Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset."

Transkriptio

1 Päivitetty HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2015 kevät 2016 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun uimahallissa (Raksila), Raatin uimahallilla sekä Vesi-Jatulissa (Haukipudas). Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset. Vesileikkikoulun tavoite: Lapsi oppii itsenäisen liikkumisen vedessä, kastautuu, kastelee kasvonsa, oppii puhaltamaan veteen ja suoriutuu varhaistaitomerkistä. Päiväkotiryhmät tulevat alla olevan listan mukaisesti. Huom. joka puolen tunnin välein on kaksi eri ryhmää. Saman uintiajan lapset laitetaan tasoryhmiin ensimmäisellä uintikerralla. Opetusryhmätiloina Raksilassa on kahluuallas ja vesiliukumäkiallas. Raatissa on kaksi ryhmää eri lastenaltaissa. Saman päiväkodin/-kotien ryhmät haetaan samalla kuljetuksella. Vesijatulissakin ryhmät jaetaan kahdelle uimaopettajalle. Uimataidon arviointia varten tarvitsemme tarkat nimilistat uimakoululaisista, jotka tulee toimittaa edellisellä viikolla ennen Raksilan ja Raatin uintiviikkoa sähköisesti osoitteeseen ja Vesi-Jatulin nimilistat osoitteeseen Päiväkodin henkilökunta vastaa lapsista puku- ja pesutiloissa ja tuo lapsiryhmän altaan reunalle. Allastiloissa vastuu opetuksesta on uinninopettajalla. Lasten uimavarusteet: uima-asu, pyyhe- ja laudeliina laitetaan nimellä varustettuun muovipussiin. Lapset voivat ottaa omat uimalasit mukaan. Kuljetuksista vastaa Oulun Taksipalvelut. Lisätietoja Oulun ja Raatin osalta Tuija Pohjola. Haukiputaan uintivuoroista: Erkko Korpela (Seppo Konttijärvi ( ) Kouluilla olevien esikoululaisten uinnit sovitetaan yhteen koulujen uintiviikkojen yhteydessä. Lisätietoja lapsesi uintiviikosta voit kysyä lapsen esiopetusryhmän henkilökunnalta. Yhteistyöterveisin Tuija Pohjola LUKUVUOSI SYKSY 2015 JA KEVÄT 2016 VKO AIKA UINTIAIKA RAATTI HAKU PALUU vko Myllyoja 9 /Svaaninsuo Haapalehto 13

2 vko Haapalehto Saarela Saarela Kisakenttä Kisakenttä Merikoski Kangaspuisto Kalliola vko Hönttämäki Hönttämäki Korvensuora Huonesuo Vko Iinatin pk Mäntyrinteen pk Knuutilankankaan pk Lämsänjärven pk vko Riekonmarja Teknolpgiakylän pk Vko Lystivekara 20. ei kuljetusta 9.30 Lystivekara 9 ei kuljetusta 9.30 Punavarpunen 6 ei kuljetusta 9.30 Pyramidi 7 ei kuljetusta Saksanpähkinä 5 ei kuljetusta Montessori 7. Ei kuljetusta Taikavekara 7 ei kuljetusta Vko Taikatahti 11. ei kuljetusta 9.00 Satusiipi 10 ei kuljetusta 9.30 Runokerä 8 ei kuljetusta 9.30 Tasku 9 ei kuljetusta VKO AIKA KLO RAKSILA UH HAKU PALUU vko Allinpuisto Allinpuisto Riihitonttu 7 ei kuljetusta vko Välikylän päiväkoti Välikylän päiväkoti vko Heikkilänkangas Heikkilänkangas vko Maikkulan pk Kangaskontio

3 VKO AIKA KLO RAKSILA UH HAKU PALUU vko Hintta Hintta vko Simpsi Syynimaa Villentarha 9 Ei kuljetusta vko Sampola Pyykösjärvi vko Kaukovainio Kaukovainio vko Kaijonharju Tähtivekara 23 Ei kuljetusta vko Kuivasranta Kuivasranta vko Kuivasranta Kuivasranta vko Kastelli Kastelli Värttö vko Laivakangas Tuokkonen vko Kiiminkijoella pk Kiiminkijoella pk Vko Honkimaa Honkimaa vko Vekaralinna 12 ei kuljetusta Pikkulinna 7 ei kuljetusta 9.30 Pikkuvekara 7 ei kuljetusta Metsälinna 12 ei kuljetusta Vko Talvikangas Talvikangas vko Kaakonpojan pk Kaakonpojan pk

4 VKO AIKA KLO RAKSILA UH HAKU PALUU vko Kuukkelin pk Kuukkelin pk vko Metsokankaan pk Metsokankaan pk vko Oulunlahti Sarasuontie vko Savotta-aukio savotta-aukio Savotta-aukio vko Rajakylä Rajakylä vko Kuovin pk Emilia 8. ei kuljetusta Kantarelli 12. ei kuljetusta vko Pitkäkankaan pk Pitkäkankaan pk Vko (4pv) 9.00 Koskela Meritoppila Puolivälinkangas Puolivälinkangas Taivonkaari Ei kuljetusta Vko (4pv) 9.00 Mäntylän pk Mäntylän pk Englantilainen pk 20 Ei kuljetusta Englantilainen pk Starbright 9 vko Niemenranta Niemenranta vko Salonpään pk Saloilan pk vko Tähtelä 10 ei kuljetusta 9.00 Touhula/O-salo 6 ei kuljetusta 9.00 Villivadelma/O-sal 6 ei kuljetusta Touhula, Metsokangas ei kuljetusta vko Touhula, Kivikkokangas 24 ei kuljetusta Touhula,Villi Viikari. 12 ei kuljetusta Touhula, Hönttämäki. 7 ei kuljetusta

5 VKO AIKA KLO RAKSILA UH HAKU PALUU vko JA Kiiminkijoella pk (4PV) Kiiminkijoella pk vko Touhula, Satumetsä 22. ei kuljetusta Tipitii 10 ei kuljetusta Ahomansikka 11 ei kuljetusta Mansikkamaa 10 ei kuljetusta Loikkeliini 17. ei kuljetusta Touhula, Linnanmaa 11 ei kuljetusta Touhula, Ritaharju 10 ei kuljetusta vko Pikku-Iikan pk Pikku-Ainon pk Ainolan pk Ainoan pk VESI-JATULI VKO PVM KLO VESIJATULI HAKU PALUU vko Jatulin tarha 50 Ei kuljetusta 9.00 Jatulin tarha 9.30 Jatulin tarha Linnunrata+Saturnus Ei kuljetusta vko Suo-Ukko 9 Ei kuljetusta 9.00 Länsituulen pk Länsituulen pk Länsituulen pk 9.00 vko Kuivasjärvi Ahvenoja Pöllönkangas Pöllönkangas vko Ritaharju Tuulikello Tuulikello Oravanpesä 6 Ei kuljetusta Pelle Torppa 5 Ei kuljetusta vko Kiviviniemen pk Kiviviniemen pk Koivulan pk Vilhelmiina 16 ei kuljetusta vko Pateniemi Pateniemi Palokan pk 19 Vasikkatie Herukka vko Martinniemi pv, pitkäpe 9.00 Martinniemi Martinniemi 10.00

6 VESI-JATULI VKO PVM KLO HAKU PALUU vko Aseman ek pv. pääsiäinen 9.30 Aseman en Jokikylän ek Jokikylän ek vko Kellon pk vko Yli-Iin koulun eskarit Jakun koulun eskarit Yli-Ii PR 9.45 vko Alakylän eskarit Huttukylän eskarit

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2017

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2017 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2016 - kevät 2017 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun uimahallissa

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2018 (päivitetty )

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2018 (päivitetty ) HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2017 - kevät 2018 (päivitetty 31.7.2017) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2018 - kevät 2019 (päivitety 16.5.2018 sk ) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2018 - kevät 2019 (päivitety 29.5.2018 sk ) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2019 - kevät 2020 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun (raksila),

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016 UINTIVUOROT syksy 2016 - kevät 2017 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014

Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014 Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 Martinniemen päiväkoti Aseman

Lisätiedot

Sivistys-ja kulttuuripalveluiden Palveluverkkoselvitys. Kaupunginhallitus, sivistys- ja kulttuurilautakunta

Sivistys-ja kulttuuripalveluiden Palveluverkkoselvitys. Kaupunginhallitus, sivistys- ja kulttuurilautakunta Sivistys-ja kulttuuripalveluiden Palveluverkkoselvitys Kaupunginhallitus, sivistys- ja kulttuurilautakunta 30.11.2017 Tarkastelunäkökulmana tulevaisuuden kunta ja Oulun kaupunki maakuntakeskuksena Valmistelutilanne

Lisätiedot

Värikoodit palvelukeskittymissä

Värikoodit palvelukeskittymissä Keskinen alue Värikoodit palvelukeskittymissä Nykytilanne Kuntalaisten olohuone Muutokset 2018-2019 Muutokset vuoteen 2026 mennessä Kastellin Lasten (0-12 v) määrä kääntyy hitaasti laskevaksi. (v. 2025)

Lisätiedot

Itäinen alue. Vaihtoehtotarkastelut

Itäinen alue. Vaihtoehtotarkastelut Itäinen alue Vaihtoehtotarkastelut Värikoodit palvelukeskittymissä Nykytilanne Kuntalaisten olohuone Muutokset 2018-2019 Muutokset vuoteen 2026 mennessä Yli-Iin palvelukeskittymä Jakkukylän osakuntaliitos

Lisätiedot

Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa Hyve palvelualue Alue-esimies Silja Virrankari p

Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa Hyve palvelualue Alue-esimies Silja Virrankari p Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi. Hyve palvelualue Alue-esimies Silja Virrankari p. 044 703 2693 Alppilan asumisyksikkö Asumispalvelut Tervaluhti ja Mellenius Färinrannan

Lisätiedot

Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja

Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja 1(24) Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja Mahdolliset WC-tilat päätepysäkeille Kuljettajavaihtojen ja taukojen suunnittelu sekä WC-tilojen järjestäminen kuuluu liikennöitsijälle. Paikkatoiveet

Lisätiedot

Värikoodit palvelukeskittymissä

Värikoodit palvelukeskittymissä Pohjoinen alue Värikoodit palvelukeskittymissä Nykytilanne Kuntalaisten olohuone Muutokset 2018-2019 Muutokset vuoteen 2026 mennessä Haukiputaan palvelukeskittymä 0-6-vuotiaiden lasten määrä kääntynyt

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkko. Esittelydiat Mika Penttilä

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkko. Esittelydiat Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkko Esittelydiat Mika Penttilä 5.2.2018 Tavoitteena Laatu ja vaikuttavuus Laaja valmistelu ja analysointi OPS ja uudet oppimisympäristöt Kuntalaispalaute Oppilasmäärien

Lisätiedot

Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma

Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma OPETUSTOIMI Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma Julkaisija: Opetustoimen tukipalvelut Kehittämisyksikkö Oppis PL 17, 90015

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

MATO luonnoksen esittely

MATO luonnoksen esittely Maankäytön toteuttamisohjelma MATO 2014-2018 MATO luonnoksen esittely 24.4.2013 MATO seminaari, Jouni Kurttila MAAPOLIITTINEN OHJELMA (MAPO) Maapoliittiset linjaukset sisältävä maapoliittinen ohjelma

Lisätiedot

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Valmistava opetus Oulussa Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Turvapaikanhakija Turvapaikanhakija= Turvapaikanhakija on henkilö, joka on kotimaassaan joutunut

Lisätiedot

Oulu. Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Liikenneturvallisuustoimija on kaupungin ja ELY-keskuksen yhdessä hankkima palvelu.

Oulu. Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Liikenneturvallisuustoimija on kaupungin ja ELY-keskuksen yhdessä hankkima palvelu. Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Oulu Liikenneturvallisuustoimija on kaupungin ja ELY-keskuksen yhdessä hankkima palvelu. Kaupungin liikenneturvallisuustyö perustuu ajantasaiseen liikenneturvallisuussuunnitelmaan

Lisätiedot

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella SUURALUE 1 KESKUSTA Väestönkehitys 1999-29 ja ennuste 214-219 25 16 12 2 14 12 1 15 1 8 8 6 1 6 4 5 4 2 2 1999 24 29 214 219-6 7-12 13-24 25-64 65-1999 24 29 214 219 3 % 25 % 15 % 1 % 5 % % 1999 24 29

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkosuunnitelma. Kh

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkosuunnitelma. Kh Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkosuunnitelma Kh 11.6.2018 Palveluverkkotyön periaatteet Nuoristotilat, kirjastot ja asukastuvat pääsääntöisesti muiden siku-palveluiden yhteyteen Kuntalaisten

Lisätiedot

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa Sivu 1 62 Dno 0.02.201 Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa OUKA/1192/10.00.00./201 Ote pöytäkirjasta /201 Päätöshistoria Yhdyskuntalautakunta 1.1.201 2 Tiivistelmä Yhdyskunta-

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Jouni Pääkkölä p

Jouni Pääkkölä p KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Koulukirjaston aluevastaavat: Juha Veteläinen p. 050 341 3980 juha.vetelainen@ouka.fi Irene Härkönen,

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kirjastopalveluiden johtaja: Jouni Pääkkölä p

Kirjastopalveluiden johtaja: Jouni Pääkkölä p KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Koulukirjaston aluevastaavat: Seija Karvonen p. 050 341 3980 seija.karvonen@ouka.fi Irene Härkönen,

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu.8.1 LIKES-tutkimuskeskus 0 35 30 5 15 10 5 0 35 Arvioinnin täyttäneet koulut 1 Alakoulut Yläkoulut Yhtenäiskoulut (Tilastokeskuksen (1) mukaan kouluja yhteensä 5)

Lisätiedot

Vastaava informaatikko Elina Kauppila, Oulun kaupunginkirjasto p

Vastaava informaatikko Elina Kauppila, Oulun kaupunginkirjasto p KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, irene.harkonen@eduouka.fi Kaupunginkirjaston : Reija Loukusa-Ahonen,

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Alustavat vaihtoehdot

Kouluverkkoselvitys. Alustavat vaihtoehdot Kouluverkkoselvitys Alustavat vaihtoehdot 10.2.2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015/15.2.2016) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi

Lisätiedot

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019.

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019. OULUN TOIMIVALTA-ALUEEN LINJA-AUTOLIIKENNE Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 Liite 1.9a Kohde 9. yleiskuvaus, aikataulukaaviot, aikataulut Julkinen hankinta Asiatunnus/Dnro OUKA/5887/08.01.00/2013

Lisätiedot

Palvelualue/Liikelaitos Työyksikkö Tehtävät Business Oulu liikelaitos Hyvinvointipalvelut

Palvelualue/Liikelaitos Työyksikkö Tehtävät Business Oulu liikelaitos  Hyvinvointipalvelut 1 Palvelualue/Liikelaitos Työyksikkö Tehtävät Business Oulu liikelaitos Viestintä ja markkinointi, Oulun kaupungin matkailuneuvonta Matkailuneuvojan tehtävät. Kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaiden

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisohjelma

Maankäytön toteuttamisohjelma MATO 2014-2018 Maankäytön toteuttamisohjelma 2014-2018 Kaupunkisuunnittelun seminaari 18.10.2013 STRATEGISET SUUNNITELMAT MAAPOLIITTINEN OHJELMA (MAPO) Oulussa maapoliittiset linjaukset sisältävä maapoliittinen

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016 Oulun kaupungin katuverkon kohteet Mittauspisteet: MittausID Suuralue Sijainti Tietoja 256 Kaijonharju Kaitoväylä Normaalikoulu

Lisätiedot

JYLKYNKANGAS LIIKANEN KUIVASJÄRVI PÖLLÖNKANGAS KAIJONRANTA. Pyykösjärvi PUOLIVÄLIN- KANGAS KYNSI- LEHTO HINTTA INTIÖ VÄRTTÖ MYLLYOJA PELTOLA OULUNSUU

JYLKYNKANGAS LIIKANEN KUIVASJÄRVI PÖLLÖNKANGAS KAIJONRANTA. Pyykösjärvi PUOLIVÄLIN- KANGAS KYNSI- LEHTO HINTTA INTIÖ VÄRTTÖ MYLLYOJA PELTOLA OULUNSUU LTE 1 Å Ç OULUN YLEISKAAVA 2020 RAKENNEMALLI HERUKKA PATENIEMEN SAHA-ALUE PATENIEMI RAJAKYLÄ MERI-TOPPILA TOPPILA KUIVAS- RANTA KOSKELA RITAHARJU ALPPILA VÄLIVAINIO Kuivasjärvi LINNANMAA ISKO KAIJONHARJU

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus alueellisissa osallisuusryhmissä Oulun malli

Lasten ja nuorten osallisuus alueellisissa osallisuusryhmissä Oulun malli Lasten ja nuorten osallisuus alueellisissa osallisuusryhmissä Oulun malli Noora Mäkinen, nuorisopalvelut 22.11.2018 Mitä osallisuus on? Osallisuutta on tunne siitä, että on osa yhteisöä ja yhteiskuntaa

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016 Kouluverkkoselvitys - perus- ja lukioverkon vaihtoehdot Valtuustoinfo 1.2.2016 HAUKIPUTAAN LUKIO > (345) TYK Pateniemi + Merikoski > (522) RAKSILAN LUKIO > (Kiiminki + Laanila + Oulunsalo) > (800) OULUN

Lisätiedot

Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma?

Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma? Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma? Kirjastopäivät Kirsi Kallioniemi, Heidi Karhu 6.6.2019 Työpajan menetelmät ja tavoitteet - Kellutus: mitä se on tuonut mukanaan?

Lisätiedot

OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA 2030 OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA /03/24

OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA 2030 OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA /03/24 OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA 2030 PYÖRÄILYVERKON TOIMINNALLINEN LUOKITUS Hyvä pyöräilyverkko on autoliikenteen verkon tapaan hierarkkinen, jossa tärkeimmät reitit erottuvat laadultaan ja

Lisätiedot

OULUN ALUEURAKKA ETELÄINEN ALUE

OULUN ALUEURAKKA ETELÄINEN ALUE MÄÄRÄ- JA MUUTOSHINTALUETTELO 1 ( 5 ) OULUN ALUEURAKKA 2014 2015 ETELÄINEN ALUE KIINTEISTÖJEN ALUEIDEN TALVIHOITO ETELÄINEN ALUE Suorite Määrä Yks. AURAUS Yksikköhinta Kokonaishinta / yks. / vuosi (alv

Lisätiedot

Knuutilankangas Gnu1 - Hintta 6C Korvensuora Joukkue :30 14 Knuutilankankaan Gnu2 - Myllytullin Jäntevät jätkät, 6B 1--2

Knuutilankangas Gnu1 - Hintta 6C Korvensuora Joukkue :30 14 Knuutilankankaan Gnu2 - Myllytullin Jäntevät jätkät, 6B 1--2 POJAT 6. LUOKKA 35 joukkuetta LOHKO 1 LOHKO 1 OTTELUT 1 Knuutilankangas Gnu1 1 8:30 14 Knuutilankangas Gnu1-2 2 8:45 14 Korvensuora Joukkue1 - Knuutilankangas Gnu1 3 Korvensuora Joukkue1 3 9:00 14 Knuutilankangas

Lisätiedot

LEIKKIPUISTOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LEIKKIPUISTOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1 TAITTO & KUVAT: Heidi Ollila 2007 2 LEIKKIPUISTOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Leikkipuistojen kehittämissuunnitelma Oulun kaupunki Tekninen Keskus Heidi Ollila 2007 3 KANSIKUVA: Meri-Toppilan keskusleikkipuisto,

Lisätiedot

KOHDE 8 Muhoksen suunta / Sopimuskausi (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): ja optiokausi

KOHDE 8 Muhoksen suunta / Sopimuskausi (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): ja optiokausi OULUN TOIMIVALTA-ALUEEN LINJA-AUTOLIIKENNE Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 Liite 1.8a Kohde 8. yleiskuvaus, aikataulukaaviot, aikataulut Julkinen hankinta Asiatunnus/Dnro OUKA/5887/08.01.00/2013

Lisätiedot

Mitä on tehty? Mitäs nyt? - Katse tulevaan menneen pohjalta. Kehittämissuunnitelma. Toimintakertomus. Lukuvuosi

Mitä on tehty? Mitäs nyt? - Katse tulevaan menneen pohjalta. Kehittämissuunnitelma. Toimintakertomus. Lukuvuosi Mitä on tehty? Mitäs nyt? - Katse tulevaan menneen pohjalta Kehittämissuunnitelma 2014 2016 Toimintakertomus Lukuvuosi 2012 2013 1 Sisällysluettelo Johdanto 3 I Navigointia tulevaan 4 1. Koulukirjaston

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2013 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2014 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013 on ilmestyessään

Lisätiedot

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Missä ollaan nyt? -kaiken ikäisten kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen - Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2012 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2013 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2012 on ilmestyessään

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Pohjoinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Pohjoinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 9.1.2018, Pohjoinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Satu Haapanen, sivistys- ja kulttuurilautakunnan

Lisätiedot

Kysely lapsiperheille

Kysely lapsiperheille Kysely lapsiperheille Kaikki vastaukset vastaajina kunnallisten ja yksityisten päiväkotien, kunnallisen ja yksityisen perhepäivähoidon sekä avoimen varhaiskasvatuksen asiakkaat. Luotu 09.11.2015 12:12

Lisätiedot

Sarja Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos. Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos

Sarja Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos. Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos Sarja Pelit KenttäAika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos 1.-2. lk tytöt 1.-2. lk tytöt Alkusarja 1 9.15 Tuiran koulu 1 lk/1 Kuivasojan koulu 1 1 9.30 Tuiran koulu 1 lk/2 Pöllönkankaan koulu 1 1 9.45 Tuiran koulu

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. - Rajakylän kuntalaisilta

Pohjoinen hyvinvointialue. - Rajakylän kuntalaisilta Pohjoinen hyvinvointialue - Rajakylän kuntalaisilta 2.3.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden

Lisätiedot

A Talousarvion 2015 ja suunnitelman investointiohjelmaan sisältyvät palvelurakennushankkeet (erillisinvestointeja)

A Talousarvion 2015 ja suunnitelman investointiohjelmaan sisältyvät palvelurakennushankkeet (erillisinvestointeja) Oulun palveluverkkoselvitys 2015-2025 Liite L26, Investointiohjelmaan 2015-17 sisältyvät palvelurakennushankkeet sekä muut hyväksytyt ja keskeneräiset hankesuunnitelmat ja tarveselvitykset - tilannekatsaus

Lisätiedot

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Hyvinvoinnin monialaisuus sivistys- ja kulttuuripalveluissa Uudenlainen asenne palvelujen järjestämisessä ja

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2017

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2017 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2017 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2017 Oulun kaupunki Konsernihallinto Oulu 2018 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2017 on ilmestyessään

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2018

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2018 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2018 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2018 Oulun kaupunki Konsernihallinto Oulu 2019 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2018 on ilmestyessään

Lisätiedot

Tyttöjen luistelun lähtölista

Tyttöjen luistelun lähtölista Tyttöjen luistelun lähtölista Luistelukilpailut Raksilan tekojäärata 27.2.2013 Tytöt 1.lk, Short Track Koulu Aika 1. Jenny Laitio Lintulammen koulu, 41,99 2. Juulia Lohisalo Oulunsalon kkn koulu 44,53

Lisätiedot

Oulun kaupunki Pöytäkirja 4/2018 Maahanmuuttajaneuvosto Päivämäärä

Oulun kaupunki Pöytäkirja 4/2018 Maahanmuuttajaneuvosto Päivämäärä Aika 28.5.2018 klo 16.32-18.28 Paikka Oulu10, nvh 142 Päätöksentekijät Jamal Awad puheenjohtaja Angela Suorsa jäsen Anna Litewka-Anttolainen jäsen Dlovan Ishaya El Hassane Kazza Erwin Fischer jäsen jäsen

Lisätiedot

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

Sarja Pelit Kenttä Aika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos

Sarja Pelit Kenttä Aika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos Sarja Pelit Kenttä Aika Joukkue 1 Joukkue 2 Tulos 5.lk TYTÖT 5.lk TYTÖT 25 joukkuetta Lohko A 1 9.00 Myllyojan koulu 1 Tuiran koulu 1 Lohko A Lohko D 1 9.30 Myllyojan koulu 1 Ritaharjun koulu 4 Myllyojan

Lisätiedot

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 6.6. 10.8.2011. Kuva: Hannu Laitinen

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 6.6. 10.8.2011. Kuva: Hannu Laitinen KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 6.6. 10.8.2011 Kuva: Hannu Laitinen MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2016

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2016 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2016 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2016 Oulun kaupunki Konsernihallinto Oulu 2017 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2016 on ilmestyessään

Lisätiedot

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2010 5.6.2011

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2010 5.6.2011 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2010 5.6.2011 Kuva: Mauri Moilanen Aikataulu 11.8.2010 5.6.2011 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan

Lisätiedot

Opo- hankkeen kehittämisryhmä

Opo- hankkeen kehittämisryhmä Oulun seudun kunnat Opo- hankkeen kehittämisryhmä Hailuoto: Kaisa Kinnunen Haukipudas: Seppo Rantahalvari/Päivi Salmela Kempele: Kai Kela opo/apulaisrehtori Kiiminki: Outi Junttila Liminka: Arja Vesa Lumijoki:

Lisätiedot

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden päiväkotihoidon palveluseteli Oulun Kauppakamarin tilaisuus 29.3.2012 Arto Lamberg, varhaiskasvatusjohtaja H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L

Lisätiedot

LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N

LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N SYKSY 2015 KEVÄT 2016 31.8. 13.12.2015 11.1. 15.05.2016 0 Kahvakuula Jatuli 15.15 16.00 Sulkapallo Linnanmaa 16.00 18.00 Aquazumba Oulun uimahalli 20.00 20.45 Maanantai

Lisätiedot

Toimintakertomus Lukuvuosi

Toimintakertomus Lukuvuosi Toimintakertomus Lukuvuosi 2011 2012 Sisällysluettelo Lukuvuosi 2011 2012 3 Koulukirjaston tuki- ja ohjausryhmän tehtävät ja toiminta 4 Tietokantaan luettelointi 6 Tilastoja ja tunnuslukuja 8 Aineistohankinnat

Lisätiedot

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2011 3.6.2012

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2011 3.6.2012 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2011 3.6.2012 Kuva: Mauri Moilanen Aikataulu 11.8.2011 3.6.2012 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan

Lisätiedot

II paketti. (Milj.euroa)

II paketti. (Milj.euroa) I paketti (perustienpidon parantamistoimenpiteet) II paketti (telematiikka) III paketti (kehittämishanke, osa Oulu-Kemin yhteysvälin kehittämishankkeesta) IV paketti (kehittämishanke) I paketti Kohde ja

Lisätiedot

Aikataulu 10.8.2009 6.6.2010. MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä.

Aikataulu 10.8.2009 6.6.2010. MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. Aikataulu 10.8.2009 6.6.2010 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai M = maanantai Ti = tiistai K = keskiviikko To

Lisätiedot

Uuden Oulun. Maankäytön

Uuden Oulun. Maankäytön Uuden Oulun Maankäytön toteuttamisohjelma 2012-2016 20.6.2011 UUDEN OULUN MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA (MATO) 2012 2016 SISÄLLYS JOHDANTO... 2 1. OHJELMAN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1. VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT...

Lisätiedot

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta , KUKE

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta , KUKE Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta 20.11.2014, KUKE Oulun kaupunki TULOSLASKELMA TOT/ BUDJ/ TOT-% ENNUSTE YLITYS+ YLITYS+ TOT KUMUL TOT ED. KUMUL VUOSI ALITUS- ALITUS- % ED. VUOSI VUOSI Toimintatuotot

Lisätiedot

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 3.6. 11.8.2013

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 3.6. 11.8.2013 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 3.6. 11.8.2013 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai M = maanantai Ti

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

Poikkeusliikenteen vaikutus linjoittain

Poikkeusliikenteen vaikutus linjoittain Poikkeusliikenteen vaikutus linjoittain Linja 1: Metelinkankaalta lähtevät vuorot klo 11.30 15.50 ja joiden lähtöaika Toripakka P:ltä on klo 12.00 16.20. Reitti keskustassa: Rautasaari P Uusikatu Kuvernööri

Lisätiedot

Uimakoulut SYKSY 20. Kallio Kontula Malmi Mäkelänrinne Pasila Siltamäki Töölö Vuosaari

Uimakoulut SYKSY 20.  Kallio Kontula Malmi Mäkelänrinne Pasila Siltamäki Töölö Vuosaari SYKSY 20 12 Uimakoulut Järjestämme syksyn aikana uimahalleissamme uimakouluja. Ilmoittautuminen alkaa ma 4.6. ja jatkuu niin kauan, kuin paikkoja riittää ja uimakoulut alkavat. Koko uimakoulutarjonta ja

Lisätiedot

ASEMAN PÄIVÄKOTI. Konelumityöt 1527,6 m2. = Lumenkasauspaikka HURULANTIE KONETYÖT KENTTÄ RAKENNUS KOULU- Aita. v v. v v. m m. Aita.

ASEMAN PÄIVÄKOTI. Konelumityöt 1527,6 m2. = Lumenkasauspaikka HURULANTIE KONETYÖT KENTTÄ RAKENNUS KOULU- Aita. v v. v v. m m. Aita. 18424 KOULU- RAKENNUS Aita Veräjä Aita HURULANTIE TORVELA PP UJA KENTTÄ JS v v v v v m m m v v v v v m m m hk. hk. p p p p p p m m m m p.kivi p.kivi p p p p p p m 1527.6 ASEMAN PÄIVÄKOTI 115 Konelumityöt

Lisätiedot

Työyksikkö Työnhakulomakkeella näkyvä yksikön nimi Työtehtävät. Business Oulu liikelaitos/matkailu ja markkinointi

Työyksikkö Työnhakulomakkeella näkyvä yksikön nimi Työtehtävät. Business Oulu liikelaitos/matkailu ja markkinointi 1 Työyksikkö Työnhakulomakkeella näkyvä yksikön nimi Työtehtävät Business Oulu liikelaitos Matkailu ja markkinointi Business Oulu liikelaitos/matkailu ja markkinointi Matkailuneuvojan tehtävät (asiakaspalvelu,

Lisätiedot

LUONTOKASVATUS OULUN KAUPUNGIN VARHAIS- KASVATUKSESSA

LUONTOKASVATUS OULUN KAUPUNGIN VARHAIS- KASVATUKSESSA LUONTOKASVATUS OULUN KAUPUNGIN VARHAIS- KASVATUKSESSA Lämsänjärven päiväkoti Metsämörri kutsuu Savotta-aukion päiväkoti Toiminnallinen metsäesiopetus Maria Jääskelä & Niina Meuronen Opinnäytetyö Sosiaalialan

Lisätiedot

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 4.6. 12.8.2012

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 4.6. 12.8.2012 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 4.6. 12.8.2012 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai M = maanantai Ti

Lisätiedot

Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä. Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä

Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä. Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä 1 Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä Kesä AIKATAULUT 1.7.2014 6.8.2014 Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä (Valokuva ja Oulun värejä, kesän värejä. Erilainen talvikannesta, valokuvan

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. - Ritaharjun kuntalaisilta

Pohjoinen hyvinvointialue. - Ritaharjun kuntalaisilta Pohjoinen hyvinvointialue - Ritaharjun kuntalaisilta 26.1.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden

Lisätiedot

Palveluverkkoselvitys 2017

Palveluverkkoselvitys 2017 Palveluverkkoselvitys 2017 22.11.2017 KH iltakoulu 11.10.2017 Tulevaisuuden kunta ja Oulun kaupunki maakuntakeskuksena Uusilla toimintatavoilla luodaan Oulua 2026 HYVINVOINTI KOULUKAUPUNKI LAPSET JA NUORET

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. - Tuiran kuntalaisilta

Pohjoinen hyvinvointialue. - Tuiran kuntalaisilta Pohjoinen hyvinvointialue - Tuiran kuntalaisilta 21.1.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden

Lisätiedot

Laji 1, 50m VU, tytöt ya, kilpa, Loppukilpailut Sij. Nimi Synt Seura Aika Tila

Laji 1, 50m VU, tytöt ya, kilpa, Loppukilpailut Sij. Nimi Synt Seura Aika Tila Sivu: 1 Tulokset Täydellinen - Virallinen Kilpailu: KLL:n Oulun mestaruusuinnit Kilpailun paikkakunta: Oulu Järjestäjä: Oulun Lohet ja Oulun Uinti Kilpailun johtaja: Pekka Hurskainen Kilpailun sihteeri:

Lisätiedot

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SEUTULIPPU HAUKIPUDAS II KEMPELE KIIMINKI LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU OULUNSALO

Lisätiedot

Koulut tilaavat itse tarvitsemansa kuljetukset.

Koulut tilaavat itse tarvitsemansa kuljetukset. UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA LUKUVUOSI 2017-2018, päivitetty 24.10.2017 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kahdeksan tuntia ja kolmasluokkalaiset

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Eteläinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Eteläinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 17.1.2018, Eteläinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Satu Haapanen, sivistys- ja kulttuurilautakunnan

Lisätiedot

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 SEUTULIPPU II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI 1 www.matkahuolto.fi

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maantieverkon kohteet

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maantieverkon kohteet Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maantieverkon kohteet Mittauspisteet MittausID Suuralue tai kunta Sijainti Tietoja 186 Ii

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2014-7/2015. Oulun kaupungin katuverkon kohteet

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2014-7/2015. Oulun kaupungin katuverkon kohteet Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2014-7/2015 Oulun kaupungin katuverkon kohteet Mittauspisteet: MittausID Suuralue tai kunta Sijainti Tietoja 113 Oulunsuu Sairaalanrinne

Lisätiedot

Oulun Nuorisoleiri 2015. Tervetuloa Ouluun! Oulun Nuorisoleiri 26.7-31.7.2015

Oulun Nuorisoleiri 2015. Tervetuloa Ouluun! Oulun Nuorisoleiri 26.7-31.7.2015 Tervetuloa Ouluun Oulun Nuorisoleiri 26.7-31.7.2015 Niin mikä Oulu? Oulu. Tuo Pohjois-Pohjanmaan keskiö. Toripolliisin valvoma kaupunki. Paikka, jossa voi kulkea onnikalla ja syödä kompiaisia. Kaupunki,

Lisätiedot

Myytävien omakotitonttien haku

Myytävien omakotitonttien haku Myytävien omakotitonttien haku 7.2.-1.3.2015 OHJEITA MYYTÄVIEN OMAKOTITONTTIEN HAKIJOILLE HAKUAIKA JA HAKEMINEN Myytävien omakotitonttien hakuaika alkaa lauantaina 7.2.2015. Sähköiset hakemukset tulee

Lisätiedot

Oulun Seudun Tele & Audio Oy on antenni-, äänentoisto- ja AV-laitteiden myyntiin, asennukseen ja huoltoon erikoistunut yritys.

Oulun Seudun Tele & Audio Oy on antenni-, äänentoisto- ja AV-laitteiden myyntiin, asennukseen ja huoltoon erikoistunut yritys. Oulun Seudun Tele & Audio Oy on antenni-, äänentoisto- ja AV-laitteiden myyntiin, asennukseen ja huoltoon erikoistunut yritys. Äänentoistolaitteiden pääasiallisimmat kohteet ovat julkiset liikerakennukset,

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2014

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2014 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2014 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2014 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2015 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2014 on ilmestyessään

Lisätiedot

OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE

OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE Vastaanottaja Oulun seutu Asiakirjatyyppi Loppuraportti Päivämäärä 04/2012 OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ 1 ESIPUHE 4 1. JOHDANTO 5 1.1

Lisätiedot

Tietojohtaminen muutostilanteessa. kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä

Tietojohtaminen muutostilanteessa. kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä Tietojohtaminen muutostilanteessa kirjastopalvelujohtaja Jouni Pääkkölä Tietojohtaminen Oulun kaupungissa Tietojohtamisella tuetaan kaupungin päätöksentekoa ja johtamista sekä toiminnan, palveluiden ja

Lisätiedot

Oulun seudun kouluverkon tarkastelu paikkatiedon avulla Syksy 2011

Oulun seudun kouluverkon tarkastelu paikkatiedon avulla Syksy 2011 Oulun seudun kouluverkon tarkastelu paikkatiedon avulla Syksy 2011 2 Sisältö 1. Alkusanat... 3 2. Peruskoulut ja koululaiset... 3 2.1. Oulun seudun peruskoulujen oppilasmäärien kehitys 1999 2010... 3 2.2.

Lisätiedot