SAVONLINNAN KOTIHOIDON TOIMIVUUS ASIAKKAIDEN NÄKÖKULMASTA

Transkriptio

1 Piia Kapanen & Jonna Makkonen H253KNT/S2 SAVONLINNAN KOTIHOIDON TOIMIVUUS ASIAKKAIDEN NÄKÖKULMASTA Opinnäytetyö Hoitotyön koulutusohjelma Toukokuu 2006

2 KUVAILULEHTI Opinnäytetyön päivämäärä Tekijä(t) Piia Kapanen Jonna Makkonen Koulutusohjelma ja suuntautuminen sairaanhoitaja Nimeke Savonlinnan kotihoidon toimivuus asiakkaiden näkökulmasta Tiivistelmä Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa kotisairaanhoidon ja kotipalvelun yhteisten asiakkaiden käsityksiä palvelujen toimivuudesta ja heidän kotona selviytymistään. Kohdejoukko koostui savonlinnalaisista vuotiaista kotona asuvista vanhuksista. Yhteensä haastattelimme 33 kotihoitoasiakasta tutkimustamme varten. Tutkimusmenetelmät olivat sekä kvantitatiivisia että kvalitatiivisia. Aineiston keruumenetelmänä käytimme kyselylomaketta, jonka avulla haastattelimme asiakkaita. Kyselylomake koostui sekä valmiiksi laadituista, strukturoiduista kysymyksistä, jossa oli vastausvaihtoehdot valmiina sekä yhdestä avoimesta kysymyksestä. Määrällisen aineiston analyysi tapahtui SPSS:n avulla. Avoimen kysymyksen käsittelimme sisällön analyysiä hyväksi käyttäen. Taustatietoihin liittyvät tarkentavat kysymykset luetteloitiin ja kirjattiin tuloksiin. Tutkimuksessa selvisi, että jokaisella haastateltavalla oli ainakin yksi sairaus, joka heikensi heidän toimintakykyään ja päivittäistä kotona selviytymistä itsenäisesti. Tämän vuoksi kaikki henkilöt tarvitsivat apua erilaisissa päivittäisissä toiminnoissa. Tutkimuksessa selvisi myös, että haastatellut olivat melko tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Ainoastaan kotipalvelun kodinhoidollisten tehtävien karsiminen aiheutti kritiikkiä vanhusten keskuudessa. Puolet haastatelluista oli huomannut yhteistyötä kotipalvelun ja kotisairaanhoidon välillä. Yhteistyö näkyi asiakkaalle lähinnä silloin, kun hänen vointi tai asioiden hoitaminen sitä vaati. Lähes jokainen haastateltava toivoi, että saisi asua mahdollisimman pitkään kotona erilaisten palvelujen turvin. Lisäksi moni toivoi perinteisten kodinhoidollisten tehtävien palauttamista, kun tulevaisuudessa oma vointi kuitenkin heikkenee, eikä kaikilla ole mahdollista saada apua läheisiltä. Asiasanat (avainsanat) kotihoito, kotipalvelu, kotisairaanhoito, asiakastyytyväisyys Sivumäärä Kieli URN 32 s. + 9 liitesivua suomi URN:NBN:fi:mamkopinn Huomautus (huomautukset liitteistä) Ohjaavan opettajan nimi Leena Uosukainen Opinnäytetyön toimeksiantaja Savonlinnan kotipalvelu Savonlinnan kotisairaanhoito

3 DESCRIPTION Date of the bachelor's thesis Author(s) Piia Kapanen Jonna Makkonen Degree programme and option Degree programme of nursing, registered nurse Name of the bachelor's thesis Home care and its functionality from the clients point of view in the Town of Savonlinna Abstract The purpose of the study was to describe how the clients of the home care, including both home help service and home nursing, see the functionality of the services they get as well as their survival at their home environment. The target group consisted of old people between ages who live at home in Savonlinna and we interviewed 31 people. The research method is both quantitative and qualitative and the data were collected by using a controlled inquiry. We interviewed the clients from the home care with a structured questionnaire. There was also one open question in the questionnaire which we analysed by using content analysis. The data were analysed mainly with SPSS. Other specified questions were listed and written down in the results. The results showed that all the clients had at least one illness which debilitated their capacity and survival at the home environment and that s why everyone of them needed some kind of help every day. The results also showed that the interviewed were quite satisfied with the services they receive. Only the decrease of some home services given by home help service caused some criticism among the old people. Over a half of the interviewed had seen some cooperation between the home help service and home nursing especially in the situations when the clients state of health demanded cooperation. Nearly every respondent hoped that they could live at the home environment with the help of different kinds of services as long as possible. Many of the interviewed also said that they wanted the traditional home services back in the future. Subject headings, (keywords) Homecare, home help service, home nursing, client satisfaction Pages Language URN 32 p. + appendices 9 p. Finnish URN:NBN:fi:mamk-opinn Remarks, notes on appendices Tutor Leena Uosukainen Bachelor s thesis assigned by Savonlinna s home help service Savonlinna s home nursing

4 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO KOTIHOITO Vanhusten kotihoitopalvelut Savonlinnan kaupungin vanhusten kotihoidon kehittämishanke Kotihoidon asiakas Toimintakyky ja sen heikkeneminen KOTIPALVELU KOTISAIRAANHOITO ASIAKASTYYTYVÄISYYS JA SEN MITTAAMINEN TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN Kohdejoukko Aineistonkeruumenetelmä Aineiston analyysi Tutkimuksen luotettavuus Eettiset näkökohdat TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET Haastateltavien taustatiedot Kotona selviytyminen Avunsaannin kokeminen Yhteistyö Tulevaisuus POHDINTA Tutkimustulosten tarkastelua Tutkimusprosessin tarkastelua Jatkotutkimusaiheita...26 LÄHTEET...28 LIITTEET

5 1 JOHDANTO 1 Suomalaisten elinikä on noussut jatkuvasti tämän vuosisadan aikana. Ikääntymisen myötä sairastumisen ja toimintakyvyn heikkenemisen riski kasvaa. Kun terveyttä ja toimintakykyä ei pystytä ylläpitämään, hoitotyön haasteeksi muuttuu elämänlaadun ylläpitäminen sairaudesta ja puutteellisesta toimintakyvystä huolimatta. (Sarvimäki 1998, 11.) Ikääntyvien määrän lisääntyminen on vauhdittanut vanhuspalvelujen muutosta. Suomessa yli 65-vuotiaita on nykyisin yli 15 prosenttia väestöstä eli noin Vuonna 2020 on väestöennusteiden mukaan joka viides suomalainen täyttänyt 65 vuotta, ja yli 75-vuotiaiden määrä on kaksinkertaistunut nykyisestä. Hoivapaineet ovat pahimmillaan ja 30-luvulla, jolloin sodan jälkeen syntyneet ennätyssuuret ikäluokat ovat siinä iässä, jossa hoivaa tarvitaan. Kuusivaara (2005) onkin todennut tutkimuksessaan, että kun suuret ikäluokat saavuttavat 75 vuoden iän, tulee kotihoidon asiakkaiden määrä kaksinkertaistumaan (Turunen 2006, 19; Noppari & Koistinen 2005, 11.) Tälläkin hetkellä kotihoidossa olevista asiakkaista ylivoimaisesti suurin osa on vanhuksia (Lappalainen & Turpeinen 1998, 13). Vanhuspoliittisista linjauksista vastaa Suomessa sosiaali- ja terveysministeriö. Sen mukaan vanhuspolitiikassa halutaan edistää ikäihmisten hyvinvointia, tukea itsenäistä selviytymistä ja tuottaa hyvää hoitoa. Keskeisinä arvoina pidetään vanhusten tasaarvoisuutta, itsemääräämisoikeutta, taloudellista riippumattomuutta, turvallisuutta ja sosiaalista integraatiota. (Noppari & Kaustinen 2005, 12.) Ikääntyneen väestön hyvinvoinnin turvaaminen edellyttääkin tietoista vanhuspolitiikkaa (Sosiaali- terveysministeriö 2003, 16). Iäkkäiden omatoimisen suoriutumisen kulmakivet ovat nopeasti ja joustavasti saatavilla oleva terveyden- ja sairaanhoito, kotihoito ja erilaiset kotiin annettavat tukipalvelut sekä kotona hoitotyötä tekevien omaisten tukeminen. On tärkeää, että sosiaalipalvelut, perusterveydenhuolto ja erikoissairaanhoito toimivat saumattomasti, kohdennetusti ja ammattitaidolla ikääntyneiden terveyden, toimintakyvyn ja omatoimisuuden tukemiseksi ja edistämiseksi. (Vaarama ym. 2001, 3; Grönroos & Perälä 2006, 28.)

6 2 Tämä on koto, ja täällä haluan asua niin kauan kuin suinkin kunnoltani kykenen. On kotona asuminen ihan eri asia kuin virua terveyskeskuksessa, sairaalassa tai vanhainkodissa. Vaikka kokemusteni perusteella hyvä sielläkin olla on, henkilökunta on erittäin ystävällistä. Mutta koti on koti. (Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 2003, 3). Iäkkäät ihmiset haluavat asua kotona mahdollisimman pitkään tarvittavien palvelujen turvin. Kotipalvelut on kohdennettu kaikkein huonokuntoisimmille vanhuksille, joiden saamaa apua on pyritty lisäämään. Yli 75-vuotiaista 74 % selviytyi kotona ilman säännöllistä kotiapua tai kotisairaanhoitoa vuonna (Holma 2003, 9.) Kuusivaaran mukaan tulevaisuudessa entistä useampi vanhus tulee asumaan omassa kodissa autettuna (Mäkinen 2006, 19). Opinnäytetyössämme tuomme esille asiakasnäkökulman kotihoidon palvelujen toimivuuteen. Työ liittyy olennaisesti Savonlinnan kaupungin kotipalvelun ja Savonlinnan perusterveydenhuollon kuntayhtymän yhteiseen vanhusten kotihoidon kehittämishankkeeseen, jonka pohjautuu Kansalliseen terveyshankkeeseen. Kansallinen terveyshanke perustuu valtioneuvoston huhtikuussa 2002 tekemään periaatepäätökseen Suomen terveydenhuollon tulevaisuuden turvaamiseksi. Hankkeen tarkoituksena on uudistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmää, turvata väestön terveystarpeista lähtevä hoidon saatavuus sekä laatu ja riittävyys maan eri osissa asukkaan maksukyvystä riippumatta. Hanke jatkuu vuoden 2007 loppuun. Hankkeen pohjalta valtio tukee kuntien erilaisia kehittämishankkeita. (Kansallinen terveyshanke 2005.) Kansallisen terveyshankkeen valtakunnalliset tavoitteet ovat (Kansallinen terveyshanke 2005) valtakunnallisten laatusuositusten toimeenpano syrjäytymisen ehkäisy sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistyönä palvelujen saatavuuden ja laadun turvaaminen asuinpaikasta riippumatta henkilöstön saatavuuden ja osaamisen turvaaminen ikääntyvän väestön toimintakyvyn turvaaminen, kotona asumisen tukeminen ja palvelutarpeisiin vastaaminen

7 2 KOTIHOITO Vanhusten kotihoitopalvelut Sosiaali- ja terveydenhuollossa on ollut meneillään jo 1990-luvulta lähtien kauaskantoisia kehityssuuntia. Yksi muutos liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon organisointiin. Jo yli kolmannes kunnista on yhdistänyt sosiaali- ja terveystoimen. Niissäkin kunnissa, joissa sosiaali- ja terveystoimi on hallinnollisesti erillään, näiden välinen yhteistyö on lisääntymässä. Yhdistettynä toimialana kuntien on helpompi järjestää tarvittavat kotihoidon palvelut. (Lappalainen & Turpeinen 1998, 8.) Viime vuosina vanhusten palvelujärjestelmä on siis ollut murroksessa. Suomalaisessa vanhuspolitiikassa on painotettu erityyppisten julkisten ja yksityisten palvelujen kehittämistä, järjestämistä ja yhdistämistä kotona asumista tukevaksi verkostoksi. Kotona asumista ja sen tukemista on näin ollen pidetty keskeisenä vanhuspoliittisena painopisteenä myös Suomessa. (Rissanen 1999, 81.) Monipuolinen kotihoidon palvelujärjestelmä mahdollistaa varsin huonokuntoistenkin asiakkaiden hoidon kotona. Kotihoidolla turvataan siis ikääntyneiden elämänlaatua mahdollistamalla normaalia, itsenäistä elämää. (Ronkainen ym. 2002, 100.) Mitä vanhuksille merkitsee omassa kodissaan asuminen? Tutkimusten mukaan vanhuksen kotona asumisen merkitykseen liittyy monia tekijöitä, joista keskeisimpiä ovat hänen kokemuksensa vapaudesta, itsemääräämisestä ja omatoimisuudesta sekä asuinympäristöstä ja sosiaalisista suhteista. Nämä kokemukset edistävät turvallisuuden tunnetta. (Hirvonen 1999, 37.) Kotihoitokäsitettä on käytetty hieman eri tavoin lähteistä riippuen. Mäkisen ym. (1997) mukaan kotihoidon tavoitteena on asiakkaan oman suoriutuvuuden ja itsenäisyyden kohentaminen ja ylläpito. Heidän mukaansa kotihoidolla tarkoitetaan sellaista hoitoa, jossa asiakas on suurimman osan vuorokaudesta kodissaan erilaisten palvelujen piirissä. Palvjärvi ym. (2003) tarkoittavat kotihoidolla sellaisia kotiin annettavia sosiaali- ja terveyspalveluja, jotka sisältävät sekä kotipalvelun että kotisairaanhoidon ja kuuluvat kunnan lakisääteiseen järjestämisvastuuseen. Samoin myös Rissanen (1998) on tutkimuksessaan sisällyttänyt kotihoitokäsitteeseen sekä kansanterveyslain

8 säätelemän kotisairaanhoidon että sosiaalihuoltolain mukaisen kotipalvelun. (Muurinen & Raatikainen 2005, 13.) 4 Kotihoito, jollaista tässä työssä tarkoitetaan, on asiakkaan kotona järjestettävää hoitoa, huolenpitoa ja palvelua, johon asiakkaan lisäksi osallistuvat tarvittavassa määrin omaiset tai omaisiin verrattavat läheiset. Tarvittavista sosiaali- ja terveyspalveluista huolehtivat kotihoitoon koulutuksen saaneet sosiaali- ja terveydenhuollon ammattiihmiset. Asiakkaan tahdon mukaan toimintaan osallistuu mahdollisuuksien mukaan myös heidän omaisensa, vapaaehtoisia auttajat ja seurakunnan työntekijät. (Lappalainen & Turpeinen 1998, 16; Grönroos & Perälä 2006, 28.) Kuntien vanhuksille antamassa avussa ja hoidossa keskeisiä toimijoita avopalvelujen osalta ovat kotipalvelun ja kotisairaanhoidon eli kotihoidon työntekijät (Rissanen 1999, 87). Kotipalvelu ja kotisairaanhoito ovatkin muuttaneet muotoaan. Aiemmin kotipalvelu oli ennen muuta kodinhoitoa, joka keskittyi vanhuksen kotiarjen olosuhteisiin. Kotisairaanhoito keskittyi puolestaan yksittäisten sairauksien hoitoon. Nykyisin vastaavat palvelut on usein yhdistetty kotihoidoksi, joka keskittyy vanhuksen perushoitoon. (Lehto ym. 2001, 104.) Palvelujärjestelmän kannalta yhteistyö voi vähentää päällekkäistä työtä ja siten lisätä palvelujen tehokkuutta ja taloudellisuutta (Mäkinen ym. 1997, 32). Yhteistyö on parhaimmillaan vastuun jakamista eri ihmisten kesken. Onnistunut kotihoito onkin asiakkaan tarpeista lähtevää työtä, johon osallistuvat oman koulutuksensa tuoman asiantuntijuuden mukaisesti niin hoivan, huolenpidon, kuntoutuksen, sosiaalityön kuin lääketieteenkin ammattilaiset. Asiakkaalle tämä turvaa asiantuntivimman avun silloin, kun se on tarpeen. Työntekijälle se merkitsee taas, ettei hänen tarvitse yksin ratkaista kaikkia niitä ongelmia, joita asiakkaiden parissa päivittäin on. (Mäkinen ym. 1997, 32.) Lisäksi kotihoito voi olla laaja verkostoitunut toimintamuoto, joka tarvittaessa sitoutuu myös ympärivuorokautiseen turvaan siltä varalta, jos jotakin sattuu (Lappanen & Turpeinen 1998, 8). Vanhojen ihmisten kokemuksena kotihoito on perushuolenpitoa elämän välttämättömyyksistä. Se on palvelukokonaisuus, joka auttaa heitä selviytymään jokapäiväisestä elämästä kotona. Kotikäynnit muovaavat iäkkäiden ihmisten arkipäivää ja auttavat ajanhallinnassa. (Koskinen 1998, )

9 5 Tervon (1995, 35) tutkimuksessa tulee esille, että vanhusten kotona selviytymistä tukivat erilaiset sosiaaliset kontaktit ja osallistuminen arkipäivän askareisiin ja harrastuksiin. Lisäksi joillakin vanhuksilla aikaisempien vuosien tapahtumat olivat läsnä tämänpäiväisessä elämässä, jolloin ne toimivat heidän elämänsä voimavaroina ja näin tukivat heidän kotona selviytymistään. Packalėn (2004, 68 69) oli tutkinut vanhusten ja omaisten kokemuksia kotona avun turvin asumisesta. Tutkimuksessa kävi ilmi, että kotihoidon palvelujen järjestämistä leimaa monenlainen resurssipula, josta aiheutuu muun muassa kiire. Vanhus koki olevansa avun ja palvelujen kohde, jonka asioista päättävät toiset omista lähtökohdistaan käsin. Voimakasta kritiikkiä herätti myös palvelujen järjestäjien valta sekä määritellä että järjestää palvelut oman tahtonsa mukaisesti. Vanhukset siis kokivat, että heitä ei kuultu eikä kuunneltu. Paljärven (2003, 91) tutkimuksen mukaan kotihoidon saatavuus oli heikointa keskustelussa ja seurustelussa, liikkumisen tukemisessa, vaatehuollossa ja siivouksessa. Asiakkaan hygieniasta ja lääkehuollosta huolehtiminen sekä ruokailussa saatu apu koettiin melko riittäväksi. Packalėn (2004, 69) tutkimus osoitti myös sen, että vanhuksille järjestettyjä palveluja leimaa rutiininomaisuus ja byrokraattisuus. Palvelut ovat kauttaaltaan riittämättömiä, eikä alan työntekijöillä ole mahdollisuutta tehdä hyvin arvokkaaksi kuvattua työtään Savonlinnan kaupungin vanhusten kotihoidon kehittämishanke Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää kotisairaanhoidon ja kotipalvelun yhteistyötä ja luoda uusi toimintamalli, jossa henkilökunnan ammatilliset valmiudet ja toimiva tiimityö ovat keskeiset toimintaa ohjaavat tekijät. Vaativia sairaanhoidollisia hoitotoimenpiteitä tarvitsevista asiakkaista huolehtii kokonaisvaltaisesti kotisairaanhoidon henkilöstö, ja vähemmän sairaanhoitoa vaativat asiakkaat hoitaa kotipalvelun henkilöstö. Tavoitteeksi asetettiin, että asiakas saa tarvitsemansa avun yhden työntekijän palveluna mahdollisimman ammattitaitoisesti ja kokonaisvaltaisesti. Kotihoidon toimintamalli korostaa asiakaslähtöisyyttä ja pyrkii taloudellisuuteen ja tehokkaaseen palvelutuotantoon. (Heinonen ym. 2005, 4.)

10 6 Lisäksi hankkeen tavoitteena oli pyrkiä pois tehtäväkeskeisestä kapea-alaisesta työskentelystä kohti kokonaisvaltaista asiakastyötä. Hankkeen painopistealueet on poimittu Kansallisen terveyshankkeen valtakunnallisista tavoitteista. Savonlinnan hankkeessa on painotettu seuraavia tavoitteita: valtakunnallisten laatusuositusten toimeenpano, henkilöstön saatavuuden ja osaamisen turvaaminen sekä ikääntyvän väestön toimintakyvyn turvaaminen, kotona asumisen tukeminen ja palvelutarpeisiin vastaaminen. (Heinonen ym. 2005, 4.) Tarkoituksena on ollut kehittää Savonlinnan uutta vanhusten kotihoidon toimintamallia, jossa vanhuksille tarjotaan hoiva- ja hoitopalveluja keskitetysti yhdestä palveluyksiköstä. Aiemmin kotihoidossa olevien asiakkaiden hoito on järjestetty eriytetysti sosiaalikeskuksen kotipalvelun ja perusterveydenhuollon kotisairaanhoidon yhteistyönä, jolloin kotipalveluhenkilöstä on huolehtinut kodinhoidollisista ja perushoitoon liittyvistä tehtävistä ja kotisairaanhoidon henkilökunta sairaanhoidollisista tehtävistä. Saman asiakkaan luona on siis voinut käydä sekä kotipalvelun että kotisairaanhoidon työntekijä. Nyt tarkoituksena olisi, että kotipalvelut tuotettaisiin yli hallinto- ja organisaatiorajojen yhteistyössä sosiaalikeskuksen kotipalvelun ja perusterveydenhuollon kotisairaanhoidon toimintana. (Heinonen ym. 2005, 1.) Hankkeen aikana tehtiin useita eri kyselyjä sekä kotisairaanhoidon että kotipalvelun henkilökunnalle ja tuotiin esille heidän näkökulmansa kotihoidosta. Asiakasnäkökulma jäi kuitenkin ottamatta huomioon ajan puutteen vuoksi. Tässä opinnäytetyössä on siis tarkoitus käsitellä hanketta asiakkaiden lähtökohdista. Hankkeessa on ollut mukana myös Perusterveydenhuollon hammashoito, jonka osuutta ei kuitenkaan käsitellä tässä työssä. (Heinonen ym. 2005, 1.) 2.2 Kotihoidon asiakas Kotihoidon asiakas elää usein jonkinlaisessa kriisitilanteessa. Kriisin syynä voi olla toimintakyvyn vähittäinen heikentyminen, äkillinen sairaus, kehitysvammaisuus tai vanhuuden sairauksiin liittyvät seikat. (Mäkinen ym. 1997, 12.) Kotihoitoa tarvitsevat asiakkaat ovat tilapäisesti tai pysyvästi kyvyttömiä suoriutumaan ainakin osasta päivittäisistä toiminnoista (Lappalainen & Turpeinen 1998, 8).

11 7 Väestön toimintakykyä selvittäneiden tutkimusten mukaan yksilön toimintakyvyn heikentyminen yleistyy 75. ikävuoden jälkeen. Yleisimpiä vanhusten toimintakykyä heikentäviä tekijöitä ovat liikkumisvaikeudet. Korkea ikä ja vanhenemismuutokset sellaisenaan eivät aiheuta toimintakyvyn heikentymistä, vaan pääsyynä ovat sairaudet. (Rusi 1998, 25; Tilvis 2001, 36.) Suurin asiakasryhmä ovat vuotiaat, joita on jo lähes puolet asiakkaista. Joka kolmas on täyttänyt 85 vuotta ja joka viides on vuotias. Palvelu kohdentuu entistä tietoisemmin 85 vuotta täyttäneisiin, vaikka he eivät vielä olekaan pääasiallisena asiakaskuntana. (Vaarama ym. 2004, 45.) Eläkeikäisistä suomalaisista suunnilleen kahdeksalla kymmenestä on jokin pitkäaikainen sairaus. Tavallisimpia iäkkäiden ihmisten sairauksia ovat diabetes; sydän- ja verisuonitaudit, kuten sydämen vajaatoiminta, sepelvaltimotauti, sydäninfarkti ja aivohalvaus; tuki- ja liikuntaelinten taudit, kuten nivelrikko ja erilaiset selkävaivat; syöpätaudit sekä mielenterveyden häiriöt. (Koskinen ym. 1998, 92-99; Lappalainen & Turpeinen 1998, ). Lisäksi erilaiset muistitoimintoja heikentävät sairaudet ja dementia ovat yleisiä kotihoidon asiakkaiden keskuudessa. Stakesin hoitoilmoitusrekisterien tuottaman tiedon mukaan vuonna 2001 asiakkaista 58 % tuli säännölliseen kotihoitoon fyysisen toimintakyvyn heikkenemisen vuoksi. Seuraavaksi yleisimpiä hoitoon tulon syitä olivat somaattisen sairauden tutkimus ja hoito, psyykkis-sosiaaliset syyt ja hermostolliset syyt. (Vaarama ym. 2004, 46.) Vanhenemisen ja sairastumisen seurauksena ihmissuhteet vähenevät ja yksinäisyyden tunteet lisääntyvät (Lappalainen ym. 1998, 222). Vanhuksen sosiaalinen verkosto saattaa kaventua lasten poismuuton myötä, tai vanhus voi itse palata takaisin synnyinseudulleen, jolloin lähiverkosto puuttuu. Tällöin lähityöntekijä toimii sosiaalisen verkoston tärkeänä linkkinä (Mäkinen ym. 1997, 59). 2.3 Toimintakyky ja sen heikkeneminen Itsenäisellä selviytymisellä on merkittävä vaikutus ihmisen elämänlaadulle. Kansanterveyslaitoksen tutkimuksen mukaan mm. joutuminen riippuvaiseksi toisten avusta on todettu olevan yksi yleisimpiä turvattomuutta aiheuttavia tekijöitä. Toimintakyky

12 8 on luonnollisesti yksi merkittävä tekijä puhuttaessa itsenäisestä selviytymisestä. Vaje millä tahansa toimintakyvyn alueella saattaa olla omiaan alentamaan itsenäistä selviytymistä ja tätä kautta elämän laatua. (Sulander 2005, 77.) Lähdemateriaaleja lukiessamme huomasimme, että käsite toimintakyky voidaan määritellä hyvin monella eri tavalla. Ei siis ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Sen vuoksi valitsimme seuraavan, työhömme läheisesti sopivan määritelmän: Toimintakyvyllä tarkoitetaan ihmisen kykyä selviytyä henkilökohtaiseen hoitoon ja huolenpitoon liittyvistä päivittäisistä toiminnoista. Toimintakyky koostuu fyysisestä, kognitiivisestä, emotionaalisesta ja sosiaalisesta toimintakyvystä. (Voutilainen & Laaksonen 2003, 302.) Ihmisen toimintakyky katsotaan muuttuvaksi käsitteeksi, joka vaihtelee ikääntymismuutosten lisäksi mm. sen mukaan, miten ihminen kehittää ja ylläpitää toimintakykynsä osa-alueita toiminnan avulla (Hervonen 1998, 127). Yksilön toimintakykyä voidaan tarkastella joko kuvaamalla jäljellä olevaa toimintakykyä tai todettuja toiminnanvajauksia. Toimintakyvystä puhuttaessa on kyse laajasti hyvinvointiin liittyvästä käsitteestä, josta sairaudet ovat vain osa. Mihin toimintakyvyn arviointia tarvitaan? Toimintakyvyn kuvaamisella syvennetään näkemystä henkilön elämänlaadusta ja sairausdiagnooseista yleiseen selviytymiseen toimintaympäristössä. (Laukkanen 2003, 255.) Vanhenemistutkimuksen alueella käytetään yleensä ADL (Activites of Daily Living)-käsitettä. Sillä mitataan kuutta sosiobiologista itsestään huolehtimisen toimintoa. Tavoitteena on kuvata iäkkäiden henkilöiden toimintakykyä kysymällä vanhukselta itseltään päivittäisistä toiminnoista selviytymistä. Tämän johdosta tulokset yleensä perustuvat tutkittavien omaan arvioon toimintakyvystään. (Rissanen 1999.) ADL-käsite on sekä suhteellinen että dynaaminen. Suhteellinen se on sen vuoksi, että kyky selviytyä päivittäisistä toiminnoista ei johdu ainoastaan vanhenevan yksilön toimintakyvystä vaan myös ympäristön toimintaedellytyksistä ja vaatimuksista. Dynaaminen käsite on siksi, että ympäristö ja yksilön toimintakyky muuttuvat ajan mukana. (Rissanen 1999.) Monimutkaisempia toimintoja, kuten puhelimen käyttökykyä, ostoksilla käyntiä, itsenäistä lääkkeiden ottoa ja rahankäsittelykykyä kuvaa IADL (Instrumental Activities of

13 9 Daily Living)-käsite. Nämä toiminnot ovat enemmän kulttuuri- ja sukupuolisidonnaisia kuin ADL-toiminnot. IADL-mittarit kuvaavat ihmisen itsehoitotaitoja jokapäiväisissä toiminnoissa selviämiseksi ja toisilta tarvittavan avun määrää. Myös tämä mittari perustuu tutkittavien itsearviointiin. (Rissanen 1999.) Vanhuksen toimintakykyä arvioidaan hoito- ja palvelusuunnitelman rakentamista ja hyvän hoidon toteuttamista varten. Tavoitteena on turvata potilaan hoidon ja palvelun yksilöllisyys ja jatkuvuus sekä sovittaa yhteen asiakkaan hoito ja palvelu saumattomaksi kokonaisuudeksi. (Voutilainen & Laaksonen 2003, 302.) Vanhenevilla ihmisillä on usein toisiinsa liittyviä ongelmia, jotka jäävät helposti havaitsematta, jos niitä ei osata etsiä tai keskitytään pelkästään kliinisiin diagnooseihin. Iäkkäiden henkilöiden terveydentilan arvioinnissa toimintakyvyn selvitys on vakiinnuttanut asemansa perinteisen kliinisen tutkimuksen rinnalla. Toimintakyvyn kartoitus saattaa myös tuoda esiin potilaaseen liittyviä seikkoja, jotka syventävät hoitavan lääkärin näkemystä potilaan elämänlaadusta ja elinympäristöstä. Lisäksi toimintakyvyn mittarit auttavat sosiaali- ja terveydenhuoltohenkilöstöä yhteisen kielen löytämisessä puhuttaessa potilaan selviytymisestä jokapäiväisessä elämässä. (Valvanne 2001, 347.) Vanhenemisprosessit, iän mukana lisääntyvä sairastavuus sekä elämäntavan muutokset heikentävät toimintakykyä vähittäin ja lisäävät toiminnanvajavuuksia ja avun tarvetta. Toimintakyvyn osa-alueet eivät muutu samanaikaisesti ihmisen ikääntyessä. Ikääntymiseen liittyvien muutosten alkamisikä, nopeus sekä vaikutukset elämänlaadun ja itsenäisen selviytymisen kannalta vaihtelevat toimintakyvyn osa-alueiden ja yksilöiden välillä. (Heikkinen 2005, 329.) Ihminen on yleensä sitä alttiimpi ympäristön vaikutuksille, mitä enemmän hänen oma toimintakykynsä heikkenee. Siksi asuminen tutussa ympäristössä luo edellytykset pidentää autonomista elinaikaa. Tutussa ympäristössä iäkäs ihminen kehittelee kompensaatio- ja selviytymiskeinoja sitä mukaa, kun hänen toimintakykynsä heikkenee. (Valvanne 2001, ) Kompensaatiolla tarkoitetaan prosessinomaisesti etenevää yksilön ja ympäristön sopeutumista heikentyneen toimintakyvyn vaatimiin muutoksiin (Laukkanen 2003, 257).

14 3 KOTIPALVELU 10 Suomessa kunnallinen kotipalvelutoiminta alkoi 1950-luvulla, ja se laajeni vanhusten avohuollon palveluiksi 1970-luvulla (Lappalainen & Turpeinen 1998, 11). Sosiaalihuoltolaissa (20 ) määritellään käsite kotipalvelu seuraavasti: Kotipalvelulla tarkoitetaan asumiseen, henkilökohtaiseen hoivaan ja huolenpitoon, lasten hoitoon ja kasvatukseen sekä muuhun tavanomaiseen ja totunnaiseen elämään kuuluvien tehtävien ja toimintojen suorittamista ja niissä avustamista (Lehto ym. 2001, 132; Olsbo- Rusanen & Väänänen-Sainio 2003, 35). Vanhustenhuollossa tavoitteena on, että kodinhoitoapua annetaan tehostetusti jopa kaikkina viikonpäivinä, jotta vanhus voisi olla mahdollisimman pitkään kotona (Taipale ym. 2001, 107). Kotipalvelu on kotihoidon perusta ja tarkoitettu henkilöille, jotka tarvitsevat henkilökohtaista hoivaa ja huolenpitoa voidakseen asua kotona. Kotipalvelun työntekijä tekee ikääntyneen ihmisten kotona askareita, jotka ikääntynyt tekisi itse, jos hänellä olisi siihen vielä voimavaroja. Kotipalvelun tavoitteena on ikääntyneen itsenäisen suoriutumisen tukeminen, fyysisen ja sosiaalisen turvallisuuden tunteen tuottaminen sekä henkisen ja psyykkisen hyvinvoinnin edistäminen. (Ronkainen ym. 2002, ) Kotipalvelu on siis edelleenkin ikääntyneiden ihmisten kotihoidon kivijalka, sillä vuonna 2001 noin puolet 65-vuotta täyttäneistä kotihoidon asiakkaista sai pelkkää kotipalveluapua (Vaarama ym. 2004, 47). Kuitenkin kotipalvelun saajien määrä on laskenut koko ajan. Kun samalla ikäihmisten määrä on lisääntynyt, tämä merkitsee, että kotipalvelun suhteellinen kattavuus on heikentynyt (Olsbo-Rusanen & Väänänen- Sainio 2003, 9). Tervon (2004, 40) mukaan kotipalvelu oli tärkeä osa vanhusten kotona selviytymistä edistävää toimintaa. Kotipalvelun työntekijät auttoivat erilaisissa kodinhoitoon kuuluvissa tehtävissä, jolloin selviytyminen kotona mahdollistui. Vanhuksille oli muodostunut turvallinen tunne, että heistä pidetään huolta ja he saavat lisäapua tarvitessaan. Tenkasen (1998, 187) tutkimuksen mukaan vanhukset muodostivat käsityksensä kotipalvelusta heidän luonaan käyvien kodinhoitajien ja kotiavustajien kautta. Kaikkien haastateltujen asiakkaiden mielestä kotipalvelun saaminen oli ehdoton edellytys koto-

15 na asumiselle. Avunsaanti oli pääasiassa riittävää, mutta yhteyden saaminen työntekijöihin ja kotipalvelun ohjaajaan oli vaikeaa. 11 Kotipalvelun laatu puhututtaa monestakin syystä. Muutokset palvelurakenteessa vaikuttavat kotipalvelun laaja-alaistumiseen siten, että asiakkaiden palvelutarpeet ovat lisääntyneet ja asiakkaina on moniongelmaisia henkilöitä. Vanhusten laitospaikkojen määrää on supistettu, mutta avohoitoa ja kotipalveluja ei ole pystytty kehittämään vastaavasti. (Tenkanen 2003, 183.) Savonlinnassa kotipalvelu toimii sosiaalilautakunnan alaisuudessa, ja sen toiminta on hallinnollisesti sidottu Savonlinnan kaupungin sosiaalitoimen toiminta- ja taloussuunnitteluun. Kaupunki on jaettu neljään kotipalvelualueeseen. Jatkuvan, säännöllisen kotiavun piirissä Savonlinnassa on asiakasta kuukaudessa. (Vanhustenhuollon kotihoidon kehittämishanke 2005, 5.) 4 KOTISAIRAANHOITO Kotisairaanhoitotoiminta sellaisena kuin se meillä nyt tunnetaan, kehitettiin luvulla kansanterveyslain tultua voimaan (Lappalainen & Turpeinen 1998, 119). Se on keskeinen osa terveyskeskusten sairaanhoitoa ja tapahtuu potilaan kotona tai vastaavissa olosuhteissa sovitulla tavalla terveyskeskuksen säännöllisessä valvonnassa (Lehto ym. 2001, 111; Olsbo-Rusanen & Väänänen-Sainio 2003, 35). Sillä tarkoitetaan terveyspalvelujen tuomista tarvittaessa kotiin pitkäaikaissairaille, vammaisille tai muuten jatkuvan hoidon tarpeessa oleville. Se voi olla pitkäaikaista tai nykyisin yhä useammin myös tilapäistä, esimerkiksi äkillisen sairauden, leikkauksen tai tapaturman vuoksi. (Taipale ym. 2001, ) Kotisairaanhoidon hoitotyön perustehtäviä ovat potilaan terveydentilan, toimintakyvyn ja kotona toteutettavan hoidon seuranta sekä erilaiset hoitotoimenpiteet, esimerkiksi injektioiden anto tai säärihaavan hoito (Lehto ym. 2001, 110). Nykyisin kotisairaanhoito on monimuotoisempaa kuin toiminnan alkaessa luvulla. Sitä annetaan yksilöllisten hoito- ja palvelusuunnitelmien mukaan. (Lehto ym. 2001, 111; Taipale ym. 2001, 133.) Kotisairaanhoito toimii yhdessä potilaan omaisten ja kotipalvelun työntekijöiden kanssa. (Taipale ym. 2001, 133.)

16 12 Nykyisin varsin vaativakin sairaanhoito voidaan toteuttaa vanhuksen niin halutessa kotona. Sairauksien hoitaminen vaatii erilaisia hoitotoimia, näytteiden ja kokeiden ottoa, lääkkeiden annostelua ja injektioiden antoa, valvontaa ja seurantaa. (Koskinen ym. 1998, 232; Lehto ym. 2001, 111.) Kaikki nämä ovat oleellinen osa kotihoitoa, josta vastaa terveyskeskuksen säännöllinen kotisairaanhoito. Hoitoon ottamisesta päättää viime kädessä terveyskeskuksen kotisairaanhoidosta vastaava lääkäri, joka tekee myös tarvittaessa kotikäyntejä. Käytännössä kotisairaanhoidosta vastaavat kotisairaanhoitajat ja terveydenhoitajat. Myös palvelu- ja tukiasunnoissa elävät vanhukset voivat saada säännöllistä kotisairaanhoitoa. (Koskinen ym. 1998, 232.) Kotisairaanhoitotoiminnassa ei ole kyse pelkästä valvotusti työskentelemisestä vaan pitkäaikaisesta, hoitosuunnitelmaan perustuvasta hoitamisesta. Pitkäaikaisen hoidon lisäksi kotisairaanhoidossa seurataan ja hoidetaan potilaita, joilla on toistuvaa hoitotyön ja seurannan tarvetta. Kotisairaanhoito toimii tällaisille potilaille yleisenä tukena ja neuvonantajana sekä monimutkaistuneiden terveyspalveluiden käytön opastajana. Kotisairaanhoito on myös omaisten tukena ja koordinoi potilaan terveyspalveluiden käyttöä. (Lehto 2001, 111.) Kotisairaanhoito Savonlinnassa kuuluu osana perusterveydenhuollon toimintaa ja on siis osa terveyskeskuksen avohoitoa. Asiakkaita kotisairaanhoidossa oli vuoden 2004 alussa 430, joista reilu kolmannes täyttää hoitoisuudeltaan laitoshoidon kriteerit. (Vanhustenhuollon kotihoidon kehittämishanke 2005, 6.) 5 ASIAKASTYYTYVÄISYYS JA SEN MITTAAMINEN Asiakastyytyväisyyttä voidaan määritellä monilla eri tavoilla. Linder-Pelz (1982) määrittelee tyytyväisyyden potilaan positiivisena arviona hoidon kokonaisuudesta, ja se muodostuu potilaan odotuksista, hänen arvostuksistaan sekä käsityksistään omista oikeuksistaan. Myös käsitykset tapahtuneesta sekä aikaisemmat kokemukset vaikuttavat tyytyväisyyteen. (Leino-Kilpi ym. 1994, 58.) Omien asiakkaiden tunnistaminen ja heidän odotustensa täsmentäminen tekevät mahdolliseksi, että hoidolla ja palvelulla voidaan vastata juuri oman asiakaskunnan tarpeisiin ja odotuksiin (Holma 2003, 41). Palvelutarpeen arvioinnissa tarvitaan tietoa, kuinka moni tarvitsee palveluja, kuinka paljon ja millaisia (Viljainen 2004, 15). Lisäk-

17 13 si tarvitaan tietoa asiakkaiden arvostuksista. Asiakkaan kokemuksen palvelun ja toimintatapojen laadusta katsotaan vaikuttavan palvelun tuloksiin. Tyytymätön asiakas viestittää, ettei hoito, kuntoutus tai palvelu ole saavuttanut kaikkia tavoitteitaan. (Holma 2003, 41.) Pääosa potilaslähtöisestä laadunarvioinnista tapahtuu erilaisten tyytyväisyysmittausten kautta (Leino-Kilpi ym. 1994, 46). Potilaan tyytyväisyys hoitoonsa ja sen osiin on ylivoimaisesti käytetyin arviointiperusta toteutettaessa potilaslähtöistä laadun arviointia. Tyytyväisyys on yhä useammin nähty hoidon laadun indikaattorina. (Leino-Kilpi ym. 1994, 58.) Asiakastyytyväisyyskyselyt ja haastattelut ovat yksi keino hankkia tietoa ja palautetta asiakkailta. Asiakastyytyväisyyskysely ei useinkaan yksin riitä antamaan tietoa siitä, miten on onnistuttu vastaamaan asiakkaiden tarpeisiin ja odotuksiin. Palautetietoa tarvitaan useammasta eri lähteestä. (Holma 2003, 47.) Hoidon laadun mittaaminen, jossa on käytetty tarvekriteerejä, on yleensä kehitetty asiantuntijoiden näkökulmasta. Arvioijina voivat olla asiakkaat itse, hoitotyön asiantuntijat tai ulkopuoliset havainnoitsijat. (Laitinen-Junkkari ym.1999, 27.) Aina ei ole olemassa valmista mittaria, jolla voitaisiin paneutua suoraan tutkimusongelmien ratkaisemiseen. Tällöin tutkija joutuu rakentamaan oman mittarin tai muokkaamaan olemassa olevaa. (Valli 2001, 28.) Kyselylomakkeen rakenteen laatimisessa tulee kiinnittää huomiota lomakkeen pituuteen ja kysymysten lukumäärään. Tärkeää on, että vastaajan mielenkiinto säilyy lomakkeen alusta loppuun. Kohderyhmästä ja aiheesta riippuen usein jo viisi sivua on maksimipituus. (Valli 2001, 29.) 6 TUTKIMUKSEN TARKOITUS JA TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena oli kartoittaa sekä kotisairaanhoidon että kotipalvelun yhteisten asiakkaiden käsityksiä palvelujen toimivuudesta ja heidän kotona selviytymistään. Tutkimusongelmat: 1. Kuinka asiakkaat selviytyvät kotona? 2. Miten palvelujen saanti vastaa avuntarvetta?

18 3. Miten yhteistyö toimii kotisairaanhoidon ja kotipalvelun välillä? 4. Millaisia odotuksia ja toiveita asiakkailla on tulevaisuuden suhteen? 14 7 TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 7.1 Kohdejoukko Kohdejoukko koostuu savonlinnalaisista vuotiaista kotipalvelun ja kotisairaanhoidon asiakkaista. Kohdejoukon valinta tapahtui niin, että ensin kartoitettiin yhdeksi joukoksi kaikki ne asiakkaat, jotka käyttävät sekä kotipalvelun että kotisairaanhoidon palveluja. Näitä asiakkaita oli yhteensä 161. Tämän jälkeen joukosta pudotettiin pois kaikki ne asiakkaat, joilla oli havaittu keskivaikeita tai vaikeita muistitoiminnon ongelmia, koska katsottiin, että he eivät pystyisi vastaamaan kysymyksiimme realistisesti. Tässä vaiheessa työelämän ohjaajilla oli olennainen osa haastateltavien valinnassa, koska he olivat ainoita, jotka tiesivät tarkalleen asiakkaiden psyykkisen toimintakyvyn tason. Näin ollen jäljelle jäi 52 yhteistä kotihoitoasiakasta, joille jokaiselle lähetettiin kirjallinen haastattelupyyntö (liite 1). Myönteisiä vastauksia saimme määräaikaan mennessä takaisin 33 kappaletta, jolloin päädyimme siihen, että jokainen heistä haastatellaan. Saimme haastateltavien yhteystiedot kotisairaanhoidon osastonhoitaja Kirsti Kemppaselta, jonka jälkeen aloimme sopia haastatteluaikoja puhelimitse. Tämän prosessin aikana karsiutui vielä kaksi haastateltavaa, koska he eivät enää suostuneetkaan haastateltavaksi. Siispä lopullisen kohdejoukon kooksi muodostui 31 ihmistä. 7.2 Aineistonkeruumenetelmä Valitsimme aineistonkeruumenetelmäksi kyselylomakehaastattelun, koska kohdejoukko koostui vanhuksista. Oletimme, että saisimme täsmällisempiä vastauksia haastattelun avulla ja myös vastausprosentti olisi korkeampi. Pohdimme myös teemahaastattelun mahdollisuutta, mutta jouduimme hylkäämään sen ajatuksen kohdejoukon koon vuoksi.

19 15 Kyselylomakkeen laadinta tapahtui yhteistyössä työelämän ohjaajien kanssa. Yhdessä pohdimme ja mietimme, mitkä ovat niitä asioita, joista haluttiin tietoa, ja näiden toiveiden pohjalta laadimme lomakkeen ja kysymykset. (Liite 4.) Tutkimusmenetelmä on sekä kvantitatiivinen että kvalitatiivinen. Kvantitatiivisessa tutkimuksessa tietojen kerääminen keskittyy tutkimuksessa joihinkin tärkeiksi miellettyihin asioihin. Perusedellytyksenä on niiden merkitysjärjestelmien riittävä ymmärtäminen, joita tutkittava kohde ympäristöineen käyttää. (Alkula ym. 1995, 20.) Vanhusten ja omaisten tärkeinä pitämiä asioita voidaan selvittää muun muassa haastattelemalla heitä yksin tai ryhmässä, tekemällä heille lomakekysely tai kokoamalla tietoa hoitotyön ohessa (Holma 2003, 41). Haastatteluksi kutsutaan sellaista aineistonkeruumuotoa, jossa ollaan välittömässä kontaktissa tutkittavan kanssa. Kyselystä puolestaan puhutaan silloin, kun aineisto kerätään esimerkiksi postitse lähetettävän kyselylomakkeen avulla ja suora kontakti puuttuu kokonaan. (Alkula ym. 1995, 69.) Kyselyistä ja haastatteluista on monia yhdistelmiä ja välimuotoja. Yleisimpiä ovat ehkä kontrolloidut kyselyt. (Alkula ym. 1995, 69.) Menetelmänä käytämme sellaista kontrolloitua kyselyä, jossa asiakkaita haastatellaan valmiiksi laaditun, strukturoidun kyselylomakkeen avulla, jossa on vastausvaihtoehdot valmiina. Näiden kysymysten tarkoituksena on vastausten käsittelyn yksinkertaistamisen lisäksi myös tiettyjen virheiden torjunta. Kaikki vastaajat eivät ole kielellisesti lahjakkaita eivätkä osaa itse muotoilla vastauksiaan, ja jotkut vastaajat taas puolestaan pyrkivät välttämään esimerkiksi arvostelevia vastauksia. Kun vastaajille tarjotaan vaihtoehtoja, vastaaminen ei esty kielellisen lahjattomuuden takia ja on helpompaa antaa myös moittivia tai arvostelevia vastauksia. (Heikkilä 1998, ) Kvantitatiivista tutkimusta kuitenkin arvostellaan usein pinnallisuudesta, koska tutkija ei siinä pääse riittävän syvälle tutkittavien maailmaan. Tällöin on vaara, että hän tekee vääriä tulkintoja tuloksistaan, varsinkin jos tutkimuskohde on tutkijalle outo. (Heikkilä 1998, ) Kyselylomakkeeseen on myös lisätty laadullista puolta avoimin kysymyksin. Tämä siksi, että laadullisista kysymyksistä saimme monipuolisempaa tietoa vanhusten tulevaisuuden toiveista, jolloin kysely palvelee mahdollisimman hyvin työelämää ja van-

20 huksille suuntautuvien palvelujen tarve tuli esille parhaiten. Lisäksi saimme työhömme monipuolisempaa materiaalia Aineiston analyysi Aineiston analyysi tapahtui SPSS-ohjelman avulla. Avoimen kysymyksen käsittelimme sisällön analyysia hyväksi käyttäen, ja muut tarkentavat vastaukset luetteloitiin ja kirjattiin ylös tuloksiin. Sisällön analyysi on menettelytapa, jolla voidaan analysoida dokumentteja systemaattisesti ja objektiivisesti ja jota voidaan kutsua myös dokumenttien analyysimenetelmäksi. Sisällön analyysissä pyritään rakentamaan sellaisia malleja, jotka esittävät tutkittavaa ilmiötä tiivistetyssä muodossa ja joiden avulla tutkittava ilmiö voidaan tehdä joko lähtien aineistosta induktiivisesti tai deduktiivisesti, jolloin analyysiä ohjaa aikaisempaan tietoon perustuva luokittelurunko. Sisällön analyysi sopii erinomaisesti strukturoimattomaan aineistoon, ja sen avulla pyritään saamaan kuvaus tutkittavasta ilmiöstä tiivistetyssä ja yleisessä muodossa. Analyysin lopputuloksena tuotetaan tutkittavaa ilmiötä kuvaavia kategorioita. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3-11.) Sisällön analyysissä voidaan edetä kahdella tavalla joko lähtien aineistosta eli induktiivisesti, niin kuin tässä työssä teimme, tai deduktiivisesti niin, että liikkeelle lähdetään jostain aikaisemmasta käsitejärjestelmästä, jota hyväksi käyttäen aineistoa luokitetaan. Molempien ensimmäinen vaihe on analyysiyksikön määrittäminen, ja sen valintaa ohjaavat sekä tutkimustehtävä ja aineiston laatu. Tavallisimmin käytetty analyysiyksikkö on yksi sana tai sanayhdistelmä, mutta se voi olla myös lause, lausuma tai ajatuskokonaisuus. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3-11.) Aineistosta lähtevä analyysiprosessi kuvataan aineiston pelkistämisenä, ryhmittelynä ja abstrahointina. Pelkistämisellä tarkoitetaan sitä, että aineistosta koodataan ilmaisuja, jotka liittyvät tutkimustehtävään. Ryhmitellessä aineistoa tutkija yhdistää pelkistetyistä ilmaisuista ne asiat, jotka näyttävät kuuluvan yhteen. Abstrahoinnissa muodostetaan yleiskäsitteiden avulla kuvaus tutkimuskohteesta. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3-11.)

21 17 Aineistoa pelkistetään kysymällä aineistolta esimerkiksi tutkimustehtävän mukaista kysymystä. Pelkistetyt ilmaisut kirjataan mahdollisimman tarkkaan samoilla termeillä kuin teksti on aineistossa. Nämä termit kerätään sitten listoiksi. Tämä on kategorioiden muodostamisen ensimmäinen vaihe. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3-11.) Seuraava vaihe on ryhmittely, ja siinä on kysymys pelkistettyjen ilmaisujen erilaisuuksien ja yhtäläisyyksien etsimisestä. Samaa tarkoittavat ilmaisut yhdistetään samaan kategoriaan ja annetaan sille sisältöä hyvin kuvaava nimi. Tähän vaiheeseen liittyy jo aineiston abstrahointia eli käsitteellistämistä. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3 11.) Analyysiä jatketaan yhdistämällä samansisältöiset kategoriat toisiinsa muodostaen niistä yläkategorioita. Yläkategorioille annetaan nimi, joka kuvaa hyvin sisältöä eli niitä alakategorioita, joista se on muodostettu. Abstrahointia jatketaan yhdistämällä kategorioita niin kauan kuin se on sisällön kannalta mielekästä ja mahdollista. (Kyngäs & Vanhanen 1999, 3-11.) Aloitimme avoimen kysymyksen analysoinnin kirjoittamalla auki vastaukset yhdelle paperille, josta ne olivat helposti luettavissa ja nähtävissä. Tämän jälkeen yhdistelimme vastaukset aihealueittain ja muodostimme yhteiset otsikot niille. Sitten teimme käsitekartan, jonka pelkistimme mahdollisimman yksinkertaiseen muotoon (Liite 3.) Niiden viiden kysymysten vastaukset, joissa haastateltavilla oli mahdollisuus perustella antamaansa vastausta, kirjoitimme myös auki paperille. Yhden kysymyksen vastaukset kokosimme luetteloksi raporttiin. Lopuista kysymyksistä etsimme yhteisen, sisältöä vastaavan termin, jonka kirjoitimme työhömme. Näitä kysymyksiä havainnollistimme parilla esimerkkilauseella. 7.4 Tutkimuksen luotettavuus Luotettavuus on yksi todella tärkeä kysymys tehtäessä tutkimusta, ja sitä voidaan tarkastella joko mittaamisen ja aineiston keruun suhteen tai tulosten luotettavuutena. Tutkimuksen tulokset ovat juuri niin luotettavia kuin siinä käytetyt mittarit. Mittarin

22 tulee olla niin tarkka, että se rajaa tutkittavan käsitteen, ja sen tulee olla herkkä eli erotella käsitteistä eri tasoja. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997, 206.) 18 Mittarin validiteettia tarkasteltaessa keskeistä on se, mittaako mittari juuri sitä, mitä sen tulisi mitata (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997, 207). Reliabiliteetilla tarkoitetaan mittarin kykyä antaa tuloksia, jotka eivät ole sattumanvaraisia, eli se kuvaa sitä, kuinka tarkasti mittari mittaa kiinnostuksen kohdetta (Paunonen & Vehviläinen- Julkunen 1997, 209). Tutkimuksen luotettavuutta lisäsi se, että haastattelimme kohdejoukon itse, jolloin kysymysten tulkintaongelmia ei syntynyt. Samalla myös haastateltavilla oli mahdollisuus tarkentaa epäselviä kohtia. Koska olimme käyneet kyselylomakkeen huolella läpi yhdessä, tiesimme, mitä miltäkin kysymykseltä haettiin. Esitutkimuksella on huomattava rooli mittarin validiteetin arvioinnissa. Sen avulla tutkija voi varmistaa, että mittari on toimiva, looginen, ymmärrettävä ja helposti käytettävä. (Paunonen & Vehviläinen-Julkunen 1997, 207.) Emme suorittaneet kyselylomakkeen esitestausta ennen varsinaisia haastatteluja, mikä saattoi vaikuttaa tutkimustulosten luotettavuuteen heikentävästi. Haastattelut teimme yksin, kuitenkin niin, että olimme haastattelemassa pääsääntöisesti yhtä aikaa, jolloin pystyimme olemaan tarvittaessa puhelinyhteydessä toisiimme. 7.5 Eettiset näkökohdat Lähdimme kohdejoukon valinnassa liikkeelle niin, että jokaiselle 52:lle kotipalvelun ja kotisairaanhoidon yhteiselle asiakkaalle lähetettiin kirjallisena lupapyyntökirje. Niiden kanssa, jotka vastasivat haastattelupyyntöön myönteisesti, sovittiin haastatteluaika puhelimitse, kuitenkin niin, että vielä tässäkin vaiheessa asiakkailla oli mahdollisuus kieltäytyä haastatteluista. Itse haastattelutilanteen pyrimme luomaan rauhalliseksi ja kiireettömäksi. Joillakin haastateltavilla oli omaisia paikalla haastattelun aikana, ja vaikka emme pyytäneet heitä poistumaan paikalta ja he välillä kommentoivat kysymyksiä, emme kuitenkaan

23 antaneet tämän vaikuttaa haastatteluun. Kirjoitimme ylös vain ne vastaukset, jotka haastateltavat itse olivat ensin sanoneet. 19 Lisäksi korostimme haastateltaville sekä haastattelupyyntökirjeessä että varsinaisen haastattelutilanteen aikana, että vastaukset ovat luottamuksellisia eikä kenenkään henkilöllisyys tule missään vaiheessa näkyviin. 8 TULOKSET JA JOHTOPÄÄTÖKSET 8.1 Haastateltavien taustatiedot Haastateltavia oli yhteensä 31, joista naisia oli 24 ja miehiä 7. Keski-iältään haastateltavat olivat 84,3-vuotiaita. Yli puolet haastateltavista (20) asui kerrostalossa, 6 asui rivitalossa ja 5 omakotitalossa. (Kuvio 1.) Heistä 1 asui haja-asutusalueella ja loput eli 30 asui taajama-alueella. Haastatelluista 27 asui yksin, ja parisuhteessa heistä asui neljä 4. Kukaan heistä ei asunut lasten tai sukulaisten kanssa. Keskikaupungin kotihoitoalueeseen haastateltavista kuului noin puolet eli 18. Mertalan alueella asui 8, Länsialueella 3 ja Nätkin alueella 2 haastateltua. (Kuvio 2.) asumismuoto kotihoitoalue Omakotitalo Länsi Mertala Rivitalo Kerrostalo Nätki Keskikaupunki KUVIO 1. Haastateltavien asumismuoto KUVIO 2. Haastateltavien kotihoitoalue

24 8.2 Kotona selviytyminen 20 Noin puolet vastaajista (17) koki terveydentilansa melko hyväksi ja 9 huonoksi. Hyväksi tai erittäin huonoksi terveydentilaansa kuvasi yhteensä haastateltavista 5, ja kukaan heistä ei pitänyt sitä erittäin hyvänä. Haastateltavista 11 sairastaa diabetesta, verenpainetautia 17 ja jotakin sydänsairautta 19 ihmistä. Kuulo-ongelmia oli 13:lla ja näköongelmia 18 haastateltavalla. Tuki- ja liikuntaelinsairauksia oli 20:lla ja hengityselinsairauksia 7 henkilöllä. Masentuneisuudesta kärsi 8 ihmistä. Eriasteisista muistiongelmista mainitsi 15 haastateltavaa. (Kuvio 3.) pukeutumisesta selviytyminen peseytymisestä selviytyminen wc:ssä käynnistä selviytyminen ruuan valmistaminen liikkuminen sisällä liikkuminen ulkona siivous ja pyykinpesu lääkityksestä huolehtiminen asioiden hoito Valid Missing KUVIO 3. Haastateltavien itsenäinen selviytyminen Pukeutumisesta itsenäisesti selviytyy 21 henkilöä ja peseytymisestä 13. Suurin osa (28) suoriutuu wc:ssä käynnistä ilman apua. Haastateltavista 4 laittaa itse ruuan. Sisällä itsenäisesti, joko apuvälineen turvin tai ilman sitä, liikkuu 30 ja ulkona 14. Suurin osa haastatelluista tarvitsee apua siivouksessa ja pyykinpesussa, lääkityksestä huolehtimisesta ja asioiden hoitamisessa yleensäkin. Vain muutama heistä kertoi selviytyvänsä näistä omatoimisesti.

25 diabetes verenpainetauti sydänsairaus kuulo-ongelmat näköongelmat tuki- ja liikuntaelinsairaudet hengityselinsairaud et masentuneisuus muistiongelmat Valid Missing Kuvio 4. Haastateltavien sairaudet Päivittäin kotipalvelun apua kotona selviytymisessä tarvitsee 26 henkilöä ja 2-3 kertaa viikossa apua tarvitsee 4 ihmistä. Kotisairaanhoito käy 5 haastatellun luona päivittäin ja 3 henkilön luona kerran viikossa. Tätä harvemmin apua tarvitsee 21 henkilöä. Kodinhoitotehtävissä apua tarvitsee 27, perushoidossa 21 ja sairaanhoidollisissa tehtävissä 26 henkilöä. Läheisiltä ihmisiltä apua saa 20 henkilöä, joista siivousapua saa 10, ruuan valmistusapua 3 ja asioiden hoitoapua 19 haastateltavista. Haastateltavista 20 kuvasi taloudellista tilannettaan kohtalaiseksi ja 9 hyväksi. Vain 1 kertoi taloudellisen tilanteensa olevan heikko. Palvelumaksujen maksamisen jälkeen 4 kuvasi taloudellista tilannettaan hyväksi, 19 kohtalaiseksi ja 6 heikoksi. Johtopäätökset: Jokaisella haastateltavalla oli ainakin yksi sairaus, joka heikensi hänen toimintakykyään ja päivittäistä kotona selviytymistään itsenäisesti. Tämän vuoksi kaikki henkilöt tarvitsivat apua erilaisissa päivittäisissä toiminnoissa. Eniten ongelmia tuottivat ruuan valmistaminen, siivous ja pyykinpesu, lääkityksestä huolehtiminen sekä asioiden hoitaminen. Kaikissa tapauksissa kotipalvelun antama apu oli määrältään suurempaa kuin kotisairaanhoidon antamat palvelut. Reilut puolet vastaajista kertoi saavansa apua läheisiltään erilaisissa arkipäivän askareissa ja asioidensa hoidossa. Myös suurin osa haastatelluista kertoi selviytyvänsä taloudellisesti maksuistaan.

26 8.3 Avunsaannin kokeminen 22 Kysymykseen, vastaavatko saadut kotipalvelun ja kotisairaanhoidon palvelut tarpeita, 9 haastateltavaa vastasi kielteisesti. Heistä 7 perusteli kielteisen vastauksensa, ja jokaisesta vastauksesta tuli esille asiakkaiden tyytymättömyys kotipalvelun toimintaa kohtaan. Tämä johtuu pääosin siitä, että kotipalvelun toimenkuvaa on kavennettu niin, että ns. perinteisistä kodinhoitotehtävistä on luovuttu, esim. siivouksesta ja kaupassakäynnistä. Kotipalvelu ei tee sellaisia töitä, missä apua tarvitsisi enemmän esim. ikkunan pesu, mattojen ja vuodevaatteiden tuuletus Palvelut menneet huonompaan suuntaan, palvelujen karsimisesta johtuen Kun haastateltavilta kysyttiin saamiensa julkisten palvelujen riittävyydestä, 8 henkilöä vastasi, etteivät julkiset palvelut riitä. Heistä seitsemän kertoi haluavansa apua enemmän nimenomaan erilaisissa kodinhoitoon liittyvissä tehtävissä. Haastateltavat kertoivat saaneensa tietoa palveluista pääasiallisesti kotiuttavalta hoitolaitokselta. Lisäksi muina tietolähteinä mainittiin yhteiskunta, terveyskeskuksen Nojanmaan asema, psykiatrinen sairaanhoitaja, lehdet, naapuri, lähiomaista hoitanut hoitaja, ja yksi henkilö oli itse ottanut selvää asioista kaupungin virastosta. Haastateltavista 13 käyttää yksityisen sektorin palveluja, ja kaikkien vastaajien mielestä yksityiset palvelut ovat olleet helposti saatavilla. Haastatelluista 19 koki pystyneensä vaikuttamaan hoitonsa suunnitteluun. Johtopäätökset: Pääsääntöisesti vastaajat olivat melko tyytyväisiä saamiinsa julkisiin kotihoidon palveluihin. Myös yksityisten sektoreiden tarjoamat palvelut olivat olleet helposti saatavilla, ja niihin haastateltavat olivat erittäin tyytyväisiä. Yksityisen sektorin palveluista kysytyimpiä olivat kauppa-asioiden hoitaminen, siivous- ja ruokapalvelut. Kotisairaanhoidon palveluista ei löytynyt juurikaan kehittämiskohtia, mutta kotipalvelun antamaa apua arvosteltiin lähinnä kodinhoidollisten tehtävien riittämättö-