POHJOIS-SUOMEN SENIORIKASTE ARVIOINTISUUNNITELMA ( )

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-SUOMEN SENIORIKASTE ARVIOINTISUUNNITELMA ( )"

Transkriptio

1 POHJOIS-SUOMEN SENIORIKASTE ARVIOINTISUUNNITELMA ( )

2 Sisällysluettelo 1. Arvioinnin tausta ja tarpeet Arvioinnin tavoitteet ja kohteet Miten hankkeen organisointi on onnistunut? Miten hankkeen ja eri toimijoiden välinen yhteistyö on toiminut hanke-aikana? Miten tavoitteenasettelu on onnistunut? Miten hankkeelle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet? Millaisia tuloksia ja vaikutuksia kehittämistyö on tuottanut? Miten kehittämistyön tuotosten juurruttaminen ja levittäminen on onnistunut? Mitä muuta haluat sanoa? Arvioinnin menetelmät Arvioinnin aikataulu, resurssit ja raportointi Arviointitiedon hyödyntäminen

3 1. Arvioinnin tausta ja tarpeet SenioriKaste on saanut STM:n Kaste-ohjelman mukaisen 1,2 milj. euron kehittämisrahoituksen ikäihmisten kotiin annettavien palvelujen kehittämiseen ajalle Hanketta hallinnoi Kokkolan kaupunki. Hanke koostuu neljästä toiminnallisesta osakokonaisuudesta: Kainuu, Keski-Pohjanmaa, Lappi ja Oulunkaari. SenioriKaste-hankkeen tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja, jotka tukevat erityisesti ikääntyneiden kotona asumista. Hankkeessa on kolme toimintalinjaa, joita kehittämistyöhön osallistuvat alueet painottavat toiminnassaan alueellisten tarpeiden perusteella. Toimintalinjat ovat: 1. Kotona asumisen tukeminen 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen 3. Kuntouttavan toiminnan ja osaamisen kehittäminen Kaste-ohjelmiin on sisäänrakennettu arviointivelvoite. Kaste-ohjelman hankkeissa arviointi on tiivistetysti sitä, että kehitetyt uudet toimintamallit dokumentoidaan, tuodaan näkyväksi ja pohditaan niiden juurruttamisen mahdollisuuksia (Kivipelto&Johnsson, 21). Arvioinnin avulla hankitaan tietoa siitä, miten hankkeen toiminnalle asetetut tavoitteet on saavutettu ja mitä muita mahdollisia muutoksia tai vaikutuksia on saatu aikaiseksi. Oppimisen näkökulmasta arvioinnissa on hyödyllistä tarkastella toiminnan vahvuuksia ja onnistumisia sekä myös hankaluuksia ja epäonnistumisia. Väliarviointi auttaa suuntaamaan ja terävöittämään toimintaa hankkeen loppukaudelle. Arvioinnissa selvitetään myös hankkeen tuloksia ja vaikutuksia ja niiden merkitystä asiakkaiden, työntekijöiden ja organisaation näkökulmasta. Arviointitiedon avulla voidaan nostaa esiin hankkeen aikana kehitettyjä hyviä käytäntöjä ja arvioida niiden hyödynnettävyyttä laajemminkin. Hankesuunnitelman mukaan arviointi toteutetaan itsearviointina ja sisäisenä arviointina. 2. Arvioinnin tavoitteet ja kohteet Arviointi on hankkeen toiminnan ja sen aikaansaamien tulosten, vaikutusten ja vaikuttavuuden selvittämistä. Arviointi on oppimisen sekä sen kautta toiminnan ja tulosten parantamisen väline. Arvioinnin tavoitteet voidaan jakaa kolmeen alueeseen: 3

4 1) Tilivelvollisuusarviointi keskittyy toiminnan taloudellisuuteen, tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen. Arvioinnissa selvitetään rahoittajalle ja päätöksentekijöille, miten annetut resurssit on käytetty ja mitä niillä on saatu aikaan. 2) Kehittämisarviointi on hankkeen toiminnan arviointia. Pääpaino on oman työn kehittämisessä, organisaation oppimisessa, suorituskyvyn parantamisessa sekä toimintatapojen kehittämisessä. Asiakkaiden ja työntekijöiden osallisuus arviointitiedon tuottamisessa on olennaista. Arvioinnin tuloksia tulkitaan yhdessä ja mietitään tarvittavia toimenpiteitä. 3) Tiedontuotantoarviointi tarkoittaa uuden tiedon tuottamista, uusien näkökulmien avaamista käsiteltävänä olevaan asiaan sekä uusien toimintamallien tuottamista arvioinnin ja lisääntyneen ymmärryksen avulla. Arviointitietoa käytetään asian syvällisempään tiedostamiseen, viestintään, tutkimukseen ja yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. SenioriKasteen arvioinnin tavoitteena on tuottaa tietoa näille jokaiselle osa-alueelle. Arvioinnissa kiinnitetään huomio kehittämistyön prosessiin, tuloksiin sekä vaikutuksiin. SenioriKasteen arvioinnin osa-alueet ovat seuraavat: 1) Organisointi 2) Yhteistyö 3) Tavoiteasettelun onnistuminen 4) Tavoitteiden toteutuminen 5) Tulokset ja vaikutukset 6) Juurruttaminen ja levittäminen Arvioinnin osa-alueille laaditaan arviointikysymykset. Arvioinnin osa-alueille: organisointi, yhteistyö ja tavoiteasettelun onnistuminen laaditaan yhteiset arviointikysymykset. Toiminnalliset osakokonaisuudet vastaavat oman kokonaisuutensa tavoitteiden, tulosten ja vaikutusten arvioinnista ja laativat omaan toiminnalliseen osakokonaisuuteen soveltuvat tarkemmat arviointikysymykset. Lisäksi hanketyöntekijät arvioivat hankkeen tavoitteiden toteutumista hankesuunnitelman liitteen 2 mittariston mukaan (SenioriKaste-hankkeen toiminnallisten osakokonaisuuksien painottamat toimintalinjat, toimenpiteet ja mittarit). SenioriKasteen arviointiprosessi on kuvattuna alla karkeasti. Hankkeen työntekijät arvioivat erityisesti SenioriKasteen organisoinnin ja yhteistyön toteutumista. Lisäksi he keräävät ja dokumentoivat koko hankkeen ajan tietoa, jota voidaan hyödyntää arvioinnissa. Väliarvioinnin painopisteenä on hankkeen tavoiteasettelun onnistuneisuus ja tavoitteiden toteutuminen sekä hankkeen etenemisen tukeminen. Arvioijina ovat erityisesti toiminnallisten osakokonaisuuksien työryhmissä ja kehittäjinä olevat työntekijät sekä ohjausryhmän ja alueellisten koordinaatioryhmien jäsenet. Loppuarvioinnissa arvioijina toimivat em. lisäksi myös asiakkaat, yhteistyökumppanit ja kuntien ja kuntayhtymien työntekijät ja esimiehet. 4

5 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset osakokonaisuudet Kuntien työntekijät Sidosryhmät Organisointi 7) Yhteistyö Tavoiteasettelu 8) Tavoitteiden toteutuminen Tulokset ja vaikutukset Juurruttaminen ja levittäminen Prosessiarviointi koko hankkeen ajan: hankkeen työntekijät Väliarviointi 6/15: hankkeen työntekijät, työryhmät, ohjausryhmä Loppuarviointi 6/16: asiakkaat, työntekijät, esimiehet, yhteistyökumppanit Kuvio 1. SenioriKasteen arviointiprosessi. Arvioinnin osa-alueille laaditaan kysymykset, joihin arvioinnilla haetaan vastauksia. Tarkoituksenmukaisia kysymyksiä on syytä miettiä jo kehittämistyön alkuvaiheessa, vaikkakin joskus arviointikysymykset syntyvät tai tarkentuvat vasta prosessin aikana. Alla on kysymysmalleja arvioinnin osa-alueille Miten hankkeen organisointi on onnistunut? Kysymyksellä haetaan vastausta sekä koordinaation että toiminnallisten osakokonaisuuksien hallinnoinnin onnistumiseen. Siirtyminen laajoihin hankekokonaisuuksiin asettaa omat haasteensa, joista voidaan oppia tulevissa hankkeissa. 1. Miten SenioriKasteen organisointi (johto, koordinointi, hallinto, talous, yhteistyö) on mielestäsi toiminut a) Pohjois-Suomen alueella, b) oman toiminnallisen osakokonaisuuden alueella? 2. Miten hankkeen viestintä on onnistunut? 3. Miten ikääntymistä koskeva tietotuotanto on kehittynyt hankkeen aikana? 2.2. Miten hankkeen ja eri toimijoiden välinen yhteistyö on toiminut hankeaikana? Ikäihmisten hyvinvoinnin, terveyden ja toimintakyvyn tukeminen edellyttää monitoimijaista yhteistyötä niin julkisten kuin yksityisten ja järjestöjen toimijoiden kesken. Yhteistyövelvoite 5

6 on kirjattu myös uuteen vanhuspalvelulakiin. Kysymyksellä selvitetään kehittämistyön aikaisen yhteistyön toimivuutta. Miten SenioriKasteen yhteistyö on onnistunut seuraavien yhteistyökumppaneiden kanssa? - päättäjät - sairaanhoitopiiri - terveyskeskus - sosiaalipalvelut - muut kunnan toimialat - järjestöt - oppilaitokset (yliopisto, korkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset) - sosiaalialan osaamiskeskukset - muut kehittämishankkeet - toiminnalliset osakokonaisuudet keskenään 2.3. Miten tavoitteenasettelu on onnistunut? Tavoiteasettelun onnistumista arvioidaan hankkeen puolivälin väliarvioinnissa ohjausryhmässä sekä toiminnallisten osakokonaisuuksien kehittäjäryhmissä. Arviointi antaa palautetta hankkeen etenemisestä sekä auttaa fokusoimaan hankkeen loppuajan työskentelyä odotettavien tulosten kannalta olennaisiin toimenpiteisiin. Arviointikysymykset ovat: 1. Miten SenioriKasteen yhteiset tavoitteet vastaavat käytännön tarpeita? 2. Missä määrin on edetty tavoitteen suuntaan? 3. Ovatko tavoitteet muuttuneet, jos niin miten ja miksi? 4. Missä asioissa on onnistuttu ja mikä sitä on edesauttanut? 5. Mitä olisi kannattanut tehdä toisin mitkä asiat ovat vaikeuttaneet tavoitteiden toteutumista? 6. Mitkä ovat jo nähtävillä olevat kehittämistoimien vaikutukset? 7. Mihin tulee keskittyä jatkossa? 2.4. Miten hankkeelle asetetut tavoitteet ovat toteutuneet? SenioriKasteen yhteiset tavoitteet on kirjoitettu hankesuunnitelmaan seuraavasti: Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen 6

7 Kehitetään kotona asumista tukevien palvelujen laatua ja vaikuttavuutta. Vahvistetaan asiakkaan omistajuutta omassa palveluprosessissaan. Sovelletaan ja otetaan käyttöön uusia palvelumuotoja (esim. perhehoitoa, joustavaa vuorohoitoa Kehitetään muistisairaan asiakkaan palveluprosessimallia huomioiden laajaalaisesti ennakoivan, kuntouttavan ja korjaavan työn osuus, seuranta ja arviointi Kehitetään ikääntyvän asiakkaan palvelutarpeen arviointia ja sen perusteella joustavaa palvelumuotoilua Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Otetaan käyttöön sosiaalista kanssakäymistä tukevia ja vahvistavia sosiokulttuurisia menetelmiä ikääntyvien arjen rikastuttamiseksi Edistetään ja tuetaan ikääntyvien osallisuuden vahvistumista sekä vertaistoiminnan malleja Kootaan monitoimijaisia verkostoja ja luodaan yhteistyörakenteita toimimaan yhteistyössä julkisen sektorin kanssa Toimintalinja 3. Kuntouttavan toiminnan ja osaamisen kehittäminen Kehitetään aivoterveyden edistämisen malli ja ehkäisevän kuntoutuksen sisältöjä ja toimintatapoja Kehitetään ja otetaan käyttöön asiakkaiden toimintakykyä, kotona selviytymistä sekä palveluprosessin omistajuutta tukeva palveluohjauksen toimintamalli Vahvistetaan ikääntyvien asiakkaiden, omaishoitajien ja vanhuspalvelujen henkilöstön kuntouttavaa osaamista Toiminnalliset osakokonaisuudet painottavat yhteisiä tavoitteita omien lähtökotiensa ja tarpeidensa pohjalta. Jokainen osakokonaisuus on kuvannut oman 7

8 kehittämistyönsä tarkennetut tavoitteet hankekorttiin, joka on luettavissa Innokylässä: Toiminnallinen osakokonaisuus on kuvannut kehittämistyönsä prosessina: tavoitteet toimenpiteet tuotokset vaikutukset juurruttaminen. Osakokonaisuus laatii tarkennetut arviointikysymykset hankekorttiinsa kirjaamien yksilöityjen tavoitteiden perusteella. Tavoitteiden toteutumiseen liittyviä arviointikysymyksiä voivat olla esimerkiksi: 1. Mitä kotona asumista mahdollistavia ja tukevia palveluja on hankkeen aikana otettu käyttöön? 2. Miten sosiaali-, perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyö on kehittynyt ikäihmisten asioissa? 3. Miten ikäihmisen omaa osallisuutta ja voimavarojen tukemista on edistetty? 4. Miten ikäihmisten turvallista ja esteetöntä asumista on kehitetty? 5. Miten muistiasiakkaan palveluprosessi on kehittynyt? 6. Miten aivoterveyttä edistävää tietoa ja toimintaa on voitu lisätä? 7. Miten kuntouttava työote ja voimavaralähtöinen ajattelu toteutuvat asiakkaan arjessa? 8. Miten asiakkaan osallisuutta hoito- ja palvelusuunnitelmassa laadinnassa on vahvistettu? 9. Miten ikäihmisten, omaisten ja henkilökunnan kuntouttavaa osaamista on lisätty? 10. Ovatko asenteet ikäihmisiä ja muistisairauksia kohtaan muuttuneet hankkeen aikana? Miten? 2.5. Millaisia tuloksia ja vaikutuksia kehittämistyö on tuottanut? Kehittämistyön tuloksia ovat esimerkiksi tavoitteen mukainen muutos toiminnassa ja sen merkitys asiakkaiden, työntekijöiden ja palvelujen toimivuuden näkökulmasta. Vaikutuksia ovat osoitetut muutokset ja hyödyt asiakkaiden hyvinvoinnin ja palvelujen toteuttajan näkökulmasta. Mahdollisia arviointikysymyksiä ovat: 1. Mikä on asiakkaan pärjäämisen kannalta ollut merkityksellisin muutos kehittämistyön aikana? 2. Mikä on oman työsi kannalta ollut merkityksellisin muutos kehittämistyön aikana? 3. Millaisia hyviä käytäntöjä kehittämistyö on saanut aikaan? 4. Mitä odottamattomia tai tarkoittamattomia vaikutuksia kehittämistyön aikana on tullut? 8

9 2.6. Miten kehittämistyön tuotosten juurruttaminen ja levittäminen on onnistunut? Kehittämistyön voidaan katsoa onnistuneen, jos sen seurauksena toiminta on muuttunut parempaan suuntaan ja kehitetyt toiminnot jäävät osaksi organisaation toimintoja. Tavoitteena on myös, että kehittämistyön tulokset ja toimintamallit ovat hyödynnettävissä ja levitettävissä laajemminkin alueellisesti ja valtakunnallisesti. Mahdollisia arviointikysymyksiä ovat: 1. Miten kehittämistyön tuotosten/hyvien käytäntöjen juurruttaminen omaan perustyöhön on onnistunut? 2. Miten hyvien käytäntöjen levittäminen muille toimijoille onnistuu? 2.7. Mitä muuta haluat sanoa? Aina on tärkeä kysyä viimeiseksi, mitä muuta haluat vielä sanoa? 3. Arvioinnin menetelmät Arviointi toteutetaan ensisijaisesti sisäisenä arviointina. Itsearviointi on sekä henkilökohtaista suorituksen arviointia että yhteisöllistä, esim. työryhmien tekemää arviointia. Hankkeiden emo-organisaatioilla on käytössään erilaisia palaute- ja arviointijärjestelmiä, joita hyödynnetään arviointitiedon kokoamisessa. Asiakastietoa kerätään mm. vanhusneuvostojen, asiakasraatien, haastattelujen ja kyselyjen avulla. Webropol-kyselyjä käytetään esim. työntekijöiltä ja yhteistyökumppaneilta kerättävän tiedon kokoamiseen. Hanketyölle on tunnusomaista prosessimainen eteneminen sekä ratkaisuvaihtojen ja etenemisväylien moninaisuus. Koko hankkeen ajan tehdään prosessiarviointia, jossa tarkastellaan millaisen toiminnan kautta tulokset ja vaikutukset ovat syntyneet. Arvioinnin kohteena on sekä prosessi että tulokset. Kerätty tieto palvelee palautteen antajana ja ohjaa toimintaa tavoitteen suuntaan. Tiedonkeruumenetelmiä ovat mm Kehittämistyön rinnalla tapahtuva tiedonkeruu ja arviointi - Hankkeen työntekijät pitävät päiväkirjaa/laativat muistiot käymistään keskusteluista eri toimijoiden kanssa - Erilaiset kyselyt ja haastattelut asiakkaille ja sidosryhmille - Hankkeet kuvataan hankekorteille, joita tarvittaessa päivitetään - Toimintaraportit laaditaan hankehallinnoijalle n. 4 kertaa vuodessa - Hankkeen työntekijät reflektoivat prosessin etenemistä säännöllisesti keskenään ja vanhuspalvelujen työntekijöiden kanssa - Kainuussa on käytössä puolivuosittain täytettävä itsearviointilomake 9

10 - Hankkeen järjestämissä tilaisuuksissa (koulutukset, seminaarit) kerätään osallistujatiedot sekä palaute tapahtuman sisällöstä - Arvioinnin toteuttamisessa hyödynnetään mahdollisuuksien mukaan oppilaitoksia Hankkeen työryhmissä tapahtuva tiedonkeruu ja arviointi - SenioriKasteen hanketiimin kuukausikokouksessa vakioasiana on katsaus kehittämistyöhön etenemiseen kullakin alueella - Vertaisarviointia toiminnallisten osakokonaisuuksien kesken myöhemmin sovittavalla tavalla - Toiminnallisten osakokonaisuuksien työryhmissä arvioidaan alueella ja ryhmän vastuulla olevaa kehittämistyötä sekä hankkeen etenemistä ja tavoitteiden toteutumista - Asiakkaat, vanhusneuvostojen ja järjestöjen edustajat arvioivat kehitettäviä toimintamalleja käyttäjien näkökulmasta - Alueellisten koordinaatioryhmien jäsenet seuraavat ja tukevat hankkeen etenemistä alueellaan ja arvioivat kokouksissaan hankeen etenemistä ja tavoitteiden toteutumista - Hankkeen ohjausryhmä vastaa koko hankkeen seurannasta ja tavoitteiden toteutumisesta Raportointi hankkeen rahoittajalle - Toiminnalliset osakokonaisuudet toimittavat hallinnoijalle kerran vuodessa maksatushakemuksen, joka sisältää talouden toteutumisen ja toiminnallisen raportin seuranta-ajalta. Hallinnoija kokoaa AVI:lle yhteisen maksatushakemuksen. 4. Arvioinnin aikataulu, resurssit ja raportointi Hankesuunnitelman mukaan arviointi tehdään sisäisenä arviointina eikä hankkeeseen ole varattu määrärahaa ulkopuolisen arvioinnin hankkimiseen. Arvioinnista vastaa hankejohtaja yhdessä toiminnallisten osakokonaisuuksien hanketyöntekijöiden kanssa. Prosessiarviointia toteutetaan koko hankkeen ajan osana hanketoimijoiden perustyötä. Väliarviointi toteutetaan touko-kesäkuussa 2015 ensisijaisesti kohdentaen ohjausryhmälle, alueellisille koordinaatioryhmille ja keskeisille avainhenkilöille. Loppuarviointi toteutetaan touko-kesäkuussa 2016 esim. webropol-kyselynä ohjausryhmälle, keskeisille toimijoille ja sidosryhmille. 10

11 Eri lähteiden kautta koottu arviointitieto kootaan yhteiseksi raportiksi, joka on osa SenioriKasteen loppuraporttia. Arvioinnin tulokset raportoidaan erikseen myös toiminnallisille osakokonaisuuksille, jotta arvioinnin kautta saatua palautetta voidaan hyödyntää kehittämistyössä edelleen. 5. Arviointitiedon hyödyntäminen Arvioinnin kautta saatu tieto analysoidaan ja tuodaan yhteiseen keskusteluun johtopäätösten tekemistä varten. Väliarvioinnin perusteella tarkistetaan, onko tehty kehittämistyö ollut tavoitteiden suuntaista, onko tavoitteita tarkistettava ja mihin tulee keskittyä jatkossa. Arviointi antaa myös hankkeen toimijoille mahdollisuuden oman työn kehittämiseen. Loppuarvioinnissa pääpaino on hankkeen kehittämistyön tulosten ja vaikutusten onnistuneisuuden arvioinnissa. Rahoittajalle arviointi antaa tietoa siitä, miten hanke on vastannut sille asetettuihin odotuksiin. Arviointitieto on keskeisessä roolissa kehitettyjen toimintamallien ja työkäytäntöjen juurruttamisessa arkityöhön niin omassa kunnassa kuin laajemmin alueellisesti ja valtakunnallisesti. Arviointitietoa tarvitaan myös mahdollisen jatkohankkeen suunnittelun ja toteuttamisen pohjaksi. 11

12 Liite SenioriKasteen arviointiviitekehys Colin Robsonin (2001) mallia mukaillen Arvioinnin tarkoitus Varmistaa hankkeen etenemisen tavoitteiden suuntaan Tilivelvollisuus rahoittajalle Selkeyttää ja tuo näkyväksi hankkeen tuotokset ja vaikutukset Mahdollistaa työn kehittämisen ja organisaation oppimisen onnistumisten ja epäonnistumisten kautta. Jäsentää ja tuo esiin hankeaikana tuotettua tietoa Aineiston hankintastrategia 1. Suunnitelmallisuus 2. Verkostojen luominen ja ylläpito 3. Osallistumismahdollisuuksien luominen 4. Dokumentointi Arviointikysymykset 1. Miten hankkeen organisointi on onnistunut? 2. Miten toimijoiden välinen yhteistyö on toiminut? 3. Miten tavoitteenasettelu on onnistunut? 4. Miten hankkeen tavoitteet ovat toteutuneet? 5. Millaisia tuloksia ja vaikutuksia kehittämistyö on tuottanut? 6. Miten kehittämistyön tuotosten juurruttaminen ja levittäminen on onnistunut? Menetelmät 1. Toiminnan dokumentointi (muistiot, pöytäkirjat jne) 2. Haastattelut, kyselyt, keskustelutilaisuudet 3. Vertaiskehittäminen 4. Hankekortit 5. Toteumaraportit 6. Sähköiset kyselyt 7. Opinnäytteet Hankkeen logiikka Ehkäisevä ja kuntouttava työtapa sekä hyvä palveluohjaus ylläpitävät ikääntyneen toimintakykyä ja mahdollistavat kotona asumisen. Ikääntynyt ihminen nähdään voimavarojensa kautta aktiivisena ja osallistuvana toimijana. Ylisektorinen yhteistyö ikäihmisten palveluissa parantaa ikääntyneen elämänlaatua. Hyvä ammatillinen osaaminen ja voimavaralähtöinen työote lisäävät palvelujen laatua ja asiakastyytyväisyyttä. 12

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä

SenioriKasteen väliarviointi 06/ koonti ja esittely Ohjausryhmä Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen väliarviointi 06/2015 - koonti ja esittely Ohjausryhmä 4.11.2015 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät

Lisätiedot

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016

SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Keski-Pohjanmaa / Kainuu / Oulunkaari / Lappi SenioriKasteen loppuarviointi 08/2016 Ohjausryhmä 20.9.2016 Liisa Ahonen Arviointiprosessi arviointisuunnitelma 12.1.2015 Hankkeen työntekijät Toiminnalliset

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA ARVIOINTISUUNNITELMA MINNE TÄTÄ HYVINVOIN- TIPALVELUJEN KÄRRYÄ OIKEIN VIEDÄÄN? TULTIIN PORUKALLA SIIHEN TULOKSEEN, ETTÄ PARAS TARTTUA ITSE OHJAUSPYÖ- RÄÄN. Sisältö 1. KAMPA-hanke ja sen tavoitteet... 2

Lisätiedot

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen...

1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2. 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3. 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... Arviointisuunnitelma Sisältö 1 Arvioinnin tausta ja tarpeet... 2 2. Arvioinnin tavoitteet, tiedonkeruu ja resurssit... 3 3 Arviointitiedon käsittely ja tulosten koostaminen... 5 6 Hyvien käytäntöjen käyttöönotto

Lisätiedot

RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO - Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Arviointisuunnitelma 1.7.2013 31.10.2014 7.11.2013 Eksote (Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri) Kouvolan kaupunki Etelä-Kymenlaakson kunnat

Lisätiedot

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 2011-2013 Arviointisuunnitelma Vuokko Lehtimäki Anni Kuhalainen 1 Arvioinnin tavoite Kastehankkeilta edellytetään omaa arviointia (mm. rahoituksen edellytys, kuntatoimijoiden

Lisätiedot

Sopimus Seniori Kaste-hankkeen yhteistyöstä, hallinnoimisesta ja organisoimisesta. Pl Kokkola. puh.

Sopimus Seniori Kaste-hankkeen yhteistyöstä, hallinnoimisesta ja organisoimisesta. Pl Kokkola. puh. SOPIMUS Sopimus Seniori Kaste-hankkeen yhteistyöstä, hallinnoimisesta ja organisoimisesta 1. Sopimuksen osapuolet Hankkeen hallinnoija Hallinnoivan tahon yhteyshenkilö Kokkolan kaupunki Pl 43 67101 Kokkola

Lisätiedot

suositukset rahoittajille

suositukset rahoittajille EU:n rakennerahastokauden 2007 2013 Paremmat arjentaidot ja opintojen kautta töihin -ohjelman Opetushallituksen rahoittamassa koordinaatiohankkeessa tehtyyn tutkimukseen perustuvat suositukset rahoittajille

Lisätiedot

Leila Mukkala projektipäällikkö

Leila Mukkala projektipäällikkö SenioriKaste-hanke Leila Mukkala projektipäällikkö p Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen Toimintalinja 3. Kuntouttavan

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA 1 VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet

Lisätiedot

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke

Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke Parempi Arki Väli-Suomen Kastehanke 1.3.2015 31.10.2017 Viestintäsuunnitelma Jessica Fagerström Satu Raatikainen 15.9.2015 Päivitetty 4.12.2015 Parempi Arki-hankkeen tausta, tavoitteet ja organisaatio

Lisätiedot

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus

Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Ennaltaehkäisevien ja kuntoutumista tukevien toimintatapojen sekä kehittämistarpeiden kartoitus Kotihoidon, tukipalveluiden ja palveluohjauksen henkilökunnalle syksyllä 2014 1. Ikä Vastaajien määrä: 86

Lisätiedot

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala

SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS Projektipäällikkö Leila Mukkala SENIORIKASTE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS JOHTAJIEN TYÖKOKOUS 14.10.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Hankkeen tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen palveluprosessimallin luominen, jossa

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 Etunimi Sukunimi Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden

Lisätiedot

Ikäihminen toimijana hanke

Ikäihminen toimijana hanke Ikäihminen toimijana hanke Väliarviointi 4/2014 Johtoryhmä 28.4.2014 LAPPI: väliarviointi 4/2014 Hanketyönä on kunnissa kirjattu vanhussuunnitelma (5 ) ikääntyneen väestön tukemiseksi. Vanhusneuvoston

Lisätiedot

kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut asiakasta kuunnellen

kaventaa hyvinvointi- ja terveyseroja järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteet ja palvelut asiakasta kuunnellen VIESTINTÄSUUNNITELMA 1. Kaste-ohjelma ja sen tavoitteet Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma Kaste on sosiaali- ja terveysministeriön pääohjelma. Sen avulla johdetaan ja uudistetaan

Lisätiedot

SenioriKasteen ohjausryhmä 3/15. Videoyhteys Silta IP: Tavoitettavuusnumero: (tämä on myös istunnon numero) Pin-koodi: 3550

SenioriKasteen ohjausryhmä 3/15. Videoyhteys Silta IP: Tavoitettavuusnumero: (tämä on myös istunnon numero) Pin-koodi: 3550 SenioriKasteen ohjausryhmä 3/15 Aika 26.5.2015 klo 14-16 Paikka Kaupungintalo, kokoustila Minerva Videoyhteys Silta IP: 212.50.128.218 Tavoitettavuusnumero: 800169002 (tämä on myös istunnon numero) Pin-koodi:

Lisätiedot

Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola

Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola 19.2.2015 Projektipäällikkö Leila Mukkala Muistikoordinaattori Saara Bitter Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä Anitta Mikkola Kehittäjäsosiaalityöntekijä Tuula Anunti Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen

Lisätiedot

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa?

Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Miten asiakasarviointia on suunniteltu toteutettavaksi ESR TL5:n hankkeissa? Arviointityö Sokrassa Arviointityön tarkoituksena on paitsi tuottaa arviointiin/ seurantaan liittyviä tuloksia Sokra-koordinaatiolle

Lisätiedot

osakokonaisuus Johtajien työkokous

osakokonaisuus Johtajien työkokous SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Johtajien työkokous 2722015 27.2.2015 Tavoitteet Toimintalinja 1. Kotona asumisen tukeminen Toimintalinja 2. Ikääntyvien arjen sisältöjen monipuolistaminen

Lisätiedot

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala

SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala SenioriKaste hanke Lapin toiminnallinen osakokonaisuus Lapin toimintayksikön ohjausryhmä Projektipäällikkö Leila Mukkala Lapin toiminnallisen osakokonaisuuden tavoitteet Muistisairaan ihmisen alueellisen

Lisätiedot

SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014. Potkua ja parastamista kehittämistyöhön

SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014. Potkua ja parastamista kehittämistyöhön SenioriKasteen aloitusseminaari Kokkolassa 12.9.2014 Potkua ja parastamista kehittämistyöhön SenioriKaste on Pohjois-Suomen Kaste-alueen vanhustyön kehittämishanke vuosille 2014 2016. Hankkeessa on mukana

Lisätiedot

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE

KYSELY ASIAKASOSALLISUUS KÄRKIHANKKEEN TYÖPAJOIHIN OSALLISTUNEILLE LIITTEITÄ ASIKKAIDEN OSALLISTUMISEN TOIMINTAMALLI LOPPURAPORTTIIN Liite 1. Kyselylomake maakuntien työpajoihin osallistuneille, syksy 2016 Liite 2. Loppuarviointilomake maakuntien kokeilujen yhdyshenkilöille,

Lisätiedot

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II

VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II VÄLI-SUOMEN IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II 2011-2013 viestintäsuunnitelma Vuokko Lehtimäki Anni Kuhalainen IKÄKASTE ÄLDRE-KASTE II (2011-2013) Hankkeen tarkoitus ja tavoitteet Ikäkaste Äldre-kaste II -hanke toteuttaa

Lisätiedot

SenioriKasteen ohjausryhmä Muistio 5/16

SenioriKasteen ohjausryhmä Muistio 5/16 SenioriKasteen ohjausryhmä Muistio 5/16 Aika 17.2.2016 klo 13.05 14.35 Paikka Kaupungintalo, kokoustila Minerva Videoyhteys Silta IP: 212.50.128.218 Tavoitettavuusnumero: 800169002 (tämä on myös istunnon

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

SenioriKaste. Johtajat

SenioriKaste. Johtajat SenioriKaste Johtajat 2.11.2015 Hanketyöskentely Hanke tukee kuntien omaa kehittämistyötä Järjestämällä mm. kaikille yhteisiä työkokouksia (vertaistuki ja hyvien käytäntöjen jakaminen), seminaareja, koulutuksia

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 25.10.2013

Lisätiedot

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista

Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Valtakunnallisen vammaispalveluhankkeen merkityksestä ja tuloksista Pirkanmaan vammaisalan kehittämisfoorumi 22.8.2013, Ylöjärvi Marketta Salminen, projektipäällikkö Vammaispalvelujen valtakunnallinen

Lisätiedot

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa

Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 19.5.2017 1 Mitä muutosagentti tekee? Alueellisen iäkkäiden yhteen sovitetun palvelukokonaisuuden rakentaminen ja juurruttaminen

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä

Lisätiedot

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen

Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista. Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Ajatuksia liikunta- ja hyvinvointiohjelman arvioinnista Nuori Suomi ry 12.9.2012 Arviointipäällikkö Sanna Kaijanen Toiminnan kehittämisen kehä Kehittämistyö ei tapahdu tyhjiössä toimintaympäristön ja asiakkaiden,

Lisätiedot

Lape-hankkeen tulokset

Lape-hankkeen tulokset Lape-hankkeen tulokset P-K LAPE Pohjois-Karjala Valtakunnallinen Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE 1 Hankkeen perustiedot P-K LAPE Hankeaika: 1.3.2017-31.12.2018 Kärkihanke: Lapsi- ja perhepalveluiden

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori 14.10.2013

Lisätiedot

ARVIOINTISUUNNITELMA

ARVIOINTISUUNNITELMA VERKOTTAJA 2013 2016 -projekti - Päihde- ja mielenterveystyön kokemusta, vertaisuutta ja ammattiapua ARVIOINTISUUNNITELMA 1 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3

Lisätiedot

SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS

SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS SENIORIKASTE-HANKE LAPIN TOIMINNALLINEN OSAKOKONAISUUS Gerontologisen sosiaalityön työkokous 20.5.15 Kehittäjäsosiaalityöntekijä j Tuula Anunti HANKETIETOA Hankekokonaisuuden k k muodostaa yhteinen koordinaatio

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki

VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki VIESTINTÄSUUNNITELMA Hyve johtamisen kartta Projektisuunnittelija Taija Rintamäki 28.9.2012 Sivu 2 / 7 Sisältö 1 Projektin perustiedot 3 2 Tavoitteet ja pääviestit 3 3 Kohderyhmät 4 3.1 Sisäiset kohderyhmät

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät

Lisätiedot

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke

PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke PALJON TUKEA TARVITSEVAT PALJON PALVELUITA KÄYTTÄVÄT Kaste kehittämishanke 2015 2017 Kainuu Keski Pohjanmaa Lappi (Kolpene hakija/poske koordinoi) Länsi Pohja TAVOITTEET Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja

Lisätiedot

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen

Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Liikennevaloraportit 1-4/2015: Järjestämissopimusten toteutuminen Järjestämissopimusten toteutuminen strategisten painopisteiden näkökulmasta Sähköiset palvelut ja etäasiointi Perhepalvelut: Omahoitopalvelut,

Lisätiedot

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen

OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET. Opetusneuvos Anu Räisänen OPPIMISTULOSTEN ARVIOINNIN TAVOITTEET JA PERIAATTEET SEKÄ KEHITTÄMISHAASTEET Opetusneuvos Anu Räisänen ARVIOINNIN TAVOITTEET Hankkia ja analysoida tietoa valtakunnallisen koulutuspoliittisen ja koulutuksen

Lisätiedot

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE)

Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Organisaatio : Hämeen liitto Niittykatu 5 13100 Hämeenlinna Oma Hämeen LAPE -HANKKEEN VIESTINTÄSUUNNITELMA Hanke liittyy Lapsi- ja perhepalvelujen muutosohjelmaan (LAPE) Hankkeen nimi ja tavoite Nimi:

Lisätiedot

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi

Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella. Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona- ja Pois syrjästä Kaste hankkeet Satakunnan alueella Hanketoiminnan päällikkö Mari Niemi Yhteisvoimin kotona Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen

Lisätiedot

Hankkeen arviointisuunnitelma

Hankkeen arviointisuunnitelma 1 VERKOTTAJA 2013-2016 Hankkeen arviointisuunnitelma Tiina Saarinen 14.9.2013 2 SISÄLLYS 1 Johdanto 3 2 Hankkeen kuvaus ja päämäärä 3 3 Hankkeen tavoitteet 3 4 Hankkeen kohderyhmät 3 5 Hankkeessa tavoiteltavat

Lisätiedot

HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä

HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä HOPSY-aktiivinen opiskelija hyvinvoivassa oppimisympäristössä Hanke-esittely Anu Tuovinen, hankekoordinaattori SATAEDU Ammatillisen koulutuksen hyvinvointipäivät 23.-24.11.2011 Tampere Yhteistyöverkosto

Lisätiedot

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015

KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 KASTE / Kotona kokonainen elämä Tulokset 2015 Sara Haimi-Liikkanen Kehittämiskoordinaattori Etelä-Kymenlaakson toiminnallinen osakokonaisuus Asiakaspalaute osallistava haastattelu Vanhuspalvelulaissa (2013)

Lisätiedot

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI

Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI Alueellinen yhteistyö ja Ikäosaamiskeskus Lapissa PÄÄTÖSSEMINAARI 21.9.2016 Toiminta-alue Suomen maakunnista suurin kattaen 30 prosenttia koko maan pinta-alasta 21 kuntaa, seutukuntia 6 Kaksi asukasta

Lisätiedot

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA

SenioriKaste Lapin JOHTAJAT PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA SenioriKaste Lapin toiminnallinen osakokonaisuus JOHTAJAT 9.4.2015 PROJEKTIPÄÄLLIKKÖ LEILA MUKKALA Vanhuspalvelulaki Kunnalla on velvollisuus lli järjestää j hyvinvointia, i terveyttä, toimintakykyä ja

Lisätiedot

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI

VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Tuija Nikkari 2012 VÄLI- JA LOPPURAPORTOINTI Raportointikoulutus 23.8.12 Raportoinnin tarkoitus Raportoinnin tehtävänä on tuottaa tietoa projektin etenemisestä ja tuloksista rahoittajalle, yhteistyökumppaneille

Lisätiedot

POSKE-PÄIVÄT

POSKE-PÄIVÄT POSKE-PÄIVÄT 13-14.6.2013 Sote-rakenneuudistus t sekä tutkimus- tki ja kehittämistoiminnan haasteisiin vastaaminen Pohjois-Suomessa Leena Meriläinen Kaste-ohjelma, ohjelmapäällikkö Pohjois-Suomi Väkiluku

Lisätiedot

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki

IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki IKÄPALO- hanke Lahden kaupunki Heinolan kaupunki Hämeenlinnan kaupunki Vantaan kaupunki Jäbät creaa huikeit idiksii NHG ja PALMU Hankkeen tavoite Ikäpalo- hankkeessa vastataan vanhuspalvelulain tavoitteisiin

Lisätiedot

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.

Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2. OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12. Vammaispalvelujen valtakunnallinen kehittämishanke 2 OSA A (koskee koko hankeaikaa 1.9.2012 alkaen) Seurantakysely 1.9.2012 31.12.2012 Osahankkeen nimi: TAVOITTEET JA NIIDEN SAAVUTTAMINEN Vammaispalveluhankkeen

Lisätiedot

KASPERI II hankekatsaus 6/2012

KASPERI II hankekatsaus 6/2012 KASPERI II hankekatsaus 6/2012 Yhteistä työskentelyä kevään aikana Hankekäynnit joka hankkeessa lähinnä arviointikysymyksiin liittyen Ohjausryhmätyöskentelyn kautta tukeminen / ohjaaminen Yhteiset tapaamiset

Lisätiedot

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM

Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Miten integraatiossa yhdessä eteenpäin? Integraatiofoorumi 13.11.2018 Jaana Räsänen Erityisasiantuntija, STM Palveluintegraation muutosohjelmaa koskevia linjauksia Palveluintegraation muutosohjelma kokoa

Lisätiedot

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS

GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONTOLOGINEN PALVELUOHJAUS GERONOMIN PALVELUOHJAUS- JA NEUVONTAOSAAMINEN IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUOHJAUKSESSA PÄIVI TORVINEN-SANDHOLM SUOMEN SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖN (STM 2017) LAATUSUOSITUSTEN MUKAAN

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016

Keski-Pohjanmaa. Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 Keski-Pohjanmaa Pohjois-Suomen Kaste -alueen vanhustyön kehittämishanke 2014-2016 SenioriKaste Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Tavoitteena on kehittää vanhustyön palveluja ja toimintatapoja,

Lisätiedot

Tervetuloa Innokylään

Tervetuloa Innokylään Tervetuloa Innokylään Soteuttamo: Ihminen edellä asiakaslähtöinen palvelujen kehittäminen Merja Lyytikäinen ja Hanne Savolainen 21.3.2018 1 Innokylä lyhyesti Innokylä on kaikille avoin innovaatioyhteisö,

Lisätiedot

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin

VIESTINTÄSUUNNITELMA. SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VIESTINTÄSUUNNITELMA SOS Syrjäytyneestä osalliseksi sosiaalityön keinoin VÄLI-SUOMEN SOS-HANKE 2011-2013 Kuva Niina Raja-aho Päivi Krook Maarit Pasto SOS-HANKE JA SEN TAVOITTEET SOS Syrjäytyneestä osalliseksi

Lisätiedot

Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm

Koti on POP Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? Satu Kangas ja Reetta Hjelm Koti on POP "Kotihoito uudistuu - Miksi? Ketä varten? 13.11.2018 Satu Kangas ja Reetta Hjelm KOTIHOITO KEHITTYY MIKSI? 2 JOTAIN ON TEHTY, JOTTA UUTISKYNNYS YLITTYY? MUTTA MITÄ MUUTA? Shokeeraavat kotikuolemauutiset

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon pohdintoja ikäihmisten palvelukokonaisuudesta, I&O muutosagentti Pohjanmaa 25.10.2018 KYSYMYKSIÄ Onko nykyiset toimet/suunnitellut toimet riittäviä ikäihmisten terveyden

Lisätiedot

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas

Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas Pohjanmaan palveluohjaus kuntoon agenttityön tulokset 23.10.2018 Pohjanmaan maakunta I&O muutosagentti Pia Vähäkangas 1.11.2016-31.12.2018 POHJANMAAN PALVELUOHJAUS KUNTOON - perustiedot Hanke kuuluu kansalliseen

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi

Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Sosiaali- ja terveydenhuollon kansallinen kehittämisohjelma KASTE 2013 2015 Etelä-Suomi Kotona kokonainen elämä / Etelä- Kymenlaakson osakokonaisuus 1.5.2013 31.10.2015 Sara Haimi-Liikkanen, kehittämiskoordinaattori

Lisätiedot

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op

Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op 1 Asiakas- ja palveluohjauksen erikoistumiskoulutus 30 op Opetussuunnitelma Rakenne 1. Asiakas- ja palveluohjauksen lähtökohdat (5 op) 2. Palvelutarpeiden arviointi ja työkäytännöt (5 op) 3. Moniammatillisen

Lisätiedot

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen

Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen Toimiva kotihoito Lappiin -monipuoliset tuen muodot kotona asumiseen 24.4.2017 1 Toimenpiteet Kotiin vietävien palvelujen kehittäminen Laajan kotikuntoutuksen mallin kehittäminen ja käyttöön ottaminen

Lisätiedot

Ylä-Savon toiminta-alue

Ylä-Savon toiminta-alue HYVINVOINTIA JA LAATUA vanhuspalvelulain toimeenpanohanke Ylä-Savon toiminta-alue Hannele Niemelä Hanketyöntekijä 25.3.2014 1 TAUSTA Hankkeeseen osallistuu: Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä Iisalmi Kiuruvesi

Lisätiedot

Turun kaupunki kehittää ja luo uusia toimintamalleja osallisuuden ja osallistumisen lisäämiseksi yhdessä kuntalaisten kanssa Projektijohtaja Päivi Penkkala Aktiivinen kuntalainen - ja Palvelutori Turussa

Lisätiedot

LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU

LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU LASTEN KASTE -HANKKEEN OULUN ETELÄISEN ALUEEN TOIMINNALLISEN OSAKOKONAISUUDEN TARKENNETTU TOIMINTASUUNNITELMA JA AIKATAULU Sirkka Kiilakoski projektipäällikkö Oulun eteläisten kuntien toiminnallinen osakokonaisuus

Lisätiedot

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa

Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa Eskoon alueellinen vammaissosiaalityöntekijöiden tapaaminen 6.9.2016 13.9.16 Asiakaslähtöisyys vammaissosiaalityön prosessissa / Stina Sjöblom 1 THL:n

Lisätiedot

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018

Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Vantaan vanhusneuvosto Hyväksytty 18.1.2018 Vantaan vanhusneuvoston toimintasuunnitelma 2018 Kuntalain 27 ja vanhuspalvelulaina 11 mukaan vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri

Lisätiedot

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE

TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE TOIMIVA KOTIHOITO LAPPIIN HANKE 1.9.2016 31.12.2016 Info ja suunnittelukokous 11.8.2016 Päivän tavoite: Keskustella ikäihmisten palvelujen kehittämistarpeista, tutustua toimijoihin ja hakea hankekumppanuutta

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa

Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa Järjestö 2.0: Pohjanmaan järjestöt mukana muutoksessa JESSICA FAGERSTRÖM, HANKEKOORDINAATTORI JUSSI KOIRANEN, HANKETYÖNTEKIJÄ JARNO MÄKINEN, I T- ASI ANTU NTIJA Järjestö 2.0: järjestöt mukana muutoksessa

Lisätiedot

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu

KASTE-katsaus Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu KASTE-katsaus 2012-2015 Pohjois-Suomen alueellinen johtoryhmä Oulu 16.4.2015 Miksi Kaste-ohjelmaa tarvitaan? Hyvinvointi- ja terveyseroja on kavennettava sosioekonomisten ryhmien väliset erot huono-osaisuus

Lisätiedot

Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013. Järjestön logo tähän

Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013. Järjestön logo tähän Ikäihminen kehittäjänä Aijjoos-kumppanuushanke II RISTO-kehittämishankkeen työpaja 5.12.2013 1 Yhteistyökumppanit Hallinnoijana Kauhavan Seudun Vanhustenkotiyhdistys ry Rahoittajana Raha-automaattiyhdistys

Lisätiedot

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO

Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100

Lisätiedot

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko

1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko Kysymykset 1. 1. Ohjausta koskeva julkinen päätöksenteko OHJAUKSEN TOIMINTAPOLITIIKKA ALUEELLISELLA TASOLLA Alueellisesti tulisi määritellä tahot, joita tarvitaan alueellisten ohjauksen palvelujärjestelyjen

Lisätiedot

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus

Osatyökykyisille tie työelämään. Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Osatyökykyisille tie työelämään Pohjois-Savon maakunnan Konsensussopimus Sopimuksen taustaa Sosiaali- ja terveysministeriön Osatyökykyisille tie työelämään (OTE) -kärkihankkeen tavoite on mahdollistaa

Lisätiedot

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti

Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän linjausten mukaisesti Lapin sairaanhoitopiirin asiakasprosessiryhmien työskentelyn tilanne 25.04.2016 Lapin tuotantoalueen ohjausryhmän 20.1.2015 linjausten mukaisesti TYÖRYHMÄTYÖSKENTELYN TAVOITEET Tavoitteena on nykyisen

Lisätiedot

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset

Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset Hankkeen ja muutosagen4n työn tulokset LAPE Pohjanmaa: Lapsi- ja perhe keskiössä 1 Pohjanmaan LAPE-hanke Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman maakunnallinen hanke Rahoitus 1.1.2017-31.12.2018, työntekijät

Lisätiedot

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt

Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt LIITE 1. VIRTA KAINUUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät Virta

Lisätiedot

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke

Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke KAINUUN SOTE KUNTAYHTYMÄ Hyvinvointia ja laatua vanhuspalvelulain toimeenpano -hanke Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon toimintasuunnitelma Marja-Liisa Ruokolainen Eija Tolonen, Jaana Mäklin, Lahja

Lisätiedot

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS

KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS KEHAS- KESKUSTELUTILAISUUS Anne-Mari Raassina Neuvotteleva virkamies Sosiaali- ja terveysministeriö Oulu 21.4.2015 Seinäjoki 22.4.2015 Alueellisen kierroksen keskustelutilaisuuden tavoitteet Kuulla näkemyksiä

Lisätiedot

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa

Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija

Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija Perusterveydenhuollon kehittäminen / LAPIN KASTE Jouni Lohi, professori Jaana Kupulisoja, suunnittelija Riitta Rautalin, suunnittelija 12.10.2009 1 KASTE Pohjois Suomen monialaiset sosiaali ja terveyspalvelut

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko. Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen palveluverkko Riitta Salunen Koordinointipäällikkö PSHP / PETE Hoitoketju/palveluverkkotyö Pirkanmaalla Hoitoketjuja on tehty Pirkanmaalla vuodesta 2005 alkaen. Terveysportissa

Lisätiedot

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa

Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Kohti luovaa arkea- kulttuurinen vanhustyö asiakaslähtöisessä toimintakulttuurissa Laura Huhtinen-Hildén, FT, MuM 6/2/15 Helsinki Metropolia University of Applied Sciences 1 Kulttuurinen vanhustyö on näkökulma,

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti

Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti Miten tästä eteenpäin? Irma Ahokas-Kukkonen, sh, TtM Etelä-Savon muutosagentti Muutosagentti maakunnan muutoksen tukena 31.12.2018 saakka tehtävänä on ohjata iäkkäiden palvelukokonaisuuden edelleen rakentumista

Lisätiedot

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT?

MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? MITEN IKÄIHMISILLE TURVATAAN INHIMILLISET PALVELUT? Valtakunnalliset Kuntoutuspäivät 19.3.2010 Helsinki Jussi Merikallio johtaja, sosiaali- ja terveysasiat Sosiaali- ja terveyspalvelujen lähivuosien haasteet

Lisätiedot

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste

Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Turun Ammattikorkeakoulu Taikusydän - Taiteen hyvinvointi-vaikutusten yhteyspiste Projektin kesto 26.11.2015-31.12.2018 Toiminta-alue Alueellinen Kansallinen Kansainvälinen Kumppanit Turun, Tampereen ja

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit

Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Sosiaali ja terveysministeriön kärkihankkeet ja muutosagentit Lapin maakunnan tilanne Sosiaalijohdon työkokous 18.11.2016 Asta Niskala Pohjois Suomen sosiaalialan osaamiskeskus STM ja hallituksen kärkihankkeet

Lisätiedot

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15 Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen

Lisätiedot

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy

Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kaste-ohjelma Lähisuhde- ja perheväkivallan ehkäisy Kajaani 10.9.2013 Leena Meriläinen, Kaste-ohjelma Ohjelmapäällikkö Me kaikki olemme vastuussa toisistamme, heikoimmistakin, jotta jokainen huomenna näkisi

Lisätiedot

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn

RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn RISTO Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn Maarit Hiltunen-Toura, Socom Mari Lehtonen, Eksote Tuula Partanen, Eksote Tommi Reiman, Kouvola Mervi Kauranen, Etelä-Kymenlaakso Heli Virtanen, Länsi-

Lisätiedot

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo

Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo Eloisa ikä ohjelman koordinaatio Ohjelman käynnistysseminaari 23.3.2012 Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Ohjelmakoordinaattori Katja Helo etunimi.sukunimi@vtkl.fi Esityksen sisältö Koordinaatiossa tapahtunutta

Lisätiedot

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.

POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA. Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3. POHJALAISMAAKUNTIEN VANHUSTYÖN KEHITTÄMISKESKUS HANKE OSANA VÄLI-SUOMEN IKÄKASTETTA Päivi Niiranen HEHKO seminaari 22.3.2010 Seinäjoki Ikäkasteen toiminta-alue IKÄKASTE- ÄLDRE-KASTE koostuu kuudesta osahankkeesta

Lisätiedot