SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016"

Transkriptio

1 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua, oppia, tehdä työtä ja yrittää ja jossa espoolainen voi aidosti vaikuttaa. Valtuustokauden tavoitteena on, että espoolaiset ovat aktiivisia ja omatoimisia huolehtien itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään, mutta kukaan ei jää tukea vaille, mikäli voimat eivät riitä. Espoo järjestää palvelut asukaslähtöisesti ja yhteistyössä kuntalaisten kanssa. Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen. Kansainväliset koulutuspalvelut ja hyvin toteutetut kieli- ja kulttuuriryhmien palvelut lisäävät kaupungin vetovoimaa. Hyvin ja laadukkaasti toteutettavat peruspalvelut ovat tärkeä osa kaupungin kilpailukykyä. Osana tätä tavoitetta ja Espoon houkuttelevuutta suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö tarjoaa laadukasta opetusta esi-, perus- ja toisella asteella. Laadukkuuden osoittamiseksi suomenkielisen opetuksen tavoitteena on, että espoolaisten koululaisten ja opiskelijoiden oppimistulokset ovat kärkisijoilla valtakunnallisissa vertailuissa. Kansainvälistä englanninkielistä opetusta annetaan luokilla 1 9 Espoo Internationalin tiloissa Suurpellon Opinmäessä. Etelä-Tapiolan lukio järjestää kansainvälistä IB (International Baccalaureate) -opetusta. Espooseen on perustettu yrityskylä, jossa kuudensien luokkien oppilaat saavat päivän ajan pyörittää simuloitua yhteiskuntaa työpaikkoineen, palkkoineen ja veroineen. Lukiolaiset osallistuvat Nuori-yrittäjyys -projektiin. Näin he saavat kokemuksen yrittämisestä ja siihen liittyvistä asioista. Espoossa on useita Vihreälippu -kouluja ja kestävää kehitystä edistetään vuonna 2016 tekemällä yksikkökohtaiset kestävän kehityksen yhteiskuntasopimukset. Digitaalisia oppimisympäristöjä kehitetään sekä kouluissa että lukioissa monin tavoin. Asukkaat ja palvelut Lasten ja nuorten tasapainoista kasvua tuetaan mm. lisäämällä koulussa tarjottavien kerhojen määrää ja harrastuksissa turvataan tasa-arvoiset ja yhdenvertaiset mahdollisuudet. Perusopetuksen aluepäälliköt koordinoivat oman alueensa sisällä muiden toimijoiden kanssa tehtävää yhteistyötä, joka tarjoaa lapsille ja nuorille harrastusmahdollisuuksia ja positiivisia sosiaalisia verkostoja sekä rakentavaa toimintaa omassa kasvuympäristössä. Perusopetuksen aluepäälliköt tukevat omalta osaltaan nuorten elinvoimaisuuteen liittyviä alueellisia liikunta- ja kulttuuripalvelujen hankkeita.

2 2 Yhteistyötä tiivistetään erityisesti taiteen perusopetusta antavien oppilaitosten ja muiden toimijoiden kanssa. Tavoitteena on luoda paikallisia toimintamalleja, joissa lapsen koulupäivä voi jatkua koulun tiloissa taiteen perusopetuksen parissa. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman tavoitteet toteutetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Kasvatuskumppanuuden tueksi laaditaan vanhempien osallistamista tukevia toimintamalleja. Koulu on aloitteellinen ja rakentaa yhteistyötä huoltajien kanssa. Keskustelua käydään oppilaan oppimisesta ja sen tukemisesta. Suomenkielinen opetus huolehtii osaltaan yhteiskuntatakuun toteutumisesta ja tarjoaa kaikille ilman toisen asteen koulutuspaikkaa jääneille lisäopetusta tai muuta koulutusta. Vuonna 2014 käynnistettyä maahanmuuttajien lukioon valmistavaa koulutusta tarjotaan edelleen. Perusopetuksessa maahanmuuttajien valmistavan opetuksen ryhmiä perustetaan tarpeen mukaan ja lukiokoulutuksen valmistava koulutus mitoitetaan Espoossa asuvien valintakriteerit täyttävien hakijoiden mukaan. Opiskelijahuoltolaissa mainitut määräajat palveluun pääsystä toteutetaan, vaikka turvapaikanhakijoiden määrä on tuonut palveluun paineita. Vuodelle 2016 on saatu yksi psykologin toimi toisen asteen palveluihin. Muu palvelun tarpeen kasvu tarve toteuttamaan määräaikaisen palveluna. Perusopetuksessa maahanmuuttajataustaisten oppilaiden oppimistuloksia parannetaan kielitietoista opetusta hyödyntämällä. Koulujen ja oppilaiden johtamisessa sekä oppilaiden kanssakäymisessä luodaan käsitys arvostavasta kohtaamisesta. Luodaan malli Tunti liikuntaaa päivässä -tavoitteen toteuttamiseksi sekä peruskouluun että lukiokoulutukseen. Lisäksi ollaan aktiivisesti mukana Liikkuva koulu -verkostossa. Uudet kuntakohtaiset opetussuunnitelmat hyväksytään perusopetukseen ja lukiokoulutukseen ja koulut tekevät omat opetussuunnitelmansa osallistavin menetelmin kevään 2016 aikana. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön porrastaen Perusopetus Suomenkielisessä perusopetuksessa on tilanteen mukaan oppilasta ja opiskelijaa, joista koulun tiloissa järjestettävässä esiopetuksessa on 859. Luokilla 1 6 on oppilasta, luokilla 7 9 on oppilasta ja perusopetuksen lisäopetusluokilla (10-luokka) 55 opiskelijaa. Lisäopetuksen opiskelijamäärä on laskeva. Tämän katsotaan johtuvan syrjäytymistä ehkäisevistä toimista opetustoimessa sekä edelleen jatkuvasta yhteistyöstä toisen asteen ammatillista koulutusta antavan Omnian kanssa.

3 Syyslukukauden 2016 alkaessa alakoululaisten määrän odotetaan kasvavan 424 oppilaalla ja yläkoululaisten 205 oppilaalla. Näistä maahanmuuttajataustaisia on 335 eli 53 % kasvusta. Perusopetuksessa tärkein kehittämistyö tulee olemaan koulukohtaisten opetussuunnitelmien valmistelu osallistavin menetelmin kevään aikana sekä niiden hyväksyttäminen johtokunnissa siten, että ne ovat käytössä alkavana lukuvuonna Syksyllä 2016 kehittämisen painopiste siirtyy opetussuunnitelmiin perustuvien toimintatapojen ja toimintakulttuurin muutokseen. Uudistuksen ytimessä on oppiaineisiin sitomattomat laaja-alaiset osaamisen alueet. Toiminnassa tulee oppiminen olemaan keskiössä. Oppimisen ilo parantaa oppimisen laatua, lisää kouluviihtyvyyttä ja edistää yhteenkuuluvuutta. Näin syntyy elämänikäinen oppimisen mahdollisuus ja KuntaKesu -työskentelyn yhteydessä kuvattu osaava espoolainen. Kuvatunlainen toimintakulttuurin muutos vaatii prosessiluonteensa takia jatkuvaa täydennyskoulutusta sekä opetustoimen suunnittelu- ja seurantatyötä. Opetusryhmät muodostetaan siten, että pääsääntöisesti luokilla 1 2 on enintään 25 ja luokilla 3 6 enintään 32 oppilasta. Luokilla 7 9 ryhmäkoko on pääsääntöisesti enintään 24 oppilasta. Opetuksen järjestämisessä tehdään kuntarajojen yli yhteistyötä erityisesti Kauniaisten kanssa, mutta lisäksi yhteistyön mahdollisuuksia Helsingin ja Vantaan kanssa tarkastellaan vuosittain. Yhteistyöllä pyritään tasaamaan oppilasvirtoja kaupunkien raja-alueilla, varmistamaan koulujen tarkoituksenmukainen täyttöaste sekä mahdollisuuksien mukaan lykkäämään rakentamisinvestointeja. Toisiin kuntiin on sosiaali- ja terveystoimen päätöksellä sijoitettuna 159 lasta/nuorta. Espoon ulkopuolelle sijoitettavien lasten lukumäärää pyritään laskemaan. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi järjestetään kolme ryhmää joustavaa perusopetusta (JOPO) Saarnilaakson ja Leppävaaran kouluissa. Oppilaan tarvitsema yleinen, tehostettu ja erityinen tuki sekä maahanmuuttajaoppilaiden tuki järjestetään aiempaa useammin omassa lähikoulussa, jolloin koulukuljetuskustannukset pienenevät. Iltapäivätoiminta Perusopetuksen iltapäivätoiminnan järjestämisperiaatteita tarkistettiin syksyn 2014 aikana niin, että tarkistetut periaatteet tulivat voimaan syyslukukauden 2015 alusta alkaen. Iltapäivätoiminta järjestetään koulujen tiloissa. Iltapäivätoiminnan palveluntuottajat saavat koulujen tilat käyttöönsä korvauksetta. Lukuvuonna iltapäivätoimintaa järjestetään 3769 oppilaalle, joista (63 %) on 1. luokan oppilaita, (35 %) 2. luokan oppilaita ja 61 (2 %) ylempien vuosiluokkien erityisoppilaita ( tilanne). Lukuvuonna iltapäivätoiminnasta peritään asiakasmaksuna kokoaikaisesta iltapäivätoiminnasta 120 euroa kuukaudessa ja osa-aikaisesta 3

4 4 iltapäivätoiminnasta 60 euroa kuukaudessa. Kokoaikaista iltapäivätoimintaa järjestetään kello ja osa-aikaista iltapäivätoimintaa kello Kaupunginhallitus on päättänyt, että asiakasmaksut ovat alkaen kokoaikaisesta iltapäivätoiminnasta 140 euroa ja osa-aikaisesta 80 euroa kuukaudesta. Iltapäivätoiminnan asiakasperheiden on mahdollista hakea asiakasmaksuista huojennusta. Iltapäivätoiminnan asiakasmaksun puolittamista tai perimättä jättämistä koskeva päätös tehdään perhekoon ja perheen hakemuksessaan ilmoittamien tulojen perusteella. Asiakasmaksuhuojennuksia on myönnetty lukuvuonna yhteensä noin euroa 330 perheelle tammikuuhun 2016 mennessä. Suomenkielinen opetus on järjestänyt kehitysvammaisten ja autististen lasten lomaajan hoitoa vuoden 2014 talvilomasta alkaen sekä aamu- ja iltapäivähoitoa lukuvuodesta Hoidon järjestämisen sisäisiä prosesseja parannetaan yhteistyössä sosiaali- ja terveystoimen kanssa. Lukuvuoden aamu- ja iltapäivähoitoon osallistuu noin 220 lasta. Kieli- ja kulttuuriryhmien sekä kansainvälinen opetus Suomenkielisessä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa opiskelee vuoden 2016 alussa vieraskielistä oppilasta ja opiskelijaa. Määrän ennustetaan kasvavan vuoden aikana noin 10 prosenttia. Suomea toisena kielenä opiskelee noin oppilasta ja opiskelijaa. Oman äidinkielen opetusta tarjotaan 41 kielellä. Oman äidinkielen opetus pyritään järjestämään, mikäli vähintään 6 oppilasta ilmoittautuu opiskelemaan samaa kieltä. Vieraskieliset oppilaat tuovat mukanaan myös katsomusaineiden kirjon. Espoossa opetetaan tällä hetkellä kuutta eri katsomusainetta. Oman äidinkielen opetusta ja katsomusaineiden opetusta tehostetaan. Kulttuuritulkkien toimintaa kehitetään ja laajennetaan. Vieraskielisten oppilaiden määrä on kolmikertaistunut Espoossa viimeisen 10 vuoden aikana. Valmistavaa opetusta järjestetään vuonna 2016 alussa 765 oppilaalle. Vuoden 2015 aikana Espooseen sijoitettiin lähes 400 yksin Suomeen muuttanutta alaikäistä, joista noin puolet on oppivelvollisuusikäisiä. Turvapaikanhakijoiden määrän jyrkän nousun takia Espooseen perustettiin syyslukukauden 2015 aikana 13 uutta valmistavaa luokkaa. Vuoden 2016 alussa Espoossa toimii 42 valmistavaa luokkaa. Esi- ja alkuopetuksen oppilaille valmistavaa opetusta annetaan myös inklusiivisesti esiluokilla ja yleisopetuksen luokilla. Valmistavaan opetukseen saadaan erillinen valtionosuus. Erityinen tuki Perusopetuksen opetussuunnitelmassa tuki kuvataan opetuksen yleisenä, tehostettuna ja erityisenä tukena. Ennen erityisen tuen antamista oppilaalle tarjotaan suunnitelmallisesti yleistä ja tehostettua tukea. Erityisen tuen tarve tarkastetaan heti kun vaikuttaa siltä, että oppilas ei sitä enää tarvitse ja viimeistään toisen vuosiluokan jälkeen ja ennen seitsemännelle vuosiluokalle siirtymistä.

5 5 Suomenkielisessä opetuksessa on kaikkiaan noin erityisen tuen rakenteilla opiskelevaa oppilasta. Perusopetuksen kokonaisoppilasmäärästä tämä on 7,8 prosenttia. Heistä 1853 opiskelee erityisluokilla ja 206 yleisopetuksen yhteydessä. Erityinen tuki pyritään järjestämään ensisijaisesti oppilaan lähikoulussa. Erityinen tuki ja etenkin vaikeasti kehitysvammaisten opetus sitoo paljon avustavaa henkilökuntaa. Avustajaintensiivisten erityisopetusryhmien avustajapalvelut hoidetaan pääsääntöisesti vakinaisen henkilökunnan avulla. Uhka- ja vaaratilanteet sekä avustavan henkilöstön sairauspoissaolot ovat korkeita vaativissa erityisopetusryhmissä. Osaava vakituinen henkilöstö on tärkeä osa henkilöstön jaksamisessa. Määräaikaiset koulunkäyntiavustajapalvelut ostetaan Seure Henkilöstöpalvelut Oy:stä. Tieto- ja viestintätekniikka Tieto- ja viestintätekniikan määräraha sisältää peruskoulujen ja lukioiden tietotekniikkakustannukset. Näihin sisältyvät ylläpito- ja tukipalvelukustannukset, tietotekniikkalaitteiden ja monitoimilaitteiden leasing-vuokrat sekä opetushenkilöstön täydennyskoulutuksesta aiheutuvat menot. Vuoden 2016 aikana laitehankinnoissa korvataan nykyistä leasing-laitekantaa kustannustasoltaan edullisemmilla ja keveämmillä laitteilla; tableteilla ja kannettavilla. Uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön lukuvuoden alusta ja ne korostavat laaja-alaisten taitojen hallintaa. Nykyaikaisten opiskelu- ja opetusmenetelmien merkitys tulee kasvamaan. Koulujen tulee tarjota oppilailleen ja opiskelijoilleen uusiutuva ja kehittyvä oppimisympäristö ja opetushenkilöstöllä tulee olla vahva menetelmällinen osaaminen ja tieto- ja viestintätekniikan hallinta. Ylioppilastutkinto on uudistumassa portaittain. Syksyllä 2016 ovat ensimmäiset uuden tutkintomallin mukaiset sähköiset ylioppilaskirjoitukset. Sähköisiin kirjoituksiin valmistaudutaan lukioiden oppimisympäristöä, sähköisen tutkinnon edellyttämää tutkintoympäristöä ja henkilöstön osaamista kehittämällä. Ylioppilastutkinnon uudistus tulee edelleen aiheuttamaan kustannuksia mm. tietoliikenteen ja siihen liittyvien aktiivilaitteiden hankinnan muodossa. Sähköisen oppimisympäristö Fronterin käytön voimakas kehittäminen sekä sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin tähtäävä tekninen ja toimintakulttuurinen kehittäminen ovat lisänneet peruskoulujen ja lukioiden opettajien täydennyskoulutuksen tarvetta. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöä kehitetään ja tehostetaan erilaisilla kehittämis- ja koulutushankkeilla. Opetustilojen oppimisteknologialaitteiden ylläpitoon ja elinkaarivaihtoihin varaudutaan. Lukiokoulutus Espoon suomenkielisissä päivälukioissa opiskeli vuoden 2016 tammikuussa opiskelijaa. Lukuvuonna lukioiden aloituspaikkamääräksi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta päätti 1 430, mikä on 61,5 prosenttia perusopetuksen päättävästä ikäluokasta.

6 Lautakunnan päätöksen mukaisesti lukioon pääsyn edellytyksenä Espoossa oli vuonna 2015 lukuaineiden keskiarvo vähintään 7,0. Toteutunut alin keskiarvo yhteishaun tulosten julkistamisen aikaan oli 7,58. Myös lukuvuodelle lukion aloituspaikkoja varataan lautakunnan päätöksen mukaisesti 61,5 prosentille perusopetuksen päättävästä ikäluokasta. Tällöin aloituspaikkamäärä vuodesta 2015 nousee 77 paikalla ollen Espoon lukioiden lisäksi espoolaisia käy myös pääkaupunkiseudun muiden kaupunkien lukioissa ja etenkin niiden valtakunnallisen erityistehtävän saaneissa lukioissa. Näin ollen ikäluokasta noin 67 % pääsi lukioon vuonna Espoon lukioverkossa valtakunnallinen erityistehtävä on Olarin lukiolla (matemaattisluonnontieteelliset aineet) ja Tapiolan lukiolla (musiikki). Etelä-Tapiolan lukiossa järjestetään kansainväliseen IB-tutkintoon tähtäävää koulutusta. Valtakunnallisten erityistehtävien lisäksi lukioilla on erilaisia linjoja ja painotuksia. Vieraskielisille ja maahanmuuttajille suunnattu lukiokoulutukseen valmistava koulutus käynnistyi Leppävaaran lukiossa syksyllä Koulutusta tarjottiin jo syksyllä 2014, mutta hakijamäärä oli vähäinen. Koulutukselle saattaa olla jatkossa enemmän tarvetta, koska maahanmuuttajataustaisten nuorten määrä kasvaa Espoossa nopeasti. Vuoden kestävä valmistava koulutus tukee maahanmuuttajanuoria ja luo valmiuksia aloittaa lukio-opinnot. Lukiolinjan toiminnan kehittäminen Lukiolinjan keskeisinä kehittämistavoitteina ovat opiskelijoiden osallistaminen ja oman roolin kehittäminen oppimisessa. Oppimista tuetaan opettajien koulutuksella sekä oppimisympäristöjen kehittämisellä. Lukiokoulutuksen uudet opetussuunnitelmat otetaan käyttöön Kuntakohtaista opetussuunnitelmatyötä on tehty osallistavin menetelmin rehtorien, opettajien, opiskelijoiden ja huoltajien sekä eri alojen asiantuntijoiden kanssa. Lukiokohtainen opetussuunnitelma työ keskittyy keväälle 2016, ja uudet opetussuunnitelmat hyväksytään lukioiden johtokunnissa loppukeväästä. Vuonna 2016 käynnistyvään sähköiseen ylioppilastutkintoon valmentaudutaan järjestämällä sähköisiä kurssikokeita sekä ylioppilastutkinnon harjoituskokeita kaikissa lukioissa. Kaikkiin lukioihin on rakennettu sähköinen koeympäristö ylioppilaskokeita varten. Lukioilla on monipuoliset kansainväliset yhteydet ystävyys- ja kummikouluihin eri puolille maailmaa. Yhteistyö Shanghain lukioiden kanssa käynnistyi 2014 ja sitä kehitetään kaikissa lukioissa. Yhteistoimintaa sidosryhmien kanssa tiivistetään mm. kehittämällä yhteisiä toimintatapoja pääkaupunkiseudun korkeakoulujen kanssa. Korkeakouluyhteistyön yhtenä tavoitteena on helpottaa korkea-asteen opintoihin tutustumista jo lukioaikana. Myös yliopistojen oppimisympäristöjä pyritään hyödyntämään lukio-opintojen aikana. Lukiot tekevät yhteistyötä alueen korkeakoulujen kanssa. Syksyllä 2016 Haukilahden lukio siirtyy SaaS-hankkeen myötä Aalto-yliopiston tiloihin Otaniemen kampukselle. 6

7 7 Kehittämishankkeet Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö on mukana monissa opetushallituksen sekä opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamissa opetuksen kehittämishankkeissa. Sisällöllisissä kehittämishankkeissa painottuvat voimaan tulevan opetussuunnitelmauudistuksen teemat ja lukioiden osalta mm. sähköisiin ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen. Lukuvuonna ovat käynnissä seuraavat hankkeet: Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt valtion erityisavustusta koulunkäyntiavustajien palkkaamiseen erityisopetuksen laadun kehittämiseksi ( ) sekä vaativaan erityisopetukseen liittyvän opetushenkilöstön ja koulunkäyntiavustajien koulutukseen osallistumisen kustannusten kattamiseen ( ). Avustuksella tuetaan lähikouluperiaatteen vahvistamista, oppilaan opetuksen järjestämisen riittävän varhaista ja oikein kohdennettua tukea sekä koulun henkilöstön työtä ja osaamista. Avustus on myönnetty vuosille Kerhotoiminnan kehittämishanke sai rahoitusta euroa. Hankkeessa on mukana yli 90 prosenttia alakouluista ja 60 prosenttia yläkouluista. Yleisopetuksen opetusryhmien pienentämiseen peruskoulut ovat saaneet 2,3 milj. euroa lukuvuodelle Kyseinen valtioavustus on poistumassa tai muuttumassa pienennettynä osaksi muita valtionavustuksia. Talousarvioneuvotteluissa myönnettiin 0,5 M lisäraha poistuvan valtionavustuksen kompensoimiseen, mikä kattaa noin 40% tarpeesta verrattuna kuluvan lukuvuoden tasoon. 30 koululla on käytössä opetus- ja kulttuuriministeriön erillisrahoituksena tasaarvorahaa euroa. Tällä rahalla hakemuksessa mainitut 30 koulua voivat palkata ammattiosaajia tukemaan oppilaiden kasvua ja oppimista. Uusi erä tasaarvorahaa on tulossa hakuun kevään 2016 aikana. Tasa-arvorahasta rahoitetaan mm. Arvokas-pedagogiikan ja draamapedagogiikan koulutus tasa-arvokouluille. Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt avustusta perusopetuksen opettajien ICT-taitojen kehittämiseen euroa. Rahoitusta voidaan käyttää opettajille, jotka tukevat ja neuvovat toisia opettajia hyvillä pedagogisilla, uutta tekniikkaa hyödyntävillä käytänteillä. Espoo on mukana myös valtakunnallisessa Helsingin yliopiston koordinoimassa Innokas-hankkeessa. Hankkeessa kehitetään tieto- ja viestintätekniikkaa, robotiikkaa ja koodaamista edistäviä malleja. Tunti liikuntaa päivässä on yksi hallituksen kärkihankkeista, ja tähän sekä Liikkuva koulu hankkeeseen on tulossa haettavaksi valtion erityisavustuksia. Kielen opetuksen kehittämisessä jatkuu pääkaupunkiseudun yhteinen Yksi maailma monta kieltä -kehittämishanke. Hanketta koordinoi Helsinki. FIS STEPS on valtakunnallinen englanninkielistä opetusta antavien koulujen verkostohanke, jonka

8 8 tavoitteena on kehittää englanninkielisen opetuksen laatua ja uusia pedagogisia innovaatioita sekä perehtyä englanninkieliseen oppimateriaaliin. Autismiopetuksen oppimisympäristöjen kehittämiseen on käytössä opetushallituksen hankerahaa euroa. Hankealustana toimii Niittykummun koulun autismin opetuksen yksikkö. Nuorisotoimen kanssa yhteistyössä pilotoidaan Tajua mut! -liputustoimintamallia seitsemässä lukiossa ja osassa peruskouluja. Mallissa pyritään jo varhaisessa vaiheessa ammattilaisten yhteistyöllä ehkäisemään ongelmien syntymistä. Hanketta rahoittaa Sitra sekä opetus- ja kulttuuriministeriö. Nuorisotoimen kanssa pilotoidaan myös kouluyhteistyön toimintamallia kolmessa koulussa. Nuorisotoimi on saanut hankkeelle rahoitusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Jokaisella lukiolla on Shanghaissa kumppanioppilaitos, jonka kanssa kehittää opetusta. Kanadan Yorkin alueen kanssa seitsemän vuotta tehtyä oppimisen kehittämishanketta jatketaan painopistealueena opetussuunnitelman uudistumiseen liittyen täydennyskoulutuksen rakenteiden kehittäminen. Kouluilla ja lukioilla on lisäksi omia kehittämishankkeita, mm. Erasmuskansainvälisyysprojekteja, joihin ne ovat saaneet rahoitusta Cimolta tai suoraan Euroopan unionilta. Resurssit ja johtaminen Espoon valtuustokauden tavoitteessa todetaan, että kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Suomenkielinen opetus yhdessä sivistystoimen kanssa selvittää tilojen käyttöasteen ja tekee suunnitelman tilojen riittävästä ja tehokkaasta käytöstä. Talousarviossa pysytään ja tuottavuus paranee 1 %. Koulujen talouden seurantaan kehitetään alueellinen malli. Henkilöstön työhyvinvointi on hyvällä tasolla. Henkilöstön tuottavuus paranee 1 %. Tulosyksikön prosessit on ajantasaistettu suomenkielisen opetuksen ja sivistystoimen uudessa organisaatiossa. Espoon johtamisen kehittämisen pilotti suomenkielisessä opetuksessa saatetaan loppuun. Henkilöstö ja johtaminen Suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä on kaikkiaan töissä noin 3250 henkilöä. Henkilöstölle järjestetään täydennyskoulutusta. Vuonna 2016 keskitytään vielä perusopetuslain muutoksen ja sen mukanaan tuomien uusien pedagogisten toimintatapojen, laaja-alaisen osaamisen ja oppilas- ja opiskelijahuollon lain kouluttamiseen. Uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön Lisäksi koulutuksen avulla pidetään huolta oppiaineiden ajantasaisesta osaamisesta ja NPDL- mallin mukaisesta syväoppimisesta. Myös koulujen johtamiseen ja hallintoon laki tuo muutoksia ja tähän järjestetään koulutusta. Lisäksi Espoo jatkaa rehtoreiden

9 9 koulutusta johtamisen kulmakivien ja PLC-mallin mukaisesti ja mahdollistaa heille myös JET-koulutuksen. Osa koulutusrahoista tulee kehittämishankkeiden kautta. Uusina virkoina saatiin 15 erityisopettajan ja 15 erityisluokanopettajan virkaa, 30 luokanopettajan virkaa ja 4 lukion lehtorin virkaa. Lisäksi saatiin yksi virkaapulaisrehtorin virka kasvavaan Saunalahden yhtenäisen perusopetuksen kouluun. Lisäksi saatiin yksi psykologin toimi toiselle asteelle. Oppilas- ja opiskelijahuollon henkilöstöresurssin lisäyksellä pyritään varmistamaan osaltaan laissa määrättyjen määräaikojen toteutuminen. Suomenkielisen opetuksen johtamisjärjestelmää kehitetään sivistystoimen organisaatiouudistuksen yhteydessä paremmin Espoon strategian mukaisesti alueellisia palveluja kehittäväksi ja koulujen johtamistyötä tukevaksi osallistumalla johtamisen kehittämisen pilotointihankkeeseen. Talous Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvio on euroa ja tulotavoite on euroa. Määräraha sisältää 0,6 % palkantarkistuksen (0,8 milj. euroa), sosiaali- ja eläkemaksujen korotukset 0,93 % (1,2 milj. euroa) ja oppilasmäärän kasvun (3,5 milj. euroa). Turvapaikanhakijoiden valmistavan opetuksen järjestämisen kulut tuloutetaan budjettiin sivistystoimeen varatusta resurssista. Yhden valmistavan opetuksen oppilaan kertakorvaus valtionosuutena on noin euroa. Tämä tuottaa budjettiin noin 3,3 miljoonan lisäyksen kattamaan koulutuksen kuluja. Sisäisistä eristä toimitilavuokrien hinnankorotuksiin (7,4 milj. euroa) on varauduttu, muut sisäiset erät ovat viime vuoden tasolla. Koulukuljetusten, opiskelijahuollon ja muihin kuntiin sijoitettujen lasten määrän kasvu sopeutetaan budjetin sisältä (yhteensä 1,7 milj. euroa). Tieto- ja viestintätekniikan kulut sopeutetaan vuoden 2015 tilinpäätöksen tasolle niin, että menoja karsitaan 1,6 miljoonaa euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön valtoinavustus perusopetusryhmien pienentämiseen päättyy kevätlukukauden 2016 jälkeen. Talousarvioon sisältyy 0,5 M kompensaatio tälle, mikä kattaa noin 40 % syyslukukauden 2016 tarpeesta. Iltapäivätoiminnan asiakasmaksujen korotus jättää vuoden 2016 käyttötalouteen syksylle noin euron käyttämättömän määrärahan. Osa tästä voi kulua perheiden tarveharkintaiseen maksujen korvauksiin palvelun tuottajille. Helsingin seudun erilaiset oppijat ry:n toimintaa avustetaan eurolla. Investoinnit Palveluverkon kohdalla suomenkielinen opetus pyrkii mahdollisimman tehokkaasti käyttämään palvelujen järjestämiseen jo olemassa olevia tiloja. Siirtokelpoisista ja epätarkoituksenmukaisista tiloista luovutaan mahdollisuuksien mukaan. Tilojen peruskorjaustarve on kuitenkin mittava. Väistötiloihin kuljetukset ja muut tilapäismenot tuottavat opetustoimelle vuositasolla menoja noin euroa.

10 10 Suomenkielisten koulujen ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen määräraha sisältää sekä opetus- ja oppimisteknologian hankinnat että tilojen kalustamisen ja muun varustamisen. Vuodelle 2016 ensikertaiseen kalustamiseen ja varustamiseen on varattu euroa. Lintuvaaran koulun peruskorjatut tilat otettiin käyttöön vuoden 2016 alussa. Auroran koulun uudisrakennus valmistuu kesällä 2016, samoin Tapiolan koulun ja lukion peruskorjaus. Pienten perusparannusten yhteydessä tarvittaviin hankintoihin ja kielten opetuksen kuuntelulaitteisiin on varattu euroa 311 JOHTO JA KEHITTÄMINEN TOT 2015 TA 2016 Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät PERUSKOULUT Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät LUKIOT Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät SUOMENKIELINEN OPETUS TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT henkilöstömenot muut menot sisäiset erät

SUOMENKIELINEN OPETUS

SUOMENKIELINEN OPETUS SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut ja toiminnan kehittäminen Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS

SUOMENKIELINEN OPETUS SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen.

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille 2015 2017 1. Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava.

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2017 Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki,

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015 Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut

SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut 1 SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2013 Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 11.6.2014 Voimaan 1.8.2014 Muutettu 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 28.09.2016 Sivu 1 / 1 4002/2016 12.01.00 150 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen 2016 - Suomenkielinen opetus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen

Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina - päivitys - toteutuminen tilannekuva helmikuu 2017 - lautakunnan evästykset Espoo-tarinan päivitykseen Espoo-tarina 1.1 päivitys Asukkaiden osallistaminen; Mun Espoo on -kysely 27.8. 31.10.

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 syksy syksy syksy 2015 2016 2017

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7. 24.08.2016 Sivu 1 / 1 5689/2015 02.02.02 126 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2016 talousarvion ja strategian seuranta I tilanteessa 31.7.2016 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus

Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus 1 (5) Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta Peruskoulutus Tilivelvolliset: Sivistys- ja vapaa-aikalautakunnan jäsenet, sivistysjohtaja, perusopetuksen rehtori Tulosyksiköt Peruskoulutus ( Kohteet Arppe, Hutsi,

Lisätiedot

4435/ /2015

4435/ /2015 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4435/12.01.00.00/2015 172 Kaksikielisen opetuksen laajentaminen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Päivi Pelli-Kouvo, puh. 043 826 7063 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 24.4.2019 Voimaan 1.8.2019 1 Toiminta-ajatus Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö tarjoaa lapsille ja nuorille

Lisätiedot

OPS Minna Lintonen OPS

OPS Minna Lintonen OPS 26.4.2016 Uuden opetussuunnitelman on tarkoitus muuttaa koulu vastaamaan muun yhteiskunnan jatkuvasti muuttuviin tarpeisiin. MINNA LINTONEN Oppilaat kasvavat maailmaan, jossa nykyistä suuremmassa määrin

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen KOULUTUS UUDISTUU Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen Uusi peruskoulu -ohjelma Lukiouudistus Ammatillisen koulutuksen reformi Korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla

Espoon kaupunki Pöytäkirja Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla 15.04.2015 Sivu 1 / 1 1089/02.08.00/2013 54 Oikaisuvaatimus avustusta saavan palveluntuottajan valinnasta Komeetan koululla Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Miia Loisa-Turunen,

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen alkaen 26.10.2016 Sivu 1 / 1 4198/2016 00.01.02.02 177 Henttaa-Suurpellon alueen perusopetuksen järjestäminen 1.8.2017 alkaen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Eeva-Kaisa Ikonen, puh.

Lisätiedot

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

LUONNOS OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA OPETUKSEN JÄRJESTÄJÄN PAIKALLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti on päätetty

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta.

(täydennetään) Toimintakate, M. Tilakustannukset alenevat 1 % edellisestä vuodesta. Sosiaali- ja terveystoimen valtuustokauden ja vuoden 2016 tulostavoitteet Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje 1 (8) Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 Muutettu 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä.

- 1 - koulutoimen tavoite sujuvan oppimispolun prosessista ja varhaisen tuen käytännöistä. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje 1 (8) Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 Muutettu 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen

Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Lainsäädäntöä maahanmuuttajaoppilaiden opetukseen Tiina Pilbacka-Rönkä Valteri, Mikael 2.5.2017 Tiina Pilbacka-Rönkä PERUSOPETUKSEEN VALMISTAVA OPETUS Valmistavan opetuksen tavoitteena on tukea oppilaiden

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje 1 (9) Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön toimintaohje Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 Muutettu 7.6.2017 Voimaan

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja

HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE OPETUSVIRASTO Perusopetuslinja Linjanjohtaja HELSINGIN KAUPUNKI RYHMÄKIRJE 032 1 Meilahden ala-asteen koulun johtokunta Pikku Huopalahden ala-asteen koulun johtokunta Meilahden yläasteen koulun johtokunta LAUSUNTOPYYNTÖ PALVELUVERKON KEHITTÄMISESTÄ

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 3.4.2012 59 Sisällys 1. TOIMINTA-AJATUS JA TOIMINNAN TAVOITTEET... 3 2. AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SUUNNITTELU JA SISÄLTÖ...

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 51/2011 12.4.2011 Asia HAKUTIEDOTE 2011 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto

Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Asukastilaisuus Myllypuron alueen palveluverkko 12.5.2015 Outi Salo Linjanjohtaja Helsingin opetusvirasto Miksi Myllypuron alueella tarkastellaan kouluverkkoa? Väestö alueella kasvaa, ja koulutilaa tarvitaan

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

S2-opetuksen toimintamalli

S2-opetuksen toimintamalli Kuopion S2-opetuksen toimintamalli Kuopion kaupungin peruskoulut S2-opetus ja opetuksen järjestämisen tavat S2-oppilaalla tarkoitetaan maahanmuuttajataustaista oppilasta, paluumuuttajaa tai Suomeen adoptoitua

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016

Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Kauniainen 2016 1. Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat Kauniaisissa 2. Toimintakulttuuri 3. Opetuksen tavoitteet ja keskeiset sisällöt

Lisätiedot

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta

Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Espoo-tarina ja maahanmuuttajat - muutamia poimintoja kaupungin strategiasta Teemu Haapalehto Maahanmuutto- ja monikulttuurisuusasioiden päällikkö Monikulttuuriasiain neuvottelukunta 9.10.2013 Espoon visio

Lisätiedot

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009)

Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu laki (1705/2009) ja asetus (1766/2009) HAKUTIEDOTE 39/2010 12.4.2010 Asia HAKUTIEDOTE 2010 Yleissivistävä koulutus Tehostetun ja erityisen tuen kehittäminen Taustaa Valtionavustuslaki (688/2001) Opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annettu

Lisätiedot

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen

Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen 2015 - Suomenkielinen varhaiskasvatus Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Lapinlahden kunta. Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Lapinlahden kunta Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.8.2012 Peruspalvelulautakunta xx.xx.2012 Tämä opetussuunnitelma perustuu opetushallituksen määräykseen DNO

Lisätiedot

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA VALMISTAVAN OPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Pudasjärven perusopetuksen opetussuunnitelmaa täydentävä suunnitelma 2010 Valmistavan opetuksen opetussuunnitelman sisältö 1. VALMISTAVAN OPETUKSEN PERUSTEET...3

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) A-, B- ja C-osat Liite 2 OKM/8/530/

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) A-, B- ja C-osat Liite 2 OKM/8/530/ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Hakulomake 1 (7) Järjestämisluvan muutoshakemus lukiolain (629/1998) 4 ja 4 a :ssä säädetyn erityisen koulutustehtävän myöntämiseksi Mikäli hakijalla ei ole aikaisemmin ollut

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 28.09.2016 Sivu 1 / 1 3739/2016 12.01.00.00 151 Lukuvuoden 2017-2018 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät

Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät Inklusiivisen valmistavan opetuksen alueelliset koulutuspäivät 20.-30.3.2017 Sisältö 1.Valmistavan opetuksen tavoite 2.Kenelle opetus on tarkoitettu 3.Opetuksen toteuttamisen eri tavat 4. Resurssit 5.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 190. 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 22.10.2014 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 190 Perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 102. Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 16.03.2015 Sivu 1 / 1 4415/02.08.00/2014 102 Valtuustoaloite koululaisten taulutietokoneiden hankintaedellytysten selvittämisestä (Kvasia) Valmistelijat / lisätiedot: Asko Lippo, puh.

Lisätiedot

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta.

Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Espoo 24-09-2014 Resurssit ja johtaminen Päämäärä: Kaupunkikonsernin talous on tasapainossa. Osaava ja uudistuskykyinen henkilöstö kehittää palvelujen laatua ja tuottavuutta. Valtuustokauden tavoitteet:

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja 174. 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset 21.10.2015 Sivu 1 / 1 4433/12.01.02/2015 174 Perusopetuksen lukuvuoden 2016-2017 oppilaaksiottoa koskevat ennakoivat päätökset Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot