Koneellisen metsänistutuksen opas
|
|
- Timo-Pekka Aaltonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Koneellisen metsänistutuksen opas Tiina Laine, Mikko Syri ja Kyösti Sipilä Opas on tuotettu osana Suomen metsäkeskuksen ja Metsäntutkimuslaitoksen yhteistyönä toteuttamassa kehityshankkeessa: Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto, jota Hämeen Ely keskus rahoittaa valtakunnallisena hankkeena
2 Alkusanat Opas tarkoitettu kaikkien metsäalan toimijoiden käyttöön Jaettu prosessien mukaan kolmeen osaan: Taimihuolto Toiminnan suunnittelu Operatiivinen toiminta Lisäksi alussa käydään läpi koneellisen istutuksen toimintamalli ja perusteet
3 Johdanto Työvoiman ja metsänomistajien omatoimisuuden vähenemisen myötä tulevaisuudessa odotettavissa kysyntää koneelliselle istutukselle Biologisesti on mahdollista istuttaa läpi kasvukauden Koneellinen istutus vähentää kausiluonteista työvoiman tarvetta metsänuudistamistöissä Kantojen ja hakkuutähteen korjuu helpottavat työtä ja parantavat laatua Uudistamistoimenpiteet tulevat kerralla tehdyksi lyhentäen metsikön kokonaiskiertoaikaa
4 Koneellisen istutuksen toimintamalli ja perusteet
5 Koneellisen istutuksen toimintamalli Taimitarha Palveluntarjoaja Koneyritys Asiakas, Metsänomistaja Taimihuolto Toiminnan suunnittelu Operatiivinen toiminta Laadukas kasvatuskelpoinen taimikko Koneellinen uudistamisen ketju
6 TAIMITUOTTAJA Vastaa koneelliseen istutukseen soveltuvan laadukkaan taimimateriaalin tuotannosta ja saatavuudesta koko istutuskaudelle Toimittaa tilatut taimet koneyrityksen tai palvelun tarjoajan välivarastoon toimitussopimuksen mukaisesti Kuva: Erkki Oksanen/METLA
7 PALVELUNTARJOAJA Vastaa koneellisen istutuksen työkokonaisuudesta asiakkaalle Vastaa kohdevalinnasta ja reunaehtojen määrittämisestä Määrittää istutuskauden taimimäärän ja tilaa taimet taimitarhalta sekä organisoi taimitoimituksen sovittuun välivarastoon Vastaa laadunhallinnasta yhdessä koneyrityksen kanssa Kuva: Erkki Oksanen/METLA
8 KONEYRITYS Vastaa koneellisen istutuksen toteutuksesta ja taimihuollosta työkohteella Vastaa kuljettajien ammattitaidosta, koulutuksesta ja asianmukaisista työohjeista Vastaa taimihuollosta välivarastolla Vastaa hyvästä työjäljestä ja suorittaa omavalvontaa Vastaa konetyöhön liittyvistä ympäristöasioista Kuva: Erkki Oksanen/METLA
9 Kannattavuus ja kilpailukyky koneyrityksen näkökulmasta Vuotuinen työmäärä Istutuskauden aikana tuntia työtä Istutuskauden ulkopuolella kaivinkoneella muuta työtä tuntia Käyttöaste Istutus läpi kasvukauden kahdessa vuorossa Tuottavuus Osaava kuljettaja Siirtokustannukset Uudistusalan pinta ala ja etäisyys toisistaan
10 Koneellisen istutuksen edellytykset Peruskone Keskiraskas, metsäalustainen Istutuslaite Taimiteline Taimien kuljettamiseen istutuskoneen mukana Lavetti Kuljettaja Osaava, ammattitaitoinen Bracke Yrittäjän ylläpitämä välivarasto taimille M Planter Risutec
11 Työn laatu koneellisessa istutuksessa Koneistutuksen laatu on parempi kuin erillisen laikkumätästyksen ja metsuri istutuksen. Istutus tuoreeseen muokkausjälkeen Istutus riittävän syvälle Taimi joka mättäässä ja joka taimi mättäässä! Etuna tasalaatuisuus Hyvällä ja tehokkaalla uudistamisella pyritään saavuttamaan kustannussäästöjä myöhemmissä vaiheissa, koska taimia menehtyy vähemmän ruohon, vesakon ja myyrä ja tukkimiehentäituhojen seurauksena
12 Taimet istutetaan syvään siten, että juuripaakun yläreunan päälle jää vähintään 5 cm maata Taimi istutetaan mättään keskelle siten, että taimen ympärille jää cm yhtenäinen kivennäismaapinta Maalajin vaikutus mättään kokoon Keskikarkea/Karkea Hieno/Turve Korkeus (cm) Pituus (cm) Leveys (cm)
13 Keskeisimmät koneellisen istutuksen laatuun vaikuttavat tekijät Istutusajankohtaan sopiva taimimateriaali Maanmuokkauksen laatu Istutussyvyys Istutustiheys
14 Taimihuolto
15 Koneellisen istutuksen taimimateriaali ja istutusajankohdat Istutuskausi toukokuusta syyskuun loppuun (kuusi) Kevätistutus (toukokuun alusta kesäkuun loppuun) Ulkona tai pakkasvarastossa varastoituja lepotilaisia taimia Kesäistutus (kesäkuun alusta heinäkuun loppuun) Riittävän kookkaita, kasvussa olevia 1½ vuotiaita taimia Ei suositella männylle Syysistutus (heinäkuun lopusta syyskuun loppuun) Lyhytpäiväkäsiteltyjä taimia, jotka kestävät syyshalloja ja kuivuutta
16 Taimimateriaalivaihtoehdot eri istutusajankohtiin
17 Kuusen paakkutaimien istutusajankohtasuositus eri kasvupaikoille Istutusajankohtasuositus eri kasvupaikoille (vihreä) sekä routa (punainen), kuivuus (oranssi) ja rouste tuhojen (keltainen) esiintymistodennäköisyys eri istutusajankohtina. Mitä voimakkaampi väri, sitä sopivampi istutusajankohta tai sitä suurempi tuho riski.
18 Taimien varastointi Havupuun taimien enimmäisläpimenoaika vuorokausina taimitarhalta istutukseen. Aika riippuu kasvukauden ajankohdasta, varastointiajan lämpötiloista ja pakkaustavasta. Siniset vuorokausinumerot ovat lepotilaisille ja vihreät kasvaville taimille. Taimen tila / pakkaus Pakkasvarastoitu/ Suljettu pakkaus Ulkona varastoitu/ suljettu pakkaus Ulkona varastoitu/ avoin pakkaus Toukokuu Kesäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lähde: Luoranen ym. 2012
19 Välivarastolla taimien hoitaminen on helpompaa kastelu hallasuojaus Istutuskohteelle yleensä taimia yhden työpäivän tarpeisiin Välivarasto tasainen ja varjoisa paikka Taimien varastointiaika umpipakkauksissa mahdollisimman lyhyt homevaaran ja taimien kunnon heikentymisen vuoksi TÄRKEINTÄ ON KASTELU! Metla/ Erkki Oksanen
20 Koneellisen istutuksen taimimateriaalin vaatimukset Taimimateriaalin tulee olla tasalaatuista ja kokoista, keskipituudeltaan vähintään 15 cm Taimimateriaali täyttää kaikki käsinistutukseenkin liittyvät alkuperä ja terveysvaatimukset Taimien tulee olla terveitä, eli niissä ei saa olla pakkas tai kuivuusvaurioita eikä tauteja tai hyönteistuhoja Taimien tulee olla tanakoita, suoria ja yksilatvaisia sekä neulasten vihreitä ja lujasti rangassa kiinni Taimet eivät saa olla katkenneita Juuriston on oltava ehjä, elinvoimainen ja tasapainoinen, se ei saa olla haitallisesti kiertynyt tai ahtautunut Juuristo sitoo turvepaakun, mutta ei ole kasvanut paakusta toiseen eikä paakusta ulos Taimimateriaalin tulee olla kehitysvaiheeltaan istutusajankohtaan sopivaa Taimien tulee olla uudistusalan maantieteelliseen sijaintiin nähden sopivaa alkuperää
21 Pakkasvarastoitujen taimien sulatus Taimet on varastoitu 2 4 C lämpötilassa > juuripaakut ja versot jäässä SULATUS Tasainen lämpötila C Pimeä tai hämärä tila (taimilaatikko, kellari) Tuuletuksen lisäämiseksi tehtävä ilma aukkoja taimilaatikoihin Pyrkimys nopeaan sulatukseen (2 3 vrk), mutta sulatukseen varattava riittävästi aikaa > taimia ei saa istuttaa jäisinä Jäiset taimet eivät tarvitse kastelua SÄILYTYS JA KASTELU Kun juuripaakut ovat sulaneet, taimipakkaukset avataan Juuripaakkujen kosteus tarkistetaan heti sulatuksen jälkeen ja kastellaan tarvittaessa Sulaneiden taimien kastelusta huolehdittava istutukseen saakka Taimia totutettava valoon pakkauksen avaamisen jälkeen 1 2 vrk ennen istuttamista ÄLÄ ISTUTA JÄISIÄ TAIMIA ÄLÄKÄ JÄISEEN MAAHAN!
22 Toiminnan suunnittelu
23 Kohdevalinta Kohdevalinta tärkeää! Seuraavat asiat on huomioitava: Kivisyys Pintaesteet Hakkuutähteet ja kannot Uudistettavan kohteen pinta ala Kasvupaikka Puulaji Kohteen vesitalous ja kaltevuus
24 + Kohteen vesitalous kunnossa Uudistettava puulaji kuusi Kannot ja hakkuutähteet korjattu Koneistutuskohteen ominaisuudet Kivisyys vähäinen tai normaali Kohteen pinta ala > 1,0 ha Kivennäismaa Kohde runsaskivinen Kohteella runsaasti pintaesteitä, esim. maapuita Turvemaa Maasto jyrkkärinteinen Kohde heinittynyt
25 Operatiivinen toiminta
26 Koneellisen istutuksen työvaiheet Eteneminen Suunnittele eteneminen uudistusalalla etukäteen, jotta istutuskoneelle tulee mahdollisimman vähän siirtoajoa Uudistusalalla edetään maastoa myötäillen kohti keskustaa jättäen istuttamaton kulkuväylä huoltopisteelle Etene peruuttamalla ja istuta puoliympyrän muotoiselle kaarelle tavoitetiheyttä vastaava taimimäärä Etene kaltevilla kohteilla rinteen suuntaisesti Puomin käyttö Vältä puomin käyttöä ääriasennoissa
27
28 Mättään teko Mättäät pyritään tekemään kohtiin, joissa ei ole häiritseviä pintaesteitä, kuten kiviä tai kantoja Poista hakkuutähteet muokkauskohdasta puomin työntävällä liikkeellä Paina muokkauslevy noin 10 cm syvyydelle humuskerroksen alla olevaan kivennäismaahan Vedä istutuslaitetta peruskonetta kohti, jolloin levyn ja maanpinnan välinen kulma loivenee ja maa nousee levyn päälle Aloita mättään muodostus nostamalla istutuslaitetta samalla kun vedät sitä peruskonetta kohti Tuo levyllä kivennäismaa humuskerroksen päälle. Mättään pinnan tulisi olla yhtenäistä kivennäismaata Tiivistä mätäs painamalla istutuslaitetta kevyesti alaspäin Istuta taimi keskelle mätästä siten ja tiivistä taimi kunnolla.
29 Istutus Istuta taimi keskelle mätästä siten, että juuripaakku ylettyy mättään sisällä olevaan kaksinkertaiseen humuskerrokseen Istutuskohtien välinen etäisyys vähintään yksi metri
30 Taimien käsittely Ota uudistusalalle vain työpäivän tarpeen verran taimia > taimihuolto on helpompi toteuttaa välivarastolla Muista taimien kastelu ÄLÄ ISTUTA KUIVUNEITA TAIMIA Taimipaakuista tulee valua vettä kevyesti puristettaessa Käytä taimitelineestä ensin taimet, joiden kuivumisriski on suurin (yleensä taimitelineen ylin hylly) Täytä taimikasetti huolellisesti syöttöhäiriöt vähenevät
31 Laadunhallinta Laadunhallintaan tehokas ja yksinkertainen keino on omavalvonta, eli istutuskoneen kuljettaja itse mittaa systemaattisesti työnsä laadun ja kirjaa tuloksen ylös Omavalvonnan avulla kuljettaja saa palautetta työnsä laadusta heti ja mahdolliset korjaavat toimenpiteet voidaan tehdä välittömästi Koealat mitataan taimikasetin täytön yhteydessä palveluntarjoajan ohjeiden mukaisesti Jokaiselta koealalta mitataan istutustiheys ja maanmuokkauksen sekä istutuksen laatu
32
33 Ympäristönhoito, vesiensuojelu ja työturvallisuus Metsälaki (1093/1996) määrittää metsänhoidon vähimmäistason ja ohjaa puuntuotantoa velvoittamalla metsänomistajan uudistamaan hakatun metsän ja varmistamaan syntyneen taimikon elinkelpoisuuden Metsälain vähimmäistasoa parempaa metsien hoitoa ja käyttöä tavoitellaan metsätalouden kehittämiskeskus Tapion hyvän metsänhoidon suosituksilla sekä metsien sertifioinnilla
34 Ympäristönhoito ja vesiensuojelu
35 Työturvallisuus Työntekijällä tulee olla saatavilla koneiden käyttö, huolto ja hoito ohjeet Taimia käsiteltäessä käytettävä nitriilikumikäsineitä Koneyrityksen vastuulla on huolehtia, että työntekijät ovat ammattitaitoisia työvälineet ovat asianmukaiset Työvuorot on mitoitettu jaksamisen mukaan Peruskone ja istutuslaite ovat hyvässä kunnossa Huolellisella työn suunnittelulla ja toteutuksella parannetaan työturvallisuutta
36 Kirjallisuutta
37 Hallongren, H., Laine, T. & Juntunen, M L Metsänhoitotöiden koneellistamisesta ratkaisu metsuripulaan? Metsätieteen aikakauskirja 2/2012 (Tieteen tori): Luoranen, J., Saksa, T. & Uotila, K Metsäuudistaminen. Metsäkustannus. 150 s. Luoranen, J Taimimateriaalin kasvatus koneistutukseen. Taimitietopalvelu Ohjeita. Saatavissa: /metinfo/taimitieto/taimi ohjeetkoneellinen istutus.htm Luoranen, J., Rikala, R. & Smolander, H Machine planting of Norway spruce by Bracke and Ecoplanter: an evaluation of soil preparation, planting method and seedling performance. Silva Fennica 45(3): Luoranen, J., Saksa, T., Finér, L. & Tamminen, P Metsämaan muokkausopas. Gummerus Kirjapaino Oy, Jyväskylä. 75 s. Rantala, J., Harstela, P., Saarinen, V M. & Tervo, L A techno economic evaluation of Bracke and M Planter tree planting devices. Silva Fennica 43(4): Rantala, J. & Laine, T Productivity of the M Planter tree planting device in practice. Silva Fennica 44(5): Rantala, J. & Saarinen, V M Istutuskoneinvestointi alueyrittäjän näkökulmasta. Metsätieteen aikakauskirja 3/2006: Rikala, R Metsätaimiopas taimien valinta ja käsittely tarhalta uudistusalalle. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja s. Strandström, M., Hämäläinen, J. & Pajuoja, H Metsänhoidon koneellistaminen Visio ja T&K ohjelma. Metsätehon raportti 206. Strandström, M., Saarinen, V M., Hallongren, H., Hämäläinen, J., Poikela, A. & Rantala, J Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky. Metsätehon raportti 218.
38 Koneellisen metsänistutuksen opas Koneellisen istutuksen työohje
Toiminnan suunnittelu: KOHDEVALINTA
Toiminnan suunnittelu: KOHDEVALINTA Tiina Laine Tutkija Metsäntutkimuslaitos tiina.laine@metla.fi Kohdevalinnalla on merkitystä Konetyön tuottavuuden vaihtelun ja sen myötä kustannusten parempi hallinta.
Koneellisen istutuksen käyttöönotto
Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 21.11. Jyväskylä Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:
Koneellinen metsänistutus nykytilanne sekä koneistutusprosessi ja sen kriittiset menestystekijät
Koneellinen metsänistutus nykytilanne sekä koneistutusprosessi ja sen kriittiset menestystekijät Tiina Laine ja Juho Rantala Kuljettajien ja toimihenkilöiden ammattitaidon kehittäminen koneellisessa metsänviljelyssä
Koneellisen istutuksen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät
Koneellisen istutuksen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Kouvola 2.11. Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja
Koneistutushankkeen keskeisimmät tulokset
Koneistutushankkeen keskeisimmät tulokset Koneistutushankkeen loppukeskustelu 5.11.2014 Projektipäällikkö Kyösti Sipilä Projektitutkija Tiina Laine Koneistutushanke Aloitettu vuonna 2010 Metsäkeskus ja
Koneellisen istutuksen käyttöönotto
Koneellisen istutuksen käyttöönotto Tiina Laine Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 15.11. Huittinen Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon koneellisen istutuksen laaja käyttöönotto Toimialue:
Koneellisen istutuksen perusteita ja biologiaa. Jaana Luoranen & Heikki Smolander
Koneellisen istutuksen perusteita ja biologiaa Jaana Luoranen & Heikki Smolander Esityksen sisältö Koneistutuksen onnistumiseen vaikuttavia tekijöitä Maanmuokkauksen laatu Istutussyvyys Koneistutukseen
Koneellinen metsänistutus ja sen tehostaminen Suomessa
Koneellinen metsänistutus ja sen tehostaminen Suomessa Kalle Kärhä1, Antti Hynönen2, Tiina Laine3, Markus Strandström4, Kyösti Sipilä5, Teijo Palander2 & Pekka T. Rajala1 1Stora Enso Metsä 2Itä-Suomen
Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys
Hyvä maanmuokkaus onnistuneen koneistutuksen edellytys Jaana Luoranen, Metsäntutkimuslaitos Konetaimi: koneistutuksen taimituotanto- ja huoltoketju Maanmuokkaus: tavoitteet Metsänuudistamisen onnistumisen
Koneellinen metsänistutus ja sen tehostaminen Suomessa
Koneellinen metsänistutus ja sen tehostaminen Suomessa Kalle Kärhä 1, Antti Hynönen 2, Tiina Laine 3, Markus Strandström 4, Kyösti Sipilä 5, Teijo Palander 2 & Pekka T. Rajala 1 1 Stora Enso Metsä 2 Itä-Suomen
Koneellisen metsänistutuksen opas
Koneellisen metsänistutuksen opas Tiina Laine ja Mikko Syri Koneellisen metsänistutuksen opas Tiina Laine ja Mikko Syri 1 Suomen metsäkeskus Toimituskunta Tiina Laine Mikko Syri Metsäntutkimuslaitos Suomen
Onnistunut metsänuudistaminen
Onnistunut metsänuudistaminen MMT Timo Saksa Mikkeli11.9.2012 Suonenjoen toimintayksikkö Siemenviljelmät / -metsiköt Kustannustehokkuus Teknologia / talous Käpy- ja siemenhuolto Taimikasvatus / -huolto
Koneellinen metsänistutus toiminnan suunnittelu. Timo Tomperi Arto Väänänen
Koneellinen metsänistutus toiminnan suunnittelu Timo Tomperi Arto Väänänen Sisällysluettelo Koneellisen istutuksen toimintamallit ja perusteet Yleistä koneellisesta metsänistutuksesta Toimintamalli Palveluntarjoaja
Koneellinen metsänistutus hankkeen tuloksia Taimitarhapäivät 20.1.201 Laukaa, Peurunka
Koneellinen metsänistutus hankkeen tuloksia Taimitarhapäivät 20.1.201 Laukaa, Peurunka Projektitutkija Tiina Laine, Luke Projektipäällikkö Kyösti Sipilä, Suomen metsäkeskus Teknologialla tehokkuutta metsänhoitoon
Metsän uudistaminen. Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Ohjeita omatoimiseen istutukseen Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Istuttaminen Metsän kasvatuksessa istuttaminen on kallis investointi, mutta
Metsänuudistaminen. Metsien hoito ja puunkorjuu 10 ov EI, OH 3.5.2012
Metsänuudistaminen Metsien hoito ja puunkorjuu 10 ov EI, OH 3.5.2012 Uudistaminen Pyritään saamaan aikaan uusi tuottava metsä Uudistamista pidetään metsätalouden kestävyyden ja kansantalouden kannalta
Metsänistutuksen omavalvontaohje
Metsänistutuksen omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin 1. Johdanto a) TAIMIEN VARASTOINTI Pakkasvarastoidut taimet Hyvä varastointipaikka on varjoinen Kun taimet tuodaan välivarastolle:
Mitä istuttajan on hyvä tietää taimista ja niiden hoidosta
Mitä istuttajan on hyvä tietää taimista ja niiden hoidosta Jaana Luoranen, Metsäntutkimuslaitos Konetaimi: koneistutuksen taimituotanto- ja huoltoketju Hyvän taimen tunnusmerkit Uudistusalalle sopiva alkuperä
Koneellinen metsänistutus toteutus. Timo Tomperi
Koneellinen metsänistutus toteutus Timo Tomperi Sisällysluettelo Koneellisen istutuksen toteutus Koneellisen istutuksen työvaiheet Ajolinjojen suunnittelu Koneellisen istutuksen työvaiheet Eteneminen Ylä-
Metsän uudistaminen. Mänty. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Mänty Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät
Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Metsätieteenpäivä Helsinki 4.11.2009 Juho Rantala METLA Metsänhoidon kustannustehokkuus ja laatu - tutkimus- ja kehittämisohjelma
Fin Forelian taimilla tuottoa talousmetsiin. Taimihuolto
Fin Forelian taimilla tuottoa talousmetsiin Taimihuolto Taimen tie tarhalta metsään Kuljetuksen jälkeen vastuu taimista siirtyy asiakkaalle - välivarastoi ja hoida taimet oikein! Vastaanottotarkastus Välivarastointi
Metsän uudistaminen. Raudus ja hieskoivu. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Raudus ja hieskoivu Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu
Metsän uudistaminen. Kuusi. Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin
Metsän uudistaminen Kuusi Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Suomessa kasvatettavat puulajit Yleisimmät puulajit: Mänty Kuusi Rauduskoivu Hieskoivu Harvinaisemmat
Mitä muissa koneistutustutkimuksissa meneillään?
Mitä muissa koneistutustutkimuksissa meneillään? METSÄNTUTKIMUSPÄIVÄ Paikkatietoon yhdistetyn koneistutuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Tulevaisuuden metsät ja
Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky
Koneellisen istutuksen ja taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström 1, Veli-Matti Saarinen 2, Heidi Hallongren 2, Jarmo Hämäläinen 1, Asko Poikela 1, Juho Rantala 2 1 Metsäteho Oy & 2 Metsäntutkimuslaitos
Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky
Koneellisen taimikonhoidon kilpailukyky Markus Strandström Metsäteho Oy Energiapuun laadukas korjuu ja koneellinen taimikonhoito -seminaari, 24.8.2012 Tausta Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin
KONEELLINEN METSÄNISTUTUS RISUTEC APC -ISTUTUSKONEELLA
OPINNÄYTETYÖ ANNE KERÄNEN 2014 KONEELLINEN METSÄNISTUTUS RISUTEC APC -ISTUTUSKONEELLA LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU METSÄTALOUDEN KOULUTUSOHJELMA LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU LUONNONVARA- JA YMPÄRISTÖALA Metsätalouden
T U O T E K U V A S T O. Fin Forelia Oy 2011 Oikeudet muutoksiin pidätetään
T U O T E K U V A S T O Fin Forelia Oy 2011 Oikeudet muutoksiin pidätetään 30 cm 20 cm 10 cm Kuusi, pikkupaakku Kuusi, pikkupaakku 2-VUOTIAS Kuusi, keskipaakku Kuusi, keskipaakku 2-VUOTIAS Paakkutyyppi
Kohti jatkuvatoimista koneistutusta. Veli-Matti Saarinen Heikki Hyyti Tiina Laine Markus Strandström
Kohti jatkuvatoimista koneistutusta Veli-Matti Saarinen Heikki Hyyti Tiina Laine Markus Strandström Tausta ja tavoite Vuotuisesta istutusalasta ainoastaan 2 3 % istutetaan koneellisesti, vaikka toimivia
Puunkorjuun koneellistaminen on vähentänyt
Heidi Hallongren, Tiina Laine ja Marja-Liisa Juntunen Metsänhoitotöiden koneellistamisesta ratkaisu metsuripulaan? e t Metsänhoidon tämänhetkiset työpalvelut Puunkorjuun koneellistaminen on vähentänyt
KONEELLINEN METSÄNHOITO
B Mikael Kukkonen ja Eila Kukkonen KONEELLINEN METSÄNHOITO KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU Karelia-ammattikorkeakoulun julkaisuja B:12 KONEELLINEN METSÄNHOITO Mikael Kukkonen ja Eila Kukkonen KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULU
Muokkausmenetelmän valinta
Muokkausmenetelmän valinta Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Seinäjoki MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Muokkausmenetelmän valinta turvemailla Vihreä = suositellaan, Keltainen = suositellaan
Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa. MMT Timo Saksa. Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011
Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa MMT Timo Saksa Rovaniemi 27.10.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren
Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.
Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen
METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE
METSÄNISTUTUKSEN KONEELLISTAMISEN TILANNE Metsänistutuksen koneellistamisen tilanne, projekti nro 313 1 TUTKIMUSHANKKEEN TAVOITE JA TEHDYT RAPORTIT Tavoite: Selvitetään koneellisen istutuksen tilanne ja
Paikkatietoon yhdistetyn koneistutuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla
Paikkatietoon yhdistetyn koneistutuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Katja Kangas ja Miia Parviainen 4.12.2014 Kuvat: Miia Parviainen/Metla Hankkeen taustaa Metsänhoidon koneellistuminen Koneelliseen
Maanmuokkauksen omavalvontaohje
Maanmuokkauksen omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin 1. Johdanto Maanmuokkauksen tavoite turvata metsänuudistamisen onnistuminen parantaa taimikon alkukehitystä Maanmuokkauksen
Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta
Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Kajaani 18.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta
Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu,
Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Joensuu, 29.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen
KUUSEN KONEISTUTUKSEN ONNISTUMINEN KUIVANA KESÄNÄ ITÄ-SUOMESSA Jarkko Jermakka
University of Eastern Finland Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta Faculty of Science and Forestry KUUSEN KONEISTUTUKSEN ONNISTUMINEN KUIVANA KESÄNÄ ITÄ-SUOMESSA Jarkko Jermakka METSÄTIETEEN PRO
Koneellinen metsänistutus Suomessa vuonna 2013
TTS:n tiedote Metsätyö, -energia ja yrittäjyys 5/2014 (776) Koneellinen metsänistutus Suomessa vuonna 2013 Kehityspäällikkö Kalle Kärhä, Stora Enso Oyj Metsä, opiskelija Antti Hynönen, Itä-Suomen yliopisto,
Koneellisen kuusen istutuksen ajankohdan vaikutus taimien alkukehitykseen
Janne Kotanen Koneellisen kuusen istutuksen ajankohdan vaikutus taimien alkukehitykseen Opinnäytetyö Kevät 2015 SeAMK Elintarvike ja maatalous Metsätalouden Tutkinto-ohjelma 2 SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULU
Metsänuudistaminen. Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen
30.1.2013 Metsänuudistaminen Suolahti 29.1.2013 Metsäneuvoja Tarja Salonen Metsänuudistamisen vaiheet Valmistelevat työt Uudistusalan raivaus Hakkuutähteiden korjuu Kantojen nosto Kulotus Maanmuokkaus
Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta
Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Oulu 25.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta
Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu,
Koneellisen taimikonhoidon nykytilanne ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Oulu, 25.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen
hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011
Metsänuudistamisen sta se laatu ja laadun hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu 29.11.211 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 211 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus tkim ja kehittämisverkostoerkosto
Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta
Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Mikkeli 17.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito. Timo Saksa Metla Suonenjoki
Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset uudistamisketjuun: maanmuokkaus, uudistamistulos, taimikonhoito Timo Saksa Metla Suonenjoki Lahti 3.10.2011 Energiapuun korjuun ja kannon noston vaikutukset
UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa. Markus Strandström Asko Poikela
UW40 risuraivain koneellisessa taimikonhoidossa Markus Strandström Asko Poikela UW40 risuraivain + Tehojätkä pienmetsäkone Paino 1 800 kg Leveys 1,5 metriä Keinutelit, kahdeksan vetävää pyörää Bensiinimoottori
Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen
Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa
Tehokkuutta taimikonhoitoon
Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen
Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen METSÄNHOIDON TYÖLAJIT maanmuokkaus luontainen uudistaminen, kylvö tai istutus taimikon varhaishoito
Taimikonhoito. Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikon varhaishoito: Heinäntorjunta Heinäntorjunta Tavoitteena turvata ja
Metsänhoidon koneellistamisen visio ja T&K ohjelma
Metsänhoidon koneellistamisen visio ja T&K ohjelma Metsäteho Oy Metsänhoidon koneellistaminen-seminaari 14.10.2009, Vantaa 2 Tausta Metsänhoitotyöt tehty pitkään vakiintunein menetelmin ei ylletty puunkorjuun
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä. Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela
MenSe-raivauspään ajanmenekki ja tuotos käytännössä Markus Strandström Paula Kallioniemi Asko Poikela 16/211 Tausta ja tavoite Metsänhoidon koneellistamiselle laadittiin vuonna 29 tavoitetila 1. Visio
Koneistutuspilotti Kalajokilaaksossa. Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso Juha Rautakoski
Koneistutuspilotti Kalajokilaaksossa Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso Juha Rautakoski 5.11.2014 Metsänhoitoyhdistys Kalajokilaakso 2 Metsänomistajia 6.650 Metsäalaa n. 330.000 ha Toimihenkilöitä 30 Metsureita
Koneellinen metsänistutus ja sen tehostaminen Suomessa
Metsätehon raportti 233 22.9.2014 Koneellinen metsänistutus ja sen tehostaminen Suomessa Kalle Kärhä Antti Hynönen Tiina Laine Markus Strandström Kyösti Sipilä Teijo Palander Pekka T. Rajala ISSN 1796-2374
LIFE HASCO. Task PID 4097. Dokumentointi, johtaminen ja ohjeistus HASCO. Peltorivi 10470 FISKARS FINLAND
FT-Transport Oy Ab Peltorivi 10470 FISKARS FINLAND Puh: +358 19 277 277 Fax: +358 19 237 270 Email: ft-transport@dlc.fi Toimitusjohtaja Stig Monthén Puh: +35819 277 233 Gsm: +358 500 488 533 LIFE Task
Metsän uudistaminen.
Metsän uudistaminen Uudistamiskypsyys -Metsänhoitosuosituksissa uudistamisen ajankohta määritellään puuston järeyden perusteella -Puuston pohjapinta-alalla painotettu keskiläpimitta -Epätasaisissa, hoitamattomissa
Juho Rantala ja Veli-Matti Saarinen
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Juho Rantala ja Veli-Matti Saarinen Juho Rantala Veli-Matti Saarinen Istutuskoneinvestointi alueyrittäjän näkökulmasta Rantala, J. & Saarinen,
Paakkukoon ja kylvöajan vaikutus kuusen taimien rakenteeseen ja istutusmenestykseen. Jouni Partanen
Paakkukoon ja kylvöajan vaikutus kuusen taimien rakenteeseen ja istutusmenestykseen Jouni Partanen Tausta Paakkutaimien 1980-luvulla laaditut keskipituussuositukset perustuvat taimien kasvatustiheyteen
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua?
Juurikääpä- ja tukkimiehentäituhot kuriin kantojen korjuulla totta vai tarua? Tuula Piri & Heli Viiri Bioenergiaa metsistä tutkimus- ja kehittämisohjelman loppuseminaari 19.4.2012, Helsinki Juurikääpä
Taimien laadun ja erityisesti juuriston määrän merkitys maastomenestymiselle
Taimien laadun ja erityisesti juuriston määrän merkitys maastomenestymiselle NordGen Metsä teemapäivä Laatua ja monimuotoisuutta metsänuudistamiseen Jouni Partanen 1 Jouni Partanen Taustaa Paakkutaimien
Maanmuokkauksen vesiensuojelun omavalvonta
Maanmuokkauksen vesiensuojelun omavalvonta Materiaalit Metsätalouden vesiensuojelusuositusten kouluttajanaineisto sekä koulutuspäivien materiaalit löytyvät Tapion ja TASO-hankkeen sivuilta: Metsätalouden
Maanmuokkaus Kääntömätästys. Timo Tomperi Arto Väänänen
Maanmuokkaus Kääntömätästys Timo Tomperi Arto Väänänen Soveltuvuus Kääntömätästysmenetelmä soveltuu männyn turvemaa viljelyalueille, sekä kuusen ja koivun istutusalueille, jotka eivät ole vedenvaivaamia.
Tuottava taimikko- seminaarit Iisalmi/Joensuu
Tuottava taimikko- seminaarit Iisalmi/Joensuu Metsänhoidon koneellistaminen UPM:ssä Jukka Koivumäki/Panu Kärkkäinen Metsänhoidon koneellistaminen UPM:ssä esityksen sisältö Koneellistamisen taustaa ja perusteita
3/2001. Tavoitteena tuottava taimikko
3/2001 Tavoitteena tuottava taimikko Puulajin ja taimityypin valinta Puulajin ja taimityypin Tästä oppaasta löydät valintaan vaikuttavat yleisluonteisia ohjeita kasvupaikka, maaperä puulajien ja taimityypin
Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta
Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema
Mikä on taimikonhoidon laadun taso?
Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta
numero 1/2011 Koneellinen istutus tuo muutoksia Kasteluveden laatua kannattaa tarkkailla Kantojen korjuu tyvilahokohteelta TAIMIUUTISET
numero 1/2011 Koneellinen istutus tuo muutoksia Kasteluveden laatua kannattaa tarkkailla Kantojen korjuu tyvilahokohteelta TAIMIUUTISET TAIMIUUTISET 1 2011 Yhteistyössä mukana: Fin Forelia Oy Kiljavantie
Suomen parhaat taimet.
Suomen parhaat taimet www.finforelia.fi Perinteinen ja luotettava taimiyhtiö Fin Forelia Oy tuottaa metsäpuun taimia sopimuskumppaneidemme ja metsänomistajien käyttöön. Täysin kotimainen yhtiö on alan
Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky
Koneellisen taimikonhoidon menetelmät ja niiden kilpailukyky Tuottava taimikko -seminaari Karri Uotila, METLA Koneellinen taimikonhoito Suomessa on käytössä muutamia koneellisen taimikonhoidon koneratkaisuja,
OHJEITA METSANVIUELUALLE
~.. OHJEITA METSANVIUELUALLE Paljasjuuriset taimet PIDÄ TAIMET TUOREINA Paakkutaimet......... Pura säkit ja laita taiminiput löysättyinä valeistutukseen varjoisaan ja kosteaan maastokohtaan ei kuitenkaan
Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö
Metsänhoitotöiden koneellistamista tukeva tutkimus- ja kehitystyö Juho Rantala Metsänhoidon koneellistaminen-seminaari 14.10.2009 Vantaa Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research
Omavalvonta metsänhoitotöiden. Kuopio Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011
Omavalvonta metsänhoitotöiden laadunhallinnassa Ville Kankaanhuhta Kuopio 8.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus ja kehittämisverkosto Itä-Suomen
Pakkaukset Siemenet Parhaat metsät kasvavat huippulaatuisesta siemenestä. TAIMITARHAT Kerimäki Saarijärvi
Pakkaukset Siemenet Parhaat metsät kasvavat huippulaatuisesta siemenestä. Männyn metsäkylvössä kannattaa aina käyttää perimältään parasta mahdollista siementä. TAIMITARHAT Taimitarhantie 800 Puhelin 00
Omavalvonta metsänhoitotöiden. Joensuu 29.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011
Omavalvonta metsänhoitotöiden laadunhallinnassa Ville Kankaanhuhta Joensuu 29.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Mistä hakea tietoa? Metsänhoitopalvelut portaali Metinfossa http://www.metla.fi/metinfo/metsanhoitopalvelut/
Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun
Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun MMT Timo Saksa Jyväskylä 21.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laatutyön peruselementit Jatkuva kehittäminen PDCA ympyrä Systeeminäkökulma
Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa
Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa Erikoistutkija Timo Saksa, Metla Metla Suonenjoki 45 vuotta metsäntutkimusta takana, mitä edessä? Suonenjoki 27.10.2014 Taimikoiden laatu VMI:n mukaan 53% 34%
Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme
Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen
Paikkatietoon yhdistetyn koneistutuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla
Paikkatietoon yhdistetyn koneistutuksen kehittäminen Pohjois-Pohjanmaalla Eero Kubin, Miia Parviainen & Katja Kangas Luke, Oulu Metsätaimitarhapäivät 2015 Laukaa, Peurunka 20. - 21.1.2015 1 Luke/7497/2015/Tuula
21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1
21.10.2014, Joensuu 1 Luento 4 METSÄN UUDISTAMINEN TASAIKÄISRAKENTEISESSA METSÄN KASVATUKSESSA Uudistamiseen vaikuttavat tekijät Nykyaikaiset metsänuudistamismenetelmät (luontainen ja viljely) ja uudistamisketjun
Koneellinen taimikonhoito
Koneellinen taimikonhoito Karri Uotila, METLA Koneellinen taimikonhoito Suomessa hoidetaan n. 150 000 hehtaaria taimikoita vuodessa. Taimikonhoidon koneellistamisaste on käytettävän konekannan perusteella
METSÄTEHO ~ METSÄTEOLLISUUS 1/1 995 BRÄCKE PLANTER- JA ILVES-ISTUTUSKONEIDEN TUOTTAVUUS JA TYÖJÄLKI ...,,.1. Rolf Arnkil.
METSÄTEHO......,,.. / 99 BRÄCKE PLANTER- JA ILVES-ISTUTUSKONEIDEN TUOTTAVUUS JA TYÖJÄLKI Rolf Arnkil Jarmo Hämäläinen Tutkimuksessa selvitettiin Planter- ja istutuskoneiden tuottavuutta, ajankäyttöä ja
Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa?
Kannattaako metsän uudistamiseen ja taimikonhoitoon panostaa? Saija Huuskonen Metla Kannattavan metsänkäsittelyn menetelmät seminaari ja retkeily 13.-14.6.2013 Lahti Metsikön kasvatusketju: Puuston kehitystä
Laatutyön menetelmät ja vaikutukset metsänhoidossa
Laatutyön menetelmät ja vaikutukset metsänhoidossa MMT Timo Saksa Seinäjoki 2.12.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725)
Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen
Koneellisen taimikonhoidon kustannustehokkuuden parantaminen FIBIC Oy:n EffFibre-tutkimusohjelma Kooste osahankkeen tuloksista Jarmo Hämäläinen, Metsäteho Oy Markus Strandström, Metsäteho Oy Veli-Matti
KANTOJEN NOSTO JA LUONTAISEN LEHTIPUUN MÄÄRÄ UUDISTUSALOILLA
KANTOJEN NOSTO JA LUONTAISEN LEHTIPUUN MÄÄRÄ UUDISTUSALOILLA Kantojen noston merkitys metsänuudistamisessa, projekti nro 318 1 Kantojen nosto - taustaa Kantojen korjuu energiakäyttöön alkoi vuonna 2000
Taimien matka taimitarhalta istutuskohteelle kysely- ja haastattelututkimus
Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Juho Rantala, Risto Rikala, Esa Viitarinne ja Timo A. Leinonen Juho Rantala Taimien matka taimitarhalta istutuskohteelle kysely- ja haastattelututkimus
Koneellinen metsänistutus vuonna 2003
Metsätehon raportti 154 9.9.2003 Koneellinen metsänistutus vuonna 2003 Kyselytutkimuksen tulokset Tomi Vartiamäki Koneellinen metsänistutus vuonna 2003 Kyselytutkimuksen tulokset Tomi Vartiamäki Metsätehon
Kustannustehokkaan taimikonhoidon konsepti - Taimikonharvennus 2011 kevät
Metsätieteen päivät 17.11.215 Karri Uotila, LUKE - Taimikonharvennus 211 kevät 2 23.11.215 213 kevät 3 23.11.215 215 syksy 4 23.11.215 Kuusi, MT Ajanmenekki, pv/ha 6 4 2 4 8 12 16 2 Metsikön ikä, vuotta
Metsänviljelyopas METSÄTEHON OPAS
Metsänviljelyopas METSÄTEHON OPAS Oppaan on laatinut työryhmä Kari Immonen Antero Kauppinen Kari Kuru Matti Ruotsalainen Mauri Tamminiemi Tuomo Vehmas Markus Strandström Simo Kaila Graafinen suunnittelu
Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin
Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella
Metsänviljelyopas. Suomen 4H-liitto
Metsänviljelyopas Suomen 4H-liitto Toimitus Juha Ruuska, Helena Herttuainen Teksti Hanna Hurme, Reetta Ahola Taitto Tiina Rinne Kansi Taigamedia Piirrokset Laura Salmi Julkaisija Suomen 4H-liitto, 2007
Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013
Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet Ari Lemetti 25.9.2013 1 KEHITYSLUOKAT JA UUDISTAMINEN OSIO 3 kehitysluokkien merkitys metsänhoidossa, tuntomerkit ja keskeiset toimenpiteet kussakin kehitysluokassa
Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI. Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013
Päättäjien 35. Metsäakatemia LUUMÄKI Hakkuu- ja taimikonhoitokohde 25.9.2013 Mhy Etelä-Karjala Tervetuloa Etelä-Karjalaan, Luumäelle Kohteen teemana on metsien käsittely: Monipuolistuvat metsänkäsittely
Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun
Maanmuokkausmenetelmän vaikutus kuusen uudistamisketjuun Karri Uotila Joensuu 29/11/2011 Uudistamisketju Maanmuokkaus Viljely Taimikonhoito Onnistunut viljelymetsikkö Tehokas uudistamisketju Kannattava
Taimikonhoidon laatu ja laadun. Kouvola 2.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011
Taimikonhoidon laatu ja laadun hallinta Ville Kankaanhuhta Kouvola 2.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus ja kehittämisverkosto http://www.metla.fi/metinfo/metsanhoitopalvelut/