Mikä on taimikonhoidon laadun taso?

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mikä on taimikonhoidon laadun taso?"

Transkriptio

1 Mikä on taimikonhoidon laadun taso? MMT Timo Saksa Luonnonvarakeskus Suonenjoen toimipaikka Pienten taimikoiden laatu VMI:n mukaan Tyydyttävässä taimikossa kasvatettavien taimien määrä on metsänhoito-suositusta pienempi, mutta taimikko ei vaadi täydennysviljelyä, tai täydennettäväksi liian kookkaassa taimikossa kasvatettavien puiden runkoluku on vähintään ensiharvennuksen jälkeisen tavoiterunkoluvun suuruinen. Metsänhoitotoimenpiteen viivästymisestä kärsineen tyydyttävän taimikon laatu voi korjaantua hyväksi tarvittavan toimenpiteen avulla. Etelä-Suomi (pituus <1,3 m) Laadultaan hyvässä alkuvaiheen taimikossa on kasvatettavia taimia ainakin lähes metsänhoitosuositusten mukainen määrä. Isommissa taimikoissa kasvatettavien puiden runkoluku ylittää ensiharvennuksen jälkeisen tavoiterunkoluvun siinä määrin, että metsikössä on aikanaan mahdollista tehdä taloudellisesti kannattava ensiharvennus. Laadultaan hyvä metsikkö ei ole kärsinyt hoitotoimenpiteiden viivästymisestä

2 Metsänuudistamisen laatu Pienten taimikoiden tila kuvastaa metsänuudistamisen laatua Etelä-Suomi Tyydyttävät Hyvät - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin laatu - kylvön ja luontaisen uudistamisen kohdevalinta Kuva Oksanen/Metla VMI 2014 Yli 60% Oksanen/Metla Metsätilastollinen vuosikirja 2014 Varttuneiden taimikoiden laatu VMI:n mukaan Etelä-Suomi Varttuneiden taimikoiden tila (taimikon pituus > 1,3 m, d1.3 < 8cm) kuvastaa tehdyn ja tekemättömän taimikonhoidon varhaisperkauksen ja myöhemmän taimikonhoidon määrää ja työn laatua. Tyydyttävät Hyvät

3 Nuorten kasvatusmetsien laatu VMI:n mukaan 100 % Nuori kasvatusmetsä VMI 8 VMI 9 VMI 10 VMI Tyydyttävä: Metsikkö kykenee lähes käyttämään hyväkseen maapohjan kasvuedellytykset Hyvä: Puulaji on kasvupaikalle sopiva, ja metsikön käsittely on ollut hyvän metsänhoidon vaatimusten mukaista. Vallitsevan latvuskerroksen puusto on sopivan tiheää ja tasaista Mikä heikentää taimikoiden laatua VMI:n mukaan Epätasaisuus tai puuston harvuus alentaa joka neljännen taimikon laatua. Etelä-Suomi Lähes 15 % taimikoista hoitamattomuus on syynä taimikon laadun heikennykseen. Yhteensä 40 %:ssa taimikoista voidaan ajatella taimikonhoidon puutteiden olevan laadun alennuksen perimmäisenä syynä

4 Mitä tiedämme muuta taimikoiden / taimikonhoidon laadusta? Muutamia esimerkkejä parissa omavalvontahankkeessa kertyneistä havainnoista. Kuva: Oksanen/Luke Kuusen taimikonhoito jäävän puuston kokonaismäärä Palve Jäävät Keskipi Kuvioita, luntarj. puut/ha tuus, m kpl ha Total Ville Kankaanhuhta KEMERA-omavalvonta -hanke

5 Männyn taimikonhoito jäävän puuston kokonaismäärä Palve Jäävät Keskipi Kuvioita, luntarj. puut/ha tuus, m kpl ha Total Ville Kankaanhuhta KEMERA-omavalvonta -hanke Koivun/lehtipuuston taimikonhoito jäävän puuston kokonaismäärä Palve Jäävät Keskipi Kuvioita, luntarj. puut/ha tuus, m kpl ha Total Ville Kankaanhuhta KEMERA-omavalvonta -hanke

6 Mitä tiedämme muuta taimikoiden / taimikonhoidon laadusta? Männyn taimikot Taimikonhoitoa tehdään hyvin monen ikäisissä taimikoissa Kuusen taimikot Tiedostetaanko puuston tiheyden ja puuston pituuden välinen suhde KEMERA-omavalvonta -hanke 100% Varttuneiden taimikoiden puulajisuhteet taimikonhoidon jälkeen (keskipituus n. 4 m) KOIVU MÄNTY KUUSI 90% PUULAJISUHTEET, % 80% 70% 60% 50% 40% 30% 20% 10% 0% VILJELTY PUULAJI?: Kuusi Mänty Rauduskoivu Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin: alan toimijoiden yhteistyön pilotointi Etelä- Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa Taimikonhoidon omavalvonta aineisto / Pohjois Savo

7 Varttuneiden taimikoiden puulajisuhteet taimikonhoidon jälkeen (keskipituus n. 4 m) PUUSTON TIHEYS, RUNKOA / HA KOIVU MÄNTY KUUSI 0 VILJELTY PUULAJI?: Kuusi Mänty Rauduskoivu Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin: alan toimijoiden yhteistyön pilotointi Etelä- Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa Taimikonhoidon omavalvonta aineisto / Pohjois Savo Koivuvaltaisten koealojen osuus kuusen taimikoissa Koealaosuus, % 40% 35% 30% 25% 20% 15% 10% 5% 0% Koivuvaltaisten koealojen osuus 17 % Havupuuvaltaisten koealojen osuus 83 % Puuston tiheys koealalla Koivua väh. 50 % Havupuuta yli 50 % Havupuuta 100 % Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin: alan toimijoiden yhteistyön pilotointi Etelä- Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa Taimikonhoidon omavalvonta aineisto Luonnonvarakeskus/ Pohjois Savo

8 Koealat, joissa 2000/ha tiheys jo saavutettu pelkillä havupuilla, mutta enemmänkin jätetty: Monelleko koealalle jätetty koivua? KOEALAOSUUS 100 % 90 % 80 % 70 % 60 % 50 % 40 % 30 % 20 % 10 % 0 % 17% 11% 28% koealaa 277 koealaa 152 koealaa Koivusekoitusta Puhdas havupuusto Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin: alan toimijoiden yhteistyön pilotointi Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Savossa Taimikonhoidon omavalvonta aineisto / Pohjois Savo Taimikonhoidon jälkeä yksityismetsissä Kuva: Haataja/Luke Kuva: Haataja/Luke

9 Päämäärätietoinen taimikonhoito Siirrytään kasvatettavan puuston pelastamisesta määrätietoiseen ja optimaalisesti ajoitettuun, ennalta ajateltuun taimikonhoidon ohjelmaan. Kukin taimikonhoitooperaatio takaa kasvatettavalle puustolle hyvät olosuhteet aina seuraavaan toimenpiteeseen saakka. Kuva: Oksanen/Luke Kuva: Oksanen/Luke

Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa

Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa Metsänuudistaminen nyt ja tulevaisuudessa Erikoistutkija Timo Saksa, Metla Metla Suonenjoki 45 vuotta metsäntutkimusta takana, mitä edessä? Suonenjoki 27.10.2014 Taimikoiden laatu VMI:n mukaan 53% 34%

Lisätiedot

Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve

Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve Taimikonhoidon ja ensiharvennuksen tilanne ja tarve Metsänhoitoklubin kevätseminaari 21.4.217 Kari T. Korhonen Luke/VMI Sisältö 1. VMI 2. Taimikoiden ja nuorten kasvatusmetsien tila 3. Rästit 4. Puulajit

Lisätiedot

Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin

Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin Laiminlyönnit metsän uudistamisessa ja hoidossa ja niiden vaikutukset tuleviin puuntuotantomahdollisuuksiin Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27

Lisätiedot

Tehokkuutta taimikonhoitoon

Tehokkuutta taimikonhoitoon Tehokkuutta on TAIMIKONHOITOKOULUTUS Timo Saksa, METLA Metsänuudistamisen laatu Etelä-Suomi Pienten taimikoiden tila kohentunut - muutokset muokkausmenetelmissä - muokkauksen laatu - viljelymateriaalin

Lisätiedot

hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011

hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsänuudistamisen sta se laatu ja laadun hallinta Ville Kankaanhuhta Joensuu 29.11.211 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 211 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus tkim ja kehittämisverkostoerkosto

Lisätiedot

Taimikonhoidon omavalvontaohje

Taimikonhoidon omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin Taimikonhoidon omavalvontaohje Taimikonhoidon merkitys Taimikonhoidolla säädellään kasvatettavan puuston puulajisuhteita ja tiheyttä. Taimikonhoidon tavoitteena

Lisätiedot

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme

Taimikonhoito. Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimikonhoito Elinvoimaa Metsistä- hanke Mhy Päijät-Häme Taimitermejä Pieni taimikko: keskipituus alle 1,3 metriä Varttunut taimikko: keskipituus yli 1,3 metriä, keskiläpimitta alle 8 cm Ylispuustoinen

Lisätiedot

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan

Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelytaimikoiden kehitys VMI:n mukaan Viljelymetsien kasvu ja tuotos SMS:n metsänhoito- ja taksaattoriklubit Antti Ihalainen ja Kari T. Korhonen Luke / Metsävarojen inventointi ja metsäsuunnittelu Metsäsuunnittelu

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Tutkimuksen tavoitteet 1. Selvittää 198-luvulla onnistuneesti perustettujen havupuuvaltaisten taimikoiden metsänhoidollinen

Lisätiedot

Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa. MMT Timo Saksa. Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011

Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa. MMT Timo Saksa. Rovaniemi Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laatu ja laadunhallinta metsänviljelyssä ja taimikonhoidossa MMT Timo Saksa Rovaniemi 27.10.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Pohjois-Karjalan metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2000-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Onnistunut metsänuudistaminen

Onnistunut metsänuudistaminen Onnistunut metsänuudistaminen MMT Timo Saksa Mikkeli11.9.2012 Suonenjoen toimintayksikkö Siemenviljelmät / -metsiköt Kustannustehokkuus Teknologia / talous Käpy- ja siemenhuolto Taimikasvatus / -huolto

Lisätiedot

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu

Kiertoaika. Uudistaminen. Taimikonhoito. Ensiharvennus. Harvennushakkuu Metsäomaisuuden hyvä hoito Kiertoaika Uudistaminen Taimikonhoito Ensiharvennus 1 Harvennushakkuu Metsän kiertoaika Tarkoittaa aikaa uudistamisesta päätehakkuuseen. Vaihtelee alueittain 60 120 vuotta Kierron

Lisätiedot

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa

Taimikonhoito. Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Taimikonhoito Jari Hynynen, Karri Uotila, Saija Huuskonen & Timo Saksa Metsäteollisuus 20 mrd. Metsätalous 3 mrd. Metsänhoito 0,3 mrd. Lähde: Suomen virallinen tilasto (2013), Metsätilastollinen vuosikirja

Lisätiedot

RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö:

RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: RAIVAUSSAHAKURSSI 2016 Sisältö: - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito - luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon - taimikonhoitokohteet, ajoitus ja menetelmät - harventamisen

Lisätiedot

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Kainuun metsäkeskuksen alueen metsävarat 2004 2006 ja niiden kehitys 2001-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 9.8.2007 1 VMI10 Maastotyöt 2004 2008

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen alueen metsävarat 24 26 ja niiden kehitys 1997-26 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI1/ 9.8.27 1 VMI1 Maastotyöt 24 28 Otantamittauksia

Lisätiedot

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin

Taimikonhoito. Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu. Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Mänty Ohjeet omatoimiseen taimikonhoitoon Pekka Riipinen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu Sykettä Keski Suomen metsiin Taimikonhoito Tavoitteena luoda sopivalla tiheydellä ja puulajisuhteella

Lisätiedot

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala

HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä. Heikki Kuoppala HIRVI-INFO Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointi muuttuu Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta 268/2017 Tullut voimaan 15.5.2017

Lisätiedot

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä

METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä METSÄTALOUDEN HIRVIVAHINGOT Uusi hirvivahinkojen korvausjärjestelmä 20.3.2018 Heikki Kuoppala Hirvivahinkojen arviointiin muutoksia Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun asetuksen muuttamisesta

Lisätiedot

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet

VMI9 ja VMI10 maastotyövuodet VMI ja VMI maastotyövuodet VMI: alueittain VMI: koko maa vuosittain Puuston kokonaistilavuus kaikki puulajit VMI: milj. m³ VMI: 8 milj. m³ Muutos: +8 milj. m³ (+%) 8 Lappi VMI VMI Lehtipuut Kuusi Mänty

Lisätiedot

KUSTANNUSTEHOKAS TAIMIKONHOITO kevät 2016

KUSTANNUSTEHOKAS TAIMIKONHOITO kevät 2016 KUSTANNUSTEHOKAS TAIMIKONHOITO kevät 2016 Toimintaa metsiin Pirkanmaalle tiedonvälityshanke Esitys perustuu Luken kevään 2016 seminaarisarjaan sekä kirjaan Taimikonhoito tavoitteet, menetelmät ja kustannukset

Lisätiedot

Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta

Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Mikkeli 17.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta

Lisätiedot

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys

Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat ja niiden kehitys Lounais-Suomen metsäkeskuksen alueen metsävarat 2005 2006 ja niiden kehitys 1998-2006 Kari T. Korhonen Valtakunnan metsien inventointi/metla Kari.t.Korhonen@metla.fi VMI10/ 19.10.2007 1 VMI10 Maastotyöt

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan

Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan Metsänuudistamisen laatu Valtakunnan Metsien Inventoinnin (VMI) tulosten mukaan NordGen Metsä teemapäivä 3.10.2011 Kari T. Korhonen VMI/Metla Valokuvat: E.Oksanen/Metla / Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Taimikonhoidon perusteet.

Taimikonhoidon perusteet. Taimikonhoidon perusteet Mikä on taimikko? Metsää, jossa ei vielä ole kuitupuun mitat täyttävää puuta. (uusi metsälaki alle 7 cm rinnankorkeudelta on taimi) Vasta istutettu metsä voi olla jo taimikko vakiintunut

Lisätiedot

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala

TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA. Timo Pukkala TUTKIMUSTULOKSIA JA MIELIPITEITÄ METSÄNHOIDON VAIHTOEHDOISTA Timo Pukkala Sisältö Jaksollinen jatkuva Tasaikäisen metsän jatkuva kasvatus Alikasvos Metsän uudistaminen Metsänhoidon tukeminen Säännöllisen

Lisätiedot

Milloin suometsä kannattaa uudistaa?

Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Milloin suometsä kannattaa uudistaa? Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Ojitetut suot turvekangastyypeittäin (VMI10) Ojitettuja soita puuntuotannon maalla yht.

Lisätiedot

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus

Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana. Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Metsänhoidon vaikutus tuottavuuteen kiertoaikana Metsäenergia osana metsäomaisuuden hoitoa 10.2.2015 Eljas Heikkinen, Suomen metsäkeskus Johdanto Metsänomistajan tavoitteet ja metsien luontaiset edellytykset

Lisätiedot

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012

Koivun laatukasvatusketjut. Pentti Niemistö 21.8.2012 Koivun laatukasvatusketjut Pentti Niemistö 21.8.2012 Raudus vai Hies Raudus- ja hieskoivun laatuerot Rauduskoivut kasvavat järeämmiksi ja suoremmiksi syynä puulaji sinänsä, mutta myös kasvupaikka, joka

Lisätiedot

Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta

Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta Metsänviljelyn laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Oulu 25.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön

Taimikonhoidon vaikutukset metsikön Taimikonhoidon vaikutukset metsikön jatkokehitykseen ja tuotokseen Saija Huuskonen Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest Research Institute www.metla.fi Sisältö 1. Taimikonhoidon

Lisätiedot

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun

Taimikonhoidon vaikutus. Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon vaikutus kasvatettavan puuston laatuun Taimikonhoidon teemapäivä 26.8.2010 MMT Metsäntutkimuslaitos, Suonenjoki Varhaishoito Pintakasvillisuuden torjunta - kilpailun vaikutukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009

METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄOMAISUUDEN HYVÄ HOITO 7.2.2009 METSÄNOMISTAJAN TAVOITTEET METSÄTALOUDELLEEN 2 Puuntuotanto ja myyntitulot Taloudellinen turvallisuus Metsän tunnearvot (sukutila) Virkistys ja vapaa-aika Sijoituskohde

Lisätiedot

Suomen metsävarat 2004-2005

Suomen metsävarat 2004-2005 Suomen metsävarat 24-2 Korhonen, K.T., Heikkinen, J., Henttonen, H., Ihalainen, A., Pitkänen, J. & Tuomainen, T. 26. Suomen metsävarat 24-2. Metsätieteen Aikakauskirja 1B/26 Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet

Lisätiedot

Taimikonhoidon laatu ja laadun. Kouvola 2.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011

Taimikonhoidon laatu ja laadun. Kouvola 2.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Taimikonhoidon laatu ja laadun hallinta Ville Kankaanhuhta Kouvola 2.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsäpalvelun osaamiskeskittymä tutkimus ja kehittämisverkosto http://www.metla.fi/metinfo/metsanhoitopalvelut/

Lisätiedot

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen

Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen Metsänuudistaminen Kari Vääränen 1 Kuva: Tavoiteneuvontakansio,Uudistaminen 2 1 Metsän kehittyminen luonnontilassa 3 Vanhan metsäpalon merkkejä 4 2 Metsään Peruskurssilta opit kannattavaan 5 Luonnontilaisessa

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa MMT Timo Saksa Kouvola 2.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Taimikon varhaishoito pintakasvillisuuden torjunta Lähtökohtana oikean

Lisätiedot

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9

Mäntytukkipuu 55,9 46,3 11,3. Mäntykuitupuu 17,8 15,0 11,3. Kuusitukkipuu 57,2 46,6 10,6. Kuusikuitupuu 18,1 14,8 10,6. Koivutukkipuu 44,2 36,7 10,9 TILA-ARVIO Sivu 1 / 4 TILA-ARVIO TILA-ARVION KÄYTTÖTARKOITUS Tilakauppa ASIAKKAAN TIEDOT Tilat/määräalat Kiinteistötunnus PYSTYKIVENAHO 422-406-8-37 RIMPIAHO 422-406-8-42 Omistaja Puhelin Osoite LASKENNAN

Lisätiedot

Pohjois-Suomessa luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys

Pohjois-Suomessa luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys Pohjois-Suomessa 1950-70 luvuilla syntyneiden metsien puuntuotannollinen merkitys Lapin 55. metsätalouspäivät 7-8.2.2013 Olli Salminen & Antti Ihalainen Metsäntutkimuslaitos olli.salminen@metla.fi http://www.metla.fi/metinfo/mela

Lisätiedot

Taimikoiden hirvituhot: tuhojen määrä, hirvikannan koon vaikutus tuhoihin, taimikoiden toipuminen, torjuntakeinot

Taimikoiden hirvituhot: tuhojen määrä, hirvikannan koon vaikutus tuhoihin, taimikoiden toipuminen, torjuntakeinot Taimikoiden hirvituhot: tuhojen määrä, hirvikannan koon vaikutus tuhoihin, taimikoiden toipuminen, torjuntakeinot Juho Matala METSÄNUUDISTAMISEN LAADUN ONGELMAT NordGen Metsä teemapäivä Maanantai 3.10.2011,

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. MMT Timo Saksa Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa MMT Timo Saksa Oulu 25.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Taimikon varhaishoito pintakasvillisuuden torjunta Lähtökohtana minimoida

Lisätiedot

Kuusi ja lehtikuusi. - pääranka katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta. kohdalta - pieni kuorivaurio. - pieni kuorivaurio

Kuusi ja lehtikuusi. - pääranka katkaistu toisen vuosikasvaimen kohdalta. kohdalta - pieni kuorivaurio. - pieni kuorivaurio N:o 367 1397 Liite 1 Puulajikohtaiset vaurioluokat (1 ) Ei vahinkoa Vaurioluokka I Vaurioluokka II Vaurioluokka III Vaurioluokka IV Mänty - vähäisiä oksavaurioita - pääranka katkaistu ensimmäisen vuosikasvaimen

Lisätiedot

Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun

Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun Laatutyön vaikutus metsänhoidon laatuun MMT Timo Saksa Jyväskylä 21.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laatutyön peruselementit Jatkuva kehittäminen PDCA ympyrä Systeeminäkökulma

Lisätiedot

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito

Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Metsään peruskurssi, luento 4 Taimikonhoito ja taimikon varhaishoito Lassi Hakulinen 2.10.2013 TAIMIKON VARHAISHOITO JA TAIMIKONHOITO - kehitysluokat, yleistä taimikonhoidosta - taimikon varhaishoito -

Lisätiedot

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011

Kestävän metsätalouden. Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 Kestävän metsätalouden rahoituslaki nykyinen KEMERA Heikki Vähätalo, viranomaispäällikkö Pohjois-Pohjanmaan metsäkeskus Oulu 26.1.2011 1 KEMERA -yleistä Yhteiskunnan tukea eri metsänhoitotöihin => kestävän

Lisätiedot

TAIMIKONHOITO. Metsän kiertokulku 19.02.2013. Tero Ojarinta. Metsään Peruskurssilta opit oman metsän hoitoon 19.2.2013

TAIMIKONHOITO. Metsän kiertokulku 19.02.2013. Tero Ojarinta. Metsään Peruskurssilta opit oman metsän hoitoon 19.2.2013 TAIMIKONHOITO 19.02.2013 Tero Ojarinta Metsän kiertokulku Kuva: Tavoiteneuvontakansiot Taimikonhoito Metsäkeskus Keski-Suomi 1 Metsiköiden jakautuminen kehitysluokkiin 0,8 % Lähde: Metla, metsätilastollinen

Lisätiedot

Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta

Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta Metsänuudistamisen laatu ja laadunhallinta MMT Timo Saksa Kajaani 18.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725) laatupolitiikasta

Lisätiedot

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha

RN:o 2:95 2,5 ha. RN:o 2:87 n.19,3 ha RN:o 2:95 2,5 ha RN:o 2:87 n.19,3 ha Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014 2,5 ha Palonen 595-427-2-95 Raimola 595-427-2-87 Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11. Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 17.11.2011 Mikkeli Karri Uotila Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon

Lisätiedot

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus

METSÄNHOITO. 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus METSÄNHOITO 15.9.2014 Tero Ojarinta Suomen metsäkeskus Luennon aiheet Kemera-tuki Mikä se on? Mihin sitä saa? Nuoren metsän hoito Kunnostusojitus Metsätiet Vesiensuojelu metsätaloudessa Laki kestävän metsätalouden

Lisätiedot

Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen

Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen Tieteen tori Metsätieteen aikakauskirja 1/211 Jari Miina, Timo Saksa ja Sauli Valkonen Männyn taimikoiden laatu tuoreen kankaan kasvupaikoilla e e m t Taimikkoinventointien mukaan männyn uudistaminen viljavuudeltaan

Lisätiedot

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma

Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu Julkilausuma MIKSI METSÄNHOITOON KANNATTAA PANOSTAA? Metsätaloudellinen aikakauslehti N:o 11 marraskuu 1948 Julkilausuma Jokainen metsäammattimies tietää, että metsiemme metsänhoidollinen tila antaa monissa suhteissa

Lisätiedot

Päivän teemat. Metsäiset lait Kehitysluokka Kiertoaika Metsänhoito- ja hakkuu-toimenpiteitä

Päivän teemat. Metsäiset lait Kehitysluokka Kiertoaika Metsänhoito- ja hakkuu-toimenpiteitä Päivän teemat Metsäiset lait Kehitysluokka Kiertoaika Metsänhoito- ja hakkuu-toimenpiteitä Metsätaloutta koskevia lakeja Metsälaki (muutos 1.1.2014) Laki puutavaran mittauksesta (muutos 1.7.2013) Laki

Lisätiedot

Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen perusteella

Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen perusteella Metsätieteen aikakauskirja t u t k i m u s a r t i k k e l i Kari T. Korhonen Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Jari Miina, Timo Saksa ja Heli Viiri Metsänuudistamisen tila Suomessa VMI10:n aineistojen

Lisätiedot

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma

Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma Ulkoilumetsien hoidossa käytettävien toimenpiteiden kuvaukset Keskuspuiston luonnonhoidon yleissuunnitelma 1.10.2015 Helsingin kaupunki Rakennusvirasto Keskuspuiston ulkoilumetsiä hoidetaan luonnonmukaisesti

Lisätiedot

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013

Harvennus- ja päätehakkuut. Matti Äijö 9.10.2013 Harvennus- ja päätehakkuut Matti Äijö 9.10.2013 1 METSÄN HARVENNUS luontainen kilpailu ja sen vaikutukset puustoon harventamisen vaikutus kasvatettavaan metsään (talous, terveys) päätehakkuu ja uudistamisperusteet

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011 Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011 Kuusen taimikon varhaishoito Lähtökohtana on minimoida varhaishoidon tarve

Lisätiedot

Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013

Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet. Ari Lemetti 25.9.2013 Kehitysluokat ja metsän uudistamisen perusteet Ari Lemetti 25.9.2013 1 KEHITYSLUOKAT JA UUDISTAMINEN OSIO 3 kehitysluokkien merkitys metsänhoidossa, tuntomerkit ja keskeiset toimenpiteet kussakin kehitysluokassa

Lisätiedot

Uusimmat metsävaratiedot

Uusimmat metsävaratiedot Uusimmat metsävaratiedot Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Valtakunnan metsien 11. inventoinnin (VMI11) tulosten julkistamistilaisuus 18.3.2015 Suomi on Euroopan metsäisin maa Metsätalousmaata 26,2 milj.

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11.

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11. Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 15.11.2011 Huittinen Esityksen sisältö 1. Taimikonhoidon merkitys kuusen uudistamisketjussa

Lisätiedot

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015

Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 RN:o 15:1/1 n. 2,5 ha RN:o 2:131 18,5 ha RN:o 2:87/0 37,1 ha Maanmittauslaitos 2015 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2015 n. 2,5 ha RN:o 15:1/1 RN:o 2:87/0 37,1 ha RN:o 2:131 18,5 ha Raimola 595-427-2-87/0

Lisätiedot

Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu

Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Taimettuminen ja taimikon hoito männyn luontaisessa uudistamisessa Eero Kubin ja Reijo Seppänen Metsäntutkimuslaitos Oulu Metsänuudistaminen pohjoisen erityisolosuhteissa Tutkimushankkeen loppuseminaari

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80100 Joensuu Tila: Ahola 1:6 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen kokonaispuusto...

Lisätiedot

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kuopio

Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kuopio Varhaisperkauksen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila 8.11.2011 Kuopio Esityksen sisältö 1. Varhaisperkauksen tarpeellisuuteen vaikuttavista tekijöistä yleisesti 2. Tutkimustuloksia: Varhaisperkauksen

Lisätiedot

Muokkausmenetelmän valinta

Muokkausmenetelmän valinta Muokkausmenetelmän valinta Suometsien uudistaminen seminaari 3.12.2014 Seinäjoki MMT Timo Saksa Metsäntutkimuslaitos Muokkausmenetelmän valinta turvemailla Vihreä = suositellaan, Keltainen = suositellaan

Lisätiedot

RN:o 23:36. n.58,8 ha

RN:o 23:36. n.58,8 ha ?? RN:o 23:36 n.58,8 ha 0 metri Mittakaava: 1:10 000 400,0? Maanmittauslaitos 2014 Lupanumero 3069/MML/14 Karttakeskus 2014? Tammasuo 687-414-23-36 0 3 000 metri Mittakaava: 1:75 000 Maanmittauslaitos

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset

Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Taimikonhoidon ajoituksen kustannus ja kannattavuusvaikutukset Juho Rantala Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Joensuu 29.11.2011 Kilpailevan kasvillisuuden vaikutus Jo vähäinen kilpailu vaikuttaa

Lisätiedot

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta

Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Kitkevä perkaus työmenetelmän esittely ja tutkimustuloksia onnistumisesta Mikael Kukkonen, Projektipäällikkö Metsänhoitotöiden koneellistaminen -kehittämishanke Itä-Suomen yliopiston Mekrijärven tutkimusasema

Lisätiedot

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle -hankeen tavoitteena on: Lisätä metsänomistajien tietoisuutta omistamiensa metsien

Lisätiedot

Suomen metsien inventointi

Suomen metsien inventointi Suomen metsien inventointi Metsäpäivä Kuhmo 26.3.2014 Kari T. Korhonen / Metla, VMI Sisältö 1. Mikä on valtakunnan metsien inventointi? 2. Metsävarat ja metsien tila Suomessa 3. Metsävarat t ja metsien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013. 309/2013 Valtioneuvoston asetus. riistavahingoista. Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä huhtikuuta 2013 309/2013 Valtioneuvoston asetus riistavahingoista Annettu Helsingissä 25 päivänä huhtikuuta 2013 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014

Energiapuuharvennuskohteen valinta. METKA-hanke 2014 Energiapuuharvennuskohteen valinta METKA-hanke 2014 Ryhmätyö - ryhmätyö 10 min (kaikki ryhmät) - ryhmätyön purku 10 min Mitkä ovat energiapuuharvennuksen vaikeimmat kohdat? Kohteen rajaaminen? Hinnoittelu

Lisätiedot

Hirvet taimikoissa. Taimikonhoidon teemapäivä Joensuu Juho Matala.

Hirvet taimikoissa. Taimikonhoidon teemapäivä Joensuu Juho Matala. Hirvet taimikoissa Taimikonhoidon teemapäivä Joensuu 26.8.2010 Juho Matala Metsäntutkimuslaitos, Itä-Suomen alueyksikkö juho.matala@metla.fi Metsäntutkimuslaitos Skogsforskningsinstitutet Finnish Forest

Lisätiedot

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä

Johdanto. 2) yleiskaava-alueella, jos yleiskaavassa niin määrätään; eikä Metsäsanasto 2 (12) Johdanto Maisematyölupahakemuksia tehdessään eri tahojen suositellaan kutsuvan eri hakkuutapoja tässä sanastossa esitetyillä nimillä. Tekstin tarkoituksena on selventää ja yhtenäistää

Lisätiedot

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027

METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 METSÄ SUUNNITELMÄ 2013 2027 Omistaja: Itä-Suomen yliopisto Osoite: Yliopistokatu 2, 80101 Joensuu Tila: Suotalo 30:14 Kunta: Ilomantsi 2 SISÄLTÖ 1 JOHDANTO... 3 2 METSÄN NYKYTILA... 4 2.1 Kasvupaikkojen

Lisätiedot

Liite 5 Harvennusmallit

Liite 5 Harvennusmallit Liite 5 Harvennusmallit Liitteen harvennusmallit osoittavat puuston kehitysvaiheen (valtapituus, metriä) ja tiheyden (pohjapinta-ala, m²/ha) perusteella metsikön harvennustarpeen ja hakkuussa jätettävän,

Lisätiedot

Yhteensä 35 71 129 8 117 15.9 14.4 994 18.0 5.5 Mänty 35 63 115 8 104 16.0 14.5 869 16.0 4.8 Kuusi 35 8 14 1 13 15.0 14.0 125 2.0 0.

Yhteensä 35 71 129 8 117 15.9 14.4 994 18.0 5.5 Mänty 35 63 115 8 104 16.0 14.5 869 16.0 4.8 Kuusi 35 8 14 1 13 15.0 14.0 125 2.0 0. Siu 20 (1) Kannasto 743-425-5-221 3.6.2015 luettelo Pinta- Pääryhmä, kasupaikka, ala, kehitysluokka ja saautettauus puulaji ikä, tilauus tukkia, kuitua, läpimitta, pituus, runkoluku, ppa, kasu kuiolla

Lisätiedot

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja

Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa. Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja Taimikonhoidon ajoitus ja sen merkitys kuusen uudistamisketjussa Karri Uotila Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 2.12.2011 Seinäjoki Taimikonhoidon kustannukset Taimikonhoidon kustannukset

Lisätiedot

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015

Sastamalan kaupungin metsäomaisuus. Katariina Pylsy 30.9.2015 Sastamalan kaupungin metsäomaisuus Katariina Pylsy 30.9.2015 Metsäomaisuuden laajuus 2013 Vammala Mouhijärvi Suodenniemi Kiikoinen Äetsä Ritajärvi Yhteensä Metsämaa 823 568 289 108 203 192 Kitumaa 81 54

Lisätiedot

Laatutyön menetelmät ja vaikutukset metsänhoidossa

Laatutyön menetelmät ja vaikutukset metsänhoidossa Laatutyön menetelmät ja vaikutukset metsänhoidossa MMT Timo Saksa Seinäjoki 2.12.2011 Kustannustehokas metsänhoito -seminaarisarja 2011 Laadunvalvonnalla pitkä historia Ote Pietari I Suuren (1682-1725)

Lisätiedot

Taimikonhoidon laatu ja laadun. Mikkeli Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011

Taimikonhoidon laatu ja laadun. Mikkeli Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Taimikonhoidon laatu ja laadun hallinta Ville Kankaanhuhta Mikkeli 17.11.2011 Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Mistä hakea tietoa? Metsänhoitopalvelut portaali Metinfossa http://www.metla.fi/metinfo/metsanhoitopalvelut/

Lisätiedot

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS

NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS NUORTEN METSIEN RAKENNE JA KEHITYS Saija Mattila Metsäntutkimuslaitos, Vantaa Saija.Mattila@metla.fi puh.010-211 2449 Tutkimuksen taustaa Puuston alkukehitys on heikosti tunnettu ja vaikeimmin ennustettavissa

Lisätiedot

Maanmuokkauksen omavalvontaohje

Maanmuokkauksen omavalvontaohje Maanmuokkauksen omavalvontaohje Omavalvonnalla laatua ja tehoa metsänhoitotöihin 1. Johdanto Maanmuokkauksen tavoite turvata metsänuudistamisen onnistuminen parantaa taimikon alkukehitystä Maanmuokkauksen

Lisätiedot

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1

21.10.2014, Joensuu. 10.11.2014 Suomen metsäkeskus 1 21.10.2014, Joensuu 1 Luento 4 METSÄN UUDISTAMINEN TASAIKÄISRAKENTEISESSA METSÄN KASVATUKSESSA Uudistamiseen vaikuttavat tekijät Nykyaikaiset metsänuudistamismenetelmät (luontainen ja viljely) ja uudistamisketjun

Lisätiedot

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet

Kuviotiedot Kunta Alue Ms pääpuulaji. Monimuotoisuus ja erityispiirteet C1 Lähimetsä Osin aukkoinen. Monimuotoisuus ja erityispiirteet Kunta Alue Ms 169 1 3 Kuvio Pa, ha Kasvupaikka ja Kuviotiedot 2016 Sivu 1 / 15 Kunta 169 Alue 1 Ms 3?? jne. Lohko 1 123 0,7 Kuiva kangas ja vastaava suo Nuori kasvatusmetsikkö 40 59 41 8 0 0 0 19 7 2 2

Lisätiedot

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i -

- jl,, ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ '.:i - -~ "' ' ',, I - '' I ----=-=--=--~ - jl,, '.:i - Vedenpää Mittakaava 1 :10000 TAPIO. Koordinaatista ETRS-TM35FIN ~ Keskipiste (490822, 7065779) Tulostettu 23.6.2016?()6 26;3.:.i 10-71 1 / 0 A - TAPIO.

Lisätiedot

Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu

Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu Tervasrosoon vaikuttavat tekijät - mallinnustarkastelu Ville Hallikainen Kuva: Risto Jalkanen Tutkimuskysymykset Mitkä luonnossa vallitsevat ekologiset ja metsänhoidolliset ym. tekijät vaikuttavat tervasroson

Lisätiedot

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.

Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät. Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11. Koneellisen taimikonhoidon nykytila ja tulevaisuuden näkymät Kustannustehokas metsänhoito-seminaarisarja Heidi Hallongren Kouvola, 2.11.2011 Koneellistamisen nykytila Koneellistaminen kohdistuu kahteen

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Kaakkois-Suomen (Etelä-Karjala ja Kymenlaakso) metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Olli Salminen Luke VMI11 tietojen julkistus ja AMO-työpaja Lappeenranta 4.6.2015 Luonnonvarakeskus, Metsäsuunnittelu ja

Lisätiedot

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti?

Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Metsänuudistaminen - edullisesti vai tehokkaasti? Hannu Salminen & Anssi Ahtikoski Esityksen sisältö 1. Perusteet Metsänuudistaminen osana metsikön kasvatusketjua Kannattavuus 2. Laskentaharjoitus Kohteet

Lisätiedot

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen

Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Puusto poiminta- ja pienaukkohakkuun jälkeen Metsälakiseminaari 22.10.2014 Lahti Johtava metsänhoidon asiantuntija Eljas Heikkinen Suomen metsäkeskus Eri-ikäisrakenteisen metsän rakennepiirteitä Sekaisin

Lisätiedot

Puuston aiheuttamat riskit sähkön jakelun toimintavarmuudelle ja metsänhoidon mahdollisuudet riskien vähentämiseen

Puuston aiheuttamat riskit sähkön jakelun toimintavarmuudelle ja metsänhoidon mahdollisuudet riskien vähentämiseen Osaraportti 1(8) Puuston aiheuttamat riskit sähkön jakelun toimintavarmuudelle ja metsänhoidon mahdollisuudet riskien vähentämiseen Osaraportti 2(8) Sisällys Vierimetsän riskit sähkölinjoille 3 Taustatietoja

Lisätiedot

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin

Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Metsänhoidon keinot biotalouden haasteisiin Saija Huuskonen, Jaakko Repola & Jari Hynynen Tampere 15.3.2016 Biotalouden teemaseminaari Metsän mahdollisuudet biotaloudessa Pirkanmaan verkostopäivä Johdanto

Lisätiedot

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen

Motit liikkeelle. Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle Etelä- ja Keski-Pohjanmaan metsänomistajille osaamista yrittäjämäiseen metsätalouteen Motit liikkeelle -hankeen tavoitteena on: Lisätä metsänomistajien tietoisuutta omistamiensa metsien

Lisätiedot

Riittääkö puu VMI-tulokset

Riittääkö puu VMI-tulokset Riittääkö puu VMI-tulokset Lapin 61. Metsätalouspäivät 14.2.2019 Rovaniemi Kari T. Korhonen Metsävarat: Kari T. Korhonen, Antti Ihalainen, Mikael Strandström Hakkuumahdollisuudet: Olli Salminen, Hannu

Lisätiedot

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet

Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Pohjois-Karjaln metsävarat ja hakkuumahdollisuudet Metsävarat: Kari T. Korhonen & Antti Ihalainen Hakkuumahdollisuudet: Tuula Packalen, Olli Salminen, Hannu Hirvelä & Kari Härkönen Joensuu 22.5.2015 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Viljelyketjujen kustannustehokkuus

Viljelyketjujen kustannustehokkuus Viljelyketjujen kustannustehokkuus KARELIA AMMATTIKORKEAKOULU, Joensuu Metsänhoitotöiden koneellistamisen nykytilanne ja tulevaisuus 22.11.2013 Karri Uotila, METLA Esitelmän sisältö Metsänviljelyn toimintakenttä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus riistavahingoista annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan riistavahingoista annetun valtioneuvoston asetuksen (309/2013) liitteet

Lisätiedot