SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE Palvelut"

Transkriptio

1 1 SUOMENKIELINEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2013 Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian näkökulmat ovat elinvoimainen ja kilpailukykyinen kestävän kehityksen kaupunki, asiakas ja kaupunkilainen, palvelujen järjestäminen, henkilöstö sekä talous. Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön perustehtävänä on opetus- ja oppilashuollon palvelujen järjestäminen ja kehittäminen. Palveluina järjestetään esiopetusta kouluissa, perusopetus 1-9 luokilla, lisäopetus 10 -luokalla, toisen asteen lukiokoulutus sekä aikuislukion palvelut. Palvelujen järjestämisessä tehdään kuntien välistä yhteistyötä ja palvelujen valtionosuudet ohjautuvat clearingjärjestelmän avulla järjestäville kunnalle. Kaupungin tuki Espoon yksityiskouluille ohjautuu myös suomenkielisen tulosyksikön budjetin kautta. Palveluissa huomioidaan uudistetun perusopetuslain ja opetussuunnitelman mukaan opetuksen yleinen, tehostettu ja erityinen tuki sitä tarvitseville oppilaille, sairaalaopetus ja kuntouttavat pienluokat, oppilashuolto- ja tukipalvelut, kerhotoiminta, iltapäivätoiminnan avustaminen, opetussuunnitelmalliset painotukset, maahanmuuttajien valmistava- ja oman äidinkielen opetus sekä kansainvälinen opetus. Muiden strategisten tavoitteiden osalta käyttösuunnitelma tukee tavoitteiden saavuttamista ja palvelujen kehittämistä. Koulujen opetussuunnitelmat on uudistettu uuden perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden mukaiseksi ja tämän edellyttämät muutokset on tehty sekä hallinnon prosesseihin että koulukohtaisten budjettien laskentaperusteisiin. Tältä osin koulujen pedagoginen kehittäminen jatkuu huomioiden tulevaisuuden oppimistaidot. Toiminnan muutos edellyttää koulujen johtamiskäytänteiden muutosta, moniammatillista yhteistyötä ja kodin ja koulun yhteistyömuotojen lisäämistä. Johtamista tehostetaan mm. toimintakulttuuria dialogisesti kehittävän PLC-mallin avulla. Myös koulutustakuusta huolehditaan ja ehkäistään syrjäytymistä. Henkilöstön osaamisesta huolehditaan täydennyskoulutuksen avulla. Koulut ottavat käyttöön uuden suunnitteluvälineen koulukohtaisen budjetin kohdentamiseen. Palveluverkkoa tehostetaan niin, että tulevia investointeja voidaan hillitä. Sähköisiä palveluja kehitetään lukiokoulutuksessa, internet- ja intrasivut uudistetaan ja uusi oppimisympäristö Fronter otetaan kaikilla kouluilla käyttöön, asiakastyytyväisyyttä arvioidaan pääkaupunkiseudun kanssa toteutettavan asiakastyytyväisyys-kyselyn avulla ja perusopetuksen laatukriteereiden käyttöä laajennetaan. Kestävän kehityksen ajattelu tulee osaksi koulujen toimintaa myös RCE-verkoston kautta. Kaupungin kilpailukykyyn ja elinvoimaisuuteen vaikutetaan mm. kansainvälistymisen ja Suurpellon Opinmäen toimintayksikköä kehittämällä.

2 2 Esiopetus Esiopetuksen järjestämisvastuu on varhaiskasvatuksen tulosyksikölle. Esiopetusta järjestetään kuitenkin edelleen myös kouluissa. Koulujen esiopetuksessa on talousarviovuonna 919 lasta. Maahanmuuttajataustaisten lasten valmistava esiopetus järjestetään suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä. Koulupolun alku -hankkeessa nivotaan yhteen valmistava opetus ja esiopetus siten, että vieraskieliset ja suomenkieliset oppilaat toimivat integroidusti yhdessä. Perusopetus Suomenkielisessä perusopetuksessa on oppilasta, heistä luokilla 1-6 ja luokilla Peruskoululaisten määrä kasvaa 340 oppilaalla, joista 160 on vieraskielisiä ja 20 yläkoululaisia. Opetusryhmät muodostetaan niin, että perusopetusryhmän koko on 1.- ja 2.- luokalla enintään 25 ja luokalla enintään 32 oppilasta. Luokilla 7-9 muodostetaan ryhmät pääsääntöisesti niin, että ryhmän koko on enintään 24 oppilasta. Siirtomäärärahana vuodelta 2012 budjetissa on käytössä opetus- ja kulttuuriministeriön ryhmäkokojen pienentämiseen kohdennettua rahaa euroa. Tätä käytetään suurten ryhmien pienentämiseen ja resurssiopettajiin tukemaan ryhmissä kieli- ja kulttuuriryhmien lasten ja integroitujen erityisoppilaiden opetusta. Lukuvuodelle on haettu ryhmäkokojen pienentämiseen jatkorahoitusta. Päätös asiaan saadaan vasta keväällä. Opetuksen järjestämisessä tehdään yhteistyötä eteenkin pääkaupunkiseudun kuntien kanssa. Lastensuojelulain perusteella toisiin kuntiin on sijoitettuna 190 lasta/ nuorta. Heidän opetuskulunsa ohjautuvat Espoon kautta opetusta järjestävään kuntaan. Perusopetuksen päättäneille järjestetään lisäopetusta 10-luokalla 145 oppilaalle, mukaan lukien vammaisopetus. Lisäopetuksen yhteistyötä toisen asteen ammatillisen oppilaitoksen Omnian kanssa jatketaan. Syrjäytymisen ehkäisemiseksi Leppävaaran ja Saarnilaakson kouluissa toimii kolme joustavan perusopetuksen JOPO-ryhmää. Ryhmien rahoitus tulee erillismäärärahana valtiolta. Osallisena Suomessa -hankerahoituksella tarjotaan Espoon aikuislukiossa myöhään Suomeen tulleille nuorille perusopetusta. Lukiokoulutus Espoon päivälukioissa opiskelee 4679 opiskelijaa, aikuislukiossa 1575 opiskelijaa, joista yksittäisten kurssien lisäksi tutkintotavoitteisesti opiskelee 568 opiskelijaa. Lukioiden oppilasmäärä pienenee 30 oppilaalla talousarviovuonna 2013 ikäluokan pienenemisen takia. Päivälukioiden aloituspaikkamäärä on 1460 eli 60,5 % perusopetuksen päättävästä ikäluokasta. Lukioon pääsyn edellytyksenä Espoossa on lukuaineiden keskiarvo vähintään Espoosta käydään lukiokoulutuksessa myös pääkaupunkiseudun muissa kunnissa kuten Helsingissä, Kauniaisissa ja Vantaalla, etenkin kuntien erityistehtävälukioissa. Espoossa valtakunnallinen eritystehtävä on matemaattisluonnontieteellisissä aineissa Olarin lukiossa ja musiikissa Tapiolan lukiossa. Etelä-Tapiolan lukiossa on kansainvälinen IB-opetus. Tämän lisäksi lukioihin hakeudutaan lukioiden eri painotusten mukaan. Lukioiden etä- ja verkko-opetusta laajennetaan ja valmistaudutaan sähköiseen ylioppilaskirjoitukseen. Lukion kehittämisessä huomioidaan valmisteilla oleva tuntijako ja tavoitteet sekä opetussuunnitelman uudistaminen vuoteen 2016 mennessä. Lukioiden markkinointia tehostetaan. Lukioiden resurssointiin lisätään euron määräraha.

3 3 Oppilas- ja opiskelijahuolto Oppilashuollon palvelut tulee lakisääteisesti antaa kaikille perusopetuksen oppilaille, lukiokoulutuksessa opiskelijat ohjataan palvelujen piiriin. Espoossa ovat sekä koulupsykologit että kuraattorit suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä. Perusopetuksen lisäksi palvelut kattavat koulujen esiopetuksen ja lukioiden opiskelijahuollon palveluun ohjauksen. Peruskouluissa toimii 32 koulupsykologia ja 31 koulukuraattoria, lukioissa on 3 psykologia ja 2 kuraattoria. Tämä tarkoittaa keskimäärin 770 oppilasta oppilashuollon henkilöä kohden perusopetuksessa ja yli 1500 opiskelijaa lukiokoulutuksessa pelkästään päivälukioiden osalta. Vuoden 2013 henkilöstösuunnitelmassa on kahden koulukuraattorin lisäys oppilashuoltoon. Oppilashuollon kehittämisessä huomioidaan uuden lain velvoitteet. Kouluruokailu ja koulukuljetus luetaan oppilashuollon tukipalvelujen piiriin. Ruokapalvelut kuuluvat sisäisten palvelujen ostoihin, koulukuljetuspalvelut ostetaan kilpailutuksen perusteella. Kouluruokailumenot kasvavat noin euroa oppilasmäärän kasvusta ja hinnankorotuksista johtuen. Koulukuljetuspalvelujen on arvioitu kasvavan euroa ja väistötilojen kuljetukset vaativat yhteensä euroa. Erityinen tuki Uudistettu perusopetuslaki ja opetussuunnitelman perusteet muuttivat erityisopetuksen järjestämisen ja hallinnoinnin tapaa. Myös käsitteistö muuttui ja samalla muuttui tilastointitapa. Puhutaan yleisestä, tehostetusta ja erityisestä tuesta. Ennen erityiseen tukeen siirtämistä oppilaalle tulee tarjota suunnitelmallisesti yleistä ja tehostettua tukea ja tähän kunnan tulee myös varata resursseja. Uuden lain toteutumisesta tehdään seuranta. Suomenkielisessä opetuksessa on erityisen tuen rakenteilla opiskelevaa oppilasta. Perusopetuksen kokonaisoppilasmäärästä tämä oli 8,4 %. Heistä 1665 opiskelee erityisluokilla ja 388 integroituna yleisopetukseen. Erityinen tuki ja eteenkin vaikeasti kehitysvammaisten opetus sitoo paljon avustavaa henkilökuntaa. Vaativien erityisopetusryhmien avustajapalvelut hoidetaan pääsääntöisesti oman vakinaisen henkilökunnan avulla. Uhka- ja vaaratilanteet sekä avustavan henkilöstön sairauspoissaolot ovat korkeita vaativissa erityisryhmissä. Osaava vakituinen henkilöstö on tärkeä osa henkilöstön jaksamista. Määräaikaiset koulunkäyntiavustajapalvelut ostetaan Seuresta. Iltapäivätoiminta Lakisääteisen koululaisten iltapäivätoiminnan järjestämisperiaatteet uudistettiin vuonna Espoo avustaa iltapäivätoiminnan järjestäjiä 1,9 miljoonan euron valtionosuuden lisäksi 1,9 miljoonalla eurolla eli yhteensä 3,8 miljoonalla eurolla opetustoimen budjetista. Tämän vuoden budjettiin saatiin euron lisäys, jotta iltapäiväpaikka pystytään tarjoamaan myös kaikille halukkaille 2-luokkalaisille. Avustusten lisäksi opetustoimi ohjaa noin eurolla avustajapalveluita iltapäivätoimintaan erityisen tuen oppilaille. Tämän lisäksi palvelun järjestäjät saavat käyttöönsä koulujen tilat ilman korvausta. Muualla kuin kaupungin tiloissa toimivia iltapäiväkerhoja tuetaan vuokra-avustuksilla. Huoltajat maksavat palvelun tuottajalle iltapäivätoiminnasta kaupungin määrittelemien maksuperusteiden mukaan. Iltapäivätoimintaan osallistuu kaikkiaan 3202 lasta. Heistä 67 % on 1. luokan oppilaita, 237 erityisoppilaita ja luokan oppilaita.

4 4 Kieli- ja kulttuuriryhmien opetus sekä kansainvälinen opetus Suomenkielisessä opetuksessa opiskelee noin 3200 vieraskielistä oppilasta. Suomea toisena kielenä opiskelee 2900 oppilasta. Oman äidinkielen opetusta tarjotaan 33 kielellä. Vieraskieliset oppilaat tuovat mukanaan myös katsomusaineiden kirjon. Espoossa opetetaan tällä hetkellä 8 eri katsomusainetta. Vasta Suomeen tulleiden maahanmuuttajaväestön määrä on kasvussa ja se on viisinkertaistunut Espoossa kymmenen vuoden aikana. Heidän kotouttaminen vaatii eniten opetustoimen resursseja. Esi-valmistavaa ja valmistavaa opetusta järjestetään noin 500 oppilaalle. Opetus annetaan pienryhmissä ja siihen saadaan erillinen valtionosuus. Valmistavan opetuksen jälkeen oppilaat integroituvat yleisopetuksen luokkiin. Suomeen perusopetusiän jälkeen tai sen loppuvaiheessa tulleet nuoret opiskelevat nk. numaryhmässä Espoon aikuislukiossa. Tänä vuonna opetuspaikka on tarjottu 100 nuorelle. Osallisena Suomessa -hankkeen kautta kehitetään tätä opetuksen järjestämisen muotoa edelleen. Espoo- strategian yhtenä näkökulmana on elinvoimainen ja kilpailukykyinen kaupunki. Kaupunki on kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset ja yritykset juurtuvat Espooseen. Hyvin ja laadukkaasti toteutettavat peruspalvelut ovat tärkeä osa kaupungin kilpailukykyä. Kansainväliset koulutuspalvelut ja hyvin toteutetut kieli- ja kulttuuriryhmien palvelut lisäävät Espoon houkuttelevuutta. Kansainvälistä opetusta englannin kiellä annetaan 1-6 -luokilla Komeetan ja Postipuun kouluissa sekä 7-9 -luokilla Espoo Internationalin tiloissa Pohjois-Tapiolassa. Kansainväliselle koululle on suunniteltu yhteiset tilat Suurpellon Opinmäkeen. Etelä-Tapiolan lukio järjestää kansainvälistä IBopetusta. Henkilöstö Suomenkielisen opetuksen tulosyksikössä on kaikkiaan töissä noin 3245 henkilöä. Henkilöstölle järjestetään täydennyskoulutusta. Vuonna 2013 keskitytään vielä perusopetuslain muutoksen ja sen mukanaan tuomien uusien pedagogisten toimintatapojen ja oppilashuollon kouluttamiseen. Koulutuksissa ennakoidaan myös peruskoulun ja lukion opetussuunnitelmien uudistusta. Lisäksi koulutuksen avulla pidetään huolta oppiaineiden ajantasaisesta osaamisesta. Myös koulujen johtamiseen ja hallintoon laki tuo muutoksia ja tähän järjestetään koulutusta. Lisäksi Espoo jatkaa rehtoreiden koulutusta johtamisen kulmakivien ja PLC-mallin mukaisesti ja mahdollistaa heille myös JET-koulutuksen. Osa koulutusrahoista tulee kehittämishankkeiden kautta. Uusina virkoina saatiin 20 luokanopettajan virkaa, viisi erityisluokanopettajan virkaa ja neljä erityisopettajan virkaa sekä kaksi koulukuraattorin tointa ja 20 koulunkäyntiavustajan tointa. Näiden avulla vastataan kasvavaan oppilasmäärään ja määräaikaisten virkojen vakinaistamiseen.

5 5 Kehittämishankkeet Suomenkielisen opetuksen tulosyksikkö on hakenut voimallisesti ulkopuolista rahoitusta opetustoimen kehittämiseen ja henkilöstön täydennyskoulutukseen. Useita isoja kehittämishankkeita, kuten Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamat Tehostetun ja erityisen tuen hankkeet Espoossa sekä pääkaupunkitasoisena päättyivät vuoden lopussa. Nämä hankerahoitukset ovat mahdollistaneet koulujen toimintakulttuuria muuttaneen opetussuunnitelmauudistuksen jalkauttamisen koulujen käytäntöihin ja opettajien mittavan täydennyskoulutuksen. Uutena hankkeena rahoitusta on saatu 1,7 miljoonaa vuosille koulutuksellista tasaarvoa edistäviin toimenpiteisiin 20 koululle. Hankkeessa tuetaan koulun ja kodin yhteistyön ja vanhempain toiminnan, ArtEs -pedagogiikan ja draamapedagogiikan kehittämistä. Tällä rahoituksella koulut voivat myös palkata ammattiosaajia tukemaan oppilaiden kasvua ja kehitystä. Opetushallitus on myöntänyt Espoolle vuosittain kerhotoiminnan kehittämiseen euroa, mukana hankkeessa on tällä hetkellä 62 koulua. Perusopetuksen opetusryhmien pienentämiseen on haettu uutta rahoitusta, edellisestä rahoituksesta siirtyy kevätlukukaudelle euroa. Perusopetuksen laatukriteerit -hanke sai lisärahoitusta vuosille Hankkeessa luodaan laatukorttien mukainen itsearviointijärjestelmä sekä kouluille että virastotasolle. Hankerahoilla on palkattu projektipäällikkö. Osallisena Suomessa hankkeen kautta Espoo on saanut euroa vuosille Hankkeen tavoitteena on luoda verkostomainen toimintamalli, jonka avulla mahdollistetaan myös puutteellisella koulunkäyntitaustalla maahan tulleille nuorille heidän tarpeitaan vastaava koulutuspaikka. Osaava- opetushenkilöstön täydennyskoulutushankkeella kehitetään opetushenkilöstön ammatillista täydennyskoulutusta. Rahoitus on kohdennettu tietoyhteiskuntaosaamiseen sekä opetuksen ja johtamisen laadun parantamiseen. Espoolla on käytössä tätä rahoitusta euroa. Vuodelle on haettu Osaava-rahoitusta Muuttuva oppiminen ja tulevaisuuden taidot hankkeelle, jossa painopiste siirtyy opetussuunnitelma 2016 työn ennakointiin ja siihen valmistautumiseen. Sosiaali- ja terveystoimen kanssa opetustoimi osallistuu kansalliseen Kaste-hankkeeseen Tukevasti alkuun, vahvasti kasvuun -hankkeella, jossa kehitetään kodin ja koulun kasvatuskumppanuutta. Hankkeen rahoitus jatkuu Espoossa vielä eurolla asti. Tämä hanke rahoittaa koulutuksen lisäksi opetustoimeen yhden projektityöntekijän. Romaanioppilaiden perusopetuksen tukemiseen suunnattu hanke jatkuu, rahoitusta on siirretty vuodelle euroa. Pks- kieltenopetuksen kehittämis- ja kielivarannon rikastamishanke sekä valtakunnallinen Kiekura, ranskan opetuksen kehittämishanke jatkuvat vielä tämän vuoden. Tieto- ja viestintätekniikan osaamista kehitetään tällä hetkellä pääosin oman budjettirahoituksen turvin ja osin Osaava-hankeen rahoituksella. Koulutuksissa tuetaan uuden sähköisen oppimisympäristön käyttöönottoa. Lukioissa kehittämishankkeena on tietoteknisen infrastruktuurin sekä etäopetuksen ja verkko-oppimisen kehittäminen vastaamaan lukioiden uutta pedagogiikkaa ja tulevia sähköisiä ylioppilaskirjoituksia. RCE- verkostohankkeen tavoitteena on YK:n kestävän kehityksen mukaisten toimintatapojen vieminen osaksi koulujen toimintakulttuuria. Hankkeen osana on valmisteltu kestävän kehityksen kasvatuksen tukemateriaali, joka saadaan koulujen käyttöön kevään 2013 aikana. Lisäksi suomenkielisessä opetuksessa on koulujen omia hankkeita, joihin ne ovat saaneet ulkopuolista rahoitusta Euroopan Unionilta tai suoraan Opetushallitukselta

6 6 Asiakas ja kaupunkilainen näkökulman kautta Espoo-strategiassa korostetaan, että espoolaiset ovat entistä aktiivisempia ja omatoimisempia huolehtimaan itsestään, läheisistään ja lähiympäristöstään. Palvelun laatu säilyy hyvänä molemmilla kotimaisilla kielillä. Suomenkielisessä opetuksessa tuetaan lasten ja nuorten hyvinvointia kodin ja koulun yhteistyötä kehittämällä ja uusilla pedagogisilla toimintamalleilla, jotka lisäävät oppilaan oman elämän hallinnan taitoja ja kykyä oppia ja toimia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Asiakastyytyväisyyttä arvioidaan pääkaupunkiseudun yhteisellä palvelukyky -kyselyllä, jossa viidennen luokan oppilaat ja huoltajat yhdessä arvioivat opetustoimen palvelun laatua ja syksyllä lukion toisen luokan oppilaat arvioivat lukiokoulutuksen laatua. Tieto- ja viestintätekniikka Tieto- ja viestintätekniikan määräraha sisältää kaikki peruskoulujen ja lukioiden keskitetyt tietotekniikkakustannukset mm. ylläpito-, tukipalvelu- ja koulujen langattomat tietoliikennekustannukset, tietotekniikkalaitteiden leasingvuokrat sekä tietotekniikkakoulutuksesta aiheutuvat menot. Tällä hetkellä perusopetuksen opetustiloista noin 80 % on nykyaikaisia. Lukioiden opetustilat on pääosin varustettu uudella oppimis- ja opetusteknologialla. Määrärahojen vähyys on hidastanut koulujen oppimisympäristöjen kehittämistä oppimis- ja opetustekniikalla. Vuoden 2013 aikana varustetaan 100 opetustilaa oppimis- ja opetusteknologialla. Seuraaville vuosille jää noin 300 opetustilan varustaminen. Tieto- ja viestintätekniikan käyttöä kehitetään ja tehostetaan erilaisilla kehittämis- ja koulutushankkeilla. Opetushenkilöstön tieto- ja viestintätekniikan pedagogisen täydennyskoulutuksen järjestämiseen on euron varaus. Vuonna 2013 koulutuksissa tuetaan uuden sähköisen oppimisympäristöpalvelun käyttöönottoa. Espoon lukion TVT-strategian toimeenpano jatkuu oppimisympäristöä ja lukion pedagogista osaamista kehittämällä. Tavoitteena on Espoon lukioiden vetovoimaisuus ja erinomainen oppiminen. Vuoden 2013 keskeisenä kehittämishankkeena on lukioiden tietoteknisen infrastruktuurin sekä etäopetuksen ja verkko-oppimisen kehittäminen vastaamaan lukioiden uutta pedagogiikkaa ja tulevia sähköisiä yokirjoituksia. Vuonna 2013 varaudutaan hankkimaan uusia opetuksen ja hallinnon tietokoneita siten, että koulujen eriarvoisuus työasemien määrässä suhteessa koulun oppilasmäärään tasaantuu. Tällä hetkellä keskiarvo on noin 5,2 oppilasta / työasema ja lukioissa noin 4,2 opiskelijaa / työasema. Peruskouluista 26 koulussa suhdeluku on enemmän kuin 6 oppilasta / työasema. Uuden opetussuunnitelman ja mm. kolmiportaisen tuen käyttöönotto edellyttää riittäviä tieto- ja viestintätekniikan laitemääriä opettajien ja oppilaiden käyttöön. Tavoitteena on, että kolmen vuoden aikana kaikilla opettajilla on asianmukaiset työvälineet opetuksen suunnittelua ja toteutusta varten ja kouluilla on riittävästi kannettavia tietokoneita joustavasti oppilaiden oppimisen tueksi. Vuoden 2013 budjetissa tähän ei ole määrärahoja. Seuraavien kahden vuoden aikana rakennetaan koulujen langattomat tietoliikennelähiverkot. Langatonta lähiverkkoa varten on varaus. Talous Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön talousarvio vuodelle 2013 on 278,8 milj.euroa ja tulotavoite 6,1 milj.euroa. Valtuuston neuvottelutoimikunta lisäsi suomenkielisen varhaiskasvatus-

7 7 ja opetuslautakunnan budjettiin euron määrärahan, jonka suomenkielinen varhaiskasvatusja opetuslautakunta kohdensi lukio-opetuksen kehittämiseen. Suomenkielisen opetuksen talousarvioon sisältyy euron suuruinen perusopetuksen toimintamenojen supistus. Opetuksen toimintamenoja ei kuitenkaan leikata, vaan vaje katetaan vuonna 2012 säästyneistä opetuksen palkkamäärärahoista. Opetushallitukselta on haettu opetusryhmien pienentämiseen suunnattua valtionosuutta, jonka saamisen edellytys on, ettei opetuksen henkilöstömenoja leikata. Kaikkiaan suomenkielisen opetuksen oppilasmäärien lisäys kasvattaa opetukseen kohdentuvia menoja 3 milj. eurolla. Oppilasmäärän kasvuun on arvioitu vain opetuksen menot. Palkantarkistus (2,5 %) ja sosiaali- ja eläkemaksujen muutokset lisäävät menoja 5,2 milj.euroa. Sisäiset erät, kuten toimitilavuokrat, siivous ja kouluruokailu ovat nousseet 5,1 milj.euroa. Uusia sisäisiä eriä ovat vahtimestaripalvelut, puhelinliikenteen palvelut, perustietotekniikkapalvelut ja atklaitteiden leasingmaksut. Palveluliikelaitokset tulevat laskuttamaan tulosyksiköitä palveluistaan, mutta suurin osa määrärahavarauksista on vielä siirtämättä opetustoimen budjettiin. Palveluliikelaitosten antama palvelu on n. 9 % kalliimpaa kuin tulosyksikön omana toimintana suoritettu, joten tämä aiheuttaa paineita budjetin riittävyydelle. Osa sisäisten erien puuttumisesta ja runsas ulkopuolinen hankerahoitus edellyttävät talousarvion tulojen ja menojen tarkistamista talousarviovuoden aikana. Helsingin seudun erilaiset oppijat ry on hakenut Espoolta toiminta-avustusta mm. syrjäytymisvaarassa olevien nuorten kurssitoimintaan ja oppimisvaikeuksiin. Käyttösuunnitelmassa avustukseen on varattu euroa. Sisäisten vuokramäärärahojen vajaus ja runsas ulkopuolinen hankerahoitus edellyttävät talousarvion tulojen ja menojen tarkistamista talousarviovuoden aikana. Investoinnit Palveluverkon kohdalla suomenkielinen opetus pyrkii mahdollisimman tehokkaasti käyttämään palvelujen järjestämiseen jo olemassa olevia tiloja. Siirtokelpoisista ja epätarkoituksenmukaisista tiloista luovutaan. Tilojen peruskorjaustarve on kuitenkin mittava. Elinkaarimallilla peruskorjattava Espoonlahden koulu ja lukio valmistuu loppuvuodesta Sille on varattu ensikertaisen kalustamisen ja varustamisen määrärahaa euroa. Karakallion koulun peruskorjaus alkaa vuoden 2013 alkupuolella ja Tapiolan koulun ja lukion peruskorjaus syksyllä Saunalahden yhtenäisen peruskoulun uudet tilat otettiin käyttöön elokuussa Vuodelle 2013 ensikertaisen kalustamisen määrärahaa on vielä euroa. Osto- ja osaketiloina esitetään investointiohjelmassa hankittavaksi Opinmäen kansainvälinen koulu. Arkkitehtikilpailun ratkettua hankkeen toteuttaminen vauhdittuu ja rakentaminen pääsee käyntiin 2013 ja hankkeen valmistumisen aikataulutavoite on kesä 2015.

8 8 TOT 2011 Muutettu TA 2012 TA SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKKÖ Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät PERUSKOULUT Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät LUKIOT Toimintatulot Toimintamenot henkilöstömenot muut menot sisäiset erät SUOMENKIELINEN OPETUS TOIMINTATULOT TOIMINTAMENOT henkilöstömenot muut menot sisäiset erät

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2013-2015 Palvelut Espoon kaupungin visiossa 2020 todetaan, että Espoo on edelläkävijä. Espoo on hyvä paikka asua, oppia ja tehdä työtä. Espoo -strategian

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TALOUSARVIOEHDOTUS VUOSILLE 2014-2016 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS

SUOMENKIELINEN OPETUS SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut ja toiminnan kehittäminen Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015

SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 SUOMENKIELISEN OPETUS KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2015 Asukkaat ja palvelut Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki, jossa kaikkien on hyvä asua,

Lisätiedot

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA

VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Opetusneuvos 5.5.2014 Jussi Pihkala VALTIONEUVOSTON ASETUS PERUSOPETUSASETUKSEN MUUTTAMISESTA 1 Johdanto 2 Nykytila Koulunkäyntiavustajien lukeminen osaksi opettaja-oppilassuhdetta

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN OPETUS

SUOMENKIELINEN OPETUS SUOMENKIELINEN OPETUS Palvelut Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava. Osaavat ihmiset, yrittäjät ja kaikenkokoiset yritykset juurtuvat Espooseen.

Lisätiedot

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö

Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki. Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 29.4.2010 Helsinki Eeva-Riitta Pirhonen Opetusministeriö HE 109/2009 laiksi perusopetuslain muuttamisesta on edelleen eduskunnan käsiteltävänä voimaantulo?

Lisätiedot

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma

Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Espoon suomenkielinen perusopetukseen valmistavan opetuksen opetussuunnitelma Sisällys 1 Perusopetukseen valmistavan opetuksen lähtökohdat... 1 3 Perusopetukseen valmistavan opetuksen tavoitteet ja keskeiset

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013

Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Ajankohtaista perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminnassa ja koulun kerhotoiminnassa ja toiminnan tulevaisuus 7.2.2013 Erityisasiantuntija Riitta Rajala, Opetushallitus JOUSTAVA KOULUPÄIVÄ SEMINAARI 23.1.2013

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4. 21.05.2014 Sivu 1 / 1 1577/02.02.02/2014 66 Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön vuoden 2014 talousarvion seuranta, huhtikuun kuukausiseuranta / 30.4.2014 Valmistelijat / lisätiedot: Kirsti Askolin, puh.

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Tilastotietoja perusopetuksesta

Tilastotietoja perusopetuksesta Sisällysluettelo 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 7. Painotettu opetus 8. Perusopetuksen iltapäivätoiminta 9.

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielisen opetuksen 3.1.2 1 (6) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN VIRANHALTIJOIDEN OPETUSLAINSÄÄDÄNTÖÖN PERUSTUVA RATKAISUVALTA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta 26.1.2012

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2014

Asiakirjayhdistelmä 2014 30. Valtionosuus ja -avustus yleissivistävän koulutuksen käyttökustannuksiin (arviomääräraha) Talousarvioesitys HE 112/2013 vp (16.9.2013) Momentille myönnetään 844 023 000 euroa. Määrärahaa saa käyttää:

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille

Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille Suomenkielisen opetuksen talousarvioehdotus vuosille 2015 2017 1. Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Espoon valtuustokauden tavoitteena on luoda Espoosta kansainvälisesti houkutteleva ja kiinnostava.

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus

POHJOIS-POHJANMAAN JA KAINUUN KUNTIEN PERUSOPETUKSEN TUNNUSLUKUJA 2016 Taulukko 1. Esiopetus Taulukko 1. Esiopetus LIITE 1. Oppilasmäärä 20.9.2015 Oppilasmäärä Painotettu oppilasmäärä Esiopetuksen kustannukset Esiopetuksen kustannukset / esioppilas* KAINUU JA P-POHJ YHT. 6 145 6 071 6 114 32 276

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 3. 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen 26.01.2012 Sivu 1 / 1 395/12.01.01/2012 3 Nuorten maahanmuuttajien opetuksen siirtäminen Matinkylän koulun alaisuudesta Espoon aikuislukion alaisuuteen Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Lisätiedot

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta

Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta. Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta Monikulttuuristen lasten hyvinvointi opetuksen näkökulmasta Monikulttuurisuusasioiden neuvottelukunta 1998 1999 2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 2008 2009 2010 2011 syksy syksy syksy 2015 2016 2017

Lisätiedot

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689

Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Maahanmuuttajien opetus Oulun kaupungin opetustoimessa hallinnon näkökulmasta Raimo Salo Erityisen tuen keskus Oulun kaupungin opetustoimi raimo.salo@ouka.fi 044 703 9689 Oulun kaupunki Opetustoimi Erityisen

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät Sivistystoimiala 10.8. Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä Kaikki vastaajat

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016

SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 1 SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN KÄYTTÖSUUNNITELMA VUODELLE 2016 Elinvoima, kilpailukyky ja kestävä kehitys Verkostomainen viiden kaupunkikeskuksen Espoo on vastuullinen ja inhimillinen edelläkävijäkaupunki,

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala

Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala Perusopetuksen laatu Turussa Oppilaan arki Koulun taso Kevät 2015 Sivistystoimiala 10.8.2015 Suunnittelu- ja kehittämispalvelut / Sulake 1 Taustatietoja Vastaajien jakaantuminen Vastaajien määrä 2015 (2014)

Lisätiedot

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset.

HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston päätöksen mukaiset. SVOL 4.2., Liite 1 KÄYTTÖTALOUSOSA Suomenkielinen varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta HANKINTAVALTUUDET Toimielimen hankintavaltuudet ovat kunnanvaltuuston 15.12. 133 päätöksen mukaiset. Poikkeuksena

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:

Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän: Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,

Lisätiedot

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen

Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto Arja Korhonen Koulutulokasinfo Kolmiportainen tuki ja oppilashuolto 11.2.2013 Arja Korhonen Järvenpään kaupunki Arja Korhonen 1 Kolmiportaisen tuen tavoitteena: Oppilaita tuetaan suunnitelmallisesti etenevän ja vahvistuvan

Lisätiedot

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola

Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille Helsinki. Heli Jauhola Varhaiskasvatus Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille 2011 2016 9.2.2012 Helsinki Heli Jauhola Hallitusohjelma ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma 2011-2016 Hallitusohjelman

Lisätiedot

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

Perusopetuksen uudistuvat normit. Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuksen uudistuvat normit Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Perusopetuslain muuttaminen Erityisopetuksen strategiatyöryhmän muistio 11/2007 Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmaan

Lisätiedot

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014).

- 1 - Lasten kotihoidontuen kuntalisää maksetaan edelleen ajalla 1.1.2015-31.12.2016 (nykyinen sopimus Kelan kanssa päättyy 31.12.2014). - 1-1..1 Koululautakunta 1..1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan.

- 1 - Varhaiskasvatuksen ja sosiaalitoimen tiivistä moniammatillista yhteistyötä jatketaan. - 1-1.1 Koululautakunta 1.1.1 Varhaiskasvatus Kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa (VASU) toteutetaan kaikissa varhaiskasvatuksen yksiköissä ja lasten vanhempien kanssa käydään kasvatuskumppanuusneuvottelu

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 28.09.2016 Sivu 1 / 1 4002/2016 12.01.00 150 Suomenkielisten lukioiden aloituspaikkamäärien hyväksyminen lukuvuodeksi 2017-2018 Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE

ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Espoon kaupungin suomenkielisen 3.2.2 1 (12) ESPOON KAUPUNGIN SUOMENKIELISEN OPETUKSEN TULOSYKSIKÖN TOIMINTAOHJE Sivistystoimen johtaja 18.12.2015 Voimaan 1.1.2016 1 Toiminta-ajatus Espoon suomenkielinen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103

Espoon kaupunki Pöytäkirja 103 20.03.2013 Sivu 1 / 1 1384/12.01.00/2013 103 Lukuvuoden 2013-2014 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Kauber Astrid, puh. (09) 816 52024 Nurmi Juha, puh. (09) 816

Lisätiedot

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki

Oppimisen ja koulunkäynnin tuki Oppimisen ja koulunkäynnin tuki LAPE kutsuseminaari 19.9.2018 19.9.2018 1 Tuen tarpeen jatkuva arviointi Tuen tarpeen arviointi aina tuen tarpeen muuttuessa ja perusopetuslain mukaan toisen vuosiluokan

Lisätiedot

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea

Inklusiivinen koulu. Lähikouluperiaate ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA. Oikeus saada tukea ERITYISOPETUKSEN STRATEGIA korostaa ennalta ehkäisevän ja varhaisen tuen merkitystä tehostettu tuki (yleisten tukitoimenpiteiden tehostaminen määrällisesti ja laadullisesti sekä opetuksen järjestäminen

Lisätiedot

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41?

2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? 2. Syventävä - opetustoimen tiedonkeruu 2.1 - Peruskoulun tonttia kunnostetaan vuokratyövoimalla. Miten kustannukset ilmoitetaan taulukossa 41? kiinteistöjen ylläpito, sar. 02 2.2 - Minkä rivien tulee

Lisätiedot

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA

4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKI ILMAJOELLA 4.4 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN ILMAJOELLA Ilmajoella perusopetuksen oppilaille annettava oppimisen ja koulunkäynnin tuki on muuttunut kolmiportaiseksi. Tuki jaetaan kolmeen tasoon: 1. yleinen tuki, 2.

Lisätiedot

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen

Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa. 29.3.2012 Ikaalinen Kolmiportainen tuki alakoulun arjessa 29.3.2012 Ikaalinen Ohjelma Klo 14-14.20 Yleinen, tehostettu ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa aluekoordinaattorit Marika Korpinurmi, Mari Silvennoinen

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA

SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA SIVISTYSPALVELUT SIVISTYSLAUTAKUNTA KÄYTTÖSUUNNITELMA 2016 Tulosyksikkö 1 -taso KEHITTÄMIS- JA HALLINTOPALVELUT Tulosyksikkö 1: Hallinto - vastuuhenkilö: talous- ja hallintopäällikkö HALLINTO TP 2014 TA+M

Lisätiedot

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA

2.5 KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2. KASVATUS JA OPETUSLAUTAKUNTA TULOSLASKELMA TP 2 TA 22 TA 23 TA 2 TA 2 TOIMINTATUOTOT MYYNTITUOTOT 72 7 32 7 69 6 MAKSUTUOTOT 3 3 76 9 2 9 TUET JA AVUSTUKSET MUUT TOIMINTATUOTOT SISÄISET TULOT TOIMINTATUOTOT

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

POP perusopetus paremmaksi

POP perusopetus paremmaksi POP perusopetus paremmaksi Kehittämiskokonaisuudet 2008 Osaamisen ja sivistyksen asialla POP - ohjelman merkitys Perusopetus paremmaksi ohjelmassa pyritään parantamaan erityisesti opetuksen laatua Toimenpiteet

Lisätiedot

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi

Toimialan esitys Perustelut KJ päätösehdotus Kustannukset e. hinnoittelukohta, sopimusala, aloituspvm, pätevyysvaatimus lkm Kustannukset/ vuosi UUDET VIRAT JA TOIMET Yhteenvedossa vasemmalla on toimialan esitys ja oikealla kaupunginjohtajan päätösehdotus kustannuksineen. Kustannuslaskennassa on kuukausipalkan lisäksi laskettu sosiaaliturvamaksut,

Lisätiedot

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana

Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Erityisopetuksen strategia kehittämistoiminnan suuntaajana Pirjo Koivula Opetusneuvos Opetushallitus 16.4.2009 Opiskelun ja hyvinvoinnin tuen järjestämistä koskeva perusopetuslain sekä esi- ja perusopetuksen

Lisätiedot

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat)

Opetushallitus Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) Opetushallitus 2009 Opetushallitus pukeutui morsiusunelmaan (Tekniikka ja talous) Opetushallitus muutti pitsilinnaan (Helsingin Sanomat) 1 Osaamisen ja sivistyksen asialla Ajankohtaista perusopetuksessa

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34

Espoon kaupunki Pöytäkirja 34 19.03.2014 Sivu 1 / 1 1238/12.01.02/2014 34 Lukuvuoden 2014-2015 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset

Espoon kaupunki Pöytäkirja Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset 19.04.2017 Sivu 1 / 1 74 Suomenkielisen opetustoimen viranhaltijoiden sekä peruskoulujen ja lukioiden johtokuntien päätökset Päätösehdotus Suomenkielisen opetustoimen johtaja Kaisu Toivonen ei kuntalain

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus

PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Riitta Rajala, Opetushallitus PERUSOPETUKSEN AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN SEKÄ KERHOTOIMINNAN AJANKOHTAISPÄIVÄ 23.4.2014 VARKAUS T E R V E T U L O A! Ajankohtaistilanne perusopetuksen aamu- ja iltapäivätoiminta ja koulun kerhotoiminta

Lisätiedot

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni

Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Koulun kerhotoiminnan valtakunnallinen ajankohtaistilaisuus 4.10.2013 Katse tulevaisuuteen uusi ja viihtyisä koulupäivä Paasitorni Opetusneuvos, esi- ja perusopetuksen yksikön päällikkö Anneli Rautiainen

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus perusopetusasetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti lisätään perusopetusasetuksen (852/1998) 2 :ään, sellaisena kuin se

Lisätiedot

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011

ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 ERITYISOPETUS NYT SEL-opintopäivät Oulu 26.3.2011 Jussi Pihkala KT, opetusneuvos Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2010 Lähde: Tilastokeskus 50 000 45 000 40 000 35 000 30 000

Lisätiedot

Vantaan sivistystoimi

Vantaan sivistystoimi Vantaan sivistystoimi Paula Ylöstalo-Kuronen Apulaiskaupunginjohtaja 12.9.2012 Sivistystoimen visio ja toiminta-ajatus Vantaa on kasvuun, oppimiseen, uudistumiseen ja sivistykseen luottava lasten, nuorten

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen

Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen Uusi peruskoulu -ohjelma vauhtiin! Sanna Vahtivuori-Hänninen KOULUTUS UUDISTUU Varhaiskasvatuksen laadun kehittäminen Uusi peruskoulu -ohjelma Lukiouudistus Ammatillisen koulutuksen reformi Korkeakoulutuksen

Lisätiedot

KELPO- muutosta kaivataan

KELPO- muutosta kaivataan KELPO- muutosta kaivataan Erityisopetukseen otettujen tai siirrettyjen oppilaiden määrän kasvu Yleisten tuen muotojen käyttäminen niukahkoa Sosio- emotionaalisen oirehtimisen lisääntyminen Kuntien toisistaan

Lisätiedot

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus

Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Kotouttaminen opetustoimen näkökulmasta - Varhaiskasvatus ja perusopetus Sivistyksen toimiala Pia Bärlund suunnittelija Pia.barlund@jkl.fi 014-266 4889 Näkymätön ja näkyvä maahanmuuttaja 1. sukupolven

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma

Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki. Tea Kiviluoma Oppilaan yleinen, tehostettu, erityinen tuki Tea Kiviluoma 7.2.2018 Kolmiportainen tuki lakiin 2010. Tuki on määritelty asteittain muuttuvaksi, mitä kuvataan yleisen, tehostetun (POL 16a ) ja erityisen

Lisätiedot

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt

Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Perusopetukseen valmistavan opetuksen uudet perusteet, perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt Yksikön päällikkö, opetusneuvos Leena Nissilä Tästä on kyse perusopetuslaissa (628/1998,

Lisätiedot

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN

VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ ALKAEN 1 (5) VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TOIMINTASÄÄNTÖ 1.8.2016 ALKAEN 1 Toiminta-alue 2 Organisaatio Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta.

Lisätiedot

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628

LukiMat Tietopalvelu PERUSOPETUSLAKI 21.8.1998/628 Keskeisiä kohtia perusopetuslaista sekä asetuksista, joilla on vaikutusta opetuksen eri tukitoimien toteuttamiseen. Tekstit ovat suoria lainauksia, joista luettavuuden takia on jätetty lainausmerkit pois.

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sivistystoimi Aulis Pitkälä Kaikkien sivistyskaupunki Oppiva sivistyskaupunki Elinvoimainen sivistyskaupunki Innovatiivinen sivistyskaupunki Espoo on sivistyskaupunki

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 Sivu 1/6 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2016 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 Sivu 1/5 9.1.214 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 214 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan

Lisätiedot

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN

SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN SUOMENKIELINEN KOULUTOIMI - FINSKSPRÅKIGA SKOLFÖRVALTNINGEN Suomenkielinen opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta vastaa suomenkielisestä varhaiskasvatuksesta, perusopetuksesta ja lukiokoulutuksesta ja vastaa

Lisätiedot

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit

Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Opiskeluhuolto ja opetustoimen prosessit Osaava, Lempäälä 15.4.2014 Lounais-Suomen aluehallintovirasto, Esko Lukkarinen, Opetus- ja kulttuuritoimi-vastuualue 17.4.2014 1 Opiskeluhuollon prosessit ja toimijat

Lisätiedot

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta

Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden opetuslainsäädäntöön perustuva ratkaisuvalta Suomenkielisen opetuksen tulosyksikön viranhaltijoiden 1 (5) Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 15.6.2016 Voimaan 1.8.2016 Muutettu 17.8.2017 Voimaan 1.9.2017 Espoon kaupungin suomenkielisen opetuksen

Lisätiedot

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut

Kehittämispäivä Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo kehittämishanke 2013-2015 Kehittämispäivä 20.8.2014 Projektipäällikkö Minna Tuominen, Perusopetuspalvelut Koulutuksellinen tasa-arvo -hankkeessa kehitetään lasten ja nuorten

Lisätiedot

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS

OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEIDEN LAADINTA 2012-2016 15.3.2012 Opetusneuvos Irmeli Halinen OPETUSHALLITUS KOULUN OPETUSSUUNNITELMA ja sen varaan rakentuva vuosisuunnitelma KUNNAN OPETUSSUUNNITELMA Paikalliset

Lisätiedot

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista

Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista Lyhyt oppimäärä uudistuvista opetussuunnitelmien perusteista KUNTAKOORDINAATTORIEN NEUVOTTELUPÄIVÄ Oppilas- ja opiskelijahuollon palvelurakenteen ja laadun kehittäminen Pirjo Koivula Opetusneuvos 1 Perusopetuslain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) Opetuslautakunta OTJ/9 22.03.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 3/2016 1 (6) 9 Helsingin kaupungin opetuksen digitalisaatio-ohjelma vuosille 2016-2019 (koulutuksen ja oppimisen digistrategia) HEL 2016-003192 T 12 00 00 Esitysehdotus Esittelijän

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32

Espoon kaupunki Pöytäkirja 32 18.03.2015 Sivu 1 / 1 1228/12.01.02/2015 32 Lukuvuoden 2015-2016 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297

Lisätiedot

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen

Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät. Helsinki Opetusneuvos Hely Parkkinen Pidennetty oppivelvollisuus Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät Helsinki 29.4.2011 Opetusneuvos Hely Parkkinen 1 Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 5 OPPIMISEN JA KOULUNKÄYNNIN TUKIMUODOT

Lisätiedot

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA

KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA KOLMIPORTAINEN TUKI ESI- JA PERUSOPETUKSESSA Imatran kaupunki Hyvinvointipalvelut Lasten ja nuorten palvelut 1 Huoltajalle Hyvään esiopetus- ja koulupäivään kuuluvat laadukas opetus, kasvua ja kehitystä

Lisätiedot

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus

Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamalla muutokseen Opetusalan johtamisen foorumi 5.6.2014 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Johtamisen haasteita Oppimistulosten heikkeneminen Valtion talouden tasapainottaminen, julkisten menojen

Lisätiedot

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen

OPETUSLAUTAKUNTA Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen OPETUSLAUTAKUNTA 25.4.2017 Helsingin kaupungin ylläpitämien peruskoulujen rahoitusperiaatteiden uudistaminen NYKYINEN RAHOITUSMALLI Opetuslautakunnan päättämät periaatteet: Opettajien ja koulunkäyntiavustajien

Lisätiedot

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011

OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 OPETUSTOIMEN HENKILÖSTÖKOULUTUS 2011 Krisse Sulonen ja Minna Taivassalo-Salkosuo Opetustoimen henkilöstön osaamisen kehittäminen -yksikkö Opetushallitus RAHOITUSKEHYKSET 2011 RAHOITUSALUE VASTUUVIRANOMAINEN

Lisätiedot

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista

Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta 2008-2012 Kuntien näkemyksiä kehittämistoiminnan tuloksista Tehostetun ja erityisen tuen kehittämistoiminta Kehittämistoiminnassa mukana oleville opetuksen

Lisätiedot

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014

Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 2014 Sivu /5 Koulutuksen ja opetuksen järjestäjätason tiedot 204 A-kohdan täyttävät seuraavat tiedonantajat: Järjestäjätason yhteystiedot ilmoitetaan koulutuksen ja opetuksen järjestäjistä, jotka antavat esiopetusta,

Lisätiedot

Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta

Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla. Opetuslautakunta Kolmiportaisen ja erityisen tuen kehittämissuunnitelma Vantaalla Opetuslautakunta 10.6.2019 VARHAISKASVATUKSEN SUUNNITELMA 2019-2021 Kehityksen ja oppimisen tuen henkilöstön lisääminen Henkilöstön kokemus

Lisätiedot

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016

Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Nimi Utajärven esiopetuksen opetussuunnitelma 2016 Kunta Utajärvi Koulu Utajärven yhtenäinen peruskoulu Hyväksymispäivämäärä SISÄLTÖ 1. Opetussuunnitelman

Lisätiedot

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa

Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa Pedagogisen arvion ja pedagogisen selvityksen kirjaaminen esi- ja perusopetuksessa 12.10.2011 Pyhäntä 18.10.2011 Kestilä 3.11.2011 Rantsila Erityisluokanopettaja Pia Kvist Ohjaava opettaja Raisa Sieppi

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen

Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Opetussuunnitelman perusteiden uudistaminen Irmeli Halinen Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPETUSHALLITUS LUMA-seminaari 15.1.2013 1 Opetussuunnitelmatyön kokonaisuus 2 Yleissivistävän koulutuksen uudistaminen

Lisätiedot

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta

Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Vahva peruskunta rakenneuudistuksen lähtökohdaksi toinen aste: lukio- ja ammatillinen koulutus osa kuntien palvelukokonaisuutta Johtaja, opetus- ja kulttuuriyksikkö 24.5.2011 Kuntaliiton hallitusohjelmatavoite

Lisätiedot

Perusopetuslain muutos

Perusopetuslain muutos Perusopetuslain muutos 16 Tukiopetus ja osa-aikainen erityisopetus Oppilaalla, joka on tilapäisesti jäänyt jälkeen opinnoissaan tai muutoin tarvitsee oppimisessaan lyhytaikaista tukea, on oikeus saada

Lisätiedot