SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015"

Transkriptio

1 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian näkökulmat ovat elinvoimainen ja kilpailukykyinen kestävän kehityksen kaupunki, asiakas ja kaupunkilainen, palvelujen järjestäminen, henkilöstö sekä talous. Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön perustehtävänä on opetus- ja oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja kehittäminen. Palveluina järjestetään esiopetusta kouluissa, perusopetus 1-9 luokilla, lisäopetus 10 -luokalla, toisen asteen lukiokoulutus sekä aikuislukion palvelut. Palvelujen järjestämisessä tehdään kuntien välistä yhteistyötä ja palvelujen valtionosuudet ohjautuvat clearingjärjestelmän avulla järjestäville kunnille. Kaupungin tuki Espoon yksityiskouluille ohjautuu myös suomenkielisen tulosyksikön budjetin kautta. Palveluissa huomioidaan uudistetun perusopetuslain ja opetussuunnitelman mukaan opetuksen yleinen, tehostettu ja erityinen tuki sitä tarvitseville oppilaille, sairaalaopetus ja kuntouttavat pienluokat, oppilashuolto- ja tukipalvelut, kerhotoiminta, iltapäivätoiminnan avustaminen, opetussuunnitelmalliset painotukset, maahanmuuttajien valmistava- ja oman äidinkielen opetus sekä kansainvälinen opetus. Esiopetus Esiopetuksen järjestämisvastuu on varhaiskasvatuksen tulosyksiköllä. Esiopetusta järjestetään kuitenkin edelleen myös kouluissa. Koulujen esiopetuksessa on talousarviovuonna 919 lasta. Maahanmuuttajataustaisten lasten valmistava esiopetus järjestetään suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä. Koulupolun alku -hankkeessa nivotaan yhteen valmistava opetus ja esiopetus siten, että vieraskieliset ja suomenkieliset oppilaat toimivat integroidusti yhdessä. Perusopetus Suomenkielisessä perusopetuksessa on oppilasta, heistä luokilla 1-6 ja luokilla Alakoululaisten määrä kasvaa 342 oppilaalla, joista vieraskielisiä 160 ja yläkoululaisten 18 oppilaalla vuonna Opetusryhmät muodostetaan niin, että perusopetusryhmän koko on 1.- ja 2.- luokalla enintään 23 ja luokalla enintään 32 oppilasta. Luokilla 7-9 muodostetaan ryhmät pääsääntöisesti niin, että ryhmän koko on enintään 24 oppilasta. Opetuksen järjestämisessä tehdään yhteistyötä etenkin pääkaupunkiseudun kuntien kanssa. Lastensuojelulain perusteella toisiin kuntiin on sijoitettuna 200 lasta/ nuorta. Heidän opetuskulunsa ohjautuvat Espoon kautta opetusta järjestävään kuntaan. Perusopetuksen päättäneille järjestetään lisäopetusta 10-luokalla 145 oppilaalle, mukaan lukien vammaisopetus. Lisäopetuksen yhteistyötä toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen Omnian kanssa jatketaan. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Leppävaaran ja Saarnilaakson kouluissa toimivat yhteensä 3 joustavan perusopetuksen JOPO-ryhmää.

2 2 Lukiokoulutus Espoon päivälukioissa opiskelee 4679 opiskelijaa, aikuislukiossa 1575 opiskelijaa, joista yksittäisten kurssien lisäksi tutkintotavoitteisesti 568 opiskelijaa. Lukioiden oppilasmäärä pienenee 30 oppilaalla talousarviovuonna 2013 ikäluokan pienenemisen takia. Lukioiden aloituspaikkamääräksi esitetään 1460 eli 60,5 % perusopetuksen päättävästä ikäluokasta. Lukioon pääsyn edellytyksenä Espoossa on lukuaineiden keskiarvo vähintään 7,00. Espoosta käydään tämän lisäksi lukiokoulutuksessa myös pääkaupunkiseudun muissa kunnissa kuten Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla, eteenkin kuntien erityistehtävälukioissa. Valtakunnallinen eritystehtävä on matemaattisluonnontieteellisissä aineissa Olarin lukiossa ja musiikissa Tapiolan lukiossa. Etelä-Tapiolan lukiossa on kansainvälinen IB-opetus. Tämän lisäksi lukioihin hakeudutaan lukioiden eri painotusten mukaan. Pääkaupunkiseudun kuntien sopimuksen mukaan kunnat korvaavat toisilleen sopimusehtojen mukaisesti valtion yksikköhinnan ylittävät kulut. Suomenkielisen opetuksen maksuosuus nettona on noin euroa. Sopimuksen jatko on vielä päättämättä. Oppilas- ja opiskelijahuolto Oppilashuollon palvelut tulee lakisääteisesti antaa kaikille perusopetuksen oppilaille, lukiokoulutuksessa opiskelijat ohjataan palvelujen piiriin. Espoossa ovat sekä koulupsykologit että kuraattorit suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä. Perusopetuksen lisäksi palvelut kattavat koulujen esiopetuksen ja lukioiden opiskelijahuollon palveluun ohjauksen. Peruskouluissa toimii 32 koulupsykologia ja 31 koulukuraattoria, lukioissa on 3 psykologia ja 2 kuraattoria. Tämä tarkoittaa keskimäärin 770 oppilasta oppilashuollon henkilöä kohden perusopetuksessa ja yli 1500 opiskelijaa lukiokoulutuksessa pelkästään päivälukioiden osalta. Vuosien mittaan kasvanut oppilasmäärä ja lukiokoulutuksen opiskelijahuolto edellyttäisivät oppilashuollon henkilöstön lisäämistä. Vuoden 2013 henkilöstösuunnitelmassa esitetään perusopetukseen yhtä kuraattorin tointa. Kouluruokailu ja koulukuljetus luetaan tukipalvelujen piiriin. Ruokapalvelut kuuluvat sisäisten palvelujen ostoihin, koulukuljetuspalvelut ostetaan kilpailutuksen perusteella. Kouluruokailumenoja lisää oppilasmäärän kasvu euroa. Koulukuljetuspalvelujen kulut kasvavat eurolla ja väistötilojen kuljetukset vaativat yhteensä euroa. Erityinen tuki Uudistettu perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet muuttivat erityisopetuksen järjestämisen ja hallinnoinnin tapaa. Myös käsitteistö muuttui ja samalla muuttui tilastointitapa. Puhutaan opetuksen yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuesta. Ennen erityiseen tukee siirtoa, oppilaalle tulee tarjota suunnitelmallisesti yleistä ja tehostettua tukea. Tähän opetuksen järjestäjän tulee varata resursseja. Espoossa muutos tehtiin kustannusneutraalisti. Suomenkielisessä opetuksessa on kaikkiaan 2054 erityisen tuen rakenteilla opiskelevaa oppilasta. Perusopetuksen kokonaisoppilasmäärästä tämä on 8,4 %. Heistä 1665 opiskelee erityisluokilla ja 388 integroituna yleisopetukseen. Erityinen tuki ja eteenkin vaikeasti kehitysvammaisten opetus sitoo paljon avustavaa henkilökuntaa. Vaativien erityisopetusryhmien avustajapalvelut hoidetaan pääsääntöisesti vakinaisen henkilökunnan avulla. Uhka- ja vaaratilanteet sekä avustavan henkilöstön sairaspoissaolot ovat korkeita vaativissa erityisopetusryhmissä. Osaava vakituinen henkilöstö on tärkeä osa henkilöstön

3 3 jaksamisessa. Määräaikaiset koulunkäyntiavustajien palvelut ostetaan Seuresta. Henkilöstösuunnitelmassa esitetään vakinaistettavaksi 10 avustajaa ja koulunkäyntiavustajien määrää lisättäväksi 10 hengellä. Tämän kustannusvaikutus on euroa. Iltapäivätoiminta Lakisääteisen koululaisten iltapäivätoiminnan järjestämisperiaatteet uudistettiin vuonna Lukuvuoden iltapäivätoiminnan järjestämisessä on toimittu uusien periaatteiden pohjalta. Espoo avustaa iltapäivätoiminnan järjestäjiä 1,9 miljoonan valtionosuuden lisäksi opetustoimen kehyksestä 1,3 miljoonalla eurolla. Tämän lisäksi iltapäivätoiminnan tuottajat saavat käyttöönsä koulujen tilat ilman korvausta. Osa iltapäivätoiminnasta järjestetään koulun lähellä sijaitsevissa erillisyksiköissä. Näissä yksiköissä toimivia iltapäivä kaupunki tukee vuokra-avustuksin (noin euroa/lukuvuosi). Iltapäivätoimintaan on ohjattu avustajia noin eurolla. Tämän lisäksi huoltajat maksavat toiminnasta Kaupunginhallituksessa päätettyjen maksuperusteiden mukaan. Lukuvuonna iltapäivätoimintaan osallistui yhteensä 3202 oppilasta. Heistä 67 % oli 1. luokan oppilaita, 237 erityisoppilaita ja luokan oppilaita. Ensimmäisen luokan ja erityisoppilaiden määrän kasvun takia esitetään lukuvuodelle kahta uutta iltapäivätoiminnan ryhmää. Tämä tarkoittaa euron lisäystä iltapäivätoimintaan. Kieli- ja kulttuuriryhmien opetus sekä kansainvälinen opetus Suomenkielisessä perusopetuksessa ja lukiokoulutuksessa opiskelee noin 3200 vieraskielistä oppilasta. Suomea toisena kielenä opiskelee noin 2900 oppilasta ja opiskelijaa. Oman äidinkielen opetusta tarjotaan 33 kielellä. Vieraskieliset oppilaat tuovat mukanaan myös katsomusaineiden kirjon; Espoossa opetetaan tällä hetkellä 8 eri katsomusainetta. Vasta Suomeen tulleiden maahanmuuttajaväestön määrä on kasvussa ja se on viisinkertaistunut Espoossa kymmenen vuoden aikana. Esi-valmistavaa ja valmistavaa opetusta järjestetään ensi vuonna noin 500 oppilaalle. Opetus annetaan pienryhmissä ja siihen saadaan erillinen valtionosuus. Valmistavan opetuksen jälkeen oppilaat integroituvat yleisopetuksen luokkiin.. Suomeen perusopetusiän jälkeen tai sen loppuvaiheessa tulleet nuoret opiskelevat nk. numaryhmässä Espoon aikuislukiossa. Aikuislukion Osallisena Suomessa hankkeen kautta, johon saadaan rahoitusta valtiolta, tuetaan nuorten maahanmuuttajien opetuksen järjestämistä entistä paremmin. Lukuvuonna opetuspaikka tarjottiin 100 nuorelle. Hankkeen jatkorahoitus on vielä auki. Espoo- strategian yhtenä näkökulmana on elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki. Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset ja yritykset juurtuvat Espooseen. Hyvin ja laadukkaasti toteutettavat peruspalvelut ovat tärkeä osa kaupungin kilpailukykyä. Kansainväliset koulutuspalvelut ja hyvin toteutetut kieli- ja kulttuuriryhmien palvelut lisäävät Kansainvälistä opetusta englannin kiellä annetaan 1-6 -luokilla Komeetan ja Postipuun kouluissa sekä 7-9 -luokilla Espoo Internationalin tiloissa Pohjois-Tapiolassa. Kansainväliselle koululle on suunnitteilla yhteiset tilat Suurpellon Opinmäkeen. Etelä-Tapiolan lukio järjestää kansainvälistä IBopetusta.

4 4 Henkilöstö Suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä on kaikkiaan töissä noin 3245 henkilöä. Henkilöstölle järjestetään täydennyskoulutusta. Vuonna 2013 keskitytään vielä perusopetuslain muutoksen ja sen mukanaan tuomien uusien pedagogisten toimintatapojen ja oppilashuollon kouluttamiseen. Koulutuksissa ennakoidaan myös peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien uudistusta. Uudet opetussuunnitelmat tulevat käyttöön Lisäksi koulutuksen avulla pidetään huolta oppiaineiden ajantasaisesta osaamisesta. Myös koulujen johtamiseen ja hallintoon laki tuo muutoksia ja tähän järjestetään koulutusta. Lisäksi Espoo jatkaa rehtoreiden koulutusta johtamisen kulmakivien ja PLC-mallin mukaisesti ja mahdollistaa heille myös JET-koulutuksen. Osa koulutusrahoista tulee kehittämishankkeiden kautta. Uusina virkoina esitetään 20 luokanopettajan virkaa, viisi erityisluokanopettajan virkaa ja neljä erityisopettajan virkaa, yhtä kuraattorin tointa ja 20 koulunkäyntiavustajan tointa. Näiden avulla vastataan kasvaneeseen oppilasmäärään ja määräaikaisten virkojen vakinaistamiseen. Tieto- ja viestintätekniikka Tieto- ja viestintätekniikan määräraha sisältää kaikki peruskoulujen ja lukioiden keskitetyt tietotekniikkakustannukset mm. ylläpito-, tukipalvelu- ja koulujen langattomat tietoliikennekustannukset, tietotekniikkalaitteiden leasingvuokrat sekä tietotekniikkakoulutuksesta aiheutuvat menot. Tällä hetkellä perusopetuksen opetustiloista noin 80 % on nykyaikaisia. Lukioiden opetustilat on pääosin varustettu uudella oppimis- ja opetusteknologialla. Määrärahojen vähyys on hidastanut koulujen oppimisympäristöjen kehittämistä oppimis- ja opetustekniikalla. Vuoden 2013 aikana varustetaan 100 opetustilaa oppimis- ja opetusteknologialla. Seuraaville vuosille jää noin 300 opetustilan varustaminen. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöä kehitetään ja tehostetaan erilaisilla kehittämis- ja koulutushankkeilla. Opetushenkilöstön tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen täydennyskoulutuksen järjestämiseen on euron varaus. Vuonna 2013 koulutuksissa tuetaan uuden sähköisen oppimisympäristöpalvelun käyttöönottoa. Espoon lukion TVT-strategian toimeenpano jatkuu oppimisympäristöä ja lukion pedagogista osaamista kehittämällä. Tavoitteena on Espoon lukioiden vetovoimaisuus ja erinomainen oppiminen. Vuoden 2013 keskeisenä kehittämishankkeena on lukioiden tietoteknisen infrastruktuurin sekä etäopetuksen ja verkko-oppimisen kehittäminen. Vuonna 2013 varaudutaan hankkimaan uusia opetuksen ja hallinnon tietokoneita siten, että koulujen eriarvoisuus työasemien määrässä suhteessa koulun oppilasmäärään tasaantuu. Tällä hetkellä keskiarvo on noin 5,2 oppilasta / työasema ja lukioissa noin 4,2 opiskelijaa / työasema. Peruskouluista 26 koulussa suhdeluku on enemmän kuin 6 oppilasta / työasema. Uuden opetussuunnitelman ja mm. kolmiportaisen tuen käyttöönotto edellyttää riittäviä tieto- ja viestintätekniikan laitemääriä opettajien ja oppilaiden käyttöön. Tavoitteena on, että kolmen vuoden aikana kaikilla opettajilla on asianmukaiset työvälineet opetuksen suunnittelua ja toteutusta varten ja kouluilla on riittävästi kannettavia tietokoneita joustavasti oppilaiden oppimisen tueksi. Vuoden 2013 budjetissa tähän ei ole määrärahoja. Seuraavien kahden vuoden aikana rakennetaan koulujen langattomat tietoliikennelähiverkot. Langatonta lähiverkkoa varten esityksessä on varaus.

5 5 Kehittämishankkeet Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö on mukana useimmissa Opetushallituksen sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamissa opetuksen kehittämishankkeissa. Lukuvuonna jatkuvat seuraavat perusopetuksen laadun kehittämishankkeet eli POP- hankkeet: Tehostetun ja erityisen tuen hanke Espoossa sekä vastaava hanke pääkaupunkiseudun tasoisena, perusopetuksen laatukriteerit -hanke sekä kerhotoiminnan kehittämishanke. Näihin hankkeisiin on saatu rahoitusta yhteensä noin Hankkeisiin kuuluvat palkkarahat kolmelle kokopäiväiselle koordinaattorille. Tämän lisäksi koulut ovat saaneet opetus- ja kulttuuriministeriöltä opetusryhmien pienentämiseen 2,3 miljoonaa euroa lukuvuodelle Johtamisen ja yhteisöllisen toimintakulttuurin kehittäminen Espoon opetustoimessa -hankeen tavoitteena on kehittää kouluista ammatillisia oppimisyhteisöjä ja tulevaisuuden kouluja. Sitran tuki hankkeelle on Hankkeeseen on palkattu projektipäällikkö. Kielen opetuksen kehittämisessä on käynnissä useita valtakunnallisia ja pääkaupunkiseudun verkostossa toimivia hankkeita, esim. Maailma koulussa ja Kiekura- (ranskan kielen opetuksen kehittäminen) hankkeet. Hankkeet saivat rahoitusta n Lukioissa on meneillään opinto-ohjauksen kehittämishanke, joka toteutetaan pääkaupunkiseudun yhteistyössä. Opetushallituksen rahoituksella tuetaan edelleen romanioppilaiden perusopetusta sekä puutteellisella koulunkäyntitaustalla myöhään maahan tulleiden nuorten perusopetusta, (Osallisena Suomessa -hanke). Hanke sai rahoitusta vuosille Opetustoimi osallistuu sosiaali- ja terveystoimen kanssa kansalliseen Kaste-hankkeeseen Tukevasti alkuun hankkeella, jossa kehitetään kodin ja koulun kasvatuskumppanuutta. Tämä hanke rahoittaa opetustoimeen yhden projektityöntekijän. Suomenkielinen opetus on mukana useissa kestävän kehityksen hankkeissa, joista laajimpana on kansainvälinen RCE-verkosto. Olemme mukana myös Osaava-opetushenkilöstön täydennyskoulutuksen kehittämishankkeessa yhdessä muiden pääkaupunkiseudun kuntien kanssa. Osaava-hanke sai rahoitusta vuosille Osaava rahoitus on suunnattu pääosin opetuksen laadun sekä tietoyhteiskuntaosaamisen kehittämiseen. Liikkuva koulu -hanke alkoi kahdessa peruskoulussa syksyllä 2012 n rahoituksella. Lisäksi suomenkielisessä opetuksessa on koulujen omia hankkeita, joihin ne ovat saaneet ulkopuolista rahoitusta Euroopan Unionilta tai suoraan Opetushallitukselta. Tieto- ja viestintätekniikan osaamista kehitetään tällä hetkellä pääosin oman kehittämisrahan turvin. Koulumestarin koulu koordinoi valtakunnallista Luovuutta ja innovatiivisuutta teknologiakasvatuksen avulla -hanketta. Asiakas ja kaupunkilainen näkökulman kautta Espoo-strategiassa korostetaan, että espoolaiset ovat entistä aktiivisempia ja omatoimisempia huolehtimaan itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään. Palvelun laatu säilyy hyvänä molemmilla kotimaisilla kielillä. Suomenkielisessä opetuksessa tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia kodin ja koulun yhteistyötä kehittämällä ja uusilla pedagogisilla toimintamalleilla, jotka lisäävät oppilaan oman elämän hallinnan taitoja ja kykyä oppia ja toimia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Asiakastyytyväisyyttä arvioidaan pääkaupunkiseudun yhteisellä palvelukyky -kyselyllä, jossa viidennen luokan oppilaat ja huoltajat yhdessä arvioivat opetustoimen palvelun laatua.

6 6 Talous Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön talousarvio kasvaa vuonna ,4 milj.euroa. Oppilasmäärän lisäys kasvattaa opetuksen menoja 3 milj. eurolla. Oppilasmäärän kasvuun on arvioitu vain opetuksen menot. Palkantarkistus (2,5 %) ja sosiaali- ja eläkemaksujen muutokset lisäävät menoja 5,2 miljoonaa euroa. Koulukuljetukset, uusien oppilaiden kouluruokailu ja uusi henkilöstö lisäävät menoja 0,9 milj.euroa. Tieto- ja viestintätekninen varustaminen lisää menoja 1,4 milj. euroa. Uudesta Saunalahden koulusta syntyy 1,2 milj. euron lisäkustannus. Sisäisten erien, kuten toimitilavuokrien, siivouksen ja kouluruokailun hinnankorotukset ovat 5,1 milj.euroa. Suomenkielisen opetuksen keskeiset palvelut ovat lakisääteisiä, mutta tarjottujen palveluiden määrää ja toimintatapaa voidaan tarkastella. Vammaisneuvoston toivomukset on huomioitu talousarvion puitteissa. Raha-asia-aloite (1732/ /2012)/Ari Konttas: Selvitetään miten Espoon kristilliselle koululle pystytään aikaansaamaan pysyvät ja perusopetukseen suunnitellut tilat. Sivistystoimi on esittänyt tilakeskusliikelaitokselle Espoon kristillisen koulun pitkäaikaisen tilaratkaisun selvittämistä toimitilojen investointiesityksen yhteydessä. Investoinnit Palveluverkon kohdalla suomenkielinen opetus pyrkii mahdollisimman tehokkaasti käyttämään palvelujen järjestämiseen jo olemassa olevia tiloja. Siirtokelpoisista ja epätarkoituksenmukaisista tiloista luovutaan. Tilojen peruskorjaustarve on kuitenkin mittava. Väistötiloihin kuljetukset ja muut tilapäismenot tuottavat opetustoimelle vuositasolla menoja noin euroa. Suomenkielisten koulujen ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen määräraha sisältää sekä opetus- ja oppimisteknologian hankinnat että tilojen kalustamisen ja muun varustamisen. Saunalahden koulun yhteishanke on valmistunut kesällä Ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen kustannusarvio on euroa. Tästä käytetään vuonna euroa, jolloin vuoden 2013 tarve on euroa. Espoonlahden koulun ja lukion peruskorjaus on valmistumassa loppuvuodesta Ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen määrärahatarve on euroa josta vuodelle 2013 esitetään euroa ja vuodelle euroa. Pienten perusparannusten yhteydessä tarvittaviin hankintoihin ja kielten opetuksen kuuntelulaitteisiin esitetään yhteensä euroa.

7 7 TOT 2011 Muutettu TA 2012 TAE Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT TOIMINTAKATE Peruskoulut ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT TOIMINTAKATE Lukiot ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT TOIMINTAKATE A31 SUOMENKIELINEN OPETUS ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT TOIMINTAKATE INVESTOINNIT ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## ######## Ensikertainen kalustaminen TVT-hankinnat, lähi- ja kuituverkot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut

SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut 1 SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2013 Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS

SUOMENKIELINEN OPETUS SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut ja toiminnan kehittäminen Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS

SUOMENKIELINEN OPETUS SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen.

Lisätiedot

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 syksy syksy syksy 2015 2016 2017

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille 2015 2017 1. Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava.

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161

Espoon kaupunki Pöytäkirja 161 12.06.2013 Sivu 1 / 1 161 Viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus ei kuntalain 51 :n perusteella ota käsiteltäväkseen seuraavia päätöksiä: Suomenkielisen opetustoimen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017

Espoon kaupunki Pöytäkirja 145. 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 23.09.2015 Sivu 1 / 1 4015/12.01.00/2015 145 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 Jussi Pihkala KT, opetusneuvos Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2010 Lähde: Tilastokeskus 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen 26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki,

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄN TÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 10.12.2013 Voimaan 1.1.2014 ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville

Tuettu oppimispolku. Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Tuettu oppimispolku Tietoa kasvun ja oppimisen tuesta huoltajille ja oppilaiden kanssa työskenteleville Porvoo - Borgå Turvallinen ja yhtenäinen oppimispolku Porvoossa halutaan turvata lapsen

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/

Helsingin kaupunki Esityslista 13/ (6) Opetuslautakunta OTJ/ Helsingin kaupunki Esityslista 13/2014 1 (6) 8 Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet HEL 2014-014402 T 12 00 00 Päätösehdotus Päivähoito Perusopetus Lukiokoulutus päättää palveluverkkotarkastelun

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuki Luonnos kasvun, oppimisen ja koulunkäynnin tuen opetussuunnitelman perusteteksteiksi Nyt esitetyt muutokset perustuvat käytännön työstä saatuihin kokemuksiin, palautteisiin

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA

OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI KOULUARJESSA PERUSOPETUSLAKI Perusopetuslain muutos voimaan 1.1.2011 Lain lähtökohtana on oppilaan oikeus saada oppimiseen ja koulunkäyntiin tarvitsemansa tuki oikea-aikaisesti

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus

Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Kuopion kaupunki Kasvun ja oppimisen palvelualue Perusopetus Tilastotietoja perusopetuksesta lukuvuonna 2014-2015 Henkilöiden määrä 1. Perusopetuksen oppilasmäärä Tilastointipäivä 20.9. lv. 2012-2013 lv.

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO

TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO TAULUKKOLUETTELO TAULUKKO 1: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN LUKUMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014 TAULUKKO 2: HELSINGIN YLEISSIVISTÄVIEN KOULUJEN OPPILAS- JA OPISKELIJAMÄÄRÄ YLLÄPITÄJITTÄIN 2009-2014

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 28.09.2016 Sivu 1 / 1 4002/2016 12.01.00 150 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on

Oppilaalla, saada jolla tukiopetusta. on vaikeuksia oppimisessaan tai koulunkäynnissään, on oikeus saada osa-aikaista tukea, on Yleisellä tuella tarkoitetaan jokaiselle suunnattua Yleinen tukea tuki muoto. erityisen Tehostamalla yleisen tuen tukimuotoja pyritään ennalta ja se on ehkäisemään ensisijainen tuen tehostetun järjestämisen

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen 25.01.2017 Sivu 1 / 1 289/2017 12.00.01 5 Esiopetusikäisten perusopetukseen valmistavan opetuksen järjestäminen Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Mattila, puh. 09 816 23022 Elina Pulli, puh. 046 877 3888

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 Sivu 1/5 3.9.215 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 215 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2015 Sivu 1/ Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 201 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt

Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen laatu ja tulevaisuuden oppimisympäristöt Perheiden odotukset päivähoitopaikalle ja peruskoululle Helposti ja turvallisesti saavutettavissa Lapsella on hyvä olla aikuisten

Lisätiedot

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely,

Tavoite Mittari Tavoitearvo Seuranta Asiakas Eri ikäryhmien osallisuuden vahvistamisen tueksi tehdään toimenpideohjelma. Kouluterveyskysely, SIVISTYSTOIMI Tulosalueet: Hallinto Perusopetus Varhaiskasvatus Opinto- ja vapaa-aika Toiminta-ajatus Sivistystoimen tavoitteena on tuottaa kuntalaisille monipuolisia ja korkealaatuisia palveluja toimialallaan

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus perusopetusasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti lisätään perusopetusasetuksen (852/1998) 2 :ään, sellaisena kuin se

Lisätiedot

Päättötodistuksen saamisprosentti oli 99 sekä suomen että ruotsinkielisissä peruskouluissa. x Tavoite saavutettiin kurssikeskimäärällä 25.

Päättötodistuksen saamisprosentti oli 99 sekä suomen että ruotsinkielisissä peruskouluissa. x Tavoite saavutettiin kurssikeskimäärällä 25. Opetusviraston valtuusto- ja lautakuntatason tavoitteet ja niiden toteutuminen talousarviossa 2016 VALTUUSTOTASO SITOVAT TOIMINNALLISET TAVOITTEET Tavoite tot. ei tot. Perustelu Tavoite 1: Oppimistulokset

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.

Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4. Perusopetuksen ja lukioiden tieto- ja viestintätekniikka Sähköiset ylioppilaskirjoitukset Tieto- ja viestintätekniikkaselvitys 23.4.2014 Kurt Torsell Kartoituksen toteutus Suomen Kuntaliitto toteutti syksyllä

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT

UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT UUDENKAUPUNGIN KAUPUNKI KOULUTUSPALVELUT Talousarvio 2011 ja taloussuunnitelma 2011-2013 Koulutuslautakunta 30.9. HALLINTO Toiminta-ajatus Hallinto luo hyvät edellytykset sivistyspalvelujen tuottamiselle,

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus

Peruskouluissa. Tuen kolmiportaisuus Tuki annetaan mahdollisuuksien mukaan omassa tutussa ympäristössä ja luokassa. Tarpeen kasvaessa tukimuotoja voidaan lisätä joustavasti ja päinvastoin. Tuen kolmiportaisuus Peruskouluissa 3 Tuen kolmiportaisuus

Lisätiedot

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu

Opetussuunnitelma. Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu Opetussuunnitelma Salon kaupungin perusopetus Särkisalon koulu 1 Hyväksytty opetuslautakunnassa 12.4.2011 Johdanto Perusopetuslaki on muuttunut osittain 24.6.2010 (PoL 642/2010). Tästä johtuen myös perusopetuksen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki

Perusopetukseen valmistavan opetuksen. opetussuunnitelma. Outokummun kaupunki Perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Outokummun kaupunki 2 Sisältö 1 Perusopetuksen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 3 2 Perusopetuksen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta

Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Lastensuojelulaki yhteistyötahojen näkökulmasta Seinäjoki 11.3.2014 Ville Järvi Erityisopetuksen rehtori Seinäjoen kaupunki Tehtävänanto 1. Yhteistyötä edistävät tekijät 2. Yhteistyön kannalta kehitettävää

Lisätiedot

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi

10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 18.03.2015 Sivu 1 / 1 1228/12.01.02/2015 32 Lukuvuoden 2015-2016 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot