TIEDOTUSLEHTI. kanssa Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin. mahdollinen yhdistyminen. Kiikoisten kunnan kotisivut:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TIEDOTUSLEHTI. kanssa Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin. mahdollinen yhdistyminen. Kiikoisten kunnan kotisivut:"

Transkriptio

1 Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin mahdollinen yhdistyminen TIEDOTUSLEHTI Kiikoisten kunnan kotisivut: TIEDOTUSLEHDEN TAUSTAA Tämän tiedotuslehden tarkoituksena on kertoa kuntalaisille pähkinänkuoressa, millaisia vaikutuksia Kiikoisten ja Sastamalan mahdollisella yhdistymisellä olisi Kiikoisten alueelle ja siellä oleviin palveluihin. Tiedotuslehdellä pyritään välittämään kuntalaisille tietoa yhdistymisselvityksen sisällöstä eli siitä, mitä vaikutuksia liitoksella olisi Kiikoisten alueelle vuosien aikana. Lehti on koostettu niin, että aluksi kerrotaan yhdistymisselvityksen taustaa, minkä jälkeen kuvataan yhdistymissopimuksen liitteissä sovittuja palvelujen järjestämistapoja vuosina ja lopuksi kerrotaan mm. hallinnosta ja Kiikoisten kehittämistoimikunnasta, yhdistymisavustuksen käytöstä ja asian käsittelyaikataulusta. KIIKOISTEN JA SASTAMALAN YHDISTYMISSELVITYS Kiikoisten kunnan toimesta ja Kiikoisten Kokoomuksen valtuustoryhmän valtuustoaloitteesta on käynnistetty loppukesällä 2011 yhdessä Sastamalan kaupungin kanssa Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin kuntaliitos-/yhdistymisselvityksen laatiminen. Kuntaliitosselvityksen laatijaksi valittiin tarjouskilpailun perusteella selvityskonsultti Hannu Räsänen, Yritystaito Oy. Selvitystyön toteutusta ohjasi luottamushenkilöistä koostunut ohjausryhmä, jonka kokouksiin osallistuivat myös henkilöstön ja nuorison edustajat kummastakin kunnasta. Viranhaltijoista koostuneet työryhmät ja työvaliokunta valmistelivat selvitysasioita ohjausryhmälle. Ohjausryhmä kokoontui syksyn aikana yhteensä viisi kertaa. Selvitystyö eteni siten, että sopimus kuntien yhdistymisestä liitteineen hyväksyttiin ohjausryhmässä , joiltakin osin äänestyksen tuloksena. Ohjausryhmä päätti samalla esittää yhdistymissopimuksen liitteineen Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin hyväksyttäväksi. Selvityskonsultin yhdistymisselvitysraportti valmistui tammikuun 2012 alussa. Ohjausryhmä päätti äänestystuloksena saattaa konsultin yhdistymisselvitysraportin ja muistion kuntajaotuksen muuttamisedellytysten täyttymisestä kuntien käsiteltäväksi oheismateriaalina yhdistymisasiasta päätettäessä. Yhdistymissopimus on liitteineen (suunnitelma palveluiden yhteensovittamisesta, yhdistymisavustuksen käyttösuunnitelma ja kaupunkirakennesuunnitelmaluonnos) uutta Sastamalaa sitova, mikäli kuntaliitos toteutuu. Ne ovat voimassa vuodet , mikäli liitos toteutuu. Yhdistymissopimus liitteineen kuvaa, miten yhdistyminen toteutetaan ja siinä mm. määritellään tarkemmin uuden Sastamalan luottamushenkilörakenteet. Yhtenä tärkeänä kohtana on valtiolta saatavan yhteensä 3,2 miljoonan euron yhdistymisavustusten käyttökohteiden määrittely. Lisäksi näissä asiakirjoissa määritellään henkilöstön asema ja Kiikoisten alueen asema ja kehittäminen osana Sastamalaa. Ohjausryhmän kokouksen osallistujat Kuva: Tomi Vähä-Kouvola 1

2 KUNTAJAON MUUTTAMISEN EDELLYTYKSET Kuntajakolain 4 :n mukaan kuntajakoa voidaan muuttaa, jos muutos parantaa 1) kunnan toiminnallisia ja taloudellisia edellytyksiä vastata palvelujen järjestämisestä tai muuten edistää kunnan toimintakykyä; 2) alueen asukkaiden palveluja tai elinolosuhteita; 3) alueen elinkeinojen toimintamahdollisuuksia; tai 4) alueen yhdyskuntarakenteen toimivuutta. KESKEISIMMÄT MUUTOKSET PALVELUISSA Seuraavassa on koottu yhteen ohjausryhmän hyväksymät periaatteet ja mallit, joiden mukaan Kiikoisten alueen palvelut järjestetään vuosina , mikäli yhdistyminen toteutuu. ELINKEINO- JA MAASEUTUPALVELUT Leader toimintaryhmätyössä kuntien mahdollisen yhdistymisen jälkeen Suodenniemen alue ja Kiikoinen kuuluvat Aktiivinen Pohjois-Satakunta ry:n alueeseen vielä nykyisen ohjelmakauden 2013 loppuun saakka ja vuoden 2014 alusta uusi Sastamala kuuluu Joutsenten reitin toiminta-alueeseen. Kuntien mahdollisen yhdistymisen myötä Kiikoisten alue siirtyy Sastamalan Seudun Yrityspalvelu Oy:n toiminta-alueeseen. Kiikoisten kunta irtaantuu siten Pohjois-Satakunnan Kehittämiskeskus Oy:n toiminnasta ja osakkuudesta osakassopimuksessa määritellyin ehdoin uuden kaupunginhallituksen määrittelemässä aikataulussa. Palveluja kiikoislaisille yrittäjille voidaan tarvittaessa tarjota läheisyysperiaatteella, eli toisin sanoen vierailemalla paikallisten yrittäjien luona niin sovittaessa. Kuntien mahdollisesti yhdistyessä maaseutuviranomaispalvelut uudessa Sastamalassa järjestetään nykyisen, voimassa olevan yhteistoimintasopimuksen mukaisesti. Maatalousyrittäjien lomituspalvelut järjestetään Melan toimesta kuntien yhdistymisestä erillisenä prosessina. Maatalousyrittäjille tehdyn kirjallisen kyselyn mukaan selvä enemmistö kiikoislaisista maatalousyrittäjistä haluaa, että lomituspalvelut säilyvät ennallaan ja että Honkajoen yksikkö hoitaa lomitukset. VARHAISKASVATUS Kuntien yhdistyminen ei aiheuttaisi merkittäviä muutoksia varhaiskasvatuspalveluiden järjestämiseen. Perhepäivähoito säilyy edelleen palvelumuotona Kiikoisten alueella. Halutessaan kiikoislaiset vanhemmat voivat hakea lapselleen päivähoitopaikkaa Sastamalan päiväkodeista. Tällä hetkellä Kiikoisissa ei ole erityislastentarhanopettajan palveluita. Uudessa Sastamalassa erityislastentarhanopettajapalvelut ovat tarjolla koko kunnan alueella. Yksityisen hoidon tuen kuntalisä otetaan käyttöön Kiikoisten alueella Sastamalan mallin mukaisesti. Esiopetus ja tarvittava päivähoito järjestetään Sastamalassa kouluilla. Tällä hetkellä Kiikoisissa esiopetuksen oppilaat kuljetetaan taksilla perhepäivähoidosta koululle ja koululta takaisin perhepäivähoitoon. Yhdistymisen jälkeen kiikoislaisten lasten esiopetus ja tarvittava päivähoito järjestetään Toukolan koululla. PERUSOPETUS Vuosiluokkien 1-6 sekä esiluokan lähikouluna toimii vastaisuudessakin Toukolan koulu. Sen sijaan vuosiluokkien 7-9 oppilaiden lähikouluksi osoitetaan Äetsän koulu syksystä 2013 alkaen. Erityisopetus toteutetaan Kiikoisten alueella Sastamalan erityisopetusstrategian mukaisesti. Erityisen tuen palveluiden vaihtoehdot lisääntyvät Toukolan koulun oppilaiden osalta (esimerkiksi pienryhmäopetus). Ikäluokan koko ratkaisee kaikissa Sastamalan kouluissa opetusryhmien järjestämisen. Se tarkoittaa, että yhdysluokkaopetukseen siirrytään, mikäli se ikäluokkien koko huomioonottaen on tarkoituksenmukaista. Uudessa Sastamalassa voidaan Toukolan kouluun osoittaa oppilaita myös Kiikan suunnasta. Perusopetuksen kerhotoimintaa järjestetään sidoksissa valtion tukeen jatkossakin. Viime vuosina Kiikoinen on saanut oppilasmäärään suhteutettuna Sastamalaa enemmän valtion avustusta kerhotoiminnan järjestämiseen. Toimintaperiaatteet siirtymävaiheen aikana: Koulukuljetuksen periaatteissa ei ole suuria eroja Kiikoisten ja Sastamalan välillä. Periaatteet tullaan yhdenmukaistamaan lähtien. 2

3 Suomelan koulussa syksyllä 2012 ja aikaisemmin opintonsa aloittaneet oppilaat voivat jatkaa opiskelua Suomelan koulussa. Lavian kunta on ilmoittanut huolehtivansa kiikoislaisten oppilaiden kuljettamisesta Suomelan kouluun jatkossakin. Sastamalassa myönnetään maksuton kuljetus esiopetuksen ja vuosiluokkien 1-2 oppilaalle, jonka koulumatka on yli kolme kilometriä. Kiikoisissa kyseinen etuus koskee myös 3. luokan oppilaita. Uudessa Sastamalassa ei taloudellisista syistä ole mahdollista ulottaa kyseistä kuljetusetuutta 3. luokan oppilaisiin koko Sastamalan kaupungin alueella. Tämä tarkoittaa sitä, että kyseinen kuljetusetuus päättyy Kiikoisten alueella. Kiikoisissa on harkintaan perustuen järjestetty kuljetus niille esioppilaille, joiden vanhemmat ovat sitä halunneet ja joiden koulumatka on lyhyempi kuin 3 kilometriä 75 euron lukukausittaista maksua vastaan. Uudessa Sastamalassa oppilaiden vanhemmat sopivat vastaavasta kuljetuksesta suoraan liikennöitsijän kanssa. Uudessa Sastamalassa suuresta kuljetusoppilaiden määrästä johtuen yksilöllisten ja joustavien kuljetusratkaisuiden toteuttaminen on hankalaa. Kulttuurille vuosi- ja kohdeavustuksia myönnettiin Sastamalassa vuonna 2011 yhteensä euroa. Kiikoisissa vastaava summa oli euroa. Lisäksi Sastamala on mukana järjestämässä Vanhan kirjallisuuden päiviä sekä lasten- ja nuorten kirjapäiviä Kirjasia. Vuoden 2012 alusta Sastamalan seudun Museo siirtyi Suomen kirjainstituutin säätiölle. Kaupunki järjestää tilat ja antaa toimintaavustuksen sekä Museon että Pukstaavin toimintaa varten. Kulttuuritalo Jaatsilla ja Pirunvuoren Kivilinnassa Sastamalan kaupunki järjestää näyttely- ja tapahtumatoimintaa. Sastamala jakaa vuosittain kulttuuripalkinnon. Sastamalassa kulttuurityötä tehdään yhteistyössä kolmannen sektorin ja muiden toimijoiden kanssa. Nämä käytännöt jatkuvat myös uudessa Sastamalassa. Kiikoisten Purpureja kohdellaan tasapuolisesti muiden kulttuuritapahtumien kanssa ja vuosittaisen avustusmäärän ratkaisee Sastamalan kaupungin avustusperiaatteet. Tapahtuma huomioidaan kuten Sastamalan Gregoriana tällä hetkellä. Yhteistyöstä Kiikoisten Purpurien ja Sastamalan kaupungin kanssa ja siihen liittyvistä yksityiskohdista neuvotellaan tarkemmin erikseen. Lähtökohtana on, että Purpurien toiminta turvataan myös uudessa Sastamalassa. Uusi Sastamala osallistuu mahdollisen yhdistymisen jälkeen Kiikoisten Ystävänpäivät messutapahtuman järjestämiseen Kiikoisissa. KIRJASTO- JA KULTTUURIPALVELUT Kirjastopalvelut tulevat säilymään Kiikoisten alueella nykyisellä tasolla kuin myös kirjastoaineistomäärärahat. Uudessa Sastamalassa periaatteena on, että kirjastoaineistomäärärahat jaetaan kirjastoittain kirjaston lainauksen, kävijämäärien ja muun tarpeen mukaisesti. Tällä hetkellä Kiikoinen kuuluu Satakirjastojen yhteisjärjestelmään. Yhdistymisen tapahtuessa kirjastolla siirryttäisiin Pirkanmaan Piki-yhteiskirjastojärjestelmään sovittavan siirtymäajan puitteissa. Näin Kiikoisten kirjasto toimisi Sastamalan kaupungin yhtenä lähikirjastona. Samat palvelut ja yhteinen aineistokokoelma tulisivat koko uuden kaupungin alueella käyttöön. Asiakkaalle tällä olisi sellainen vaikutus, että nykyisin on ollut mahdollista kaukolainata aineistoa Satakunnan kirjastoista. Jatkossa kaukolainaus olisi mahdollista Pirkanmaan Piki-kirjastoista. Kirjastoautopalvelut pyritään järjestämään koko Sastamalan kaupungin alueella ja kirjastoauton reittisuunnittelussa huomioidaan myös Kiikoisten alue. RUOKAPALVELUIDEN JÄRJESTÄMINEN Toukolan koululla ja Palvelukoti Ilolassa ruokapalvelut järjestetään nykyisen toimintatavan mukaan eli ruoka valmistetaan paikan päällä. Kotipalveluaterioissa toimintamalli yhtenäistyy koko Sastamalan alueella. Mallin mukaan kotipalveluateriat valmistetaan keskitetysti vuonna 2013 valmistuvassa Hopunkallion valmistuskeittiössä, josta ateriat kuljetetaan jäähdytettyinä ja pakattuina ateriapalvelun asiakkaille. Kotipalvelu huolehtii tarvittaessa aterioiden lämmittämisestä. Aikaisintaan muutos tapahtuisi Kiikoisten alueella kesäkuussa Kiikoisissa Toukolan koululla tarjotaan oppilaille välipala yli kuuden tunnin koulupäivinä nykyisen käytännön mukaisesti. Jatkossa myös Kiikoisten alueen sotaveteraaneille tarjotaan kaksi ilmaista kotiateriaa viikossa Sastamalan mallin mukaisesti. 3

4 LIIKUNTA- JA NUORISOPALVELUT Kerhotoiminta jatkuu ja se nähdään tärkeänä osana nuorison hyvinvointia. Sastamalassa kerhotoimintaan osallistumisesta on tällä hetkellä 20 euron vuosimaksu kerhoa kohden. Kiikoisissa maksuja ei tällä hetkellä peritä. Uudessa Sastamalassa maksut ovat yhdenmukaiset ja niistä päätetään vuosittain. Liikunta- ja nuorisopalvelut säilyvät Kiikoisten alueella, minkä lisäksi niitä pyritään kehittämään harrastuskysyntää vastaavasti. Nuorisotila säilyy Kiikoisten alueella. Liikunta- ja nuorisopalveluiden ohjaus säilyy Kiikoisissa entisessä laajuudessaan. Asiakaspalvelua annetaan Kiikoisten alueella tarpeen mukaan mm. ohjaustoiminnan yhteydessä. Sastamalassa on määritelty alarajat koululaisten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestämisessä: vähintään seitsemän lasta iltapäivässä ja viisi lasta aamussa, jotta kerhot järjestetään. Asiakasmaksut Kiikoisissa ja Sastamalassa poikkeavat tällä hetkellä toisistaan niin, että Sastamalassa maksut ovat keskimäärin jonkin verran suuremmat. Uudessa Sastamalassa aamupäivä- ja iltapäivätoiminnan asiakasmaksuissa sovelletaan Sastamalan nykyisiä periaatteita ja niistä päätetään vuosittain. Lasten ja nuorten osallisuutta kehitetään ja Sastamalan käytännöt otetaan käyttöön Kiikoisten alueella. Kiikoislaiset nuoret osallistetaan nuorisoneuvoston toimintaan läntisellä alueella. Kiikoislaisille nuorille on kiintiöidyt paikat nuorisovaltuustossa. Liikuntapaikkojen hoito jatkuu entisellään ja Toukolan koulun tiloja vuokrataan jatkossakin. Sastamalan alueelle esimerkiksi salivuokria tarkastellaan kokonaisuutena. Nykyisessä vuokratasossa tämä ei aiheuttaisi merkittäviä muutoksia suuntaan tai toiseen. Lisäksi Sastamalan kaupunki ostaa liikuntapaikkojen hoitopalveluita esimerkiksi seuroilta ja yhdistyksiltä. Nuoriso- ja liikuntajärjestöt kutsutaan kaksi kertaa vuodessa keskustelutilaisuuteen palveluiden kehittämiseksi. Laaditun tila- ja salivuokravertailun perusteella voidaan todeta, että vuokratasossa ei ole merkittävää eroa kuntien välillä. Uimarantojen kunnossapito jatkuisi nykyisessä laajuudessaan Kiikoisten alueella. Nykyisin Sastamalalla on yhteistyösopimus kerhoja muun toiminnan järjestämisestä 4H-yhdistyksen kanssa. Se on voimassa vuoden 2012 loppuun asti, minkä jälkeen valtuusto päättää jatkosta. Yhteistyöstä Kiikoisten 4H-yhdistyksen kanssa sovitaan saman aikataulun puitteissa. Samassa yhteydessä otetaan kantaa myös toimitilakysymykseen. 4 Avustukset jaetaan yhteisesti sovittujen yhtenäistettyjen avustusperiaatteiden mukaan. Niissä tulee huomioida paikallisen toiminnan merkittävyys. Kiikoisten kehittämistoimikunta voi myöntää käytettävistä varoistaan paikallisia avustuksia. VESIHUOLTOASIOIDEN JÄRJESTÄMINEN Yhdistyneen kaupungin vesi- ja jätevesiasioiden hoito kuuluu Sastamalan Vesi liikelaitokselle. Noudatettavat taloudelliset perusteet ovat: Samat käyttömaksut (vesihuoltolaki). Perusmaksujen yhtenäistäminen porrastettuna niin, että ensimmäisen kolmen vuoden aikana Kiikoisten alueen perusmaksut ovat puolet Sastamalan perusmaksuista. Liittymismaksut ovat verollisia, siirrettäviä, ei palautuskelpoisia. Poistojen laskenta tasapoistolla valtuuston päätöksen mukaisesti. Isot hankkeet: Toteutetaan Huittisten puhdistamon saneeraus ja laajentaminen nykyaikaiseksi keskusjätevedenpuhdistamoksi, johon sisältyy siirtoviemäreiden rakentamiset Vampulasta, Punkalaitumelta ja Sastamalasta Huittisiin. Toteutetaan siirtoviemäri ja yhdysvesijohto välille Kiikoinen - Kiikka laaditun suunnitelman mukaisesti. Yleissuunnitelma on yhdistymisselvityksen liitteenä. Hanke sisällytetään yhdistymisavustuksella rahoitettaviin kohteisiin. Hanke esitetään toteutettavaksi valtion vesihuoltotyönä. Talousveden hankinnassa on käytössä myös Kokemäen ja Kankaanpään pohjavesivarat. PALVELULIIKENNE Palveluliikenteen osalta päätetään myöhemmin, tarvitaanko Kiikoisten alueella palveluliikennettä hajaasutusalueilta kuntakeskukseen ja kuntakeskuksesta kaupunkikeskukseen Sastamalan muiden alueiden mallin mukaisesti.

5 KUNNAN OMISTAMAT VUOKRA- ASUNNOT Sastamalan Vuokratalot Oy perustettiin ja yhtiöön siirtyi Sastamalan kaupungin suorassa omistuksessa olevat vuokraasunnot. Yhtiöllä on vuokra-asuntoja tällä hetkellä 580 kpl. Sastamalan Tilakeskuksen omistuksessa ovat vanhusten vuokra-asunnot ja palveluasunnot. Tilakeskuksella vuokra-asuntoja tällä hetkellä 242 kpl. Kiikoisissa on kunnan vuokra-asuntoja 38 kpl. As Oy Hämeenrannan ja Vuokratalo Kiikoisrinteen asunnot, yhteensä 19 kpl, ovat kunnan suorassa omistuksessa ja ne tultaisiin kuntien yhdistyessä siirtämään Sastamalan Vuokratalot Oy:hyn. Muut vuokra-asunnot, yhteensä 19 kpl, ja liiketilat, 5 kpl, siirtyisivät Sastamalan Tilakeskuksen omistukseen. Lisäksi Kiikoisten kunta on huolehtinut Kokemäen ja Kiikoisten kuntayhtymä Ilolan omistuksessa olevien vuokra-asuntojen, yhteensä 6 kpl, vuokraamisesta Palvelukoti Ilolan hallinnointiin liittyen. Jatkossakin Veikko Keskikiikosen perintövaroilla hankitun osakehuoneiston vuokratulot jaetaan hakemusten perusteella vuosittain ensisijaisesti sotaveteraanien ja sotainvalidien kuntoutus- ja virkistystoimintaan sekä toissijaisesti vanhusväestön asunto-olojen parantamiseen. YKSITYISTEIDEN AVUSTUSPERIAATTEET Yksityisteiden avustusperiaatteet poikkeavat Kiikoisissa ja Sastamalassa toisistaan. Kuntien yhdistyessä maaseutulautakunta ottaa uudelleen käsiteltäväksi yksityisteiden avustusperiaatteet ottaen huomioon Kiikoisissa noudatettavat periaatteet mm. tien vähimmäispituuden ja läpikulkuliikenteen osalta. KAAVOITUS Uuden Sastamalan alueellinen kehittäminen tapahtuu kaupunkirakennesuunnitelmaluonnoksen mukaisesti. Suunnitelmaluonnos on yksi yhdistymissopimuksen liitteistä. Kaupunkirakennesuunnitelmaa on laajennettu Kiikoisten aluetta koskevalla luonnoksella. Siinä Kiikoisten kirkonkylä on merkitty aluekeskukseksi sekä Jaara ja Tervahauta kyläkeskuksiksi. Valtatie 11 on merkitty valtakunnalliseksi ja kantatie 44 seudulliseksi runkoväyläksi. Luonnoksessa on esitetty ne vyöhykkeet, joilla maaseutumaisten asumiskeskittymien syntymistä edistetään ja sallitaan sekä teollisuus- ja työpaikka-alueet. Valtatien 11 ja kantatien 44 risteysalueen edelleen kehittäminen on yksi maankäytön suunnittelun painopistealueista. Kaavoitusohjelman uuden Sastamalan luottamustoimielimet käsittelevät vuosittain. TEIDEN NIMET Sastamalan kaupungin yhdyskuntasuunnittelu on laatinut listan samannimisistä ja samankaltaisista teiden nimistä Sastamalassa ja Kiikoisissa. Samoja nimiä löytyi 49 kpl. Teistä kahdeksan on sellaisia, jotka ovat kummankin kunnan alueella ja ne eivät siten vaadi uudelleen nimeämistä. Osalla näistä kahdeksasta täytyy osoitenumerointi kuitenkin yhtenäistää. Uudet osoitenumerot Sastamalassa vahvistaa kaupungingeodeetti. Kuntien yhdistyessä yhdistymishallitus päättää vuoden 2012 aikana teiden nimistä yhdyskuntasuunnittelun laatiman selvityksen perusteella. PELASTUSTOIMEN JÄRJESTÄMINEN Jos Kiikoinen yhdistyy Sastamalaan, pelastustoimen osalta tehdään seuraavat toimenpiteet: VPK-sopimuksen uusiminen Sopimus paloaseman vuokraamisesta Tampereen aluepelastuslaitos sopii tarvittavan ajoneuvokaluston ostosta Satakunnan pelastuslaitoksen kanssa. Uudessa Sastamalassa Tampereen aluepelastuslaitos hoitaa pelastustoimen. Kiikoisten kunnan toivomus on, että Kiikoisten paloasemalla on aluepalomestarin päivystyspalvelu. Kiikoisten Ystävänpäivät messutapahtumaa. Kuva: Paula Lahdenniemi RAKENNUSVALVONNAN MAKSUT Uudessa Sastamalassa rakennusvalvonnan taksat ja maksut yhtenäistetään. 5

6 SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUT Kiikoisten alueella järjestetään seuraavat palvelut nykyiseen palvelusopimukseen perustuen: a) Lääkärin ja hoitajan vastaanotot ja niiden tarvitsemat tukipalvelut (esimerkiksi laboratorio) väestöpohjaan nähden riittävällä mitoituksella b) Terveydenhoitajan vastaanotto c) Neuvolapalvelut palvelusopimuksessa täsmennettävällä tavalla d) Hammaslääkärin ja suuhygienistin palvelut palvelusopimuksessa täsmennettävällä tavalla e) Sosiaalityö, lastensuojelu sekä vammaispalvelut palvelusopimuksessa täsmennettävällä tavalla f) Kotihoidon palvelut (sis. toimipisteen). Kiikoisissa ylläpidetään em. palvelujen lisäksi tehostettua palveluasumisyksikköä, jossa tarjotaan ikäihmisten palveluasumista ja tarvittaessa laitoshoitoa. Palveluasumisyksikkönä toimii joko Palvelukoti Ilola tai muu vastaava yksikkö. Lisäksi kunnassa pyritään turvaamaan eläinlääkintähuollon ja ympäristöterveydenhuollon vastaanotot. Kiikoisten palveluverkkoa kehitetään väestön palvelutarpeiden edellyttämällä tavalla. Palveluverkkomäärityksen yksityiskohtaisempi taso määritellään vuosittaisessa palvelusuunnitelmassa. Erikoissairaanhoidon järjestäminen ja perusterveydenhuollon päivystys Yhdistyneen Sastamalan kaupungin erikoissairaanhoidon palvelut hankitaan Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä. Kiikoislaisten Satakunnan sairaanhoitopiirissä aloitetut hoitosuhteet voivat jatkua keskeytyksettä, edellyttäen, että jatkuvat hoitosuhteet voidaan sisällyttää kalliin hoidon tasauksen piiriin. Tämä ratkaisu sisältää myös perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteispäivystyksen Vammalan aluesairaalassa. Palvelukoti Ilolan käyttö Yhteistyö jatkuu Kokemäen kaupungin kanssa sosiaali- ja terveystoimen integraatioprosessin edellyttämältä pohjalta. Tämänhetkisen tiedon mukaan Kokemäki käyttänee jatkossakin noin 14 palvelukotipaikkaa Ilolasta. Jos Kokemäen Ilolan käyttö loppuu, tehostettu palveluasuminen järjestetään Kiikoisten Halmesmäen alueella ja siinä tilanteessa yhdistynyt kunta määrittelee myös, missä tarvittava laitoshoito kiikoislaisten osalta järjestetään. 6 HALLINTO Kuntien yhdistyessä uuden Sastamalan toimielinorganisaatio ja toimielinten jäsenmäärät ovat: Kaupunginvaltuusto 59 Tarkastuslautakunta 9 Kaupunginhallitus 13 Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 7 Maaseutulautakunta 9 Maaseutulautakunnan yksityistiejaosto 4 Sosiaali- ja terveyslautakunta 9 Sosiaali- ja terveyslautakunnan ympäristöjaosto 3 Kasvatus- ja opetuslautakunta 9 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta 9 Sastamalan Opiston johtokunta 7 Tekninen lautakunta 9 Rakennuslautakunta 7 Työterveys Akaasia Liikelaitoksen johtokunta 7 Sastamalan Vesi Liikelaitoksen johtokunta 5 Sastamalan Tilakeskus liikelaitoksen johtokunta 7 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyy nuorisovaltuuston toimintasäännön, jossa jäsenmäärät ja alueet määrätään. Muissa toimielimissä mm. vammaisneuvostossa, vanhusneuvostossa, toimikunnissa yms. Kiikoisten alueen mukaantulo otetaan huomioon. KIIKOISTEN KEHITTÄMISTOIMIKUNTA Kiikoisten kunnanvaltuusto tekee esityksen toimikunnan jäsenistä vuosiksi ja uuden Sastamalan valtuusto käsittelee valinnan. Kehittämistoimikunnan tehtävät: Aloitteellisuus Kiikoisten alueen asuinympäristöä ja asukkaiden muodostamaa yhteisöä koskevissa asioissa sekä yhteydenpito alueen yhdistyksiin. Lausuntojen antaminen sekä asukkaiden tekemien aloitteiden välittäminen muun organisaation käsiteltäväksi. Asiantuntijaelimenä toimiminen. Toimikunnan käyttöön kohdennettujen yhdistymisavustusten käytöstä päättäminen. Muut kaupunginhallituksen toimikunnalle antamat tehtävät. Esityksen tekeminen Palvelukoti Ilolan sekä Toukolan koulun mahdollisesta ruokapalvelujärjestelmän muuttamisesta ja siitä syntyvien säästöjen käytöstä päättäminen. Kehittämistoimikunnan esittelijänä toimii konsernihallinnon johtaja tai uuden Sastamalan kaupunginhallituksen nimeämä viranhaltija.

7 YHDISTYMISAVUSTUKSEN ELI NS. PORKKANARAHOJEN KÄYTTÖ Kiikoisten kunnan ja Sastamalan kaupungin yhdistyessä yhdistymisavustusta maksetaan kuntajakolain perusteella yhteensä 3,2 miljoonaa euroa. Avustus maksetaan kolmen vuoden aikana: 40 prosenttia vuonna, jona muutos tulee voimaan, ja 30 prosenttia molempina seuraavina vuosina. Selvityshankkeen ohjausryhmä on esittänyt, että yhdistymisavustus käytetään alla olevan taulukon osoittamalla tavalla. Alemmassa taulukossa on esitetty ne hankkeet, jotka lisäksi sisällytetään yhdistymissopimukseen. Kiikoisten alueelle tehtävät investoinnit perustuvat Kiikoisten talous- ja investointisuunnitelmaan ja ne ovat merkittäviä alueen elinkeinojen, asumisviihtyvyyden, liikenneturvallisuuden ja elinvoiman näkökulmasta. Lisäperusteena on, että yhdistymisestä ei seuraa alijäämän kattamisvelvollisuutta tai merkittävää lainojen takaisinmaksua, joihin olisi kohdistettava yhdistymisavustuksia. YHDISTYMISAVUSTUKSELLA TOTEUTETTAVAT HANKKEET Hankkeen nimi Avustus Kiikoisten kirjasto-kouluhanke Kustannusarvio Haetaan valtionavustusta Ajoittuminen riippuu valtionavustuksesta. Hankkeeseen tehdään mahdollisuuksien mukaan investointivaraus Kiikoisten kunnan rantasauna Kantatien 44 tievalaistus tai muu Kiikoisten valtuuston määrittämä hanke/kohde Kiikoisten alueella Kevytväylä Kiikoisten ABC Lasistudio Haetaan lisäksi ELY-keskuksen rahoitusta Siirtoviemäri ja yhdysvesijohto Kiikoinen-Kiikka ja yhdysvesijohto Kokemäki-Kiikoinen Haetaan valtionavustusta. Ajoittuminen riippuu valtionavustuksesta Kiikoisten tievalaistuksien laajentaminen Kiikoisten kehittämistoimikunta Yhteensä SOPIMUKSEEN SISÄLLYTETTÄVÄT MUUT HANKKEET Hankkeen nimi Määräraha Kiikoisten alueen Laajakaista kaikille hanke Haetaan valtionavustusta. Mainittu summa on kunnan rahoitusosuutta Kevytväylä Yhdystie - Vt 11 Hanke toteutetaan ELY-keskuksen rahoitus vuonna Vuolteen yritysalueen tori Hanke käynnistyy Haetaan lisäksi ELY-keskuksen rahoitusta Kiikoisten paloaseman pihan asfaltointi Toukolan pihan asfaltointi Kiikoisten kunnantalon pihan asfaltointi Kiikoisten asunto- ja kiinteistöosakkeet Edellyttää uuden rakennushankkeen käynnistymistä markkinoilla Yhteensä

8 HENKILÖSTÖ Kiikoisten kunnan vakinaiset viranhaltijat ja toistaiseksi voimassa olevassa työsopimussuhteessa olevat työntekijät siirtyvät Sastamalan kaupungin palvelukseen kuntajakolain 29 :ssä säädetyllä ja kuntien keskenään tarkemmin sopimalla tavalla. Määräaikainen henkilöstö siirtyy Sastamalan kaupungin palvelukseen määräajan täyttymiseen asti. Kaikki palvelusuhteet jatkuvat katkeamatta. Kuntien omistamiin yhtiöihin (Sastamalan Tukipalvelu Oy, Sastamalan Ruoka- ja Puhtauspalvelut Oy) sovelletaan voimassa olevaa liikkeenluovutusta koskevaa lainsäädäntöä. Kiikoisten kunnan vakinaiset viranhaltijat ja työntekijät siirtyvät entisin palvelusuhteen ehdoin Sastamalan kaupungin palvelukseen heille soveltuviin tehtäviin. Vakanssien perustaminen ja täyttäminen toteutetaan vuoden 2012 lokakuun loppuun mennessä ja sen eri vaiheissa kuullaan henkilöstön mielipiteitä. YHDISTYMISEN HYÖDYT JA HAITAT Yhdistymisselvitysraportissa selvityskonsultti Hannu Räsänen on tarkastellut kuntien mahdollisen yhdistymisen yhteisiä etuja sekä hyötyjä haittoja Kiikoisten näkökulmasta. Hyötyjä ja haittoja on arvioitu seuraavan kuvion mukaisista asiakokonaisuuksista. Yksityiskohtaisemmat arviot ovat luettavissa varsinaisesta raportista. ASIAN JATKOKÄSITTELYN AIKATAULU ¾ Ehdotus kuntien yhdistymisesitykseksi on nähtävillä , jona aikana kuntalaiset voivat jättää esityksestä huomautuksen kuntansa kunnanhallitukselle. ¾ Hallitusten ehdotukset valtuustoille ¾ Valtuustojen päätökset ¾ Mahdollinen yhdistymisesitys valtioneuvostolle mennessä. EHDOTUS YHDISTYMISESITYKSEKSI Ohjausryhmän ehdotus kuntien yhdistymisesitykseksi on nähtävillä Kiikoisten kunnan kotisivuilla ja Sastamalan kaupungin kotisivuilla Tämän lisäksi aineisto on nähtävillä Kiikoisten kunnanvirastossa osoitteessa Kiikostentie 316, Kiikoinen, ja Kiikoisten kirjastossa osoitteessa Kiikostentie 272, Kiikoinen, näiden aukioloaikoina. Kiikoisten kunnantalo tammikuussa Kuva: Aulikki Lehtinen PALVELUKSESSASI TALOUS Kiikoisten ja Sastamalan taloustietoja ja johtopäätöksiä taloudesta vuoden 2010 tunnuslukujen pohjalta sekä tietoja talouden näkymistä on luettavissa yhdistymisselvitysraportista. 8 Kiikoisten kunnanvirasto Kiikostentie KIIKOINEN Avoinna arkipäivisin klo Puh Faksi (02) Kotisivut: Sähköposti: kiikoinen@kiikoinen.fi tai etunimi.sukunimi@kiikoinen.fi

YHDISTYMISSOPIMUS. 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Sopimuksen tarkoitus

YHDISTYMISSOPIMUS. 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA Sopimuksen tarkoitus 1 SASTAMALAN KAUPUNKI KIIKOISTEN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

KIIKOISTEN ALUEEN INVESTOINNIT JA PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMISESTA. Asukasilta, Toukolan koulu 5.3.2015 Kehittämisjohtaja Tapio Rautava

KIIKOISTEN ALUEEN INVESTOINNIT JA PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMISESTA. Asukasilta, Toukolan koulu 5.3.2015 Kehittämisjohtaja Tapio Rautava KIIKOISTEN ALUEEN INVESTOINNIT JA PALVELUJEN YHTEENSOVITTAMISESTA Asukasilta, Toukolan koulu 5.3.2015 Kehittämisjohtaja Tapio Rautava Yhdistymisavustus ja Kiikoisten alueen investointihankkeet Yhteensä

Lisätiedot

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen

Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys. Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys Kuntajakoselvittäjä Arto Saarinen 28.2.2014 Tehtävä Selvittäjän on suoritettava kuntarakennelain 16a :ssä tarkoitettu erityinen kuntajakoselvitys Erityinen kuntajakoselvitys

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat. 1.2. Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo. 1.3. Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KAUHAJOEN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa

1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat Sopimuksen sitovuus ja voimaantulo Kuntajaon muutoksen toteutustapa 1 KURIKAN KAUPUNKI TEUVAN KUNTA YHDISTYMISSOPIMUS 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 1.1. Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on liitteineen kuntajakolain (1698/2009) 8 :n tarkoittama yhdistymissopimus,

Lisätiedot

Teuva - Kurikka. , talous-, Kurikan. uudelleen. Kurikan. tehdään. mittauksen

Teuva - Kurikka. , talous-, Kurikan. uudelleen. Kurikan. tehdään. mittauksen Teuva - Kurikka Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma 1. Johtaminenn ja hallinto Johtamista ja luottamushenkilöhallintoa palvelevat hallinto-, talous-, henkilöstö ja ict palvelut kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi

Lisätiedot

Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma

Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma Teuva Kauhajoki Liite 1 Palveluiden yhteensovittamissuunnitelma 1. Johtaminen ja hallinto Johtamista ja luottamushenkilöhallintoa palvelevat hallintopalvelut, kootaan yhdeksi kokonaisuudeksi Kauhajoen

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos. Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 1 Kuntaliitoksen johtoryhmän 16.1.2012 käsittelyä varten Käsitelty

Lisätiedot

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS

PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Pomarkku Pori Ulvila Luvia Nakkila Kokemäki PORIN KUNTAJAKOSELVITYS Kuntauudistukseen liittyvä kuntalaistilaisuus Luvia 5.3.2015 Porin selvitysalueen kuntajakoselvityksen vaiheet vuosina 2013-2015 KUNTARAKENNELAKI

Lisätiedot

SASTAMALA - KIIKOINEN YHDISTYMISSELVITYSRAPORTTI 04.01.2012. Hannu Räsänen

SASTAMALA - KIIKOINEN YHDISTYMISSELVITYSRAPORTTI 04.01.2012. Hannu Räsänen SASTAMALA - KIIKOINEN YHDISTYMISSELVITYSRAPORTTI 04.01.2012 Hannu Räsänen Sisällysluettelo: 1. Johdanto 3 2. Kuntien yhdistymisen lähtökohdat 3 2.1. Kuntarakenteiden uudistus 3 2.2. Kuntarakennemuutosta

Lisätiedot

Aluelautakuntien tehtävät

Aluelautakuntien tehtävät Aluelautakuntien tehtävät 28.11.2012 Palveluiden järjestäminen Hallinto- ja johtosäännön mukaisesti Lautakuntien yleiset tehtävät ja lautakuntien yleinen ratkaisuvalta Kullekin lautakunnalle erikseen määritellyt

Lisätiedot

Miten luottamushenkilöorganisaatio ja lähidemokratia järjestetään? Valtuustojen seminaari Toukolan koulu, ryhmä 1/ps

Miten luottamushenkilöorganisaatio ja lähidemokratia järjestetään? Valtuustojen seminaari Toukolan koulu, ryhmä 1/ps Miten luottamushenkilöorganisaatio ja lähidemokratia järjestetään? Valtuustojen seminaari 27.10.2011 Toukolan koulu, ryhmä 1/ps Sastamalan prosessikartta 2012 Prosessin johtaja Kansalaisvaikuttaminen ja

Lisätiedot

Kiikoisten kunnanvaltuuston päätös yhdistymisavustuksen käyttökohteiden täydentämisestä

Kiikoisten kunnanvaltuuston päätös yhdistymisavustuksen käyttökohteiden täydentämisestä Yhdistymishallitus 108 15.10.2012 Kiikoisten kunnanvaltuuston päätös yhdistymisavustuksen käyttökohteiden täydentämisestä 474/00.04.01/2011 YHDHALL 108 Kiikoisten kunnanhallitus 27.08.2012: Kh 174 Liite

Lisätiedot

Koottavat asiakokonaisuudet/johtopäätökset:

Koottavat asiakokonaisuudet/johtopäätökset: Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymisselvityksen ohjausryhmä 42 30.11.2011 Kiinteistö, yhdyskunta ja ympäristö tehtävien järjestäminen KiSaohjr 42 Kiinteistö, yhdyskunta ja ympäristö -työryhmän esitys: Toimintojen

Lisätiedot

LEMIN KUNTA PALVELUSTRATEGIA 28.5.2007 1

LEMIN KUNTA PALVELUSTRATEGIA 28.5.2007 1 EMIN KUNTA PAVEUSTRATEGIA 28.5.2007 1 2. SEUTUYHTEISTYÖ Seutuyhteistyöstä on oma seutustrategia. 3. STRATEGISET INJAUKSET PAVEUTUOTANNOSTA 2007-2012 Kunta voi tuottaa jotkut palvelut siten, että osa palveluista

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut

Kaupunginhallitus Liite Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut Kaupunginhallitus 16.5.2016 Liite 1 185 Tulevaisuuden kunta - Mikkelin ratkaisut 16.5. 2016 Mikkelin poliittis-hallinnollinen rakenneluonnos Konsernijaosto (5) Elinvoimajaosto (ryhmien & KH pj:t) Valtuusto

Lisätiedot

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (1 8) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 9.11.2015 Liite 2 104 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 9.11.2015 Talousarvion 2016 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous

Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jyväskylän kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Palvelut ja kuntatalous Jouko Luukkonen Selvitysryhmä 29.10.2013 Selvitysryhmä Aika Paikka Teema 4.9.2013 klo 11.30 Jyväskylän kaupungintalo 24.9.2013

Lisätiedot

Valtuustojen yhteinen seminaari 11.1.2012. Yleisötilaisuudet 12.1.2012. Tervetuloa!

Valtuustojen yhteinen seminaari 11.1.2012. Yleisötilaisuudet 12.1.2012. Tervetuloa! Valtuustojen yhteinen seminaari 11.1.2012 Yleisötilaisuudet 12.1.2012 Tervetuloa! Yhdistymistä ohjaavat säännökset ja ohjeet Kuntajakolaki 2 Kuntajaon kehittämisen tavoitteet Kuntajaon kehittämisen tavoitteena

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019

Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2019 Talousarvion noudattamista koskevat ohjeet Talousarvion sitovuuden osalta kaupunginhallitus esittää noudatettavaksi

Lisätiedot

44 30.11.2011. KiSaohjr 44 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen

44 30.11.2011. KiSaohjr 44 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymisselvityksen ohjausryhmä 44 30.11.2011 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen KiSaohjr 44 Sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestäminen Palvelutarpeen kehitysarvio

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

KUTSU. Työvaliokunnan ja työryhmien workshop ti

KUTSU. Työvaliokunnan ja työryhmien workshop ti Yhdistymisselvitys 211 KUTSU Työvaliokunnan ja työryhmien workshop ti 29.11.211 Teuvan kunta, kulttuuritalo Orrela Klo 12. 16. Workshopissa sovitaan mitä tietoja kootaan päätöksenteon tueksi ja miten mahdollisessa

Lisätiedot

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016

Tilinp. Ed.budj Budj. Muutos TS2 tuh. TS3 tuh. 2012 2013 2014 % 2015 2016 YPÄJÄN KUNTA Sivu 1 001000 Vaalit 3001 Myyntituotot 3130 Muut suoritteiden myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3001 Myyntituotot 3 800 100,0 4 4 3 800 100,0 4 4 4003 Maksetut palkat ja palkkiot -3 500 100,0-4

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset

Lisätiedot

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO

LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO LUOTTAMUSHENKILÖ- ORGANISAATIO Kuntajakoselvitys 13.11.2006-30.6.2007 Paikallinen asiantuntijaorganisaatio koostui yli 300 henkilöstä, kokoontumisia yli 50 228 valtuutettua 78 kunnanhallitusten jäsentä

Lisätiedot

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö.

Sivistyslautakunnan pöytäkirjan pitäjänä toimii sivistystoimenjohtajan määräämä henkilö. Heinolan kaupunki Kunnallinen johtosääntö III/SIV Sivistystoimi Kaupunginvaltuuston 11.11.2013 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 17.2.2014 hyväksymä Kaupunginvaltuuston 24.8.2015 hyväksymä Sivistystoimen johtosääntö

Lisätiedot

TYÖSUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN JA KAUHAJO- EN/KURIKAN KAUPUNKIEN YHDISTYMISSELVITYKSESTÄ

TYÖSUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN JA KAUHAJO- EN/KURIKAN KAUPUNKIEN YHDISTYMISSELVITYKSESTÄ 1 TYÖSUUNNITELMA TEUVAN KUNNAN JA KAUHAJO- EN/KURIKAN KAUPUNKIEN YHDISTYMISSELVITYKSESTÄ 1. Tavoitteet Selvityksen tavoitteena on: 1. Luoda kuva siitä, millainen olisi 1.1. Teuvan kunnan ja Kauhajoen kaupungin

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintasopimus. Esitys Antero Alenius + työvaliokunta

Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintasopimus. Esitys Antero Alenius + työvaliokunta Sosiaali- ja terveydenhuollon yhteistoimintasopimus Esitys 7.4.2011 Antero Alenius + työvaliokunta 1 Käsittely Luonnos ohjausryhmässä 24.3.2011 Työvaliokunnan ehdotus 4.4.2011 Ohjausryhmän ehdotus kunnille

Lisätiedot

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin

Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Katsaus paikallisdemokratian haasteisiin ja alueellisen edustuksellisuuden mahdollisuuksiin Paikallisdemokratian ja osallistumisen toimikunta 24.2.2010 José Valanta toimikunnan sihteeri Paikallisdemokratia

Lisätiedot

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY

HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY HYVINVOINNIN TOIMIALAN ESITTELY Sisältö: Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen Hyvinvointilautakunta Lautakunnan alaiset jaostot Sote-neuvottelukunta Toimialan organisoituminen Palvelualueiden toiminnot

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko

Sote- ja maakuntauudistus. Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko Sote ja maakuntauudistus Missä mennään? Sisäministeri Paula Risikko 12.5.2017 1 Uusi soterakenne 1.1.2019 2 Lähde:www.alueuudistus.fi Maakuntien tehtävät ja uusi soterakenne 1.1.2019 Valtakunnallinen lupa

Lisätiedot

Rauman kaupungin ja Euran kunnan kuntarakenneselvityksen asiakirjojen nähtävillepano

Rauman kaupungin ja Euran kunnan kuntarakenneselvityksen asiakirjojen nähtävillepano Kunnanhallitus 77 04.05.2015 Rauman kaupungin ja Euran kunnan kuntarakenneselvityksen asiakirjojen nähtävillepano 34/00.04.01/2015 Khall 77 YHDISTYMISESITYS Rauman kaupunki ja Euran kunta ovat valtuustojen

Lisätiedot

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita)

Talousarvion rakenne, toiminnan ja talouden sitovuus sekä seuranta (5-9) (Nämä ovat talousarviokirjaa täydentäviä asioita) Kaupunginvaltuusto 19.12.2016 Liite 2 155 KAUPUNGINVALTUUSTON KOKOUS 19.12.2016 Talousarvion 2017 käsittelyjärjestys 1. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan puheenvuoro 2. Kaupunginjohtajan talousarvioesittely

Lisätiedot

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa

VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies VM/859/ /2015 Anu Hernesmaa VALTIOVARAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Neuvotteleva virkamies 11.6.2015 VM/859/00.01.01.00/2015 Anu Hernesmaa SÄKYLÄN JA KÖYLIÖN KUNTIEN YHDISTYMINEN Yhdistymisesityksen vireillepanosta ja valmistelusta,

Lisätiedot

Kuntien yhdistyminen. Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju

Kuntien yhdistyminen. Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju Kuntien yhdistyminen Savonlinna- Kerimäki-Punkaharju Savonlinnan seudun kuntavisio Savonlinnan seudun kuntarakennevisio tulevaisuudessa on muodostaa vahva Saimaan saaristokaupunki, joka kokoaa saaristomaisen

Lisätiedot

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko

Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Vihdin kunnan johtamisjärjestelmän periaatteet sekä valtuuston koko Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se toteaa lausuntonaan oikeusministeriölle, että Vihdin kunnanvaltuustoon valitaan vuoden

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2019 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus

Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnan ja Kiteen kaupungin yhdistymissopimus Kesälahden kunnanvaltuusto 26.4.2012 17 Kiteen kaupunginvaltuusto 26.4.2012 25 1. Kuntien yhdistymissopimuksen lähtökohta Tämä asiakirja on kuntajakolain

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Joensuun selvitysalueen yhteistarkastelu Ennustettu väestökehitys 2012-2030: +5,4% Koko väestö 110 Joensuun selvitysalue Koko maa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Kaupunginvaltuusto 10 18.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017,

Lisätiedot

Sosiaali ja terveyspalvelut. Irma Harjula esitteli ryhmän työn tuloksia.

Sosiaali ja terveyspalvelut. Irma Harjula esitteli ryhmän työn tuloksia. KUNTARAKENNESELVITYS Ohjausryhmä Pöytäkirja Ti 20.12.2011 Teuva Kauhajoki klo 09.30 11.30, Kauhajoen kaupungintalo Läsnä: Kunnanjohtaja Veli Nummela Esko Lehtimäki, Teuva poissa Paula Kaleva, Teuva poissa

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 11 09.01.2017 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 3/00.01.01/2017, 4/00.01.01/2017, 5/00.01.01/2017, 6/00.01.01/2017 KH 28.11.2016

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista

Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista Valtuusto 4 10.02.2014 Lausunnon antaminen Keski-Uudenmaan kuntien yhdistymisselvityksen väliraportista 63/00.04.01/2013 KH 239 Kunnanhallitus 18.6.2013 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas Taustaa

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Sosiaali ja Terveys Veli Nummela esitteli ryhmän työn tuloksia.

Sosiaali ja Terveys Veli Nummela esitteli ryhmän työn tuloksia. KUNTARAKENNESELVITYS Ohjausryhmä Pöytäkirja Ti 20.12.2011 Teuva Kurikka klo 13.00 16.00, Kurikan kaupungintalo Läsnä: Kunnanjohtaja Veli Nummela Esko Lehtimäki, Teuva Paula Kaleva, Teuva Teijo Toivonen,

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja

Lisätiedot

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018

PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 PERUSTURVAOSASTON ALAISTEN TOIMINTOJEN KÄYTTÖSUUNNITELMAT VUODELLE 2018 Perusturvan hallinto Hyvinvointilautakunta vahvistaa sitovat käyttösuunnitelmat tulosyksikkö I-tasolla. Perusturvajohtaja, johtava

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3220/ /2014 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2014 1 (1) 178 Asianro 3220/00.00.01.00/2014 Maaninka-neuvottelukunnan jäsenet Kuopion ja Maaningan yhdistymishallitus 5.5.2014 11: Maaningan kunnanvaltuusto päätös 14.4.2014

Lisätiedot

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS

PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työryhmien toimeksianto II Uuden kunnan palvelujen järjestäminen, organisointi ja kehittäminen Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia 17.1.2014

Lisätiedot

LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS

LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS LAVIA PORI erityinen kuntajakoselvitys 2014 YHDISTYMISSOPIMUS Arto Saarinen kuntajakoselvittäjä 28.2.2014 Sisällysluettelo 1. Yhdistymissopimuksen lähtökohdat 3 1.1. Sopimuksen tarkoitus 3 1.2. Sopimuksen

Lisätiedot

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)

(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.) PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Porin seudun kuntajako-selvitys

Porin seudun kuntajako-selvitys Porin seudun kuntajako-selvitys Pomarkku Alustavan suunnitelma yhdistymissopimusneuvotteluvaiheen prosessista, toteuttamisesta ja aikataulusta Pori Ulvila Luvia Nakkila Lavia 13.10.2014 Kehitysjohtaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Osayhteisvaltuusto Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2016 1 (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat 55 21.11.2016 40 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Päätöshistoria Kaupunginhallitus,

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/ (1) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat Asianro 6591/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 8/2016 1 (1) 55 Asianro 6591/00.00.01.00/2016 Jäsenten valinta kunnallisiin luottamustoimiin Yleistä Valtioneuvosto on tehnyt 16. kesäkuuta 2016 päätöksen Kuopion ja Juankosken

Lisätiedot

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista:

1) hallinnon ja toiminnan järjestämiseen liittyvistä seuraavista asioista: Kaupunginhallitus 23 30.01.2017 Kaupunginhallitus 38 27.02.2017 Kaupunginhallitus 94 27.03.2017 Kaupunginhallitus 117 24.04.2017 Kaupunginhallitus 137 15.05.2017 Hallintosääntö Hangon kaupunki / Kvo-asia

Lisätiedot

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta

LAPINLAHDEN KUNTA. Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015. Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015. Kunnanvaltuusto. Kunnanhallitus. Sivistys- lautakunta Khall 8.12.2014 209 liite 5 Valtuusto 16.12.2014 58 liite 5 LAPINLAHDEN KUNTA Luottamushenkilöorganisaatio 1.1.2015 Viranhaltijaorganisaatio 1.1.2015 Luottamushallinnon organisaatio Kunnanvaltuusto Tarkastus

Lisätiedot

41 30.11.2011. KiSaohjr 41 Kasvu- ja kulttuurityöryhmän selvitys 24.11.2011:

41 30.11.2011. KiSaohjr 41 Kasvu- ja kulttuurityöryhmän selvitys 24.11.2011: Kiikoisten ja Sastamalan yhdistymisselvityksen ohjausryhmä 41 30.11.2011 Kasvu- ja kulttuurityön tehtävien järjestäminen KiSaohjr 41 Kasvu- ja kulttuurityöryhmän selvitys 24.11.2011: Palvelutarpeen kehitysarvio

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Kaupunginvaltuusto 108 14.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos

Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Mikkelin kaupungin sekä Ristiinan ja Suomenniemen kuntien yhdistymissopimusluonnos Alustava sopimusluonnos uuden kunnan perustamisesta Versio 4 Johtoryhmän 14.2.2012 käsittelyyn Käsittelyvaiheet Johtoryhmä

Lisätiedot

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä: MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:

Lisätiedot

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola

Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta. Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Kysymyksiä yhdistymissopimuksesta Johtoryhmä 8.2.2010 Nastola Toteuttamistapa ja ajankohta Nykyiset kunnat lakkautetaan 31.12.2012 Uusi Kunta perustetaan 1.1.2013 Yhdistymissopimus voimassa 2015 loppuun

Lisätiedot

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ

KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULU -LIIKELAITOKSEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 1.12.2003 1. luku YLEISTÄ 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan Kajaanin kaupungin ylläpitämän, kunnallisena

Lisätiedot

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila)

Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Tulevaisuuden palvelumalli 2025, kaakon palvelualue (Kaukajärvi, Annala, Haihara, Hervanta, Hervantajärvi, Rusko, Lukonmäki, Vuores, Hallila) Kaukajärven asukastilaisuus 30.3.2016 Kehittämisjohtaja Kari

Lisätiedot

Palvelujen järjestäminen

Palvelujen järjestäminen Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveysjohdon neuvottelupäivät Pekka Järvinen, STM 1 Palvelujen järjestäminen Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäminen perustuu laissa säädetyyn järjestämisvastuuseen.

Lisätiedot

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon

Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Case Kouvola: Sivistystoimen palveluissa tilaaja-tuottajamallista prosessiorganisaatioon Valtakunnalliset sivistystoimen neuvottelupäivät 3.-4.10.2012 Kuntatalo Ismo Korhonen, sivistysjohtaja Kouvolan

Lisätiedot

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku

Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku 26.9.2018 Avustusten hakeminen vuodelle 2019 Turku Strateginen linjaus ja painopiste v. 2019 Strategian linjaus: Asukkaiden hyvinvoinnin edistäminen Vuoden 2019 painopiste: syrjäytymisen ehkäiseminen,

Lisätiedot

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle

Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle Kaupunginhallitus 383 28.11.2016 Kaupunginhallitus 405 05.12.2016 Esittelyoikeutta koskevien määräysten muuttaminen johtosääntöihin ajalle 1.1. - 31.5.2017 1041/00.01.01/2012, 1042/00.01.01/2012, 1043/00.01.01/2012,

Lisätiedot

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö

Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö 1 (5) Kurikan kaupunginhallituksen johtosääntö Yhteisvaltuuston hyväksymä 29.12.2015 Voimaantulo 1.1.2016 Tämä sääntö korvaa nyt voimassa olevan säännön. 1 Toimiala Kaupunginhallituksen tehtävänä on johtaa

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen

Valtuustoseminaari Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen Valtuustoseminaari 15.9.2014 Kaupunginjohtaja Esko Lotvonen SIIRTYMINEN SOVELLETUSTA TILAAJA- TUOTTAJAMALLISTA TULOSOHJAUKSEEN Mitä mukaan vanhasta, miten muutoksen teemme, millaisella organisaatiolla

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1

SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 SASTAMALAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Sastamalan tarkastuslautakunta Aika 22.01.2016 klo 08:30-12:30 Paikka Mouhijärven yhteiskoulu, Uotsolantie 30 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus

Lisätiedot

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013

Sivistyspalvelut. Tarkastuslautakunta / / 2013 Sivistyspalvelut Tarkastuslautakunta 17.12.2014 164 / 00.02.01 / 2013 Perustiedot Sivistyspalveluihin kuuluu: Varhaiskasvatus ( perhepäivähoito, päiväkotihoito ja esiopetus) Perusopetus Lukio Vapaa sivistystyö:

Lisätiedot

Ohjausryhmä 30.1.2014 PÖYTÄKIRJA 1

Ohjausryhmä 30.1.2014 PÖYTÄKIRJA 1 Ohjausryhmä 30.1.2014 PÖYTÄKIRJA 1 Aika 30.1.2014 kello 14.00 Paikka Kurikan Kaupungintalo, Kärrytie 1 Läsnä Mäki Juhani, puheenjohtaja Anne Ojajärvi (Jaakko Ventelän varajäsen) Alkula Martti Koskela Anna-Maija

Lisätiedot

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas

Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Kunnanhallitus 88 18.04.2017 Kunnanvaltuusto 30 29.05.2017 Pihtiputaan kunnan ja Viitasaaren kaupungin nykyisen yhteistyösopimuksen irtisanominen / Pihtipudas Viitasaaren kaupunginhallitus 03.04.2017 80

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö

Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö www.nurmijarvi.fi Nurmijärven kunnan sivistystoimen toimialan johtosääntö Sisällysluettelo 1. Sivistystoimen toimialan toiminta-ajatus... 1 2. Toimielimien

Lisätiedot

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava

YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS. Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava YHDISTYMISSOPIMUSLUONNOS ASKOLA, LAPINJÄRVI, LOVIISA, MYRSKYLÄ, PORVOO JA SIPOO Punaisella asioita, jotka eivät lain mukaan välttämättä tarvitse olla sopimuksessa Sinisellä asioita joista sovittava 1.

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN

KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN Kunnanhallitus 72 19.02.2007 Kunnanhallitus 87 12.03.2007 Kunnanvaltuusto 12 26.03.2007 KUNTAJAON MUUTTAMISEN VALMISTELU LEIVONMÄEN JA JOUTSAN KESKEN 165/01/019/2005 Khall 72 Leivonmäen kunnanvaltuusto

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Lähidemokratiajaosto Asianro 5348/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Juankosken pitäjäraati 9 15.8.2017 14 Asianro 5348/02.05.01.00/2017 Juankosken Ruukki ry:n yhdistymisavustuksen käytöstä tehdyn esityksen käsitteleminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Palvelujärjestelmien yhteensovittaminen

Palvelujärjestelmien yhteensovittaminen Lavia Pori erityinen kuntajakoselvitys/yhdistymissopimus LIITE 1 Palvelujärjestelmien yhteensovittaminen 1. KASVATUS-, KOULUTUS-, KULTTUURI- JA VAPAA-AJANPALVELUT Lavian kunnan kasvatus- ja opetuspalvelut

Lisätiedot

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010

SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 SASTAMALAN KAUPUNKI Tilinpäätös 2010 Lehdistöinfo 1.4.2011 Elina Alajoki VUOSI 2010 Uuden organisaation ja toimintamallin vakiintuminen Käytäntöjen yhtenäistäminen Toimintaprosessien määrittely Palveluverkkomuutosten

Lisätiedot

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen

Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen hyväksyminen Tekninen lautakunta 75 18.11.2015 Kunnanhallitus 298 07.12.2015 Kunnanhallitus 175 29.06.2016 Rautavaaran paloaseman suunnitelmien hyväksyttäminen ja rakentamispäätöksen valmistelu/rakentamispäätöksen

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta

Sote- ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote- ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta Sote ja maakuntauudistus Keskeiset muutokset lainsäädäntöön sote ja maakuntauudistuksesta sekä asiakkaan valinnanvapaudesta 17.2.2017 Soteuudistuksen tavoitteet Asukkaille yhdenvertaiset ja nykyaikaiset

Lisätiedot

Kuntarakenneselvityksistä

Kuntarakenneselvityksistä Kuntarakenneselvityksistä Aija Tuimala, Johtaja, FCG Konsultointi 4.12.2013 Page 1 NEUVOTTELUT HALUKKAIDEN KANSSA VARSINAISESTA SOPIMUKSESTA 4.12.2013 Page 2 Usein selvityksissä tarkasteltuja näkökulmia

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen 1 2 KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOU- LUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2011 alkaen Perusopetuslain 6 :n mukaan opetus tulee kunnassa järjestää siten, että oppilaiden koulumatkat ovat

Lisätiedot

Väestömuutokset, tammi kesäkuu

Väestömuutokset, tammi kesäkuu Iitin kunta 546/02.01.02/2015 Talouskatsaus 25.8.2015 Tammi kesäkuu Kunnanhallitus 7.9.2015 Väestön kehitys ja väestömuutokset 2015 Luonnollinen Kuntien välinen Netto Väestönlisäys Väkiluku väestön lisäys

Lisätiedot

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET

ORIMATTILAN KAUPUNKI LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET LIIKUNTAJÄRJESTÖJEN AVUSTUSMUODOT SEKÄ JAKOPERUSTEET Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta 18.11.2014 146 Kaupunginhallitus 24.11.2014 404 AVUSTUSMUODOT 1. Toiminta-avustus 2. Koulutusavustus 3. Tilavuokra-avustus

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone

Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Aika 10.01.2012 klo 12:00-13:55 PÖYTÄKIRJA 1/2012 1 Paikka Sastamalan kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 2 Pöytäkirjan

Lisätiedot

KORPILAHTELAISTEN ARKI KUNTALIITOKSEN JÄLKEEN

KORPILAHTELAISTEN ARKI KUNTALIITOKSEN JÄLKEEN KORPILAHTELAISTEN ARKI KUNTALIITOKSEN JÄLKEEN Paula Määttä Korpilahden aluelautakunnan pj. 2009-2012 Pohjoisen Korpilahden yhteistyöyhdistys ry:n pj. KUNTALIITOKSEN TAUSTOJA Kunnanhallituksen aloite Kansanäänestyksen

Lisätiedot

Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys

Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys Pohjois-Satakunnan kuntarakenneselvitys Valtuustojen tahdonilmaisu Yhdistymisselvitysprosessin kuvaus Tilastoanalyysia -Talous -Toimintaympäristö -Väestö Taustoittamisen vaihe Lähtötilanne - Palvelurakenne

Lisätiedot

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen

Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa. 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Elämänkaari-malli ja ikäihmisten palvelut Hämeenlinnassa 2.4.2008 /suunnittelupäällikkö Päivi Heinonen Uusi Hämeenlinna palvelujen uudistamisen tavoitteita (HML KH 12/2005) 1) Palveluiden tuottavuuden

Lisätiedot

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela

Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa. Sakari Kela Järjestövaikuttaminen Kontiolahden kunnassa Sakari Kela 14.9.2017 Kunnan olemassaolon tarkoitus? Edellytysten luominen kunnan asukkaiden itsehallinnon sekä osallistumisen ja vaikuttamisen toteutumiselle.

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio

Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio Vihtijärven osakuntaliitosesityksen vaikutusarvio 1. Kuntalaisvaikutukset vaikutukset Vihtijärveläisten ja nykyisten nurmijärveläisten kannalta parantaako vai heikentääkö liitos palveluiden saatavuutta?

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (8) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Esityslista 45/ (8) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Esityslista 45/2016 1 (8) 6 Toimialojen palvelukokonaisuuksien ason virkojen perustaminen HEL 2016-013391 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää perustaa lukien toimialojen palvelukokonaisuuksia

Lisätiedot