Myytävien omakotitonttien haku

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Myytävien omakotitonttien haku"

Transkriptio

1 Myytävien omakotitonttien haku

2

3 OHJEITA MYYTÄVIEN OMAKOTITONTTIEN HAKIJOILLE HAKUAIKA JA HAKEMINEN Myytävien omakotitonttien hakuaika alkaa lauantaina Sähköiset hakemukset tulee jättää sunnuntaihin klo mennessä. Hakumateriaali löytyy internetistä tuja omakotitontteja haetaan ensisijaisesti sähköisellä lomakkeel- le kirjallisesti ja kirjallisen hakulomakkeen jättäminen on myös mahdollisesta. Yhdestä kotitaloudesta voi jättää vain yhden hakemuksen ja yh- - hakuhetken tilanteen mukaan. Väärien tietojen antaminen haku- set käsitellään ennen kiinteähintaisten tonttien hakemusten käsittelyä ja mikäli hakija on jättänyt sekä tarjouksen että hakemuk- - sen jättäjältä hyväksytään ainoastaan yksi tarjous tonttia kohden sähköisesti. Solistinkatu 2. - TONTTIEN VALITSEMINEN - teille on rakennettava määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Erityi viivytyskaivot. - - löytyvät tämän esitteen viimeiseltä sivulta seen. - töjen jätehuollon järjestämisestä. Yhdyskuntalautakunta käsitteli - - daan toteuttaa syväkeräysjärjestelmänä tai aidattuna katoksena. liin tulee jättää istutusvyöhyke. Hakijoiden tulee huomioida en- - TONTTIVARAUS - myöntämisen jälkeen. - myöntämisen jälkeen. saajille myöhemmin. Em. ajankohdat voivat muuttua. -

4 käytöstä tontille mahdollisesti jääneiden rakenteiden ja irtaimen tumisen ja rakennusluvan myöntämisen jälkeen. MUUTA ja tulee hakuun elokuussa Vuokrattavia omakotitontteja on myös jatkuvassa haussa joko vuokrattavissa tai ostettavissa.

5 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit 2015 haku Kiinteistötunnus Osoite Pintaala m2 Rakennusoikeus (AO+at) k-m2 Kerrosluku asemakaavassa Hinta Hinta /m2 Hiukkavaara (Soittajankangas) A Lipunkantajantie II ,00 65,69 A Lipunkantajantie II ,09 65,69 A Soittajanlenkki II ,84 65,69 A Soittajanlenkki II ,84 65,69 A Soittajanlenkki II ,84 65,69 A Soittajanlenkki II ,80 65,69 Pohjois-Ritaharju II (Varpukangas) B Sorsapillintie II ,86 55,58 B Sorsapillintie II ,58 56,58 B Sorsapillintie II ,84 55,58 B Sorsapillintie II ,24 55,58 B Sorsajahdintie II ,90 55,58 B Sorsajahdintie II ,70 55,58 B Sorsajahdintie II ,40 55,58 B Sorsajahdintie II ,40 55,58 B Sorsajahdintie II ,12 55,58 B Sorsajahdintie II ,04 55,58 B Sorsajahdintie II ,66 55,58 B Sorsajahdintie II ,36 55,58 B Sorsajahdintie II ,48 55,58 B Sorsajahdintie II ,00 55,58 Kiinteähintaisena myytävät omakotitontit 2015 haku *= pinta-alan ylittäessä 1500 m2, ylimenevältä osalta neliöhinta on 50 %. Kiinteistötunnus Osoite Pintaala m2 Rakennusoikeus (AO+at) k-m2 Kerrosluku asemakaavassa Hinta Hinta /m2 Metsokangas (Neitsytkorpi) C Leimatie /2k I ,95 55,58* C Leimatie /2k I ,16 55,58 C Leimatie /2k I ,94 55,58 C Leimatie /2k I ,09 55,58* C Leimatie /2k I ,72 55,58 C Leimatie /2k I ,56 55,58 C Leimatie /2k I ,50 55,58 C Leimatie II ,68 55,58 C Merkkaajantie II ,90 55,58 C Merkkaajantie II ,08 55,58 Kivikkokangas D Suojuoksuntie /2 I ,54 55,58 D Suojuoksuntie /2 I ,94 55,58 D Suojuoksuntie I ,06 55,58 D Suojuoksuntie /2 I ,26 55,58 D Suojuoksuntie /2 I ,80 55,58 D Suojuoksuntie /2 I ,80 55,58 D Suojuoksuntie /2 I ,00 55,58 D Mäkihypyntie II ,56 55,58 D Mäkihypyntie II ,56 55,58 D Mäkihypyntie II ,90 55,58 D Mäkihypyntie II ,46 55,58 D Mäkihypyntie II ,56 55,58 D Mäkihypyntie II ,56 55,58 D Lumilaudantie I ,20 55,58 D Lumilaudantie I ,82 55,58 D Lumilaudantie I ,12 55,58 D Lumilaudantie I ,12 55,58 D Luistelijantie I ,04 55,58 D Mäkihypyntie II ,68 55,58 D Mäkihypyntie II ,12 55,58 D Mäkihypyntie II ,12 55,58 D Mäkihypyntie II ,12 55,58 E Juoksulenkki II ,64 55,58 E Ponnistajantie I ,06 55,58 E Ponnistajantie I ,42 55,58 E Ponnistajantie I ,26 55,58 E Ponnistajantie I ,26 55,58 E Ponnistajantie I ,26 55,58 E Ponnistajantie I ,08 55,58 E Ponnistajantie I ,26 55,58 D Hiihtolenkki I ,32 55,58 D Hiihtolenkki I ,36 55,58 F Loikkatie I ,32 55,58

6 F Loikkatie I ,32 55,58 F Loikkatie I ,32 55,58 Hiukkavaara (Soittajankangas) A Lipunkantajantie II ,60 65,69 A Lipunkantajantie II ,60 65,69 A Lipunkantajantie II ,60 65,69 A Lipunkantajantie II ,60 65,69 A Lipunkantajantie II ,65 65,69 A Lipunkantajantie II ,00 65,69 A Lipunkantajantie II ,00 65,69 A Lipunkantajantie II ,00 65,69 A Lipunkantajantie II ,00 65,69 A Lipunkantajantie II ,26 65,69 A Rytmipiha II ,40 65,69 Kiulukangas G Maakirjantie II ,38 65,69 H Kiulutie II ,50 65,69 I Pilketie II ,74 65,69 I Tulipesäntie II ,31 65,69 I Lakeisentie II ,59 65,69 I Lakeisentie II ,50 65,69 I Lakeisentie II ,49 65,69 I Lakeisentie II ,04 65,69 I Räppänätie II ,60 65,69 I Lakeisentie II ,32 65,69 Ritaharju (Jahtila) J Saalistie II ,50 55,58 J Saalistie II ,50 55,58 J Saalistie II ,28 55,58 J Jänisjahdintie I ,88 55,58 J Jänisjahdintie I ,20 55,58 J Riistakuja II ,60 55,58 J Riistakuja II ,08 55,58 Ritaharju (Varpumetsä) K Luodikkotie II ,00 55,58 K Luodikkotie II ,60 55,58 K Rihlakkotie II ,50 55,58 K Rihlakkotie II ,86 55,58 K Tähtääjäntie II ,28 55,58 K Tähtääjäntie II ,12 55,58 K Tähtääjäntie II ,14 55,58 K Tähtääjäntie II ,40 55,58 K Tähtääjäntie II ,40 55,58 Ritaharju (Varpukangas) B Sorsapillintie II ,34 55,58 B Sorsapillintie II ,34 55,58 B Kolistajantie II ,94 55,58 B Sorsapillintie II ,60 55,58 B Sorsapillintie II ,50 55,58 B Sorsapillintie II ,78 55,58 B Sorsapillintie II ,36 55,58 B Sorsapillintie II ,56 55,58 B Sorsapillintie II ,64 55,58 B Sorsapillintie II ,98 55,58 B Sorsapillintie II ,86 55,58 B Kolistajantie I ,70 55,58 B Kolistajantie I ,34 55,58 B Atrappitie II ,46 55,58 B Atrappitie II ,28 55,58 B Atrappitie II ,08 55,58 B Atrappitie II ,86 55,58 B Sorsapillintie II ,42 55,58 B Sorsapillintie II ,34 55,58 B Sorsapillintie II ,80 55,58 B Sorsapillintie II ,26 55,58 B Atrappitie II ,90 55,58 B Atrappitie II ,52 55,58 B Kolistajantie II ,38 55,58 B Kolistajantie II ,34 55,58 B Kolistajantie II ,56 55,58 B Linnustajantie I ,56 55,58 B Linnustajantie I ,74 55,58 Haukipudas (Holma-Haapajärvi) L (hpu ) Länsituuli I u3/ ,60 27,29 L (hpu ) Merituuli I u3/ ,23 27,29 L (hpu ) Merituuli I u3/ ,00 27,29 L (hpu ) Merituuli I u3/ ,23 27,29 L (hpu ) Merituuli I u3/ ,00 27,29 L (hpu ) Merituuli I u3/ ,00 27,29 L (hpu ) Merituuli I u3/ ,00 27,29

7 L (hpu ) L (hpu ) Haukipudas (Heitonkangas) M (hpu ) M (hpu ) Martinniemi (Vahtola) N (mar ) Oulunsalo (Niemenranta) O O O O O O O O O Merituuli 37 Merituuli I u3/4 I u3/ , ,23 27,29 27,29 Lonkkaheitto 4 Lonkkaheitto I u1/2 I u1/ , ,87 27* 27* Vahtolanlahti I u3/5 - II ,10 18,19 Karhuojankuja 3 Karhuojankuja 5 Karhuojankuja 7 Leppäranta 7 Leppäranta 5 Leppäranta 3 Leppäranta 6 Leppäranta 8 Leppäranta II II II II II II II II II , , , , , , , , ,06 55,58 55,58 55,58 55,58 55,58 55,58 55,58 55,58 55,58 HI G KIULUKANGAS HIUKKAVAARA A DEF KIVIKKOKANGAS J KB RITAHARJU

8 MARTINNIEMI N L HAUKIPUDAS M O L HAUKIPUDAS C METSOKANGAS OULUNSALO

9

10

11

12

13

14

15

16

17

18

19

20

21

22

23

24 YHTEYSTIEDOT YHDYSKUNTA- JA YMPÄRISTÖPALVELUT Solistinkatu 2 Maa ja mittaus Tontit ja asuminen tonttien hakeminen Asiakaspalvelu Rakennusvalvonta Hiukkavaara, Soittajankangas Metsokangas, Neitsytkorpi Kivikkokangas Kiulukangas Ritaharju Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta KAUKOLÄMPÖ Oulun Energia SÄHKÖ Oulun Energia Oulun Seudun Sähkö Haukiputaan Sähköosuuskunta ( VESI JA VIEMÄRI Oulun Vesi ASEMAKAAVAT JA ILMAKUVAT kuviin voi tutustua netissä osoit- MAKSUJA KÄSITTELYMAKSU 550 LOHKOMISMAKSU KARTTAPAKETTI VESI JA VIEMÄRI oikeus <= 250 m² 2770 SÄHKÖ KAUKOLÄMPÖLIITTYMÄ Oulun Energia OMAKOTITALON RAKENNUSLUPA ja sijaintikatselmus 425 neliömetrihinta (kokonaisalan mu- - rakennushanketietojen käsittely 17 lon tai siihen liittyvän varasto- tai talousrakennuksen työnjohtajan

Omakotitonttien haku

Omakotitonttien haku Omakotitonttien haku 12.8-5.9.2016 OHJEITA OMAKOTITONTIN HAKIJOILLE HAKUAIKA Hakuaika alkaa pe 12.8.2016. Hakemukset tulee jättää maanantaihin 5.9.2016 klo 16.00 mennessä. lähettämistä. Hakemus toimitetaan

Lisätiedot

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014

Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Vuokrattavien/myytävien omakotitonttien jatkuva haku 2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kiiminki, Hakomäki ja Honkimaa Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Vesala Yli-Ii Ylikiiminki,

Lisätiedot

HAETTAVANA TONTTEJA OULUN KAUPUNGILTA

HAETTAVANA TONTTEJA OULUN KAUPUNGILTA HAETTAVANA TONTTEJA OULUN KAUPUNGILTA Haku alkaa 29.3.2018 ja sähköiset hakemukset tulee jättää 26.4.2018 klo 16.00 mennessä. o o o o o Kivikkokankaalta 1 kpl Hiukkavaaran Vaskikankaalta 12 kpl Ritaharjusta

Lisätiedot

Vuokrattavien omakotitonttien haku 16.8.-7.9.2014

Vuokrattavien omakotitonttien haku 16.8.-7.9.2014 Vuokrattavien omakotitonttien haku 16.8.-7.9.2014 Kivikkokangas Martinniemi, Vahtola Oulunsalo, Niemenranta Ritaharju, Jahtila, Varpumetsä ja Varpukangas OHJEITA VUOKRATONTIN HAKIJOILLE HAKEMINEN Omakotitontteja

Lisätiedot

JATKUVA OMAKOTITONTTIHAKU 2012

JATKUVA OMAKOTITONTTIHAKU 2012 13.8.2012 ALKAEN esite päivitetty 13.11.2012 JATKUVA OMAKOTITONTTIHAKU 2012 HAUKIPUDAS-KIIMINKI-OULU-OULUNSALO-YLI-II OHJEITA MYYTÄVIEN OMAKOTI- TONTTIEN HAKIJOILLE HAKEMINEN Oulun Tekninen lautakunta

Lisätiedot

Ohjeita tarjousten perusteella myytävien omakotitonttien hakijoille. Hakuaika klo 16

Ohjeita tarjousten perusteella myytävien omakotitonttien hakijoille. Hakuaika klo 16 Ohjeita tarjousten perusteella myytävien omakotitonttien hakijoille Hakuaika 1.4.2016-25.4.2016 klo 16 OHJEITA TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVIEN OMAKOTITONTTIEN HAKI- JOILLE HAKUAIKA JA HAKEMINEN Tarjousten

Lisätiedot

Myytävien omakotitonttien jatkuva haku 7.4.2014 alkaen

Myytävien omakotitonttien jatkuva haku 7.4.2014 alkaen Myytävien omakotitonttien jatkuva haku 7.4.2014 alkaen Haukipudas, Holma-Haapajärvi ja Heitonkangas Kivikkokangas Korvensuora ja Haapalehto, Kiulukangas Martinniemi, Vahtola Metsokangas, Neitsytkorpi Oulunsalo,

Lisätiedot

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta 30.3. - 24.4.2017 Hakuohje ammattirakentajille Tonttien valitseminen Tontinhakijoiden on hyvä tutustua ennen tonttien valitsemista asemakaavaan ja rakentamistapaohjeisiin.

Lisätiedot

Ohjeita lomarakennuspaikkojen hakijoille. Hakuaika klo 16

Ohjeita lomarakennuspaikkojen hakijoille. Hakuaika klo 16 Ohjeita lomarakennuspaikkojen hakijoille Hakuaika 1.4.2016-13.5.2016 klo 16 OHJEITA TARJOUSTEN PERUSTEELLA MYYTÄVIEN LOMARAKENNUSPAIKKOJEN HAKIJOILLE HAKUAIKA JA HAKEMINEN Tarjousten perusteella myytävien

Lisätiedot

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta

Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta 0 Ammattirakentajien tonttihaku Kevät 2018 1 Tervetuloa hakemaan tonttia Oulun kaupungilta Hakuaika Asuntotonttien hakuaika alkaa 29.3.2018 ja päättyy 26.4.2018 klo 16.00. Hakemuksen jättäminen Asuntotontteja

Lisätiedot

Päivämäärä Syyskesän 2015 tonttihaku; vuokrattavat omakotitontit

Päivämäärä Syyskesän 2015 tonttihaku; vuokrattavat omakotitontit Oulun kaupunki Yhdyskuntalautakunta 266 Dno Sivu 1 Ote pöytäkirjasta 13/2015 Päivämäärä 09.06.2015 Syyskesän 2015 tonttihaku; vuokrattavat omakotitontit OUKA/5156/10.00.02.02/2015 Päätöshistoria Tiivistelmä

Lisätiedot

esite päivitetty

esite päivitetty esite päivitetty 10.7.2013 VUOKRATTAVAT P- JA PL- TONTIT PÄIVÄKOTITARKOITUKSIIIN Metsokangankaan ja Ritaharjun kaupunginosista Kiinteistö Pinta-ala [m²] Rakennuso Käyttötark ikeus [km²] oitus Vuosivuokra

Lisätiedot

Päivämäärä Omakotitonttien haku syksyllä 2016

Päivämäärä Omakotitonttien haku syksyllä 2016 292 Dno Sivu 1 Omakotitonttien haku syksyllä 2016 OUKA/4663/10.00.02.02/2016 Päätöshistoria - Tiivistelmä Oulun kaupungin talousarviossa vuodelle 2016 on asetettu omakotitonttien luovutustavoitteeksi 120

Lisätiedot

Ohjeita ammattirakentajien asuntotonttien hakijoille. Hakuaika klo 16

Ohjeita ammattirakentajien asuntotonttien hakijoille. Hakuaika klo 16 Ohjeita ammattirakentajien asuntotonttien hakijoille Hakuaika 1.4.2016-25.4.2016 klo 16 OHJEITA ASUNTOTONTTIEN HAKIJOILLE HAKUAIKA Ammattirakentajille luovutettavien asuntotonttien hakuaika alkaa 1.4.2016

Lisätiedot

Tonttien valitseminen

Tonttien valitseminen 28.9. 22.10.2018 Tonttien valitseminen Tontinhakijoiden on hyvä tutustua ennen tonttien valitsemista asemakaavaan ja rakentamistapaohjeisiin. Tarkempia tietoja tonttien rakentamiseen liittyvistä asioista

Lisätiedot

Jatkuvassa haussa olevat lomatontit. Kello, Kellonlahti

Jatkuvassa haussa olevat lomatontit. Kello, Kellonlahti Jatkuvassa haussa olevat lomatontit Kello, Kellonlahti Esite päivitetty 26.3.2014 KELLONLAHDEN LOMARAKENNUSTONTIT Virpiniemi tunnetaan hyvistä ulkoilureiteistä ja maastoista. Alueella on myös liikuntaopisto,

Lisätiedot

JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT. tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI

JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT. tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI JATKUVASSA HAUSSA OLEVAT LOMATONTIT tilanne 15.2.2013 KELLONLAHTI KELLONLAHDEN LOMARAKENNUSTONTIT Virpiniemi tunnetaan hyvistä ulkoilureiteistä ja maastoista. Alueella on myös liikuntaopisto, golfkenttä,

Lisätiedot

Tontinluovutuskilpailu Pikisaaressa 10.4.-29.5.2015

Tontinluovutuskilpailu Pikisaaressa 10.4.-29.5.2015 Tontinluovutuskilpailu Pikisaaressa 10.4.-29.5.2015 KAUPUNKI HAKEE TOTEUTTAJAA PIKISAAREN TONTILLE Asemakaava Pikisaaren kaupunginosan korttelin 1 tontti 7 (kt. 564-50-1-7) on voimassa olevassa asemakaavassa

Lisätiedot

Ammattirakentajien tonttihaku 11.4.-4.5.2014

Ammattirakentajien tonttihaku 11.4.-4.5.2014 Ammattirakentajien tonttihaku 11.4.-4.5.2014 Haukipudas, Holma-Haapajärvi Jääli, Laivakangas Kivikkokangas Korvensuora, Kiulukangas Martinniemi, Vahtola Metsokangas Ritaharju OHJEITA ASUNTOTONTTIEN HAKIJOILLE

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 26.03.2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku kevät 2013 201 Vuokrattavien ammattirakentajien asunto- ja päiväkotitonttihaku

Lisätiedot

Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut

Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Toiminnalliset tavoitteet Yhdyskunta ja ympäristöpalvelut Tontinluovutusmäärät investoinnit Joukkoliikennepalvelutaso rahoitus Ympäristötavoitteet Prosessien käytännön yhteistyö hyvinvointi 1 Tulot 43

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013

SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 SISÄLLYSLUETTELO Ote: Kaupunginhallitus 25.03.2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013 211 Myytävien ammattirakentajien asuntotonttien haku keväällä 2013... 1 Haettavat myyntitontit

Lisätiedot

TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4

TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4 TARVASMÄKI 1 omakotitontti 40-59-4 Viikoittainen haku 1.2.2010 Yleistä Hämeenlinnan tonteista - kaupunki pyrkii luovuttamaan noin sata tonttia vuosittain - omakotitonttien pinta-alat vaihtelevat n. 700-1500

Lisätiedot

Päivämäärä. Vuoden 2015 rakennusohjelmat, kadut, tiet, sillat ja torit

Päivämäärä. Vuoden 2015 rakennusohjelmat, kadut, tiet, sillat ja torit Vuoden 2015 rakennusohjelmat, kadut, tiet, sillat ja torit Dno OUKA/10364/10.03.01.03/2014 Päätöshistoria Tiivistelmä Esittelyteksti Vuoden 2015 talousarviossa on kustannuspaikalle 9002 Kadut, tiet, sillat,

Lisätiedot

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen

Lisätiedot

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE

LIITE 1. OULUN SEUDUN JOUKKOLIIKENTEEN PALVELUTASO- JA LINJASTOSUUNNITELMAN 2. VAIHE RUNKOLINJAT 1-3 R1: Iinatti - Herukka R2: Pesätie - Kaijonharju R3: Hiukkavaara- Keskusta HEILURILINJAT 1-14 H1: Lentoasema - Heikinharju H2: Lentoasema - Teknologiakylä H3: Heikinharju - Jylkynkangas

Lisätiedot

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus

Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus Rakennuslautakunta 53 03.06.2014 Rakennuslautakunta 59 01.07.2014 Lupa nro 2014-192 / Lappeenrannan Arvokiinteistöt Oy, rakennuslupahakemus 187/10.03.00.04.00/2014 RAKLA 53 Valmistelija/lisätiedot: Rakennustarkastaja

Lisätiedot

Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015. VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä

Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015. VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä Omakotirakennuspaikkojen tarjouskilpailu syksy 2015 VESIJÄRVI 2 kaava-alueen kaksi rakennuspaikkaa tarjousmenettelyllä Siilinjärven kunta Konserni- ja maankäyttöpalvelut 1.10.2015 Sisältö 1. Yleistä...

Lisätiedot

HÄITILÄNTIE 18 40-52-7. Viikoittainen tarjousaika 40-52-7

HÄITILÄNTIE 18 40-52-7. Viikoittainen tarjousaika 40-52-7 HÄITILÄNTIE 18 40-52-7 Viikoittainen tarjousaika 40-52-7 TONTIN SIJAINTI Tontti 40-52-7 Häitiläntie 18 sijaitsee Käikälässä n. 7 km keskustasta kaakkoon. TIEDOT TONTISTA Tontilla sijaitsee purkukuntoinen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta

Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyyntö Vanhankylän liikekeskuksen tonttien luovutuksesta Tarjouspyynnön sisältö Yleistä tonteista ja menettelystä... 1 Sijainti... 3 Kaavatiedot... 4 Liikennemäärät... 4 Maaperä... 5 Luovutusehdot...

Lisätiedot

MATO luonnoksen esittely

MATO luonnoksen esittely Maankäytön toteuttamisohjelma MATO 2014-2018 MATO luonnoksen esittely 24.4.2013 MATO seminaari, Jouni Kurttila MAAPOLIITTINEN OHJELMA (MAPO) Maapoliittiset linjaukset sisältävä maapoliittinen ohjelma

Lisätiedot

Oulun Energia Kaukolämpö

Oulun Energia Kaukolämpö Oulun Energia Kaukolämpö Lämpöä uuteen kotiin Raija Fyrstén 28.9.2012 Kaukolämmön ja sähkön yhteistuotanto avainasemassa Kaukolämpö tuotetaan lähes kokonaisuudessaan Toppilan voimalaitoksissa energia-taloudellisesti

Lisätiedot

Määräaikainen tonttihaku ajalla klo mennessä.

Määräaikainen tonttihaku ajalla klo mennessä. R O V A N I E M I Paikkatieto- ja Tonttipalvelut päivitys 2.3.2017 HAETTAVANA OLEVAT TONTIT Määräaikainen tonttihaku ajalla 13. - 24.3.2017 klo 15.00 mennessä. Asuntotontteja (AO) on haettavana Ylikylässä

Lisätiedot

Määräaikainen tonttihaku ajalla klo mennessä.

Määräaikainen tonttihaku ajalla klo mennessä. R O V A N I E M I Paikkatieto- ja Tonttipalvelut päivitys 2.3.2017 HAETTAVANA OLEVAT TONTIT Määräaikainen tonttihaku ajalla 13. - 24.3.2017 klo 15.00 mennessä. Asuntotontteja (AO) on haettavana Ylikylässä

Lisätiedot

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet

Alueen asemakaava ja yleissuunnitteluohjeet 2 Sijainti Siirin tontit sijaitsevat n. 5 km keskustasta itään. Alue sijaitsee aivan Harvoilanmäen asuntomessualueen vieressä. Asuntomessualue avasi Siirin uuden asuinalueen. Kaikkiaan Siirin alueelle

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 04.03.16 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

Työturvallisuus Seminaari Turvapuisto

Työturvallisuus Seminaari Turvapuisto Työturvallisuus Seminaari 11.5.2016 Turvapuisto Opiskelijamäärät, rakennusalan, perustutkinto Kaukovainio talonrakennuksen osaamisala 160 nuorta 24 aikuista Haukipudas talonrakennuksen osaamisala 80 nuorta

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2009 Mäntsälän kunnalla on luovutettavana yhteensä 18 omakotitalotonttia neljältä eri alueelta. Erityistä tonttien

Lisätiedot

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ

TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ 29.01.18 1 TIETOJA KIINTEISTÖSTÄ Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Autotallin varustelu: Varaston varustelu: Kiulutie 10, 90630 Oulu Oulu Kiulukangas Omakotitalo

Lisätiedot

Päivämäärä

Päivämäärä SISÄLLYSLUETTELO Ote: Yhdyskuntalautakunta 04.06.2013 316 Ammattirakentajien asuntotonttien varaaminen Oulunsalon-, Metsokankaan-, Kivikkokankaan- ja Ritaharjun kaupunginosista sekä asuntotonttien asettaminen

Lisätiedot

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 )

Haetaan poikkeusta rakennusoikeuden vähäiselle ylitykselle (12 m 2 ) Ympäristölautakunta 105 25.08.2015 AS OY JOUSITARHAN RAKENNUSLUPAHAKEMUS YMPLTK 105 Hakija As Oy Jousitarha C/Co Lemminkäinen Talo Oy Rauhankatu 11 A 20100 TURKU Rakennuspaikka: Kiinteistötunnus 577-493-0002-0044

Lisätiedot

Myytävät / vuokrattavat tontit

Myytävät / vuokrattavat tontit Myytävät / vuokrattavat tontit Ruutana, Jussilantie Asema, Halimajärventie Ruutana, Savikontie Pikonlinna, Lukkolankatu Sahalahti, Mertakuja Sahalahti, Sirkantie Kortekumpu, Hirvikummuntie Kruunupääntie

Lisätiedot

TILAN MYYNTI NURMEN KYLÄLTÄ OMAKOTITALON RAKENNUSPAIKAKSI KEVÄT 2014 HAKUAIKA / TARJOUSTEN JÄTTÖAIKA 22.5. 5.6.2014 klo 15

TILAN MYYNTI NURMEN KYLÄLTÄ OMAKOTITALON RAKENNUSPAIKAKSI KEVÄT 2014 HAKUAIKA / TARJOUSTEN JÄTTÖAIKA 22.5. 5.6.2014 klo 15 LEMPÄÄLÄN KUNTA TILAN MYYNTI NURMEN KYLÄLTÄ OMAKOTITALON RAKENNUSPAIKAKSI KEVÄT 014 HAKUAIKA / TARJOUSTEN JÄTTÖAIKA.5. 5.6.014 klo 15 Kuulutus Lempäälän - Vesilahden Sanomissa 1.5.014 LEMPÄÄLÄN KUNTA MYY

Lisätiedot

1 RAKENNUS- Kunnan tai kaupungin osa / kylä Kortteli ja tontti / rakennuspaikka Rek. n:o Koko tila PAIKKA Määräala

1 RAKENNUS- Kunnan tai kaupungin osa / kylä Kortteli ja tontti / rakennuspaikka Rek. n:o Koko tila PAIKKA Määräala Suunnittelutarveratkaisu- OULUN SEUDUN RAKENNUSVALVONNAT hakemus Hailuoto Haukipudas Kempele Kiimiki Liminka (MRL 137 ) Lumijoki Muhos Oulu Oulunsalo Tyrnävä Suunniteltu rakennuspaikka sijaitsee MRL 16

Lisätiedot

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe

Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe Nämä omakotitontit nyt haettavana! TARVASMÄKI 2. vaihe 1.8.2011 TONTTIEN SIJAINTI Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 8,3 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa.

Lisätiedot

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa

Päivämäärä 03.02.2014. Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa Sivu 1 62 Dno 0.02.201 Vyöhykehinnoittelun käyttöönotto omakotitonttien luovuttamisessa OUKA/1192/10.00.00./201 Ote pöytäkirjasta /201 Päätöshistoria Yhdyskuntalautakunta 1.1.201 2 Tiivistelmä Yhdyskunta-

Lisätiedot

Rakennusvalvontaviranomainen

Rakennusvalvontaviranomainen Rakennusvalvonta Rakennusvalvontaviranomainen TOIMINTA JA SEN PERUSTEET Rakennusvalvontaviranomaisen toiminta perustuu maankäyttö- ja rakennuslakiin (132/1999, luettavissa mm. osoitteessa www.finlex.fi).

Lisätiedot

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014

Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 Vantaan kaupungin myytävät pienteollisuustontit Nikinmäestä, syksy 2014 HAKUAIKA 17.11 31.12.2014 2 JOHDANTO Kaupunki tarjoaa ostettavaksi kuusi (6) pienteollisuustonttia yrityksen toimitilarakentamiseen

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-22 Sirkka Lamberg. Asuminen. 350.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-4-45-9 Pinta-ala 1559.0 Eteläinen Heikelintie 4 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia

YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA. Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia YLÖJÄRVEN KAUPUNKI MYY HINTATARJOUSKILPAILULLA Hietasmäen ja Vuorentaustan alueilta kolme omakotitalo / paritalotonttia Hakuaika 28.4. 9.5.2014 2 Ylöjärven kaupunki luovuttaa omakotitalo / paritalotontteja

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi 16.11.2015 Sivu 1 / 1 4698/2015 02.07.00 122 Teollisuustontin vuokraaminen Tero Tahkolalle, kortteli 85127 tontti 13 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit

Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit Tarvasmäki 3. vaiheen omakotitontit 4.5.2009 TONTTIEN SIJAINTI PALVELUT Tarvasmäen tontit sijaitsevat n. 7,5 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta kaakkoon lähellä Janakkalan kunnan rajaa. Alueen

Lisätiedot

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2

MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA kem 2 MYYDÄÄN TAI VUOKRATAAN UUDEHKO KIINTEISTÖ PIRKKALASTA 3.469 kem 2 MYYTÄVÄ KOHDE Osoitteessa Turkkirata 27-29, 33960 Pirkkala, sijaitseva uudehko tuotantorakennus ja tontin vuokraoikeus. Vuokratontin kiinteistötunnus

Lisätiedot

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä

Tarjousten perusteella myytävät kohteet. Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Tarjousten perusteella myytävät kohteet Rajamäellä kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaava-alueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Myytävät kiinteistöt

Lisätiedot

15:69. Tontin pinta-ala ,00 m² Sallittu kerrosala 20132,00 m² Käytetty kerrosala 1650,00 m² Rakennuspaikan. 1748,56 m² kokonaiskerrosala

15:69. Tontin pinta-ala ,00 m² Sallittu kerrosala 20132,00 m² Käytetty kerrosala 1650,00 m² Rakennuspaikan. 1748,56 m² kokonaiskerrosala Rakennuslupa Lupanumero 2012-0043 Päätöspäivä 26.09.2012 38 Sivu 1 Hakija Valkamaa Jouko Antero Karikorventie 135 Rakennuspaikka Kiinteistötunnus 608-406-0015-0069 Kaupunginosa/kylä Pomarkku Tilan nimi

Lisätiedot

TONTINSAAJAINFO KEVÄTLAAKSONPURO

TONTINSAAJAINFO KEVÄTLAAKSONPURO TONTINSAAJAINFO KEVÄTLAAKSONPURO KESKEISET TOIMIJAT + RAKENNUSVALVONTA + PÄÄSUUNNITTELIJA + VASTAAVA TYÖNJOHTAJA RAKENNUSHANKE LYHYESTI ENERGIATEHOKKUUDESTA SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT Rakennusvalvonnan laadunohjaus

Lisätiedot

Tuulenpesä Tilan tai tontin pinta-ala n. 0,5000 ha Alue varattu pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamista varten.

Tuulenpesä Tilan tai tontin pinta-ala n. 0,5000 ha Alue varattu pääasiassa maa- ja metsätalouden harjoittamista varten. MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 12.12.2016 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

Myytävät / vuokrattavat tontit

Myytävät / vuokrattavat tontit Myytävät / vuokrattavat tontit Ruutana, Jussilantie Asema, Halimajärventie Ruutana, Savikontie Pikonlinna, Lukkolankatu Sahalahti, Mertakuja Sahalahti, Sirkantie Kortekumpu, Hirvikummuntie Vatiala, Hepokatintie

Lisätiedot

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä

Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä Nurmijärven kunta myy tarjousmenettelyllä Rajamäeltä asemakaavaalueelta kaksi rakennettua kiinteistöä MYYTÄVÄT KIINTEISTÖT Rajamäen kiinteistöt: 543-401-24-294 (osoite Lähdetie 31) 543-401-24-50 (osoite

Lisätiedot

MYYNTIESITE KAKSI VIEREKKÄIN SIJAITSEVAA KIINTEISTÖÄ SAUVOSSA VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu TURKU

MYYNTIESITE KAKSI VIEREKKÄIN SIJAITSEVAA KIINTEISTÖÄ SAUVOSSA VARSINAIS-SUOMEN. ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu TURKU MYYNTIESITE 1 VARSINAIS-SUOMEN MYYNTIESITE ULOSOTTOVIRASTO PL 363, Sairashuoneenkatu 2-4 20100 TURKU 18.09.2017 Puhelin Vaihde 029 56 26400, Telekopio 029 56 26488 Sähköposti varsinais-suomi.uo@oikeus.fi

Lisätiedot

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000

962 107 Metsokangas II, päällystystä 100 000. 962 111 Ritaharju, päällystystä 400 000 Vuoden 2013 katurakennusohjelma; liitteet Dno TEKE: 117 /662/2013 Yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut/ rakennuttajapäällikkö Ari Haapalainen, puh. 044 7032121, kirjoittaa 4.1.2013: Vuoden 2013 talousarviossa

Lisätiedot

TIKKUTEHTAANTIE 1 40800 JYVÄSKYLÄ

TIKKUTEHTAANTIE 1 40800 JYVÄSKYLÄ TIKKUTEHTAANTIE 1 40800 JYVÄSKYLÄ TOIMISTORAKENNUS TONTTEINEEN Maa pinta-ala: 1,9 ha Rakennukset: 8.300 m 2 KEHITYSKOHDE Kaupan kohteena on kaksi (2) kiinteistöä rakennuksineen Osoite: Tikkutehtaantie

Lisätiedot

Teknisen- ja ympäristötoimen paikkatietopohjaiset asiointipalvelut

Teknisen- ja ympäristötoimen paikkatietopohjaiset asiointipalvelut Liite 17 Teknisen- ja ympäristötoimen paikkatietopohjaiset asiointipalvelut Käyttöliittymäluonnokset - Hakemukset Yleistä käyttöliittymäluonnoksista Käyttöliittymäluonnoksien kaavioissa käytetyt värit

Lisätiedot

Lahti KEVÄÄLLÄ 2019 LUOVUTETTAVAT UUDET OMAKOTITONTIT HAKUAIKA TARJOUSKILPAILU TOUKO/KESÄKUUSSA. Vesijärvi

Lahti KEVÄÄLLÄ 2019 LUOVUTETTAVAT UUDET OMAKOTITONTIT HAKUAIKA TARJOUSKILPAILU TOUKO/KESÄKUUSSA. Vesijärvi KEVÄÄLLÄ 0 LUOVUTETTAVAT UUDET OMAKOTITONTIT E Oksjärvi Vesijärvi Kytölä, Kytölänmäki I kpl Alasenjärvi TARJOUSKILPAILU Viuha, Sipurantie kpl Myllypohja, Kimalaiskuja kpl Lahti Kärkjärvi Salajärvi Ruuhijärvi

Lisätiedot

TARVASMÄKI 5 omakotitontit

TARVASMÄKI 5 omakotitontit TARVASMÄKI 5 omakotitontit Viikoittainen haku 4.1.2010 Yleistä Hämeenlinnan tonteista - kaupunki pyrkii luovuttamaan noin sata tonttia vuosittain - omakotitonttien pinta-alat vaihtelevat n. 700-1500 m

Lisätiedot

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA

AK-VIII. 2980.0 k-m 2. Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2 Myllymäenkatu 21 53100 LAPPEENRANTA Rakennuslautakunta 10 05.02.2013 Lupa nro 2012-497 / Asunto Oy Lappeenrannan Viipurin Vaneri 2:n rakennuslupahakemus RAKLA 10 Rakennuslupa nro 2012-497 Rakennuspaikka: 405-4-64-2 Pinta-ala 0.0 Laivastokatu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7093/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 14/2015 1 (1) 180 Asianro 7093/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät omakotitontit Julkulassa sekä Saaristokaupungin Lehtoniemessä ja Rautaniemessä Kiinteistöjohtaja

Lisätiedot

Pinta-ala: 10 102 m². Kuusankosken Tervasportti 3 Pinta-ala: 10 806 m². Rakennusoikeus: 5 000 kem²

Pinta-ala: 10 102 m². Kuusankosken Tervasportti 3 Pinta-ala: 10 806 m². Rakennusoikeus: 5 000 kem² Kouvolan kohteet Kuusankosken Tervasportti 2 Pinta-ala: 10 102 m² Rakennusoikeus: 4 546 kem² Rajaharju Pinta-ala: 5 252 m² Rakennusoikeus: 2 400 kem² : K-17 (Liike- ja toimistorakennusten : KM-4 (Liikerakennusten

Lisätiedot

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020

Yksityiset päiväkodit jotka uivat Oulun uimahallissa on listan lopussa. HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA. UINTIVUOROT syksy kevät 2020 HYVÄ PÄIVÄKODIN HENKILÖKUNTA UINTIVUOROT syksy 2019 - kevät 2020 Esiopetussuunnitelman mukainen viikon vesileikkikoulu järjestetään tulevana kautena alla olevan aikataulun mukaisesti. Oulun (raksila),

Lisätiedot

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie) 1(5) Suolamännyntie 13 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Taskilan kaupunginosan korttelin 20 tonttia nro 3 (Suolamännyntie 13) koskeva asemakaavan muutos (Koskelantie, Suolamännyntie, Sumukellontie)

Lisätiedot

Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka. Sukunimi Etunimi Puhelinnumero Sähköpostiosoite. Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka

Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka. Sukunimi Etunimi Puhelinnumero Sähköpostiosoite. Jakeluosoite Postinumero Postitoimipaikka Poikkeamishakemus OULUN SEUDUN RAKENNUSVALVONNAT Hailuoto Haukipudas Kempele Kiimiki Liminka (MRL 23 LUKU) Lumijoki Muhos Oulu Oulunsalo Tyrnävä SAAPUMISPÄIVÄMÄÄRÄ KÄSITTELIJÄ 1 RAKENNUS- Kunnan tai kaupungin

Lisätiedot

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.

Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet. Hailuodon riistanhoitoyhdistys Kumpulankaari 14, 90650 OULU hailuoto@rhy.riista.fi 0400-803858 RHY-numero 253 PetoyhdyshenkilöJani RantasuoOULU jani.rantasuo@elisanet.fi 0400-803858 Haukiputaan riistanhoitoyhdistys

Lisätiedot

Kaup.osa- Kaava- Pinta- Rakennus- Myynti- Tontin- Varaus- Kortteli - Osoite merkintä ala oikeus hinta vuokra maksu Tontti m² krs-m²

Kaup.osa- Kaava- Pinta- Rakennus- Myynti- Tontin- Varaus- Kortteli - Osoite merkintä ala oikeus hinta vuokra maksu Tontti m² krs-m² R O V A N I E M I Maankäyttö päivitys 11.4.2013 HAETTAVANA OLEVAT TONTIT Määräaikainen haku ajalla 15.- 30.4.2013 klo 15.00 mennessä Kaup.osa- Kaava- Pinta- Rakennus- Myynti- Tontin- Varaus- VENNIVAARA

Lisätiedot

Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo

Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo 1/7 Sepäntie 2, Putaan Pullan leipomo Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tiedoksi osallisille Alueellanne on aloitettu asemakaavan muutos ja laajentaminen. Kaavan alkuvaiheessa on laadittu osallistumis-

Lisätiedot

MYYTÄVÄT / VUOKRATTAVAT PIENTALOTONTIT KESÄLAHTI, AMMULA

MYYTÄVÄT / VUOKRATTAVAT PIENTALOTONTIT KESÄLAHTI, AMMULA MYYTÄVÄT / VUOKRATTAVAT PIENTALOTONTIT KESÄLAHTI, AMMULA AMMULAN ALUE AMMULAN ALUE AMMULAN ALUE Kesälahden kirkonkylän asemakaavan muutos ja laajennus on tullut voimaan 12.11.2014 Kesälahden Ammulan alue

Lisätiedot

TONTINSAAJAINFO 28.10.2014

TONTINSAAJAINFO 28.10.2014 TONTINSAAJAINFO 28.10.2014 KESKEISET TOIMIJAT + RAKENNUSVALVONTA + PÄÄSUUNNITTELIJA + VASTAAVA TYÖNJOHTAJA RAKENNUSHANKE LYHYESTI ENERGIATEHOKKUUDESTA SUUNNITTELUN LÄHTÖTIEDOT + ASEMAKAAVA + RAKENNUSTAPAOHJEET

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT Huom! Ruusutarhojen tonttien hakuaika on

MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT Huom! Ruusutarhojen tonttien hakuaika on MÄNTSÄLÄN KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2010 Huom! Ruusutarhojen tonttien hakuaika on 15.4. 14.5.2010 KUNNAN LUOVUTETTAVAT OMAKOTITALOTONTIT 2010 Mäntsälän kunnalla on luovutettavana yhteensä

Lisätiedot

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki.

*Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyyntö Tietolan alueen tonttien luovutuksesta *Korjattu 23.10.2015 kohtaan Maaperä korttelit oikeiksi ja korjattu luovutussopimuksiin oikea ympäristönsuojelulaki. Tarjouspyynnön sisältö Yleistä

Lisätiedot

Määräaikainen tonttihaku ajalla klo mennessä

Määräaikainen tonttihaku ajalla klo mennessä R O V A N I E M I Paikkatieto- ja Tonttipalvelut päivitys 26.9.2019 HAETTAVANA OLEVAT TONTIT yht. 47 kpl Määräaikainen tonttihaku ajalla 30.9. - 11.10.2019 klo 15.00 mennessä Asuntotontteja on haettavana

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 105 10.06.2015. 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2015 1 (1) 105 Asianro 3847/10.00.02.00/2015 Tarjousten perusteella myytävät Saaristokaupungin Pirttiniemen ja Savolanniemen omakotitontit Kiinteistöjohtaja Jari Kyllönen

Lisätiedot

1:346 Kortteli 11 Tontti 1. Tontin pinta-ala 7619,00 m² Sallittu kerrosala 80,00 m² Käytetty kerrosala 27,70 m² Rakennuspaikan

1:346 Kortteli 11 Tontti 1. Tontin pinta-ala 7619,00 m² Sallittu kerrosala 80,00 m² Käytetty kerrosala 27,70 m² Rakennuspaikan Lupanumero 2013-0001 Päätöspäivä 13.02.2013 10 Hakija Rantanen Mika Juhani Muuntajantie 3 28760 PORI Rantanen Johanna Katriina Muuntajantie 3 28760 PORI Rakennuspaikka Kiinteistötunnus 608-402-0001-0346

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Suunnittelutarveratkaisu / Koskimäki / Ohkolan kylä, Eerola-Kortistotie / 505-410-57-5 / Omakotitalon rakentaminen määräalalle 2 /

Lisätiedot

Mannisenmäki rakentajainfo

Mannisenmäki rakentajainfo Mannisenmäki rakentajainfo 7.9.2016 Tilaisuuden esittelijät Tontin ostoon liittyvät asiat Ulla Nyqvist, maankäyttöinsinööri Palvelupiste Hannikainen Anne Heikkinen, asiakaspalvelupäällikkö Alueen asemakaava

Lisätiedot

Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo

Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo Rakennuslautakunta 15 03.03.2015 Rakennuslupahakemus nro 2015-36 / 36-huoneistoinen asuinkerrostalo 23/10.03.00.04.00/2015 RAKLA 15 Valmistelija/lisätiedot: rakennustarkastaja Päivi Salminen, puh. 040

Lisätiedot

KIINTEISTÖLIIKELAITOS Ritva Tuomainen, Juhani Lankinen ja Suvi Panschin TURUN VESIHUOLTO OY Anders Öström KAUPUNKISUUNNITTELU Salla Leino

KIINTEISTÖLIIKELAITOS Ritva Tuomainen, Juhani Lankinen ja Suvi Panschin TURUN VESIHUOLTO OY Anders Öström KAUPUNKISUUNNITTELU Salla Leino KIINTEISTÖLIIKELAITOS Ritva Tuomainen, Juhani Lankinen ja Suvi Panschin TURUN VESIHUOLTO OY Anders Öström KAUPUNKISUUNNITTELU Salla Leino RAKENNUSVALVONTA Juha Kylliö KEVÄÄN 2017 TONTIT AVOIN TARJOUSKILPAILU

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 89. 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 23.09.2013 Sivu 1 / 1 3983/02.07.00/2013 89 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta Mertsin Auto- ja Kiinteistö Oy:lle, kortteli 85127 tontti 1 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. (09)

Lisätiedot

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE

MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE MYYDÄÄN TEOLLISUUSKIINTEISTÖ TAMPEREELTA SIJOITUSKOHDE Hankkion teollisuusalueelta Hyllilänkatu 8 33730 TAMPERE Pirkan OP- Kiinteistökeskus Oy, Tampere, Y-tunnus 0247838-2 MYYTÄVÄ KOHDE Tampereella, Hankkion

Lisätiedot

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3)

ASEMAKAAVAN SELOSTUS päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) ASEMAKAAVAN SELOSTUS 7.8.2012 päivättyyn Oulun kaupungin Perävainion kaupunginosan korttelia 47, tonttia 1 koskevaan asemakaavaan (Idealinja 3) kaavatunnus 564-2138 Diaarinro 4700/2011 Projektinro 100

Lisätiedot

HAILUODON KUNTA OULUN KAUPUNKI MERIALUEEN OSAYLEISKAAVA. Kaavaehdotuksen palaute

HAILUODON KUNTA OULUN KAUPUNKI MERIALUEEN OSAYLEISKAAVA. Kaavaehdotuksen palaute Kaavaehdotuksen palaute 19.11.2014 19.11.2014 SISÄLLYSLUETTELO SAATU PALAUTE TAULUKKOMUODOSSA... 1 1 OULUN SEUDUN YMPÄRISTÖTOIMEN LIIKELAITOKSEN JOHTOKUNTA... 2 2 MUSEOVIRASTO... 5 3 HAILUODON LUONNONSUOJELUYHDISTYS

Lisätiedot

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri puh:

Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri   puh: Rakennusvalvonnan laadunohjaus pienrakentajille syksy 2016 Sanna Torvela, asiakaspalveluinsinööri email: sanna.torvela@ouka.fi, puh: 046 922 2314 RAKENTAMINEN JA VESIHUOLTO TONTTIJOHTOJEN RAKENTAMINEN

Lisätiedot

Rakennuslupa Päätöspäivämäärä Asemakaava AO k-m 2

Rakennuslupa Päätöspäivämäärä Asemakaava AO k-m 2 PÄÄTÖS 1 (4) Rakennuslupa 2012-33 Päätöspäivämäärä 20.02.2012 Pykälä 64 AO Rakennuspaikka 405-54-4 7-6 Pinta-ala 1351.0 Karhunhaankatu 3 53500 LAPPEENRANTA Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen

Lisätiedot

Tietoja kiinteistöstä

Tietoja kiinteistöstä 08.10.15 1 Tietoja kiinteistöstä Osoite: Kaupunki/Kunta: Kaupungin/Kunnanosa: Leimatie 20, 90420 Oulu Oulu Metsokangas Kiinteistötunnus: 564-28-125-9 Talotyyppi: Huoneet: Muut tilat: Lisätietoja: Omakotitalo

Lisätiedot

Kaupungin vuokrattavien pienyrittäjätonttien erityisehtojen vahvistaminen. Dno TEKE: 2072 /631/2009

Kaupungin vuokrattavien pienyrittäjätonttien erityisehtojen vahvistaminen. Dno TEKE: 2072 /631/2009 Kaupungin vuokrattavien pienyrittäjätonttien erityisehtojen vahvistaminen Dno TEKE: 2072 /631/2009 Tekninen lautakunta 28.4.2009 239 Tekninen keskus/maanmittausinsinööri Sami Rundgren, puh 044 703 2365,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21

Espoon kaupunki Pöytäkirja 21 11.03.2013 Sivu 1 / 1 1196/02.07.00/2013 21 Tontin vuokraaminen Juvanmalmilta Rakennuspalvelu J. Nyström Oy:lle varastohallin rakentamista varten, kortteli 85128 tontti 8 Valmistelijat / lisätiedot: Pulkkinen

Lisätiedot

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0.

Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennusvalvonta Rakennuslupa 2016-28 Sirkka Lamberg. Asuminen. 502.0 k-m 2. 0. Kauniaisten kaupunki PÄÄTÖSEHDOTUS Esittelijä 1 (5) Rakennuspaikka 235-1-300-3 Pinta-ala 1254.0 Fasaaninpolku 8 02700 KAUNIAINEN Kaava Kaavanmukainen käyttötarkoitus Kaavanmukainen rakennusoikeus Lisärakennusoikeus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh

Espoon kaupunki Pöytäkirja 29. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh 07.03.2016 Sivu 1 / 1 860/2016 02.07.00 29 Teollisuustontin vuokraaminen Juvanmalmilta, kortteli 85127 tontti 3 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus

Lisätiedot

SAMPO 3 Päivittäistavarakaupan tontti Ensimmäinen tarjoustenjättöaika

SAMPO 3 Päivittäistavarakaupan tontti Ensimmäinen tarjoustenjättöaika SAMPO 3 Päivittäistavarakaupan tontti 26-174-1 Ensimmäinen tarjoustenjättöaika 13.5-14.6.2013 1 TONTTIEN SIJAINTI Sampo 3 alue sijaitsee n. 6,5 kilometriä Hämeenlinnan kaupungin keskustasta lounaaseen.

Lisätiedot