KEVÄT Pääsykoe TERVEYSTALOUSTIEDE. Mallivastaukset

Transkriptio

1 KEVÄT 2012 Pääsykoe TERVEYSTALOUSTIEDE Mallivastaukset 1. Määrittele seuraavat käsitteet (4. p, Sintonen - Pekurinen): 1.1. Terveyspalvelujen käytön positiiviset ulkoisvaikutukset (1 p.) Positiivinen ulkoisvaikutus tarkoittaa, että jonkun yksilön terveyspalvelujen käyttö tai siihen liittyvä hyvinvoinnin muutos vaikuttaa myönteisesti jonkun toisen yksilön hyvinvointiin eikä hän korvaa mitenkään ensimmäiselle yksilölle tätä saamaansa hyötyä. Terveyspalvelujen positiiviset ulkoisvaikutukset voivat liittyä joko omaan terveyteen tai toisten terveydestä ja hyvinvoinnista välittämiseen. Rokotus on esimerkki terveyspalvelun käytöstä, jolla on positiivisia ulkoisvaikutuksia muille. Rokotuksen ottaja suojaa itsensä tartuntatautia vastaan ottamalla rokotteen, mutta samalla vähentää muidenkin riskiä saada tartunta. Huoli muiden terveydestä tai terveyspalvelujen käyttämisestä perustuu välittämiseen. Kun heidän terveytensä kohenee, esimerkiksi terveyspalvelujen seurauksena, vähenee huoli, eli siitä on seurannut positiivisia ulkoisvaikutuksia. 1.2 Vaihtoehtoiskustannus (1 p.) Vaihtoehtoiskustannus liittyy päätöksiin, joilla resursseja kohdennetaan. Kun käytetään voimavaroja tietyllä tavalla, menetetään hyöty joka olisi ollut mahdollista saavuttaa parhaasta menetetystä vaihtoehdosta. Tätä menetettyä hyötyä kutsutaan vaihtoehtoiskustannukseksi. 1.3 Diskonttaus (1 p.) Diskonttausta käytetään taloudellisessa arvioinnissa silloin kun arvioitavan toimenpiteen kustannukset ja hyödyt jaksottuvat pitkälle ajanjaksolle ja eri tavalla. Yksilöt ja yhteiskunta arvostavat enemmän nykyistä, välittömästi saatavaa hyötyä enemmän kuin myöhemmin saatavaa. Samoin heti maksettavaa kustannusta pidetään suurempana kuin myöhemmin maksettavaa. Tulevaisuudessa syntyvät kustannukset ja hyödyt tehdään yhteismitallisiksi diskonttaamalla ne nykyarvoon. Diskonttauksessa käytetään diskonttotekijää 1/(1 + r) t, missä r on käytetty diskonttokorko ja t on aika vuosina 1

2 nykyhetkestä. Mitä korkeampi on diskonttokorko tai pidempi aika, sitä pienemmän nykyarvon kustannus tai hyöty saa. 1.4 Terveyspalveluiden tarjonnan säätely (1 p.) Terveyspalvelujen tarjontaan voidaan vaikuttaa säätelemällä voimavaroja: henkilöstöä, koneita, laitteita, vuodepaikkoja terveyspalvelujen tuotannossa käytettävien panosten hintaa, esimerkiksi keskitetyt palkkaneuvottelut koulutuspaikkojen määrää ja siten työpanoksen tarjontaa; terveydenhuoltohenkilöstön lisensointi (ammatinharjoittamisen luvanvaraisuus), s Oikeudenmukaisuus terveydenhuollon rahoituksessa ja sen toteutuminen (3 p., Sintonen - Pekurinen) Suomessa julkilausutut periaatteet rahoituksen oikeudenmukaisuudesta koskevat terveydenhuoltopalvelujen käytöstä aiheutuvien kustannusten tasaamista, sairastumisen taloudellisten seuraamusten vähentämistä ja väestöryhmien taloudellisen tasa-arvon lisäämistä. (S&P, s. 104). Rahoituksen oikeudenmukaisuuden toteutumista tarkastellaan usein jakaumina: vastaako kotitalouksien osuus terveydenhuollon rahoituksesta niiden tulo-osuutta (Kakwanin progressiivisuusindeksi). Jos pienituloiset maksavat tulo-osuuttaan suuremman osuuden terveydenhuollon rahoituksesta, on rahoitus regressiivistä. Jos rahoitusosuus vastaa tuloosuutta, on terveydenhuollon rahoitus tulojen suhteen neutraalia. Progressiivista rahoitus on silloin kun suurituloisemmat maksavat tulo-osuuttaan suuremman osuuden terveydenhuollon rahoituksesta. (s. 106) Terveydenhuollon kokonaisrahoitus on ollut neutraalia, eli kaikki tuloluokat ovat rahoittaneet terveydenhuoltoa yhtä suurella osalla tuloistaan. Silloin suurempituloisten osuus koko terveydenhuollon rahoituksesta on suurempi kuin pienituloisten. Valtionverotus, kunnallisverotus ja sairausvakuutusmaksut olivat progressiivisia, kotitalouksien itse maksamat osuudet regressiivisiä vielä 1990-luvun alkupuolella. (s ). Kokonaisrahoitus on muuttunut lievästi progressiivisesta lievästi regressiiviseksi, eli hyvätuloisia suosivaksi 1990-luvun aikana. Tärkein syy muutokseen ovat olleet kohonneet käyttäjämaksut ja välillisten verojen osuuden kasvu valtionverotuksessa (s ). 2

3 2.2 Tiedon epäsymmetrinen jakautuminen potilaan ja lääkärin agenttisuhteessa (3 p., Sintonen - Pekurinen) Yleensä taloustieteessä ajatellaan, että kuluttaja itse pystyy parhaiten arvioimaan omat tarpeensa ja hyödykkeiden arvon itselleen (suvereniteetti). Terveyspalveluille on kuitenkin ominaista, että yksilö ei kykene itse arvioimaan palvelun hyötyä itselleen, usein ei tarvettakaan. Terveydenhuoltohenkilöstöllä on enemmän tietoa terveydestä ja sairauksista sekä sairauden hoidosta, hoitojen vaikuttavuudesta, laadusta ja riskeistä. Kuluttajan on vaikea arvioida laatua sekä etu- että jälkikäteen. Kuluttajan ja terveydenhuoltohenkilöstön kesken tieto jakaantuu epätasaisesti, heidän välillään on tiedon epäsymmetriaa. Siksi terveyspalvelujen käytöstä päätettäessä kuluttaja joutuu luottamaan lääkärin apuun. (s. 46-7, ) Informaation epäsymmetria kuluttajan ja lääkärin välillä synnyttää agenttisuhteen. Lääkärin oletetaan toimivan yksilön agenttina ja neuvonantajana yksilön valitessa terveyspalveluja. (s ) Lääkäri voi toimia potilaan neuvonantajana tarjoamalla aktiivisesti informaation hoitojen vaikuttavuudesta ja/tai hoitoprosessista ja kuluttaja tekee päätöksen (ikään kuin samalla informaatiolla kuin lääkäri). Lääkäri voi myös tarjota vain osittaisen tiedon, tai tiedon, jota kuluttaja osaa ja ymmärtää pyytää, ja kuluttaja tekee päätöksen (osittaisen tiedon varassa). Tämä lähestymistapa olettaa, että kuluttajat arvostavat suvereenisuutta ja haluavat tehdä päätöksen. Tehdessään päätöksen potilaan puolesta lääkärin tulisi tietää, mikä on potilaan hyvä. Ajatus on, että lääkäri tekee päätöksen, jonka potilas tekisi, jos hänellä olisi sama tieto ja ymmärrys tiedon merkityksestä, kuin mikä lääkärillä on. Tämä tarkoittaa, että lääkäri kykenee asettumaan potilaansa asemaan täydellisesti, esimerkiksi omaksumaan potilaan arvostukset. Agenttina lääkäri voi myös ajatella tietävänsä potilasta paremmin, mikä potilaalle on hyväksi, ja hän tekee päätöksen tältä pohjalta. Päätöksen taustalla voi olla myös lääkärin eettinen ja moraalinen ohjeisto siitä mikä on oikein. Pulmallista on se, kuka määrittelee, mikä on oikein: lääkärit ammattikuntana, yhteiskunta tai joku muu (priorisointikeskustelu)? Agenttisuhteeseen vaikuttaa myös se, että osapuolet eivät tunne toistensa tavoitefunktiota. Lääkärit eivät tiedä mitä potilaat haluavat, minkälaisia odotuksia potilailla on terveydenhuoltoa ja lääkärin agenttiroolia kohtaan. Toisaalta kuluttajat/potilaat eivät tunne lääkäreiden tavoitteita. Osa lääkäreiden tavoitteista voi olla ristiriidassa potilaan intressien kanssa, kuten lääkäreiden tavoitteet tulojen, vapaa-ajan tai työtyytyväisyyden suhteen. Jos se, mistä lääkäreitä palkitaan, ja mitä lääkärit terveydenhuollossa haluavat on pahasti ristiriidassa sen kanssa, mitä kuluttajat/potilaat haluavat, seuraa siitä epätäydellinen agenttisuhde. 3

4 3. (Aineisto-osa, 10 p.) Valtonen Hannu Terveydenhuollon rahoitusehdotusten arviointi. Ehdotukset sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksen kehittämiseksi. Valtioneuvoston kanslia. Valtioneuvoston kanslian julkaisusarja 19/2011. ss Aineistokoe koskee julkaisun kahta lukua, joissa käsitellään kansalaisten roolia terveydenhuollossa ja terveydenhuollon jakaumakysymystä 3.1. Kansalaisten terveyspalvelujen käytön ohjaaminen on muuttunut vaikeammaksi. Onko tämä väite perusteltu? Miksi se olisi perusteltu? (5 p.) Kansalaisten valinnanmahdollisuuksia terveydenhuollossa on lisätty Euroopassa luvulta alkaen. Tavoitteena on ollut valinnanvapauden toteuttaminen sen itseisarvon takia. Toisena tavoitteena on ollut lisätä terveydenhuollon herkkyyttä reagoida kansalaisten tarpeisiin, lisätä innovatiivisuutta ja tehokkuutta. Valinnanvapauden toteutuminen edellyttää, että kansalaisilla on riittävät tiedot ja valmiudet tehdä järkeviä valintoja. Valinnanvapaus edellyttää pätevää asiakasta. Kuluttajien valinnanvapauden lisääntymiseen liittyy riski: Kuluttajat eivät aina käyttäydy reformeissa odotetulla tavalla ja heidän käyttäytymisensä ei ole kokonaan julkisen vallan kontrollissa. Valinnanvapauteen liittyy riippuvuuden (medikalisaation) riski. Terveys- ja sosiaalipalvelujärjestelmä ei saisi omalla toiminnallaan lisätä kansalaisten riippuvuutta palvelujärjestelmästä. Kansalaisten valinnanvapauden ja oikeuksien lisääminen ja kysynnän markkinareformit saattavat lisätä medikalisaatiota. Kansalaiset eivät tällöin toimi tai voi toimia pätevän asiakkaan tavoin, vaan harhautuvat itse tai palvelujen tuottajat tulevat harhauttaneeksi heidät toimimaan lääketieteen näkökulmasta virheellisellä tavalla. Kansalaisten käyttäytymisen muutos näkyy Suomessa mm. yksityisen vakuutusrahoituksen suosion kasvuna. Myös kansalaisten kollektiivinen toiminta on lisääntynyt. Valtakunnallisten potilasjärjestöjen lukumäärä on lisääntynyt etenkin luvulta lähtien kiihtyvästi. Kansalaiset ovat muuttumassa ja muuttuneet terveydenhuollon potilaista ensin asiakkaiksi ja lopuksi kuluttajiksi. Kansalaisten käyttäytymisen muutoksesta seuraa paine kasvavaan terveydenhuollon käyttöön ja kasvaviin kustannuksiin. Oletettavasti Suomessa ilmiö lisää myös yksityisten terveysvakuutusten kysyntää. Taloustieteessä tätä ongelmaa on käsitelty mm. moraalisen vaaran hillinnän kysymyksenä. Ongelmaan ei ole löydetty pätevää ratkaisua. Kuluttajien käyttäytymisen muutoksesta seuraa se, että terveydenhuollon käyttäjien ohjaaminen julkisen politiikan keinoin on muuttunut aikaisempaa vaikeammaksi. 4

5 3.2. Oletetaan, että kuntauudistuksen yhteydessä kuntakokoa kasvatetaan. Miten tämä palvelujen järjestäjätahon koon kasvattaminen parantaisi terveydenhuollon palvelujen käytön jakaumaa? (5 p.) Terveydenhuollon palvelujen käytön jakauman oikeudenmukaisuuden arvioinnissa ajatellaan usein, että oikea jakauma olisi sellainen, jossa käyttö jakautuu palvelujen tarpeen mukaisesti eikä tulotason mukaan. Suomessa on tarpeeseen perustumattomia sosioekonomisia ja alueellisia eroja terveyspalvelusten käytössä. Jos kuntakokoa kasvatetaan, erityisesti nykyisten pienten kuntien mahdollisuudet rahoittaa julkista terveydenhuoltoa paranevat. Tämä voi pienentää tarpeeseen perustumattomia sosioekonomisia ja alueellisia eroja. Erojen pienentämistä edesauttaisi myös jos kuntien välillä on riittävä menojen tasausmekanismi, valtionosuusjärjestelmä. Palvelujen käytön jakaumavaikutukset syntyvät kahdella tavalla: kansalaiset voivat valikoitua hoitoon sosioekonomisen aseman tai kotinsa sijainnin perusteella ja hoitoon pääsyn jälkeen heitä voidaan kohdella eri tavoin. Valikoitumiseen voivat vaikuttaa kansalaisten omat valinnat (kysyntä; koulutuksen ja tulotason yhteys palvelujen käyttöön). Kuntakoon kasvattaminen ei suoraan vaikuta tähän ilmiöön. Valikoitumiseen vaikuttaa myös palvelujen saatavuus (tarjonta; esimerkiksi alueellinen tai työmarkkinaaseman mukainen saatavuus). Tähän kuntakoon kasvattaminen voi vaikuttaa. Kuntakoon kasvattaminen ei voi ratkaista kaikkia palvelujen käytön jakauman ongelmia. Yksityispalveluiden saatavuudessa on alueellisia eroja, joihin kuntakoon kasvattaminen ei suoraan vaikuta. Sama koskee myös työterveyshuoltoa. Suomessa on sosioekonomisia eroja myös mm. potilaiden kohtelussa erikoissairaanhoidossa ja tähänkään kuntakoon kasvattaminen ei suoraan vaikuta. 5