KOULUMATKAN PASSIIVISESTI KULKEVIEN SYITÄ PASSIIVISEEN KULKEMISEEN

Transkriptio

1 KOULUMATKAN PASSIIVISESTI KULKEVIEN SYITÄ PASSIIVISEEN KULKEMISEEN luokkalaisten koulumatkaliikunta Linnakoski Anniina & Mäenpää Mari Pro gradu -tutkielma Kasvatustiede Opettajankoulutuslaitos Turun yliopisto Joulukuu 2016 Turun yliopiston laatujärjestelmän mukaisesti tämän julkaisun alkuperäisyys on tarkastettu Turnitin OriginalityCheck -järjestelmällä.

2 TURUN YLIOPISTO Opettajankoulutuslaitos LINNAKOSKI, ANNIINA & MÄENPÄÄ, MARI: Koulumatkan passiivisesti kulkevien syitä passiiviseen kulkemiseen luokkalaisten koulumatkaliikunta Pro gradu -tutkielma, 75 s., 2 liites. Kasvatustiede Joulukuu 2016 TIIVISTELMÄ Tässä tutkimuksessa selvitettiin luokkalaisten passiivisten kulkijoiden syitä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Passiivisella tavalla kulkevia oppilaita tarkasteltiin kahdessa eri ryhmässä: koko vuoden passiivisesti kulkevat ja osan vuodesta passiivisesti kulkevat. Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevia olivat oppilaat, jotka kulkivat koko lukuvuoden moottoriajoneuvolla (esim. henkilöauto, bussi, mopo) kouluun. Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevia olivat oppilaat, jotka vaihtoivat kulkutapaa vuodenajan mukaan. Näiden ryhmien passiivista kulkemista tarkasteltiin koulumatkan pituuden, vuodenajan, iän ja sukupuolen mukaan. Tutkimuksen aineisto on kerätty LIKES-tutkimuskeskuksen toimesta kevään 2015 aikana. Aineisto on osa Liikkuvan koulun valtakunnallista seurantaa. Tutkimukseen osallistui yhteensä 2579 oppilasta 24:stä suomalaisesta koulusta. Aineiston analysoinnissa on käytetty IBM SPSS Statistics 24 -ohjelmaa. Koulumatkan pituutta, ikää ja sukupuolta on tutkittu aineistossa ristiintaulukoinnin ja Khiin neliö -testin avulla. Khiin neliö -testin voimakkuuden mittaamiseen on lisäksi käytetty Cramérin V-arvoa. Tilastollisen merkitsevyyden raja-arvona Khiin neliö -testissä on käytetty p<0,05. Keskeisin syy passiiviseen kulkemiseen koko vuoden passiivisesti kulkevilla oli koulumatkan pituus. Vastaajat pitivät myös itse koulumatkan pituutta syynä passiiviseen kulkemiseen. Ikä oli yhteydessä koulumatkan pituuteen. Yläkouluja on vähemmän kuin alakouluja, joten etäisyydet niihin ovat suuremmat, jolloin passiivinen kulkeminen kasvaa. Moottoriajoneuvolla kouluun kulkeminen oli toiseksi yleisin syy passiiviseen kulkemiseen. Osan vuodesta passiivisesti kulkevilla vuodenaika oli merkittävin tekijä passiiviseen kulkemiseen. He vaihtoivat kulkutapaa vuodenajan mukaan. Osan vuodesta passiivisesti kulkevat pitivät itse keskeisimpänä syynä passiiviseen kulkemiseen sitä, että pääsivät kulkemaan koulumatkan moottoroidulla ajoneuvolla (henkilöauto, bussi tai mopo). Suurin osa vastaajista vaihtoi kulkutavan syksyn ja kevään aktiivisesta kulkutavasta talven passiiviseksi, jolloin aktiivisen kulkutavan sijasta valitaan mieluummin jokin passiivinen kulkutapa. Kodin ja koulun välistä matkaa ei voida muuttaa, joten ratkaisua passiiviseen kulkemisen vähentämiseen on etsittävä muualta. Asiasanat: koulumatka, koulumatkaliikunta, fyysinen aktiivisuus

3 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO KOULUMATKALIIKUNTA Koulumatkan määritelmä Koulumatkaliikunnan määritelmä Koulumatkan kulkutavat Koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevia tekijöitä Koulumatkan pituus ja koulun sijainti Perheen ja vanhempien ominaisuudet Sukupuoli ja ikä Vuodenaika ja sää Turvallisuus FYYSINEN AKTIIVISUUS Fyysisen aktiivisuuden määritelmä Fyysisen aktiivisuuden suosituksia Fyysisen aktiivisuuden merkitykset lapsen kasvulle ja kehitykselle Fyysisen aktiivisuuden yhteydessä olevia tekijöitä Ikä ja sukupuoli Psyykkiset ja sosiaaliset tekijät Fyysinen ympäristö Liikkumattomuus TEOREETTINEN VIITEKEHYS YHTEENVETONA TUTKIMUSONGELMAT TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Tutkimusote ja lähestymistapa Tiedonkeruumenetelmä Aineiston kuvaaminen Aineiston analyysi Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Luotettavuus Eettisyys TUTKIMUKSEN TULOKSET Koulumatkan kulkeminen Koulumatkan pituus... 36

4 7.1.2 Koulumatkan kulkutapa vuodenaikojen mukaan Koulumatkan kulkutapa ala- ja yläkoululaisilla Koulumatkan kulkutapa sukupuolen mukaan Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevat Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus ja kulkutapa Passiivisten kulkijoiden syitä passiiviseen kulkemiseen Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kulkemiseen Passiivisten kulkijoiden iän yhteys passiiviseen kulkemiseen Passiivisten kulkijoiden sukupuolen yhteys passiiviseen kulkemiseen Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevat Vaihtajien koulumatkan pituus ja kulkutapa Vaihtajien syitä passiiviseen kulkemiseen Vaihtajien koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kulkemiseen Vaihtajien iän yhteys passiiviseen kulkemiseen Vaihtajien sukupuolen yhteys passiiviseen kulkemiseen 62 8 POHDINTA LÄHTEET LIITTEET

5 5 1 JOHDANTO Koulupäivän sisällä tapahtuvalla liikunnalla on tutkimusten mukaan merkitystä lasten terveyden kannalta. Koulupäivän aikana alakoululaiset liikkuivat reippaasti keskimäärin 32 minuuttia ja yläkoululaiset 17 minuuttia. Opettajilla on mahdollisuus vaikuttaa oppilaiden fyysisen aktiivisuuden toteutumiseen koulupäivän aikana. Liikkumattomuuden vähentäminen ja pitkäkestoisen istumisen tauottaminen ovat keskeisiä osia fyysisen aktiivisuuden toteutumisessa. (Tammelin, Laine & Turpeinen 2013, 27 28) Tammelinin, Kulmalan, Hakosen ja Kallion (2015, 1 4) mukaan alakoululaisilla paikallaan oloa koulupäivän aikana on yhteensä 65 prosenttia ja vastaavasti yläkoululaisilla 71 prosenttia. Koulumatkaliikunta on yksi keino lisätä fyysistä aktiivisuutta lasten koulupäivään. Suomessa Liikkuva koulu -ohjelma pyrkii lisäämään aktiivisuutta ja liikettä oppilaiden koulupäivään. Sen tavoitteena on saada oppilaat liikkumaan fyysisten suositusten mukaisesti. (Turpeinen, Lakanen, Hakonen, Havas & Tammelin 2013, 47.) Suositusten mukaan tulisi liikkua vähintään tunti päivässä ikään sopivalla tavalla (Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille vuotiaille 2008, 6). Liikkuva koulu -ohjelma pyrkii vakiinnuttamaan liikkumiseen aktivoivaa toimintakulttuuria suomalaisiin kouluihin. Liikunnan lisäämisen koulupäivään on katsottu muun muassa edistävän kouluviihtyvyyttä, olevan yhteydessä koulumenestykseen ja parantavan työrauhaa. (Liikkuva koulu 2016b.) Aktiivisten tapojen sijaan yhä useampi lapsi kulkee kouluun autokyydillä. Samaan aikaan, kun käveleminen ja pyöräileminen kouluun ovat vähentyneet, on fyysinen aktiivisuus laskenut sekä lasten ylipainoisuus lisääntynyt. Lapsilla, jotka kävelevät tai pyöräilevät kouluun, on päivittäin korkeampi fyysisen aktiivisuuden taso verrattuna lapsiin, jotka kulkevat kouluun autokyydillä. (Davison, Werder & Lawson 2008.) Kävellen tai pyöräillen kuljettu koulumatka edistää oppilaan fyysisen aktiivisuuden kehittymistä. Nuoruudessa se näkyy parempana kehonkoostumuksena. Tutkimukset osoittavat, että oppilaat, jotka kulkevat koulumatkansa aktiivisesti ovat fyysisesti aktiivisempia kuin oppilaat, jotka kulkevat koulumatkansa passiivisesti. (Kerr, Rosenberg, Sallis, Saelens, Frank & Conwey 2006; Cooper, Page, Foster & Qahwaji 2003.) Myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, 43) sanotaan, että oppilaita tulisi kannustaa kulkemaan koulumatka terveyttä ja kuntoa edistävällä tavalla.

6 6 Maailmanlaajuisesti liikkumattomuutta voidaan pitää kasvavana terveysuhkana. Istumisen sijaan seisominen kuluttaa puolet enemmän energiaa. Pienillä päivittäisillä valinnoilla pystytään vaikuttamaan omaan hyvinvointiin, esimerkiksi hissin sijaan voit valita portaat ja tällä tavalla lisätä päivittäistä liikuntamäärää. (Helajärvi 2014, 62.) Liikkumattomuus ja epäterveelliset elämäntavat seuraavat usein lapsuudesta aikuisuuteen. Siten hyvän terveyden perustan luomiselle tulisi lapsuudessa kiinnittää erityistä huomiota. (Lasten ja nuorten liikunta 2014; Syväoja, Kantomaa, Laine, Jaakkola, Pyhältö & Tammelin 2012, ) Yhtäjaksoinen ja pitkäkestoinen istuminen on haitallista ihmiskeholle (Katzarmarzyk, Church, Craig & Bouchard 2009; Healy, Dunstan, Salmon, Shaw, Zimmet & Owen 2008). Päivittäistä istumisaikaa on hyvä tarkkailla, koska sen on katsottu olevan yhteydessä terveyteen. Myös kevyen liikunnan määrää tulisi lisätä, kuten hyötyliikuntaa. (Katzarmarzyk ym ) Välitunti- ja koulumatkaliikunta ovat tapoja lisätä oppilaiden koulupäivään lisää liikuntaa (Lasten ja nuorten liikunta 2014). Lasten ja nuorten terveyssuosituksissa määritellään, että yli kahden tunnin mittaisia istumisjaksoja tulisi välttää (Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille vuotiaille 2008, 6). Oppituntien haitallista istumista voidaan vähentää oppitunteja liikunnallistamalla. Tässä pro gradu -tutkielmassa selvitetään luokkalaisten koulumatkan passiivisesti kulkevien syitä passiiviseen kulkemiseen. Tutkimuksessa keskitytään tutkimaan pääasiassa passiivisella tavalla kulkevia, mutta samalla tarkastellaan myös koko tutkimukseen osallistuneiden vastaajien koulumatkan kulkutapoja. Syitä passiivisuuteen tarkastellaan koulumatkan pituuden, vuodenajan, iän ja sukupuolen mukaan. Tutkimuksen aineisto on kerätty LIKES-tutkimuskeskuksen toimesta ja se on osa Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnallista seurantaa.

7 7 2 KOULUMATKALIIKUNTA Koulumatkaliikuntaa on tutkittu viimeisten vuosien aikana yhä enemmän ja useat tutkimukset ovat osoittaneet koulumatkaliikunnalla olevan hyötyjä fyysiselle aktiivisuudelle (Andersen, Lawlor, Cooper, Froberg & Anderssen 2009; Davison ym. 2008). Koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevia tekijöitä tarkasteltaessa pääteemoina tutkimuksissa ovat olleet yksilölliset ja perheen ominaisuudet, koulumatkan pituus, turvallisuus, oppilaan ikä ja sukupuoli sekä koulumatkan sosiaalinen ja fyysinen ympäristö. (Davison ym ) Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan iän, sukupuolen, vuodenajan ja koulumatkan pituuden yhteyksiä koulumatkaliikuntaan. Koulumatkaliikunta on yksi tapa lisätä liikuntaa ja siten fyysistä aktiivisuutta lasten koulupäiviin. 2.1 Koulumatkan määritelmä Koulumatkalla tarkoitetaan oppilaan kulkemaa kodin ja koulun välistä matkaa. Perusopetus järjestetään pääsääntöisesti lähikoulussa siten, että koulumatkat olisivat mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Mikäli oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä tai matka on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen, on lapsella perusopetuslain (628/1998, 32 ) mukaan oikeus maksuttomaan kuljetukseen. (Opetushallitus 2016; Perusopetuslaki 1998.) Päivittäinen koulumatka saa odotuksineen kestää enintään kaksi ja puoli tuntia (13 vuotta täyttäneillä enintään kolme tuntia). Lain mukaan kuljetusta odottavalle oppilaalle on järjestettävä mahdollisuus osallistua ohjattuun toimintaan. (Perusopetuslaki 1998.) Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, 41 43) koulumatkat tulisi mahdollisuuksien mukaan järjestää siten, että ne tukevat oppilaiden oppimiselle, kehittymiselle ja hyvinvoinnille asetettuja tavoitteita. Oppilaita tulisi kannustaa kulkemaan koulumatkat terveyttä ja kuntoa edistävällä tavalla. Koulun tehtävänä on opastaa oppilaita turvalliseen ja hyvään käytökseen koulumatkalla. Mikäli koulun tietoon tulee koulumatkalla tapahtunutta kiusaamista, väkivaltaa tai muuta häirintää, tulee koulun ilmoittaa oppilaiden huoltajilla asiasta ja tarvittaessa antaa tukea huoltajille asian selvittämisessä. (Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014, )

8 8 2.2 Koulumatkaliikunnan määritelmä Koulumatkaliikunnaksi kutsutaan sitä arkiliikuntaa, jonka lapsi saa kulkiessaan kodista kouluun ja koulusta takaisin kotiin esimerkiksi jalkaisin (Fyysisen aktiivisuuden suositukset vuotiaille koululaisille 2008, 89). Koulumatkaliikunta on siten aktiivista kulkemista, joka tapahtuu esimerkiksi jalan, pyöräillen tai muutoin aktiivisesti liikkuen. Aktiivisen kulkemisen vastakohtana on passiivinen koulumatkankulkutapa, jolla tarkoitetaan moottoriajoneuvolla kuljettua koulumatkaa. Moottoriajoneuvoja, joilla koulumatka yleensä kuljetaan, ovat muun muassa henkilöauto, linja-auto ja mopo. (Turpeinen ym. 2013, 34 38; Andersen ym ) Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan passiivisella kulkutavalla kulkevia oppilaita. Koulumatkaliikunnalla nähdään olevan merkitys lasten ja nuorten päivittäiselle fyysiselle aktiivisuudelle. Tärkeiden terveysvaikutusten lisäksi koulumatkaliikunnan edistämisellä on sosiaalisia, taloudellisia ja ympäristöön liittyviä hyötyjä, kuten mahdollisuus vaikuttaa kasvaviin koulukuljetuskustannuksiin. (Mendoza, Watson, Nguyen, Cerin, Baransowski & Nicklas, 2011; Turpeinen ym. 2008, ) Cooperin ja kollegoiden (2003) tutkimuksen mukaan kävellen kouluun kulkevat lapset ovat fyysisesti aktiivisempia kuin autokyyditse kulkevat lapset. Koululiikunnalla, koulumatkaliikunnalla ja välituntiliikunnalla voi siten olla merkittävä vaikutus lapsen päivittäiseen aktiivisuuteen ja ne voivat muodostaa merkittävän osan lapsen päivittäisestä liikunta-aktiivisuudesta (Turpeinen, Kallio, Haapala, Rajala, Lehtomäki & Tammelin 2015, 57). Koulumatkaliikunta nähdään tärkeänä myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, 43); sen mukaan oppilaita tulisi kannustaa koulumatkaliikuntaan eli kulkemaan koulumatkan terveyttä ja kuntoa edistävällä tavalla. 2.3 Koulumatkan kulkutavat Oppilaat kulkevat koulumatkansa joko fyysisesti aktiivisesti tai fyysisesti passiivisesti. Aktiivisia koulumatkan kulkutapoja ovat esimerkiksi kävely ja polkupyöräily, jolloin voidaan puhua koulumatkaliikunnasta. Koulumatkan aktiivisessa kulkemisessa oppilaan tulee käyttää omia lihasvoimiansa. (Mendoza ym. 2011; Andersen ym. 2009; Davison ym ) Aktiiviset kulkutavat voivat vaihdella vuodenaikakohtaisesti, jolloin Suomessa

9 9 talviaikaan kouluun voidaan kulkea esimerkiksi potkukelkalla. Yleisimmät aktiiviset kulkutavat vuodenajasta riippumatta ovat käveleminen ja pyöräily. (Turpeinen ym. 2015, ) Passiivista kulkemista ovat kaikki moottoriajoneuvoilla kuljetut koulumatkat. Passiivisella tavalla kuljettuun koulumatkaan oppilaan ei ole siten tarvinnut käyttää omia lihasvoimia. (Andersen ym ) Moottoriajoneuvot, joilla koulumatkat yleensä kuljetaan, ovat muun muassa henkilöauto, linja-auto ja mopo tehdyn henkilöliikennetutkimuksen mukaan 31 prosenttia peruskouluikäisistä kulkee koulumatkansa kävellen, 28 prosenttia pyöräillen, 18 prosenttia linja-autolla ja 13 prosenttia henkilöauton kyydissä. Loput kymmenen prosenttia peruskouluikäisistä kulkee koulumatkansa jollain muulla kulkuneuvolla, kuten esimerkiksi metrolla, taksilla tai mopolla. (Henkilöliikennetutkimus ) Koulumatka saatetaan kulkea myös osittain aktiivisesti ja osittain passiivisesti. Oppilas kulkee esimerkiksi kävellen bussipysäkille, josta matka jatkuu passiivisesti moottoriajoneuvolla. Tässä tutkimuksessa tällaisia osittain aktiivisesti ja passiivisesti kuljettua matkaa ei esiinny. Passiiviseen koulumatkan kulkemiseen liittyvät keskeisesti koulukuljetukset. Kuten aiemmin on todettu, oppilaalla on oikeus koulukuljetukseen, mikäli oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä tai matka on lapselle liian vaikea, rasittava tai vaarallinen (Opetushallitus 2016). Koulukuljetuksella tarkoitetaan oppilaalle maksutonta kuljetusta, jonka järjestää opetuksesta vastaava taho joko yleisellä tai tilaamallaan kulkuneuvolla. Oppilaan huoltaja voi myös itse järjestää kuljetuksen. Koulumatkan kulkutapaan on yhteydessä myös erilaiset kunta- ja koulukohtaiset ohjeistukset. Koulutuksen järjestäjä tai kunta voi päättää tarkemmista koulukuljetukseen liittyvistä lakia (Perustuslaki 32 ) täydentävistä myöntämisperusteista. Näistä koulukuljetuksen perusteista on sovittu esimerkiksi kunnan kuljetussäännöissä tai -strategiassa, joissa on muun muassa määritelty vaaralliseksi luokitellut tieosuudet. (Koulukuljetusopas 2011, 5 7.) 2.4 Koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevia tekijöitä Koulumatkaliikuntaan ovat yhteydessä monenlaiset tekijät, joista tutkituimpia ovat koulumatkan pituus, koulun sijainti, perheen tausta, ikä ja sukupuoli, vuodenaika ja sää sekä turvallisuus. Eri tekijöillä on yhteys koulumatkaliikuntaan ja siten niihin tutustuminen on

10 10 keskeistä, pohtiessa mahdollisuuksia lisätä lasten ja nuorten koulumatkaliikuntaa. (Lu, McKyer, Lee, Goodson, Ory & Wang 2014; Turpeinen ym. 2013, 13 14; Davison ym ) Seuraavassa tarkastellaan tarkemmin näiden tekijöiden yhteyttä koulumatkaliikuntaan Koulumatkan pituus ja koulun sijainti Tutkimukset osoittavat, että koulumatkan pituus on merkittävin tekijä lasten koulumatkojen kulkutapaan. Koulumatkaliikunta vähenee, mitä pidempi oppilaan koulumatka on. (Turpeinen ym. 2015; D Haese, De Meester, De Bourdeaudhuij, Deforche & Cardon 2011; Timperio, Ball, Salmon, Roberts, Giles-Corti, Simmons, Baur & Crawford 2006.) Koulumatkan pituus on yhteydessä matkaan käytettyyn aikaan. Aktiivisuuden edistämisen kannalta matkaan käytetty aika on oleellinen. Yli kymmenen minuuttia kestävällä aktiivisuudella voidaan katsoa olevan merkitystä fyysisen aktiivisuuden kannalta. (Turpeinen ym. 2015, ) Suomessa koulumatkan pituus yleensä kasvaa siirryttäessä alakoulusta yläkouluun, joten yläkoululaisilla on selvästi pidemmät koulumatkat. Valtion liikuntaneuvoston teettämän LIITU-tutkimuksen (2014) mukaan viidesluokkalaisilla yleisin koulumatka oli alle kilometri, kun taas yläkoululaisilla yleisin koulumatka oli yhdestä kolmeen kilometriä ja lähes kolmanneksella yli viisi kilometriä. (Turpeinen ym. 2015, ) D Haesen ja kumppaneiden (2011) Belgiassa tehdyn tutkimuksen mukaan koulumatkan pituuden kipuraja on kävellen puolitoista kilometriä ja pyöräillen kolme kilometriä. Huomiota tulisi erityisesti kiinnittää niihin lapsiin ja nuoriin, jotka asuvat edellä mainituilla etäisyyksillä koulusta, mutta kulkevat matkan passiivisesti. (D Haesen ym ) Kuitenkin Suomessa perusopetuslain (628/1998, 32 ) mukaan viisi kilometriä on matka, joka katsotaan olevan sopiva etäisyys oppilaalle kulkea aktiivisesti (Opetushallitus 2016). Koulun sijainnilla on merkitystä myös yhdyskuntarakenteen näkökulmasta. Amerikkalaisen tutkimuksen mukaan lapset ja nuoret, jotka asuvat tiiviisti asutuilla asuinalueilla kulkevat todennäköisemmin kouluun aktiivisesti verrattuna lapsiin, jotka asuvat harvemmin asutuilla alueilla. Ero on nähtävissä myös kaupunki- ja maaseutuasumisessa: kaupungissa asuvien lapset kulkevat todennäköisemmin kävellen tai pyörällä kouluun kuin maaseudulla asuvat. (Turpeinen ym. 2013, 15; Kerr, Rosenberg, Sallis, Saelens, Frank & Conwey

11 ) Näitä selittävät muun muassa yhdyskuntarakenteen tiiviys sekä helppo pääsy virkistys- ja vapaa-ajanviettopaikkoihin, jotka ovat yhteydessä lasten kävellen liikkumista edistäviin tapoihin (Frank, Kerr, Chapman & Sallis 2007). Nelson, Foley, Gorman, Moyna ja Woods (2008) ovat myös tutkineet koulumatkan kulkutapoja. Irlannissa vuotiaille tehdyn tutkimuksen mukaan nuoret, jotka asuvat tiheästi asutuilla alueilla, kulkevat todennäköisemmin aktiivisesti kouluun. Kävellen kouluun kulkevat noin kahden ja puolen kilometrin etäisyydellä asuvat ja pyörällä noin neljän kilometrin. (Nelson, Foley, O Gorman, Moyna & Woods 2008.) Näin asuinpaikkakunnan koko vaikuttaa oleellisesti koulumatkojen kulkutapaan, koska kaupunkikunnissa koulumatkat ovat yleensä suhteellisen lyhyitä verrattuna haja-asutusalueisiin (Turpeinen ym. 2013, 30). Lasten ja nuorten liikunnan (2014, 14 15) tilannekatsauksen mukaan suomalaisten luokkalaisten oppilaiden koulumatkan pituus on alle kolme kilometriä 79 prosentilla ja vastaavasti luokkalaisista 57 prosentilla. Aktiivisesti koulumatkansa kulkee luokkalaisista 74 prosenttia oppilaista koulumatkan ollessa 1-3 kilometriä Perheen ja vanhempien ominaisuudet Perheen ja vanhempien ominaisuudet vaikuttavat merkittävästi lapsen toimintaan ja siten yhteys näkyy myös koulumatkaliikunnassa. Australialaisen tutkimuksen (Ziviani, Scott & Wadley 2004) mukaan lapset, joiden vanhemmat ovat itse liikkuneet aktiivisesti kouluun, kulkevat todennäköisemmin koulumatkansa aktiivisesti. Vanhempien kiinnostus fyysistä aktiivisuutta kohtaan ja aktiivisuuden tärkeänä näkeminen ovat yhteydessä lasten koulumatkaliikkumiseen. Tällaisten perheiden lapset harrastavat siten todennäköisemmin koulumatkaliikuntaa. (Ziviani ym ) Vanhempien yhteyttä koulumatkaliikuntaan on tutkittu myös Isossa-Britannissa. Panterin, Jonesin, van Sluijsin & Griffinin (2010) tekemän tutkimuksen mukaan lapset, joiden äidit kulkevat aktiivisella tavalla töihin, kulkevat sitä todennäköisemmin kävellen tai pyörällä kouluun. Vanhempien huoli lastensa koulumatkan turvallisuudesta on myös yhteydessä lasten koulumatkaliikuntaan (Kerr ym. 2006). Mikäli naapuruston liikenne koetaan turvalliseksi, sitä todennäköisemmin lapset kulkevat aktiivisesti kouluun (Ducheyne, Bourdeaudhuij, Spittaels & Cardon 2012). Myös Carlsonin, Sallisin, Kerrin, Conwayn, Cainin, Frankin ja Saelensin (2014) tekemä tutkimus osoittaa koulumatkan turvallisuuden olevan keskei-

12 12 nen tekijä lasten koulumatkaliikuntaan. Vanhemmille turvallisuuden tunnetta lisäävät jalankulkijoiden valaistut risteysalueet sekä suojatiet. Tutkimuksen mukaan lapset, joiden vanhemmat näyttävät mallia aktiivisesta kulkemisesta, kulkevat todennäköisemmin aktiivisesti kouluun. (Carlson ym ) Lähiympäristön turvallisuuden lisäksi lähiympäristön aktiivista kulkemista tukeva ilmapiiri lisää lasten koulumatkaliikuntaa. Vanhemmat kannustavat lapsia aktiivisiin kulkutapoihin, mikäli naapuruston muutkin lapset kulkevat aktiivisesti kouluun. Siten vanhempien positiivinen ja kannustava suhtautuminen kävellen tai pyöräillen kouluun kulkemisesta lisää lasten koulumatkaliikuntaa. (Panter ym ) Sukupuoli ja ikä Koulumatkaliikuntaa tutkiessa on myös vertailtu eri-ikäisten lasten ja nuorten sekä tyttöjen ja poikien mahdollisia eroavaisuuksia. Tutkimustuloksia on löydetty puolesta ja vastaan. Tanskalaisen tutkimuksen mukaan lapset, jotka kulkevat koulumatkansa kävellen ovat aktiivisempia kuin lapset, jotka kulkevat koulumatkansa moottoriajoneuvolla. Koulun jälkeistä fyysistä aktiivisuutta tarkasteltaessa eroa löytyi ainoastaan pojilla: pojat, jotka kävelivät kouluun, olivat fyysisesti aktiivisempia koulun jälkeen. (Cooper ym ) Belgiassa vuotiaille tehdyssä tutkimuksessa eroja tyttöjen ja poikien välillä löytyi, muttei kuitenkaan tilastollisesti merkitsevästi. Tutkimuksen mukaan pojat kulkivat tyttöjä useammin aktiivisesti kouluun. (D Haese ym ) Eroja tyttöjen ja poikien välillä voidaan selittää muun muassa vanhempien toiminnalla. Vanhemmat ovat usein suojelevaisempia tyttöjä kohtaan sekä asettavat enemmän rajoitteita tyttöjen itsenäiselle kulkemiselle. (Davison ym ) Liikkuva koulu -ohjelman tutkimusten mukaan tyttöjen ja poikien koulumatkan kulkutavoissa on selkeitä eroja. Peruskouluikäisistä lapsista pojat kulkevat kouluun yleisimmin pyörällä ja tytöt puolestaan yleisimmin kävellen kuin pojat. (Turpeinen ym. 2013, ) Samansuuntaisia tuloksia ovat saaneet Panter, Jones, van Sluijs ja Griffin (2010). Heidän koulumatkaliikuntaa koskevassa tutkimuksessa havaittiin, että yksilölliset ominaisuudet kuten sukupuoli on yhteydessä aktiiviseen koulumatkan kulkutapaan. Pojat kulkivat koulumatkan tyttöjä useammin pyörällä. Tytöt puolestaan suosivat enemmän kävelemistä. Suomalaisten tutkimusten mukaan ensimmäisen luokan oppilaat ovat heidän vanhempiensa mukaan kykeneviä kulkemaan koulumatkansa itsenäisesti kävellen (Pöysti 2014,

13 13 7; Kalenoja 2004, 51 57). Kuitenkin juuri ensimmäisellä luokalla olevien oppilaiden vanhemmat pitävät koulumatkaa keskimääräistä turvattomampana kuin ylemmillä luokilla olevien oppilaiden vanhemmat (Kalenoja 2004, 57). Turvallisuusseikat selittävät nuorempien lasten vähäisempää koulumatkaliikuntaa ja ero voi näkyä jo muutaman ikävuoden välillä: 12-vuotiaana koulumatka kuljetaan todennäköisemmin aktiivisesti kuin kymmenenvuotiaana (Koski 2007, 7). Ruotsalainen tutkimus osoittaa samaa, koulumatkaliikkuminen vaihtelee iän mukaan. 11-vuotiaana kouluun kuljetaan aktiivisemmin kuin sitä vanhempana, jolloin puolestaan joukkoliikenteen käyttö lisääntyy. (Johansson, Laflamme, Hasselberg 2011.) Koulumatkaliikkuminen kävellen ja pyörällä on aktiivisinta silloin kun koululaisella on itsenäiseen liikkumiseen tarvittavat taidot (Turpeinen ym. 2013, 19). Yläkoulut sijaitsevat usein kauempana kotoa, mikä osaltansa selittää ylä- ja alakoulujen välisiä eroja koulumatkojen kulkutavoissa (Davison ym. 2008). Yläkoulun koulumatkaliikuntaan vaikuttaa myös yhdeksännellä luokalla mopojen ja mopoautojen käyttö. Aktiivinen kulkeminen vähenee, koska matka kuljetaan mieluummin mopolla. (Johansson ym. 2011; Kalenoja 2004, 52.) Vuodenaika ja sää Suomessa koulumatkaliikuntaan vaikuttaa merkittävästi myös vuodenaika ja sää. Valtion liikuntaneuvoston teettämän LIITU-tutkimuksen (2014) mukaan aktiivinen kulkeminen on talvella vähäisempää kuin keväällä ja syksyllä. Monilla pyöräilyn vaihtaminen kävelyyn talvisin lisäisi oppilaan koulumatkan kestoa niin paljon, että kulkutavaksi valitaan mieluummin moottoriajoneuvo. (Turpeinen ym. 2015, ) Turussa tehdyssä Turun koulut liikkeelle -hankkeessa ( ) tavoiteltiin lasten ja nuorten koulupäivän aikaisen fyysisen aktiivisuuden lisäämistä. Yhtenä osa-alueena oli koulumatkaliikunta, joka hankkeen myötä lisääntyi etenkin keväisin ja syksyisin. Talvella koulumatka kuljetaan herkemmin autokyyditse kevääseen ja syksyyn verrattuna. Hankekouluissa koulumatkan fyysisesti kulkevia oli talvellakin ei-hankekouluja enemmän. (Koski 2007, 7 10.) Myös Kangasalla tehdyn koulumatkatutkimuksen (2004) mukaan vuodenaika vaikuttaa koulumatkan kulkutapaan. Autolla kouluun saattaminen on yleisempää talviaikaan, kuten myös linja-auton käyttö koulumatkan kulkemisessa. (Kalenoja 2004, )

14 14 Liikkuva koulu -tutkimusten mukaan vuodenaika ja sää vaikuttavat oleellisesti oppilaiden koulumatkan kulkutapaan. Hankekouluissa luokkalaisilla oppilailla kävely on yleisintä syksyllä, pyöräily keväällä ja autolla kulkeminen talvella. Tutkimusten mukaan vuodenaikojen välinen vaihtelu on tytöillä suurempaa kuin pojilla. (Turpeinen ym. 2013, 57.) Hankekouluissa välisenä aikana tapahtui positiivista muutosta koulumatkojen kulkutavoissa. Talvella koulumatkojen aktiivinen kulkeminen yleistyi hieman niin alakuin yläkouluissa alle viiden kilometrin etäisyydellä asuvilla oppilailla. Pojat olivat tyttöjä aktiivisempia ja heistä pyöräileviä oli kaksinkertainen määrä tyttöihin verrattuna. Keväisin ja syksyisin alakoulun oppilaista yli 90 prosenttia kulki alle viiden kilometrin matkan kävellen tai pyörällä ja yläkoululaisista yli 80 prosenttia. (Tammelin, Kallio, Rajala, Hakonen & Laine 2016.) Vertailtaessa eri luokka-asteiden koulumatkan kulkemista keväisin ja syksyisin ei suuria eroja juurikaan esiinny. Lähes kaikki viides- ja seitsemäsluokkalaiset kulkevat alle kilometrin koulumatkan joko pyörällä tai kävellen. Yhdeksäsluokkalaisten kohdalla passiivisia koulumatkakulkijoita on enemmän seitsemäsluokkalaisiin verrattuna juuri keväisin ja syksyisin. Tämä selittyy mopojen ja mopoautojen käytöstä koulumatkan kulkemisessa. Talvisin mopojen käyttö vähenee, jolloin osa siirtyy kävelemään tai pyöräilemään kouluun. (Turpeinen ym. 2015, ) Turvallisuus Turvallisuus on yksi koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevista tekijöistä. Tutkimusten mukaan monet vanhemmat pitävät liikenneturvallisuutta merkittävänä tekijänä koulumatkaliikunnassa. (Davison ym ) Turvallisuuteen liittyy keskeisesti vanhempien kokemus ympäristön turvallisuudesta. Ympäristöön liittyviä huolia ovat muun muassa koulumatkan pituus, liikenne sekä turvallinen ympäristö. (Kerr ym. 2006; Ziviani ym ) Kanadalaisen tutkimuksen (Kerr ym. 2006) mukaan vanhempien liikenneturvallisuuteen liittyvät huolet ja rakennettu ympäristö ovat molemmat yhteydessä lasten koulumatkaliikuntaan. Koulumatkaliikunnan lisäämiseksi tulisi tehdä muutoksia ympäristöön. (Kerr ym )

15 15 Erilaisia asuinympäristöjä rakentaessa tulisi jalkakäytävien määrään ja turvallisuuteen kiinnittää huomiota. Turvalliset reitit ja kulkuväylät kouluun lisäävät lasten koulumatkaliikuntaa. (Carlson ym. 2014; Kerr ym ) Kodin ja koulun läheisyydessä sijaitsevat tiheästi asutut asuinalueet ovat yhteydessä lasten aktiiviseen koulumatkaliikkumiseen. Ihmisten paljous ja hyvin suunnitellut jalkakäytävät tuovat turvallisuuden tunnetta. (Carlson ym ) Vanhempien huoli lapsen yksin kulkemisesta kouluun tulisi myös ottaa huomioon aktiivisesta koulumatkan kulkutavasta puhuttaessa. Toisen lapsen kanssa kulkeminen tuo turvallisuutta ja sitä voidaan tarkastella myös sosiaalisesta näkökulmasta; yhdessä kävellessä naapuruston lapset tulevat toisilleen tutuiksi ja se voi johtaa koko naapuruston keskinäiseen vuorovaikutukseen vanhempien ja lasten osalta. (Ziviani ym ) Ducheynen ym. (2012) tekemän tutkimuksen mukaan lapset, jotka kulkevat koulumatkan yhdessä kaverin kanssa, pyöräilevät sitä todennäköisemmin aina pyörällä kouluun. Liikenneturvallisuuden parantamiseen on Suomessa kehitetty erilaisia menetelmiä. Yksi keino turvallisuuden parantamiseen on koulumatkan vaaranpaikkojen kartoittaminen. Vaaranpaikkakartoitus on opetuksessa hyödynnettävä menetelmä, joka soveltuu käytettäväksi kaikenikäisten oppilaiden kanssa. Oppilaiden kanssa kartoitetaan koulureitin vaaranpaikat, mahdolliset fyysiset puutteet ja ongelmakohdat. Samalla voidaan esittää parannusehdotuksia tienpitäjille. Kartoitus auttaa keskittymään oppilaiden oman liikkumisympäristön kannalta keskeisiin seikkoihin. Liikennekasvatukseen panostaminen on keskeistä, sillä ympäristön muutokset eivät aina ole mahdollisia, jolloin liikennekasvatuksen merkitys korostuu. (Liikenneturva 2016.) Liikenneturvallisuuden arvioimiseksi on myös kehitetty Koululiitu niminen atk-ohjelma. Ohjelma on kehitetty koulukuljetusten vaarallisten tiejaksojen arvioimiseen. Sen avulla pyritään pääsemään eroon subjektiivisista näkemyksistä koulumatkojen vaarallisista osuuksista ja siten saamaan objektiivinen ja tasapuolinen arvio koulureitin liikenneturvallisuudesta. (Ramboll 2016.)

16 16 3 FYYSINEN AKTIIVISUUS Koulumatkaliikunnalla halutaan lisätä oppilaiden fyysistä aktiivisuutta ja siksi tässä kappaleessa tarkastellaan kokonaisvaltaisesti fyysistä aktiivisuutta. Alun määritelmän ja suositusten jälkeen keskitytään fyysisen aktiivisuuden merkitykseen lapsen kasvulle ja kehitykselle. Fyysiseen aktiivisuuteen liittyy myös liuta muita tekijöitä, kuten ikä, sukupuoli, vanhempien ja kavereiden merkitys sekä tietysti liikuntapaikat. Lopuksi käydään läpi fyysistä passiivisuutta tai tarkemmin sanottuna liikkumattomuutta, joka on jatkuvasti yleistymässä niin Suomessa kuin muuallakin maailmalla. Juuri liikkumattomuuden uhan takia fyysistä aktiivisuutta pitäisi pyrkiä oppilailla lisäämään. 3.1 Fyysisen aktiivisuuden määritelmä Fyysinen aktiivisuus määritellään fysiologian kautta kehon liikkeeksi, joka saadaan aikaan lihassupistusten myötä. Liike vaatii energiaa, jolloin energiankulutus nousee. Kun tapahtuu liikettä ja energiankulutuksen nousua, voidaan puhua fyysisestä aktiivisuudesta. Suurin osa päivän aikana tapahtuneesta liikkumisesta on fyysistä aktiivisuutta, sillä esimerkiksi päivittäiset askareet, kuten siivoaminen ja puutarhatyöt, ovat osa fyysistä aktiivisuutta. (Fogelholm 2005b, 20 29; Rehunen 1997, ) Caspersen, Powell ja Christenson (1985) määrittävät fyysisen aktiivisuuden kehon liikkeeksi, joka tuotetaan luuston lihaksilla ja josta syntyy energiankulutusta. Fyysinen aktiivisuus mielletään usein liikunnaksi. Se on kuitenkin vain yksi osa fyysistä aktiivisuutta. Liikunta on suunnitelmallista ja tavoitteellista fyysistä aktiivisuutta, jonka tarkoituksena on ylläpitää kuntoa ja terveyttä. (Syväoja, Kantomaa, Laine, Jaakkola, Pyhältö & Tammelin 2012, 11; Fogelholm 2005b, 28 31; Rehunen 1997, ) Fogelholm (2005) jakaa fyysisen aktiivisuuden kolmeen osaan; työhön, vapaa-ajan askareisiin ja liikuntaan. Näitä osia tarkastellaan energiankulutuksen ja kuormittavuuden osalta. Esimerkiksi työn osalta kuormittavuus vaihtelee suuresti fyysisestä passiivisuudesta (liikkumattomuus) raskaaseen kuormittavuuteen. Vapaa-ajan arkiaskareisiin lasketaan kaikki muu päivän aikana tapahtuva fyysinen aktiivisuus, esimerkiksi kodinhoito ja kaupassa käyminen. Niiden kuormittavuus on pääsääntöisesti kevyttä, joskus jopa kohtalaista. Liikunnassa kuormittavuutta pystyy itse säätelemään. Esimerkiksi lenkillä saa itse

17 17 päättää nopeuden ja sitä kautta lenkin kuormittavuuden. (Fogelholm 2005b, ) Tammelin, Laine ja Turpeinen (2013, 21) puolestaan jakavat päivittäin tapahtuvan fyysisen aktiivisuuden neljään osaan: liikkumattomaan aikaan, kevyeen, keskiraskaaseen ja raskaaseen liikuntaan. Kahdesta viimeisestä käytetään nimitystä reipas tai ripeä liikunta. Osat saadaan tarkastelemalla energiankulutusta eri raja-arvojen avulla. 3.2 Fyysisen aktiivisuuden suosituksia Australialaisessa tutkimuksessa fyysisen aktiivisuuden määräksi suositeltiin sekä aikuisille että lapsille 30 minuuttia reipasta kävelyä päivittäin (Ziviani ym. 2004). Suomessa liikuntasuosituksiin kuuluu liikuntaa vähintään tunti päivässä, viitenä päivänä viikossa. Liikunnan tulisi tapahtua vähintään kymmenen minuutin mittaisissa pätkissä. (Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille 7 18-vuotiaille 2008, 6; Fogelholm 2005.) Opetusja kulttuuriministeriö on julkaissut uudet varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset. Uusien suositusten mukaan alle 8-vuotiaiden tulisi liikkua vähintään kolme tuntia päivässä. Kolmen tunnin fyysinen aktiivisuus muodostuu kevyestä liikunnasta, reippaasta ulkoilusta sekä erittäin vauhdikkaasta fyysisestä aktiivisuudesta. Suosituksissa kehotetaan välttämään yli tunninpituisia paikallaanolo- ja istumisjaksoja. (Varhaisvuosien fyysisen aktiivisuuden suositukset 2016.) Lasten ja nuorten tulisi saada kestävyyttä ylläpitävää ja kehittävää sekä kohtuullisesti kuormittavaa liikuntaa päivittäin vähintään minuutin jaksoissa. Murrosiän alkaessa lihaksistoa ja luustoa kehittävää liikuntaa tulisi harjoittaa kaksi kertaa viikossa. (Fogelholm 2005a, 168.) Suomessa lapsilla ja nuorilla on fyysisen aktiivisuuden lisäämisessä vielä kehittämistä. Alakouluikäisillä oppilailla puolella täyttyi päivittäinen liikuntasuositus vuonna 2014, pojilla useammin kuin tytöillä. Syy tähän ei ole yksiselitteinen. Kansainvälisessä vertailussa Suomen vahvuuksia olivat liikuntapaikat ja -ohjelmat, koulujen aktivointitoimet ja koulumatkan aktiivinen kulkeminen. Suomalaiset lapset olivat aktiivisia koulumatkan kulkijoita niin kävellen kuin pyöräillen verrattuna muihin länsimaihin. Sen sijaan parannettavaa oli fyysisessä kokonaisaktiivisuudessa. (Lasten ja nuorten liikunta 2014.) Suurin osa päivittäisestä paikallaanolosta sijoittuu koulupäivään. Alakoulussa reipasta liikuntaa kertyy vain 22 minuuttia koko koulupäivän aikana. Yläkoululaisilla reippaan liikunnan määrä koulupäivän aikana on vieläkin alhaisempi, vain 17 minuuttia. Koulupäivän aikaisella liikunnalla on huomattava rooli vähän liikkuvien oppilaiden päivässä. Koulupäivän

18 aikana tapahtuva liikunta kattaa 42 prosenttia koko päivän liikunnasta juuri vähän liikkuvilla oppilailla. (Tammelin ym. 2015, 1 4.) 18 Lähes puolet vuotiaista nuorista täytti päivittäiset liikuntasuositukset, mutta vuotiaista vain noin kolmasosa liikkui suositusten mukaan. Urheiluseurat liikuttavat noin puolta lapsista ja nuorista. Liikunnan harrastaminen vähenee selvästi murrosiässä, varsinkin urheiluseuroissa. Omatoiminen liikunta on merkittävässä roolissa liikkumisen kokonaiskuvassa, joten lapsia ja nuoria tulisi kannustaa omatoimiseen liikuntaan. Murrosiässä omatoimisen liikunnan määrä säilyy samana, vaikka urheiluseuraliikunnan määrä vähenee. (Husu, Paronen, Suni & Vasankari 2011, ) Sukupuolella ja iällä on selkeä yhteys fyysiseen aktiivisuuteen: pojat liikkuvat sekä enemmän että kuormittavammin kuin tytöt. Lapsilla ja nuorilla fyysinen aktiivisuus vähenee iän myötä. Suurin väheneminen fyysisen aktiivisuuden määrässä tapahtuu murrosiässä. (Fogelholm 2005a, ) Suomalaisten lasten liikkumistottumukset ovat samaa luokkaa muiden Euroopan unionin jäsenmaiden kanssa. Euroopassa pojat liikkuvat tyttöjä enemmän kaikissa ikäluokissa. Sekä tytöillä että pojilla fyysinen aktiivisuus on suurempaa lapsuudessa kuin nuoruusiässä. (Armstrong & Welsman 2006.) 3.3 Fyysisen aktiivisuuden merkitykset lapsen kasvulle ja kehitykselle Liikunnan avulla voidaan vaikuttaa lasten ja nuorten fyysiseen ja psyykkiseen terveyteen. Sen avulla voidaan ehkäistä monia sairauksia, kuten sydän- ja verisuonisairauksia, ylipainoa ja osteoporoosia. Ensimmäisen kymmenen ikävuoden aikana lasten liikkuvuus ja liikehallinta kehittyvät. Liikunnallinen elämäntapa luodaan siis jo nuorella iällä. (Syväoja ym. 2012, 24; Fogelholm 2005a, ) Monipuolisella ja päivittäin tapahtuvalla fyysisellä aktiivisuudella kyetään parantamaan lasten kuntoa, joka on heikentynyt vuosien saatossa. Liikunnan lisäämisen on myös katsottu vähentävän lasten ahdistusta ja masennusta. Sosiaalisen ja eettisen kasvun tukemisessa ja kehittämisessä liikunnalla on monia mahdollisuuksia. (Syväoja ym. 2012, 24.) Liikunta toimii perustana ja ehkäisevässä roolissa aikuisiän lihavuudelle ja osteoporoosille, esimerkiksi luuston kehittyminen edellyttää hyppyjä ja äkillisiä suunnanmuutoksia, erityisesti kasvupyrähdyksen aikana, jotta luustolle saadaan tarvittava lujuus. Tämä ehkäisee osteoporoosin vaaraa myöhemmällä iällä ja voi vaikuttaa positiivisesti työkykyyn. (Fogelholm 2005a, )

19 19 Tutkimukset osoittavat koulupäivän sisällä tapahtuvan liikunnan positiivisesta merkityksestä lasten terveyteen. Suomessa on tutkittu oppilaiden koulupäivän aikaista fyysistä aktiivisuutta. Keskimäärin alakoululaiset liikkuivat koko kuuden tunnin koulupäivän aikana 32 minuuttia, vastaava luku yläkoululaisilla oli 17 minuuttia. Tarkasteltaessa oppilaiden paikallaanoloaikaa havaittiin, että alakoululaiset olivat keskimäärin liikkumattomia 38 minuuttia yhden tunnin aikana, kun taas yläkoululaisilla liikkumatonaika koulupäivän aikana oli vielä suurempi. Yläkoululaiset olivat paikallaan 45 minuuttia yhden tunnin aikana. Liikkumattomuuden vähentäminen ja pitkäkestoisen istumisen tauottaminen ovat keskeisiä osia fyysisen aktiivisuuden toteutumisessa. Siten myös opettajilla on mahdollisuus vaikuttaa oppilaiden fyysisen aktiivisuuden toteutumiseen koulupäivän aikana. (Tammelin ym. 2013, ) Liikkuvan koulun tutkimusten tulosten mukaan alakoululaisten koko päivästä 65 prosenttia oli paikallaan oloa ja yläkoululaisilla puolestaan 71 prosenttia (Tammelin ym. 2015, 1 4). Reed, Warburton, Macdonald, Naylor ja McKay (2008) ovat tehneet tutkimuksen, jossa lasten koulupäivään lisättiin 15 minuuttia liikuntaa, kuten tanssia ja vastusharjoittelua. Yhteensä kouluviikko sisälsi 75 minuuttia enemmän liikuntaa. Tutkimukseen osallistuneiden lasten kestävyyskunto parani ja verenpaine nousi vähemmän kuin kontrolliryhmällä. Vuoden kestäneestä tutkimuksesta on voitu päätellä koulupäivän sisällä tapahtuvan liikunnan parantavan lasten fyysistä kuntoa ja ehkäisevän esimerkiksi sydän- ja verisuonitauteja. (Reed ym ) Alankomaissa tehdyssä tutkimuksessa alakoululaisten kouluviikkoon lisättiin puolen vuoden ajan kaksi liikuntatuokiota, jotka kestivät puoli tuntia. Liikuntatuokiot olivat opettajan ohjaamia ja sisälsivät reipasta liikuntaa. Tuloksena saatiin, että ne oppilaat, jotka osallistuivat liikuntaan, saivat parempia tuloksia toiminnanohjausta vaativissa tehtävissä. Toiminnanohjaus säätelee esimerkiksi muistia, tarkkaavaisuutta ja ajattelua. (Van der Niet, Smith, Oosterlaan, Scherder, Hartman & Visscher 2015.) Liikunnan mahdollisuudet ulottuvat sosiaalisen ja eettisen kasvun tukemiseen asti. Liikunnan terveysvaikutuksiin lisättynä tutkimukset osoittavat liikunnan lisäämisen kannattavuuden. Liikuntaan tulisi panostaa jo pienestä pitäen, koska lapsuudessa luodaan perusta aikuisiän terveydelle. Huonot elämäntavat seuraavat läpi elämän, myös liikunnan osalta, siksi olisi tärkeää kiinnittää huomiota lasten liikkumiseen hyvin varhaisessa vai-

20 20 heessa. (Syväoja ym. 2012, ) Hyvin suunnitellulla liikunnalla pystytään vahvistamaan lapsen minäkuvaa positiivisella tavalla. Hyvät kokemukset ja kannustava palaute omasta osaamisesta edistävät ainakin lapsen liikunnallista minäkuvaa. Negatiiviset kokemukset liikunnasta lapsuudessa voivat aiheuttaa haluttomuutta liikuntaa kohtaa myöhemmällä iällä. Liikunnan avulla opitaan sietämään pettymyksen tunnetta sekä opitaan noudattamaan sääntöjä. Erityisesti joukkuelajeissa pettymykset koetaan yhdessä, mikä luo kuuluvuuden tunnetta. Liikunnan kautta lapsi voi rakentaa elinikäisiä ystävyyssuhteita. (Fogelholm 2005a, ) Fyysisen aktiivisuuden merkitykset kasvulle kehitykselle näkyvät myös oppimisessa. Liikunnan harrastaminen on myönteisesti yhteydessä oppimistuloksiin ja kognitioon. Liikunnallinen aktiivisuus näkyy parempina kouluarvosanoina sekä parempana tarkkaavaisuutena. (Syväoja 2015.) Oppituntien toiminnallistamisella ja liikunnallistamisella on positiivinen yhteys lasten tehtäviin keskittymisessä oppitunneilla. Alakouluikäisille tehdyssä tutkimuksessa lisättiin toiminallisuutta matematiikan ja äidinkielen oppitunteihin puolen vuoden ajaksi. (Mullender-Wijnsma, Hartman, de Greeff, Bosker, Doolaard & Visscher 2015.) Myös Syväojan ja kollegoiden mukaan koulupäivän aikainen liikunta on yhteydessä hyvään koulumenestykseen. Fyysisen aktiivisuuden määrä sekä hyvä kestävyyskunto vahvistavat lasten tiedollista toimintaa, erityisesti muistia ja toiminnanohjausta. (Syväoja ym. 2012, ) Myös perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014, 21, 30) sanotaan, että fyysinen aktiivisuus edistää oppimisen iloa ja elämyksellisyyttä sekä vahvistaa motivaatiota ja edellytyksiä luovaan ajatteluun ja oivaltamiseen. 3.4 Fyysisen aktiivisuuden yhteydessä olevia tekijöitä Sallisia, Prochaskaa ja Tayloria (2000) mukaillen fyysiseen aktiivisuuteen yhteydessä olevia tekijöitä tarkastellaan kolmesta eri näkökulmasta. Näkökulmat ovat valittu ja muokattu tähän tutkimukseen soveltuviksi. Aluksi tarkastellaan fyysisen aktiivisuuden biologisia tekijöitä; ikää ja sukupuolta. Tämän jälkeen keskitytään psyykkisiin ja sosiaalisiin tekijöihin. Omien kokemusten lisäksi käsitellään vanhempien ja kavereiden yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen ja sen kokemiseen. Kolmanneksi tarkastellaan fyysistä ympäristöä ja sen tarjoamia mahdollisuuksia fyysisen aktiivisuuden harrastamiseen, erityisesti tarkastelun kohteena ovat liikuntapaikat.

21 Ikä ja sukupuoli Ikä ja sukupuoli ovat yhteydessä fyysiseen aktiivisuuteen. Lapset liikkuvat ja leikkivät luonnostaan omatoimisesti. Fyysisen aktiivisuuden kannalta lapsuus on aktiivisinta aikaa. Fyysinen aktiivisuus vähenee selkeästi murrosiässä ja sen jälkeen. (Husu ym. 2011; Fogelholm 2005a, ; Rehunen 1997, ) Ikä on myös yhteydessä harrastettavien lajien määrään. Valtion liikuntaneuvoston teettämästä LIITU -tutkimuksesta käy ilmi, että yläkouluikäiset harrastavat vähemmän lajeja kuin alakoululaiset, esimerkiksi pojilla piha- ja pallopelit vaihtuvat kuntosalilla käymiseen. (Kokko ym. 2014, 17.) Tytöt harrastivat poikia enemmän kevyttä liikuntaa. Sen sijaan poikien harrastama liikunta oli paljon fyysisesti raskaampaa kuin tytöillä. (Kokko ym. 2014, ) Sekä tytöt että pojat kokevat liikunnan harrastamisen olevan tärkeää ja samalla arvostavat liikuntaa. Ero sukupuolten väliltä löytyi koetusta pätevyydestä liikunnan suhteen. Pojat kokivat omat liikunnalliset taitonsa paremmiksi kuin tytöt. Pojat arvioivat omat taitonsa paremmiksi kuin tytöt lukuun ottamatta tasapainoa, jossa tytöt kokivat olevansa pätevämpiä. (Hirvensalo, Liukkonen, Jaakkola & Sääkslahti 2014, 41.) Psyykkiset ja sosiaaliset tekijät Käsitys omista taidoista, kunnosta ja liikunnasta ylipäänsä on hyvin kokonaisvaltainen. Mitä enemmän liikutaan, sitä paremmiksi omat taidot arvioidaan. (Ojanen 2001, ) Liikunnan harrastajilla on erilaisia tavoitteita, joiden vuoksi liikutaan. Oman kunnon kohottaminen ja terveyden edistäminen ovat esimerkkejä sellaisista tavoitteista, joiden vuoksi liikuntaharrastus aloitetaan. Liikunnasta saatavat kokemukset vaikuttavat siihen, jatkuuko kyseinen liikuntaharrastus. Omien tavoitteiden saavuttaminen lisää pystyvyyden tunnetta ja sitä kautta sitoutumista liikuntaan ja sen harrastamiseen. (Ojanen 2001, ) Wallhead ja Buckworth (2004) ovat myös sitä mieltä, että koettu pätevyys omista taidoista liittyy olennaisesti aktiivisen elämäntavan kehittymiseen. Tavoitteiden asettaminen ja niiden saavuttaminen luovat onnistumisen tunnetta ja kiinnostusta liikuntaa kohtaan. Erityisesti nuorilla menestyshakuisuudella on positiivista yhteyttä sekä liikunnan harrastamiseen että koulumenestykseen. (Fogelholm 2005a, )

22 22 Lapsuudessa vanhempien esimerkit ohjaavat lapsen käyttäytymistä ja arvostuksia. Lapset ottavat mallia omista vanhemmistaan ja heijastavat niitä omaan toimintaansa. Näin vanhempien asenteet ja arvot liikuntaa kohtaan siirtyvät lapsille ja siten ovat yhteydessä lapsen kiinnostukseen liikuntaa kohtaan. (Rehunen 1997, ) Vanhempien oma liikunnallinen aktiivisuus ei suoraan ole lasten liikuntaa selittävä tekijä, mutta vanhempien fyysinen passiivisuus ennustaa myös lapsen fyysistä passiivisuutta (Fogelholm 2005a, ). Zivianin ja hänen kollegoidensa (2004) tekemän tutkimuksen mukaan vanhempien oma kouluaikainen koulumatkaliikunta, kiinnostus fyysistä aktiivisuutta kohtaan sekä sen tärkeänä näkeminen ovat yhteydessä lasten aktiiviseen koulumatkakulkemiseen. Vanhempien tuki lasten ollessa nuoria on merkittävä, koska vanhemmat kuljettavat lapsia harrastuksiin, kustantavat liikuntaharrastuksia ja kannustavat heitä eteenpäin liikuntaharrastuksessa. Mitä vanhemmaksi lapsi tulee, sitä itsenäisemmin he pystyvät päättämään omista harrastuksistaan ja samalla vanhempien merkitys liikunnan tukijana vähenee. (Palomäki, Huotari & Kokko 2015, ) Vanhemmat pystyvät omalla asenteellaan luomaan lapselle positiivisen kokemuksen liikunnasta. Liikunta on myös keino luoda vuorovaikutusta ja syvempää suhdetta omaan lapseen. (Fogelholm 2005a, ) Vanhempien tulisi ohjata lapsiaan liikunnan pariin ja pyrkiä vähentämään heidän liikkumatonta aikaansa. Heillä on mahdollisuus liikkua lapsen kanssa aktiivisesti arjessa ja siten omalla esimerkillään luoda lapselle aktiivisen elämäntavan perusteita. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, ) Kun vanhempien merkitys liikunnan tukijana vähenee, ystävien merkitys liikuntaharrastuksessa korostuu. Uusien ystävyyssuhteiden solmiminen ja kavereiden kanssa yhdessäolo koetaan merkittäviksi tekijöiksi ajatellen omaa liikunta-aktiivisuutta. Erityisesti tytöt pitävät yhdessäoloa ja uusien kavereiden saamista tärkeänä tekijänä omassa liikuntaharrastuksessaan. Oman kaveripiirin arvot heijastuvat myös lapsen omaan liikuntaharrastukseen; jos kaveriporukassa ei harrasteta eikä arvosteta liikuntaa, koetaan se esteeksi myös omalle liikuntaharrastukselle. (Palomäki ym. 2015, ) Kavereiden vaikutus näkyy edelleen koulumatkaliikunnassa; lapset pyöräilevät todennäköisemmin aina pyörällä kouluun, jos matka pyöräillään yhdessä kaverin kanssa (Ducheyne ym. 2012).

23 Fyysinen ympäristö Suomessa on yleisesti hyvät liikuntamahdollisuudet. Kunnilla on paljon erilaisia liikuntapaikkoja, erityisesti koulujen pihat, ulkokentät ja salit on suunniteltu liikuttamaan ihmisiä myös kouluajan ulkopuolella. Koulut ovat keskeinen elinympäristö lapselle ja ne sijaitsevat keskeisillä paikoilla, joihin on helppo tulla. Suomessa jokaisesta kunnasta löytyy perusedellytykset liikkumiselle esimerkiksi pyörä- ja kävelytiet. Oppilaat kulkevat kouluun kävellen tai pyöräillen melko useasti. (Suomi, Hämylä & Kokko 2015, 22 26; Lasten ja nuorten liikunta 2014, ) Suomi, Hämylä ja Kokko (2015, 22 26) nostavat esille kuntien kiristyneen taloustilanteen, joka on yhteydessä muun muassa liikuntapaikkoihin. Koulun lakkauttaminen merkitsee yleensä myös koulun salin ja ulkokentän menettämistä. Tällöin liikuntapaikat vähenevät ja siirtyvät kauemmaksi väestön käytöstä. (Suomi ym ) Lähiliikuntapaikkoihin tulisi kunnissa kiinnittää huomiota, koska niitä pystyy hyödyntämään koko lähialueen asukkaat. Koulujen pihat ovat sellaisia paikkoja, jotka tulisi kehittää lähiliikuntapaikoiksi. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, ) Noin puolet suomalaisista nuorista osallistuvat urheiluseuratoimintaan vapaa-ajalla, mutta urheiluseuratoiminnan ulkopuolella nuoret eivät juurikaan liiku. Kouluissa tätä on pyritty ehkäisemään iltapäiväkerhotoiminnalla. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, ) LIITU-raportin mukaan viidesosa lapsista ja nuorista liikkuu koulujen järjestämissä kerhoissa tai urheiluseurojen vetämissä harjoituksissa ja kilpailuissa. Koulujen yhteydessä olevat ulkokentät ja salit ovat erityisesti tyttöjen käytössä vapaa-ajalla. (Suomi ym.2014, ) 3.5 Liikkumattomuus Kun päivittäiset liikuntasuositukset eivät täyty eli fyysinen aktiivisuus jää alle vaaditun tason, puhutaan liikkumattomuudesta. Fyysisen aktiivisuuden väheneminen alkaa yhä aikaisemmassa vaiheessa. Päivittäisen liikkumisen lisäksi yli kaksi tuntia kestäviä istumisjaksoja tulisi välttää. Suomalaisten lasten liikkuminen vähenee koko ajan, mikä saattaa aiheuttaa sairastumista yhä nuorempana. Sairauksien ehkäisemisen yhteydessä puhutaan lihavuuden lisäävän sairastumisriskiä. Kuitenkaan pelkkä hoikkuus ei yksin riitä suojaamaan sairauksilta, vaan fyysinen kunto on erittäin tärkeä terveyden ylläpitäjä. Hieman ylipainoinen, mutta hyväkuntoinen henkilö voi olla terveempi kuin hoikka, mutta silti

24 24 huonokuntoinen henkilö. (Helajärvi 2014, 59 60; Eisenmann ym ) Maailmanlaajuisesti liikkumattomuuden katsotaan olevan WHO:n (2009, 9 10) mukaan neljänneksi suurin tekijä, joka lisää kuolemanriskiä. Liikkumattomuutta voidaan tarkastella myös fyysisen aktiivisuuden ja energiankulutuksen kautta. Kun ihminen makaa tai istuu, hänen energiankulutuksensa on niin vähäistä, että puhutaan fyysisestä passiivisuudesta. Tällöin kuormittavuus on minimissä ja syke hyvin alhainen. Näin ollen fyysinen passiivisuus voidaan mieltää liikkumattomuudeksi. (Fogelholm 2005b, ) Nuori Suomi on laatinut suositukset, joiden mukaan kaikkien vuotiaiden tulee liikkua vähintään 1-2 tuntia päivässä ikään sopivalla tavalla. Pitkiä television tai muun median parissa vietettyä aikaa suositellaan korkeintaan olevan kaksi tuntia päivässä ja tämän lisäksi yli kahden tunnin pituisia istumisjaksoja tulee välttää. (Fyysisen aktiivisuuden suositus kouluikäisille vuotiaille 2008, 6.) Liikkumattomuus liittyy oleellisesti lasten ja nuorten liikuntasuosituksiin. Juuri sellaiset lapset, jotka eivät liiku suositusten mukaisesti, tulisi aktivoida liikkumaan. Vuosituhannen alussa noin joka viides nuori ei saanut riittävästi liikuntaa vaan oli fyysisesti passiivinen. Hieman alle puolet nuorista liikkui terveytensä kannalta riittävästi. (Fogelholm, 2005a, ) Valtion liikuntaneuvoston teettämän LIITU-tutkimuksen (2014) mukaan suurimmalla osalla suomalaisista lapsista liikuntasuositukset eivät täyty. Selkeä liikunnan väheneminen tapahtuu iän kasvaessa. Kevyttä liikuntaa harrastetaan enemmän kuin raskasta, mutta sekin vähenee iän myötä. Sen sijaan päivittäinen ruutuaika ylittyy selvästi kolmasosalla nuorista viitenä päivänä viikossa. (Kokko, Hämylä, Villberg, Aira, Tynjälä, Tammelin, Vasankari & Kannas 2015, ) Viime vuosikymmenen aikana lasten ja nuorten lihavuus on yleistynyt Suomessa. Syitä tähän ovat väärä ruokavalio ja fyysisen aktiivisuuden puute ja se, että liikunnan suositukset eivät täyty kaikilla lapsilla. Liikkumattomuudesta muodostuu yhdessä lihavuuden kanssa noidankehä, joka ajan myötä johtaa huonoon terveyteen aikuisena. Lapsena opittu liikkumaton elämäntapa seuraa läpi elämän aikuisuuteen asti. (Valtonen, Heinonen, Lakka & Tammelin 2013.)

25 25 Viihdemedian parissa vietetty aika lisääntyy erityisesti pojilla viikonloppuisin. 78 prosentilla nuorista päivittäinen ruutuaika ylittyi päivittäin. Ruutuajan ylittymiseen ja yhtäjaksoiseen pitkäaikaiseen istumiseen tulisi kiinnittää huomiota. Suurimmalla osalla vuotiaista ruutuaika ylittää suositellut kaksi tuntia, ja viikonloppuisin se jopa kaksinkertaistuu. Erityisesti pojilla pelaaminen tietokoneella ja pelikonsolilla lisääntyy runsaasti. Rajojen asettaminen ruutuajalle tulisi tapahtua vanhempien toimesta. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, ) Kokko ym. (2014, 17 19) ovat saaneet samansuuntaisia tuloksia. Kolmasosalle nuorista ruutuaika ylittyi ainakin viitenä päivänä viikosta, pojilla useammin kuin tytöillä. Vain viisi prosentti lapsista ja nuorista toteutti ruutuajan suosituksen. Kuviosta 1 nähdään fyysisen aktiivisuuden raja-arvoja. Ne lapset, joiden päivässä tapahtuva liikunta jää alle suositusten, ovat vähän liikkuvia. Jos päivittäinen liikkuminen jää selvästi alle suositusten, voidaan puhua liikkumattomuudesta. Liikkumattomuus aiheuttaa lasten kehityksessä terveysriskejä, jonka seurauksena perusmotoriset taidot eivät pääse kehittymään normaalisti. (Karvinen, Räty & Rautio 2010, 6.) Kuvio 1. Lasten ja nuorten fyysisen aktiivisuuden raja-arvoja (Karvinen, Räty & Rautio 2010, 6) Kaikkein haitallisinta terveydelle on pitkäkestoinen ja yhtäjaksoinen istuminen. Erityisesti television katselu on haitallista lapsille, koska se on passiivista ja määrällisesti sitä

26 26 on paljon. Istumisella ja ylipäänsä paikallaan ololla on suuria terveydellisiä riskejä. Liikkumattomalla on suurempi riski sairastua esimerkiksi diabetekseen, keskivartalolihavuuteen tai ylipainoon kuin fyysisesti aktiivisella. Kuitenkaan fyysinen aktiivisuus ei poista istumisen haitallisuutta. Tutkimukset osoittavat, että suuri television katselun määrä on yhteydessä suurempaan riskiin sairastua ylipainoon fyysisestä aktiivisuudesta huolimatta. (Biddle ym. 2011; Katzarmarzyk ym. 2009; Eisenmann ym. 2008; Healy ym ) Päivittäistä istumisaikaa tulisi tarkkailla, sillä se on yhteydessä terveyteen. Erityisesti kevyen liikunnan, kuten hyötyliikunnan määrää, tulisi lisätä. (Katzarmarzyk ym ) Rasittavaa liikuntaa suomalaiset saavat melko hyvin, mutta kevyellä hyötyliikunnalla saadaan haitallista paikallaan oloa vähennettyä. Pienillä teoilla saadaan arkielämästä fyysisesti aktiivisempaa, mikä on suotuisaa terveydelle. Jo pelkkä seisominen kuluttaa puolet enemmän energiaa kuin istuminen. (Helajärvi 2014, 61.) Koulussa opettaja pystyy toiminnallisilla opetustuokioilla tauottamaan pitkäkestoisia istumisjaksoja ja vähentämään liikkumatonta aikaa. Oppituntien liikunnallistamista voidaan lisätä tarjoamalla erilaisia fyysistä aktiivisuutta lisääviä työskentelypisteitä (seisomatyöskentelyn mahdollistavat pöydät, jumppapallolla istuminen). Välituntiliikunta ja koulumatkaliikunta ovat myös tapoja lisätä liikuntaa koulupäivään. (Lasten ja nuorten liikunta 2014, )

27 27 4 TEOREETTINEN VIITEKEHYS YHTEENVETONA Tutkimuksen teoreettinen viitekehys on havainnollistettuna kuviossa 2. Oppilas kulkee koulumatkansa joko passiivisesti tai aktiivisesti. Valintaan vaikuttavat yhteydessä olevat tekijät, joita ovat muun muassa koulumatkan pituus, vanhempien ominaisuudet, turvallisuus, sukupuoli, vuodenaika ja sää sekä ikä. Tässä tutkimuksessa keskitytään tarkastelemaan erityisesti passiivisten kulkijoiden syitä koulumatkansa passiiviseen kulkemiseen. Syyt selittyvät tutkituilla koulumatkaliikuntaan yhteydessä olevilla tekijöillä. Koulumatkaliikunta on yksi keino lisätä lasten koulupäivään fyysistä aktiivisuutta. PASSIIVINEN AKTIIVINEN KOULUMATKA Vanhempien ominaisuudet Koulumatkan pituus Turvallisuus Sukupuoli Ikä Vuodenaika ja sää YHTEYDESSÄ OLEVAT TEKIJÄT Kuvio 2. Tutkimuksen teoreettinen viitekehys

28 28 5 TUTKIMUSONGELMAT Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää luokkalaisten syitä, jotka johtavat passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Näitä syitä on tarkasteltu koulumatkan pituuden, vuodenajan, iän ja sukupuolen mukaan. Tutkimusongelmiksi muodostuivat seuraavanlaiset kysymykset: Päätutkimusongelma: 1. Mitkä ovat passiivisesti kouluun kulkevien oppilaiden syyt koulumatkan kulkemiseen moottoroidulla ajoneuvolla? Alatutkimusongelmat: 1. Miten koulun etäisyys on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen? 2. Miten vuodenaika on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen? 3. Miten ikä on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen? 4. Miten sukupuoli on yhteydessä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen?

29 29 6 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS Luvussa käsitellään tutkimuksen toteutukseen ja analysointiin liittyviä ratkaisuja. Tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus. Kvantitatiivinen tutkimus pyrkii määrällistämään saadun tiedon (Soininen & Merisuo-Storm 2009, 37). 6.1 Tutkimusote ja lähestymistapa Kasvatustieteellinen tutkimus jakautuu positivistiseen ja hermeneuttiseen tutkimusotteeseen. Tämä tutkimus pohjautuu osaltansa positivistiseen lähestymistapaan, sillä yleensä määrälliset tutkimukset edustavat kyseistä tutkimusotetta. (Soininen & Merisuo-Storm 2009, ) Positivistisessa tutkimusotteessa korostetaan yleispäteviä syyn ja seurauksen lakeja. Se pohjautuu ajatukseen siitä, että kaikki tieto on peräisin suorasta aistihavainnosta ja loogisesta päättelystä, joka puolestaan perustuu näihin havaintoihin. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2015, ) Tämä tutkimus on luonteeltaan kvantitatiivinen eli määrällinen tutkimus ja se nojautuu positivismiin, jonka pyrkimyksenä on tutkittavien ilmiöiden kvantifiointi. (Soininen & Merisuo-Storm 2009, ) Kvantitatiivisessa lähestymistavassa pyritään objektiivisuuteen käsittelemällä aineistoa tilastomatemaattisin menetelmin (Soininen & Merisuo-Storm 2009, 37). Kvantitatiivisessa tutkimuksessa edellytetään riittävän suurta ja edustavaa otosta. Aineisto kerätään yleensä standardoidulla tutkimuslomakkeilla. Saatuja tuloksia voidaan havainnollistaa erilaisin taulukoin ja kuvioin ja mikäli mahdollista, tuloksia pyritään yleistämään. (Heikkilä 2014, 15.) 6.2 Tiedonkeruumenetelmä Tutkimuksen koulumatkaliikuntaa käsittelevä aineisto on saatu valmiina LIKES-tutkimuskeskukselta. Tutkittava aineisto on osa Liikkuva koulu -ohjelman valtakunnallisen seurannan aineistoa. Aineisto on kerätty LIKES-tutkimuskeskuksen toimesta kevään 2015 aikana sähköisenä oppilaskyselynä. Tutkimuksen aineisto on kerätty 24 peruskoulusta ympäri Suomea ja se on kerätty nimettömänä.

30 30 Kysely on tehokas tiedonhankintatapa, jonka avulla tieto kerätään kirjallisesti kyselylomakkein. Kyselyaineisto voidaan kerätä esimerkiksi verkkokyselynä, jossa vastausvaihtoehdot voivat olla muun muassa avoimia tai suljettuja. Avoimessa kyselyssä vastaaja kirjoittaa oman vastauksensa sille varattuun tilaan, kun taas suljetussa kyselyssä on kiinteät vastausvaihtoehdot. Suljettu kysymys voi koostua erilaisista kysymyksistä: täydennystehtävistä, väittämistä tai kysymyksistä, joihin kaikkiin on annettu vastausvaihtoehdot. (Soininen & Merisuo-Storm 2009, ) 6.3 Aineiston kuvaaminen Tutkimukseen osallistuneita vastaajia oli yhteensä Vastaajat olivat luokkalaisia oppilaita, heistä alakoululaisia oli 1686 (65 %) ja yläkoululaisia 893 (35 %). Tyttöjä oli 1251 (49 %), joista luokkalaisia oli 804 (64 %) ja yläkoululaisia 447 (36 %). Poikia oli 1328 (51 %), joista alakoululaisia 882 (66 %) ja yläkoululaisia 446 (34 %). Vastaajien iät vaihtelivat 9-vuotiaasta 17-vuotiaaseen. Tehdyssä kyselyssä oppilailta kysyttiin muun muassa luokka-astetta (4. 9. lk.), sukupuolta (tyttö/poika) ja ikää (9-17v.). Tämän lisäksi oppilailta kysyttiin koulumatkan kulkutapaa syksyllä ja keväällä sekä talvella. Koulumatkan kulkutapa -vaihtoehdot olivat seuraavat: 1. kävellen 2. pyörällä 3. vanhempien kyydillä 4. koulukyydillä 5. muulla moottoriajoneuvolla. Oppilaan tuli valita yksi kulkutapa syksylle ja keväälle sekä yksi kulkutapa talvelle. Oppilailta kysyttiin heidän pääasiallista kulkutapaa eli oppilas on valinnut vain yhden tavan (yhden syksylle ja keväälle sekä yhden talvelle). Eli kyselylomakkeessa ei oltu huomioitu oppilaita, jotka esimerkiksi kävelevät 500 metriä bussille ja jatkavat siitä kolme kilometriä kouluun, vaan tällainen oppilas on ilmoittanut kulkevansa koulumatkan bussilla. Edellä kuvatut viisi kulkutapaa jaettiin tässä tutkimuksessa aktiiviseen ja passiiviseen kulkutapaan. Aktiiviseen kulkutapaan kuuluivat kävely ja pyöräily ja passiiviseen kulku-

31 31 tapaan vanhempien kyydillä kulkeminen, koulukyydillä kulkeminen ja muulla moottoriajoneuvolla kulkeminen. Tässä tutkimuksessa on keskitytty tarkastelemaan vain passiivisella tavalla kulkevia. Aineiston käsittelemisen helpottamiseksi passiivisella tavalla kulkevat oppilaat jaettiin koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkeviin ja osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkeviin. Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevat oppilaat olivat valinneet sekä syksyisin ja keväisin että talvella passiivisen kulkutavan. Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevat oppilaat vaihtoivat kulkutapaa vuodenajan mukaan, eli kulkivat esimerkiksi syksyisin ja keväisin aktiivisella tavalla ja talvisin passiivisesti. Kyselyssä oppilailta kysyttiin myös koulumatkan pituutta. Oppilaiden tuli valita seuraavista vaihtoehdoista sopivin: 1. alle 500 m m - 1 km 3. 1,1 km - 2 km 4. 2,1 km - 3 km 5. 3,1 km - 5 km 6. yli 5 km Tutkimuksessa koulumatkan pituus jaettiin aineiston tarkastelun helpottamiseksi kahteen ryhmään: alle viiden kilometrin etäisyydellä asuviin ja yli viiden kilometrin etäisyydellä asuviin. Jako viiden kilometrin kohdalla tehtiin perusopetuslain (628/1998, 32 ) perusteella, jonka mukaan lapsella on oikeus ilmaiseen koulukuljetukseen. 6.4 Aineiston analyysi Aineiston analysointi on suoritettu IBM SPSS Statistic 24 -ohjelmalla. Aineistossa esiintyvät muuttujat ovat pääasiassa luokittelu- eli nominaaliasteikollisia muuttujia. Tällaisille muuttujille suositellaan epäparametrisia menetelmiä, frekvenssiesityksiä ja Khiin neliö - testiä (Tähtinen, Laakkonen & Broberg 2011, 27). Tässä tutkimuksessa muuttujat ovat pääasiassa nominaaliasteikollisia ja siksi analysoinnissa on käytetty ristiintaulukointia ja Khiin neliö -testiä. Muuttujien välisen yhteyden voimakkuutta on tarkasteltu Cramérin V-arvon avulla.

32 32 Tilastollisen merkitsevyyden avulla pyritään arvioimaan saadun tuloksen yleistettävyyttä koko populaatiossa. Tilastollista merkitsevyyttä tulkitaan p-arvon avulla, jolla tarkastellaan todennäköisyysjakaumaa. Saaduilla p-arvoilla on erilaisia vahvuuksia: p <0,05 =tilastollisesti melkein merkitsevä, p <0,01 =tilastollisesti merkitsevä ja p <0,001 =tilastollisesti erittäin merkitsevää. Merkitsevyystasot ovat paljolti riippuvaisia käytetyn havaintoaineiston suuruudesta. Pienetkin erot muuttujien välillä saattavat suuressa otoksessa tulla merkitseviksi ja päinvastoin. P-arvo ei myöskään kerro, kuinka voimakas havaittu yhteys on. (Heikkilä 2014, 185; Tähtinen, Laakkonen & Broberg 2011, ) Ristiintaulukointi on yksinkertainen, mutta tehokas analyysimenetelmä, joka on hieman aliarvostettu kasvatustieteellisissä tutkimuksissa. Sen avulla on helppo tarkastella muuttujien keskinäisiä suhteita. Yhdistettynä Khiin neliö -testiin ristiintaulukointi soveltuu useiden tutkimusongelmien käsittelyyn. (Tähtinen, Laakkonen & Broberg 2011, ) Ristiintaulukointia käytetään yleensä muuttujilla, jotka ovat nominaaliasteikollisia. Sen avulla pyritään selvittämään kahden eri muuttujan välistä yhteyttä. (Heikkilä 2014, 198.) Khiin neliö -testiä käytetään muuttujien välisten yhteyksien etsimisessä. Khiin neliö -testi tutkii ristiintaulukoinnissa havaittujen frekvenssien ja odotettujen solufrekvenssien välisen eron tilastollista merkitsevyyttä. Testi kertoo muuttujien välisen yhteyden tilastollista merkitsevyydestä, mutta se ei kuitenkaan kerro yhteyden voimakkuutta. Voimakkuuden kertomiseen käytetään Cramérin V-arvoa, joka saa arvoja 0-1 välillä. Muuttujien välillä ei ole minkäänlaista yhteyttä, jos Cramérin V-arvo on nolla. Sen sijaan muuttujien välillä on täydellinen yhteys, jos saatu arvo on yksi. Kriteeriarvoja Cramérin V:n kohdalla voidaan pitää: Cramerin V-arvo 0,3-0,5, muuttujien välillä kohtalainen yhteys Cramerin V-arvo 0,5-0,8, muuttujien välillä melko voimakas yhteys Cramerin V-arvo 0,8 tai yli, muuttujien välillä erittäin voimakas yhteys Cramérin V-arvolla pystytään täydentämään Khiin neliö-testin antamaa tulosta. (Tähtinen, Laakkonen & Broberg 2011, ) Khiin neliö -testille ovat voimassa seuraavat edellytykset: 1) muuttujiksi käyvät nominaaliasteikolliset muuttujat, 2) odotetuista frek-

33 33 vensseistä korkeintaan 20 prosenttia saa olla alle viisi, 3) odotetuista frekvensseistä jokaisen tulee olla vähintään yksi. Khiin neliö -testin nollahypoteesina on, että muuttujien välillä ei ole riippuvuutta. Jos p-arvo on suurempi kuin 0,05, hypoteesi jää voimaan. (Heikkilä 2014, ) Tässä tutkimuksessa Khiin neliö -testistä saadut tilastolliset merkitsevyydet ja vapausasteet löytyvät taulukosta, joka löytyy liitteestä 1. Taulukon merkitsevyydet ja vapausasteet on listattu tulosten esiintymisjärjestyksessä. 6.5 Tutkimuksen luotettavuus ja eettisyys Tutkimuksen luotettavuuden ja eettisyyden tarkastelu on keskeinen osa tutkimuksen tekemistä. Luotettavuutta tulee tarkastella koko tutkimusprosessin aikana. Validiteetti (pätevyys) ja reliabiliteetti (mittausvirheettömyys) ovat kaksi käsitettä, joiden avulla tutkimuksen luotettavuutta tarkastellaan. Validiteetti ja reliabiliteetti ovat yhteydessä toisiinsa; luotettava mittaus edellyttää korkeaa validiutta, jota puolestaan vahvistaa korkea reliaabelius. (Soininen & Merisuo-Storm 2009, ) Seuraavaksi tarkastellaan tarkemmin tämän tutkimuksen validiutta, reliaabeliutta ja eettisyyttä Luotettavuus Tutkimuksen mittareiden luotettavuutta voidaan kuvata sen validiudella. Validiteetin käsitteellä tarkoitetaan mittavälineen kykyä mitata sitä, mitä se on suunniteltu mittaamaan. (Hirsjärvi, Remes & Sajavaara 2015, ; Soininen & Merisuo-Storm 2009, 158.) Kvantitatiivisessa tutkimuksessa sen luotettavuutta voidaan tarkastella sisäisen ja ulkoisen validiteetin avulla. Sisäisellä validiudella käsitetään sitä, että tutkimuksen tulos on testattavana olevan ohjelman tai menettelytapojen seurausta. Tällä tarkoitetaan toisin sanoen sitä, että tulosten pätevyys on suhteessa tutkittuihin ja tutkimuskohteeseen. Ulkoisella validiudella tarkoitetaan puolestaan tutkimuksen yleistettävyyttä. (Soininen & Merisuo- Storm 2009, ) Kuitenkaan mittarit ja menetelmät eivät välttämättä tue tutkijan ajatusta siitä, mitä hän on tutkimassa, sillä kyselyyn vastaaja on saattanut käsittää kysymyksen aivan toisin kuin

34 34 tutkija on sen ajatellut. Tämä on seikka, joka tulee ottaa huomioon. (Hirsjärvi ym. 2015, ) Tämän tutkimuksen koulumatkaliikuntaa koskevat kysymykset on valittu Liikkuva koulu -ohjelman toimesta. Tutkimuksen ulkoista validiutta voidaan pitää kohtalaisen hyvänä; tutkimuksen otoskoko on luokkalaista oppilasta. Tutkimus on toteutettu koko Suomen laajuisesti, mikä osaltansa lisää tutkimuksen luotettavuutta. Tutkimuksen tekijät eivät ole voineet vaikuttaa Liikkuva koulu -ohjelman tekemiin kysymyksiin, vaan aineiston kysymykset on laadittu kyseisen tahon osalta. Reliabiliteetilla tarkoitetaan mittausvirheettömyyttä eli mittaustulosten toistettavuutta. Samoja mitattavia muuttumattomana pysyviä ominaisuuksia tutkittaessa on mittarin annettava jatkuvasti samana pysyviä tuloksia. (Hirsjärvi ym. 2015, ; Soininen & Merisuo-Storm 2009, 152.) Mittareiden luotettavuutta voidaan arvioida erilaisilla tilastollisilla menetelmillä. On myös olemassa kansainvälisiä testattuja mittareita, joiden avulla voidaan luotettavasti vertailla eri maissa saatuja tuloksia. (Hirsjärvi ym. 2015, 231.) Liikkuva koulu -ohjelman tekemä tutkimus on tehty vuoden 2015 kevään aikana. Tässä tutkimuksessa on käytetty vain kyselyn muutaman kysymyksen vastauksia, jotka on saatu valikoituna kyseiseltä taholta Eettisyys Tutkimuksen tulee noudattaa hyvää tieteellistä käytäntöä. Siihen kuuluu keskeisesti tutkimuseettisten periaatteiden noudattaminen. Ihmistieteisiin luettavissa tutkimuksissa eettiset periaatteet jaetaan kolmeen osa-alueeseen, joita ovat: tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittaminen, vahingoittamisen välttäminen ja yksityisyys sekä tietosuoja. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016b.) Tutkittavan itsemääräämisoikeuden kunnioittamisessa tulee huomioida, että tutkimukseen osallistuminen perustuu vapaaehtoisuuteen ja alaikäisiä tutkittaessa on huoltajilta pyydettävä erillinen suostumus tutkimukseen osallistumisesta. Tutkittavilla tulee antaa riittävä informaatio tutkimuksen aiheesta ja osallistumisesta konkreettisesti. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016b.) Tämän tutkimuksen aineiston kerääminen on tapahtunut Liikkuva koulu -ohjelman toimesta hyviä tieteellisiä käytäntöjä noudattaen. Vahingoitta-

35 35 misen välttämistä pohdittaessa, tulee tutkimusta tehdessä ottaa huomioon tutkittavia kunnioittava kirjoittamistapa sekä välttää tutkimusjulkaisusta mahdollisesti aiheutuva vanhinko ja haitta tutkittaville (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016b). Eettisiin periaatteisiin kuuluu yksityisyyden ja tietosuojan huomioiminen. Tutkimusaineistoa tulee käsitellä luottamuksellisesti. Myös aineiston säilyttäminen ja hävittäminen ovat asioita, jotka tulee hoitaa tutkimuseettisiä periaatteita noudattaen. Tunnisteellisen aineiston suojaaminen tulee pohtia huolella. Yksityisyydensuojasta huolehditaan muun muassa aineiston anonymisointitoimenpiteillä. Tutkittavat henkilöt eivät saa olla tunnistettavissa julkaistuissa tuloksissa. (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016b.) Tässä tutkimuksessa on noudatettu hyvän tieteellisen käytännön lähtökohtia: tutkimuksen tekemisessä on noudatettu rehellisyyttä, huolellisuutta ja tarkkuutta tulosten tallentamisessa, esittämisessä ja arvioinnissa. Tutkimukseen osallistuneet henkilöt on koodattu aineistoon, joten tutkittavia ei ole mahdollista tunnistaa. Tutkimuksessa tulee huomioida tieteen tekemiseen kuuluva avoimuus ja vastuullisuus sekä toisiin tutkijoihin viittaaminen asiaankuuluvalla tavalla (Tutkimuseettinen neuvottelukunta 2016a). Näitä periaatteita on noudatettu tässä tutkimuksessa.

36 36 7 TUTKIMUKSEN TULOKSET Luvussa tarkastellaan tutkimuksen tuloksia. Aluksi tarkastellaan koko aineiston luokkalaisten tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden koulumatkan pituutta ja kulkutapoja (7.1). Tämän jälkeen keskitytään tarkastelemaan koulumatkansa passiivisesti kulkevia oppilaita (7.2 ja 7.3). 7.1 Koulumatkan kulkeminen Alaluvussa 7.1 tarkastellaan tutkimukseen osallistuneiden luokkalaisten oppilaiden vastauksia koulumatkan kulkemiseen liittyen. Tutkimukseen osallistui 2579 oppilasta eri puolilta Suomea Koulumatkan pituus Tutkimuksessa oppilailta kysyttiin heidän koulumatkansa pituutta. Oppilaan tuli valita yksi seuraavista kuudesta vaihtoehdosta: alle 500 m, 500 m- 1 km, 1,1 km - 2 km, 2,1 km - 3 km, 3,1 km - 5 km tai yli 5 km. Tutkimukseen vastanneista luokkalaisista oppilaista yli puolet (72 %) asui alle kolmen kilometrin etäisyydellä koulusta (kuvio 3). Vastaajista 44 prosenttia asui alle kilometrin etäisyydellä koulusta. Puolestaan yli viiden kilometrin mittainen koulumatka oli 19 prosentilla vastaajista. Kaikkiaan 81 prosentilla koulumatka oli alle viisi kilometriä. Tutkimukseen osallistuneilla oppilailla yleisin koulumatkan pituus oli puolesta kilometristä kilometriin, minkä 26 prosenttia oppilaista oli ilmoittanut koulumatkakseen.

37 37 Kuvio luokkalaisten koulumatkan pituus (n=2579) Kuviossa 4 on havainnollistettu ala- ja yläkoululaisten koulumatkojen pituudet. Tutkimukseen osallistuneista alakoululaisista 49 prosenttia eli lähes puolet oppilaista asui alle kilometrin etäisyydellä koulusta. Yläkoululaisista oppilaista niin ikään alle kilometrin etäisyydellä asui 33 prosenttia oppilaista. Verratessa yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta asuvia ala- ja yläkoululaisia oli ryhmien välinen ero melko suuri. Yläkoululaisista 33 prosenttia asui yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta, kun taas alakoululaisista vain 11 prosenttia. Koulumatkojen pituuksia vertailtaessa havaittiin, että alakoululaiset asuivat yläkoululaisia lähempänä koulua. Kuvio 4. Koulumatkan pituus ala- ja yläkoululaisilla (n=2579)

38 Koulumatkan kulkutapa vuodenaikojen mukaan Tutkimuksessa oppilailta kysyttiin heidän koulumatkan kulkutapoja syksyisin ja keväisin sekä talvisin. Vaihtoehdot koulumatkan kulkutavoiksi olivat: kävellen, pyörällä, vanhempien kyydillä, koulukyydillä tai muulla moottoriajoneuvolla. Kuviossa 5 on havainnollistettu tutkimukseen osallistuneiden oppilaiden koulumatkan kulkutapoja syksyllä ja keväällä. Koulumatkansa kulki aktiivisella tavalla 77 prosenttia luokkalaisista syksyisin ja keväisin. Heistä pyöräilijöitä oli 51 prosenttia ja kävelijöitä 26 prosenttia. Passiivisista kulkijoista suurin osa kulki kouluun koulukyydillä (14 %). Vain kaksi prosentti passiivisista kulkijoista saapui kouluun vanhempien kyydillä. Muulla moottoriajoneuvolla kouluun kulki syksyisin ja keväisin seitsemän prosenttia oppilaista. Kuvio luokkalaisten kulkutavat syksyllä ja keväällä (n=2579) Talvella luokkalaisista koulumatkan kulki aktiivisesti yli puolet vastaajista (65 %) (kuvio 6). Aktiivisilla kulkutavoilla tarkoitetaan matkaa, joka on kuljettu joko kävellen tai pyörällä. Aktiivisista kulkijoista melkein puolet (48 %) käveli talvella kouluun ja 17 prosenttia kulki koulumatkansa pyörällä. Talvella kävellen ja pyörällä kulkevia oli selvästi syksyä ja kevättä vähemmän. Passiivisista kulkijoista suurin osa (18 %) kulki talvella kouluun koulukyydillä. Kymmenen prosenttia oppilaista kulki kouluun vanhempien kyydillä ja loput seitsemän prosenttia jollain muulla moottoriajoneuvolla.

39 39 Kuvio luokkalaisten koulumatkan kulkutapa talvella (n=2579) Kuvioista 5 ja 6 voidaan huomata, että vuodenajalla on yhteyttä koulumatkan kulkutavan valintaan ja samalla koulumatkan aktiiviseen kulkemiseen. Syksyllä ja keväällä koulumatkansa kulki aktiivisesti 77 prosenttia oppilaista, kun taas talvella vain 48 prosenttia. Pyöräily vähenee talvisin ja vastaavasti kävely sekä passiiviset kulkutavat puolestaan lisääntyvät. Eroa oli havaittavissa myös vanhempien kyyditsemisessä: syksyisin ja keväisin vanhempien kyydillä kulki vain kaksi prosenttia, kun taas talvisin vanhempien kyydillä kulki kymmenen prosenttia vastaajista Koulumatkan kulkutapa ala- ja yläkoululaisilla Koulumatkan kulkutapoja vuodenaikojen mukaan on tarkasteltu ala- ja yläkoulujen (4. 6. lk. ja lk.) sisäisiä ja välisiä eroja vertaillen. Ensin tarkastellaan alakoululaisten kulkutapojen muutoksia vuodenajoittain, jonka jälkeen tarkastellaan yläkoululaisten tilannetta. Pyöräilyssä tapahtui selkein ja suurin muutos alakoululaisten keskuudessa, kun tutkittiin kulkutapoja kouluun syksyisin ja keväisin sekä talvella (kuvio 7). Pyöräilijöiden osuus

40 40 syksyllä ja keväällä oli 58 prosenttia, kun talvella pyöräilijöiden osuus oli vain 15 prosenttia. Pyöräilijöiden määrä väheni talvella 42 prosenttiyksikköä. Sen sijaan kävelijöiden, vanhempien kyydillä kulkijoiden, koulukyytiläisten ja muulla moottoriajoneuvolla kulkevien määrät nousivat talvella syksyyn ja kevääseen verrattuna. Kävelijöitä oli 29 prosenttiyksikköä enemmän talvella kuin syksyllä ja keväällä. Vanhempien kyyditsemien lasten osuus oli yhdeksän prosenttiyksikköä enemmän talvella kuin syksyllä ja keväällä. Koulukyytiläisiä oli puolestaan kaksi prosenttiyksikköä enemmän talvella ja muulla moottoriajoneuvolla kulkijoiden osuus kaksinkertaistui. Kuvio 7. Alakoululaisten (4. 6. lk.) kulkutavat talvella sekä syksyllä ja keväällä (n=1686) Kuvio 8 havainnollistaa yläkoululaisten kulkutapojen vaihtelua eri vuodenaikoina. Yläkoululaisten kulkutavoissa selkein muutos tapahtui pyöräilyssä. Pyöräilijöiden määrä väheni 19 prosenttiyksikköä talvella syksyyn ja kevääseen verrattuna. Myös muulla moottoriajoneuvolla kulkevien osuus väheni, mutta ei kuitenkaan yhtä paljon kuin pyöräilijöiden osuus. Kävelijöiden määrä puolestaan nousi talvella 11 prosenttiyksikköä ja koulukyydillä kulki seitsemän prosenttiyksikköä enemmän oppilaita talvella kuin syksyllä ja keväällä. Vanhempien kyyditsemien yläkoululaisten oppilaiden osuus oli viisi prosenttiyksikköä enemmän talvella kuin syksyllä ja keväällä.

41 41 Kuvio 8. Yläkoululaisten (7. 9. lk.) kulkutavat talvella sekä syksyllä ja keväällä (n=893) Vertailtaessa ala- ja yläkoulun kulkutapoja keskenään huomataan, että yläkoululaiset kulkivat sekä syksyisin ja keväisin että talvella koulukyydillä kouluun useammin kuin alakoululaiset. Myös muulla moottoriajoneuvolla kulkevia oli yläkoulun puolella enemmän kuin alakoulun puolella, vuodenajasta riippumatta. Kuvioon 9 on vielä tiivistetty ala- ja yläkoululaisten eroja aktiivisissa ja passiivissa kulkutavoissa. Vertailtaessa aktiivisesti ja passiivisesti koulumatkansa kulkevia, voidaan nähdä, että alakoululaiset liikkuivat niin syksyisin ja keväisin kuin talvella aktiivisemmin kouluun. Sekä ala- että yläkoululaisilla aktiivisten kulkijoiden osuus oli kaikkina vuodenaikoina yli 50 prosenttia. Passiiviset kulkutavat lisääntyivät talvella niin ala- kuin yläkoulussa. Muutos passiivissa kulkutavoissa oli suhteellisesti suurempi ala- (14 % 28 %) kuin yläkoululaisilla (39 % 47 %). Kuvio luokkalaisten aktiiviset sekä passiiviset kulkijat (n=2579)

42 Koulumatkan kulkutapa sukupuolen mukaan Sukupuolten välisiä eroja koulumatkan kulkutavoissa eri vuodenaikoina voidaan tarkastella kuvion 10 avulla. Alakoululaisilla tytöillä ja pojilla ei juurikaan esiintynyt eroja kulkutavan valinnassa syksyisin ja keväisin. Pyöräily oli molemmilla sukupuolilla yleisin kulkutapa; tytöistä 58 prosenttia ja pojista 57 prosenttia pyöräili koulumatka syksyisin ja keväisin. Talvella osa pyöräilijöistä siirtyi kulkemaan koulumatkan jalan ja osa kulki koulumatkan vanhempien kyydillä. Alakoululaisilla kävely oli yleisin kulkutapa talvella; 62 prosenttia tytöistä ja 52 prosenttia pojista kulki koulumatkan kävellen. Alakoululaisia tyttöjä (12 %) kyydittiin vanhempien toimesta talvisin poikia (9 %) useammin. Vertailtaessa yläkoululaisia tyttöjä ja poikia ei merkittäviä eroja sukupuolten välillä syksyisin ja keväisin esiintynyt. Molemmilla sukupuolilla yleisin kulkutapa syksyisin ja keväisin oli pyöräily. Tytöistä 37 prosenttia ja pojista 41 prosenttia kulki koulumatkan pyöräilemällä. Talvella yläkoululaisilla oppilailla esiintyi enemmän hajontaa kulkutapojen valinnassa. Tytöillä yleisin kulkutapa talvella oli kävely (38 %) ja pojilla koulukyyti (31 %). Eroja löytyi myös vanhempien kyydillä kulkemisessa; yläkouluikäisiä tyttöjä (9 %) kuljetettiin poikia (6 %) yleisemmin kouluun vanhempien toimesta. Syksyisin ja keväisin vanhempien kyydillä oli kulkenut ainoastaan kaksi prosenttia niin tytöistä kuin pojista. Kuvio 10. Sukupuolten välinen vertailu kulkutavoissa vuodenajan ja luokka-asteen (4. 6. lk. ja lk.) mukaan (n=2579)

43 43 Tarkasteltaessa vuodenajoista johtuvaa vaihtelua kulkutavan valinnassa huomataan, että vaihtelu oli ala- ja yläkoululaisilla samansuuntaista. Pyöräily väheni selvästi talvella niin ala- kuin yläkoululaisilla sukupuolesta riippumatta. Myös vanhempien kyydillä kouluun kulkeminen lisääntyi talvella ala- ja yläkoululaisilla. 7.2 Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevat Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkeviin oppilaisiin luokitettiin oppilaat, jotka kulkivat koulumatkan koko vuoden passiivisella kulkutavalla. Tähän ryhmään aineistosta valikoitui yhteensä 561 oppilasta, joista luokkalaisia oli 238 (42 %) ja luokkalaisia 323 (58 %) oppilasta. Tässä alaluvussa tarkastellaan vain näitä koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevia oppilaita ja heidän syitä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevia vastaajia kutsutaan tässä tutkimuksessa lyhyemmin passiivisiksi kulkijoiksi Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus ja kulkutapa Alaluvussa tarkastellaan ensin koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevien (passiiviset kulkijat) koulumatkan pituutta; miten kyseinen joukko jakaantui ala- ja yläkoulun välillä. Tämän jälkeen keskitytään tarkastelemaan koulumatkan kulkutavan valintaa. Valintaa tarkastellaan vuodenajan ja sukupuolen mukaan alakoulun ja yläkoulun välillä. Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituudet on esitetty kuviossa 11. Passiivisista kulkijoista 72 prosenttia asui yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta. Passiivisella tavalla kuljettiin kuitenkin myös lyhyitä matkoja: alle kilometrin matkoja kulki viisi prosenttia passiivisista kulkijoista.

44 44 Kuvio 11. Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus (n=561) Passiivisten kulkijoiden koulumatkojen pituuksien jakautumista on havainnollistettu kuviossa 12. Erot ala- ja yläkoululaisten välillä olivat vähäisiä. Passiivisista kulkijoista yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta asui yli puolet niin ala- (66 %) kuin yläkoululaisista (77 %). Alakoululaisista passiivisista kulkijoista kolme prosenttia kulki alle 500 metrin koulumatkan passiivisesti. Yläkoululaisista niin ikään alle 500 metrin etäisyydellä koulusta asui yksi prosentti oppilaista. Kuvio 12. Ala- ja yläkoululaisten passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituus (n=561)

45 45 Ala- ja yläkoululaisten passiivisten kulkijoiden muutoksia ja eroja kulkutavoissa on havainnollistettu kuvioissa 13 ja 14. Osa passiivista kulkijoista vaihtaa passiivista kulkutapaa vuodenajan mukaan. Esimerkiksi syksy ja kevät kuljetaan muulla moottoriajoneuvolla ja talvella matka kuljetaan koulukyydillä. Passiivisia kulkijoita tarkastellessa kulkutapoja on luonnollisesti vain kolme: vanhempien kyydillä, koulukyydillä sekä muulla moottoriajoneuvolla. Alakoululaisten passiivisten kulkijoiden kulkutavoissa ei ollut havaittavaa muutosta vuodenaikojen välillä (kuvio 13). Sen sijaan yläkoululaisilla havaittiin passiivisen kulkutavan vaihtamista. Yläkoululaisten muulla moottoriajoneuvolla kulkeminen lähes kaksinkertaistui syksyllä ja keväällä talveen verrattuna. Yläkoululaisista vanhempien kyydillä kulkevia oli viisi prosenttia syksyllä ja keväällä kaikista passiivisista kulkijoista, luku kasvoi kymmeneen prosenttiin talvella. Koulukyydillä kulkeminen kasvoi talvella yhdeksän prosenttiyksikköä passiivisesti kulkevien yläkoululaisten keskuudessa. Kuvio luokkalaisten passiivisten kulkijoiden kulkutavat vuodenaikojen mukaan (n=561) Kuvio 14 havainnollistaa passiivisesti kulkevien tyttöjen ja poikien passiiviset kulkutavat ala- ja yläkoulussa vuodenajan mukaan. Sukupuolten välinen ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p>0,05). Alakoululaisista tytöt kulkivat poikia enemmän koulumatkansa vanhempien kyydillä sekä syksyllä ja keväällä että talvella, kun taas pojat olivat valinneet

46 46 muun moottoriajoneuvon kulkutavaksi tyttöjä useammin vuodenajasta riippumatta. Alakoululaisilla pojilla kulkutapa ei muuttunut havaittavasti vuoden aikana. Yläkoulussa selkein ero tyttöjen ja poikien välillä oli muulla moottoriajoneuvolla kulkemisessa syksyllä ja keväällä, jossa pojat (33 %) olivat valinneet kyseisen kulkutavan tyttöjä (26 %) useammin. Kuvio luokkalaisten passiivisten kulkijoiden kulkutapa sukupuolen ja luokkaasteen mukaan (n=561) Passiivisten kulkijoiden syitä passiiviseen kulkemiseen Oppilaiden syitä passiiviseen kulkemiseen selvitettiin aineistossa kysymyksen 14 avulla (ks. Liite 2). Kysymyksessä oppilas sai valita yhden tai useamman vastausvaihtoehdon selittämään syytä siihen, jos ei kävele tai pyöräile kouluun, niin miksi ei. Seuraavaksi tarkastellaan koko vuoden koulumatkan passiivisesti kulkevien (passiivisten kulkijoiden) oppilaiden syitä kulkea koulumatka passiivisella kulkutavalla. Passiivista kulkijoista 85 prosenttia perusteli passiivista koulumatkan kulkutapaa kaukana asumisella (kuvio 15). Toiseksi eniten valintoja sai vastausvaihtoehto, pääsen koulumatkat bussilla, jonka oli valinnut 50 prosenttia vastaajista. Pyöräilykypärän käyttö (4 %) ja pukeutuminen (5 %) saivat vähiten valintoja passiivisilta kulkijoilta. Nämä kaksi

47 olivat vähiten passiivisten kulkijoiden passiivista koulumatkan kulkutapaa selittävää syytä. 47 Kuvio luokkalaisten passiivisten kulkijoiden syyt passiiviseen kulkemiseen (n=561) Passiivisten kulkijoiden syitä passiivisen kulkutavan valintaan on avattu kuviossa 16. Edellä kuvatut syyt on yhdistetty erilaisiksi syytä selittäviksi näkökulmiksi. Passiivisista kulkijoista 84 prosenttia selitti passiivista kulkemistaan koulumatkan pituudella. Toiseksi yleisin syy koulumatkan passiiviseen kulkemiseen oli, että oppilas pääsi kulkemaan matkan moottoriajoneuvolla (esim. mopolla, bussilla tai henkilöautolla). Vastaajista 72 prosenttia oli sitä mieltä, että moottoriajoneuvolla kulkeminen selitti heidän syytä passiivisen kulkutavan valintaa. Kolmanneksi eniten passiivisuutta selitettiin turvallisuus näkökulmalla (42 %).

48 48 Kuvio 16. Passiivisen koulumatkan kulkemisen syiden näkökulmia passiivisilla kulkijoilla (n=561) Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kulkemiseen Kuviossa 17 on esitetty koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen koulumatkan kulkemisen syihin. Yli viiden kilometrin päässä koulusta asuvista 94 prosenttia oli sitä mieltä, että kaukana asuminen oli syynä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Alle viiden kilometrin etäisyydellä koulusta asuvista vain 61 prosenttia oli sitä mieltä, että kaukana asuminen oli syynä passiiviseen kulkemiseen. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001) ja muuttujien välinen yhteys oli kohtalaisen voimakasta (Cramérin V- arvo=0,407). Tämä tarkoittaa sitä, että koulumatkan pituus selittää passiivisen kulkutavan valintaan. Kaukana asuminen on syynä passiiviseen kulkemiseen, mikä sinänsä on itsestään selvää. Alle viiden kilometrin etäisyydellä asuvien (21 %) ja yli viiden kilometrin etäisyydellä asuvien (9 %) mielestä syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen oli, ettei viitsi tai ei huvita. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevänä (p<0,001; Cramérin V- arvo=0,157). Tämä tarkoittaa sitä, että mitä lähempänä koulua asui, sitä todennäköisemmin yksi syy passiiviseen kulkemiseen oli, ettei viitsi tai ei huvita, kun kyse oli passiivista kulkijoista. Kahdeksalla prosentilla alle viiden kilometrin päässä koulusta asuvien ja kolmella prosentilla yli viiden kilometrin päässä asuvien syy passiiviseen kulkemiseen oli, että aktiivinen koulumatkan kulkutapa rajoittaa heidän pukeutumistaan. Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,009; Cramérin V-arvo=0,110).

49 49 alle 500m - 5km (n=155) yli 5km (n=406) Asun liian kaukana koulusta. Pääsen koulumatkat bussilla. En viitsi tai minua ei huvita. Koulureitillä on paljon autoliikennettä. Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä. Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä. Koulureittini on huonosti valaistu. Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla. Minulla ei ole kaveria koulumatkalle. Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai se voidaan varastaa. Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuin haluaisin. En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää. 21% 9% 15% 13% 12% 13% 12% 11% 10% 12% 12% 10% 12% 7% 8% 7% 8% 3% 6% 4% 51% 50% 61% 94% Kuvio 17. Passiivisten kulkijoiden koulumatkan pituuden yhteys passiiviseen kulkutapaan (n=561) Taulukossa 1 havainnollistetaan koulumatkan pituuden yhteyttä passiiviseen koulumatkan kulkemisen syihin. Passiivisista kulkijoista alle 500 metrin etäisyydellä koulusta asui yhteensä kymmenen oppilasta. Heistä viisi (50 %) koki asuvansa liian kaukana koulusta ja siksi he kulkivat ympäri vuoden passiivisilla kulkutavoilla kouluun. Syitä tähän voi olla monia. Vastaavasti passiivista kulkijoista yli viiden kilometrin etäisyydellä koulusta asui 406 oppilasta, joista 380 (94 %) oli valinnut asuvansa liian kaukana koulusta. Taulukko 1. Koulumatkan pituuden yhteys passiivisilla kulkijoilla koulumatkan passiiviseen kulkemiseen (n=561) 500 m (n=10) 500 m - 1 km (n=18) 1,1 km - 2 km (n=15) 2,1 km - 3 km (n=28) 3,1-5 km (n=84) yli 5 km (n=406) Asun liian kaukana koulusta. 50 % (5) 61 % (11) 33 % (5) 46 % (13) 71 % (60) 94 % (380) En viitsi tai minua ei huvita. 20 % (2) 33 % (6) 13 % (2) 46 % (13) 11 % (9) 9 % (37)

50 50 Koulureitillä on paljon autoliikennettä. Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä. Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä. Koulureittini on huonosti valaistu. Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai se voidaan varastaa. Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla. Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuin haluaisin. En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää. 10 % (1) - 7 % (1) 11 % (3) 21 % (18) 13 % (53) 10 % (1) 6 % (1) - 11 % (3) 17 % (14) 13 % (54) - 6 % (1) 7 % (1) 14 % (4) 15 % (13) 11 % (45) 10 % (1) - 7 % (1) 11 % (3) 13 % (11) 12 % (50) - 11 % (2) 7 % (1) 11 % (3) 8 % (7) 7 % (29) 10 % (1) 22 % (4) 13 % (2) 14 % (4) 10 % (8) 10 % (42) % (2) 14 % (4) 8 % (7) 3 % (13) - 6 % (1) 20 % (3) 11 % (3) 2 % (2) 4 % (16) Pääsen koulumatkat bussilla. 40 % (4) 44 % (8) 40 % (6) 39 % (11) 60 % (50) 50 % (201) Minulla ei ole kaveria koulumatkalle. 10 % (1) 6 % (1) 7 % (1) 14 % (4) 13 % (11) 7 % (30) Passiivisten kulkijoiden iän yhteys passiiviseen kulkemiseen Kuviossa 18 on havainnollistettu ala- ja yläkoululaisten syitä passiivisen koulumatkan kulkemiseen. Eniten valintoja niin ala- kuin yläkoululaisilta passiivisilta kulkijoilta oli

51 51 saanut vastausvaihtoehto asun liian kaukana koulusta. Alakoululaisista 82 prosenttia oli valinnut kyseisen vastausvaihtoehdon syyksi passiiviselle kulkemiselle ja yläkoululaisista 87 prosenttia. Ero ei kuitenkaan ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,094) eli iällä ei ollut yhteyttä kyseiseen väittämään. Bussilla kulkeminen oli 45 prosentilla alakoululaisista ja 55 prosentilla yläkoululaisista syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Ero oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,004; Cramérin V-arvo=0,121). Alakoululaisista kuusi prosenttia ja yläkoululaisista 17 prosenttia oli valinnut vastausvaihtoehdon, en viitsi tai minua ei huvita selittämään passiivista kulkutapaa. Muuttujien välinen ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001; Cramérin V-arvo=0,168). Siten iällä (ala-/yläkoulu) oli yhteys vastausvaihtoehtoon, en viitsi tai minua ei huvita. Toisin sanoen, mitä vanhempi oli, sitä todennäköisemmin syy passiiviseen kulkemiseen selittyi sillä, ettei viitsi tai ei huvita. Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla oli syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen kahdella prosentilla alakoululaisista. Yläkoululaisista passiivisista kulkijoista 18 prosenttia oli valinnut kyseisen vastausvaihtoehdon. Ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p<0,001; Cramérin V-arvo=0,253). Alakoululaiset (13 %) olivat yläkoululaisia (5 %) useammin sitä mieltä, että syy passiiviseen koulumatkan kulkutapaan oli, ettei heillä ollut kaveria koulumatkalle. Ryhmien välinen ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p=0,001; Cramérin V-arvo=0,137). Yläkoululaiset (6 %) olivat puolestaan alakoululaisia (3 %) useammin sitä mieltä, että aktiivinen koulumatkan kulkutapa rajoittaa heidän pukeutumistaan. Näiden välinen ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,041; Cramérin V-arvo=0,086).

52 lk (n=238) 7.-9.lk (n=323) Asun liian kaukana koulusta. Pääsen koulumatkat bussilla. Koulureitillä on paljon autoliikennettä. Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä. Koulureittini on huonosti valaistu. En viitsi tai minua ei huvita. Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä. Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla. Minulla ei ole kaveria koulumatkalle. Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai se voidaan varastaa. Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuin haluaisin. En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää. 15% 12% 13% 13% 12% 12% 6% 17% 11% 12% 2% 18% 13% 5% 6% 8% 3% 6% 3% 6% 43% 55% 82% 87% Kuvio 18. Alakoulun ja yläkoulun passiivisten kulkijoiden syyt passiiviseen koulumatkan kulkemiseen (n=561) Passiivisten kulkijoiden sukupuolen yhteys passiiviseen kulkemiseen Passiivisten kulkijoiden syitä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen on havainnollistettu sukupuolittain kuviossa 19. Tytöt (90 %) olivat poikia (80 %) useammin sitä mieltä, että koulusta kaukana asuminen oli syynä passiiviseen kulkemiseen. Näiden välinen ero oli tilastollisesti erittäin merkitsevä (p=0,001; Cramérin V-arvo=0,141). Tämä voidaan myös ilmaista siten, että tytöt olivat enemmän sitä mieltä, että kaukana koulusta asuminen selitti heidän passiivista kouluun kulkemista poikia useammin. Kevyen liikenteen väylien puuttuminen oli tytöillä (17 %) poikia (10 %) useammin syynä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen, mikä oli tilastollisesti melkein merkitsevä ero (p=0,011). Sukupuolen ja kevyen liikenteen väylien puuttumisen välistä yhteyttä ei kuitenkaan voida pitää voimakkaana (Cramérin V-arvo=0,108).

53 53 Vastausvaihtoehto en viitsi tai minua ei huvita oli syy passiiviseen koulumatkan kulkemiseen kahdeksalla prosentilla tytöistä ja 16 prosentilla pojista. Sukupuolen ja vastausvaihtoehdon en viitsi tai minua ei huvita välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,005; Cramérin V-arvo=0,119). Toisin sanoen, pojilla en viitsi tai minua ei huvita selitti tyttöjä useammin passiivisen kulkutavan valintaa. Tyttöjen ja poikien vastaukset huonon valaistuksen kohdassa erosivat myös toisistaan. Tytöistä 15 prosenttia ja pojista yhdeksän prosenttia piti huonoa valaistusta syynä passiiviseen koulumatkan kulkemiseen. Sukupuolten välinen ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,013; Cramérin V-arvo=0,104). Pojat (14 %) kulkivat tyttöjä (8 %) useammin koulumatkansa henkilöauton kyydissä. Ero oli tilastollisesti melkein merkitsevä (p=0,041; Cramérin V- arvo=0,086). Sukupuolten välillä löytyi eroa myös vastausvaihtoehdossa pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla. Tytöistä seitsemän prosenttia ja pojista 15 prosenttia oli valinnut kyseisen vaihtoehdon. Sukupuolten välinen ero oli tilastollisesti merkitsevä (p=0,002; Cramérin V-arvo=0,129). Pojat kulkivat siten tyttöjä useammin mopolla tai mopoautolla kouluun. Tyttö (n=260) Poika (n=301) Asun liian kaukana koulusta. Pääsen koulumatkat bussilla. Koulureitillä on paljon autoliikennettä. Koulureitillä ei ole kevyen liikenteen väyliä. En viitsi tai minua ei huvita. Koulureittini on huonosti valaistu. Pääsen koulumatkat henkilöauton kyydissä. Pääsen koulumatkat mopolla tai mopoautolla. Minulla ei ole kaveria koulumatkalle. Pyörälleni voidaan koulussa tehdä ilkivaltaa tai se voidaan varastaa. Jos kävelen tai pyöräilen, en voi pukeutua siten kuin haluaisin. En halua käyttää koulumatkoilla pyöräilykypärää. 15% 12% 17% 10% 8% 16% 15% 9% 8% 14% 7% 15% 8% 9% 6% 9% 6% 3% 4% 5% 54% 46% 80% 90% Kuvio 19. Passiivisten kulkijoiden syyt koulumatkan passiiviseen kulkemiseen tyttöjen ja poikien osalta (n=561)

54 Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevat Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkeviin oppilaisiin luokitettiin oppilaat, jotka kulkevat osan vuodesta (syksy/kevät tai talvi) passiivisella tavalla ja osan vuodesta aktiivisella tavalla. Tähän ryhmään aineistossa valikoitui 358 oppilasta, joista luokkalaisia oli 237 (66 %) ja 7. 9-luokkalaisia 121 (34 %) oppilasta. Alaluvussa tarkastellaan vain näitä osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevia oppilaita ja heidän syitä kulkea koulumatka passiivisesti. Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevia vastaajia kutsutaan tässä tutkimuksessa lyhyemmin vaihtajiksi Vaihtajien koulumatkan pituus ja kulkutapa Koulumatkan pituus jakaantui vaihtajilla kuviossa 20 esitetyllä tavalla. Yleisin koulumatkan pituus vaihtajilla oli 2,1 km - 3 km (25 %). Lähes yhtä yleinen oli 3,1 km - 5 km, jonka oli 24 prosenttia oppilaista ilmoittanut koulumatkan pituudeksi. Kolme prosenttia vaihtajista ilmoitti asuvansa alle 500 metrin etäisyydellä koulusta. Kuvio 20. Vaihtajien koulumatkan pituus (n=358) Koulumatkojen pituuksia vertailtiin ala- ja yläkoululaisten välillä. Kuviosta 21 voidaan nähdä, että ala- ja yläkoululaisten koulumatkojen pituuksissa oli eroja. Alakoululaisista

55 55 vaihtajista kymmenen prosenttia asui yli viiden kilometrin etäisyydellä, kun taas yläkoululaisista vaihtajista 27 prosenttia. Vaihtajista alle kahden kilometrin etäisyydellä koulusta asui 40 prosenttia alakoululaisista ja 26 prosenttia yläkoululaisista. Kuvio 21. Ala- ja yläkoululaisten vaihtajien koulumatkan pituus (n=358) Osan vuodesta koulumatkan passiivisesti kulkevat (vaihtajat) vaihtavat omaa kulkutapaa vuodenajan mukaan. Kuviosta 22 nähdään vuodenajan yhteys koulumatkan kulkutavan valintaan. Alakoululaisista vaihtajista 86 prosenttia kulki koulumatkan syksyisin ja keväisin pyörällä. Talvella yksikään heistä ei enää kulkenut koulumatkaa pyörällä, vaan jokainen vaihtoi kulkutavan johonkin toiseen. Samansuuntainen muutos tapahtui myös kävelyn osalta: 13 prosenttia vaihtajista ilmoitti kulkevansa koulumatkan syksyisin ja keväisin kävellen ja talvella vain yksi prosentti vastaajista kulki koulumatkan kävellen. Aktiiviset kulkutavat olivat alakoululaisilla vaihtajilla yleisempiä syksyisin ja keväisin kun taas talvella passiiviset kulkutavat selvästi lisääntyivät. Huomioitavaa oli muutos juuri passiivisissa kulkutavoissa: syksyisin ja keväisin alakoululaisista vain yksi prosentti kulki vanhempien kyydillä, kun taas talvella 63 prosenttia vastaajista kulki vanhempien kyydillä. Muutos oli samansuuntainen myös yläkoululaisilla: aktiiviset kulkutavat olivat yleisempiä syksyisin ja keväisin ja talvella kulkutapa vaihdetaan passiivisiin kulkutapoihin.