VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT"

Transkriptio

1 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Sallan kunta Sosiaali- ja terveyslautakunta SAS-työryhmä 2015

2 VANHUSTEN PALVELUASUMISEEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEEN HOITOON PÄÄSYN KRITEERIT Palveluasumiseen tai ympärivuorokautiseen hoitoon siirtymisen lähtökohtana on, että kotona asumista tukevat palvelut on arvioitu ja käytetty. Sallan ikäihmisten hyvinvointisuunnitelman päämääränä on muun muassa, että ikäihmiset saavat asua turvallisesti omassa kodissaan mahdollisimman pitkään. Oikein porrastettuun ympärivuorokautiseen asumiseen siirrytään, kun muut hoitomuodot eivät enää riitä. Yleisten kriteerien tarkoituksena on luoda puitteet päätöksentekoprosessille ja sopia sekä kuvata sijoitusperusteita. Moniammatillinen työryhmä (SAS-ryhmä) tekee jokaisesta hakijasta yksilöllisen ja kattavan arvion. Kun tarve tuettuun palveluasumiseen tai ympärivuorokautiseen hoitoon täyttyy, niin asiakas tai hänen läheisensä ottaa yhteyttä vanhustyön johtajaan, jolta saa hakemuksen asumispalveluihin. Vanhustyön johtaja pyytää kotihoidon henkilöä tekemään palvelutarpeen arvioinnin ensikäynnin asiakkaan luokse. Käynnin tarkoitus on iäkkään henkilön sosiaali- ja terveydenhuollon, sekä muiden hänen hyvinvointiaan, terveyttään, toimintakykyään ja itsenäistä suoriutumista tukevien palvelujen tarpeen selvitys kokonaisvaltaisesti. Palvelutarpeen arviointi tehdään yhdessä iäkkään henkilön ja tarvittaessa hänen läheistensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa. Arvioinnissa otetaan huomioon iäkkään henkilön fyysinen, kognitiivinen, psyykkinen ja sosiaalinen toimintakyky sekä ympäristönsä esteettömyyteen, asumisensa turvallisuuteen ja lähipalvelujen saatavuuteen liittyvät tekijät. Arvioinnin apuvälineinä käytetään erilaisia toimintakykymittareita ja RAVA-indeksiä. Sallan periaatteet noudattavat Sosiaali- ja terveysministeriön Ikäihmisten palvelujen laatusuositusta (STM:n julkaisuja 2008:3). Mikäli kriteerit palveluasumiseen tai ympärivuorokautiseen hoitoon täyttyvät, hakemus asetetaan ns. sijoituslistalle. Hoitopaikkojen tarve on yleensä suurempi kuin vapaiden asumispaikkojen lukumäärä ja hakijat joutuvat yleensä odottamaan asumispaikkaan pääsyä. Palveluasumispaikan tai pitkäaikaisen hoitopaikan vapauduttua moniammatillinen työryhmä arvioi sijoituslistalla olevista kiireellisimmän palveluasunnon tarvitsijan. Vanhustyön johtaja tekee palveluasumispäätöksen. Jos hakemuksen jättänyt asiakas ei vastaanota hänelle tarjottua palveluasumispaikkaa, poistuu hänen hakemuksensa palveluasumisjonosta. Mikäli tarve palveluasumiseen syntyy uudelleen myöhemmin, tulee hakijan tehdä uusi hakemus. Mikäli kriteerit palveluasumiseen tai ympärivuorokautiseen hoitoon eivät täyty, hakija ei vielä aktiivisesti jonota pääsyä mihinkään hoitopaikkaan. Hakemukset arvioidaan uudelleen, kun hakijan fyysinen, psyykkinen tai sosiaalinen tilanne muuttuu. Hakijalle ilmoitetaan, onko hakemus hyväksytty ja ns. jonossa. Päätös voi olla myös kielteinen. Päätökset ovat valituskelpoisia. Kriteerien avulla voidaan tehdä suosituksia siitä, mikä olisi oikea ja tarkoituksenmukainen sijoittamispaikka ikääntyneelle. Mikäli henkilön toimintakyvyssä tapahtuu sijoittumisen jälkeen muutos, voidaan arvioiden perusteella tehdä uusi suositus hänen tarpeitaan vastaavasta asuin/hoitopaikasta (esim. tukiasunnosta tehostettuun palveluasumiseen). Seuraavilla sivuilla kriteerit tarkennettuina.

3 Asiakkaalla tarve/halu palveluasumiseen tai ympärivuorokautiseen hoitoon Yhteys vanhustyönjohtaja Terttu Hannulaan Yhteys kotisairaanhoitoon -palvelutarpeen arviointi Tarve tehostettuun palveluasumiseen, tehdään hakemus palveluasumiseen / tehostettuun palveluasumiseen Ei tarvetta palveluasumiseen / tehostettuun palveluasumiseen, mahdollisuus tehostetumpaan kotihoitoon Ei tarvetta palveluasumiseen /tehostettuun palveluasumiseen, mahdollisuus muuttaa lähemmäs palveluja Hakemus tulee SAS ryhmän käsittelyyn Hakemusta ei hyväksytä, tehdään kielteinen valituskelpoinen päätös Hakemus hyväksytään, asiakas asetetaan palveluasumisen jonoon. Ei ympärivuorokautiseen palveluasumiseen (Museotien tukiasunnot, Hannunpiha, Ruuhenranta, Kullerokoti Dementiapalveluasumiseen (Kinttalan koti) Tehostettuun palveluasumiseen (palvelukoti, Hopeaharjun palveluasunnot) Kun asumispaikka vapautuu, sitä tarjotaan asiakkaalle -jos asiakas ei vastaanota tarjottua paikkaa, niin hänen hakemuksensa poistuu jonosta

4 EI-YMPÄRIVUOROKAUTINEN PALVELUASUMINEN Museotien tukiasunnot ja Kullerokoti (kunta) sekä Hannunpiha ja Ruuhenranta (Vanhusten tukiyhdistys ry, joka voi itse valita asukkaansa) - henkilö tarvitsee jokapäiväisistä henkilökohtaisista toimista selviytyäkseen useita hoivakäyntejä vuorokaudessa, mutta selviytyy pääasiallisesti yhden ihmisen avustamana eikä tarvitse ympärivuorokautista valvontaa - hyötyy vielä itsenäisestä asumisesta ja yhteisöllisyydestä - liikkuu itsenäisesti apuvälineen (kävelykeppi, rollaattori, pyörätuoli) kanssa tai ilman -muisti voi olla lievästi alentunut eikä ole taipumusta karkailla - turvattomuus - käytösoireita, jotka ovat hallittavissa - avunsaanti öisin voidaan turvata kotihoidon yöhoidolla tai turvapuhelimella, myös ovihälyttimet mahdollisia - RAVA-testin tulos sijoitusvaiheessa TEHOSTETTU, YMPÄRIVUOROKAUTINEN PALVELUASUMINEN Hopeaharjun palveluasunnot, Hopeaharjun hoivaosasto, Sallan Palvelukoti - henkilö tarvitsee jokapäiväisistä henkilökohtaisista toimista selviytyäkseen useita hoivakäyntejä vuorokaudessa - jatkuva avuntarve päivittäisissä toiminnoissa - tarvitsee sairaanhoidollista apua - tarvitsee yöhoitoa tai seurantaa - on taipumusta karkailla - tarvitsee jatkuvaa ympärivuokautista huolenpitoa oman tai muiden turvallisuuden takaamiseksi - RAVA-testin tulos yli 2.6 sijoitusvaiheessa - mahdollista asua sijoituspaikassa elämän loppuun asti

5 PALVELUASUMINEN Kinttalankodissa - henkilöllä on diagnosoitu keskivaikea tai vaikea dementia - avuntarve johtuu pääasiassa dementoivasta sairaudesta - on taipumus karkailla - tarvitsee jatkuvaa ympärivuorokautista huolenpitoa oman tai muiden turvallisuuden takaamiseksi - liikkuu itsenäisesti tai apuvälineen (kävelykeppi, rollaattori, pyörätuoli) kanssa, siirtymiset pääasiallisesti yhden henkilön avustamina - hyötyy yhteisöllisyydestä - RAVA sijoitusvaiheessa

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.

Hoidonporrastuksen kriteerit JJR 10.3.2010. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3. KOTIHOIDON JA HOIDONPORRASTUKSEN KRITEERIT 2010 JJR KUNNISSA Hyv./ perusturvalautakunta 18.3.2010 YLEISTÄ Kotona asumista tuetaan ensisijaisesti tukipalvelujen avulla (ateria-, turva- ja kuljetuspalvelu).

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 2015 SUONENJOEN KAUPUNKI VANHUSTEN ASUMISPALVELUJEN KRITEERIT 1 Yleiset periaatteet Suonenjoen kaupungin vanhuspalvelut tuottavat ja järjestävät sosiaalihuoltolain ( :t 17, 22, 23, 24 ja 25) mukaisia asumispalveluja

Lisätiedot

Kyh Kyh liite 10. SAS - RYHMÄN TOIMINTA JA ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN Ikäihmisten linja

Kyh Kyh liite 10. SAS - RYHMÄN TOIMINTA JA ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN Ikäihmisten linja Kyh 15.12.2009 122 Kyh liite 10 SAS - RYHMÄN TOIMINTA JA ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN Ikäihmisten linja 1 Perusturvakuntayhtymä Karviaisen Ikäihmisten linjan tavoite on täysipainoisen elämän mahdollistaminen

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet Perusturvalautakunta 17.12.2013 167, Liite 2. Kiteen kaupunki Ikäihmisten asumispalvelut ja myöntämisperusteet 1 Ikäihmisten asumispalvelut Lyhytaikainen asuminen Lyhytaikaisella asumispalvelulla pyritään

Lisätiedot

Ikäneuvo Työryhmä kokous

Ikäneuvo Työryhmä kokous Ikäneuvo Työryhmä 2 12.4.2017 kokous 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka eivät selviydy kotona arkielämän toiminnoissa itsenäisesti, omaisten tuella

Lisätiedot

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN

Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Liite 4 / johtokunta 17.11.2014 SEUDULLINEN SAS -TOIMINTA HOIDON JA HOIVAN PALVELUISSA 1.1.2015 ALKAEN Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. SAS työryhmän tehtävät... 1 3. Asumispalvelun hakeminen, asiakkaan

Lisätiedot

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut

Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Ylä-Savon SOTE kuntayhtymä HOITO- JA HOIVAPALVELUT Asumispalvelut Asumispalvelut Laatija: Tarja Huttunen Hyväksyjä: Palvelutasomääritykset ja myöntämisperusteet Sisältö 1. SÄÄDÖKSET 2 2. KÄSITTEET 2 3.

Lisätiedot

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit

Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit Ikäneuvo-hanke Asiakasohjauksen kokeiluun osallistuvien kuntien yhteiset kotihoidon ja tukipalvelujen kriteerit 1 Kotihoito yhteiset kriteerit 1/2 Kotihoitoa järjestetään eri-ikäisille asiakkaille, jotka

Lisätiedot

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI

PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI PALVELUTARPEEN MONIPUOLINEN ARVIOINTI Asiakasohjauspäällikkö Kaisa Taimi Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitäminen/ Tilaajaryhmä/ Tampereen kaupunki LAKI IKÄÄNTYNEEN VÄESTÖN TOIMINTAKYVYN TUKEMISESTA SEKÄ

Lisätiedot

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja

Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta. 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja Ohjeistus lääkäreille Helsingin SAPja SAS-toiminnasta 10.09.2012 Merja Iso-Aho, kotihoidon ylilääkäri & Riina Lilja, SAS-prosessin omistaja 1 SAP-SAS, mitä se on? SAP (Selvitys, Arviointi, Palveluohjaus)

Lisätiedot

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET

YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIVAN PALVELUT JA MYÖNTÄMISPERUSTEET Hyväksytty perusturvalautakunta 20.5.2015 73 Päivitetty Sijainti http://www.nokiankaupunki.fi/palvelut/perusturva_ja_terveys/ vanhukset/asumispalvelut/

Lisätiedot

PALVELUASUMISEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEN

PALVELUASUMISEN JA YMPÄRIVUOROKAUTISEN Hakemus on saapunut Hakemus on käsitelty SAS-ryhmässä Hakemuksen kaikki kohdat on täytettävä huolellisesti ja täydellisesti. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet: (alleviivatkaa kutsumanimi) Nykyinen

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN

VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN VANHUSTEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.4.2015 ALKAEN PITKÄAIKAINEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOITO JA HUOLENPITO Lainsäädännöllinen perusta ja kaupungin vanhustyön

Lisätiedot

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut

kotihoito palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut MYÖNTÄMISPERUSTEET kotihoito palveluasuminen tehostettu palveluasuminen laitoshoito tukipalvelut Sisällys 1. Kotihoidon myöntämisperusteet.3 2. Palveluasumisen myöntämisperusteet 5 3.Tehostetun palveluasumisen

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO

IKÄIHMISTEN PERHEHOITO IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Palveluvaliokunta Raija Inkala 15.10.2014 PERHEHOIDOSTA YLEISTÄ tarkoitetaan henkilön hoidon, hoivan tai muun ympärivuorokautisen huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELUT SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN PITKÄAIKAISEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON MYÖNTÄMINEN

IKÄIHMISTEN PALVELUT SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN PITKÄAIKAISEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON MYÖNTÄMINEN Liite 6/ Petula 19.3.2015 25 IKÄIHMISTEN PALVELUT SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISEN PITKÄAIKAISEN YMPÄRIVUOROKAUTISEN HOIDON MYÖNTÄMINEN Perusturvalautakunta 19.3.2015 25 2 (6) 1. Yleiset periaatteet ennen ympärivuorokautisen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden. ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden. ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet 2016 Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO,

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVAPALVELU JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2014 LUKIEN

IÄKKÄIDEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVAPALVELU JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2014 LUKIEN Pirkkalan yhteistoiminta-alue Vanhusten palvelut 1 (8) IÄKKÄIDEN YMPÄRIVUOROKAUTINEN HOIVAPALVELU JA SEN MYÖNTÄMISPERUSTEET PIRKKALAN YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2014 LUKIEN id: 404395 2 (8) SISÄLTÖ 1.

Lisätiedot

Tuen yleiset myöntämisperusteet

Tuen yleiset myöntämisperusteet Yleistä Omaishoidontukea koskeva laki (937/2005) tuli voimaan 1.1.2006. Laki korvasi sosiaalihuoltolaissa olleet omaishoidontukea koskevat säännökset sekä asetuksen omaishoidontuesta. Samaan aikaan myös

Lisätiedot

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?

Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia

Lisätiedot

Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014)

Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014) Kokemäen kaupunki Hakemus palveluasumis- ja hoitoyksikköihin (päiv. 17.12.2014) Kokemäen kaupungin alueella olevat kaupungin omat laitoshoidon ja palveluasumisyksiköt sijaitsevat Henrikinhovissa, joista

Lisätiedot

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon

Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon IKÄIHMISTEN PERHEHOITO Hoivaa ja huolenpitoa perheessä Ikäihmisten perhehoidolla tarkoitetaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä hänen kotinsa ulkopuolella LLKY:n valmentamassa ja hyväksymässä

Lisätiedot

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet

Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet Oma tupa, oma lupa Ikääntyneiden arjen hallinnan haasteet 24.2.2015 Rovaniemi Lakimies Timo Mutalahti Sininauhaliitto Asuminen ja päihteet Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden

Lisätiedot

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen

Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet alkaen Kotihoidon tukipalvelujen sisältö ja myöntämisen perusteet 1.1.2014 alkaen Ikäihmisten lautakunta 17.12.2013 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta...

Lisätiedot

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen

Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli. Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen Mielenterveyskuntoutujien asumispalvelut, Helsingin malli Nimi ovessa- hankkeen Helsingin kehittämisverkoston tapaaminen 11.5.2011 Raili Hulkkonen SAS-toiminnat aikuisten vastuualueen sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA

ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA 1 ASIAKKUUDEN PERIAATTEET ESPOON VANHUSTEN PALVELUJEN KOTIHOIDOSSA Toimintaohjeen tarkoituksena on antaa tietoa Espoon vanhusten palvelujen kotihoidon toimintaperiaatteista kuntalaisille, kotihoidon asiakkaille

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien

Lisätiedot

Kotihoidon kriteerit alkaen

Kotihoidon kriteerit alkaen Kotihoidon kriteerit 1.1.2017 alkaen Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soite Kotihoidon kriteerit Toimintakyky Palvelun tarve Palvelun määrä Palvelun tavoite Asioiden hoitoon liittyvissä

Lisätiedot

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue

Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue Hoiva vanhustenpalvelujen tulosalue TP 2013 TP 2014 TA2015 Henkilöstömäärä 1196 1134 1071 Toimintakulut 102,4 M 99,4M 97,8 M joista henkilöstökulut 54 M 52,4 M joista asumis- ja hoiva-palvelujen ostot

Lisätiedot

Koko kunta ikääntyneen asialla

Koko kunta ikääntyneen asialla 1 Kuka hoitaa ikäihmiset tulevaisuudessa? 21.9.2010 Rita Oinas palvelujohtaja Vanhuspalvelut Oulun kaupunki Koko kunta ikääntyneen asialla 2 Oulun kaupungin vanhustyötä ohjaa kaupungin strateginen tavoite,

Lisätiedot

Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015

Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015 Kuntayhtymähallitus 47 19.03.2015 Kuntayhtymähallitus 64 22.04.2015 Kuntayhtymähallitus 83 21.05.2015 Tehostetun palveluasumisen palvelusetelin hinnan määräytyminen 38/05.02.04/2015 KYHALL 47 Peruspalvelukuntayhtymä

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI. Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Ikäihmisten, muistisairaiden tai pitkäaikaissairaiden ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon asiakkuuskriteerit ja soveltamisohjeet 2017 Sisällys 1. YLEISTÄ... 3 2. LYHYTAIKAINEN HOITO,

Lisätiedot

Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät. asumispalveluilta Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1

Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät. asumispalveluilta Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Mitä valvontaviranomaiset edellyttävät sosiaalihuollon ll asumispalveluilta 12.8.2013 Ylitarkastaja Elina Uusitalo 1 Iäkkään henkilön palvelutarpeisiin vastaaminen, yleiset periaatteet Kunnan on järjestettävä

Lisätiedot

VANHUSPALVELUIDEN ASUMISPALVELUT; palvelukuvaus ja kriteerit

VANHUSPALVELUIDEN ASUMISPALVELUT; palvelukuvaus ja kriteerit 1/4 Perus 15.12.2014 108 liite 5 VANHUSPALVELUIDEN ASUMISPALVELUT; palvelukuvaus ja kriteerit 1.1.2015 alkaen (3.12.2014 LL ja MH) 1. Asumispalveluiden määritelmä Vanhuspalveluiden asumispalveluilla tarkoitetaan

Lisätiedot

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito

Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito Iäkäs ihminen, asuminen, hoito ja huolenpito RAI-seminaari 24.3.2011 Kirsi Kiviniemi TtT, kehittämispäällikkö Sisältö Ihmislähtöisen asumisen sekä hoidon ja huolenpidon yhdistäminen Iäkäs ihminen Asuminen

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2014 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen Jaana Aitta 8.12.2014 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.6.2010 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Saunapalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

ASUMISPAIKAN MYÖNTÄMISEN YLEISET KRITEERIT 1.4.2015

ASUMISPAIKAN MYÖNTÄMISEN YLEISET KRITEERIT 1.4.2015 ASUMISPAIKAN MYÖNTÄMISEN YLEISET KRITEERIT 1.4.2015 2 Sisältö 1. Johdanto... 3 2. Asumispaikan myöntämisen yleiset kriteerit... 4 3. Dementiayksikön paikan myöntämiskriteerit... 4 4. RAI-arviointi... 5

Lisätiedot

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI

TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 1 Kyh 17.5.2011 66 Kyh liite 1 Kyh 22.9.2011 105 Kyh liite 4 TYÖIKÄISTEN ASUMISPALVELUPAIKAN MYÖNTÄMINEN JA PÄÄTÖSPROSESSI 2 Sisällysluettelo Asumispalvelut 3 Asumispalveluiden hakeminen 3 Palvelutarpeen

Lisätiedot

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA

OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA OMAISHOIDON TUKI PELKOSENNIEMEN KUNNASSA Päivitetty 27.1.2015 1. LAINSÄÄDÄNTÖ Omaishoidon tuki perustuu lakiin omaishoidon tuesta (2.12.2005/937 ja 950/2006). Omaishoidolla tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Palvelutarpeen arviointi prosessi KKE ohjausryhmälle 4.4.2014 Tarja Viitikko Palvelutarpeen arviointi/ yhteyskeskus tavoitteena

Lisätiedot

JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS

JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS Sivu 1 / 5 JÄMSÄN VANHUSPALVELUIDEN PALVELUHAKEMUS Hakemuksen saapumispäivä: 1. MITÄ HAETAAN JAKSOHOITO, minkä verran jaksohoitoa haetaan: PALVELUASUMINEN (ei ympärivuorokautinen) RYHMÄKOTI(ei ympärivuorokautinen)

Lisätiedot

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa?

Nykyinen asumismuoto Omistusasunto Omakotitalo Rivitalo TK:n vuodeosasto Palvelutalo, mikä Asuu yksin Asuu yhdessä, kenen kanssa? Sivu 1 / 5 1. HAKIJAN TIEDOT Sukunimi Henkilötunnus Postinumero- ja toimipaikka Etunimet Kotikunta Puhelunnumero Sähköpostiosoite Siviilisääty Naimaton Avoliitossa Naimisissa Eronnut Leski Asuu erillään

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö 1 UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI Sosiaali- ja terveyskeskus Vanhustyö RAVA-MITTAUS UUDESSAKAUPUNGISSA VIIKOLLA 42/2016 Raija Yrttimaa Kirsi Routi-Pitkänen 10.1.2017 2 RAVA-TOIMINTAKYKYMITTARI RAVA-toimintakykymittari

Lisätiedot

IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA

IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI SULKAVALLA 5.11.2015 IÄKKÄIDEN PALVELUIDEN RIITTÄVYYDEN JA LAADUN ARVIOINTI 1.Taustaa 2.Väestön kehitys 3.Iäkkäiden henkilöiden tarvitsemien sosiaali-

Lisätiedot

Omavalvonta sosiaalihuollossa

Omavalvonta sosiaalihuollossa Omavalvonta sosiaalihuollossa 26.11.2013 Jaana Mäklin Vastuualuepäällikkö, TtM Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä / Jaana Mäklin Esityksen rakenne Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän

Lisätiedot

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet

Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Kodista palvelukotiin Palveluasumisen monet mahdollisuudet Johanna Sinkkonen Koti- ja erityisasumisen johtaja Järvenpään kaupunki Kolme kokeilua menossa: 1. tyhjillään oleva liikehuoneisto muutetaan asumiskäyttöön

Lisätiedot

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä

Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä Kuntien toiminta ja ennakointi ikääntyneiden kotona asumisen tukemisessa ja elinympäristöjen kehittämisessä 6.4.2017 Raija Hynynen Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ym.fi Ikääntyneiden asumisen

Lisätiedot

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen

Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen Koti palvelutalossa vai palvelut kotiin? koti- ja erityisasumisen johtaja Johanna Sinkkonen 2 Tarkoituksenmukaiset palvelut Toimiva asuminen Osallisuus yhteisön toimintaan Riittävä taloudellinen toimeentulo

Lisätiedot

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA

YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA YHTENÄISET KRITEERIT LÄNSI-POHJASSA VANHUSTEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET KOTIHOIDON KRITEERIT IKÄIHMISTEN SOSIAALIHUOLTOLAIN MUKAISTEN ASUMIS- JA HOIVAHOITOPALVELUJEN

Lisätiedot

Tilapäinen ateriapalvelu on mahdollinen esim. toipilasajan yhteydessä.

Tilapäinen ateriapalvelu on mahdollinen esim. toipilasajan yhteydessä. HANGON PERUSTURVALAUTAKUNNAN PERIAATTEET IKÄÄNTYNEIDEN, VAMMAISTEN JA PITKÄAIKAISSAIRAIDEN PALVELUJEN MYÖNTÄMISELLE Iäkkäiden palvelukeskuksen toiminta-ajatuksena on tukea iäkkäiden osallisuutta ja toimijuutta

Lisätiedot

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille

Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille Ikäystävällinen Kuopio - ohjelma vuosille 2009-2030 Tavoitteena hyvinvoinnin tasa-arvo Jokaiselle on turvattava oikeus hyvään vanhuuteen Valtakunnallinen Ikäihmisten palvelujen laatusuositus 2008 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo

Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Terveyttä ja hyvinvointia yhdessä! Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Risto ja Kotona kokonainen elämä Palvelutarpeen arviointi työpaja 1.4.2014 Kuusankoskitalo Kotona kokonainen elämä Ikäihmisten

Lisätiedot

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT

SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT 2014 SUONENJOEN KAUPUNKI PÄIVÄKESKUS KRITEERIT SUONENJOEN KAUPUNGIN PÄIVÄKESKUKSEN TOIMINTA-AJATUS: Iloa ja eloa ikääntyneen arkeen. Omien voimavarojen mukaan, yhdessä ja yksilöllisesti. PÄIVÄKESKUS JOHDANTO

Lisätiedot

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi

Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus. Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi Kotona asumisen järjestäminen ja palveluohjaus Rauha Heikkilä Kehittämispäällikkö, TtM Ikäihmisten palvelut -yksikkö Rovaniemi 16.11.2011 Jäsentely Ikääntyminen Suomessa Kotona asuminen Iäkkäiden kokemuksia

Lisätiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot

SOSIAALI- JA PERHEPALVELUT Palveluhakemus. HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet. Kotikunta. Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus Ammatti Osoite Postinumero Puhelinnumero Sähköpostiosoite Kotikunta Lähiomainen tai edunvalvoja, nimi- ja yhteystiedot Hakijan kotitaloudessa asuvien

Lisätiedot

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet

Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Kiteen kaupunki Kotihoidon palvelut ja myöntämisperusteet Perustuvalautaunta 17.12.2013 167, Liite 1 Kotihoito Kotihoidon palveluilla tarkoitetaan sosiaalihuoltolain (710/1982) ja sosiaalihuoltoasetuksen

Lisätiedot

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella?

Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Tilauksen ja tuottamisen läpinäkyvyys Mitä Maisema-malli toi esiin Tampereella? Maisema-seminaari 23.04.2009 Helsinki Tilaajapäällikkö Eeva Päivärinta Ikäihmisten palvelujen ydinprosessi Tampereen kaupunki

Lisätiedot

myöntämisen perusteet ja kriteerit Vanhustyön johtajien työkokous 25.2.2014 Leila Mukkala Ikäihminen toimijana hankkeen projektipäällikkö

myöntämisen perusteet ja kriteerit Vanhustyön johtajien työkokous 25.2.2014 Leila Mukkala Ikäihminen toimijana hankkeen projektipäällikkö Kotihoidon palveluiden myöntämisen perusteet ja kriteerit Vanhustyön johtajien työkokous 25.2.2014 Leila Mukkala Ikäihminen toimijana hankkeen projektipäällikkö TAUSTATIETOA VANHUSPALVELULAKI (2012) LAATUSUOSITUS

Lisätiedot

PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT B) OMAISEN/ YHTEYSHENKILÖN TIEDOT. Etunimet.

PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT B) OMAISEN/ YHTEYSHENKILÖN TIEDOT. Etunimet. PALVELU- JA ASUNTOHAKEMUS/ MATRIITI Hakemus on saapunut: 1(6) Caritas täyttää A) HAKIJAN HENKILÖTIEDOT Sukunimi Etunimet Henkilötunnus Puhelin Osoite Postinumero ja toimipaikka Sukunimi Etunimet Henkilötunnus

Lisätiedot

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY

MUSTIJOEN PERUSTURVA Mäntsälä - Pornainen OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY OMAISHOIDONTUEN MÄÄRITTELY Omaishoidontuella tarkoitetaan vanhuksen, vammaisen tai sairaan henkilön hoidon ja huolenpidon järjestämistä kotioloissa omaisen tai muun hoidetavalle läheisen henkilön avulla.

Lisätiedot

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut

Kotihoito kotona asumisen tueksi. Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito kotona asumisen tueksi Kotihoito ja tukipalvelut Kotihoito Kotihoitoon kuuluvat kotipalvelu ja kotisairaanhoito. Kotihoito auttaa silloin, kun turvallinen kotona asuminen edellyttää sosiaali-

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 %

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,2 % KOLARI 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 2030 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 3 840 23,2 % 4 168 4 247 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 901 (23%) 1 312 (32%) kasvu 411 hlöä 75

Lisätiedot

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15

Johtaminen työryhmän I kokous. Maanantaina klo 13-15 Johtaminen työryhmän I kokous Maanantaina 9.9.2013 klo 13-15 Hankkeen rooli Hankekunnan rooli Sitoutuminen työskentelyyn Tiedon välittäminen omassa organisaatiossa Oman nykytilan analysointi ja kuvaaminen

Lisätiedot

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin n IKÄIHMISTEN KUNTOUTTAVAN PÄIVÄTOIMINNAN MYÖNTÄMISPERUSTEET VUONNA 2016 Ikäihmisten kuntouttava päivätoiminta Ikäihmisten kuntouttavan päivätoiminnan Päivitetty: 14.12.2015 SISÄLLYSLUETTELO 1 Ikäihmisten

Lisätiedot

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen

Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen LAPUAN KAUPUNKI HAKEMUS 1 (5) Hakemuksen täyttöpäivä: Hakemuksen saapumispäivä: Kotihoito Hoivaosasto Pienkoti Saarenpääkoti (erillinen hakemus) Tehostettu palveluasuminen Asiakastiedot Asiakkaan suostumus

Lisätiedot

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto

Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet. Johdanto Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet 1 (5) Kotihoidon sisältö ja myöntämisperusteet Johdanto n ja Imatran kaupungin kotihoidon toiminta perustuu lakiin sosiaalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista,

Lisätiedot

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous

Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli. 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous Ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon (YAH) palveluseteli 12.5.2014 Vanhusneuvoston kokous YAH:n asiakkuus Asiakas on oikeutettu ympärivuorokautisen asumisen ja hoidon palveluihin silloin, kun asiakas

Lisätiedot

Pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon myöntämisen kriteerit Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ydinprosessissa

Pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon myöntämisen kriteerit Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ydinprosessissa TAMPERE 1 (13) Pitkäaikaisen ympärivuorokautisen hoidon myöntämisen kriteerit Ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisen ydinprosessissa Ikäihmisten palvelujen lautakunta 14.5.2014 TAMPERE 2 (13) 1. Palvelujen

Lisätiedot

SIILINJÄRVEN KUNTA. Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet alkaen

SIILINJÄRVEN KUNTA. Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet alkaen SIILINJÄRVEN KUNTA Hoiva- ja vanhuspalveluiden lyhytaikaishoidon myöntämisperusteet 1.5.2017 alkaen Sisältö Hoiva- ja vanhuspalvelut...1 Hoiva- ja vanhuspalveluiden termit...2 Lyhytaikaishoito...3 Lyhytaikaishoidon

Lisätiedot

Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä. Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala

Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä. Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala Ikääntyneiden palvelut LLKY:ssä Hoivatyönjohtaja Mervi Latomäki Kotihoidon johtaja Eila Runsala Ikääntyneiden palveluiden tavoite Tavoitteena on tukea asiakkaan terveyttä, hyvinvointia, itsenäistä toimintakykyä

Lisätiedot

23.2.2015. Ikäihmisten toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi Etelä-Kymenlaaksossa

23.2.2015. Ikäihmisten toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi Etelä-Kymenlaaksossa 23.2.2015 Ikäihmisten toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi Etelä-Kymenlaaksossa Etelä-Kymenlaakso / Toimintakyvyn ja palvelutarpeen arviointi-työryhmä Päivitetty 23.1.2015 2 SISÄLLYS Liitteet:...

Lisätiedot

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5)

OMAISHOIDONTUKIHAKEMUS 3(5) 1(5) Hakemus saapunut Kotikäynti Tiimin käsittely Hoidettavan henkilötiedot Nimi Lähiosoite Henkilötunnus Postinumero Postitoimipaikka Puhelinnumero Lähiomainen, nimi ja puhelinnumero Puoliso Tytär/Poika

Lisätiedot

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT:

PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: PALVELUSETELI PALVELUASUMISEEN PALVELUSETELITASOT JA HINNAT: Kuvaus palveluasumisen ja tehostetun palveluasumisen asiakkaiden hoidon, hoivan ja palveluiden tasoista. PALVELUTASO 1 Asiakas suoriutuu päivittäisistä

Lisätiedot

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT

KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT KOTONA PÄRJÄÄMISTÄ TUKEVAT PALVELUT JA TALOUDELLISET TUKIMUODOT Kelan kautta haettavia etuuksia: Osittain tai kokonaan korvattavat lääkkeet Eläkettä saavan hoitotuki Eläkkeen saajan asumistuki LÄÄKEKORVAUKSET

Lisätiedot

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro

Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Lähijohtaja toiminnan kehittäjänä ja hoidon laadun turvaajana IKÄIHMISEN KUNTOUTUMISTA EDISTÄVÄN TOIMINNAN JOHTAMINEN koti- ja ympärivuorokautisessa hoidossa Pia Vähäkangas Katriina Niemelä Anja Noro Kirjan

Lisätiedot

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä?

Sukunimi ja etunimet Henkilötunnus. Osoite Puhelin. Osoite. Pystyttekö käyttämään julkisia liikennevälineitä? HAMINAN KAUPUNKI Ikäihmisten palvelut Kotihoitokeskus Pikkuympyräkatu 3 49400 HAMINA P. 0400 801 831 KULJETUSPALVELUHAKEMUS Sosiaalihuoltolain mukainen kuljetuspalvelu Saap.pv Dnro HAKIJA Sukunimi ja etunimet

Lisätiedot

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset

Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Sosiaalihuollon ajankohtaiset uudistukset Vanhuspalvelulaki Laki ikääntyneen väestön toimintakyvyn tukemisesta sekä iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 - voimaan 1.7.2013 Kuntamarkkinat

Lisätiedot

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut:

Vammaispalvelut Kelhänkatu JÄMSÄ Hakemus saapunut: 1 Jämsän kaupunki HAKEMUS Sosiaali- ja terveystoimi OMAISHOIDON TUKI Vammaispalvelut Kelhänkatu 3 42100 JÄMSÄ Hakemus saapunut: Omaishoidon tuen myöntäminen perustuu lakiin omaishoidon tuesta (937/2005)

Lisätiedot

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm.

Hakemus saapunut pvm. Käsittelijä Päätös pvm. Kainuun maakunta kuntayhtymä Omaishoidontukihakemus Sosiaali- ja terveystoimiala O Kehitysvammaisen hoitoon Perhepalvelut O Vaikeavammaisen hoitoon Vanhuspalvelut O Vanhuksen hoitoon yli 65 v. Organisaatio

Lisätiedot

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje

Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI. Omaishoidon tuen ohje Sosiaalilautakunta 5.5.2015 27 NURMEKSEN KAUPUNKI Omaishoidon tuen ohje SISÄLLYS 1. Yleistä... 1 2. Omaishoidon tuen myöntäminen... 1 2.1. Tuen hakeminen... 1 2.2. Tuen myöntämisedellytykset... 1 3. Hoitopalkkio...

Lisätiedot

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen

Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS Neuvotteleva virkamies Päivi Voutilainen Lainsäädännölläkö toimivaa arkea ikäihmisille? Ikääntyvän arki / TERVE-SOS 2010 20.5.2010 Neuvotteleva virkamies Onko informaatio-ohjauksella tulevaisuutta? Suosituksen tavoitteena on lisätä ikäihmisten

Lisätiedot

Opas omaishoidontuesta

Opas omaishoidontuesta Opas omaishoidontuesta 1 2 Omaishoito Omaishoito on hoidettavan kotona tapahtuvaa hänen henkilökohtaista hoitoa. Omaishoitajana voi toimia hoidettavan avo- tai aviopuoliso, vanhempi, lapsi tai muu hoidettavalle

Lisätiedot

Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella

Ympärivuorokautinen hoito OYS-ERVA-alueella 1.4.2 Ympärivuorokautinen hoito OYSERVAalueella Sanna Salmela, projektipäällikkö Suvi Helanen, hankesuunnittelija Projekti: Järjestämissuunnitelman toteutusta tukeva työnjako ja laitospaikat Tausta ja

Lisätiedot

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä)

yli 65 v ennuste 2030 ennuste 2040 ( Tilastokeskus) ,1 % (544 hlöä) MUONIO 1. Taustatietoa Väestö yli 65 v. 2014 ennuste 2030 ennuste 2040 (31.12.2014 Tilastokeskus) 2 375 22,1 % (544 hlöä) 2 313 2 297 Ikääntyneiden määrä (lkm) 2013 2030 Kasvu 65 täyttäneet 527 (22%) 658

Lisätiedot

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN

KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET ALKAEN KOTIHOIDON TUKIPALVELUJEN SISÄLTÖ JA MYÖNTÄMISEN PERUSTEET 1.1.2012 ALKAEN SISÄLLYSLUETTELO 1. Ateriapalvelu... 3 2. Kylvetyspalvelu... 4 3. Kauppapalvelu... 4 4. Päiväkeskustoiminta... 4 5. Kuljetuspalvelu...

Lisätiedot

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013

Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Ikäihmisten palvelurakenteen haasteet ja kehittämiskohteet väestöennusteiden ja nykyisen palvelurakenteen näkökulmasta 31.1.2013 Tuula Kärkkäinen sh yamk Sosiaali- ja terveydenhuollon kehittäminen ja johtaminen

Lisätiedot

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA

MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEONGELMAISTEN ASUMISPALVELUISTA Sosiaali- ja terveystoimen vastuu: -Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 21 :n mukainen asumispalvelu tarkoittaa kokonaisuutta, jossa asunto ja asumista

Lisätiedot

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen

Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen 1 Sosiaali- ja terveystoimiala Koti- ja laitoshoidon palvelut Ikäihmisten päivätoiminnan toimintamalli 1.6.2014 alkaen Sosiaali- ja terveyslautakunta 16.4.2014 36 2 Ikäihmisten päivätoiminnan tarkoitus

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ

PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ PAIKALLISEN TYÖRYHMÄN KOKEMUKSIA JA UUSIA NÄKÖKULMIA LAHDEN HISSI ON KIINTEISTÖN KEHITTÄMISTÄ Valtakunnallinen hissiseminaari Lahdessa 08.05.2014 Ari Juhanila Asuntoasiainpäällikkö Hissi on kiinteistön

Lisätiedot

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija

Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Anitta Mikkola, kotihoidon osastonhoitaja, Ikäihminen toimijana kehittämisjakson vetäjä Sodankylän hyvinvointisuunnitelman laatija Väestökehitys - painopiste ennaltaehkäisevään työhön, hyviä vuosia kotona

Lisätiedot

Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen

Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen Hoiva-asumista palvelutaloissa ja vanhainkodeissa. Hoiva-asuminen Hoiva-asuminen Hoiva-asumisen tehtävänä on tarjota 65 vuotta täyttäneille eritasoista tuettua asumista tarvitseville henkilöille kodinomaista

Lisätiedot

IKÄIHMISTEN PALVELURAKENNEMUUTOS. Tiedotustilaisuus 18.9.2013

IKÄIHMISTEN PALVELURAKENNEMUUTOS. Tiedotustilaisuus 18.9.2013 IKÄIHMISTEN PALVELURAKENNEMUUTOS Tiedotustilaisuus Sairaalasta kotiin - kotihoito on ikäihmisten palvelujen perusta Laitostavasta rakenteesta siirrytään kotona pärjäämistä ja itsehoitoisuutta tukevaan

Lisätiedot

Säännöllisessä kotihoidossa olevien asiakkaiden toimintakykyä, palvelutarvetta ja terveydentilaa seurataan Rai -arviointimenetelmällä.

Säännöllisessä kotihoidossa olevien asiakkaiden toimintakykyä, palvelutarvetta ja terveydentilaa seurataan Rai -arviointimenetelmällä. KOTIHOIDON MYÖNTÄMISKRITEERIT 1. KRITEERIEN TARKOITUS Kotihoidon kriteerien tarkoitus on selkiyttää säännöllistä kotipalvelua, kotisairaanhoitoa ja/tai kotihoidon tukipalvelujen kohdentamista. Palvelujen

Lisätiedot

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko

Kohta 2. Omaishoidon tuen hakeminen, käsittely ja päätöksenteko Hallitus 64 11.03.2015 Omaishoidon tuen kriteerit 2015 251/05.12.00.01/2015 EKSTPHAL 64 Eksoten yhtenäiset omaishoidon tuen myöntämisperusteet ovat olleet käytössä vuoden 2010 alusta. Myöntämisperusteita

Lisätiedot

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää)

(Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1 OMAISHOIDON TUEN MYÖNTÄMISPERUSTEET 1.1.2015 alkaen (Tässä ohjeessa kunta tarkoittaa Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveysyhtymää) 1. Omaishoidon tuen perusteet Laki omaishoidon tuesta (937/ 2005) Asiakasmaksulaki

Lisätiedot

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory

Mtp jory , Aikuisten sosiaalipalvelujen jory Peso Jory ESPOON MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN JA AIKUISTEN SOSIAALIPALVELUJEN YMPÄRIVUOROKAUTISTEN LAITOS-JA ASUMISPALVELUIDEN VALVONTARAPORTTI 2015 Mtp jory 23.2.2016, Aikuisten sosiaalipalvelujen jory 23.3.2016

Lisätiedot

Valtuustoaloite: Toimenpideohjelman laatiminen ympärivuorokautiseen hoitoon jonottavien vanhusten jonotusajan rajaamiseksi alle kolmeen kuukauteen

Valtuustoaloite: Toimenpideohjelman laatiminen ympärivuorokautiseen hoitoon jonottavien vanhusten jonotusajan rajaamiseksi alle kolmeen kuukauteen Maakuntavaltuusto 80 15.06.2009 Sosiaali- ja terveyslautakunta 269 14.10.2009 Maakuntahallitus I 257 26.10.2009 Valtuustoaloite: Toimenpideohjelman laatiminen ympärivuorokautiseen hoitoon jonottavien vanhusten

Lisätiedot