Uudet tehtävät vaativat. uudistumaan T O U K O K U U TUKES-katsaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uudet tehtävät vaativat. uudistumaan T O U K O K U U TUKES-katsaus"

Transkriptio

1 T O U K O K U U TUKES-katsaus Uudet tehtävät vaativat on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista asioista. Turvatekniikan keskus (TUKES) on kauppa- ja teollisuusministeriön alainen viranomainen ja asiantuntija, jonka toimialoja ovat mm. kemikaali-, paineastia- ja sähköturvallisuus sekä mittaamisvälineet ja jalometallituotteet. uudistumaan TUKESin toimialoilla muutokset seuraavat toisiaan tiiviissä tahdissa. Viime vuonna laajennettiin muun muassa teknisen tarkastustoiminnan kilpailua ja samalla terävöitettiin TUKESin roolia tarkastuslaitosten hyväksyjänä ja valvojana. Jalometalliasetuksen muutos selkeytti TUKESin tehtäviä alan viranomaisvalvonnassa. TUKES sai myös uusia tehtäviä energiamerkintöjen ja -tehokkuuden valvojana. Toimintakentän muutokset jatkuvat tänä vuonna. Vaarallisten kemikaalien teolliseen käsittelyyn saatiin jo helmikuussa uudet säädökset ja seuraavaksi on vuorossa paineastioiden lainsäädäntö. Pelastustoimen uudet lait tulevat voimaan syksyllä tuoden tehtäviä TUKESille. Euroopan tasolla valmistellaan muun muassa mittauslaitedirektiiviä, jolla myös tulee olemaan laajoja vaikutuksia Suomessa. Jotta uusiin haasteisiin ja tehtäviin pystytään vastaamaan, on TUKES tämän vuoden alusta muuttanut organisaatiotaan. Entisestä teknologiapohjaisesta yksikköjaosta on siirrytty toimintakohteita ja asiakkaita paremmin huomioon ottavaan organisaatioon. Toiminnasta huolehtivat laitosvalvonta- ja tuotevalvontayksiköt apunaan tuki- ja kehitysyksikkö. Uudesta organisaatiosta tarkemmin tämän TUKESkatsauksen sivulla 6. Haluamme, että TUKES kykenee jatkossakin toimimaan ennakoivasti, asiantuntevasti ja tehokkaasti: koko yhteiskunnan parasta ajatellen. Olemme TUKESissa yhä laajemmin käyttäneet toiminnoissamme hankkeita, joilla voidaan seurata toimintaympäristömme kehitystä ja myös vaikuttaa siihen. Hankkeissa saamme yhdistettyä oman ja sidosryhmiemme asiantuntemuksen, jolloin päästään usein parhaiten lopulliseen tavoitteeseen eli teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden edistämiseen. Ylijohtaja Seppo Tuominen TUKES-katsauksen lomakkeella voit tilata TUKESin esitteitä ja julkaisuja. TUKES-katsaus ilmestyy kaksi kertaa vuodessa. Tutustu myös TUKESin internetpalveluun, Julkaisija: Turvatekniikan keskus PL 123, Helsinki Puhelin (09) Faksi (09) Internet: Sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fi Päätoimittaja: Seppo Tuominen Toimitussihteeri: Willy Toiviainen Taitto: MacAD Oy Paino: Libris Oy Helsinki 1999 ISSN

2 2 Katsaus TUKESin toimintaan 1998 Toimialojen valvonta Kemikaaliturvallisuus Laitosturvallisuutta valvottiin käsittelemällä lupia ja ilmoituksia sekä tekemällä tarkastuksia mm. vaarallisia kemikaaleja sekä kaasua käyttävissä laitoksissa. Lisäksi erityisten valvontahankkeiden kohteina olivat pintakäsittelylaitokset, kemikaalien täyttö- ja tyhjennyspaikat, maakaasukohteet, kemikaalisäiliöiden valmistajat sekä räjähdevarastot. Havaitut puutteet olivat lähinnä hallinnollisia ja liittyivät lupiin ja vastuuhenkilöihin. Täyttö- ja tyhjennyspaikkojen osalta parannuksia tarvittaisiin esimerkiksi vuotojen keräilyssä ja liikennejärjestelyissä. Vaikka laitosten turvallisuustasossa ei yleensä ollut merkittäviä teknisiä ongelmia, sattui kesällä Valkeakoskella vakava rikkihiilivaraston räjähdys aiheuttaen huomattavia omaisuusvahinkoja. TUKESin tutkijaryhmä selvitti tapauksen kulun ja syyt sekä laati toimenpidesuositukset. Tuotepuolella tarkastusten kohteina olivat lähinnä räjähteet, lämminilmakehittimet, kaasulaitteet sekä vaarallisten aineiden kuljetuspakkausten valmistajat ja maahantuojat. Ilotulitteiden osalta havaittiin edelleen parannettavaa merkinnöissä sekä maahantuojien laadunvalvonnassa. Myös lämminilmakehittimien joukosta löytyi turvallisuuspuutteita, jotka vaativat TUKESilta toimenpiteitä. Kemikaaliturvallisuuden valvonnan toimenpiteitä 1998: Luvat ja ilmoitukset 521 Pätevyysarvioinnit 1110 Siirtotodistukset 191 Käyttöönotto- ja määräaikaistarkastukset 362 Valvontatarkastukset 161 Tuotehyväksynnät 174 Valvontakohteina mm vaarallisia kemikaaleja käsittelevää laitosta ja varastoa, 1250 öljylämmityslaitteistojen asennusliikettä, 100 öljysäiliöiden tarkastusliikettä, 200 nestekaasukohdetta, 100 maakaasukohdetta, 600 kaasuasennusliikettä, 300 räjähdevarastoa ja 8 -tehdasta, 45 kaivosta, 25 maakaasutarkastajaa. Paineastiaturvallisuus Paineastiavalvontaa tehtiin lupahakemuksia käsittelemällä, valvontakäynneillä sekä rekisteritietojen perusteella. Tuotevalvontaa tehtiin lisäksi ostamalla ja testauttamalla tuotteita. Kohteiden turvallisuustaso pysyi ennallaan. Merkittäviä onnettomuuksia ei sattunut. Paineastioille tehtävien määräaikaistarkastusten valvonnassa hyödynnetään valmistumassa olevaa paineastiarekisteriä. Vuoden 1998 loppupuolella tehdyn atk-testauksen perusteella jouduttiin jo monelle rekisterissä olevalle asiakkaalle antamaan palautetta pahoin myöhässä olevista määräaikaistarkastuksista. Tuotevalvonnassa todettiin yksinkertaisten painesäiliöiden ja käsisammuttimien osalta toiminnan olevan pääosin säädösten mukaista. Aerosolien kohdalla tilanne oli myös pääosin kunnossa, vaikka yksi aerosolityyppi asetettiin myyntikieltoon useiden räjähdysten takia. Kattiloiden hyötysuhdemerkintöjen valvonta aloitettiin ja tilanne säädösten noudattamisessa todettiin hyväksi. Paineastiaturvallisuuden valvonta 1998: Laitosvalvontakäynnit 90 Tuotevalvontakäynnit 46 Luvat ja hyväksynnät 137 Valvontakohteina mm. kaksi tarkastuslaitosta, 80 testauslaitosta, 400 paineastiavalmistajaa, 200 yritystä, joissa hyväksytyt tarkastajat, 30 materiaalien tukkumyyjää, 9000 rekisteröitävien paineastioiden omistajaa, 80 kuljetettavien kaasusäiliöiden tarkastuspaikkaa ja 250 täyttölaitosta, 350 käsisammuttimien huoltoliikettä. Sähköturvallisuus Sähköturvallisuuteen liittyvät uudet menettelyt ovat valvontatulosten perusteella vakiintuneet varsin hyvin sähköalalla. Myös TUKESin teettämät kyselytutkimukset osoittavat uusien säädösten olevan hyvin ammattilaisten tiedossa. Sähköurakoinnin kenttävalvonnassa havaittiin, että käyttöönottotarkastusten suorittaminen on parantunut selvästi edellisestä vuodesta ja vakavat sähköturvallisuuden laiminlyönnit olivat harvinaisia. Sähkölaitteistojen osalta sen sijaan todettiin huolto- ja kunnossapitoohjelmien puuttumisen olevan edelleen aivan liian yleistä, joskin tilanne on korjaantumassa. Kaupallinen sähkötarkastustoiminta toimi hyvin ja puutteita havaittiin vain joissain yksittäistapauksissa. Sähkötuotteiden markkinavalvonnassa tehtiin lähes 2200 valvontakäyntiä ja turvallisuustilanne on pysynyt entisellään. Muutamia kymmeniä vakavia puutteita löytyi viimekin vuonna markkinoilla olevista tuotetyypeistä. Vaaralliset tapaukset johtivat myyntikieltoon tai palautusmenettelyyn. Uutena tehtävänä aloitettiin energiamerkintöjen markkinavalvonta. Sähkötapaturmien määrä pysyi edellisvuosien tasolla. Vuoden aikana sattui neljä kuolemaan johtanutta onnettomuutta, joista kolme sähköiskua sekä yksi hissionnettomuus (vammaisnostin). Sähköturvallisuuden valvonta 1998: Valvontakäynnit Sähkölaitteistojen rakentaminen 182 Sähkölaitteistojen käyttö ja kunnossapito 267 Hissit (käyttö, kunnossapito ja asentaminen) 128 Sähköurakoitsijat 311 Hissiurakoitsijat 31 Tarkastajat ja valtuutetut laitokset 35 Sähkötuotteiden myynti, maahantuonti, valmistus 2198 Selvityspyynnöt (urakointi ja laitteistot) 41 Rekisteröidyt ilmoitukset Sähkölaitteistoilmoitukset 511 Tarkastusilmoitukset 175 Urakoitsijailmoitukset 820 Valvontakohteina mm käytönjohtajaa edellyttävää sähkölaitteistoa, kaksi miljoonaa pienlaitteistoa, hissiä, sähköurakoitsijaa, 400 hissiurakoitsijaa, 101 valtuutettua tarkastajaa, kuusi valtuutettua tarkastuslaitosta. Mittaamisvälineet ja jalometallituotteet Mittaamisvälineitä, kuten vaakoja, nestemittareita, alkoholimittareita jne. tarkastettiin koko maassa yhteensä lähes Tarkastuksia tekivät TUKES ja lääninhallitukset. Useimpien mittauslaitteiden osalta määräystenvastaisten osuus on pysynyt suunnilleen edellisvuoden tasolla. Selvä parannus on tapahtunut voiteluöljymittareissa, jotka ovat usein olleet määräystenvastaisia ja tarkastamattomia. Voiteluöljymittareihin kohdistettiin erityinen valvontahanke. Jalometallialan asetusuudistus tuli voimaan kesäkuun alusta. Muutoksen jälkeen myyvien liikkeiden ei ole tarvinnut tehdä TUKESiin ilmoitusta toiminnastaan. Uudistus helpotti valmistavien ja maahantuovien yritysten perustamista, kun yrityk-

3 siltä ei lakisääteisesti vaadita alan tuntemusta. Uudistuksen vaikutus näkyi uusien yritysten rekisteröinti-ilmoitusten määrän kasvuna. Uudistuksen jälkeen rekisteriin on ilmoitettu 67 uutta yritystä ja rekisteröityjen kokonaismäärä vuoden lopussa oli 632. Jalometallialan yrityksiin ja myyntinäyttelyihin tehtiin noin 500 valvontakäyntiä. Tuotteiden leimauksissa havaittiin yllättävän paljon väärinkäytöksiä, yhteensä parikymmentä tapausta. Suurin osa niistä on oletettavasti syntynyt tuotteista otettujen valumuottien yhteydessä. Sen sijaan tuotteiden jalometallipitoisuudessa ei valvonnan yhteydessä havaittu huomautettavaa. Mittaamisvälineiden ja jalometallituotteiden valvonta 1998 Jalometallituotteet/ valvontakäynnit 517 Jalometallituotteet/rekisteri-ilmoitukset 129 Mittalaitteiden tarkastukset/tukes 8017 Mittalaitteiden tarkastukset/ lääninhallitukset Tutkimus ja kehittäminen TUKESissa aloitettiin kertomusvuonna 15 uutta tutkimushanketta ja tutkimuksia valmistui 11. Valmistuneita tutkimushankkeita 1998 Sähkötuotteiden markkinavalvonnan arviointi Kattilalaitosten riskianalyysit Turvallisuuskulttuuri - esiselvitys TUKESin toimialalla sattuneet onnettomuudet TUKESin tietoon tulleet onnettomuus- ja vaaratilanteet 1997 Lakisääteisen mittaustekniikan riskianalyysi mittalaitedirektiivin vaikutuksista Puhelujen laskutusta koskeva kansainvälinen kyselytutkimus Vesimittareiden tarkastustoiminta ja sen kehittäminen Sammuttimien identifiointi osa 2: nestesammuttimet Mittauslaitetoimialan kartoitus TUKESin sisäisiä kehittämishankkeita olivat muun muassa tutkimus- ja kehitystoiminnan strategia, henkilöstön kehittämisstrategia, asiakastarpeet ja -tyytyväisyys sekä toiminnan vaikuttavuutta kuvaavien tunnuslukujen kehittäminen. Viestintä Kemikaaliturvallisuuden mittavimmat tiedotushankkeet olivat kuluttajille suunnatut mediakampanjat nestekaasun turvallisesta käytöstä sekä ilotulitteiden vaaroista. Ammattilaisviestintään kuului mm. kirjapainoille suunnattu opas kemikaalien käsittelystä. Lisäksi aloitettiin Seveso II-direktiivin voimaansaattamiseen liittyvä laaja tiedotushanke. Paineastiaturvallisuuden viestinnässä kohderyhmänä olivat pääasiassa ammattilaiset ja sisältö painottui paineastialainsäädännön uudistuksiin. Vähittäiskauppoja ja kemikalioita varten laadittiin esite aerosoleista. Sähköturvallisuuden viestinnässä toteutettiin kodin sähköturvallisuuskampanja, joka sisälsi mm. Kodin sähköturvallisuusoppaan sekä siihen liittyvän ilmoituskampanjan. Ammattilaisviestinnän kohteena olivat sähköalan lisäksi erityisryhminä mm. koneyrittäjät sekä palo- ja pelastusalan ammattilaiset, joille kohdennettiin viestintäkampanjat laajoine tiedotusmateriaaleineen. Koulujen käyttöön tehtiin sähköturvallisuusvideo. Hissiturvallisuudesta toteutettiin kampanja hissien haltijoille. Jalometalliasetuksen muutoksesta laadittiin viestintämateriaalia ja tiedotettiin laajasti erityisesti jalometallialalle. Kansainvälinen toiminta TUKESin kansainvälinen toiminta painottui yhteistyöhön EU-maiden ja Pohjoismaiden organisaatioiden kanssa. Yhteistyötä on kaikilla TUKESin toimialoilla niin toimivaltaisten viranomaisten välillä kuin EU:n komission yhteistyöryhmissä. Kemikaali- ja paineastiaturvallisuuden toimialoilla ajankohtaisia olivat erityisesti uusien direktiivien voimaantuloon ja soveltamiseen liittyvät kysymykset. TUKES järjesti toukokuussa jalometallialan kansainvälisen konvention kokouksen (ns. CCM-kokous), joka keräsi 55 osallistujaa 22 maasta. Pohjoismaisista yhteistyökokouksista TUKESin järjestettävänä olivat NORDEX (palo- ja räjähdysvaaralliset kemikaalit), SAMGAS (kaasu) sekä Nordjust (lakisääteinen mittaustekniikka). Lisäksi TUKES järjesti mittalaitedirektiivin kehittämiseen liittyen EU-maiden kokouksen sähkötehon mittaamisen vaatimuksista. Loppuvuodesta 1998 aloitettiin myös uusi yhteistyöprojekti Viron teknillisen tarkastustoiminnan kehittämiseksi. Tietojenvaihtoa ja koulutusta sisältävä hanke jatkuu vuonna 1999 ja sen tavoitteena on auttaa virolaisen järjestelmän uusimista siten, että tarkastustoiminta vastaisi EU:n edellyttämiä toimintatapoja. Henkilöstö TUKESin käytössä oli vuonna 1998 yhteensä 106 henkilötyövuotta. Määrä kasvoi kuudella henkilöllä edellisvuoteen verrattuna. TUKESissa otettiin kertomusvuonna käyttöön uusi tehtävän vaativuuteen ja henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuva palkkausjärjestelmä. Henkilöstön ammattitaidon ja kehityskyvyn ylläpitämistä tuettiin mm. laatimalla henkilöstön kehittämisstrategia. Henkilöstö toimialoittain kemikaaliturvallisuus paineastiaturvallisuus sähköturvallisuus mittaamisvälineet ja jalometallituotteet 7 8 hallinto yhteensä Talous Menot tulosalueittain 1998 (yht. 49 milj.mk) Valvonta 25,7 Mmk Kehittäminen ja tutkimus 11,6 Mmk Tietopalvelu 11,7 Mmk Menot toimialoittain 1998 (yht. 49 milj.mk) Kemikaaliturvallisuus 11,9 Mmk Paineastiaturvallisuus 4,0 Mmk Sähköturvallisuus 17,5 Mmk Mittaamisvälineet ja jalometallituotteet 3,8 Mmk Hallinto ja yhteiset 11,8 Mmk Tulot tulolajeittain 1998 (yht. 7,7 milj.mk) Luvat ja hyväksymiset 3,0 Mmk Tarkastukset 0,8 Mmk Tutkinnot ja kokeet 0,9 Mmk Muut suoritteet 0,7 Mmk MIKESin hallintopalvelut 0,7 Mmk Sähköturvallisuuslain mukaiset korvaukset 1,5 Mmk Muut tulot 0,1 Mmk 3

4 4 Laitosvalvonta Uudet kemikaalisäädökset voimaan Vaarallisten kemikaalien käsittelyä koskevat säädökset muuttuivat helmikuun 1999 alussa. Asetus vaarallisten kemikaalien teollisesta käsittelystä ja varastoinnista (59/1999) uusittiin. Myös kemikaalilakiin sekä nestekaasu-, maakaasu-, räjähde- ja öljylämmitysasetuksiin on tehty muutoksia. Lupahakemukset ja muutosilmoitukset tehdään ja käsitellään nyt uusien menettelyjen mukaan. Erityisesti laajamittaista toimintaa koskevat lupa- ja ilmoituskynnykset ovat nousseet eikä pieniin muutoksiin välttämättä tarvita viranomaisen käyttöönottotarkastuksia. Turvallisuuden hallinnassa korostuukin nyt entistä enemmän toiminnanharjoittajan oma vastuu. TUKES aloittaa uudentyyppiset määräaikaistarkastukset laajamittaista toimintaa harjoittaviin tuotantolaitoksiin kevään 1999 aikana. Tarkastuksissa käydään läpi teknisten asioiden lisäksi laitoksen turvallisuusjohtamisjärjestelmää. Uusia velvoitteita monille yrityksille ovat esimerkiksi turvallisuusselvityksen tekeminen, turvallisuustoiminnan periaatteiden selvittäminen sekä sisäisen pelastussuunnitelman laatiminen. TUKES valmistelee asiakirjojen tekemistä koskevia ohjeita. Leena Ahonen, puh (09) Uudet paineastiasäädökset tulossa EU:n painelaitedirektiivi tulee osaksi kansallista lainsäädäntöä tänä vuonna. Painelaitelaki ja KTM:n päätös painelaitteista alkavat olla lähes lopullisessa muodossaan. Ne julkaistaneen alkukesästä ja tulevat voimaan Uusi lainsäädäntö sisältää täysin uudet menettelyt painelaitteiden suunnittelulle, valmistukselle ja ennen käyttöönottoa tehtäville tarkastuksille. Valmistajalla on mahdollisuus hyödyntää laatujärjestelmää ja korvata sen avulla kolmannen osapuolen tarkastuksia. Tarkastuslaitosten rooli säilyy pääosin nykyisenlaisena. Tietyt tärkeät toimenpiteet on jatkossakin teetettävä riippumattomalla tarkastuslaitoksella. Markkinoille saatettavassa painelaitteessa on useimmissa tapauksissa oltava CE-merkintä, jolla valmistaja vakuuttaa sen täyttävän direktiivin vaatimukset. Painelaitteiden varusteet ovat uusi tuoteryhmä, jolle asetetaan yksityiskohtaiset vaatimukset. Uusien painelaitteiden valmistuksessa voidaan soveltaa nykyisiä menettelyjä saakka. Asennus- ja korjaustyöhön tulee kokonaan uudet säännökset. Työssä on noudatettava painelaitedirektiivistä peräisin olevia moduuleja ja niiden valinta riippuu kohteen rekisteröitävyydestä. Vaaran arviointi on tehtävä kattilalaitokselle, jossa on rekisteröitävä yli 5 MW höyry- tai kuumaöljykattila tai rekisteröitävä yli 15 MW kuumavesikattila. Arviointi tehdään myös kaikille maan alle sijoitetuille kattilalaitoksille. Kattilalaitosten jatkuvaan ja jaksottaiseen valvontaan tulee muutoksia, mm. tehorajat nousevat. Erkki Ahola, puh. (09) erkki.ahola@tukes.fi Painelaitesäädöksille soveltamisohjeita EU:n komission työryhmä on valmistellut painelaitedirektiiville useita soveltamisohjeita. Työn alla on vielä monia sellaisia kysymyksiä, joihin direktiivi ei anna yksiselitteistä toimintamallia. Direktiiviä ei sovelleta painelaitteiden ja laitekokonaisuuksien muutos- ja korjaustöihin, ellei kyseessä ole painelaitteen korvaaminen uudella tai merkittävä muuttaminen. Uuden putkiston, kattilan tai muun painelaitteen tai laitekokonaisuuden rakentaminen sijoituspaikalleen kuuluu direktiivin soveltamisalaan. Jos se tehdään käyttäjän vastuulla ja kyseessä on muu kuin kattila, direktiiviä ei yleensä sovelleta. Säädösten soveltamista käsisammuttimiin, painemittareihin, tyhjöeristeen kuoreen, hermeettiseen kompressoriin ja lämmönvaihtimiin on käsitelty omissa ohjeissaan. Lisäksi on kerrottu tarkemmin mikä on paineenalainen lisälaite, mistä nimellismitta DN mitataan ja mitä tarkoittaa hyvä konepajakäytäntö. Muutama soveltamisohje käsittelee ilmoitetun laitoksen tehtäviä. Ilmoitetun laitoksen on esimerkiksi hyväksyttävä toisen laitoksen antamat menetelmien hyväksymiset. Eräässä ohjeessa todetaan myös, että ilmoitettu laitos saa delegoida menetelmien pätevöintiin liittyvien hitsauskokeiden ja testausten valvontaa yrityksen pätevälle henkilöstölle. Lisäksi työn alla on useita muitakin tärkeitä soveltamisohjeita, esimerkiksi käyttäjän vastuulla tehtävien putkistojen kokoamisesta, komponenttien (laippa, ruuvi jne) vaatimustenmukaisuudesta ja painelaitteen mukana toimitettavista asiakirjoista. Komissio on valmistellut yleisopasta uusien direktiivien tueksi. Tässä "Blue guidessa" esitetyt asiat ovat sovellettavissa myös painelaitedirektiiviin. Erkki Ahola, puh. (09) erkki.ahola@tukes.fi Sähkölaitekorjaajien oikeudet yleensä kunnossa Turvatekniikan keskus (TUKES) on selvittänyt sähkölaitekorjaajien keskuudessa ilman sähkötyöoikeuksia toimivien määriä. Oikeudeton toiminta osoittautui melko harvinaiseksi. Vain 28 toiminnanharjoittajalta jouduttiin kieltämään sähkötöiden tekeminen, kun kohdejoukkoon kuului 2500 laitekorjaajaa. Valvonta kohdistui etenkin televisiohuoltoliikkeisiin, kodinkoneiden huoltoliikkeisiin, kylmäja jäähdytyskoneiden asennus- ja huoltoliikkeisiin, sähkökonekorjaamoihin ja konttorikonekorjaamoihin. Sähkölaitteiden korjaustöitä saavat tehdä vain TUKESille rekisteri-ilmoituksen tehneet sähköurakoitsijat, joilla on palveluksessaan turvallisuudesta vastaava sähkötöiden johtaja. Sähkötöiden johtajalta edellytetään mm. hyväksytysti suoritettu sähköturvallisuustutkinto. Asko Saarela, puh. (09) asko.saarela@tukes.fi

5 Tuotevalvonta Sähkölaitteissa esiintyy yhä turvallisuuspuutteita TUKES löysi viime vuonna markkinoilta noin 700 turvallisuudeltaan puutteellista sähkötuotetyyppiä. Vakavia puutteita oli 35 tuotetyypissä. Kaikkiaan markkinoilla on melkein satatuhatta erilaista sähkölaite- ja -tarviketyyppiä, jotka yleisesti ottaen täyttävät hyvin turvallisuusvaatimukset. TUKESin tarkastajat tekivät viime vuonna yli 2000 valvontakäyntiä vähittäismyyntiliikkeisiin sekä valmistajien ja maahantuojien luo. Vakavien turvallisuuspuutteiden määrä laski edellisvuodesta, mutta pidemmällä aikavälillä taso on pysynyt ennallaan. Markkinoilta löydetään joka vuosi muutama kymmenen vaarallista tuotetyyppiä. Vakavimpia turvallisuuspuutteita löytyi 1998 esim. valaisimista, jatkojohdoista ja lämpölaitteista. Reijo Mattinen, puh. (09) Energiamerkinnöissä parannettavaa TUKES on selvittänyt energiamerkin esilläoloa kodinkonemyymälöissä. Energiamerkkejä pidettiin selvityksen perusteella melko huonosti näkyvillä. Kolmannes myymälöistä oli sellaisia, joissa yksikään laite ei ollut oikein merkitty. Puolessa myymälöistä merkki oli esillä alle 20 prosentissa laitteista. Vain viidesosa liikkeistä piti energiamerkit hyvin esillä. Näissä myymälöissä merkit oli kiinnitetty valtaosaan laitteista. TUKESin selvityksessä tarkastettiin lähes 1500 laitetta 37 myymälässä. Energiamerkki on nykyisin pakollinen kylmälaitteissa, pyykinpesukoneissa, kuivausrummuissa ja kuivaavissa pesukoneissa. Merkin on oltava kuluttajien nähtävillä myytävien laitteiden mallikappaleissa. Astianpesukoneisiin merkit ovat tulossa elokuun 1999 alusta. Myös kotitalouslampuille valmistellaan energiamerkintää. Reijo Mattinen, puh. (09) Käsisammutinmääräykset muuttuvat Käsisammuttimista annettu sisäasiainministeriön määräys muuttuu tulevan pelastustoimen laitelain myötä. Aiemman tyyppihyväksynnän sijasta valmistajan tai maahantuojan on jatkossa itse osoitettava, että tuote täyttää määräyksen vaatimukset. Sellaisia käsisammuttimia, joiden hyväksynnän voimassaoloaikaa on erikseen jatkettu, saa myydä saakka. Edellytyksenä on, että ne on valmistettu ja maahantuotu viime vuoden loppuun mennessä. Lisäksi on muutamia ennen EN 3-standardisarjan käyttöönottoa hyväksyttyjä malleja, joiden tyyppihyväksynnän voimassaoloaika jatkuu jälkeenkin. Käytössä olevia hyväksyttyjä käsisammuttimia voidaan edelleen käyttää ellei valvonnasta johtuen toisin määrätä. Risto Raitio, puh. (09) Uusi opas jalometalliesineiden ostajille TUKES on julkaissut uuden opaskirjasen jalometallituotteita ostaville kuluttajille. Oppaassa kerrotaan mitä Suomessa myytäviltä kulta-, hopea- ja platinaesineiltä vaaditaan ja mitä erilaiset leimat tuotteissa tarkoittavat. Siinä esitellään myös mm. erilaisia materiaaleja ja kultasepäntekniikoita ja annetaan korujen ja käyttöesineiden hoito-ohjeita. "Kullan arvoista tietoa" -oppaan voi tilata maksullisesta palvelunumerosta Puhelun hinta on 20 mk + paikallispuhelumaksu ja se sisältää kaikki tilaus- ja postituskulut. Opas lähetetään postissa tilaajan ilmoittamaan osoitteeseen. Teija Rantanen, puh. (09) teija.rantanen@tukes.fi Mittauslaitedirektiivi valmisteilla Ehdotus eurooppalaisesta mittauslaitteita koskevasta direktiivistä (MID) etenee kevään 1999 aikana. Useita vuosia tekeillä ollut direktiiviehdotus on käännetty kansallisille kielille. Mittauslaitedirektiivin ehdotus on varsin mittava ja tekninen, joten direktiivin käsittelyaikakin ministerineuvostossa tullee kestämään pari vuotta. Mittauslaitedirektiiviehdotus on saatavissa TUKESista sekä suomeksi että englanniksi. Marja-Leena Junttila, puh. (09) ml.junttila@tukes.fi 5

6 TUKESilla uusi organisaatio TUKESIN ORGANISAATIO Ylijohtaja Seppo Tuominen TUKES on vuoden 1999 alusta organisoitu uudella tavalla. Uudessa organisaatiossa on kolme yksikköä. Tuotevalvontayksikkö ja laitosvalvontayksikkö huolehtivat teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden valvonnasta, viestinnästä sekä kehittämisestä omilla toimintalohkoillaan. Tuki- ja kehitysyksikkö jatkaa entisen hallintoyksikön tehtäviä. Näitä ovat esimerkiksi laatu- ja kehittämistehtävät, viestintä, tietohallinto, taloushallinto sekä muut tukipalvelut. TUKESin entinen henkilökunta jatkaa uudessa organisaatiossa pääosin aiempien tehtäviensä parissa. Tuotevalvonta Laitosvalvonta Tuki- ja kehityspalvelut Johtaja Veli-Pekka Nurmi Johtaja Heikki Salonen Johtaja Juha Karjalainen Tuotteet ja mittaamistoiminta mm. sähkölaitteet sähkötarvikkeet yksinkertaiset paineastiat painelaitteet aerosolit käsisammuttimet pelastustoimen laitteet kaasulaitteet kemikaalisäiliöt räjähteet vaarallisten aineiden kuljetus jalometallituotteet mittaamisvälineet ja mittaamistoiminta Laitokset, laitteistot ja tekniset palvelut, mm. kemikaalien käsittely ja varastointi nestekaasulaitokset öljylämmityslaitokset räjähdetehtaat ja -varastot kaivokset sähkölaitteistot hissit sähkö- ja hissiurakointi paloilmoitinlaitteistot öljylämmitys- ja kaasuasennusliikkeet paineastiat käytössä maakaasukohteet tarkastuslaitokset ja tarkastajat kehitys ja tutkimus viestintä ja tietopalvelut talous ja toiminnansuunnittelu tietohallinto henkilöstö oikeudelliset asiat muu hallinto Willy Toiviainen, puh. (09) Pelastustoimen uusi lainsäädäntö tuo uusia tehtäviä TUKESille Pelastustoimen laitteita koskeva uusi laki tulee voimaan syyskuun alusta Samalla muutetaan laitteita ja tuotteita koskevia sisäasiainministeriön määräyksiä ja ohjeita. Uudistus tuo tehtäviä myös TUKESille. TUKESin valvonnan piiriin tulevat esimerkiksi palovaroittimet, paloilmoitinjärjestelmät, automaattiset sammutusjärjestelmät, tulisijat sekä sammutus- ja pelastuskalustot. Käsisammuttimet ja lämminilmakehittimet ovat jo aiemminkin olleet TUKESin valvonnassa. Pelastustoimen tuotteissa ei enää vaadita viranomaisen ennakkohyväksyntää. Sen sijaan valmistajien ja maahantuojien on jatkossa osoitettava tuotteensa vaatimustenmukaisiksi. Tätä täydennetään TUKESin markkinavalvonnalla. Paloilmoitinlaitteistojen asennuksessa ja huollossa siirrytään sähkötöissä noudatettuun käytäntöön. Työn luotettavuus pyritään varmistamaan suunnittelu-, asennus- ja huoltotöitä tekevien rekisteröinnillä ja pätevyysvaatimuksilla. TUKES tulee valvomaan asennus- ja huoltoliikkeiden toimintaa. Laitteistojen tarkastustoiminta avautuu kilpailulle. TUKES hyväksyy jatkossa myös alan tarkastuslaitokset. Veli-Pekka Nurmi, puh. (09)

7 TUKES-julkaisuja 3/99 Painelaitedirektiivi ja sen soveltamisohjeet 2/99 Energiamerkintöjen käyttö ja luotettavuus 1/99 Jalometallialan lainsäädännön kehittämismahdollisuudet 7/98 Lakisääteisen mittaustekniikan riskianalyysi mittalaitedirektiivin vaikutuksista 6/98 TUKESin tietoon tulleet onnettomuus- ja vaaratilanteet /98 TUKESin toimialalla sattuneet onnettomuudet 3/98 Turvallisuuskulttuuri - mitä se on? 2/98 Kattilalaitosten riskianalyysit 1/98 Sähkötuotteiden markkinavalvonnan arviointi 7/97 Palonsyyntutkinta ja sähköpalot 6/97 Luettelo yleisimmistä palavista nesteistä (maksullinen, tilaukset Edita Oy, puh. (09) ) 5/97 Kaivostapaturmat Suomessa /97 Sähköpalojen henkilö- ja omaisuusvahingot 2/97 Paineastiat - turvallisuus ja tutkimusten kohdentuminen 1/97 Turvallisuusautomaation tarkastus Esitteitä Yleiset Turvatekniikan keskus Säkerhetsteknikcentralen Safety Technology Authority Markkinavalvonta Suomessa Market Control in Finland Kemikaaliturvallisuus Vaaralliset kemikaalit teollisuudessa Käytä nestekaasua oikein! Använd flytgas rätt! Kaasulaitteistot ajoneuvoissa Vaaralliset kemikaalit kirjapainossa Muista maakaasulinja! Ohjeita maakaasulinjalla työskenteleville Paineastiaturvallisuus Paineastiaturvallisuus Turvallinen aerosoli Trygga aerosoler Sähköturvallisuus Sähköisissä merkeissä. Opas vähittäismyyjille ja maahantuojille Sähköasennusten määräaikaistarkastukset Virtaa ja jännitettä pelastusalalle (maksullinen, 54,- +alv) Kodin Sähköturvallisuusopas (tilaus numerosta , 20,-/puhelu +ppm) Kodin Sähköturvallisuusvinkit Elsäkerhetstips för hemmet Turvallisuusviesti Säkerhetsbladet Sähköasennusten ja hissien turvallisuus Sähköä ilmassa Haluatko tilata aineistoa tai antaa palautetta? Faksaa tämä sivu meille TUKESiin numeroon (09) Mittaamisvälineet ja jalometallituotteet Mittaamisvälineet Mätningsredskap Legal Metrology in Finland Jalometallituotteet Ädelmetallprodukter Articles of precious metals CCM-leimat jalometallituotteissa Jalometallialalle uudet pelisäännöt Kullan arvoista tietoa. Kuluttajaopas (tilaukset numerosta ,-/puhelu +ppm) Infolehtiset Alkoholijuomien anniskelu Mittaaminen huoltoasemilla ja autokorjaamoissa Mittaaminen suoramyynnissä Mittaaminen torikaupassa ja siihen verrattavassa kaupassa Vaa at jalometallialan yrityksissä Valmispakkausten tekeminen Voiteluöljy- ja autokemikaalimittarien vakausmääräykset Beredning av färdigförpackningar Mätning i torghandel och med den jämförbar handel Mätning på servicestationer och bilverkstäder Mätning vid direktförsäljning Utskänkning av alkoholdrycker Vågar i ädelmetallbranschens företag TUKES-ohjeet, säädökset, tiedotteet ja muuta hyödyllistä löydät TUKESin internet-sivuilta Käy tutustumassa! Tilaan merkitsemäni julkaisut ja esitteet Haluan mukaan lehden jakelulistalle Osoitteen-/nimenmuutos Palautetta/kysymyksiä TUKESille Nimi Toimipaikka Osoite Puh/fax 7

8 2 PMM Sopimus 00180/604 TUKES PALVELUKSESSASI Ylijohtaja Seppo Tuominen Sihteeri Agneta von Wetter-Rosenthal Johtaja Juha Karjalainen (tuki- ja kehityspalvelut) Tiedotus ja tietopalvelut Viestintäpäällikkö Willy Toiviainen Tiedottaja Paula Kuusio Informaatikko Riitta Viikari Tutkimus- ja kehitys Yli-insinööri Erik Jernström Vaurio- ja onnettomuusseuranta Turvallisuusinsinööri Irmeli Muje Laitosvalvonta faksi Johtaja Heikki Salonen Osastosihteeri Taria Loginov Sähkölaitteistot Yli-insinööri Harri Westerlund Sähköurakointi Ylitarkastaja Asko Saarela Hissit Ylitarkastaja Heikki Viitala Öljy- ja kaasuasennusliikkeet Ylitarkastaja Raimo Reinivuo Vaaralliset kemikaalit Ylitarkastaja Päivi Rantakoski Paineastioiden käyttö, tarkastuslaitokset Toimialajohtaja Erkki Ahola Maakaasukohteet Ylitarkastaja Urho Säkkinen Räjähdetehtaat ja -varastot Ylitarkastaja Tor Erik Ekberg Kaivokset Ylitarkastaja Pekka Heiskanen TUKES TURVATEKNIIKAN KESKUS PL 123, Lönnrotinkatu 37, HELSINKI Puhelin (09) Faksi (09) Internet: Sähköposti: etunimi.sukunimi@tukes.fi Tuotevalvonta faksi Johtaja Veli-Pekka Nurmi Osastosihteeri Monica Lönnfors Sähkötuotteet Yli-insinööri Reijo Mattinen Mittaamisvälineet ja jalometallituotteet Yli-insinööri Tuomo Valkeapää Vaarallisten aineiden kuljetuspakkaukset ja säiliöt Ylitarkastaja Harri Roudasmaa Kaasulaitteet Turvallisuusinsinööri Seppo Huttunen Räjähteet Turvallisuusinsinööri Timo Kukkola Painelaitteet, aerosolit Turvallisuusinsinööri Pertti Haakana Käsisammuttimet, pelastustoimen laitteet Ylitarkastaja Risto Raitio Sähkön paloturvallisuus Turvallisuusinsinööri Veli-Matti Sääskilahti

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 016 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o Asetus. N:o paineastia-asetuksen muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o Asetus. N:o paineastia-asetuksen muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 1997 Julkaistu Helsingissä 11 päivänä joulukuuta 1997 N:o 1091 1101 SISÄLLYS N:o Sivu 1091 Asetus paineastia-asetuksen muuttamisesta... 3975 1092 Asetus maakaasuasetuksen muuttamisesta...

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2009

Toimialan onnettomuudet 2009 Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp.

Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi. HE 117/2016 vp. Eduskunta Talousvaliokunta 15.9.2016 Hallituksen esitys eduskunnalle painelaitelaiksi HE 117/2016 vp. Sami Teräväinen hallitussihteeri, TEM Nykytilanne VOIMASSA OLEVA LAINSÄÄDÄNTÖ 1) Painelaitelaki (869/1999)

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011. Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Hannu Nuolivirta 21.10.2011 Pelastustoimen ajankohtaispäivät 8-9. 11.2011 Painelaitteita koskevien säädösten vaikutus sammutuslaitteistoihin 21.10.2011 Hannu Nuolivirta

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2012 Osa 3 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Jari Tuomi 11.5.2011 Sähkötuotteiden markkinavalvonta Suomessa Sisältö - YLEISTÄ TUKESISTA - MARKKINAVALVONTA - TUKESIN SÄHKÖTUOTEVALVONTA - MARKKINAVALVONNAN

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2007 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2006 32.20. 23. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään nettomäärärahaa 9 285

Lisätiedot

Tukesin laajenevat tehtävät ja

Tukesin laajenevat tehtävät ja Tukesin laajenevat tehtävät ja kehitysnäkymiä Seppo Ahvenainen 4.11.2009 PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI TUKESin tehtävät TUKES

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2012

Toimialan onnettomuudet 2012 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 212 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

Rakennustuotteiden -merkintä

Rakennustuotteiden -merkintä Rakennustuotteiden -merkintä Eurooppalainen käytäntö rakennustuotteiden kelpoisuuden osoittamiseen Rakennustuotteiden CE-merkintä perustuu rakennustuotedirektiiviin Euroopan komission rakennustuotedirektiivin

Lisätiedot

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.

Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo. Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10. Tuoteturvallisuuskysymykset verkkokaupassa - kuka vastaa ja valvoo Markkinavalvontaviranomaisen havainnot ja toimenpiteet 27.10.2014 Tuiri Kerttula Johtaja Tuote- ja laitteistovalvonta 2 Markkinavalvonta

Lisätiedot

VIRANOMAISEN PUUHEENVUORO STANDARDI SFS 3358 Hannu Kononen, Turvallisuusinsinööri, Tukes 15.5.2008 STAHA ATEX työryhmän 6.

VIRANOMAISEN PUUHEENVUORO STANDARDI SFS 3358 Hannu Kononen, Turvallisuusinsinööri, Tukes 15.5.2008 STAHA ATEX työryhmän 6. VIRANOMAISEN PUUHEENVUORO STANDARDI SFS 3358 Turvallisuusinsinööri, Tukes työryhmän 6. kokoontuminen PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 213 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2011 Johtokunta hyväksynyt 15.3.2010 TÄSSÄ EI OLE HUOMIOITU KEVAKE-SIIRTOA 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, Arto Jaskari

LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, Arto Jaskari Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) LNG-turvallisuus Mitä on opittu ja mihin on syytä kiinnittää huomiota Kaasualan neuvottelupäivät, 10.5.2017 Arto Jaskari Tukes Painelaitteet-ryhmä / Maakaasu Painelaitteet

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013. EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Teemu Hartikainen, TkT 24.5.2013 EcoDesign-asetus tilalämmittimille ja markkinavalvonta Suomessa Esityksen sisältö Tukesista lyhyesti Ekosuunnittelun ja energiamerkinnän

Lisätiedot

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta

Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum. Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta Tuiri Kerttula 17.10.2012 SFS Forum Toimintaympäristön turvallisuus markkinavalvonnan näkökulmasta TUKES ENTISTÄ LAAJEMPI TUOTEVALVONNAN KESKUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) aloitti toimintansa

Lisätiedot

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta

Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 6.10.2016 Karoliina Meurman Tukes pelastustoimen laitteista annetun lain (10/2007) mukainen valvonta Paloklusteri, Lahti 1 Tukesin organisaatio 6.10.2016 Karoliina

Lisätiedot

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi

Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Käytännön työtä yhteiskunnan hyväksi Tukes valvoo ja edistää tuotteiden, palveluiden ja tuotantojärjestelmien turvallisuutta ja vaatimustenmukaisuutta. Toimintamme kohteita ovat Sähkö ja hissit Kemikaalituotteet

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2010

Toimialan onnettomuudet 2010 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 20 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna 2005

Lisätiedot

Jatkuvasti parantaen 1/2001. TUKES-katsaus. on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista

Jatkuvasti parantaen 1/2001. TUKES-katsaus. on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista /200 TUKESkatsaus on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista asioista. Turvatekniikan keskus (TUKES) on viranomainen, jonka toimialoja ovat mm. kemikaali,

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2011

Toimialan onnettomuudet 2011 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 211 Osa 2 Indikaattorit Tukesin toiminnan indikaattorit Toiminnan vaikuttavuuden arviointia ja mittaamista varten Tukes kehitti vuonna

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2008 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Turvatekniikan

Lisätiedot

Perinteet velvoittavat 2/2002. TUKES-katsaus. on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista

Perinteet velvoittavat 2/2002. TUKES-katsaus. on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista 2/2002 TUKES-katsaus on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista asioista. Turvatekniikan keskus (TUKES) on viranomainen, jonka toimialoja ovat mm. kemikaali-,

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähkö- ja hissiturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Painelaitteet Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista esim. valvontakäynneillä,

Lisätiedot

Painelaitteiden seuranta

Painelaitteiden seuranta Ohje 11/2015 13.11.2015 0 (5) Tukes-ohje 11/2015 Painelaitteiden seuranta Painelaitteiden seuranta Ohje 11/2015 13.11.2015 1 (5) Sisältöalue Painelaitteen määräaikaistarkastuksen korvaaminen painelaitteiden

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2009 Johtokunta hyväksynyt 14.3.2008 Korjattu 2.4.2008 Asiakirja ei ole julkinen ennen valtiovarainministeriön talousarvioehdotuksen julkistamista, joka

Lisätiedot

RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014

RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA, JAOSTON JOHTOKUNTA Liiton puheenjohtaja, pelastusjohtaja Jari Sainio, Varsinais-Suomen pelastuslaitos Turku (2014-2017) Jaoston puheenjohtaja

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta

Lisätiedot

Nestekaasun käsittelyä ja varastointia koskevat erityismääräykset ovat. kauppa- ja teollisuusministeriön päätös nestekaasuasetuksen soveltamisesta

Nestekaasun käsittelyä ja varastointia koskevat erityismääräykset ovat. kauppa- ja teollisuusministeriön päätös nestekaasuasetuksen soveltamisesta Etusivu > Toimialat > Vaaralliset aineet > Uudet nestekaasumääräykset UUDET NESTEKAASUMÄÄRÄYKSET Muutoksia nestekaasumääräyksiin Nestekaasun teknistä käyttöä, käsittelyä ja varastointia koskevat määräykset

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM

Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp. Eduskunnan talousvaliokunta Sari Rapinoja TEM Hallituksen esitys eduskunnalle hissiturvallisuuslaiksi HE 23/2016 vp Eduskunnan talousvaliokunta 18.3.2016 Sari Rapinoja TEM Hissiturvallisuussäädösten nykytilanne 1) Sähköturvallisuuslaki (410/1996)

Lisätiedot

Tutkimuksen kautta tavoitteisiin

Tutkimuksen kautta tavoitteisiin 2/2001 Tutkimuksen kautta tavoitteisiin TUKES-katsaus on Turvatekniikan keskuksen julkaisu teknisen turvallisuuden ja luotettavuuden ajankohtaisista asioista. Turvatekniikan keskus (TUKES) on viranomainen,

Lisätiedot

KOE- JA KURSSITIEDOTE 1/2016

KOE- JA KURSSITIEDOTE 1/2016 1 KOE- JA KURSSITIEDOTE 1/2016 : Kokeet 1 Tutkintojulkaisut... 2 Öljylämmitysalan ja säiliöntarkastusalan vastuuhenkilökurssit 3 Kaasuasennusalan vastuuhenkilökurssit. 4 Öljysäiliöiden tarkastustöiden

Lisätiedot

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin

Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön

Lisätiedot

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010

TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE 2010 TURVATEKNIIKAN KESKUS TALOUSARVIOEHDOTUS VUODELLE Johtokunta hyväksynyt 9.3.. Korjattu VN:n kehyksen mukaiseksi 6.4.. 32.20. 03. Turvatekniikan keskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ

TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ TULOSSOPIMUS 2005 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN JA SISÄASIAINMINISTERIÖN PELASTUSOSASTON VÄLILLÄ 1 TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN TEHTÄVÄ, TOIMINTA-AJATUS, VISIO JA PAINOPISTEALUEET 2005 2009 1.1 Laissa ilmastu tehtävä

Lisätiedot

ATEX-direktiivit. Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi

ATEX-direktiivit. Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi ATEX-direktiivit Tapani Nurmi SESKO ry www.sesko.fi ATEX direktiivit ATEX-laitedirektiivi (Euroopan yhteisön direktiivi 94/9/EY) Direktiivin tarkoituksena on yhtenäistää EU:n jäsenvaltioiden räjähdysvaarallisten

Lisätiedot

Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa. Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas

Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa. Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas Ennakoiva kunnossapito teollisuuden sähköverkoissa Oulun Energia Urakointi Oy Veli-Pekka Lehtikangas 23.5.2018 Sähkölaitteiston käytönjohtajuus Milloin tarvitaan käytönjohtajaa? Sähköturvallisuuslaki,

Lisätiedot

N:o Liite MAKSUTAULUKKO. Suoritteen enimmäismaksu, Perusmaksu, Lisämaksu. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksut 1.1.

N:o Liite MAKSUTAULUKKO. Suoritteen enimmäismaksu, Perusmaksu, Lisämaksu. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksut 1.1. 4376 Liite MAKSUTAULUKKO Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksut 1.1.2011 alkaen Perusmaksu, Lisämaksu Suoritteen enimmäismaksu, 1 Vaarallisten kemikaalien käsittely ja öljylämmityslaitteistot 1.1 Luvat,

Lisätiedot

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen

ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa. STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi valistaa ja kouluttaa STAHA-yhdistyksen ATEX-työryhmän kokous Kiilto Oy 15.5.2008 Pirjo I. Korhonen ATEX-foorumi kouluttaa pk-yrityksiä Sisältö ATEX lainsäädännöstä ja sen erikoispiirteistä

Lisätiedot

Perusmaksu (sisältää 2h työtä)

Perusmaksu (sisältää 2h työtä) A. VALVONTASUUNNITELMAN MUKAISTEN VALVONTA- JA TARKASTUSTEHTÄVIEN MAKSUT Asuinrakennusten palotarkastukset, veloitukset Perusmaksu Tuntiveloitus (alv. 0%) Yleinen palotarkastus - - Jälkipalotarkastus -

Lisätiedot

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi

TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN. 10_12_2009_Timo Salmi TARKASTUSMENETTELYLLÄ SAVUNPOISTO HALLINTAAN Savunhallintaprojekti 12/2008 03/2010 Status 1. Savunhallintalaitteistojen määrittely ja kartoitus valmis 2. Savunhallintalaitteiden tarkastustoiminnan nykytilanne

Lisätiedot

-merkintä käytännössä: Vaatimustenmukaisuus ilmoitetun laitoksen näkökulmasta. CE-seminaari 11.5.2011/SGS Fimko Oy

-merkintä käytännössä: Vaatimustenmukaisuus ilmoitetun laitoksen näkökulmasta. CE-seminaari 11.5.2011/SGS Fimko Oy -merkintä käytännössä: Vaatimustenmukaisuus ilmoitetun laitoksen näkökulmasta. CE-seminaari 11.5.2011/SGS Fimko Oy MAAILMAN JOHTAVA TARKASTUS-, VERIFIOINTI-, TESTAUS- JA SERTIFIOINTIYRITYS Yli 64.000 työntekijää

Lisätiedot

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS V A R M I S T A S Ä H K Ö T U R V A L L I S U U S K Ä Y T Ä A S E N N U K S I S S A A M M A T T I L A I S T A VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS KÄYTÄ ASENNUKSISSA AMMATTILAISTA Kiinteitä sähköasennuksia saavat

Lisätiedot

2

2 1 2 3 4 5 6 7 8 9 Liesien aiheuttamat kuolemantapaukset ovat lisääntyneet. Sähkölieden päälle jättäminen valvomattomana, ajoittain yhdistettynä päihteiden käyttöön ovat suurin syy liesipaloihin. Nykyajan

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014 Urho Säkkinen Valvontahavaintoja Valvonta satunnaisotokseen perustuvaa tai kentältä saatuun palautteeseen Pienehköt asiat jääneet hoitamatta

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2014

Toimialan onnettomuudet 2014 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2014 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

Tulevien nestekaasusäädösten sisältö. Ylitarkastaja Urho Säkkinen

Tulevien nestekaasusäädösten sisältö. Ylitarkastaja Urho Säkkinen Tulevien nestekaasusäädösten sisältö Ylitarkastaja Urho Säkkinen Hallinnolliset asiat ja säilytystä koskevat rajoitukset kemikaaleja koskevassa hallintoasetuksessa Turvallisuuteen liittyvät asiat omassa

Lisätiedot

PÄÄTÖS Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely ja varastointi myymälässä

PÄÄTÖS Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely ja varastointi myymälässä sivu 1 / 5 Vastaanottaja Kimmo Tuominen Kärsämäentie 3 23 TURKU Tarkastuskohde Talouspörssi Paimio Jokipellontie 2 2153 PAIMIO Viite Ilmoituksenne 22.1.215 Asia Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely

Lisätiedot

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle

1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle 1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen

Lisätiedot

TUKES OPAS PAINELAITTEET TURVATEKNIIKAN KESKUS TURVATEKNIIKAN KESKUS. Painelaitteet

TUKES OPAS PAINELAITTEET TURVATEKNIIKAN KESKUS TURVATEKNIIKAN KESKUS. Painelaitteet TUKES OPAS PAINELAITTEET Painelaitteet 1 2 Painelaitteet 1. Johdanto 1. Johdanto 2. Painelaitteiden tarkastuslaitokset 2.1 Yleistä 2.2 Ilmoitettu laitos 2.3 Pätevöintilaitos 2.4 Käyttäjien tarkastuslaitos

Lisätiedot

Turvallisuus syntyy yhteispelillä

Turvallisuus syntyy yhteispelillä 2/2005 Turvallisuus syntyy yhteispelillä Luonnonkatastrofien ja muiden suuronnettomuuksien yhteydessä nousee lähes säännönmukaisesti esille kysymys siitä, kuka on vastuussa ihmisten turvallisuudesta. Vastuuviranomaiset

Lisätiedot

Karoliina Meurman 9.11.2011. Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan

Karoliina Meurman 9.11.2011. Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan Karoliina Meurman 9.11.2011 Katsaus käsisammuttimien, tulisijojen ym. valvontaan Käsisammuttimia koskeva lainsäädäntö Laki pelastustoimen laitteista (10/2007) Sisäasiainministeriön asetus käsisammuttimista

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013. 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013. 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä elokuuta 2013 636/2013 Työ- ja elinkeinoministeriön asetus Turvallisuus- ja kemikaaliviraston maksullisista suoritteista Annettu Helsingissä 27 päivänä

Lisätiedot

HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM

HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018 vp) Eduskunta Talousvaliokunta 27.4.2018 Harri Roudasmaa TEM HE kaasulaitelaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi (HE 50/2018

Lisätiedot

CE MERKINTÄ KONEDIREKTIIVIN 2006/42/EY PERUSTEELLA

CE MERKINTÄ KONEDIREKTIIVIN 2006/42/EY PERUSTEELLA TIETOPAKETTI PÄHKINÄNKUORESSA: CE MERKINTÄ N PERUSTEELLA HUOMIO! Vanha konedirektiivi 98/37/EY on kumottu, mutta se on edelleen voimassa siirtymäaikana. Käyttöönoton siirtymäaika -> 29.12.2009 saakka.

Lisätiedot

Toimialan onnettomuudet 2013

Toimialan onnettomuudet 2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Osa 6 Painelaitteet Painelaitteet Tukes edistää painelaitteiden turvallisuutta valvomalla painelaitesäädösten noudattamista tiedottamalla

Lisätiedot

Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille. 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta

Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille. 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta Ajankohtaispäivät pelastusviranomaisille 11.11.2010 Asennusliikkeiden ja tarkastuslaitosten valvonta Tukes valvontaviranomaisena Tukes:n valvontatoimet perustuvat laitelakiin 10/2007 Paloilmoittimien ja

Lisätiedot

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies Trafin VAK päivä. VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä

Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies Trafin VAK päivä. VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä Turvallisuus ja kemikaalivirasto Simo Lehmusmies 3.2.2016 Trafin VAK päivä VAK onnettomuusraportointi tieliikenteessä Tukes lyhyesti Ydintehtävät: valvonta ja toimeenpano, viestintä ja kehittäminen Perustettu

Lisätiedot

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006

TULOSSOPIMUS KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 TULOSSOPIMUS Dnro 11.11.2005 KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2006 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot Visio

Lisätiedot

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS

VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS V A R M I S T A S Ä H K Ö T U R V A L L I S U U S K Ä Y T Ä A S E N N U K S I S S A A M M A T T I L A I S T A VARMISTA SÄHKÖTURVALLISUUS KÄYTÄ ASENNUKSISSA AMMATTILAISTA Kiinteitä sähköasennuksia saavat

Lisätiedot

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008.

EV 6/2011 vp HE 6/2011 vp. (ETY) N:o 339/93 kumoamisesta annettua Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta (EY) N:o 765/2008. EDUSKUNNAN VASTAUS 6/2011 vp Hallituksen esitys laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi vaarallisten aineiden kuljetuksesta

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 86/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähköturvallisuuslain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähköturvallisuuslakia. Ehdotuksen mukaan EYlainsäädännön edellytykset täyttävä

Lisätiedot

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011

Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset. Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Sähkötöiden tekeminen ja sähköpätevyystodistukset Veli-Pekka Vitikka 3.11.2011 Tästä säätely alkoi Antennityöoikeudet 1960 luvulla Sähköurakoitsijan rekisteröinti Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukesille

Lisätiedot

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet. 1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet onnettomuudet eivät ole mukana näissä lukumäärissä Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet

Lisätiedot

Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro

Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Markus Kauppinen 28.9.2016 Pelastusviranomaisten ajankohtaispäivät pelastustoimen laitteista 27. 28.9.2016 Tarkastuslaitosasioita Tukesin puheenvuoro SISÄLTÖ:

Lisätiedot

Verkottuneen toiminnan kokonaisuus hallintaan

Verkottuneen toiminnan kokonaisuus hallintaan 2/2004 Verkottuneen toiminnan kokonaisuus hallintaan Yritysten ja yhteisöjen verkottuminen ei ole muoti-ilmiö, vaan luonnollinen kehitysvaihe tietoyhteiskunnassa. Elämme aikaa, jolloin vanhat vuorovaikutuksen

Lisätiedot

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008

LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008 1/5 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS VAARALLISTEN AINEIDEN KULJETUKSEN VALVONNASTA VUODELLE 2008 16.5.2008 N:o 612/71/2008 Liikenne- ja viestintäministeriö (LVM) ja

Lisätiedot

KOE- JA KURSSITIEDOTE

KOE- JA KURSSITIEDOTE KOE- JA KURSSITIEDOTE 2014 Tiedotteen sisältö: Kokeet 1 Öljylämmitysalan kurssi 3 Öljylämmitysalan asennustyöt 4 Säiliöntarkastustyöt 5 Kaasuasennustyöt 6 ASENNUSALAN KOKEET ÖLJYLÄMMITYS SÄILIÖNTARKASTUS

Lisätiedot

KEMIKAALIT. valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset. 28.2.2008 Yritysneuvojat Kemikaalit

KEMIKAALIT. valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset. 28.2.2008 Yritysneuvojat Kemikaalit KEMIKAALIT valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset KEMIKAALILAINSÄÄDÄNNÖN VALVONTA Teollinen käsittely ja varastointi Ympäristön suojelu Terveyden suojelu ja työsuojelu Kauppa- ja teollisuusministeriö

Lisätiedot

KOE- JA KURSSITIEDOTE

KOE- JA KURSSITIEDOTE KOE- JA KURSSITIEDOTE 1.8.2012 Tiedotteen sisältö: Kokeet 1 Öljylämmitysalan kurssi 3 Öljylämmitysalan asennustyöt 4 Säiliöntarkastustyöt 5 Kaasuasennustyöt 6 Lämmityslaitteistojen sähköasennustyöt 7 ASENNUSALAN

Lisätiedot

Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008

Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008 Tukes-Syystapaaminen 5.11.2008 Tukesin ajankohtaisasioita i it Ylijohtaja Seppo Ahvenainen PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN (09) 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Ajankohtaista

Lisätiedot

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä

Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos

Lisätiedot

HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta

HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta HE laiksi mittauslaitelain muuttamisesta (HE 30/2016 vp) Eduskunta, Talousvaliokunta 8.04.2016 Veli Viitala TEM HE (30/2016 vp) laiksi mittauslaitelain muuttamisesta Pannaan täytäntöön Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita.

Tukes edistää Suomen elinkeinoelämän korkeaa teknistä turvallisuustasoa sekä varmistaa toiminnanharjoittajien tasapuolisia kilpailuolosuhteita. TULOSSOPIMUS 14.11. TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLINEN TULOSSOPI- MUS VUODELLE 1 Yleistä 1.1 Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Turvatekniikan keskus (Tukes)

Lisätiedot

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007

KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 Dnro KAUPPA- JA TEOLLISUUSMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN VÄLI- NEN TULOSSOPIMUS VUODELLE 2007 1 Yleistä Turvatekniikan keskuksen toiminta-ajatus ja toimialat Arvot TUKESin visio 2015 Muut asiat

Lisätiedot

Turvatekniikan keskus 1411/13/2005 20.12.2005. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006

Turvatekniikan keskus 1411/13/2005 20.12.2005. Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000. Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006 20.12.2005 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2006 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2006 liitteenä olevan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Turvatekniikan keskus 5364/13/2004

Turvatekniikan keskus 5364/13/2004 13.12.2004 Viite: Yleissopimus 24.8.2000, 53/612/2000 Sopimus rakennustuotteiden markkinavalvonnasta vuonna 2005 Rakennustuotteiden markkinavalvontaa toteutetaan vuonna 2005 liitteenä olevan toimintasuunnitelman

Lisätiedot

Uusi sähköturvallisuuslaki

Uusi sähköturvallisuuslaki Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 8.5.2017 Hannu Mattila Uusi sähköturvallisuuslaki - talouden toimijoiden vastuut ja velvollisuudet 1 Uusi sähköturvallisuuslaki mitä? Laki 1135/2016 Asetukset

Lisätiedot

Käyttö- ja käytön valvonta

Käyttö- ja käytön valvonta Käyttö- ja käytön valvonta Johanna Soppela Ylitarkastaja Tukes p. 0400-750157 029 5052 585 PAINELAITELAINSÄÄDÄNTÖ UUDISTUI 2016 Uusi painelaitelaki -> korvaa painelaitelain 869/1999 Valtioneuvoston asetus

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus paloturvallisuudesta ja pelastustoimen laitteista. Petri Mero, johtava asiantuntija

Ajankohtaiskatsaus paloturvallisuudesta ja pelastustoimen laitteista. Petri Mero, johtava asiantuntija Ajankohtaiskatsaus paloturvallisuudesta ja pelastustoimen laitteista Petri Mero, johtava asiantuntija Paloturvallisuus Palo-, murto- ja vuotovahinkokorvaukset 250 Milj. 200 150 100 Palo 164 miljoonaa euroa

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna 20.1.2014 Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Sisältö TUKES VALVOO TOIMINNAN ERI VAIHEISIIN LIITTYVIÄ

Lisätiedot

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016

Sähköpätevyydet. Tapio Kallasjoki 1/2016. Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköpätevyydet Tapio Kallasjoki 1/2016 Tapio Kallasjoki 1/2016 Sähköturvallisuuden säädösperusta Sähköturvallisuuslaki 410/96 Sähköturvallisuusasetus 498/96 Ministeriön päätökset (Ktm/TEM) Valvova viranomainen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2010 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden

Lisätiedot

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA Talousarvioesitys, Ministeriön ehdotus Pääluokka 32 TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN HALLINNONALA 40. Yritysten toimintaympäristö, markkinoiden sääntely ja työelämä 05. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston toimintamenot

Lisätiedot

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA

PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA PELASTUSVIRANOMAISEN ROOLI OLEMASSA OLEVAN VÄESTÖNSUOJAN TOIMINTAKUNTOISUUDEN VALVONNASSA Palotarkastusinsinööri Tapio Stén Pirkanmaan pelastuslaitos, pvm. 27.9.2017 Pelastusviranomaisen rooli väestönsuojien

Lisätiedot

Kemikaalivalvonta-asiat pk-yrityksissä

Kemikaalivalvonta-asiat pk-yrityksissä Kemikaalivalvonta-asiat pk-yrityksissä Yritysneuvojien ympäristökoulutus Hotelli Haaga, Haaga- sali valvonta ja säädökset tunnistaminen varastoinnin vaatimukset 1 TOIMINNANHARJOITTAJAN VELVOLLISUUDET huolehtimisvelvollisuus

Lisätiedot

VALOA SEMINAARI

VALOA SEMINAARI VALOA SEMINAARI 3.11.017 Sakari Hatakka Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Hyvin suunniteltu, laadukkaista laitteista ja tarvikkeista, ammattimaisesti asennettu sähkö(valaistus)järjestelmä on kunnossapidettynä

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 7 Sähkö ja hissit Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2011 Osa 7 Sähkö ja hissit Tukesin sähköturvallisuusvalvonta Valvonnan kohteita mm. sähkölaitteiden ja -tarvikkeiden turvallisuus sähkötuotteiden

Lisätiedot

Lasten turvallisuuspeli

Lasten turvallisuuspeli Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Johanna Salomaa-Valkamo & Nilla Hietamäki Lasten turvallisuuspeli Pelastustoimen tutkimus- ja kehittämishankkeet 2015 Dipoli, Espoo 28.4.2015 Käytännön työtä yhteiskunnan

Lisätiedot

Viestintää on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on toteutunut pääosin suunnitelman mukaisesti.

Viestintää on toteutettu suunnitelman mukaisesti. Tutkimus- ja kehittämistoiminta on toteutunut pääosin suunnitelman mukaisesti. RAPORTTI ().9. OSAVUOSIRAPORTTI Yhteenveto TUKESin toiminta on edennyt pääosin suunnitelman mukaisesti. Erillissopimusten perusteella on valvontaa hoidettu kauppa ja teollisuusministeriön lisäksi myös

Lisätiedot

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät

Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt ja käytönjohtajan tehtävät Käyttötyöt: Käyttötyöllä tarkoitetaan sähkölaitteiston käyttötoimenpiteitä, niihin verrattavia korjaus- ja huoltotöitä sekä sähkölaitteistoon kohdistuvia tarkastustoimenpiteitä.

Lisätiedot

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet.

Muut kaivoksissa sattuneet onnettomuudet Muut kuin työtapaturmat (esim. tulipalot). Luvussa mukana myös kuolemaan johtaneet onnettomuudet. 1 2 3 4 Kaivoksissa sattuneet tapaturmat Vuoden 2012 tiedot kaivoksissa sattuneista tapaturmista eivät ole vielä saatavilla. Tapaturmasta on aiheutunut yli kolme työkyvyttömyyspäivää, kuolemaan johtaneet

Lisätiedot

N:o 767/71/2005

N:o 767/71/2005 1 LIIKENNE- JA VIESTINTÄMINISTERIÖN JA TURVATEKNIIKAN KESKUKSEN SOPIMUS 2.6.2005 N:o 767/71/2005 1 Sopimuksen kohde Liikenne- ja viestintäministeriö, jäljempänä ministeriö, ja Turvatekniikan keskus, jäljempänä

Lisätiedot

EU-yhteistyö edistää teknistä turvallisuutta Virossa

EU-yhteistyö edistää teknistä turvallisuutta Virossa 1/2004 Virosta tulee Euroopan unionin jäsen 1.5.2004. TUKESin kollegaviranomainen Virossa on Tehnilise Järelevalve Inspektsioon, jonka pääjohtajana toimii Urmas Leitmäe. EU-yhteistyö edistää teknistä turvallisuutta

Lisätiedot