Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari. Tampere Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari. Tampere 4.5.2015 Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala"

Transkriptio

1 Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari Tampere Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

2 Lähtökohtana Suomen talouden ahdinko 2

3 EU:n komissio: BKT:n kasvuennusteet vuodelle 2015 Muutos-% edellisestä vuodesta % Lähde: Kuntaliitto/Kietäväinen Konsernijohtaja Juha Yli-Rajala

4 Kokonaistuotannon supistuminen selittyy teollisuustuotannon supistumisella Arvonlisäyksen muutos vuodesta

5 Tilanne ei korjaannu ilman viennin elpymistä Tarvitaan parempaa työllisyys- ja tuottavuuskehitystä ja tätä on tavoiteltava. Vienti ja sille perustuvat investoinnit on ainoa kestävä kasvun pohja. Tämä on ratkaisevaa myös julkisen talouden vakautumisessa. Julkisen talouden hoitoa ei kuitenkaan voi laskea optimististen odotuksien varaan. VM/KO:n arvion mukaan talous kasvaa lähivuosina keskimäärin vain runsaan prosentin vuodessa sopeutustoimien jälkeen vielä vähemmän. Hyvinvointivaltion palvelut ja etuudet tulee mitoittaa tämän mukaan. Lähde: Valtiovarainministeriö 5

6 Julkisen talouden tasapainoa vahvistettava ensi vaalikaudella noin 3 %/BKT Ilman uusia sopeutustoimia julkisen talouden alijäämä supistuu, mutta jää kauden lopussakin lähelle 3 %/BKT tasoa. Julkinen velka lähestyy 70 %/BKT. Finanssipolitiikan liikkumatilan palauttamiseksi: Kuntatalouden velkaantuminen pysäytettävä 10 %/BKT tasolle. Valtiontalouden velka kahdessa vaalikaudessa 40 %/BKT tasolle (nyt 50 %/BKT) Edellyttää: Valtion ja kuntien tasapainon palauttamista vuoteen 2019 mennessä. Menoja hillitseviä toimia myös seuraavilla hallituskausilla. Lähde: Valtiovarainministeriö 6

7 6 mrd. euron sopeutus ensi vaalikaudella Valtiontalouden tasapainottaminen vuoteen 2019 mennessä voidaan toteuttaa sopeuttamalla menoja ja/tai tuloja yhteensä noin 4 mrd. eurolla ensi vaalikauden aikana. Sopeutuksen tulee painottua menoleikkauksiin. Kuntatalouden tasapainottaminen edellyttäisi noin 2 mrd. euron sopeutusta vuoteen 2019 mennessä. Kuntien tehtäviä ja velvoitteita karsittava sekä toimintaa tehostettava. Näille asetettava määrälliset tavoitteet. Kunnallisverotus ei saisi kiristyä muuten paine työllisyyteen. Lähde: Valtiovarainministeriö 7

8 Uusi arvio kestävyysvajeesta on noin 5 % suhteessa kokonaistuotantoon Julkisen talouden tulojen ja menojen välillä pitkällä aikavälillä 5 %/BKT (noin 10 mrd. euroa) epätasapaino. Edellinen arvio (9/2014) oli noin 4 %/BKT. Eläkeuudistus vähentää menopainetta ja lisää tuloja pitkällä aikavälillä noin 1%/BKT mutta heikentynyt julkisen talouden tasapaino nostaa lähtölavaa noin 2 %/BKT: Vuoden 2014 toteuma odotettua heikompi. Keskipitkän aikavälin kasvunäkymä jonkin verran heikentynyt. Korkonäkymä edelleen laskenut, mikä supistaa työeläkesektorin ylijäämää. Lähde: Valtiovarainministeriö 8

9 % Veroaste (verojen suhde BKT:een), % vuosina Veroaste Sosiaaliturvamaksut Valtion muut verotulot Kuntien valtionosuudet Kuntien verotulot ** Lähde: Vuodet Tilastokeskus, ennusteet VM 9

10 BKT:n määrän muutos ja työttömyysaste , % % BKT:n määrän muutos Työttömyysaste Lähde: Vuodet Tilastokeskus, ennusteet VM 10

11 Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2016 Laitos Julkaisu- BKT, Työttö- Ansiotasoajankohta muutos myys- indeksin Inflaatio, % 2014/2015 % aste, % muutos, % Lähde: Kuntaliitto Handelsbanken Suomen Pankki OP-Pohjola Euroopan komissio Aktia Nordea Danske Bank PTT PT ETLA VM joulukuu 1,5 8,6 1,3 1,7 joulukuu 1,0 8,2 1,2 1,2 tammikuu 1,7 8,7 1,0 helmikuu 1,4 8,8.... maaliskuu 1,4 8,9 1,2 1,2 maaliskuu 1,5 9,0 0,8 1,1 maaliskuu 1,5 8,8 1,1 maaliskuu 1,4 8,8 1,3 0,9 maaliskuu 1,6 8,7 1,5 maaliskuu 1,6 8,6 1,7 1,0 huhtikuu 1,4 8,6 1,3 1,4 0,6 1,0 1,2 11

12 Tampereen tilinpäätös 2014

13 Tuloslaskelma TILIKAUDEN TULOS -19,3 milj. (TP2014) NETTOMENOT +0,5 % (TP2014/ TP2013) VERORAHOITUS + 3,3 % (TP2014/ TP2013) 13

14 Henkilöstö Milj. euroa TP 2013 TA 2014 VS 2014 TP 2014 TP14/ TP13 % TP14/ VS14 Palkat ja palkkiot -507,1-509,5-518,2-515,4-8,2 1,6 2,8 Eläkekulut -131,3-132,4-133,4-131,9-0,6 0,4 1,6 Muut henkilösivukulut -29,5-30,0-30,8-29,7-0,2 0,8 1,1 Yhteensä -667,9-671,8-682,4-677,0-9,0 1,4 5,4 Merkittävin kasvutekijä (8,9 m ) oli Oriveden yhteistoiminta-alueen laajeneminen terveyspalveluihin alkaen Vuonna 2013 on maksettu Tehy-ratkaisusta johtuvia takautuvia korvauksia n. 3,5 m vertailukelpoinen kasvu oli 3,6 m (0,5 %) vuoteen 2013 verrattuna Taloudellisiin syihin perustuvien palkattomien vapaiden ( henkilötyöpäivää) palkka- ja sivukuluja vähentävä vaikutus oli 2,2 m vuonna

15 Rahoituslaskelma INVESTOINTIEN TULORAHOITUS- PROSENTTI 38,9 % TA:n 49 %:n tavoite ei toteutunut, sillä tavoitteessa ei huomioitu investointien TA-muutoksia. Ilman Lielahden 26,0 m maanhankintaa tulorahoitusprosentti oli 44,3 % TOIMINNAN JA INVESTOINTIEN RAHOITUSTARVE -125,9 M Toiminnan ja investointien rahoitusalijäämä katettiin kassavaroista. 15

16 Nettoinvestoinnit ja vuosikate TP-00 TP -01 TP -02 TP -03 TP -04 TP -05 TP -06 TP -07 TP- 08 TP -09 TP -10 TP -11 TP -12 TP -13 TP -14 Nettoinvestoinnit Vuosikate

17 Lainamäärän kehitys Milj. euroa euroa/as Lainakanta 202,6 218,3 199,3 196,4 283,0 312,1 323,1 364,1 393,5 374,7 /asukas

18 Konsernin nettoinvestoinnit ja vuosikate 350,0 300,0 250,0 200,0 150,0 100,0 50,0 0,0 TP- 08 TP -09 TP -10 TP -11 TP -12 TP -13 TP -14 Nettoinvestoinnit 253, Vuosikate

19 Konsernin lainakanta 1400, , ,0 800,0 600,0 400,0 200, ,0 TP 2007 TP 2008 TP 2009 TP 2010 TP 2011 TP 2012 TP 2013 TP 2014 Lainakanta, milj. 680,2 698,1 771,1 751,8 789,5 877,8 1234,1 1255,0 /asukas

20 Suurten kaupunkien tilinpäätöstietoja

21 Tilikauden tulos ja nettomenojen kasvu-% % Milj. euroa ,6 5, ,1 0,2-0,1 3,1 2,1 Tilikauden tulos, milj. 3,1 2,7 0,5 1,5 3,1 4,0 3,0 2,0 1,0 0, ,0-2, ,3 6,1 2,1-4,1-3,9-13,6-17,5-6,2-19,3-25,2 Espoo Helsinki Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa -3,0-4,0-5,0-6,0-7,0 21

22 Milj. euroa 600,00 500,00 Vuosikate, Investoinnit, Investointien tulorahoitusprosentti Vuosikate Investoinnit % 120,00 100,00 400,00 300,00 200,00 100,00 0, Espoo Helsinki Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa 80,00 60,00 40,00 20,00 0,00 22

23 Lainakanta ja konsernilainat /asukas Euroa Lainat /asukas Espoo Helsinki Jyväskylä Kouvola Kuopio Lahti Oulu Pori Tampere Turku Vantaa 23

24 Vuoden 2014 tilinpäätöstietoja Asukasmäärä Toimintakatteen muutos-% 4,1 0,2-0,1 3,1 2,1-6,2 2,7 3,1 0,5 1,5 3,1 Vuosikate, milj. euroa 117,1 480,7 39,6 5,5 43,0 53,0 75,2 31,1 83,3 50,5 79,9 Vuosikate/Poistot, % Vuosikate, /asukas Tilikauden tulos, milj. 6,1 236,6-13,6-17,5-4,1 21,0-25,2 21,3-19,3-3,9 2,1 Investointimenot milj. -320,2-548,5-40,4-32,1-72,2-80,7-185,3-109,7-217,5-78,6-159,0 Investoinnit / asuka Investointien tulorahoitus, % Omavaraisuusaste, % Lainat /asukas Lainasaamiset , milj Yli-/alijäämät, /asukas KONSERNI Tilikauden tulos, milj. 7,2 295,5 4,7 9,8-32,3 3,2 18,4 26,2 44,2 Lainakanta , milj Lainat, /asukas Lainasaamiset , milj ,

25 Investointitason määrittely

26 Investointityöryhmän toimeksianto Vuoden 2015 talousarvio, sivu 17 - Taloussuunnitelmakauteen sisältyy merkittävä määrä investointeja. - Investointitason mitoittamiseksi paremmin kaupungin taloudellisiin resursseihin perustetaan investointiryhmä, jonka tehtävänä on valmistella erilliset investointikatot sekä toimitiloista että kaupunki-infrasta seuraaville kymmenelle vuodelle. - Kaupungin johtoryhmä toimii työn ohjausryhmänä. - Investointien tasoa määriteltäessä otetaan huomioon mahdolliset maankäyttötulot ja muut rahoitustulot. - Investointikaton ulkopuolelle jää maanhankinta. - Kaupunginvaltuusto päättää talousarvion hyväksymisen yhteydessä investointikatosta. 26

27 Investointityöryhmän toimeksianto Poimintoja pormestarin päätöksestä investointityöryhmän perustamisesta: - Peruskaupungin ja liikelaitosten suunnittelemien investointien kokonaismäärä nousee lähes 3,1 miljardiin euroon. - Kaikkia investointeja ei ole mahdollista toteuttaa suunnitellussa aikataulussa ja laajuudessa. - Investointien suunnittelussa tulee jatkossa kiinnittää erityistä huomiota investointien aiheuttamien pysyvien käyttötalousvaikutusten arviointiin. - Kaupungin kannalta merkittävin investointien tarkastelutarve kohdistuu erityisesti katu- ja liikenneinvestointeihin sekä kaupungin toimitilojen toteuttamiseen. - Näiden investointien priorisointia ja määrän ohjaamista investointikatolla tulee selvittää. 27

28 Investointitason määrittelystä Poimintoja kaupunkistrategiasta: Kaupungin kasvu suuntautuu nykyisen yhdyskuntarakenteen sisään, aluekeskuksiin, joukkoliikenteen laatukäytäville ja etelän suuntaiselle ratavyöhykkeelle. Kaupungin asuntokanta ja asuinalueet houkuttelevat monipuolisuudellaan ja tarjoavat mahdollisuudet kestäviin elämäntapoihin ja yhteisöllisyyteen. Kaupungissa on riittävästi kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja, opiskelijaasuntoja ja asumispalveluja erityisryhmille. Joukkoliikenne ja pyöräily ovat sujuvia liikkumisvaihtoehtoja. Kaupunkiraitiotie on joukkoliikenteen kärkihanke. Kaupungin kasvu suuntautuu nykyisen yhdyskuntarakenteen sisään, aluekeskuksiin, joukkoliikenteen laatukäytäville ja etelän suuntaiselle ratavyöhykkeelle Keskusta on elinvoimainen ja viihtyisä. Kävely, pyöräily ja joukkoliikenne sekä maanalainen pysäköinti ovat sujuvia. Keskustan uudis- ja täydennysrakentamista toteutetaan laadukkaasti. Kaupungin kehitykseen investoidaan. Investoinneissa pidetään etusijalla hankkeita, jotka mahdollistavat kaupungin kestävän kehityksen. 28

29 Investointitason määrittelystä Kaupunkistrategiassa asetettu kaupungin kasvutavoite edellyttää isoja investointeja sekä palvelutiloihin että infraan. Kaupunkistrategian kasvutavoite ja investointitason reilu madaltaminen ovat ristiriidassa keskenään. Investointikaton asettamisessa on löydettävä tasapaino näiden kahden tavoitteen kesken 29

30 Kiitos

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2013 talousarviovalmistelun näkymät 15.2.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2012 Laitos Julkaisu- ajankohta BKT muutos

Lisätiedot

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010

Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013. Kvsto 3.11.2010 Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Kvsto 3.11.2010 Kansantalouden kehitys Yksiköity tavaraliikenne viennin osalta vuosina 2006 2010 (Helsingin Satama) Tonnia Kansantalouden ennustelukuja vuodelle

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät

Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät Vuoden 2014 talousarviovalmistelun näkymät 13.2.2013 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Vuoden 2014 TA:n raamin valmistelun eteneminen Talouden tasapainotarkastelu talous- ja suunnittelukeskuksessa Ehdotus

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi

Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Kaupunginjohtajan ehdotus vuoden 2012 talousarvioksi Maltillisella menokasvulla laadukkaat palvelut Peruskorjauksilla huolehditaan kiinteistökannasta Investoinnit edellyttävät lainanottoa Kansantalouden

Lisätiedot

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous

Yleinen taloustilanne ja kuntatalous Onnistuva Suomi tehdään lähellä Yleinen taloustilanne ja kuntatalous 28.11.2017 Helsinki Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kansainvälinen talous kasvupyrähdyksessä Euroalue

Lisätiedot

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio

Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus. 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio Kuntamarkkina-tietoisku: Pääekonomistin katsaus 9.9.2015 Pääekonomisti Minna Punakallio 9.9.2015 Minna Punakallio Bruttokansantuotteen volyymin muutos ed. neljänneksestä, % 9.9.2015 Minna Punakallio Työmarkkinoiden

Lisätiedot

tulevaisuuden näkymät

tulevaisuuden näkymät Kaupungin taloustilanne ja tulevaisuuden näkymät 3.2.2011 Rahoitusjohtaja Tapio Korhonen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2011 Julkaisuajankohta BKT muutos Inflaatio

Lisätiedot

Vuoden 2014 talousarviokehys. Kaupunginhallitus 3.6.2013

Vuoden 2014 talousarviokehys. Kaupunginhallitus 3.6.2013 Vuoden 2014 talousarviokehys Kaupunginhallitus 3.6.2013 Yleinen talouskehitys ja Valtiontalouden kehys 2014 2017 Yleinen taloudellinen tilanne Muuttuja (%-muutos) Tuotanto (määrä) Palkkasumma Ansiotaso

Lisätiedot

Pääekonomistin katsaus

Pääekonomistin katsaus Pääekonomistin katsaus Kuntamarkkinat 13.-14.9.2017 Minna Punakallio Pääekonomisti Twitter: @MinnaPunakallio Maailmantalouden kasvu on ollut vakaata, työttömyys vähentynyt pikku hiljaa. Euroalue yllättänyt

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2016

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2016 Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2016 19.10.2015 Talousjohtaja Patrik Marjamaa Väestönmuutos (ennakkotieto) suurimmissa kaupungeissa tammi-elokuussa 2015 Helsinki Espoo Vantaa Tampere Oulu Turku Jyväskylä

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote

Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös. Mediatiedote Forssan kaupungin vuoden 2016 tilinpäätös Mediatiedote 6. huhtikuuta 2017 Vuoden 2016 tilinpäätös ennustettua parempi ja mahdollistaa jonkin verran myös varautumista tulevaan Tilinpäätös on 0,2 miljoonaa

Lisätiedot

Tampereen kaupungin. tilinpäätös 2014. 30.3.2015 Hallinto- ja talousryhmä

Tampereen kaupungin. tilinpäätös 2014. 30.3.2015 Hallinto- ja talousryhmä Tampereen kaupungin tilinpäätös 2014 1 Tilikauden tulos ja taloudellinen asema 2 Tuloslaskelma TILIKAUDEN TULOS 19,3 milj. (TP2014) NETTOMENOT +0,5 % (TP2014/ TP2013) VERORAHOITUS + 3,3 % (TP2014/ TP2013)

Lisätiedot

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät

Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät Kuntatalouden tila ja tulevaisuuden näkymät 8.11.2016 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Kuntatalouden tila ja hallituksen kuntatalouden toimia ohjaava tavoite Vaimeasta talouskasvusta huolimatta kuntatalouden

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntataloudesta

Ajankohtaista kuntataloudesta Ajankohtaista kuntataloudesta Taloustorstai 14.12.2017 Sanna Lehtonen Taloustorstai 14.12.2017 klo 14:00 Ajankohtaista kuntataloudesta / Sanna Lehtonen klo 14:10 Sote-muutosrajoitin / Sanna Lehtonen klo

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely

Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat kysely Kuntien ja kuntayhtymien talousarviot ja taloussuunnitelmat Taloustutkimus Oy toteutti valtiovarainministeriön toimeksiannosta tiedustelun

Lisätiedot

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus

Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma Kunnanhallitus Talousarvio 2014 ja taloussuunnitelma 2015 2016 Kunnanhallitus 11.11. 12.11.2013 Vuosikate, poistot ja nettoinvestoinnit 2006 2016 (1000 euroa) 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 0-2 000-4 000 2006

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2015 Keskeiset tunnusluvut 2015 TP 2014 TP 2015 TA 2016 Tuloveroprosentti 21,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,65 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Kuntatalouden tilannekatsaus

Kuntatalouden tilannekatsaus Kuntatalouden tilannekatsaus 8.9.17 Helsinki Taloustorstai Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Twitter @MinnaPunakallio Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 15-1 Tilastokeskus,

Lisätiedot

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde

Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde Valtuuston kokous Fullmäktiges sammanträde 18.5.2015 Vuoden 2014 arviointikertomus Valtuusto 18.5.2015 Paula Viljakainen Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Tulostavoitteiden toteutumisen arviointi Tulostavoitteiden

Lisätiedot

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015

TALOUSARVIO 2016 15.9.2015 TALOUSARVIO 2016 KANSANTALOUDEN KEHITYSENNUSTE (VM) BKT ja inflaatio BKT inflaatio 2012-1,4% 2,8% 2013-1,3 % 1,5 % Nordea 1.9. VM? 2014-0,1 % 1,0 % -0,3% -0,2 2015 0,3 % 0,1 % +0,5% 1,3 2016 1,4 % 1,2

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2016 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen

Tilinpäätös 2010. 14.4.2011 Jukka Varonen Tilinpäätös 2010 14.4.2011 Jukka Varonen Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluvun kasvu voimistui: valkeakoskelaisia oli vuoden lopussa 20 844 eli 213 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin Työttömyysaste

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014

ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 ASIKKALAN KUNTA Tilinpäätös 2014 Historiallisen hyvä tulos Ylijäämää kertyi 5,5 miljoonaa euroa, jolloin kumulatiivista ylijäämää taseessa on noin 7,4 miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin riittävä puskuri

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2015 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen TILINPÄÄTÖS 2015 Koko kaupunki TP 2014 TP 2015 Muutos % Toimintatuotot 68 664 727 62 560 049-6 104 678-8,9 Toimintakulut -399 456 971-406 350 041-6 893 069

Lisätiedot

Hattula Hämeenlinna Janakkala

Hattula Hämeenlinna Janakkala Hattula Hämeenlinna Janakkala Kuntarakenneselvitys- talouden tarkastelua Riitta Ekuri 24.4.2014 Page 1 Talouden nykytila-analyysistä ja ennakoinnista Keskusteltavia asioita: Vuoden 2013 luvut tilinpäätösaikataulut

Lisätiedot

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös

Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talouden seuranta, analysointi ja tilinpäätös Talous ja strategiaryhmä 7.1.2009 I 1 Talouden seuranta ja raportointi 7.1.2009 I 2 Tuloslaskelma Kunnassa tuloslaskelman tehtävä on osoittaa, riittääkö tuottoina

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2014 Keskeiset tunnusluvut 2014 TP2013 TP 2014 TA 2015 Tuloveroprosentti 20,25 21,25 21,25 Kiinteistöveroprosentti, asunnoista 0,50 0,65 0,65 Kiinteistöveroprosentti, yleinen

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH

Tilinpäätös Tilinpäätös 2009 Laskenta/TH Tilinpäätös 2009 Yleinen kehitys Kouvolan kaupungin ja koko Kymenlaaksossa näkyi maailmantalouden taantuma ja kasvun epävarmuus. Kouvolaisia oli vuoden 2009 lopussa tilastokeskuksen ennakkotiedon mukaan

Lisätiedot

Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010

Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous. Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 Teknisen sektorin rahoitus ja tiukkeneva kuntatalous Olavi Kallio Rahoitus-workshop 12.5.2010 1. Taantuma ja sen vaikutukset kuntatalouteen (1) Vuoden 2008 lopulla alkanutta taantumaa (bruttokansantuote

Lisätiedot

Kuntien talous. Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.2013. Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto

Kuntien talous. Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.2013. Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto Kuntien talous Työllisyys ja elinkeino seminaari Savonlinna 11.7.213 Pääekonomisti Juhani Turkkila Suomen Kuntaliitto Vuosikate: Tietoja kuntien taloudesta vuosilta 26-212 Sisältää liikelaitokset. Lähde:

Lisätiedot

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %.

Kokonaistuotanto kasvoi tammikuussa ,7 % edelliseen vuoteen verrattuna ja teollisuustuotanto väheni 5,1 %. TALOUDELLINEN TILANNE 1.1. - 31.3.2015 Yleinen tilanne USA:n talouskasvun arvioidaan olevan kuluvana vuonna noin 3,2-3,7 %. USA:n korkojen nosto saattaa alkaa siten arvioitua aikaisemmin eli viimeisimpien

Lisätiedot

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa?

Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Alkavan hallituskauden talouspoliittiset haasteet: Mikä on muuttunut neljässä vuodessa? Sami Yläoutinen Jyväskylä, 3.8.2015 Esitys Julkisen talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa Talouspoliittiset

Lisätiedot

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014

31.3.2015 Minna Uschanoff. Tilinpäätös 2014 31.3.2015 Minna Uschanoff Tilinpäätös 2014 Yleinen kehitys Valkeakosken asukasluku nousi hieman. Valkeakoskelaisia oli vuoden 2014 lopussa 21 162 eli 33 asukasta enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valkeakosken

Lisätiedot

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä

Hämeenlinnan kaupunki Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Tiivistelmä vuoden 2013 tilinpäätöksestä Asukasmäärä 31.12. 67 806 67 497 Verotuloprosentti 19,50 % 19,50 % Toimintakate -327,7 M -327,1 M Toimintakatteen kasvu 0,18 % 4,8 % Verotulot 254,3 M 237,4 M Verotulojen

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu

Väestömuutokset, tammi-huhtikuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-huhtikuu 715/.1./16 31.5.16 Kunnanhallitus 6.6.16 Väestön kehitys ja väestömuutokset 16 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi15 63 15 tammi16 helmi16 6 Kuntien

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-elokuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 30.9.2013 Tammi-elokuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen Lähde: Peruspalveluohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2018 Lähde: Peruspalveluohjelma 3.4.2014 sekä Kuntaliiton laskelmat Kokonaistaloudelliset ennusteet ja taustaoletukset Lähde: Vuodet 2012-2013 Tilastokeskus, vuosien 2014-2018

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi

Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi Kaupunginhallituksen ehdotus vuoden 2013 talousarvioksi Vastuullista välittämistä Asukkaita kuunnellen sosiaali- ja terveyspalvelut yhdistyvät Ranta-alueet rakentuvat helsinkiläisille Suomalainen hyvinvointimalli

Lisätiedot

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,,

Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, XXVII, Kaupunginjohtajan,, Vuoden,2015,, talousarvioesitys,..., Kaupunginjohtaja,Markku,Andersson, Media,,KH,,KV,,27.10.2014,, Talouden)tasapainotus)etenee)oikeassa)suunnassa!) ) TA2015)toiminnallinen)mo6o:))

Lisätiedot

Suurten kaupunkien talousarviot 2008

Suurten kaupunkien talousarviot 2008 HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUS Tutkimuskatauksia 2007 11 HEIKKI HELIN Suurten kaupunkien talousarviot 2008 Verkossa ISSN 1796-7236 ISBN 978-952-223-039-3 Painettu ISSN 1455-7266 LISÄTIETOJA Heikki Helin

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: Kuntatalousohjelma 15.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kokonaistaloudelliset ennusteet

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginhallitus

Tilinpäätös Kaupunginhallitus Tilinpäätös 2015 Kaupunginhallitus 29.3.2016 Tuloslaskelma, toimintakate ULKOINEN *) Oikaistu TA/KS TP 2015 TOT/TA Tot % 1 000 TP 2014 2015 Ero 2015 Toimintatuotot: Myyntituotot 8 273 8 141 8 550 409 105

Lisätiedot

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät

Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Onnistuva Suomi tehdään lähellä Kuntien ja maakuntien talousnäkymät Kuntapäivät Minna Punakallio Pääekonomisti Kuntaliitto Sanna Lehtonen Kehittämispäällikkö Kuntaliitto Talouskasvu piristynyt vihdoinkin

Lisätiedot

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013

Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 Forssan kaupungin tilinpäätös 2013 8. huhtikuuta 2014 Vuonna 2013 kaupungin talous vahvistui lähinnä kertaluonteisten verotilitysmuutosten vuoksi Vuosi 2013 on 0,8 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Pakollisen

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi-syyskuu

Väestömuutokset, tammi-syyskuu Iitin kunta Talouskatsaus Tammi-syyskuu 71/2.1.2/216 2.1.216 Kunnanhallitus 31.1.216 Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Syntyn Kuolleet eet vuosi21 63 1 1 nelj. 16 2 nelj

Lisätiedot

Väestömuutokset 2016

Väestömuutokset 2016 Iitin kunta 715/2.1.2/216 Talouskatsaus 21.11.216 Tammi-lokakuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 216 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku Syntyn

Lisätiedot

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi.

Uusi liikekeskus City-marketteineen avattiin marraskuussa Torinrannassa. Palvelualan työpaikat lisääntyivät Valkeakoskella merkittävästi. 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 28.3.2013 Päiväys: 28.3.2013 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@valkeakoski.fi

Lisätiedot

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma

Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen strategian lähtökohdat - koko kaupungin näkökulma Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti 25.4.2017 konsernijohtaja Juha Yli-Rajala 1 Kaupunkistrategian onnistuminen koko kaupungin

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma sekä Kuntaliiton laskelmat Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 19.9.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen vuonna 2020

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2021 Lähde: Kuntatalousohjelma 28.4.2017 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on pyritty huomioimaan sote- ja maakuntauudistuksen vaikutukset kuntatalouteen Kokonaistaloudelliset

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2011 Talousarvion tuloslaskelmaosan toteutumisvertailu 2011 osa I Sisältää liikelaitoksen, sisältää sisäiset erät, keskinäiset sisäiset eliminoitu Alkuperäinen Talousarvio-

Lisätiedot

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016

Juankosken kaupunki. Tilinpäätös 2016 Juankosken kaupunki Tilinpäätös 2016 Väestömuutokset ja rakentaminen Juankosken virallinen väkiluku 31.12.2016 on 4727. Vähennystä edelliseen vuoteen 77. Syntyneiden enemmyys -37. Kuntien välinen nettomuutto

Lisätiedot

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit

Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Mallipohjaisen päätöksenteon seminaari, osa I: talousmallit Kunnan talouden mallipohjainen suunnittelu Kuntien tilinpäätöskortti Valtiovarainministeriö/Kunta- ja aluehallinto-osasto,5.12.213 KUNTIEN TILINPÄÄTÖKSET

Lisätiedot

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta

Tilinpäätös Tilinpäätös 2010 Laskenta Tilinpäätös 2010 Yleinen kehitys Kouvolalaisia oli vuoden 2010 lopussa Väestörekisterikeskusken ennakkotiedon mukaan 88 089, asukasmäärä laski 85 henkilöllä. 0-18 vuotiaiden osuus väestöstä oli 19,7 prosenttia,

Lisätiedot

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Tilinpäätös Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Tilinpäätös 2013 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen 31.3.2014 TILINPÄÄTÖS 2013 Koko kaupunki TP 2012 TP 2013 Muutos % Toimintatuotot 65 402 858 66 701 510 1 298 652 1,99 Toimintakulut -374 691 312-380 627

Lisätiedot

Valtiovarainministerin budjettiehdotus

Valtiovarainministerin budjettiehdotus Valtiovarainministerin budjettiehdotus 9.8.2017 Petteri Orpo Tiedotustilaisuus Talouspolitiikka Talouden tilanne Vientinäkymät hyvät ja vienti päässyt kasvu-uralle Vientimarkkinat kasvavat aiemmin ennustettua

Lisätiedot

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta

NASTOLAN KUNTA TILINPÄÄTÖS Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta TILINPÄÄTÖS 2015 Kaupunginjohtaja Jyrki Myllyvirta 14.3.2016 TOIMINTAYMPÄRISTÖ 2015 VÄESTÖ ASUKASLUKU ennakkotieto 14 829-76 (2014) NASTOLASSA ASUVA TYÖVOIMA 7 187-52 (2014) TYÖLLISYYS TYÖTTÖMYYSASTE keskiarvo

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2013 1 Kouvolan talouden yleiset tekijät 2 Väestökehitys Kouvolassa 2009-2017 3 Väestöennuste ikäryhmittäin 2015-2040 Ikäryhmä Muutos-% 2015/2040 0-14 -12,3 15-65 -17,1 65-20,4-12 % - 17 %

Lisätiedot

Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia

Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia Turun kaupungin toimintasuunnitelman valmistelu - Talouden lähtökohtia 00.09.2015 / Jukka Laiho 01 Katsaus talouden tilanteeseen ja suunnitteluraamin päivitys Taloustilanteen kehitys huolestuttaa Euroopan

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS 2017 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI ENNAKKO- TILINPÄÄTÖS Kaupunginhallitus 12.2.2018 SISÄLLYSLUETTELO Sitovuustason olennaiset ylitykset... 1 Yhdistelmä... 2 Pitkä- ja lyhytaikaiset lainat... 3 Verotulot... 4 Palkat

Lisätiedot

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto

Iitin kunta 45/ /2013 Talouskatsaus Tammi-syyskuu. Nettomaahanmuutto. lähtömuutto Iitin kunta 45/02.01.02/2013 Talouskatsaus 28.11..2013 Tammi-syyskuu Väestön kehitys ja väestömuutokset 2013 Luonnollinen väestön lisäys Kuntien välinen muuttoliike Nettomaahanmuutto Väestönlisäys Väkiluku

Lisätiedot

Rahoitusosa 2013 2016

Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa 2013 2016 Rahoitusosa... 194 Rahoituslaskelma... 194 Rahoitussuunnitelma... 195 Täydentäviä tietoja... 197 Vantaa talousarvio 2013, taloussuunnitelma 2013 2016 193 Rahoitusosa Rahoituslaskelma

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2011 2014

RAHOITUSOSA 2011 2014 279 RAHOITUSOSA 2011 2014 280 281 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014

Kuntien taloustietoja 2014 (2) Lähde:Kuntaliitto 2015, Kuntien tunnuslukutiedosto 2003-2014 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 2003-2014 Kuntien taloustietoja 214 (2) Lähde:Kuntaliitto 215, Kuntien tunnuslukutiedosto 23-214 Kuntien palvelutuotannon kustannuksia 23-214 11 Asukasluku indeksoituna (23=1) 15 1 95 9 85 8 75 Kemi 21-5 as. kunnat

Lisätiedot

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen

Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma Esko Lotvonen Talousarvio 2016 ja taloussuunnitelma 2017-18 Esko Lotvonen 19.10.2015 Tavoitteet 2016-18 Ei alijäämäisiä vuosia Talouden aito tasapaino 2018 Tuloveroprosenttia ei koroteta Lainamäärän katto 2200 /asukas

Lisätiedot

Maakuntakierros syksy 2015. Valtakunnallinen diasarja

Maakuntakierros syksy 2015. Valtakunnallinen diasarja Maakuntakierros syksy 2015 Valtakunnallinen diasarja Maakuntakierrosten koko maan talousdiat Syksy 2015 BKT:n määrä, 2007=100 3 Lähde: Nordea Markets, Macrobond Kansantalouden ennustelukuja vuodelle 2015

Lisätiedot

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY

Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma Alavieskan kunta Valtuusto JY Vuoden 2017 talousarvio ja taloussuunnitelma 2017-2019 Alavieskan kunta Valtuusto 19.12.2016 JY Arvio 2016 tilinpäätöksestä tuloslaskelman osalta Poikkeama Tp ennuste - TA 2016 Muutos Tp ennuste - Tp 2015

Lisätiedot

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY

Suhdanne 1/2015. Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Suhdanne 1/2015 Tutkimusjohtaja Markku Kotilainen ETLA 26.03.2015 ELINKEINOELÄMÄN TUTKIMUSLAITOS, ETLA THE RESEARCH INSTITUTE OF THE FINNISH ECONOMY Ennusteen lähtökohdat ja oletukset - Suomea koskeva

Lisätiedot

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet

Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet Juha Kilponen Suomen Pankki Noususuhdanne vahvistuu tasapainoisemman kasvun edellytykset parantuneet 18.12.2017 18.12.2017 Julkinen 1 Talouden yleiskuva Kasvu laajentunut vientiin, ja tuottavuuden kasvu

Lisätiedot

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen

Tilinpäätös 2006. Kaupunginhallitus 26.3.2007. Pormestari Timo P. Nieminen Tilinpäätös 2006 Kaupunginhallitus Pormestari Timo P. Nieminen T A M P E R E E N K A U P U N K I T A L O U S J A S T R A T E G I A R Y H M Ä 1 Uuteen toimintamalliin Kaupungin johtamisjärjestelmä uudistui

Lisätiedot

Kouvolan talouden yleiset tekijät

Kouvolan talouden yleiset tekijät Tilinpäätös 2012 2 Kouvolan talouden yleiset tekijät 3 Väestökehitys Kouvolassa 2001-2020 31.12. As.lkm Muutos, lkm % 2001 91 226-324 -0,35 2002 90 861-365 -0,40 2003 90 497-364 -0,40 2004 90 227-270 -0,30

Lisätiedot

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012

Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Siilinjärven kunnan TILINPÄÄTÖS 2012 Tuloslaskelma 2012 2011, ulkoinen koko kunta osa I 2012 2011 kasvu % Toimintatuotot Myyntituotot 51 644 46 627 10,8 % Maksutuotot 8 451 8 736-3,3 % Tuet ja avustukset

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/212 1 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 3/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 356 38 1 35 6 Menot

Lisätiedot

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016

KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 1 KIURUVEDEN KAUPUNGIN TALOUDESTA 2016 Käyttötalous: TOIMINTAKULUJEN (59,3 milj. euroa) JAKAUTUMINEN 2016 Muut (17 %) SOTE (57 %) Henkilöstömenot (26 %) SOTE: Henkilöstömenot: Muut: Maksuosuudet Ylä-Savon

Lisätiedot

Investoinnit edelleen velaksi

Investoinnit edelleen velaksi HELSINGIN KAUPUNGIN TIETOKESKUKSEN verkkojulkaisuja 2006 40 Heikki Helin Investoinnit edelleen velaksi Suurten kaupunkien talousarviot 2007 Verkkojulkaisu ISSN 1458-5707 ISBN 952-473-819-8 LISÄTIETOJA

Lisätiedot

RAHOITUSOSA 2012 2015

RAHOITUSOSA 2012 2015 271 RAHOITUSOSA 2012 2015 272 273 RAHOITUSOSA Rahoituslaskelma koostuu kaupungin ja liikelaitosten varsinaisen toiminnan ja investointien sekä rahoitustoiminnan rahavirtojen muutoksista. Rahoituslaskelma

Lisätiedot

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus

Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/2013 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 3/213 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 212 TA 213 TA 213 Erotus TA 213 Enn. enn. 3/13 ed. enn. muutos Tulot 1 356 1 387 1 375-11 1 369 7 Menot -4

Lisätiedot

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3.

TP Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä. Alavieskan kunta 3.3. TP 2016 Väestö Työttömyys Tuloslaskelma Rahoituslaskelma Tase Aikasarjat: vuosikate, lainat, yli-/alijäämä Alavieskan kunta 3.3.2017 JY Päivitetty 10.3.2017 ja 13.3.2017 Päivitetty 27.3.2017 Asukasluvun

Lisätiedot

Pamaus seura H e l s i n k i 2 0 1 2

Pamaus seura H e l s i n k i 2 0 1 2 Pamaus seura H e l s i n k i 2 0 1 2 14.10.2008 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen 16.3.2012 Kaupunginjohtaja Jussi Pajunen Talousnäkymät maailmalla ja Suomessa Suomen BKT:n volyymin vuosimuutos, % (Lähde:

Lisätiedot

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit

Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit Talouden nykytila Kriteerit Valtionvarainministeriön lakiin perustuvat kriisikuntakriteerit 1. Negatiivinen vuosikate Rovaniemi 2012 2016 186 /asukas Ei täyty? 2. tuloveroprosentti yli 0,5 prosenttiyksikköä

Lisätiedot

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020

Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Kuntatalouden kehitys vuoteen 2020 Lähde: VM 5.9.2016 sekä Kuntaliiton laskelmat Kehitysarviossa on huomioitu kiky-sopimus, mutta ei maakuntauudistusta Kuntien ja kuntayhtymien bruttomenot, mrd. 2014 2015*

Lisätiedot

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012

Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/2012 Talouden ja toiminnan seurantaraportti 4/212 Tuloslaskelma, milj. euroa (sisältäen virastot) TP 211 TA 212 TA 212 Erotus TA 212 Enn. enn. 4/12 ed. enn. muutos Tulot 1 326 1 318 1 355 37 1 356-1 Menot -4

Lisätiedot

Tilinpäätöksen ennakkotietoja

Tilinpäätöksen ennakkotietoja Tilinpäätöksen ennakkotietoja 22.2.2017 TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi ennakkotiedon mukaan 367 henkilöllä (e75 881) Rakentaminen edelleen korkealla tasolla; asuntoja valmistui 528 ja lupia myönnettiin

Lisätiedot

Rahoitus ja sijoitustoiminta

Rahoitus ja sijoitustoiminta Rahoitus ja sijoitustoiminta Kaupunginvaltuusto 8.6.2017 Konsernihallinto Konsernipalvelut/rahoitus Rahoituspäällikkö Veli-Matti Keloneva Esityksen sisältö: - Talous ja valtuutetut - Lainat (rahoitus)

Lisätiedot

Katsaus suhdanneennusteisiin. Ville Merilä

Katsaus suhdanneennusteisiin. Ville Merilä Katsaus suhdanneennusteisiin Ville Merilä Katsauksessa on esitetty kuvina yhdentoista taloudellisia ennusteita tekevän laitoksen ennusteet vuosille 2017 2018 ja viiden laitoksen ennusteet vuodelle 2019.

Lisätiedot

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017

Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Kuntien ja kuntayhtymien vuoden 2014 tilinpäätösarviot sekä talousarviot ja taloussuunnitelmat vuosille 2015-2017 Tiedotustilaisuus 11.2.2015 Toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 8,0 Kuntasektorin

Lisätiedot

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin

Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Kuntien talouden tila ja näkymät eteenpäin Minna Punakallio Pääekonomisti Seuraa minua Twitterissä: @MinnaPunakallio 13.2.2018 Missä mennään? Lähde: OP Suhdanne-ennuste, tammikuu 2018 2 13.2.2018 Kuntatalouden

Lisätiedot

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös

Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Forssan kaupungin vuoden 2014 tilinpäätös Mediatiedote 8. huhtikuuta 2015 Vuoden 2014 tilinpäätös Tilinpäätös on 0,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Kaupungin vuosikate on 5 miljoonaa euroa eli 283 euroa/asukas.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt

ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus Kehyslaskelmat. Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt ESPOON KAUPUNKI Kaupunginhallitus 24.8.2015 Kehyslaskelmat Taulukko 1: Espoon kaupunki: peruskaupunki, liikelaitokset ja erilliset taseyksiköt 1 000 euroa Vuosien 2016-2018 taloussuunnitelman kehys 13.8.2015

Lisätiedot

Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen

Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen Kuntien tuottavuustyö välineitä palvelujen kehittämiseen Kestävä julkinen talous kuntapalvelujen turvaajana Kuntien tuottavuusseminaari Savoy-teatteri 16.6.2011 Ylijohtaja Päivi Laajala Tuottavuuden parantaminen

Lisätiedot

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara

Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Lähtökohdat talousarvion valmisteluun talouden liikkumavara Talousjohtaja Jukka Männikkö 1 4.5.2015 Hallinto- ja talousryhmä 2 - Kuntapuolueelle kävi erinomaisen hyvin näissäkin vaaleissa. Kunnanvaltuustoissa

Lisätiedot

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Talousarvio 2015 ja taloussuunnitelma 2016-18 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Henkilöä Rovaniemen väkiluvun kehitys 2005-2018 65000 60000 55000 50000 45000 40000 35000 30000 25000 20000 15000 10000

Lisätiedot

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013

Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 2013 Laskelma kuntien ja kuntayhtymien menoista v. 213 1,7 % Toimintakulut 38,3 mrd. : Palkat ja palkkiot 16,39 mrd. 3,6 %,7 % 1,6 %,2 %,3 % 3,8 % Henkilösivukulut 4,96 mrd. Palvelujen ostot 9,78 mrd. Materiaalin

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015

OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 1 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2015 Tilanteessa 31.3.2015 kaupungin tuloslaskelman vuosikate on 1.242.673 euroa positiivinen ja tilikauden osavuositulos on 219.483 euroa ylijäämäinen. Talousarvion 2015

Lisätiedot

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja

Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja Tilinpäätöksen 2014 ennakkotietoja TOIMINTAYMPÄRISTÖ Väestömäärä kasvoi aiempia vuosia enemmän, runsaalla 600 henkilöllä (e 75 088) Asuntoja valmistui ennätystahtiin 800 (549) Tontit kävivät edelleen kaupaksi,

Lisätiedot

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI

TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL VALKEAKOSKI 1 TIEDOTE Valkeakosken kaupunki PL 20 37601 VALKEAKOSKI JULKAISTAVISSA 25.3.2010 klo 13.00 Päiväys: 25.3.2010 Lisätietoja: - kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Järvinen, puh. 040 335 6803 pekka.jarvinen@vlk.fi

Lisätiedot

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri

Kankaanpään kaupunki. Tilinpäätös kaupunginkamreeri Kankaanpään kaupunki Tilinpäätös 2015 1 Tilinpäätösaineisto 1. Tilinpäätös Tasekirja Toimintakertomus Toteutumisvertailu Tilinpäätöslaskelmat Liitetiedot Eriytetyt tilinpäätökset Allekirjoitukset ja merkinnät

Lisätiedot

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat

Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Alkaneen hallituskauden talouspoliittiset haasteet 9.9.2015 Sami Yläoutinen Kuntamarkkinat Esitys Talouden tila ja näkymät maailmalla Suomessa ja kunnissa Julkisen talouden suunnitelma ja hallitusohjelma

Lisätiedot