ILMATORJUNTAOHJUSTEN TARVE JA KÄYTTÖ OLOISSAMME
|
|
- Maarit Jurkka
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 54 ILMATORJUNTAOHJUSTEN TARVE JA KÄYTTÖ OLOISSAMME Yleisesikuntamajuri Kale"o S i p i Motto: Ilmatorjuntaa ei tarvita siellä missä vihollisen koneet voivat lentää, vaan siellä, missä ne eivät saa lentää. JOHDANTO Ilmapuolustuksen päämääränä rauhan aikana on ensisijaisesti valtakunnan ilmatilan koskemattomuuden turvaaminen ja sodan aikana valtakunnan väestön ja elintärkeiden kohteiden suojaaminen ilmahyökkäysten tuhoilta. Ilmapuolustuksen aseelliset komponentit ovat hävittäjätorjunta ja ilmatorjunta. Ilmatorjunnan päätehtävänä on aina ollut määrättyjen kohteiden suojaaminen ilmahyökkäyksiltä. Tehtävän onnistumista ei voi mitata osumaprosentilla eikä alasammuttujen ja vaurioitettujen koneiden määrällä, vaikka se onkin eräs tehokkuuden osoitus. Jos suojattava kohde tuhoutuu, on tehtävä epäonnistunut, vaikka osumaprosentti olisi kuinka hyvä. Ilmatorjunnan tehtävän onnistumista on vaikea arvioida, koska pitäisi tietää, millaiset tappiot kohde olisi kärsinyt ilman ilmatorjuntaa. Paras tulos olisi se, ettei hyökkäystä tapahtuisi ollenkaan. Tähän päästään esimerkiksi sillä, että tehdään kohteeseen hyökkääminen viholliselle mahdollisimman kalliiksi. Ilmatorjuntaohjuksilla voidaan osaltaan kohottaa hyökkäyskynnystä. Ennaltaehkäisevä pelotusvaikutus saavutetaan vain uskottavalla näytöllä siitä, että järjestelmiä osataan myös käyttää. Suomi on toisen parlamentaarisen puolustuskomitean mietinnön myötä siirtynyt ilmatorjunnassaan ohjuskauteen. Syksyllä 1978 saatiin maahan ensimmäiset neuvostoliittolaisvalmisteiset Ilmatorjuntaohjus 78lähitorjuntaohjukset. Järjestelmä tunnetaan länsimaissa nimellä SA-7 Grail. Talvella saapui Suomeen aluetorjuntaluokkaa oleva IlmatorjuntaohjusjlJrjestelmlJ 79:n kalusto. Tämän ohjuskaluston länsimainen nimi on SA-3 Goa. Kyseinen myös neuvostoliittolaisvalmisteinen alueellisen ilmapuolustuksen tarpeisiin suunniteltu asejärjestelmä on sijoitettu Helsingin Ilmatorjuntarykmenttiin Hyrylään. Lähi-ilmatorjuntaohjukset ovat olleet jo vuosia palveluskäytössä. Vuoden 1979 jälkeen niitä on ammuttu Suomessa useita kymmeniä. Ammunnat ovat onnistuneet
2 erinomaisesti. Huhtikuussa 1982 ammuttiin ensimmäiset aluetorjuntaohjukset Suomessa (Kuva 1). Osoituksena siitä, että järjestelmä on käyttäjien hallinnassa oli ohjusten osuminen maaleihin. Seuraavassa pyritään valottamaan ilmatorjuntaohjusten tarvetta ja käyttöä oloissamme. Kirjoituksessa ei esitellä asejärjestelmiä ja tekniset yksityiskohdat on jätetty pois. ss Kuva OHJUSILMATORJUNTA 1.1. Perusteita Ilmatorjunta voidaan ulottuvuuden perusteella jakaa aluetorjuntaan, kohdetorjuntaan ja lähitorjuntaan (kuva 2). Kilometrimääräiset rajat eivät ole ehdottomia, vaan ainoastaan suuntaa antavia. Oleellista on, mihin järjestelmä on suunniteltu sekä mitä ja miten sillä suojataan. Jatkossa käsitellään ohjusilmatorjuntaa näiden ulottuuvuusalueiden puitteissa. Taulukossa 1 on tarkasteltu eri ulottuvuusluokkien ilmatorjuntaohjusten kantamia.
3 56 Ilmatorjunnan jako ulottuvuuden perusteella. /:: km 4h.,... ~ 5 e = km -- ~,... _liin"b. ~ 2 '1' km _ n b Kuva 2 ALUE TORJUNTA KOHDE TORJUNTA A. "'- 0,,-:; km ~HI- - S TORJUNTA, h= 0 1 km nmatorjuntaohjusten ulottuvuudet Taulukko 1 Ulottuvuus Idässä Lännessä Järjestelmä Kantama Järjestelmä Kantama (km) (km) Aluetorjunta SA-2 Guideline 50 Nike Hercules 154 SA-3 Goa 25 Improved Hawk 40 SA-4 Ganef 70 Patriot 160 SA-6 Gainful 35 SA-lO 60 SA-ll 25 Kohdetorjunta SA-8 Gecko 6 RB-70 5 SA-9 Gaskin 7 Roland 6,3 SA-13 7 Rapier 6,5 Grotale 8,5 Chaparral 4 TANSAM 10 Lähitorjunta SA-7 Grail 4 Blowpipe 3 Redeye 4 Stinger 4,8 SATCP 4
4 l m a tor j u n tao h j u k s e t jan i i den k e h i t Y s A lue i l m a tor j u n tao h j u k s e t Aluetorjuntajärjestelmissä on kehitys viime vuosina ollut kenties hiljaisinta. Tämä johtunee paitsi tämän luokan järjestelmien kalleudesta myös alalla jo varhain saavutetuista hyvistä tuloksista. Aloitettiinhan ilmatorjuntaohjusten kehitys juuri aluetorjuntaa varten. Viimeisin tämän torjuntaulottuvuusluokan tuote on USA:ssa Hercules'in ja Hawk Improved'n todennäköisesti vuoden 1982 loppuun mennessä korvaava Raytheon Patriot. Muita aluetorjuntaohjuksia ovat esimerkiksi neuvostoliittolaisvalmisteiset SA-2 Guideline, SA-3 Goa, SA-4 Ganejja SA-6 Gainjul sekä ilmeisesti kehitteillä olevat SA-JO, SA-}} ja SA-12. Myös aiemmin mainitut Nike Hercules ja Raytheon Jmproved Hawk ovat aluetorjuntaluokkaa K 0 h d e i l m a tor j u n tao h j u k s e t Ilmatorjuntaohjusten kehitys on ollut vilkkainta kohdetorjuntaluokan alueella. Kohdeilmatorjuntaohjukset kehitettiin alunperin korvaamaan raskaita ilmatorjuntatykkejä. Tämän hetken kohdeilmatorjuntajärjestelmiä ovat neuvostoliittolaiset SA-8 Gecko, SA-9 Gaskin, SA-13 ja SA-14, ruotsalaiset RBS 70 ja RBS 70}, monikansallinen Roland, sveitsiläiset ADA TS ja Skyguard Missile System, italialaiset Jndigo, Jndigo MET ja Spada, ranskalaiset Grotale ja Sica, englantilaiset Rapier, Tracked Rapier ja Tigercat, yhdysvaltalainen Chaparral sekä japanilainen T AN SAM. Edellä luetelluista voidaan RBS 70 ja RBS 701 lukea myös lähitorjuntaohjuksiksi L ä h i - i l m a tor j u n tao h j u k s e t Matalalentotoiminnan ja helikoptereiden lisääntyminen on pakottanut tehostamaan jalkaväen ilmatorjuntaa. Ilmatorjuntaohjukset eivät kuitenkaan korvaa ammusilmatorjuntaa, vaan ainoastaan täydentävät sitä. Lähitorjuntaohjuksilla pyritään lisäämään ilmatorjunnan liikkuvuutta, joka on tarpeen esimerkiksi sissitoiminnan tukemisessa. Ennen kaikkea lisätään tehoa. Yhden lähi-ilmatorjuntaohjuksen osumatodennäköisyys on tyypistä riippuen /0. Nykyään palveluskäytössä olevia lähi-ilmatorjuntaohjuksia ovat amerikkalaiset Redeye ja Stinger, englantilainen Blowpipe ja neuvostoliittolainen SA-7 Strela. Ranskalaiset ovat ottamassa käyttöön infrapunahakuista SA TCP:a. Neuvostoliittolaisilta on tulossa lasersädeohjautusperiaatetta noudattava ohjusjärjestelmä.
5 h j u s i l m a tor j u n n a n tai s tel u 0 m i nai suu det Ohjusilmatorjunta käy taisteluaan nopeasti kehittyvissä vaikeissa olosuhteissa. Vihollinen suuntaa hyökkäyksensä useista eri lento korkeuksista sekä suojattavaa kohdetta että itse ohjusyksikköä vastaan. Torjuntaa vaikeutetaan elektronisin häirintätoimenpitein. Ilmatorjuntaohjusjärjestelmän tärkeimmät taisteluominaisuudet ovat - ammunnan tehokkuus - tuhoamis- ja laukaisuvyöhykkeen mitat - liikkuvuus - järjestelmän itsenäisyys - jokasään toimintakyky - häirinnän sietokyky - monikanavaisuus ja - ensimmäisen laukauksen aikavaade. Tulen tehon mittana voidaan pitää hyökkäävien maalien pudotustodennäköisyyttä. Tärkein kriteeri on kuitenkin suojattavan kohteen säilymisen todennäköisyys. Kohde säilyy, kun hyökkääjän tehtävän suoritus estyy. Se taas ei vaadi aina välttämättä koneiden alasampumista; häirintä voi riittää. Kuvasta 3 voidaan helposti nähdä, kuinka eri tavoin etäisyys vaikuttaa ammus- ja ohjusilmatorjunnan osumatodennä- Ohjus- ja ammusilmatorjunnan osumatodennäköisyys etäisyyden funktiona. Kuva 3.
6 köisyyteen. Kuva kertoo myös selvästi, että ohjusten osumatodennäköisyys poikkeaa alkumatkalla nollasta vain sattumalta. Ilmatorjuntaohjusjärjestelmän t uho a m i s vyö h y k k e e k s i kutsutaan sitä avaruuden osaa, jossa maali voidaan tuhota ohjuksella tietyllä todennäkqisyydellä. Tuhoamisvyöhykkeen määrittävät etu- ja takareuna sekä ylä- ja alaraja (Kuva 4). Tässä yhteydessä tarkoitetaan etureunalla sitä tuhoamisvyöhykkeen rajaa, jonne lentokone tulee ensimmäiseksi. Etureuna ja yläraja määräytyvät pääasiassa ohjuksen suurimmasta vaaka- ja pystyulottuvuudesta. Takareunan paikka riippuu läheneväilä. lennolla siitä etäisyydestä, jolla ohjus saavuttaa ohjattavuuden. A1arajan määräävät maalin havaitsemis- ja seurantamahdollisuudet, ohjuksen ohjaustapa sekä ohjuksen mutkailu lentoradallaan. 59 Ohjusyksikön tulenkäytön alueet. Kuva 4., ,.,.-, ,, L \_--, \ \ 3 \ 1 \ VAAKATASO PYSTYTASO m = maalinosoitusvyöhyke, missä maali on viimeistään havaittava. L = laukaisuvyöhyke, ~issä maali on ohjuksen laukaisuhetkellä. T = tuhoamisvyöhyke, missä ohjus ja maali kohtaavat. 1 laukaisuvyöhykkeen etu reuna; 2 laukaisuvyöhykkeen takareuna; 3 tuhoamisvyöhykkeen etureuna; 4 tuhoamisvyöhykkeen takareuna; L a u kai s u vyö h y k e on se avaruuden osa, jonka sisällä maalin tulee olla ohjuksen laukaisuhetkellä tullakseen tuhotuksi tuhoamisvyöhykkeellä. Laukaisuvyöhykkeen mitat ja muoto määräytyvät tuhoamisvyöhykkeen perusteella. Maalin lasketaan lentävän tasaisella nopeudella ohjuksen lentoaikana laukaisuvyöhykkeen vastinpisteestä tuhoamisvyöhykkeellä olevaan kohtaamispisteeseen. Ilmatorjuntaohjusyksikön liikkuvuutta ilmentävät sen asemaanajo- ja kuljetuskuntoon saattamisaika sekä marssinopeus. Kyseisen ajan pienentämiseksi järjestelmät pyritään sijoittamaan pyörä- tai tela-ajoneuvoihin. EräS liikkuvuutta kuvastava tekijä on myös uusissa taisteluasemissa ammunnan valmisteluun kuluva aika. Järjestelmän
7 60 kyky tulittaa liikkeestä on hyödyksi suojattaessa siirtoja ja joukkojen liikkeitä taistelukentällä. Itsenäinen toimintakyky saavutetaan varustamalla yksikkö ilmamaalin etsintä-, seuranta- ja tunnistusvälinein. Tällainen yksikkö ei tarvitse ulkopuolista maalinosoitusta. Kyky itsenäiseen toimintaan on erityisen tärkeätä kohdetorjuntajärjestelmillä. Järjestelmän jokasään toimintakyky tarkoittaa, että maalia pystytään tulittamaan yöllä ja päivällä sekä missä tahansa sääolosuhteissa (pilvisyys, sumu jne.) Häirinnän sietokykyä parannetaan käyttämällä kehittynyttä tutkaa sekä myös visuaalisia keinoja (esim TV) maalin etsinnässä ja seurannassa. Nykyään on myös alettu kiinnittää huomiota hakupäiden suojaamiseen esimerkiksi infrapunahäirintälähettimiä ja lento koneista pudottettavia soihtuja vastaan. Eräs tärkeimmistä ilmatorjuntaohjusjärjestelmän ominaisuuksista on maali- ja ohjuskanavien lukumäärä. Järjestelmässä on yksi maalikanava, jos se kykenee tulittamaan samanaikaisesti vain yhtä maalia. Monikanavaisuus maalin suhteen saavutetaan käyttämällä esimerkiksi yhtä tulenjohtojärjestelmää useiden yksikanavaisten ohjusten ohjausjärjestelmien kanssa. Esimerkiksi Patriot-järjestelmässä pystytään komentamaan samanaikaisesti kahdeksaa ohjusta eri maaleihin. Järjestelmän ohjuskanavien lukumäärästä riippuu, kuinka monta ohjusta voidaan ohjata samanaikaisesti samaan maaliin. Yksikön reaktio kyky kuvastaa aika (T us )' joka kuluu maalin havaitsemisesta siihen, että ensimmäinen ohjus kohtaa maalin tuhoamisvyöhykkeen etureunassa. Tämä tarkoittaa, että.. 1e saa olla korkeintaan 4=-,missä e bav - v M e te ' jossa edelleen maalin havaitsemisetäisyys ja tuhoamisvyöhykkeen etureuna de Jos T us > -;-, sattuu ensimmäinen kohtaamispiste vasta tuhoamisvyöhykkeen etureunan jälkee~. Tällöin menetetään ampuma-aikaa, joka etenkin muodostelmia torjuttaessa on käytettävä kokonaan hyödyksi R y h m i t Y s j a t u 1 i a lue I1matorjuntaohjusyksikön ryhmitykseen vaikuttaa kantaman ohella kaksi tekijää - tuliyksikön etäisyys suojattavan kohteen keskipisteestä ja - ohjusyksiköiden keskinäinen etäisyys. Ohjusyksikön etäisyys suojattavaan kohteeseen on valittava niin, että ilmavihollinen pystytään tuhoamaan mahdollisimman kaukana ja mahdollisimman suuressa sektotissa.
8 Yksiköiden keskinäiseen etäisyyteen vaikuttaa kaksi vastakkaisten vaatimusten ryhmää: 1. riittävän lähelle toisiaan - Tulen tiheys saadaan näin menetellen suureksi. - Yksiköt pystyvät suojaamaan toinen.toisiaan. Ohjusyksiköiden suojaamisessa tuottaa ilman tällaista järjestelyä vaikeuksia lähisuojan saaminen ammusilmatorjunnan ulottuvuuden yläpuolelle. 2. riittävän kauas toisistaan - Kaksi yksikköä ei saa joutua saman ilmahyökkäyksen vaikutuksen alle (ml taktinen ydinräjähde). - Yksi häirintäkone ei saa lamauttaa kahta yksikköä samalla häirintälähettimellä. - Naapuriyksiköt eivät saa häiritä toisiaan. - Ohjusten lähtö (esim.lähtömoottorin putoaminen tms) ei saa aiheuttaa vaaraa toiselle yksikölle. Vaatimusryhmiä tarkastellaan ampumateknisen tilanteenarvostelun tapaan ja pyritään pääsemään optimiratkaisuun. Tulialue ei yleensä ole maksimi- ja minimiampumaetäisyyksien välinen alue. Kuvassa 5 on pystyleikkauksena näkyvillä tärkeimmät torjunta-alaa rajoittavat tekijät. Lopullisiksi tulialueiksi jäävät viivoitetut alueet. 61 Kuva Ohjusjärjestelmän tulialuetta rajoittavia tekijöitä 1 = kantama; 2 = maksimikorkeus; 3 = minimikorkeus; 4 = horisonttitaso; 5 = minimietäisyys; 6 = korkeuskulmakatve; 7 = kulmanopeuskatve; 8 = maalinosoitusetäisyys; 9 = maalinosoitusetäisyyttä vastaava kohtaamispisteen etäisyys (maanpinta on piirretty tasoksi.)
9 r g a n iso i n t i Ohjusyksiköt tulee niveltää osaksi koko ilmapuolustusjärjestelmää. Tämä edellyttää, että määritetään ohjusjärjestelmien tehtävät ja niiden asema ilmapuolustuksessa. Kokoonpanoon vaikuttaa ratkaisevimmin kaluston laatu ja määrä. Päämääränä on tietysti, että ilmatorjuntajärjestelmät olisivat parhaiten meidän oloihimme soveltuvia ja niiden määrä olisi tarvetta vastaava. Resurssimme huomioonottaen olisi pyrittävä pieniin lavettimääriin tinkimättä silti tehosta. Lisäksi on turhaa hankkia suurta ohjusmäärää, ellei sitä pystytä ylläpitämään. Ilmatorjuntaohjusten rajoitukset vaikuttavat organisaation muotoutumiseen. Tärkeimpiä ovat katveet, ohjusten kalleus ja järjestelmän kyllästettävyys. Ilmatorjuntaohjusorganisaation huoltoa luotaessa on hoidettava samat yleishuollon alat kuin ammusilmatorjuntayksikössäkin. Yksin toimivia ohjusjaoksia tai -ryhmiä ei tule käyttää. Niiden tulee kuulua osana suurempaan organisaatioon tai, tultuaan perustetuksi erillisinä, ne alistetaan jollekin jo olevalle organisaatiolle. Käyttötasalla ohjushuollon tarve on vähäinen. Toimenpiteitä ovat täydennys ja testaus. Länsimaisen periaatteen mukaan käyttäjien toimenpiteet ovat yksinkertaisia. Yleensä vain testataan periaatteen toimii/ei toimi mukaisesti. Toimimaton ohjus palautetaan huolto-organisaatiolle. Ohjukset säilyvät hermeettisissä pakkauksissaan taistelukentän olosuhteissa vuosia. Erikoissotavarustehuollossa on pääasiassa turvauduttava ohjusyksikön ulkopuolisiin huoltoelimiin. Koska alueilmatorjuntaohjusjärjestelmällä on suuri ulottuvuus, on sen saatava tietoja ilmamaalista mahdollisimman kaukaa. Tästä syystä on yksikön kytkeydyttävä osaksi valtakunnallista ilmapuolustusjärjestelmää. Omien orgaanisten valvontatutkiensa lisäksi se saa silloin maalitietoja ilmavalvonnalta. Tulenkäytöllisesti alueilmatorjuntaohjusyksikkö on ohjuspatteriston tai ilmatorjuntarykmentin johdossa. Eräs alue- ja kohdetorjuntaluokan ohjusjärjestelmien vaikeus on kyllästettävyys. Yksikön organisaatiossa tulee olla riittävä määrä lavetteja, ettei niitä pystytä ampumaan tyhjäksi uudelleenlatauksen aikana. Aluetorjuntaohjusjärjestelmillä on yleensä melko suuri lähikatve. Tästä syystä on kaluston lähisuojaukseen kiinnitettävä erityistä huomiota. Tähän päästään mm orgaanisilla ohjus- tai ammuslähipuolustusyksiköillä. Kohdeilmatorjuntaohjusten organisoinnille on tyypillistä seka-aseistus. Ammusja ohjusilmatorjuntaa sijoitetaan samaan yksikköön. Esimerkiksi Skyguard-tulenjohtolaitetta käytetään sekä kevyiden ilmatorjuntatykkien että kohdetorjuntaohjusten tulenjohtoon. Vaihtoehtoisesti tykit ja ohjukset organisoidaan erikseen, mutta niitä käytetään yhdessä. Lähi-ilmatorjuntaohjusten organisointi ja käyttöperiaatteet eri maissa ovat erilaisia. Tähän ovat syynä monet tekijät, joista voidaan mainita sodankäyntidoktriinit, organisaatioperiaatteet, maaston luonne ja materiaaliresurssit. Suurvalloissa, joilla on suuret resurssit ja päätaistelulajina hyökkäys avoimessa maastossa runsaine maahanlaskuineen, on lähi-ilmatorjuntaohjuksia sijoitettu runsaasti mm pataljoonien organi-
10 saatioon. Pienemmissä maissa, joilla on vähäiset resurssit ja päätaistelulajina puolustus, sisältyy lähi-ilmatorjuntaohjuksia kootusti yhtymien organisaatioon. Periaatteellisena erona on se, että suurvalloissa lähi-i1matorjuntaohjusten käyttö on täysin kaavamaista, mutta pienemmissä maissa joustavaa Y h t e i s toi m i n t a Eräs ilmavoimien ja ilmatorjunnan välisen yhteistoiminnan vaikeimmin järjestettäviä asioita on omien koneiden tulittamisen estäminen. Tämä tulee korostetusti esille puhuttaessa ohjusilmatorjunnasta. Alue- ja kohdetorjuntaluokkaa olevilla ohjuksilla torjutaan maali sellaiselta etäisyydeltä, ettei optisesta tunnistuksesta voida enää puhua. Ainoiksi menetelmiksi jäävät ehdottoman toimintavarmat omatunnuslaitteet tai aukoton tiedottaminen omien koneiden liikkeistä. Viimeksi mainitussa tapauksessa on syytä mennä erityisten lentokieltoalueiden määräämiseen ohjusilmatorjutuille alueille HJUSILMATORJUNNAN TARVE OLOISSAMME 2.1. Per u s t e i t a Itsenäisenä ja puolueettomana maana Suomen on pystyttävä estämään kriisin aikana ilmatilansa loukkaaminen ja erityisesti ylilennot naapurimaiden alueille. Kolmas parlamentaarinen puolustuskomitea totesi mietinnössään 1982: Jotta ilmatilan valvonta ja sen loukkausten, torjunta olisi mahdollista koko valtakunnan alueella, tarvitaan kattava tutkaverkko, kolme jokasään torjuntahävittäjälaivuetta sekä ohjusilmatorjuntaa niillä maan uhanalaisilla reuna-alueilla, jonne hävittäjätorjunta ei ehdi. Hävittäjätorjuntaa tulee voida täydentää siirrettävin ilmatorjuntaohjuksin erityisesti maan uhanalaisimmilla pohjoisilla reuna-alueilla tilanteen niin vaatiessa. I1matorjuntaohjuksia tarvitaan myös tärkeimpien valtakunnallisten kohteiden ja lentotukikohtien suojaksi, sillä niitä ei voida muilla välineillä suojata tehokkaasti l m a u h k a Egypti maksoi kalliin hinnan vuonna Israelilaiset koneet tuhosivat sen lentokaluston maahan. Vuonna 1973 tilanne oli toinen. Suurikaan ilmaylivoima ei ratkaissut taistelua heti aluksi Israelin eduksi. Egyptiläisillä oli käytössään tehokasta ohjusilmatorjuntaa. Uudenaikainen ulottuvuudeltaan kattava ilmatorjuntajärjestelmä pystyi kiistämään lentoaseelta ilman herruuden. Palveluskäytössä 1990-luvulla oleva lentokalusto kehittyy voimakkaasti mm maavoimien tukemistehtäviin liittyen. Puolustajan kannalta ovat oleellisia mm tunkeutumiskyvyn ja nopeuden kasvu, lentokorkeuden pieneneminen, taktisen suunnistusjär-
11 64 jestelmän laajamittainen käyttö sekä varoittimet ja häirintälaitteet. Ominaista tulitukitehtäviin käytettäville tyypeille ovat suuri tarkkuus ja asekuorma sekä kyky toimia huonoissa olosuhteissa. Panssarointi ja erilaiset varajärjestelmät lisäävät lentolaitteiden taistelukestävyyttä Maa s t 0 j a sää Yleispiirteiltään maastomme on peitteistä, korkeuseroiltaan vaihtelevaa ja runsasteistä. Peitteisyys ja maaston korkeuserot vaikeuttavat ohjusyksikön tuliasemavalintaa, maalin etsintää ja seurantaa. Runsas tiestö vähentää yksikölle asetettuja maastoliikkuvuusvaatimuksia. Etelä- ja Lounais-Suomen alueet suuria aukeita sisäitävinä korostavat siellä toimivan joukon ilmatorjuntasuojan tarvetta. Torjujalta vaaditaan suurta ulottuvuutta tai runsasta ohjusten määrää. Kokonaan muista maastotyypeistämme eroaa Tunturi-Lappi. Alueellisesti ilmatorjunnan tarve siellä on suurin, mutta. tuliasemamahdollisuudet maastossa liikkumaan kykeneväile kalustolle ovat hyvät. Valaistusolosuhteilla on merkitystä joukkojen ilmatorjunnan tarpeelle ja kaluston suoritevaatimuksille. Tammikuussa on Helsingissä valoisaa kuusi tuntia vuorokaudessa. Ivalossa on tuolloin neljän tunnin hämärä, muulloin on pimeää. Kesäkuussa Helsingissä on valoisaa päivittäin 19 tuntia ja Ivalossa 24 tuntia. Lentotoiminnalle suotuisat sääolosuhteet vaihtelevat vuodenajoittain (Kuva 6). Kohdeilmatorjuntakalustolta edellytetään ainakin rajoitettua jokasään toimintakykyä. Alueilmatorjuntaohjusjärjestelmän on pystyttävä ehdottomasti toimimaan joka säässä ja kaikkina vuorokaudenaikoina. Kaikille lähi-ilmatorjuntaohjuksille on ominaista, että ne soveltuvat käyttöön pääasiassa valoisana aikana ja hyvissä sääolosuhteissa. Reaktioajat eivät yleensä mahdollista tulittamista nopeissa maalitilanteissa T a r v e k 0 h det y y p e i t t ä i n Rynnäkkökoneiden aseistuksen kehittyminen ja taisteluhelikoptereiden lisääntyvä käyttö merkitsevät yhä suurempaa uhkaa edessä taisteleville joukoille. Vastatoimenpiteinä tulevat kysymykseen ilmasuojelun ja ilmatorjunnan tehostaminen. Ammusilma- Lentosää Suomessa Kuva 6 Talvi Lentosää Näkyvyys Pilvikorkeus Kevät (km) (m) Kesä A hyvä yli 8 yli 450 Syksy B huono alle 8 alle 450 C lentokelvoton alle 1.5 alle 150 (1110) C B A Luvuissa B on mukana myös lentokelvottomat säät C
12 torjuntaa voidaan meillä edelleen kehittää sekä laadullisesti että määrällisesti. Ongelmana on kuitenkin tykkien huono maastoliikkuvuus ja pieni tulen teho. Nämä ongelmat ovat poistettavissa kannettavilla lähi-i1matorjuntaohjuksilla. Lähi-ilmatorjuntaohjuksia tarvittaisiin meillä erityisesti edessä taistelevien yhtymien alueilla sekä sissitoimintaa suorittavien joukkojen tukena. Lähi-ilmatorjuntaohjusten tarve korostuu taisteltaessa aukeavoittoisilla alueilla ja Lapissa. Muille kuin infrapunahakuisille ohjuksille saattaisi löytyä käyttöä esimerkiksi tannikkopuolustuksen eri kohteissa ja jopa merivoimien pienillä aluksilla. Määrällisesti tarve voisi olla hyvinkin suuri, mutta pienet resurssit asettavat rajoituksia. Taistelujoukkojen alueella mikä tahansa joukko voi joutua ilmahyökkäyksen kohteeksi. Erityisesti pataljoonat ja patteristot panssarijoukkojemme lisäksi ovat uhanalaisia. Yhtymän alueella kohdetorjuntasuojaa kaipaavia kohteita ovat mm iskevä osa, paras tykistö, sillat, reservi ja selustan kohteet. Pistemaaleja vastaan vihollinen käyttää rynnäkköohjuksia ja ohjautuvia pommeja. Niiden torjunta edellyttää kohdeilmatorjuntaohjuksia. Kyseisiä ohjuksia tarvitaan myös estämään lentolaitteita pääsemästä edulliseen heitteen laukaisu-/irrotusasemaan. Tuhoamistodennäköisyyden on oltava suuri. Ohjaajaton lentokone - tulevaisuuden ilmamaali - on peloton. Se ei väistele, eikä keskeytä hyökkäystään. Vihollisen pyrkimys panssariyhtymiemme lamauttamiseen ja tuhoamiseen ilmaaseella on todennäköistä. Tämän seikan estämiseen tarvitaan kohdeilmatorjuntaohjuksia. Vaatimuksina kalustolle on riittävä liikkuvuus, pitkä toiminta-aika ja -säde, nopea tulivalmius, jokasään toimintakyky ja itsenäinen maalin havaitsemiskyky. On kuitenkin muistettava, että moottorilavettiset ratkaisut ovat kalliita. Samoin on tosiasia, että lavetin mentyä epäkuntoon on koko järjestelmä poissa pelistä. Idässä ja lännessä on alettu kiinnittää yhä suurempaa huomiota vastustajan ilmavoimien vaikutuksen ennaltaehkäisemiseen. Viimeaikaisten sotakokemusten valossa näyttää, että vastustajan lentokalusto halutaan yhä useammin tuhota maahan ja lisäksi estää lentokenttien käyttö. Näissä olosuhteissa tukikohtiemme ja niiltä toimivien koneittemme suojaaminen ilmahyökkäyksiltä on tärkeätä. Tukikohdan suojaamiseen tarvitaan muun ilmatorjunnan lisäksi yksi tai mieluummin useampia kohdetorjuntaluokkaa olevia ilmatorjuntaohjusyksiköitä. Ilmapuolustuksen muita ohjussuojaa kaipaavia kohteita ovat pääjohtokeskukset ja tutka-asemat. Näiden suojaaminen voitaneen toteuttaa orgaanisilla kohdetorjuntaluokkaa olevilla lavettiryhmillä. Määrä riippuu suojattavan kohteen tärkeydestä ja maasto- yms olosuhteista. Tässä, kuten ilmapuolustuksen muidenkin kohteiden suojaamisessa, liikkuvuusvaatimuksena riittää kenttälavetti. Kolmas parlamentaarinen puolustus komitea toteaa mietinnössään, että koko valtakuntamme aluetta on voitava puolustaa. Näin ollen on valtakunnallisesti tärkeät kohteet suojattava ilmatorjunnalla. Kohteiden tiedustelu jo rauhan aikana on todennäköistä. Koska massiivisten rakenteiden naamioiminen on vaikeata ellei mahdotonta, niiden paikantamineil ilmasta on helppoa. Ilmauhka vaihtelee strategisen tilanteen ja kohteen maantieteellisen sijainnin mukaan. Suurkohteet voivat jputua ilmavoimilla 6S 5
13 66 uhkaamisen kohteiksi ennen varsinaisia sotatoimia. Matalalla, suurella nopeudella tapahtuvin ylilennoin vihollinen yrittää osoittaa voimaansa ja heikentää puolustustahtoamme. Suurhyökkäyksessä laajamittaiset ilmahyökkäykset suurkohteita vastaan ovat mahdollisia puolustustahdon murtamiseksi. Suur kohteiden suojaamiseen soveltuvat parhaiten alueilmatorjuntaohjukset. Sotakokemusten mukaan saattaa torjunta tyrehtyä ohjusten loppumiseen. Näin kävi mm sekä Vietnamissa (Hanoi) että Egyptissä massamaisten ilmahyökkäysten yhteydessä. Ohjukset loppuivat 3-4 päivän kuluttua. Tämän haitan poistaminen edellyttää suuren ohjusmäärän varastointia suojattavan kohteen läheisyyteen. Yleinen sääntö on, että ohjusyksikön kantaman lisääntyessä myös sen lähikatve kasvaa. Monesti suurilla ohjuksilla on myös suuri alakatve. Tästä syystä alue- ja kohdetorjuntayksiköt tarvitsevat suojakseen ammusilmatorjuntaa ja lähitorjuntaohjuksia. Tällöin voi herätä epäilyksiä koko ilmatorjuntalogiikasta: ilmatorjuntaa joudutaan suojaamaan ilmatorjunnalla. Selitys on kuitenkin siinä, että raskaalla ohjusyksiköllä suojataan iso alue, joka vaatisi moninkertaisen määrän ammusilmatorjuntaa kyseisen ohjusyksikön suojaamiseen verrattuna. Tämä suuri ammusilmatorjunnan määräkään ei silti tehoaisi yli 5 km:n korkeudelta suoritettaviin pommituksiin J 0 h t 0 pää t ö k s i ä Näyttää siltä, että kenttäarmeijan tehokas suojaaminen edellyttää useiden eritasoisten ammus- ja ohjusilmatorjuntajärjestelmien käyttöä. Ohjusilmatorjunnan tulee koostua ainakin 3-4:stä erilaisen ulottuvuuden omaavasta asejärjestelmästä, joilla pystytään hoitamaan sekä lähi-, kohde- että aluetorjunta. Kaikkien asejärjestelmien tulee olla liikkuvia, tai ainakin liikuteltavia. Vuonna 1978 saatiin maahamme ensimmäiset lähi-ilmatorjuntaohjukset. Tällä 11- matorjuntaohjus 78 -kalustolla tehostetaan merkittävästi maavoimien ilmatorjuntaa. Lähi-ilmatorjuntaohjukset soveltuvat meille hyvin mm siksi, että ne ovat koulutuksellisesti ja teknisesti huollon kannalta riittävän yksinkertaisia ja niitä voidaan hankkia vähäisilläkin resursseilla merkittäviä määriä. Meillä on myös aluetorjuntaluokkaa oleva Ilmatorjuntaohjusjärjestelmä 79. Tuon toisen parlamentaarisen puolustuskomitean mietinnön vaatimusten mukaisesti hankitun kaluston avulla pystytään saavuttamaan koulutuksellinen ja tekninen valmius. Aluetorjuntaluokan ohjussuojaa kaipaavia kohteita on maassamme runsaasti, joten lisähankintoja kaivataan. Kolmannen parlamentaarisen puolustuskomitean mietinnön ilmatorjunnalliset tavoitteet kohdistuvat ohjusilmatorjuntaan. Aluetorjuntaluokan ohjuksia tulee hankkia lisää suosituskauden jälkeisinä vuosina myös Lapin tarpeita varten. Kohdetorjuntaohjusten tarpeellisuus todetaan valtakunnallisten kohteiden ja lentotukikohtien suojaamiseksi, mutta rahoitus ei vielä sovi suositusjaksolle. Suunnittelukaudella jatketaan lähi-ilmatorjuntaohjusten hankintoja.
14 67 3. OHJUSILMATORJUNNAN KÅ YTTÖ OLOISSAMME 3.1. Alueilmatorjuntaohjusten käyttö Yleistä Alueilmatorjuntaohjusjärjestelmiä käytetään pääasiassa suurten, valtakunnallisesti tärkeiden kohteiden suojaamiseen. Kuitenkin mm USA ja Neuvostoliitto käyttävät aluetorjuntaohjuksia myös joukkojen alueella (Kuvat 7 ja 8). Tässä tehtävässä yksiköt ryhmitetään vastustajan tykistön kantaman ulkopuolelle, km etulinjasta. Tästä sekä maaston katveisuudesta j~ torjuntaprofiilin alareunan muodosta johtuen rintamavastuussa olevia joukkoja ei pystytä suojaamaan. Pääosa lentotoiminnasta yhtymän alueella tapahtuu alle kolmen kilometrin korkeudessa. IImatorjunta-aseiden käyttöperiaatteet joukkojen alueella USA:ssa. Kuva 7. ~.. ~. -~--.:::-., ~_.---., ;~ ETU LINJA ---,----;:~---,----_--_!.LE.13 ~.~ / ~\.E!EYE] )( ~ I VULCAN X.. VULCAN X CHAPARRAL ~ HAWK ~ HAWK~ ~--~ XX s, ::(\;" HERCULES HAWK CHAPARRAL.l CHAPARRAL ~ ~ :'i::. VULCAN~ Jo HERCULES ~ HAWK~ X X X ~---J ~ Patriot on kehitetty ja 1990-luvun ilmauhan pohjalta, jonka mukaan vastustajan ilmapuolustus yritetään lamauttaa käyttämällä koko korkeusvyöhykkeellä massiivisia ilmahyökkäyksiä, liikkuvaa taistelunjohtoa ja kaikkia mahdollisia elektronisia vastatoimenpiteitä ilmanherruuden saavuttamiseksi. Patriot-järjestelmän käyttö on hyvin automaattista perustuen yhden tutkan varaan, jolla pystytään hallitsemaan 135 :n sektori. Patteriston taistelunjohtoasema johtaa yksiköiden tulen käyttöä ja koordinoi toimintaa muiden torjuntaan osallistuvien kanssa. Seuraavassa käsitellään lyhyesti meillä käytössä olevan Ilmatorjuntaohjus 79 järjestelmän käyttöperiaatteita.
15 68 Eri asejärjestelmät "ilmatorjuntasateenvarjona" Neuvostoliitossa. Kuva 8 30 km T a k t i i k k a Ilmatorjuntaohjus 79 järjestelmä on tarkoitettu matalalla ja keskikorkeuksissa lentävien nopeiden ilmamaalien tuhoamiseen. Tämän lisäksi sillä voidaan menestyksellisesti tulittaa myös korkealla lentäviä lentokoneita sekä helikoptereita kaikissa lentokorkeuksissa. Ohjusilmatorjuntapatteri 79 on I i i k u tel t a v a t a k t i n e n per u s - y k s i k k ö j a per u s t u l i y k s i k k ö. Taktisesti ohjuspatteria johtaa patterin/patteriston toimialueella taistelutoiminnasta vastaavan johtoesikunnan ilmatorjuntaosa. Ohjusyksikön taisteluteknisestä, tulen käytön ja huollon johtamisesta vastaa ilmatorjuntarykmentin tai mahdollisesti perustettavan ohjusilmatorjuntapatteriston johtoporras. Ohjuspatterin taktinen tehtävä voi olla tietyn alueellisen kohteen suojaaminen joko kaikista suunnista tai määrätystä sektorista tapahtuvilta ilmahyökkäyksiltä. Järjestelmä pystyy myös pinta-ammuntaan. Tämä annetaan yksikölle valmistautumistehtäväksi vain itsepuolustusta varten. Yksikön tulitehtäväksi voidaan määrätä v iho l I i s k 0 n e i den t uho a - m i n en. Muut tehtävät eivät juuri tule kysymykseen. On selvää, ettei ohjuksilla kannata pyrkiä häirintään, maali joko ammutaan alas tai sitä ei ammuta ollenkaan. Myöskään varmistustehtävä ei sovi raskaalle ohjusyksikölle, jonka säilyminen taistelussa perustuu aktiiviseen toimintaan (= koneiden pudottamiseen) eikä ainakaan pääpainoisesti passiivisiin menetelmiin (siirrot, linnoittaminen, maastouttaminen jne). Raskaan ohjusyksikön paikka on aina selvitettävissä. Koska komento-ohjattujen järjestelmien tulirytmi on hidas, on ammunta aina aloitettava äärietäisyyksiitä, jos hyökkääviä koneita on enemmän kuin pari.
16 Tai s tel u t e k n i s e t käy t t ö per i a a t tee t Ilmatorjuntaohjus 79 järjestelmä toimii siten, että torjunnan käynnistämiseksi se saa maalinosoituksen joko omilta tutkiltaan tai muulta ilmavalvonnalta useiden kymmenien kilometrien päästä. Tulenjohtoaseman tutka suunnataan ja kiinnitetään näin saatuun maaliin. Tämän jälkeen tulenjohtokeskus suorittaa tarvittavat laskelmat maaliin lentoreitistä, jotta ohjus voidaan laukaista sopivalta etäisyydeltä. Ohjuksen laukaisun jälkeen määrittää tulenjohtokeskus ohjukselle sellaisen edullisen lentoreitin, että maali ja ohjus kohtaavat toisensa tietyssä pisteessä ja ohjus tuhoaa maalin taistelulatauksellaan. Nämä reitinmääritykset lähetetään radioteitse ohjauskomentoina ohjukselle, joka muuttaa niiden mukaisesti tarvittaessa suuntaansa. Ohjausmenetelmänä on siis komento-ohjaus. Ohjuksessa on lähisytytin. Kuvassa 9 on esitetty yksinkertaisin piirroksin ammunnan kulku Ilmatorjuntaohjus 79 järjestelmällä. Ammunnan kulku Ilmatorjuntaohjus 79 järjestelmällä. Kuva 9 1 " 2 MAALIN OSOITUS 1 MAALIN ETSINTÄ 2 3 MAALIN SEURANTA
17 OHJUKSEN LAUKAISU 6 OHJUKSEN SIEPPAUS SEURANTAAN, 8 OHJAUSKOMENTOJEN MÄÄRITYS 7 OHJUKSEN JA MAALIN SEURANTA 9 OHJAUSKOMENTOJEN LÄHETYS OHJUKSEEN 5 \4i ,, 10 LÄHISYTYTTIMEN TOIMINTA ( 11 OHI MENNEEN OHJUKSEN ITSE TUHOUTUMINEN ) Olosuhteista riippuen on pisin ampumaetäisyys jolta ilmamaaleja voidaan tulittaa noin 25 kilometriä torjuntakorkeuden ylärajan ollessa yli 15 kilometriä. Järjestelmän kaikki tutkat on varustettu elektronisen sodankäynnin laittein. Ohjuspatterin ryhmityksen laajuuden määräävät kaapelipituudet. Kaiken keskipisteenä on tulenjohtotutka, jonka ympärillä ovat lavetit muutaman kymmenen metrin päässä kehässä. Maalinosoitustutkien etäisyyden tulenjohtokeskuksesta riippuvat
18 myös kaapelipituuksista. Maalinosoitustutkien kuva nimittäin siirretään kaapeliteitse tulenjohtokeskuksessa olevalle sivunäyttölaitteelle. Kyseinen etäisyys on satojen metrien luokkaa. Useita eri pattereita saman kohteen suojaksi ryhmitettäessä on otettava huomioon keskinäinen suojaus K 0 h d e i l m a tor j u n tao h j u s t e n käy t t ö Yle i s t ä Kohdeilmatorjuntaohjusjärjestelmiä käytetään suurehkojen sotilaskohteiden ja tärkeiden valtakunnallisten kohteiden alueilla. Taistelualueella suojataan mm paras tykistö, iskevä osa ja tärkeimmät kuljetukset. Ilmapuolustuksen osalta tehtävä toteutetaan suojaamalla ainakin päätukikohdat ja tärkeimmät johtokeskukset. Tiettyjen suurkohteiden tuhoaminen estetään ryhmittämäilä niiden suojaksi kohdeilmatorjuntayksiköitä. Kaikkialla tuotetaan viholliselle tappioita ja estetään maahanlaskut yhteistoiminnassa muun ilmatorjunnan kanssa. Kohdeilmatorjuntaohjusten käyttö valtakunnallisissa kohteissa on harvinaista, koska niiden vaikutusala on a1ueilmatorjuntaohjuksia pienempi. Sotakokemusten perusteella voidaan kuitenkin todeta, että suurkohteenkin pommitukset tapahtuvat melko matalalta. Esimerkiksi Korean sodassa suoritettiin pommitukset 5,5-8,5 km:n korkeudelta. Pohjois-Vietnamissa nousi pommituskorkeus ohjustorjunnan tehostuttua 4-5 km:iin. Samoin osoittavat sotakokemukset, että suurkohteen ilmatorjunta on aina kyllästettävissä. Hanoissa pinnassa toimivat rynnäkkökoneet lamauttivat ammusilmatorjunnan ja sen jälkeen hävittäjät hankkivat ilman herruuden sekä iskevä osa pyrki tuhoamaan kohteen. Hajaryhmitetyillä, yllättävästi sijoitetuilla kohdetorjuntaohjuksilla pystytään kiistämään ilmanherruus 3-5 km:n korkeuteen saakka. Kohdeilmatorjuntaohjuksia käytetään erityisesti sellaisia hyökkäystapoja vastaan, joiden torjumiseen ammusilmatorjunnan ulottuuvus ei riitä. Sellainen on mm syöksypommitus, jota tapaa esimerkiksi israelilaiset käyttivät jopa ohjusilmatorjutuilla alueilla. Ominaisuuksiensa puolesta pystytään kohdeilmatorjuntaohjuksiiia torjumaan myös täsmäaseita. Ohjuksilla on suuri teho tuhoamistodennäköisyyden ollessa jopa Taktiikka Eri maissa ovat kohdeilmatorjuntaohjusten taktiset tehtävät varsin samanlaisia. Eroja aiheuttavat kaluston ominaisuudet ja ilmapuolustuksen muiden osajärjestelmien tehtävät ja vahvuus. Kohdeilmatorjuntaohjuspatterin taktisena tehtävänä on suojaaminen tai tappioiden tuottaminen. Soveltuvuus eri tehtäviin ja liikkuvuus huomioidaan taistelujaotusta ja tehtäviä määrättäessä. Suojattavana voi olla alayhtymä, tykistöyksikkö, silta, huol-
19 72 tokeskus, liikenne ja kuljetukset tai reservin toimintaanpano. Tappioiden tuottaminen ilmaviholliselle voi tapahtua määräalueella tai määräsuunnassa. Määräsuunta on esimerkiksi hyökkäävän prikaatin etenemissuunta. Tämä tulee kysymykseen mm Lapin harvateisessä maastossa toimittaessa. Määräalue voi olla armeijakunnan puolustuksen kannalta keskeinen osa, jossa on paljon suojattavia kohteita (aluesuojausperiaate). Kohdeilmatorjuntaohjuspatteri alistetaan yhtymälle yleensä kokonaisena. Pienin taktinen yksikkö on ohjusjaos. Yhtymä pitää ohjukset pääsääntöisesti johdossaan. Meillä voidaan lähteä siitä, ettei kohdeilmatorjuntaohjuspatteria alisteta prikaatilleo Peitto riittää usein suojaamaan muitakin kohteita. Näin ollen on edullista pitää yksiköt suoraan armeijakunnan ilmatorjuntapäällikön johdossa. Taisteluteknisesti, tulen käytöllisesti ja huollollisesti se voidaan alistaa ilmatorjuntapatteriston johtoportaalle Taistelutekniset käyttöperiaatteet Kohdeilmatorjuntaohjuspatterin ryhmittämisessä käytetään alue- ja/tai kohdesuojausperiaatetta. Valinnan määräävinä tekijöinä ovat taktinen tehtävä, ryhmityksen painopiste, tulitehtävä, tulitettavien maalien määrä ja käytettävissä olevien ohjusten lukumäärä. Kohdetorjuntapatteri ryhmitetään hajaryhmitykseen lavettien välin ollessa 2-5 km. Valmistajamaissa käytetään etäisyyksiä: SA-8 4 km, RBS km ja Rapier 2-4 km. Ohjusilmatorjunnan painopiste muodostetaan ohjusryhmien lukumäärän ja välimatkojen avulla. Kiinteiden kohteiden suojaamiseen soveltuvat kenttälavettiset järjestelmät. Liikkuvina kohdeilmatorjuntaohjuksia voidaan käyttää myös yhtymien alueilla. Moottorilavettiset järjestelmät ovat sopivia panssariyhtymien suojaamiseen. Kohdeilmatorjuntaohjusjärjestelmillä on ainakin rajoitettu jokasään toimintakyky. Useimmissa kalustoissa on oma tutka. TuIitoiminnassa on huomioitava kalustotekniset rajoitukset. Käytettäessä ohjuspatteria kootusti se pidetään tulenkäytöllisesti johtopaikan johdossa. Liikkuvassa käytössä ja hajaryhmityksessä johtaa ohjusryhmän johtaja itsenäisesti ryhmänsä tulta. Ohjusryhmä on yleisesti pienin tuliyksikkö. Ilmavalvontatietoja saadaan tulen käytön johtoelimiltä, ilmatorjunnan tähystysverkolta ja omilta tähystys- ja ilmavalvontaelimiltä. Useimmissa järjestelmissä on lavettikohtainen maalinosoitustutka. Nopeissa maalitilanteissa ensimmäinen havainto saadaan omalta tutkalta. Tutkien käytön pitää olla kurinalaista ja minimiinsä supistettua. Vihollisen elektroninen tiedustelu selvittää nimittäin nopeasti toiminnassa olevien tutkien paikan. Samalla voi paljastua ohjusilmatorjunnan suojaaman yhtymän ryhmitys ja mahdollisesti myös tuleva toiminta. Ammusilmatorjunnan tulitehtävät eivät sellaisenaan sovellu kohdetorjuntaohjuksille. Maalia tulitetaan pääsääntöisesti yhdellä ohjuksella.
20 L ä h i - i l m a tor j u n tao h j u s t e n käy t t ö Yleistä' Lähi-i1matorjuntaohjuksia käytetään USA:ssa etupainoisesti matalatorjuntaan helikoptereita ja rynnäkkökoneita vastaan. Ohjuspartiot ryhmitetään pataljoonan alueelle hajaryhmitykseen 1-2 km välein siten, että tulialueiden painopiste on uhanalaisimmassa hyökkäyssuunnassa. Ohjuspartioita voidaan amerikkalaisten lähteiden mukaan käyttää myös kohdesuojaukseen, jolloin partiot ryhmitetään noin 2 km kohteen ulkopuolelle kehään 2 km välein. Todettakoon kuitenkin, että jos torjuntakehä on 1,5 km päässä kohteesta, ei hyökkäävää rynnäkkökonetta em ryhmitystä käyttämällä pystytä torjumaan ajoissa, koska joudutaan käyttämään loittonevan maalin ampumamenetelmää. Lähi-iImatorjuntaohjuksilla on eräitä ampumateknillisiä rajoituksia. Useimmat ohjuksista on suunniteltu vain päiväkäyttöön, koska suurin osa vihollislennoistakin tapahtuu valoisalla. Lämpöhakuisuuteen (infrapuna-) perustuvien ohjusten heikkoutena on ampumasuunnan rajoitus, joka mahdollistaa pääasiassa loittonevien suihkukoneiden ampumisen. Potkurikoneita ja helikoptereita voidaan tulittaa lähes kaikilta suunnilta. Lähi- ja a1akatveet ovat myös lähi-i1matorjuntaohjusten käyttöä rajoittavia tekijöitä. Suuruusluokaltaan lähikatve on 500 m ja a1akatve 50-ISO m. Ohjusjärjestelmästä riippuen voi reaktioaika edellyttää melko pitkää tähystysetäisyyttä. Esimerkiksi Redeye'n vaatima 7-10 sek:n reaktioaika edellyttää vähintään 5 km:n esteetöntä tähystys- ja ampuma-alaa. Infrapunahakuisen ohjuksen hakupäätä ei saa suunnata lähellekään auringon suuntaa. SA-7-ohjuksia käytetään Neuvostoliitossa etupainoisesti matalalla lentävien helikoptereiden ja rynnäkkökoneiden tulittamiseen. Myös kohdesuojaus on mahdollista. Ohjusten suuri määrä saattaa infrapunahakuisten ohjusten ampumateknisistä rajoituksista huolimatta muodostaa vastustajalle niin suuren uhan, että kohteiden suojaaminen tapahtuu tavallaan välillisesti ja ennaltaehkäisevästi. Lähi-i1matorjuntaohjusten käyttöperiaatteet Ruotsissa ovat erilaiset kuin edellä tarkastelluissa maissa. Erot johtuvat mm resursseista, puolustusdoktriinista ja maastosta. Lähi-i1matorjuntaohjusten verrattain hajautetulla käytöllä pyritään laajalla alueella vaikeuttamaan vihollisen matalalentotoimintaa ja estämään erityisesti helikoptereiden käyttö. Ilmatorjunnan välillistä vaikutusta korostetaan enemmän kuin välitöntä. Kohteiden suojaaminen tapahtuu enimmäkseen epäsuorasti, vai~ka uusi RB 70- kalusto mahdollistaakin tavanomaisen kohdesuojauksen. Ohjusryhmien varustaminen 20 mm i1matorjuntatykillä tähtää lähisuojauksen lisäksi sellaisten maalien tulittamiseen, joita ei kannata tai ehditä tulittaa ohjuksilla. Tällaisia tilanteita voi tulla mm. ohjusten lähikatvealueiden tai ohjusten loppumisen woksi. Ohjusten kalleus rajoittaa osaltaan niiden käyttöä.
21 Taktiikka Ruotsissa on käytössä sekä Redye- (RB 69) että Boforsin RB 70-Iähitorjuntaohjuksia, joista viimeksimainitut ilmeisesti aikanaan korvaavat ensiksimainitut. Jalkaväen iimatorjuntakomppanioita (RB 69) käytetään tärkeimpien prikaatien vastuualueilla matalatorjuntaan. Yksikön taktisena tehtävänä voi olla - vihollisen ilma toiminnan vaikeuttaminen määräalueella, - vihollisen ilmatoiminnan estäminen tietyn linjan yli, - maahanlaskujen torjuminen tai - käsketyn joukon tukeminen. Tietyn kohteen suojaaminen tulee kysymykseen vain poikkeustapauksessa, mikä ilmeisesti johtuu ohjusten huonosta soveltuvuudesta kohdesuojaukseen. nmatorjunnalle ei siis anneta edes terminologisesti ehdottomaan torjuntaan tai suojaamiseen tähtääviä tehtäviä. Painopiste on selvästi hitaiden potkurikoneiden ja helikoptereiden tu Iittamisessa eli siis lähinnä maahanlaskutorjunnassa, jota ruotsalaisten doktriinissa korostetaan. Tehtävän suorittamiseksi ryhmitetään komppania määräalueelle koottuun ryhmitykseen tai joukkueittain. Komppania ja joukkueet voivat olla joko linjatai kolmioryhmityksessä. Ohjusryhmien välit ovat yleensä 2-4 km. Komppanian alue voi olla kooltaan km 2 ja torjuntakorkeus noin 2 km. RB 70-i1matorjuntakomppanioiden käyttöperiaatteet ovat pääpiirtein samanlaiset kuin RB 69-yksiköiden. Taktilliset tehtävät ovat muuten samat, mutta yksiköiden Kuva 10., X---~-::::_=~~--:,~--- x SELlTE x ~ ammusit:n tulialue I... -, ' 10 km ohjusit:n pääpiirteinen tulialucz
22 käyttö määrättyjen kohteiden, kuten lentotukikohtien, suojaamiseen on mahdollista. Myös joukkojen tukemistehtäviä korostetaan ehkä aikaisempaa enemmän. Painopiste on kuitenkin edelleen helikoptereiden ja kuljetuskoneiden torjumisessa, vaikka ohjusjärjestelmä soveltuukin RB 69:ää paremmin myös nopeampien maalien tulittamiseen jo lähestymisvaiheessa. RB 70-yksikön ryhmittäminen suoritetaan myös samoja periaatteita noudattaen kuin RB 69-yksiköissä sillä poikkeuksella, että ryhmien väli voi olla suurempi, 3-5 km. RB 70-i1matorjuntakomppanian vaikutusalueen koko on 150 km' ja ilmatorjuntajoukkueen 50 km'. Meillä käytössä olevan Ilmatorjuntaohjus 78:n ampumatekniset rajoitukset vaikuttavat sekä organisointiin että käyttöperiaatteisiin. Vähäiset resurssimme rajoittavat osaltaan esimerkiksi ohjusten liittämistä suoraan joukkojen organisaatioihin suurvaltojen tapaan. Erillisten ohjusyksiköiden muodostaminen ja niiden käyttö painopistesuunnan yhtymien alueilla hajaryhmityksessä on käyttökelpoinen ratkaisu (kuva 10). Tässä suhteessa voitaisiin soveltaen noudattaa ruotsalaisten mallin mukaisia periaatteita. Erillisten ohjusryhmien tai -jaosten liittäminen alueellisen taistelun kuvaan kuuluvien sissitoimintaan suoritettavien joukkojen organisaatioihin voisi olla mielekästä, jos resurssit sen sallivat. Lähi-i1matorjuntaohjuksia tarvitsevat myös etulinjan jalkaväen ilmatorjunta, joukkojen ilmatorjunta Lapin puuttomilla alueilla ja rannikkolinnakkeiden ilmatorjunta Taistelutekniset käyttöperiaatteet Sade, pilvisyys ja huono näkyvyys rajoittavat infrapunahakuisten ohjusten käyttöä. Ilmassa oleva kosteus vaimentaa infrapunasäteilyä. Metsän ja rakennusten lämpösäteily saattaa vaikeuttaa hyvin matalalla lentävien maalien tulittamista, jolloin muodostuu alakatve. lnfrapunahakuisen ohjuksen oikean laukaisuhetken arviointi vaatii paljon kokemusta ja harjoitusta. Se riippuu monesta tekijästä ja on varsinkin nopeissa maali tilanteissa vaikeata. Toiminnan helpottamiseksi määritetään maalityypeittäin tietyt laukaisu- ja tuhoamisvyöhykkeet. Loittonevaa maalia ammuttaessa on ohjus laukaistava niin ajoissa, että se saa maalin kiinni ennen suurinta ulottuvuutta. Mitä nopeampi maali on, sitä lähempänä on laukaisuvyöhykkeen takaraja. Tuhoamisvyöhykkeen takarajana on ohjuksen suurin tehokas ampumaetäisyys. Koska infrapunahakuisilla ohjuksilla pystytään esimerkiksi suihkukoneita tulittamaan vain loittonevana, ei voida suoranaisesti puhua kohteiden suojaamisesta. Taktiseksi tehtäväksi voidaan tällöin antaa vain a lue eli i n e n suo jaa m i n en. Tällöin tärkein ryhmitysperuste voi olla ampumapaikkojen katveettomuus ja ohjusilmatorjunnan alueellinen peittävyys. Tosiasia on kuitenkin, että useassa tapauksessa hyökkäävä lentokone suorittaa ensin maalin paikantamisen ylilennolla. Vasta tämän jälkeen se hyökkää. Ylilennon aikana peräänkin ammutulla ohjuksella suojataan kohdetta.
23 76 Lähi-ilmatorjuntaohjusten käytön yhteydessä on ennen kaikkea kysymys tehosta ammusilmatorjuntaan verrattuna. Yhden lähi-ilmatorjuntaohjuksen osumatodennäköisyys vaihtelee tyypistä riippuen %:iin ollen siis oleellisesti suurempi kuin useamman tykin yhteinen teho. Suuri tuhoutumisriski pakottaa vihollisen harkitsemaan hyökkäyksensä mielekkyyttä ja voi parhaassa tapauksessa estää sen kokonaan. Yksittäisen ohjuksen suuri teho ja pieni koko mahdollistavat lisäksi täysin hajautetun käytön tiettömässäkin maastossa, mikä osaltaan pienentää sitä aluetta, jolla hyökkääjä voi vapaasti toimia. Lasersäteen seurantaan perustuvia ohjusjärjeste1miä voidaan käyttää lähenevien maalien torjuntaan ja kohteiden suojaamiseen ammusilmatorjunnan tavoin. Ohjuksen osuminen maalin etuosaan, eikä takaosaan kuten infrapunåohjuksilla, lisää tuhoamistodennäköisyyttä. Huonoina puolina on kuitenkin todettava, että ampuja sitoutuu maalin seurantaan ohjuksen lentoajaksi. Osumatarkkuus riippuu vielä laukaisun jälkeenkin ampujan taidosta ja pienenee etäisyyden kasvaessa päinvastoin kuin infrapunahakuisilla ohjuksilla. Tulitoiminta edellyttää katveetonta ampuma-alaa. Aiemmin on jo todettu, ettei ohjuksilla kannata pyrkiä häirintään. Näin ollen annetaan lähi-ilmatorjuntaohjuksille tuli tehtäväksi pääasiassa t a p p i 0 i den tuo t t a m i n en. Varmistustehtävä on myös mahdollinen, kunhan vain otetaan huomioon järjestelmien ampumatekniset rajoitukset. LOPUKSI Ohjusilmatorjunta on vallannut itselleen pysyvän aseman ilmapuolustuksessa täydentämässä ammusilmatorjuntaa ja hävittäjätorjuntaa. (Kuva 11). Ilmatorjuntaohjuksilla voidaan myös meillä osaltaan kohottaa hyökkäyskynnystä ja osoittaa, että puolueeton Suomi kykenee tarvittaessa huolehtimaan ilmatilansa koskemattomuudesta. Ohjusilmatotorjunnan alkujuuret löytyvät noin 40 vuoden takaa, toisen maailmansodan ajoilta. Ohjusilmatorjunnan kehitys on kuitenkin ollut nopeata. Se on käynyt lyhyen historiansa aikana monet kehitysvaiheet alkaen suurkohteen suojaamisesta korkeapommituksilta ja päätyen kenttäarmeijan suojaamiseen matalahyökkäyksiltäkino Viimeisen kymmenen vuoden aikana on painopiste selvästi ollut kohde- ja lähiilmatorjuntaohjusjärjestelmien kehittämisessä. Mainittavimman poikkeuksen tässä suuntauksessa muodostaa Patriot-järjestelmä. Merkit ilma-aseen kehityksessä osoittavat, että varsinaiset pommikoneet ovat poistumassa kuvasta. Suurkohteitakin vastaan hyökätään rynnäkkökoneilla, jolloin maksimitoimintakorkeus täydellä asekuormalla on muutaman kilometrin luokkaa. Syöksypommitus tavanomaisin pommein on edelleen käytössä oleva menetelmä. Kohdetorjuntaohjuksilla voidaan merkittävästi tehostaa suurehkojen kohteiden, kuten satamien, lentokenttien ja teollisuusalueiden suojaamista etenkin täsmäaseita vastaan. Tämän ulottuvuusluokan ohjuksia voidaan myös käyttää ilmapuolustuksen kohteiden ja taistelevien joukkojen ilmatorjuntaan.
24 77 Ilmapuolustuksen kokonaiskenttä. Kuva 11 KORKEUS (km) 20 PVSTYTASO,/ KOhdellmotol'junto Aluellmotol'junto Joukkojen Ilmato!' junta Raja tai etulnia 1, 1!. VAAKATASO Yksittäisen ohjuksen suuri tuhoamistodennäköisyys tekee lähi-i1matorjuntaohjuksesta kustannustehokkuudeltaan edullisen aseen. Ampumateknilliset rajoitukset on kuitenkin pidettävä mielessä. Ohjusampujien tehokkaalla koulutuksella on suuri merkitys. Lähi-ilmatorjuntaohjukset täydentävät, mutta eivät korvaa ammusilmatorjuntaa. Samalla ne lisäävät ilmatorjunnan kokonaistehoa ja rajoittavat vihollisen ilmavoimien toimintavapautta. Aluetorjuntaohjuksilla voidaan suojata yhtä hyvin Helsinki kuin estää Lapin ilmatilan luvaton käyttö mahdollisen kriisin aikana. Suomen puolueettomuusasemaa ajatellen juuri aluetorjuntaohjuksilla on erittäin suuri merkitys. Edellyttäähän tahto pysyä puolueettomana myös kykyä siihen. Ilmatorjunnan tehtävien ja maalityyppien runsaus vaatii torjujalta monipuolista välineistöä. Suurikaan ilmaylivoima ei ratkaise sodan kulkua, kunhan alivoimaisella on vain riittävästi ilmatorjuntaa. Uudenaikaiset i1matorjuntaohjusjärjestelmät pystyvät kiistämään ilmavoimilta ilmanherruuden. M e i Itä puu t t u v atk 0 - konaan kohdeilmatorjuntaohjukset. Me tarvitsemme myös lisää korkealle ulottuvaa alueilmatorjuntaohjuskalustoa.
25 78 LÄHTEITÄ ASMZ 2/1982 Ilmatorjunta-ampumaoppi (ItAO) Ilmatorjunnan vuosikirjat , ja Ilmatorjuntaupseeri 1/1975 ja 3/1981 Reserviläinen 6/1975 Soldat und Technik 9/1981 Sotilasaikakauslehti 6-7/1975
Kevätretki Tykistöprikaatiin
Pirkan Viesti Kesäkuu 3/2009 Teksti : Ilkka Mäntyvaara Kuvat: Jorma Hautala Tykkiä 155K98 laitetaan ampumakuntoon. Kevätretki Tykistöprikaatiin Pirkanmaan Maanpuolustusyhdistys ja Tampereen Reserviupseerien
Ilmatorjuntayhdistyksen Päijät-Hämeen osasto. Suurin uhka tulee ilmasta Lahti. Muistio
Ilmatorjuntayhdistyksen Päijät-Hämeen osasto Suurin uhka tulee ilmasta 6.2.2017 Lahti Muistio Ilmatorjuntayhdistyksen Päijät-Hämeen osaston Suurin uhka tulee ilmasta tilaisuus 6.2.2017 Lahdessa Ilmatorjuntayhdistyksen
RASKAS PATALJOONA 9 ILMATORJUNTAJOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KUHMON RINTAMALTA
RASKAS PATALJOONA 9 ILMATORJUNTAJOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä toimintakertomuksesta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2015 1/4 Raskas pataljoona 9 ilmatorjuntajoukkueen
6. Etäisyydenmittari 14.
97 ilmeisessä käsirysyssä vihollisen kanssa. Yleensä etäiyyden ollessa 50 m. pienempi voi sen käyttämisestä odottaa varmaa menestystä; paras etäisyys on 25 m. tai sitä pienempi. Sillä missä tilanahtaus
ILMAVAIVAT VAI ILMAHERRUUS Suomen ilmapuolustuksen lyhyt oppimäärä
ILMAVAIVAT VAI ILMAHERRUUS Suomen ilmapuolustuksen lyhyt oppimäärä Matti Elo Punaisen Paronin täysosuma 1920 luvulla Hävittäjäpuolustuksen hautajaiset Libyassa 2011 Hyökkäyksen kohteeksi joutuvan pienen
Vain virkapalveluksessa käytettäväksi. Suomalainen. Sotilaskäsikirja. Julaistu. Suomalaisen Sotilasjoukon toimesta. 3.
Vain virkapalveluksessa käytettäväksi Suomalainen Sotilaskäsikirja Julaistu Suomalaisen Sotilasjoukon toimesta 3. Osa S 88 0 06 000 00 21561 Sisällysluettelo. G. Tykistö. 1. Kenttätykistön kouluutusohjesääntö.
PÄÄESIKUNTA Tiedusteluosasto Helsinki 22.2.1972 ERÄITÄ NÄKÖKOHTIA ILMA- JA MERIPUOLUSTUSVALMISTELUISTAMME NL:N KANNALTA TARKASTELTUNA
PÄÄESIKUNTA Tiedusteluosasto Helsinki 22.2.1972 ERÄITÄ NÄKÖKOHTIA ILMA- JA MERIPUOLUSTUSVALMISTELUISTAMME NL:N KANNALTA TARKASTELTUNA 1. Kehittäessään puolustusjärjestelyjään neuvostoasevoimat ottavat
ILMATORJUNTA JA 1990-LUVUILLA
86 ILMATORJUNTA 1980- JA 1990-LUVUILLA Yleisesikuntamajuri Seppo L e h t 0 ja yleisesikuntamajuri Raimo L a h t i per ä JOHDANTO Ilma-aseen kehittyminen ja sen käyttöperiaatteiden muutokset luovat tarpeen
Simolan pommitukset 19.-20 6. 1944 Heikki Kauranne
Simolan pommitukset 19.-20.6.1944 19-20 6 1944 Kannaksen alueen huolto Kaakkois-Suomen rataverkosto 1943 Simola 1939 Simolan asema 1930-luvulla Simolan asemanseutua 1930-luvulla Kaakkois-Suomen rataverkko
SISÄLLYS. http://d-nb.info/1023383918
SISÄLLYS VARHAISINTA TAUSTAA 12 Saksalaisten valmistelut ja englantilaisten vastatoimet 13 Ensimmäinen strateginen pommittaja 14 Englantilaisten puolustusvalmisteluja 16 Zeppeliinit aloittavat toimintansa
Valtioneuvoston Selonteko 2008
Valtioneuvoston Selonteko 2008 VNS 2008 Sotilaallisen toimintaympäristön yleisiä trendejä EU:n ja Naton laajentuminen sekä järjestöjen välinen yhteistyö lisännyt turvallisuutta Sotilaallisen voiman käyttö
Maavoimien Esikunta 1 (5) Henkilöstöosasto Liite 5 MIKKELI
Maavoimien Esikunta 1 (5) AMPUMARADAN SUOJARAKENTEILLE ASETETTAVIA VAATIMUKSIA 1 TAUSTAVALLI 1. Taustavallin on noustava kauttaaltaan vähintään 34 :n kulmassa luotien lentorataan nähden. Taustavallin pinnan
Puhutaan. hevosvo e. m i s t a. Jotta voisi oikein ratkaista kuormavaunun. Kun puhutaan kuormavaunun moottorista,
mutta Puhutaan hevosvo e m i s t a mitä tähän sanontaan sisältyy? Jotta voisi oikein ratkaista kuormavaunun sopivaisuutta tarkoitukseensa, niin täytyy tuntea eräitä tosiseikkoja ja niitten merkitys. Kun
E2-D2. 7.2.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1
E2-D2 7.2.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 MIKÄ E2-D2 OHJELMAN TARKOITUS? Valtakunnallisten painopisteiden vientiä arkeen. Mitä E-D vaiheessa tulisi tehdä, jotta haasteet kansainvälisissä
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki
MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki
MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT 14.-15.12.2007 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Työkaluja maalintekoon Mikko Saarinen Ilari Näckel JOHDANTO Jokainen maalintekohetki on erilainen ja ainutlaatuinen (tilanne, tila,
PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA
Liite 16 PYHTÄÄN KUNTA RUOTSINPYHTÄÄN KUNTA VT 7 MELUALUEEN LEVEYS 6.10.2005 SUUNNITTELUKESKUS OY RAPORTTI Turku / M. Sairanen VT 7, melualueen leveys 6.10.2005 SISÄLLYSLUETTELO 1. JOHDANTO... 1 2. LASKENNAN
Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty
Merja Paakkari 21.12.2012 1(17) Pohjois-Karjalan tuulivoimaselvitys lisa alueet, pa ivitetty 21.12.2012 Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Nurmes Juuka Lieksa Lieksa/ Nurmes Lieksa Kontiolahti Panjavaara
Yleisesikuntaeverstiluutnantti M 0 R i n t a n e n JOHDANTO
KenHätykistin toiminta maahanlaskutukemiseksi. Keinot torjunnan sen tehostamiseksi Yleisesikuntaeverstiluutnantti M 0 R i n t a n e n JOHDANTO Vihollisen yhtymämme selustaan kohdistama uhka ihnenee mm
Ilmatorjuntaohjusjärjestelmien nykyisestä kehitysvaiheesta
lmatorjuntaohjusjärjestelmien nykyisestä kehitysvaiheesta Kenraalimajuri E P e u ~ a YLESTÄ Tavanomainen kamppailu hyökkäyksen ja toiselta puolen puolustuksen etevämmyydestä on paitsi viime sodissa myös
Maavoimien muutos ja paikallisjoukot
j~~îçáã~í= Maavoimien muutos ja paikallisjoukot Maavoimien komentaja kenraaliluutnantti Raimo Jyväsjärvi Maavoimien SA-joukkojen määrän muutos 450000 400000 350000 300000 250000 200000 150000 100000 50000
Hyvät kuulijat. Jalkaväen vuosipäivä Mikkeli. Jalkaväki on Suomessa ollut alkuajoistaan lähtien Maavoimien
Jalkaväen vuosipäivä 16.11.2018. Mikkeli Herra kenraali, arvoisat kutsuvieraat, hyvät naiset ja herrat Tervetuloa Jalkaväen vuosipäivän päiväjuhlaan. Suomen jalkaväen juuret ulottuvat aina vuoteen 1555
Lentosotakoulu. TIEDOTUSTILAISUUS klo 18:00 Lentosotakoulun johtaja Eversti Jukka Ahlberg
Lentosotakoulu TIEDOTUSTILAISUUS 13.11. klo 18:00 Lentosotakoulun johtaja Eversti Jukka Ahlberg LENTO-ONNETTOMUUS 13.11. Kaksi HAWK MK66 konetta osui toisiinsa harjoituslennolla Perhon kunnassa Salamajärven
Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet
Merja Paakkari 16.11.2011 1(19) Keski-Suomen tuulivoimaselvitys lisa alueet Kunta Alue Tuulisuus/ tuuliatlas [m/s] Tuulisuus 100m/ WAsP [m/s] Vuosituotanto 100m / WAsP [GWh] Tuulipuiston maksimikoko [MW]
Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 2017 Insinöörivalinnan matematiikan koe , Ratkaisut (Sarja A)
Diplomi-insinööri- ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinta 017 Insinöörivalinnan matematiikan koe 30..017, Ratkaisut (Sarja A) 1. a) Lukujen 9, 0, 3 ja x keskiarvo on. Määritä x. (1 p.) b) Mitkä reaaliluvut
HÄTILÄ 19 RASTI1, KIVÄÄRI: Viestimies
RASTI1, KIVÄÄRI: Viestimies Vihollinen häiritsee viestiliikennettä. Tehtäväsi on toimittaa viesti komentobunkkeriin, mikäli hyökkäyskäskyä ei saada perille jää joukkosi mottiin. - Rastilla 10 kpl SRA-tauluja
TORJUNNAN VALINTA. Mitä torjuntaa kannattaa käyttää?
TORJUNNAN VALINTA Maalivahdin pääsääntöisesti käyttämät torjunnat antavat mahdollisuuden luokitella maalivahti joko pystytorjujaksi (stand up), V-tyylin maalivahdiksi (butterfly) tai energiamaalivahdiksi.
ILMATORJUNTA TYKEILLÄ VAI OHJUKSILLA
103 ILMATORJUNTA TYKEILLÄ VAI OHJUKSILLA YleisesikuntaeverstUuutnantti Pauli Tbomenius JOHDANTO Ohjukset luetaan täsmäaseisiin, mutta tykkejä yleensä ei. Kun täsmäaseilla päästään suureen tuhoamisvarmuuteen,
Tilastomäärittelyt 2018
Tilastomäärittelyt 2018 2 MUUTOKSET/TARKENNUKSET 2018 Syötöt Tarkennus 1-1 tilanteeseen Jos syöttö päätyy vahingossa eri pelaajalle kuin oli tarkoitus, ei syöttöä merkitä Fast break TARKENNETTU MÄÄRITELMÄ:
VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT
Maanpuolustuskorkeakoulu VÄESTÖNSUOJELUN UHKAMALLIT Kapteeni Olli Teirilä/Strategian laitos 0 Väestönsuojelun uhkamallit Yleistä Uhkamalli, -kuva ja arvio Valtioneuvoston selonteko lähteenä Sodankuvan
ACK 5v5 Pelikirja
1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen
Jalkaväen tarkastajan, eversti Rainer Peltoniemen puhe jalkaväen vuosipäivän juhlatilaisuudessa Mikkelissä
1 Jalkaväen tarkastajan, eversti Rainer Peltoniemen puhe jalkaväen vuosipäivän juhlatilaisuudessa Mikkelissä 16.11.2018. Suomen jalkaväen juuret ulottuvat aina vuoteen 1555 asti. Kustaa (I) Vaasan johtaman
Aseen vetäminen tukikädellä...62 Lippaanvaihto yhdellä kädellä...64 Häiriön poistaminen yhdellä kädellä...65 Suojan käyttö...
Sisällysluettelo Esipuhe Kari Kilpeläinen...7 Johdanto taktiseen aseenkäsittelyyn...15 Taktinen aseenkäsittely...17 Turvallisuus radalla...19 Kurssi ja harjoittelu...20 Aseet ja varusteet...21 Kurssi 1
Päällirakenteen kiinnitys. Kiinnitys apurungon etuosassa
Kiinnitys apurungon etuosassa Kiinnitys apurungon etuosassa Lisätietoa kiinnityksen valinnasta on asiakirjassa Apurungon valinta ja kiinnitys. Rungon etuosassa on 4 erityyppistä päällirakenteen kiinnikettä:
Sodankäynnin muutos. AFCEA Helsinki Chapter syyskokous Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö insinöörieversti Jyri Kosola.
Sodankäynnin muutos AFCEA Helsinki Chapter syyskokous 3.11.2016 Puolustusvoimien tutkimuspäällikkö insinöörieversti Nimi Sodankäynnin muutos Sodan käsitteen venyttäminen Informaatio strategisena aseena;
TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA
MAAVOIMIEN ESIKUNTA/MATERIAALIOSASTO TAISTELIJAJÄRJESTELMÄN KEHITTÄMINEN JA MAJ MATTI HONKELA/ARMAMENTS DIV. Sisältö 1. Perusteet 2. Taistelijan tarpeet ja varustuksen haasteet 3. Kohti T2020 järjestelmää
Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.
Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia
ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA
ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Alkuperäisestä sotapäiväkirjasta luettavaan muotoon muokannut Matti Halonen 2013 1/5 ERILLINEN PATALJOONA 12 SOTAPÄIVÄKIRJA KUHMON RINTAMALTA Tammikuussa
OHJUSILMATORJUNNAN KEHI TYKSEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT SEKÄ KEHITYS V AIHEET JA NYKYISET KÄ YTTÖ PERIAATTEET
217 OHJUSILMATORJUNNAN KEHI TYKSEEN VAIKUTTANEET TEKIJÄT SEKÄ KEHITYS V AIHEET JA NYKYISET KÄ YTTÖ PERIAATTEET Y1eisesfkuntaDlIQurI A Lappi JOHDANTO llmapuolustuksen akmvisia vastatoimenpiteitä edustavat
RASTI1, KIVÄÄRI: HÄLYTYS!
RASTI1, KIVÄÄRI: HÄLYTYS! Saavut ensimmäisenä asemaan hälytyksen jälkeen ja huomaat että vartiopaikka on tuhottu ja törmäät viholliseen, aseesi ei ole toimintakuntoinen ja joudut käyttämään sitä kylmänä
Digitalisaatio ja kyberpuolustus
Digitalisaatio ja kyberpuolustus Anssi Kärkkäinen #Reset17 17.1.2017 20.1.2017 1 Digitalisaation hyötyjä Tuottavuuden parantaminen nopeus, tehokkuus Uudet tuotteet ja ratkaisut Myynnin ja markkinoinnin
Pelisuunnittelu Ronja 2014
Pelisuunnittelu Ronja 2014 Moodboard Avaruuspeli Yksinpeli, roolipeli Ihmisrodun viimeiset edustajat ovat kaikki tummaihoisia, koska maapallon otsonikerros on ohentunut ja planeetta on muutenkin huonossa
Mallinnus taistelun voittamiseksi -
Mallinnus taistelun voittamiseksi - Case ilmavoimat: Ilmasta-maahan -tehtävän suunnittelun tukeminen Kai Virtanen Systeemianalyysin laboratorio, Aalto Sotatekniikan laitos, MPKK kai.virtanen@aalto.fi "JASSM-rynnäkköohjuksen
Aseiden leviämisen estäminen
Mat-2.142 Optimointiopin seminaari 6.10.1999 Antti Pirinen Aseiden leviämisen estäminen Menetelmä sotilaallisten järjestelmien tehokkuuden arvioimiseksi Referaatti Lähde: Stafira, Parnell, Moore : A Methodology
Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmä 19. maaliskuuta Jalkaväen taktiikan kehittämisen ensimmäiset vuosikymmenet
Suomen Sotahistoriallisen Seuran esitelmä 19. maaliskuuta 2019 Jalkaväen taktiikan kehittämisen ensimmäiset vuosikymmenet SA-kuva Hannu Liimatta Itsenäisyyden uhkana Venäjä/Neuvostoliitto Ei kuitenkaan
Pelitilanteiden määrät jääkiekko-ottelussa
Pelitilanteiden määrät jääkiekko-ottelussa Analysoitu data on kerätty Suomen A-maajoukkueen otteluista 1.9.2005-13.5.2007 (54 ottelua, 231 maalia) Joukkuetta kohden ottelussa on: 180 hyökkäystä 2.1 maalia
IIN PAHAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON
LAGERWEY DEVELOPMENT OY IIN PAHAKOSKEN TUULIVOIMAPUISTON Näkymäalueanalyysit ja havainnekuvat FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P26344 Näkymäalueanalyysit ja havainnekuvat 1 (15) Salmeskari Elina Sisällysluettelo
R1: Kiväärirasti, hirvirata
R1: Kiväärirasti, hirvirata Rasti: pitkä kiväärirasti Taulut: 7 SRA-taulua, 4 platea (5 p) ja 1 E/A-taulu Minimilaukausmäärä: 18 Maksimipisteet: 90 Ampumaetäisyys: 5-100 m Käsittelysektori: oikea ja vasen
SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO
SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin
STEFAN KARKULAHTI HARJOITTELUN JA OPPIMISEN OPTIMOINTI. - case Black Knights korkeakoulujoukkue
STEFAN KARKULAHTI HARJOITTELUN JA OPPIMISEN OPTIMOINTI - case Black Knights korkeakoulujoukkue Harjoittelu Toistetaan määriteltyä toimintaa tai sen osaa jotta saavutetaan haluttu oppimistaso. Osaamistasot:
Suomen Lentopelastusseura SLPS ry
Suomen Lentopelastusseura SLPS ry MIKÄ - MITÄ Suomen Lentopelastusseura SLPS ry on vuonna 2006 perustettu valtakunnallinen, viranomaisten avuksi luotu vapaaehtoislentotoiminnan kattojärjestö SLPS on yksi
Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030
Professori Jorma Mäntynen Tampereen teknillinen yliopisto TEKNOLOGIA JA ETÄISYYKSIEN HALLINTA 2030 5-50-500-5000 kilometriä Etäisyydet Lähipiiri, kaupunkiseutu, valtakunta, maapallo Kulkutavat Kävely,
RASTI 1 Puolustat asemiasi lähestyvää vihollista vastaan.
RASTI 1 Puolustat asemiasi lähestyvää vihollista vastaan. - Rasti on haulikkorasti. - Rasti on pikarasti. - Rastilla on 8 peltiä. - Minimilaukausmäärä on 8. - Maksimi haulikoko on 3 mm. Rastilla saa käyttää
Kombinatorinen optimointi
Kombinatorinen optimointi Sallittujen pisteiden lukumäärä on äärellinen Periaatteessa ratkaisu löydetään käymällä läpi kaikki pisteet Käytännössä lukumäärä on niin suuri, että tämä on mahdotonta Usein
PÄÄLLEKARKAUKSEN HALLINTA. Aki Tiihonen
PÄÄLLEKARKAUKSEN HALLINTA Aki Tiihonen TOIMINTAPERIAATTEET Itsepuolustustilanteissa pyritään kaikin keinoin estämään päällekarkauksen tapahtuminen, mutta se ei ole aina mahdollista. Tilanne voi alkaa suoraan
Konsensusongelma hajautetuissa järjestelmissä. Niko Välimäki Hajautetut algoritmit -seminaari
Konsensusongelma hajautetuissa järjestelmissä Niko Välimäki 30.11.2007 Hajautetut algoritmit -seminaari Konsensusongelma Päätöksen muodostaminen hajautetussa järjestelmässä Prosessien välinen viestintä
Tietorakenteet, laskuharjoitus 7, ratkaisuja
Tietorakenteet, laskuharjoitus, ratkaisuja. Seuraava kuvasarja näyttää B + -puun muutokset lisäysten jälkeen. Avaimet ja 5 mahtuvat lehtisolmuihin, joten niiden lisäys ei muuta puun rakennetta. Avain 9
Betoniautot. Betoniautoja käytetään betonin kuljetukseen. Pyörintäsäiliö on jaettu 2 tukipisteeseen.
Yleisiä tietoja Yleisiä tietoja Betoniautoja käytetään betonin kuljetukseen. Pyörintäsäiliö on jaettu 2 tukipisteeseen. Päällirakennetta pidetään vääntöherkkänä. Tämän asiakirjan ohjeet on laadittu optimoimaan
ILMA TORJUNTA 2/2015 ILMATORJUNTA 90 VUOTTA. aselajin järjestö- ja ammattilehti TEEMANA
ILMA TORJUNTA aselajin järjestö- ja ammattilehti 2/2015 ILMATORJUNTA 90 VUOTTA TEEMANA 30 Ilmapuolustuksen historiaa käsittelevät uusimmat teokset ovat myynnissä Ilmatorjuntamuseon kaupassa. Voit tehdä
Lentopallon kutospelin sijoittumisohjeet
entopallon kutospelin sijoittumisohjeet Käytännön vinkkejä harrastepelaajille, laatinut etri Ikonen 2017 Seuraavilla sivuilla on esitetty vinkkejä sellaiseen varsin yleiseen pieneen puutteeseen, joka harrastepelaajien
POHJATUTKIMUKSEN TYÖSAAVUTUKSET JA KUSTANNUKSET. Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 42/2008
POHJATUTKIMUKSEN TYÖSAAVUTUKSET JA KUSTANNUKSET Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja 42/2008 POHJATUTKIMUKSEN TYÖSAAVUTUKSET JA KUSTANNUKSET Tiehallinnon sisäisiä julkaisuja Tiehallinto Helsinki2008 RAPORTTI
X HUISSI SYYS-SRA 2016
X HUISSI SYYS-SRA 2016 11.9.2016 Rastikuvaukset Rasti 1: Voihan Vee (Pistooli) Olet palaamassa ansaitulta iltalomaltasi ja rennon illanvieton jälkeen aistisi ovat äärettömän valppaina. Huomaat heti, että
2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta
2. Valukappaleiden suunnittelu mallikustannusten kannalta Pekka Niemi Tampereen ammattiopisto 2.1. Valukappaleiden muotoilu Valitse kappaleelle sellaiset muodot, jotka on helppo valmistaa mallipajojen
Vanhankaupunginkosken ultraäänikuvaukset Simsonar Oy Pertti Paakkolanvaara
Vanhankaupunginkosken ultraäänikuvaukset 15.7. 14.11.2014 Simsonar Oy Pertti Paakkolanvaara Avaintulokset 2500 2000 Ylös vaellus pituusluokittain: 1500 1000 500 0 35-45 cm 45-60 cm 60-70 cm >70 cm 120
Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Suomalaisen jalkapallon ll teknistaktinen lajianalyysi Henri Lehto, LitM Projektitutkija Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut
Tali-Ihantalan ja Vuosalmen torjuntataistelut Suomen Sotahistoriallinen Seura ry Jatkosodan esitelmäsarjan esitelmä 29.10.2014 Sotahistorioitsija, ye-evl, VTM Ari Raunio Kevään 1944 maavoimat heikommat
TIIVISTELMÄ SEMINAARIA VARTEN TEHDYSTÄ MIELIPIDETUTKIMUKSESTA
Toimintakyky turvallisuuden johtamisessa -arvoseminaari Poliisiammattikorkeakoulu 10.10.014 Seminaarin järjestäjät: Poliisiammattikorkeakoulu, Maanpuolustuskorkeakoulun johtamisen ja sotilaspedagogiikan
3.3 Paraabeli toisen asteen polynomifunktion kuvaajana. Toisen asteen epäyhtälö
3.3 Paraabeli toisen asteen polynomifunktion kuvaajana. Toisen asteen epäyhtälö Yhtälön (tai funktion) y = a + b + c, missä a 0, kuvaaja ei ole suora, mutta ei ole yhtälökään ensimmäistä astetta. Funktioiden
SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003
SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto (pallo
FOKUKSENA OPTRONIIKKA. Mitä silmä ei näe, siihen tarvitaan optroniikkaa
FOKUKSENA OPTRONIIKKA Mitä silmä ei näe, siihen tarvitaan optroniikkaa T U O T E K E H I T Y S, V A L M I S T U S J A K O K O O N P A N O Millog Optroniikalla on 70-vuotiset perinteet ja osaaminen optisten
Pienet valtiot viitteiden antajina ilmapuolustuksemme
Pienet valtiot viitteiden antajina ilmapuolustuksemme kehittämiselle Kapteeni M San t a v U 0 r i Valtataistelu ja alituinen varuillaan olo luonnehtivat nykyistä kylmän rauhan maailmaa. Pienten valtioiden
PERUSPUOLUSTUS (2 tai 4-paikkaa vastaan)
PERUSPUOLUSTUS (2 tai 4-paikkaa vastaan) - Laidassa kahden torjunta - (mikäli vain yksi torjuja, keskipelaaja hakee jujut torjunnan takaa) - rajapuolustaja siirtyy lähtöpaikasta taaemmaksi rajalle (mitä
www.bosch-professional.fi
Laadun takeena Bosch! Maailman ensimmäinen lattiapintalaser UUTUUS! Lattiapintalaser GSL 2 Professional Lopultakin voidaan tarkistaa lattioiden, kuten tasoitettujen tai valettujen betonilattioiden, epätasaisuudet
Liikkeet. Haarto & Karhunen. www.turkuamk.fi
Liikkeet Haarto & Karhunen Suureita Aika: tunnus t, yksikkö: sekunti = s Paikka: tunnus x, y, r, ; yksikkö: metri = m Paikka on ektorisuure Suoraiiaisessa liikkeessä kappaleen paikka (asema) oidaan ilmoittaa
Ilmatorjunta 100 -vuotiaassa Suomessa
1 Ilmatorjunta 100 -vuotiaassa Suomessa Taustaa ilmatorjunnan kehittämiselle Laaditut mietinnöt Ilmasodan edellytyksenä ovat olleet ilmapallon ilmalaivan ja lentokoneen kehitys. Kun kreivi Ferdinand Zeppelin
LIIKENTEEN OHJAUS Yleisohjeet liikennemerkkien käytöstä
361 NOPEUSRAJOITUS Mitat (mm): c suuri 900 normaali 640 pieni 400 Yleistä Merkissä oleva luku osoittaa ajoneuvon suurimman sallitun nopeuden kilometreinä tunnissa. Merkki on voimassa kyseisellä tiellä
RASTI 1 Rastin nimi Rastityyppi: Käsittely ja odotus alue Pistelaskutapa: Asetyyppi Varusteet: Taulut: Vaihtuvia N/S tauluja Pisteytys:
RASTI 1 Rastin nimi: Vain muutaman silakan tähden. Rastityyppi: Pikarasti Käsittely ja odotus alue: tarkentuu rastilla Asetyyppi: Pistooli Varusteet: Pistoolivarustus kannossa. Taulut: 4kpl SRA-tauluja,
Kuvaus: Vihollisen jalkaväki hyökkää, tämä torjutaan kivääritulella, tuliasemaa vaihtaen.
Rasti 1: "Viipurin pamaus" / 100m kivääri Kuvaus: Vihollisen jalkaväki hyökkää, tämä torjutaan kivääritulella, tuliasemaa vaihtaen. - Osuudella on 11 kpl pahvitauluja ja 3 kappaletta E/A tauluja - Minimilaukausmäärä
Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta
Puolustusvoimien kansainvälinen toiminta - missio ja kyky - Kansainvälisen toiminnan perusmotiivit - missio - Ennaltaehkäistä ja rajoittaa kriisejä sekä estää niiden vaikutusten ulottuminen Suomeen. Parantaa
ILMATORJUNTA 3 / 2010 LÄHITORJUNTA. aselajin järjestö- ja ammattilehti TEEMANA
ILMATORJUNTA aselajin järjestö- ja ammattilehti 3 / 2010 LÄHITORJUNTA TEEMANA ILMATORJUNTA 3 2010 Ilmatorjuntayhdistyksen jäsenlehti TEEMANA LÄHITORJUNTA SA-kuva Pääkirjoitukset...4-6 TEEMA Ilmatorjuntasipuli...4
HESE. -puskulevystä tiehöylään
HESE -puskulevystä tiehöylään Hese-työkone on teiden ja piha-alueiden kunnossapitoon tarkoitettu yleistyökone. Monipuolisuudessaan Hese on täysin ylivoimainen, samalla koneella tehdään kaikki teiden sekä
IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen
IL Dnro 46/400/2016 1(5) Majutveden aallokko- ja virtaustarkastelu Antti Kangas, Jan-Victor Björkqvist ja Pauli Jokinen Ilmatieteen laitos 22.9.2016 IL Dnro 46/400/2016 2(5) Terminologiaa Keskituuli Tuulen
Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)
Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.
Joukkojemme ilmalorjunnasla
Joukkojemme ilmalorjunnasla Yleisesikuntaeverstiluutnantti Paavo A Vii r i JOHDANTO Sodan jälkeisenä aikana on ilmatorjunnan alalla päähuomio suuntautunut kalustollislin kysymyksiin. Kokonaan uusitun aktiotykistön
OHJE 2(5) 25.8.2015 Dnro LIVI/4495/05.00/2015 1 KITKAN MITTAAMISEN MENETELMÄ... 3
OHJE 2(5) Sisällys 1 KITKAN MITTAAMISEN MENETELMÄ... 3 2 LAATUVAATIMUKSET KITKAMITTAREILLE... 3 2.1 Käyttöturvallisuus... 3 2.2 Kalibroitavuus... 3 2.3 Mittaustarkkuus... 4 2.3.1 Mittarien samankaltaisuuteen
Komppanian taisteluohje (KOTO 2008)
Komppanian taisteluohje (KOTO 2008) KOMPPANIAN TAISTELUOHJE (KOTO 2008) 2008 Maavoimien esikunta/henkilöstöosasto Kansi: Annele Palonen/TKKK Kuvat: Janne Kopu/TKKK Taitto: Heidi Paananen/TKKK Ohjesääntönumero
Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3
Matematiikan tukikurssi, kurssikerta 3 1 Epäyhtälöitä Aivan aluksi lienee syytä esittää luvun itseisarvon määritelmä: { x kun x 0 x = x kun x < 0 Siispä esimerkiksi 10 = 10 ja 10 = 10. Seuraavaksi listaus
Uudenmaan piirin SRA SM piirikarsinta II/2018, Upinniemi
KIRKKONUMMEN SEUDUN RESERVILÄISET ry KYRKSLÄTTNEJDENS RESERVISTER rf Kirkkonummi / Siuntio / Inkoo Uudenmaan piirin SR SM piirikarsinta II/2018, Upinniemi 22.10.2017 Kilpailun organisaatio Pv:n valvoja
P97 seututaitokoulu (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit
P97 seututaitokoulu 29.12 2007 (1h,45min) Taitokuja + 4v4 teemapelit -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.10 min -Taitokujat 2 kpl, n.20 min -Pienpelit lohkoissa 1-5 15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja
HÄTILÄ 18. RASTI1, KIVÄÄRI: Vaihtoasemaan!
RASTI1, KIVÄÄRI: Vaihtoasemaan! Olet vartiossa ryhmityksenne sivustassa, kun vihollinen hyökkää röyhkeästi yrittäen läpimurtoa ryhmityksenne keskeltä. Aloitat vastatoimet ja joudut siirtymään vaihtoasemaan.
Suomen Palloliitto. Miehet / pojat. Mika Laurikainen
Suomen Palloliitto Pelaajakehitys 23.9.2011 2011 Miehet / pojat Mika Laurikainen Rakenne. Resurssit. Pelaajakehityksen rakenne Pelaajan urapolku SPL Valmennuslinja 1. Vaihe 2. Vaihe 3. Vaihe a. U15 U17
ACTION AIR. - Action Airia kutsutaan myös nimellä Practical Airsoft.
ACTION AIR - Action Air on yksi Practicalin disipliini eli aselaji. Se on kansainvälisen Practical-liiton (IPSC) ja Suomen Ampumaurheiluliiton (SAL) hyväksymä kilpailulaji. - Action Airia kutsutaan myös
Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI
Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota
Evl Ilmari Hakala: KENTTÄTYKISTÖN KAYTTÖ 14.D:N SUUNNALLA JATKOSODASSA
Evl Ilmari Hakala: KENTTÄTYKISTÖN KAYTTÖ 14.D:N SUUNNALLA JATKOSODASSA Jr 10 Jr 31 Jr 52 KevOs 2 ErPPK 6. TykK, 22. TykK 15. RajaJK, 34. RajaJK Er.Lin.K 9, Er.Lin.K 10 Pion.P 24, VP 30 14. DIVISIOONA TYKISTÖJOUKOT
Epäsymmetriset venäläiset asejärjestelmät
Epäsymmetriset venäläiset asejärjestelmät Juha Honkonen, STEKNL, MPKK 25.5.2018 1 Luennon aiheet Putinin esittelemät asejärjestelmät o Sarmat o Burevestnik o Poseidon o Kinžal o Avangard o Peresvet Yhteiset
MAAVOIMIEN LIIKKUVUUDEN JA TULIVOIMAN ROLL OUT PANSSARIPRIKAATISSA 5.8.2015 Esiteltävä kalusto. KENRL Seppo Toivonen Maavoimien komentaja
MAAVOIMIEN LIIKKUVUUDEN JA TULIVOIMAN ROLL OUT PANSSARIPRIKAATISSA 5.8.2015 Esiteltävä kalusto KENRL Seppo Toivonen Maavoimien komentaja Taistelupanssarivaunu Leopard 2 A6 Kalusto on sijoitettu mekanisoituihin
PELAAMISEN PERIAATTEET
PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme
Rasti / suunnittelija: Rasti 1 / Rastin nimi: Kopissa. Varusteet: 9 SRA-taulua ja E/A-tauluja
Rasti / suunnittelija: Rasti 1 / Kopissa Vakiorasti Kivääri tai pistooli 9 SRA-taulua ja E/A-tauluja Taulujen pisteytys: SRA-taulu 10 p, osuma E/A-taulussa -10p Ampumaetäisyydet: n. 3-30 metriä Maksimipisteet:
5.3 Suoran ja toisen asteen käyrän yhteiset pisteet
.3 Suoran ja toisen asteen käyrän yhteiset pisteet Tämän asian taustana on ratkaista sellainen yhtälöpari, missä yhtälöistä toinen on ensiasteinen ja toinen toista astetta. Tällainen pari ratkeaa aina
Fyysinen turvallisuus stadioneilla
Tehokas, sertifioitu Fyysinen turvallisuus stadioneilla Ihmisten ja alueiden suojaus ajoneuvoilta www.perimeterprotection.fi www.werra.de Täydellinen aluesuojaratkaisu stadioneille Vaatimukset turvallisuudelle