Ammatillinen perustutkinto turvallisuusalan perustutkinto Osaamisala Turvallisuusvalvojan osaamisala Tutkintonimike Turvallisuusvalvoja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ammatillinen perustutkinto turvallisuusalan perustutkinto Osaamisala Turvallisuusvalvojan osaamisala Tutkintonimike Turvallisuusvalvoja"

Transkriptio

1 Ammatillinen perustutkinto turvallisuusalan perustutkinto Osaamisala Turvallisuusvalvojan osaamisala Tutkintonimike Turvallisuusvalvoja Näytön numero Suunniteltu suoritusajankohta /hyväksymispäivä 1 1 lukuvuoden aikana pvm / tutkinnon osat Turvallisuusalan toiminta P=Pakollinen =alinnainen -tutkinnonosa P Näytön suoritustapa- ja paikka Opiskelija toimii erilaisissa toimintaympäristöissä, julkisen, yksityisen kolmannen sektorin työpaikoilla (ensisijaisesti) laatien turvallisuussuunnitelmaluonnoksen muun turvallisuutta lisäävän suunnitelman. -voimankäyttö on tuvallisuussyistä järjestettävä oppilaitoksella voimankäytön tasokokeena Arviointiin osallistuvat opettaja (mikäli on vain oppilaitosnäyttö arvioijana vain opettaja) 2 2. lukuvuoden aikana pvm Pelastustoiminta siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. opettaja. Pelastussuunnitelman laatiminen palo- ja pelastusturvallisuuteen liittyvän ohjeistuksen laatiminen. Palotarkastuksessa avustajana toiminen, sisäisen palotarkastuksen ohjeen suunnittelu ja esitys.

2 Neuvonta ja valistustyötä kohteessa. Suunnitelman ja ohjeistuksen esittely lukuvuoden aikana pvm lukuvuoden aikana pvm Turvallisuustekninen toiminta 30 osp artioinnin ja järjestyksenvalvonnan perustoiminta toimintaympäristöissä, kuten työpaikoilla: julkinen, yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). turvateknisten järjestelmien suunnittelemisesta ja/ asentamisesta kohteeseen, siten että voidaan osoittaa koko tutkinnon osan osaaminen jokin muu turvatekniikkaan liittyvä yrityksen/yhteisön turvallisuutta lisäävä suunnitelma/asennus ammattitoa osoittavan perehdytysmateriaalin laatiminen turvatekniikan osalta. Ammattiosaamisen näytön arviontiin liittyy aina suunnitelman ohjeen esittely siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. opettaja (mikäli on vain oppilaitosnäyttö arvioijana vain opettaja) opettaja. Opiskelija osallistuu sisäasiainministeriön määrittämään vartijan, järjestyksenvalvojan peruskoulutukseen sekä voimankäyttövälineiden koulutukseen ja suorittaa osaamisen näytöt ja näyttökokeet hyväksyttävästi.

3 lukuvuoden aikana pvm Turvallisuusalan palvelutoiminta siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. opettaja. Suunnittelee ja toteuttaa esittelee alalle tyypillisen asiakaspalvelutilanteen. Käyttää asiakaskohteessa tarvittavia laitteita ja välineitä, sekä osaa perustella valintansa. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden valinnaisten tutkinnon osien näyttö lukuvuoden aikana pvm Tietoturvallisuustoiminta siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. opettaja. Laatii yritykselle tietoturvallisuusohjeistuksen ja opastaa sen toteuttamisessa. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden valinnaisten tutkinnon osien näyttö lukuvuoden aikana pvm Kansainvälinen turvallisuustoiminta siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta opettaja.

4 vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. - Sopeuttaa ja toimii itsenäisesti kansainvälisessä toimintaympäristössä. - Laatii ohjeistusta yritykselle koskien erilaisten kulttuurien kanssa tehtävää yhteistyötä. - Suunnittelee ja esittelee organisaation komennustyöntekijöiden toimintojen turvallisuustoiminnot kansainvälisessä toimintaympäristössä lukuvuoden aikana pvm Uhkatilanteiden hallinta 15 osp siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. opettaja. Ensisijaisesti oppilaitosympäristössä muualla toteutettu uhkatilanteen simuloitu näyttö erillisillä maalihenkilöillä. oidaan toteuttaa myös työssäoppimispaikalla jos tehtävä ja toimintaympäristö soveltuu näyttöön huomioiden opiskelijan työturvallisuus. 9 Turvajärjestelmien käyttö 3. lukuvuoden aikana pvm Turvajärjestelmien käyttö 15 osp opettaja (mikäli on vain

5 siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Ammattiosaamisen näyttöä voidaan täydentää oppilaitoksella. oppilaitosnäyttö arvioijana vain opettaja) - turvajärjestelmien käyttö tutkinnon osan laajuudella esitetty - ohjeistus turvajärjestelmien käyttöön - opastus/ohjeistus turvajärjestelmien käyttämiseen 10 artiointitoiminta 2-3 lukuvuoden aikana pvm xx.xx artiointitoiminta 15 osp siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. opettaja (mikäli on vain oppilaitosnäyttö arvioijana vain opettaja) - Suunnittelee ja toteuttaa esittelee alalle tyypillisen asiakaspalvelutilanteen. Käyttää asiakaskohteessa tarvittavia laitteita ja välineitä, sekä osaa perustella valintansa. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden valinnaisten tutkinnon osien näyttö. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä

6 Näytön numero Ryhmätunnus 1 Turvallisuusalan toiminta 30 ov Työssäoppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja hyväksyvät. toimintaympäristöissä, kuten työpaikoilla: julkinen, yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Turvallisuussuunnitelmaluonnos, muu turvallisuutta lisäävä suunnitelma yritykselle/yhteisölle, myös oppilaitokseen mahdollinen. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. fyysisen voimankäytön perusteet (Tasokoe T1- K3) arvioidaan turvallisuusalan toimintaopintojakson yhteydessä ammattiosaamisen näytöllä osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla, kuten haastattelujen, tehtävien ja muiden luotettavien menetelmien avulla. uorovaikutus- ja yhteistyötojen sekä oppimisen ja ongelmanratkaisutojen kehittymistä arvioidaan koko työssäoppimisen ajan. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi. aineisto käsitellään arviointi-keskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättää työpaikka-ohjaaja ja/ opettaja n arvosanan muodostuminen: työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on käsitelty turvallisuusalan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa.

7 Näytön numero 2 Pelastustoiminta 30 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Pelastussuunnitelman laatiminen palo- ja pelastusturvallisuuteen liittyvän ohjeistuksen laatiminen. Palotarkastuksessa avustajana toiminen, sisäisen palotarkastuksen ohjeen suunnittelu ja esitys. Neuvonta ja valistustyötä kohteessa. Suunnitelman ja ohjeistuksen esittely. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosanan muodostuminen: työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on käsitelty alan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa.

8 Näytön numero 3 Turvallisuustekninen toiminta 30 osp Oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. turvateknisten järjestelmien suunnittelemisesta ja/ asentamisesta kohteeseen, siten että voidaan osoittaa koko tutkinnon osan osaaminen jokin muu turvatekniikkaan liittyvä yrityksen/yhteisön turvallisuutta lisäävä suunnitelma/asennus ammattitoa osoittavan perehdytysmateriaalin laatiminen turvatekniikan osalta. Ammattiosaamisen näytön arviontiin liittyy aina suunnitelman ohjeen esittely. Esim. Työmenetelmien, -välineiden ja materiaalin hallinnasta xxx otetaan huomioon näytön arvosanaa määritettäessä oppilaitoksessa xxx opintojakson aikana osoitettu osaaminen ellei ko. osaamista ole voitu näytössä näyttää. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosanan muodostuminen: n arvosana määräytyy ammattiosaamisen näytön perusteella. työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa.

9 Näytön numero 4 artioinnin ja järjestyksenvalvonnan perustoiminta 15 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Opiskelija osallistuu sisäasiainministeriön määrittämään vartijan, järjestyksenvalvojan peruskoulutukseen sekä voimankäyttövälineiden koulutukseen ja suorittaa osaamisen näytöt ja näyttökokeet hyväksyttävästi. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosanan muodostuminen: työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on käsitelty alan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa.

10 Näytön numero 5 Turvallisuusalan palvelutoiminta 15 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Suunnittelee ja toteuttaa esittelee alalle tyypillisen asiakaspalvelutilanteen. Käyttää asiakaskohteessa tarvittavia laitteita ja välineitä, sekä osaa perustella valintansa. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden valinnaisten tutkinnon osien näyttö. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosanan muodostuminen: työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on käsitelty alan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa.

11 Näytön numero 6 Tietoturvallisuustoiminta 15 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Laatii yritykselle tietoturvallisuusohjeistuksen ja opastaa sen toteuttamisessa. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden valinnaisten tutkinnon osien näyttö. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosanan muodostuminen: työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on käsitelty alan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa.

12 Näytön numero 7 Kansainvälinen turvallisuustoiminta 15 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. - Sopeuttaa ja toimii itsenäisesti kansainvälisessä toimintaympäristössä. - Laatii ohjeistusta yritykselle koskien erilaisten kulttuurien kanssa tehtävää yhteistyötä. - Suunnittelee ja esittelee organisaation komennustyöntekijöiden toimintojen turvallisuustoiminnot kansainvälisessä toimintaympäristössä. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. ammattiosaamisen näytöllä osoittaa, sitä täydennetään muulla osaamisen arvioinnilla. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointiaineisto aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosanan muodostuminen:n arvosana määräytyy ammattiosaamisen näytön perusteella. työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus kehittää arviointivalmiuksiaan Suunnitelma on käsitelty alan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa.

13 LIITE NAYTTO.. Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Näytön numero 8 Uhkatilanteiden hallinta 15 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. toimintaympäristöissä, kuten työpaikoilla : julkinen, siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Ensisijaisesti oppilaitosympäristössä muualla toteutettu uhkatilanteen simuloitu näyttö erillisillä maalihenkilöillä. oidaan toteuttaa myös työssäoppimispaikalla jos tehtävä ja toimintaympäristö soveltuu näyttöön huomioiden opiskelijan työturvallisuus. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointiaineisto aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi: n arvosana määräytyy ammattiosaamisen näytön perusteella. n arvosanan muodostuminen: n arvosana määräytyy ammattiosaamisen näytön perusteella. työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on käsitelty alan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa. Hyväksytty näyttötoimikunnassa , 28

14 LIITE NAYTTO.. Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Näytön numero 9 Turvajärjestelmien käyttö 15 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. turvajärjestelmien käyttö tutkinnon osan laajuudella esitetty - ohjeistus turvajärjestelmien käyttöön - opastus/ohjeistus turvajärjestelmien käyttämiseen Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosana määräytyy ammattiosaamisen näytön perusteella. n arvosanan muodostuminen:n arvosana määräytyy ammattiosaamisen näytön ( ja muun osaamisen arvioinnin) perusteella. Suunnitelma on hyväksytty näyttötoimikunnan oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa. työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Hyväksytty näyttötoimikunnassa , 28

15 LIITE NAYTTO.. Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Näytön numero 10 artiointitoiminta 15 osp Työssäppimisen/ oppimisen aikana opiskelija osoittaa valmiutensa näyttöön. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän on laatinut ohjatusti kirjallisen näyttösuunnitelman, jonka työpaikkaohjaaja ja opettaja/ opettaja(t) hyväksyvät. yksityinen ja kolmas sektori (ensisijaisesti). Työtä tehdään siinä laajuudessa, että ammattidon voidaan todeta vastaavan ammattitovaatimuksia. Ammattiosaamisen näytön kesto sovitaan opiskelijakohsesti. Suunnittelee ja toteuttaa esittelee alalle tyypillisen asiakaspalvelutilanteen. Käyttää asiakaskohteessa tarvittavia laitteita ja välineitä, sekä osaa perustella valintansa. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden valinnaisten tutkinnon osien näyttö. Huomioiden näyttöympäristön vaatimukset näyttöön voidaan yhdistää myös muiden tutkinnon osien näyttö/näyttöjä. perustuu arviointiaineistoon, jonka osana on opiskelijan itsearviointi aineisto käsitellään arviointikeskustelussa, johon osallistuvat opiskelija, opettaja arvosanasta päättävät opettaja n arvosanaan vaikuttava muu osaamisen arviointi n arvosanan muodostuminen: Opettajalla ammatillinen pätevyys toimia arvioitavan alan opettajana Työpaikkaohjaajalla arvioinnin kohteena olevan ammattialan osaaminen ja ammattito ja halukkuus Suunnitelma on käsitelty alan neuvottelukunnassa Hyväksytty näyttötoimikunnan xx.xx.2016.oimassa jälkeen alkaneessa koulutuksessa. Hyväksytty näyttötoimikunnassa , 28

Liite NAYTTO

Liite NAYTTO Liite NAYTTO 18.5.2017 Ammatillinen perustutkinto turvallisuusalan perustutkinto Osaamisala Turvallisuusvalvojan osaamisala Tutkintonimike Turvallisuusvalvoja Näytön numero Suunniteltu suoritusajankohta

Lisätiedot

LIITE NAYTTO

LIITE NAYTTO LIITE NAYTTO 24.11.2016 Ammatillinen perustutkinto Osaamisala Tutkintonimike Tutkinnon nimi Pintakäsittelyalan perustutkinto Osaamisalan nimi M etallituotemaalaus Tutkintonimikkeen nimi pintakäsittelijä

Lisätiedot

Liite NAYTTO

Liite NAYTTO Liite NAYTTO 18.5.2017 Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake 1 1. lukuvuoden 4.1.1 Asiakaslähtöisten kiinteistöpalvelujen tuottaminen 15 osp työprosessin hallinta

Lisätiedot

Liite NAYTTO

Liite NAYTTO Liite NAYTTO 29.9.2016 Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Koulutusohjelma Tutkintonimike Näytön numero Hyväksymispäivä Hyväksytty

Lisätiedot

Liite Näyttötoimikunta

Liite Näyttötoimikunta Liite Näyttötoimikunta 6.4.2017 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Kaikille pakolliset tutkinnon osat Osaamisala Valinnainen tutkinnon osa Tutkintonimike Hyvinvointi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lisätiedot

Tampereen seudun ammattiopisto sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Tampereen seudun ammattiopisto sosiaali- ja terveysalan perustutkinto Liite Naytto 24.11.2016 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Kaikille pakolliset tutkinnon osat Osaamisala Valinnainen tutkinnon osa Tutkintonimike Hyvinvointi Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto

Lisätiedot

LIITE NAYTTO Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake

LIITE NAYTTO Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake LIITE NAYTTO 18.5.2017 Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Ammatillinen perustutkinto Osaamisala Tutkintonimike Media-alan perustutkinto Audiovisuaalisen viestinnän

Lisätiedot

Turvallisuusvalvoja. Tampereen seudun ammattiopisto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Turvallisuusalan perustutkinto, 180 osp

Turvallisuusvalvoja. Tampereen seudun ammattiopisto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa. Turvallisuusalan perustutkinto, 180 osp Tampereen seudun ammattiopisto Opetussuunnitelman tutkintokohtainen osa Turvallisuusalan perustutkinto, 180 osp Turvallisuusvalvoja Hyväksytty Näyttötoimikunnassa 16.2.2012 Ammatillisen koulutuksen johtaja

Lisätiedot

Näytön arvosanan muodostuminen:

Näytön arvosanan muodostuminen: 3 2.1.1. Rakennusten korjausmaalaus 45 osp Näytön suorittamiselle on etenemisehto, jossa opintojakson 4.1.1.1 Korjausmaalauksen perusteet 10 ov osaaminen on hankittu. Ennen ammattiosaamisen näyttöä hän

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov

Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi. Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttöjen toteuttaminen ja arviointi Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ammattiosaamisen näyttö Ammatillisiin perustutkintoihin on liitetty ammattiosaamisen näytöt osaksi opiskelijan arviointia

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinto. Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen. toteuttamis- ja arviointisuunnitelma

Turvallisuusalan perustutkinto. Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen. toteuttamis- ja arviointisuunnitelma ammattiosaamisen näytöt 1 (8) Turvallisuusalan perustutkinto Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Suunnitelma on hyväksytty Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

LIITE NAYTTO

LIITE NAYTTO Prosessiteollisuuden perustutkinto Osaamisala: Kemianteollisuuden Tutkintonimike: prosessinhoitaja Näytön numero Suunniteltu suoritusajankohta /hyäksymispäiä 1 _ lukuuoden aikana Hyäksytty näyttötoimikunnan

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Hyväksytty Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINNON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT

TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINNON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT Näyttöjen toteutussuunnitelma 1 (16) TURVALLISUUSALAN PERUSTUTKINNON AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT Suunnitelma on hyväksytty Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän sähkö-, tieto- ja tietoliikennetekniikan maakunnallisen

Lisätiedot

Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake

Ammattiosaamisen näyttöjen toteutus- ja arviointisuunnitelmien koontilomake Liite Näyttötoimikunta 29.9.2016 Koulutusala Ammatillinen perustutkinto Koulutusohjelma Tutkintonimike Näytön Suoritusajankohta numero /hyväksymispäivä 1 1. lukuvuoden Liiketalous ja kulttuuri Liiketalouden

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA. Turvallisuusalan perustutkinto Turvallisuusvalvoja

VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA. Turvallisuusalan perustutkinto Turvallisuusvalvoja VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Turvallisuusvalvoja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi tutkintokohtainen opetussuunnitelma OPH:n määräys 86/011/2014

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 5.5.2015 Tutkinto: Tutkinnon osan nimi ja laajuus: AUDIOVISUALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN TUONTANNON TOTEUTTAMINEN 45 osp pakollinen tutkinnon osa 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta

Lisätiedot

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi

OPAS- TUSTA Työpaikoille. Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi OPAS- TUSTA Työpaikoille Ammattiosaamisen näyttöjen arviointi MITÄ OVAT AMMATTI- OSAAMISEN NÄYTÖT koulutuksen järjestäjän ja työelämän yhdessä suunnittelemia, toteuttamia ja arvioimia työtehtäviä työssäoppimispaikassa

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani. TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TYÖVALTAINEN OPETUSSUUNNITELMA TUTKINNON OSA: Kulttuurin soveltaminen käsityöhön LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Rovaniemen koulutuskuntayhtymä Tutkinnon osa Osaamispisteet 15 Opetussuunnitelma Hyväksymismerkinnät 1 (6) Lapin urheiluopisto Tanssijantyö musiikkiteatterissa - josta Näyttö- 5 työssäopp. jaos 24.2.2015

Lisätiedot

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia

Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto. Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Ammatillinen peruskoulutus vs. näyttötutkinto Tutke-uudistuksen myötä tulevia muutoksia Erja Kotimäki 14.3.2014 Osaava työelämäpedagogi -koulutus Ammatillisessa peruskoulutuksessa opiskelijan arviointia

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Asiakaslähtöinen valmistaminen LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 2011 Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulosta) arvioidaan mahdollisimman aidoissa työelämän

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto Ympäristön suunnittelun ja rakentamisen osaamisala, artesaani Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Asiakaslähtöinen valmistaminen 15 osp, pakollinen tutkinnon

Lisätiedot

TYÖELÄMÄYHTEISTYÖNÄ TOTEUTETTU OSAAMISEN ARVIOINTI. Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä Koulutuspäällikkö Jarmo Lamminmäki

TYÖELÄMÄYHTEISTYÖNÄ TOTEUTETTU OSAAMISEN ARVIOINTI. Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä Koulutuspäällikkö Jarmo Lamminmäki TYÖELÄMÄYHTEISTYÖNÄ TOTEUTETTU OSAAMISEN ARVIOINTI Liiketalouden koulutuksen kehittämispäivä 2.2. 2016 Koulutuspäällikkö Jarmo Lamminmäki Työelämäyhteistyönä toteutettu osaamisen arviointi = Näytön arviointi

Lisätiedot

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa M. Lahdenkauppi

Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa M. Lahdenkauppi Osaamisen arviointi, arvosanan antaminen ja arvioinnin dokumentointi ammatillisessa peruskoulutuksessa 7.2.2013 M. Lahdenkauppi Osaamisen arviointi (1) Osaaminen (oppimisen tulos) arvioidaan mahdollisimman

Lisätiedot

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.

Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa. Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10. Arviointikäytännöt WinNovassa opetussuunnitelmaperusteisessa ammatillisessa peruskoulutuksessa Ben Schrey Opeda-hanke Turku 12.10.2011 Sisältö 1. WinNova 2. Opiskelijoiden perehdyttäminen arviointiin 3.

Lisätiedot

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu

Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät. Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen (ammattillinen peruskoulutus) ja työpaikkaohjaajan tehtävät Terhi Puntila, Tampereen seudun ammattiopisto, Tredu Työssäoppiminen ammatillisessa peruskoulutuksessa Kaikissa toisen asteen

Lisätiedot

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ

OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ OPISKELIJAN ARVIOINTI TYÖSSÄOPPIMINEN NÄYTTÖ ARVIOINNIN PERUSLÄHTÖKOHTIA Arviointikriteerit ovat kirjalliset, jotka toimitetaan työpaikalle Arvioinnin perustana on aina etukäteen sovitut tavoitteet Arvioinnin

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen

Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen TURVALLISUUSALAN TUTKINTOTOIMIKUNNAN (8332) OHJE Turvallisuusalan perustutkinnon tutkintotilaisuuksien järjestäminen Hyväksytty turvallisuusalan tutkintotoimikunnan kokouksessa 20.11.2012 Tämä ohje on

Lisätiedot

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet:

1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ. Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Testaus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija osaa suunnitella ohjelmiston, toteuttaa ohjelmiston valittua testausympäristöä käyttäen sekä laatia

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinto

Turvallisuusalan perustutkinto Turvallisuusalan perustutkinto Sisällys 2.1 Pakollinen tutkinnon osa, 45 ops... 3 2.1.1 Turvallisuusalan toiminta, 45 osp... 3 2.2 Valinnaiset tutkinnon osat, 90 osp... 5 2.2.1 Vartiointitoiminta, 30 osp...

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely.

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely. Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osa ei sisällä ammattiosaamisen näyttöä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä tekemällä ammattiosaamisen

Lisätiedot

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov

AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov AMMATILLINEN PAIKALLISESTI TUOTETTU TUTKINNON OSA AUD 4.2.16 Hyvinvointia mediasta 20ov Ammattitaitovaatimukset osaa: suunnitella ja laatia toiminnan tavoitteet asiakkaan tarpeet huomioiden ottaa huomioon

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Vakuutus- ja eläkepalvelut 15 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

Matkailualan perustutkinto

Matkailualan perustutkinto Matkailualan perustutkinto Sisällys Johdanto... 3 2.1 Pakollinen tutkinnon osa... 4 2.1.1 Matkailualan asiakaspalvelu, 30 osp... 4 2.2 Matkailupalvelujen osaamisalan, matkailupalvelujen tuottaja, pakollinen

Lisätiedot

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus

Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus SEURAKUNTAOPISTO LAPSI-JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Näyttö/ Tutkinnon osa: Tukea tarvitsevien lasten ja perheiden kohtaaminen ja ohjaus AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat

Lisätiedot

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja

Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja Opiskelijan arviointi liiketalouden perustutkinnossa Työpaja 30.1.2013 Arvioinnin opas Arvioinnin suunnittelu Arvioinnista tiedottaminen Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen Oppimisen arviointi Osaamisen

Lisätiedot

TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINTO

TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINTO TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 0 05 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin suunnittelun kokonaisuus 5.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Arvioinnin kokonaisuus arvioinnin periaatteet arvioinnista tiedottaminen osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen oppimisen

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymä KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO

Sastamalan koulutuskuntayhtymä KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Sastamalan koulutuskuntayhtymä Koul KÄSI- TAIDETEOLLISUUSALAN PERUSTUTKINTO Kuvi Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina - Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA Tutkinto: Talotekniikan PT Tutkinnon osan nimi ja laajuus: ILMANVAIHTOJÄRJESTELMIEN ASENTAMINEN 15 OSP, valinnainen. 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen toteuttamisesta Tämän perusteella opiskelija voi hakea

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä suunnittelemalla ja ohjaamalla itsenäisesti kerhotoimintaa. Keskeisinä taitoina kerhontoiminnan ohjauksessa ovat kasvatuksellisesti

Lisätiedot

Opetusneuvos Pirjo Väyrynen Perehdytystilaisuus Helsinki, Oulu

Opetusneuvos Pirjo Väyrynen Perehdytystilaisuus Helsinki, Oulu OPPIMISTULOSTEN ARVIOINTI: TIEDON TUOTTAMINEN AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖISTÄ Millaista tietoa arviointijärjestelmä tuottaa oppimistuloksia logistiikan, sosiaali- ja terveysalan, kone- ja metallialan sekä hotelli-

Lisätiedot

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. ja suunnitelmallinen toteuttaminen

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. ja suunnitelmallinen toteuttaminen Hyväksymismerkinnät 1 (5) Tämän asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat kauneudenhoitoalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Autoalan perustutkinto OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) tutkinnon osan Näyttötyössäopp. toteuttamisesta Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa

Lisätiedot

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke

TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Yhdessä tekemällä -hanke Yhdessä tekemällä -hanke (S10924) 1 TYÖSSÄOPPIMISEN LAATUKRITEERIT TYÖPAIKALLE Työssäoppimisen laatukriteerit työpaikalle on laadittu

Lisätiedot

TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINTO

TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINTO TEKSTIILI- JA VAATETUSALAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 0 05 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä KOTITYÖ- JA PUHDISTUSPALVELUJEN PERUSTUTKINTO Koul Kuvi Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina Johdanto Ammatillisen

Lisätiedot

NUORISO- JA VAPAA- AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO

NUORISO- JA VAPAA- AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO NUORISO- JA VAPAA- AJANOHJAUKSEN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 01 016 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Johdanto Ammatillisen

Lisätiedot

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO

MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO MUSIIKKIALAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 5 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen kansallinen

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Pankki- ja rahoituspalvelut 10 osp Opinnon tavoitteet: Opiskelija tunnistaa erilaisia asiakkuuksia ja asiakasryhmiä sekä kartoittaa asiakkaiden

Lisätiedot

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa

Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET

KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINTO: Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto KOULUTUSOHJELMA JA TUTKINTONIMIKE: Artesaani TUTKINNON OSA: Toteuttamisen suunnittelu LAAJUUS: 10 ov TUTKINNON OSAN AMMATTITAITOVAATIMUKSET TUTKINNON

Lisätiedot

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus

Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Näyttötutkinto ja tutkintotilaisuuksien arviointi Peruskoulutus Sisältö 1. Suomen koulutusjärjestelmä 2. Ammattitaidon hankkiminen (näyttötutkinto ja ammatillinen peruskoulutus) 3. Arviointi KORKEAKOULUTUTKINTO

Lisätiedot

Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO. Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista

Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO. Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista Koul Sastamalan koulutuskuntayhtymä LIIKETALOUDEN PERUSTUTKINTO Kuv Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen kansallinen oppimistulosten

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 1 15 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet

Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet Yhteiskunnan monimutkaistuminen ja ympäristön häiriötekijät lisäävät turva-alan monipuolisten palvelujen tarvetta. Yksityiseen

Lisätiedot

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO

TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO TIETO- JA VIESTINTÄTEKNIIKAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 1 15 Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5).5.2015 Tämä asiakirjan osio kuvaa ammattiosaamisen näyttöä. Näyttötutkinnossa tutkintotilaisuuden järjestelyt ja osaamisen arviointi toteutuvat sosiaali- ja terveysalan tutkintotoimikunnan

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO

Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä ELINTARVIKEALAN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 4 Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen kansallinen

Lisätiedot

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014

OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.4.2014 EHKÄISEVÄ PÄIHDETYÖ, KAIKILLE VALINNAINEN PAIKALLINEN TUTKINNON OSA, 10 OV 1. TYÖPROSESSIN HALLINTA Suunnittelee ja toteuttaa projektin. Suunnittelu, toteutus

Lisätiedot

45 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN.

45 Opetussuunnitelma [TOP OSP] OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. Hyväksymismerkinnät 1 (6) Näytön kuvaus Opiskelija tai tutkinnon suorittaja osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tai tutkintotilaisuudessa tekemällä ammattitaitovaatimusten mukaisia työtehtäviä

Lisätiedot

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset

Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset Työssäoppimisen valmistelu ja suunnittelu Työssäoppimisen kyselyt, ISKUT oppilaitokset ver 21.11.2013 Taustamuuttujina opiskelijatiedoissa ovat mm. tutkinnon nimi, työssäoppimispaikan nimi, suoritetaanko

Lisätiedot

Sähköiset välineet itsearvioinnin tukena

Sähköiset välineet itsearvioinnin tukena 1 2.5.2012 Sähköiset välineet itsearvioinnin tukena Sähköiset välineet itsearvioinnin tukena Ben Schrey WinNova 2 2.5.2012 Sähköiset välineet itsearvioinnin tukena Esimerkki opiskelijan itsearvioinnin

Lisätiedot

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1

SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 SEURAKUNTAOPISTO LAPSI- JA PERHETYÖN PERUSTUTKINTO 1 Tutkinnon osa: Palvelujen tuottaminen AMMATTITAIDON OSOITTAMINEN/ARVIOINTI Näytön työpaikat ja ajankohdat suunnitellaan ja henkilökohtaistetaan yhteistyössä

Lisätiedot

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely

30 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. suorittaja osaa: työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Kone- ja metallialan perustutkinto Koodi: KON141 Päätös: LAO C3/2015 Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä tekemällä tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten

Lisätiedot

Muutokset 1.8.2015 alkaen

Muutokset 1.8.2015 alkaen Muutokset 1.8.2015 alkaen Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta (L630/1998, muutos L787/2014) tuli voimaan 1.8.2015 Koulutuksen järjestäjä: laatii ja hyväksyy opetussuunnitelman (14 ), joka antaa opiskelijalle

Lisätiedot

Liiketalouden perustutkinto

Liiketalouden perustutkinto Liiketalouden perustutkinto Sisällys 2.1 Pakollinen tutkinnon osa... 3 2.1.1 Asiakaspalvelu, 30 osp... 3 2.2 Asiakaspalvelun ja myynnin osaamisala... 5 2.2.1 Kaupan palvelu ja myynti, 30 osp... 5 2.2.2

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnustaminen siirtymävaiheessa 12.2.2015 M. Lahdenkauppi Opetusneuvos, AM-PE Oppimisen arviointi Oppimista arvioidaan antamalla opiskelijalle suullista tai

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Käytön tuen prosessien vakiointi 15 osp Tutkinnon osaan kuuluvat opinnot: Prosessien tunnistaminen ja vakiointi 8 osp Työssäoppiminen 7 osp

Lisätiedot

Opiskelija hankkii tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten mukaista osaamista osallistumalla aktiivisesti seuraaviin työtehtäväkokonaisuuksiiin:

Opiskelija hankkii tutkinnon osan ammattitaitovaatimusten mukaista osaamista osallistumalla aktiivisesti seuraaviin työtehtäväkokonaisuuksiiin: Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Ammattitaidon osoittamistavat Opiskelija osoittaa osaamisensa ammattiosaamisen näytössä toimimalla alan yrityksen ohjelmapalveluissa lyhytkestoisen

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Lapin ammattiopisto D Visualisointi - josta työssäopp. Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa ammattitaitonsa suunnittelemalla, toteuttamalla ja visualisoimalla

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA?

MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? MILLAISTA TIETOA ARVIOINTIJÄRJESTELMÄ TUOTTAA? RAKENNUS- JA METSÄALAN PETUSTUTKINTOJEN OPPIMISTULOKSET 12.11.2012, OPH NÄYTÖISTÄ KOOTUT TIEDOT 1. Koulutuksen järjestäjän nimi, oppilaitoksen/toimintayksikön

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma

Turvallisuusalan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma Turvallisuusalan perustutkinnon toteutus- ja arviointisuunnitelma Rauma Hyväksymispäätökset Työelämäjaos 18.9.2015 1 Sisällys Jaksosuunnitelma...2 Ammatilliset tutkinnon osat 135 osp...3 Tutkinnon osien

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 () Matkailualan perustutkinto Koodi: MAT3902 Päätös: LAMO C19/201 Näytön kuvaus osoittaa ammattitaitonsa työskentelemällä kulttuuritapahtumassa. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että

Lisätiedot

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO

AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO AUDIOVISUAALISEN VIESTINNÄN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 013 016 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015

Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 Työssäoppimisen (TOP) palaute 2014-2015 TOP palaute Työssäoppimisesta palautetta antoi yhteensä 431 opiskelijaa ja 16 työpaikkaohjaajaa Kokonaisarvio työssäoppimisesta asteikolla 1-5: opiskelijat 4,19

Lisätiedot

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta.

Arviointisuunnitelma 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa L 630/1998, 13 (muutettu L 787/2014) Arvioinnin opasta. Arviointisuunnitelma Arviointisuunnitelma on osa Raahen Porvari- ja Kauppakoulun 1.8.2015 alkaen toistaiseksi voimassa olevaa Opetushallituksen määräyksiin perustuvien liiketalouden perustutkinnon (Dno

Lisätiedot

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen

Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen Opiskelijan arvioinnin muutokset ja osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet ja arvosanojen muuntaminen 19.3.2015 Messukeskus Aira Rajamäki, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus Oppimisen

Lisätiedot

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT LABORATORIOALAN PERUSTUTKINTO

AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT LABORATORIOALAN PERUSTUTKINTO AMMATTIOSAAMISEN NÄYTÖT LABORATORIOALAN PERUSTUTKINTO Tutkinto- ja koulutusohjelmakohtainen ammattiosaamisen näyttöjen toteuttamis- ja arviointisuunnitelma Hyväksytty Pohjois-Karjalan koulutuskuntayhtymän

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Hiusalan perustutkinto Tutkinnon osan nimi ja laajuus: Ekologiset hiuspalvelut 15 osp, paikallisiin ammattitaitovaatimuksiin perustuva tutkinnon osa KESKEISET ASIAT 1. Kuvaus osaamisen tunnustamisen

Lisätiedot

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

15 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (6) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Tutkinnon osasta ei anneta ammattiosaamisen näyttöä (kts. tutkinnon osan arvosanan muodostuminen) Näytön arviointi ja arvioijat: (kts. tutkinnon

Lisätiedot

PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO

PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO PROSESSITEOLLISUUDEN PERUSTUTKINTO Yhteenveto ammattiosaamisen näyttöjen arvosanoista ja niiden toteuttamistavoista lukuvuosina 0 06 Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä Johdanto Ammatillisen peruskoulutuksen

Lisätiedot

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014

TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 TUTKINNON OSAN ARVIOINTISUUNNITELMA 26. marraskuuta 2014 Tutkinto: Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja Tutkinnon osan nimi ja laajuus: 2.1.1 Kasvun tukeminen ja ohjaus, 20 osp. Pakollinen

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA TEKNIIKAN JA LIIKENTEEN ALA Elektroniikka-asentaja, ICT-asentaja Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Laatija Tila Tieto- ja tietoliikennetekniikan

Lisätiedot

VAASAN AMMATTIOPISTO

VAASAN AMMATTIOPISTO VAASAN AMMATTIOPISTO OPETUSSUUNNITELMAN TUTKINTOKOHTAINEN OSA KULTTUURIALA Media-assistentti Dokumentin tiedot Dokumentin nimi Audiovisuaalisen viestinnän perustutkinnon tutkintokohtainen opetussuunnitelma

Lisätiedot

Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet

Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet Turvallisuusalan perustutkinnon perusteet Yhteiskunnan monimutkaistuminen ja ympäristön häiriötekijät lisäävät turva-alan monipuolisten palvelujen tarvetta. Yksityiseen

Lisätiedot

VAIKUTTAAKO ARVIOINTI?

VAIKUTTAAKO ARVIOINTI? VAIKUTTAAKO ARVIOINTI? Arvioinnin vaikutukset/vaikuttavuus Arviointi ja sen arviointi: Mistä on kyse? Kansallinen arviointi ja sen tulosten hyödyntäminen Johtamiskulttuuri ja päätöksenteko Organisaation

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(5) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Tilinpäätöskirjaukset ja yrityksen verotus 15 osp Tavoitteet: Opiskelija kirjaa tilikaudelle kuuluvat tulot ja menot sekä tuottaa viralliset

Lisätiedot

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat

työssäoppimispaikan työtehtävissä toimiminen ammattiosaamisen näytön suorittaminen näyttösuunnitelman mukaan Ammattitaidon osoittamistavat 1(6) TYÖSSÄOPPIMINEN JA AMMATTIOSAAMISEN NÄYTTÖ Tutkinnon osa: Finanssipalvelut 30 osp Tavoitteet: Opiskelija valmistautuu ja hoitaa finanssipalvelun työtehtäviä. Hän seuraa työnsä tuloksellisuutta ja

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajakoulutus

Työpaikkaohjaajakoulutus Työpaikkaohjaajakoulutus 3 ov Ilmoittautuminen: www.osao.fi/koulutuskalenteri Lisätietoja: Anu Hultqvist Koulutuspäällikkö, OSAO anu.hultqvist@osao.fi Koulutuksen toteutus Kontaktiopetuksena: Oppilaitoksella

Lisätiedot

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto

Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Kone- ja tuotantekniikan perustutkinto Hyväksytty Ammatillisen koulutuksen johtaja 26.06.2017 115 Näyttötoimikunta 18.5.2017 Voimassa 1.8.2017 alkaen Sisällys Valmistustyöt... 3 Asennus- ja automaatiotyöt...

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Näytön kuvaus Opiskelija osoittaa osaamisensa työskentemällä työryhmän jäsenenä ruoanvalmistuksessa ja asiakaspalvelussa erilaisissa tilaisuuksissa, joiden teemana on alueellisuus / suomalaisuus tai jokin

Lisätiedot

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN

5 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Näyttö suoritetaan mahdollisuuksien mukaan työpaikalla. Työtä tehdään siinä laajuudessa, että osoitettava osaaminen vastaa kattavasti tutkinnon

Lisätiedot