Tarjouspyyntö

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tarjouspyyntö"

Transkriptio

1 City-liikenteen pikkubussit Porin Linjat Oy Tarjouspyyntö (5) 1. Yleistä 1.1. Porin Linjat Oy hankintayksikkönä Porin Linjat Oy on Porin kaupungin kokonaan omistama paikallisliikenneyhtiö. Yhtiö on toiminut tällä nimellä vuodesta 1976, jolloin Porin kaupunki aloitti oman joukkoliikenteen palvelutuotannon. Paikallisliikenteen historia Porissa on alkanut jo ennen sotia, pääosa aikaisemmin liikennettä hoitaneista yhtiöistä on sittemmin tullut Porin Linjojen omistukseen yrityskauppojen myötä.yhtiön tehtävänä on hoitaa ja kehittää Porin ja Ulvilan paikallis- ja lähiliikennettä. Porin Linjat Oy työllistää noin 80 henkeä sekä operoi 50 linjaautolla. Vuodessa kuljetamme 26 linjallamme noin 2 miljoonaa matkustajaa, linjoillamme kertyy vuosittain 2,5 miljoonaa linjakilometriä. Toimistomme ja varikkomme sijaitsevat Porin Tikkulan kaupunginosassa. Paikallisliikenteen lisäksi tuotamme myös laadukkaita tilausajoja asiakkaidemme tarpeisiin Kilport Juha- kilpailutuspalvelu Porin Linjat käyttää tämän hankinnan kilpailuttamisessa sähköistä Kilport - kilpailutuspalvelua. Kilport mahdollistaa kilpailutusprosessin toteuttamisen suljetussa järjestelmässä. Hankintalain mukaan kilpailutus ilmoitetaan myös HILMAilmoituskanavalla. 2. Hankinnan kuvaus 2.1. Hankinnan perusta Hankintayksikkönä Porin Linjat Oy aloittaa syksyllä 2017 Porin kaupunkialueen paikallisliikenteessä uuden liikennevuoron. Tähän tarkoitukseen hankintayksikkö on kilpailuttamassa kolmen 18-paikkaisen bussin hankintaa. Hankintapäätös toteutetaan yhdeltä toimittajalta samalla korirakenteella. Bussien voimanlähteen osalta hankintapäätös voi jakautua joko diesel- tai sähkökäyttöisiin busseihin. Hankintapäätös pyritään tekemään maaliskuun alussa tarjousten arvioinnin perusteella kolmesta eri hankintavaihtoehdosta: 3 diesel-käyttöistä bussia tai 1 sähkö- ja 2 diesel-käyttöistä bussia tai 2 sähkö- ja 1 diesel-käyttöinen bussi 2.2. Sopimusaika Hankintapäätös edellyttää, että bussien tulee olla Porissa tilaajan varikolla viimeistään Hankintamenettely Hankinta toteutetaan avoimella menettelyllä EU- kynnysarvojen mukaisena tavarahankintana. Osa- ja vaihtoehtoisia tarjouksia ei huomioida.

2 Tarjous on tehtävä suomen kielellä. Tarjousten tulee olla voimassa 3 kk tarjousajan päättymisen jälkeen. 2 (5) 3. Hankinnan vaatimukset 3.1. Tarjoajan kelpoisuusehto Tarjoajalla on oltava kokemusta vastaavanlaisista bussitoimituksista. Tarjoajan tulee liittää tarjoukseen referenssit toimittamistaan busseista ja määritellä mahdolliset tutustumismahdollisuudet Suomessa. Tarjoajan on kuuluttava ennakkoperintärekisteriin ja esitettävä pyydettäessä verojäämätodistus, todistukset vastuu- ja lakisääteisestä tapaturmavakuutuksesta, selvitys työehtosopimusten täyttämisestä sekä todistus sosiaaliturva- ja eläkemaksujen täyttämisestä tai näitä vastaavat asiakirjat. Tarjoajalla tulee olla myös taloudelliset edellytykset hankinnan toteuttamiseen ja osoittaa pyydettäessä, että yrityksen keskimääräinen liikevaihto kolmena edellisenä vuotena on toteutunut vähintään annettavan tarjouksen suuruisena Hankintaa koskevat tekniset vaatimukset Tarjottavilta busseilta edellytettävät tekniset ominaisuudet on esitetty tarjouspyynnön liitteellä "tekninen liite" (kohta 9 Tarjouspyynnön liitteet). Tarjoukseen tulee liittää kuvalliset tuote-esitteet ja suomenkieliset käyttöohjeet, joista selviävät sekä tarjottavan diesel- että sähköbussin tekniset ja toiminnalliset tiedot. Edellytettyjen vaatimusten tulee täyttyä, jotta tarjous otetaan mukaan tarjousvertailuun. Bussien toiminnallisen takuun tulee olla 2 vuotta Hankintaa koskevat toiminnalliset vaatimukset Käyttöönottokoulutus Tarjoushintoihin tulee sisältyä 1 päivän mittainen käyttökoulutus sekä kuljettajille että korjaamohenkilökunnalle. Koulutukseen osallistuu n. 10 henkilöä. Koulutus tulee antaa hankitulla bussimallistolla tilaajan varikolla Porissa. Käyttökoulutuksen ajankohta sovitaan yhdessä toimittajan kanssa erikseen. Sähköautojen osalta tarjouksessa tulee selvittää myös hankintayksikön korjaamohenkilökunnalta edellytettävät pätevyys- ja mahdolliset koulutusvaatimukset. Hankintayksikkö toteuttaa pääsääntöisesti bussien huollot omalla varikollaan Huolto- ja jälkimarkkinointipalvelut Huolto-, varaosa- ja korjaamopalvelujen tukipalvelujen saatavuus ja kattavuus yhteystietoineen tulee määritellä toimintakuvauksessa ja/tai erillisellä liitteellä. Palvelujen tulee koskea sekä koria että alustaa. Varaosien saanti on määriteltävä ja taattava vähintään 10 vuoden ajan bussien toimittamisesta. Sähköbussien osalta tulee määritellä myös takuuehdot akkujen kestävyydelle Toimintakuvaus Tarjoukseen tulee liittää bussihankintaa koskeva toimintakuvaus (max. 3 A4) määrittelemään sitä, miten tarjouksen laadullisuus, toiminnallisuus sekä soveltuvuus hankintatarpeeseen toteutuu ja luotettavasti todennetaan.

3 Toimintakuvauksen ja sen arvioinnin tueksi tulee ilmetä ainakin kokemukset bussien käytöstä kaupunkiliikenteessä pohjoismaisissa olosuhteissa jälkimarkkinointitoimenpiteiden toteutuminen ja varmistaminen sähköbussin osalta selvitys akkujen uusimiskustannuksista tai vaihtoehtoisesti peruskunnostuksesta teknisen tuen saatavuus varaosatoimitusten vasteaika kuljettajien ja Porin Linjat Oy:n korjaamohenkilökunnan koulutuksen sisältö ja kattavuus takuuehtojen kattavuus ja varmennus 3 (5) Toimintakuvauksen arviointikriteerien perusta on selvitetty kohdassa "tarjouksen hyväksyminen" Sopimusasiakirjojen pätevyysjärjestys Sopimuksen voimassaoloaikana noudatetaan seuraavaa asiakirjojen pätevyysjärjestystä: 1. Hankintasopimus 2. Tarjouspyyntö 3. Julkisten hankintojen yleiset sopimusehdot 2014 (JYSE 2014 TAVARAT) englanninkielisenä 4. Tarjous Sopimuksesta aiheutuvat tai siihen liittyvät riitaisuudet ratkaistaan Satakunnan käräjäoikeudessa 4. Tarjouksen hinnoittelu Tarjoushinta annetaan tarjouspyynnön mukaisina kiinteinä tarjoushintoina erikseen dieselja sähköbussin osalta, alv 0 % eli ilman arvonlisäveroa. Hankintayksikkö varaa mahdollisuuden suorittaa kauppahinnan maksun käyttäen valitsemaansa rahoitusyhtiötä, jolloin hankintayksikkö on maksusuoritusten ajan bussien haltija. Kauppahinnan maksukäytäntö sovitaan hankintasopimuksessa Tarjoushintojen vertailu Tarjoushintojen vertailu tehdään erikseen diesel- ja sähköbussien osalta. Tarjousten vertailuperusteena käytetään bussin tarjoushintaa. 5. Tarjouksen hyväksyminen Hankintapäätös tehdään kokonaistaloudellisin edullisuusperustein alla mainittujen arviointikriteerien mukaisesti painotettuna ja pisteytettynä. Kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen arviointikriteerinä tarjoushinnan lisäksi on toimintakuvauksen sisältö alla lueteltuina täsmennyksineen. Valintaperusteet, niiden tarkemmat perustelut ja painoarvot: Toimintakuvaus 60 % (arvioidaan erikseen diesel- ja sähköbussin osalta) bussien soveltuvuus määriteltyyn hankintatarpeeseen jälkimarkkinointipalveluiden toimintatapa käyttöönottokoulutuksen toteutuminen ja kattavuus Tarjoushinta 40 % (vertaillaan erikseen diesel- ja sähköbussin osalta)

4 tarjoushinnan edullisuus 5.1. Arvioinnin toteutustapa Arviointikriteerien painoarvoprosentit muutetaan tarjousten arviointiin itsenäisesti osallistuvien henkilöiden arvioinneissa pisteiksi. Arvioinnissa laadullisten kriteerien (toimintakuvaus) maksimipistemäärä on 60 ja tarjoushinnan 40 pistettä. 4 (5) Laadullisten arviointikriteerien painoarvot arvioidaan tarjousten arviointityöryhmässä käyttäen asteikkoa Painoarvot muuttuvat pisteiksi, kun arviointityöryhmän antamien pisteiden keskiarvo kerrotaan ilmoitetulla painoarvoprosentilla. Tarjoushinnan painoarvo pisteytetään siten, että hankinnan halvin tarjoushinta saa painoarvoa vastaavat täydet pisteet ja muut tarjoukset suhteutetaan halvimpaan kaavalla halvin tarjous/ tarjous * 40/ Hankintapäätös Hankintapäätös perustuu eniten hinta- ja laatupisteitä saaneeseen diesel- ja sähköbussin yhteistarjoukseen. Hankintapäätöksen valinta toteutetaan hinta- ja laatuvertailun mukaisesti eniten pisteitä saaneen tarjouksen sisällä yhdellä, 2.1.kohdan mukaisella hankintavaihtoehdolla. 6. Toimitus- ja maksuehdot Valittujen bussien toimitusaika on , jolloin bussien tulee olla Porin Linjat Oy:n varikolla Porissa. Maksuehto on 30 vrk bussien toimituksesta. Hankintaan sovelletaan liitteenä olevia julkisia yleisiä sopimusehtoja JYSE 2014 Tavarat Tarjoajan soveltuvuutta koskevat vaatimukset (ovatko tarpeen???) Tarjoajan on täytettävä tarjoajaa koskevat rahoitukseen ja taloudelliseen tilanteeseen liittyvät vaatimukset sekä tekniseen suorituskykyyn ja ammatilliseen pätevyyteen liittyvät vaatimukset. Tarjoajan on oltava rekisteröity kaupparekisteriin/ammatti- tai elinkeinorekisteriin sijoittautumismaansa lainsäädännön mukaisesti. Tarjoajan tulee kuulua ennakkoperintärekisteriin. Ulkomaalaisen tarjoajan on toimitettava kaikki vaatimuksissa tarkoitetut tiedot sijoittumismaansa lainsäädännön mukaisella rekisteriotteella tai vastaavalla muulla todistuksella tai muulla yleisesti hyväksyttävällä tavalla, esim. yleiseurooppalaisella ESPDlomakkeella. 7. Tarjouspyynnön lisätiedot 7.1. Kilport- palvelu Tehdessään tarkentavan kysymyksen tai jättääkseen tarjouksen, tarjoajan tulee ensimmäisellä kerralla rekisteröityä Kilport- palveluun osoitteessa Rekisteröinnissä tarjoaja saa sähköpostiin salasanan. Tarjoajan käyttäjätunnus on voimassaoleva sähköpostiosoite Tarkentavat kysymykset

5 Mahdolliset tarkentavat kysymykset tehdään Kilport- palvelussa em. osoitteessa viimeistään klo Kysymykset näkyvät Kilportissa avoimesti ja anonyymina. Kysymyksiin vastataan mahdollisimman reaaliajassa tai viimeistään klo Vastaukset näkyvät samassa paikassa. 5 (5) Muulla tavalla kysymyksiin ei vastata. 8. Tarjouksen jättäminen Tarjoukset jätetään viimeistään klo Tarjousasiakirjat tulee antaa pyydetyssä formaatissa ja mahdollisimman vakioversioina, joita ovat pdf, word, ppt ja excel. Tarjous jätetään Kilportiin osoitteessa Porin Linjat Oy Markku Hermonen Toimitusjohtaja 9. Tarjouspyynnön liitetiedostot Tarjouspyyntöä täydentävät liitteet (liitteitä ei palauteta tarjouksen mukana) tekninen erittely vaadittavista ominaisuuksista JYSE 2014 Supplies (Julkiset yleiset sopimusehdot 2014 Tavarat) City-liikenteen reittikartta 10. Tarjouksen liitteet Tarjouksen liitteenä toimitettavat liitteet toimintakuvaus tarjouksen hintaliite

RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Asuinkerrostalojen rakennusurakka, Hankinnan kokonaisuus ilmenee tarjouspyyntöä täydentävistä asiakirjoista.

RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Asuinkerrostalojen rakennusurakka, Hankinnan kokonaisuus ilmenee tarjouspyyntöä täydentävistä asiakirjoista. RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) 1. YLEISTÄ Rauman seurakunta on Rauman talousalueen suurin yksittäinen seurakunta. Pyrimme kaikessa toiminnassamme toteuttamaan kestävän kehityksen periaatteita

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET RAUMAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Rauman seurakunta on Rauman talousalueen suurin yksittäinen seurakunta. Pyrimme kaikessa toiminnassamme toteuttamaan kestävän kehityksen periaatteita

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) ASUNNOT OY Kiinteistönhoitopalvelu 30.12.2009

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) ASUNNOT OY Kiinteistönhoitopalvelu 30.12.2009 TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Viitasaaren Vuokra-asunnot Oy (VVA Oy) on Viitasaarella toimiva, kaupunkiomisteinen vuokra-asuntoja tarjoava yritys. Vuokrattava on 431 huoneistoa 29 kiinteistössä. Asunnot

Lisätiedot

TARKASTUSAUTON HANKINTA

TARKASTUSAUTON HANKINTA 1 TARKASTUSAUTON HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne tarkastusautosta, jäljempänä olevan tarjouspyynnön mukaisesti: Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus

Lisätiedot

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET

1. YLEISTÄ 2. HANKINNAN KUVAUS 3. HANKINNAN VAATIMUKSET WIITAUNIONI TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä Wiitaunioni. Wiitaunionin kantavana toimintaperiaatteena on turvata sekä

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta

Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta Tarjouspyyntö Henkilöstön merkkipäivien lahjatavaroiden yhteishankinta 1. Hankinnan tausta ja tavoitteet Kyseessä on Keski-Pohjanmaan sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soiten ja Kokkolan kaupungin

Lisätiedot

EURAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Kirkonkirjojen digitointi

EURAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) Kirkonkirjojen digitointi EURAN SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) 1. YLEISTÄ Euran seurakunta on perustettu viimeistään vuonna 1445. Seurakunnan ensimmäinen vakinainen pappi oli Jöns vuodesta 1558. Euran seurakunta kuuluu Rauman

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) OPPISOPIMUSKESKUS Talotekniikan perustutkinto 26.05.2011

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) OPPISOPIMUSKESKUS Talotekniikan perustutkinto 26.05.2011 TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) 1. YLEISTÄ Satakunnan Oppisopimuskeskus on Porin kaupungin hallinnoima ja yhteistyössä muiden satakuntalaisten koulutusten järjestäjien kanssa oppisopimuskoulutuksen viranomaistehtävistä

Lisätiedot

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset 1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTON HANKINTA 2018 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: - 3 kpl öljyntorjuntapuomikontteja - 12 kpl kalustolaatikoita - 500 m öljyntorjuntapuomia

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN DYNAAMISEN MATKUSTAJAINFORMAATION OHJAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄ

TARJOUSPYYNTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN DYNAAMISEN MATKUSTAJAINFORMAATION OHJAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄ 1.11.2018 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ NURMIJÄRVEN KUNNAN DYNAAMISEN MATKUSTAJAINFORMAATION OHJAUS- JA HALLINTAJÄRJESTELMÄ Hankintayksikkö Nurmijärven kunta, ympäristötoimiala Hankinnan sisältö Tilaajalla tarkoitetaan

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. SUURTALOUSLAITTEEN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy WinNova pyytää tarjoustanne käytetystä astianpesukoneesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN KOHDE

Lisätiedot

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset

Tarjouksen ja tarjottujen tuotteiden tulee täyttää seuraavat vaatimukset 1 ÖLJYNTORJUNTAKALUSTO 2019 Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne öljyntorjuntakalustosta seuraavasti: öljyntorjuntapuomikontti 2 kpl kalustolaatikoita 8 kpl öljyntorjuntapuomia (korkeus 900

Lisätiedot

Lempäälän kunta Tarjouspyyntö 1 (8) Liikuntatoimi. Kyseessä on EU-kynnysarvon alittava hankinta.

Lempäälän kunta Tarjouspyyntö 1 (8) Liikuntatoimi. Kyseessä on EU-kynnysarvon alittava hankinta. Lempäälän kunta Tarjouspyyntö 1 (8) Liikuntatoimi 27.5.2015 Kuntosalin välineet Hankintamenettely Lempäälän kunnan liikuntatoimi pyytää tarjouksia Lempoisten koulun liikuntahallin kuntosalin välineiden

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl)

Tarjouspyyntö. YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Tarjouspyyntö YTHS:n Panoraamatomografialaiteet (2 kpl) Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) AMMATTIKORKEAKOULU OY Lakiasiainpalveluiden hankinta

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) AMMATTIKORKEAKOULU OY Lakiasiainpalveluiden hankinta TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 5 ) 1. YLEISTÄ Metropolia on kansainväliset mittapuut täyttävä ja kilpailukykyinen pääkaupunkiseudun eritystarpeisiin suunnattu innovaatioammattikorkeakoulu. Sen neljä koulutusalaa ovat

Lisätiedot

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET

HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET HAMMASHOIDON JA OIKOMISHOIDON TARVEAINEET Perusturvakuntayhtymä Karviainen pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 15.10.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne viidestä (5) elektronisesta suurtehohälyttimestä, teholtaan 2000 W asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko

Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko 1 Tarjouspyyntö Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko 17.02.2017 Nokian kaupunki pyytää tarjoustanne vesisäiliöstä/pesulaitteistosta tässä tarjouspyynnössä mainituin ehdoin. Hankintamenettely Hankinnassa

Lisätiedot

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi.

Tarjoajan on tarjouksessaan ilmoitettava (liite 2) sähköpostiosoite, johon päätös lähetetään tiedoksi. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) B-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTAVENEEN HANKINTA 2012 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta B-luokan öljyntorjuntaveneestä.

Lisätiedot

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA

ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kahdesta (2) elektronisesta suurtehohälyttimestä asennuksineen, teholtaan 2000 W, jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille.

Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö. Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille. Traktori Ylöjärven kaupungille Tarjouspyyntö Tällä tarjouspyynnöllä pyydetään tarjouksia traktorista Ylöjärven kaupungille. 15.12.2014 2 (11) Sisältö 1 Hankinnan kohde... 3 2 Vaatimukset... 3 3 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä:

Hankinnan kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti seuraavissa liitteissä: HELSINGIN YHTEISLYSEON KALUSTEIDEN HANKINTA Maanviljelyslyseon osakeyhtiö/helsingin yhteislyseo (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavaan 10.3.2017 lähetetyn hankintailmoituksen

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n Oulun siivouspalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n Oulun siivouspalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 1.3 Näyttötilaisuus...

Lisätiedot

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Toimitusehto on DDP (Järvenpää). Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 29.9.2017 Viite: Välskärinpolun HVP/2017 Välskärinpolun hulevesipumppaamo, laitehankinta Järvenpään Vesi pyytää kokonaishintaista tarjoustanne, Välskärinpolun hulevesipumppaamosta tämän

Lisätiedot

Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko Nokian kaupunki pyytää tarjoustanne pesu/kasteluvaunu tässä tarjouspyynnössä mainituin ehdoin.

Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko Nokian kaupunki pyytää tarjoustanne pesu/kasteluvaunu tässä tarjouspyynnössä mainituin ehdoin. 1 Tarjouspyyntö Konsernipalvelut / tilapalvelut/ varikko 20.02.2017 Nokian kaupunki pyytää tarjoustanne pesu/kasteluvaunu tässä tarjouspyynnössä mainituin ehdoin. Hankintamenettely Hankinnassa noudatetaan

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus

TARJOUSPYYNTÖ TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA. Hankinnan kohde ja kuvaus KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ KAIVURIKUORMAAJASTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Kunnossapidon käyttöön tulevasta runko-ohjatusta kaivurikuormaajasta

Lisätiedot

RAISION SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) Kirkonkirjojen digitointi 04.06.2010

RAISION SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) Kirkonkirjojen digitointi 04.06.2010 RAISION SEURAKUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 7 ) 1. YLEISTÄ Raision seurakunta toimii tilaajana kirkonkirjojen ja perhelehtien mikrokuvaamiseksi, digitoimiseksi ja indeksoimiseksi Naantalin rovastikunnan alueella,

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys

Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) TARJOUSPYYNTÖ Dnro 3556/ /2011 Päiväys Espoon kaupungin hankintapalvelut PALVELUHANKINTOJEN 1 (6) HELMET-KIRJASTOJEN AINEISTON PERINTÄPALVELUJEN HANKINTA Espoon kaupungin hankintapalvelut järjestää tarjouskilpailun HelMet-kirjaston perintäpalvelusta

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(5) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2009 Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta tarvikkeineen;

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) OPPISOPIMUSKESKUS Tekniikan erikoisammattitutkinto

TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) OPPISOPIMUSKESKUS Tekniikan erikoisammattitutkinto TARJOUSPYYNTÖ 1 ( 6 ) 1. YLEISTÄ Satakunnan Oppisopimuskeskus on Porin kaupungin hallinnoima ja yhteistyössä muiden satakuntalaisten koulutusten järjestäjien kanssa oppisopimuskoulutuksen viranomaistehtävistä

Lisätiedot

laitteen käyttökuntoon asennus suomenkieliset kirjalliset käyttöohjeet takuuaika (vähintään 24 kuukautta) vuosihuoltosopimus

laitteen käyttökuntoon asennus suomenkieliset kirjalliset käyttöohjeet takuuaika (vähintään 24 kuukautta) vuosihuoltosopimus TARJOUSPYYNTÖ Kudoskäsittelyautomaatti ja huolto 1(5) Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Eläintautibakteriologian tutkimusyksikkö 01.06.2015 Evira/3903/0071/2015 TARJOUSPYYNTÖ

Lisätiedot

Jokilaaksojen pelastuslaitos pyytää tarjoustanne pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta ajoneuvosta:

Jokilaaksojen pelastuslaitos pyytää tarjoustanne pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta ajoneuvosta: TARJOUSPYYNTÖ sammutusauton alustan ja korityön hankinnoista Jokilaaksojen pelastuslaitos pyytää tarjoustanne pelastuslaitoksen käyttöön tulevasta ajoneuvosta: 1. Hankinnan kohde ja tavoitteet Pyydämme

Lisätiedot

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA

HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA 1 HYDRAULISEN PELASTUSVÄLINESARJAN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne hydraulisesta pelastusvälinesarjasta. Hankintamenettely Osatarjous Vaihtoehtotarjous Tarjoajan kelpoisuus Hankintamenettely

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista varten tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sivu 1 / 6 Tarjouspyyntö 22.6.2015 MAARAKENNUSSIMULAATTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne simulaattorista maarakennuskoneen kuljettajien kouluttamista

Lisätiedot

Hankinnassa ei hyväksytä osatarjouksia tai vaihtoehtotarjouksia. Tarjoajien soveltuvuus tarkastetaan seuraavasti:

Hankinnassa ei hyväksytä osatarjouksia tai vaihtoehtotarjouksia. Tarjoajien soveltuvuus tarkastetaan seuraavasti: TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SÄILIÖAUTO Hankittavalle ajoneuvolle asetetut vaatimukset Hankintamenettely Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos (myöhemmin Hankintayksikkö) pyytää tarjousta uudesta

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA

TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA TARJOUSPYYNTÖ - PIENKUORMAAJA 1 Tarjouspyynnön kohde ja vaihtokone Pietarsaarenseudun seurakuntayhtymä pyytää tarjousta hautausmaa- ja kiinteistötyöhön soveltuvasta pienkuormaajasta. Tarjouksessa on huomioitava

Lisätiedot

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön

Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Tarjouspyyntö Sähköasentajan työkalusarjat oppilaskäyttöön Hankintaa koskevat yhteystiedot: Vaasan kaupunki / Sivistystoimi / Vamia, Energiapalvelut Yhteyshenkilö:Esa Karhunmaa Puhelin: 040 8467920 Sähköpostiosoite:

Lisätiedot

Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta. 2. Hankinnan kohde 1/

Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta. 2. Hankinnan kohde 1/ 04.11.2016 1/9 84328 Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta 1. : Suomi puh. fax kaisu.mourujarvi@ras.fi : : 2. Hankinnan kohde Hankinnan nimi: Gastroskoopin ja kolonoskoopin hankinta Hankinnan tunniste-

Lisätiedot

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA

SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA SIMON KUNTA TARJOUSPYYNTÖ LATUKONEEN KULJETUSLAVETIN HANKINTA 18.12.2012 1 SIMON KUNTA Tekninen toimisto Ratatie 6 95200 Simo TARJOUSPYYNTÖ Sisällys 1. HANKINNAN KOHDE... 2 2. TARJOUKSEN SISÄLTÖ... 2 3.

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. TILINTARKASTUSPALVELUJEN HANKINTA Helsingin seurakuntayhtymä (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa 09.04.2015 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Poikkitien yritysalueen esirakentaminen Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää vertailuhintatarjoustanne Poikkitien yritysalueen esirakentamiseen liittyvistä töistä tämän

Lisätiedot

Tekninen osasto Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Tekninen osasto Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto 20.3.2017 KEITTIÖLAITEHANKINNAT Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. Hankinnan kohteet, toimitussisältö, toimitusehto

Lisätiedot

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5)

Tarjouspyyntö / Liite 2. Tarjoajan kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet Maankäytön suunnittelupalvelut (5) 1(5) Tarjoajaa koskevat kelpoisuusehdot ja vertailuperusteet TARJOUSLOMAKE Ohjeet: 1. Tarjouksen tekijän on vastattava liitteen kaikkiin kysymyksiin ja liitettävä pyydetyt asiakirjat ja selvitykset tarjoukseen.

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI

Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. myyjän toimipaikassa Suomessa, käyttö- ja huoltokoulutus ostajan ilmoittama paikka Kotikyläntie 254, IISALMI TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) MIDIKAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne midikaivukoneesta. Hankintamenettely Avoin. Tarjouspyyntö on julkaistu kuntayhtymän internetsivuilla osoitteessa http:///hankinnat. Hankintailmoitus

Lisätiedot

Loimaa.. TARJOUS PYYNTÖ 24.2.2015

Loimaa.. TARJOUS PYYNTÖ 24.2.2015 Loimaa.. TARJOUS PYYNTÖ 24.2.2015 TUTKlMUSKÄSlNEET AJALLE 1.5.2015-30.4.2018 Ilmoitettu hilmassa xx.xx.20 15 Loimaan kaupungin keskusvarasto pyytää tarjoustanne tutkimuskäsineistä. Kyseessä on tavarahankinta,

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Tervanokan ruoppaus, Järvenpään kaupunki 2 Hankinnan yksilöinti 3 Hankintamenettely Järvenpään kaupungin Kaupunkitekniikka pyytää kokonaishintatarjoustanne, Tervanokan ruoppaukseen

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto 23.5.2018 KEITTIÖLAITEHANKINTA Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. Hankinnan kohteet, toimitussisältö, toimitusehto

Lisätiedot

POLTTOPUIDEN HANKINTA

POLTTOPUIDEN HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ sivu 1 (5) 09.07.2015 1 POLTTOPUIDEN HANKINTA Hankinnan kohde Nokiankaupunkipyytäätarjoustatoimeentulotukiasiakkaiden polttopuista. Vuosittainenhankintamäärävaihtelee,arviolta10-30 irtokuutiometriävuodessa.

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Tarjouspyyntö 5.2.2016 LIIKENNETRAKTORIN HANKINTA Hankinnan kohde ja hankintamenettely Länsirannikon Koulutus Oy pyytää tarjoustanne käytetystä liikennetraktorista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. HANKINNAN

Lisätiedot

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Tekninen osasto LOISTEPUTKIEN KORVAAMINEN LED-VALOPUTKILLA Pyydämme yksikköhintaista tarjoustanne nykyisten loisteputkien korvaamisesta LED-valoputkilla tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1.

Lisätiedot

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI

KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Liikuntapalvelut Sauvosaarenkatu 11 94100 KEMI KEMIN KAUPUNKI TARJOUSPYYNTÖ 1 (6) Sivistyspalvelukeskus Kulttuuriosasto 04.06.2012 Sauvosaarenkatu 11 Kemin kaupunki pyytää tarjoustanne: a) yhdestä lähiliikuntapaikan tekonurmesta asennettuna b) yhdestä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ HITSAUSKONE HANKINTA

TARJOUSPYYNTÖ HITSAUSKONE HANKINTA TARJOUSPYYNTÖ 14.10.2010 HITSAUSKONE HANKINTA Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on Satakunnan suurin 2. asteen koulutuspalveluja tuottava ammatillinen oppilaitos. WinNova kehittää ja parantaa toimintojaan

Lisätiedot

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI.

1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, ESPOON KAUPUNKI. HINTATIEDUSTELU 1(6) ESPOO KAUPUNKITEKNIIKKA LIIKELAITOS 21.11.2012 4788/02.08.00/2012 RYHMÄKASVIT 2013 1 Hankintayksikkö Espoo Kaupunkitekniikka -liikelaitos, PL 6400, 02070 ESPOON KAUPUNKI. 2 Hankinnan

Lisätiedot

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin.

Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. TARJOUSPYYNTÖ TYÖTERVEYSPALVELUT Etelä-Savon maakuntaliitto pyytää tarjoustanne työterveyspalveluiden tuottamisesta Etelä- Savon maakuntaliiton tarpeisiin. Etelä-Savon maakuntaliitto on 14 eteläsavolaisen

Lisätiedot

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012

Espoon kaupungin hankintapalvelut TARJOUSPYYNTÖ nro /2012 VIRVE-PÄÄTELAITTEIDEN HANKINTA 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Espoon kaupunki pyytää tarjousta Länsi-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Espoo), Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen (Vantaa) ja Itä-Uudenmaan pelastuslaitoksen

Lisätiedot

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova hankkii tuotantokeittiöön painekeittokaapin, tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Länsirannikon Koulutus Oy WinNova hankkii tuotantokeittiöön painekeittokaapin, tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Länsirannikon Koulutus Oy TARJOUSPYYNTÖ Winnova PL 197 14.11.2014 26101 RAUMA Painekeittokaappi Länsirannikon Koulutus Oy WinNova hankkii tuotantokeittiöön painekeittokaapin, tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut

Tarjouspyyntö. YTHS:n pankkipalvelut Tarjouspyyntö YTHS:n pankkipalvelut Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely... 2 2.1 Hankinnasta

Lisätiedot

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset

Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden suunnitelmatarkastukset Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilma-ilmoituskanavassa

Lisätiedot

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta

Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Juhlatalo Rak29, kalustehankinta Sipoon kunta pyytää tarjoustanne Hilma-ilmoituskanavassa 21.11.2014 julkaistun hankintailmoituksen ja tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti Juhlatalon Rak 29

Lisätiedot

C-lk öljyntorjuntaveneen hankinta

C-lk öljyntorjuntaveneen hankinta LAPIN PELASTUSLAITOS Lapland Rescue Department TARJOUSPYYNTÖ 26.2.2018 C-lk öljyntorjuntaveneen hankinta Hankinnan kohteena on C-luokan öljyntorjuntavene, joka tulee yleis- ja öljyntorjuntakäyttöön merialueelle.

Lisätiedot

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon.

Hankintamenettely on avoin. Hankinnan arvo ylittää kansallisen kynnysarvon. 1 ELEKTRONISTEN SUURTEHOHÄLYTTIMIEN HANKINTA Itä-Uudenmaan pelastuslaitos pyytää tarjoustanne kolmesta (3) elektronisesta, teholtaan 2000 W, suurtehohälyttimestä asennuksineen jäljempänä olevan tarjouspyynnön

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. KÄYTETTY PYÖRÄALUSTAINEN KAIVUKONE KKHp

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. KÄYTETTY PYÖRÄALUSTAINEN KAIVUKONE KKHp TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN PYÖRÄALUSTAISEN KAIVUKONEEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne KÄYTETYSTÄ PYÖRÄALUSTAISESTA KAI- VUKONEESTA. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely

Lisätiedot

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. TARJOUSPYYNTÖ Ruokapalvelut 22.5.2019 KEITTIÖLAITEHANKINTA Pyydämme tarjoustanne ammattikeittiölaitetoimituksesta tämän tarjouspyynnön mukaisesti. 1. Hankinnan kohteet, toimitussisältö, toimitusehto ja

Lisätiedot

tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi

tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi tp wilkk peruskorjaus.doc Tarjouspyyntö F-luokan öljyntorjunta-aluksen peruskorjaus ja modernisointi 2012 F-LUOKAN ÖLJYNTORJUNTA-ALUKSEN PERUSKORJAUS JA MODERNISOINTI Tarjouspyynnön sisältö Satakunnan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö

Tarjouspyyntö Palvelutalo Tupalan siivouspalveluhankinta Eurajoen kunta Tarjouspyyntö 07.05.2019 1 (6) 1. Yleistä 1.1. Eurajoen kunta Eurajoen ja Luvian kunnat yhdistyivät vuoden 2017 alussa. Nykyisessä Eurajoen kunnassa

Lisätiedot

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta.

10 MYYTTIÄ VIDEO TARJOUSPYYNTÖ Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. 1 (7) 10 MYYTTIÄ VIDEO Helsingin kaupungin ympäristökeskus järjestää tarjouskilpailun 10 myyttiä videon tuotannosta. Pyydämme tarjoustanne oheisten asiakirjojen mukaisesti. 1. Hankinnan kohde Hankinnan

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) SIIRRETTÄVIEN PILARINOSTIMIEN HANKINTA Pyydämme tarjoustanne neljästä siirrettävästä pilarinostimista. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon alittava pienhankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut pyytää tarjoustanne yhdistelmäuuneista ja linjastoista

TARJOUSPYYNTÖ Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut pyytää tarjoustanne yhdistelmäuuneista ja linjastoista TARJOUSPYYNTÖ Mikkelin ruoka- ja puhtauspalvelut pyytää tarjoustanne yhdistelmäuuneista ja linjastoista Hankinnasta on tehty ilmoitus 2.5.2014 HILMA-ilmoituspalveluun. Tarjouspyyntöasiakirjat toimitetaan

Lisätiedot

Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Kemian ja toksikologian tutkimusyksikkö 17.4.2015 Evira/2772/0071/2015

Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Kemian ja toksikologian tutkimusyksikkö 17.4.2015 Evira/2772/0071/2015 TARJOUSPYYNTÖ Ravintokuidunmäärityslaite 1(5) Tutkimus- ja laboratorio-osasto Pvm/Datum/Date Dnro/Dnr/ DNo Kemian ja toksikologian tutkimusyksikkö 17.4.2015 Evira/2772/0071/2015 TARJOUSPYYNTÖ RAVINTOKUIDUNMÄÄRITYSLAITTEESTA

Lisätiedot

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA

RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA TARJOUSPYYNTÖ RADIOGRAAFINEN LAITTEISTO TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN JOKILAAKSOJEN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ JEDU NIVALA 18.12.2014 TARJOUSPYYNTÖ TEOLLISUUSKÄYTTÖÖN SOVELTUVAN RADIOGRAAFISEN LAITTEISTON HANKKIMISESTA

Lisätiedot

Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ 24.9.2015

Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ 24.9.2015 Sivu 1 / 5 TARJOUSPYYNTÖ 24.9.2015 Ohutlevyleikkuri Länsirannikon Koulutus Oy WinNova on Satakunnan suurin 2. asteen koulutuspalveluja tuottava ammatillinen oppilaitos. WinNova kehittää ja parantaa toimintojaan

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle.

Liite 1. Tarjouslomake pakettiauto 2018.xlsx sisältää muut vaatimukset ajoneuvolle. KAUNIAISTEN KAUPUNKI Sivu 1(6) TARJOUSPYYNTÖ PAKETTIAUTOSTA Hankinnan kohde ja kuvaus Pyydämme tarjoustanne yhdestä, Kauniaisten kaupungin Konevarikon käyttöön tulevasta automaattivaihteisesta pakettiautosta,

Lisätiedot

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista.

SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. KIRKKONUMMEN KUNTA TARJOUSPYYNTÖ 1(6) SUUN TERVEYDENHUOLLON LAITEHANKINTA 2010 (Dno 539/531/2010) Kirkkonummen kunnan perusturva pyytää tarjoustanne suun terveydenhuollon laitteista. Hankitaan kaksi hoitokonetta

Lisätiedot

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja.

Osatarjoukset eivät ole sallittuja. Vaihtoehtoiset tarjoukset eivät ole sallittuja. VÄLINEHUOLTOPALVELUIDEN HANKINTA Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää Hilmailmoituskanavassa 2.10.2014 julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden

Lisätiedot

Simon kunta. Tarjouspyyntö Ylikärpän vapaa-aikatalon kuntoiluvälineiden hankinta

Simon kunta. Tarjouspyyntö Ylikärpän vapaa-aikatalon kuntoiluvälineiden hankinta Simon kunta Tarjouspyyntö Ylikärpän vapaa-aikatalon kuntoiluvälineiden hankinta 8.1.2013 2 Simon kunta Simon kunta/vapaa-aikatoimi Ratatie 6 95200 Simo vapaa-aikatoimenjohtaja Soile Vakkala p. 040 758

Lisätiedot

/2008. Pyydämme tarjoustanne IR-spektrofotometristä

/2008. Pyydämme tarjoustanne IR-spektrofotometristä Tarjouspyyntö 1(5) IR-spektrofotometri Pyydämme tarjoustanne IR-spektrofotometristä Hankintayksikkö Utinkatu 44-48, PL 43 puh. (05) 744 8000 Yhteyshenkilö Koulutuspäällikkö Pertti Lindroos pertti.lindroos@ksao.fi

Lisätiedot

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi

7.1.2015. Hankintailmoitus on julkaistu HILMA palvelussa osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi maankäyttö- ja karttapalvelut TARJOUSPYYNTÖ 7.1.2015 NUMEERISEN KAAVAN POHJAKARTAN UUDISKARTOITUS 1. Tehtävän määrittely 2. Hankintamenettely Tuusulan kunta on toteuttamassa Nuppulinnan alueen kaavan pohjakartan

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta):

Tarjouspyyntö 1 (5) Hankinnan kohteena ovat seuraavat asiantuntijapalvelut (kaksi osa-aluetta): Tarjouspyyntö 1 (5) YDINLAITOSTEN SÄHKÖJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN SEKÄ OHJELMISTOPOHJAISTEN AUTOMAATIOJÄRJESTELMIEN JA -LAITTEIDEN ARVIOINTIA KOSKEVAT ASIANTUNTIJAPALVELUT Säteilyturvakeskus (jäljempänä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: LOIMAAN KAUPUNGIN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUPALVE- LUT PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne Loimaan kaupungin maankäytön suunnittelupalveluista tämän tarjouspyynnön ja sen liitteenä olevien

Lisätiedot

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ

TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUT TARJOUSPYYNTÖ TILITOIMISTON PALVELUIDEN KILPAILUTUS MUISTILIITTO ry (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen

Lisätiedot

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana.

Tarkempi kuvaus on tarjouspyynnön liitteenä 1. Espoon kaupunki ei voi sitoutua tiettyihin hankintamääriin sopimuskauden aikana. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Kalsium- ja natriumkloridin hankinta Sopimuskausi Hankintapäätös Sopimusmenettely Espoon kaupunki pyytää tarjousta kalsiumkloridista (CaCl) ja natriumkloridista (NaCl). Kalsiumkloridia

Lisätiedot

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014

Helsingin kaupunki 1 (5) Kaupunkisuunnitteluvirasto Liikennesuunnitteluosasto 16.5.2014 Helsingin kaupunki 1 (5) Tarjouspyyntö helsinkiläisten liikkumistottumuksia koskevasta henkilöhaastattelusta HEL 2014-006054 T 02 08 02 00 1. Tarjouspyynnön kohde Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston

Lisätiedot

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki

Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Tarjouspyyntö 1 (5) Ydinlaitosten mekaanisten laitteiden valmistuksen, asennuksen ja käyttöönoton valvonnan ja tarkastustoiminnan tuki Säteilyturvakeskus (jäljempänä STUK) (jäljempänä tilaaja tai hankintayksikkö

Lisätiedot

Liite 1. Tarjouslomake (tarjoaja palauttaa täytettynä liitteineen tarjouksensa yhteydessä)

Liite 1. Tarjouslomake (tarjoaja palauttaa täytettynä liitteineen tarjouksensa yhteydessä) Liite 1. Tarjouslomake (tarjoaja palauttaa täytettynä liitteineen tarjouksensa yhteydessä) Tarjoamme Pyhäjoen kunnalle 1.11.2013 päivätyn tarjouspyynnön mukaista lvi ja hydrauliikkatöitä ajalle 2014-2016:

Lisätiedot

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista

Tarjouspyyntö. YTHS:n tilintarkastuspalveluista Tarjouspyyntö YTHS:n tilintarkastuspalveluista Sisällys 1 Hankinnan perustiedot ja hankinnan kohteen kuvaus... 2 1.1 Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö... 2 1.2 Hankinnan kohde... 2 2 Hankintamenettely...

Lisätiedot

Työstökoneelle asetetut toiminnalliset vaatimukset:

Työstökoneelle asetetut toiminnalliset vaatimukset: Tarjouspyyntö 16.10.2014 1. Hankinnan kohde Länsirannikon Koulutus Oy Winnova pyytää tarjoustanne CNC-sorvista pyörivin työkaluin tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Sorvi tulee opetuskäyttöön. Mikäli myyjä

Lisätiedot

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta.

Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) KÄYTETYN KAPPALETAVARAKUORMA-AUTON HANKINTA Pyydämme tarjoustanne käytetystä kappaletavarakuorma-autosta. Kyseessä on kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettely Avoin.

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ VESIHUOLTOLAITOKSEN HUOLTOAUTOSTA

TARJOUSPYYNTÖ VESIHUOLTOLAITOKSEN HUOLTOAUTOSTA TARJOUSPYYNTÖ VESIHUOLTOLAITOKSEN HUOLTOAUTOSTA Sonkajärven kunta, vesihuoltolaitos pyytää tarjoustanne vesihuoltolaitokselle kertaostona hankittavasta, käytetystä huoltoajoneuvosta. Autoa tullaan käyttämään

Lisätiedot

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille

Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille Tarjouspyyntö perunoiden toimittamisesta Viitasaaren kaupungin ja Pihtiputaan kunnan ruoanvalmistusyksiköille 1. Yleistä Viitasaaren kaupunki ja Pihtiputaan kunta toteuttavat yhteisiä kuntapalveluja nimellä

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ 534/ (3)

TARJOUSPYYNTÖ 534/ (3) TARJOUSPYYNTÖ 534/2017 11.10.2017 1 (3) ESPER-hanke, Kuuma sairaala RST-KALUSTEET Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen ky. pyytää tarjoustanne ESPER-hankkeeseen kuuluvan Kuuman sairaalan ensimmäiseen

Lisätiedot

Raision kaupunki (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjoustanne lumetusveden jäähdytystornista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Raision kaupunki (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjoustanne lumetusveden jäähdytystornista tämän tarjouspyynnön mukaisesti. Raision kaupunki 1 (5) LUMETUSVEDEN JÄÄHDYTYSTORNIN HANKINTA 1. Tarjouksen kohde Raision kaupunki (hankintayksikkö/tilaaja) pyytää tarjoustanne lumetusveden jäähdytystornista tämän tarjouspyynnön mukaisesti.

Lisätiedot

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy

Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ. MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat. Lapin ammattikorkeakoulu Oy Viite: 16/2014/MSI Lapin ammattikorkeakoulu Oy TARJOUSPYYNTÖ MinLAPPI hanke (950000) Smart Investment (xxxxxx) Pienhankinnat Lapin ammattikorkeakoulu Oy Jokiväylä 11 C, 96300 Rovaniemi Sisältö 1 Pienhankinnat...

Lisätiedot

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti

2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti TARJOUSPYYNTÖ 2 kpl uusia pakettiautoja Viitasaaren kaupungin tilapalvelu pyytää tarjoustanne tarjouspyyntöasiakirjojen mukaisesti 1. Tilaaja Viitasaaren kaupunki/tilapalvelu Keskitie 10 44500 VIITASAARI

Lisätiedot

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö

Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö 1(5) TARJOUSPYYNTÖ Kokkolan Sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyö Kokkolan Satama Oy pyytää tarjoustanne Kokkolan sataman väylien ja satama-altaiden monikeilaustyöstä. Työssä on noudatettava

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ

TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ TARJOUSPYYNTÖ: OY HELSINGIN ASUNTOHANKINTA AB:N VUOKRAHUONEISTOJEN MUUTTOTARKASTUKSET JA REMONTTIEN HALLINNOINTI PUITEJÄRJESTELYNÄ Pyydämme tarjoustanne tarjouspyynnössä ja sen liitteenä olevissa asiakirjoissa

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II

Laurea-ammattikorkeakoulu Oy Kiinteistöosakeyhtiö Otaniemen Laurea Kiinteistö Oy Tikkurilan Laurea II TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) TARJOUSPYYNTÖ LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSPALVELUISTA 1. HANKINNAN TAVOITE JA KOHDE 1.1. Tarjouspyynnön rakenne Hankintayksikkö Laurea-ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Diaarinro 60/02/08/00/2014

TARJOUSPYYNTÖ. Diaarinro 60/02/08/00/2014 TARJOUSPYYNTÖ Diaarinro 60/02/08/00/2014 Hankintailmoitus on julkaistu Hilmassa 4.4.2014 osoitteessa: www.hankintailmoitukset.fi sekä Savon koulutuskuntayhtymän kotisivuilla www.sakky.fi/fi/kuntayhtyma/tarjouspyynn%c3%b6t/sivut/k

Lisätiedot

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki

11.4.2014. Tarjousta pyydetään seuraavista työkoneista: kauhan kallistaja, routapiikki Tarjouspyyntö 1 (5) 1 Järvenpään kaupungin työkonepalvelut 2014-2015 2 Hankinnan yksilöinti Järvenpään kaupungin Tekninen palvelukeskus pyytää tarjoustanne tarvitsemiensa yksikköhintaperusteisten työkonepalveluiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta.

Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. TARJOUSPYYNTÖ 1 (5) Espoon henkilöstölehden tuottaminen Espoon kaupunki pyytää tarjousta Espoon henkilöstölehden tuottamisesta, painamisesta ja jakelusta. 1. Hankinnan kohde ja kuvaus Hankinnalla tullaan

Lisätiedot

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde.

Kohde ja sitä koskevat vaatimukset on kuvattu yksityiskohtaisesti liitteessä 1 Hankinnan kohde. TERVEYSASEMAPÄIVYSTYSPALVELUT Perusturvakuntayhtymä Karviainen (jäljempänä tilaaja ) pyytää tarjousta Hilmailmoituskanavassa julkaistun hankintailmoituksen sekä tämän tarjouspyynnön ja sen liitteiden mukaisesti

Lisätiedot