HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2017"

Transkriptio

1 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy kevät 2017 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun uimahallissa (Raksila), Raatin uimahallissa sekä Vesijatulissa(Haukipudas). Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset. Yksityiset päiväkodit on keskitetty pääsääntöisesti Raatin ja Vesijatulin uimahalleihin. Vesileikkikoulun tavoite: Lapsi oppii itsenäisen liikkumisen vedessä, kastautuu, kastelee kasvonsa, oppii puhaltamaan veteen ja suoriutuu varhaistaitomerkistä. Päiväkotiryhmät tulevat alla olevan listan mukaisesti. Huom. Raksilassa on joka puolen tunnin välein on kaksi eri ryhmää. Saman uintiajan lapset laitetaan tasoryhmiin ensimmäisellä uintikerralla. Opetusryhmätiloina Raksilassa on kahluuallas ja vesiliukumäkiallas. Raatissa on yksi ryhmä. Saman päiväkodin/-kotien ryhmät haetaan samalla kuljetuksella. Vesijatulissakin ryhmät jaetaan tarvittaessa kahdelle uimaopettajalle. Uimataidon arviointia varten tarvitsemme tarkat nimilistat uimakoululaisista, jotka tulee toimittaa viimeistään edellisellä viikolla ennen Raksilan ja Raatin uintiviikkoa sähköisesti osoitteeseen Uinninvalvonta.Raksila@ouka.fi ja Vesijatulin nimilistat osoitteeseen uinninvalvonta.jatuli@ouka.fi Päiväkodin henkilökunta vastaa lapsista puku- ja pesutiloissa. Tuo lapsiryhmän altaan reunalle. Allastiloissa vastuu opetuksesta on uinninopettajalla. Jos ryhmässä on erityislapsia ja tarvitaan avustajaa, TULEE SE JÄRJESTÄÄ PÄIVÄKODIN KAUTTA. Lasten uimavarusteet: uima-asu, pyyhe- ja laudeliina laitetaan nimellä varustettuun muovipussiin. Lapset voivat ottaa omat uimalasit mukaan. Kuljetuksista vastaa Oulun Taksipalvelut. pentti.tiitinen@otptravel.fi Ylikiimingin (vko 19) ja Yli-Iin (vko 37&38) Alakylän ja Tirinkylän (vko 7&8 ) eskareiden uinnit sovitetaan yhteen koulujen uintien kanssa. Oulunsalon kouluilla olevat eskarit uivat koulu-uintien yhteydessä ja saavat sieltä tiedot ( Kirkonkylän koulu, Niemenrannan koulu). Kristillisen koulun ( vko17) ja Ruotsalaisen koulun eskarit uivat koulun uintiviikolla(vko35 Yhteistyöterveisin Tuija Pohjola

2 LUKUVUOSI SYKSY 2016 JA KEVÄT 2017 VKO AIKA UINTIAIKA RAATTI HAKU PALUU vko Koskela Koskela Meritoppila vko Rajakylän pk Teknologiakylän pk Riekonmarjan toim.keskus Riekonmarjan toim.keskus vko vko Myllyoja 18 /Svaaninsuo Haapalehto Haapalehto Saarela Saarela Kisakenttä Kisakenttä Merikoski Kangaspuisto Kalliola vko Pikku-Ainon pk Pikku-Ainon pk Pikku-Iikan pk Vko Tähtivekara 16 ei kuljetusta 9.30 Pikkuvekara 9 ei kuljetusta vko Punavarpunen 11 ei kuljetusta 9.30 Taivonkaari 11 ei kuljetusta vko Starbright 7 ei kuljetusta 9.30 Pyramidi 8 ei kuljetusta vko Taikatahti 9 ei kuljetusta 9.30 Taikatahti 8 ei kuljetusta vko Touhula Linnanmaa 9 ei kuljetusta 9.30 Touhula-Ritaharju 11 vko Saturnus 10 ei kuljetusta 9.30 Saturnus 11 vko Lystivekara 13 ei kuljetusta 9.30 Lystivekara 12 vko Touhula, O-salo 11 ei kuljetusta 9.30 Tähtelä,O-salo 10 vko Montersson/ Saksanpähkinä 11 ei kuljetusta 9.30 Huvikumpu 7 ei kuljetusta

3 Raatin uimahalli VKO AIKA UINTIAIKA RAATTI HAKU PALUU vko Ahomansikka 13 ei kuljetusta 9.30 Mansikkamaa 11 ei kuljetusta vko Tipitii 11 ei kuljetusta 9.30 Loikkeliini 12 ei kuljetusta vko Satusiipi 8 ei kuljetusta 9.30 Runokerä 7 ei kuljetusta vko Villiviikari 12 ei kuljetusta 9.30 Touhula-Hönttämäki 13 ei kuljetusta vko Satumetsä 11 ei kuljetusta 9.30 Taikavekara 13 ei kuljetusta vko Villivadelma 4 ( ostopalvelu) ei kuljetusta 9.30 Hiirulaisenkuja 7 ei kuljetusta vkot Vko Englanninkielinen leikkikoulu 9 ei kuljetusta 9.30 Englanninkielinen leikkikoulu 9 Oulun uimahalli, Raksila VKO AIKA KLO RAKSILA UH HAKU PALUU vko Kiiminkijoen pk Kiiminkijjoen pk Kiiminkijoen pk Kiiminkijoen pk vko Kanttarelli 7,Tasku 7 ei kuljetusta 9.30 Pikkukiulu 16 ei kuljetusta Touhula, Kivikkokangas 16 ei kuljetusta Touhula, Kivikkokangas 17 vko Knuutilankankaan pk Lämsänjärven pk vko Maikkulan pk Mäntyrinne pk vko Heikkilänkangas Heikkilänkangas Iinatin pk Kangaskontion pk vko 38.

4 ko Hönttämäki Korvenuora Huonesuo vko Simpsi Syynimaa Sampola Sampola vko Kastelli /monitoimitalo Kastelli/monitoimitalo Värttö vko Vaskitien pk Vaskitien pk vko Allinpuisto Allinpuisto Mäntylän pk vko Hintta Hintta vko Talvikangas Talvikangas vko Kaakonpojan pk Kaakonpojan pk vko Kuukkelin pk Kuukkelin pk vko Metsokankaan pk Metsokankaan pk Metsokankaan pk Vko Oulunlahti Sarasuontie Sarasuon pk vko 3-4 vko Kaijonharjun pk Pyykösjärven pk vko Puolivälinkankaan pk Puolivälinkankaan pk vko Metsälinna 15 ei kuljetusta

5 9.30 Pikkulinna 7 ja Vekaralinna 9 ei kuljetusta Touhula, Metsokangas 15 ei kuljetusta VKO AIKA KLO RAKSILA UH HAKU PALUU vko Niemenranta Niemenranta vko Kuovin pk vko Pitkäkankaan pk Pitkäkankaan pk Vko Salonpään pk Saloilan pk Vko Laivakankaan pk Tuokkosen pk Honkimaa vko Välikylän päiväkoti Välikylän päiväkoti vko 15 ja 16 vko Savotta-aukio Savotta-aukio Savotta-aukio Savotta-aukio vko 18 vko Kuivasranta Kuivasranta Kuivasranta Kuivasranta vko Ainolan pk Ainolan pk Vesi-Jatuli, Haukipudas VKO AIKA KLO VESI-JATULI HAKU PALUU vko Jatulin tarha 57 Ei kuljetusta 9.00 Jatulin tarha 9.30 Jatulin tarha Linnunrata 12 Ei kuljetusta Oravanpesä 9 Ei kuljetusta vko Länsituulen pk Länsituulen pk Länsituulen pk Länsituulen pk

6 vko Kuivasjärvi Ahvenoja Pöllönkangas Pöllönkangas vko Ritaharju Tuulikello Tuulikello vko Martinniemi Martinniemi Kellon pk Kellon pk klo Aseman ek Aseman en Jokikylän ek Jokikylän ek vko Kiviniemen pk Kiviniemen pk Vilhelmiina 11 ei kuljetusta Huttukylä ek vko Pateniemi Pateniemi Palokangas Herukka Herukka + Vasikkatie 6

Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset.

Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset. Päivitetty 7.9.2015 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2015 kevät 2016 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2018 (päivitetty )

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2018 (päivitetty ) HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2017 - kevät 2018 (päivitetty 31.7.2017) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2018 - kevät 2019 (päivitety 16.5.2018 sk ) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016 UINTIVUOROT syksy 2016 - kevät 2017 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2018 - kevät 2019 (päivitety 29.5.2018 sk ) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2019 - kevät 2020 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun (raksila),

Lisätiedot

Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014

Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014 Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 Martinniemen päiväkoti Aseman

Lisätiedot

Sivistys-ja kulttuuripalveluiden Palveluverkkoselvitys. Kaupunginhallitus, sivistys- ja kulttuurilautakunta

Sivistys-ja kulttuuripalveluiden Palveluverkkoselvitys. Kaupunginhallitus, sivistys- ja kulttuurilautakunta Sivistys-ja kulttuuripalveluiden Palveluverkkoselvitys Kaupunginhallitus, sivistys- ja kulttuurilautakunta 30.11.2017 Tarkastelunäkökulmana tulevaisuuden kunta ja Oulun kaupunki maakuntakeskuksena Valmistelutilanne

Lisätiedot

Itäinen alue. Vaihtoehtotarkastelut

Itäinen alue. Vaihtoehtotarkastelut Itäinen alue Vaihtoehtotarkastelut Värikoodit palvelukeskittymissä Nykytilanne Kuntalaisten olohuone Muutokset 2018-2019 Muutokset vuoteen 2026 mennessä Yli-Iin palvelukeskittymä Jakkukylän osakuntaliitos

Lisätiedot

Värikoodit palvelukeskittymissä

Värikoodit palvelukeskittymissä Keskinen alue Värikoodit palvelukeskittymissä Nykytilanne Kuntalaisten olohuone Muutokset 2018-2019 Muutokset vuoteen 2026 mennessä Kastellin Lasten (0-12 v) määrä kääntyy hitaasti laskevaksi. (v. 2025)

Lisätiedot

Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa Hyve palvelualue Alue-esimies Silja Virrankari p

Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa Hyve palvelualue Alue-esimies Silja Virrankari p Kaikki sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ouka.fi. Hyve palvelualue Alue-esimies Silja Virrankari p. 044 703 2693 Alppilan asumisyksikkö Asumispalvelut Tervaluhti ja Mellenius Färinrannan

Lisätiedot

Värikoodit palvelukeskittymissä

Värikoodit palvelukeskittymissä Pohjoinen alue Värikoodit palvelukeskittymissä Nykytilanne Kuntalaisten olohuone Muutokset 2018-2019 Muutokset vuoteen 2026 mennessä Haukiputaan palvelukeskittymä 0-6-vuotiaiden lasten määrä kääntynyt

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkko. Esittelydiat Mika Penttilä

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkko. Esittelydiat Mika Penttilä Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkko Esittelydiat Mika Penttilä 5.2.2018 Tavoitteena Laatu ja vaikuttavuus Laaja valmistelu ja analysointi OPS ja uudet oppimisympäristöt Kuntalaispalaute Oppilasmäärien

Lisätiedot

Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja

Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja 1(24) Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja Mahdolliset WC-tilat päätepysäkeille Kuljettajavaihtojen ja taukojen suunnittelu sekä WC-tilojen järjestäminen kuuluu liikennöitsijälle. Paikkatoiveet

Lisätiedot

Oulu. Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Liikenneturvallisuustoimija on kaupungin ja ELY-keskuksen yhdessä hankkima palvelu.

Oulu. Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus Liikenneturvallisuustoimija on kaupungin ja ELY-keskuksen yhdessä hankkima palvelu. Liikenneturvallisuustoimijan vuosikertomus 2018 Oulu Liikenneturvallisuustoimija on kaupungin ja ELY-keskuksen yhdessä hankkima palvelu. Kaupungin liikenneturvallisuustyö perustuu ajantasaiseen liikenneturvallisuussuunnitelmaan

Lisätiedot

Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma

Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma OPETUSTOIMI Oulun kaupungin Esi- ja alkuopetuksen yhteistyösuunnitelma Julkaisija: Opetustoimen tukipalvelut Kehittämisyksikkö Oppis PL 17, 90015

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto

Kaupunginkirjaston informaatikko: Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, Reija Loukusa-Ahonen, Kastellin kirjasto irene.harkonen@eduouka.fi

Lisätiedot

Vastaava informaatikko Elina Kauppila, Oulun kaupunginkirjasto p

Vastaava informaatikko Elina Kauppila, Oulun kaupunginkirjasto p KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Irene Härkönen, Myllytullin koulu, irene.harkonen@eduouka.fi Kaupunginkirjaston : Reija Loukusa-Ahonen,

Lisätiedot

Jouni Pääkkölä p

Jouni Pääkkölä p KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Koulukirjaston aluevastaavat: Juha Veteläinen p. 050 341 3980 juha.vetelainen@ouka.fi Irene Härkönen,

Lisätiedot

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu

Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu Liikkuva koulu nykytilan arviointi Oulu.8.1 LIKES-tutkimuskeskus 0 35 30 5 15 10 5 0 35 Arvioinnin täyttäneet koulut 1 Alakoulut Yläkoulut Yhtenäiskoulut (Tilastokeskuksen (1) mukaan kouluja yhteensä 5)

Lisätiedot

Kirjastopalveluiden johtaja: Jouni Pääkkölä p

Kirjastopalveluiden johtaja: Jouni Pääkkölä p KIRJASTOREITTI Kirjastoreitin yhteistyökoulut ja -kirjastot opetustoimen aluejaon mukaisesti KESKINEN ALUE Koulukirjaston aluevastaavat: Seija Karvonen p. 050 341 3980 seija.karvonen@ouka.fi Irene Härkönen,

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen

Valmistava opetus Oulussa. Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Valmistava opetus Oulussa Suunnittelija, vs. kulttuuriryhmien palveluiden koordinaattori Antti Koistinen Turvapaikanhakija Turvapaikanhakija= Turvapaikanhakija on henkilö, joka on kotimaassaan joutunut

Lisätiedot

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa Sivu 1 62 Dno 0.02.201 Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa OUKA/1192/10.00.00./201 Ote pöytäkirjasta /201 Päätöshistoria Yhdyskuntalautakunta 1.1.201 2 Tiivistelmä Yhdyskunta-

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkosuunnitelma. Kh

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkosuunnitelma. Kh Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkosuunnitelma Kh 11.6.2018 Palveluverkkotyön periaatteet Nuoristotilat, kirjastot ja asukastuvat pääsääntöisesti muiden siku-palveluiden yhteyteen Kuntalaisten

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys. Alustavat vaihtoehdot

Kouluverkkoselvitys. Alustavat vaihtoehdot Kouluverkkoselvitys Alustavat vaihtoehdot 10.2.2016 Kaupunginvaltuuston toimeksianto talousarviopäätöksen yhteydessä (7.12.2015/15.2.2016) Sivistys- ja kulttuuripalveluita kootaan ehyiksi palvelukokonaisuuksiksi

Lisätiedot

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella SUURALUE 1 KESKUSTA Väestönkehitys 1999-29 ja ennuste 214-219 25 16 12 2 14 12 1 15 1 8 8 6 1 6 4 5 4 2 2 1999 24 29 214 219-6 7-12 13-24 25-64 65-1999 24 29 214 219 3 % 25 % 15 % 1 % 5 % % 1999 24 29

Lisätiedot

MATO luonnoksen esittely

MATO luonnoksen esittely Maankäytön toteuttamisohjelma MATO 2014-2018 MATO luonnoksen esittely 24.4.2013 MATO seminaari, Jouni Kurttila MAAPOLIITTINEN OHJELMA (MAPO) Maapoliittiset linjaukset sisältävä maapoliittinen ohjelma

Lisätiedot

Palvelualue/Liikelaitos Työyksikkö Tehtävät Business Oulu liikelaitos Hyvinvointipalvelut

Palvelualue/Liikelaitos Työyksikkö Tehtävät Business Oulu liikelaitos  Hyvinvointipalvelut 1 Palvelualue/Liikelaitos Työyksikkö Tehtävät Business Oulu liikelaitos Viestintä ja markkinointi, Oulun kaupungin matkailuneuvonta Matkailuneuvojan tehtävät. Kotimaisten ja kansainvälisten asiakkaiden

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016 Oulun kaupungin katuverkon kohteet Mittauspisteet: MittausID Suuralue Sijainti Tietoja 256 Kaijonharju Kaitoväylä Normaalikoulu

Lisätiedot

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019.

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019. OULUN TOIMIVALTA-ALUEEN LINJA-AUTOLIIKENNE Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 Liite 1.9a Kohde 9. yleiskuvaus, aikataulukaaviot, aikataulut Julkinen hankinta Asiatunnus/Dnro OUKA/5887/08.01.00/2013

Lisätiedot

Mitä on tehty? Mitäs nyt? - Katse tulevaan menneen pohjalta. Kehittämissuunnitelma. Toimintakertomus. Lukuvuosi

Mitä on tehty? Mitäs nyt? - Katse tulevaan menneen pohjalta. Kehittämissuunnitelma. Toimintakertomus. Lukuvuosi Mitä on tehty? Mitäs nyt? - Katse tulevaan menneen pohjalta Kehittämissuunnitelma 2014 2016 Toimintakertomus Lukuvuosi 2012 2013 1 Sisällysluettelo Johdanto 3 I Navigointia tulevaan 4 1. Koulukirjaston

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016 Kouluverkkoselvitys - perus- ja lukioverkon vaihtoehdot Valtuustoinfo 1.2.2016 HAUKIPUTAAN LUKIO > (345) TYK Pateniemi + Merikoski > (522) RAKSILAN LUKIO > (Kiiminki + Laanila + Oulunsalo) > (800) OULUN

Lisätiedot

OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA 2030 OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA /03/24

OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA 2030 OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA /03/24 OULUN SEUDUN PYÖRÄILYN PÄÄREITTISUUNNITELMA 2030 PYÖRÄILYVERKON TOIMINNALLINEN LUOKITUS Hyvä pyöräilyverkko on autoliikenteen verkon tapaan hierarkkinen, jossa tärkeimmät reitit erottuvat laadultaan ja

Lisätiedot

A Talousarvion 2015 ja suunnitelman investointiohjelmaan sisältyvät palvelurakennushankkeet (erillisinvestointeja)

A Talousarvion 2015 ja suunnitelman investointiohjelmaan sisältyvät palvelurakennushankkeet (erillisinvestointeja) Oulun palveluverkkoselvitys 2015-2025 Liite L26, Investointiohjelmaan 2015-17 sisältyvät palvelurakennushankkeet sekä muut hyväksytyt ja keskeneräiset hankesuunnitelmat ja tarveselvitykset - tilannekatsaus

Lisätiedot

LEIKKIPUISTOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LEIKKIPUISTOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 1 TAITTO & KUVAT: Heidi Ollila 2007 2 LEIKKIPUISTOJEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA Leikkipuistojen kehittämissuunnitelma Oulun kaupunki Tekninen Keskus Heidi Ollila 2007 3 KANSIKUVA: Meri-Toppilan keskusleikkipuisto,

Lisätiedot

JYLKYNKANGAS LIIKANEN KUIVASJÄRVI PÖLLÖNKANGAS KAIJONRANTA. Pyykösjärvi PUOLIVÄLIN- KANGAS KYNSI- LEHTO HINTTA INTIÖ VÄRTTÖ MYLLYOJA PELTOLA OULUNSUU

JYLKYNKANGAS LIIKANEN KUIVASJÄRVI PÖLLÖNKANGAS KAIJONRANTA. Pyykösjärvi PUOLIVÄLIN- KANGAS KYNSI- LEHTO HINTTA INTIÖ VÄRTTÖ MYLLYOJA PELTOLA OULUNSUU LTE 1 Å Ç OULUN YLEISKAAVA 2020 RAKENNEMALLI HERUKKA PATENIEMEN SAHA-ALUE PATENIEMI RAJAKYLÄ MERI-TOPPILA TOPPILA KUIVAS- RANTA KOSKELA RITAHARJU ALPPILA VÄLIVAINIO Kuivasjärvi LINNANMAA ISKO KAIJONHARJU

Lisätiedot

KOHDE 8 Muhoksen suunta / Sopimuskausi (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): ja optiokausi

KOHDE 8 Muhoksen suunta / Sopimuskausi (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): ja optiokausi OULUN TOIMIVALTA-ALUEEN LINJA-AUTOLIIKENNE Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 Liite 1.8a Kohde 8. yleiskuvaus, aikataulukaaviot, aikataulut Julkinen hankinta Asiatunnus/Dnro OUKA/5887/08.01.00/2013

Lisätiedot

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä

Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut. Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Palvelumalli 2020 Sivistys- ja kulttuuripalvelut Sivistys- ja kulttuurijohtaja Mika Penttilä Hyvinvoinnin monialaisuus sivistys- ja kulttuuripalveluissa Uudenlainen asenne palvelujen järjestämisessä ja

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Pohjoinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Pohjoinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 9.1.2018, Pohjoinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Satu Haapanen, sivistys- ja kulttuurilautakunnan

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisohjelma

Maankäytön toteuttamisohjelma MATO 2014-2018 Maankäytön toteuttamisohjelma 2014-2018 Kaupunkisuunnittelun seminaari 18.10.2013 STRATEGISET SUUNNITELMAT MAAPOLIITTINEN OHJELMA (MAPO) Oulussa maapoliittiset linjaukset sisältävä maapoliittinen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten osallisuus alueellisissa osallisuusryhmissä Oulun malli

Lasten ja nuorten osallisuus alueellisissa osallisuusryhmissä Oulun malli Lasten ja nuorten osallisuus alueellisissa osallisuusryhmissä Oulun malli Noora Mäkinen, nuorisopalvelut 22.11.2018 Mitä osallisuus on? Osallisuutta on tunne siitä, että on osa yhteisöä ja yhteiskuntaa

Lisätiedot

Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma?

Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma? Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma? Kirjastopäivät Kirsi Kallioniemi, Heidi Karhu 6.6.2019 Työpajan menetelmät ja tavoitteet - Kellutus: mitä se on tuonut mukanaan?

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Eteläinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Eteläinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 17.1.2018, Eteläinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Satu Haapanen, sivistys- ja kulttuurilautakunnan

Lisätiedot

Poikkeusliikenteen vaikutus linjoittain

Poikkeusliikenteen vaikutus linjoittain Poikkeusliikenteen vaikutus linjoittain Linja 1: Metelinkankaalta lähtevät vuorot klo 11.30 15.50 ja joiden lähtöaika Toripakka P:ltä on klo 12.00 16.20. Reitti keskustassa: Rautasaari P Uusikatu Kuvernööri

Lisätiedot

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II

H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I - II Varhaiskasvatuspalvelut Varhaiskasvatuspalveluiden päiväkotihoidon palveluseteli Oulun Kauppakamarin tilaisuus 29.3.2012 Arto Lamberg, varhaiskasvatusjohtaja H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L

Lisätiedot

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8.

Seniorit. Liikuntatarjotin. Työikäiset. Syksy , kevät (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin alkaen klo 8. Liikuntatarjotin Työikäiset Seniorit Syksy 3.9. 14.12.2018, kevät 7.1. 10.5.2019 (ei vko 43, 10) Ilmoittautumiset ryhmiin 27.8.2018 alkaen klo 8.00 Liikuntatarjotin 2 Seniorit, tiedustelut liikunta-asioissa:

Lisätiedot

LUONTOKASVATUS OULUN KAUPUNGIN VARHAIS- KASVATUKSESSA

LUONTOKASVATUS OULUN KAUPUNGIN VARHAIS- KASVATUKSESSA LUONTOKASVATUS OULUN KAUPUNGIN VARHAIS- KASVATUKSESSA Lämsänjärven päiväkoti Metsämörri kutsuu Savotta-aukion päiväkoti Toiminnallinen metsäesiopetus Maria Jääskelä & Niina Meuronen Opinnäytetyö Sosiaalialan

Lisätiedot

Kysely lapsiperheille

Kysely lapsiperheille Kysely lapsiperheille Kaikki vastaukset vastaajina kunnallisten ja yksityisten päiväkotien, kunnallisen ja yksityisen perhepäivähoidon sekä avoimen varhaiskasvatuksen asiakkaat. Luotu 09.11.2015 12:12

Lisätiedot

Paikkatiedon hyödyntäminen palveluverkkosuunnittelussa Oulun kaupungissa

Paikkatiedon hyödyntäminen palveluverkkosuunnittelussa Oulun kaupungissa Paikkatiedon hyödyntäminen palveluverkkosuunnittelussa Oulun kaupungissa Anna Keskitalo, HSY:n paikkatietoseminaari 14.3.2013 Esityksen sisältö Uusi Oulu Oulun palvelumalli 2020 Muita esimerkkejä Haasteet

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2012 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2013 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2012 on ilmestyessään

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2013 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2014 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013 on ilmestyessään

Lisätiedot

Opo- hankkeen kehittämisryhmä

Opo- hankkeen kehittämisryhmä Oulun seudun kunnat Opo- hankkeen kehittämisryhmä Hailuoto: Kaisa Kinnunen Haukipudas: Seppo Rantahalvari/Päivi Salmela Kempele: Kai Kela opo/apulaisrehtori Kiiminki: Outi Junttila Liminka: Arja Vesa Lumijoki:

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. - Rajakylän kuntalaisilta

Pohjoinen hyvinvointialue. - Rajakylän kuntalaisilta Pohjoinen hyvinvointialue - Rajakylän kuntalaisilta 2.3.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden

Lisätiedot

II paketti. (Milj.euroa)

II paketti. (Milj.euroa) I paketti (perustienpidon parantamistoimenpiteet) II paketti (telematiikka) III paketti (kehittämishanke, osa Oulu-Kemin yhteysvälin kehittämishankkeesta) IV paketti (kehittämishanke) I paketti Kohde ja

Lisätiedot

OULUN ALUEURAKKA ETELÄINEN ALUE

OULUN ALUEURAKKA ETELÄINEN ALUE MÄÄRÄ- JA MUUTOSHINTALUETTELO 1 ( 5 ) OULUN ALUEURAKKA 2014 2015 ETELÄINEN ALUE KIINTEISTÖJEN ALUEIDEN TALVIHOITO ETELÄINEN ALUE Suorite Määrä Yks. AURAUS Yksikköhinta Kokonaishinta / yks. / vuosi (alv

Lisätiedot

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 6.6. 10.8.2011. Kuva: Hannu Laitinen

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 6.6. 10.8.2011. Kuva: Hannu Laitinen KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 6.6. 10.8.2011 Kuva: Hannu Laitinen MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai

Lisätiedot

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2010 5.6.2011

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2010 5.6.2011 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2010 5.6.2011 Kuva: Mauri Moilanen Aikataulu 11.8.2010 5.6.2011 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan

Lisätiedot

LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N

LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N LIIKUNTAA NUORILLE OULUSSA ACTI N SYKSY 2015 KEVÄT 2016 31.8. 13.12.2015 11.1. 15.05.2016 0 Kahvakuula Jatuli 15.15 16.00 Sulkapallo Linnanmaa 16.00 18.00 Aquazumba Oulun uimahalli 20.00 20.45 Maanantai

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2017

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2017 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2017 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2017 Oulun kaupunki Konsernihallinto Oulu 2018 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2017 on ilmestyessään

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2018

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2018 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2018 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2018 Oulun kaupunki Konsernihallinto Oulu 2019 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2018 on ilmestyessään

Lisätiedot

Toimintakertomus Lukuvuosi

Toimintakertomus Lukuvuosi Toimintakertomus Lukuvuosi 2011 2012 Sisällysluettelo Lukuvuosi 2011 2012 3 Koulukirjaston tuki- ja ohjausryhmän tehtävät ja toiminta 4 Tietokantaan luettelointi 6 Tilastoja ja tunnuslukuja 8 Aineistohankinnat

Lisätiedot

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2011 3.6.2012

OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2011 3.6.2012 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 11.8.2011 3.6.2012 Kuva: Mauri Moilanen Aikataulu 11.8.2011 3.6.2012 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan

Lisätiedot

Tyttöjen luistelun lähtölista

Tyttöjen luistelun lähtölista Tyttöjen luistelun lähtölista Luistelukilpailut Raksilan tekojäärata 27.2.2013 Tytöt 1.lk, Short Track Koulu Aika 1. Jenny Laitio Lintulammen koulu, 41,99 2. Juulia Lohisalo Oulunsalon kkn koulu 44,53

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maantieverkon kohteet

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maantieverkon kohteet Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskuksen maantieverkon kohteet Mittauspisteet MittausID Suuralue tai kunta Sijainti Tietoja 186 Ii

Lisätiedot

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu

Lisätiedot

Aikataulu 10.8.2009 6.6.2010. MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä.

Aikataulu 10.8.2009 6.6.2010. MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. Aikataulu 10.8.2009 6.6.2010 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai M = maanantai Ti = tiistai K = keskiviikko To

Lisätiedot

Oulun kaupunki Pöytäkirja 4/2018 Maahanmuuttajaneuvosto Päivämäärä

Oulun kaupunki Pöytäkirja 4/2018 Maahanmuuttajaneuvosto Päivämäärä Aika 28.5.2018 klo 16.32-18.28 Paikka Oulu10, nvh 142 Päätöksentekijät Jamal Awad puheenjohtaja Angela Suorsa jäsen Anna Litewka-Anttolainen jäsen Dlovan Ishaya El Hassane Kazza Erwin Fischer jäsen jäsen

Lisätiedot

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA

VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA VESIPEUHULA TENAVAUINTI NAPEROUINTI TAMPEREELLA TERVETULOA MUKAAN POLSKIMAAN! LEIKKI-IKÄISEN LAPSEN UINTI Matkalla uimataitoon on monta eri vaihetta opittavana. Leikki-ikäisillä eli noin 3 5 vuotiailla

Lisätiedot

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 3.6. 11.8.2013

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 3.6. 11.8.2013 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 3.6. 11.8.2013 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai M = maanantai Ti

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Keskinen alue

Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys. Oulun raati , Keskinen alue Sivistys- ja kulttuuripalveluiden palveluverkkoselvitys Oulun raati 18.1.2018, Keskinen alue Ohjelma Kahvit klo 18.00 saakka klo 18.00 Tilaisuuden avaus, Kyösti Oikarinen, kaupunginhallituksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Missä ollaan nyt? -kaiken ikäisten kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen - Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

Uuden Oulun. Maankäytön

Uuden Oulun. Maankäytön Uuden Oulun Maankäytön toteuttamisohjelma 2012-2016 20.6.2011 UUDEN OULUN MAANKÄYTÖN TOTEUTTAMISOHJELMA (MATO) 2012 2016 SISÄLLYS JOHDANTO... 2 1. OHJELMAN LÄHTÖKOHDAT... 2 1.1. VISIO JA STRATEGISET PÄÄMÄÄRÄT...

Lisätiedot

Poikien luistelukilpailun tulokset

Poikien luistelukilpailun tulokset Poikien luistelukilpailun tulokset Raksilan tekojääradalla 27.2.2013 Pojat 1.lk, Short Track, 2 Koulu Aika 1. Eskola Lauri Teuvo Pakkalan koulu 37,02 2. Arttu Tuhkala Ritaharjun koulu 37,33 3. Oskar Hokka

Lisätiedot

LIITE 1 OULU-KONSERNIIN KUULUVAT TYTÄRYHTIÖT JA SÄÄTIÖT 1.1.2013. Ryhmä 1: Energiayhtiöt. Tilintarkastusta koskevat määräykset yhtiöjärjestyksessä

LIITE 1 OULU-KONSERNIIN KUULUVAT TYTÄRYHTIÖT JA SÄÄTIÖT 1.1.2013. Ryhmä 1: Energiayhtiöt. Tilintarkastusta koskevat määräykset yhtiöjärjestyksessä 1 OULU-KONSERNIIN KUULUVAT TYTÄRYHTIÖT JA SÄÄTIÖT 1.1.2013 Ryhmä 1: Energiayhtiöt Haukiputaan Energia Oy Liikevaihto 1,9 milj. euroa Tase 3,2 milj. euroa Henkilömäärä 1 Oulun Energia Siirto ja Jakelu Oy

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2016

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2016 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2016 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2016 Oulun kaupunki Konsernihallinto Oulu 2017 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2016 on ilmestyessään

Lisätiedot

Työyksikkö Työnhakulomakkeella näkyvä yksikön nimi Työtehtävät. Business Oulu liikelaitos/matkailu ja markkinointi

Työyksikkö Työnhakulomakkeella näkyvä yksikön nimi Työtehtävät. Business Oulu liikelaitos/matkailu ja markkinointi 1 Työyksikkö Työnhakulomakkeella näkyvä yksikön nimi Työtehtävät Business Oulu liikelaitos Matkailu ja markkinointi Business Oulu liikelaitos/matkailu ja markkinointi Matkailuneuvojan tehtävät (asiakaspalvelu,

Lisätiedot

ASEMAN PÄIVÄKOTI. Konelumityöt 1527,6 m2. = Lumenkasauspaikka HURULANTIE KONETYÖT KENTTÄ RAKENNUS KOULU- Aita. v v. v v. m m. Aita.

ASEMAN PÄIVÄKOTI. Konelumityöt 1527,6 m2. = Lumenkasauspaikka HURULANTIE KONETYÖT KENTTÄ RAKENNUS KOULU- Aita. v v. v v. m m. Aita. 18424 KOULU- RAKENNUS Aita Veräjä Aita HURULANTIE TORVELA PP UJA KENTTÄ JS v v v v v m m m v v v v v m m m hk. hk. p p p p p p m m m m p.kivi p.kivi p p p p p p m 1527.6 ASEMAN PÄIVÄKOTI 115 Konelumityöt

Lisätiedot

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 4.6. 12.8.2012

KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 4.6. 12.8.2012 KOSKILINJAT OULUN SEUDUN PAIKALLISLIIKENNE 4.6. 12.8.2012 MERKKIEN SELITYKSET Aikataulun voimassaolosta poikkeava linjan ajokausi mainitaan linjan yhteydessä. M P = maanantai perjantai M = maanantai Ti

Lisätiedot

Sivistys- ja kulttuuripalvelut liikuntapalvelut HINNASTO

Sivistys- ja kulttuuripalvelut liikuntapalvelut HINNASTO 0 Sivistys- ja kulttuuripalvelut liikuntapalvelut HINNASTO 2016 1 SISÄLTÖ: Oulun kaupunki, Sivistys- ja kulttuuripalvelut YLEISET EHDOT... 2 HEINÄPÄÄN JALKAPALLOHALLI... 5 JATULIN LIIKUNTAKESKUS... 6 KASTELLIN

Lisätiedot

Laji 1, 50m VU, tytöt ya, kilpa, Loppukilpailut Sij. Nimi Synt Seura Aika Tila

Laji 1, 50m VU, tytöt ya, kilpa, Loppukilpailut Sij. Nimi Synt Seura Aika Tila Sivu: 1 Tulokset Täydellinen - Virallinen Kilpailu: KLL:n Oulun mestaruusuinnit Kilpailun paikkakunta: Oulu Järjestäjä: Oulun Lohet ja Oulun Uinti Kilpailun johtaja: Pekka Hurskainen Kilpailun sihteeri:

Lisätiedot

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka.

04.09.2014. Lukuvuonna 2014-2015 2-luokkalaisten uimaopettajana toimii Pia Salonen, p. 050 3800489 ja sähköposti pia.salonen@kotka. 2- LUOKKALAISTEN UIMAOPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN KOTKASSA 2014-2015 YLEISTÄ Kukin toisen luokan oppilas saa uimaopettajan antamaa uinnin opetusta yhteensä kymmenen tuntia. Opetus tapahtuu mahdollisuuksien

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2017 4.1.2017 VIIKKO 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI KOULUT 2.1. 3.1. 4.1. 5.1. 6.1. JYRÄNKÖ 8.15-9.00 KIRKONKYLÄ 9.00-9.45 EI UINNIN OPETUSTA LUSI 10.00-10.45

Lisätiedot

Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä. Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä

Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä. Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä 1 Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä Kesä AIKATAULUT 1.7.2014 6.8.2014 Ii Kempele Liminka Lumijoki Muhos Oulu - Tyrnävä (Valokuva ja Oulun värejä, kesän värejä. Erilainen talvikannesta, valokuvan

Lisätiedot

Pohjoinen hyvinvointialue. - Tuiran kuntalaisilta

Pohjoinen hyvinvointialue. - Tuiran kuntalaisilta Pohjoinen hyvinvointialue - Tuiran kuntalaisilta 21.1.2016. Illan ohjelma 18.00-18.15 Kahvi Kahvin lomassa osallistujilla mahdollisuus antaa palautetta ja kehittämisideoita liimalapuille, joista tilaisuuden

Lisätiedot

Harjoittelusta graduksi, Oulun. liikuntapaikkojen. saavutettavuusanalyysit yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Juha Härkönen 17.11.

Harjoittelusta graduksi, Oulun. liikuntapaikkojen. saavutettavuusanalyysit yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa. Juha Härkönen 17.11. Harjoittelusta graduksi, Oulun liikuntapaikkojen saavutettavuusanalyysit yhteistyössä Oulun kaupungin kanssa Juha Härkönen 17.11.2015 Harjoitteluyhteistyö Keväällä 2015 graduaiheen kysely Maantieteen yksikön

Lisätiedot

OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE

OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE Vastaanottaja Oulun seutu Asiakirjatyyppi Loppuraportti Päivämäärä 04/2012 OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ 1 ESIPUHE 4 1. JOHDANTO 5 1.1

Lisätiedot

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SEUTULIPPU HAUKIPUDAS II KEMPELE KIIMINKI LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU OULUNSALO

Lisätiedot

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 SEUTULIPPU II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI 1 www.matkahuolto.fi

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2017 16.1.2017 VIIKKO 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI KOULUT 2.1. 3.1. 4.1. 5.1. 6.1. JYRÄNKÖ 8.15-9.00 KIRKONKYLÄ 9.00-9.45 EI UINNIN OPETUSTA LUSI 10.00-10.45

Lisätiedot

Päivämäärä Omakotitonttien haku syksyllä 2016

Päivämäärä Omakotitonttien haku syksyllä 2016 292 Dno Sivu 1 Omakotitonttien haku syksyllä 2016 OUKA/4663/10.00.02.02/2016 Päätöshistoria - Tiivistelmä Oulun kaupungin talousarviossa vuodelle 2016 on asetettu omakotitonttien luovutustavoitteeksi 120

Lisätiedot

KUNTALAISILLE TÄRKEIMMÄT MAISEMAT JA PAIKAT

KUNTALAISILLE TÄRKEIMMÄT MAISEMAT JA PAIKAT KUNTALAISILLE TÄRKEIMMÄT MAISEMAT JA PAIKAT YLI-II HAUKIPUDAS KIIMINKI YLIKIIMINKI OULU OULUNSALO KUNTALAISILLE TÄRKEIMMÄT MAISEMAT JA PAIKAT, HAUKIPUDAS HALOSENNIEMI MARTINNIEMI HAUKIPUDAS KELLO VIRPINIEMI

Lisätiedot

Oulun seudun kouluverkon tarkastelu paikkatiedon avulla Syksy 2011

Oulun seudun kouluverkon tarkastelu paikkatiedon avulla Syksy 2011 Oulun seudun kouluverkon tarkastelu paikkatiedon avulla Syksy 2011 2 Sisältö 1. Alkusanat... 3 2. Peruskoulut ja koululaiset... 3 2.1. Oulun seudun peruskoulujen oppilasmäärien kehitys 1999 2010... 3 2.2.

Lisätiedot

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2016 3.2.2016

KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2016 3.2.2016 KOULULAISTEN UINTI KEVÄT 2016 3.2.2016 VIIKKO 1 MAANANTAI TIISTAI KESKIVIIKKO TORSTAI PERJANTAI KOULUT 4.1. 5.1. 6.1. 7.1. 8.1. JYRÄNKÖ 8.15-9.15 KIRKONKYLÄ 9.15-10.15 EI OPETUSTA vko 1 LUSI 10.15-11.15

Lisätiedot

Knuutilankangas Gnu1 - Hintta 6C Korvensuora Joukkue :30 14 Knuutilankankaan Gnu2 - Myllytullin Jäntevät jätkät, 6B 1--2

Knuutilankangas Gnu1 - Hintta 6C Korvensuora Joukkue :30 14 Knuutilankankaan Gnu2 - Myllytullin Jäntevät jätkät, 6B 1--2 POJAT 6. LUOKKA 35 joukkuetta LOHKO 1 LOHKO 1 OTTELUT 1 Knuutilankangas Gnu1 1 8:30 14 Knuutilankangas Gnu1-2 2 8:45 14 Korvensuora Joukkue1 - Knuutilankangas Gnu1 3 Korvensuora Joukkue1 3 9:00 14 Knuutilankangas

Lisätiedot

Oulun Nuorisoleiri 2015. Tervetuloa Ouluun! Oulun Nuorisoleiri 26.7-31.7.2015

Oulun Nuorisoleiri 2015. Tervetuloa Ouluun! Oulun Nuorisoleiri 26.7-31.7.2015 Tervetuloa Ouluun Oulun Nuorisoleiri 26.7-31.7.2015 Niin mikä Oulu? Oulu. Tuo Pohjois-Pohjanmaan keskiö. Toripolliisin valvoma kaupunki. Paikka, jossa voi kulkea onnikalla ja syödä kompiaisia. Kaupunki,

Lisätiedot