HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012"

Transkriptio

1 HAKA GYM RY:N JÄSENTIEDOTE KESÄLLE 2012 Hei! Tässä Haka Gym ry:n jäsentiedote kaikille jäsenille! Tiedotteesta löydät tietoa mm. kesän jumppa- tarjonnasta sekä leikkikenttä- ja kesäkerhoista. Muistuttelemme myös erinomaisista jäseneduistamme joihin olet jäsenenämme oikeutettu! Etsimme myös uusia ohjaajia ja vapaaehtoisia toimijoita joukkoomme! Leikkikenttäkerho alkaen Haka Gym järjestää leikkikenttätoimintaa alle kouluikäisille lapsille kesäkuussa 2012 Tietolan koulun pihalla osoitteessa Kirkkokatu 2. Pienemmät lapset (3-5 v.) kokoontuvat aamupäivällä klo ja isommat (5-6 v.) iltapäivällä klo Kahden tunnin aikana leikitään liikunnallisia leikkejä ja tehdään tehtäviä ohjatusti koulutettujen ohjaajien kanssa. Aikaa on myös vapaaseen leikkiin. Lapset voivat myös ottaa mukaan pientä evästä (esim. mehua, hedelmän tms.). Viikon viimeisenä kerhopäivänä teemme pienen retken lähimaastoon. Kerho kokoontuu ulkona, joten säänmukainen varustus on tärkeää. Koulun WC-tilat ovat lastemme käytet- tävissä. Mukaan voit ilmoittautua viikoksi kerrallaan vuotiaiden ryhmään otamme enintään 15 lasta, 5-6 -vuotiaiden ryhmään enintään 20 lasta. Molemmissa ryhmissä on 2-3 ohjaajaa (riippuen lasten määrästä). Ker- hoviikot ovat viikot 23, 24, 25 ja 26: HINTA: 30,00 / vko (juhannusviikko 24,00 ). Sitova ilmoittautuminen on alkanut keskiviikkona 2.5. Ilmoittautua voit sivujemme kautta. Liikunnallinen kesäkerho Haka Gym järjestää yhteistyössä Valkeakosken Haka ry:n kanssa jo perinteeksi muodostuneen liikunnallisen kesäkerhon 7-12-vuotiaille tytöille ja pojille Kesäkerho kokoontuu maanantaista perjantaihin klo Luvassa liikuntaa eri muodoissa, sisällä lä ja ulkona! Kokoontuminen liikuntahallilla (uimahalli). Hinta 40 /viikko. Hinta sisältää vakuutuksen. Ilmoittautuminen alkaa maanantaina Ilmoittautua voi viikoksi tai kahdeksi.

2 Muistathan ilmoittaa lapsen nimen, syntymäajan sekä huoltajan tiedot ilmoittautumisen yhteydessä! Ilmoittautumiset ja tiedustelut: tai Kesäjumpat Kesäjumpat pakauden alkavat heti normaalin jumppäätyttyä maa- nantaina Tervetuloa mukaan ohjattuun kesäiseen toimintaamme! Sorrilan koululla. la. Jumpat toteutetaan yhteistyössä VaKP voimistelujaoston kanssa. Kesäjumpan hinta on 3 jumppakortilla (Haka Gym, VaKP voimistelujaosto) ja 5 ilman korttia. Jumpat jatkuvat läpi koko kesän. Heinäkuussa jumpataan maanantaisin ja keskiviikkoisin. Elokuussa maanantaisin, keskiviikkoisin ja torstaisin. Kesäjumpan aikataulu touko-kesäkuussa: kesäkuussa: ma klo 18 VaKP Les Mills BodyPump ti klo 18 Haka Gym Les Mills BodyCombat / Kirsi Mitikka ke klo 18 Haka Gym Body / Tarja Mustanoja ma klo 18 VaKP Les Mills BodyBalance ti klo 18 Haka Gym Kiinteytys / Kirsi Mäkinen ke klo 18 Haka Gym Les Mills BodyCombat / Kati Sandroos to klo 18 VaKP Les Mills BodyPump ma klo 18 Haka Gym Les Mills CxWorx + venyttelyt / Kirsi Mitikka ti klo 18 VaKP Les Mills BodyPump ke klo 18 VaKP Muokkaus to klo 18 Haka Gym Les Mills SH'BAM / Kati Hakonen ma 4.6. klo 18 VaKP Les Mills BodyPump ti 5.6. klo 18 Haka Gym Les Mills SH'BAM / Kati Hakonen ke 6.6. klo 18 Haka Gym Les Mills BodyCombat / Tarja Mustanoja to 7.6. klo 18 VaKP Les Mills BodyBalance

3 ma klo 18 Haka Gym Les Mills CxWorx + venyttelyt / Kirsi Mitikka ti klo 18 VaKP Les Mills BodyPump ke klo 18 VaKP Muokkaus to klo 18 Haka Gym Les Mills SH'BAM / Kati Hakonen ma klo 18 VaKP "Sykkeen nostoa koko kehon lihaskunnolla" ti klo 18 Haka Gym Les Mills SH'BAM / Kati Hakonen ke klo 18 Haka Gym Body / Kirsi Mäkinen to klo 18 VaKP Les Mills BodyPump ma klo 18 Haka Gym Les Mills CxWorx 30 min, BodyCombat 30 min / Kirsi Mitikka ti klo 18 VaKP Les Mills BodyPump ke klo 18 VaKP Muokkaus to klo 18 Haka Gym Les Mills CxWorx 30 min, BodyCombat 30 min / Kirsi Mitikka T e r v e t u l o a m u k a a n k e s ä i s i l l e j u m p i l l e! Jäsenedut Muistathan hyödyntää monipuoliset jäsenetumme! Piruetti: Piruetin normaalihintaiset tuotteet -10 % Haka Gymin kortilla. Piruetti Kauppakatu Tampere Mia-Tuote: Mia-Tuote tarjoaa jäsenillemme kaikista normaalihintaisista tuotteista -10% alennuksen! Mia-Tuote Oy Yliopistonkatu 58 B Tampere Valkeakosken Koskikulta Oy: Valkeakosken Koskikulta Oy tarjoaa seuran jäsenille -15 % Tommy Hilfigerin uutuuskelloista. Valkeakosken Koskikulta Oy Valtakatu 9 11

4 puh Pala Kakkua: Pala Kakkua -tilaustöistä - 5 % seuran jäsenkortilla. Elina Hyytinen Tuulitie 10 puh Le Sabre: Le Sabre tarjoaa jäsenille kosmetologi Kirsi Mitikan kasvohoitojen yhteydessä kaupan päälle käsienhieronnan! Le Sabre Lempääläntie Valkeakoski puh Yhteistalon Kukka: Yhteistalon Kukka tarjoaa seuran jäsenille kaikista normaalihintaisista tuotteista -10% alennuksen! Yhteistalon Kukka Apiankatu 1 puh / fax Koskilattiat Oy: Koskilattiat Oy tarjoaa seuran jäsenille yli 200 euron tapettitilauksiin toimituskulut veloituksetta (arvo 12,00 ). Koskilattiat Oy Valtakatu 18 puh Sinustako ohjaaja seurallemme tai vapaaehtoinen seuran toimintaan? Etsimme uusia ohjaajia ja vapaaehtoisia seuramme toimintaan! Tule mukaan liikuttamaan Valkeakoskea kanssamme mahtavaan avaan ja aktiiviseen porukkaan! Tänä kesänä olemme talkoilemassa mm. kesäteatterilla ja Vuoreksen asuntomessuilla liikenteenohjauk- sessa. Tule mukaan mukavaan vapaaehtoisjoukkoon! Osaamme arvostaa pientäkin panosta. Jos kiinnostuit, ota yhteyttä toimistolle alta löytyvin yhteystiedoin. Seuramme jäsentuotteet

5 Haka Gym ja Stadium ovat yhdessä suunnitelleet seuramalliston koko seuralle ja sen jäsenille, jonka tarkoi- tuksena on vahvistaa seuran identiteettiä ja yhtenäisyyttä. Stadiumin tavoite Team Sales -osastolla on, että kaikki Haka Gymin jäsenet voivat hankkia uusia vaatteita ja varusteita mahdollisimman helposti ja vaivattomasti; ja tietysti seuran omissa väreissä! Poikkea katsomaan mitä meillä on tarjota ja tilaa upeita ja laadukkaita tuotteitamme; Toimistoltamme löytyy vielä nopeimmille valtakunnallisen Show n kisapaitoja. Kyseessä on sporttinen toppi, jonka logon on suunnitellut seuramme oma tanssija, Ella Salminen.Toppi on Stadiumin SOC-tuotemerkin puuvilla-elastaaninen (98%/ 5 %), klassinen painijanselkäinen toppi, väreinä musta ja pinkki. Painatuksen värit: mustassa topissa pinkki ja pinkissä musta. Hinta 17,90. Hae omasi vielä kun ehdit! Yhteystiedot Toimistomme sijaitsee vielä toistaiseksi osoitteessa Kirjaskatu 1; toimiston muutto tapahtuu vielä tämän vuoden aikana ja siitä tiedotetaan tarkemmin lähempänä muuttoa. Toimistomme on auki kevätkaudella saakka seuraavasti: Maanantai 12:00 18:00 Tiistai 11:00 16:00 Keskiviikko 12:00 17:00 Torstai 12:00 17:00 Muina aikoina toimisto on auki sopimuksen mukaan. Heinäkuun toimisto on suljettu. Mahdollisista muutoksista aukioloaikojen suhteen ilmoitamme etusivullamme osoitteessa Tavoitat toiminnanjohtaja Heidi Kiurun ja toimistotyöntekijä Nina Hallaun puhelimitse numerosta ja sähköpostitse osoitteesta Toivotamme kaikille aurinkoista alkavaa kesää, iloa ja elämyksiä! Ystävällisin terveisin, Haka Gym ry

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010:

Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Kontiolahden Urheilijat järjestää kesällä 2010: Leirit: Pro-Sporttileiri Kulho 14.-16.7. Kolme vuorokautta mukavaa toimintaa liikunnan parissa. Hinta: 60 Sisältää: ruokailut, majoituksen, vakuutuksen ja

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2015 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1

Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014. Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 Tekemisen iloa ja meninkiä lapsille ja nuorille JALASJÄRVELLÄ 2014 Jalasjärven kunta, nuorisotoimi ja liikuntatoimi 1 2 Hei! Tästä esitteestä löydät itsellesi monipuolista tekemistä ja toimintaa kesäloman

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen,

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Lokakuun 2015 ohjelma Viikko 41 Maanantai 5.10 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä

Seuramallisto 2014. NVO - Naantalin Voimistelijat. yhteistyössä Seuramallisto 2014 NVO - Naantalin Voimistelijat yhteistyössä Stadium Team Sales ja NVO Naantalin Voimistelijat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B

KERHOT TIISTAI: MAANANTAI: KOKKIKERHO luokkalaisille tiistaisin klo Temppeliaukion kirkon kerhotilat, Temppelikatu 16 B Töölön seurakunta KERHOT MAANANTAI: KOKKIKERHO 1.-4. luokkalaisille maanantaisin klo. 16.00-17.30 Töölön kirkko, Topeliuksenkatu 4 Kerhossa opetellaan leipomaan ja kokkailemaan erilaisia herkkuja. Kerhomaksu

Lisätiedot

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015

Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 Mäntsälän Voimistelijat Aikuisten ryhmäliikunnan palautekysely 2014-2015 1. TAUSTATIEDOT Kuinka vanha olet? 10 8 6 4 2 58,6 % 31,0 % 10,3 % alle 19 v 19-25 v 26-45 v 45-60 v yli 61 v Kaikki (KA:3.79, Hajonta:0.61)

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä.

Kevä tkäusi 2015. Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. Kevä tkäusi 2015 Loviisan kaupungin liikuntaryhmät. Pieni kaupunki, suuria elämyksiä. 2015 Kevätkausi alkaa 5.1.2015 Tammikuun viides päivä polkaistaan käyntiin kaupungin ohjatut liikuntaryhmät. Tarjolla

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät.

HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. Vesijumppa. Tuolijumppa. Kuntosali. Lyhytkurssit. Lajikokeilu. Erityisryhmät. L e Lisätietoja: Katarina Kiki Norrena puh. 0400 197150 www.hyvinkaa.fi/liikunta Vesijumppa Tuolijumppa Lyhytkurssit Erityisryhmät HYVINKÄÄN LIIKUNTAPALVELUT KAUSI ALKAA 4.9. LIIKKUEN ILOA ARKEEN! Säännöllinen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa

klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN PORINAPIIRI Lossikuja 3:n hissiaulassa TOIMINTAOHJELMA 30.5.-5.6.2016 Maanantaina 30.5. RUOKASALISSA KANSAINVÄLINEN VIIKKO! klo 10.00 ULKOIL UA klo 12.30 OHJATTU LIHASVOIMAHARJOITTELU Kuntosali, Lossikuja 3 klo 14.00 FANNI- JA JALMARIKODIN

Lisätiedot

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015

LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 LASTEN- JA NUORTEN SYYSLOMATIEDOTE 2015 Raahen teatteri esittää Komppakujan Cityjänis ja Lehmä-Ammuu Ohjaus: Toni Kettukangas ke 28.10. kello 13.00 Pyhäjoen kirjastossa Esitys on suunnattu päiväkoti- ja

Lisätiedot

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen.

Ostopalveluna toiminimi Aquasa:lta, opettajana toimii Sari Saarinen. VUOSISUUNNITELMA 2005 LIIKUNTATOIMEN JÄRJESTÄMÄSTÄ OHJATUSTA TOIMINNASTA 1. UIMAKOULUT 1. Uimakoulut uimahalleissa Liikuntatoimi järjestään vuoden aikana Lauritsalan uimahallissa lasten alkeis-, jatko-

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry JAGUARS!S!P!I!R!I!T!!!!A!T!H!L!E!T!E!S Jäsentiedote 1/2015 Kausi 2015 on startannut, Tervetuloa mukaan toimintaamme kaudelle 2015. Tulet jatkossa saamaan kaikille jäsenillemme

Lisätiedot

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille

Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA. senioreille ja aikuisille Länsi-Vantaa KESÄLIIKUNTAA senioreille ja aikuisille 1 Ohjattua kesäliikuntaa Myyrmäen kuntosalin aukioloajat kesäkaudella...2 Kuulovammaisten aikuisten kesäliikunta...2 Hinnat...3 Yleistä...3 Kuntosalin

Lisätiedot

Avointa toimintaa Hattulassa

Avointa toimintaa Hattulassa Avointa toimintaa Hattulassa alle kouluikäisille syksy 2015 Hattulan seurakunnan kerhot Parola, Huilis, Parolantie 37 (Valintatalon päädyssä. Vanhaa apteekkia vastapäätä) 3-5-vuotiaat aamupäiväryhmä: perjantaisin

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla kesäkuu 2017 Torstai 1.6. 10.00-12.00 Lähitorin fysioterapeutin vastaanotto ajanvarauksella TOIVO-yhteisötaide: 10.15-11.00 Yhteislaulua ravintolasalissa

Lisätiedot

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla

Mölkky- peli, Urheilutalon nurmialue, Maunonpuisto. Maksuton. Järj. KunnonLähde. Ajalla Senioriliikunta Oulussa kesällä 2012 Ohjattuihin liikuntaryhmiin tulee ilmoittautua, ellei erikseen muuta mainita. Oulun uimahallin vesivoimisteluun ja KunnonLähteen sauvakävelyryhmiin ei tarvitse ilmoittautua.

Lisätiedot

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016

Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: 6.6. - 10.6.2016 Tapahtuman nimi Kuvaus tapahtumasta: Aika: Paikka: Hinta: Lisätietoja: SporttiAction- leiri Monipuolista liikuntaa 2003-2008- syntyneille lapsille. Perinteisessä matalankynnyksen liikuntaleirissä kokeillaan

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE

VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE VAPAA- AIKAPALVELUIDEN KESÄTIEDOTE 2014 PÄIVÄLEIRIT KESÄLLÄ 2014: Kevät on ehtinyt jo pitkälle ja kesä tekee reippaasti tuloaan. Tämähän tietysti tarkoittaa myös sitä, että vapaa-aikapalveluiden supersuositut

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Linnainmaan koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Linnainmaan koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

Tervetuloa Lahden alueen osastoon!

Tervetuloa Lahden alueen osastoon! APUA SINUN AVULLASI Tervetuloa Lahden alueen osastoon! Osastomme on toiminut Lahden alueella jo vuodesta 1950. Auttaaksemme tarvitsemme sinun apuasi, ja toivotammekin jokaisen lämpimästi tervetulleeksi

Lisätiedot

Toimistomme ei tällä hetkellä valitettavasti ole auki k uin kerhoiltoina! Sähköpostin kautta pyrimme palvelemaan!

Toimistomme ei tällä hetkellä valitettavasti ole auki k uin kerhoiltoina! Sähköpostin kautta pyrimme palvelemaan! Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry Vartiokuja 1 20700 TURKU puh 02 231 9632 s-posti: toimisto@tsey.fi internetsivut: http://www.epilepsia.fi/fi/web/turun-seutu/etusivu JÄSENTIEDOTE 2/2016 Toimistomme ei

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO 2013 2014 LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO

LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO LAPINLAHDEN KUNNAN LAKISÄÄTEINEN LIIKUNNALLINEN ILTAPÄIVÄKERHO Lapinlahden kunnan liikunnallinen iltapäiväkerho on tarkoitettu kaikille kunnan alakouluikäisille oppilaille. Iltapäiväkerho aloittaa toimintansa

Lisätiedot

Harrastekalenteri

Harrastekalenteri Harrastekalenteri 2016 2017 PoU Yleisurheilu: Anniina Walling p. 044 0303858 Jääkiekko: Teuvo Mutanen p. 040 1046107 teuvo.mutanen@polvijarvi.fi - Yleisurheiluharjoitukset Maanantaisin 17 18 Vapaa-aikatalo

Lisätiedot

Seuramallisto 2014. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä

Seuramallisto 2014. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä Seuramallisto 2014 Saaristomeren Melojat yhteistyössä Stadium Team Sales ja Saaristomeren Melojat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö

Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö Kajaanin kaupungin Liikunta- ja Nuorisotyö PERJANTAI 21.10. YÖKAHVILA, klo 18.00 23.30, 8lk 18v Nuorisotalo Wanhalla Vesilaitoksella (Kauppakatu 1b, 87100 Kajaani) Pääsyvaatimus O, maksuton Ohjelmassa

Lisätiedot

Seuramallisto 2013. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä

Seuramallisto 2013. Saaristomeren Melojat. yhteistyössä Seuramallisto 2013 Saaristomeren Melojat yhteistyössä Stadium Team Sales ja Saaristomeren Melojat esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15.

Ryhmät alkavat tiistaina 7.1 ja päättyvät viikolla 16-17. Kertoja on 15. KUNTOKEIDAS SANDELS Kalliolan Senioripalvelusäätiö Kuntokeidas Sandels Välskärinkatu 4 B, 00260 Helsinki Puh. (09) 4368 8070 Sisäänkäynti: katutaso, B-ovi, hissi/portaat pohjakerrokseen Kevätkauden 2014

Lisätiedot

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016

Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minit ja Uimataidottomat minit Tikkurila toimintakaudella 2015 2016 Minien ryhmät on tarkoitettu 4-6-vuotiaille lapsille. Harjoituksiin sisältyy aina kuivaharjoittelua, jossa verrytellään, jumpataan ja

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016)

Pieksämäen Erityisliikunta. Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) Pieksämäen Erityisliikunta Syksy 2015 (7.9. 10.12.2015) Kevät 2016 (11.1. 28.4.2016) YHTEYSTIETOJA ERITYISLIIKUNTA Erityisliikunta on tarkoitettu henkilöille, jotka vamman, sairauden ja muun toimintakyvyn

Lisätiedot

Seuramallisto Ylöjärven Ilves. yhteistyössä

Seuramallisto Ylöjärven Ilves. yhteistyössä Seuramallisto 2016 Ylöjärven Ilves yhteistyössä Stadium Team Sales ja Ylöjärven Ilves esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi;

Lisätiedot

SR ry. Jäsentiedote 2/2011

SR ry. Jäsentiedote 2/2011 Jäsentiedote 2/2011 Tervehdys, Sipoon ressu! Syksy on alkanut, niin myös aktiivinen reserviläistoiminta yhdistyksessämme. Tiedossa onkin paljon erilaista reserviläistoimintaa hyvässä porukassa. Tässä tiedotteessa

Lisätiedot

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot:

SYKSY 2013. Kansalaistoiminnan keskus Puisto. Yhteystiedot: Yhteystiedot: Koordinaattori Suvi Nousiainen p. 050 323 7588 suvi.nousiainen@ muotiala.fi Koordinaattori Risto Lahtinen p. 050 380 3456 risto.lahtinen@muotiala.fi Koordinaattori Kati Hankkila p. 050 358

Lisätiedot

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi

Otaniemi. Ohjeita. Säännöt. Lukkari. www.espoontapiot.fi Otaniemi Ohjeita Säännöt Lukkari www.espoontapiot.fi Espoon Tapiot Espoon Tapiot on vuonna 1965 perustettu urheiluseura. Seura oli alun perin yleisseura, mutta vuosien varrella sen päälajiksi on muodostunut

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Tesomajärven koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017. Hip kerhot ovat suunnattuja 3.-9.

Lisätiedot

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015

TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 1 TIEDOTE OPPILAILLE ELOKUU 2015 Tervetuloa takaisin musiikkiopiston opintojen pariin kesätauon jälkeen. Tervetuloa mukaan musiikkiopiston toimintaan myös kaikki uudet oppilaat ja heidän vanhempansa. Seuraavassa

Lisätiedot

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa

Toimintaa lapsiperheille. Kaarelassa Toimintaa lapsiperheille Kaarelassa Kevät 2015 KANNELMÄEN SEURAKUNTA ESIKOISVAUVAKERHO Torstaisin klo 13.30-15 Kirkon nuorisotila Nurkassa (alk. 15.1.) Kerho on avoin kohtaamispaikka, ilmoittautumista

Lisätiedot

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209

Katso ilmoittautumisohjeet kyseisen leirin kohdalta! ALLE KOULUIKÄISTEN LEIREISTÄ VASTAA: Lastenohjaajat Anne Vuori ja Kaija Rajanen 050-408 1209 2 Lukijalle! Seurakunnan lastenleirit on tarkoitettu järvenpääläisille lapsille, leiripaikkoja on rajoitetusti, 1 paikka/lapsi. Jokaisella leirillä on osallistujakiintiönsä ja ikärajansa. Kaikki leiriläiset

Lisätiedot

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016

KOULULAISILLE! syksy 2015. kevät 2016 KOULULAISILLE! syksy 2015 & kevät 2016 Koululaisten kerhot kokoontuvat kirkonkylän seurakuntatalossa, Nummelan seurakuntakeskuksessa ja Ojakkalan kerhohuoneella. Kerhot muuttuvat syksystä alkaen jaksoihin,

Lisätiedot

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan!

Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! LePa P03 varusteet Stadium Team Sales seuramyynti, tervetuloa mukaan! Parasta seurallesi Me Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen.

KYS:n synnytysvalmennus Valmennus on tarkoitettu ensisijaisesti ensisynnyttäjälle ja heidän tukihenkilölleen. Raskausajan valmennukset Suuhygienistin ja fysioterapeutin valmennus Suuhygienisti ohjaa suun hyvinvointiin liittyvistä asioista. Fysioterapeutin valmennuksessa opastetaan ergonomiasta, raskausajan liikunnasta

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14

JÄSENTIEDOTE. Joulun aika ja kauden käännös JOULUN AIKA. KUNTOJUMPAT (yli 15v.) Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 JÄSENTIEDOTE Järvenpään Voimistelijat ry 2/2014-2015 27.11.14 Joulun aika ja kauden käännös Kiitos kaikille jäsenille, taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille syyskaudesta. Järvenpään Voimistelijoiden

Lisätiedot

Härmälän koulu lv

Härmälän koulu lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Härmälän koulu lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 16.8.2016 12.5.2017. Hip kerhot ovat

Lisätiedot

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty

TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty TOIMINTA- KALENTERI Päivitetty 10.11.2016 Tuolijumppa Olohuoneessa torstaisin klo 12.00-12.30 vapaaehtoisemme ohjauksessa ja jumpan jälkeen on kahvittelua, ei osall.maksua! Kuntosalivuorot Loimaalla Tuulensuun

Lisätiedot

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS

Kevään jumpat KEVÄTKOKOUS Hämeen Naisvoimistelijat ry:n jäsentiedote 1/2017 www.hameennaisvoimistelijat.fi HIKOILE, NAUTI VIRKISTY! Kevään jumpat 9.1. 14.5.2017 Kevään jumppakausi alkaa maanantaina 9.1.2017. Ensimmäisellä jumppaviikolla

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016

ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 ISONKYRÖN LAPSIPERHEIDEN TOIMINTAKALENTERI, KESÄKUU 2016 6.6. maanantai 7.6. tiistai 8.6. keskiviikko 9.6. torstai 10.6. perjantai Seurakunnan Kesäkerhot arkisin ma-pe 6.6.-17.6. Pappilassa Pienten Isojen

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA

TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA TOIMINTAKALENTERI JA MUU TOIMINTA Päivitetty 06.07.2015 HEINÄKUU 2015 Avoinna tiistaisin ja perjantaisin klo 10-13 Salla Harteelan taulunäyttely Ti 21.7. Päättyy ilmoittautuminen Pöytyän teatterin esitykseen

Lisätiedot

Jaguars Spirit Athletes ry

Jaguars Spirit Athletes ry Jaguars Spirit Athletes ry +',-'%"!"!#!$!%!$!&!!!!'!&!(!)!*!&!*!" Jäsentiedote 5/2013 Syysterveisiä Hyvä jäsenemme, tässä on vuoden 2013 viides jäsentiedote. Jäsentiedotteesta saat paljon tärkeää tietoa

Lisätiedot

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille

Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille Tervetuloa LUT:iin! Ohjeet maisteriohjelmiin hyväksytyille SISÄLTÖ Opiskelupaikan vastaanottaminen ja ilmoittautuminen Opintoportaali Uni Opetuksen alkaminen ja infopäivät LOAS ja opiskelijakortti Opintotuki

Lisätiedot

LENKILLE? LÄHDETTÄISKÖ. Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen T. MIELIKUVITUSKOIRASI. Syksy 2016

LENKILLE? LÄHDETTÄISKÖ. Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen T. MIELIKUVITUSKOIRASI. Syksy 2016 VUH! Aktiivinen Kouvola Liikunta Terveyden edistäminen LÄHDETTÄISKÖ LENKILLE? T. MIELIKUVITUSKOIRASI Jo 15 minuutin päivittäinen lenkkeily ulkoilmassa kehittää kuntoa ja virkistää mieltä. Aina ei tarvitse

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN syksy 2015

KOULUIKÄISTEN syksy 2015 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN syksy 2015 KERHOT LEIRI PARTIO ILLAT TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

KERTSI 1/2012. Tässä Kertsi lehdessä 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä pääsiäisajan ja kevään tapahtumista sekä kesän leiristä.

KERTSI 1/2012. Tässä Kertsi lehdessä 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä pääsiäisajan ja kevään tapahtumista sekä kesän leiristä. KERTSI 1/2012 Tässä Kertsi lehdessä 7 13-vuotiaille ja heidän perheilleen järjestettävistä pääsiäisajan ja kevään tapahtumista sekä kesän leiristä. Kertsi-lehti Siiskonen, sannamari.siiskonen@evl.fi Palosuontie

Lisätiedot

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015

VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA. DOMIK v. 2014/2015 VARHAISKASVATUSSUUNNITELMA DOMIK v. 2014/2015 Vuosi Domikissa etenee viikoittain vaihtuvien teemojen mukaan. Domikissa toteutetaan uutta varhaiskasvatussuunnitelmaa, joka on laadittu kaksikielistä perhepäiväkotia

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa

KESÄKUU Tervetuloa! Puh Amurin TEON TUPA ry. Yhteistyössä: Kohtaamispaikka ikäihmisille Tampereen Amurissa Toimintaa järjestää Amurin Teon Tuvan Iltatupa-hanke, jonka tavoitteena on alueellisen yhteisöllisyyden vahvistaminen, ikäihmisten hyvinvoinnin kehittäminen, yksinäisyyden vähentäminen sekä käytäntöjen

Lisätiedot

LASTEN JA NUORTEN KESÄ 2012 SUOMUSSALMELLA

LASTEN JA NUORTEN KESÄ 2012 SUOMUSSALMELLA LASTEN JA NUORTEN KESÄ 2012 SUOMUSSALMELLA KESÄLEIRIT Suomussalmen nuorisopalvelut järjestää kesällä 2012 PÄIVÄLEIREJÄ ALA-ASTEIKÄISILLE Leiripäivän hinta 7.(sisältää lounaan, välipalan, ohjauksen ja vakuutuksen).

Lisätiedot

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012

www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 www.kolumbus.fi/tanssitalojuulia Tanssitunnit syksy 2012 itämainen tanssi Itämaista tanssia, kuntotanssia ja kuntoliikuntaa sekä discorientaltanssia kaikenikäisille, -kokoisille ja kuntoisille lapsille,

Lisätiedot

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016

UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Pispalan koulu, Pispalan ja Hyhkyn koulutalot lv. 2016-2017 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 5.9. - 9.12.2016 ja keväällä 9.1. - 12.5.2017.

Lisätiedot

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1

TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 1 MAANANTAI 2 TIISTAI 3 KESKIVIIKKO 4 TORSTAI 5 PERJANTAI 6 Loppiainen LAUANTAI 7 SUNNUNTAI 8 1 TAMMIKUU 2017 VIIKKO 2 MAANANTAI 9 TIISTAI 10 KESKIVIIKKO 11 TORSTAI 12 PERJANTAI 13

Lisätiedot

SALAMA TIEDOTE 3 /2011 8.3.2011 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA!

SALAMA TIEDOTE 3 /2011 8.3.2011 KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA! KEVÄT TUO MUKANAAN PALJON UUTTA TOIMINTAA! Kevään voi jo aistia ulkona: päivä pitenee, pakkaset hellittävät ja linnutkin alkavat viserrellä. Samoin kuin luonnossa tapahtuu uutta, niin myös meillä Salamissa.

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa

JÄSENTIEDOTE 2/2015. Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry. Tässä tiedotteessa Lahden Seudun Kehitysvammaisten Tuki ry JÄSENTIEDOTE 2/2015 Tässä tiedotteessa Yhdistyskuulumiset... 2 Hallituksen kokoukset... 2 Toimiston kesäloma... 2 Lahden Seudun me itse... 2 Vapaa-ajan toiminta...

Lisätiedot

Jäsenkirje / Kevät 2016

Jäsenkirje / Kevät 2016 Jäsenkirje / Kevät 2016 Hei MLL Kaarinan jäsen! Kiitos, että kuulut paikallisyhdistykseemme. Uusi jäsenyyskausi on startattu käyntiin osittain uudella hallituksella. Uusien ja vanhojen jäsenten yhteystiedot

Lisätiedot

KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA

KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA LUE HUOLELLA! NÄYTÖSHARJOITUKSET ALKAVAT VIIKOLLA 20! NORMAALIT HARRASTERYHMIEN HARJOITUKSET LOPPUVAT 15.5! KEVÄTNÄYTÖS 2016 VSK-U:N LELUJEN IHMEMAA Kevätnäytös Tuusulan Jäähallilla keskiviikkona 25.5.2015

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET

Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET Pohjois-Savon AVH-yhdistys ry JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 25 B 20 II krs pihan puoli 2/2015 70100 KUOPIO 13.4.2015 HYVÄT JÄSENET PÄIVYSTYSAJAT TOIMISTOLLA Kuukauden ensimmäinen maanantai klo 12.00-14.00

Lisätiedot

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016

BALLET KAUKAMETSÄ. Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 BALLET KAUKAMETSÄ Kainuun musiikkiopiston tanssiosaston opinto- opas 2015-2016 Kuvat: Natalia Hoskio, Anni Kääriäinen, Valeria Andreeva KAINUUN MUSIIKKIOPISTON BALLET KAUKAMETSÄ Ballet Kaukametsä antaa

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Lasten uimakoulut Uimahalli Molskiksessa

Lasten uimakoulut Uimahalli Molskiksessa Kurikan vapaa-aikatoimi aikatoimi kesä 2015 Alkeis-, jatko- ja tekniikkaryhmät Lasten uimakoulut Uimahalli Molskiksessa 1.6. 11.6.2015 R1 9.00 10.20 2010 ja tätä ennen syntyneet Ei kuljetusta (allas 9.15

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä!

JÄSENTIEDOTE 4/2016 PUHEENJOHTAJALTA. Hienoa on ollut kokea, miten hyvällä vireellä ja fiiliksellä yrittäjät ovat olleet liikkeellä! Raastuvankatu 12-14 D 65100 VAASA info@vaasanyrittajat.com 15.12.2016 PUHEENJOHTAJALTA Sinulle jäsenyrittäjämme, haluan puheenjohtajana tuoda vuoden viimeisen tervehdyksen. Ensinnäkin kiitän saamastani

Lisätiedot

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2015 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä.

Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen merkeissä. Pohjois-Savon AVH-yhdistys JÄSENKIRJE Tulliportinkatu 52 (II kerros) 1/2016 70110 KUOPIO 15.1.2016 HYVÄT JÄSENET Aloitamme yhdistyksemme toimintoja kerhojen, liikuntaryhmien, laskiaisretken ja vuosikokouksen

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot