Oppilaan sisäilmailmoitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Oppilaan sisäilmailmoitus"

Transkriptio

1 Oppilaan sisäilmailmoitus Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys pilottihanke lukuvuosi Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden julkaisuja 2/2016 Piritta Hirvonen vs. terveystarkastaja Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys

2 Sivu 1 Esipuhe Koulujen sisäilmaongelmia selvitellessä yleisin ongelma on epätietoisuus oppilaiden kokeman oireilun laadusta ja määrästä. Yhteistyötä on hiottu kouluterveydenhuollon ja terveysvalvonnan välillä, mutta varsinaista työvälinettä tai yhteistä toimintatapaa tiedon keräämiseen ei ole ollut. Joskus hyvät ideat syntyvät vahingossa, joten suurin kiitos kuuluu kollegalleni Susanna Hellbergille. Yhteisistä aivoriihistämme syntyi hyväksi koettu työkalu. Kiitos myös kouluterveydenhuollon puolelta Merja Parkkiselle, joka uskoi ideaamme ja toimi linkkinä kouluterveydenhoitajien suuntaan ollen apuna mm. koulutuksen järjestämisessä. Suuri kiitos myös Tapani Kalsille, joka koosti koulutusmateriaalin ja järjesti vaikeasta aiheesta hyvän koulutuksen. Ja viimeisimpänä, mutta ei vähäisempänä, kiitos kouluterveydenhoitajille oppilaan sisäilmailmoituksen positiivisesta vastaan otosta ja aktiivisesta käytöstä. Toivon suuresti, että saimme yhdessä aikaiseksi työkalun, josta on apua jatkossa sisäilmaongelmien selvittämisessä. Päiväys Piritta Hirvonen

3 Sivu 2 Sisällys 1 Johdanto Taustaa koulujen sisäilmaongelmien käsittelyyn Koulutarkastukset Sisäilmatyöryhmätoiminta Kouluterveydenhoitajien koulutus Oppilaan sisäilmoituksen käyttö Lukuvuoden yhteenveto tehdyistä ilmoituksista Käyttökokemukset syyslukukausi Käyttökokemukset kevätlukukausi Muiden käyttökokemuksia Pohdintaa ja kehittämisideoita Oppilaan sisäilmailmoituksen täyttäminen sähköisesti Sisäilmailmoituksen käyttökokeilu päiväkotilapsille THL:n kouluterveyskyselyn tietojen hyödyntäminen Yhteenveto LÄHTEET LIITTEET Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Oppilaan sisäilmailmoitus Ohje oppilaan sisäilmailmoituksen käyttämiseen Toimintamalli koulun sisäilmaoireilusta oppilaiden osalta Päiväkotilasten sisäilmailmoitus

4 Sivu 3 1 Johdanto Koulujen kosteus- ja homeongelmat ovat puhuttaneet ympäri Suomea jo vuosia. Sisäilmaan liittyvät ongelmat havaitaan yleensä siitä, kun tilojen käyttäjät alkavat oireilla ja oireilun koetaan helpottavan viikonloppujen ja lomien aikana, mutta palaavan jälleen rakennukseen takaisin tultaessa. Ongelmat yleistetään helposti homeen aiheuttamiksi, vaikka sisäympäristössä on paljon muitakin tekijöitä, jotka voivat aiheuttaa oireilua. Syy-seuraussuhteen todentaminen oireilua aiheuttavaan tekijään on usein vaikea todentaa (Meklin ym. 2008) tai oireilua voi voimistaa jotkin muut tekijät, jolloin puhutaan monitekijäisestä ongelmasta (Lahtinen ym. 2008). Kosteus- ja homevaurioihin sekä muihin sisäilmaongelmiin liittyvää tietoa löytyy paljon mm. Sisäilmayhdistyksen ( hometalkoiden ( Terveyden ja hyvinvointilaitoksen ( sekä Hengitysliiton ( internetsivuilta. Sivuille on kerätty paljon yleistietoa sekä ohjeita ja oppaita sisäilmaongelmiin liittyen. Uutisoinnissa home- ja kosteusvauriot ovat koko ajan esillä. Viimeisimpänä uutisotsikoissa ovat loistaneet Yle Uutisten keräämän kyselyaineiston tulokset Suomen homekouluista. Kysely toteutettiin yhteistyössä Helsingin yliopiston ja Työterveyslaitoksen kanssa. Kyselyn tulosten perusteella on koostettu homekoulukone (Tebest ym. 2016), sekä kartta Suomen homekoulujen sijainneista (Ranta 2016). Sisäilmaongelmia vaikuttaisi olevan joka puolella Suomea, mutta ongelmien vakavuutta, vaurioiden/ongelmien laajuutta kyselyn perusteella ei voida arvioida. Sisäilmaongelmat ovat aina rakennus- ja tapauskohtaisia. Asioiden yleistämisen sijaan havaittujen sisäilmaongelmien syyt tulee selvittää, jolloin saadaan varmuus, onko kyse home- tai kosteusvauriosta tai jostain muusta sisäilmaongelmasta. Koulujen sisäilmaongelmat nousevat esille usein lääkärin vastaanotolla erityisesti työntekijöiden puolelta. Työterveyshuollon on todettu selvittävän sisäilman aiheuttamaa oireilua kouluterveydenhuoltoa useammin (Nironen 2016). Kyselyn tulokset kertovat osaltaan sisäilmaongelmien sel-

5 Sivu 4 vittämisen vaikeudesta sekä suurimman käyttäjäryhmän, oppilaiden, kokeman oireilun selvittämisen haasteellisuudesta. Yhteistyö on tärkeässä asemassa toimijoiden välillä, mutta jos käytössä ei ole tietojen keräämiseen apuvälinettä tai järjestelmää, koetun oireilun todellista määrää on vaikea arvioida. Patistelu yhteistyön lisäämiseen ei pelkästään riitä, vaan tietojen keräämistä varten tarvitaan vastaavanlaisen järjestelmän luontia kuin työterveyshuollossa. Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys ja Joensuun kouluterveydenhuollon yhteistyön tuloksena päätettiin kokeilla pilottihankkeena oppilaiden sisäilmailmoituksen toimivuutta lukuvuonna Koulutarkastuksia varten jaettuun verkkoon luotu K:asema mahdollisti yhteisen tietojen tallennuspaikan, joten aiempi käyttäjäkyselylomake muokattiin oppilaan sisäilmailmoitukseksi, joka toimisi seurannan työkaluna oppilaiden kokemien oireiden keräämisessä. Ilmoituslomakkeen käyttöönottoa varten järjestettiin koulutustilaisuus, jotta lomake saataisiin aktiiviseen koekäyttöön. 2 Taustaa koulujen sisäilmaongelmien käsittelyyn Koulujen sisäilmaongelmien selvittelyä ja kuntotutkimuksien tekemistä varten on vuosien varrella julkaistu useampia oppaita ja ohjeita. Ennen rakennukseen tehtäviä kuntotutkimuksia painotetaan yleiskuvan muodostamisen tärkeyttä tekemällä tilojen käyttäjien haastatteluita ja käyttäjäkyselyitä niin esimiehille, henkilökunnalle kuin terveydenhoitajille (Jokiranta ym ja Lahtinen ym. 2008). Myös korjaustoimien jälkeen suositellaan tehtäväksi kyselyitä, koska niiden avulla voidaan selvittää, onko tehdyistä korjaustoimista ollut hyötyä. Oppilaille käyttäjäkyselyitä ei yleensä tehdä. (Asikainen ym. 2008). Oppilaiden osalta seurantaa kehotetaan tehtäväksi opettajan tai kouluterveydenhoitajan puolelta, joiden tulisi kiinnittää huomiota sairaspoissaoloihin tai erityisesti hengitystieoireiden lisääntymiseen (Sisäilmayhdistys, 2005). Oppilaille suunnattuja laajempia oirekyselyjä on tehty Suomessa vuodesta 1990 lähtien. Kysely toteutetaan yleensä koko koulun oppilaille ja se vaatii vielä tällä hetkellä tuekseen vertailukoululle

6 Sivu 5 tehtävän yhtäaikaisen kyselyn. Kyselyä on kehitetty vuosien aikana ja viimeisimpänä uudistuksena on kyselyn sähköistäminen sekä vertailuaineiston kerääminen. (Terveyden ja hyvinvoinninlaitos). Tavoitteiden asettaminen on yhtä merkittävä lopputuloksen onnistumisen osalta kuin ongelman määrittely. Hyvinvointia kuvaavana tavoitteena voidaan pitää esim. oireiden vähentymistä. Kaikkien oireet eivät kuitenkaan häviä korjaustoimista huolimatta. Sisäilmaongelmia käsitellessä täytyykin muistaa, että tilojen käyttäjien kokema subjektiivinen riski on kokijalleen aina todellinen, jolloin huolestuneisuus vaikuttaa sitä kasvattavasti. Tämän vuoksi koettuja oireita ei saa milloinkaan vähätellä (Lahtinen ym. 2008). Itä-Suomen aluehallintovirasto lähestyi keväällä 2015 toimialueensa kuntia kirjeellä Sisäilmaongelman käsittely koulurakennuksissa. Kirjeellä haluttiin muistuttaa eri toimijoiden rooleista ja velvollisuuksista, suositella moniammatillisen sisäilmatyöryhmän toiminnan järjestämisestä sekä yhteistyön ja viestinnän parantamisesta. (Ahonen ym. 2015). 2.1 Koulutarkastukset Kouluja ja opiskeluympäristöä on tarkastettu monien eri toimijoiden puolelta, mutta toisten keräämien tietojen hyödyntäminen on ollut vähäistä. Tarkastuksissa on usein keskitytty vain todettuihin ongelmiin, eikä niinkään niiden ennaltaehkäisyyn. Yhteistyön merkitystä kouluterveydenhuollon, terveydensuojeluviranomaisen sekä muiden kouluympäristö turvallisuudesta ja terveellisyydestä vastaavien tahojen välillä korostetaan joka puolelta koko ajan (Hietanen-Peltola, 2015). Varsinaisia vakiintuneita toimintatapoja tai työkaluja yhteistyön toteuttamiseen ja vastuunjakoon ei ole ollut käytössä (Homepakolaiset ry, 2015). Valtioneuvoston asetuksen (VNA 338/2011) myötä koulujen terveellisyyden ja turvallisuuden arvioimiseksi toteutetaan kolmen vuoden välein tehtävät monialaiset koulutarkastukset. Koulutarkastukseen osallistuvien tahojen roolien selventämiseksi sekä tarkastuksen toteuttamiseen on

7 Sivu 6 laadittu oma opas Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos - Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Joensuun kouluissa monialaisten tarkastusten tekeminen aloitettiin vuonna Tarkastusten toteuttamiseksi sekä tietojen keräämiseksi luotiin yhteinen K:asema, jonka koulukohtaisiin kansioihin tallennettiin kaikki koulua koskeva oleellinen tieto tarkastukseen osallistuvilta tahoilta. Kansioihin vietiin mm. kuntotutkimusraportteja, terveystarkastajan tarkastuskertomuksia, työsuojelutarkastus asiakirjoja, kouluterveyskyselyiden tuloksia jne. Oppilaiden kouluterveyskysely sisältää mm. fysikaalisten työolojen sekä oppilaan kokeman terveydentilan arviointia. Kyselyssä käydään läpi näin ollen samoja asioita kuin monialaisissa koulutarkastuksissa. Kyselyt toteutetaan joka toinen vuosi 8. ja 9. luokkalaisille sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten 1. ja 2. vuoden opiskelijoille (Kouluterveyskysely). 2.2 Sisäilmatyöryhmätoiminta Kaikki rakennusten sisäilmaongelmat eivät aiheudu homeesta ja sen vuoksi olisikin parempi kääntää keskustelu sisäilmaongelmien selvittämiseen. Ongelmien kokonaisvaltainen ratkaiseminen ja korjaaminen voi olla hankalaa, aikaa vievää sekä vaatia monen asiantuntijatahon yhteistyötä. Selvitystyön helpottamiseksi kunnat ovatkin perustaneet sisäilmatyöryhmiä, joissa ongelmien käsittelystä vastaa moniammatillinen asiantuntijaryhmä. Sisäilmatyöryhmän etuna on ongelman useampi katselunäkökulma sekä kokonaisvaltainen ongelman käsittely. Kuntaliitto on pyrkinyt auttamaan ohjeistuksellaan yhteistyön rakentamiseen ja opastamaan ongelmien suunnitelmalliseen ratkaisemiseen. Moniammatillinen yhteistyö edellyttää eri intressien ja ammattiryhmäkohtaisten työskentelytapojen yhteen sovittamista, eri toimijoiden roolien selkeyttämistä ja yhteisen tavoitteen löytämistä. (Kuntaliitto 2010). Jokainen sisäilmatyöryhmä toimii sille sopivalla tavalla, joten ei ole olemassa yhtä ja ainutta toimivaa mallia. Sisäilmatyöryhmässä eri toimijoiden on tiedettävä omat vastuunsa sekä velvollisuutensa ongelmien selvittelyssä, koska vain tällä tavalla voidaan muodostaa kokonaiskuva tilanteesta ja pyrkiä ratkaisemaan ongelmat niiden todellisessa laajuudessa.

8 Sivu 7 Joensuun kaupungin sisäilmatyöryhmä on toiminut järjestelmällisesti ja säännöllisesti jo 1990 luvun alusta lähtien. Terveystarkastajat ovat olleet ryhmän toiminnassa mukana asiantuntijoina heti alusta alkaen. Sisäilmatyöryhmä on koostanut Joensuun kaupungille toimintaohjeet sisäilmaongelmien käsittelyä varten, jotta sisäilmaongelmien käsittely olisi yhdenmukaista, selkeää ja käytössä olisi toimintaohjeet niin työntekijälle, esimiehelle sekä muille yhteistyötahoille. Ohjeistus on kuitenkin suunnattu vain työpaikkojen sisäilmaongelmien käsittelyyn. Joten vaikka koulu onkin kaikille käyttäjilleen niin sanottu työpaikka, ei oppilaiden ääni nouse suoranaisesti kuuluviin tämän järjestelmän kautta. Toimintaohjeissa kerrotaan: - eri toimijoiden tehtävät ja vastuut sisäilmaprosessissa, - ohjeistetaan kuinka jokainen voi itse omilla toimilla edesauttaa hyvän sisäilman turvaamista, - ohjeet sisäilmailmoituksen tekemiseen, - toimintamalli sisäilmaongelman selvitystyöstä, - viestintä sisäilmaprosessissa, - ohjeet tilojen käyttäjille siivottavuuden ja sisäilmanlaadun parantamiseksi, - sisäilmailmoituslomake sekä - prosessikaavioita sisäilmaongelmien selvittämisestä niin yleisellä tasolla kuin toimijatahoittain. (Joensuun kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelmissa). Terveydensuojelulain mukaisesti koulujen ja oppilaitosten terveydellisten tilojen valvonta oppilaiden käyttämien tilojen osalta kuuluu terveydensuojeluviranomaiselle. Sisäilmatyöryhmässä terveystarkastaja toimii yleensä asiantuntijana, jonka tehtävänä on antaa ohjeita tai tarvittaessa määräyksiä terveyshaittaa aiheuttavien epäkohtien tutkimiseksi, korjaamiseksi ja poistamiseksi. Kouluterveydenhuolto huolehtii koululaisten terveydentilaan liittyvistä asioista. Yhteistyön merkitys terveydensuojeluviranomaisen ja kouluterveydenhuollon välillä korostuukin arvioitaessa sisäilmaongelman mahdollista vaikutusta oppilaiden terveyteen.

9 Sivu 8 3 Kouluterveydenhoitajien koulutus Pohjois-Karjalan Ympäristöterveyden tekemän oppilaille suunnatun käyttäjäkyselyn myötä haluttiin kokeilla lomakkeen toimivuutta oppilaiden sisäilmailmoituksena (liite 1). Lomakkeen käyttöönotto vaati tuekseen kouluterveydenhoitajien kouluttamisen huonosta sisäilmasta koetun oireilun tunnistamiseen, sisäilmaongelmien käsittelyprosesseihin sekä kouluterveydenhoitajan rooliin epäiltäessä sisäilmaongelmaa. Koulutus päätettiin järjestää, kun saimme yksikköömme kesäharjoittelijaksi lääketieteen lisensiaatti Tapani Kalsin. Kalsi kokosi koulutusaineiston Sisäilmaongelmat koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon kannalta, jonka pohjalta kouluterveydenhoitajille pidettiin heti syyslukukauden 2015 alussa koulutustilaisuus. Neljän tunnin koulutukseen osallistuivat kaikki Joensuun alueen kouluterveydenhoitajat, heidän esimies (osastonhoitaja, joka vastaa myös koulutarkastusten järjestämisestä) sekä kaksi koululääkäriä. Kouluttajana toimi Tapani Kalsi ja oppilaiden sisäilmailmoituksen käyttöä opasti terveystarkastaja Piritta Hirvonen. Koulutuksen tavoitteena oli: - Perehdyttää kouluterveydenhuollon edustajia o koulujen sisäilmaongelmiin o terveydenhuollon toimintaan ja tehtäviin sisäilmaongelmia epäiltäessä o tunnistamaan sisäilmaongelmien aiheuttamat tyypilliset terveyshaitat - Oppilaan sisäilmailmoituksen käyttö o jokainen täytetty ilmoitus toimii ilmoituksena mahdollisista koulujen sisäilmaongelmien aiheuttamasta terveyshaitasta o ilmoituksen täyttäjän ei tarvitse arvioida syy-seuraussuhdetta tai vaurion olemassaoloa, pelkkä täyttäjän tai oppilaan/vanhemman epäilys riittää - Lisätä yhteydenpitoa kouluterveydenhuollon ja ympäristöterveyden välillä. (Kalsi 2015). Koulutuksen sisältö: 1. Johdanto sisäilmaongelmiin 2. Kosteus- ja homeongelmat terveyshaitan aiheuttajana

10 Sivu 9 3. Oppilaan sisäilmailmoituksen käyttö: yhteistyö kouluterveydenhuollon ja ympäristöterveyden välillä 4. Oireileva lapsi vastaanotolla 5. Toimintaketju epäiltäessä sisäilmaongelmia 6. Kosteus- ja homevaurioiden teknisistä ja mikrobiologisista selvittelyistä (Kalsi 2015). Koulutuksen lopuksi harjoiteltiin oppilaan sisäilmailmoituksen käyttöä, jotta mahdollisiin epäselviin kohtiin ja tarkentaviin kysymyksiin voitaisiin vastata saman tien. Lomakkeen täyttö herätti hyviä kysymyksiä mm. tietojen tallentamisesta sekä ilmoituskäytännöistä, kun ilmoituksia on tullut useita. Koulutuksen jälkeen kirjoitettiinkin tarkentava ohje lomakkeen käyttöön, koska se koettiin tarpeelliseksi (liite 2). 4 Oppilaan sisäilmoituksen käyttö Pilottihankkeen tarkoituksena oli saada kouluterveydenhoitajille työkalu, jonka avulla saataisiin todellinen kuva oireilevien oppilaiden määrästä. Vaikka oppilaiden oirekyselyitä (mm. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) on ollut mahdollista käyttää jo vuosikymmenten ajan, otetaan ne yleensä käyttöön vasta siinä vaiheessa, kun ongelma on edennyt jo pitkälle ja oireilua on tilojen käyttäjillä ollut jo vuosien ajan. Nyt koekäytössä ollut oppilaan sisäilmailmoitus toimii täten seurannan työkaluna. Samalla lomakkeella voidaan tarvittaessa tehdä oppilaille käyttäjäkysely ja verrata näin sisäilmailmoituksien tietoja käyttäjäkyselyssä esille nousseisiin seikkoihin. 4.1 Lukuvuoden yhteenveto tehdyistä ilmoituksista Oppilaan sisäilmailmoituksia täytettiin syyslukukauden aikana yhteensä 56 kpl yhdessätoista eri koulussa. Ilmoitusten määrä vaihteli yhdestä yhdeksääntoista. Kevätlukukaudella 2016 ilmoituksia kirjattiin yhteensä 51 kpl ja tehtyjen ilmoitusten lukumäärä kouluittain vaihteli yhden ja kahdenkymmenen kahden välillä. Katso taulukko 1.

11 Sivu 10 Taulukko 1. Lukuvuonna tehdyt oppilaiden sisäilmailmoitukset. Sisäilmailmoituksia Syksy 2015 Kevät 2016 Yksittäisiä ilmoituksia 6 koulua 1 koulu 2-9 ilmoitusta 3 koulua 7 koulua yli 10 ilmoitusta 2 koulua 1 koulu Yhteensä 11 koulua 9 koulua 4.2 Käyttökokemukset syyslukukausi 2015 Lomakkeen käytöstä kerättiin käyttökokemuksia joulukuussa 2015, kun sisäilmailmoitus oli ollut käytössä syyslukukauden ajan. Palautetta saatiin yhteensä neljältä eri kouluterveydenhoitajalta, joista osa toimii useammalla koululla: - Oppilaan sisäilmailmoitus on koettu hyväksi työvälineeksi, jota on helppo käyttää. - Se on toiminut hyvänä muistilistana ja samalla hyvänä keskustelupohjana oppilaan kokeman sisäilmaoireilun selvittelyssä. - Kysymykset on koettu selkeiksi ja niitä on ollut sopivasti. - Lomaketta on annettu tarvittaessa myös kotiin vietäväksi, jolloin ilmoitus on täytetty vanhempien kanssa ja palautettu kouluterveydenhoitajalle. - Lomakkeen käyttö ei ole koettu lisänneen kouluterveydenhoitajan työmäärää vaan ennemminkin sen on koettu helpottavan työtä ja selventävän koetun oireilun määrää. 4.3 Käyttökokemukset kevätlukukausi 2016 Lomakkeen käytöstä kerättiin kokemuksia kouluterveydenhoitajien TYHY-päivän yhteydessä, joka pidettiin Muutama palaute saatiin myös aiemmin samalla viikolla lähetetyn sähköpostin kautta: - Lomakkeen käytön on koettu selkeyttävän oireilevien määrää, aikaisempaan mutu-tuntumaan verrattuna. - Työvälineenä se on ollut helppo, nopea ja selkeä sekä sopivan pituinen. Ei tarvetta enää omille listoille.

12 Sivu 11 - Lomake on ollut mukava täyttää yhdessä vanhempien kanssa ja se on myös helppo antaa kotiin täytettäväksi. - Kaikki oleelliset kysymykset löytyvät. - Lomakkeen käytön kautta oppilaiden oireilu otetaan vakavasti ja asiaan puututaan (oppilaiden ja vanhempien kokemus). - Vanhemmat ovat kokeneet lomakkeen käytön hyvänä asiana. - Kouluterveydenhoitaja on tullut paremmin tietoiseksi koulun sisäilmaoireilusta. - Yhteistyön lisääntyminen terveydenhoitajan, terveystarkastajan ja koulun välillä on pidetty hyvänä suuntana. - Syksyllä pidetty koulutus koettiin tärkeänä, koska muuten lomakkeen käyttöönotto olisi saattanut jäädä tekemättä. Koulutuksessa tuotiin esille lomakkeen tarkoitus, käyttö sekä jatkotoimet, kun ilmoituksia tehty paljon. 4.4 Muiden käyttökokemuksia Koulujen sisäilmaongelmia on käsitelty Joensuun kaupungin sisäilmatyöryhmässä vuosien ajan, mutta käytössä ei ole ollut mitään varsinaista järjestelmää, jonka perusteella oppilaiden kokemien oireiden todellista määrää olisi voitu arvioida. Aiemmin oppilaiden kokemaa oireilua on arvioitu terveystarkastajille tulleiden ilmoitusten perusteella sekä rehtorien ja kouluterveydenhoitajien tekemien ilmoitusten kautta. Käytännössä nämä ovat olleet melko usein vain yksittäisiä ilmoituksia aktiivisten oppilaiden vanhemmilta. Kouluterveydenhoitajien näkemystä oppilaiden kokemien oireiden määrästä ja laadusta on kyselty tarvittaessa. Saatuja tietoja on käsitelty aina nimettöminä. Sisäilmailmoituksen käyttöönoton jälkeen terveystarkastajan on ollut helppo kerätä oireilua koskevat tiedot K:asemalta koulukohtaisista kansioista. Oppilaiden kokemaa oireilua on voitu arvioida tulleiden ilmoitusten perusteella vastaavalla tavalla kuin työntekijöiden tekemiä sisäilmailmoituksia ja työterveyshuollossa käyntejä. Sisäilmatyöryhmän näkemyksen perusteella oppilaiden sisäilmailmoitus on tuonut koulussa koetun oireilun konkreettisesti näkyville.

13 Sivu 12 Palautetta saatiin myös muutaman koulun rehtorilta, joiden oppilailta on tullut useampia ilmoituksia lukuvuoden aikana. Rehtoreille sisäilmailmoitus ei näyttäydy samanlaisena työvälineenä, kuten terveydenhoitajille. Järjestelmä koettiin kuitenkin positiivisena asiana erityisesti, jos se sähköistetään, koska tällöin sieltä voidaan saada tilastoja ja yhteenvetoja. 5 Pohdintaa ja kehittämisideoita Saatujen palautteiden perusteella sisäilmailmoitus on koettu tarpeelliseksi ja hyväksi työkaluksi arvioitaessa oppilaiden mahdollisesti sisäilmaan liittyviä oireita. Se ei kuitenkaan voi toimia yksin, vaan tarvitsee aina tuekseen niin tiloissa työskentelevien työntekijöiden sisäilmaan liittyviä prosesseja kuin rakennukseen kohdistettuja tutkimuksia. Lomakkeen tarkoituksena onkin tuoda myös koulun suurimman käyttäjäryhmän ääni kuuluviin ja olla avuksi sisäilmaongelmien selvittelyssä. Vaikka lapset ovatkin lapsia, eivätkä osaa välttämättä tuoda havaintojaan ja kokemuksiaan samalla tavalla esille kuin aikuiset, he havainnoivat ympäristöään yhtä lailla, ja että juuri se erilainen katselukulma asioihin voi olla joskus hyvinkin tärkeässä asemassa. 5.1 Oppilaan sisäilmailmoituksen täyttäminen sähköisesti Lukuvuosi osoitti sisäilmailmoituksen tarpeen oppilaiden kokemusten keräämiseen huonoon sisäilmaan liittyvien oireiden osalta. Yli sata täytettyä sisäilmailmoitusta kymmenessä kuukaudessa vaatii kuitenkin sen, että tietojen koontia on jatkossa helpotettava. Yhteenvetoja tarvitaan mm. koulutarkastusten etukäteis-/seurantatietoina, sisäilmatyöryhmän kokouksissa tai muuten kartoittaessa koulun olosuhteita. Tämä tarkoittaa lomakkeen täyttämistä ja tallentamista sähköisessä järjestelmässä, jossa on myös helppo tehdä yhteenvetoraportteja ja tarvittaessa myös vertailuja. Webropol-ohjelmaa käytetään valtakunnallisesti paljon mm. erilaisten kyselyiden tekoon, joten oppilaiden sisäilmailmoituksen täyttäminen ja tietojen tallentaminen tapahtuu jatkossa siellä. Paperilomake jätetään sähköisen järjestelmän rinnalle, jotta lomakkeen voi edelleen antaa tarvitta-

14 Sivu 13 essa kotiin täytettäväksi. Kouluterveydenhoitajan tehtävänä on täyttää ilmoitus sähköisesti, jolloin tiedot tallentuvat automaattisesti suoraan järjestelmään ja tehdystä ilmoituksesta tulee viesti terveystarkastajan sähköpostiin. Tiedostojen tallentaminen K:asemalle jää näin kouluterveydenhoitajalta pois, mutta siirtyy terveystarkastajan tehtäväksi. Terveystarkastaja pystyy tekemään webropol-ohjelmassa yhteenvetoja ja raportteja sekä vertailemaan haluttuja muuttujia sisäilmailmoituksen tietojen pohjalta määritteleminään ajanjaksoina. Tietoja voidaan käyttää mm. koulutarkastusten seurantatietoina tai sisäilmatyöryhmän kokouksissa. Oppilaan sisäilmailmoituksen toimintamalli sekä asian eteneminen on esitetty liitteessä 3. Webropol-ohjelmassa tehtävä oppilaan sisäilmailmoitus mahdollistaa käytännön laajentamisen koko maakuntaa koskevaksi. Syy pilottihankkeen toteuttamisessa vain Joensuun alueen kouluissa oli juuri yhteisen järjestelmän puuttuminen terveystarkastajien ja kouluterveydenhuollon välillä muualla maakunnassa. Joensuussa tietojen tallentaminen mahdollistui koulutarkastuksia varten tehdylle K:asemalle, jossa jokaiselle koululle on luotu oma kansio. Linkki webropol-ilmoitukseen tallennetaan K:asemalla kansioon A ohjeet sekä L:asemalla Thoit-kansioon, jonne opiskelijaterveydenhuollon/neuvolan terveydenhoitajilla on pääsy. Opastus sähköisen lomakkeen käyttöön voidaan järjestää koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon koulutuksen yhteydessä Haasteeksi jää edelleen se, että kaikilla kouluilla ei ole olemassa enää sairasvastaanottoa, joten pitkäaikaiset sairastamiset hoidetaan terveysasemien kautta. Sen vuoksi kaikki oireilut eivät tule välttämättä terveydenhoitajankaan tietoon. Olisikin äärimmäisen tärkeää, että terveysasemilla ohjattaisiin lasten vanhempia ottamaan yhteyttä myös koulun omaan terveydenhoitajaan vastaanottokäynnin jälkeen. Oppilaan sisäilmailmoituksen täyttämisen yhteydessä kouluterveydenhoitaja voi tehdä tarkentavia kysymyksiä varmentaakseen oireilun liittymisen kouluun. Hyvällä yhteistyöllä ja järjestelmän aktiivisella käytöllä oppilaiden oppimisympäristön turvallisuutta ja terveellisyyttä voidaan arvioida yhä luotettavammin aikaisemman mutu-tuntuman tai aktiivisten vanhempien tekemien palautteiden sijaan.

15 Sivu Sisäilmailmoituksen käyttökokeilu päiväkotilapsille Sisäilmaongelmia on yhtä lailla niin kouluissa kuin päiväkodeissakin. Pienten lasten huonoon sisäilmaan liittyvien oireiden yhdistäminen päiväkotiin on koettu haasteelliseksi erityisesti sen vuoksi, ettei ole käytössä samanlaista järjestelmää kuin oppilailla kouluterveydenhuolto. Tiedot lasten oireiluista ovat tähän saakka välittyneet lähinnä vanhempien, henkilökunnan tai päiväkodin johtajan tekemien epäilyilmoitusten kautta. Silloin tällöin myös lääkärit ovat tiedustelleet voiko lapsen oireilu liittyä päivähoitopaikkaan, jos saman päiväkodin lapsia on vieraillut vastaanotolla tiheään. Samassa päivähoitopaikassa olevat lapset voivat käydä eri neuvoloissa, joten tieto ei välity samalla tavoin kuin koulun oman terveydenhoitajan luona käydessä. Neuvolasta ei ole myöskään ollut yhteistyölinkkiä ympäristöterveydenhuoltoon, joten tiedot eivät ole välittyneet myöskään terveystarkastajille, joille päiväkodin terveydellisten olojen valvonta terveydensuojelulain mukaan kuuluu. Päiväkoti-ikäisten lasten oireilun määrää on sen vuoksi ollut hyvin hankala arvioida. Oppilaiden sisäilmailmoituksen käytöstä saadut hyvät käyttökokemukset mahdollistavat pilottihankkeen kokeilua myös päiväkoti-ikäisille. Sisäilmailmoitus on muotoiltu päiväkotilasten käyttöön sopivaksi (liite 4) ja käyttö tapahtuisi samalla tavalla sähköisenä webropol-ilmoituksena kuin oppilailla. Ilmoitus täytetään ja tallennetaan neuvolakäynnin yhteydessä, jolloin tieto välittyy suoraan terveystarkastajan sähköpostiin. Ilmoitus täytetään nimettömänä ilman lapsen henkilötietoja. Potilastietojärjestelmään tehdään kuitenkin merkintä, että ilmoitus on täytetty neuvolakäynnin yhteydessä. 5.3 THL:n kouluterveyskyselyn tietojen hyödyntäminen Valtakunnallisten kouluterveyskyselyiden tuloksia voidaan hyödyntää paremmin mm. koulutarkastusten pohjatietoina, sisäilmatyöryhmässä käsitellessä koulujen sisäilmaongelmia sekä arvioitaessa rakennuksen soveltuvuutta kyseiseen käyttötarkoitukseen ja käyttäjämääriin nähden. Vanhojen koulurakennusten soveltuvuus uusille opetusjärjestelyille ei ole itsestään selvyys, mm. yhdistetyt oppitunnit, isommat ryhmät, eriytetyt pienryhmätilat käytäville yhdessä painovoimaisen

16 Sivu 15 tai alimitoitetun ilmanvaihdon kanssa. Luokkakokojen kasvattaminen voidaan kokea mm. tilojen ahtautena, melun lisääntymisenä sekä ilmanvaihdon riittämättömyytenä. Kyselyiden koulun fyysisiin työoloihin liittyviä koulukohtaisia vastauksia voitaisiin mm. verrata aikaisempien vuosien vastauksiin tai valtakunnallisiin vastauksiin. Tuloksista voi nousta esiin mahdollinen tuleva sisäilmaongelma. Fyysisten työolojen vastausten perusteella voidaan päästä kiinni täten jo ennakoivasti epäkohtiin, ennen kuin tilanne pääsee muuttumaan ongelmaksi. Ennalta ehkäisevä toiminta on oltava se suunta, johon rakennusten ylläpidossa tulee päästä tulipalojen sammuttamisen sijaan. 6 Yhteenveto Sisäilmaongelmien selvittäminen kouluissa on koettu vaikeaksi, koska oppilaiden kokeman oireilun laatua ja määrää ei ole voitu kunnolla arvioida. Kouluterveydenhuolto sekä terveystarkastajat ovat olleet paljon oppilaiden vanhempien kautta saatujen tietojen varassa. Oppilaiden oireilun osalta käytössä ei ole ollut järjestelmää, jonka kautta todellinen oireilun määrä tulisi esiin, toisin kuin esimerkiksi työntekijöiden osalta tämä tieto on työterveyshuollon kautta saatavissa. Monialaisten koulutarkastusten myötä Joensuun kaupungin kouluille luotiin yhteinen K:asema, jonka koulukohtaisiin kansioihin kerätään oppilaitosta koskevia tietoja tarkastusten pohjaksi. Koulutarkastusten myötä kouluterveydenhuollon ja ympäristöterveydenhuollon välinen yhteistyö on tiivistynyt merkittävästi. Sisäilmaongelmien selvittämisen helpottamiseksi Joensuun kouluissa päätettiin ottaa koekäyttöön oppilaan sisäilmailmoitus lukuvuonna Oppilaiden sisäilmailmoituksen käyttöönottoa varten järjestettiin heti lukuvuoden alussa koulutustilaisuus. Joensuun alueen kouluterveydenhoitajia perehdytettiin kosteus-ja homevaurioiden aiheuttamiin terveyshaittoihin, oppilaiden oireilun tunnistamiseen, sisäilmaongelmien käsittelyprosesseihin sekä oppilaiden sisäilmailmoituksen toimintaperiaatteisiin ja käyttöön.

17 Sivu 16 Oppilaiden sisäilmailmoituksia tehtiin lukuvuoden aikana yhteensä yli 100 kappaletta. Kouluterveydenhoitajilta saatujen käyttökokemusten perusteella oppilaan sisäilmoitus koettiin hyvänä työvälineenä, jota oli helppo käyttää ja siitä koettiin olevan hyötyä oppilaiden kokemien oireilun seurannassa. Sisäilmatyöryhmän kokouksissa oppilaiden kokema oireilu tulee tehtyjen ilmoitusten kautta konkreettisesti esiin samalla tavoin, kuin työntekijöiden oireilu työterveyshuollon kautta. Tehtyjen ilmoitusten suuren määrän ja positiivisten käyttökokemusten myötä sekä yhteenvetojen/raporttien tekemisen helpottamiseksi lomakkeen käyttö siirrettiin webropol-järjestelmään. Sähköisesti täytettävän lomakkeen käyttö aloitetaan syylukukauden 2016 alussa. Paperinen ilmoituslomake jää edelleen sähköisen järjestelmän rinnalle, mutta tietojen tallentaminen tulee kuitenkin aina tehdä webropol:n kautta. Sisäilmailmoitusta aiotaan kokeilla myös päiväkoti-ikäisten lasten oireilun kartoittamiseen. Päiväkotilapsen sisäilmailmoitus voidaan täyttää neuvolakäynnin yhteydessä vanhempien tai terveydenhoitajan sisäilmaepäilyyn liittyvien oireiden perusteella. Sisäilmailmoituksen tarkoituksena on tuoda oppilaiden/päiväkotilasten eli suurimman käyttäjäryhmän ääni kuuluviin, jos rakennuksessa koetaan huonoon sisäilmaan liittyvää oireilua. Järjestelmällä halutaan tuoda aikaisempi mutu-tuntuma konkreettisiksi lukumääriksi, jotta mahdollisen sisäilmaongelman selvittämisprosessissa olisi käytettävissä kaikki tarpeellinen tieto. Sisäilmailmoituslomaketta voidaan käyttää myös käyttäjäkyselynä koulussa tai päiväkodissa, jolloin saadaan kerättyä palaute tilojen käyttäjiltä kerralla. Samanlainen kyselylomake mahdollistaa suoran vertailun tulosten ja tehtyjen sisäilmailmoitusten välillä.

18 Sivu 17 LÄHTEET Ahonen Ulla, Kaikko Kirsi, Rautio Markku, Riikonen Pertti, Rusi Pirkko, Albert Johanna, Sonninen Ansa ja Vepsäläinen Jari, 2015 Sisäilmaongelman käsittely koulurakennuksissa. Kirje Itä- Suomen aluehallintovirasto. ISAVI/277/ /2015. Asikainen Vesa (toim.) Sisäilmaongelmaisten koulurakennusten korjaaminen. Osa 1, Kiinteistön omistajan opas sisäilmaongelmaisten koulurakennusten kunnon tutkimiseen ja korjaushankkeisiin. Opetushallitus, Hietanen-Peltola Marke ja Korpilahti Ulla, Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos, Opas ympäristön ja yhteisön monialaiseen tarkastamiseen. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Ohjaus 7/2015. Homepakolaiset ry, Sisäilmasairaus ja opiskelu. Sisäilmasairastuminen koulunkäynnin ja opintojen esteenä opas ongelmavyyhdistä rakentaviin ratkaisuihin. Joensuun kaupungin toimintaohjeet sisäilmaongelmissa. Joensuu. Luettu Jokiranta Ka,. Palonen Jari, Kauriinvaha Eeva, Kettunen Ari-Veikko, Viljanen Martti ja Hilden Sari, Sisäilmasto- ja kosteustekninen kuntotutkimus kouluille ja päiväkodeille. Sisäilmayhdistys raportti 12. Kalsi Tapani, Sisäilmaongelmat koulu- ja opiskelijaterveydenhuollon kannalta. Koulutusmateriaali Pohjois-Karjalan Ympäristöterveys. Kouluterveyskysely. Terveyden ja hyvinvoinninlaitos. Luettu Kuntaliitto, Sisäympäristönongelmien ratkaiseminen kuntien rakennuksissa. Ohje toimintatavoista sisäympäristönongelmia hoitaville ryhmille ja henkilöille. Kuntaliiton verkkojulkaisu Lahtinen Marjaana, Lappalainen Sanna ja Reijula Kari, Sisäilman hyväksi Toimintamalli vaikeiden sisäilmaongelmien ratkaisuun. Työterveyslaitos, Helsinki Meklin Teija, Putus Tuula, Hyvärinen Anne, Haverinen-Shaughnessy Ulla, Lingnell Ulla ja Nevalainen Aino. Koulurakennusten kosteus- ja homevauriot, Opas ongelmien selvittämiseen. Kansanterveyslaitoksen julkaisuja C 2/2008.

19 Sivu 18 Nironen Saija Homeongelma valkenee lääkärin vastaanotolla Opettajien oireet noteerataan oppilaita useammin. Uutinen Yle opettajien_oireet_noteerataan_oppilaita_useammin/ , Päivitetty Ranta Elina, Jopa lasta voi altistua homeelle katso kartasta, missä ongelmia on. Uutinen Taloussanomat Sisäilmayhdistys ry. Koulun sisäilmasto ja kosteusvauriot. Sisäilmaopas 1, Tebest Teemu, Rissanen Juha, Upola Terhi ja Koivuranta Esa, Katso Ylen homekoulukoneesta, onko teidän koulussanne ollut sisäilmaongelmia. Uutinen Yle Päivitetty

20 Lomake Liite Terveystarkastajat Piritta Hirvonen ja Susanna Hellberg Oppilaan sisäilmailmoitus Oppilaan sisäilmailmoituksen täyttää ja tallentaa koulu tai opiskelijaterveydenhuollon edustaja. Täytetty ilmoitus tallennetaan koulun omaan koulutarkastus- kansioon (K-asema). Tiedosto voidaan nimetä päivämäärän mukaan esim. Sisäilmailmoitus_21_7_2016 Alakouluikäisten osalta ilmoitukseen vastataan tarvittaessa yhdessä oppilaan vanhempien kanssa. Yläkoululaiset sekä lukiolaiset voivat vastata ilmoitukseen itse. Koulun nimi ja oppilaan luokka: Kirjoita koulun nimi tähän Kuinka kauan oppilas on käynyt tätä koulua: 0 ½ vuotta ½ - 1 vuotta 1 2 vuotta 2 vuotta tai enemmän Onko oppilaalla todettu? Astma Atooppinen ihottuma Allergia tai allergioita Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

21 Lomake Liite Terveystarkastajat Piritta Hirvonen ja Susanna Hellberg Onko tiedossa aiempaa altistustaustaa sisäilmaongelmista? (Esim. koti, päiväkoti, koulu) Oppilaan koulun sisäilmaan liittyvät oireet ja oireilun kuvailu? Kuinka usein sisäilmaan liittyviä oireita esiintyy? Päivittäin tai lähes päivittäin Viikottain Pari kertaa kuukaudessa Harvemmin Milloin oireilu on alkanut? 0 ½ vuotta sitten ½ - 1 vuotta sitten 1 2 vuotta sitten 2 vuotta tai aiemmin Koetaanko oireilun liittyvän erityisesti johonkin tiettyyn koulun tilaan? Mihin? Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

22 Lomake Liite Terveystarkastajat Piritta Hirvonen ja Susanna Hellberg Helpottaako oireilu viikonloppuisin tai loma-aikana? Ei Kyllä Onko oppilas joutunut olemaan oireilun takia poissa koulusta? Ei Kyllä Vaikuttaako oireilu muuten oppilaan koulunkäyntiin? Onko oppilas tai vanhemmat olleet oireilun vuoksi yhteydessä kouluterveydenhoitajaan, opettajaan, rehtoriin, lääkäriin tai muuhun tahoon? Keneen ja milloin? Onko oppilas käynyt oireilun vuoksi kunnallisessa tai yksityisessä terveydenhuollossa? Missä? Mahdollisia muita havaintoja sisäilmaan liittyen: Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

23 Ohje Liite Terveystarkastaja Piritta Hirvonen Ohje oppilaan sisäilmailmoituksen käyttämiseen Oppilaan sisäilmailmoituksen tarkoitus on auttaa seuraamaan mahdollisia sisäilmaongelmien aiheuttamia terveyshaittoja kouluissa. Ilmoituksen täyttämiseen riittää epäilys mahdollisista koulun sisäilman aiheuttamista oireista. Sisäilmailmoituksien määrää seurataan vähintään kolmen vuoden välein tehtävien koulutarkastusten yhteydessä. Oppilaan sisäilmailmoitus on tarkoitettu kouluterveydenhoitajan tai muun oppilasterveydenhuoltoa tekevän täytettäväksi. Ilmoitus täytetään suoraan tietokoneella ja täytetty ilmoitus tallennetaan koulun omaan koulutarkastus- kansioon koulu opiskelijaterveydenhuolto (K-asema). Jokaiselle lukuvuodelle voidaan luoda oma alakansio, johon tallennetaan lukuvuoden aikana tulleet ilmoitukset. Tiedosto voidaan nimetä päivämäärän mukaan esim. Sisäilmailmoitus_21_7_2016. Yhdestä oireilevasta oppilaasta tehdään vain yksi ilmoitus/lukuvuosi. Jos saman oppilaan oireilusta tulee viestiä eri lukuvuosien aikana, tehdään ilmoitus joka lukuvuodelle erikseen. Tarkoituksena on saada selville oireilevien oppilaiden määrä lukuvuosittain. Kouluterveydenhoitajan pyydetään ottavan yhteyttä ympäristöterveydenhuoltoon, jos ilmoituksia tulee tavallista enemmän tai tiheämmin. Arvio tavallisesta poikkeavasta sisäilmaoireilijoiden määrästä riippuu mm. koulun oppilaiden määrästä ja siten arvio jää kouluterveydenhoitajan tehtäväksi. Epävarmoissa tilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä, jolloin tilannetta voidaan tarvittaessa seurata tarkemmin. Sisäilmaoireiluepäilyistä tulee ilmoittaa myös koulun rehtorille. Terveydenhuolto ei saa välittää rehtorille oireilevan oppilaan henkilötietoja tai terveystietoja ilman suostumusta. Ilmoitukseen ei tallenneta henkilötietoja. Alakouluikäisten osalta ilmoitukseen vastataan tarvittaessa yhdessä oppilaan vanhempien kanssa. Yläkoululaiset sekä lukiolaiset voivat vastata ilmoitukseen itse. K-aseman käyttöoikeuksiin liittyvissä asioissa - Osastonhoitaja Merja Parkkinen merja.parkkinen@jns.fi puh Yhteydenotot ympäristöterveydenhuoltoon (ilmoitukset, kysymykset, palautteet, kehitysideat): - Terveystarkasta Piritta Hirvonen piritta.hirvonen@jns.fi puh Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

24 Liite 3 Toimintamalli koulun sisäilmaoireilusta oppilaiden osalta Oppilas Ilmoitus sisäilmaoireilusta terveydenhoitajalle oppilaalta tai vanhemmalta (ohjataan, että oireilusta ilmoitetaan aina koulun terveydenhoitajalle) Terveydenhoitaja Terveystarkastaja Lisätietojen kysyminen oppilaalta/vanhemmalta sisäilmalomakkeen mukaisesti Tiedot täytetään ja tallennetaan webropol-ilmoitukseen (nimettömänä) Tallentaa tulleet ilmoitukset K:asemalle koulukohtaiseen kansioon. Tekee tarvittaessa yhteenvetoja/raportteja esim. sisäilmatyöryhmän kokoukseen tai 3 vuoden välein tehtäviin koulutarkastuksiin. Koulun terveydenhoitaja seuraa tilannetta oireilun osalta ja kun ilmoituksia on täytetty selvästi poikkeava määrä yhteydenotto rehtoriin ja terveystarkastajaan Terveystarkastaja tekee tarkastuksen koululle kiinteistön omistajan kanssa. Tarkastuksella selvitetään rakennuksen olosuhteita ja niiden yhteyttä oireiluun. Koulun tilanteesta viedään tarvittaessa viestiä kaupungin sisäilmatyöryhmälle, jossa asia etenee moniammatillisena yhteistyönä. Alkuperäinen luonnos ja tekijät: Terveystarkastajat Piritta Hirvonen ja Susanna Hellberg, Osastonhoitaja, koulu/opiskeluterveydenhuolto Merja Parkkinen Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

25 Lomake Liite Tekijä: Piritta Hirvonen Päiväkotilasten sisäilmailmoitus Päiväkodin sisäilmailmoituksen täyttää terveydenhoitaja neuvolakäynnin yhteydessä. Webropol-ilmoitus täytetään yhdessä lapsen vanhempien kanssa. Tämän lomakkeen kysymykset ovat identtiset sähköisen kyselyn kanssa, joten vastaukset voidaan kirjata ensin tähän lomakkeeseen. Vastausten tallentaminen tulee kuitenkin tehdä webropol:n kautta. Ilmoituksen päivämäärä ja täyttäjän nimi: Kunta: Päiväkodin ja lapsiryhmän nimi: Kuinka kauan lapsi on ollut päiväkodissa hoidossa: 0 ½ vuotta ½ - 1 vuotta 1 2 vuotta 2 vuotta tai enemmän Onko lapsella todettu? Astma Atooppinen ihottuma Allergia tai allergioita Onko tiedossa aiempaa altistustaustaa sisäilmaongelmista? (Esim. koti, päiväkoti) Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

26 Lomake Liite Tekijä: Piritta Hirvonen Lapsella havaitut sisäilmaan liittyvät oireet ja oireilun kuvailu? Kuinka usein sisäilmaan liittyviä oireita esiintyy? Päivittäin tai lähes päivittäin Viikottain Pari kertaa kuukaudessa Harvemmin Milloin oireilu on alkanut? 0 ½ vuotta sitten ½ - 1 vuotta sitten 1 2 vuotta sitten 2 vuotta tai aiemmin Koetaanko oireilun liittyvän erityisesti johonkin tiettyyn päiväkodin tilaan? Mihin? Helpottaako oireilu viikonloppuisin tai loma-aikana? Ei Kyllä Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

27 Lomake Liite Tekijä: Piritta Hirvonen Onko lapsi joutunut olemaan oireilun takia poissa hoidosta? Ei Kyllä Vaikuttaako oireilu muuten lapsen jaksamiseen? Onko lapsen vanhemmat olleet oireilun vuoksi yhteydessä päiväkodin johtajaan tai hoitohenkilökuntaan? Milloin? Onko lapsen oireilun vuoksi jouduttu käymään sairaanhoitajan tai lääkärin vastaanotolla kunnallisessa tai yksityisessä terveydenhuollossa? Missä? Milloin? Mahdollisia muita havaintoja päiväkodin sisäilmaan liittyen: Joensuun toimipaikka, Jokikatu 8, Joensuu / y-tunnus

Oppilaan sisäilmailmoitus

Oppilaan sisäilmailmoitus Oppilaan sisäilmailmoitus Työkalu kouluterveydenhuollon ja terveysvalvonnan yhteistyölle Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Terveellisempiä ja turvallisempia toimitiloja 20.10.2016 Piritta Hirvonen Taustaa

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste

Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Tutkimusseloste 1(10) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste Kohde: Ivalon yläaste ja Ivalon lukio sekä vertailukouluna toiminut Inarin koulu Kuopio 29.01.2016 Jussi Lampi Asiantuntijalääkäri jussi.lampi@thl.fi

Lisätiedot

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki

Turvallinen ja hyvinvoiva koulu. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki Turvallinen ja hyvinvoiva koulu Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Kuntamarkkinat, Helsinki 10.9.2015 Opas oppilaitoksen tarkastuksista julkaistaan kouluterveyspäivillä 22-23.9.2015 Oppaan laatimiseen

Lisätiedot

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli

Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Kiinteistön omistajan ja rakennusten käyttäjien rooli Rakennusten ylläpito ja sisäilmaongelmien selvittäminen Käyttäjien huomioiminen ja tehtävät sisäilmaongelmien selvitysprosessissa Vesa Pekkola Ylitarkastaja

Lisätiedot

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014

PK 22.8.2014. Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kysely lastensuojelutarpeen selvitysvaiheen yhteistyötahoille Neuvolat ja varhaiskasvatus Päijät-Häme, kevät 2014 Kyselyn taustaa - Toiveet ja tarpeet yhteistyön tiivistämiseen ja yhteiseen toimintamalliin

Lisätiedot

Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1

Esimiesopas varhaiseen tukeen. Elon työhyvinvointipalvelut 1 Esimiesopas varhaiseen tukeen Elon työhyvinvointipalvelut 1 Tavoitteena tukea työssäjaksamista Tahtotila Henkilöstön työssä jaksaminen ja jatkaminen on avainasia! Luodaan meidän tapa toimia pelisäännöt

Lisätiedot

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö

Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa. Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Viranomaisyhteistyö sisäympäristöongelmissa Ylitarkastaja, Vesa Pekkola, Sosiaali- ja terveysministeriö Osapuolia kosteus- ja homeongelmatapauksissa Asukas Rakennuk sen omistaja Työn tekijä Työn antaja

Lisätiedot

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016

Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 Sisäilma-asioiden hoitaminen Tampereen kaupungin palvelurakennuksissa OPAS TILOJEN KÄYTTÄJÄLLE 2016 1 Sisäilma on hyvää, jos käyttäjät ovat siihen tyytyväisiä tai siinä ei ole epäpuhtauksia, jotka voivat

Lisätiedot

Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen. Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL

Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen. Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL Kodin, koulun ja kouluterveydenhuollon yhteistyömallin kehittäminen Marjaana Soininen Didaktiikan professori Turun yliopisto, Rauman OKL Hankkeen lähtökohtia Aiemmin tutkimus on painottunut vanhempiin

Lisätiedot

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa

Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa 8.12.2015 Hyvinvointioppiminen varhaiskasvatuksessa Arjenlähtöistä osallisuutta lapsen hyvinvoinnin turvaamiseksi. Lapsen varhaiskasvatussuunnitelma - tukee lapsen

Lisätiedot

Katja Outinen Ohjelmapäällikkö, Kosteus- ja hometalkoot/ympäristöministeriö. Tausta: DI

Katja Outinen Ohjelmapäällikkö, Kosteus- ja hometalkoot/ympäristöministeriö. Tausta: DI Katja Outinen Ohjelmapäällikkö, Kosteus- ja hometalkoot/ympäristöministeriö Tausta: DI Hometalkoiden kuulumisia Katja Outinen Kosteus- ja hometalkoiden tausta Valtioneuvoston periaatepäätös korjausrakentamisesta

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa

Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Kuntien toimintatavat ja kipupisteet koulujen sisäilmaongelmien hoitamisessa Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 1 Tavoitteena ohjeistuksen kehittäminen koulujen

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue

Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Jyväskylän kaupungin Ympäristöterveydenhuolto yhteistoiminta-alue Info YLIOPISTON OPISKELIJOILLE 12.4.2016 ympäristöterveystarkastaja Seija Pulkkinen 6.4.2016 Suunnitelmalliset oppilaitostarkastukset ennaltaehkäisevä

Lisätiedot

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto

Kouluterveyskyselytuloksista. toiminnan suunnitteluun. Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskyselytuloksista hyötyä toiminnan suunnitteluun Hallinnollinen ayl Leila Mikkilä, Oulun kaupunki avoterveydenhuolto Kouluterveyskysely Terveyden ja hyvinvoinnin laitos Kouluterveyskysely THL

Lisätiedot

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli

Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Lähisuhdeväkivallan ehkäisyn ja puuttumisen toimintamalli Esimerkkinä Keuruu Merja Pihlajasaari 12.5.2016 Merja Pihlajasaari Lähisuhdeväkivalta tarkoittaa perhe-, sukulais-, pari- ja seurustelusuhteissa

Lisätiedot

Kun koulun sisäilma sairastuttaa

Kun koulun sisäilma sairastuttaa Kun koulun sisäilma sairastuttaa Sisäilmapaja 3 Forssassa 17.11.2011 Teija Meklin Homekoulu romahdutti opettajan terveyden Homekoulu kuohuttaa tunteita Ruotsinpyhtäällä julkaistu 16.8.2011 klo 09:14, http://yle.fi/alueet/teksti/

Lisätiedot

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA

TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA TANJA EKLÖF, GERD ADOLFSSON, ELIISA ROINE 30.11.2017 KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAOHJE SISÄILMAASIOISSA KUN PERHE TAI OPPILAS OTTAA YHTEYTTÄ TERVEYDENHOITAJAAN SISÄILMAOIRE-EPÄILYN VUOKSI Kuuntele, ota

Lisätiedot

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto

Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Forssan seudun terveydenhuollon ky. Perhekeskeinen kouluterveydenhuolto Loppuraportti Liitteet 48 Hanke 041/ESLK/LK/2007 1.5.2007-31.10.2009 Marke Hietanen-Peltola Arto Honkala Marika Kivimäki-Sumrein

Lisätiedot

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.

THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12. THL:n rooli oppilas- ja opiskelijahuollossa Anneli Pouta, osastojohtaja Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät IX 1-2.12.2009 1.12.2009 A Pouta 1 Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013

Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/40 29.4.2013 Helsingin kaupunki Esityslista 17/2013 1 (5) historia Opetuslautakunta 26.03.2013 40 Opetuslautakunta päätti antaa seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle: Perusopetuslain ja opetussuunnitelman perusteiden

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Helsinki 27.2.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa

Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Kouluterveydenhuollon tehtävät terveydellisten olojen valvonnassa Helsingin kaupunki / Sosiaali- ja terveysvirasto Kouluterveydenhuolto & Lasten ja nuorten lääkäripalvelut 2015 Kouluterveydenhuoltoa ohjaavia

Lisätiedot

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos

Kosteusvauriot ja terveys. Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Kosteusvauriot ja terveys Juha Pekkanen, prof Helsingin Yliopisto Terveyden ja Hyvinvoinnin laitos Sidonnaisuudet LKT, prof Tutkimus ja kehitysrahoitus sisäilmahankkeisiin Suomen Akatemia, EU, säätiöt,

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Lahti 29.11.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely

Oppilaiden sisäilmakysely Oppilaiden sisäilmakysely Koulu- ja päiväkotiohjeen koulutuspäivä 28.8.2018 14.9.2018 Professori Juha Pekkanen 1 Tausta Sisäilmaongelmien ratkaisun lähtökohtana on kattava ja asianmukainen rakennustekninen

Lisätiedot

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki

Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki Terveellisyyden, turvallisuuden ja hyvinvoinnin tarkastaminen oppilaitoksissa Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Helsinki 25.10.2017 Oppilaitokset tarkastetaan säännöllisesti ja monialaisesti, koska lapsilla

Lisätiedot

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke. Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kuntien toimintatavat sisäilmaongelma-asioissa ja PROTEESI-hanke Forssa, Sisäilmapaja 3 16-17.11.2011 Vesa Pekkola, Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kosteus- ja hometalkoiden toimenpideohjelma B 2. Sisäilmaongelmien

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen

Espoon kaupunki Pöytäkirja 5. 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen 09.01.2017 Sivu 1 / 1 4885/2016 10.03.02 5 Oppilailla esiintyvien sisäilmaongelmista johtuvien oireiden kartoittaminen Valmistelijat / lisätiedot: Antti Mäntynen, puh. 043 826 8978 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Toimintakertomus 1 (7) Avoterveydenhuolto Terveydenhoidon palvelut Kouluterveydenhuolto. 14.3.2014 Julkinen

Kuopion kaupunki Toimintakertomus 1 (7) Avoterveydenhuolto Terveydenhoidon palvelut Kouluterveydenhuolto. 14.3.2014 Julkinen Kuopion kaupunki Toimintakertomus 1 (7) KUOPION KAUPUNGIN KOULUTERVEYDENHUOLLON TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Terveydenhoitoyksikön henkilöstötiimi 14.3.2014 Terveyspalvelujen johtoryhmä 9.4.2014 Kasvun

Lisätiedot

KANSALLINEN SISÄILMA JA TERVEYS -OHJELMA

KANSALLINEN SISÄILMA JA TERVEYS -OHJELMA KANSALLINEN SISÄILMA JA TERVEYS -OHJELMA 2018 2028 Sisäilmastoseminaari 2019 Ylilääkäri Jussi Lampi 19.3.2019 Ylilääkäri Jussi Lampi 1 Laadukas sisäilma on tärkeää, koska vietämme suurimman osan ajastamme

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Oppilas- ja opiskelijahuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto Seinäjoki 5.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina

Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Sisäilmaoireilevat työterveyden asiakkaina Tuula Angervuori-Pursila Tullinkulman Työterveys Oy 2 Rouva 34 v Minulla on ollut astma lapsena, mutta lääkkeet on loppuneet n 5 v sitten ja olen pärjännyt vuosia

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

TALKOOVUOSI 2015. Kosteus- ja hometalkoiden työmaakokous Jyväskylän Paviljonki 19.5.2015 Katja Outinen, ohjelmapäällikkö

TALKOOVUOSI 2015. Kosteus- ja hometalkoiden työmaakokous Jyväskylän Paviljonki 19.5.2015 Katja Outinen, ohjelmapäällikkö TALKOOVUOSI 2015 Kosteus- ja hometalkoiden työmaakokous Jyväskylän Paviljonki 19.5.2015 Katja Outinen, ohjelmapäällikkö Talkootyömaiden eteneminen 2010 2011 2012-2013 2014 2015 Valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista?

KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU. Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? KOULUN JA PÄIVÄKODIN SISÄILMAONGELMA -MONIALAINEN RATKAISU Kuka on vastuussa sisäilmaongelmista? Ulla Ahonen Ympäristöterveydenhuollon ylitarkastaja Itä-Suomen aluehallintovirasto 2.12.2014 2.12.2014 1

Lisätiedot

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka

MAOL 17.11.2012. Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka MAOL 17.11.2012 Ajankohtaiskatsaus Koulutusjohtaja Heljä Misukka Yleissivistävä koulutus uudistuu: Opetussuunnitelmatyö 2012-2017 2012 2013 2014 2015 2016 Esi-, 2017 perus- ja lisäopetuksen opsin perusteet

Lisätiedot

SISÄILMAONGELMAT KOULU- JA OPISKELIJATERVEYDENHUOLLON KANNALTA

SISÄILMAONGELMAT KOULU- JA OPISKELIJATERVEYDENHUOLLON KANNALTA SISÄILMAONGELMAT KOULU- JA OPISKELIJATERVEYDENHUOLLON KANNALTA Tapani Kalsi, LL, tohtorikoulutettava, ympäristötieteiden opisk. ESITTELY I Pohjois-Karjalan ympäristöterveys (ympäristöterveydenhuolto )

Lisätiedot

PÄIVÄKUMMUN KOULUN OIREKYSELYN TULOKSET

PÄIVÄKUMMUN KOULUN OIREKYSELYN TULOKSET PÄIVÄKUMMUN KOULUN OIREKYSELYN TULOKSET Turun yliopisto 5.4.2019 Yleistä kyselyjen käytöstä sisäilmaongelman riskinarvioinnissa Sisäilmakysely on vakiintuneessa käytössä oleva yleinen koetun haitan ja

Lisätiedot

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää?

Hyvä kuntapäättäjä! Kouluterveyskyselyn tulokset kunnan poliittisessa päätöksenteossa. Miten indikaattorikoostetta voidaan hyödyntää? 1(2) Hyvä kuntapäättäjä! Olemme koonneet kuntasi Kouluterveyskyselyn tuloksista tiiviin indikaattorikoosteen poliittisen päätöksenteon tueksi. Toivomme, että koosteesta on hyötyä tehtävässäsi! Kouluterveyskyselyn

Lisätiedot

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari

Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta. Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus - Vanhempien kokemuksia laajasta 4- vuotistarkastuksesta Tekijät: Lehto Marjo ja Lehto Sari Laaja 4-vuotistarkastus Opinnäytetyömme teoria pohjautuu laajaan 4- vuotistarkastukseen

Lisätiedot

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013

KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013. Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 KIRKKOKADUN KOULU Sisäilmastokyselyt 2013 Rakennusterveysasiantuntija Minna Laurinen 29.4.2013 Sisäilmatalo Kärki Oy www.sisailmatalo.fi Sisäilmastokyselyt 2013 2012 Henkilökunnan kysely 14.2-8.3.2013

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus malli + opas Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Opiskeluterveydenhuollon verkosto 28.10.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa Milloin oppilaitoksessa

Lisätiedot

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä

Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Oppilaitosympäristön ja -yhteisön tarkastus monialaisena yhteistyönä Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Toimiva opiskeluterveydenhuolto seminaari 17.9.2015 Toteutuneet tarkastukset toisen asteen oppilaitoksissa

Lisätiedot

JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN

JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN JOHDANTO SENAATTI-KIINTEISTÖJEN SISÄILMATIETOISKUJEN SARJAAN SISÄLLYS 1. Artikkelin tarkoitus ja sisältö...3 2. Johdanto...4 3. Sisäilma syntyy monen tekijän summana...5 4. Sisäilmatietoiskujen teemat...6

Lisätiedot

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT

1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Terve Elämä! -kampanjan toimintasuunnitelma 2009-2010 Projektikoordinaattori Tanja Ali-Yrkkö 1.6.2009 1 TERVEELLISEN ELÄMÄN TOIMINTAMALLI -HANKKEEN TAVOITTEET JA ARVI- OINTIKRITEERIT Sivistystoimen johtaman

Lisätiedot

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella

Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Sisäilmaongelmien valvonta työsuojelun vastuualueella Tarkastaja Ulla Riikonen Tarkastaja Marja Tereska-Korhonen Lounais-Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Tarkastaja Ulla Riikonen 11.11.2015

Lisätiedot

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos

Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Move! Miten meidän yhteisössä? Valtakunnallinen Move- kiertue 2015 Liikuntakasvatuksen laitos Kenelle Move! on tehty Oppilaalle Terveyden- huoltoon Move! Opettajalle Kotiin Koululle Move! pähkinänkuoressa

Lisätiedot

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi

VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN. Sari Anetjärvi VARHAINEN TUKI / PUHEEKSIOTTAMINEN Sari Anetjärvi Pienten asioiden filosofia Työyhteisössä, kuten elämässä yleensäkin, pienet asiat, niin hyvät kuin huonotkin, ovat merkittäviä. Pienestä ongelmasta on

Lisätiedot

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala

Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Miten huomioida asiakaskunnan lisääntyvä monikulttuurisuus työterveyshuollossa? Perjantai-meeting 5.9.2014 Kirsi Yli-Kaitala Maahanmuuttajien määrä kasvaa 2 Maahanmuuttajien terveys ja työkyky tutkimustietoa

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki. Marjaana Pelkonen, STM Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Marjaana Pelkonen, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden Opiskeluhuollolla tarkoitetaan hyvän oppimisen, hyvän fyysisen ja psyykkisen terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin

Lisätiedot

Koulurakennusten yhteistarkastukset - viranomaisyhteistyö terveyshaitan selvittämiseksi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri (THL) Vesa Pekkola,

Koulurakennusten yhteistarkastukset - viranomaisyhteistyö terveyshaitan selvittämiseksi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri (THL) Vesa Pekkola, Koulurakennusten yhteistarkastukset - viranomaisyhteistyö terveyshaitan selvittämiseksi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri (THL) Vesa Pekkola, neuvotteleva virkamies (STM) Ulla Ahonen, ylitarkastaja (AVI)

Lisätiedot

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi

Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Sisäilmaongelman vakavuuden arviointi Anne Hyvärinen, yksikön päällikkö, dosentti Asuinympäristö ja terveys -yksikkö 27.3.2017 SISEM2017 Hyvärinen 1 Sisäilmaongelmia aiheuttavat monet tekijät yhdessä ja

Lisätiedot

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa

Kouluterveydenhuolto. Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala. Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Kouluterveydenhuolto Palvelun tuottaa Turun kaupungin hyvinvointitoimiala Kouluterveydenhuolto on lakisääteistä ja maksutonta terveydenhoitoa Oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun, kehityksen

Lisätiedot

RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ

RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ PÄIVI KAUPPINEN-KETOJA Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå RAKENNUSVALVONNAN JA TERVEYDENSUOJELUN YHTEISTYÖ PORVOON RAKENNUSVALVONTA JA TERVEYDENSUOJELU Porvoon kaupunki, noin 50 000 asukasta Rakennusvalvonta

Lisätiedot

Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa

Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Miten hyödynnän TEAviisaria opiskeluhuollon toteutumisen seurannassa Vesa Saaristo, asiantuntija Oppilas- ja opiskelijahuollosta kohti uutta opiskeluhuoltoa Kansalliset kehittämispäivät XIV, Messukeskus,

Lisätiedot

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia

Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia Kouluterveyskysely 2013 Helsingin tuloksia 8.11.-13 Harri Taponen 30.10.2013 Mikä on kouluterveyskysely? Kyselyllä selvitettiin helsinkiläisten nuorten hyvinvointia keväällä 2013 Hyvinvoinnin osa-alueita

Lisätiedot

Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola

Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos. Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Terveellinen, turvallinen ja hyvinvoiva oppilaitos Neuvotteleva virkamies Vesa Pekkola Hyvinvoiva opiskeluyhteisö sekä terveellinen ja turvallinen opiskeluympäristö ovat oppilaiden ja opiskelijoiden terveen

Lisätiedot

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI

HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 2 SISÄLLYSLUETTELO 1.JOHDANTO 3 2.LAINSÄÄDÄNTÖ 3 3.TERVEYDELLE HAITALLISEN HÄIRINNÄN JA EPÄASIALLISEN KOHTELUN HALLINNAN TOIMINTAMALLI 3 3.1

Lisätiedot

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu

Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu , Oulu Hyvinvoinnin integroitu toimintamalli, kuntakokeilu 2015-2016, Oulu Kehittämis- ja laatupäällikkö Elina Välikangas Oulun kaupunki, hyvinvointipalvelut Kuntakokeilujen päätösseminaari 22.3.2017 Kuntalaisten

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle

Espoon kaupunki Pöytäkirja Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle 18.09.2013 Sivu 1 / 1 2710/06.00.00/2012 89 Valtioneuvoston asetuksen (338/2011) toimeenpanoa koskeva selvitys Etelä-Suomen aluehallintovirastolle Valmistelijat / lisätiedot: Raija Vanhatalo, puh. (09)

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Sisäilmaongelmien ratkaiseminen vaatii tilaajalta osaamista Katja Tähtinen vanhempi asiantuntija 16.5.2014 Katja Tähtinen 2 Mystisiä sisäilmaongelmiavai onko? Helsingin Sanomat Työterveyslaitos

Lisätiedot

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki

Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki - Opiskeluhuollon kokonaisuus - Yhteisöllinen opiskeluhuolto - Ajankohtaista Kuopio 26.3.2014 Marjaana Pelkonen, neuvotteleva virkamies, STM Opiskeluhuolto muodostaa kokonaisuuden

Lisätiedot

Oppilaiden sisäilmakysely

Oppilaiden sisäilmakysely Oppilaiden sisäilmakysely Kehittämisestä käyttöön 8.11.2017 Asiantuntijalääkäri Jussi Lampi/ Ei sidonnaisuuksia 1 Taustaa Työpaikoilla sisäilmakyselyjä käytetään paljon Suomessa Kunnissa paineita tehdä

Lisätiedot

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015

Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Nuorten mielenterveys ja mielenterveyspalvelujen saatavuus opiskeluhuollossa 2015 Ansa Sonninen, terveydenhuollon ylitarkastaja 13.12.2017 Itä-Suomen aluehallintovirasto, tekijän nimi ja osasto 18.12.2017

Lisätiedot

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013

Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Kosteusvaurioiden korjaaminen Tie terveelliseen asumiseen? 12.11.2013 Korjausneuvoja Rakennusterveysasiantuntija Tapio Rokkonen Hengitysliiton korjausneuvontapalvelut/itä-suomi 1 Hengitysliiton korjausneuvojat

Lisätiedot

Puheenjohtajien kokous 1.12.2015. Home- ja kosteusvaurioepäilyt. VTS-kotien toimintamalli

Puheenjohtajien kokous 1.12.2015. Home- ja kosteusvaurioepäilyt. VTS-kotien toimintamalli Puheenjohtajien kokous 1.12.2015 Home- ja kosteusvaurioepäilyt VTS-kotien toimintamalli Syitä sisäilmaongelma- kosteusvaurioepäilyille tunkkaiseksi koettu sisäilma asukkaan sairastelu tai oireilu, jonka

Lisätiedot

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja

Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 2018 Kysely lähetettiin Helmen kautta toukokuun lopussa 2018 Vastausaika kaksi viikkoa Vastauksia tuli 548 suomenkielistä ( peruskoululaisia n 4000) ja 161 ruotsinkielistä (peruskouluikäisiä n 900) 21%

Lisätiedot

OMAOLO. ODA-projekti Eliisa Roine

OMAOLO. ODA-projekti Eliisa Roine OMAOLO ODA-projekti 7.5.2018 Eliisa Roine 21.11.2018 Projekti pähkinänkuoressa Hallitusohjelman ja Sotetieto hyötykäyttöön strategian kärkihanke Sosiaali- ja terveyspalvelujen perinteisen toimintamallin

Lisätiedot

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA

TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA 1 TERVEYDENSUOJELULAIN MUKAINEN OLOSUHDEVALVONTA KESKI-UUDELLAMAALLA Teemu Roine terveystarkastaja insinööri (amk) / RTA Keski-Uudenmaan ympäristökeskus Järvenpään, Keravan, Mäntsälän, Nurmijärvi ja Tuusula

Lisätiedot

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä

Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Perusterveydenhuollon lääkärin ja hoitajan yhteistyö lasten ja lapsiperheiden kanssa työskentelyssä Terveydenhoitaja Päivi Muhonen ja lääkäri Satu Kotiaho /Saarikka 16.5.2017 Historiaa Ensimmäiset koulutarkastukset

Lisätiedot

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle

MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle MENNÄÄN AJOISSA NUKKUMAAN! -kotitehtävävihkoon liittyvä ohje opettajalle Hyvä 5.- ja 6. -luokkalaisen opettaja, Mennään ajoissa nukkumaan! on 5.- ja 6. -luokkalaisille tarkoitettu vuorovaikutteinen kotitehtävävihko,

Lisätiedot

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä

Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä Toimintatavat toimenpiteiden ja niiden kiireellisyyden määrittelyssä AVATER -tutkimushankkeen päätösseminaari 16.11.2016, Tampere 30.11.2016 1 Ohjeistuksen kehittäminen koulujen sisäilmaongelmien hallintaan

Lisätiedot

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA

HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA HYRYNSALMEN KUNNAN TYÖSUOJELUN TOIMINTAOHJELMA 1 Sisällysluettelo 1. JOHDANTO... 2 2. TYÖSUOJELUN MÄÄRITELMÄ... 2 3. TYÖSUOJELUTOIMINNAN TAVOITTEET... 2 4. TYÖSUOJELUTOIMENPITEET JA SEURANTA... 2 4.1 Ennakoiva

Lisätiedot

Karhunmäen koulu (hdfq)

Karhunmäen koulu (hdfq) Oppilaiden sisäilmakysely - Tutkimusseloste (alakoulut) Lue lisää Koulu: Kyselyn tiedot Kysely alkanut 2019-02-11 Kysely päättynyt 2019-03-04 Vastanneiden lkm. 101 Oppilaiden lkm. 128 Vastausprosentti

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö

Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Hyvinvointia työstä Hyvä sisäilmasto ja -ympäristö Jari Latvala, ylilääkäri Sisäilmapalvelut, Työterveyslaitos 1 Aiheeseen liittyviä keskeisiä termejä ja määritelmiä Sisäilma: Rakenteiden rajaamalla alueella

Lisätiedot

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia

Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Kouluterveyskyselyn 2015 tuloksia Lasten terveyskäräjät 1.12.2015 Anni Matikka THL Kouluterveyskysely Tuottaa kattavasti seurantatietoa 14-20 vuotiaiden terveydestä ja hyvinvoinnista Paikallisen päätöksenteon

Lisätiedot

Lausunto 1 (5) 16.9.2013

Lausunto 1 (5) 16.9.2013 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysministeriö Kirjaamo PL 33 00023 VALTIONEUVOSTO LAUSUNTO ESITYKSESTÄ TERVEYDENSUOJELULAIN MUUTTAMISEKSI JA ASETUKSESTA ASUNNON JA MUUN OLESKELUTILAN TERVEYDELLISISTÄ OLOSUHTEISTA

Lisätiedot

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä

Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Opinto-ohjaussuunnitelma ohjauksen kehittämisen välineenä Satu Hekkala Johdanto Tämä artikkeli kertoo Oulun Diakoniaopiston opinto-ohjaussuunnitelman kehittämistyöstä ja esittelee lyhyesti opinto-ohjaussuunnitelman

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66

Espoon kaupunki Pöytäkirja 66 05.09.2016 Sivu 1 / 1 1285/2016 10.03.02 51 15.8.2016 66 Valtuustoaloite oirekyselyjen tekemiseksi kaikissa Espoon kouluissa koulujen sisäilmaongelmien löytämiseksi ja ratkaisemiseksi (Kh-Kv-asia) Valmistelijat

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Homekoulu haisee Eero Palomäki vanhempi asiantuntija, arkkitehti SAFA Miksi sisäilmasto-ongelmat ovat usein niin vaikeita ratkaista? Sisäilmasto-ongelmat ovat monimuotoisia ja yksinomaan

Lisätiedot

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015

Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Psykososiaalisen kuormittumisen ehkäisy 2.12.2015 Seinäjoen kaupunki Elisa Saunamäki Psykososiaalinen kuormittuminen Jokaisen yksilön työhyvinvointi ja psykososiaalinen kuormittuminen koostuu eri asioista.

Lisätiedot

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN

OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN OPAS TUPAKOINNIN LOPETTAMISKILPAILUN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTTAMISEEN JOHDANTO Kouluista ja oppilaitoksista tukea nuorten tupakoinnin lopettamiseen Kouluissa ja oppilaitoksissa toteutetaan monenlaista terveyden

Lisätiedot

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy

SISÄILMA. 04.10.2011 Rakennusfoorumi. Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy SISÄILMA 04.10.2011 Rakennusfoorumi Eila Hämäläinen rakennusterveysasiantuntija Tutkimuspäällikkö, Suomen Sisäilmakeskus Oy Sisäilman merkitys Sisäilman huono laatu on arvioitu yhdeksi maamme suurimmista

Lisätiedot

Minun arkeni. - tehtäväkirja

Minun arkeni. - tehtäväkirja Minun arkeni - tehtäväkirja 1 Hyvä kotihoidon asiakas, Olet saanut täytettäväksesi Minun arkeni -tehtäväkirjan. ALUKSI Kirjanen tarjoaa sinulle mahdollisuuden pysähtyä tarkastelemaan arkeasi ja hyvinvointiisi

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija

Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012. Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmes Sisäilmaongelmat & mikrobit 13.9.2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Rakennuksiin liittyvät sisäympäristöongelmat ovat yleisiä,

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA

PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 1/7 PYHÄJOEN KUNNAN TOIMINTAOHJEET SISÄILMAONGELMISSA Sivu 2/7 SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 1 TOIMINTAOHJE SISÄILMAONGELMIEN HALLINTAAN... 3 2 SISÄILMATYÖRYHMÄ... 3 2.1 SISÄILMATYÖRYHMÄN

Lisätiedot

Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta

Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta Sähköinen terveys- ja hyvinvointikysely- hyvinvointikartta Rauman koulu- ja opiskeluterveydenhuollossa ja 4v. laajassa tarkastuksessa 7.2.2017 Nimi Maritta Komminaho 1 Raumalla hyvinvointikysely on käytössä

Lisätiedot

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015

Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Valtakunnallinen kunta-alan työsuojelun valvontahanke vuosina 2012 2015 Turvallinen, terveellinen ja tuottava kuntatyö 2015 Loppuseminaari 12.4.2016 1 Hankkeen valvonnan tavoitteet Keskeisenä tavoitteena

Lisätiedot

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin

Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1. Muutokset peruskoulun yläluokilla ja. ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely 1 Kouluterveyskysely 2008 Muutokset peruskoulun yläluokilla ja lukiossa 2000-2008 sekä vertailu ammattiin opiskeleviin Tiedosta hyvinvointia Kouluterveyskysely

Lisätiedot

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä

Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Paikkatiedon mahdollisuudet kouluterveyskyselyaineiston esittämisessä Case: Nuorten hyvinvointierot Helsingissä Faris Alsuhail (@AlsuhailFaris) Helsingin kaupunki Tietokeskus faris.alsuhail@hel.fi 050

Lisätiedot

Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Oulu 2.10 ja Kajaani 3.10.

Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Oulu 2.10 ja Kajaani 3.10. Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön hyvinvointi Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Oulu 2.10 ja Kajaani 3.10. 2013 Kouluympäristön terveellisyys ja turvallisuus sekä kouluyhteisön

Lisätiedot

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella. Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja

Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella. Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja Kokemuksia laajoista terveystarkastuksista Pirkkalan yhteistoiminta-alueella Anne Kytölä, ylihoitaja Tiina Salminen, osastonhoitaja 29.10.2013 Perheen merkitys lapsen ja nuoren hyvinvoinnille Laajan terveystarkastuksen

Lisätiedot

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue

Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Koulutuskysely esimiehille huhtikuu 2015 Koko Tervis- alue Vastaajien määrä maakunnittain (N=17) Pohjois- Savo 11, vastannut 8 (53 % oman alueen osalta) Pohjois- Karjala 17, vastannut 6 (35 % oman alueen

Lisätiedot

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014

Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen. Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Lasten ja perheiden keskeiset erityisen tuen tilanteet ja tukeminen Marke Hietanen-Peltola, ylilääkäri Valtakunnalliset Neuvolapäivät 2014 Äitiys- ja lastenneuvolan sekä kouluterveydenhuollon valtakunnallinen

Lisätiedot

TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä

TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä TEAviisarin hyödyntäminen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä Tutkija Kirsi Wiss 5.12.2012 Kirsi Wiss 1 Terveyden edistämisen vertailutietojärjestelmän kehittäminen (TedBM) Terveys 2015- kansanterveysohjelman

Lisätiedot

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012

Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset 2011-2012 Minna Laurinen, Rakennusterveysasiantuntija Marika Raatikainen, Sisäilma-asiantuntija Kirkkokadun koulu Nurmeksen kaupunki Sisäilmatutkimukset

Lisätiedot

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu

OPPILASHUOLTO. Oppilashuoltoryhmä (OHR) Kouluruokailu OPPILASHUOLTO Oppilashuolto on toimintaa, jolla edistetään ja ylläpidetään oppilaan hyvinvointia, hyvää oppimista, tervettä kasvua ja kehitystä. Tavoite on edistää myös koulun yhteisöllisyyttä, myönteistä

Lisätiedot

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI

OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI OHJEISTUS TYÖPAIKKAHÄIRINNÄN, EPÄASIALLISEN KOHTELUN ENNALTAEHKÄISEMISEKSI JA LOPETTAMISEKSI 2 (4) SISÄLTÖ sivu 1. Yleistä 1 2. Työpaikkahäirintä 1 2.1 Häirinnän ja työpaikkakohtelun ilmenemismuotoja 1

Lisätiedot

Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa

Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa Varhaisen välittämisen malli Pyhäjoen kunnassa Työsuojelutoimikunta 1.4.2011 Yhteistoimintaelin 28.4.2011 Henkilöstötoimikunta 28.4.2011 Kunnanhallitus 9.5.2011 VARHAISEN VÄLITTÄMISEN MALLI PYHÄJOEN KUNNASSA

Lisätiedot