Tarjouspyyntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarjouspyyntö"

Transkriptio

1 Mobiilipelin hankinta Länsirannikon Koulutus Oy Winnova Tarjouspyyntö (6) 1. Yleistä Länsirannikon Koulutus Oy WinNova järjestää toisen asteen ammatillista perus-, lisä- ja täydennyskoulutusta, oppisopimuskoulutusta sekä muuta ammatillista koulutusta. Työelämän kehittäminen on ammattikoulutuksen ohella keskeinen ydintehtävä. WinNovan työelämälle suunnatuissa palveluissa yhdistyvät ammatillisen koulutuksen vahva osaaminen sekä pitkäaikainen kokemus yrityksille ja julkisen sektorin työyhteisöille tarjottavista koulutus- ja kehittämispalveluista. Yhtiön toiminimi on Länsirannikon Koulutus Oy ja aputoiminimi WinNova, joka toimii myös oppilaitoksen nimenä. Yhtiön kotipaikka on Rauma. Yhtiön tarkoituksena ei ole tavoitella voittoa eikä se jaa omistajilleen osinkoa, vaan mahdollinen voitto on käytettävä yhtiön oman toiminnan tukemiseen ja kehittämiseen. Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan omistavat Porin, Rauman ja Laitilan kaupungit sekä Porin Aikuiskoulutussäätiö. Yhtiö kuuluu Porin kaupunkikonserniin. WinNovan toimipaikat sijaitsevat Satakunnan ja Vakka-Suomen alueella Kilport kilpailutuspalvelu Länsirannikon Koulutus Oy Winnova käyttää tämän hankinnan kilpailuttamisessa sähköistä Kilport - kilpailutuspalvelua. Kilport mahdollistaa kilpailutusprosessin toteuttamisen suljetussa järjestelmässä. Tarjousten jättäminen Kilport - järjestelmään opastetaan myöhemmin kohdassa "tarjousten jättäminen". 2. Hankinnan kuvaus Hankinta koskee Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan - Hyvä alku Länsirannikollahankkeessa totetettavaa mobiilipeliä, jonka työnimenä on Länsirannikon Helmi. Tavoitteena on aikuisten maahanmuuttajien kotoutumisen edistäminen Hankkeen tausta Hanke on Euroopan Sosiaalirahaston rahoittama ja se toteutetaan ajalla , kuitenkin siten, että hankittavan mobiilipelin tulee olla valmiina Hankkeen toimijaverkostona ovat Länsirannikon koulutus Oy WinNova, Porin perusturva ja Satakunnan koulutuskuntayhtymä Sataedu. Mobiilipelin toteuttaminen kuuluu Länsirannikon koulutus oy WinNovan hankeosuuteen. Välittävä viranomainen on Uudenmaan ELY-keskus ja rahoitusohjelma ESR Hankkeen ja siinä toteutettavan mobiilipelin kohderyhmät Hankkeen palvelut ovat kaikkien uusien maahanmuuttajien käytössä. Neuvonta, Tervetuloa-koulutukset ja peliin liittyvät perehdytys kohdennetaan ensisijaisesti seuraaville kotoutujaryhmille: kotiäidit ja koti-isät ulkomaalaiset opiskelijat (esim. korkeakoulut, vaihto-opiskelijat) työssäolevat ja heidän perheenjäsenet erityistarpeiset maahanmuuttajat, jotka eivät terveydellisten tai sosiaalisten rajoitusten vuoksi voi osallistua kokopäiväiseen

2 opiskeluun nuoret maahanmuuttajat, joilla on vaikeuksia siirtyä peruskoulusta ammatilliseen koulutukseen tai lukioon esim. heikon kielitaidon ja tai jatkosuunnitelmien puuttumisen takia kouluaan tai koulutustaan päättävät koululaiset ja opiskelijat, jotka tarvitsevat tietoa ja tukea nivelvaiheessa siirryttäessä joko toiseen oppilaitokseen tai työelämään vastaanottokeskuksissa ja väliaikaismajoituksissa olevat turvapaikanhakijat h. luku- ja kirjoitustaidottomat maahanmuuttajat Välillisesti kohderyhmänä ovat kaikki maahanmuuttajia palvelevat tahot ja ammattilaiset 2 (6) 2.3. Hankkeen tavoitteelliset toimenpiteet Alueeseen ja palveluihin tutustuttavan Länsirannikon helmi -mobiilipelin rakentaminen Porin kaupungin maahanmuuttajien neuvontapiste MAINE:n toiminnan suunnittelu ja aloittaminen pääkirjastossa. WinNovan ja Sataedun yhdessä toteuttamienn Tervetuloa länsirannikolle - koulutuspakettien tuotteistaminen. Maahanmuuttajien vertaisryhmänohjaajien kouluttaminen WinNovassa. Koulutusta, materiaaleja ja hyväksi havaittuja kokemuksia levitetään Satakunnassa ja kouluttajien toiminta-alueilla Varsinais-Suomessa ja Pirkanmaalla. Hanketiedotusta ja aiheeseen liittyvää koulutusta suunnataan sekä maahanmuuttajille, heidän kanssaan työskenteleville asiantuntijoille että kantaväestölle Hankintamenettely Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä kansallisen kynnysarvon mukaisena hankintana. Tarjous on tehtävä suomen kielellä. Osa- ja vaihtoehtoisia tarjouksia ei huomioida. 3. Hankinnan vaatimukset Tarjouksen tulee täyttää tarjouspyynnön mukaisen mobiilipelin tekninen toteuttaminen. Mobiilipelin sisältö, tavoitteet ja toteutumisvaatimukset selvitetään sekä tarjouspyynnössä että sen liitteissä Tarjouksen sisältövaatimukset Pelin tulee olla elämyksellinen ja tuoda tutuksi länsirannikkoa sekä sen sen ihmisiä ja elämäntapaa. Hankkeen alku keskittyy Porin seutuun. Tavoitteena on lisätä kantaväestön ja maahanmuuttajien vuorovaikutusta sekä tuoda esille osaamista ja onnistumisia. Kotoutuminen ja kielen oppiminen vievät aikaa ja pelinkin tarkoituksena on tarjota uutta pitkäksi aikaa. Peli sijoittuu Porin seudun kartalle ja kaupunkinäkymään, jossa pelaaja tai joukkue liikkuu metsästäen helmiä. Pelissä on joitakin opashenkilöitä, jotka johdattelevat pelikohteisiin ja videoihin ja kertovat myös omasta kotoutumisestaan ja/tai työstään. Lisäksi pelissä liikkuu kuvitteellinen "lokki-hahmo-winski". Pelaajat saavat ratkaistavakseen arkielämän ja kotoutumisen haasteita. Porissa asuvien ja käyvien pelaajien on tarkoitus liikkua aktiivisesti kaupungissa. Yksittäisen kohteen pelaamiseen menee aikaa muutamasta minuutista noin kahteen tuntiin. Luku- ja kirjoittamisharjoittelussa yksittäinen tehtävä voi olla hyvinkin pieni, esim. kirjaimen oikean muodon tekeminen ja palaute on välitön. Pitkiä tehtäviä voivat olla esim. metsäretken

3 havainnointi tai jossain kaupunkikohteessa käyminen. Osa tehtävistä on opettajan ohjattavia. WinNovan hankeryhmä ja opiskelijat tuottavat osan kuva-ja videomateriaalista. Pelin toteuttaja osallistuu myös kuvamateriaalin käsittelyyn, etsimiseen ja tuottamiseen. 3 (6) WinNovan hankeryhmä vastaa käsikirjoittamisesta, mutta pelin juoni suunnitellaan pelin toteuttajan kanssa Pelin toimintaperiaatetta koskevat vaatimukset Länsirannikon Helmi -pelissä pelaaja kulkee Porin seudun kartalle sijoittuvassa pelimaailmassa ja siirtyy myös mahdollisuuksiensa mukaan tekemään tehtäviä reaalimaailman kohteisiin maastossa. Vain kauempana asuvat sekä muuttoa ja matkaa suunnittelevat saavat tietoa ainoastaan pelissä olevan materiaalin avulla rakentaa aluksi oman pelihahmon, jota muokkaa omaksi profiilihahmokseen, osa tehtävistä liittyy tähän seuraa oppaina toimivia henkilöitä ja Winski-lokkia oppii suomea tai luku- ja kirjoitustaitoa tutustumalla aitoihin ihmisiin, työntekoon, tapahtumiin ja paikkoihin harjoittelee suomen kielen käyttämistä eri tilanteissa ja tekee omia tuotoksia peliin (selfiet, videot, uudet pelitehtävät) hauskoilla tavoilla pelaa pareittain, joukkueessa tai yksin esim. lähtömaassaan voi olla myös esim. suomalainen opiskelija tai ammattilainen, joka haluaa tutustua maahanmuuttajan kotoutumispolkuun ja monikulttuurisuuteen tutustuu itsenäisesti tai ohjattuna esim. videoon tai muun aiheeseen johdattavan materiaalin, sen jälkeen harjoittelee, toimii, ratkaisee ongelmia ja on vuorovaikutuksessa motivoituu harjoittelemaan ja kertaamaan sekä käyttämään pientäkin suomen kielen taitoa voi kerätä tuotoksiaan albumiin/portfolioon ja niitä voidaan jakaa ja saa välittömän palautteen (kiitoksen, kommentin, ja oikean/esimerkkivastauksen, palkintona esim. lisätietoa, ja kerättäviä helmiä). Opettajan ohjaamissa tehtävissä palaute voi olla sanallinen ja kullekin henkilökohtainen Pelin tekniset ominaisuus- ja toimintavaatimukset nettipohjainen alusta, jonka ylläpito ja tuotetuki jatkuu hankkeen jälkeen niin, että sisällön päivitysvastuu/-mahdollisuus koko peliin on sovittu esim. hankkeessa mukana olleille toimijoille järjestelmälle asetettuja toiminnallisia vaatimuksia ovat helppokäyttöisyys, interaktiivisuus ja toimivuus laajalla käyttäjäjoukolla niin, että peliin voi osallistua kaikilla laitteilla (puhelimet, tabletit ja tietokoneet) pelin visuaalinen maailman ja pelihahmojen rakentaminen (pelaaja ja opashahmo) ja käsikirjoituksen pelillisten ideoiden jalostaminen paikannuksen hyödyntäminen pelaajan kulkiessa kohti kohdetta. Opettaja/pelin ohjaaja voi seurata omalta koneeltaan pelaajien liikkeitä maastossa avoimen datan hyödyntäminen, esim. ( valmiin materiaalin hyödyntämisen ja linkittämisen mahdollisuus pedagoginen näkökulma huomioidaan koko ajan. Lähtökohtina ovat mm. käänteinen opetustapa, flipped learning ja tutkiva, pelaajan tai joukkueen omia ratkaisuja tuottava oppiminen pelin aloittaminen ja eteneminen havainnollistetaan näyttäen ja esimerkein niin, että ilman kielitaitoa tai aikaisempaa kokemusta mobiilipeleistä pääsee liikkeelle ja

4 ymmärtää idean. Joitakin kohtia käännetään tai tulkataan. Omakielinen puhe, video tai teksti on mahdollista valita lippu-symbolia painamalla mahdollisia kieliä ovat esim. arabia, dari, englanti, kiina, persia, puola, romania, suomi, thai, turkki, venäjä. Avainsanat suomeksi tiivistetään sanalistoiksi, jotka voi myös kuunnella kaksi vaikeustasoa kielitaidon mukaan ja reittejä erilaisessa elämäntilanteessa oleville pelaajille (esim. perheellinen/työssä käyvä/opiskelija) mahdollisuus tallentaa puhetta ja kuunnella tulkatuista kohdista eri kieliversioita mahdollisuus jatkaa peliä myöhemmin siitä kohtaa, mihin on jäänyt ja palata parantamaan aikaisempien kohteiden suoritusta opiskelijan mahdollisuus kerätä tuotoksiaan ja palautteita omaan albumiin opettajat, mahdollisesti myös pelaajat, voivat jatkossakin tuottaa omia pelikohteita ja esim. kuva- tai videomateriaalia, mutta eivät muuttaa hankkeessa tuotettua runkomateriaalia käytön ja erilaisten mahdollisuuksien opastaminen opettajille siirrettävyys/tehtäväpankki - mahdollisuus tuottaa samankaltainen peli toiselle kaupungille 4 (6) 3.2. Toimintakuvaus Tarjoukseen tulee liittää selvitys tähän tarjouspyyntöön liittyvän palvelun tuottamisen toteutuksesta. Toimintakuvauksesta (max. 3 A4) tulisi ilmetä myös tarjoajan toimintatavan ja yhteistyökyvyn kuvauksen lisäksi myös pelattavissa olevia referenssikohteita vastaavanlaisten mobiilipelien toteuttamisesta ja onnistumisesta. Toimintakuvauksen laadullisuus arvioidaan keskeisenä osana tarjouksen soveltuvuutta kohdan 5.1.mukaisesti. 4. Tarjouksen hinnoittelu Tarjoushinta annetaan käyttövalmiiksi hyväksytyn mobiilipelin kokonaishintana, alv 0 %. 5. Tarjouksen hyväksyminen Hankintapäätös tehdään kokonaistaloudellisin perustein alla mainittujen arviointikriteerien mukaisesti painotettuna ja pisteytettynä. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen arviointikriteerinä tarjoushinnan lisäksi on toimintakuvauksen sisältö alla lueteltuina täsmennyksineen. Valintaperusteet, niiden tarkemmat perustelut ja painoarvot ovat: Toimintakuvaus 60 % (kriteerejä voisitte tarkentaa ja määritellä arviointinne kokonaisuutta ajatellen) Pelin teknisten ratkaisujen kuvaus (graafinen toteutus, helppokäyttöisyys, mahdollisuus osallistua kaikilla laitteilla, interaktiivisuus, moderointi- ja päivitysmahdollisuudet) Konkreettinen esitys tarjottavan pelin soveltuvuudesta kohderyhmän opetukseen ja pelin kautta oppimiseen Projektin valvonta, testauksen, tuotetuen ja ylläpidon laajuus Tarjoushinta 40 % tarjoushinnan edullisuus 5.1. Arvioinnin toteutustapa

5 Arviointikriteerien painoarvoprosentit muutetaan tarjousten arvioinnissa pisteiksi. Arvioinnissa laadullisten kriteerien (toimintakuvaus) maksimipistemäärä on 60 ja tarjoushinnan 40 pistettä. 5 (6) Tarjoushinnan painoarvo pisteytetään siten, että hankinnan halvin tarjoushinta saa painoarvoa vastaavat täydet pisteet ja muut tarjoukset suhteutetaan halvimpaan kaavalla halvin tarjous/ tarjous * 40. Laadullisten arviointikriteerien painoarvot arvioidaan tarjousten arviointityöryhmässä käyttäen asteikkoa Painoarvot muuttuvat pisteiksi, kun arviointityöryhmän keskiarvo kerrotaan ilmoitetulla painoarvoprosentilla. Eniten pisteitä saanut tarjous valitaan palveluntuottajaksi. Pisteytyksen tulos ilmoitetaan päätöksenteon yhteydessä tarjoajille. 6. Toimitus- ja maksuehdot 6.1. Toimitusehdot Toteutus jakautuu pelin toimituksen osalta 3 eri toiminta- ja aikataulutavoitteeseen. Vaiheet I, II ja III on määritelty tarjouspyynnön liitteellä "Vaiheittaiset toteutumistavoitteet" 6.2. Hankintasopimus Hankinnasta laaditaan kirjallinen hankintasopimus, kun päätös hankinnasta on saanut lainvoiman Palvelun toteutuminen ja sen seuranta Mobiilipelin valmistumista ja sen toimivuutta seurataan hankintayksikön ja palveluntuottajan yhteisessä arviointipalaverissa. Toiminta vahvistetaan hankintasopimuksessa JYSE - palvelut 2014 sopimusehdot Hankintaan sovelletaan otsikon mukaisia sopimusehtoja Maksuehto Maksuehto on 14 päivää netto 7. Tarjouspyynnön lisätiedot 7.1. Kysymykset ja niihin vastaaminen Mahdolliset hankintaa koskevat kysymykset tulee pyytää Kilport - ohjelmistossa osoitteessa viimeistään kello 12:00 mennessä. Ennen kysymysten jättämistä tarjoajan tulee rekisteröityä Kilportin käyttäjäksi Rekisteröidy tarjoajaksi - kohdasta. Kysymykset näkyvät Kilportissa anonyymina. Kysymyksiin vastataan mahdollisimman reaaliajassa tai viimeistään klo Vastaukset näkyvät samassa paikassa. Muilla tavoin esitettyihin kysymyksiin ei vastata. 8. Tarjouksen jättäminen 8.1. Kilport -tarjousten jättäminen

6 Tarjoukset jätetään klo Kilportiin osoitteessa Tarjousasiakirjat tulee antaa pyydetyssä formaatissa ja mahdollisimman vakioversioina, joita ovat pdf, word, ppt ja excel. 6 (6) 8.2. Asiakirjojen julkisuus Julkisuuslain mukaan hankinta-asiakirjat ovat julkisia, kun hankintapäätös on tehty ja päätöspöytäkirja allekirjoitettu. Hinta ei ole salainen. Mikäli hankinta-asiakirjoihin liittyy salassa pidettäviä asioita, tulee ne tarjouksessa selkeästi ilmoittaa erillisellä liitteellä. Hankintayksikkö harkitsee, ovatko liikesalaisiksi esitetyt asiakirjat lain mukaan salassa pidettäviksi Osoitetiedot täytäntöönpanoa varten Hankintayksikkö toimittaa hankintapäätöksen tiedoksi sähköpostilla. Täta varten tarjoajan tulee ilmoittaa tarjouksessa sähköpostiosoite, johon hankintapäätös ja sen täytäntöönpanotiedot osoitetaan. Länsirannikon Koulutus Oy WinNova Päivi Suominen-Tontti Projektipäällikkö 9. Tarjouspyynnön liitetiedostot Tarjouspyyntöä täydentävät seuraavat asiakirjat (liiteasiakirjoja ei palauteta tarjouksen mukana) hankinnan tavoiteaikataulu ja sen porrastettu eteneminen julkiset yleiset sopimusehdot (JYSE 2014 Palvelut) 10. Tarjouksen liitteet Tarjoukseen tulee liittää toimintakuvaus referenssikohteet vastaavanlaisista toteutuksista

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Rauman seurakunta on Rauman talousalueen suurin yksittäinen seurakunta. Pyrimme kaikessa toiminnassamme toteuttamaan kestävän kehityksen periaatteita

Lisätiedot

RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Asuinkerrostalojen rakennusurakka, Hankinnan kokonaisuus ilmenee tarjouspyyntöä täydentävistä asiakirjoista.

RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Asuinkerrostalojen rakennusurakka, Hankinnan kokonaisuus ilmenee tarjouspyyntöä täydentävistä asiakirjoista. RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) 1. YLEISTÄ Rauman seurakunta on Rauman talousalueen suurin yksittäinen seurakunta. Pyrimme kaikessa toiminnassamme toteuttamaan kestävän kehityksen periaatteita

Lisätiedot

Tarjouspyyntö

Tarjouspyyntö City-liikenteen pikkubussit Porin Linjat Oy Tarjouspyyntö 12.01.2017 1 (5) 1. Yleistä 1.1. Porin Linjat Oy hankintayksikkönä Porin Linjat Oy on Porin kaupungin kokonaan omistama paikallisliikenneyhtiö.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) OPPISOPIMUSKESKUS Talotekniikan perustutkinto 26.05.2011

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) OPPISOPIMUSKESKUS Talotekniikan perustutkinto 26.05.2011 TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) 1. YLEISTÄ Satakunnan Oppisopimuskeskus on Porin kaupungin hallinnoima ja yhteistyössä muiden satakuntalaisten koulutusten järjestäjien kanssa oppisopimuskoulutuksen viranomaistehtävistä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) ASUNNOT OY Kiinteistönhoitopalvelu 30.12.2009

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) ASUNNOT OY Kiinteistönhoitopalvelu 30.12.2009 TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy (VVA Oy) on Viitasaarella toimiva, kaupunkiomisteinen vuokra-asuntoja tarjoava yritys. Vuokrattava on 431 huoneistoa 29 kiinteistössä. Asunnot

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET WIITAUNIONI TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä Wiitaunioni. Wiitaunionin kantavana toimintaperiaatteena on turvata sekä

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Kirkonkirjojen digitointi

EURAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Kirkonkirjojen digitointi EURAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) 1. YLEISTÄ Euran seurakunta on perustettu viimeistään vuonna 1445. Seurakunnan ensimmäinen vakinainen pappi oli Jöns vuodesta 1558. Euran seurakunta kuuluu Rauman

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) OPPISOPIMUSKESKUS Tekniikan erikoisammattitutkinto

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) OPPISOPIMUSKESKUS Tekniikan erikoisammattitutkinto TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) 1. YLEISTÄ Satakunnan Oppisopimuskeskus on Porin kaupungin hallinnoima ja yhteistyössä muiden satakuntalaisten koulutusten järjestäjien kanssa oppisopimuskoulutuksen viranomaistehtävistä

Lisätiedot

Hyvä alku Länsirannikolla -hanke

Hyvä alku Länsirannikolla -hanke Hyvä alku Länsirannikolla -hanke 1.1.2016 31.8.2018 Hyvä alku Länsirannikolla kehittää alkuvaiheen palvelukokonaisuutta maahanmuuttajille Kohderyhmänä erityisesti ne kotoutujat, jotka jäävät nykyisten

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016

KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) Yhdyskuntatoimi Päiväys N:o Konevarikko /020800/2016 KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ LAKAISUKONEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta imulakaisukoneesta kokonaispainoltaan

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) Kirkonkirjojen digitointi 04.06.2010

RAISION SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) Kirkonkirjojen digitointi 04.06.2010 RAISION SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) 1. YLEISTÄ Raision seurakunta toimii tilaajana kirkonkirjojen ja perhelehtien mikrokuvaamiseksi, digitoimiseksi ja indeksoimiseksi Naantalin rovastikunnan alueella,

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN DYNAAMISEN MATKUSTAJAINFORMAATION OHJAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄ

TARJOUSPYYNTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN DYNAAMISEN MATKUSTAJAINFORMAATION OHJAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄ 1.11.2018 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN DYNAAMISEN MATKUSTAJAINFORMAATION OHJAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄ Hankintayksikkö Nurmijärven kunta, ympäristötoimiala Hankinnan sisältö Tilaajalla tarkoitetaan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TULKKAUSPALVELUISTA 1. YLEISTÄ

TARJOUSPYYNTÖ TULKKAUSPALVELUISTA 1. YLEISTÄ 9.5.2016 TARJOUSPYYNTÖ TULKKAUSPALVELUISTA 1. YLEISTÄ Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry hallinnoi ja toteuttaa ESR-rahoitteista KAIKU-hanketta. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry pyytää

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HITSAUSKONE HANKINTA

TARJOUSPYYNTÖ HITSAUSKONE HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2010 HITSAUSKONE HANKINTA Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on Satakunnan suurin 2. asteen koulutuspalveluja tuottava ammatillinen oppilaitos. WinNova kehittää ja parantaa toimintojaan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle. KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,

Lisätiedot

Tarjouspyyntö

Tarjouspyyntö Palvelutalo Tupalan siivouspalveluhankinta Eurajoen kunta Tarjouspyyntö 07.05.2019 1 (6) 1. Yleistä 1.1. Eurajoen kunta Eurajoen ja Luvian kunnat yhdistyivät vuoden 2017 alussa. Nykyisessä Eurajoen kunnassa

Lisätiedot

Raepesukoneen (1 kpl) hankinta kohdistuu Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan osoitteeseen Professorintie 5, 28600 Pori, tuotantokeittiön.

Raepesukoneen (1 kpl) hankinta kohdistuu Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan osoitteeseen Professorintie 5, 28600 Pori, tuotantokeittiön. Länsirannikon Koulutus Oy TARJOUSPYYNTÖ Winnova PL 197 9.11.2012 26101 RAUMA Raepesukone Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on hankkimassa tuotantokeittiöön uutta raepesukonetta, tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(5) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2009 Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta tarvikkeineen;

Lisätiedot

Yleisimmät asiakaskohtaamiset, joihin tulkkauspalvelua hankitaan, tapahtuvat esimerkiksi seuraavien palvelukokonaisuuksien arjessa:

Yleisimmät asiakaskohtaamiset, joihin tulkkauspalvelua hankitaan, tapahtuvat esimerkiksi seuraavien palvelukokonaisuuksien arjessa: 14.02.2019 TARJOUSPYYNTÖ TULKKAUSPALVELUISTA 1. YLEISTÄ Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry hallinnoi ja toteuttaa ESR-rahoitteista Tarmo-hanketta. Osatoteuttajana on Riveria. Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA

TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ AIKUISTEN PERUSOPETUKSEN E-OPPIMATERIAALIEN TOTEUTUKSESTA Opetushallitus (jatkossa myös hankintayksikkö ) pyytää tarjoustanne Hankintailmoitukset.fi -ilmoituskanavassa

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ LAKAISULAITTEESTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) LAKAISULAITTEESTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta lakaisulaitteesta, jota voidaan käyttää

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne viidestä (5) elektronisesta suurtehohälyttimestä, teholtaan 2000 W asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) AMMATTIKORKEAKOULU OY Lakiasiainpalveluiden hankinta

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) AMMATTIKORKEAKOULU OY Lakiasiainpalveluiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Metropolia on kansainväliset mittapuut täyttävä ja kilpailukykyinen pääkaupunkiseudun eritystarpeisiin suunnattu innovaatioammattikorkeakoulu. Sen neljä koulutusalaa ovat

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

Tuotantokeittiön laite- ja kalustohankinnat.

Tuotantokeittiön laite- ja kalustohankinnat. Sivu 1 / 5 KEITTIÖLAITEHANKINNAT 1. Hankinnan kohde 2. Tarjoushinnan ilmoittaminen Sotkamon kunta järjestää tarjouskilpailun tuotantokeittiön laite- ja kalustohankinnoista. Pyydämme tarjoustanne oheisten

Lisätiedot

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset 1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTON HANKINTA 2018 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: - 3 kpl öljyntorjuntapuomikontteja - 12 kpl kalustolaatikoita - 500 m öljyntorjuntapuomia

Lisätiedot

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset 1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTO 2019 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: öljyntorjuntapuomikontti 2 kpl kalustolaatikoita 8 kpl öljyntorjuntapuomia (korkeus 900

Lisätiedot

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien

Sopimuskausi Sopimuskausi on kaksi (2) vuotta hankintasopimuksen allekirjoittamisesta lukien TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) VERKKONEUVONTAPALVELUJÄRJESTELMÄN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tällä tarjouspyynnöllä tarjouksia verkkoneuvontapalvelujärjestelmän hankintaa koskevaan tarjouskilpailuun.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta

Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta Itä-Uudenmaan koulutuskuntayhtymän, Porvoon ammattiopiston opiskelijoiden työvaatteiden ja jalkineiden hankinta Yleistä Itä-uudenmaan koulutuskuntayhtymän ylläpitämä oppilaitos Porvoon ammattiopisto (jatkossa

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta

Tarjouspyyntö. YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Tarjouspyyntö YTHS:n Tampereen Kalevantien toimipisteen autoklaavin hankinta Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet

VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE Hankinta on jaettu seuraaviin osa-alueisiin: 1. Hoidettavat viheralueet 1 LIEDON KUNTA Tekniset ja ympäristöpalvelut PL 24 21421 Lieto TARJOUSPYYNTÖ VIHERALUEIDEN (NURMIKOT) LEIKKUUTYÖT HOITOKAUDELLE 2014-2015 1. Hankinnan kohde 2. Hankinnan sisältö 2.1. Hoidettavat viheralueet

Lisätiedot

ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA.

ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA. 1 ITÄ-UUDENMAAN PELASTUSLAITOS PYYTÄÄ TARJOUSTA LETKU JA LIITINKALUSTOSTA. 1. Tiedot toimittajasta Yrityksen tiedot tulee ilmoittaa yhteenvetolomakkeessa jota tulee täyttää ja lähettää tarjouksen mukana.

Lisätiedot

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi.

15.7.2011. 1. Ruokailutason on oltava yhdellä kädellä liikuteltavissa. 2. Helposti siivottava hyvän hygienian säilyttämiseksi. POTILASPÖYTIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne Peruspalvelukeskus Oiva -liikelaitoksen (Asiakas) Salpakankaan vuodeosaston (Terveystie 4, Hollola) potilaspöytien hankinnasta. 1 HANKINTAMENETTELY Hankintamenettelynä

Lisätiedot

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti.

ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA. Tarjous tulee antaa tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ 1(5) ESPOONLAHDEN ALUEEN JÄÄKENTTIEN VEDENAJON HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tarjouspyynnön liitteet Sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoonlahden koulujen

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(6) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) 930/ / PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA. Hankinnan kohde ja kuvaus TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Hankinnan kohde ja kuvaus Tällä tarjouspyynnöllä Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin perintäpalvelujen hoitamisesta alla mainittuna sopimuskautena.

Lisätiedot

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut

1(5) Osa-alue A Perusvarusteisilla ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut. Osa-alue B Esteettömillä ajoneuvoilla suoritettavat kuljetuspalvelut 1(5) TARJOUSPYYNTÖ: Liedon kunnan vammaispalvelulain (VPL) ja sosiaalihuoltolain (SHL) mukaisten kuljetuspalveluiden sekä sotainvalidien kuljetuspalveluiden kilpailutus 1. Hankinnan kohde 2. Sopimuskausi

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde. TERVEYSASEMAPÄIVYSTYSPALVELUT Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SIIRRETTÄVIEN PILARINOSTIMIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne neljästä siirrettävästä pilarinostimista. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) HELMET-KIRJASTOJEN AINEISTON PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Espoon kaupungin hankintapalvelut järjestää tarjouskilpailun HelMet-kirjaston perintäpalvelusta

Lisätiedot

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja.

ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS. Kilpailutuksella valitaan yksi sopimustoimittaja ja yksi varatoimittaja. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) ESPOON KAUPUNGIN TYTÄRYHTEISÖIDEN TALOUSTOIMINTOJEN KILPAILUTUS 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin tytäryhteisöiden taloustoimintojen hoito.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus

Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Tarjouspyyntö 1 (6) Blue Industry Parkin toimintakonseptin mallinnus Sisällys 1 Hankinnan kohde... 2 2 Hankekuvaus ja hankkeelle asetetut tavoitteet... 2 2.1 Mallinnuksen toteutus... 2 2.2 Alihankinta...

Lisätiedot

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana.

MAL-verkoston verkkosivusto laaditaan Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän toimeksiannosta ja tilaamana. TARJOUSPYYNTÖ 20.1.2011 MAL-VERKOSTON VERKKOSIVUSTON TOTEUTTAMINEN Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymä pyytää tarjoustanne hallinnoimansa kansallisen MAL-verkoston verkkosivuston toteuttamisesta. Pyydämme

Lisätiedot

yritysmahdollisuuksien räätälöidyt toiminta-alustat

yritysmahdollisuuksien räätälöidyt toiminta-alustat TARJOUSPYYNTÖ Päivämäärä: 15.7.2014 Hankinnan / tarjouspyynnön nimike: Suupohjan Systeemit - uusien yritysmahdollisuuksien räätälöidyt toiminta-alustat asiantuntijatyöt Hankinnan tilaaja/ hankintayksikkö:

Lisätiedot

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kahdesta (2) elektronisesta suurtehohälyttimestä asennuksineen, teholtaan 2000 W, jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Tarjousten vertailu ja hankintapäätös

Tarjousten vertailu ja hankintapäätös Tarjousten vertailu ja hankintapäätös Asiantuntija Laura Heinonen 12.11.2014 Järjestelmän hyödyntäminen myös kilpailutusprosessin lopussa Järjestelmällä voi hoitaa koko kilpailutusprosessin alusta loppuun

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL

HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) HANKINTAKESKUS H HEL HELSINGIN KAUPUNKI OSALLISTUMISPYYNTÖ 1 (5) ALLE 65-VUOTIAIDEN MONISAIRAIDEN ASIAKKAIDEN PALVELUASUMISEN HANKINTA PUITEJÄRJESTELYNÄ, JONKA KAIKKI EHDOT VAHVISTETAAN Helsingin kaupungin hankintakeskus yhteistyönä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi

Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi TARJOUSPYYNTÖ 1 / 6 Maksujärjestelmä työntekijän omaehtoisen, verovapaan liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemiseksi 29.8.2016 Imatran kaupunki Virastokatu 2, 55100 Imatra Vaihde: 020 617 111 Faksi: 020

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TILINTARKASTUSPALVELUJEN HANKINTA Helsingin seurakuntayhtymä (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 09.04.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KIRJASTOAUTON HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjouksia kirjastoauton hankinnasta. Kirjastoauto hankitaan alustoineen ja koritöineen katsastettuna ja rekisteröitynä.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n vakuutuspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n vakuutuspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n vakuutuspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde

Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ. 1 Hankinnan kohde Tarjouspyyntö 1 (5) 16.11.2017 TARJOUSPYYNTÖ TIEDOTUSLEHDESTÄ 1 Hankinnan kohde Kaarinan kaupunki (tilaaja) pyytää tarjousta kaikkiin Kaarinan kaupungin kotitalouksiin jaettavan tiedotuslehden julkaisemista,

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet

Tarjouspyyntö. YTHS:n verkkolaitteet Tarjouspyyntö YTHS:n verkkolaitteet Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 2.11.2014

TARJOUSPYYNTÖ 2.11.2014 1/6 TARJOUSPYYNTÖ 2.11.2014 Länsirannikon koulutus Oy WINNOVA PL 17 28101 PORI 1. Hankinnan kohde Länsirannikon koulutus Oy WINNOVA pyytää tarjoustanne pyöräalustaisesta kaivinkoneesta. Hankintailmoitus

Lisätiedot

15.2.2012. Pyydämme tarjousta ao. vaatimukset täyttävästä pyöränsuuntauslaitteesta (1 kpl ).

15.2.2012. Pyydämme tarjousta ao. vaatimukset täyttävästä pyöränsuuntauslaitteesta (1 kpl ). TARJOUSPYYNTÖ 15.2.2012 AJONEUVOJEN PYÖRÄNSUUNTAUSLAITTEEN HANKINTA Länsirannikon Koulutus Oy WinNova tuottaa koulutuspalveluja Satakunnan - ja Varsinais-Suomen alueelle. Oppilaitos kehittää ja parantaa

Lisätiedot

3.6.2011. Hankinta kohdentuu Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan Porin Koneja metallialan aikuiskoulutusyksikön, mittakoneen hankintaan (1 kpl).

3.6.2011. Hankinta kohdentuu Länsirannikon Koulutus Oy WinNovan Porin Koneja metallialan aikuiskoulutusyksikön, mittakoneen hankintaan (1 kpl). TARJOUSPYYNTÖ 3.6.2011 MITTAKONEEN HANKINTA Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on Satakunnan suurin 2. asteen koulutuspalveluja tuottava ammatillinen oppilaitos. WinNova kehittää ja päivittää palvelutoimintojaan

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS RISTIINAN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 8 ) 1. YLEISTÄ Eteläisessä Savossa, Saimaan järvialueella sijaitsevalla luonnonkauniilla Ristiinan kunnalla on takanaan kreivillinen ja maanpuolustukseen liittyvä kunniakas

Lisätiedot

Laukaan kunta. Tarjouspyyntö. Saran asuntojen yöhoidon hankinta

Laukaan kunta. Tarjouspyyntö. Saran asuntojen yöhoidon hankinta Laukaan kunta Tarjouspyyntö Saran asuntojen yöhoidon hankinta Laukaan kunta PL 6 41341 Laukaa TARJOUSPYYNTÖ 18.6.2015 Saran asuntojen yöhoidon hankinta Sydämellinen Laukaa on maaseutumainen kasvukunta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh

TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 1 TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Kh 20.3.2017 Hankinnan kohde Hankintayksikkö Hankinnan tarjouspyyntö koskee Loimaan kaupungin ja Koski Tl:n kunnan henkilökunnan sekä näiden kuntien järjestämisvastuulla

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN VERKKOSIVUISTA www.korsholm.fi/www.mustasaari.fi

TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN VERKKOSIVUISTA www.korsholm.fi/www.mustasaari.fi Tarjouspyyntö 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ KUNNAN VERKKOSIVUISTA www.korsholm.fi/www.mustasaari.fi Mustasaaren kunta uudistaa kunnan verkkosivut sekä henkilökunnalle tarkoitetun intranetin ja luottamushenkilöille

Lisätiedot

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys

Joensuun seudun hankintatoimi. Tarjouspyyntö Päiväys 1/5 HANKINTAPÄÄTÖSPÖYTÄKIRJA Hankintayksikkö Mukana olevat muut yhteisöt: Joensuun Tiedepuisto Oy Asia ja sen selvitys 26927 Joensuun Tiedepuiston hallinnoimien kiinteistöjen toimitilojen sähkö-, putki-,

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Hankintaa koskevat yhteystiedot: Vaasan kaupunki / Sivistystoimi / Vamia, Energiapalvelut Yhteyshenkilö:Esa Karhunmaa Puhelin: 040 8467920 Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto 23.5.2018 KEITTIÖLAITEHANKINTA Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. Hankinnan kohteet, toimitussisältö, toimitusehto

Lisätiedot

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto LOISTEPUTKIEN KORVAAMINEN LED-VALOPUTKILLA Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1.

Lisätiedot

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015.

Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. TARJOUSPYYNTÖ Haapaveden kaupunki/koulutoimi pyytää tarjoustanne opetusmateriaaleista lukuvuosille 2013 2014 ja 2014 2015. Tarjouspyyntö on julkaistu Julkisten hankintojen ilmoituskanavalla HILMASSA 09.04.2013.

Lisätiedot

Hankinnan yksilöinti on liitteessä 1.

Hankinnan yksilöinti on liitteessä 1. TARJOUSPYYNTÖ 1 (7) Uimahallikemikaalien hankinta Espoon uimahalleihin Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon kaupungin kolmeen eri uimahalliin (Tapiola, Espoonlahti ja Leppävaara)

Lisätiedot

Teuvan yhtenälskoulun tarkistuspyörösahan hankinta

Teuvan yhtenälskoulun tarkistuspyörösahan hankinta IT" ėuvo Teuvan yhtenälskoulun tarkistuspyörösahan hankinta Tarjouspyyntö Teuvan kunnan Hyvinvointipalvelut (myöhemmin hankintayksikkö) pyytää taijouksia Teuvan yhtenäiskoululle hankittavasta tarkistuspyörösahasta.

Lisätiedot

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) SUUN TERVEYDENHUOLLON RÖNTGENKUVIEN LAUSUNTOPALVELUIDEN HANKINTA Tarjouspyyntö Puitesopimus ja sopimuskausi Hankintapäätös Espoon kaupunki pyytää tarjousta suun terveydenhuollon röntgenkuvien

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Lajitteleva palautusautomaatti Espoon kaupunginkirjastoon Espoon kaupunki pyytää tarjousta yhdestä lajittelevasta palautusautomaatista Espoon kaupunginkirjaston Tapiolan aluekirjastoon.

Lisätiedot