Vanhusten asumispalvelujen riittävyys / Kuvaus tilanteesta ja suunnitelluista toimenpiteistä
|
|
- Tyyne Pesonen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kuopion kaupunki Liite valtuusaloitteen vastaukseen 1(6) Vanhusten asumispalvelujen riittävyys / Kuvaus tilanteesta ja suunnitelluista toimenpiteistä Asumispalvelut käsitteistöä Asumispalveluja järjestetään henkilöille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua tai tukea asumisessa tai asumisensa järjestämisessä. Kotiin annettavat palvelut ovat ensisijaisia suhteessa palveluihin, jotka edellyttävät muuttamista ja sisältävät sekä asumisen että palvelut. Palveluasumisella tarkoitetaan palveluasunnossa järjestettävää asumista ja palveluja. Palveluihin sisältyvät asiakkaan tarpeen mukainen hoito ja huolenpito, toimintakykyä ylläpitävä ja edistävä toiminta, ateria-, vaatehuolto-, peseytymis- ja siivouspalvelut sekä osallisuutta ja sosiaalista kanssakäymistä edistävät palvelut. Tavallisessa palveluasumisessa palvelut järjestetään asiakkaalle yksilöllisen hoito- ja palvelusuunnitelman mukaisesti. Hoitohenkilökunta ei ole läsnä hoitoyksikössä ympärivuorokautisesti. Kuopiossa tavallista palveluasumista kutsutaan ryhmäkotiasumiseksi. Tehostetussa palveluasumisessa palveluja järjestetään asiakkaan tarpeen mukaisesti ympärivuorokautisesti. Sosiaalihuollon laitospalveluilla tarkoitetaan hoidon ja kuntouttavan toiminnan järjestämistä jatkuvaa hoitoa antavassa sosiaalihuollon toimintayksikössä. Pitkäaikainen hoito ja huolenpito voidaan toteuttaa laitoksessa vain, jos siihen on lääketieteelliset perusteet tai asiakasturvallisuuteen tai potilasturvallisuuteen liittyvät perusteet taikka siihen on muu laissa erikseen säädetty peruste Kuopion kaupungissa on enenevästi siirrytty yksiportaiseen hoivan malliin, jossa asiakkaan saama palvelu liittyy aiempaa selkeämmin yksilökohtaiseen tarpeeseen, eikä kategorisesti tarjottuun asumispalvelumuotoon.yksiportaisessa asumisen mallissa asiakkaan asumispaikka säilyy samana, vaikka palvelutarve perinteisen käsitteistön mukaisesti muuttuisi tavallisesta palveluasumisesta tehostetuksi asumispalveluksi, mikä tarkoittaa, että asiakas asuu kodissaan myös palvelutarpeen kasvaessa. Yksiportaisessa asumisen mallissa samassa yksikössä hoidetaan tavallista että tehostettua palveluasumista tarvitsevia asiakkaita, jolloin palveluasumisen muodon ja sisällön määrittelee asiakkaan hoidon tarve, ei tilaratkaisut. (Sosiaalihuoltolaki 21, 22, Vanhuspalvelulaki 14, 14a.) Tilanne asumispaikan odottajien suhteen (suluissa tilanne ) Tavallista palveluasumista odotti 20 (40) henkilöä, joista kotona odottavia oli 15 (24). Sairaalassa odotti 3 (8) henkilöä ja kriisipaikalla odotti 0 (6) henkilöä. 2 (2) henkilöä odotti asumispalvelupaikan vaihtoa. Tehostettua palveluasumista odotti 40 (52) henkilöä, joista kotona odottavia oli 17 ( 24) ja sairaalassa odotti 12 (21) henkilöä. Kriisipaikalla odotti 11 (6)henkilöä ja0 (1) henkilöä odotti asumispalvelupaikan vaihtoa.
2 Kuopion kaupunki Liite valtuusaloitteen vastaukseen 2(6) Pitkäaikaishoivaa odotti 4 (9) henkilöä, joista kotona odottavia oli 2 (2).Sairaalassa odotti 0 (4) henkilöä ja 2 (3) henkilöä odotti asumispalvelupaikan vaihtoa. Asumispalvelun tarpeen arviointi oli kesken yhteensä 26 (44) henkilön osalta. Palveluasumista odottavista Asumispalveluiden palvelutarpeen arvioinnin keskimääräinen odotusaika vuonna 2015 oli 15 päivää. Sen jälkeen, kun asumispalvelun palvelutarve on todettu, aika asumispalveluiden aloittamiseen oli keskimäärin syksyllä tehdyssä arviossa 64 päivää. On huomattava, että tämä odottajien määrä ei ole stabiili, vaan tilanne on dynaaminen ja keskimäärin jonossa olevista kuukausitasolla noin 25 henkilöä saa uuden asumispalvelupaikan paikkojen vapautumisen kautta. Vanhuspalvelulain mukaan arvio tulisi tehdä 7 päivän kuluessa ja palvelut tulisi järjestää 3 kuukauden odotusajalla: Tarkasteluhetkellä (tammikuun 2016 alku, suluissa marraskuu-15) päätöksen jälkeinen odotusaika ylittyy ryhmä-/palveluasumiseen 4 henkilöllä(16), tehostettuun palveluasumiseen 11 henkilöllä (10) ja pitkäaikaishoivaan 2 (2) henkilöllä. Näistä 8:lle on tarjottu paikkaa, mutta he ovat jääneet odottamaan jotain nimenomaista paikkaa ja 4:lle on tehty päätös asumispalvelun alkamisesta tammikuun 2016 aikana. Josta lopulliseksi asiakasmääräksi, jolle ei ole kyetty tarjoamaan mitään paikkaa määräajassa oli 5 henkilöä. Yhteenvetona voi todeta että tilanne näyttäytyy nyt Tervaniityn aloittamisen jälkeen selkeästi parempana kuin marraskuussa Hoitoketjujen toimimattomuus kaupungin sairaalan ja asumispalveluyksiköiden välillä heijastuu myös erikoissairaanhoidon toimintaan. Siirtoviivemaksupaikoilla Kuopion yliopistollisessa sairaalassa olevien määrää on saatu loppuvuoden aikana osin hallittua, mutta toisaalta kuopiolaisia potilaita on ohjautunut lisääntyvästi maakunnan terveyskeskusten vuodeosastoilla. Käytännössä siis epätarkoituksenmukaisella paikalla odottajat tukkivat osaltaan koko hoitoprosessia ja vaikuttavat potilaiden epätarkoituksenmukaiseen ohjautumiseen eri yksiköiden välillä. Palveluasumisen peittävyys suhteessa tavoitteeseen Tilanne Asiakaspaikat joista 75v. Tehostettu palveluasuminen, yhteensä joista oma joista osto Pitkäaikainen laitoshoito, yhteensä joista 75v. N % 486 5,14 % 428 4,63 % 227 2,45 % 196 2,12 % joista oma joista osto Ryhmäkodit, yhteensä 150 1,62 % 104 1,12 %
3 Kuopion kaupunki Liite valtuusaloitteen vastaukseen 3(6) Vasemmanpuolisissa sarakkeissa on tarkastelu koko asumispalvelupaikka määrää ja sen suhdetta yli 75 vuotiaisiin Kuitenkin osalle varatuita paikoista ohjautuu alle 75- vuotiaita henkilöitä, mikä pienentää tosiallista peittävyyttä. Oikean puolisessa sarakkeessa on huomioitu tosiasiallisesti se paikka määrä ja peittävyys joka kohdistuu yli 75 vuotiaisiin. (Luvussa huomioitu myös yli 75- vuotiaat tehostetun palveluasumisen erityisryhmien asiakkaat (11kpl ) ja täyttövaiheessa tai sairaalassa olevien (17 kpl) olevat paikat ) Kokonaisuutena peittävyys on näin tarkasteltuna 6.85% eli kutakuinkin tavoitteen 7 % mukainen Yllä esitetyissä luvuissa on huomioitava se, että kotihoidon piirissä (varsinkin ikäihmisille suunnatussa vuokra-asuntotuotannossa) on tälläkin hetkellä aiemmin palveluasumiseen (ryhmäkodit) ohjautuneita potilaita. Toiminnan kehittämisen linjauksia Vahvistetussa talousarviossa on linjattu, että vuoden 2016 aikana jatkuu vanhusten, tuetun asumisen ja kotiin toteutettavien palvelujen laajentaminen korvaamaan raskaampaa hoivaa. Edelleen ikäihmisten hoitoa ja sen laatua on linjattu vuosille Ikäystävällinen Kuopio -ohjelmassa. Ohjelmassa todetaan, että 75 vuotta täyttäneistä ympärivuorokautisen hoidon peittävyystavoitteeksi asetetaan 7 %. Tavoitteeseen päästään vahvistamalla kotiin annettavia palveluja sekä lisäämällä tuettua asumista. Kotihoidon palveluiden tulee olla saatavilla 24/7 ja asiakkaille järjestetään entistä enemmän turvapalveluita sekä lisätään kotisairaalatoimintaa. Ohjelmassa todetaan myös, että ensisijaisesti ikäihminen saa asua samassa paikassa myös toimintakyvyn heiketessä. Kuitenkin toimintakyvyn heiketessä niin, että kotona asuminen ei ole enää mahdollista, ikäihmisellä tulee olla mahdollisuus asua kodinomaisessa ympäristössä oikein kohdennetun tuen ja hoidon turvin. Vuoteen 2030 mennessä erityisesti tuettu asuminen tulee merkittävästi lisääntymään Samalla pitkäaikaishoivan paikkoja vähennetään vaiheittain. Palveluverkkoselvityksen pohjalta uudet palvelukokonaisuudet muodostuvat lähipalvelualuemallin mukaisesti erityisesti niille alueille, joissa ikäihmisten määrä on suuri. Ikäystävällinen Kuopio ohjelmassa on todettu, että edellytyksiä ympärivuorokautisten hoitopaikkojen tarpeen hillitsemiseksi ovat: 1. Tehokas geriatrinen arviointi ja kuntoutus. 2. Oikea-aikaisen psykososiaalisen ja lääkinnällisen kuntoutuksen järjestäminen ikäihmisille heidän kodeissaan ja/tai kuntoutusyksikössä. 3. Kotihoidon resurssien vahvistaminen. 4. Kevyemmän palveluasumisen, kuten ryhmäkotiasumisen, seniorikortteleiden ja elinkaaritalojen kehittäminen ja lisääminen 5. Omaishoidon tuen systemaattinen arviointi ja painotus ennakoivaan suuntaan. 6. Kotihoidon palveluiden turvaaminen 24/7 ja kotisairaalatoiminnan, kotisaattohoidon ja turvapalveluiden kehittäminen. Asiaan liittyvät strategiset linjaukset viime vuosien kehityksen valossa
4 Kuopion kaupunki Liite valtuusaloitteen vastaukseen 4(6) Viimeisten vuosien aikana vanhusten palveluissa on tehty mittava rakenteellinen muutos siten, että nykyinen palvelurakenne ikäihmisten ympärivuorokautisen hoivan osalta vastaa tavoitetta. Vuoden 2013 alussa Kuopiossa (sisältää Nilsiän ja Maaningan) oli ympärivuorokautisenhoivan (pitkäaikaishoiva + tehostettu asumispalvelu) asumispaikkoja yhteensä n. 860, josta noin 410 paikkaa oli pitkäaikaishoivaa ja noin 450 paikkaa on tehostettua palveluasumista. Näiden lisäksi sairaalapalvelujen puolella oli noin 100 pitkäaikaisen laitoshoidon paikkaa. Vuoden 2016 alun tilanteessa ympärivuorokautista hoivaa oli tehostettua palveluasumista 475 ja pitkäaikaista laitoshoitoa 227 paikka. Tämän lisäksi kevyempää palveluasumista tarjottiin ryhmäkodeissa 150 paikan verran. Käytännössä ympärivuorokautisen hoivan osalta paikka määrä on tavoitteiden mukaisesti pudonnut tasolta 960 paikkaa tasolle 702 paikkaa. Rinnalla on nyt kevyempänä palvelumuotona 151 ryhmäasumisen paikkaa. Katsottaessa palvelutarvetta eteenpäin vuoteen 2030 voidaan todeta, että Ikäihmisten määrä miltei kaksinkertaistuu. Yli 75-vuotaiden määrä vuonna 2015 Kuopiossa on 9250 henkilöä. Ennuste vuodelle 2030 on henkilöä. Ikäihmisten toimintakyvystä Ikäihmisten toimintakyvyssä ja sen säilymisessä on oleellista hoitojen ja toimenpiteiden oikea-aikaisuus ja vaikuttavuus. Eli käytännössä toimimattomalla hoito ja kuntoutusketjulla on seurauksena se, että ketjun toimimattomuus lisää toimintakyvyn menettämisen riskiä varsinkin, kun tiedetään, että ikäihminen menettää päivässä jopa 5% liikkumisen kannalta kriittisestä lihasvoimasta vuodelevossa. Muita pitkittyneeseen vuodelepoon liitettyjä ongelmia ovat mm. se, että vuodelepo lisää pystyasennossa ilmenevää verenpaineen alhaisuutta ja altistaa siten myös kaatumisille. Toisaalta muistisairaiden osalta ympäristön muutokset ja varsinkin muutosten pitkäkestoisuus lisäävät desiorientaation riski, mikä toteutuessaan ohjaa vahvasti tulevaa palvelun tarvetta. Näin ollen oleellista ikäihmisten palveluketjuissa on hoitojen ja toimenpiteiden oikeaaikaisuus ja viiveettömyys. Kun kyse ikäihmisten hoidon kokonaisuudessa niukkuudesta, niin sairaalahoidon paikkojen suhteen kuin asumispalvelujen paikkojenkin suhteen, hoitoketjujen toimivuuden varmistaminen on ensisijaista. Käytännössä on varmistettava, että hoitoprosessin viiveiden aiheuttama toimintakyvyn menetyksen riski minimoidaan ja toisaalta kuntoutuksellisin keinoin jäljellä olevaa toimintakykyä pyritään parantamaan. Jonotilannetta haltuun ottavia toimenpiteitä ja toiminnallisia muutoksia on suunniteltu ja valmisteltu syksyn 2015 aikana yhdessä sairaalapalvelujen, kuntoutuksen, vanhusten hoivan ja palveluohjauksen yhteistyönä. Tilannetta haltuun ottavat toimintamallit jalkautetaan siten, että niiden mukainen toiminta käynnistyy alkaen portaittain. Toimenpiteitä vuodelle 2016 Edellä kuvatun ja esille nostetun ongelman ratkaisemiseksi Ikäystävällinen Kuopio -ohjelmasta on kehittämisen keskiöön vuodelle 2016 nostettu seuraavat teemat: - Ikäihmisen sairastuttua tai toimintakyvyn romahdettua akuutisti kaikki toimet kohdistuvat toimintakyvyn palauttamiseen, parantamiseen sekä kotona asumisen mahdollistamiseen.
5 Kuopion kaupunki Liite valtuusaloitteen vastaukseen 5(6) - Aloitetaan välittömästi kotiutumisen järjestelyt sekä asiakkaan kuntoutus. Osastohoidon toimintamallia muutetaan siten, että kuntoutumisedellytykset toteutuvat viikonpäivästä riippumatta. - Kehitetään yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa kotikuntoutusta. - Lyhytaikaishoidon keskimääräistä hoitoaikaa lyhennetään. - Kotiutustiimi ja kotisairaala tehostavat ikäihmisten varhaisempaa onnistunutta kotiutumista sairaalahoidon jälkeen. - Saattohoidon tukiyksikköä ja kotisaattohoitoa kehitetään. - Kuntoutuksen asiantuntijat toimivat tiiviissä yhteistyössä muiden ammattilaisten kanssa. - Kotihoidossa kuntoutus liitetään osaksi hoito- ja palvelusuunnitelmaa ja mahdollistetaan asiakkaille toimintakykyä tukeva arkikuntoutus. - Mahdollistetaan geriatrin konsultaatiomahdollisuus. Uudet toimintamallit käytännössä Aloitetaan tehostettu, aktivoiva arjen toimintakyvyn tuki, jolla tarkoitetaan tehostettua ja tavoitteellista moniammatillista arviointi- ja tukijaksoa tilanteessa, jossa ikäihmisen toimintakyvyn menetys on aiheuttamassa riskiä joutua raskaampien palveluiden piiriin. Toimintamallilla varmistetaan se, että kaikki se kuntoutumispotentiaali, jolla voidaan tukea ihmisen toimintakykyä normaalissa arkiympäristössä, tulee otettua käyttöön ennen pysyviä ratkaisuja ympärivuorokautisen hoivan järjestämiseksi. Toiminta organisoidaan kotihoidon lähipalvelualuemallin mukaisesti sisältäen asiakkaan ympärille tarpeen mukaisesti koottavaan työryhmän (kotihoito, geriatri, fysioterapeutti, muistihoitaja, sosiaalityöntekijä, ravitsemusteraputti, toimintaterapeutti). Sairaalatoiminnassa kuntoutuksellista otetta vahvistetaan, hoitoajoissa pyritään tavoitteen mukaisiksi samalla, kun rajapintaa kotihoidon ja sairaalahoidon välillä madalletaan tehostamalla kotisairaalatoimintaa ja kotihoidon ja sairaalahoidon välistä käytännön yhteistyötä kotiutustilanteissa. Kotihoidon lääkäripooli aloittaa toimintansa , jolloin kotihoidon potilaiden lääketieteellinen hoitovastuu siirtyy kotihoidossa toimivalle geriatrivetoiselle lääkäripoolille. Poolin tavoitteena on koordinoida arjen toimintakyvyn tukeen ja arviointiin liittyviä jaksoja ja vastata niiden tavoitteellisuudesta. Edelleen lääkäripooli ja vastaa myös päivystyksellisesti kotihoidosta esille nouseviin lääketieteellisiin haasteisiin, joilla voidaan turvata kotona selviytymistä ja estää toimintakyyn menettämisen riskiä nostavia tarpeettomia sairaalahoitojaksoja. Samalla, kun kotisairaala häivyttää kotihoidon ja sairaalahoidon rajapintaa, myös kuntoutuksellista osaamista siirretään osaksi kotihoidon moniammatillisia tiimejä. Palveluohjauksellista osaamista parannetaan kaikissa työntekijäryhmissä ja palveluohjaus saa tukea työhönsä tehostetun arkitoiminnan tuen jaksojen piirissä tehdystä moniammatillisesta arviointi työstä ja tuloksista. Vuoden 2016 aikana käynnistyy kotihoidon yhteyspiste, millä tarkoitetaan ympärivuorokautista kotihoidon tuen organisointiin ja hälytysten vastaanottoon keskittyvää yksikköä. Yhteyspiste osaltaan jatkossa koordinoi ympärivuorokautista toimintaa turvaten kotona asumista haasteellisissa tilanteissa, samalla se osaltaan koordinoi eri sidosryhmien (mm. sairaalat, ensihoito) välisestä yhteistyötä ikäihmisen palvelutarpeen ympärillä. Käynnistyvä kotihoidon yhteyspiste vahvistaa edelleen kotihoidon mahdollisuuksia vastata ympärivuorokautisen kotihoidon haasteisiin ja
6 Kuopion kaupunki Liite valtuusaloitteen vastaukseen 6(6) osaltaan turvaa kotihoitoa vähentäen kysyntää raskaampaan ympärivuorokautiseen hoivaan. Osaamisen kehittäminen Rakennemuutoksista Osaamisen kehittämisessä on oleellista sen näkökulman korostaminen, että toiminnallisten muutosten aikaan saaminen edellyttää perinteisten toiminnallisten siilojen (perusturva, terveydenhuolto) ylittävän yhteisen tavoitteen korostamista ja jakamista. Tämän rinnalla kauttaaltaan on syytä vahvistaa geriatrista osaamista koko palveluketjun osalta. Tavoitteena on vahvistaa osaamista teemalla turvallisesti ja toimintakykyisenä kotona. Tähän teemaan liittyviä osaamisen kehittämisalueita ovat mm. asiakkaan muuttuvien toimintakyky- ja terveydentilamuutosten hallintaosaaminen, palveluohjausosaaminen ja iäkkään arjen toimintakyvyn tukemiseen liittyvä osaaminen Palveluasumisen kysynnän ja tarjonnan välillä olevaa epäsuhta antaa aihetta pohtia myös rakenteellisia muutoksia. Käytännössä rakenteellisesti tähän haasteeseen vastataan lisäämällä yksiportaisen asumisen palvelutuotantoa eri yksiköissä. Tämän lisäksi tavoitteellisesti jalostamme toimintayksiköitämme siten, että muutamme pitkäaikaishoivan paikkoja tehostetun palveluasumisen paikoiksi vanhuspalvelulain hengen mukaisesti. Ulkoisia ostoja tällä sopimuskaudella hallitusti lisäämme taloudellisten rajojen puitteissa lisäämällä palvelusetelipohjaista hankintaa. Edellä mainitun lisäksi vuoden 2016 aikana valmistellaan vuodesta 2017 alkavaa uuden sopimuskauden mukaista asumispalvelujen hankintaa.
Vanhusten asumispalvelujen riittävyys / Kuvaus tilanteesta ja suunnitelluista toimenpiteistä
Kuopion kaupunki Liite valtuusaloitteen vastaukseen 1(5) Vanhusten asumispalvelujen riittävyys / Kuvaus tilanteesta ja suunnitelluista toimenpiteistä Tilanne 10.11 2015 Tavallista palveluasumista odotti
LisätiedotOma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet
Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden
LisätiedotYlä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut
Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Asumispalvelut Laatija: Tarja Huttunen Hyväksyjä: Palvelutasomääritykset ja myöntämisperusteet Sisältö 1. SÄÄDÖKSET 2 2. KÄSITTEET 2 3.
LisätiedotIkäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO, TEHOSTETTU PALVELUASUMINEN,
LisätiedotIkäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille
Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin
LisätiedotIKÄIHMISTEN PALVELURAKENNEMUUTOS. Tiedotustilaisuus 18.9.2013
IKÄIHMISTEN PALVELURAKENNEMUUTOS Tiedotustilaisuus Sairaalasta kotiin - kotihoito on ikäihmisten palvelujen perusta Laitostavasta rakenteesta siirrytään kotona pärjäämistä ja itsehoitoisuutta tukevaan
Lisätiedotsuomalaisille? Lappi Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1
Millaisia palveluja vanhoille suomalaisille? Lappi 28.11.2014 28.11.2014 Vanhuspalvelujen tavoitteet / Matti Mäkelä 1 Muutosten tuulia 2014 Vanhoja ihmisiä on vuosi vuodelta enemmän Hyvinvoivia vanhoja
LisätiedotPohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa. Vahvuudet ja kehittämiskohteet
Pohjois-Savossa I&O kärkihankkeessa kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja kaikenikäisten omaishoitoa Vahvuudet ja kehittämiskohteet Päivi Tikkanen I&O muutosagentti, TtT FAKTOJA POHJOIS- SAVOSTA: 75v täyttäneiden
LisätiedotHarri Lindqvist Helsinki
Harri Lindqvist Helsinki 8.5.2018 ASUMISPALVELUJEN TOIMINTAMALLIT MAAKUNNILLE JA TILAKESKUKSELLE SIIRTYVÄT ASUMISPALVELUTILAT Tilakeskus vuokraa maakunnille asumispalvelutiloja, joita ovat: Kuntayhtymiltä
LisätiedotASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
ASUMISPALVELUIDEN PALVELUKUVAUS JA MYÖNTÄMISPERUSTEET 15.11.2017 Asumispalveluiden käsitteet Asumispalveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (130/2014) mukaisia palveluja joita järjestetään ensisijaisesti
LisätiedotIkäihmisten palvelut
Ikäihmisten palvelut Ikäihmisten palvelut sisältävät palveluohjauksen, kotihoidon tukipalveluineen, omaishoidontuen, palveluasumisen ja terveyskeskussairaalan palvelut ja ennakoivan ja kuntouttavan toiminnan
LisätiedotIkäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013
Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen
LisätiedotTilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?
Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %
KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75
LisätiedotHoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta
Hoito- ja hoivapalvelujen vaihtoehdot ja järjestäminen kuntaorganisaation näkökulmasta 10.2.2011 Markku Tervahauta palvelualuejohtaja Kuopion kaupunki ASIAKASVOLYYMI Potentiaaliset asiakkaat (yritykset,
LisätiedotKotikuntoutustyöryhmä
Kotikuntoutustyöryhmä Työryhmä: Päivi Saukko pj., E-P:n sote palvelurakenne uudistus, Päivi lehtimäki,siht. Epshp, Linda Rantalainen, Kaksineuvoinen, Suvi Tuomi, Seinäjoki, Hannele Vakkuri, Kaksineuvoinen,
LisätiedotKunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin
Johanna Lohtander Muutosagentti, I & O- kärkihanke, Maakunta- sote valmistelu Kunnan perusturvalautakunta/ sosiaali- ja terveyspalveluista vastaava toimielin Lapin maakunnan Ikäihmisten sosiaalihuoltolain
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (1258 hlöä) Kasvu
SALLA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 781 31,9 % (1258 hlöä) 3 091 2 852 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1 240 (32%) 1 430 (46%) kasvu
LisätiedotIkäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet
10 Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Ikäihmisten lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 2(5) Sisällys 1 IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITO JA SEN TOTEUTUS... 3 2 OHJAUTUMINEN IKÄIHMISTEN LYHYTAIKAISHOITOON
LisätiedotIkäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ
Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän
Lisätiedot2. Ikääntyneiden asuminen vuonna 2013 (% 75 vuotta täyttäneestä väestöstä)
KITTILÄ 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 6 470 18,7 % 7 476 7 835 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 211 (19%) 1 798 (24%) kasvu 587 hlöä
LisätiedotPalveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat
Palveluasumisen linjaukset, sisältö ja järjestämistavat Kuntamarkkinat 14.9.2011 Palveluasumisen järjestäminen kunnissa va. sosiaali- ja terveysyksikön johtaja Sami Uotinen Asumispalvelujen järjestäminen
LisätiedotKuopion kaupunki Pöytäkirja 11/ (1) Perusturva- ja terveyslautakunta Asianro 4322/ /2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 11/2015 1 (1) 111 Asianro 4322/05.17.00/2014 Vanhusten, vammaisten, kehitysvammaisten ja erityisryhmien asumispalvelujen hankinnan valmistelu 1.1.2017 alkaen Kuntoutusjohtaja
LisätiedotAjankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä. HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko
Ajankohtaista ikäihmisten palveluiden kehittämisessä HEHKO-seminaari 22.3.2010 Peruspalveluministeri, TtT Paula Risikko Ikäihmisten palvelujen kehittämistä linjaavat Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten
LisätiedotIKÄÄNTYNEIDEN PITKÄAIKAISTEN ASUMISPALVELUJEN JA LAITOSHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET ALKAEN
1 (5) Perusturvalautakunta 11.6.2019 54 Liite nro 3 IKÄÄNTYNEIDEN PITKÄAIKAISTEN ASUMISPALVELUJEN JA LAITOSHOIDON MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.7.2019 ALKAEN 1. IKÄÄNTYNEIDEN ASUMISPALVELUJEN JA LAITOSHOIDON YLEISET
LisätiedotKuopion kaupunki 1 (5) Perusturvan palvelualue 2.12.2015
Kuopion kaupunki 1 (5) Strategisia linjauksia asumispalveluiden toiminnallisiin muutoksiin ja kasvavaan asumispalveluiden tarpeisiin 1.1.2017 alkaen / palveluiden järjestäjänä vastaa kunnan tehtäväksi
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) % (317 hlöä)
SAVUKOSKI 2. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 1 103 28 % (317 hlöä) 986 943 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 315 (28 %) 453
LisätiedotVanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta
Vanhuspalvelulain toimeenpanon valvonta Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (1163 hlöä)
POSIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 633 30,8 % (1163 hlöä) 2975 2766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 1123 (31 %) 1341 (45%) kasvu
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (2617 hlöä)
KEMIJÄRVI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 7 892 31,9 % (2617 hlöä) 6 517 6 068 Ikääntynden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 2 544 (32%) 2 901 (45%) kasvu
LisätiedotMiten tästä eteenpäin?
Miten tästä eteenpäin? Eija Tolonen, vanhuspalvelujohtaja, YTL Kainuun muutosagentti puh. 044 7101 669 Kainuu asukasluku 31.3.2016 72 437 (Puolanka ei mukana 2 765) Ivalo 661 km Oulu 182 km väkiluku yli
LisätiedotVANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA
VANHUSTEN PALVELUT JOUTSENOSSA ASUKASFOORUMI 15.3.2011 Minna-Maria Behm, Teija Malinen, Erja Inkiläinen & Eeva-Liisa Saarinen Vanhusten palvelut Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotessa Vanhusten
LisätiedotIKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN
IKÄIHMISTEN PALVELUT JA NIIDEN KEHITTÄMINEN YHTEENVETO IKÄIHMISTEN PALVELUT Lapissa ikäihmisten palveluiden peittävyys on korkea Kolaria, Pelloa ja Rovaniemeä lukuun ottamatta, ja erityisen korkea se on
LisätiedotRiskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa
Riskinarviointi vanhustenhuollon palveluiden valvonnassa Ylitarkastaja Elina Uusitalo Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin
LisätiedotKoko kunta ikääntyneen asialla
1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,
LisätiedotVanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano
Vanhuspalveluiden valvonnan toimeenpano 2014-2017 Ylitarkastaja Lilli Autti Valvira.fi, @ValviraViestii Valvira valvoo valtakunnallisesti jokaisen oikeutta hyvinvointiin, laadukkaisiin palveluihin ja turvallisiin
LisätiedotTavoitetaso kotihoidon piirissä vähintään 25 % omaishoidon tuen piirissä 4 % ympärivrk hoitopaikkoja riittävästi. suoritetaan vuosittain
1 Liite 9 TOTEUTTAMISSUUNNITELMA 2007-2008 Vaikuttavuus ja palvelukyky Kriittiset menestystekijät Kriteerit/ Mittarit Palvelujen saatavuus 75 v täyttäneiden palvelujen kattavuus/v Tavoitetaso 2007 2008
LisätiedotASUMISPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET
2019 ASUMISPALVELUJEN MYÖNTÄMISPERUSTEET Suonenjoen kaupungin sosiaalilautakunta 14.02.2019 23 S i v u 1 Sisällysluettelo 1 ASUMISPALVELUJA OHJAAVAT SÄÄDÖKSET... 2 2. ASUMISPALVELUJEN KÄSITTEET... 2 3.
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,9 % (296 hlöä)
PELKOSENNIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 947 29,9 % (296 hlöä) 807 766 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 289 (30%) 354 (44%) kasvu
LisätiedotIKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA
IKÄÄNTYNEIDEN PALVELUT PAIMION KAUPUNGISSA Sosiaali- ja terveysjohtaja Eeva-Sirkku Pöyhönen eeva-sirkku.poyhonen@paimio.fi Kemiönsaaren valtuustoseminaari 31.12.2016 Paimiossa oli 75 vuotta täyttäneitä
LisätiedotMiksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?
Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)
MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658
LisätiedotIkäihmisten sosiaaliturva. Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK
Ikäihmisten sosiaaliturva Marja Palmgren, YTM, Vanhustyön lehtori Lapin AMK Yleistä Ikäihmisten sosiaaliturva koostuu sosiaali- ja terveyspalveluista ja toimeentuloturvasta Kunnat järjestävät ikäihmisten
LisätiedotToimintakyky ja arjen sujuvuus
Toimintakyky ja arjen sujuvuus palvelukokonaisuuden valmistelun ja muutoksen perusteita Sirkka Karhula Selvityshenkilö Valtuustoseminaari 21.2.2011 Valmistelun ohjaus Valtuusto Kaupunginhallitus Organisaatiotoimikunta
LisätiedotKOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa. 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 2.11.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
LisätiedotEduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle
Eduskunnan Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kirjallinen kannanotto ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta Viite: Kutsunne
LisätiedotHoiva vanhustenpalvelujen tulosalue
Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot
LisätiedotPalveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät
Palveluasumisen asiakasmaksujen uudistusnäkymät Sosiaali- ja terveydenhuollon maksut ongelmia ja uudistusnäkymiä SSOS:n yleisötilaisuus Jyrki Kataisen hallituksen ohjelman kirjaus asiakasmaksujärjestelmän
LisätiedotVANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT
VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN
LisätiedotKANGASALAN KAUPUNKI PÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Dnro SO 952/2018 Sosiaali- ja terveyskeskus. Sosiaali- ja terveysjohtaja
Sosiaali- ja terveysjohtaja 28.6.2018 1 36 TYÖRYHMÄN NIMEÄMINEN, HOITOKETJUN TOIMIVUUDEN PARANTAMINEN JA IKÄIHMISTEN ASUMISEN KEHITTÄMINEN, sosiaali- ja terveysjohtaja Marika Lanne 27.6.2018 Kevään 2018
LisätiedotEP Ikä-sote 29.4.2016. Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen
EP Ikä-sote 29.4.2016 Ikäihmisten hyvinvoinnin edistäminen 2 -Onni asuu kotona VISIO Jokaisen vastuu omasta hyvinvoinnistaan, omaehtoinen toiminta ja omahoito, 3- sektori ja vapaaehtoistoiminta, sähköiset
LisätiedotPerhehoito sopii ikäihmiselle,
IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan ikäihmisen hoidon ja huolenpidon järjestämistä LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä perhekodissa tai ikäihmisen
LisätiedotIkääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat
Ikääntyneiden kuntoutus, selvitystyön näkökulmat Ennaltaehkäisevä kuntoutus toimintakyvyn hiipuessa Akuuttiin sairastumiseen liittyvä kuntoutus OSAAMISEN KEHITTÄMINEN TIEDONKULKU RAKENTEET Riskitekijöiden
LisätiedotVanhusten asumispalveluiden myöntämisperusteet
Nro 1 (5) Viite Vanhusten asumispalveluiden myöntämisperusteet Kuopion kaupungin asumispalvelujen järjestäminen (palveluasuminen, tehostettu palveluasuminen ja pitkäaikaishoiva) perustuu sosiaalihuolto-lakiin
LisätiedotSosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta. Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma
Sosiaali- ja terveystoimen tuotantolautakunta Mikkelin kaupungin sosiaali- ja terveystoimen palveluasumisen suunnitelma Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 3 2. PALVELUASUMISEN KÄSITTEET JA VALTAKUNNAN LINJAUKSET...
LisätiedotIÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA
IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA 5.11.2015 IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI 1.Taustaa 2.Väestön kehitys 3.Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali-
LisätiedotKyl määki yhres koto Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen 22.9.2014 Hannu Heikkilä Ylilääkäri, Fysiatria ja
Kyl määki yhres koto Ikääntyneiden kotiin annettavien palveluiden ja kuntoutuksen kehittäminen 22.9.2014 Hannu Heikkilä Ylilääkäri, Fysiatria ja Kuntoutus SATSHP Monialainen kuntoutusselvitys teemat Kuntoutusosaamiseen
LisätiedotIka ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa
Ika ihmisten kotihoidon kehitta minen - matkalla kohti tulevaa Työhyvinvointi ja johtaminen kotihoidossa seminaari 7.10.2014 Etelä-Suomen ikäihmisten palvelujen kehittämisohjelma Hankejohtaja Katariina
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,8 % (930 hlöä)
RANUA 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 4 093 21,8 % (930 hlöä) 3 254 3 040 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 904 (22 %) 1
LisätiedotMITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? NYT ON TOIMINNAN AIKA
19.10.2016 Päivi Tikkanen 1 MITEN TÄSTÄ ETEENPÄIN? NYT ON TOIMINNAN AIKA Päivi Tikkanen Muutosagentti, TtT, Ft 19.10.2016 Päivi Tikkanen 2 Pohjois-Savon maakunnan ominaispiirteitä Maakunnan väestö ikääntyy,
LisätiedotHoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.
KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).
LisätiedotIKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI TILANTEESSA. Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä
IKÄIHMISTEN PALVELUKETJUN ANALYYSI 18.4.16 TILANTEESSA Terveys- ja hoivapalveluiden johtoryhmä 12..16 Ikäihmisten palveluiden strategiassa 12-1-2 on pidetty palveluketjun kehittämistä ohjaavana valtakunnallista
LisätiedotYMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET
YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Hyväksytty 17.2.2016 23 Päivitetty Sijainti http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/perusturva_ja_terveys/vanh uspalvelut/asumispalvelut/ YMPÄRIVUOROKAUTISEN
LisätiedotAnne-Mari Hakala ja Eija Janhunen
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa Työryhmät: alveluntarjonta ja sen kohdentuminen sekä Kuntoutus ja ennaltaehkäisy Työpaja 3 Saarijärvi 4.4.2017 1 6.4.2017 Tehostettu
LisätiedotIkääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi
Ikääntyneiden palvelutarpeen arvioinnin prosessi 1.4.2019 Jaako Taina, Roslakka Titta, Inna Miia, Mälkiä Pia EKSOTE 1 15.4.2019 Sisältö: - hallinnollinen sijainti Eksoten organisaatiossa - ohjaavaa lainsäädäntöä
LisätiedotVANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN
VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön
LisätiedotMIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA
MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista
LisätiedotJYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden. ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet
JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet 2016 Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO,
LisätiedotVanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset
Vanhuspalvelulakiin tehdyt keskeiset muutokset Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista annetun lain muuttamisesta (HE 240/2014) Eduskunnan päätöksen
LisätiedotKotihoidon kriteerit alkaen
Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä
LisätiedotAnitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE
Anitta Mikkola Kuntoutuksen kehittäjätyöntekijä SenioriKaste hanke, POSKE 7.5.2015 Kotihoidon toimintakykyä edistävällä työotteella hidastetaan vanhusten riippuvuutta ja siirtymistä laitoshoitoon Yhteiskehittely:
LisätiedotTILAUSKEHYKSEEN SISÄLTYVÄT MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT
MUUTOKSET/TERVEYSPALVELUT Vastaanottopalvelut + 0,9 me Hoitoonpääsy ja yhteydensaanti parantunut Tavoite 90 %:n vastausprosentti lokakuussa > tason ylläpitäminen ja parantaminen Siilaisen vastaanottotilojen
LisätiedotTotontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit
Totontien palvelukoti ja Jaakopin tukikodit Attendo yrityksenä Attendo Oy on suomalainen sosiaali- ja terveyspalvelualan yritys. Olemme edelläkävijä asumispalveluiden tuottamisessa ikäihmisille, vammaisille,
LisätiedotKuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa
Kuntoutusasiantuntemuksen tarve sosiaali- ja terveydenhuollossa Työpaja ammattikorkeakouluille ja sidosryhmille kuntousalan koulutuksesta 27.5.2014 Johtaja Päivi Voutilainen Sosiaali- ja terveysministeriö
LisätiedotSosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset
Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat
LisätiedotSosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018
Sosiaalihuollon asumispalvelut ja suunnittelu kevät 2018 SHL 21 :n mukaista tehostettua asumispalvelua henkilöille, joilla hoidon ja huolenpidon tarve on ympärivuorokautinen palvelusuunnitelman mukaisesti
LisätiedotPalveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen. Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö
Palveluasumisen nykytila seurantatutkimuksen valossa Sari Kehusmaa tutkimuspäällikkö Tutkimus on osa I&O-kärkihankkeen seurantaa Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen
28.02.2017 Sivu 1 / 1 896/2017 05.17.01 21 Mielenterveys- ja päihdepalvelujen Auroran palveluasunnoista luopuminen Valmistelijat / lisätiedot: Eija-Inkeri Kailassuo, puh. 050 514 5076 Sanna Svahn, puh.
LisätiedotTerveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo
Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten
LisätiedotHelsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (7) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (7) 42 Sosiaali- ja terveyslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Hakasen aloitteesta ympärivuorokautisen hoidon kehittämisestä HEL 2016-013842 T
LisätiedotOikeat palvelut oikeaan aikaan
Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti
21.10.2015 Sivu 1 / 1 4727/00.01.03/2014 96 Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien palvelujen riittävyyttä ja laatua koskeva arviointiraportti Valmistelijat / lisätiedot: Niina Savikko, puh. 043 825 3353 etunimi.sukunimi@espoo.fi
LisätiedotSOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito
SOPEUTTAMISTOIMENPITEET VUODELLE 2017 Ikääntyneiden hoiva ja huolenpito Palveluvaliokunta 20.6.2017 21.6.2017 Raija Inkala 1 Talouden toteuma: toukokuu 2017 (5kk) KOKO IKÄHOIVAN KOKONAISUUS/SISÄISET JA
LisätiedotKotihoito 24/7- akuuttitilanteet/liikkuvat tiimit ja moniammatillisuus Ritva Kanervo, avohoidon tulosyksikköjohtaja RASHKY
Kotihoito 24/7- akuuttitilanteet/liikkuvat tiimit ja moniammatillisuus 13.11.2018 Ritva Kanervo, avohoidon tulosyksikköjohtaja RASHKY Sisältö Akuuttitilanteet kotihoidossa Moniammatillisuus Kotipäivystys
LisätiedotKotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016
Kotihoidon ja ympärivuorokautisen hoidon asiakkaat, henkilöstö ja johtaminen 2016 Vanhuspalvelujen seuranta -tutkimuksen toimintayksikkökyselyn tuloksia 11.4.2017 Vanhuspalvelujen seuranta 2016 Sisältö
LisätiedotSOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa
SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN TILANNEKESKUS -odottamattomia kohtaamisia, ajanhermolla akuuttitilanteissa SOTE-TIKE HANKE 2017-2018 Geriatripäivät 2018 Heli Mattila geriatrian asiantuntijalääkäri, palvelupäällikkö
LisätiedotAkuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu Järvenpää
Akuutti arviointi- ja kotikuntoutusyksikkö (AAKU) Kesäkuu 2017 Järvenpää 12.6.2017 Taustaa.. Tehostettu kotihoito organisoitiin Vantaalla uudelleen 1.1.2017 alkaen: kotisairaala ja kotihoidon yöhoito siirtyivät
LisätiedotVANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA
29.8.2013 VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN VISIOT LAHDESSA VALVANNE SYMPOSIUM - HYVÄN VANHUUDEN PUOLESTA 26.8.2013 Ismo Rautiainen Vanhusten palvelujen ja kuntoutuksen johtaja Lahden sosiaali- ja terveystoimiala
LisätiedotToimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä
Toimintasuunnitelma akuuttivuodeosastohoidon ja siihen liittyvien hoitoprosessien tuottamiseksi Päijät-Hämeessä Seminaari 27.8.2014 Johdanto Terveyskeskussairaaloiden rooli on muuttunut koko maassa. Tavoitteena
LisätiedotEsperi Care Anna meidän auttaa
Esperi Care Anna meidän auttaa Esperi palvelee, kasvaa ja kehittää. Valtakunnallinen Esperi Care -konserni tarjoaa kuntouttavia asumispalveluja ikääntyneille, mielenterveyskuntoutujille ja vammaispalvelun
LisätiedotKOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava
KOTIKUNTOUTUS EKSOTESSA 2010-2015 Kuntoutus ikääntyneen tukena palvelupolun joka vaiheessa 20.10.2015 Riikka Lehmus, kotikuntoutuksen vastaava Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin kotikuntoutus (EKSOTE)
LisätiedotLähtökohdat talousarvion valmisteluun
Lähtökohdat talousarvion valmisteluun Tilaajajohtaja Kari Hakari Kaupunginvaltuuston talous- ja strategiaseminaari 5.5.2014 Toimintaympäristö 2 Väestö Väestön kasvun osatekijät 3500 3000 2500 2000 1500
LisätiedotKehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke
Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa I&O kärkihanke Päijät-Hämeen Omaishoitajat ja Läheiset ry Anu Olkkonen-Nikula Muutosagentti, Ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja
LisätiedotKehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa
Sn Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa 1 18.1.2017 Tavoitteet Asiakas keskiössä Vaikuttavat ja toimintakykyä ylläpitävät toimintatavat ovat käytössä ja asiakkaiden
LisätiedotKotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto
Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,
LisätiedotMarttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016
Marttilan kunnan suunnitelma ikääntyneen väestön tueksi vuosille 2013-2016 Ikäihmisten palveluiden tulevaisuuden visio Osallistava ja turvallinen Osallistava ja turvallinen kunta, joka tarjoaa ikäihmisille
LisätiedotIÄKKÄIDEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVAPALVELU JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2014 LUKIEN
Pirkkalan yhteistoiminta-alue Vanhusten palvelut 1 (8) IÄKKÄIDEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVAPALVELU JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2014 LUKIEN id: 404395 2 (8) SISÄLTÖ 1.
LisätiedotSosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 ovk Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 ovk Terveyspalvelut
JOENSUU Hallinto- ja talouspalvelut Sosiaali- ja potilasasiamiesten yhteydenotot pl. ESH PKSSK 459 446 459 Velkaneuvonnan yhteydenotot 1 946 1 830 1 946 Terveyspalvelut Vastaanotto Avohoito- / vastaanottoasiaaat
Lisätiedotyli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,6 %
ROVANIEMI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 61 551 16,6 % 67 659 69 617 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 10 175 (17%) 16
LisätiedotMielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen
Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain
Lisätiedot