Oppilaan sisäilmailmoitus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaan sisäilmailmoitus"

Transkriptio

1 Oppilaan sisäilmailmoitus Työkalu kouluterveydenhuollon ja terveysvalvonnan yhteistyölle Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Terveellisempiä ja turvallisempia toimitiloja Piritta Hirvonen

2 Taustaa Koulujen sisäilmaongelmat nousevat usein esille lääkärinvastaanotolla, erityisesti työntekijöiden puolelta Työterveyshuollolla tärkeä rooli Koulun ongelmia selvitettäessä suurimman käyttäjäryhmän kokeman oireilun määrästä ja laadusta ei ole juurikaan tietoa, mututuntuma yleistä! Tieto oppilaiden kokemista oireilusta on suurimmaksi osaksi noussut esiin aktiivisten vanhempien kautta Oppilaiden oireilutiedon keräämiseen ei ole ollut varsinaista työvälinettä tai yhteistä toimintatapaa

3 Taustaa: kahdella koululla tehty käyttäjäkysely 2015 Onko oppilaan oireilusta ilmoitettu? Kenelle? 21 % vastanneista oireilevista oppilaista oli ilmoittanut asiasta terveydenhoitajalle 21 % opettajalle 4 % rehtorille 8 % oli ilmoittanut jollekin edellä mainituista 46 % ei ollut ilmoittanut oppilaan oireilusta kenellekään

4 Pilottihanke Joensuun kouluissa otettiin koekäyttöön oppilaan sisäilmailmoitusta lukuvuonna Yhteistyö kouluterveydenhuollon ja terveysvalvonnan välillä tärkeässä asemassa Lukuvuoden alussa järjestettiin kouluterveydenhoitajille koulutustilaisuus: Tunnistaa huonoon sisäilmaan liittyviä oireita Sisäilmaongelmien käsittelyprosessien kulku Kouluterveydenhoitajan rooli epäiltäessä sisäilmaongelmia Ilmoituslomakkeen käyttö käytännön työssä

5 Oppilaan sisäilmailmoituksen sisältö Ilmoitus täytetään nimettömänä kouluterveydenhoitajan kanssa Yläkoululaiset/lukiolaiset ovat voineet täyttää lomakkeen itse Alakoululaisia on suositeltu täyttämään lomake vanhempien avustuksella Tarkoitus selvittää lyhyesti mm.: oppilaan kokema oireilu, sen toistuvuus ja kesto, vaikutukset koulunkäyntiin, oireilua aiheuttavat tilat

6 Oppilaan sisäilmailmoituksen tallennusjärjestelmä Esim. Joensuussa koulutarkastuksia varten luotu verkkoasema, jonne tarkastukseen osallistuvilla on käyttöoikeus koulukohtaiset kansiot word-pohjainen tallennettava ilmoituslomake Sähköisesti täytettävä ilmoituslomake (koekäytössä Webropol) Yhteenvedot, raportit ja vertailu eri muuttujien välillä helpompaa Kouluterveydenhoitaja tekee merkinnän potilastietoihin ilmoituksen täyttämisestä

7 Sisäilmailmoituksen käyttö Syyslukukausi 2015 Yhteensä 56 kpl yhdestätoista eri koulusta Kevätlukukausi 2016 Yhteensä 51 kpl yhdeksästä eri koulusta Lukuvuosi Yhteensä 107 kpl tehtyjä oppilaiden sisäilmailmoitusta

8 Kouluterveydenhoitajien käyttökokemukset Helppokäyttöinen, nopea, selkeä ja sopivan pituinen lomake Selkeyttänyt oireilevien oppilaiden määrää, ei tarvetta enää omille listoille Sen on koettu helpottavan kouluterveydenhoitajan työtä, kun käytössä on ns. muistilista Helpottanut ymmärtämään koulun sisäilmaoireilun tilanteen Koulutus koettiin tärkeänä lomakkeen käytön kannalta

9 Muut käyttäjäkokemukset Lomakkeen käytön kautta oppilaiden oireilu otetaan vakavasti ja asiaan puututaan (vanhempien ja oppilaiden kokemus) Vanhemmat kokeneet lomakkeen käytön positiivisena Terveystarkastajan helpompi arvioida mahdollista terveyshaittaa Sisäilmatyöryhmän käyttöön on saatu helposti tieto oireilevien oppilaiden määrästä -> konkreettinen tieto

10 Oppilaan sisäilmailmoituslomakkeen tietojen hyödyntäminen Koulujen sisäilmaongelmien selvittämisessä ja seurannassa konkreettinen apuväline Pohjatietona kolmen vuoden välein tehtäviin koulutarkastuksiin Seurantatietona vuosittain arvioitavana muuttujana em. koulutarkastuksissa Samalla lomakkeella voidaan toteuttaa oppilaille myös käyttäjäkysely

11 Sisäilmailmoitus päiväkoti-ikäiselle Päiväkoteja koskee samat sisäilmaongelmat kuin koulujakin Yhteistyö neuvolan ja terveysvalvonnan välillä aukaistava Suoraan sähköinen ilmoituslomake, koska ei todennäköisesti yhteisiä verkkoasemia

12

13 Haasteet sisäilmaongelmissa Uudet järjestelmät tai toimintatavat eivät poista kiinteistön normaalia kunnossa- ja ylläpitovelvollisuutta! Yhteistyön parantaminen entisestään eri tahojen välillä Sairasvastaanotoille ohjeistusta, että tieto myös kouluterveydenhoitajalle Monet eri tahot keräävät tietoa, tietojen järkevä hyödyntäminen Monialaisissa koulutarkastuksissa tietoja jo hyödynnetään hyvin Kouluterveyskyselyiden tietojen käyttö?

14 Kiitos! Julkaisu ja tiivistelmä Oppilaan sisäilmailmoitus pilottihanke lukuvuosi Lisätietoja:

Oppilaan sisäilmailmoitus

Oppilaan sisäilmailmoitus Oppilaan sisäilmailmoitus Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys pilottihanke lukuvuosi 2015-2016 Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden julkaisuja 2/2016 Piritta Hirvonen vs. terveystarkastaja Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE 30.11.2017 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA KUN PERHE TAI OPPILAS OTTAA YHTEYTTÄ TERVEYDENHOITAJAAN SISÄILMAOIRE-EPÄILYN VUOKSI Kuuntele, ota

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys

Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Marita Pirttijärvi Työterveyslääkäri Oulun Työterveys Yleislääketieteen ja työterveyshuollon erikoislääkäri. Oulun kaupungin opetuspalveluja hoitavan tiimin palveluesimies. Työterveyslääkärinä vuodesta

Lisätiedot

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh

Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa Terveystarkastaja Juha Metso Puh Monialaisen sisäilmaryhmän toiminta Kittilän kunnassa 9.12.2014 Terveystarkastaja Juha Metso Puh. 0400 421 451 Sisäilmatyöryhmän taustaa Kittilässä * Vuonna 2011 aloitti epävirallinen sisäilmatyöryhmä

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

MENETTELYTAPA SISÄILMAEPÄILYISSÄ

MENETTELYTAPA SISÄILMAEPÄILYISSÄ MENETTELYTAPA SISÄILMAEPÄILYISSÄ 2.6.2017 MENETTELYTAPA SISÄILMAONGELMIEN RATKAISUSSA Sisäilmaongelmien onnistunut ratkaiseminen edellyttää usein mittavaa yhteistyötä useiden eri toimijoiden kesken sekä

Lisätiedot

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille

Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille Sisäilmainfo Jyväskylän yliopiston henkilökunnalle ja opiskelijoille 20.3.2017 Tilaisuuden avaus ja yliopiston puheenvuoro, Heli Vertamo, tilapalveluinsinööri, Jyväskylän yliopisto Suomen Yliopistokiinteistöt

Lisätiedot

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis

Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne. Tila- ja asuntojaosto Carl Slätis Koulujen ja päiväkotien sisäilmastotilanne Tila- ja asuntojaosto 22.4.2013 Carl Slätis Asialista 22.4.2013 Tapiolan koulu / Miestentie Sisäilmaongelman laajuus Sisäilmaongelman hoitaminen Espoon kaupungilla

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

KOULUJEN (JA PÄIVÄKOTIEN) SISÄILMAONGELMAT - kuinka päästään hallittuun ratkaisuun

KOULUJEN (JA PÄIVÄKOTIEN) SISÄILMAONGELMAT - kuinka päästään hallittuun ratkaisuun KOULUJEN (JA PÄIVÄKOTIEN) SISÄILMAONGELMAT - kuinka päästään hallittuun ratkaisuun 24.1.2014 ESKO KORHONEN, ERITYISASIANTUNTIJA (FT, RI) esko.korhonen@kuntaliitto.fi 28 26 24 22 20 18 16 14 12 10 8 6 4

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 18.09.2013 Sivu 1 / 1 2710/06.00.00/2012 89 Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valmistelijat / lisätiedot: Raija Vanhatalo, puh. (09)

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2017 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Koulun ja päiväkodin sisäilmaongelma monialainen ratkaisu Työsuojeluinsinööri Sirkku Lehtimäki Etelä-Suomen Aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue 1 Työnantajan

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Terveydenhoitaja Päivi Muhonen ja lääkäri Satu Kotiaho /Saarikka 16.5.2017 Historiaa Ensimmäiset koulutarkastukset

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIIT- TYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUSKOULUSSA HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA Toimintasuunnitelma on lasten ja nuorten hyvinvointityöryhmä

Lisätiedot

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos

Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos LAUSUNTO SK17005 Vantaan kaupunki, tilakeskus Ulla Lignell Kielotie 13 01300 Vantaa Kartanonkosken koulun ja päiväkodin henkilökunnan sisäilmastokyselyn tulos TAUSTA Kartanonkosken koulussa ja päiväkodissa

Lisätiedot

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS

OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Lopputyöseminaari 7.6.2017 OHJE TILAAJALLE: SISÄILMAHAITAN SELVITTÄMISEN ENSIVAIHEET JA KOSTEUS- JA SISÄILMATEKNISEN KUNTOTUTKIMUKSEN KILPAILUTUS Miia Kurri, Porin kaupunki RTA-kurssi/Rateko 2016-2017

Lisätiedot

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella. Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella. Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja 29.10.2013 Perheen merkitys lapsen ja nuoren hyvinvoinnille Laajan terveystarkastuksen

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES

TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES Sipoon kunnan sisäilmaprosessi 1 TERVEYDEN- HUOLTO, TERVEY- DENSUOJELU TILOJEN KÄYTTÄJÄT, KUNTALAISET TYÖSUOJELU, TYÖTERVEYS- HUOLTO TILOJEN HALLINNOLLINEN ESIMIES TUTKIMUSSUUNNITELMA KUNTOTUTKIMUKSET

Lisätiedot

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä

Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Kiteen kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelman selvittämisessä Sisäilmatyöryhmä 10.4.2014 Yhteistyötoimikunta 22.4.2014 Kaupunginhallitus 28.4.2014 Toimintaohjeet sisäilmaongelmissa 2 (12) Sisällys 1.

Lisätiedot

Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen

Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen Työryhmistä tehoa tulosten hyödyntämiseen Esimerkkinä Sipoon kouluterveyskyselytyöryhmän toiminta 20.9.2011 Visio Lasten ja nuorten hyvinvoinnin turvaamisella Suomen halutuin Taustaa Kyselyn tuloksia hyödynnetty

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely

Oppilaiden sisäilmakysely Oppilaiden sisäilmakysely Kehittämisestä käyttöön 8.11.2017 Asiantuntijalääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia 1 Taustaa Työpaikoilla sisäilmakyselyjä käytetään paljon Suomessa Kunnissa paineita tehdä

Lisätiedot

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet

Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu :27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet Arviointikysely oppilaiden vanhemmille 2016 RTF Report - luotu 03.01.2017 12:27 Nimi Vastaaja Vastaamassa Vastanneet A Rehtorit 6 2 0 Parhalahti 32 14 14 Pirttikoski 18 11 10 Saari alakoululaiset 150 57

Lisätiedot

Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta

Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta Syvälahden monitoimitalo (työnimi SYKA) Tilaaja: KOY Turun Syvälahden koulu SYVÄLAHDEN MONITOIMITALO ALLIANSSIMALLILLA JS 22.1.18 FIKSU JULKINEN RAKENTAMINEN fiksu =

Lisätiedot

Neuvokas Perhetoimintamallin. neuvolatoiminnassa ja kouluterveyden huollossa Mikkelin palvelutuotantoyksikössä Ulla Yli-Karro

Neuvokas Perhetoimintamallin. neuvolatoiminnassa ja kouluterveyden huollossa Mikkelin palvelutuotantoyksikössä Ulla Yli-Karro Neuvokas Perhetoimintamallin käyttö neuvolatoiminnassa ja kouluterveyden huollossa Mikkelin palvelutuotantoyksikössä 17.9.2015 Ulla Yli-Karro 1 NEUVOKAS PERHE NEUVOLATOIMINNASSA Neuvolassa Neuvokas perhekortti

Lisätiedot

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY

TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY TYÖSUOJELUVIRANOMAINEN JA SISÄILMATAPAUSTEN KÄSITTELY Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2017 21.11.2017 Porin yliopistokeskus 1 SISÄLTÖ Johdanto Kosteus- ja homevaurioiden eteneminen Muita sisäilmaongelmia

Lisätiedot

TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä

TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Tutkija Kirsi Wiss 5.12.2012 Kirsi Wiss 1 Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmän kehittäminen (TedBM) Terveys 2015- kansanterveysohjelman

Lisätiedot

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu

OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi Mukkulan peruskoulu OPPILASHUOLLON TOIMINTASUUNNITELMA Lukuvuosi 2011-2012 Mukkulan peruskoulu 1. OPPILASHUOLLON TOIMINTA-AJATUS Oppilashuollolla tarkoitetaan oppilaan oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä

Lisätiedot

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9

HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PE- RUSKOULUN VUOSILUOKILLE 7 9 Suomenkielinen koulutusjaosto 17.9.2013 HUOLTA HERÄTTÄVIIN POISSAOLOIHIN LIITTYVÄ TOIMINTASUUNNITELMA PERUS-

Lisätiedot

Rantala Kirsi työsuojeluvaltuutettu, saapui Puheenjohtaja, sihteeri Puheenjohtajana toimii Kari Miettinen ja sihteerinä Nina Ala-Sankola.

Rantala Kirsi työsuojeluvaltuutettu, saapui Puheenjohtaja, sihteeri Puheenjohtajana toimii Kari Miettinen ja sihteerinä Nina Ala-Sankola. 1 PADASJOEN KUNTA PL 35 17501 PADASJOKI PÖYTÄKIRJA SISÄILMATYÖRYHMÄN KOKOUS 5/2017 Aika ja paikka Keskiviikkona 12.4.2017 klo 15.00 16.15, Kuntala Läsnäolijat Miettinen Kari puheenjohtaja, rehtori Kekki

Lisätiedot

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin

Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Työpaja: Verkostoituminen Liikkuvissa kouluissa älä tee kaikkea yksin Jukka Karvinen, Liikkuva koulu Ville Laivamaa, Lappeen koulun rehtori (aluerehtori) TYÖPAJAN KUVAUS: Koulujen välisen vuorovaikutuksen

Lisätiedot

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Forssan seudun terveydenhuollon ky. Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Loppuraportti Liitteet 48 Hanke 041/ESLK/LK/2007 1.5.2007-31.10.2009 Marke Hietanen-Peltola Arto Honkala Marika Kivimäki-Sumrein

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66 05.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 51 15.8.2016 66 Valtuustoaloite oirekyselyjen tekemiseksi kaikissa Espoon kouluissa koulujen sisäilmaongelmien löytämiseksi ja ratkaisemiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan?

Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Laatukäsikirja - mikä se on ja miten sellainen laaditaan? Matkailun laatu laatukäsikirja osaksi yrityksen sähköistä liiketoimintaa Sähköinen aamuseminaari matkailualan toimijoille 24.8.2010 Riitta Haka

Lisätiedot

Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta

Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta Rauman koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja 4v. laajassa tarkastuksessa 7.2.2017 Nimi Maritta Komminaho 1 Raumalla hyvinvointikysely on käytössä

Lisätiedot

Yhteysopettajaseminaarin kysymykset työsuojelulle

Yhteysopettajaseminaarin kysymykset työsuojelulle Yhteysopettajaseminaarin kysymykset työsuojelulle Kysymys 1 Onko siellä (Työterveys Helsingissä) enää ns. omaa lääkäriä, ettei aina joutuisi jollekin randomille? Näyttävät nämä randomitkin kovin tiuhaan

Lisätiedot

Ohjeistus laajojen terveystarkastusten yhteenvetolomakkeen täyttämiseen luokat Puukka Anna-Maija

Ohjeistus laajojen terveystarkastusten yhteenvetolomakkeen täyttämiseen luokat Puukka Anna-Maija Hyvinvoiva lapsi ja nuori - hanke/ Turun kaupunki Ohjeistus laajojen terveystarkastusten yhteenvetolomakkeen täyttämiseen 1.5. 8.luokat Puukka Anna-Maija 14 Sisällys 1. Yleiset ohjeet laajoihin terveystarkastuksiin...

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen. esiopetuksessa Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen esiopetuksessa Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja 153. 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2015 Sivu 1 / 1 3991/12.01.00/2015 153 Lukuvuoden 2016-2017 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Lapsemme on

Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille Lapsemme on Sivu 1/44 Kysely Piispanlähteen alakoulun vanhemmille 2012 1. Lapsemme on Sivu 2/44 2. Koulu on onnistunut kasvatustehtävässään Sivu 3/44 3. Koulu on opettanut käytöstapoja Sivu 4/44 4. Koulu on lapsellemme

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh

Kaupunginhallitus Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat. Kh Kaupunginhallitus 197 19.06.2017 Kaupungin kiinteistöjen sisäilmaongelmat Kh 26.09.2016 255 Kaupunginjohtaja on nimennyt sisäilmatyöryhmään työsuojelupäällikön, yhden työsuojeluvaltuutetun, sosiaali- ja

Lisätiedot

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen..

Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. Syystervehdys! Syksy saapuu hiljalleen, siirtää kesän eiliseen.. No niin on uusi lukuvuosi taas lähtenyt liikkeelle. Uudet oppilaat ja ohjaajat ovat kotiutuneet kouluumme. Oppilaita on nyt 22, joten hieman

Lisätiedot

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne.

Luottamuksellinen. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Henkilötunnus. KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. Luottamuksellinen KYSELYLOMAKE PERHEELLE Täyttäkää lomake niiltä osin, mitkä koskevat lastanne. ESITIEDOT Oppilaan henkilötiedot Nimi Henkilötunnus Kotikunta Äidin nimi huoltaja Isän nimi huoltaja Huoltaja,

Lisätiedot

Kokemuksia laajojen terveystarkastuksien toteuttamisesta Inarissa

Kokemuksia laajojen terveystarkastuksien toteuttamisesta Inarissa Kokemuksia laajojen terveystarkastuksien toteuttamisesta Inarissa Mirja Laiti Avohoidon johtaja 12.11.2013 Inarin perustietoja Kunnan pinta-ala noin 17 300 m2 Väestö noin 6730 Väestötiheys 0.45 asukasta/m2

Lisätiedot

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell

Rakennusten sisäilmaongelmat. Ulla Lignell Rakennusten sisäilmaongelmat Ulla Lignell Kysymykset Millä perusteella ja kuinka usein sisäilmakartoituksia/sisäilmaselvityksiä Vantaan omistamissa kiinteistössä tehdään?- onko esimerkiksi tehty kartoitussuunnitelma

Lisätiedot

Innovatiivinen työhyvinvointijohtaminen

Innovatiivinen työhyvinvointijohtaminen Työhyvinvointiseminaari Seinäjoella 7-8.2.2018 Innovatiivinen työhyvinvointijohtaminen Anne Iijalainen, henkilöstö- ja hallintojohtaja Laura Latomäki, työhyvinvointiasiantuntija Hämeenlinnan kaupunki Asukasluku

Lisätiedot

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä AVATER -tutkimushankkeen päätösseminaari 16.11.2016, Tampere 30.11.2016 1 Ohjeistuksen kehittäminen koulujen sisäilmaongelmien hallintaan

Lisätiedot

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen

Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Opas monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen ja neuvottelun toteuttamiseen Tätä opasta on työstetty Lahden koulukuraattori- ja psykologipalveluissa vuosien 2009-2010 aikana kokemuksellisen oppimisen

Lisätiedot

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Tuula Angervuori-Pursila Tullinkulman Työterveys Oy 2 Rouva 34 v Minulla on ollut astma lapsena, mutta lääkkeet on loppuneet n 5 v sitten ja olen pärjännyt vuosia

Lisätiedot

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt

Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Tietosuoja etsivässä nuorisotyössä ja ilmoitusten hyvät käytännöt Toimintaa ohjaa ohje henkilötietojen käsittelystä etsivässä nuorisotyössä Miten asiat sujuvat käytännössä? Miten tietoja luovutetaan etsivään

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lukuvuoden työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3815/12.01.00/2014 177 Lukuvuoden 2015-2016 työ- ja loma-ajat suomenkielisessä perusopetuksessa, esiopetuksessa ja lukiokoulutuksessa Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh.

Lisätiedot

Jenna Kohtamäki työterveyshoitaja (Attendo) Tuula Airaksinen työterveyshoitaja (Attendo) kaupunginlakimies, muistion laatija

Jenna Kohtamäki työterveyshoitaja (Attendo) Tuula Airaksinen työterveyshoitaja (Attendo) kaupunginlakimies, muistion laatija Aika klo 9.00 10.54 Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Mikko Raunio työsuojeluvaltuutettu Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö Jarmo Vakkila

Lisätiedot

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA

OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA RAUMAN FREINETKOULUN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LV. 2016-2017 Oppilashuollon palaveriajat lukuvuonna 2016-2017: Syyslukukausi: 17.8. (suunnittelupalaveri), 7.9. klo:12.15. (yhteisöllinen oppilashuolto),

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNKI Espoon seudun ympäristöterveys. Espoon tilapalvelut Pakankylän siirtokoulu Snettasintie ESPOO

ESPOON KAUPUNKI Espoon seudun ympäristöterveys. Espoon tilapalvelut Pakankylän siirtokoulu Snettasintie ESPOO ESPOON KAUPUNKI Espoon seudun ympäristöterveys TARKASTUSKERTOMUS 1 (5) Espoon tilapalvelut 27.12.17 Pakankylän siirtokoulu Snettasintie 9 02740 ESPOO Taustaa Pakankylän siirtokoulu on 2006 rakennettu tilaelementtikoulu.

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Mini-interventiokyselyn 2014 tuloksia Kymenlaakson osalta. Yhdyshenkilöiden yhteistyöpäivä Etelä-Suomen aluehallintovirasto Heli Heimala

Mini-interventiokyselyn 2014 tuloksia Kymenlaakson osalta. Yhdyshenkilöiden yhteistyöpäivä Etelä-Suomen aluehallintovirasto Heli Heimala Mini-interventiokyselyn 2014 tuloksia Kymenlaakson osalta Yhdyshenkilöiden yhteistyöpäivä 18.12.2014 Etelä-Suomen aluehallintovirasto Heli Heimala 1 Kysely mini-intervention toteuttamisesta 2014 THL ja

Lisätiedot

Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla

Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla Neuvolan laajoihin terveystarkastuksiin valmistautuminen esitietolomakkeiden avulla Tuovi Hakulinen Tutkimuspäällikkö, Dosentti (Terveyden edistäminen) 9.11.2017 Tuovi Hakulinen 1 Laajat terveystarkastukset

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136

Espoon kaupunki Pöytäkirja 136 14.05.2013 Sivu 1 / 1 2320/12.01.00/2013 136 Koulukohtaisen budjetin vaikutus oppimisen ja koulunkäynnin tuen muotojen antamisen mahdollisuuksiin sekä kieli- ja kulttuuriryhmien kohdennetun resursoinnin

Lisätiedot

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus Opinnäytetyömme teoria pohjautuu laajaan 4- vuotistarkastukseen

Lisätiedot

Pölyisyys ja koettu sisäilman laatu toimistorakennuksissa

Pölyisyys ja koettu sisäilman laatu toimistorakennuksissa Pölyisyys ja koettu sisäilman laatu toimistorakennuksissa FM Hanna Tuovila, Oy Insinööri Studio RTA-loppuseminaari Ohjaajat: Piia Markkanen, Oy Insinööri Studio Kirsi Villberg, Halton Oy Taustaa Siivouksella

Lisätiedot

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta

Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta Ikäihmisten arjen ja palvelujen parantamiseksi 2014-2016 Webropol -kysely kotihoidon henkilöstölle kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta ja toteutuksesta WEBROPOL -KYSELY Kuntoutumissuunnitelmien laadinnasta

Lisätiedot

Mukana turvallista ja hyvinvoivaa yhteisöä rakentamassa

Mukana turvallista ja hyvinvoivaa yhteisöä rakentamassa Oppilashuoltosuunnitelma Koulu: Kypärämäen koulu Lukuvuosi: 2015-2016 Päivämäärä, jolloin suunnitelma on laadittu/päivitetty: 23.9.2015 yhteisöllinen OHR 1. Oppilashuollon kokonaistarve ja käytettävissä

Lisätiedot

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle

koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle koulun toimintasuunnitelma ja toimenpideohjeet opettajalle koulupoissaolojen varalle Johdanto Lasten ja nuorten koulupoissaolot ovat huolestuttava ja vakava sekä usein vaikeasti hoidettava ilmiö. Poissaololla

Lisätiedot

Kehittäjän kokemukset

Kehittäjän kokemukset ASSI-hanke - Asiakaslähtöisten omahoitoa ja etähoitoa tukevien sähköisten palvelujen ja palveluprosessien käyttöönoton innovaatiot perusterveydenhuollossa, 1.10.2012-31.12.2014 Kehittäjän kokemukset Hankkeen

Lisätiedot

Lasten ja nuorten hoito Juvalla

Lasten ja nuorten hoito Juvalla Lasten ja nuorten hoito Juvalla Juvan terveyskeskus Sairaalatie 3 51900 JUV Postiosoite: PL 33, 51901 JUV Puh: Vaihde (015) 7551 700 - terveyskeskuspsykologi 0400 718 896 - mtt:n sairaanhoitaja/psykoterapeutti

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto

NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto NEUVOKAS PERHE KÄYTTÄJÄKYSELYN (N=217) TULOKSET Yhteenveto Taustatiedot - Vastaajia 217 (vastausprosentti 24.1 %) - Eniten vastuksia kertyi Helsingistä (33 %) - Vastaajista 87 % oli terveydenhoitajia -

Lisätiedot

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22. KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22 KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 1/22 Tervetuloa täyttämään kysely! Koulutunnus: Opettajasalasana: Kirjaudu kyselyyn KiVa Koulu henkilökunnan tilannekartoituskysely 2016 sivu 2/22

Lisätiedot

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito

Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Lastensuojeluilmoitus ja tahdonvastainen hoito Esityksen sisältö Taustaa lyhyesti Lastensuojelulaki ja ennakollinen lastensuojeluilmoitus Erityiskysymyksenä tahdonvastainen hoito 2 7.11.2013 Paula Hurttia

Lisätiedot

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI

TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI TARKISTUSLISTA JULKISTEN KIINTEISTÖJEN SISÄILMAONGELMIEN HALLITSEMISEKSI uusia työkaluja käyttöön Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja, DI Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Rakennusten

Lisätiedot

Kuntapalvelukyselyn tulokset

Kuntapalvelukyselyn tulokset Kuntapalvelukyselyn tulokset 3.10.2012 Kysely oli avoinna MLL:n nettisivuilla www.mll.fi 5.-23.9.2012. Kyselyyn tuli yhteensä 1731 vastausta. Kyselyssä oli yhteensä 48 kysymystä yhdeksältä eri aihealueelta.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Toimintakertomus 1 (7) Avoterveydenhuolto Terveydenhoidon palvelut Kouluterveydenhuolto. 14.3.2014 Julkinen

Kuopion kaupunki Toimintakertomus 1 (7) Avoterveydenhuolto Terveydenhoidon palvelut Kouluterveydenhuolto. 14.3.2014 Julkinen Kuopion kaupunki Toimintakertomus 1 (7) KUOPION KAUPUNGIN KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Terveydenhoitoyksikön henkilöstötiimi 14.3.2014 Terveyspalvelujen johtoryhmä 9.4.2014 Kasvun

Lisätiedot

Ryhmätehtävä Neuvokas perhe omassa työssäni miten tästä eteenpäin

Ryhmätehtävä Neuvokas perhe omassa työssäni miten tästä eteenpäin Ryhmätehtävä Neuvokas perhe omassa työssäni miten tästä eteenpäin Kortin markkinoinnin tärkeys Se miten kortti annetaan perheelle, on ratkaisevaa Avainsanat; kortti täytetään itseä varten, auttaa löytämään

Lisätiedot

Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi

Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi Terveydensuojelulain mukainen suunnitelmallinen riskinarviointi Sisäilmapaja 2 24.11.2010 Jyväskylän kaupunki Sosiaali- ja terveyspalvelut Ympäristöterveysosasto 13.12.2010 Terveystarkastaja Seija Pulkkinen

Lisätiedot

LAPSIPERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT

LAPSIPERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT Tampereen kaupunki Avopalvelut Lapsiperheiden sosiaalipalvelut TAMPEREEN KAUPUNKI LAPSIPERHEIDEN SOSIAALIPALVELUT LASTENSUOJELUN PERHETUKIKESKUSTEN, JA EHKÄISEVÄN TYÖN ASIAKASPALAUTEKOONTI 1.4.2007 31.3.2013

Lisätiedot

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä

Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä Menettelytapaohjeet ja yleiset periaatteet olosuhdeongelmien ratkaisemiseksi Espoon kaupungin kiinteistöissä 9.12.2016 Espoon kaupunki 2016 1 / 8 Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 2 2 YLEISET PERIAATTEET

Lisätiedot

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus

Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu -ohjelman pilottivaihe 2010-2012 seuranta ja tutkimus päähavainnot Tuija Tammelin ja Kaarlo Laine LIKES-tutkimuskeskus Liikkuva koulu seminaari Helsinki 11.-12.9.2012 Alustuksen sisältö

Lisätiedot

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014

Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 Turun lapsi- ja nuorisotutkimuskeskus Nuoret luupin alla Leena Haanpää ja Sanna Roos 2014 LASTEN JA NUORTEN KUULEMISJÄRJESTELMÄ Syyslukukausi Arviointi ja kehittäminen Teemojen valinta Kuntayhteistyö Etenemissuunnitelma

Lisätiedot

Kyselytunti Erasmus liikkuvuuden loppuraportoinnista

Kyselytunti Erasmus liikkuvuuden loppuraportoinnista Kyselytunti Erasmus liikkuvuuden 2011-12 loppuraportoinnista Erasmus-yhdyshenkilöiden syystapaaminen 17.10.2012 Johanna Virta Raportointi syksyllä 2012 Liikkuvuuden 2011-12 loppuraportoinnin jättöpäivä

Lisätiedot

Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä

Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä PÖYTÄKIRJA Merituulen koulun oppimis- ja työympäristön laadun seurantatyöryhmä Aika 2.10.2017 klo 15 Paikka Merituulen koulu, Urheilutie 3 Osallistujat Sari Wilhola, sivistys- ja hyvinvointi (15:08 alkaen)

Lisätiedot

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi

Perusopetuksen arviointi. Koulun turvallisuus 2010. oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010. Tampere. Tampereen kaupunki Tietotuotanto ja laadunarviointi Perusopetuksen arviointi Koulun turvallisuus 2010 oppilaiden näkemyksiä RJ 26.2.2010 Tietotuotanto ja laadunarviointi Tampere Kyselyn taustaa Zef kysely tehtiin tuotannon toimeksiannosta vuosiluokkien

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen

Lisätiedot

TUUSULAN KUNTA. Sisäilmaohje. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK

TUUSULAN KUNTA. Sisäilmaohje. Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK TUUSULAN KUNTA Sisäilmaohje Toimintaohje sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan YTK 22.9.2016 Sisältö 1. Tuusulan kunnan toimintamalli sisäilmaongelmien ehkäisyyn ja hallintaan... 2 2. Määritelmiä...

Lisätiedot

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus

Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Tampereen kaupungin sisäilmaohjeistus Jenni Pitkänen, insinööri (ylempi AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos, vastaava isännöitsijä Raimo Laaksonen, erityisluokanopettaja Tampereen kaupunki varhaiskasvatus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 282. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 26.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 51 15.8.2016 Kaupunginhallituksen tila- ja asuntojaosto 66 5.9.2016 282 Valtuustoaloite oirekyselyjen

Lisätiedot

Myllärin koulu

Myllärin koulu Myllärin koulu 2017-2018 Syystervehdys! Niin on koulunkäynti aloitettu ja iloisin mielin kiidämme jo kohti Joulua. Voi miksi tämä aika menee niin nopeasti, vai olenko minä hidastunut. Kiireen keskellä

Lisätiedot

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja Poissa: johtava hallinnon erityisasiantuntija

kaupunginlakimies, pöytäkirjan laatija Hannele Koskinen varhaiskasvatusjohtaja Poissa: johtava hallinnon erityisasiantuntija SISÄILMATYÖRYHMÄ Aika klo 12.00 13.30 Paikka Sampolan palvelukeskus 4.krs Sompio Läsnä Kristiina Pasula kiinteistöjohtaja, puheenjohtaja Mikko Raunio työsuojeluvaltuutettu Mika Smirnov kiinteistöpäällikkö

Lisätiedot

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO

NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Kauhavan kaupunki Sivistystoimi NIVELVAIHEIDEN VUOSIKELLO Varhaiskasvatus-esiopetus, esiopetus-alkuopetus, alakoulu-yläkoulu ja yläkoulu-toinen aste Oppilaanohjauksen, tehostetun ja erityisen tuen -KELPO

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa

Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa Peruskoulun 8. ja 9. luokkien oppilaiden hyvinvointi Lapissa 2002 2010 Kouluterveyskysely 2010 3.12.2010 1 ELINOLOT Lappi Ainakin yksi vanhemmista tupakoi Vähintään yksi vanhemmista työttömänä vuoden aikana

Lisätiedot

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016

GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 GUMERUKSEN KOULUN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILASHUOLTOSUUNNITELMA LUKUVUONNA 2015-2016 Opetuksen järjestäjä vastaa siitä, että oppilashuollon toteuttamista, arviointia ja kehittämistä varten laaditaan

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Tutkimusseloste 1(10) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Kohde: Ivalon yläaste ja Ivalon lukio sekä vertailukouluna toiminut Inarin koulu Kuopio 29.01.2016 Jussi Lampi Asiantuntijalääkäri jussi.lampi@thl.fi

Lisätiedot

SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE

SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE SISÄILMAINFO OPISKELIJOILLE 12.4.2016 Tilaisuuden avaus ja yliopiston puheenvuoro, Heli Vertamo, tilapalveluinsinööri, Jyväskylän yliopisto Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n toimintamalli, Riitta Pirilä,

Lisätiedot

Arviointi Elisa Puoskari

Arviointi Elisa Puoskari Arviointi 29.10.2016 Elisa Puoskari Arvostelu Arviointi Oppilaan arviointi Oppimisen arviointi Arviointikulttuurin keskeiset piirteet Rohkaisu ja kannustus Oppilaiden osallisuus arvioinnissa Tuetaan oppimisprosessin

Lisätiedot