Päivämäärä Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa

Save this PDF as:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa"

Transkriptio

1 Sivu 1 62 Dno Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa OUKA/1192/ /201 Ote pöytäkirjasta /201 Päätöshistoria Yhdyskuntalautakunta Tiivistelmä Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut esittää, että omakotitonttien hinnoittelussa siirrytään vyöhykehintoihin. Tonttien myyntihinta ja vuosivuokra määritetään mahdollisimman kattavasti asemakaavaalueille Oulussa. Esittelyteksti Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut esittää, että Oulussa siirryttäisiin alueittain määritettävistä hinnoista vyöhykehinnoitteluun. Vyöhykehinnoittelun käyttöönottoa on valmistelussa perusteltu seuraavasti: kunnissa tehdyt hinnoitteluperusteet saadaan yhtenäistettyä Oulussa käytössä olleesta omakotitonttien kaksihintajärjestelmästä, joka on koettu epäoikeudenmukaiseksi, luovutaan hinnoittelusta tulisi avoimempaa hintatasot olisivat keskenään vertailukelpoisempia hintatasojen korotukset olisivat ennakoitavissa, jolloin vuokralaiset voivat nykyistä paremmin varautua korotuksiin hinnoittelut olisivat yhdenvertaisempia tontin ostajia ja vuokraajia kohtaan käytäntö yksinkertaistuisi ja tulisi suoraviivaisemmaksi Nykytilanne on, että kaupunki päättää alueelle hinnat erillispäätöksillä. Erillispäätöksiä on tehty tontinluovutuksen ja vuokrasopimusten jatkamisen yhteydessä. Mainittujen päätösten mukaiset hinnat vaihtelevat alueittain sijainnin ja erityisesti päätöksentekohetken yleisen hintatason mukaisesti. Kun päätökset tehdään erikseen jokaiselle alueelle, voivat viereisten alueiden hintatasot poiketa toisistaan huomattavasti mm. sen vuoksi, että hinnoittelut on tehty eri aikoina. Vuokralaisten on hyvin vaikea ymmärtää miksi hinnat poikkeavat viereisillä alueilla. Oulussa asuntotonttien hinnat ovat nousseet vuodesta 1985 vuoteen 2010 mennessä noin 7,8-kertaisiksi, kun samaan aikaan elinkustannukset ovat nousseet 1,8-kertaiseksi. Tämä on johtanut siihen, että elinkustannusindeksiin sidotut tonttivuokrat ovat jääneet jälkeen yleisestä hintakehityksestä. Vuokra-aikoja jatkettaessa se tarkoittaa, että mikäli kaupunki haluaa

2 Sivu 2 Ote pöytäkirjasta / omaisuudelleen käyvän vuokran, joutuu se nostamaan tonttivuokria moninkertaisesti. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut esittää, että vyöhykehinnoittelu otettaisiin käyttöön omakotitonttien myynnissä, uusien tonttien vuokrauksessa, vuokrasopimuksia jatkettaessa ja vuokra-tonttien omaksi ostamisessa. Tonttien vuosivuokra olisi esityksen mukaan %:ia myyntihinnasta. Vuokratasot nousevat ns. kanta Oulun alueella, koska kaupungin aiemmin käyttämä 5 %:in tuottovaatimusta ei ole laskettu myyntihinnasta vaan kohtuullistetusta pääoma-arvosta. Vyöhykehinta tarkoittaisi, että vuokratonttien omaksiostohinta nousisi yhteneväksi tonttien myyntihintojen kanssa. Alueille, joilla on voimassa aiempi päätös vuokra-aikojen jatkoehdoista, edettäisiin ensimmäisen jatkon osalta entisen päätöksen mukaisesti. Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut on vyöhykehintojen määrityksessä tukeutunut riippumattoman asiantuntijan näkemykseen ja tekemään markkinatutkimukseen. Esityksessä määrittänyt hinnoittelun konsultin arviota alemmaksi, koska tällä tavalla halutaan tukea kohtuuhintaista asumista Oulussa. Vyöhyke Myyntihinta ( /m2) Vuokra % ( /m2/v) , ,72 1, ,00 8, ,00 Esityksen mukainen hinnoittelu tulisi voimaan heti kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen ja se vahvistetaan samalla vuokratontin omaksiostohinnaksi. Liitteet Kartta hintavyöhykkeistä Oheismateriaali -

3 Sivu Ote pöytäkirjasta / Esittelijä Päätösesitys Apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikki hyväksyy karttaliitteen mukaiset hintavyöhykkeet omakotitonttien myyntihinnan ja vuosivuokran määrittämisessä. Omakotitonttien vuosivuokra on %:ia vyöhykehinnasta. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin. Kaupungingeodeetti oikeutetaan tekemään vuosittain päätökset vyöhykehintojen tarkastamisesta elinkustannusindeksin mukaan vuodesta 2015 alkaen. Maaseutumaisen asumisen edellytysten turvaamiseksi, tontin tai rakennuspaikan pinta-alan ylittäessä 1500 m2, ylimenevältä osalta neliöhinta on 50 %:ia kyseisestä vyöhykehinnasta. Vyöhykehinta on jatkossa vuokratontin omaksiostohinta. Päätös Apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikki muutti päätösesitystään esittäen seuraavaa: hyväksyy karttaliitteen mukaiset hintavyöhykkeet omakotitonttien myyntihinnan ja vuosivuokran määrittämisessä. Omakotitonttien vuosivuokra on %:ia vyöhykehinnasta. Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin. Kaupungingeodeetti oikeutetaan tekemään vuosittain päätökset vyöhykehintojen tarkastamisesta elinkustannusindeksin mukaan vuodesta 2015 alkaen. Maaseutumaisen asumisen edellytysten turvaamiseksi, tontin tai rakennuspaikan pinta-alan ylittäessä 1500 m2, ylimenevältä osalta neliöhinta on 50 %:ia kyseisestä vyöhykehinnasta. Vuokratonttien vyöhykehintojen tarkistaminen tapahtuu nykyisten vuokrasopimusten päättyessä. Vuokratonttien omaksiostohinnan osalta uusi käytäntö otetaan käyttöön siirtymäajan jälkeen alkaen. Asiasta käydyn keskustelun aikana Mikko Raudaskoski esitti Rauno Hekkalan kannattamana vyöhykehinnat muutettavaksi seuraavaan muotoon:

4 Sivu Ote pöytäkirjasta / Vyöhyke Myyntihinta Vuokrahinta , , ,00 0 1, , , 9 90,60 Vanhoilla alueilla voidaan erillisellä päätöksellä antaa vuokrasopimuksen päättyessä ja tontin jatkovuokraustilanteessa 1-10 vuoden siirtymäajan vuokrahelpotuksia siirryttäessä vyöhykehinnoittelun mukaisiin uusiin vuokrahintoihin. Puheenjohtaja totesi, että koska on tehty apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikin esityksestä poikkeava kannatettu esitys, on suoritettava äänestys ja esitti kädennoston mukaisen äänestyksen suorittamista siten, että ne, jotka kannattavat Mikko Raudaskosken esitystä äänestävät ensin ja ne, jotka kannattavat apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikin esitystä äänestävät seuraavana. Enimmät äänet saanut ehdotus tulee kaupunginhallituksen päätökseksi ja äänten mennessä tasan ratkaisee puheenjohtajan ääni. Äänestystapa hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin ääniä seuraavasti: neljä () kaupunginhallituksen jäsentä (Veikko Ervasti, Rauno Hekkala, Sannamari Sala ja Mikko Raudaskoski) kannatti Mikko Raudaskosken esitystä ja kaksitoista (12) jäsentä (Riikka Moilanen, Samuli Pohjamo, Risto Päkkilä, Anne-Maria Takkula, Sirpa Tikkala, Outi Ervasti, Juha Hänninen, Matti Roivainen, Anne Snellman, Jenni Pitko, Mikko Salmi, Tuija Pohjola) kannatti apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikin esitystä. Yksi (1) jäsen (Vaili Jämsä-Uusitalo) äänesti tyhjää. Puheenjohtaja totesi, että kaupunginhallitus on hyväksynyt äänin 12-, 1 tyhjää, apulaiskaupunginjohtaja Matti Matinheikin päätösesityksen. Pöytäkirjaan merkittiin, että Jukka Weisell poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana.

5 Sivu 5 Ote pöytäkirjasta / Valmistelijat Veikko Lehtinen, tontti-insinööri, p Täytäntöönpanotiedot Oikaisuvaatimus kaupuginhallitukselle. Otteen oikeaksi todistaa Oulussa

6 Yli-Ii 6 /m2 18 Kartta hintavyöhykkeistä Sivu 6 Vesala ja Ylikiiminki 10 /m2 Kaupunginosa,alue Haapalehto, Vaalantien pp Haukipudas Haukkasuo, lp Haukkasuo, pp Heikinharju, Kalimenojan ip Heikinharju, Kalimenojan lp Heikkilänkangas Herukka Hiironen Hiukkavaara, ip Hiukkavaara, lp Iinatti, Oulunlahdentien ip Isko Jäälinkylä Kaakkuri, Oulunlahdentien ep Kaakkuri, Oulunlahdentien pp Kaijonharju Kello Kiiminki Kirkkokangas, Sangintien pp Kirkkokangas, Sangintien rannanpuoli Kivikkokangas Kiviniemi, radan ip Knuutila, Kajaanintien ep Korvenkylä Korvensuora, Kiulukangas ja Huonesuon lp Korvesuora, Rannanperä ja Huonesuon ip Koskela Kuivasjärvi Kynsilehto Liikanen Linnanmaa Madekoski, Madekoskentien lp Maikkula, Kajaanintien/Maikkulantien lp Martinniemi Metsokangas Mäntylä Oulunsalo, Hailuodontien ja Niementien ep Oulunsalo, Hailuodontien ja Niementien pp Oulunsuu, Kajaanintien ep Pateniemi Perävainio Puolivälinkangas Puolukkakangas Pyykösjärvi Rajakylä, Haukiputaantien ip Rajakylä, Rajahauta Ritaharju, Kuivasranta Ritaharju, Raitotien pp Rusko Ruskonselkä Saarela, Sangintien pp Saarela, Sangintien rannanpuoli Talvikangas Taskila Vanha Hiukkavaara Vesala Välikylä Yli-Ii Ylikiiminki /m2 /m2/vuosi 5% perusvuokra /m2/vuosi % perusvuokra 1, 0,072 1,08 0,058 1, 0,0, 1, 0,0 1, 0,0 1, 0,072 1,08 0,058 0,215,2 0,172 1, 0,0,, 18 0,9 0,08 0,72 0,09 1, 0, ,268 0,215,,, 0,215,2 0,172, 10 0,5 0,0 0, 0,021 1, 0,0 6 0, 0,016 0,2 0, ,5 0,0 0, 0,021 pp = Pohjoispuoli ip = Itäpuoli ep = Eteläpuoli lp = Länsipuoli HINNAT 201, VUOSITTAIN EKI-KOROTUKSET Tapauskohtaisesti 100 /m2 /m2/vuosi 5% /m2/vuosi % 100 5,2, 1, 1, 1, ,9 0, ,5 0, 6 0, 0,2

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku

Lisätiedot

Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja

Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja 1(24) Liikenteen käytännön hoitamiseen liittyviä taustatietoja Mahdolliset WC-tilat päätepysäkeille Kuljettajavaihtojen ja taukojen suunnittelu sekä WC-tilojen järjestäminen kuuluu liikennöitsijälle. Paikkatoiveet

Lisätiedot

Päivämäärä Omakotitonttien haku syksyllä 2016

Päivämäärä Omakotitonttien haku syksyllä 2016 292 Dno Sivu 1 Omakotitonttien haku syksyllä 2016 OUKA/4663/10.00.02.02/2016 Päätöshistoria - Tiivistelmä Oulun kaupungin talousarviossa vuodelle 2016 on asetettu omakotitonttien luovutustavoitteeksi 120

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus; Kaukovainion kaupunginosan pientaloalueen maanvuokrasopimusten jatkamisen ja uusimisen perusteet, liite. Dno TEKE: 3140 /631/2011

Oikaisuvaatimus; Kaukovainion kaupunginosan pientaloalueen maanvuokrasopimusten jatkamisen ja uusimisen perusteet, liite. Dno TEKE: 3140 /631/2011 Oikaisuvaatimus; Kaukovainion kaupunginosan pientaloalueen maanvuokrasopimusten jatkamisen ja uusimisen perusteet, liite Dno TEKE: 3140 /631/2011 Tekninen lautakunta 22.11.2011 542 Kaupunginhallitus 13.12.2011

Lisätiedot

MATO luonnoksen esittely

MATO luonnoksen esittely Maankäytön toteuttamisohjelma MATO 2014-2018 MATO luonnoksen esittely 24.4.2013 MATO seminaari, Jouni Kurttila MAAPOLIITTINEN OHJELMA (MAPO) Maapoliittiset linjaukset sisältävä maapoliittinen ohjelma

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014

Espoon kaupunki Pöytäkirja 43. 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 05.05.2014 Sivu 1 / 1 1937/02.07.00/2014 43 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot

Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016. Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö) Kaupungin hallintosäännössä 41 määrätään että Tekninen

Lisätiedot

Itä-Immasen I- ja II-alueiden tonttien hinnoittelu

Itä-Immasen I- ja II-alueiden tonttien hinnoittelu KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 34 18.04.2011 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 39 09.05.2011 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 5 23.01.2012 Kaupunginhallitus 50 30.01.2012 Kaupunginvaltuusto 5 13.02.2012 KH

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2014

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2014 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2014 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2014 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2015 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2014 on ilmestyessään

Lisätiedot

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019.

KOHDE 9 Oulu Ylikiiminki / Sopimuskausi: (2 vuotta 11 kuukautta+2 vuotta): 1.7.2014 3.6.2017 ja optiokausi 4.6.2017 1.6.2019. OULUN TOIMIVALTA-ALUEEN LINJA-AUTOLIIKENNE Joukkoliikenteen tarjouskilpailu 2/2013 Liite 1.9a Kohde 9. yleiskuvaus, aikataulukaaviot, aikataulut Julkinen hankinta Asiatunnus/Dnro OUKA/5887/08.01.00/2013

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013... 1 Haettavat myyntitontit

Lisätiedot

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kiiminki, Hakomäki ja Honkimaa Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Vesala Yli-Ii Ylikiiminki,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015

Espoon kaupunki Pöytäkirja 57. 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2015 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2018 - kevät 2019 (päivitety 29.5.2018 sk ) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta 0 Ammattirakentajien tonttihaku Kevät 2018 1 Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta Hakuaika Asuntotonttien hakuaika alkaa 29.3.2018 ja päättyy 26.4.2018 klo 16.00. Hakemuksen jättäminen Asuntotontteja

Lisätiedot

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2019 - kevät 2020 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun (raksila),

Lisätiedot

JYLKYNKANGAS LIIKANEN KUIVASJÄRVI PÖLLÖNKANGAS KAIJONRANTA. Pyykösjärvi PUOLIVÄLIN- KANGAS KYNSI- LEHTO HINTTA INTIÖ VÄRTTÖ MYLLYOJA PELTOLA OULUNSUU

JYLKYNKANGAS LIIKANEN KUIVASJÄRVI PÖLLÖNKANGAS KAIJONRANTA. Pyykösjärvi PUOLIVÄLIN- KANGAS KYNSI- LEHTO HINTTA INTIÖ VÄRTTÖ MYLLYOJA PELTOLA OULUNSUU LTE 1 Å Ç OULUN YLEISKAAVA 2020 RAKENNEMALLI HERUKKA PATENIEMEN SAHA-ALUE PATENIEMI RAJAKYLÄ MERI-TOPPILA TOPPILA KUIVAS- RANTA KOSKELA RITAHARJU ALPPILA VÄLIVAINIO Kuivasjärvi LINNANMAA ISKO KAIJONHARJU

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128

Espoon kaupunki Pöytäkirja 128 03.12.2012 Sivu 1 / 1 5022/02.07.00/2012 128 Liiketontin vuokraaminen Espoonlahdesta Suomen Autopesukatu Oy:lle autopesukadun ja polttonesteiden automaattisen jakelupisteen rakentamista varten Valmistelijat

Lisätiedot

Maankäytön toteuttamisohjelma

Maankäytön toteuttamisohjelma MATO 2014-2018 Maankäytön toteuttamisohjelma 2014-2018 Kaupunkisuunnittelun seminaari 18.10.2013 STRATEGISET SUUNNITELMAT MAAPOLIITTINEN OHJELMA (MAPO) Oulussa maapoliittiset linjaukset sisältävä maapoliittinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2017

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2017 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2016 - kevät 2017 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun uimahallissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 12/2011 1 (5) Kaupunginvaltuusto Kaj/23 14.09.2011 Helsingin kaupunki Pöytäkirja /0 (5) 57 Vuokraus- ja myyntiperusteet Ruskeasuon kahdelle toimistotontille HEL 0-00047 T 0 0 0 0 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kiinteistölautakunnan

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2018 (päivitetty )

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2018 (päivitetty ) HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2017 - kevät 2018 (päivitetty 31.7.2017) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot

Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutusperusteet, -tavat ja -ehdot D/466/10.00.02.03/2015 Asian valmistelija Ora Nuutinen, puh. 014 266 5073 Asunto-, yritys- ja erityisryhmien tonttien luovutuksessa

Lisätiedot

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö

Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Osallisuus Oulussa, totta vai tarua? Pasi Laukka, Yhteisötoiminnan päällikkö Missä ollaan nyt? -kaiken ikäisten kuntalaisten osallisuuden ja vaikuttamismahdollisuuksien edistäminen - Kuntalaisten osallisuus

Lisätiedot

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella

Väestönkehitys ja ennuste MATOn mukaisella rakentamisella SUURALUE 1 KESKUSTA Väestönkehitys 1999-29 ja ennuste 214-219 25 16 12 2 14 12 1 15 1 8 8 6 1 6 4 5 4 2 2 1999 24 29 214 219-6 7-12 13-24 25-64 65-1999 24 29 214 219 3 % 25 % 15 % 1 % 5 % % 1999 24 29

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2018 - kevät 2019 (päivitety 16.5.2018 sk ) Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

OULUN SEUDUN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEET JA REITIT

OULUN SEUDUN VIRKISTYS- JA VAPAA-AJAN ALUEET JA REITIT Hailuoto Alue 23 Matikanniemen kalastajakylä 3 Alue 24 Korkea Sunikari 3 Alue 25 Iso Sunikari ja Fiskin Sunikari 3 Alue 28 Rautaleton kalastajakylä 3 Alue 52 Hyyppä 3 Alue 53 Ulkokarvo 3 Alue 54 Ryöppäänoja

Lisätiedot

JATKUVA OMAKOTITONTTIHAKU 2012

JATKUVA OMAKOTITONTTIHAKU 2012 13.8.2012 ALKAEN esite päivitetty 13.11.2012 JATKUVA OMAKOTITONTTIHAKU 2012 HAUKIPUDAS-KIIMINKI-OULU-OULUNSALO-YLI-II OHJEITA MYYTÄVIEN OMAKOTI- TONTTIEN HAKIJOILLE HAKEMINEN Oulun Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 91. Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi 08.10.2012 Sivu 1 / 1 4130/02.07.00/2012 91 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Laine Henry, puh. (09) 816 25929 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

TONTINLUOVUTUSPERIAATTEIDEN UUSIMINEN

TONTINLUOVUTUSPERIAATTEIDEN UUSIMINEN Kaupunginvaltuusto 12.6.2017 Liite 4 38 TONTINLUOVUTUSPERIAATTEIDEN UUSIMINEN Kaupunginhallitus 5.6.2017 Miksi uudistus? Mikkelin kaupungin luovuttamien tonttien hinnoitteluperiaatteet ovat vuodelta 1991

Lisätiedot

Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset.

Uimakoulu ja kuljetukset ovat perheille maksuttomia. Yksityiset päiväkodit hoitavat ja maksavat itse kuljetukset. Päivitetty 7.9.2015 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2015 kevät 2016 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2011

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2011 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2011 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2011 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2012 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2011 on ilmestyessään

Lisätiedot

Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014

Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014 Oulun varhaiskasvatuspalvelut 2014 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 79 80 81 82 83 84 85 86 87 88 89 90 91 92 93 94 95 96 97 98 99 100 101 Martinniemen päiväkoti Aseman

Lisätiedot

Vuokrasopimus tehdään saakka.

Vuokrasopimus tehdään saakka. Maanvuokrasopimuksen tekeminen ja vuokraehdot jalkapallohallille Välivainiolla, Castrenin kenttä, Väl-23; Oulun Palloseura - jalkapallo ry Dno TEKE: 4297 /631/2011 Tekninen lautakunta 20.9.2011 421 Tekninen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115

Espoon kaupunki Pöytäkirja 115 04.11.2013 Sivu 1 / 1 467/02.07.00/2012 115 Vuokrauspäätöksen jatkaminen Sähkö-Polar Oy:lle perustettavan kiinteistöyhtiön lukuun, kortteli 30350 tontti 2 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh.

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto

Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus Kaupunginvaltuusto Kaupunginhallitus 50 29.02.2016 Kaupunginvaltuusto 12 21.03.2016 Kaupunginhallitus 96 09.05.2016 Kaupunginvaltuusto 20 16.05.2016 Tonttien myynnin ja vuokraamisen ehdot Khall 29.02.2016 50 (Valm. maankäyttöpäällikkö)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 7. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 12.01.2015 Sivu 1 / 1 5499/02.07.00/2014 7 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma?

Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma? Meidän kokoelma, teidän kokoelma, yhteinen kokoelma, asiakkaiden kokoelma? Kirjastopäivät Kirsi Kallioniemi, Heidi Karhu 6.6.2019 Työpajan menetelmät ja tavoitteet - Kellutus: mitä se on tuonut mukanaan?

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4890/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 105 Asianro 4890/10.00.02.01/2016 Saaristokaupungin Rautaniemessä sijaitsevien omakotitonttien luovutusehtojen muuttaminen Vs. kiinteistöjohtaja Lauri Lytsy Maaomaisuuden

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 21 11.02.2015. 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 (1) 21 Asianro 589/10.00.02.01/2015 Maaningalla sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Tonttipalveluyksikkö Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Oulun kaupunki. Valtuustosopimus vuosille TOIMINNALLISET TAVOITTEET

Oulun kaupunki. Valtuustosopimus vuosille TOIMINNALLISET TAVOITTEET Oulun kaupunki Valtuustosopimus vuosille 2013-2016 Valtuustosopimus luo toiminnallisen ja taloudellisen kehyksen kaupunginvaltuuston työskentelylle valtuustokaudella. Allekirjoittaneet valtuustoryhmät

Lisätiedot

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus.

Rakennuspaikkojen luovutusmuotona on sekä myynti että vuokraus. RAKENNUSMAAN LUOVUTUSMENETTELY 2016 A. Yleiset luovutusehdot 1. Asuntorakentamisen rakennuspaikat Asuntorakentamiseen rakennuspaikat luovutetaan sekä myymällä että vuokraamalla. Vuokrauksessa käytetään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091

Espoon kaupunki Pöytäkirja 54. 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 01.06.2015 Sivu 1 / 1 1370/02.07.00/2015 54 Yleisten rakennusten tontin vuokraaminen Pohjois-Tapiolasta COR Group Oy:lle, kortteli 16091 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 65. 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 02.06.2014 Sivu 1 / 1 4766/02.07.00/2012 122 3.12.2012 122 2.12.2013 65 Asuntotontin vuokraaminen Leppävaarasta Avara Koti Oy:lle, korttelin 51038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh.

Lisätiedot

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella

Naantalin kaupungin asemakaavan mukaisten omakotitonttien luovutusehdot Merimaskun, Rymättylän ja Velkuan alueella Kaupunginhallitus 234 25.05.2009 Kaupunginvaltuusto 34 08.06.2009 KH - Kaupunkisuunnittelujaosto 11 02.02.2015 Kaupunginhallitus 73 23.02.2015 Kaupunginvaltuusto 16 30.03.2015 Naantalin kaupungin asemakaavan

Lisätiedot

KH 504 Valmistelija: kaupungingeodeetti Juhani Huttunen, puh. (06) 828 9343 tai 044 780 9343

KH 504 Valmistelija: kaupungingeodeetti Juhani Huttunen, puh. (06) 828 9343 tai 044 780 9343 Pientalotonttien Iuovutushintojen ja -muotojen tarkistaminen KH 504 Valmistelija: kaupungingeodeetti Juhani Huttunen, puh. (06) 828 9343 tai 044 780 9343 1 Yleistä 2 Hintavyöhykkeet Viimeisin omakotitalotonttien

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 50 20.03.2013. 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2013 1 (1) 50 Asianro 1905/10.00.02.04/2013 Nilsiässä sijaitsevien rakennuspaikkojen luovutusehdot Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelut Kuopion kaupungin

Lisätiedot

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta

Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Kuntalaisvaikuttaminen ja yhteisötoiminta Haukipudas, asukkaita n. 19000 Kiiminki, asukkaita n. 13000 Oulu, asukkaita n. 143000 Oulunsalo, asukkaita n. 9700 Yli-Ii, asukkaita n. 2200 Oulu 2012 Uusi Oulu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 30. Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 2248/02.07.00/2015 57 1.6.2015 15 1.2.2016 30 Kahden omakotitontin lisääminen jatkuvaan tonttihakuun Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/ (6) Kaupunginvaltuusto Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 17/2016 1 (6) 265 Vuokrausperusteet Oulunkylän omakotitalotontille (Oulunkylä, tontti 28105/32) HEL 2016-009127 T 10 01 01 02 Päätös päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen

Lisätiedot

Omakotitonttien haku

Omakotitonttien haku Omakotitonttien haku 12.8-5.9.2016 OHJEITA OMAKOTITONTIN HAKIJOILLE HAKUAIKA Hakuaika alkaa pe 12.8.2016. Hakemukset tulee jättää maanantaihin 5.9.2016 klo 16.00 mennessä. lähettämistä. Hakemus toimitetaan

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2013 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2013 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2014 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2013 on ilmestyessään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 56. 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 01.06.2015 Sivu 1 / 1 2561/02.07.00/2015 56 Asuntotontin myynti TA-Asumisoikeus Oy:lle Kauklahdesta, korttelin 44058 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6

Espoon kaupunki Pöytäkirja 125. 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 16.11.2015 Sivu 1 / 1 5498/02.07.00/2014 6 12.1.2015 125 Teollisuustontin vuokrauspäätöksen jatkaminen Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle, kortteli 83001 tontti 6 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016

Espoon kaupunki Pöytäkirja Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 06.06.2016 Sivu 1 / 1 2287/2016 02.07.00 67 Omakotitonttien luovuttaminen omatoimiseen rakentamiseen vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Henry Laine, puh. 050 395 2151 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34. 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1602/02.07.00/2015 34 Kolmen asuntotontin vuokraus Gumbölestä Skanska Talonrakennus Oy:lle, kortteli 71020 tontit 10, 11 ja 12 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh. 040 536

Lisätiedot

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ

LOMARAKENNUSTONTIN MYYNTI JA VUOKRASOPIMUKSEN UUSIMINEN / PUNKAHARJUN KUNTOUTUSSAIRAALA-SÄÄTIÖ Kunnanhallitus 250 18.10.2010 Kunnanvaltuusto 40 10.11.2010 Kunnanhallitus 287 01.12.2010 Tekninen tuotantolautakunta 10 08.02.2012 Kunnanhallitus 37 12.03.2012 Kunnanvaltuusto 12 19.03.2012 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96

Espoon kaupunki Pöytäkirja 96 06.10.2014 Sivu 1 / 1 3797/02.07.00/2014 96 Yleisten rakennusten tontin vuokraus Kilosta Y-Säätiölle nuorisoasuntojen rakentamista varten kortteli 54144 tontti 10 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 02.02.2015 Sivu 1 / 1 177/02.07.00/2015 18 Liiketontin vuokraaminen Kaitaalta Avoin Yhtiö Jukka ja Sirpa Kolmoselle, kortteli 31059 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Hakala, puh. 046 877 2956

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33

Espoon kaupunki Pöytäkirja 33 15.04.2013 Sivu 1 / 1 1734/02.07.00/2013 33 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Matti Tausalle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastorakennuksen ja tuotantotilan rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE

OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE Vastaanottaja Oulun seutu Asiakirjatyyppi Loppuraportti Päivämäärä 04/2012 OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNI- TELMAN 2. VAIHE SISÄLTÖ TIIVISTELMÄ 1 ESIPUHE 4 1. JOHDANTO 5 1.1

Lisätiedot

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 5 Sivu 1 Kaupunginvaltuusto 11.11.2013 01.10.2013 11. 175 Kaupunginhallitus 413 132 2279 / 640 / 2013

Mikkelin kaupunki Pöytäkirja Listan asianro 5 Sivu 1 Kaupunginvaltuusto 11.11.2013 01.10.2013 11. 175 Kaupunginhallitus 413 132 2279 / 640 / 2013 Sivu 1 Kaupunginvaltuusto 11.11.2013 Tekninen lautakunta 01.10.2013 11 175 Kaupunginhallitus 04.11.2013 9 413 132 2279 / 640 / 2013 Asuntotonttien, asuinliiketonttien, teollisuus- ja varastotonttien, toimitilarakennusten

Lisätiedot

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016

Kouluverkkoselvitys - peruskoulu- ja lukioverkon vaihtoehdot. Valtuustoinfo 1.2.2016 Kouluverkkoselvitys - perus- ja lukioverkon vaihtoehdot Valtuustoinfo 1.2.2016 HAUKIPUTAAN LUKIO > (345) TYK Pateniemi + Merikoski > (522) RAKSILAN LUKIO > (Kiiminki + Laanila + Oulunsalo) > (800) OULUN

Lisätiedot

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen

Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen Yhdyskuntatekniikan lautakunta 27.02.20 Kunnanhallitus 9 7.0.20 Kunnanvaltuusto.0.20 Sepänkannas III asemakaava-alueen omakotitonttien vuokrausperusteiden hyväksyminen 6/0.00.02/20 Yhdyskuntatekniikan

Lisätiedot

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS

SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS SAUNANIITYN ALUEEN VAPAARAHOITTEISEEN SEKÄ VALTION TUKEMAAN ASUNTOTUOTANTOON LUOVUTETTAVIEN TONTTIEN HINNOITTE- LU JA MYYNTIVALTUUTUS Kaavoitus ja mittaus Kaupunginvaltuuston 13.12.2010 93 hyväksymässä

Lisätiedot

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen

3 Hangon tenniskerho ry- Hangö tennisklubb rf:n vuokrasopimuksen jatkaminen ja muuttaminen Kaupunginhallitus 200 06.10.2014 Kaupunginhallitus 103 24.04.2017 Kaupunginhallitus 126 15.05.2017 Kaupunginvaltuusto 28 23.05.2017 Kaupunginhallitus 175 12.06.2017 Kaupunginhallitus 237 25.09.2017 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kaupungin vuokrattavien pienyrittäjätonttien erityisehtojen vahvistaminen. Dno TEKE: 2072 /631/2009

Kaupungin vuokrattavien pienyrittäjätonttien erityisehtojen vahvistaminen. Dno TEKE: 2072 /631/2009 Kaupungin vuokrattavien pienyrittäjätonttien erityisehtojen vahvistaminen Dno TEKE: 2072 /631/2009 Tekninen lautakunta 28.4.2009 239 Tekninen keskus/maanmittausinsinööri Sami Rundgren, puh 044 703 2365,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.01.2015. 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2015 1 (1) 9 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten luovuttaminen / Kolmisopen Ryhmäpuutarhayhdistys

Lisätiedot

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 13.8.2012-2.6.2013 SEUTULIPPU HAUKIPUDAS II KEMPELE KIIMINKI LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU OULUNSALO

Lisätiedot

Rakennuksien ja maa-alueen myynti

Rakennuksien ja maa-alueen myynti 486 Dno Sivu 1 Rakennuksien ja maa-alueen myynti, Autiontie 2, Ylikiiminki OUKA/9243/10.00.02.00/2016 Päätöshistoria - Tiivistelmä Oulun kaupunki omistaa osoitteessa Autiontie 2, 91300 Ylikiiminki sijaitsevan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli tontti 18 13.04.2015 Sivu 1 / 1 1596/02.07.00/2015 38 Teollisuustontin vuokraaminen KOY Minuntalli Lahdelle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI

SEUTULIPPU. Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI SISÄLTÄÄ MYÖS PAIKALLISLIIKENTEEN JA ONNI-PALVELULIIKENTEEN AIKATAULUT Oulun seutuliikenteen AIKATAULUT 12.8.2013-1.6.2014 SEUTULIPPU II KEMPELE LIMINKA LUMIJOKI MUHOS OULU TYRNÄVÄ UTAJÄRVI 1 www.matkahuolto.fi

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39

Espoon kaupunki Pöytäkirja 39 04.04.2016 Sivu 1 / 1 1374/2016 02.07.00 39 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012

OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012 OULUN KAUPUNGIN TILASTOLLINEN VUOSIKIRJA 2012 Statistical Yearbook of the City of Oulu 2012 Oulun kaupunki Konsernipalvelut Oulu 2013 ALKUSANAT Oulun kaupungin tilastollinen vuosikirja 2012 on ilmestyessään

Lisätiedot

HAETTAVANA TONTTEJA OULUN KAUPUNGILTA

HAETTAVANA TONTTEJA OULUN KAUPUNGILTA HAETTAVANA TONTTEJA OULUN KAUPUNGILTA Haku alkaa 29.3.2018 ja sähköiset hakemukset tulee jättää 26.4.2018 klo 16.00 mennessä. o o o o o Kivikkokankaalta 1 kpl Hiukkavaaran Vaskikankaalta 12 kpl Ritaharjusta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20

Espoon kaupunki Pöytäkirja 20 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1195/02.07.00/2013 20 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Risorius Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun varastohallirakennuksen rakentamista varten, kortteli 85128 Valmistelijat

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunginhallitus 35 02.02.2015. 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 9 21.1.2015 35 Asianro 8528/10.00.02.01/2014 Kolmisopen ryhmäpuutarha-alueen 297-30-9905-1 maanvuokrasopimuksen uusiminen ja rakennusten

Lisätiedot

Päivämäärä Materiaalitehokkuuskeskuksen suunnitteluvarauksen siirto Ruskosta Välimaalle, Lassila&Tikanoja Oyj

Päivämäärä Materiaalitehokkuuskeskuksen suunnitteluvarauksen siirto Ruskosta Välimaalle, Lassila&Tikanoja Oyj 4 Dno Materiaalitehokkuuskeskuksen suunnitteluvarauksen siirto Ruskosta Välimaalle, Lassila&Tikanoja Oyj OUKA/182/10.03.00.02/2018 Sivu 1 Päätöshistoria Tekninen lautakunta 11.9.2012 427 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23

Espoon kaupunki Pöytäkirja 23 12.03.2012 Sivu 1 / 1 1134/02.07.00/2012 23 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy C.J. Hartman Ab:lle rakennus-, sisustus- ja teollisuustarvikkeiden tukkukaupan rakentamista varten, kortteli 85129 Valmistelijat

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkoneuvosto 1/2016 26.01.2016

HAAPAJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Sivu. 1 Kirkkoneuvosto 1/2016 26.01.2016 1 1 KOKOUKSEN AVAUS, LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kirkkoneuvosto 26.01.2016 1 Kokouskutsu asialistoineen on lähetetty kirkkoneuvoston jäsenille sekä kirkkovaltuuston puheenjohtajalle ja varapuheenjohtajalle

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19

Espoon kaupunki Pöytäkirja 19 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1191/02.07.00/2013 19 Tontin vuokraaminen Rakennusliike Lehto Oy:lle perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun Karhusuolta liike- ja varastotilojen rakentamista varten, korttelin

Lisätiedot

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy

Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Ennakkopäätös koskien rakentamisvelvoitteen täyttämistä; Tarkkalan Kuljetus Oy Tekla 25.11.2014 307 Khall. 1.12.2014 465 Khall. 22.12.2014 498 Tekla 24.2.2015 68 Khall. 27.3.2015 141 Tekla 18.8.2015 192

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli tontti 18 09.05.2016 Sivu 1 / 1 1948/2016 02.07.00 51 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Siikajärven Maanrakennus Oy:lle, kortteli 85128 tontti 18 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877

Lisätiedot

ALAVIRRAN VUOKRAMÖKKITONTTIEN VUOKRASOPIMUSTEN JATKAMINEN / TONTTIEN MYYMINEN

ALAVIRRAN VUOKRAMÖKKITONTTIEN VUOKRASOPIMUSTEN JATKAMINEN / TONTTIEN MYYMINEN ALAVIRRAN VUOKRAMÖKKITONTTIEN VUOKRASOPIMUSTEN JATKAMINEN / TONTTIEN MYYMINEN 4107/42.500/2009 KHAL 29.06.2009 417 Valmistelija: kaupungingeodeetti Pekka Kujala, puh (03) 849 3200, sähköposti etunimi.sukunimi@heinola.fi

Lisätiedot

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000 Vuoden 2013 katurakennusohjelma; liitteet Dno TEKE: 117 /662/2013 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ rakennuttajapäällikkö Ari Haapalainen, puh. 044 7032121, kirjoittaa 4.1.2013: Vuoden 2013 talousarviossa

Lisätiedot

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA

ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA ESITYS KAUPUNGINHALLITUKSELLE PITKÄAIKAISEN VUOKRASOPIMUKSEN TEKEMISEKSI MERISATAMAN KYLPYLÄ OY:N KANSSA Lilk 1998-12/542, 1997/92-542L, 1997-60/614P Merisataman Kylpylä Oy toimitti liikuntavirastoon 14.1.1998

Lisätiedot

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016

HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA korjattu versio 23.8.2016 UINTIVUOROT syksy 2016 - kevät 2017 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin tontti 1 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4744/2015 02.07.00 116 Asuntotontin vuokraus Gumbölestä Suomen Hoivatilat Oy:lle perustettavan yhtiön lukuun, korttelin 71038 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Laura Schrey, puh.

Lisätiedot

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet

Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016. Oulun kaupungin katuverkon kohteet Oulun seudulla kiertävien nopeusnäyttötaulujen mittaukset ajalla 8/2015-7/2016 Oulun kaupungin katuverkon kohteet Mittauspisteet: MittausID Suuralue Sijainti Tietoja 256 Kaijonharju Kaitoväylä Normaalikoulu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 6664/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2016 1 (1) 193 Asianro 6664/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-20-20-4 (Keski-Kaari 33) vuokraaminen / TA-Asumisoikeus Oy Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen Maaomaisuuden hallintapalvelujen

Lisätiedot

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809

Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit ja 809 Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 33 1.2.2016 Kaupunginhallitus 63 7.3.2016 Asianro 204/10.00.02.00/2016 109 Asuintonttien hinnoittelu Krookilan alueella / korttelit 801-806 ja 809 Päätöshistoria

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12

Espoon kaupunki Pöytäkirja Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli tontti 12 03.06.2013 Sivu 1 / 1 2513/02.07.00/2013 64 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Oy Andersson Ab:lle, kortteli 85128 tontti 12 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09) 816 25911 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 64 08.04.2015. 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 64 Asianro 2307/10.00.02.01/2015 Asuntotontin 297-27-7-3 (Ruutikellarinkatu 24) vuokraaminen / Kuopion Seudun Nuorisoasunnot ry Vs. kiinteistöjohtaja Jarkko Meriläinen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/ (5) Liikuntalautakunta ULOS/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2/2013 1 (5) 35 Pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen solmiminen KOY Väiskin kanssa Väinämöisenkentän vuokraamiseksi Lautakunta päätti kaupunginhallituksen (28.1.2013, 142) antamin

Lisätiedot

Keskuskaupungin kokemuksia

Keskuskaupungin kokemuksia Keskuskaupungin kokemuksia Anne Leskinen 06.06.2013 Oulu 2013 Väestö 1.1.2013 Maa pinta-ala km 2 Koko pinta-ala km 2 Asukasta/ maa-km 2 Haukipudas 18 864 440 1 024 43,2 Kiiminki 12 827 327 339 40,5 Oulu

Lisätiedot