginvaltuusto 90 07.11.2016 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Viitasaari 650/211/2016 Viitasaaren kaupunginhallitus
Kaupunginhallitus Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta Tarkastuslautakunta
Kaupunginhallitus 85 30.03.2016 Tarkastuslautakunta 24 12.05.2016 Tarkastuslautakunta 28 18.05.2016 Tarkastuslautakunta 33 24.05.2016 Tilinpäätös vuodelta 2015 40/02.06/2016 KH 30.03.2016 85 Kuntalain
Kuntatalousohjelma vuosille , Kevät Kunta- ja aluehallinto-osasto
Kuntatalousohjelma vuosille 2020-2023, Kevät 2019 Kunta- ja aluehallinto-osasto Vaalikauden viimeinen kuntatalousohjelma on tekninen Vaalikauden lopussa laadittava kuntatalousohjelma on julkisen talouden
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1
JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 1 Käsitellyt asiat Asia Otsikko Sivu 60 Kokouksen järjestäytyminen 3 61 Vuoden 2015 tilinpäätös 4 JUUAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 12/2016 2 Aika 06.06.2016 klo 09:00-10:15 Paikka
Valmistelija: Valmistelija: Paula Hinkkanen, talouspäällikkö p , s-posti:
Kunnanhallitus 140 29.08.2016 Kunnanhallitus 211 28.11.2016 Kunnanvaltuusto 49 12.12.2016 Talousarvio 2017 ja taloussuunnitelma 2018-2019 180/00.01.02/2016 Kh 29.08.2016 140 Valmistelija: Valmistelija:
Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit
Kuntatalouden tunnusluvut Kouvola ja vertailukaupungit 19.5.2016 Heikki Miettinen Rakenne A. A. Nykyiset kriisikuntamenettelyn tunnusluvut B. Uuden Kuntalain mukaiset tunnusluvut B. - arviointimenettelyt
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014
Sivistyslautakunta 15 27.03.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Sivistyslautakunta 52 02.12.2014 OSIKONMÄEN KOULUN LAKKAUTTAMINEN SIVLTK 27.03.2014 15 Kunnanvaltuuston on hyväksynyt 21.3.2011 11 kouluverkkosuunnitelman
Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen. KHALL 119 Kuntalain 68 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
Kunnanhallitus 119 25.03.2013 Työyhteisötoimikunta 12 15.04.2013 Tarkastuslautakunta 57 07.06.2013 2009-2012 Valtuusto 98 18.06.2013 Siikajoen kunnan vuoden 2012 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta päättäminen ja tilikauden tuloksen käsittely
Kaupunginhallitus 80 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 29 09.05.2017 2013-2016 Kaupunginvaltuusto 40 29.05.2017 Tilinpäätös vuodelta 2016 / Tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen, vastuuvapaudesta
Opetus- ja 2365/01.45/2017. Opetvarh
Opetus- ja 130 02.11.2017 varhaiskasvatuslautakunta Kunnanhallitus 339 07.11.2017 Kunnanhallitus 357 20.11.2017 Varhaiskasvatuksen alue-esimiesten virkojen lakkauttaminen, päiväkodinjohtajan virkojen perustaminen