Lentävänniemi eteläosan, asemakaava-alueen nro kasvistoarvoista

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Lentävänniemi eteläosan, asemakaava-alueen nro kasvistoarvoista"

Transkriptio

1 1 Lentävänniemi eteläosan, asemakaava-alueen nro kasvistoarvoista Johdanto Selvitysalueen kasvillisuutta, kasvistoa ja avainbiotooppeja inventoitiin vuoden 2012 syyskesällä. Alueelta ei löydetty avainbiotoopeiksi luokiteltavia kohteita, vain joitakin huomion arvoisia kasviesiintymiä. Aiemmin alue on ollut mukana kahdessa lepakkoselvityksessä. Seuraavassa huomion arvoisin lajisto on tuotu esille lihavoinnilla. Yleistä selvitysalueen kasvillisuudesta Selvitysalue on suurimmaksi osaksi tuoretta tai lehtomaista kangasta. Paikoin kasvupaikkatyyppi vaihettuu lähellä rantaa tai rantavyöhykkeellä kuivahkoksi kankaaksi. Alueen tuoreen kankaan tyyppilajistoa ovat mustikka (Vaccinium myrtillus), metsälauha (Deschampsia flexuosa), metsäkastikka (Calamagrostis arundinaceae), valkovuokko (Anemone nemorosa), jänönsalaatti (Mycelis muralis), kielo (Convallaria majalis), metsäorvokki (Viola riviniana), käenkaali (Oxalis acetosella) ja lillukka (Rubus saxatilis). Näistä jänönsalaatti on merkittävin laji, joka kasvaa alueella poikkeavan runsaana. Lehtomaisella kankaalla lajisto on keskimäärin vaateliaampaa kuin tuoreella kankaalla, mutta joukossa kasvaa myös samaakin lajistoa kuin tuoreella kankaalla. Lehtomaisilla osilla kasvaa tyypillisesti sinivuokkoa (Hepatica nobilis), käenkaalta, jänönsalaattia, rönsyleinikkiä (Ranunculus repens), metsäimarretta (Gymnocarpium dryopteris), vuohenputkea (Aegopodium podagraria), metsämansikkaa (Fragaria vesca), nuokkuhelmikkää (Melica nutans), lillukkaa, koiranputkea (Anthriscus sylvestris) ja taikinamarjaa (Ribes alpinum). Tästäkin lajistosta merkittävin on jänönsalaatti, joka on omimmillaan juuri lehtomaisilla alueilla. Selvitysalueen puuston keski-ikä vaihtelee paljon. Vanhinta puustoa on alueen lounaisosassa, Tampereen pursiseuran majan ja kaava-alueen lounaisrajan välisellä alueella, jossa kasvaa lähes 100 vuotta vanhaa metsää, pääpuulajinaan kuusi (Picea abies), mutta joukossa toki myös mm. pihlajaa (Sorbus aucubaria), koivua (Betula sp.) ja harmaaleppää (Alnus incana). Vanhaa puustoa kasvaa myös Halkoniemen ja sen koillispuolella olevan asutuksen välissä, jossa kasvaa pääpuulajina noin 90 vuotta vanhaa rauduskoivua (Betula pendula), seassa joitakin mäntyjä (Pinus sylvestris) ja pientä lehtipuuta. Nuorinta puusto on näitten osien välillä, vanhan kaatopaikan ja sataman paikkeilla, jossa pioneerivaiheen puuston keski-ikä vaihtelee 15 ja 30 vuoden välillä. Puusto tällä alueella on pääasiassa rauduskoivua ja harmaaleppää. Tällä nuoren puuston alueella on paikoin puuttomiakin vyöhykkeitä, satama-alueella kun ollaan. Puuttomia ovat myös pursiseuran majan lähellä oleva pyykin pesupaikka ja muuta joutomaata, sekä sataman pengerretty aallonmurtaja. Kasvisto Selvitysalueen ainoa kasvilaji, jolla on jokin luonnonsuojelullinen status on kelta-apila (Trifolium aureum); se on silmälläpidettävä eli lähes uhanalainen. Suomessa kelta-apilaa

2 2 kasvaa harvinaisena noin Kuopion korkeudelle asti Suomenselkää lukuun ottamatta. Kelta-apilan kanta on taantumassa sen kasvuympäristönä olevien kuivahkojen, valoisien rinneketojen, peltojen ja niittyjen hävitessä ja kasvaessa umpeen. Sitä tapaa joskus myös tien penkoilta ja muilta lähes kasvittomilta paikoilta, jossa ne heikkoina kilpailijoina pystyvät kilpailemaan valosta ja menestymään. Selvitysalueella kelta-apilaa kasvaa matonpesupaikan kuluneella nurmikolla. Muuta merkittävää lajistoa ovat Tampereella luontaisesti esiintyvät jänönsalaatti, mustakonnanmarja (Actaea spicata), punakoiso (Solanum dulcamara) ja mäntykukka (Monotropa hypopitus) sekä uustulokkaat kanadankoiransilmä (Conyza canadensis) ja rikkapalsami (Impatiens parviflora). Kelta-apila Vaateliaalta lehtojen indikaattorilta - jänönsalaatilta - ei ennen Niemen alueen kasvilajistollisen arvon paljastumista tunnettu kuin muutama kasvupaikka Tampereelta; mm. Aitolahti-Teisko alueella vain yksi. Sen sijaan Lielahti-Niemen alueella jänönsalaattia näyttää kasvavan aivan yleisesti lähes läpi koko alueen ja jopa siellä täällä, jopa tuoreella kankaalla. harvinaistuen tästä jyrkästi pohjoiseen niin, että pohjoisimmat yksittäiset kasvupaikat ovat Kuopion korkeudella. Selvitysalueella jänönsalaattia kasvaa yleisesti siellä täällä. Jänönsalaatti Niemen alueella. Mustakonnanmarjaa kasvaa valtakunnallisesti pääasiassa kahden lehtokeskuksen - Laatokan ja Hämeen - alueella. Näiden ulkopuolella sitä kasvaa aina Sodankylän korkeudelle asti siten, että linjan Pori-Nurmes luoteispuolella laji harvinaistuu voimakkaasti. Mustakonnamarja on em. lehtokeskustenkin alueilla kohtalaisen harvinainen ja muualla vielä harvinaisempi. Laji tunnetaan kalkinsuosijana. Sitä tavataan muutamilla paikoilla selvitysalueella.

3 3 Perunalle sukua olevaa punakoisoa on pidetty myös koristekasvina, mutta lajia tavataan aivan luonnontilaisena rehevistä korvista, ojanvarsilta ja allikoista. Joskus harvoin sitä tapaa jopa lehtomaisilta kosteahkoilta kankailta. Nykyään se näyttäisi levinneen myös muunlaisille joutomaille. Levinneisyydeltään se on läntinen; sitä kasvaa Vaasan seudulla, Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa aina Tampereen seudulle asti, jonka koillispuolella se harvinaistuu. Sitä esiintyy harvakseltaan aina eteläisintä Lappia myöten. Tampereella sitä esiintyy vielä kohtalaisen runsaana. Selvitysalueella punakoisoa kasvaa yhdellä paikalla rannan tuntumassa, alueen eteläkärjen lahden pohjukassa. Mäntykukka kasvaa kuivahkoilla kankailla, mutta myös tuoreilla ja joskus myös lehtomaisille kankaille. Lehtivihreättömänä ja värittömänä mäntykukka eroaa metsänpohjan muusta kasvillisuudesta huomiota herättävästi. Laji on nimensä mukaan useimmiten männyn juuristossa elävä loinen, joka ei itse yhteytä ja saa ravintonsa puulta sienirihmaston välityksellä. Laji on eteläinen ja jo Tampereen seudulla harvahkolukuinen eikä sitä juurikaan tapaa enää Kuopiota pohjoisempana. Yleensä sitä näkee vain muutaman yksilön esiintyminä kuten myös selvitysalueella, jossa siitä löydettiin yksi esiintymä eteläosan kuusimetsästä. Kanadankoiransilmä on harvinaisena esiintyvä uustulokas, joka on yleisimmillään Uudellamaalla esiintyen muualla Suomessa vain siellä täällä aina Oulun korkeudelle asti. Tyypillisimmillään sitä esiintyy ratapihoilla, radan- ja tienvarsilla, joutomailla ja painolastipaikoilla. Selvitysalueen koiransilmät kasvava matonpesupaikan alueella. Rikkapalsami (Impatiens parviflora) kuuluu ainakin osittain alun perin kylvettyihin lajeihin, jota esiintyy nykyisin mitä erilaisimmissa biotoopeissa. Laji on kuitenkin yhä harvinainen, mutta vakiintunut uustulokas aina Savoon saakka, puuttuen Suomenselän alueelta. Yleisimmillään se on Helsingin seudulla. Selvitysalueella rikkapalsamia kasvaa aivan sen eteläkärjessä, lahden perän rantavyöhykkeellä. Yhteenveto ja kaavoituksessa huomioon otettavaa/ Johtopäätelmät Tämän selvityksen puitteissa ei havaittu mitään sellaista luontoarvoa, joka lain puitteissa olisi pakko ottaa huomioon. Joten kasvisto arvojen suhteen voi esittää esiintymien huomioon ottamista vain suosituksenomaisesta. Huomioon otettavimpia kasvistollisia arvoja ovat silmälläpidettävä kelta-apila, kanadankoiransilmä ja jänönsalaatti. Näistä lajeista luontaisena kasvava jänönsalaatti on kaikkein helpoimmin säilytettävissä, koska se kasvaa metsäisillä osilla aluetta eikä vaadi sen suhteen mitään hoitoa. Sen sijaan koiransilmä ja kelta-apila ovat heikkoja kilpailijoita ja runsaasti valoa vaativia lajeja, joiden menestyminen on kiinni siitä, miten niiden esiintymien annetaan kasvaa umpeen. Niiden esiintymien säilyminen vaatii joko hoitoa tai sopivaa kulutusta. Ekologisten yhteyksien kannalta selvitysalueella ei liene enää, Niemen alueen rakentamisen myötä, huomattavan suurta merkitystä, sillä alue on lähes tulkoon vain saareke rakennetun ympäristön keskellä. Ainoa ajateltavissa oleva saattaa muodostua Niemenpuiston - Lentävänniemen koulun suunnalta olevasta yhteydestä, jatkuen pohjoiseen, kohti Jänissaaren satamaa. Osana tätä yhteyttä se saattaa palvella eläinten kulkua aina Lentävänniemen pohjoisen puoleisilta rannoilta Reuharinniemen rannoille. Tässä mielessä selvitysalueella saattaa olla merkitystä, kun muuten Lentäväniemen

4 4 alueella puuttuvat kunnolliset ekologiset yhteydet lukuun ottamatta paikoin olevia rannanmyötäisiä yhteyksiä.

5 5 Lähdeluettelo Lampinen, R. & Lahti, T. 2007: Kasviatlas Helsingin Yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Levinneisyyskartat osoitteessa Hämet-Ahti, L., Suominen, J. ym. 1998: Retkeilykasvio, 4. painos. - Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki. Yliopistopaino, Helsinki Meriluoto, M. & Soininen, T. 1998: Metsäluonnonarvokkaat elinympäristöt. - Metsälehti Kustannus,Helsinki. Paino: Karisto Oy, Hämeenlinna Tampereen kaupungin kiinteistötoimi, metsäsuunnitelma vuosille Tampereen kaupunki: Oracle sähköinen tietokanta.

6

RAUHANIEMEN ASEMAKAAVA ALUEEN

RAUHANIEMEN ASEMAKAAVA ALUEEN RAUHANIEMEN ASEMAKAAVA ALUEEN ELIÖSTÖ JA BIOTOOPPISELVITYS Maaliskuu 2009 Tampereen kaupunki Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Selvitykset ja Arvioinnit Kari Korte Sisällys 1. Johdanto...............................................................

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Paadenlahden suunnittelualueen luontoarvojen. Suomen Luontotieto Oy 19/2010 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Paadenlahden suunnittelualueen luontoarvojen. Suomen Luontotieto Oy 19/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Äänekosken Paadenlahden suunnittelualueen luontoarvojen perusselvitys Valkolehdokki on Luonnonsuojelulailla rauhoitettu Suomen Luontotieto Oy 19/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue...

Lisätiedot

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys

Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi. Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys Myllyniemen ranta-asemakaavan kumoaminen Hyrynsalmen kunnan Hyrynjärvi Luontoselvitys 1. Tausta Myllyniemen suunnittelutyön

Lisätiedot

Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys

Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys Härmälän Kalmarin asemakaava-alueen eliöstö- ja biotooppiselvitys Kari Korte Tampereen Kaupunki yhdyskuntapalvelut selvitys- ja arviointiryhmä marraskuu 2005 Sisältö 1. Yleistä selvitysalueesta.....................................................

Lisätiedot

Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit Aili Tamminen

Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit Aili Tamminen Simpsiön Rytilammen ympäryskasvit 22.7.2004 Aili Tamminen Kasvit on pyritty tunnistamaan ranta alueella kävellen, välillä piipahtaen vesirajan tuntumassa ja taas siirtyen kauemmas n. 10 15 metrin etäisyydelle

Lisätiedot

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK

HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK HATTULAN KUNTA KETTUMÄEN ASEMAKAAVAN 2. LAAJENNUS LUONTOSELVITYS 21454YK Air-Ix Ympäristö Oy 13.10.2005 Sanna Tolonen Kettumäen asemakaavan 2. laajennus 2/6 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 3 2 MAISEMA 3 3 MAA-

Lisätiedot

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten

M U L T I S I L T A. Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten Multisillan koulun alue kaava 8647 M U L T I S I L T A Perkkoonpuisto Kenkä Matin tontti kaava 8629 Lyhyt selvitys Multisillan täydennysalueen luontoarvoista kaavoituksen aloitusta varten 30.11.2016 Liittyy

Lisätiedot

EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet

EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS. 1. Tausta ja tavoitteet 1 EERIKKILÄN URHEILUOPISTON ALUEEN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 1. Tausta ja tavoitteet Eerikkilän urheiluopiston osayleiskaava-alueen luontoselvitys laadittiin kesällä 2008 ja se liittyy alueen tulevan

Lisätiedot

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus

Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston luontokatselmus Seinäjoen kaupungin Nurmon kaupunginosakeskuksen Mäntypuiston alueelle harkitaan kaavamuutosta. Alueen luontoarvojen selvittämiseksi

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu

LUONTOSELVITYS TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA LUONTOSELVITYS: KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA 1.9.2014. SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu TYÖNUMERO: E27125.10 KITTILÄN KUNTA : KIRKONKYLÄN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVA SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea)

AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) AVAUSKUVA (Jaakonvillakko Senecio jacobaea) Iivari Koukosen valokuvakasvio Yhteensä 52 kasvia. Kuvaukset tehty 29.7-5.8.2015 mammalan maisemissa Heinolan Lusissa, sekä Marjoniemen mökillä Kasvien tunnistamisessa

Lisätiedot

Soltorpin luonnonsuojelualueen luontoselvitys

Soltorpin luonnonsuojelualueen luontoselvitys YMPÄRISTÖKESKUS Soltorpin luonnonsuojelualueen luontoselvitys 2010 VANTAAN KAUPUNKI Vantaan kaupunki Maankäyttö ja ympäristö Ympäristökeskus Pakkalankuja 5, 01500 Vantaa Tekijä: Jarmo Honkanen 3 Sisällysluettelo

Lisätiedot

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS

Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS Aallokas Oy 26.6.2017 Y-tunnus 2678475-5 Virrat KOULUKESKUKSEN ASEMAKAAVAMUUTOKSEN LUONTOSELVITYS 1. Menetelmät 1.1. Selvitetyt luontoarvot Luontoselvityksen tarkoitus oli löytää tutkimusalueelta luontokohteet,

Lisätiedot

SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS

SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS SIIRTOLAPUUTARHAN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. YLEISTÄ Tämän maastokatselmuksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö kartassa 1 kuvatulla alueella sellaisia luontoarvoja, että ne olisi

Lisätiedot

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys

RAPORTTI 16X185375 2.9.2013. KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys RAPORTTI 16X185375 2.9.2013 KONTIOLAHDEN KUNTA Kontiorannan asemakaava-alueen luontoselvitys Sisältö 1 1 AINEISTO JA MENETELMÄT 1 2 ALUEEN YLEISKUVAUS 1 2.1 Suojelualueet ja uhanalaiset lajit 1 3 LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS. Hausjärvi, Oitti: Niittylän alue. Henna Koskinen

LUONTOSELVITYS. Hausjärvi, Oitti: Niittylän alue. Henna Koskinen LUONTOSELVITYS Hausjärvi, Oitti: Niittylän alue Henna Koskinen 25.5.2016 Johdanto Tämä luontoselvitys on laadittu tarkoituksenaan tuoda esiin alueelta mahdollisesti löytyvät luonnonsuojelulain, metsälain,

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI

Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI Rantayleiskaavan muutoskohteet MARJONIEMI 892-405-1-123 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 3 5. Kasvillisuusluettelo...

Lisätiedot

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista Nurmijärvi 23.5.2018 Lausunto Mika Selin rakennuttamissuunnittelija mika.selin@nuorisosaatio.fi gsm 0400 416 695 NUORISOSÄÄTIÖ I NUORISOASUNTOJEN ISÄNNÖINTI OY Lausunto Espoon Ylämyllyntie 7 luontoarvoista

Lisätiedot

Luontoselvityksen lisäosa

Luontoselvityksen lisäosa Luontoselvityksen lisäosa Sodankylän asemakaavan laajennusalue, urheilupuisto. Teuvo Pääkkölä Airix Ympäristö Oy Sisällysluettelo Johdanto... 3 2. Uhanalaiset lajit ja perinnebiotoopit... 4 3. Luontotyypit...

Lisätiedot

Siirin ja Mykkäsen kasvillisuuskartoituksia kesällä 2011 Luonnos

Siirin ja Mykkäsen kasvillisuuskartoituksia kesällä 2011 Luonnos Siirin ja Mykkäsen kasvillisuuskartoituksia kesällä 2011 Luonnos Heli Jutila Mykkäsen alue Kohteeseen tutustuttiin 17.9.2011. Mykkäsenvuoren (Jutila ym. 2000; kuvio 55; nyt 102) avokalliomäellä on mäntyvaltaista

Lisätiedot

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS

KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS KEMPELEEN TUOHINONOJAN VARREN LUONTO-SELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Riihivainiolle on käynnistynyt asemakaavan laajennus, jonka pohjaksi on

Lisätiedot

SENAATTI-KIINTEISTÖT SIPPOLAN KOULUKODIN METSÄALUEET LUONTOARVIO

SENAATTI-KIINTEISTÖT SIPPOLAN KOULUKODIN METSÄALUEET LUONTOARVIO Vastaanottaja Senaatti kiinteistöt Asiakirjatyyppi Kuukausi 9/2017 SENAATTI-KIINTEISTÖT SIPPOLAN KOULUKODIN METSÄALUEET LUONTOARVIO SENAATTI-KIINTEISTÖT LUONTOARVIO Tarkastus 28.9.2017 Päivämäärä 21.9.2017

Lisätiedot

SISÄLLYS. Kannen kuva makrofossiilinäytteenottoa Lohjan Haukilahdessa Kuvannut: Satu Koivisto

SISÄLLYS. Kannen kuva makrofossiilinäytteenottoa Lohjan Haukilahdessa Kuvannut: Satu Koivisto Kasvimakrofossiilitutkimus Lohja Haukilahti 2008 Santeri Vanhanen 2008 2 SISÄLLYS Kasvimakrofossiilitutkimus Lohja Haukilahti 2008 4 Taulukko 1. Näytteiden tiedot. 6 Taulukko 2. Hiiltyneet kasvinjäänteet.

Lisätiedot

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010

PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 PÄLKÄNEEN LOMAKODIN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2010 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net TYÖN TAUSTAA JA ALUEEN YLEISKUVAUSTA Selvityksen kohteena oleva lomakodin

Lisätiedot

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008

LUONNOS. Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 LUONNOS Kittilän Ylä-Levin asemakaava-alueen luontotyyppikartoitus vuonna 2008 Espoo 2008 Ylä Levin asemakaava alueen luontotyyppikartoitus 2008 1 Sisällysluettelo Tiivistelmä 2 1. Johdanto 3 2. Tulokset

Lisätiedot

Maininta Sijainti kuvissa viittaa luontoselvityksen Sipoon Talman osayleiskaava-alueen luontoselvitykset vuonna 2010 kuva-aineistoon.

Maininta Sijainti kuvissa viittaa luontoselvityksen Sipoon Talman osayleiskaava-alueen luontoselvitykset vuonna 2010 kuva-aineistoon. Ote Faunatica Oy:n selvityksestä Sipoon Talman osayleiskaava-alueen luontoselvitykset vuonna 2010 Utdrag ur Faunatica Oy:s utredning Sibbo, Tallmo delgeneralplaneområdets naturinventeringar år 2010 Billagan

Lisätiedot

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo

ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS. Pekka Routasuo ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Pekka Routasuo 15.12.2015 ILVESVUORI POHJOINEN ASEMAKAAVA: LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENNYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät...

Lisätiedot

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys

KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys KEMIJÄRVEN KAUPUNKI Portinniskan rantakaava luontoselvitys 1. Tausta ja tavoitteet Suunnittelualue sijaitsee Kemijärven kaupungin Räisälän kylässä. Suunnitelma koskee Kotikangas nimistä tilaa (75:0). Luontoselvityksen

Lisätiedot

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS

KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS KEVYEN LIIKENTEEN VÄYLÄ IITIN KIRKONKYLÄN KOHDALLA LUONTOSELVITYS Marko Vauhkonen Ympäristösuunnittelu Enviro Oy 18.6.2013 1 JOHDANTO TL-Suunnittelu Oy laatii tiesuunnitelmaa maanteiden 362 ja 3622 kevyen

Lisätiedot

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski

Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski Aliketolan tilan luontoarvoselvitys Kokemäki 27.10.2015 Luontopalvelu Kraakku Marika Vahekoski 2 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Yleistä selvitysalueesta... 3 2.1 Ranta-alue... 3 2.2 Piha-alue... 4

Lisätiedot

Luontoselvitys Riihimäen Arolammen eteläisestä kehätievaihtoehdosta

Luontoselvitys Riihimäen Arolammen eteläisestä kehätievaihtoehdosta Luontoselvitys Riihimäen Arolammen eteläisestä kehätievaihtoehdosta Timo Metsänen ja Evita Reitti Luontoselvitys Metsänen Myllypohjankatu 11 15300 Lahti 2 1 JOHDANTO... 3 2 MENETELMÄT... 3 3 ALUEEN YLEISKUVAUS...

Lisätiedot

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMANTIEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi TYÖN

Lisätiedot

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS

KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS KINKOMAAN ASEMAKAAVAN LUONTOSELVITYS 2019 Kinkomaa AK 2019 1 (8) Sisältö 1 Tehtävän sisältö ja selvitysalue... 2 2 Selvitysalueen kuvaus ja menetelmät... 2 3 Tulokset ja karttarajaukset... 4 4 Johtopäätökset

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Naantalin Lammasluodon asemakaava-alueen luontoarvojen perusselvitys 2012

Suomen Luontotieto Oy. Naantalin Lammasluodon asemakaava-alueen luontoarvojen perusselvitys 2012 Naantalin Lammasluodon asemakaava-alueen luontoarvojen perusselvitys 2012 Satakieli kuuluu alueen pesimälinnustoon Suomen Luontotieto Oy 13/2012 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS

VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS LIITE 2 TAMPEREEN KAUPUNKI VATTULAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Työ 21344YK 30.5.2005 LIITE 2 SISÄLLYSLUETTELO 1 YLEISTÄ 2 2 VATTULAN LUONNONYMPÄRISTÖ 2 2.1 MAISEMA 2 2.2 MAA- JA KALLIOPERÄ 3 2.3 KASVILLISUUS

Lisätiedot

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS

KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS Vastaanottaja Voimavapriikki Oy Asiakirjatyyppi Raportti Päivämäärä 7.9.2012 KIIMASSUON TUULI- PUISTO TÄYDENTÄVÄ LUON- TOSELVITYS KIIMASSUON TUULIPUISTO TÄYDENTÄVÄ LUONTOSELVITYS Tarkastus Päivämäärä 07/09/2012

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI

Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI Rantayleiskaavan muutoskohde VAHVAJÄRVI 892-401-5-100 Uurainen 2017 Mia Rahinantti Sisällys... 0 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 2.1. M-alue... 2 2.2. MY-alue... 3 3. Vaikutusarviointi... 3 4.

Lisätiedot

Matalan ranta-asemakaava Luontoselvitys 2014, täydennys 2015 Antti Karlin Yleistä Luontoselvitys on tehty käymällä Matalan ranta-asemakaavassa oleva venevalkaman alue maastossa läpi kesällä syksyllä 2014

Lisätiedot

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSKOHTEET 2015

RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSKOHTEET 2015 RANTAYLEISKAAVAN MUUTOSKOHTEET 2015 UURAINEN LUONTOSELVITYKSET 2 Sisällysluettelo 1. Johdanto 3 2. KUKKAROINEN 3 2.1.Lomarakennuspaikan siirto AM- alueen sisälle 3 3. SÄÄKSPÄÄ 5 3.1.Saunan rakennuspaikan

Lisätiedot

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS

Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LAITILA LUONNOS Tuunan asemakaava LUONTOSELVITYS LUONTOSELVITYS Työ: E26515 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 241 4400 Turku, 08.11.2013 www.fmcgroup.fi Toimistot: Turku, Oulu, Tampere

Lisätiedot

Vihdin kunta. Verisuon läjitysalue. Luontoselvitys

Vihdin kunta. Verisuon läjitysalue. Luontoselvitys Vihdin kunta Verisuon läjitysalue Luontoselvitys Luontotieto Keiron Oy 4.9.2009 4.9.2009 Luontoselvitys 1 (10) Sisällysluettelo 1 Johdanto... 2 2 Tutkimusalueen sijainti ja yleiskuvaus... 2 3 Tutkimusmenetelmät...

Lisätiedot

Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa

Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Metsäalan luonnonhoitotutkinnon tutkintovaatimukset 3 opintoviikkoa Hyväksytty metsätalouden luontoryhmän kokouksessa 5.5.1998. Metsäalan luonnonhoitotutkinto (3 opintoviikkoa); Kohderyhmänä metsurit,

Lisätiedot

KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI SAAREN KARTANO. Mietoinen

KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI SAAREN KARTANO. Mietoinen KASVISTOINVENTOINTIRAPORTTI SAAREN KARTANO Mietoinen Tanja Aalto 1999 Tutkimuskohde Saaren kartano sijaitsee Mietoisten kunnassa, Saarisen kylässä peruskarttakoordinaattien X=6724 37 ja Y=54720 välillä

Lisätiedot

Yliopiston puistoalueet

Yliopiston puistoalueet Yliopiston puistoalueet Kasvitieteellinen puutarha Tanja Koskela, intendentti tanja.koskela@jyu.fi Jyväskylän yliopiston museo, luonnontieteellinen osasto www.jyu.fi/erillis/museo/ Kuvat: Tapani Kahila

Lisätiedot

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit

Liitteet: Liitekartta nro 1: Lehmihaantien määräalueen luontotyypit Johdanto Liito- Sisällys 1 3 Liito- liito-!"#$%& %(!$ %!&' 2 3 2.1 Yleistä 3 2.2 3 *+,"!-./01!(%##))"!"# 2.3 3 3 Kasvillisuus- ja 4 3.1 Kasvillisuus- ja luontot##))"!"#$ & %!&' luontotyypi2(3%!" 7:140!2"

Lisätiedot

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS

RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Pekka Routasuo 9.6.2016 RAJAMÄEN SÄHKÖASEMAN LUONTOSELVITYS Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Aineisto ja menetelmät... 3 2.1 Maastotyöt... 3 3 Tulokset... 4 3.1 Luonnonolot

Lisätiedot

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009

EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Pälkäneen kunta Keskustie 1 36600 PÄLKÄNE EPAALAN-KUULIALAN OSAYLEISKAAVA LUONTOSELVITYS 2009 Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net SISÄLLYS TYÖN TAUSTAA 2 ALUEEN

Lisätiedot

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys

LIITO-ORAVASELVITYS 16X KALAJOEN KAUPUNKI. Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys LIITO-ORAVASELVITYS 23.6.2015 KALAJOEN KAUPUNKI Hiekkasärkkien liikuntapuiston alue Liito-oravaselvitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO 1 2 LIITO-ORAVASELVITYS 2 3 TULOKSET 3 4 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 5 VIITTEET 5 Kannen

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS ASEMAKAAVAAN ARTOLANRANTA PARKANO

LUONTOSELVITYS ASEMAKAAVAAN ARTOLANRANTA PARKANO LUONTOSELVITYS ASEMAKAAVAAN ARTOLANRANTA PARKANO JOHANNA KYTÖLÄ 2018 1 ALUEEN YLEISKUVAUS 1.1 Vesistöt Parkanonjärvi sijaitsee Parkanon kaupungin keskiosassa. Järvialue kuuluu Kokemäenjoen päävesistöalueeseen

Lisätiedot

Maaluokka. Kasvupaikkatyyppi km 2

Maaluokka. Kasvupaikkatyyppi km 2 Liitetaulukko 6. Maalajit metsä-, kitu- ja joutomaan kankailla. Metsämaa Ahvenanmaa Orgaaninen 1 1 3 1 0 0 0 7 1,1 0 0,0 0 0,0 7 0,6 Kallio 0 0 38 25 9 0 12 85 13,9 234 94,1 273 94,5 592 51,6 Kivikko 1

Lisätiedot

Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO

Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO Storörenin asemakaava 30.10.2008 1 STORÖRENIN ASEMAKAAVA-ALUEEN LUONTO Storörenin asemakaava-alueen luonto 30.10.2008 2 1. YLEISKUVAUS 3 2. TULOKSET 3 2.1 Kasvillisuus 3 2.2 Linnusto 6 2.3 Lepakot 7 2.4

Lisätiedot

LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO

LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO LUONTOSELVITYS SATAMONMÄKI-JÄNISKALLIO SEINÄJOEN KAUPUNKI 2015 LUONTOSELVITYS 1. YLEISTÄ Tämän luontoselvityksen tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungissa Satamonmäen ja Jäniskallion

Lisätiedot

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS

SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS SUOMUSSALMEN KUNTA KAUNISNIEMEN HUVILAKORTTELIN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KimmoKaava Ekotoni Ky 1. Tausta ja lähtökohdat Huvilakorttelin alueelle on SKOY:n toimesta laadittu ranta-asemakaava

Lisätiedot

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS

SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS KEURUUN-MULTIAN SUUNNITTELUKOHTEIDEN LUONTOTYYPPI- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2013 SAARIJÄRVEN YM. VESISTÖJEN Alueilla ei esiinny liito-oravia Suomen Luontotieto Oy 9/2014 Jyrki Matikainen ja Tikli Matikainen

Lisätiedot

Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset

Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset Kantasairaalan kaavarunko Luontoselvitykset hämeenkylmänkukka Ahveniston keto Heli Jutila 5.11.2018 klo 17-19 Ahveniston vanhan sairaalan juhlasali, A-rakennus, 3.krs Kasvillisuus, kasvisto ja luontotyypit

Lisätiedot

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000

SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 MK 1:50000 SUUNNITTELUALUEEN YLEISSIJAINTI - LIITE 1 K 1:50000 Pälkänevesi PÄLKÄNEEN KIRKONKYLÄ 1:412 1:330 1:342 1:307 SUUNNITTELUALUEEN RAJAUS - LIITE 2 K 1:10000 Sappeen kylä 87 876:2 1:413 1:340 1:244 1:258 1:99

Lisätiedot

KASVI-, HYÖNTEIS- JA ELÄINHAVAINNOT Leppävirta Anttila kalliomäkiniitty talon lähellä. Luonnonkasvit ja viljelykarkulaiset

KASVI-, HYÖNTEIS- JA ELÄINHAVAINNOT Leppävirta Anttila kalliomäkiniitty talon lähellä. Luonnonkasvit ja viljelykarkulaiset KASVI-, HYÖNTEIS- JA ELÄINHAVAINNOT Leppävirta Anttila 6.7.2010 kalliomäkiniitty talon lähellä Luonnonkasvit ja viljelykarkulaiset alleviivatut lajit = huomionarvoisia lajeja Savossa VU = valtakunnallisesti

Lisätiedot

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133

Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Rantayleiskaavan muutoskohteet VAHVAJÄRVI 892-401-1-133 Uurainen 2016 Mia Rahinantti Sisällys 1. Taustaa... 2 2. Maastoinventointi... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 4. Kuvia kohteesta... 4 5. Kasvillisuusluettelo...

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Kemin Pajusaaren laitosalueen luontoarvojen perusselvitys. Suomen Luontotieto Oy 18/2010 Jyrki Oja, Satu Oja

Suomen Luontotieto Oy. Kemin Pajusaaren laitosalueen luontoarvojen perusselvitys. Suomen Luontotieto Oy 18/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Kemin Pajusaaren laitosalueen luontoarvojen perusselvitys Kivitasku pesii sunnittelualueella 18/2010 Jyrki Oja, Satu Oja Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Tutkimusalue... 3 3. Aineisto ja menetelmät... 3 4.

Lisätiedot

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS

SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 1 SOMERHARJUN LIIKEKESKUKSEN ASEMAKAAVA -ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Juha Saajoranta 2 Sisällysluettelo 1. Luontoselvityksen toteutus 3 2. Asemakaava-alueen luonnon yleispiirteet..3 3. Kasvillisuus- ja

Lisätiedot

Hämeenlinnan Äikäälän luontoselvityksen täydennyksiä Metsärinne Stampi väli Heli Jutila

Hämeenlinnan Äikäälän luontoselvityksen täydennyksiä Metsärinne Stampi väli Heli Jutila Hämeenlinnan Äikäälän luontoselvityksen täydennyksiä Metsärinne Stampi väli Heli Jutila Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 20 2012 1 Kannen kuva: Puron varsi Äikäälän Stampin eteläpuolisen oja varren lehtoa

Lisätiedot

Kasvioppi 2. Metsätyyppien lajisto Lajien määritys. MAR-C1002 Maisema-arkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis

Kasvioppi 2. Metsätyyppien lajisto Lajien määritys. MAR-C1002 Maisema-arkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis Kasvioppi 2 Metsätyyppien lajisto Lajien määritys MARC1002 Maisemaarkkitehtuurin perusteet 2A, Luontotekijät FM Ahti Launis 16.11.2016 Metsätyyppien määrittäminen Käytännön määritysopas: Hotanen ym. 2008:

Lisätiedot

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011

Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Akaan kaupunki Maankäyttö- ja kaavoitusyksikkö PL 34 37801 TOIJALA Akaan kaupungin YRITYS-KONHON ALUEEN LUONTO- JA LIITO-ORAVASELVITYS 2011 Tmi Mira Ranta Isorainiontie 8 38120 SASTAMALA p. 050-5651584

Lisätiedot

Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Teernijärvi (Nokia) rantakaava RANTA-ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUSLIITTEET 2.12.2015 Biologitoimisto Jari Venetvaara Ky LIITE 3 Karrakuja 6, 66400 LAIHIA gsm 0405145359 jari.venetvaara@svk.fi www.venetvaara.fi Teernijärvi (Nokia) rantakaava

Lisätiedot

Luontoselvitys. Vihtalampi Mia Rahinantti

Luontoselvitys. Vihtalampi Mia Rahinantti Vihtalampi 892-403-1-161 1 Sisällysluettelo 1. Taustaa... 2 2. Maastoselvitys... 2 3. Vaikutusarviointi... 3 Kasvillisuusluettelo... 7 Lähteet... 8 Kartta 1. Taustaa Selvitysalue sijaitsee Uuraisten kunnassa,

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA III PÄHKINÄINEN JULKAISU 4/86

TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA III PÄHKINÄINEN JULKAISU 4/86 TURUN KAUPUNKI YMPÄRISTÖNSUOJELUTOIMISTO EHOOTETTUJEN LUONNONSUOJELUALUEIDEN ELOLLISEN LUONNON PERUSSELVITVKSET OSA III PÄHKINÄINEN JULKAISU 4/86 PÄHKINÄISTEN EHDOTETUN LUONNONSUOJELUALUEEN ELOLLISEN LUONNON

Lisätiedot

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM

1. Yleistä. Hannu Tuomisto FM ALAKYLÄN LUONTOSELVITYS SEINÄJOEN KAUPUNKI 2018 1. Yleistä Tämän luontoinventoinnin tarkoituksena oli selvittää, esiintyykö Seinäjoen kaupungin Alakylässä, kartassa 1 rajatulla alueella, sellaisia luontoarvoja,

Lisätiedot

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017

KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 Nokian kaupunki Kaupunkikehityspalvelut Harjukatu 21 37100 NOKIA KOLMENKULMAN LAAJENNUSALUEEN LUONTOSELVITYS Nokia 2017 LUONTOSELVITYS M. RANTA Hautaantie 295 38120 SASTAMALA p. 050-5651584 /miraranta@hotmail.fi

Lisätiedot

Hill Side Golf Luontoselvitys 2009

Hill Side Golf Luontoselvitys 2009 Hill Side Golf Luontoselvitys 2009 Silvestris luontoselvitys oy 3.9.2009 Silvestris luontoselvitys oy Hill Side Golf luontoselvitys 2009 2 (8) Sisältö 1. Luontoselvitykset tavoite ja menetelmät...3 2.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö

LEMPÄÄLÄN ARVOKKAAT LUONTOKOHTEET. Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Jalopuumetsät (LSL 29 ) 17. Helininlahden jalopuumetsikkö Pinta-ala: 4,7 ha Kylä: Kuokkala Omistaja: Yksityinen, Lempäälän kunta Status: Luonnonsuojelualue LSL, Arvokas luontokohde Metso soveltuvuus: -

Lisätiedot

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010

KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 KÄRKÖLÄ JÄRVELÄ SUOMEN ALUEEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS 2010 11.9.2010 Liite 1 Kuva 1. Selvitysalueen keskiosia (kuvio 1) kumpareelta (kuvio 2) nähtynä. Kuva 2. Vanha teollisuusrakennus ja Järveläntien

Lisätiedot

METSO KOHTEEN LIITTEET

METSO KOHTEEN LIITTEET METSO KOHTEEN LIITTEET xxxxxx, xxx-xxx-x-xx 1 Tilan xxxx omistus 2 2 Suojeluun esitettävän metsän kasvupaikka- 2-7 ja puustotiedot kuvioittain 3 Karttarajaus 7 4 Suojelualueen lyhyt kuvaus 8 5 Kohteen

Lisätiedot

Kasvisukkessio huuhtakaskialueilla Kolin kansallispuistossa

Kasvisukkessio huuhtakaskialueilla Kolin kansallispuistossa Salo, K. 2004. Kasvisukkessio huuhtakaskialueilla Kolin kansallispuistossa. Julkaisussa: Lovén, L. (ed.). 2004. Tutkittu ja tuntematon Koli. Kolin kansallispuiston tutkimusseminaari 24.-25.4.2002. Metsäntutkimuslaitoksen

Lisätiedot

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS

KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS KEMPELEEN SARKKIRANNAN KASVIHUONEENTIEN LUONTOSELVITYS 2.7.2014 Outi Tuomivaara, hortonomi ylempi AMK Kempeleen kunta 2 JOHDANTO Kempeleen Sarkkirannan osa-alueen Kasvihuoneentielle laaditaan asemakaavan

Lisätiedot

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee

Luontoselvitys, Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki , Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee 25.05.2016 Luontoselvitys, Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2015 Liito-oravaselvitys,Kalliomäki 635-432-3-108, Sappee, Mira Ranta 2016 Sappee kiinteistön 635 432-3-108 Kalliomäki muinaisjäännösinventointi

Lisätiedot

16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala

16WWE Vapo Oy. Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 24.9.2010 Vapo Oy Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala 1 Vapo Oy, Iso-Lehmisuon täydentävä kasvillisuusselvitys, Vaala Sisältö 1 TEHTÄVÄN KUVAUS 1 2 TULOKSET 1 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 1 4 KIRJALLISUUS

Lisätiedot

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys

Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys Hollolan kunta Nostavan logistiikkakeskuksen asemakaava Luontoselvitys 6.8.2007 Viite 82116099-02 Tarkistanut Tarja Ojala Kirjoittanut Kaisa Torri Ramboll Terveystie 2 FI-15870 Hollola Finland Puhelin:

Lisätiedot

Merkkikallion tuulivoimapuisto

Merkkikallion tuulivoimapuisto OX2 FINLAND OY Merkkikallion tuulivoimapuisto Kasvillisuus- ja luontotyyppiselvityksen 2016 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29646P004 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Lähtötiedot ja menetelmät... 2

Lisätiedot

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013

Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Nokian kaupunki Tekninen keskus Harjukatu 21 37100 NOKIA Nokian kaupungin KOHMALAN ALUEEN LUONTOSELVITYS 2013 Luontoselvitys M. Ranta Talaskuja 14 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 miraranta@hotmail.fi TAUSTATIETOJA

Lisätiedot

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004

Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 LIITE 4 Vammalan kaupunki Kukkurin kaavaselostus liite 1 Yhdyskuntasuunnittelu PL 23 38201 VAMMALA Vammalan Vehmaisten kylän KUKKURIN LUONTOSELVITYS 31.8.2004 Tmi Mira Ranta Karkunkyläntie 179 38140 KÄRPPÄLÄ

Lisätiedot

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011

Pyhtään kunta. Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Pyhtään kunta Pyhtään Keihässalmen kalasataman alueen luontoselvitys 2011 Petri Parkko 2.12.2011 1. Selvityksen taustoja Keihässalmen satama-alueen ja sen ympäristön kehittämistä varten tarvittiin tietoja

Lisätiedot

Solvallan asemakaavan muutos Nuuksion luontokeskuksen tontti. Luontoselvitys

Solvallan asemakaavan muutos Nuuksion luontokeskuksen tontti. Luontoselvitys Solvallan asemakaavan muutos Nuuksion luontokeskuksen tontti Luontoselvitys Luontotieto Keiron Oy 10.10.2008 10.10.2008 Solvalla, luontoselvitys 1 (13) Sisältö 1 Johdanto... 2 2 Selvitysalueen sijainti

Lisätiedot

Tesoman yleissuunnitelma-alueen vuoden 2011 tehdyn luontoselvityksen lisäluontoselvitys puuttuvilta alueilta

Tesoman yleissuunnitelma-alueen vuoden 2011 tehdyn luontoselvityksen lisäluontoselvitys puuttuvilta alueilta Tesoman yleissuunnitelma-alueen vuoden 2011 tehdyn luontoselvityksen lisäluontoselvitys puuttuvilta alueilta Syyskuu 2012 Kari Korte Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu Yhdyskuntasuunnitteluyksikkö

Lisätiedot

Metsät 5. Tiina Tonteri Petri Ahlroth Marja Hokkanen Markku Lehtelä Aulikki Alanen Sirkka Hakalisto Timo Kuuluvainen Timo Soininen Raimo Virkkala

Metsät 5. Tiina Tonteri Petri Ahlroth Marja Hokkanen Markku Lehtelä Aulikki Alanen Sirkka Hakalisto Timo Kuuluvainen Timo Soininen Raimo Virkkala Metsät 5 Tiina Tonteri Petri Ahlroth Marja Hokkanen Markku Lehtelä Aulikki Alanen Sirkka Hakalisto Timo Kuuluvainen Timo Soininen Raimo Virkkala Metsät Suomen ympäristö 8 2008 Osa 2 257 Taulukoiden ja

Lisätiedot

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS...

KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... TYÖNUMERO: E27125.00 KITTILÄN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS YLÄ-KITTILÄN NIITTY SWECO YMPÄRISTÖ OY Oulu Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 KASVILLISUUDEN YLEISKUVAUS... 2 3 LINNUSTO JA MUU ELÄIMISTÖ... 3 4 ARVOKKAAT

Lisätiedot

Aulangon Vohtenoisiin suunniteltavan siirtolapuutarhan ympäristön luontoselvitys vuonna 2013

Aulangon Vohtenoisiin suunniteltavan siirtolapuutarhan ympäristön luontoselvitys vuonna 2013 Aulangon Vohtenoisiin suunniteltavan siirtolapuutarhan ympäristön luontoselvitys vuonna 2013 Heli Jutila 2013 Hämeenlinnan ympäristöjulkaisuja 28 2013 1 Kannen kuva: Vohtenoisen peltoa (kuvio 1) ja saarekkeita

Lisätiedot

Näyttämökadun ja Hervannan Valtaväylän risteyksen raitiotien sähkönsyöttöaseman, asemakaavamuutoksen nro 8601 ELIÖSTÖ- JA BIOTOOPPISELVITYS

Näyttämökadun ja Hervannan Valtaväylän risteyksen raitiotien sähkönsyöttöaseman, asemakaavamuutoksen nro 8601 ELIÖSTÖ- JA BIOTOOPPISELVITYS Tampereen kaupunki Kaupunkiympäristön kehittäminen Maankäytön suunnittelu 11.12.2015 Kari Korte Näyttämökadun ja Hervannan Valtaväylän risteyksen raitiotien sähkönsyöttöaseman, asemakaavamuutoksen nro

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Juurusvesi-Kuuslahti yleiskaava-alueen luonto- ja maisemaselvitys

SIILINJÄRVEN KUNTA. Juurusvesi-Kuuslahti yleiskaava-alueen luonto- ja maisemaselvitys SIILINJÄRVEN KUNTA Juurusvesi-Kuuslahti yleiskaava-alueen luonto- ja maisemaselvitys Kaavaharju Ekotoni Ky Maisema-arkkitehtitoimisto Väyrynen 26.2.2015 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTA JA TAVOITTEET 2. LUONTOSELVITYS

Lisätiedot

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi

SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi SYSIVUORI Luontoselvitys asemakaavan pohjaksi 17.1.2013 Willitys tmi Marjo Lindberg Sisältö Selvitysalueen sijainti 3 Yleistä 3 Menetelmät 3 Sysivuoren luonto, yleistä 3 Kartta 4 Kuvaukset Sysivuoren luonnosta

Lisätiedot

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS

RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS SULKAVAN HÄMEENNIEMEN RANTAASEMAKAAVAN MUUTOKSEN LUONTO- JA MAISEMASELVITYS www.js-enviro.fi Juha Saajoranta 2011 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUONTOSELVITYKSEN TOTEUTUS 2. RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOSALUEEN LUONNON

Lisätiedot

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA

SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Esa Lammi 5.11.2018 SIGURDSIN POHJOISEN PÄHKINÄPENSASLEHDON HOITOSUUNNITELMA Sisällys 1 Johdanto... 3 2 Lähtötiedot ja maastokäynti... 3 3 Alueen

Lisätiedot

Sisällysluettelo. Sammalet: Metsäkerrossammal 30 Palmusammal 31

Sisällysluettelo. Sammalet: Metsäkerrossammal 30 Palmusammal 31 Ella Juhola 8D Sisällysluettelo Kuvauspaikat 3 Onnistumiset 4 Vaikeudet 5 Yhteenveto 6 Lehtipuut: Haapa 7 Kynäjalava 8 Metsälehmus 9 Pihlaja 10 Saarni 11 Tervaleppä 12 Tuomi 13 Vaahtera 14 Vuorijalava

Lisätiedot

1. Selvitys. 2. Kohteet

1. Selvitys. 2. Kohteet Kuhmalahden ROYK Luontoselvityksen täydennys 24.10.2017 1. Selvitys Luontoselvitystä täydennettiin maastokäynneillä 11.5. ja 17.5.2017. Maastokäynnit toteuttivat FM Tiina Virta ja MMM Heikki Holmén. Kohteille

Lisätiedot

Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska Santeri Vanhanen 2014

Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska Santeri Vanhanen 2014 Kasvimakrofossiilitutkimus Rovaniemi Koskenniska 2013 Santeri Vanhanen 2014 239 Kansi: lähikuva ulpukan (Nuphar lutea) siemenestä. Johdanto Tässä raportissa käsitellään Rovaniemen Koskenniskan arkeologisilla

Lisätiedot

67 metsäkasvia Helsingissä. Lajeja (15) (96) (417) 1-10 (400) ei tutkittu (12)

67 metsäkasvia Helsingissä. Lajeja (15) (96) (417) 1-10 (400) ei tutkittu (12) 67 metsäkasvia Helsingissä Lajeja 31-41 (15) 21-30 (96) 11-20 (417) 1-10 (400) ei tutkittu (12) 67 METSÄKASVIA TIETEELLINEN NIMI SUOMALAINEN NIMI RUUDUT KARTTA LISÄTIETOJA Convallaria majalis Kielo 830

Lisätiedot

Riihimäen Korttionmäen lisäalueen luontoselvitykset 2010

Riihimäen Korttionmäen lisäalueen luontoselvitykset 2010 Riihimäen Korttionmäen lisäalueen luontoselvitykset 2010 Riihimäen kaupunki Kirsi Jokinen Sirkka-Liisa Helminen Jorma Vickholm Rauno Yrjölä Ympäristötutkimus Yrjölä Oy 2010 Sisällysluettelo 1. Johdanto...

Lisätiedot

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola )

Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu , Kataja ja Ainola ) Pälkäneen Laitikkalan kylän KATAJAN TILAN LUONTOSELVITYS (Kyllönsuu 635-417-3-28, Kataja 635-417-3-34 ja Ainola 935-417-3-26) Tmi Mira Ranta Rokantie 29 38140 SASTAMALA p. 050-5651584 mira.ranta@kopteri.net

Lisätiedot

Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä. Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja

Suomen Luontotieto Oy. Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä. Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja Äänekosken Hirvaskankaan tiehankkeeseen liittyvä uhanalaisen putkilokasvilajiston selvitys 2011 Purolitukkaa kasvaa Kylmäpuron ylityskohdassa Suomen Luontotieto Oy 12/2011 Jyrki Oja Sisältö 1. Johdanto...

Lisätiedot

Luontokohteiden tarkistus

Luontokohteiden tarkistus LAUKAAN KUNTA Luontokohteiden tarkistus Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P29017 Raportti 1 (11) Pihlaja Tuomo Sisällysluettelo 1 Johdanto... 1 2 Menetelmät... 1 3 Selvitysalueiden sijainti... 1

Lisätiedot

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA

TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1 liite alkuperäiseen selvitykseen TIPASJÄRVIEN RANTA-ASEMAKAAVA 1. LUONTOSELVITYKSEN TÄYDENTÄMINEN LISÄALUEIDEN OSALTA Lisäysalueet käsittävät kaksi pienialaista aluetta. Toinen alueista sijaitsee Pienen

Lisätiedot