Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta"

Transkriptio

1 Tämän kuvan tilalle kuva hankkeesta Syvälahden monitoimitalo (työnimi SYKA) Tilaaja: KOY Turun Syvälahden koulu SYVÄLAHDEN MONITOIMITALO ALLIANSSIMALLILLA JS

2 FIKSU JULKINEN RAKENTAMINEN fiksu = mielekäs, älykäs ja/tai käyttökelpoinen toisinaan myös toimiva, viisas tai järkevä Julkisiin rakennushankkeisiin käytetään Suomessa vuosittain noin 7 miljardia euroa. Rakentaminen ja rakennukset aiheuttavat noin kolmanneksen Suomen kasvihuonekaasupäästöistä. (Ympäristöhallinto) Rakentamisella on kauaskantoisia ympäristö- ja aluepoliittisia vaikutuksia, mikä luo haasteita rakennussuunnittelun koordinointiin ja kehittämiseen. (Tilastokeskus)

3 FIKSU JULKINEN RAKENTAMINEN Rakentaminen on ammattilaisten juttu. Suunnittelija suunnittelee ja rakentaja toteuttaa. Näin se on. Meillä on vakiintuneet toimintatavat. Miksi/ketä varten rakennetaan?

4 SYVÄLAHDEN MONITOIMITALO työnimi SYKA Turun Hirvensalon Syvälahteen rakennetaan monitoimitalo, jossa tulevaisuudessa toimii noin 800 perusopetuksen oppilasta, 140 varhaiskasvatusikäistä, kirjasto, nuorisotoimi, kouluterveydenhuolto ja neuvola. Tilaaja: KOY Syvälahden koulu Muut osapuolet: NCC Suomi Oy, Caverion Suomi Oy, Verstas Arkkitehdit Oy Allianssin tavoitekustannus (KAS + TAS): noin 27,7 M Rakennuksen koko: noin brm 2.

5 SYVÄLAHDEN MONITOIMITALO työnimi SYKA Tilaajan avaintavoitteet lyhyesti: Terveellinen ja turvallinen talo Tulevaisuuden oppimis- ja kasvatusympäristö Muunneltavat, monikäyttöiset ja tehokkaat tilat Tyytyväiset käyttäjät Allianssin tavoitekustannus noin 27,7 M Valmistuu mennessä Turvallinen toteutus Käyttöönotto nollavirheluovutuksena, kiinteistöä osataan käyttää, takuuaika pääosiltaan viisi (5) vuotta Uusiutuvaan energiaan perustuva energiatehokkuus

6 TULOSENNUSTEET Kannustinjärjestelmä: A. Allianssin tavoitekustannus B. Avaintulostavoitteet C. Järkyttävä tapahtuma Mittaroidut avaintulostavoitteet: 1. Monitoimitalon arkkitehtoninen laatu (painoarvo 20 %) 2. Turvallinen toteutus (painoarvo 25 %) 3. Käyttöönoton sujuvuus (painoarvo 25 %) 4. Tyytyväiset käyttäjät (painoarvo 30 %) Toteutettavan rakennuksen koko: noin brm² toteutuu Aikataulu: valmis ennuste: kevät 2018 Kustannukset 29,13 M ennuste: toteutuu (toivottavasti)

7 PROVOKAATIO I Käyttäjä?

8 PROVOKAATIO II Rakentaja? Per

9 KÄYTTÄJÄN EDUSTAJANA ALLIANSSISSA Taustaa: Ko. hankkeessa yksi käyttäjän edustajista on Syvälahden koulun rehtori. Rehtori valittiin ennen kuin taloa oli/on olemassa ja hänen työajastaan rauhoitettiin % allianssiin mukana ryhmässä, joka koulutettiin allianssiin toimintatapana mukana ryhmässä, joka valitsi allianssiin kumppanin toimii allianssin projektitoimistossa, jossa pääsääntöisesti läsnä on mm. allianssin projektiryhmän jäsen ja vetovastuussa allianssin käyttäjäryhmästä, jossa kaikkien käyttäjäryhmien edustajat

10 ALLIANSSI

11 KÄYTTÄJÄN EDUSTAJANA ALLIANSSISSA HUOMIOITA TÄHÄN ASTI Allianssikumppania valitsemassa: Tilaajan/käyttäjien ryhmän tsekkauslista: huolellinen ennakkovalmistautuminen jokainen ymmärtää mistä a) allianssissa ja b) hankkeessa on kyse tarkkaan harkittu tehtäväksianto selkeät arviointikriteerit yhteinen palautekeskustelu jokaisen työpajan jälkeen Palveluntarjoajan ryhmän tsekkauslista: huolellinen ennakkovalmistautuminen jokainen ymmärtää mistä a) allianssissa ja b) hankkeessa on kyse tehtäväksiantoon ja arviointikriteereihin perehtyminen avainhenkilöiden roolitus jokainen läsnäolija on aktiivinen

12 KÄYTTÄJÄN EDUSTAJANA ALLIANSSISSA HUOMIOITA TÄHÄN ASTI KAS-vaihe:

13 KÄYTTÄJÄN EDUSTAJANA ALLIANSSISSA Oikeiden henkilöiden valinta + ryhmäytyminen + perehdytys: Allianssiin valitaan vain yhteistyöhön kykeneviä henkilöitä, joilla on riittävä aikaresurssi. o Työajan varaaminen on välttämättömyys. o Vain riittävä työaika mahdollistaa onnistumisen. Ryhmäytyminen vie aikaa. Allianssin jäsenten toisiinsa, toistensa työhön ja kokemusmaailmaan tutustuminen edesauttaa allianssin avaintavoitteiden saavuttamisessa. o Kysy aina kun et ymmärrä. Kyseenalaista. o Ole yhtä aikaa nopea ja kärsivällinen. o Liveä ei korvaa mikään. Jokainen allianssiin osallistuva koulutetaan ymmärtämään tapa toimia. o On löydettävä yhteinen kieli. Työnjako ja roolitus: Ryhmien selkeä työnjako ja tehokas koordinointi säästää aikaa ja mahdollistaa osaamisen tehokkaan hyödyntämisen. Roolien oltava selkeät. Kaikkien on pysyttävä kokonaisuudesta kartalla.

14 KÄYTTÄJÄN EDUSTAJANA ALLIANSSISSA HUOMIOITA TÄHÄN ASTI Parannettavaa: Jokainen allianssiin osallistuva koulutetaan ennakolta/tarvittaessa ymmärtämään mistä allianssissa on kyse. o Allianssin periaatteista muistutetaan säännöllisesti kaikkia. o Perinteinen kokoustapa kriittiseen arviointiin. tehokas ajankäyttö o Big Room on muuta kuin huone. Opittua: Rakentaminen on monimutkainen prosessi. Yhdessä tekeminen on paras tapa sitoutua ja onnistua. Niukkuus voi ruokkia luovuutta. o Eurojen määrä ei kerro totuutta lopputuloksen laadusta. Pelkkä koulutus ei tee kenestäkään asiantuntijaa. o Aika ja kokemus tekee asiantuntijan omalla alallaan. o On aina virhe luulla olevansa valmis. Kokonaisuuden ymmärtäminen on välttämätöntä. Halutessaan oppii aina.

15 ja jos minulta kysyttäisiin: Hyvä käyttäjän edustaja allianssissa! Suosittelisitko allianssia muille? Vastaisin:

ALLIANSSIN AVAINTULOSTAVOITTEET JA KANNUSTINJÄRJESTELMÄT Ei julkinen, sisältää liike- ja ammattisalaisuuksia

ALLIANSSIN AVAINTULOSTAVOITTEET JA KANNUSTINJÄRJESTELMÄT Ei julkinen, sisältää liike- ja ammattisalaisuuksia AVAINTULOSTAVOITE 1 MONITOIMITALON ARKKITEHTONINEN LAATU painoarvo kokonaisuudesta 20 % 1. Monitoimitalo ja siihen liittyvät piha-alueet sopivat ja muodostavat positiivisen maamerkin Hirvensaloon. 2. Monitoimitalo

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 IPT-hanke; kehitysvaihe-työpaja

Lisätiedot

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille

IPT-työpaja # Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille IPT-työpaja #7 15-16.3 Kysely kehitys- ja toteutusvaiheissa oleville hankkeille Kyselytutkimus Tilaajan / käyttäjien edustajat 5 vastaajaa, joista: 5 APR:n jäsentä 2 projektipäällikköä 7 vastaajaa, joista:

Lisätiedot

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA

VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA VT 6 TAAVETTI LAPPEENRANTA 14.02.2017 TAAVETIN JA LAPPEENRANNAN VÄLI ON VILKKAASTI LIIKENNÖITY JA RUUHKAINEN Valtatie 6:n osuudella Taavetti Lappeenranta liikennöi päivittäin noin 9 000 autoa Tästä poikkeuksellisen

Lisätiedot

Naantalin CHP allianssi: Ihmiset ja johtaminen

Naantalin CHP allianssi: Ihmiset ja johtaminen Etunimi Sukunimi Naantalin CHP laitos 2016 Naantalin CHP allianssi: Ihmiset ja johtaminen 25.1.2017 Anne Piiparinen yit.fi/infra NA4 CHP-projekti: Ensimmäinen allianssimallilla toteutettava teollisuushanke

Lisätiedot

Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla. Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto

Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla. Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto Case Tampereen rantatunneli Tehokkuutta ideoilla ja innovaatioilla Esko Mulari, Lemminkäinen Infra Oy Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto LCI-Päivä 2016 Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka 8.12.2016 Naistenlahti

Lisätiedot

Vantaan IPT2 Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet. IPT2 työpaja

Vantaan IPT2 Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet. IPT2 työpaja Vantaan IPT2 Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet IPT2 työpaja 9.-10.5.2017 1 Rajatorppa Hämeenkylä Tilaajan tavoitteet: Koulun toiminta ja kasvatusympäristö sekä käyttö alueella muihin tarkoituksiin

Lisätiedot

Ihmiset ja tiimit IPT-projekteissa Suomen ja USA:n erot Henri Jyrkkäranta, Helsingin Yliopisto Kari-Pekka Tampio, Pohjois-Pohjanmaan

Ihmiset ja tiimit IPT-projekteissa Suomen ja USA:n erot Henri Jyrkkäranta, Helsingin Yliopisto Kari-Pekka Tampio, Pohjois-Pohjanmaan Ihmiset ja tiimit IPT-projekteissa Suomen ja USA:n erot Henri Jyrkkäranta, Helsingin Yliopisto Kari-Pekka Tampio, Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri LCI-Päivä 2016 IPT/IPD? Integroitu projektitoimitus

Lisätiedot

HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ

HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ HARPPUUNAKORTTELI ASUMISEN LINNAKE TÄYNNÄ ELÄMÄÄ Täynnä elämää täyttä elämää Koti - yhteisö - kaupunki Elämisen laatu on kiinni myös ympäristöstä Yhdistetään eri ikäpolvia Yhdistetään uutta ja vanhaa Investoidaan

Lisätiedot

IPT JA KAUPALLINEN MALLI

IPT JA KAUPALLINEN MALLI Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT JA KAUPALLINEN MALLI 7-8.5.2014 Kokoushotelli Gustavelund, Tuusula Kaupallinen malli Integroivien toteutusmallien

Lisätiedot

Pohjankartanon koulun peruskorjaus teema: Ohjelmaallianssi

Pohjankartanon koulun peruskorjaus teema: Ohjelmaallianssi Pohjankartanon koulun peruskorjaus teema: Ohjelmaallianssi Pohjankartanon koulu - korjausrakentamisen ohjelma-allianssi Tilaaja: Osapuolet: Pohjankartanon koulu Suomen ensimmäinen korjausrakentamisen ohjelma-allianssi

Lisätiedot

Käyttämättä jätetty potentiaalia,

Käyttämättä jätetty potentiaalia, BIM PERUSTEINEN BIG-ROOM PROSESSI SUUNNITTELUSSA SAKARI PESONEN ALLIANSSILIIKETOIMINTA FIRA OY RAKENTAMISEN ONGELMAT Rakennuttajat ovat pettyneitä huonoon laatuun, kustannus ylityksiin, venyneisiin aikatauluihin,

Lisätiedot

- Pohditaan allianssihankkeessa ja muissa hankemalleissa tapahtuvaa alihankkijoiden (erikoisurakoitsijoiden) osaamisen hyödyntämistä eri näkökulmista

- Pohditaan allianssihankkeessa ja muissa hankemalleissa tapahtuvaa alihankkijoiden (erikoisurakoitsijoiden) osaamisen hyödyntämistä eri näkökulmista - Pohditaan allianssihankkeessa ja muissa hankemalleissa tapahtuvaa alihankkijoiden (erikoisurakoitsijoiden) osaamisen hyödyntämistä eri näkökulmista - HUOM! Monissa hankkeissa allianssiamalli on jo iso

Lisätiedot

SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI

SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI TEKES KORJAUSRAKENTAMISEN KEHITTÄMISEN RYHMÄHANKE LOPPUSEMINAARI SANEERAUS PROJEKTIALLIANSSINA RATKAISUNA AIKAINEN INTEGROINTI 27.1.2015 Finlandia-talo Helsinki Marjatta Roth, KOy Jyrkkälänpolku Jyrkkälä

Lisätiedot

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa

Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämässä hankitun osaamisen tunnustaminen Itä-Suomen korkeakouluissa Työelämäyhteistyö aikaisemmin hankitun osaamisen tunnistamisessa ja tunnustamisessa 1 Esityksen sisältö AHOT-prosessi MAMKissa AHOTin

Lisätiedot

Allianssiurakoinnin mekanismien Ymmärtäminen vie aikaa

Allianssiurakoinnin mekanismien Ymmärtäminen vie aikaa Allianssiurakoinnin mekanismien Ymmärtäminen vie aikaa KOKEMUKSIA ALLIANSSIHANKKEEN TOTEUTUKSISTA MEILLÄ JA MAAILMALLA Sakari Pesonen Fira Oy 4.2.2015 Allianssiurakka Ei vakioitua Mallia! Olemassa olevia

Lisätiedot

LUONNOS RT TOTEUTUSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (TAS) SOPIMUKSEN KOHDE Tämän sopimuksen kohteena on SOPIMUSOSAPUOLET. joulukuu (6)

LUONNOS RT TOTEUTUSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (TAS) SOPIMUKSEN KOHDE Tämän sopimuksen kohteena on SOPIMUSOSAPUOLET. joulukuu (6) RT 80356 joulukuu 2017 1 (6) TOTEUTUSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (TAS) Ingressi... SOPIMUKSEN KOHDE Tämän sopimuksen kohteena on Hanke nro Rakennuskohde SOPIMUSOSAPUOLET Tilaaja Tilaajan edustaja Palveluntuottajat

Lisätiedot

Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto. IPT-seminaari Allianssin TAS kokemuksia, Case RATU

Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto. IPT-seminaari Allianssin TAS kokemuksia, Case RATU Mauri Mäkiaho, Liikennevirasto IPT-seminaari 15. 16.3.2016 Allianssin TAS kokemuksia, Case RATU 2 RATU allianssiurakan vaiheet 9/2013 Liikennevirasto 3 Tiekartta KAS vaiheen projektisuunnitelma Hankesuunnitelma

Lisätiedot

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015

IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Integroitujen projektitoimitusten kehittäminen johtavien tilaajien ryhmähankkeena (IPT-hanke) IPT-hanke: Kehitysvaihe -työpaja Työpaja 5: Kokoushotelli Gustavelund 26.-27.5.2015 Tavoitteet Tunnistaa integroitujen

Lisätiedot

COACHAUS VT6 TAAVETTI-LAPPEENRANTA ALLIANSSIHANKKEESSA

COACHAUS VT6 TAAVETTI-LAPPEENRANTA ALLIANSSIHANKKEESSA COACHAUS VT6 TAAVETTI-LAPPEENRANTA ALLIANSSIHANKKEESSA Mikko Inkala ja Harri Sivonen 25.1.2017 RAIN-TYÖPAJA PÖYRYTALOLLA VANTAALLA VT 6 TAAVETISTA LAPPEENRANTAAN 28 km valtatietä 11,5 km uutta 16,5 km

Lisätiedot

Lahden matkakeskusallianssi Kokemuksia toteutusvaiheesta IPT-työpaja

Lahden matkakeskusallianssi Kokemuksia toteutusvaiheesta IPT-työpaja Lahden matkakeskusallianssi Kokemuksia toteutusvaiheesta IPT-työpaja 16.3.2016 Riitta Niskanen Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala 24.9.2013 Hankekokonaisuus Riitta Niskanen Lahden kaupunki Tekninen

Lisätiedot

FRANZENIAN PERUSKORJAUS - JULKISEN HANKKEEN TOTEUTUS YHTEISTOIMINTAMALLILLA

FRANZENIAN PERUSKORJAUS - JULKISEN HANKKEEN TOTEUTUS YHTEISTOIMINTAMALLILLA KORJAUSRAKENTAMINEN MUUTTUU PALVELUKSI LOPPUSEMINAARI FRANZENIAN PERUSKORJAUS - JULKISEN HANKKEEN TOTEUTUS YHTEISTOIMINTAMALLILLA KIINTEISTÖJOHTAJA TEPPO SALMIKIVI 27.1.2015 Yhteistoimintaurakoiden kategorisointi

Lisätiedot

Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto

Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto Ylläpidon allianssi puolivälissä ollaan, mitä ollaan opittu? Anna Tienvieri Helsingin kaupungin rakennusvirasto Esityksen sisältö Ylläpidon allianssiurakka yleisesti Kahden ensimmäisen vuoden kokemukset

Lisätiedot

Onnistunut SAP-projekti laadunvarmistuksen keinoin

Onnistunut SAP-projekti laadunvarmistuksen keinoin Onnistunut SAP-projekti laadunvarmistuksen keinoin 07.10.2010 Patrick Qvick Sisällys 1. Qentinel 2. Laadukas ohjelmisto täyttää sille asetetut tarpeet 3. SAP -projektin kriittisiä menestystekijöitä 4.

Lisätiedot

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa

Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Kokemuksia allianssimalleista erityyppisissä hankkeissa Ari Bergström, yksikönjohtaja 3.3.2015 Infra 2015 Wanha Satama yit.fi/infra Kuva: Naantalin CHP-laitos Suomi 2014 Liikevaihto : 972 milj. e, 54 %

Lisätiedot

Oppilaan sisäilmailmoitus

Oppilaan sisäilmailmoitus Oppilaan sisäilmailmoitus Työkalu kouluterveydenhuollon ja terveysvalvonnan yhteistyölle Lounais-Suomen sisäilmapäivä 2016 Terveellisempiä ja turvallisempia toimitiloja 20.10.2016 Piritta Hirvonen Taustaa

Lisätiedot

IPT 2. Hankinta -työpaja ryhmätyö: VANTAAN KOULUHANKKEET

IPT 2. Hankinta -työpaja ryhmätyö: VANTAAN KOULUHANKKEET IPT 2 Hankinta -työpaja 8.-9.6.2017 ryhmätyö: VANTAAN KOULUHANKKEET Ja tavoitteita olivat. TERVEELLINEN JA TURVALLINEN Oppimista tukevat tilaratkaisut, käyttäjä keskiössä Muuntojoustavat ratkaisut Tila-

Lisätiedot

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila

Energiatehokas koti asukas avainasemassa. Asuminen ja ilmastonmuutos Ajankohtaisseminaari 12.2.2008 Päivi Laitila Energiatehokas koti asukas avainasemassa Ajankohtaisseminaari Päivi Laitila Motiva - asiantuntija energian ja materiaalien tehokkaassa käytössä Motiva yhtiönä 100 % valtion omistama valtionhallinnon sidosyksikkö

Lisätiedot

Allianssimalli. Kehto-foorumi 1.11.2012. 1.11.2012 Milko Tietäväinen

Allianssimalli. Kehto-foorumi 1.11.2012. 1.11.2012 Milko Tietäväinen Allianssimalli Kehto-foorumi 1.11.2012 Allianssimalli Allianssi on valtioliitto (Gummerus sssk 2001) Allianssi on valtioliitto ja myös aatteellinen, kaupallinen tai muu sellainen yhteenliittymä (wikipedia

Lisätiedot

IPT 2 -syventävä työpaja klo 9-13: Urakan laajuuden hallinta kehitys- ja toteutusvaiheessa

IPT 2 -syventävä työpaja klo 9-13: Urakan laajuuden hallinta kehitys- ja toteutusvaiheessa IPT 2 -syventävä työpaja 15.6.2017 klo 9-13: Urakan laajuuden hallinta kehitys- ja toteutusvaiheessa TYÖPAJAN TAVOITE: - Työpajan aiheena on urakan sisällön hallinta hankinta-, kehitys- ja toteutusvaiheessa.

Lisätiedot

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy

NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka. Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy NCC:lle oma arkkitehtuuripolitiikka Olli Niemi Liiketoiminnan kehitysjohtaja NCC Rakennus Oy Lasse Vahtera Arkkitehti, toimialajohtaja Optiplan Oy Miksi tarvitsemme arkkitehtuuripolitiikkaa? NCC:n tavoitteena

Lisätiedot

Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset

Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset IPT-hanke: Kehitysvaihe-työpaja 26-27.5.2015 Allianssimallin kehittämistarpeet Ryhmätöiden tulokset Kehittämiskohteet Ryhmät & aiheet 1. Tarjoajien valinta 2. Tarjousneuvottelut ja tarjoaminen 3. Tarjousten

Lisätiedot

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus

Työpaikkaohjaajan tehtävät. momutoko. monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaajan tehtävät momutoko monimuotoinen työpaikkaohjaajien koulutus Työpaikkaohjaaja voi monin tavoin auttaa opiskelijan oppimista työssäoppimisjaksoilla. Ohjaaja voi ottaa huomioon oppimisen

Lisätiedot

MITEN ALLIANSSIURAKKA HYÖDYTTÄÄ TILAAJAA JA URAKOITSIJAA?

MITEN ALLIANSSIURAKKA HYÖDYTTÄÄ TILAAJAA JA URAKOITSIJAA? MITEN ALLIANSSIURAKKA HYÖDYTTÄÄ TILAAJAA JA URAKOITSIJAA? Sakari Pesonen Fira Oy 4.2.2015 FIRA OY Liikevaihto 2014 n.100m n.170 työntekijää, ei omia työmiehiä Etelä-Suomi, Lahti, Tampere http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1414298312484

Lisätiedot

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä

OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä OPS2016 ja Move! Fyysisen toimintakyvyn seurantajärjestelmä Sami Kalaja Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus Kuntotestauspäivät 2015 Kisakallio OPS2016 Käyttöönotto lukuvuoden 2016 alusta Keskiössä

Lisätiedot

Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka Matti Aitomaa. Viikko 39/2012

Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka Matti Aitomaa. Viikko 39/2012 Tampereen Rantatunneli Allianssiurakka 7.4.2017 Matti Aitomaa Viikko 39/2012 1 Miksi rakennetaan Rantatunnelin toteuttamisella saadaan lisää maata rakentamiseen turvallisempaa ja sujuvampaa liikennettä

Lisätiedot

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia

Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Rakennusaikainen kosteuden hallinta eli rakentamisen kuivaketju rakennusvalvonnan näkökulmia Hannu Mönkkönen tarkastusinsinööri TAVOITTEENA TURVALLINEN JA TERVEELLINEN RAKENNUS Rakennuksen kosteuslähteet

Lisätiedot

LEAN ja Rakennusala? Otto Alhava, kehitysjohtaja, Fira Oy

LEAN ja Rakennusala? Otto Alhava, kehitysjohtaja, Fira Oy LEAN ja Rakennusala? Otto Alhava, kehitysjohtaja, Fira Oy MISTÄ PITÄISI ALOITTAA? Näkymämme 2013 tavoitteena integroiva toimintatapa Yhteinen organisaatio: Toimintakulttuuri Lean-ajattelu Johtaminen Yhteisymmärrys

Lisätiedot

RTS-YMPÄRISTÖLUOKITUS JULKISISSA HANKINNOISSA

RTS-YMPÄRISTÖLUOKITUS JULKISISSA HANKINNOISSA RTS-YMPÄRISTÖLUOKITUS JULKISISSA HANKINNOISSA Johanna Oikarinen 27.11.2017 Fiksun julkisen rakentamisen kuntakiertue, Vantaa SISÄLTÖ Senaatti lyhyesti RT-ympäristötyökalu Käyttö Senaatissa 1 SENAATTI LYHYESTI

Lisätiedot

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos

Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Ihmisten johtaminen, itsensä johtaminen ja organisaatiokulttuurin muutos Johtamisen suurimpia haasteita Jatkuva uudistuminen ja nopea muutos Lisääntyvä monimutkaisuus Innovatiivisuuden ja luovuuden vaatimukset

Lisätiedot

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä

HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä HÄRKÄÄ SARVISTA, YHDESSÄ Hyviä kokemuksia yhteistyöstä ja sisäisestä viestinnästä Rakennuttajapäällikkö Timo Juolevi / Senaatti-kiinteistöt Tarkastaja Seppo Karhu / Kaakkois-Suomen poliisilaitos 12.9.2017

Lisätiedot

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA

TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA TERVEISET OPETUSHALLITUKSESTA Oppimisen ja osaamisen iloa Uudet opetussuunnitelmalinjaukset todeksi Irmeli Halinen Opetusneuvos Opetussuunnitelmatyön päällikkö OPPIMINEN OPETUS JA OPISKELU PAIKALLISET

Lisätiedot

KOKEMUKSET ALLIANSSIPROSESSIN LÄPIVIENNISTÄ. Vt 6 Taavetti-Lappeenranta. Harri Sivonen Pöyry Finland Oy, Harri Liikanen Liikennevirasto

KOKEMUKSET ALLIANSSIPROSESSIN LÄPIVIENNISTÄ. Vt 6 Taavetti-Lappeenranta. Harri Sivonen Pöyry Finland Oy, Harri Liikanen Liikennevirasto IPT-hanke työpaja 26.5.2015 KOKEMUKSET ALLIANSSIPROSESSIN LÄPIVIENNISTÄ Vt 6 Taavetti-Lappeenranta Harri Sivonen Pöyry Finland Oy, Harri Liikanen Liikennevirasto VT 6 TAAVETISTA LAPPEENRANTAAN 28 km valtatietä

Lisätiedot

Projektityön ABC? Petri Kylmänen, 2006. Päihdetyön asiantuntijatoiminnan valmennus, Huuko 2004-2006, A-klinikkasäätiö

Projektityön ABC? Petri Kylmänen, 2006. Päihdetyön asiantuntijatoiminnan valmennus, Huuko 2004-2006, A-klinikkasäätiö Projektityön ABC? Petri Kylmänen, Päihdetyön asiantuntijatoiminnan valmennus, Huuko 2004-, A-klinikkasäätiö Lähteitä (mm.): Paavo Viirkorpi: Onnistunut projekti RAY projektihallinnan opas, Stakes Ehkäisevän

Lisätiedot

Allianssimallin perusteet

Allianssimallin perusteet Allianssimallin perusteet WWW.AINS.FI Suomesta on tullut Euroopan johtava allianssimaa U.S. IPD Suomi > 40 Saksa 0 Australia > 500 U.S. Käyttää integroituja malleilla IPD, IFOA Suomi Yhdistänyt leanin

Lisätiedot

INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET. IPT-strategiapäivä , Lauri Merikallio, Vison Alliance Partners Oy

INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET. IPT-strategiapäivä , Lauri Merikallio, Vison Alliance Partners Oy INTEGROIDUT PROJEKTITOTEUTUKSET IPT-strategiapäivä 16.1.2014, Lauri Merikallio, Vison Alliance Partners Oy Arkipäivän pohdintaa epävarmuuksia ja riskejä sisältävien hankkeiden johtamisessa Kuka/ketkä hinnoittelevat

Lisätiedot

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa

Parkanon koulukampus. Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Parkanon koulukampus Pedagogisen suunnittelun johtaminen ja yhteistyö rakennussuunnittelun kanssa elinkaarimallissa Lähtökohdat ja tavoite vuonna 2015 Kaksi alakoulua, yläkoulu ja lukio, 600+100 oppilasta

Lisätiedot

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa

Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa Näkökulmia oppilashuollon moniammatillisuuteen Monenlaista moniammatillisuutta oppilashuollossa 30.11.2011 Kristiina Laitinen Opetusneuvos Opetushallitus Moniammatillisuus oppilashuollossa Lakisääteistä

Lisätiedot

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen

Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen. POM2SSU Kainulainen Monilukutaitoa kehittävän ilmiöopetuksen laatiminen POM2SSU Kainulainen Tehtävänä on perehtyä johonkin ilmiöön ja sen opetukseen (sisältöihin ja tavoitteisiin) sekä ko. ilmiön käsittelyyn tarvittavaan

Lisätiedot

Käytettävyys verkko-opetuksessa Jussi Mantere

Käytettävyys verkko-opetuksessa Jussi Mantere Käytettävyys verkko-opetuksessa 21.8.2002 Jussi Mantere Mitä käytettävyys on? Learnability (opittavuus) Efficiency (tehokkuus) Memorability (muistettavuus) Errors prevented (virheiden tekeminen estetty)

Lisätiedot

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma

RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma RAKENTAMISEN LAATU Rakennusvalvonnan näkökulma Tarkastusinsinööri Timo Laitinen 24.5.2012 Rakennusvalvonnan tehtävät Rakennusvalvonnan tehtävänä on valvoa ja ohjata rakentamista sekä huolehtia kaupunkikuvasta.

Lisätiedot

Tampereen raitiotie, projektiallianssi. Toteutusvaiheen allianssisopimuksen liite 1. TL Osa 1. Dnro 6365/2016. Luonnos

Tampereen raitiotie, projektiallianssi. Toteutusvaiheen allianssisopimuksen liite 1. TL Osa 1. Dnro 6365/2016. Luonnos Tampereen raitiotie, projektiallianssi Toteutusvaiheen allianssisopimuksen liite 1 TL Osa 1 Dnro 6365/2016 Luonnos 16.9.2016 Tampereen raitiotie, projektiallianssi 2 (6) Sisällysluettelo LIITTEEN TAUSTA

Lisätiedot

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild

Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa. Johan Mild Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Johan Mild 25.01.2012 Asialista Ylläpitopalvelut kiinteistöjen elinkaaressa Case NKS (Nya Karolinska Solna) Katsaus taakse ja eteen visio on kaiken kehityksen

Lisätiedot

Hiljaisen tietämyksen johtaminen

Hiljaisen tietämyksen johtaminen Hiljaisen tietämyksen johtaminen Uudista ja uudistu 2009 Hiljainen tietämys on osa osaamista Hiljainen ja näkyvä tieto Hiljainen tieto Tiedämme enemmän kuin kykenemme ilmaisemaan *) kokemusperäistä, alitajuista

Lisätiedot

Innovatiivisuuden edistäminen hankintamallilla RATU allianssi

Innovatiivisuuden edistäminen hankintamallilla RATU allianssi Innovatiivisuuden edistäminen hankintamallilla 10.12.2013 RATU allianssi 1 KAS VAIHEEN TULOKSET / HANKESUUNNITELMA Kehitysvaiheen tehtävät valmiit Linkki hankesuunnitelmaan Toteuttamisen suunnittelu Organisaatio

Lisätiedot

Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke

Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke Näin me sen teimme, Reumasäätiön sairaalan järjestelmäuudistus TOIMI-hanke Hankkeen hallinta hankejohtaja, johdon konsultti Jyrki Etelämäki Pivotal Consulting Oy Terveydenhuollon atk-päivät 19.-20.5.2008

Lisätiedot

LUONNOS. Palveluntuottaja 1 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 2 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 3 XXXXXXXXXXXXXXXXX

LUONNOS. Palveluntuottaja 1 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 2 XXXXXXXXXXXXXXXXX. Palveluntuottaja 3 XXXXXXXXXXXXXXXXX joulukuu 2017 1 (6) ALLIANSSIN KAUPALLISET EHDOT Lomaketta käytetään tilaajan ja palveluntuottajien välisten maksujen, bonusten ja sanktioiden määrittämiseen. RAKENNUSHANKE SOPIMUSOSAPUOLET 1 YLEISKUVAUS

Lisätiedot

Viestintä, projektin onnistumisen kriittinen tekijä 19.8.2015. Päivi Kähönen-Anttila, Pasaati Oy

Viestintä, projektin onnistumisen kriittinen tekijä 19.8.2015. Päivi Kähönen-Anttila, Pasaati Oy Viestintä, projektin onnistumisen kriittinen tekijä 19.8.2015 Päivi Kähönen-Anttila, Pasaati Oy Päivi Kähönen-Anttila Vanhempi projektipäällikkö Toiminnan kehittämisen asiantuntija paivi.kahonen@pasaati.com

Lisätiedot

Kaupallinen malli -ryhmä

Kaupallinen malli -ryhmä Kaupallinen malli -ryhmä Kaupallisen mallin merkitys Kompensaatiomalli Tarjouksen hintakomponentti Kannustinjärjestelmä Tavoitekustannuksen ylitys/alitus Tavoitekustannuksen muuttaminen Avaintulosalueet

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO

RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 45 Leikkaus tai työstö Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 9/2009 1(9) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen

Lisätiedot

Case: Lasten ja naisten sairaala

Case: Lasten ja naisten sairaala -Tehdään yhdessä - Tulevaisuuden sairaala 2030 -uudistamisohjelman hankintastrategia ja -mallit Case: Lasten ja naisten sairaala Laatua, tehokkuutta ja uutta liiketoimintaa innovatiivisilla hankinnoilla

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Ylivieska 2015, viikot 6-7

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Ylivieska 2015, viikot 6-7 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Ylivieska 2015, viikot 6-7 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu ennakkotunnista,

Lisätiedot

RAKENNUSURAKAN TOTEUTUS INTEGROIDULLA FIRA OY TOTEUTUSMALLILLA Sakari Pesonen

RAKENNUSURAKAN TOTEUTUS INTEGROIDULLA FIRA OY TOTEUTUSMALLILLA Sakari Pesonen RAKENNUSURAKAN TOTEUTUS INTEGROIDULLA TOTEUTUSMALLILLA FIRA OY 26.3.2014 Sakari Pesonen SUTTER HEALTH - PAMF SAN CARLOS INTEGRATED FORM OF AGREEMENT (IFOA) ALLIANSSISOPIMUS MIKSI UUSIA TOTEUTUSMALLEJA

Lisätiedot

allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen

allianssiurakka Mitä allianssilla tavoitellaan? Maanrakennuspäivä Anna Keskinen Mitä allianssilla tavoitellaan? Pakilan allianssiurakka Maanrakennuspäivä 18.9.2014 Parempaa yhteistyötä tilaajan ja urakoitsijan välillä Anna Keskinen Joustavuutta ylläpitotöihin Asukasyhteistyön parantaminen

Lisätiedot

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill

voimavaroja. Kehittämishankkeen koordinaattori tarvitsee aikaa hankkeen suunnitteluun ja kehittämistyön toteuttamiseen. Kehittämistyöhön osallistuvill Niemi, Petri. 2006. Kehittämishankkeen toteuttaminen peruskoulussa toimintatutkimuksellisen kehittämishankkeen kuvaus ja arviointi. Turun yliopiston kasvatustieteellisen tiedekunnan lisensiaatintutkimus.

Lisätiedot

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten?

Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Hyvät t käytännöt t julkisiksi miksi ja miten? Olemme kaikki kuulleet sanottavan, että virheistä opitaan ja kantapää on hyvä opettaja. Tekevälle tapahtuu virheitä ja niiden salliminen on välttämätöntä,

Lisätiedot

Hiukkavaaran monitoimitalon hankinta- ja toteutusmuoto , rakennuttajapäällikkö Mika Huhtala

Hiukkavaaran monitoimitalon hankinta- ja toteutusmuoto , rakennuttajapäällikkö Mika Huhtala Hiukkavaaran monitoimitalon hankinta- ja toteutusmuoto 18.1.2017, rakennuttajapäällikkö Mika Huhtala Hankevalmistelu/ päätöshistoria Tarveselvitys 20.12.2011 Hankesuunnitelma 30.9.2012 Hankesuunnitelman

Lisätiedot

LUONNOS. Sopimuksen osapuolet ja niiden edustajat. Tilaaja on hankkeessa rakennushankkeeseen ryhtyvä osapuoli.

LUONNOS. Sopimuksen osapuolet ja niiden edustajat. Tilaaja on hankkeessa rakennushankkeeseen ryhtyvä osapuoli. RT 80355 joulukuu 2017 1 (6) KEHITYSVAIHEEN ALLIANSSISOPIMUS (KAS) Ingressi... SOPIMUKSEN KOHDE Hanke nro Rakennuskohde SOPIMUSOSAPUOLET Tilaaja Tilaajan edustaja Palveluntuottajat Palveluntuottaja 1 Edustaja

Lisätiedot

Kainuun Uuden Sairaalan toteutus Allianssina. Eero Moilanen

Kainuun Uuden Sairaalan toteutus Allianssina. Eero Moilanen Kainuun Uuden Sairaalan toteutus Allianssina Eero Moilanen 28.3.2014 Integroidun projektintoimituksen elementit Aikainen integroituminen Yhteinen organisaatio Yhteiset tavoitteet Yhteinen sopimus ja kaupallinen

Lisätiedot

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET

UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET UUDESSA ASIAKKUUDESSA ALOITTAMINEN MARKKINOINNIN ALKEET Tomi Grönfors THE GROENFORS METHOD 27/04/15 Brandfors Markkinointiosasto palveluna CHECK-LIST Hyvissä ajoin ennen aloittamista Ennen tapaamista Ensimmäisen

Lisätiedot

Yhteistyöllä laatua rakentamiseen

Yhteistyöllä laatua rakentamiseen Yhteistyöllä laatua rakentamiseen Tarmo Pipatti, Rakennusteollisuus RT ry Kiinteistö- ja rakennusalasta vetovoimaa Keski- Suomeen 13.1.2016, Jyväskylä Mistä rakentamisen laatu on tehty? Rakentamisen laatu

Lisätiedot

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna

Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Millaista Suomea luomme: Uudis- ja korjausrakentaminen tänään ja huomenna Kiinteistö- ja rakentamistalkoot 2010 Minkälaista Suomea haluamme luoda? Juha Hetemäki 1 Rakennustuotannon arvo vuonna 2008 Talonrakentaminen

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Tampere 2015, viikko 16

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Tampere 2015, viikko 16 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Tampere 2015, viikko 16 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja oppilaan pohdintaa. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu

Lisätiedot

Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet projektiallianssina TARJOUSKILPAILUN PERIAATTEET

Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet projektiallianssina TARJOUSKILPAILUN PERIAATTEET Hämeenkylän ja Rajatorpan kouluhankkeet projektiallianssina TARJOUSKILPAILUN PERIAATTEET 27.10.2017 1 Allianssin määritelmä Projektiallianssi on hankkeen keskeisten toimijoiden yhteiseen sopimukseen perustuva

Lisätiedot

Kehittämisen tiekartta. Ryhmätyöt 16.1.2014 iltapäivä

Kehittämisen tiekartta. Ryhmätyöt 16.1.2014 iltapäivä Kehittämisen tiekartta Ryhmätyöt 16.1.2014 iltapäivä Prosessikommentit Ohjausryhmä Prosessi IPT-kehittäminen Prosessiin lisäys: Tarkistuspiste > Analysointi > Palaute (hyöty, haitta) > Korjaustoimenpide

Lisätiedot

Liikenneviraston hankesysteemin suunnittelu

Liikenneviraston hankesysteemin suunnittelu Liikenneviraston hankesysteemin suunnittelu RAIN -hanke teematyöpaja 3 23.5.2016 Innovaation leviämistä edistävä hankinta Innovatiiviset hankinnat väyläverkon kehittämisessä (soveltaen Tekes:n ja Hanselin

Lisätiedot

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika:

Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: Lausunto opinnäytetyöstä (AMK-tutkinto) Tekijä/tekijät: Työn nimi: Paikka ja aika: 1. Tehtävän asettelu Työelämälähtöisyys ja työelämän tarpeisiin vastaaminen Ammatillinen osaaminen ja sen kehittymisen

Lisätiedot

nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet

nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet nzeb Hankeosaaminen - Tausta ja tavoitteet Taustaa Tällä hetkellä pientalot suunnitellaan ja rakennetaan hyvin hajanaisesti organisoituna ja eri järjestelmäratkaisut suunnitellaan ja toteutetaan toisistaan

Lisätiedot

Lahden monitoimitalot

Lahden monitoimitalot Lahden monitoimitalot Lahden kaupungin tavoitteet hankintaklinikalle Hankintaklinikan tulosseminaari 20.8.2013 Rakennuttajapäällikkö Leena Pirttilä, Lahden Tilakeskus Lähtökohta Lähtökohta - Kaksi 1970-luvun

Lisätiedot

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen

28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus. Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen 28.4.2015 Pia Hägglund, Pohjanmaan tulkkikeskus Monikulttuurisuus ja perehdyttäminen Monikulttuurinen työpaikka? Mitä se merkitsee? Onko työyhteisömme valmis siihen? Olenko minä esimiehenä valmis siihen?

Lisätiedot

SimLab prosessisimulointi

SimLab prosessisimulointi SimLab prosessisimulointi Visualisointi Visualisointi kokonaiskuva kokonaiskuva prosessista prosessista yli yli rajapintojen rajapintojen Perustana Perustana prosessin prosessin mallinnus mallinnus ja

Lisätiedot

IPT 2. Syventävä työpaja ( ): Ryhmätöiden tulokset

IPT 2. Syventävä työpaja ( ): Ryhmätöiden tulokset IPT 2 Syventävä työpaja (5.4.2017): Ryhmätöiden tulokset Aamupäivän ryhmätyöt Ryhmätyö 1. Mitkä ovat mielestänne tärkeimmät yhteistoimintamekanismit (must)? Ryhmätyö 2: a) Miten tilaajat voivat edesauttaa

Lisätiedot

Target Value Design Rantatunneli - hankkeessa LCI - päivä 4.12.2014 Niemi Center. Pekka Petäjäniemi Johtaja, Projektien toteutus Liikennevirasto

Target Value Design Rantatunneli - hankkeessa LCI - päivä 4.12.2014 Niemi Center. Pekka Petäjäniemi Johtaja, Projektien toteutus Liikennevirasto Target Value Design Rantatunneli - hankkeessa LCI - päivä 4.12.2014 Niemi Center Pekka Petäjäniemi Johtaja, Projektien toteutus Liikennevirasto VT12 RANTATUNNELI Urakka-alue 4.2km Tunneli 2+2, 2,3km Väylät

Lisätiedot

Tilaisuuden järjestelyt: % % 3 1 3,4 % ,3 % ,3 % Total 129 Average 4,45

Tilaisuuden järjestelyt: % % 3 1 3,4 % ,3 % ,3 % Total 129 Average 4,45 Question Options Answer count Percentage YLEISTÄ: Paikka (1 tähti = peestä, 5 tähteä = 1 0 0 % 2 1 3,4 % 4 17 58,6 % 5 9 31 % Total 121 Average 4,17 Tilaisuuden järjestelyt: 1 0 0 % 3 1 3,4 % 4 14 48,3

Lisätiedot

ALLIANSSIN KÄYNNISTÄMINEN JA TAVOITTEET

ALLIANSSIN KÄYNNISTÄMINEN JA TAVOITTEET 18.11.2015 Sivu 1/6 : Hanke: Yli-Maarian koulu, perustettavan kiinteistöosakeyhtiön lukuun ALLIANSSIN KÄYNNISTÄMINEN JA TAVOITTEET 1. OSAPUOLET Yli-Maarian koulun toimijat Sivistystoimiala Koulu, perusopetuksen

Lisätiedot

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen!

Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Yhteisöllisen toimintatavan jalkauttaminen! Käyttöönoton vaiheet Yrityksen liiketoimintatavoitteet Yhteisöllisen toimintatavan käyttöalueet Työkalut Hyödyt yritykselle Hyödyt ryhmälle Hyödyt itselle Miten

Lisätiedot

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.

A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti. Projektisuunnitelma. Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0. A13-03 Kaksisuuntainen akkujen tasauskortti Projektisuunnitelma Automaatio- ja systeemitekniikan projektityöt AS-0.3200 Syksy 2013 Arto Mikola Aku Kyyhkynen 25.9.2013 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...

Lisätiedot

Kerrostalojen korjaaminen klinikan tavoitteet ja toteutus

Kerrostalojen korjaaminen klinikan tavoitteet ja toteutus Kerrostalojen korjaaminen klinikan tavoitteet ja toteutus Turun läntisten alueiden kehittäminen 27.05.2014 Ilpo Peltonen, RAKLI ry Asuinalueiden ja kerrostalojen uudistaminen ja korjaaminen Ikääntyvien

Lisätiedot

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin

Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Mallinnusinnovaatioiden edistäminen infra-alalla hankinnan keinoin Pirkanmaan maanrakennuspäivä 2016 12.1.2016 Markku Niemi Taustaa Liikenneviraston hallinnoiman väyläomaisuuden

Lisätiedot

Ritaharjun monitoimitalo

Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo Ritaharjun monitoimitalo n. 7500 asukkaan alue Oulun pohjoisosassa 700 1 9 lk oppilasta, erityisoppilaat, maahanmuuttajat PK 5 päivähoitoryhmää, joista 4 kokopäivä ja 1 avoin ryhmä.

Lisätiedot

buildingsmart Finland

buildingsmart Finland buildingsmart Finland Tero Järvinen buildingsmart Finland Talotekniikkatoimialaryhmä Finnbuild 2014 03.10.2014 TALOTEKNIIKKATOIMIALARYHMÄN KYSELY Kyselyn tarkoitus Kartoittaa talotekniikan tietomallikäytäntöjä

Lisätiedot

Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman tekeminen ja henkilökunnan työnjako oppilaan ohjaamisessa varmistavat harjoittelujakson onnistumista!

Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman tekeminen ja henkilökunnan työnjako oppilaan ohjaamisessa varmistavat harjoittelujakson onnistumista! henkilökohtainen opiskelusuunnitelma 1. harjoittelujaksolle apteekki Henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman tekeminen ja henkilökunnan työnjako oppilaan ohjaamisessa varmistavat harjoittelujakson onnistumista!

Lisätiedot

Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti

Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Sisäilmaparannuksen rakennuttaminen, CASE päiväkoti Teemu Alavenetmäki RI (AMK) Tampereen Tilakeskus Liikelaitos rakennuttajainsinööri Sisältö Suunnittelu Kilpailutus ja urakoitsijoiden valinta Rakentaminen

Lisätiedot

Kilpailuttamisprosessin keskeiset asiat

Kilpailuttamisprosessin keskeiset asiat Kilpailuttamisprosessin keskeiset asiat Hankkeen esittely Vertailuperusteet Neuvotteluprosessi Työpajojen sisältö Kaupallisen mallin periaatteet 29.6.2017 1 Pohjanmaan SOTE-talon uudishanke, toteuttajien

Lisätiedot

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI

YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI YLIOPISTOKOLLEGION TOIMINTA JA ROOLI Professori Kari Lukka Yliopistokollegion puheenjohtaja Turun yliopisto 28.1.2016 2 Yliopistolaki 22 : SÄÄDÖKSET YLIOPISTOKOLLEGIOSTA (I) Julkisoikeudellisessa yliopistossa

Lisätiedot

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa

Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa Tietomallin hyödyntäminen asiakkaan investoinnin suunnittelussa buildingsmart Finland ja Rakennustieto Tuotetiedon hallinta rakennusprojektin vaatimusten hallinnasta suunnitteluun 13.11.2014 Lauri Kaunisvirta

Lisätiedot

Syvälahden koulu- ja päiväkotihankkeen kehitysvaiheen tulos ja siirtyminen toteutusvaiheeseen

Syvälahden koulu- ja päiväkotihankkeen kehitysvaiheen tulos ja siirtyminen toteutusvaiheeseen Turun kaupunki Kokouspvm Asia 1 9177-2013 (065, 653, 011) Syvälahden koulu- ja päiväkotihankkeen kehitysvaiheen tulos ja siirtyminen toteutusvaiheeseen sekä rahoitus Tiivistelmä: - Kh 28 Apulaiskaupunginjohtaja

Lisätiedot

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Seinäjoki 2015, viikot 11-13

Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura. Seinäjoki 2015, viikot 11-13 Arvo- ja terveyskasvatusohjelma Camera obscura Seinäjoki 2015, viikot 11-13 Camera obscura on Kokemuksellista oppimista. Vuorovaikutusta ja omaa ajattelua. Camera obscura on kokonaisuus, joka muodostuu

Lisätiedot

IPT2 työpaja CASE esitys Ossi Inkilä

IPT2 työpaja CASE esitys Ossi Inkilä IPT2 työpaja 13.12.2017 CASE esitys Ossi Inkilä Hankkeen esittely Helsinki-Vantaan lentoaseman kehitysohjelmassa määritetty tarve Lisää tilaa airside alueelle -> uusi terminaali Lähtevien ja Saapuvien

Lisätiedot

RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO

RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 1 Tutkintosuorituksen arviointiaineisto RAKENNUSTUOTEALAN AMMATTITUTKINTO 41 Muottien käsittely Suorittaja: Järjestäjä: Rakennustuotealan tutkintotoimikunta 12/2009 1(10) 2 Ohjeet tutkinnon osan suorittamiseen

Lisätiedot