Ennen kokousta alkaen klo 18 oli mitalikahvitarjoilu Jääkarhujen hyvän menestyksen vuoksi avantouinnin MM- ja SM-kilpailuissa 2010.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ennen kokousta alkaen klo 18 oli mitalikahvitarjoilu Jääkarhujen hyvän menestyksen vuoksi avantouinnin MM- ja SM-kilpailuissa 2010."

Transkriptio

1 Pöytäkirja JOENSUUN JÄÄKARHUT RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS AIKA Keskiviikko klo PAIKKA Karhu-sali, Mäntyniementie 1, Joensuu Ennen kokousta alkaen klo 18 oli mitalikahvitarjoilu Jääkarhujen hyvän menestyksen vuoksi avantouinnin MM- ja SM-kilpailuissa Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen toivottaen jäsenet tervetulleiksi. 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet. PÄÄTÖS: Todettiin, että paikalla oli 29 seuran äänioikeutettua jäsentä eikä kokoustilassa ollut muita henkilöitä. Luettelo läsnäolijoista on pöytäkirjan liitteenä. 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Seuran hallitus on (25 ) päättänyt kevätkokouksen pitämisestä. Kokouskutsu julkaistiin Sanomalehti Karjalaisen järjestöpalstalla sunnuntaina Kokouskutsu on ollut seuran ilmoitustaululla Mäntyniemessä sekä seuran kotisivulla lähtien. PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa. PÄÄTÖS: Puheenjohtajaksi valittiin Mika-Jussi Mononen ja sihteeriksi Jukka Vuorinen. Pöytäkirjantarkastajiksi valittiin Pasi Mikkonen ja Vesa Tuominen jotka toimivat tarvittaessa myös ääntenlaskijoina. 5. Esitetään seuran vuosikertomus ja tilinpäätös, luetaan tilintarkastajien. lausunto sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta. PÄÄTÖS: Hyväksyttiin seuran vuosikertomus, luettiin tilintarkastajien lausunto ja vahvistettiin tilinpäätös.

2

3

4 Joensuun Jääkarhut Kevätkokous keskiviikkona klo Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus - puheenjohtaja Jarno Linnolahti 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, kaksi (2) ääntenlaskijaa 5. Esitetään seuran vuosikertomus ja tilinpäätös, luetaan tilintarkastajien lausunto, sekä päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta 6. Päätetään tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille 7. Päätetään tilinpäätöksen ylijäämän käytöstä tai alijäämän kattamisesta 8. Käsitellään muut hallituksen esittämät asiat - Vuoden 2011 Avantouinnin SM-kilpailujen tilannekatsaus 9. Muut asiat - varsinaisten jäsenten tekemät aloitteet jotka on jätetty hallitukselle sääntöjen määräämässä ajassa 10. kokouksen päättäminen MM- ja SM-uintien mitalikahvitarjoilu alkaa klo 18.00

5 Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Joensuun Jääkarhut on yksi Suomen suurimmista avantouintiseuroista. Jäsenmäärä on 2000-luvulla ylittänyt useina vuosina 1000 rajan. Seuran nykyiset toimitilat valmistuivat helmikuussa 2005 Vehkalahdelle Pyhäselän rantaan. Jäsenten lisäksi Mäntyniemen Avantouintikeskuksen tiloja voivat käyttää korvausta vastaan myös seuraan kuulumattomat. Uintirannekkeiden myynnillä ja kokoustilojen vuokraamisella on ollut suuri merkitys seuran talouteen. Toiminnan laajeneminen on asettanut seuralle myös uusia velvoitteita ja lakisääteisiä tehtäviä. Avantouintikeskus on auki vuoden jokaisena päivänä. Huoltokatkoista ja muista keskeytyksistä ilmoitetaan erikseen. Pukeutumistilat ja sauna ovat avoinna talviaikana (loka-toukokuu) klo (keskiviikkoisin klo 6-23). Kesäaikana (kesä-syyskuu) pukeutumistilat ovat avoinna klo Sauna on avoinna maanantaista perjantaihin klo ja lauantaista sunnuntaihin klo Tarvittaessa jäsenet pääsevät pukeutumistiloihin myös muina aikoina ovikoodilla, jonka saa puheenjohtajalta. Päärakennuksen alakerrassa on talonmiehen toimisto, takkahuone (Karhu-tupa), keittiö sekä pukeutumistilat. Pukuhuoneissa on WC, suihku ja lukolliset säilytyslokerot. Suihkujen lämmin vesi on maksullinen ja toimii euron kolikoilla. Päärakennuksen yläkerrassa on kokous- ja juhlatilana toimiva Karhu-sali, WC sekä naulakkotilat. Karhusali on myös vuokrattavissa. Sauna on erillisessä rakennuksessa laiturin lähellä. Se on yhteinen miehille ja naisille, joten saunassa ollaan uima-asu päällä. Saunassa ei ole peseytymismahdollisuutta. Eteisessä on jalkasuihkut. Seura on vastuussa avantouintipaikan turvallisuudesta. Tämän vuoksi seura myös edellyttää, että sen antamia ohjeita noudatetaan. Ohjeet ovat seuran kotisivulla ja Mäntyniemen eteisen seinällä. Eteisessä on lisäksi ensiapukaappi sekä paarit. Tapaturmien varalta seuralla on vakuutus. Kulkutiet saunalle ja avannolle ovat betonia ja niissä on talvisin lämmitys. Myös avantoon menevissä portaissa ja kaiteissa on lämmitys. Yli -15C pakkasilla muodostuu kuitenkin paikoin jäätä, jolloin on syytä olla erityisen varovainen. Kulkutiet on valaistu ja avannossa on pohjaan ankkuroitu valo. Avantoa pitävät auki kaksi ilmastinta sekä tarvittaessa myös laituriin kiinnitetty virrankehitin. JÄSENYYS JA TALOUS Vuoden lopussa maksaneita jäseniä oli 975. Vuosijäsenmaksun suuruus oli 80. Uusien jäsenten jäsenmaksu aleni porrastetusti liittymiskuukauden mukaan 5 kuukaudessa. Uusilta jäseniltä perittiin lisäksi kertaluonteinen liittymismaksu 30. Opiskelijat ja seuraan uudelleen liittyvät (poissaolo enintään 5 vuotta) ovat vapautettuja

6 Joensuun Jääkarhut Vuosikertomus (5) liittymismaksusta, tai oikeammin heidän liittymismaksunsa on 0. Jäsenet voivat ostaa alle 15-vuotiaille huollettavilleen 10 maksavan lapsimerkin. Jäsenmaksujen lisäksi merkittäviä tulonlähteitä olivat vierasmaksut (rannekkeet) sekä tilojen vuokraustoiminta. Vierasmaksujen (ja suihkun) tuotto oli vastaten siten 179 vuosijäsenmaksua. Rannekkeiden myynnistä seuralla on sopimus Vehkalahden Kioskin kanssa. Kioski myikin rannekkeista valtaosan. Toimitilojen vuokrauksen tuotto oli Karhu-sali oli vuokrattuna vuoden aikana 54 kertaa ja koko toimipaikka 6 kertaa. HENKILÖSTÖ JA TALKOOTOIMINTA Aiempien vuosien tapaan seuralla oli kertomusvuonna palkattu työntekijä. Voitto Hämäläisen tehtäviin kuului mm. rakennuksien ja piha-alueen siivous ja hoito, yleisen järjestyksen valvonta, jäsenmaksujen vastaanotto, jäsenmerkkien jakaminen, rannekkeiden myynti vierailijoille sekä tilojen vuokraukseen liittyneet käytännön asiat. Osa palkkakustannuksista saatiin työvoimahallinnon maksamasta yhdistelmätuesta. Joulukuun alusta seuran uutena talonmiehenä aloitti seuran jäsen Riitta Sarola. Syyskuun alussa seuran saunassa tehtiin perusteellinen remontti. Tehokkaan ja osaavan talkooporukan ansiosta työ tehtiin suurella ammattitaidolla ja pienillä kustannuksilla, vaikka kiitoksia jaettiinkin mitä erilaisimmille ammattiryhmille, niin suunnittelijoille, alihankkijoille, työntekijöille kuin muonittajillekin. Vuoden aikana talkooväkeä muistettiin kiittää kahdesti, kerran keväällä ja kerran syksyllä. SEURAN KOKOUKSET JA HALLINTO Seuran ylin päätösvalta kuuluu kokouksissa läsnä olevalle jäsenistölle. Sääntömääräiset kokoukset (kevät- ja syyskokous) pidettiin Karhu-salissa ja Seuran asioita hoitaa syyskokouksen valitsema hallitus. Siihen kuuluu puheenjohtaja, 6 jäsentä sekä 1. ja 2. varajäsen. Puheenjohtaja valitaan vuodeksi, mutta jäsenet kahdeksi vuodeksi siten, että puolet heistä on vuosittain erovuorossa. Varajäsenet valitaan vuodeksi. Hallituksen verraten vakiintuneeksi kokousajankohdaksi on muotoutunut kuukauden ensimmäinen keskiviikko klo Hallituksella on apunaan kolme toimikuntaa: Mäntyniemitoimikunta vastaa käytännön järjestelyistä toimipaikassa, huvitoimikunta erilaisten viihteellisten tilaisuuksien järjestämisestä ja hortonomitoimikunta Mäntyniemen ulko- ja sisäkasvien hyvinvoinnista. Kertomusvuonna vuoden 2008 syyskokouksen valitsemina luottamushenkilöinä toimivat: Hallitus: Puheenjohtaja Jarno Linnolahti Jäsenet: Jyrki Leivonen (varapuheenjohtaja), Toivo Raassina, Liisa Rajala, Hannu Räsänen, Kauko Tahvanainen (rahastonhoitaja) ja Jukka Vuorinen (sihteeri).

7 Joensuun Jääkarhut Vuosikertomus Varajäsenet: Juha Kivelä (1. varajäsen) ja Lauri Asikainen (2. varajäsen) 3(5) Mäntyniemitoimikunta: Puheenjohtaja: Timo Vaittinen Jäsenet: Hannu (Janne) Kaasinen, Maini Kiiskinen, Ulla Linnolahti, Marja-Liisa Muikku, Päivi Paavilainen ja Marita Suomalainen Huvitoimikunta: Puheenjohtaja Pirjo Tervonen Jäsenet: Helena Levonen ja Pirjo Räsänen Hortonomitoimikunta: Linnea Harinen Seuran tilin ja hallinnon tarkastajina toimivat Seppo Åkerlund ja Eeva Hiltunen. RETKET, JUHLAT JA MUU TOIMINTA Avantouinnin ja saunomisen lisäksi Jääkarhuilla on myös muuta toimintaa. Jääkarhujen perinteistä ulkoilupäivää (Pyhäsaarihiihto) vietettiin lauantaina klo Pakkasta oli aamulla muutama aste ja ladut olivat hyvässä kunnossa, joten väkeä liikkeellä runsain määrin. Pyhäsaaressa Jääkarhuilla oli oma tukikohta missä oli tarjolla mehua ja makkaraa. Takaisin päin matkaa hidasti vastatuuli mutta sitäkin mukavampi oli mennä rentouttamaan lihaksia saunaan ja avantoon. Mäntyniemessä oli tarjolla kahvia, mehua ja pullaa. Mäntyniemessä oli avoimet ovet lauantaina klo Vierailijat saivat uida ja saunoa maksutta. Paikalla oli seuran jäseniä opastamassa ja kertomassa avantouinnista. Tarjolla oli myös kahvia, mehua ja pullaa. Kevään perinteinen patikkaretki tehtiin lauantaina Ilomantsiin Taitajan taipaleelle. Oppaana toimi seuran jäsen Ilmo Nousiainen. Ennen patikointia tutustuttiin Ilomantsissa Hermannin Viinitilaan. Patikoimaan lähdettiin Möhköntien varresta Pohjalammen P-paikalta. Sieltä Taitajan taivalta pitkin lähdettiin kaakkoon. Keltasilmän laavulla pidettiin makkaranpaisto- ja evästauko. Sieltä matka jatkui Petkeljärven opastuskeskusta kohti. Hyväkuntoisimmat kiersivät vielä loppumatkassa olevan Kuikan kierroksen. Patikoinnin jälkeen saunottiin ja ruokailtiin Hotelli Pääskynpesässä.. Joensuun Jääkarhujen vuosipäiväksi muotoutunutta Jaakon päivää vietettiin perjantaina yhdeksättä kertaa. Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti toivotti vieraat tervetulleiksi ja julkisti Vuoden Jaakon seuraavin sanoin: "Juhlavuoden Jaakko on kaikille tuttu. Hän on toiminut kehittäjänä, vaikuttajana ja uutterana puuhamiehenä seuran kaikissa keskeisissä luottamustehtävissä: seuran puheenjohtajana, Mäntyniemitoimikunnan puheenjohtajana sekä seuran sihteerinä. Lisäksi hän on merkittävällä ja erityisen myönteisellä tavalla vaikuttanut seuran julkikuvaan ja talouteen vastatessaan mm. seuran kotisivujen laadinnasta ja ylläpidosta sekä seuran kokous- ja juhlatilojen vuokraustoiminnasta. Joensuun Jääkarhujen Vuoden Jaakko vuonna 2009 on Jukka Vuorinen". Puheiden jälkeen kukitettu Jaakko heitti hiilihappojäässä (-78 C) jäähdytetyn kiven Pyhäselkään. Sen jälkeen oli vuorossa lettuja vohvelitarjoilu musiikin säestyksellä. Karelia-soudun yhteydessä Susirajan Kulkijat järjesti polkupyöräretken Pyhäselän ympäri. Retkeen osallistui puolenkymmentä Jääkarhua ja sen vetäjänä toimi

8 Joensuun Jääkarhut Vuosikertomus (5) Veikko Piipponen. Matka oli yhteensä 117 km. Menomatkalla ruokailtiin Niittylahden opistolla. Sieltä matka jatkui sateisessa säässä Rääkkylän Koivuniemeen. Illalla rentouduttiin iltamissa ja sunnuntaina matka jatkui Liperin kautta Joensuuhun. Syksyn patikkaretki tehtiin lauantaina Ilomantsiin Susitaipaleelle. Matka oli noin 18 km. Patikointi alkoi Kaunisjärven laavulta. Makkaranpaisto-kahvitauko pidettiin Harkkojärven rannalla. Retki päättyi Poikapääntien varteen. Patikoinnin jälkeen uinti, sauna ja ruokailu Joensuun yliopiston Mekrijärven tutkimusasemalla. Oppaana toimi jälleen Ilmo Nousiainen. Seuran 20-vuotisjuhlaa ja samalla talvikauden avajaisia vietettiin lauantaina Mäntyniemessä. Juhlat pidettiin pääosin ulkona, tarjoilun ajaksi siirryttiin kuitenkin Karhu-saliin. Tilaisuuden puheista vastasivat seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti, Joensuun kaupunginjohtaja Juhani Meriläinen sekä seuran perustaja ja kunniajäsen Kalevi Rullo. Musiikista huolehtivat Joensuun Mieslaulajien Seniorit. Tilaisuuden kohokohta oli Joensuun Jääkarhut -mitalien jako, jotka jaettiin kahdelle erityisen ansioituneelle jääkarhuille. Seuran puheenjohtaja perusteli mitalien jakoa seuraavasti: Joensuun Jääkarhut -mitalin saaja on henkilö, jonka uutteruuden, tarmokkuuden, mutta myös rohkeuden ansiosta olemme nyt tällä paikalla ja näin komeissa puitteissa. Kyseinen henkilö aktivoi tehokkaasti omalla toiminnallaan ja esimerkillään seuran toimintaa, lisäsi yhteenkuuluvaisuutta ja loi seuraan talkoohengen, joka edelleen kantaa hedelmää ja josta hyötyvät kaikki seuran jäsenet. Joensuun Jääkarhut -mitalin saa seuran pitkäaikainen puheenjohtaja ja vaikuttaja Petteri Kiljunen. Ansioitua voi monella tapaa. Seuramme tärkein toimintamuoto on avantouinti. Näin on taatusti perusteltua, että ansioitua voi myös avantouinnilla. Seurassamme on monta hyvää uimaria, mutta vain yksi, joka on aina ollut ylitse kaikkien muiden. Avantouintikilpailuissa hän on edustanut seuraamme vuodesta Jokaisella kerralla hän on ollut Suomen paras. Urallaan hän on voittanut myös useita avantouinnin maailmamestaruuksia. Joensuun Jääkarhut -mitalin saa Suomen tunnetuin ja ylivoimaisin avantouimari, Joensuun Jääkarhujen lippulaiva Tero Matkaniemi. Perinteiseen tapaan kauniin tilaisuuden ohjelmallinen osuus päättyi yhteislauluna seuran omaan lauluun, Avantoon. Laulun on säveltänyt ja sovittanut seuran pitkäaikainen jäsen Onni Muikku. Mäntyniemessä oli avoimet ovet sunnuntaina klo Jälleen vierailijat saivat uida ja saunoa maksutta. Paikalla oli seuran jäseniä opastamassa ja kertomassa avantouinnista. Tarjolla oli myös kahvia, mehua ja pullaa. Avoimet ovet oli osa valtakunnallisia avantouintikauden avajaisia, jonka taustajärjestönä on Suomen Latu. Vierailijoita oli runsaasti ja päivän aikana seuraan liittyi monta uutta jäsentä. Seuran pikkujoulua vietettiin Sokos Hotel Kimmelin Joensuu-kabinetissa. Paikalla oli noin 32 jääkarhua, joista kaksi oli lapsia. Aterian aikana esiintyi viihdetaiteilija kitaroineen. Pääruoan jälkeen Pielisjoen koulun musiikkiluokan nuoret esittivät joululauluja. Musiikkipitoisen ohjelman kabinetissa päättivät nuoret jääkarhuneidit

9 Joensuun Jääkarhut Vuosikertomus Katriina Loisa ja Vilma Vuorinen esittämällä joululauluja vuoron perään pianolla säestäen. 5(5) KILPAILUTOIMINTA Seurassa on avantouinnin kilpailutoiminnalla pitkät perinteet. Totuttuun tapaan menestys oli erinomainen myös Imatran SM-kisoissa Jääkarhut saivat Imatran kisoista yhteensä 10 mitalia: viisi kultaa, kaksi hopeaa ja kolme pronssia. Miehet vuotiaiden sarjassa uineen Jääkarhujen Tero Matkaniemen voittokulku jatkui ja hän saavutti 14. peräkkäisen Suomen mestaruuden huippuajalla 16,4. Ensimmäistä kertaa joku suomalainen ui vielä Teroakin nopeammin. Joensuulaisten onneksi uimari löytyi omasta seurasta, sillä uusi uintisankari oli Miehet vuotiaiden sarjassa uinut Joensuun Jääkarhujen Iisakki Ratilainen ajalla 15,6. Myös Iisakin sisko Hanna Ratilainen saavutti kultaa sarjassa Naiset alle 20 vuotta. Muut kultamitalit tulivat viestiuinneista, sarjoissa Yhteisikä alle 150 v ja Yhteisikä v. Seuran muut mitalin saajat olivat Juha Kivelä, Jarmo Miinin, Pasi Mikkonen, Jussi Sillanpää ja Kalle Tuhkanen. Vapaauintiviesteissä Jääkarhujen joukkueet saavuttivat sijat 3 ja 7. Joensuun Jääkarhut isännöi Suomen Avantouintiliiton mestaruuskilpailuja Joensuussa lauantaina Kilpailukeskuksena toimi Jääkarhujen Avantouintikeskus Vehkalahdella. Osanottajia oli henkilökohtaisissa sarjoissa 64 ja viesteissä 33 eli yhteensä 97. Vanhin osanottaja oli 84-vuotias Erkki Makkonen ja nuorin osanottaja 13- vuotias Severi Parviainen. Kisojen nopeimman ajan 15,18 ui Joensuun Jääkarhuja edustava Iisakki Ratilainen. TIEDOTUSTOIMINTA Jäsenten tiedottamisessa käytettiin Mäntyniemen ilmoitustaulua sekä seuran kotisivua. Kokousilmoitukset on julkaistu myös sanomalehti Karjalaisen järjestöpalstalla. Joensuun Jääkarhujen kotisivuilta ( on saatavissa sekä pysyvää tietoa seurasta (mm. seuraan liittyminen, säännöt, toimihenkilöt, kokouspöytäkirjat) että ajankohtaisia tiedotteita, tapahtumakalenteri sekä tilojen varauskalenteri. Kotisivuille on koottu myös keskeinen tieto uusia jäseniä, vierailijoita, tilojen vuokraajia sekä mediaa varten. Jääkarhujen toiminta oli esillä myös mediassa useaan otteeseen kertomusvuoden aikana. Sanomalehti Karjalan Heili valitsi jääkarhut viikon 43 Terrieriksi.

10

11

12

13

14

15

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ JA TOIMITILAT

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2009 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Joensuun Jääkarhut on yksi Suomen suurimmista avantouintiseuroista. Jäsenmäärä on 2000-luvulla

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ JA TOIMITILAT

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Joensuun Jääkarhut on yksi Suomen suurimmista avantouintiseuroista. Jäsenmäärä on 2000-luvulla

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ JA TOIMITILAT

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Joensuun Jääkarhut on yksi Suomen suurimmista avantouintiseuroista. Jäsenmäärä on 2000-luvulla

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ JA TOIMITILAT

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2014 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Joensuun Jääkarhut on yksi Suomen suurimmista avantouintiseuroista. Seuran nykyiset toimitilat

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ JA TOIMITILAT

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2008 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Joensuun Jääkarhut on yksi Suomen suurimmista avantouintiseuroista. Jäsenmäärä on 2000-luvulla

Lisätiedot

Ennen kokousta tarjottiin mitalikahvit vuoden 2017 avantouinnin SM-mitalistien kunniaksi alkaen klo

Ennen kokousta tarjottiin mitalikahvit vuoden 2017 avantouinnin SM-mitalistien kunniaksi alkaen klo Pöytäkirja 1(2) 16.3.2017 JOENSUUN JÄÄKARHUT RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS AIKA Torstai 16.3.2017 klo 18.30 PAIKKA Karhu-sali, Mäntyniementie 1, Joensuu Ennen kokousta tarjottiin mitalikahvit vuoden 2017

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali

Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina klo (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Joensuun Jääkarhut Syyskokous torstaina 19.11.2015 klo 18.30 (kahvitarjoilu alkaa klo 18.00) Karhu-sali Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet 3. Todetaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Puheenjohtaja Jukka Vuorinen avasi kokouksen toivottaen jäsenet tervetulleiksi.

PÄÄTÖS: Puheenjohtaja Jukka Vuorinen avasi kokouksen toivottaen jäsenet tervetulleiksi. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu PÖYTÄKIRJA SEURAN KEVÄTKOKOUS AIKA Keskiviikko 21.3.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1. Kokouksen avaus. PÄÄTÖS: Puheenjohtaja Jukka

Lisätiedot

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa.

2. Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa sekä kaksi ääntenlaskijaa. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN KEVÄTKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 AIKA Keskiviikko 29.3.2006 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1. Kokouksen avaus. Kokouksen avasi puheenjohtaja

Lisätiedot

Ennen kokousta oli täytekakkukahvitarjoilu avantouinnin SM-mitalistien kunniaksi alkaen klo

Ennen kokousta oli täytekakkukahvitarjoilu avantouinnin SM-mitalistien kunniaksi alkaen klo PÖYTÄKIRJA 1(2) 18.3.2015 JOENSUUN JÄÄKARHUT RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS AIKA Keskiviikkona 18.3.2015 klo 18.30 PAIKKA Karhu-sali, Mäntyniementie 1, Joensuu Ennen kokousta oli täytekakkukahvitarjoilu

Lisätiedot

Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleiksi. 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet

Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleiksi. 2 Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet Syyskokous 21.11.2013 1 / 4 Pöytäkirja JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu Seuran syyskokous 2013 Pöytäkirja AIKA Torstai 21.11.2013 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-sali 1 Kokouksen

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi HALLITUKSEN KOKOUS 1/2012 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Kokko Raimo Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola

Lisätiedot

Puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen toivottaen jäsenet tervetulleiksi.

Puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen toivottaen jäsenet tervetulleiksi. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu PÖYTÄKIRJA SEURAN KEVÄTKOKOUS AIKA Keskiviikko 18.3.2009 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Jarno Linnolahti

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 12.1.2011 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2011 AIKA Keskiviikko 12.1.2011 klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-Sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Hallila Marjo Kivelä

Lisätiedot

Arvoisat jääkarhut. Seuran ylin päätösvalta kuuluu kokouksessa läsnä olevalle jäsenistölle, joten tervetuloa päättämään ja vaikuttamaan.

Arvoisat jääkarhut. Seuran ylin päätösvalta kuuluu kokouksessa läsnä olevalle jäsenistölle, joten tervetuloa päättämään ja vaikuttamaan. 1(5) Arvoisat jääkarhut Onnittelen vielä kerran kaikkia SM-kisojen mitalisteja, mutta erityisesti kiitän niitä talkoolaisia, jotka mahdollistivat Joensuun SMkisojen onnistumisen. Kaikkien kannattaakin

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1 / 5 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2014 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen Pasi 11 - Piipponen Mitja Sarola Riitta Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2018 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Lahti Anneli Loisa Kirsi Mikkonen

Lisätiedot

Karhu-sali, Mäntyniementie 1, Joensuu. Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen toivottaen jäsenet tervetulleiksi.

Karhu-sali, Mäntyniementie 1, Joensuu. Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen toivottaen jäsenet tervetulleiksi. Poytäki~a 16.3.2011 JOENSUUN JÄÄKARHUT RY SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN KEVÄTKOKOUS AIKA Keskiviikko 16.3.2011 klo 18.30 PAIKKA Karhu-sali, Mäntyniementie 1, Joensuu Ennen kokousta alkaen klo 18 oli mitalikahvitarjoilu

Lisätiedot

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ JA TOIMITILAT

Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Joensuun Jääkarhut ry VUOSIKERTOMUS VUODELTA 2011 YLEISTÄ JA TOIMITILAT Vuonna 1989 toimintansa aloittanut Joensuun Jääkarhut on yksi Suomen suurimmista avantouintiseuroista. Jäsenmäärä on 2000-luvulla

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2017 AIKA Keskiviikko klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleiksi.

Seuran puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleiksi. Sivu 1 / 3 JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2009 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 18.11.2009 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1. Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta, kokouksen sihteeri Saarinki Jaana Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana

Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo Sarola Riitta Saarinki Jaana Pöytäkirja 1(5) HALLITUKSEN KOKOUS 1/2015 AIKA Maanantai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen

Lisätiedot

2 Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet

2 Todetaan kokouksen läsnäolijat ja äänioikeutetut jäsenet Syyskokous 10.11.2010 Pöytäkirja JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2010 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 10.11.2010 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleiksi.

PÄÄTÖS: Puheenjohtaja Jarno Linnolahti avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleiksi. Joensuun Jääkarhut ry Mäntyniementie 1 80220 Joensuu PÖYTÄKIRJA Seuran kevätkokous AIKA keskiviikko 19.3.2008 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1. Kokouksen avaus PÄÄTÖS: Puheenjohtaja Jarno

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

1/6 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Kokouksen aluksi huomioitiin Länsi-Suomen Pelastusalan Liiton pitkäaikainen hallinnon ja talouden tarkastaja kunnanjohtaja Arto

Lisätiedot

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus)

Mälläistentie 137, 32440 ALASTARO (puh. 02 76 41 492 Mirja Liukas, majoitusmahdollisuus) 1/5 Vuosikokouksen 2014 esityslista SAKSIN SUKUSEURA RY:N VUOSIKOKOUS :n jäsenet ja suvun toiminnasta kiinnostuneet toivotetaan tervetulleiksi yhdistyksen sääntömääräiseen vuosikokoukseen. Kokoukselle

Lisätiedot

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018

Hallituksen kokous Pöytäkirja 2/2018 Aika: Tiistaina 06.02.2018 kello 18.30 Paikka: Mestarinkatu 2, 20810 Turku Sisällys 1. KOKOUKSEN AVAUS... 2 2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS... 2 3. PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALITSEMINEN... 2

Lisätiedot

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina.

2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi (2) pöytäkirjantarkastajaa, jotka toimivat samalla ääntenlaskijoina. Läsnä: Mia Satamo Mari Toivonen Anna Loimaranta Ainu Sulonen Anneli Jylhä Satu Sipponen Jaana Juvonen Mirika Hyöty Liisa Parviainen Elisa Reunanen Tapio Mäkinen Pasi Satamo Sini-Maria Allén-Perkko Sari

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS PÖYTÄKIRJA 2 /2017 AIKA 22.11.2017, klo 18:00 PAIKKA Jakun koulu Paikalla 12 osallistujaa. Aluksi oli kahvitarjoilu. 1 KOKOUKSEN AVAUS Jakkukylän kyläyhdistyksen puheenjohtaja

Lisätiedot

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.

Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi. ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,

Lisätiedot

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku

Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, Turku Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2017 Aika: Maanantaina 13.2.2017 klo 17.00 Paikka: Mestarinkatu

Lisätiedot

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA

JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) TYÖTTÖMYYSKASSA JULKIS- JA YKSITYISALOJEN ESITYSLISTA 1 (5) KASSAN VARSINAINEN KOKOUS Aika: Perjantai 25. 11. 2016, klo 9.00 Paikka: Radisson Blu Seaside Hotel, Ruoholahdenranta 3, 00180 Helsinki 1. KOKOUKSEN AVAUS JA

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN

Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus

Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus Liittokokous, liittovaltuusto ja liittohallitus 8.9.2014 Järjestöpäivät 5.-6.9.2014 Liittokokous joka 3. vuosi - valitsee liittovaltuustoedustajat Liittovaltuusto 34 yhdistysten edustajaa 10 muuta edustajaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS: Pöytäkirja vastasi kokouksen kulkua ja se hyväksyttiin muutoksitta.

PÄÄTÖS: Pöytäkirja vastasi kokouksen kulkua ja se hyväksyttiin muutoksitta. 1(5) 1 JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu HALLITUKSEN KOKOUS 1/2009 AIKA Keskiviikko 7.1.2009 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-sali LÄSNÄ Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja

Lisätiedot

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu

OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu SYYSKOKOUS 2013 Aika maanantai 23.10.2013 klo 18.00 Paikka Läsnä OAJ alueyhdistyksen toimitila, Kirkkokatu 18, Joensuu Osallistujaluettelo liitteenä 1 Kokouksen avaus Yhdistyksemme puheenjohtajan Pasi

Lisätiedot

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt

Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry:n säännöt 1 Yhdistyksen nimenä on Vilppulan Seudun Urheiluautoilijat ry, ja sen kotipaikkana on Vilppulan kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on autourheilun, auton

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf

Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/ Finlands Kommunförbund rf Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja 1/2013 1 Kokoustiedot Aika Torstai 2.5.2013 klo 13.30 14.41 Paikka Kuntatalo, iso luentosali ja neuvotteluhuoneet Toinen linja 14, Helsinki Suomen Kuntaliitto ry Pöytäkirja

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali

Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali PÖYTÄKIRJA LAPPIAHALLI OY YHTIÖKOKOUS Aika: 26.4.2017 klo 17.00 Paikka: Tornio, Urheilukatu 6, Koulutuskuntayhtymä Lappian valtuustosali 1 Kokouksen avaus LAPPIAHALLI Oy:n hallituksen puheenjohtaja Erkki

Lisätiedot

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS

SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS PÖYTÄKIRJA 1 (5) SUOMEN KIINTEISTÖLIITTO RY:N VARSINAINEN LIITTOKOKOUS Aika Lauantai 24.4.2010 klo 9.30-11.35 Paikka Sokos Hotel Lappee, kokoustila Saimaa, Brahenkatu 1, Lappeenranta Läsnä Liitteen mukaan

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen, valitaan kokouksen puheenjohtaja, kokouksen sihteeri, 2 pöytäkirjantarkastajaa, 2 ääntenlaskijaa LAPIN KULLANKAIVAJAIN LIITTO RY PÖYTÄKIRJA 1 (5) VUOSIKOKOUS 2010 Aika: lauantai 27.3.2010 klo 14.00-16.12 Paikka: Siidan auditorio, Inari Läsnä: 52 jäsentä (liite 1) 1 Kokouksen avaus ja läsnäolevien

Lisätiedot

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous)

Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 20. (kevätkokous) Sunnuntaina 15.04.2018 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v3 1 Asialista 1. Kokouksen avaus.

Lisätiedot

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt

Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Hyväksytty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 16.9.2013 Yhdistyksen rekisterinumero 211.052 Selkämeren kansallispuiston ystävät ry - yhdistyksen säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen

Lisätiedot

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5

Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 KAUPAN ESIMIESVETERAANIT RY VUOSIKOKOUS Pöytäkirja Aika 1.9.2015 kello 18.30 Paikka Tallinnan risteily, Baltic Queen- laivan kokoustila kansi 5 Läsnä Liitteessä 6 mainitut 43 henkilöä 1. Kokouksen avaus

Lisätiedot

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen.

1. Kokouksen avaus Kolhon kyläyhdistyksen puheenjohtaja Tuula Juurakko avasi kokouksen. KOLHON KYLÄYHDISTYS RY PÖYTÄKIRJA Marko Lipsonen 2.1.2013 YHDISTYKSEN SYYSKOKOUS Aika 27.11.12, KLO 19.00 Paikka Osuuspankin kokoustilat Läsnä Läsnäolijoista erillinen liite Käsitellyt asiat: 1. Kokouksen

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Slovenia-seuran säännöt

Slovenia-seuran säännöt Slovenia-seuran säännöt YHDISTYKSEN NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS Yhdistyksen nimi on Slovenia-seura ja sen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää slovenialaisen kulttuurin tuntemusta

Lisätiedot

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA

SANTALAHTI LINTULUOTO VESIOSUUSKUNTA Kuivarauma Pyhämaa y-tunnus /6. Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie PYHÄMAA 1/6 Aika 28.6.2014 klo 16:00 Paikka Pyhämaan paloasema kokoustilat, Lyökintie 7 23930 PYHÄMAA 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Olle Kari avasi kokouksen ja toivotti osakkaat tervetulleeksi

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi.

Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. IMATRAN KETTERÄ JUNIORIT RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Imatran Ketterä Juniorit ry ja kotipaikka Imatra. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. SUBCONTRACTING EXCELLENCE CLUB S.E.C RY. SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Subcontracting Excellence Club S.E.C r.y. ja kotikunta Helsinki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistys on alihankintayritysten

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY

ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY 1 ETELÄ-POHJANMAAN TERVEYDENHUOLLON PERINNEYHDISTYS RY S Ä Ä N N Ö T 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMIALUE Yhdistyksen nimi on Etelä-Pohjanmaan terveydenhuollon perinneyhdistys ry, ja sen kotipaikka on Seinäjoen

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 13.6.2017 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 19.6.2017-20.7.2017 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa viraston

Lisätiedot

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu

OULU MC RY:N SÄÄNNÖT. Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu OULU MC RY:N SÄÄNNÖT 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Oulu MC ry ja sen kotipaikka on Oulu 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää ja ohjata jäsentensä liikennekäyttäytymistä,

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103)

Sääntömääräinen vuosikokous Esityslista 25.3.2014. Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Esityslista 25.3.2014 Blanko ry:n sääntömääräinen vuosikokous 25.3.2014 kello 17.00 Anttilansalissa (FY1103) Kokouksen asiat 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus, päätösvaltaisuus ja läsnäolijoiden

Lisätiedot

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA

YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA F.C. Barcelona Fan Club Finland n:o 1426 www.fcbarcelonafinland.com PÖYTÄKIRJA VUOSIKOKOUS 2010 1(3) YHDISTYKSEN VUOSIKOKOUKSEN 19.9.2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokouksen avaus Jari Pekkola toivotti jäsenet tervetulleeksi

Lisätiedot

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen

KEVÄTKOKOUS Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri. Päätös: Puheenjohtaja: Kai Vainio Antti Ali-Raatikainen FI- 1/5 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Kai Vainio avasi kokouksen. Hän kertasi vuoden 2014 tapahtumia, joista päällimmäisenä VIKSU 2014 palokuntanuorten leiri. Taloudellinen tulos on jopa liiankin hyvä,

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt

Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Rekisterinumero 178573. Säännöt rekisteröity yhdistysrekisteriin 25.2.2000. Y-tunnus 1596966-6 Ukko-Kolin Ystävät r.y.:n säännöt Yhdistyksen nimi 1 Yhdistyksen nimi on Ukko-Kolin Ystävät r.y. Yhdistyksen

Lisätiedot

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS

MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria

Lisätiedot

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS

RAUTALAMMIN SEURAKUNTA KIRKKOVALTUUSTO KUULUTUS 1 KUULUTUS Rautalammin seurakunnan kirkkovaltuuston 27.06.2016 pidetyn kokouksen tarkastettu pöytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä 04.07.2016-05.08.2016 Rautalammin seurakunnan kirkkoherranvirastossa

Lisätiedot

SOMAKISS ry:n säännöt

SOMAKISS ry:n säännöt SOMAKISS ry:n säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on SOMAKISS ry ja kotipaikka, Helsinki 2 Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistyksen tarkoituksena on edistää somali- ja abessinialaiskissojen kasvatusta,

Lisätiedot

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki

SEKRETERARFÖRENINGEN ry (5) Aika lauantai klo Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 13.11.2010 1(5) YHDISTYKSEN SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS Aika lauantai 13.11.2010 klo 12.31 14.25 Paikka Sokos Hotel Presidentti, Eteläinen Rautatiekatu 4, Helsinki 1 Kokouksen avaus 2 Läsnäolijoiden toteaminen

Lisätiedot

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT

Joensuu Joensuun Nuorisoverstas ry SÄÄNNÖT SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Joensuun Nuorisoverstas ja kotipaikka Joensuu. 2 TARKOITUS JA TOIMINNAN LAATU Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja kehittää nuorten elämänhallinnan valmiuksia

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa

Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Suomen Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppu Vanajanlinnassa Ratsastajainliiton kevätkokousviikonloppua vietetään 25. 27.4.2014 Hotelli Vanajanlinnassa. Viikonlopun ohjelma on monipuolinen: Perjantaina

Lisätiedot

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. SAUNASEURA VASTAISKU RY 1(5) 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Saunaseura Vastaisku ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu Yhdistys pyrkii edistämään yhteistyöverkoston

Lisätiedot

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry.

MLL Tapaninkylän kevätkokous. Mannerheimin Lastensuojeluliiton Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. MLL Tapaninkylän kevätkokous Tapaninkylän paikallisyhdistys ry. 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja avaa kokouksen. Hän pitää usein myös lyhyen tervetulopuheenvuoron: Hyvät osanottajat, toivotan

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt

Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Porin akateemisen nörttikulttuurin arvostusseuran säännöt Hyväksytty yhdistyksen kevätkokouksessa 29.3.2014. 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Porin akateeminen nörttikulttuurin arvostusseura ja

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo

KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina Klo v 9 Hallituksen ehdotus 1 (8) KYLÄSAAREN JÄTEVESIOSUUSKUNTA, osuuskunnan kokous nro 18 Kyläsaaren Kylätalolla sunnuntaina 26.11.2017. Klo 15.00- Osuuskunnan varsinaisen kokouksen asialista (syyskokous)

Lisätiedot

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003

Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry PL 117, FIN-00181 HELSINKI flug-hallitus@xunil.fi 30.04.2003 Finnish Linux User Group PÖYTÄKIRJA 1 (2) FLUG ry YHDISTYKSEN KOKOUS Aika 30.04.2003 kello 19:00 Paikka OlutHuone WilliamK, Annankatu 3, Helsinki Läsnä Esko Wessman puheenjohtaja Ilpo Nyyssönen sihteeri

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka

JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka JYVÄSKYLÄN ALAKAUPUNGIN ASUKASYHDISTYS RY:N SÄÄNNÖT 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Jyväskylän alakaupungin asukasyhdistys ry ja sen kotipaikka on Jyväskylän kaupunki. Yhdistyksen

Lisätiedot

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen.

Yhdistyksen varsinaiseksi jäseneksi voidaan hyväksyä henkilö, joka hyväksyy yhdistyksen tarkoituksen. SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Sei Shin Ken Kai ry ja sen kotipaikka on Seinäjoki. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena on edistää itsepuolustus- ja kamppailu-urheilua

Lisätiedot

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu

1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka. 2. Tarkoitus ja toiminnan laatu 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on, Finlands Coach Förening rf Yhdistyksen nimestä voidaan käyttää epävirallista englanninkielistä nimeä Finnish Coach Federation kansainvälisissä yhteyksissä

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 3/2016 Kirkkovaltuusto 30.5.2016 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA maanantaina 30. päivänä toukokuuta 2016 klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen

Lisätiedot

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo

Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti.

1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka on Lahti. SUOMEN ERIKOISKULJETUSTEN LIIKENTEENOHJAAJAT SEKLI RY YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 9/2013 1. YHDISTYKSEN NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Suomen Erikoiskuljetusten Liikenteenohjaajat SEKLI ry ja sen kotipaikka

Lisätiedot

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os.

KUTSU. Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen. syyskokous. pidetään maanantaina klo alkaen Meijän Vintillä os. KUTSU Jyty Iisalmi ry:n sääntömääräinen syyskokous pidetään maanantaina 21.11.2016 klo 16.45 alkaen Meijän Vintillä os. Savonkatu 11 A 6 Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 määräämät asiat. Luottamusvaalikokous

Lisätiedot

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen,

Jäsentiedote 1/ Vuosikokouskutsu. Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Jäsentiedote 1/2007 7.3.2007 Hyvä Suomen Fyysikkoseuran jäsen, Suomen Fyysikkoseuran varsinainen kokous on vuosikokous, joka pidetään tänäkin vuonna Fysiikan päivien yhteydessä. Ohessa kokouskutsu ja esityslista

Lisätiedot

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku.

Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry Säännöt 1 Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Turun Opiskelevat Muotoilijat TOM ry. ja sen kotipaikka on Turku. 2 Tarkoitus ja toiminta Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki.

YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT. 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Merkitty rekisteriin 26.03.1996 Jäljennös annettu 18.02.2015 1. Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Stadin Slangi ry ja sen kotipaikka on Helsinki. 2. Tarkoitus ja toiminnan

Lisätiedot

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00

V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi , klo 18.00 Tarinagolf Oy V A R S I N A I N E N Y H T I Ö K O K O U S Tarinan Klubi, Siilinjärvi 13.5.2019, klo 18.00 Läsnä: Ääniluettelon mukaisesti 5 osakkeenomistajaa edustaen: 98 A osaketta ja 1960 ääntä 0 B osaketta

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan.

Esitys: Todetaan kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. Päätös: Esityksen mukaan. Tähtitieteellinen yhdistys Ursa ry PÖYTÄKIRJA 1(5) SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN SYYSKOKOUS 2010 Paikka: Tieteiden talo, Kirkkokatu 6, Helsinki Aika: Tiistai 9.11.2010 kello 19.15. Läsnä: Luettelo liitteenä 1. KOKOUKSEN

Lisätiedot