Verkostoyhteistyö Onnistuneen verkostokokouksen ABC
|
|
- Ari-Matti Ahola
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sie oot sie, mie oon mie, hää o hää ja yhes myö ollaan verkosto. Tuu mukkaa, nii ei mee aikas hukkaa. Verkostoyhteistyö Onnistuneen verkostokokouksen ABC
2 2 Johdannoksi Palvelujärjestelmämme on sektoroitunut ja erikoistunut. Erikoistuminen on tuottanut eri asiantuntijoille runsaasti osaamista, mutta asiantuntemus toteutuu usein sektorirajojen sisällä. Tällöin ihmiset saavat tukea ja apua melko kivuttomasti selvärajaisiin ongelmiin. Elämän hankaluudet ovat välillä kuitenkin monimutkaisia ja epäselviä, jolloin asiakas on monien yhtäaikaisten suunnitelmien ja toimenpiteiden kohteena. Kenelläkään ei ole hallintaa kokonaisuudesta ja vastuurakenteet voivat pirstaloitua. Pahimmillaan syntyy yhtä aikaa sekä palvelujen päällekkäisyyttä että asiakkaiden väliinputoamista. Tämä kuormittaa sekä asiakkaita, työntekijöitä että palveluita. Tällaisissa tilanteissa tarvitaan voimavaroja, osallistavaa kohtaamista ja asiakaslähtöisyyttä edistäviä verkostotyön rakenteita ja taitoja. Tämän käsikirjan tavoitteena on parantaa verkostokokousten laatua, antaa valmiuksia asiantuntijoille ohjata ja johtaa verkostoja sekä lisätä osallistujien kokemuksia hyödyllisistä ja voimaannuttavista verkostokokouksista. Käsikirjaa voi soveltaa eri tilanteissa ja eri asiakasryhmien kanssa, esimerkiksi lapset, nuoret, aikuiset, perheet jne. Tavoitteena on mahdollistaa verkostoon osallistuvien osapuolten kuunteleva läsnäolo. Lisäksi asiakkaat saavat verkostokokouksessa näkemyksen siitä, mitä tulee tapahtumaan ja miksi. Samalla luodaan osallistujille turvallisuuden tunnetta sekä mahdollisuus osallistua omista asioista sopimiseen ja suunnitelmalliseen yhdessä tekemiseen. Näin tekemisen laatu myös paranee. Avainsanoja ovat turvallisuus, osallisuus, motivoituminen sekä yhdessä tekeminen ja onnistuminen.
3 3 Milloin? Kun huolesi asiakkaasi tilanteesta kasvaa ja huomaat, että omat keinosi eivät enää riitä, on hyvä hetki miettiä asiakkaasi kanssa, keitä muita voisitte kutsua apuun. Asiakkaan kanssa pohdittavia asioita: Voisiko verkostokokouksesta olla apua? Ketkä voisivat olla kokouksessa mukana ja tukena huomioiden sekä läheis- että työntekijäverkosto? Mikä olisi yhteisen kokoontumisen tavoite? Pohtiessasi verkostokokouksen järjestämistä voit tarvittaessa olla yhteydessä verkostokoordinaattoriin keskustellaksesi verkostokokouksen erilaisista järjestämistavoista ja -vaihtoehdoista. Huoli ja omat keinot vähissä Päätös kokouksesta, valmistelut ja kutsut KOKOUKSESSA: Aloita asiakkaasta, miksi on kokoonnuttu Käydään läpi ketä paikalla ja miksi Sovitaan vastuutyöntekijä ja seuranta Yhteenveto: kuka tekee ja mitä Käsitellään asiat tulevaisuuteen suuntaavasti Valitaan puheenjohtaja ja kirjuri Tiivistetysti verkostokokouksen valmistelu ja kulku
4 4 Valmistelut Käy verkostokokouksen kulku läpi asiakkaasi kanssa: Kuka toimii puheenjohtajana ja mitä tehtäviä hänellä on. Millä tavoin läheiset ja työntekijät osallistuvat. Millainen on verkostokokouksen rakenne. Millaisista asioista verkostossa voidaan sopia. KUTSU Miten tästä eteenpäin? Ei muistella menneitä. Kutsuja on yleensä henkilö, joka on huomannut verkostokokouksen tarpeellisuuden ja aloittanut asian valmistelun ELI SINÄ JA ASIAKKAASI. Kutsu voi olla puhelu, kirje tai sähköposti. Siinä mainitaan ajankohta, paikka, kokoukseen varattu aika ja keitä on kutsuttu. Kerrotaan, mistä kokouksessa on tarkoitus puhua. Kaikkien kutsuttujen osallistuminen on asiakkaan kannalta tärkeää. TILA Varaa verkostokokoukselle asiakkaasi kannalta mahdollisimman viihtyisä tila. Muistithan välineet esimerkiksi fläppitaulu, nenäliinoja ja juotavaa. Huolehdi, että kaikki tulevat kokoustilaan samaan aikaan. Näin luodaan kokouksen alkuun mahdollisimman neutraali, arvostava ja kunnioittava ilmapiiri. Verkostokokous voidaan pitää myös asiakkaan kotona.
5 5 Kokouksessa Kokouksen kulku Anna asiakkaasi ja hänen läheistensä valita omat istumapaikkansa. Varmista, että nuoren/lapsen vieressä istuu turvallinen aikuinen (oma huoltaja, lähityöntekijä, kaveri). Sinä koollekutsujana: Toivota kaikki tervetulleiksi ja esittele itsesi. Pyydä läsnäolijoita esittäytymään Anna ensimmäinen puheenvuoro asiakkaalle, sitten läheisille ja sen jälkeen työntekijöille. Pyydä heitä kertomaan, miten he liittyvät asiakkaaseen ja käsiteltävänä olevaan asiaan ja mitä myönteistä he ovat havainneet asiakkaaseen tai asiaan liittyen. Sopikaa, kuka toimii tästä eteenpäin verkostokokouksen puheenjohtajana. Puheenjohtajana voi toimia kuka tahansa osallistujista. Puheenjohtaja Puheenjohtajan tärkein tehtävä on ohjata keskustelua voimavarojen, ratkaisujen ja mahdollisuuksien suuntaan. On tärkeää, että jokainen läsnäolija puhuu omista toimintamahdollisuuksistaan ja mahdollisesta tuen tarpeestaan koskien asiakasta, läheisiä tai työntekijöitä. Asiakas ja perhe aina ensin!! Toinen työntekijä voi tulla puheenjohtajan tueksi esim. jos ei pysytä asiassa, aikataulu ei pidä. Hän voi tuoda esille myös tärkeitä huomioita.
6 6 Tehtävät: Kertaa kokouskutsussa mainitut asiat eli mistä asioista on tultu keskustelemaan ja sopimaan. Pitää huolta aikataulusta ja toimintatavasta, jos joku joutuu poistumaan kesken kokousta. Sovitaan, kuka kirjaa muistion ja miten se toimitetaan kutsutuille. Antaa puheenvuoron ensin asiakkaalle ja sitten läheisille. Miksi hänen mielestään ollaan koolla, mikä on hänen toive lopputuloksesta. Tuetaan asiakasta ja autetaan häntä tarkentavin kysymyksin. Joskus asiakkaan turvallisuuden tunnetta lisää, että voi olla takki päällä, hattu päässä ja kännykkä kädessä. Keskustelun edetessä ja asioista sovittaessa puheenjohtaja tarkistaa asiakkaalta, kuinka hän on asian ymmärtänyt, haluaako hän sanoa asiaan vielä jotakin. Huolehtii, että kaikki saavat puheenvuoroja ja tulevat kuulluksi. Huolehtii, että keskustelu pysyy sovituissa asioissa ja asiallisena. Huolehtii, että aika riittää yhteenvedon ja jatkosuunnitelman tekemiseen. Jatkosuunnitelmassa on tärkeä sopia: Jatkotoimista: kuka, mitä, milloin ja kenen kanssa? Kuka on asiakkaan vastuutyöntekijä. Seurantapalaverin ajankohta. Arvioidaan yhdessä kokouksen onnistumista. Kiitetään osallistujia. Poistutaan yhdessä kokoustilasta. Näin varmistetaan, ettei asiakkaalle jää mielikuvaa, että keskustelua jatketaan hänen poistuttuaan. On tärkeää, että jokainen tekee sen, mistä on sovittu!
7 7 Verkostoyhteistyön johtaminen Monialainen oppilashuollon ohjausryhmä (Eksoten ja sivistystoimien neuvottelukunta) kokoontuu 2 kertaa vuodessa. 1. Tämä ryhmä laajentuu Verkostoyhteistyön ohjausryhmäksi, jolloin mukaan tulevat aikuisten psykososiaalisten palveluiden (apsy) edustajat, verkostokoordinaattori (perhepalvelut), Ohjaamon koordinaattori, yksityisen palvelutuottajan edustaja ja järjestöjen edustaja sekä lastensuojelun edustaja. Ryhmä kokoontuu samana päivänä kuin neuvottelukunta ja sen lisäksi ylimääräiset kaksi kertaa (yhteensä 4 x / vuosi). 2. Lisäksi verkostotyön käytännön toteuttamista arvioivat ja kehittävät ylisektoriset alueelliset tiimit: alueelliset opiskeluhuollon tiimit yhdessä alueen rehtorien, nuorisotoimen ja muiden yhteistyökumppaneiden kesken. Lopuksi Tämä käsikirja syntyi monialaisen työntekijäjoukon yhteistyönä, vuoden mittaisen verkostokoulutuksen tuloksena. Kiitos Mielen avain/kannatellen III -hanke, sosiaali- ja terveysministeriön Kaste II -ohjelma, työnohjaaja, perheterapeutti, dialogikouluttaja Jukka Pyhäjoki Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Eksoten alueen lasten ja nuorten mielenterveys- ja päihdepalvelut, aikuisten psykososiaaliset palvelut, lastensuojelu, oppilashuolto, seurakunta, työvoiman palvelukeskus, perusopetus ja ammattiopisto, nuorisotoimi, Laptuote -säätiö, Savitaipaleen Nuorison tuki ry sekä Saimaan Kriisikeskus. Kansi: Pienryhmän tuotos verkostokoulutuksessa Liitteet: Kutsumalli, muistion pohja ja verkostokokouspalaute
8 Päivitetty 3/2015 Ota yhteyttä! Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori puh Käsikirjan löydät: Liitteet saat: Ota yhteys verkostokoordinaattoriin Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri
Yhdessä työskentelyn tarve, tahto ja taito. VIP-verkosto, Raasepori Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori
Yhdessä työskentelyn tarve, tahto ja taito VIP-verkosto, 12.3.2019 Raasepori Tiina Vormisto, palveluesimies, verkostokoordinaattori DIALOGINEN VERKOSTOTYÖ YHDESSÄ TYÖSKENTELY Asiakas/työntekijä mukana
www.eksote.fi ETELÄ-SUOMEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KEHITTÄMINEN MIELEN AVAIN -HANKE/KANNATELLEN III -LOPPURAPORTTI
ETELÄ-SUOMEN MIELENTERVEYS- JA PÄIHDEPALVELUJEN KEHITTÄMINEN MIELEN AVAIN -HANKE/KANNATELLEN III -LOPPURAPORTTI Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä - Eksote 30.04.2015 Hannu Hakalisto
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen
Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.
Miksi valitsimme konsultaatiotiimin? Rajan lapset ja nuoret Perhepalvelupäällikkö Irmeli Henttonen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri 5.10.2010 Konsultaatioryhmä Lääkäri, psykologi, sairaanhoitaja
VANTAA. Perhekeskeisen verkostotyön malli
VANTAA Perhekeskeisen verkostotyön malli Milloin verkostotyötä? Kun huoli perheen tilanteesta kasvaa, ovat seuraavat kysymykset työntekijän apuna: Mitä tapahtuu jos kukaan ei tee mitään? Mitä siitä seuraa,
Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä
Koulun rooli verkostomaisessa yhteistyössä Esittely Virve Jämsén Opetuspäällikkö, Sivistys ja hyvinvointi / Riihimäen kaupunki Vastuualue Perusopetus Lukiokoulutus Nuorisopalvelut Opiskeluhuolto (esi-,
Verkostojohtamisen valmennus muutostyön keskiössä vinkkejä Lape-akatemioille
Verkostojohtamisen valmennus muutostyön keskiössä vinkkejä Lape-akatemioille Muutosagentti Mona Taipale Palveluesimies, verkostokoordinaattori Tiina Vormisto Taustaa Etelä-Karjalasta Noin 130 000 asukasta
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa
Oppilashuolto Lahden kaupungin perusopetuksessa Piirros Iita Ulmanen Oppilashuolto Oppilashuollolla tarkoitetaan huolenpitoa oppilaiden oppimisesta ja psyykkisestä, fyysisestä ja sosiaalisesta hyvinvoinnista.
Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki
Hyvinvointikoulun toimintamalli ja varhainen tuki Hyvinvointipäällikkö Arto Willman, Sivistys- ja kulttuuripalvelut, kehittämisyksikkö, Oulun kaupunki HYVINVOINTIPÄÄLLIKKÖ Poikkitoiminnallinen kehittäminen
Ylä-Pirkanmaan lastensuojelun kehittämishanke
2(6) Sisällys Aloite perhetyöhön... 3 Aloitusvaihe... 3 n suunnitelman tekeminen... 4 n työskentelyvaihe... 4 n työskentelyn arviointi... 5 n päättäminen... 5 3(6) Aloite perhetyöhön Asiakkuus lastensuojelun
Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli
Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin tukiryhmä-malli Toimintatapa kiusaamistilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Kiusaamisella tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,
Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen
Koulukuraattoripäivät 20.9.2013 Kehrä II Asiakasosallisuus monitoimijaisessa yhteistyössä Riikka Pyykönen 1 Esityksen rakenne Taustaa: tavoitteet Nuorten ja vanhempien ajatuksia ja palvelukokemuksia Kehittämisen
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli. VIP-verkosto,
Voimaa yhdessä tekemisestä, alueellinen toimintamalli VIP-verkosto, 14.2.2019 Yhteisöllinen oppilashuolto Koulukohtaisen opiskeluhuoltoryhmän (KOR) työskentelystä Työn tavoitteena on opiskelijan ja yhteisön
VARHAINEN PUUTTUMINEN
VARHAINEN PUUTTUMINEN Ei ole olemassa yhtä varhaisen puuttumisen määri-telmää; yleisesti tarkoitetaan sitä, että ongelmat havaitaan ja niihin pyritään löytämään ratkaisuja mahdollisimman aikaisessa vaiheessa
Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI
Hyvinvoinnin TUKIRYHMÄ-MALLI Tapauskohtainen Lähestymistapa ristiriitatilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Tieto vanhemmille Diat koteihin Ratkaisukeskeinen tapa tukea hyvinvointia Ritaharjussa Vaikeiden
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin
Tervetuloa Teinilän Lastenkotiin Lapsen nimi: LASTEN OIKEUKSIEN JULISTUS Lapsella on oikeus Erityiseen suojeluun ja hoivaan Riittävään osuuteen yhteiskunnan voimavaroista Osallistua ikänsä ja kehitystasonsa
VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI
VASTUUTYÖNTEKIJÄMALLI 2018 Vastuutyöntekijän kuvaus VASTUUTYÖNTEKIJÄ Kokoaa perheen tueksi monialaisen verkoston Kulkee asiakkaan matkassa koko asiakkuuden ajan Perheen yhteyshenkilö Perheen kokonaiskuvan
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen
Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen
Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela
Perhetyön päivät 3-4.11.-11 Tuula Lampela -kahdenkin kohtaamisessa verkosto mukana suhteissa. perhesuhteet,muut ammattilaiset jne -monitasoiset pulmat-moniasiakkuus,monet toimijat asiakkaan ympärillä -palvelujen
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin
Lasten ja nuorten palvelut remonttiin Jukka Mäkelä, lastenpsykiatri, kehittämispäällikkö 17.4.2009 1 Mikä nykyisissä palveluissa vikana Vähintään 65 000 nuorta vaarassa joutua syrjäytetyksi (Stakes 2008)
Oppilashuolto Huittisissa. Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki
Oppilashuolto Huittisissa Koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena 1.11.2017 Pori Eija Mattila, Huittisten kaupunki Tuen ja oppilashuollon selvitystyö Huittisissa käynnistettiin keväällä
HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012. Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen
HALOO huomaako kukaan? seminaari 18.12.2012 Kehrä II Monitoimijainen yhteistyö perheen, lastensuojelun ja yhteiskumppanin kanssa Tiina Muukkonen 12/2012 1 Monitoimijainen yhteistyö Monitoimijaista lastensuojelun
Paltamon kunta. Paltamon lukio. [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto
2014 Paltamon kunta Paltamon lukio [LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS] 4.3 Opiskelijahuolto PALTAMON KUNNAN NUORILLE TARKOITETUN LUKIOKOULUTUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN MUUTOS
Yksilökohtaisen opiskeluhuollon toteuttaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola Opiskeluhuollosta hyvinvointia 17.9.2014
Yksilökohtaisen opiskeluhuollon toteuttaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola Opiskeluhuollosta hyvinvointia 17.9.2014 Esityksen termit Opiskelija = esikoululainen, peruskoululainen ja lukion tai
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN
MINUN HYVÄ OLONI OSA II: OMAN HYVINVOINNIN POHTIMINEN Tähän vihkoon on koottu kysymyksiä, jotka auttavat sinua miettimään omaa vointiasi. Vihkon kysymykset auttavat sinua myös miettimään, millaista apua
Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet?
Palveluja ikäihmisille Vanhuspalvelulaki ja uudet mahdollisuudet? Kotona kokonainen elämä, Hyvinkää6.9.2013 Sirpa Andersson, erikoistutkija VTT, THL, ikäihmisten palvelut -yksikkö 1 Esittelen: vanhuspalvelulakia
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely
Reilun Pelin työkalupakki: Muutoksen yhteinen käsittely Johdanto Tämä diaesitys ohjaa työyhteisöä lisäämään yhteistä ymmärrystä toimintaan liittyvistä muutoksista ja vähentämään muutoksiin liittyviä pelkoja.
Intensiivisen tuen pienluokat. Vaativan erityisen tuen järjestelyt Lempäälän kunta, opetuspalvelut
Intensiivisen tuen pienluokat Vaativan erityisen tuen järjestelyt Lempäälän kunta, opetuspalvelut Toimintasuunnitelma Tukipalvelukoordinaattorit, 2018 Intensiivisen tuen pienluokat Perustaminen mahdollistui
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli
Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote
Yhteistyö ja tulevaisuuden suunnat muuttuvassa toimintaympäristössä Eksote perhepalvelujen ja erityishuoltopiirin johtaja Perhepalvelut Perhepalvelujen johtaja Lasten ja nuorten ehkäisevät palvelut palvelupäällikkö
Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli
Kiusaaminen SEIS! Hyvinvoinnin Tukiryhmä-malli Toimintatapa ristiriitatilanteisiin ennen kasvatuskeskusteluja Ristiriitatilanteilla tarkoitetaan esim: Jatkuva nimittely, loukkaava puhe, ulkonäön tms. arvostelu,
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja
Lastensuojelun avohuollon laatukäsikirja Laatuperiaatteita Lapsen huolenpidosta ja kasvatuksesta ovat vastuussa lapsen vanhemmat ja muut huoltajat. Tähän tehtävään heillä on oikeus saada apua ja tukea
Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen
Nuorten liikuntaneuvonta kouluissa Toimijatapaaminen 11.4.19 Koulupsykologin puheenvuoro Meri Lindholm Opiskeluhuollon psykologien tiimivastaava, Eksote Opiskeluhuollon psykologityö Eksoten alueella 15
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR
OPISKELUHUOLLON YHTEINEN ASIAKASTYÖ LAPE-SEMINAAR1 23.11.2017 LAPSI- JA PERHEPALVELUT, ENNALTAEHKÄISEVÄT PALVELUT TANJA EKLÖF, KOULU- JA OPISKELUTERVEYDENHUOLLON VASTAAVA LÄÄKÄRI ELIISA ROINE, PALVELUPÄÄLLIKKÖ
Kehitysvammaliitto ry. RATTI-hanke. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun.
RISKIARVIOINTILOMAKE 1. Henkilön nimi Pekka P. 2. Asia, jonka henkilö haluaa tehdä. Haluan lähteä kaverin luokse viikonlopun viettoon ja olla poissa ryhmäkodista koko viikonlopun. 3. Ketä kutsutaan mukaan
Lasten ja nuorten mielenterveystyön palveluketju Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä
UNIVERSAALIT PALVELUT Terve ja hyvinvoiva, normaalisti kasvava ja kehittyvä lapsi/nuori Riittävän hyvät ja turvalliset kasvuolosuhteet ASIAKKUUSPOLKU terveen kehityksen Ammattilaisten tehtävänä on tukea
Kokemuksia perhehoidosta. Kuudes tapaaminen. Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus
Kokemuksia perhehoidosta Kuudes tapaaminen Kouluttajakansio KeVa - perhehoidon valmennus Kokemuksia perhehoidosta KeVa perhehoidon valmennuksen kuudes tapaaminen toteutetaan joko 1) paneelina tai 2) tutustumiskäyntinä
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki
Ajankohtaiskatsaus Kehittäjätiimi 29.11.2017 Kaisa-Maria Rantajärvi ja Tuula Mäntymäki Perhekeskuksen rakennuspalikat = kansalliset linjaukset Selkiytetään ja konkretisoidaan perhekeskuksen tehtävät lasten
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle)
LAPSEN HAASTATTELULOMAKE (alle 10-vuotiaalle) Lapsi Haastattelija Päivä ja paikka 1 LAPSI JA HÄNEN PERHEENSÄ Vanhempasi ovat varmaankin kertoneet Sinulle syyn siihen, miksi olen halunnut tavata Sinua.
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti. Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet
Nuoren hyvä tuleminen sijaishuoltoon 30.9.2015 Lahti Johanna Barkman Osallisuuden taidot ja valmiudet JÄHMETYN JÄÄDYN Mihin olemme menossa? Miten tähän on tultu? OLET TÄSSÄ. Kalle Hamm, 2008 Mitä nyt tapahtuu?
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS
OPISKELUHUOLTO JA ERITYISOPETUS 7.3.2016 Annamari Murtorinne yläkoulun rehtori ja Niina Rekiö-Viinikainen erityisopettaja TOIMINTAKULTTUURIN KESKEISET PIIRTEET Hyvinvointi ja turvallinen arki Yhdenvertaisuus
PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ KLO Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa
PERHEKESKUKSEN MALLINNUSTYÖRYHMÄ 24.11.2017 KLO 9.00-11.30 Tampereen kulttuuripalvelut Projektikoordinaattori Maria Antikainen LAPE Pirkanmaa TÄNÄÄN Esittäytymiskierros? Lisäys listalle: terveiset valtakunnallisilta
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT
HUOLIPOLKU/ LAPSET PUHEEKSI- MENETELMÄ OPETUSPALVELUT- PERHEPALVELUT I MINULLA EI OLE HUOLTA OPETUS-, PERHE- (kouluterveydenhuolto) ja TERVEYSPALVELUT (kuntoutus) SEKÄ PERHEIDEN OMATOIMISUUS TÄYDENTÄVÄT
Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa. Sivistystoimi
Koulukuraattorit ja koulupsykologit perusopetuksessa Sivistystoimi Sisällysluettelo Oppilashuolto lapsen koulunkäyntiä tukemassa... 3 Koulukuraattoreiden ja koulupsykologien tarjoama tuki... 4 Koulukuraattori...
OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA
LV 2016-2017 UTRAN KOULU OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA children 1 Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä olevat oppilashuoltopalvelut Utran koulussa on 430 oppilasta oppilashuollon piirissä. Oppilashuollon
Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi
Lapset puheeksi neuvonpidolla verkostot tueksi Lapset puheeksi - strategiasta käytäntöön 28.2.2013 Jaana Jokinen, Lapin Poske 28.2.2013 Jaana Jokinen 1 Lapset Puheeksi -neuvonpito Toiminnallinen verkostotyön
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN
TAKAISIN KOTIIN HUOSTASSAPIDON LOPETTAMINEN Työpaja 9, Pääkaupunkiseudun Lastensuojelupäivät 16. 17.9.2009 Tanja Vanttaja 0800270 Metropolia ammattikorkeakoulu Sofianlehdonkatu 5 Sosiaaliala Sosionomiopiskelijat
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma työkalu yhteiseen työhön
Maakunnallinen lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma 2019 2022 - työkalu yhteiseen työhön Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma kunnan tai useamman kunnan yhteinen lastensuojelulaissa (12 ) määritelty
Hyvinvointia. moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT)
Sosiaalivirasto Nuoriso- asiain- keskus Hyvinvointia Opetusvirasto Terveyskeskus moniammatillisella yhteistyöllä (HYMYT) Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman 2009-2012 Kärkihanke 1.2, pilottialueena
Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli
Hyvinvointipäiväkoti - toimintamalli kokemuksellista hyvinvointitietoa arvioiva malli - mukana lapset, henkilöstö ja huoltajat Tuula Herranen 2018 alueellinen suunnittelija Hyvinvointipäiväkoti toimintamallin
Oppilashuolto Koulussa
1.8. 2014 Oppilashuolto Koulussa Keskeistä uudessa oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa Kokoaa yhteen oppilas- ja opiskelijahuoltoa koskevat säännökset, jotka aiemmin olleet hajallaan lainsäädännössä. Korostetaan
Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA
1 Oulun seudun lastensuojelun kehittämisyksikön lastensuojelun foorumi 21.3.2009 PERHETYÖN JA SOSIAALITYÖN YHTEISTYÖN KEHITTÄMINEN LASTENSUOJELUSSA Ryhmätyöt Teema 1: Sosiaalityön ja perhetyön yhteistyön
TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI
TOIMIVA LAPSI & PERHE KOULUTUS LAPSET PUHEEKSI, VERKOSTOT SUOJAKSI Ennaltaehkäisevän lapsikeskeisen työmenetelmän kehittäminen ja työskentelyn keskeiset periaatteet vanhemman sairastaessa 1.Riski- eli
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan?
Koulu, lastensuojelu, sijaisvanhemmat, lapsen syntymävanhemmat kuka päättää ja ketä kuullaan? 2.6.2016 Sisukkaasti koulutiellä koulutusprosessi Jaana Pynnönen Kehittämispäällikkö, Pesäpuu ry Jotta jokainen
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016
GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun. Merja von Schantz, projektisuunnittelija
Tukevasti päivähoidosta esiopetuksen kautta kouluun ja alakoulusta yläkouluun Merja von Schantz, projektisuunnittelija Toimintaperiaatteet Ehkäisevä työ / varhainen tuki Universaali Monialainen yhteistyö
TeamCHAMPION TeamCHAMPION wiki.tut.fi/champion
1 TYÖPAJAN ASKELEET 2 Valmistautuminen Alustus Tiimitilanteet Tiimiroolit Tulokset Analysointi Toimenpiteet Yhteenveto VALMISTAUTUMINEN 3 Työpajan luonti Fasilitoija luo tiimiroolityökaluun uuden työpajan.
Työryhmäkysymykset THL
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 1. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011
Lapset palveluiden kehittäjiksi! Maria Kaisa Aula Pääkaupunkiseudun lastensuojelupäivät 29.9.2011 1 YK-sopimuksen yleiset periaatteet Lapsia tulee kohdella yhdenvertaisesti eli lapsen oikeudet kuuluvat
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen
Jyväskylän seudun Perhe -hanke Perheen parhaaksi 6.11.2008 Projektipäällikkö KT, LTO Jaana Kemppainen Neuvolan perhetyön asiakkaan ääni: Positiivinen raskaustesti 2.10.2003 Miten tähän on tultu? Valtioneuvoston
HUOLIPALAVERIMALLI: 1 HUOLIPALAVERIMALLI
I S K E E H U P OLI stm.fi/kaste HU 1 rhain a v i s k e a puhe n varhain! a t t o a annatta önkin päästää k i l o u H styöh i e t h y näin 13 isivut 20 THL nett Antaa tukea varhaiseen puuttumiseen voimavaraja
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma (Lape): Kohti lapsille ja nuorille parempia kuntia ja maakuntia Hanne Kalmari/STM hankepäällikkö 1 Lapsen paras - yhdessä enemmän 12.5.2017 Hanne Kalmari 2 15.5.2017
veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot
Jag vill veta www.jagvillveta.se Nuori ja suojatut henkilötiedot Tämä esite on tarkoitettu nuorille, joilla on suojatut henkilötiedot. Sen ovat laatineet yhdessä Rikosuhriviranomainen (Brottsoffermyndigheten)
Alueelliset nuorisotyöpäivät Monialainen yhteistyö - opetustoimi
Alueelliset nuorisotyöpäivät 17.2.2016 Monialainen yhteistyö - opetustoimi 17.2.2016 1 Monialainen yhteistyö opetustoimen näkökulmasta 1) TURVALLISUUS Ulkoinen turvallisuus Oppilaitoksen puitteet Sitoutuminen
Kykyviisari. Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä
Kykyviisari Työ- ja toimintakyvyn itsearviointimenetelmän hyödyntäminen asiakastyössä Kykyviisari sopii kaikille työikäisille Kykyviisari on työ- ja toimintakyvyn arviointimenetelmä kaikille työikäisille,
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelman (LAPE) tilaisuus 26.1.2017 Etelä-Karjala: Johtamisen rooli laajassa muutostyössä Marja Kosonen, perhe- ja sosiaalipalvelujen johtaja, Eksote Etelä-Karjalan LAPE-hanke
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa
Monialaiset verkostot lasten ja nuorten hyvinvointia takaamassa 25.9.2015 Tampere Käytännön kokemuksia yhteistyöstä Hanna Gråsten-Salonen Vastaava koulukuraattori Varhaiskasvatus ja perusopetus Tampere
Otetaanko perheet puheeksi?
Otetaanko perheet puheeksi? Vanhempien mielenterveys- ja päihdepalveluiden kehittämishanke peruspalveluissa 13.6.2012 Minna Asplund Kaisa Humaljoki Mielen avain Sosiaali- ja terveysministeriön Kaste hanke
Vastuutyöntekijämalli 2 (8) 08/2018 SISÄLLYSLUETTELO
Vastuutyöntekijämalli 2 (8) SISÄLLYSLUETTELO 1. VASTUUTYÖNTEKIJÄ... 3 2.1 KENELLE NIMETÄÄN VASTUUTYÖNTEKIJÄ... 5 2.2 VASTUUTYÖNTEKIJÄPARI... 5 3. VASTUUTYÖNTEKIJÄN TEHTÄVÄT JA VAATIMUKSET... 5 3.1 LUPAKÄYTÄNNÖT
Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara
Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani
Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville
Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen
KP OTE. Opinnoista töihin
KP OTE Opinnoista töihin KP OTE Opinnoista töihin Oma Tie Työhöntoimintamallin LUONNOS 29.5.2018 KP OTE- hankkeen tavoitteet KP OTE- hankkeen päätavoite on sovittaa yhteen eri organisaatioiden toimintaa
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena. Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta?
Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Mistä puhumme, kun puhumme yksilökohtaisesta opiskeluhuollosta? Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Yksilökohtaisen opiskeluhuollon
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen
Reilun Pelin työkalupakki: Työkäytäntöjen kehittäminen Tavoite Oppia menetelmä, jonka avulla työyhteisöt voivat yhdessä kehittää työkäytäntöjään. Milloin työkäytäntöjä kannattaa kehittää? Työkäytäntöjä
Opiskeluhuoltoryhmä. Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus
Opiskeluhuoltoryhmä Kristiina Laitinen Opetushallitus / Yleissivistävä koulutus Opiskeluhuolto on yhteisöllistä työtä ja yksilöllistä tukea Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ehkäisevänä, koko
Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset
Monitoimijainen/monialaisen arvioinnin työrukkasen työskentelyn tulokset Eteneminen kohti yhteistä näkemystä LAPE päivät 5.-6.2.2018 Työ on jatkunut THL aivoriihessä, jossa mukana STM, OKM ja OPH Työrukkasessa
Ei rakennettu yhdessä yössä
1 Ei rakennettu yhdessä yössä muutostyö pitkällä jo ennen sosiaalihuoltolakia: peruspalvelujen resurssien ja osaamisen vahvistaminen sosiaalihuoltolain uudistukseen vastattiin muuttamalla aikuissosiaalityön
Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS
Nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille HENKILÖKUNNAN OPAS Vantaan nivelvaihe peruskoulun päättäville nuorille Peruskoulun päättyminen on tärkeä askel nuoren elämässä. Siirtyminen jatko-opintoihin
Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö. Minna Pietilä
Löydettynä yksin asuvat ikäihmiset ja etsivä vanhustyö Minna Pietilä 8.11.18 MIKSI tehdä etsivää vanhustyötä?! Etsitään ja tuetaan vaikeissa elämäntilanteissa olevia ikäihmisiä, jotka ovat palvelujen
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti
LAPSEN HYVINVOINNIN JA OPPIMISEN ASIALLA Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE lyhyesti Maria Kaisa Aula Eduskunnan tarkastusvaliokunta Hankejohtaja, (STM), @AulaMK #lapemuutos 1 Miksi LAPE 2015
Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla
Pirkanmaan LAPE Pippuri Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma LAPE /STM Erityis- ja vaativan tason palveluiden kehittäminen Pirkanmaalla Kehittäjäryhmä 08.05.2018 Asialistalla 1. Ajankohtaiset terveiset
Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin. Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup
Näkökulmia valtakunnalliseen perhekeskusmalliin Vaikuttavuuden jäljillä seminaari 24.9.2015 Seinäjoki Kehittämispäällikkö Arja Hastrup Lähde: Halme & Kekkonen & Perälä 2012: Perhekeskukset Suomessa. Palvelut,
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos
Satakunnan perhekeskustoimintamalli Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Luonnos 10.10.17 Satakunnan perhekeskus Perhelähtöisesti. Yhteistyössä. Lähellä. Verkostomainen palvelukokonaisuus Kokoaa yhteen
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa
Perhesosiaalityö varhaisen tuen palveluissa Lastensuojelun ja perhetyön kehittäminen Kokkolassa Mistä lähdettiin liikkeelle, mikä tarve? Yhteistyön puuttuminen Lastensuojelun vetäytyminen Laki Tutkimuksia
Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä
TULOHAASTATTELU Nimi Nuoren nro Haastattelun suorittaja (1.kerta) Päivä Haastattelun suorittaja (2.kerta) Päivä Tulohaastattelun tarkoituksena on nuoren mielipiteiden kuuleminen ja nuoren tilanteen laajempi
Työryhmäkysymykset THL
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 4. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa
Työryhmäkysymykset THL
Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Systeeminen lastensuojelun toimintamalli Lappi ja Pohjois-Pohjanmaa / POSKE Yhteiskehittämispäivien ryhmätyöt RYHMÄ 2. Työryhmäkysymykset Miten hyvin mallinnuksessa
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi. Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena
LAPE-teesien taustamateriaali yhdyspintatyön varmistamiseksi Varhaiskasvatus, koulu ja oppilaitos lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukena Sivistystoimi kunta-maakunta -yhteistyössä Kunnat vastaavat jatkossakin
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa. Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto
Ohjaamotoiminta Keski-Suomessa Emmi Lahti Ohjaamokoordinaattori Keski-Suomen TE-toimisto Ohjaamo yksi ovi moniin palveluihin Alle 30-vuotiaille nuorille tarkoitettu henkilökohtaisen neuvonnan, ohjauksen
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma
PIEKSÄMÄEN KAUPUNKI Ryhmäperhepäiväkoti Pikku-Peippo Varhaiskasvatussuunnitelma SISÄLLYSLUETTELO Ryhmiksen toiminta-ajatus 1. Kasvatuspäämäärät ja tavoitteet 1.1 Arvoperusta 1.2 Hyvinvoiva lapsi 1.3 Päivähoidon
EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT
EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON KURAATTORI- JA PSYKOLOGIPALVELUT EURAN KUNNAN OPISKELUHUOLLON PSYKOLOGI- JA KURAATTORIPALVELUT Psykologi- ja kuraattoripalveluilla tarkoitetaan opiskeluhuollon psykologin ja
Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke. Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015
Mielen avain, Siuntio Vivo-Hanke Toimintasuunnitelma 1.9.2013-31.4.2015 Anita Dufholm Hankekoordinaattori 2013 2 1. Hankkeen tilannekatsaus KASTE II-JATKOHANKE, Sosiaali- ja terveysministeriön myöntämä
Ohjelma. 0 Alustus LiVo hankkeesta sosiaaliohjauksen
Foorumin tavoitteet, osallistujat ja kohderyhmä 0 Foorumiin kutsuttiin sosiaaliohjaajia ja kaikkia sosiaaliohjauksen kehittämisestä kiinnostuneita, myös kouluttajia. 0 Kutsun mukaan tavoitteena oli kokoontua
Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena. Toivosta turvaa hanke
Kokemusasiantuntijat lapsiperheiden tukena Toivosta turvaa hanke 2017-2020 Toivosta turvaa hanke (2017-2020) Mielenterveysomaiset Pirkanmaa FinFami ry:n ja Tampereen kaupungin mielenterveys- ja päihdepalveluiden
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA
HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä
Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä
Työhyvinvointikyselyn tulosten käsittely ja hyvinvointisuunnitelman laatiminen työyksikön hyvinvointipajassa Esimiehen opas erityisesti vuorotyötä tekevissä yksiköissä Lapin sairaanhoitopiirin työhyvinvointisyke
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa?
Miten kuuluu ihmisen ääni yhteiskunnan muutoksessa? Keski Suomen järjestöjen maakuntafoorumi Jyväskylä 26.10.2015 Ritva Pihlaja, erityisasiantuntija Elämme isojen ja hämmentävien muutosten aikaa 1 Monet
Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015
Startti parempaan elämään Juurruttamishanke VAIKUTTAMISEN ABC Syksy 2015 Miksi starttivalmennusta tarvitaan? Näkökulmia starttivalmennuksen näkyväksi tekemiseen? Ulla Mänttäri-Tikka, toiminnanjohtaja,