Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013"

Transkriptio

1 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/ / Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupungin talouteen on muodostumassa 4,0 M :n vaje suhteessa 2013 talousarvioon. Kaupunginvaltuustolle esitetään vajeen kattamista alentamalla palvelutasoa, pienentämällä henkilöstökustannuksia sekä lisäämällä kaupungin maksu- ja myyntituottoja. Talousarviota ehdotetaan muutettavaksi sopeuttamistoimen mukaisiksi. Päätöshistoria Kaupunginhallitus : "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Kaupunginhallitus päätti käynnistää sopeuttamistoimenpiteiden valmistelun seuraavasti: Palvelutaso -1,1 M Henkilöstösäästöt -1,5 M Taksat ja maksut +0,9 M Myyntituotot +0,5 M YHTEENSÄ 4,0 M Lautakuntien on käsiteltävä omalta osaltaan säästötavoite huhtikuun 3. päivään mennessä. Mikäli lautakunta ei ole tehnyt ehdotusta määräaikaan mennessä, tekee kaupunginhallitus esityksen kokoontuvalle valtuustolle ilman lautakunnan näkemystä. Lisäksi kaupunginhallitus päättää käynnistää yt-neuvottelut henkilöstöjärjestöjen kanssa pyrkimyksenä toteuttaa 1,5 M :n henkilöstökulujen säästötavoite. Liite: Sopeuttamisohjelman mahdollisuuksia Kh Palvelutason alentaminen 1,1, M Lautakunnat ovat tehneet ehdotuksensa palvelutason alentamiseksi. Lautakuntien päätökset ovat ohessa liitteenä. Palvelutason alentamiseksi hahmotellut toimenpiteet tulevat valtuuston päätökseen liitteiksi. Valtuusto päättää talousarviotavoitteen, mutta varsinaiset päätökset yksityiskohtaisista toimista tehdään johtosääntöjen mukaisesti kaupunginhallituksessa ja lautakunnissa. Lautakuntien ehdotukset toimivat viit-

2 Raision kaupunki Pöytäkirja 2 (2) teellisinä tietoina kaupunginvaltuustolle säästöjen vaikutuksista palvelutasoon. Kaikkien lautakuntien osalta todetaan, että myös henkilöstösäästöt alentavat palvelutasoa. Lautakuntien ehdotukset palvelutason osalta (ehdotuksista on karsittu pois henkilöstö- tai muut säästöt). Lautakunnan ehdotus Kj:n ehdotus Kh Sosiaali- ja terveyspalveluiden ltk Sivistyslautakunta Vapaa-aikalautakunta Tekninen lautakunta Sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan osalta todetaan, että säästötavoite euroa sisältää euron vähennyksen palveluiden ostoista. Säästön aikaansaaminen ilmoitetusta kohteesta sisältää merkittävää toteutumisriskiä. Lisäksi sosiaali- ja terveyspalveluiden lautakunnan on sopeutettava päätöksessä mainittujen toimien lisäksi euroa niillä perustein, jotka on esitelty lautakunnalle Sivistyslautakunnan sekä teknisen lautakunnan osalta todetaan, että palvelutasosta on mahdollista säästää enemmän siinä tapauksessa, että henkilökunnan lomautus toteutuu. Tämä vuoksi tekniselle lautakunnalle esitetään euron lisäsäästötavoitetta ja sivistyslautakunnalle euron lisäsäästötavoitetta käyttötalouteen. Henkilöstösäästöt 1,5 M Henkilöstösäästöjen osalta kaupunginhallitukselle esitetään lomapalkkavarauksen purkua 0,49 M :lla, vapautuvien paikkojen täyttämisten, sijaisuuksien vähentämisen eläköitymisen yms. osalta 0,49 M :n tavoitetta ja 0,49 M toteutettavaksi lomautuksilla tai vapaaehtoisilla palkattomilla vapailla. Lomapalkkavarauksen purkaminen yhteensä 0,49 M - edellyttää pääosin säästövapaiden pitämistä sekä lomien pitämistä ennen vuodenvaihdetta - vaikka lomapalkkavaruksen vähentäminen aiheuttaa hetkellisesti positiivisen tulosvaikutuksen, ei se lisää tuloja pitkällä aikavälillä, vaan kysymys on kaikille yhteisten menettelytapojen luomisesta ja työnantajan ryhdistäytymisessä asian suhteen 1. Asetetaan tavoite, että säästövapaat pudotetaan vuoden loppuun mennessä vähintään kolmannekseen nykyisestä 2. Lomia pyritään pitämään pois ennen vuodenvaihdetta

3 Raision kaupunki Pöytäkirja 3 (3) 3. Toteutumaa seurataan raportoimalla kaupunginhallitukselle neljännesvuosiraportoinnin yhteydessä 4. Pitkävaikutteisena toimenpiteenä valmistellaan säästövapaiden pitämiselle yhteiset säännöt Määräaikaisuuksien ja sijaisuuksien vähennykset sekä avoimeksi tulevien paikkojen täyttämättä jättäminen: yhteensä 0,49 M Yt-neuvotteluissa järjestöjen kanssa on neuvoteltu seuraavista ehdotuksista: 1. Lomarahojen vaihto vapaaksi - osittainen toteutus. Taloudellinen vaikutus osittain toteutettuna 1,5 M Kaikki järjestöt torjuneet ehdotuksen. 2. Sijaisten ja määräaikaisen henkilöstön vähentäminen, avoimeksi tulevien paikkojen täyttämättä jättäminen Käyty keskustelu järjestöjen kanssa aiheeseen liittyvistä tekijöistä, todetaan työnantajan toimenpiteeksi. 3. Talkoovapaat Järjestöt eivät lähtökohtaisesti suosittele, mutta asia todettiin työnantajan ja työntekijöiden väliseksi. 4. Harkinnanvaraisista palkantarkistuksista luopuminen Kaikki järjestöt torjuneet ehdotuksen. 5. Palkanalennukset - ehdotus, että kuukaudessa tehdään yksi päivä talkootyönä siten, että henkilö on töissä puoli päivää ja toisen puolen vapaalla ja että menettely on sovellettavissa joustavasti työpaikoilla (esim. voi kerätä itselleen vapaita yhteen) : Arvio säästövaikutuksista 8 kk 1,16 M. - yleinen palkkojen alennus 2,7 % n. 1,5 M - muut vastaavantyyppiset menettelyt esim. palkankorotuksista pidättäytyminen Kaikki järjestöt torjuneet ehdotukset. 6. Lomien ajankohdan muutos sekä sisällä olevien säästövapaiden pitäminen, joilla vähennetään lomapalkkavarausta. Lisäksi säästövapaiden keräämiselle tehdään yhteiset pelisäännöt. Vähennys vuoden 2013 osalta 3200 päivää, arvioitu vaikutus n. 0,5 M Todettiin työnantajan toimenpiteeksi.

4 Raision kaupunki Pöytäkirja 4 (4) 7. Omaehtoinen lomautus Todettiin työnantajan toimenpiteeksi, järjestöt eivät suosittele. 8. Lomautus Todettiin työnantajan yksipuoliseksi toimenpiteeksi. 9. Irtisanomiset tai osa-aikaistamiset Työnantaja ei ole esittänyt irtisanomisia tai osa-aikaistamisia Ehdotus lomautuksiksi Työnantaja ehdottaa, että Raision kaupungin henkilökunta lomautetaan kuudeksi (6) työpäiväksi poislukien ne tahot, jotka keskuskohtaisesti on määritelty ohessa erikseen. Vaihtoehtona lomautuksille työnantaja tarjoaa viiden (5) palkattoman työpäivän pitämistä virka-vapaana tai työlomana. Viiden palkattoman työpäivän tarjous koskee lähtökohtaisesti niitä henkilöryhmiä, joille ehdotetaan kuuden päivän lomautusta. Lomautukset toteutetaan siten, ettei palveluiden lakisääteisyys vaarannu ja että lomautuksista on mahdollisimman vähän haittaa palveluiden tuottamiselle. Lomautuksista myös pidättäydytään, mikäli lomauttaminen aiheuttaisi merkittävää vaaraa terveydelle, turvallisuudelle tai jos lomautus on kokonaistaloudellisesti kannattamatonta. Lomautusta ei sovelleta henkilöihin, jotka ovat jo pitäneet tai joille on myönnetty virkavapaata tai työlomaa, jonka kokonaistaloudellinen vaikutus on vähintään sama kuin viiden palkattoman päivän arvo. Kokonaistaloudelliseen vaikutukseen huomioidaan kaikki poissaolon aiheuttamat mahdolliset sijaistus yms. kustannukset. Lomautuksilla tavoitellaan 0,49 M :n säästöä. Poikkeamat lomautuksista keskuksittain Sivistyskeskus Ei lomauteta Leijapuiston päiväkodin vuorohoitohenkilöt (13) ja koulunkäyntiavustajat (18). Poikkeus Opettajiin toteutetaan viiden (5) päivän lomautus muusta henkilökunnasta poiketen opetukseen liittyvät velvoitteet huomioiden.

5 Raision kaupunki Pöytäkirja 5 (5) Tekninen keskus Ei lomauteta Ruokapalveluiden keittiöhenkilökunta 50 hlö Sosiaali- ja terveyskeskus SOTE lomautus ei lomauteta tulosyksikkö/tulosalue hlöt hlöt sote-hallintopalvelut 4,5 0 terveysneuvonta 20,5 0 vastaanottopalvelut/raision tk 44,6 0 kuntoutuspalvelut 12 0 suun terveydenhuolto 40 0 työterveyshuolto 0 17 perhepalvelut 0 28 aikuissosiaalityö kehitysvammahuolto 2 24 aikuispsykososiaaliset palvelut 13,5 2 hoito- ja hoivapalvelut ,5 kotihoito 2 65 tehpa 4 89 tk-sairaala 6 56 pitkäaikaishoito 9 50,5 muut 8 0 YHTEENSÄ 177,1 344,5 Poikkeus Lomautusta ei kohdisteta lääkäreihin, jos he oman virkaehtosopimuksensa mukaisesti vaihtavat lomarahaa vapaaksi siten, että säästö on vähintään sama kuin viiden palkattoman päivän osuus. Päätöksentekoprosessi Raision kaupungin hallintosäännön 34 :n mukaan palvelussuhteen päättymisestä ja lomauttamisesta päättää se, joka valitsee viranhaltijan tai ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Kaupunginvaltuusto asettaa osana kaupungin talouden sopeuttamista henkilöstösäästötavoitteen, jonka jälkeen kaupunginhallitus velvoittaa päättävät toimielimet ja esimiehet toteuttamaan lomautuksen yt-neuvotteluissa neuvotellulla tavalla. Muodollinen lomautus toteutetaan tämän jälkeen laissa määrätyn menettelytavan mukaisesti siten kuin hallintosäännön 34 paikallisesti edellyttää. Työnantaja tulee tiedustelemaan työnte-

6 Raision kaupunki Pöytäkirja 6 (6) kijöiltä sitoutumista palkattomaan vapaaseen ennen lomautuksen toimeenpanoa. Taksat ja maksut 0,81 M Taksojen maksujen vaikutukset vuodelle 2013 siten, että uudet maksut ja taksat tulevat voimaan Vesimaksua korotetaan 15 % Jätevesimaksua korotetaan 18 % Liittymismaksuja korotetaan 25 % Vesihuollon työtaksat tarkistetaan Vesihuollon taksat eivät tällä hetkellä kata todellisia kustannuksia ja taksoja subventoidaan verorahoitteisesti, joten taksojen korotuksille on todellinen tarve. Kaupunginvaltuusto päättää taksoista erillisessä asiakohdassa. Vesihuollon taksojen lisäksi taksoja on ehdotettu muutettavaksi siten, että taksojen korotusten vaikutus on sivistyslautakunnalle ja vapaa-ajan lautakunnalle Käyttöomaisuuden myyntitavoitteen korotus 0,5 M Käyttöomaisuuden myyntitavoitetta esitetään korotettavaksi 3 M :sta 3,5 M :oon. Tämä edellyttää joidenkin myytävien kohteiden aikaistamista, mahdollisia kaavamuutoksia ja aiemmin päätettyjen myyntiekohteiden markkinoinnin tehostamista. Myyntitavoitteen toteutumiseen liittyy epävarmuutta etenekin kun yleinen taloudellinen suhdanne on heikko. Päätösehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen Kaupunginhallitus päättää, että pitkävaikutteisten rakenteellisten sopeuttamistoimien valmistelua jatketaan. Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että sopeuttamistoimien kokonaisuus toteutetaan 3,95 M :n suuruisena liitteenä olevan taulukon (Liite: säästöt) mukaisesti. Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa lautakuntien tulo- ja menokohtia seuraavasti: Muutokset talousarvioon (- vähentää menoja, + kasvattaa tuloja) Konsernihallinto muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos

7 Raision kaupunki Pöytäkirja 7 (7) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta muutos: menot euroa, tulot 0 Nettomuutos Sivistyslautakunta muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos Vapaa-aikalautakunta muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos Tekninen lautakunta muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos Pöytäkirja tämän asian osalta tarkastetaan heti. Päätös Kaupunginhallitus hyväksyi ehdotuksen yksimielisesti. Pöytäkirjaan merkittiin, että Vesa Parantainen poistui esteellisenä kokouksesta tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi." Liitteet 4 Kaupunginhallitus pdf 5 Sopeuttamisohjelma_sosiaali- ja terveyspalvelujen ltk.pdf 6 Sopeuttamisohjelma_sivistysltk.pdf 7 Sopeuttamisohjelma_vapaa-aikaltk.pdf 8 Sopeuttamisohjelma_ympäristöltk.pdf 9 Sopeuttamisohjelma_tekninen ltk.pdf 10 Säästötaulukko.pdf 11 KV_äänestysluettelo_ pdf Päätösehdotus Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että sopeuttamistoimien kokonaisuus toteutetaan 3,95 M :n suuruisena liitteenä olevan taulukon (Liite: säästöt) mukaisesti. Kaupunginvaltuusto päättää muuttaa lautakuntien tulo- ja menokohtia seuraavasti: Muutokset talousarvioon (- vähentää menoja, + kasvattaa tuloja)

8 Raision kaupunki Pöytäkirja 8 (8) Konsernihallinto muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta muutos: menot euroa, tulot 0 Nettomuutos Sivistyslautakunta muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos Vapaa-aikalautakunta muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos Tekninen lautakunta muutos: menot euroa, tulot Nettomuutos Päätös Keskustelun kuluessa valtuutettu Ari Leinonen valtuutettu Kimmo Nurmen ja valtuutettu Pekka Närhisen kannattamana esitti, että Raision kaupungin henkilöstöjärjestelyihin/lomautuksiin palataan kesäkuun kaupunginvaltuuston kokouksessa ja sopeuttamisohjelma laitetaan muilta osin täytäntöön, huomioiden kuitenkin lomauttamispäätöksen toimeenpanosta luopumisesta koituvat kulumuutokset. Keskustelua jatkettaessa valtuutettu Pekka Närhinen valtuutettu Erkki Haaviston ja valtuutettu Aarre Lehtosen kannattamana ehdotti lisäksi, että valtuusto päättää, että kaupungintalon perusparannukseen vuodelle 2013 myönnetty määräraha poistetaan talousarviosta. Näiltä osin perusparannus siirtyy. Puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana on tehty kaksi kaupunginhallituksen ehdotuksesta poikkeavaa kannatettua ehdotusta. Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko Ari Leinosen ehdotus, jota Kimmo Nurmi ja Pekka Närhinen olivat kannattaneet, hyväksyä yksimielisesti pohjaesitykseksi, ja sai valtuustoryhmiltä myöntävän vastauksen. Puheenjohtaja totesi, että Pekka Närhisen ehdotuksesta, jota Erkki Haavisto ja Aarre Lehtonen olivat kannattaneet, oli äänestettävä ja teki seuraavan, hyväksytyn äänestysehdotuksen: suoritetaan nimenhuutoäänestys, jossa ne, jotka kannattavat kaupunginhallituksen ehdotusta, joka on muutettu Ari Leinosen tekemällä muutoksella äänestävät jaa ja ne jotka kannattavat Pekka Närhisen esitystä äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 33 jaa-ääntä ja 10 ei-ääntä, joten puheenjohtaja totesi, että valtuusto oli hyväksynyt kaupunginhallituksen ehdotuksen, johon oli tehty Ari Leinosen ehdottama muutos.

9 Raision kaupunki Pöytäkirja 9 (9) Äänestysluettelo liitteenä. Äänestysluettelo liitteenä Liite nro 11.

10 Raision kaupunki Pöytäkirja 10 (10)

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 158 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupungin talouteen on muodostumassa 4,0 M :n vaje suhteessa

Lisätiedot

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 224 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupunginvaltuusto päätti 15.4.2013 83, että kaupunginvaltuustolle

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen

Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 313/02.02.01/2013 110 Kaupunginhallituksen lausunto OAJ:n Raision paikallisyhdistys ry:n kunnallisvalitukseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 26.8.2013 306 Sivistysjohtaja

Lisätiedot

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi

Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 59 Henkilöstösäästöjen vaikutusten arviointi Asianro 313/02.02.01/2013 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 195: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Raision kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 362/06.00/2013 228 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan sopeuttamisohjelman jatkovalmistelu historia Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 24.4.2013

Lisätiedot

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien

Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen koskien Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 754/01.00.01/2016 345 Otto-oikeuden käyttäminen sivistyslautakunnan päätökseen 5.10.2016 93 koskien Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:05-21:12. Valtuuston istuntosali

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kaupunginvaltuusto Kokoustiedot. Aika maanantai klo 18:05-21:12. Valtuuston istuntosali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (38) Kokoustiedot Aika 15.04.2013 maanantai klo 18:05-21:12 Paikka Valtuuston istuntosali Lisätietoja Tauko klo 20.03-20.19 Saapuvilla olleet jäsenet Janne Laulumaa, puheenjohtaja

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013

Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 83 15.4.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 178 Raision kaupungin sopeuttamistoimenpiteet vuodelle 2013 Tiivistelmä Raision kaupungin talouteen on muodostumassa

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 330 31.10.2016 Asianro 795/02.02.00/2016 108 Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2018-2019 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 330 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa

Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 145/01.02.00/2019 14 Harkinnanvaraiset palkantarkistukset sosiaali- ja terveyskeskuksessa 1.1.2019 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 14.1.2019 5 Henkilöstöpäällikkö

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 233 22.8.2016 73 Tilausten toteutuminen 30.6.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 22.8.2016 233 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2013 Asianro 191/02.06.01/2014 Tiivistelmä Teknisen lautakunnan talouden sopeutustoimenpiteet sisältävä talousarvio toteutui laaditun

Lisätiedot

Tilaajan arvion tarkistus

Tilaajan arvion tarkistus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 341 Tilaajan arvion tarkistus Asianro 709/02.02.00/2013 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kaupunginhallitus päätti 17.6.2013 259, että tilaajan

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 328 31.10.2016 Asianro 900/02.03.01/2016 106 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2017 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 31.10.2016 328 Talousjohtaja

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018

Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt

Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sivistyslautakunta 75 31.8.2016 Asianro 754/01.00.01/2016 93 Kaanaan koulun ja päiväkodin sekä Tahvion ja Tikanmaan koulujen johtaja järjestelyt Päätöshistoria Sivistyslautakunta

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013

Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 276/02.02.00/2012 45 Sivistyslautakunnan selvitys talouden sopeuttamisen mahdollisuuksista vuonna 2013 Raision kaupungin alustavan vuoden 2012 tilinpäätöksen mukaan

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys

Tilausten toteutuminen ja lisämäärärahaesitys Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 409 18.11.2013 Asianro 15/02.02.02/2013 145 Tilausten toteutuminen 30.9.2013 ja lisämäärärahaesitys Päätöshistoria Kaupunginhallitus 18.11.2013 409 Talousjohtaja

Lisätiedot

Tilausten toteutuminen

Tilausten toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 146 30.5.2016 48 Tilausten toteutuminen 31.3.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.5.2016 146 Talousjohtaja Anna-Kristiina

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 3576/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 04/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 1 8.5.2017 65 Asianro 3576/00.01.01/2017 Hallintosäännön uudistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 8.5.2017 1 Kaupunginlakimies Vesa Toivanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 3997/ /2018 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 10/2018 1 (1) 67 18.9.2018 75 9.10.2018 80 Asianro 3997/02.02.00/2018 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2019 talousarvion laadinnan valmistelutilanne historia 18.9.2018

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen

Talousarvion toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 294 Talousarvion toteutuminen 31.8.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 6.10.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 25 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2014 Asianro 279/02.06.01/2015 Vs. hallintopäällikkö Sami Koskikallio 25.2.2015: Teknisen lautakunnan vuoden 2014 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (56) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika maanantai klo 17:30-19:55. Kaupunginhallituksen huone

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (56) Kaupunginhallitus Kokoustiedot. Aika maanantai klo 17:30-19:55. Kaupunginhallituksen huone Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (56) Kokoustiedot Aika 08.04.2013 maanantai klo 17:30-19:55 Paikka Kaupunginhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Ari Leinonen, puheenjohtaja Hannele Lehto-Laurila,

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 303 2.11.2015 Asianro 735/02.02.00/2015 101 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.11.2015 303 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 265/02.06.01/2017 40 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan tilinpäätös 2016 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 7.3.2017: TILINPÄÄTÖS Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali

Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 5 Kaupunginhallituksen jäsenten vaali Asianro 805/00.00.01/2012 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 19.1.2015 6: Kuntalain 19 :n mukaan toimielimen jäsenet valitaan valtuuston

Lisätiedot

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto

Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 105 10.6.2013 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 218 6.11.2013 Kaupunginhallitus 84 29.3.2016 Asianro 677/04.03.01/2013 33 Valtuutettu Mika Koiviston

Lisätiedot

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden

Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Talousarvio toteutuminen

Talousarvio toteutuminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 152 Talousarvio toteutuminen 30.4.2016 Asianro 348/02.02.02/2016 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi 25.5.2016: Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain

Lisätiedot

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 109 31.3.2014 Asianro 337/02.02.01/2014 52 Vuoden 2013 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 792/02.02.00/2016 157 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2017 talousarvioehdotuksen valmistelutilanne ja alustava talousarvioehdotus Sosiaali- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6246/03.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 (1) Kaupunginhallitus 315 24.10.2016 24 Asianro 6246/03.00/2016 Lausunto sote- ja maakuntauudistusta koskevaan hallituksen esitysluonnokseen Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 368 30.10.2017 Asianro 850/02.02.00/2017 190 Vuoden 2018 talousarvio ja taloussuunnitelma 2019-2020 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 30.10.2017 368 Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta

Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 18/00.00.01/2013 19 Kaupunginhallituksen konsernijaoston jäsenten ja varajäsenten valinta Raision kaupunginhallituksen johtosäännön 9 :n mukaan kaupunginhallituksen

Lisätiedot

Asianro 1023/ /

Asianro 1023/ / Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 422 18.11.2013 Tekninen lautakunta 52 29.4.2014 Kaupunginhallitus 276 15.9.2014 Kaupunginhallitus 300 6.10.2014 Asianro 1023/10.02.03/2013 82 Raision

Lisätiedot

Verotulojen toteutuminen ja ennuste

Verotulojen toteutuminen ja ennuste Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 316 Talousarvion toteutuminen 31.10.2015 Asianro 60/02.02.02/2015 Talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi Liitteenä ovat koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain lokakuun

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma

Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 735/02.02.00/2015 303 Vuoden 2016 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2018 Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Anna-Kristiina Järvi: Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10.

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) Kaupunginvaltuusto 104 10.11.2014. 104 Asianro 157/01.00.00/2014. Kaupunginhallitus 27.10. Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2014 1 (1) 104 Asianro 157/01.00.00/2014 Johtosääntö toimivallasta henkilöstöasioissa muuttaminen Kaupunginhallitus 27.10.2014 376: Henkilöstöjohtaja Markku Mattila Työnantajapalvelu

Lisätiedot

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa.

Vuoden 2016 talousarviosta ja suunniteltavista säästötoimenpiteistä informoitiin yhteistyötoimikuntaa pidetyssä kokouksessa. Kaupunginhallitus 7 18.01.2016 Yhteistyötoimikunta 6 25.01.2016 Yhteistyötoimikunta 10 17.02.2016 Yhteistyötoimikunta 0 14.03.2016 Kaupunginhallitus 59 14.03.2016 Yhteistoimintaneuvottelujen aloittaminen

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 770/02.02.00/2014 99 Vuoden 2015 talousarvion ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelman hyväksyminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.10. ja 29.10.2014 346: Kaupunginjohtaja

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 93 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.10.2014 331: Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66

Lisätiedot

Tilinpäätösennuste 2014

Tilinpäätösennuste 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 46 Tilinpäätösennuste 2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Raision kaupungin tilinpäätös on valmistumassa. Tilinpäätösennusteen mukaan tilikauden ylijäämäksi on muodostumassa

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 752/10.03.01/2014 45 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto 1.9.2014 73 Valtuutettu

Lisätiedot

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista

Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginvaltuusto 45 18.5.2015 Asianro 752/10.03.01/2014 126 Valtuutettu Vesa Parantaisen ym. valtuutettujen aloite koskien katuvalojen sammuttamista historia Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet

Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen ratkaisuvalta ja keskeiset vastuualueet Kaupunginhallitus 373 19.09.2016 Kaupunginhallitus 408 11.10.2016 Kaupunginvaltuusto 99 17.10.2016 Hallintosäännön muuttaminen 3 luvun :n 3 kaupunginhallitus, 10 luvun 53 :n viranhaltijoiden erityinen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 2138/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta 15 22.8.2017 Kaupunginhallitus 110 25.9.2017 35 23.10.2017 57 Asianro 2138/12.00.01.00/2017 Kuopiolainen opetus - lupa innostua /

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 1138/02.05.00/2013 344 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksulain ja -asetuksen mukaisten maksujen tarkistaminen 1.1.2016 Päätöshistoria Sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti

Valmistelija / lisätietojen antaja: tekninen johtaja Kari Setälä, puh tai sähköposti Tekninen lautakunta 83 10.09.2013 Kaupunginhallitus 282 30.09.2013 Kaupunginvaltuusto 89 07.10.2013 Tekninen lautakunta 97 30.10.2013 Kaupunginhallitus 338 04.11.2013 Nyhkälän koulun pääpiirustusten hyväksyminen

Lisätiedot

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015

Rakennus- ja. 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennus- ja 83 10.06.2015 ympäristölautakunta Kaupunginhallitus 243 30.06.2015 Kaupunginvaltuusto 67 07.09.2015 Rakennustarkastajan viran (700 039) perustaminen 1238/01.01.00.00/2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta

Lisätiedot

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014

Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 304 Talousarvion toteutuminen 31.8.2014 Asianro 117/02.02.02/2014 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki 29.9.2014: Liitteenä on koko kaupungin tuloslaskelma keskuksittain elokuun

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 114. Valtuusto Sivu 1 / Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2017 Valtuusto 2.09.206 Sivu / 3563/206 02.03.0 Kaupunginhallitus 236 29.8.206 4 Tuloveroprosentin ja kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 207 Valmistelijat / lisätiedot: Pia Ojavuo, puh. 043 826

Lisätiedot

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan:

Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat. Uusi sähkömarkkinalaki astui voimaan Sähkömarkkinalain mukaan: Kaupunginhallitus 144 11.04.2016 Kaupunginvaltuusto 49 30.05.2016 Valtuustoaloite Hietanen Matti ym. / Koillis-Lapin Sähkön siirtohinnat 116/07.073/2016 KH 11.04.2016 144 Valtuustossa 29.2.2016 jätetty

Lisätiedot

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden

Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen aloittamisesta Raision vesihuoltopalveluiden Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 56 26.4.2016 Asianro 484/01.04.00/2016 111 Työnantajan ilmoitus yhteistoimintaneuvottelujen päättämisestä Raision vesihuoltopalveluiden yhtiöittämisen

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 51 08.02.2016 Kaupunginhallitus 59 22.02.2016 Kaupunginvaltuusto 21 29.02.2016 Hyvinvointipalveluiden palvelualuejohtajan viran täyttäminen 483/02.022/2015 KH 08.02.2016 51 Kaupunginvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017

Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/ (1) Kaupunginvaltuusto. 12 Asianro 7198/ /2017 Kuopion kaupunki Kokouskutsu 3/2017 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 22 27.9.2017 Kaupunginhallitus 134 9.10.2017 12 Asianro 7198/02.05.01.00/2017 Yhteistyösopimus Tahkovuoren koulutus- ja valmennuskeskusyhdistys

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 16.11.2009 1997/nro 4 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 Sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisen sosiaali- ja terveyskeskuksen

Lisätiedot

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus

Juha-Pekka Lehmus, Sivistyskeskus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (16) Kokoustiedot Aika 29.10.2018 maanantai klo 16:30-16:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Hannele Lehto-Laurila, puheenjohtaja Jonni Moislahti,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (7) Osayhteisvaltuusto Asianro 8026/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (7) Kaupunginhallitus 369 28.11.2016 43 Asianro 8026/02.05.01.00/2016 Valtuustoryhmien toiminnan tukemisen periaatteet ja toimintamalli Päätöshistoria Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 5638/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2015 1 (1) 47 19.8.2015 59 7.10.2015 65 Asianro 5638/02.02.00/2015 Kasvun ja oppimisen palvelualueen vuoden 2016 talousarvion laadinnan tilannekatsaus historia 19.8.2015 47

Lisätiedot

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 832/02.03.01/2014 331 Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2015 Talousjohtaja Heli Lähteenmäki: Kuntalain 66 :n mukaan "viimeistään talousarvion hyväksymisen

Lisätiedot

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä

Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 188/07.02.01/2014 32 Valtuutettu Saila Rinteen ym. valtuutettujen aloite kaupunginvaltuuston kokousten lähettämiseksi netissä historia Kaupunginvaltuusto 20.1.2014

Lisätiedot

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen

Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 228 12.12.2012 4 7.1.2013 Asianro 718/05.12.00/2012 33 Valtuustoaloite: omaishoitajien tuen nostaminen Tiivistelmä Anne Sinilaakso

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus

Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Tekninen lautakunta 21 12.2.2013 Asianro 183/02.02.00/2013 105 Teknisen lautakunnan vuoden 2012 tilinpäätöksen ylitysoikeus Päätöshistoria Tekninen lautakunta 12.2.2013

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 916/02.02/2013 206 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2014 Sosiaali- ja terveyskeskuksen johtoryhmä 4.10.2013: Tilaajan arvio

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 157 21.9.2016 Asianro 792/02.02.00/2016 174 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvioehdotus vuodelle 2017 Päätöshistoria

Lisätiedot

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö)

Riskalankankaan tuulipuiston osayleiskaava. Maanktmk (Valm: Ma. maankäyttöpäällikkö) Maankäyttötoimikunta 6 28.03.2017 Kaupunginhallitus 96 08.05.2017 Kaupunginhallitus 152 19.06.2017 Kaupunginhallitus 180 14.08.2017 Kaupunginhallitus 186 28.08.2017 Kaupunginhallitus 230 09.10.2017 Riskalankankaan

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely

Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 662/00.02.02/2018 110 Teknisen lautakunnan otto-oikeusmenettely Hallintopäällikkö Anne Rantala 4.6.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118 päätösten

Lisätiedot

Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus

Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien taloussuunnitelmaehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 770/02.02.00/2014 346 Vuoden 2015 talousarvioehdotus ja vuosien 2016-2017 taloussuunnitelmaehdotus Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely

Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 975/00.02.02/2018 57 Vapaa-aikalautakunnan otto-oikeusmenettely Sivistysjohtaja Juha-Pekka Lehmus 26.9.2018: Raision kaupunginhallitus on päättänyt 21.5.2018 118

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013.

Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. Kunnanhallitus 98 11.03.2013 Kunnanvaltuusto 37 25.04.2013 Luottamushenkilöiden kokouspalkkioiden poistaminen ajalla 1.6.2013-31.12.2013. 153/01.02.01/2013 Kunnanhallitus 11.03.2013 98 Valmistelija: kunnansihteeri

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333 Eduskunta hyväksyi uuden kuntalain

Lisätiedot

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA

VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA 1 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN SÄÄNTÖKOKOELMA KV 9.5.2005 1997/nro 7 VALKEAKOSKEN KAUPUNGIN LIIKUNTA- JA NUORISOKESKUKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Soveltamisala 1 ' Liikunta- ja nuorisolautakunnan alaisen palvelukeskuksen

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen

Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 877/02.02.00/2013 392 Vuoden 2014 talousarvion ja vuosien 2015-2016 taloussuunnitelman hyväksyminen Kaupunginjohtaja Ari Korhonen ja talousjohtaja Heli Lähteenmäki:

Lisätiedot

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015

Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) 30 Teknisen lautakunnan tilinpäätös 2015 Asianro 248/02.06.01/2016 Hallintopäällikkö Anne Rantala 2.3.2016: Teknisen lautakunnan vuoden 2015 tilinpäätös on valmisteltu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 1233/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2017 1 (1) Kaupunginhallitus 187 20.11.2017 71 Asianro 1233/00.01.02.00/2017 Kuopio 2030 - kaupunkistrategian tarkistaminen Päätöshistoria Kaupunginhallitus 20.11.2017 187

Lisätiedot

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti

Esittelijä / valmistelija / lisätietojen antaja: sivistysjohtaja Silja Silvennoinen puh.(09) tai sähköposti Kasvatus- ja opetuslautakunta 69 21.10.2014 Hyvinvointitoimikunta 53 05.11.2014 Lausunto Karkkilan kaupungin talousarviosta vuodelle 2015 122/02.02/2014 Kasvatus- ja opetuslautakunta 21.10.2014 69 Esittelijä

Lisätiedot

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet

Vuoden 2017 säästötoimenpiteet Yhtymähallitus 4 26.01.2016 Yhtymähallitus 27 23.02.2016 Yhtymähallitus 51 26.04.2016 Vuoden 2017 säästötoimenpiteet 23/00.01.02/2015 Yh 26.01.2016 4 Valtio leikkaa ammatillisen koulutuksen kustannuksia

Lisätiedot

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013

JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 Kunnanhallitus 111 27.03.2013 Kunnanhallitus 134 15.04.2013 Kunnanvaltuusto 38 25.04.2013 JHL 206/ Elvi Niskanen esitys harkinnanvaraisten avustusten jäädyttämisestä vuonna 2013 179/02.05.01/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala

Valmistelija: kaupunginjohtaja Jari Rantala Kaupunginhallitus 341 19.12.2016 Kaupunginhallitus 50 20.02.2017 Kaupunginhallitus 70 06.03.2017 Kaupunginvaltuusto 13 13.03.2017 Toimielimet ja luottamushenkilöorganisaatio 1.6.2017 alkaen Kh 19.12.2016

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 98. Valtuusto Sivu 1 / 1 Valtuusto 22.08.2016 Sivu 1 / 1 741/2013 02.05.06 Kaupunginhallitus 192 20.6.2016 98 Kaupungin Kiinteistö Oy Espoon sairaalan lainalle myöntämän omavelkaisen takauksen tarkistaminen Valmistelijat / lisätiedot:

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 163 19.9.2018 Asianro 894/02.02.00/2018 196 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan vuoden 2019 talousarvioehdotus Päätöshistoria

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 65 13.3.2013 Asianro 302/00.04.02/2013 155 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma

Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma Sivistyslautakunta 76 25.09.2013 Sivistyslautakunnan talousarvioehdotus 2014 ja taloussuunnitelma 2014-2016 614/02.02.00/2013 SL 76 Valmistelijat: sivistysjohtaja Thomas Grönholm, päivähoidon ja varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291

Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015. Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014. Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Kunnanhallitus 291 03.11.2014 Kunnanhallitus 3 12.01.2015 Henkilöstösäästöt 2015 634/02.02.00/2014 Kunnanhallitus 03.11.2014 291 Lautakuntien talousarvioehdotuksessa vuodelle 2015 toimintakate kasvaa -103,7

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015. 58 Asianro 8413/02.02.00/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 58 16.06.2015. 58 Asianro 8413/02.02.00/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2015 1 (1) 58 Asianro 8413/02.02.00/2014 Perusturvan ja terveydenhuollon palvelualueiden vuoden 2015 käyttötalouden tasapainottaminen Kuopion kaupungin vuoden 2015 talousarvio

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs.

LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. LOIMAAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2019 1 Vanhusneuvosto AIKA 07.05.2019 kello 13:00-14:58 PAIKKA Pääterveysasema, Vareliuksenkatu 1, sosiaalitoimiston kokoustila 2 krs. KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan

Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan Kunnanhallitus 49 24.02.2014 Kunnanvaltuusto 19 10.03.2014 Talousarvion lisämääräraha-anomus kunnanhallituksen 19.12.2011 454 etuosto-oikeuden käyttämistä koskevan päätöksen tultua voimaan 1710/10.00.01/2011

Lisätiedot

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta

Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 302/00.04.02/2013 81 Lausunto Varsinais-Suomen terveydenhuollon järjestämissuunnitelmasta 2013-2016 Tiivistelmä Turun kaupunki on pyytänyt kuntia hyväksymään terveydenhuoltolain

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 37 23.05.2017 Tekninen

Lisätiedot