Talousarvioesitys Tiehallinto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Talousarvioesitys Tiehallinto"

Transkriptio

1 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto turvaa toimivat matka- ja kuljetusketjut ylläpitämällä ja kehittämällä tieverkon palvelutasoa, parantaa tieliikenteen turvallisuutta sekä vähentää ja ehkäisee ympäristöhaittoja. Tiehallinto vastaa valtion vastuulla olevista maanteistä osana liikennejärjestelmää. Maantieverkon pituus on km ja sen arvo on 14,9 mrd. euroa. Liikennepolitiikan tavoitteeksi on asetettu Suomen ja sen eri alueiden kilpailukyvyn edistäminen liikenteen infrastruktuuria ja palveluja kehittämällä. Tiehallinnon tehtävänä on tukea tienpidon toimenpitein tasapainoista aluekehitystä sekä pitää päätieverkon ohella huolta alemmanasteisen tieverkon riittävästä laajuudesta ja kunnosta. Perustienpidossa asetetaan etusijalle tiestön jokapäiväinen liikennöitävyys, tieverkon kunnosta huolehtiminen ja liikenneturvallisuuden parantaminen. Perustienpidon määrärahasta toteutettavia pieniä, alueiden kilpailukykyä tukevia sekä työmatkaliikenteen sujuvuutta parantavia investointeja toteutetaan vain hyvin rajoitetusti. Kainuun maakunnassa tienpito perustuu maakunnan ja tiepiirin väliseen sopimukseen ja sitä koskeva rahoitus euroa sisältäen arvonlisäveron on sisäasiainministeriön pääluokan momentilla Kainuun kehittämisraha. Tiehallinnolle asetettavat tavoitteet kattavat myös Kainuun maakunnan tieverkon. Nimettyjä käynnissä olevia tieverkon kehittämishankkeita toteutetaan vilkkaimmalla päätieverkolla ja kaupunkiseudulla. Uusina hankkeina ehdotetaan 131,0 milj. euron sopimusvaltuutta vt 6 Lappeenranta Imatra toteuttamiseen, 86,3 milj. euron sopimusvaltuutta mt 101 (Kehä I) Turunväylä Vallikallio toteuttamiseen, 75 milj. euron sopimusvaltuutta vt 4 Lusi Vaajakoski toteuttamiseen, 48 milj. euron sopimusvaltuutta kt 51 Kirkkonummi Kivenlahti toteuttamiseen, 59 milj. euron sopimusvaltuutta vt 14 Savonlinnan keskusta toteuttamiseen ja 58 milj. euron sopimusvaltuutta vt 4 Kemin kohta ja sillat toteuttamiseen. Perustienpidon määräraha on 572,0 milj. euroa, jonka Tiehallinto kohdentaa sille asetettujen tavoitteiden mukaisesti. Tiestön hoidon menoihin on varattu yhteensä 194,9 milj. euroa, jolla voidaan säilyttää nykyinen laatu ja palvelutaso. Päätiestöllä hoidon taso takaa hyvät ajo-olosuhteet, seututeillä tyydyttävät ja yhdysteillä välttävät. Alimmassa hoitoluokassa on yli puolet tieverkosta. Ylläpitoon ja korvausinvestointeihin on varattu 222,0 milj. euroa. Tällä rahoituksella teiden kunto siltoja lukuun ottamatta säilyy pääosin nykytasolla. Merkittävä osa teihin kuuluvista muista rakenteista ja laitteista on lähivuosina tulossa korjausikään ja aiheuttaa merkittävää lisärahoitustarvetta. Tavoitteena on pitemmällä aikavälillä päästä lähemmäksi tieverkon kunnon optimitilannetta, jossa tienpitäjän ja tienkäyttäjien kustannukset ovat minimissään. Perustienpidon alueellisiin investointeihin on kohdennettu 15,6 milj. euroa. Perustienpidon investoinnit ovat pienehköjä alueellisia liikenneturvallisuusinvestointeja. Teemapaketteihin on kohdennettu 38,6 milj. euroa. Käynnissä oleviin teemapaketteihin sisältyy kohteita, jotka on priorisoitu yhtenäisin kriteerein. Satamien ja terminaalien tieyhteyksien kehittämisen teemapakeettiin sisältyy Vaalimaan rajanylityspaikan liikennejärjestelyjen rakentaminen. Uusina teemapaketteina aloitetaan joukkoliikenteen edistäminen pääkaupunkiseudun säteittäisillä pääväylillä sekä liikenteen hallinta -teema. Liikenneturvallisuutta parannetaan valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaisesti. Tienpidon toimien lisäksi muun muassa laajennetaan automaattista nopeuden valvontaa 300 tiekilometrin osuudella. Vuoden 2007 lopussa valvontakameroin varustettuja teitä on yli kilometriä. Tiehallinto luopuu rakennettujen kiinteistöjen hallinnasta. Siirrettävistä noin 250 kiinteistöstä loput 100 kiinteistöä luovutetaan Senaatti-kiinteistölle vuosina Tiehallinto parantaa oman toiminnan tuottavuutta ja kehittää hankintamenettelykeinoin väylänpidon markkinoita siten, että maarakennusalan tuottavuus paranee, kilpailu markkinoilla toimii ja Tiehallinnon tuottavuus paranee. Liikenne- ja viestintäministeriö asettaa alustavasti Tiehallinnolle vuodelle 2007 seuraavat pääluokkaperusteluja tukevat toiminnalliset tulostavoitteet, jotka on esitetty taulukossa vahvennettuna. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 1

2 Tulostavoite/ tunnusluku 2005 toteutuma 2006 ennuste 2007 ennuste/tavoite 2011 ennuste TUOTOKSET JA LAADUNHALLINTA Turvataan toimivat matka- ja kuljetusketjut Maanteiden pituus (km) Päällystepituus (km) Siltojen lkm Kevyen liikenteen väylien pituus (km) Liikennesuorite, tie- ja katuverkko (mrd. hlökm) 69, Sujuva ja turvallinen runkoverkko (%) Päällyst. tiet kuntoluokissa huono ja erittäin huono (km) Sillat kuntoluokissa huono ja erittäin huono (kpl) Soratiet kuntoluokissa huono ja erittäin huono (km) Huonojen ja erittäin huon. kevyen liik. väylien määrä (km) Tienkäyttäjätyytyväisyys pääteiden tilaan 3,67 3,6 3,7 3,6 Tienkäyttäjätyytyväisyys muun tieverkon tilaan 3,05 2,7 3,0 3,0 Tienkäyttäjätyytyväisyys talvihoidon tasoon 3,39 3,4 3,4 3,4 Palvelun tuottajien tyytyväisyys (0 100) Parannetaan liikenneturvallisuutta Henkilövahinko-onnettomuuksien vähenemätavoite Vähenemä perustienpidon toimin Vähenemä kehittämisinvestoinnein Vähennetään ympäristöhaittoja Pohjavesiriskit (km) TOIMINNALLINEN TEHOKKUUS Parannetaan tuottavuutta ja kokonaistaloudellisuutta Kunnossapidon yksikkömenot (euroa/km) Hallintomenot (milj. euroa) 67 69,5 69,3 65,5 Työn tuottavuuden kasvu vuodessa (%) 3, Kokonaistuottavuuden kasvu keskim. vuodessa TTSkaudella 2 Palvelun tuottajien tyytyväisyys (0 100) HENKISTEN VOIMAVAROJEN HALLINTA EFQM -arvioinnin tulos ( ) Työtyytyväisyys (1 5) 3,4 3,4 3,4 3,4 Henkilöstömäärä (htv) Tienpidon tulot ja menot (milj. euroa) 1) 2005 toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys Perustienpito (21) 581,0 586,2 572,0 Tulot 19,8 13,7 7,4 Maksullisen toiminnan tulot 2,9 2,4 2,4 Muut tulot 16,9 11,3 5,0 1) Tiehallinnolla on käytettävissään myös sisäasiainministeriön pääluokan momentti Kainuun kehittämisraha, jonka määrärahat käytetään Kainuun maakunnan tienpitoon. Vuosina 2005 ja 2006 määräraha on ollut euroa. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 2

3 Menot 600,8 599,9 579,4 Hoito ja käyttö 187,9 190,0 194,9 Liikenteen hallinta 11,5 13,5 14,0 Ylläpito ja korvausinvestoinnit 233,4 220,0 222,0 Alueelliset investoinnit 2) 29,6 36,5 15,6 Valtakunnalliset hankeohjelmat ja teemapaketit 3) 34,4 38,8 38,6 Suunnittelu 20,8 15,0 15,0 Tutkimus- ja kehittämistoiminta 4,2 5,5 4,0 Hallinto 76,7 78,4 73,1 Maksullisen toiminnan menot 2,3 2,2 2,2 Kehittämisinvestoinnit (76, 78, 79) 142,8 107,7 149,8 Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (76) 27,8 24,4 30,8 Eräät tiehankkeet (78) 86,3 62,2 97,8 Jälkirahoitus-, kokonaisrahoitus- ja elinkaarirahoitushankkeet (79) 28,7 21,1 21,2 Luvun nettomenot 723,8 694,0 721,8 Luvun bruttomenot 743,6 707,6 729,2 21. Perustienpito (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa euroa. Määrärahaa saa käyttää maanteiden perustienpidosta ja maanteiksi otettavien yksityisteiden kuntoonpanosta, maa-ainesalueiden hankinnoista, Tiehallinnon kiinteistönpidosta sekä muista tienpitäjän vastuulle kuuluvista tehtävistä aiheutuvien toimintamenojen maksamiseen. Momentin määrärahalla saa myös rahoittaa ns. lähialueyhteistyöhankkeita. Määrärahaa saa käyttää myös palvelussuhdeasuntojen liiketaloudellisin perustein määräytyvien vuokrien alentamiseen. S e l v i t y s o s a : Määräraha on osittain alueiden kehittämislaissa tarkoitettua alueiden kehittämisen rahoitusta. Määrärahan mitoituksessa on lisäyksenä otettu huomioon euroa Iniön ja Hiittisten yhteysalusliikenteen muuttamisesta maantielaissa tarkoitetuksi lauttaalusliikenteeksi, mistä euroa on siirtoa momentilta ja euroa yhteysalusmaksujen poistumisesta aiheutuvaa määrärahan lisäystä. Palvelutaso säilyy vuoden 2006 tasolla. Toiminnan menot ja tulot (1 000 euroa) Lisäksi määrärahan mitoituksessa on otettu lisäyksenä huomioon euroa VEL-maksun hoitokuluosuutena. Määrärahan mitoituksessa on otettu vähennyksenä huomioon euroa tuottavuustoimenpiteiden johdosta. Määrärahaa on tarkoitus käyttää Vaalimaan rajanylityspaikan liikennejärjestelyjen rakentamiseen 3 milj. euroa vuonna 2007 ja 7,3 milj. euroa vuonna Hankkeen lähtökohtana on kahden aseman toimintamalli, jossa nykyinen asema ja siihen liittyvät ajoväylät jäävät henkilöliikenteen käyttöön ja tavaraliikenteelle rakennetaan uusi asemarakennus ja siihen liittyvät ajoväylät ja tarkastusalueet. Hankkeessa ovat mukana Tullilaitos, Rajavartiolaitos sekä Tiehallinto, joka rakennuttaa vt 7 parantamisena alueen liikennejärjestelyt. Lähialueyhteistyöhankkeisiin käytetään enintään euroa toteutuma 2006 varsinainen talousarvio 2007 esitys 2) Perustienpidon alueelliset investoinnit ovat pieniä, lähinnä liikenneturvallisuusinvestointeja, joista tiepiirit päättävät annettujen kehysten raameissa. Hankkeet toteutuvat maakuntien kehittämisstrategioita ja hankkeista sovitaan maakuntien toteuttamisohjelmien yhteydessä. 3) Vuonna 2007 toteutetaan seuraavia teemoja: satamien ja terminaalien tieyhteyksien parantaminen, pääteiden liikenneturvallisuus ja kasvavien alueiden kehityksen tukeminen. Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 3

4 Bruttomenot Bruttotulot Nettomenot Siirtyvät erät siirtynyt edelliseltä vuodelta siirtynyt seuraavalle vuodelle talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Tielain mukaiset maa-alueiden hankinnat ja korvaukset (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää maantielain (503/2005) mukaisten maa-alueiden ja korvausten lisäksi myös näihin liittyvien välttämättömien menojen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää myös kiinteistötoimitusmaksusta annetun lain (558/1995) mukaisten kiinteistötoimitusmaksujen maksamiseen. Määrärahaa saa käyttää tietä varten tarvittavien alueiden hankkimiseen ja korvaamiseen ennen tiesuunnitelman hyväksymistä talousarvio talousarvio tilinpäätös Eräät tiehankkeet (arviomääräraha) Momentille myönnetään euroa. Hanke-erittely Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty. Määrärahaa saa käyttää myös hankkeista vt 6 Lappeenranta Imatra, mt 101 (Kehä I) Turunväylä Vallikallio, vt 4 Lusi Vaajakoski, kt 51 Kirkkonummi Kivenlahti, vt 14 Savonlinnan keskusta ja vt 4 Kemin kohta ja sillat aiheutuviin menoihin. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan sopimuksia hankkeen vt 6 Lappeenranta Imatra toteuttamiseksi enintään 131,0 milj. euron määrästä, hankkeen mt 101 (Kehä I) Turunväylä Vallikallio toteuttamiseksi enintään 86,3 milj. euron määrästä, hankkeen vt 4 Lusi Vaajakoski toteuttamiseksi enintään 75,0 milj. euron määrästä, hankkeen kt 51 Kirkkonummi Kivenlahti toteuttamiseksi enintään 48,0 milj. euron määrästä, hankkeen vt 14 Savonlinnan keskusta toteuttamiseksi enintään 59,0 milj. euron määrästä ja hankkeen vt 4 Kemin kohta ja sillat toteuttamiseksi enintään 58,0 milj. euron määrästä. S e l v i t y s o s a : Valmis Sopimus- Arvioitu Määräraha Rahoitustarve liiken- valtuus käyttö v myöhemmin teelle milj. milj. milj. milj. Keskeneräiset tiehankkeet E 18 Lohja Lohjanharju ,9 57,4 1,5 - Vt 4 Lahti Heinola ,0 40,6 0,4 - Vt 13 Nuijamaan raja-aseman tieyhteys ,5 13,0 0,6 0,9 Mt 100 Hakamäentie, Helsinki ,0 15,4 33,0 51,6 Vt 3 Tampereen läntinen kehätie, 2. rakennusvaihe ,0 2,0 25,0 30,0 Vt 20 Hintta Korvenkylä, Oulu , ,7 Vt 2 Vihti Pori ,0 5,0 20,0 20,0 Uudet tiehankkeet Vt 6 Lappeenranta Imatra ,0-5,0 126,0 Mt 101 Kehä I, Turunväylä Vallikallio ,3-3,0 83,3 Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 4

5 Vt 4 Lusi Vaajakoski ,0-4,3 70,7 Kt 51 Kirkkonummi Kivenlahti ,0-2,0 46,0 Vt 14 Savonlinnan keskusta ,0-2,0 57,0 Vt 4 Kemin kohta ja sillat ,0-1,0 57,0 Tiehankkeet yhteensä 799,4 133,4 97,8 568,2 Hankkeista arvioidaan aiheutuvan valtiolle menoja vuonna 2008 noin 253,7 milj. euroa, vuonna 2009 noin 225,5 milj. euroa ja vuonna 2010 noin 87,0 milj. euroa ja vuonna 2011 noin 2 milj. euroa. Uusien hankkeiden perusteluna esitetään seuraavaa: Vt 6 Lappeenranta Imatra. Valtatie 6 on Suomen tärkeimpiä pääväyliä ja itäliikenteen kansainvälisenä yhteytenä merkittävä. Alueella on maan tärkein puuteollisuuden keskittymä. Valtatie 6 toimii alueen kuljetusten sekä kaupunkiseutujen välisten työ- ja asiointimatkojen pääväylänä. Pääosin 2-kaistaisen valtatien liikennemäärä on noin ajoneuvoa/vrk. Raskaan liikenteen osuus on 13,5 %. Vuosittain tieosuudella tapahtuu noin 11 henkilövahinkoon johtavaa onnettomuutta, joissa kuolee keskimäärin 2,5 ihmistä. Hanke käsittää nykyisen valtatien parantamisen nelikaistaiseksi noin 44 km matkalle, 15 uutta tai nykyisiä paranneltavia eritasoliittymiä, kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen tiejärjestelyjen parannustoimia sekä meluntorjuntatoimenpiteitä noin 20 km ja pohjaveden suojauksia noin 13 km matkalle. Hankkeen hyöty-kustannussuhde (H/K) on 1,6. Mt 101 Kehä I Turunväylä Vallikallio. Kehä I on pääkaupunkiseudun merkittävin kehämäinen yhteys ja samalla Suomen vilkkaimmin liikennöity tie. Leppävaaran kohdalla kulkee ajoneuvoa/vrk ja kehää risteävällä Turunväylällä (vt 1) ajoneuvoa/vrk. Leppävaara on merkittävä joukkoliikenteen solmukohta. Kehä I:llä Turunväylän pohjoispuolella liikenne ruuhkautuu arkisin usean tunnin ajaksi aamu- ja iltapäivisin valo-ohjattujen liittymien takia. Turun moottoritien sekä kaikkien kehän valo-ohjattujen liittymien liikenneturvallisuus on huono. Vuosittain tapahtuu noin neljä henkilövahinkoon johtavaa onnettomuutta. Suuresta liikenteestä aiheutuu merkittävä meluhaitta tiheään rakennetulla alueella. Hanke käsittää Kehä I:n parantamisen ja kolmansien kaistojen lisäämisen Turunväylältä Helsingin kaupungin rajalle noin 3,3 km matkalta sekä Turunväylän parantamisen ja kolmansien kaistojen lisäämisen Kauniaisten liittymän ja Helsingin rajan välillä noin 4 km matkalta, Kehä I:n tunneloinnin 500 metrin matkalle Turuntien pohjoispuolella, kevyen liikenteen ja joukkoliikenteen tiejärjestelyjen parannustoimia sekä meluntorjuntatoimenpiteitä. Hankkeen hyöty-kustannussuhde (H/K) on 5,7. Espoon kaupunki osallistuu hankkeen rahoitukseen 33,7 milj. eurolla (ilman alv), mikä on 39 % kustannuksista (ilman alv). Vastaavat tuloarviot tuloutetaan momentille Vt 4 Lusi Vaajakoski. Tiejakson pituus on noin 110 km. Keskimääräinen vuorokausiliikenne osuudella on ajoneuvoa/vrk. Kesäkaudella liikenne on vilkkaimmillaan yli ajoneuvoa/vrk. Liikenteen ennustetaan kasvavan noin 45 % vuoteen 2030 mennessä. Tie on kaksikaistainen moniongelmainen valtatiejakso. Tiejaksolla tapahtui vuosina noin 20 henkilövahinko-onnettomuutta/vuosi, joissa kuoli 2 3 ja loukkaantui noin 25 henkilöä vuosittain. Hankkeella parannetaan kapea, mäkinen ja mutkainen valtatie Heinolan pohjoispuolelta Jyväskylään. Hankkeen hyöty-kustannussuhde (H/K) on 1,7. Kt 51 Kirkkonummi Kivenlahti. Kantatie 51 on pääväylä Helsingistä länteen Karjaalle ja edelleen valtatien 25 kautta Hankoon. Kirkkonummen ja Kivenlahden välillä se on pääkaupunkiseudun vilkkaimmin liikennöity kaksikaistainen tieyhteys. Kirkkonummella kantatie on kunnan alueen tärkein päätie. Helsingissä ja Espoossa kantatie on moottoritie (Länsiväylä), mutta Kirkkonummen puolella pääosin levein pientarein varustettu yksiajoratainen sekaliikennetie. Kirkkonummen ja Kivenlahden välillä kantatien liikennemäärä on Kehä III:n länsipuolella yli ajoneuvoa/vrk ja itäpuolella noin ajoneuvoa/vrk. Liikenne ruuhkautuu arkisin usean tunnin ajaksi aamu- ja iltapäivisin ja liittymistä on erittäin vaikea päästä tielle. Maankäyttö pahentaa tilannetta edelleen. Vuosittain tapahtuu noin 5,5 henkilövahinko-onnettomuutta, joissa kuolee keskimäärin 0,4 ihmistä. Hanke käsittää kantatie 51:n parantamisen moottoritieksi noin 10 kilometrin matkalta, uusia tai nykyisiä parantavia eritasoliittymiä sekä melusuojauksia noin 3 km. Hankkeen hyöty-kustannussuhde (H/K) on 3,8. Vt 14 Savonlinnan keskusta. Parannettava osuus Savonlinnan keskustan kohdalla välillä Laitaatsalmi Miekkoniemi on 5,6 km pitkä. Pääväylien liikennemäärät ovat ajoneuvoa/vrk. Vuodelle 2020 ennustetut liikennemäärät ovat ajoneuvoa/vrk. Liikenneturvallisuus on erittäin huono. Osuudella tapahtuu keskimäärin 15 henkilövahinko-onnettomuutta vuodessa, Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 5

6 josta pääosassa (2/3) kevyt liikenne on mukana. Liikennekuolemien tiheys on 5-kertainen ja henkilövahinko-onnettomuuksien tiheys 10-kertainen maan vilkkaiden pääteiden keskiarvoon verrattuna. Hanke sisältää tie-, rata- ja vesiväyläjärjestelyjä. Hankkeen tiejärjestelyjen hyötykustannussuhde (H/K) on 4,5. Vt 14 Kemin kohta ja sillat. Valtatie 4 on Pohjois-Suomen tärkein tieyhteys, joka välittää suurimman osan Lappiin ja Pohjois-Ruotsiin sekä Norjaan suuntautuvasta liikenteestä. Valtatie 4 kuuluu yleiseurooppalaiseen TENtieverkkoon. Kemin kohdalla valtatie 4 toimii myös tärkeänä Kemi Tornio -kaupunkiseudun liikenteen välittäjänä ja pääväylänä. Liikennemäärä valtatie 4:llä on ajoneuvoa/vrk. Nykyisellä moottoriliikennetiellä on merkittäviä sujuvuus- ja turvallisuusongelmia. Vuosittain tapahtuu noin 2,5 henkilövahinko-onnettomuutta. Hanke käsittää valtatie 4:n parantamisen moottoritieksi välillä Kemijoki Kemin ohikulku Marostenmäki yhteensä 18 km matkalta, sisältäen Isohaaran ja Vähähaaran sillat, uusia tai nykyisiä paranneltavia eritasoliittymiä, uuden sisääntuloyhteyden Kemin keskustaan sekä melusuojauksia noin 10 km. Hankkeen hyöty-kustannussuhde (H/ K) on 2,2. Vt 5 Lusi Mikkeli perusparannukseen valmistaudutaan siten, että hanke on toteuttamiskelpoinen vuodesta talousarvio lisätalousarvio talousarvio tilinpäätös Jälkirahoitus-, kokonaisrahoitus- ja elinkaarirahoitushankkeet (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään euroa. Määrärahaa saa käyttää aikaisempina vuosina myönnetyistä sopimusvaltuuksista aiheutuvien menojen maksamiseen. Tiehallinto oikeutetaan solmimaan aikaisempina vuosina myönnettyjen valtuuksien mukaisia sopimuksia siltä osin kuin niitä valtuuksia ei ole käytetty. Määrärahasta saa maksaa palkkausmenoja enintään yhden henkilötyövuoden verran. S e l v i t y s o s a : Hanke-erittely Budjetoitu Sopimus- määrärahaa Määräraha Rahoitustarve Valmis valtuus aiemmin v myöhemmin TIEHANKKEET liikenteelle milj. milj. milj. milj. Jälkirahoitushanke Vt 4 Järvenpää Lahti ,3 122,7 20,6 109,0 Elinkaarirahoitushanke E 18 Muurla Lohja ,0 5,0 0,6 694,4 Yhteensä 952,3 127,7 21,2 803,4 Hankkeista arvioidaan aiheutuvan valtiolle menoja vuonna 2008 noin 24,0 milj. euroa, vuonna 2009 noin 56,8 milj. euroa, vuonna 2010 noin 61,6 milj. euroa sekä myöhempinä vuosina noin 661,0 milj. euroa talousarvio talousarvio tilinpäätös Tämä tuloste ei ole virallinen asiakirja vaan oikeudellisesti merkityksellisiä ovat alkuperäiset asiakirjat. Sivu 6

Talousarvioesitys Tiehallinto

Talousarvioesitys Tiehallinto 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto turvaa toimivat matka- ja kuljetusketjut ylläpitämällä ja kehittämällä tieverkon palvelutasoa, parantaa tieliikenteen turvallisuutta sekä vähentää ja

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiehallinto

Talousarvioesitys Tiehallinto 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto turvaa toimivat matka- ja kuljetusketjut ylläpitämällä ja kehittämällä tieverkon palvelutasoa, parantaa tieliikenteen turvallisuutta sekä vähentää ja

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

Talousarvioesitys Tiehallinto

Talousarvioesitys Tiehallinto 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto vastaa Suomen yleisistä teistä. Tiehallinto tarjoaa asiakkaillensa liikkumis- ja kuljetustarpeisiin sujuvia, turvallisia ja ympäristöystävällisiä tieyhteyksiä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma

LIITTEET. 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma 50 Valtatien 6 parantaminen välillä Taavetti - Lappeenranta, yleissuunnitelma LIITTEET LIITTEET LIITE 1: Yhteysviranomaisen lausunto YVA-selostuksesta (23.6.2008) LIITE 2: Hankekortti LIITE 3 MELUTARKASTELU:

Lisätiedot

19. Muut veronluonteiset tulot

19. Muut veronluonteiset tulot 19. Muut veronluonteiset tulot 02Lästimaksut Momentille arvioidaan kertyvän 953 000 euroa. Selvitysosa: Lästimaksu perustuu lakiin (189/1936) ja asetukseen (468/1954) lästimaksusta. Vastaavat menot on

Lisätiedot

19. Muut veronluonteiset tulot

19. Muut veronluonteiset tulot 19. Muut veronluonteiset tulot 02Lästimaksut Momentille arvioidaan kertyvän 953 000 euroa. S e l vitys osa: Lästimaksu perustuu lakiin (189/1936) ja asetukseen (468/1954) lästimaksusta. Vastaavat menot

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2017

Talousarvioesitys 2017 77. Väyläverkon kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään 272 800 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää: 1) momentille budjetoitujen väyläverkon kehittämisinvestointien toteuttamisesta aiheutuviin

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden runkoverkosta ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Lisätiedot

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen

Pääteiden kehittämisen periaatteet / Aulis Nironen 1 15.12.2003 Aulis Nironen 2 PÄÄTEIDEN KÄSITTEITÄ Pääteillä tarkoitetaan valta- ja kantateitä Valtatiet palvelevat tärkeiden asutus- ja liikennekeskusten välistä kaukoliikennettä ja muodostavat maantieverkon

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2016

Asiakirjayhdistelmä 2016 Asiakirjayhdistelmä 01. Liikenteen turvallisuusviraston toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvio HE 30/ vp (28.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 47 866 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää

Lisätiedot

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro

ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005. Valtiosihteeri Perttu Puro ELO-EGLO -seminaari 24.11.2005 Valtiosihteeri Perttu Puro 1 Esityksen sisältö Toimenpideohjelma Suomen logistisen aseman vahvistamiseksi Ministeriön ajankohtaiset logistiikka-asiat Tulevaisuuteen valmistautuminen

Lisätiedot

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa

Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa Liikenne ja infrastruktuuri Pohjois - Suomessa 27.2.2014 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Martti Norrkniivilä Sisältö Pohjolan ja Suomen liikennekäytävät Kaivostoiminnan liikenteelliset

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 26.4.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 3/2016 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017-2020, Liikennevirasto 3.5.2016 Liikenneverkon rahoitus 2 Perusväylänpidon rahoitus 3 JTS 2017-2020, perusväylänpito

Lisätiedot

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet

Valtatien 8 lähitulevaisuuden parantamistoimenpiteet Toteutuvatko "kasitien" kehittämistoimet lähitulevaisuudessa? Tällä hetkellä Monilla vilkkailla pääteillä 100 km/h on jo vaarallisen korkea - tilanne on tyydyttävä vain paperilla! 60 % liikennekuolemista

Lisätiedot

Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit

Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit Liikennepoliittisen selonteon keskeiset elementit 9.10.2007 MAL seminaari, Siuntio Liikenneneuvos Petri Jalasto 1 Liikenne 2030 Liikennepolitiikan valinnat ovat osa Suomen hyvinvoinnin perustaa Ihmisten

Lisätiedot

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa

Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa Tiestön kehittämistarpeet Pohjois-Suomessa 17.2.2017 Timo Mäkikyrö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue Toimialue

Lisätiedot

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta

Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta 1 Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Ysiväylä (valtatie 9, E63) Turun, Hämeen, Keski-Suomen ja Savo-Karjalan tiepiirien näkökulmasta Tiejohtaja Mauri Pukkila Tiehallinto

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäpoliittisen ministerityöryhmän rahoitusesitykset vuosiksi 2009 11

Liikenne- ja viestintäpoliittisen ministerityöryhmän rahoitusesitykset vuosiksi 2009 11 LVM/11.3.2008 Liikenne- ja viestintäpoliittisen ministerityöryhmän rahoitusesitykset vuosiksi 2009 11 Esko Ahon metsätyöryhmän tekemät perusväylänpitoa ja yksityisteiden avustuksia koskevat esitykset sisältyvät

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittisia

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLIN- NONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä Tiehallinto

Asiakirjayhdistelmä Tiehallinto 24. Tiehallinto S e l v i t y s o s a : Tiehallinto vastaa Suomen yleisistä teistä. Tiehallinto tarjoaa asiakkaillensa liikkumis- ja kuljetustarpeisiin sujuvia, turvallisia ja ympäristöystävällisiä tieyhteyksiä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2015

Asiakirjayhdistelmä 2015 02. Hätäkeskuslaitoksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 131/ vp (15.9.) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 53 318 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Sisäministeriö asettaa Hätäkeskuslaitokselle

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013.

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo. Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. SAATE TK-21-1084-11 2.4.2012 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2013. Ehdotuksen liitteenä on peruslaskelma. Tilastokeskus ei esitä erillistä kehittämisvaihtoehtoa

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 22. Tutkimus ja kehittäminen (siirtomääräraha 3 v) Momentille myönnetään lisäystä 53 000 euroa. Selvitysosa:

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-975-07 9042008 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2009 Liitteenä on myös Cognos Planning-järjestelmällä tehdyt rahoitustaulukot: - peruslaskelma

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittisia

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus maanteiden ja rautateiden pääväylistä ja niiden palvelutasosta Liikenne- ja viestintäministeriön päätöksen mukaisesti säädetään liikennejärjestelmästä ja maanteistä

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Ratahallintokeskus edistää liikenteen toimivuutta ylläpitämällä ja kehittämällä rataverkon palvelutasoa, parantaa rataliikenteen turvallisuutta sekä vähentää

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä liikennemuotona niin kotimaassa

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 01. Verohallinnon toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 429 907 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää myös: 1) kansainvälisten

Lisätiedot

Liikennejärjestelmä elinkeinoelämän mahdollistajana

Liikennejärjestelmä elinkeinoelämän mahdollistajana Liikennejärjestelmä elinkeinoelämän mahdollistajana Ylijohtaja Anne Herneoja 13.10.2011 Vastuu teistä, radoista ja vesiväylistä Liikennevirasto kehittää ja ylläpitää rautatie-, meri- ja tieliikennettä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

MAL-SEMINAARI 9.10.2007

MAL-SEMINAARI 9.10.2007 MAL-SEMINAARI 9.10.2007 TIEHANKKEET JA RAHOITUSTARVE Suunnittelupäällikkö Viljo Miranto Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri 2 Uudenmaan tiepiiri Koko maa Uusimaa U-piirin osuus Maapinta-ala (km2) 304 530 9

Lisätiedot

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

SAATE TK Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-820-06 6.6.2007 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen päivitetty talousarvioehdotus vuodelle 2008. Liitteenä on kopiot Cognos Planning-järjestelmällä tehdyistä rahoitustaulukoista.

Lisätiedot

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008

METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 1 VAIN VIRKAKÄYTTÖÖN METSÄNTUTKIMUSLAITOKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS 2008 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 2 OSASTO 12 30. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonala (60.) Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

Ajankohtaista tienpidosta

Ajankohtaista tienpidosta Ajankohtaista tienpidosta Pro Ysitie ry 28.9.2018 Lehtinen Jukka 28.9.2018 Perusväylänpito Runkoverkko Vt 9 Keski-Suomessa 2 Lehtinen Jukka 9/2018 25.9.2018 3 25.9.2018 4 Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma

Lisätiedot

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc

16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE. 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 16.0T-1 1 (5) VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA, TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE 16.0T-1_Liikenne-ennuste.doc 2 (5) VT 6 TAAVETTI - LAPPEENRANTA TIESUUNNITELMA LIIKENNE-ENNUSTE Yleistä Tiesuunnitelman liikenne-ennuste

Lisätiedot

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007

KAUKLAHDENVÄYLÄN KEHITTÄMISSELVITYS, 2007 Kauklahden alueella on käynnissä useita maankäytön kehittämiseen tähtääviä suunnitelmia. Kauklahdenväylän kehittämisselvitys Länsiväylän ja Kehä III:n välillä on laadittu, jotta maankäytön suunnittelussa

Lisätiedot

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät

VT 19 Hankearviointi. Alustavat tulokset. Sito Parhaan ympäristön tekijät Alustavat tulokset Sito Parhaan ympäristön tekijät Lähtökohdat ja tarkastellut vaihtoehdot Tässä hankearvioinnissa on tarkasteltu valtatien 19 parantamista välillä Seinäjoki- Lapua ja siihen liittyviä

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo

Valtiovarainministeriö. Kirjaamo SAATE TK-21-881-09 31.3.2010 Valtiovarainministeriö Kirjaamo Liitteenä on Tilastokeskuksen annettujen kehysten puitteisiin laadittu talousarvioehdotus vuodelle 2011. Tilastokeskuksen ehdotus vuosia 2011-2014

Lisätiedot

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta

Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta 2019-2022 Liikennejaosto 17.5.2018 Liikenneviraston talousjohtaja Kristiina Tikkala Väylänpidon painotukset Liikenneverkon päivittäisen liikennöitävyyden

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

Infraturvallisuusdirektiivi 2018

Infraturvallisuusdirektiivi 2018 Infraturvallisuusdirektiivi 2018 Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunnalle 14.9.2018 U 52/2018 vp tieinfrastruktuurin turvallisuuden hallintaa koskeva direktiivi -TTH (Infraturvallisuusdirektiivi)

Lisätiedot

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto

Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä. Johtaja Risto Murto Runkoverkkopäätöksellä lupaus palvelutasosta ja hyvistä yhteyksistä Johtaja Risto Murto 27.02.2018 TEN-T-verkko Päätieverkon jäsentely Lähde: Keskeisen päätieverkon toimintalinjat, Liikennevirasto 2017

Lisätiedot

10. (31.24, 25, 30, 40, 52, 60, osa ja 99, osa) Liikenneverkko

10. (31.24, 25, 30, 40, 52, 60, osa ja 99, osa) Liikenneverkko 10. (31.24, 25, 30, 40, 52, 60, osa ja 99, osa) Liikenneverkko S e l v i t y s o s a : Olemassa olevat liikenneväylät pidetään kunnossa perusväylänpidon toimin. Perusväylänpito sisältää väylien päivittäisen

Lisätiedot

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto

VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille , Liikennevirasto VNS 4/2017 vp Valtioneuvoston selonteko julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2018-2021, Liikennevirasto 23.5.2017 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneverkon rahoitus 2017-2021 1 400 000 000 1

Lisätiedot

40. Ratahallintokeskus

40. Ratahallintokeskus 40. Ratahallintokeskus S e l v i t y s o s a : Radanpidon tavoitteena on edistää rautatieliikenteen toimintaedellytyksiä tehokkaana, turvallisena ja ympäristöystävällisenä osana kotimaista ja kansainvälistä

Lisätiedot

Tiehallinnon näkökulma

Tiehallinnon näkökulma 1 Ysiväylä -seminaari Helsinki 23.3.2006 Tiehallinnon näkökulma Pääjohtaja Eero Karjaluoto Tiehallinto /ik 13.03.06 2 "PRO tie" -liikkeitä liikkeellä Monilla tiesuunnilla on eri tavoin järjestäytyneet

Lisätiedot

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo

Tienpito Nykytilan kartoitus. Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tienpito Nykytilan kartoitus Tehtävä: ELY:n Liikenne-vastuualueen tehtävät Janne Kojo Tehtävien nykytilan kartoitus ELY-keskuksen liikenne ja infrastruktuuri -vastuualue vastaa toimialueensa valtion hallinnoiman

Lisätiedot

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi

Kehä III:sta uusi Vaalimaa 12.12.2007 Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien ratkaisemiseksi Tiehallinnon suunnitelmat Kehä III:n liikenneongelmien Kehä III on osa E 18 tietä 2 Vanhasen II hallituksen ohjelma: "Suomi on sitoutunut toteuttamaan Helsinki Vaalimaa -moottoritien E 18 vuoteen 2015

Lisätiedot

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja

Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Rautatiet liikennejärjestelmän runkokuljettaja Tavaraliikenteessä 25%:n markkinaosuus Yhtenäiset 25 tonnin akselipainon reitit tärkeitä esim. tehtaalta satamaan (Jämsänkoski Rauma) Tavaraliikennemarkkina

Lisätiedot

Ajankohtaista POS-ELYstä

Ajankohtaista POS-ELYstä Ajankohtaista POS-ELYstä Tiemerkintäpäivät Kuopiossa 16.2.2017 Pohjois-Savon ELY-keskus / Airi Muhonen Sisältö Toimintaympäristö Itä-Suomen liikennestrategia Tienpidon rahoitus Tiehankkeet Pohjois-Savon

Lisätiedot

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS

Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS Valtatie 20 välillä Korvenkylä - Kiiminki Tilantarvesuunnitelma YLEISÖTILAISUUS 7.5.2019 SUUNNITTELUALUE VT 20 2 SUUNNITTELUN JA KEHITTÄMISEN TAVOITTEET 3 TILANTARVESUUNNITELMAN TAVOITTEENA ON SELVITTÄÄ

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä

Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä Pohjois-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen toimiva liikennejärjestelmä alueellisen kilpailukyvyn edellytyksenä 9.6.2009 Jussi Rämet Suunnittelupäällikkö Keski-Pohjanmaan liitto Sisältö Toimintaympäristön

Lisätiedot

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 185/2005 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ HE 185/2005 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2005 TOISEN LISÄTALOUSARVIOESITYKSEN (HE 161/2005 vp) TOISESTA TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 KULUTTAJAVIRASTON TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE KUV/1071/21/ 01. Kuluttajaviraston toimintamenot (siirtomäärärahat 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 4 789 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää Kuluttaja-lehden

Lisätiedot

Suomi tarvitsee vetävät väylät!

Suomi tarvitsee vetävät väylät! Kauppakamariryhmä 2.3.2011 Suomi tarvitsee vetävät väylät! Yritysten kilpailukyvyn vahvistaminen ja toimintaedellytysten turvaaminen valtakunnallisesti edellyttää tehokkaita liikenneyhteyksiä. Toimivat

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä

Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Tieverkollinen selvitys valtatien 26 ja maantien 387 palvelutasosta, rooleista ja kehittämisestä Jussi Kailasto Yksikön päällikkö, Liikennejärjestelmä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vetävät väylät 13.9.2017

Lisätiedot

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä

Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä Tiestö ja kulkeminen harvan asutuksen alueen tieverkon rooli kuljetusjärjestelmässä 27.5.2013 Timo Mäkikyrö 29.5.2013 1 Sisältö POP ELY Tieluokituksesta, mikä on vähäliikenteinen tie Vähäliikenteisten

Lisätiedot

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016

Espoo E/80/223/2015. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Espoo Ei julkinen E/80/223/2015 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2016 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2016 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus

05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus 05. Euroopan rakennerahastojen ohjelmien toteutus S e l v i t y s o s a : EU:n ohjelmakauden 2000 2006 sekä ohjelmakauden 2007 2013 rakennerahasto-ohjelmia rahoittavan Euroopan sosiaalirahaston toimenpiteillä

Lisätiedot

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala

Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta Talousjohtaja Kristiina Tikkala Liikenneviraston talousarvioesitys 2017 Liikenne- ja viestintävaliokunta 06.10.2016 Talousjohtaja Kristiina Tikkala Talousarvioesitys 2017 JTS määrärahakehykset 2016-2021 Hallitus esittää Liikenneverkolle

Lisätiedot

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus

Petri Keränen. Pohjois-Savon ELY-keskus Petri Keränen Pohjois-Savon ELY-keskus 30.10.2014 KESTÄVÄ KEHITYS KANNATTAVA JA KEHITTYVÄ YRITYSTOIMINTA TOIMIVA ALUERAKENNE ELYjen palvelut Yrityksille ja yhteisöille Osaava työvoima Maatalouden tuki

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto ja toimialan yhteiset menot 01. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (29.01, osa) Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

Talousarvioesitys Liikenneverkko

Talousarvioesitys Liikenneverkko 10. Liikenneverkko S e l v i t y s o s a : Liikenneverkko muodostuu maantieverkosta, rataverkosta ja vesiväylistä. Maantieverkon pituus oli 78 162 km, rataverkon pituus 5 919 km ja vesiväylien pituus 16

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Henkilö- ja tavaraliikenteen arvioidaan kasvavan noin 2 % vuonna 2003. Sen jälkeen vuosikasvuksi arvioidaan edelleen

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1

HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1 HELSINGIN KAUPUNGINHALLITUS 191 1 LAUSUNTO UUDENMAAN TIEPIIRIN TOIMINTA- JA TALOUSSUUN- NITELMASTA 2006-2009 Khs 2005-947 Uudenmaan tiepiirin TTS:ssa esitetyt tienpidon keskeiset näkökohdat ja linjaukset

Lisätiedot

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia

Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Tieverkon ylläpidon perusviestejä tukevaa materiaalia Versio 28.8.2006 2 Ylläpidon toimintaympäristö 2006 Tieverkko 78 168 km (65 % päällystetty) Liikennesuorite 34 Mrd ajokm/v Vuotuinen ylläpito 0,22

Lisätiedot

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 30 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. (30.01, osa) Hallinto ja tutkimus 01. Maa- ja metsätalousministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa

Lisätiedot

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017

GTK/373/02.00/2016. Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS Ei julkinen GTK/373/02.00/2016 Geologian tutkimuskeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2017 GEOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS TAE 2017 1 LIITEMUISTIO Ei julkinen 32.20.01 Geologian tutkimuskeskuksen

Lisätiedot

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006

TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 184/53/06 Liikenne- ja viestintäministeriö Tiehallinto 19.4.2007 TIEHALLINNON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2006 Valtiontalouden tarkastusvirasto antaa Tiehallinnon tilintarkastuksesta varainhoitovuodelta

Lisätiedot

Matkanopeudet HSL-alueella 2011

Matkanopeudet HSL-alueella 2011 Matkanopeudet HSL-alueella Matkanopeudet HSL-alueella HSL Helsingin seudun liikenne HSL Helsingin seudun liikenne Opastinsilta A PL HSL puhelin (9) 4 www.hsl.fi Lisätietoja: Marko Vihervuori puhelin 9

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä, 23.3.2006. Ysiväylä osana valtakunnan tieverkkoa

Liikenne- ja viestintäministeri Susanna Huovinen Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä, 23.3.2006. Ysiväylä osana valtakunnan tieverkkoa Ysiväylä kansallinen kehityskäytävä, 23.3.2006 Ysiväylä osana valtakunnan tieverkkoa Hyvät kuulijat, Kiitokset kutsusta saapua puhumaan tänne ysiväyläseminaariin. Jokainen meistä on jostain kotoisin, ja

Lisätiedot

28.11.2012 Matti Vehviläinen

28.11.2012 Matti Vehviläinen Satakunnan ajankohtaiset liikennehankkeet Perustienpidon tilannekatsaus (Satakunta) Yhteysvälihankkeen Turku Pori eteneminen Muita Satakunnan tieverkon kehittämiskohteita 28.11.2012 Matti Vehviläinen Perustienpito

Lisätiedot

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ

HE 232/2004 vp. HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ HE 232/2004 vp HALLITUKSEN ESITYS EDUSKUNNALLE VUODEN 2004 KOLMANNEN LISÄTALOUSARVIO- ESITYKSEN (HE 207/2004 vp) TÄYDENTÄMISESTÄ Viitaten tämän esityksen yleisperusteluihin ja yksityiskohtaisten perustelujen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/

Helsingin kaupunki Esityslista 30/ (5) Yleisten töiden lautakunta Ko/ Helsingin kaupunki Esityslista 30/2016 1 (5) 2 Yleisten töiden lautakunnan lausunto Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne- ja infrastruktuuri -vastuualueen tienpidon ja liikenteen

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat. Anders Östergård Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ajankohtaiset liikenneasiat Anders Östergård 17.02.2015 Vt 8 Sepänkylän ohitustie - Avattu liikenteelle, viimeistelytyöt menossa, Skanska Infra pääurakoitsija - Urakkasumma

Lisätiedot

Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus

Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III-Lahnus 1 Vihdintien kehittämisselvitys välillä Kehä III Lahnus Tiehallinto, Uudenmaan tiepiiri Espoon kaupunki Vantaan kaupunki Destia Selvitysalue Vihdintien

Lisätiedot

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 28 VALTIOVARAINMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto 01. Valtiovarainministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä 95 000 euroa. S e l v i t y s o s a : Lisäys

Lisätiedot

Talousarvioesitys 2016

Talousarvioesitys 2016 1(5) Talousarvioesitys 30. Tilastotoimi, taloudellinen tutkimus ja rekisterihallinto Selvitysosa: Valtion tilastotoimen tehtävänä on vastata yhteiskuntaoloja ja niiden kehitystä kuvaavien tilastojen laatimisesta

Lisätiedot

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi

Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi Liikennevirasto ja vastuullinen hankintatoimi 12.4.2018 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset. Vastaamme Suomen teistä,

Lisätiedot

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Valtiovarainministeriö Kirjaamo. VM/13/02.02.01.01/2009, ohje 5.2.2009. Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010 1(5) Pvm Datum 342009 Dnro Dnr TK-21-893-08 Vastaanottaja Mottagare Valtiovarainministeriö Kirjaamo Viite Ref Asia Ärende VM/13/02020101/2009, ohje 522009 Tilastokeskuksen talousarvioehdotus vuodelle 2010

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Selvitysosa: Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne- ja viestintäpoliittisia

Lisätiedot

Tiivistelmä. Tiivistelmä 1 (5)

Tiivistelmä. Tiivistelmä 1 (5) Tiivistelmä 1 (5) Tiivistelmä Selvityksessä on arvioitu yhdyskuntarakenteen vaikutusta liikenneturvallisuuteen Espoon kaupungissa sekä kahdeksassa muussa kaupungissa Suomessa. Työn tavoitteena on löytää

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö edistää yhteiskunnan toimivuutta ja väestön hyvinvointia huolehtimalla siitä, että kansalaisten

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014

Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.2014 Liikenneinfran ylläpito ja kehittäminen vertailua Suomen ja Ruotsin välillä 3.6.214 Ruotsin suunnitelma 214 225 perusteet hallituksen päätökselle Tavoitteena: kansantalouden kannalta tehokas, kansainvälisesti

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Liikenne- ja viestintäministeriö 21. Liikenne- ja viestintäministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään lisäystä

Lisätiedot

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 31 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN HALLINNONALA S e l v i t y s o s a : Liikenne- ja viestintäministeriö toteuttaa yhdessä hallinnonalan virastojen ja laitosten kanssa hallituksen liikenne-

Lisätiedot

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017

Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 2.4.2014 Pirkanmaan tienpidon ja liikenteen suunnitelma 2014 2017 Toimintaympäristö Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (tekstissä jatkossa ELYkeskus) Tienpidon ja liikenteen suunnitelmassa

Lisätiedot