AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015
|
|
- Pertti Kinnunen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Kalastusalueen hallitus 2015: vas. Ilkka Aronen, Juha Kääriä, Teijo Lindström, Jyrki Paavanen, Heikki Saarinen, Olavi Sahlstén, Raimo Lehtimaa, Mika Sälve, Esa Tähti, Ilmo Aalto 1
2 Yleistä Tammikuussa 2008 Airiston- ja Velkuan kalastusalueiden hallitukset laativat yhdistymissopimuksen ja toimittivat hakemuksen Varsinais-Suomen TE-keskuksen kalatalousyksikköön (nykyinen V-S ELY-keskus, kalatalouspalvelut) alueiden yhdistämiseksi. Kalatalousviranomainen antoi hyväksymispäätöksen kesäkuussa Kalastusalueen järjestäytymiskokous pidettiin Raision kaupungintalolla Kalastusalueen ohjesääntö vahvistettiin kalatalousviranomaisen allekirjoituksilla (ohjesääntömuutos ). Uuden kalastusalueen nimeksi tuli Airiston-Velkuan kalastusalue. Kalastusalue käsittää yleispiirteittäin seuraavat vesialueet: Turun edustan merialue Pohjois-Airistolla, Askaistenlahti, Vapparin pohjoispuoli ja Rymättylän eteläkärjestä Mynälahden pohjukkaan. Kalastusalueella on vesialuepalstaa, joiden pinta-ala on yhteensä noin hehtaaria. Yksityisiä vesialuelohkoja kalastusalueella on kappaletta (yhteensä ha) ja jakamattomia vesialueita 632 kappaletta (yhteensä ha). Vuosi 2015 oli seitsemäs kokonainen toimintavuosi. Hallinto ja toimihenkilöt Vuonna 2015 kalastusalueen hallitukseen kuuluivat: Olavi Sahlstén (puheenjohtaja), Raimo Lehtimaa (varapuheenjohtaja), Ilmo Aalto, Ilkka Aronen, Juha Kääriä, Teijo Lindström, Jyrki Paavanen, Heikki Saarinen, Mika Sälve ja Esa Tähti. Isännöitsijän ja kalataloussuunnittelijan tehtäviä hoiti iktyonomi Timo Saarinen. Toimenkuvaan kuului isännöitsijän perustehtävien lisäksi myös kalastuksenvalvonnan organisointi ja käytännön valvontatehtävät sekä hanketoiminnan kehittäminen ja koordinointi. Kalastusalueen tilintarkastajana toimi HTM, JHT Teemu Peippo ja varalla HTM Ilkka Tähtinen. Talous ( ) Tuloslaskelma vuodelta 2015 näytti alijäämää ( ). Oma pääoma ( ). Kalaveden hoitorahasto ( ). Projektityöntekijät, harjoittelijat, työssäoppijat ja työelämään tutustujat Kalatalous- ja ympäristöopistosta työssäoppijoina toimivat Vili Sjöroos ja Joona Haarre. Kokoukset Kalastusalueen vuosikokous pidettiin Naantalissa, Kultaranta Resortin kokoustiloissa Luonnonmaalla. Perinteinen kalastusalueen tunnustuspalkinto myönnettiin velkualaiselle Janne Antilalle. Kokousesitelmänä Luonnonvarakeskuksen erikoistutkija Outi Heikinheimo kertoi kuhan alamitan noston vaikutuksista Saaristomeren kuhakantaan ja -saaliisiin. Varsinaisten vuosikokousasioiden lisäksi esillä voimaan tulevan uuden kalastuslain ja -asetuksen tuomat muutokset Osanottajia kokouksessa oli 34 henkilöä edustaen yhteensä 24 vesialuetta ja kuutta yhdistystä. Kalastusalueen hallitus kokoontui vuonna 2015 yhteensä viisi kertaa. Hanketoiminta Merimetson ravinnon ja kalakantavaikutusten tutkimus Vakka-Suomen Kalastuspuiston alueella Hankkeen tavoitteena on tuntea merimetsojen ravinnonvalintaa Suomen rannikon oloissa nykyistä paremmin ja pystyä arvioimaan luotettavasti merimetson vaikutus arvokalakantojen (ahven, kuha, siika) kalastettavissa olevaan määrään Varsinais-Suomen rannikolla. Seurattavat koloniat olivat Kustavin Kluppi ja Uudenkaupungin Urpoinen. Vertailuaineistoa kerättiin lisäksi Paraisten Äggskäristä ja Måsgrundetista sekä Turun Äijäkarilta. Pesimäkaudella kerättiin tuoreoksennuksia ja syksyllä merimetsojen levähdysluodoilta oksennuspalloaineistoa mm. Mynälahdelta. Lisäksi analysoitiin ammuttujen merimetsojen vatsojen sisältö ja kerättiin ammutuista linnuista näytteet rasvahappoanalyysia varten. Näytteistä tunnistettiin syödyt kalalajit ja määritettiin syötyjen kalojen pituudet ja painot. Hankkeen tulokset esiteltiin yleisötilaisuudessa Uudessakaupungissa Osanottajia oli yhteensä 75. Hanke päättyi Vakka-Suomen Kalastuspuisto / EKTR rahoitti 85% hankkeen kustannuksista. Merimetson uudet häirintämenetelmät 2015 Testattiin pelätinpallojen (helium), haukkaleijojen ja Scarey Man pelättimien (akkuvirralla kompressori täyttää noin puolen tunnin välein kirkkaan värisen muovisen ihmishahmon) käyttöä merimetsojen karkottamiseen. Lisäksi kokeiltiin paloruiskun soveltuvuutta merimetsojen puupesien pudottamiseen. Vakka-Suomen Kalastuspuisto / EKTR rahoitti 90% hankkeen kustannuksista kalastusalue oli näytteilleasettajana mukana 1. Ruissalon kalastusmessuilla. 2
3 Alin sallittu solmuväli kuhan verkkokalastuksessa voimassa asti Airiston - Velkuan kalastusalueella kuhan verkkokalastuksessa käytettävien verkkojen pienin sallittu solmuväli oli 43 mm. Lisäksi Askaisten Tuomonluotojen ja Loukkeenkarin vesialueille on annettu ajallinen ja alueellinen kalastusrajoitussuositus kuhan kutuajaksi toukokuun puolivälistä heinäkuun puoliväliin. Siian- ja meritaimenen kasvatus ja istutukset sekä siianmädin hankinta Velkuassa (Raimo Lehtimaa) ja Rymättylässä (Antero Eloranta) kasvatettiin merikutuisia siikoja merialtaissa jo kahdeksantena perättäisenä vuotena. Kesänvanhat poikaset vapautettiin kasvatuspaikkaansa Velkuan Talosmerelle, yhteensä noin 3 500kpl Rymättylän Heinäisissä vapautettiin siianpoikasta. Siiat myytiin velvoiteistutuksiin (V-S ELY). Rymättylän Heinäisissä kasvatettiin vuonna 2015 myös meritaimenia. 2-vuotiaita taimenia ruokittiin altaissa noin 4,5 kk. Lokakuussa 3500 taimenta rasvaeväleikattiin ja vapautettiin kasvatuspaikkaansa. Näistä 2000 kpl merkittiin T-ankkurimerkillä. Taimenten keskipaino oli vapautushetkellä 200g ja pituus 253 mm. Rymättylästä kerätyistä emosiioista saatiin 2,5 litraa mätiä joka hedelmöitettiin ja toimitettiin Pyhämaan hautomoon. Kalatalous- ja ympäristöinstituutista ostettiin määrää täydentämään 20 mätilitraa. Taulukko 1. Airiston-Velkuan kalastusalueen tekemät kalaistutukset vuonna Laji Ikä Määrä kpl Made vastakuoriutunut Saaristosiika kesänvanha Meritaimen 2-v Siian- ja meritaimenen kasvatukseen ja istutuksiin saatiin avustuksia Aurajoen Nuorkauppakamarilta, Pohjankylän osakaskunnalta sekä Heinäisten-, Vääränmaan- ja Hangan osakaskunnilta. Kalastusalue osallistui lisäksi Valonian tekemiin virtavesikunnostusten sekä Rymättylän Kirkkojärven kuhaistutusten kustannuksiin. Kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Päivitetty, kalastuslain kokonaisuudistuksen tavoitteita huomioiva kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma hyväksyttiin vuosikokouksessa. Suunnitelma on kokonaisuudessaan luettavissa kalastusalueen verkkosivuilta sekä tilattavissa kalastusalueen toimistolta. Merimetsojen häirintä Merimetsohäirintä aloitettiin 7.3. ja tehtiin aktiivisesti yli kolme kuukautta ja uusia pesintäyrityksiä torjuttiin seuraavista saarista: Siestenkari, Uksmunni, Räiskä, Ruohokarit, Tiiro, Kiukaat, Jätö, Tuomonkarit, Kojukari ja Aukkoletto. Pesän alkuja poistettiin noin 500 kpl. Lisäksi pesintäyrityksiä havaittiin kohteista: Kumpelkari, Epälkari, Kojukari, Mäntykarit, Korkianluodonkari ja Kalmanhohde. Iso Mustiletolle viritettiin pelättimet ennen merimetsojen saapumista. Häirintätoimet onnistuivat. Alueella ei merimetso pesinyt vuonna Vuotta aiemmin pesiä oli häirintäalueella 899 kpl. Häirintätoimia on tehty alueella vuodesta 2010 alkaen. Pesien lukumäärä 2014 (vuoden 2013 pesien lukumäärä suluissa): Siestenkarin-Kumpelkarin kolonia 653 (477) pesää. Iso-Mustiletto 246 (189) pesää. Pesiä yhteensä 899 (706). Häirintäalueen ulkopuolella (Ruissalon pohjoispuolella) Äijäkarilla oli 551 (150) pesää. Airiston Liisankarilla laskettiin 24 pesää. Suomen merialueilla merimetsojen pesiä laskettiin kesällä 2015 yhteensä (20 350), mikä on 19 prosenttia enemmän kuin edelliskesänä Hyljetilanne Hallit valokuvataan lentolaskennoissa touko-kesäkuun vaihteessa karvanvaihtoluodoilta. Hallien laskentakanta saadaan laskemalla kuvissa olevat halliyksilöt. Itämeren hallilaskennat tehtiin lentolaskentoina koko pääasiallisella esiintymisalueella. Karvanvaihdon ydinalueet sijoittuvat Itämeren pääaltaan pohjoisreunalle Keski-Ruotsin saaristoon ja Suomen lounaissaaristoon. Hallilaskentaa haittasivat kova tuuli 3
4 ja meriveden korkeus. Laskennoissa nähtiin yhteensä hallia, mikä on hieman pienempi tulos kuin edellisenä vuotena (Luke). Kannan keskimääräinen kasvunopeus on ollut 5,7 % vuodessa viimeisen kymmenen vuoden aikana. Suomen Lounaissaariston lentolaskennoissa havaittiin (9 493 vuonna 2014) harmaahyljettä. Hylkeet aiheuttavat merkittäviä pyydysvahinkoja ja saalismenetyksiä kalastusalueen vesillä. Vesialueen omistajia kehotetaan myöntämään luvat vesialueilleen mahdollisesti haettaviin metsästyslupiin. Aktiivisuutta tarvitaan ammattikalastajilta, metsästäjiltä ja vesialueenomistajilta. Suomen riistakeskus on myöntänyt koko maahan metsästyskaudeksi yhteensä 1050 harmaahylkeen pyyntilupaa. Lounais-Suomeen osoitetusta 273 hylkeen kiintiöstä oli vuoden vaihteessa jäljellä 257. Kalastuslupien myynti vuonna 2015 (v. 2014) Airiston yhtenäislupa-alue päivitettiin vuonna Lupa-alue ulottuu nyt Etelä-Airiston Kirveskarilta Naantalin Ukko-Pekan sillalle asti. Lupamyynnistä vastasi Kalakortti.com. Tämän kautta välitettiin yhteensä 44 (41) lupaa. Airiston yhtenäislupamyynti vuonna 2015 oli yhteensä 929 (932 ) ja Velkuan Pohjankylän yhtenäiskalastuslupa-alueelle kalastusalue välitti lupia 25 kpl / 650 (54kpl / ). Kalastusalueen toiminta-avustus vuonna 2015 (v. 2014) Varsinais.Suomen ELY-keskuksen kalatalouspalvelut myönsi määrärahaa kalastusaluetoimintaan vuonna ( ) Omistaja- ja viehekorvaukset vuonna 2015 (v. 2014) Varsinais.Suomen ELY-keskuksen kalatalouspalvelut tilitti vesialueen omistajille tuloutettavia kalastuksenhoitomaksuvaroja vuodelta 2014 yhteensä ( ). Vesialueiden omistajille tuloutettavia viehekalastusmaksuvaroja tilitettiin ELY:stä vuodelta 2014 yhteensä ( ). Vesialueen omistajat osallistuivat kalavesienhoitoon antamalla valtakirjan omistaja- tai viehekorvaustuloistaan tai ohjanneet muita varoja kalastusalueelle yhteensä eurolla. Lisäksi useat vesialueen omistajat ovat omatoimisesti istuttaneet vesialueilleen kalanpoikasia. Kalastusalueen toimesta tehty kalastuksenvalvonta Uusi lainsäädäntö koskien kalanpyydysten merkintää ja kalastuksenvalvojan koulutusvaatimuksia astui voimaan Kalastuksenvalvojan kokeen järjestää elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Kokeen suorittaneita ja kalastusalueen nimeämiä valvojia ovat Timo Saarinen, Mika Sälve ja Janne Antila. Luvat tarkastettiin yhteensä lähes 300:lta kalastajalta. Toimitsijatehtävät Kalastusalueen isännöitsijä hoitaa Kuivan Kaltsaaren-, Hanganperän-Riiaisten-, Röölän-, Tuomolan- ja Kotkavuoren osakaskuntien toimitsijan tehtäviä. Muistutukset, lausunnot ja valitukset Kalastusalue otti toimintavuonna kantaa: Kuuleminen valituksien johdosta, Kakolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupa, Vaasan hallintooikeus Lausuntopyyntö valtion vesiviljelytoiminnan ja siihen liittyvän tutkimuksen organisoimisesta, maa- ja metsätalousministeriö Lausunto kalastusoppaiden alueellisten kalastusrajoitusten ja päiväkohtaisten saaliskiintiöiden asettamiseen vaikuttavista seikoista, Varsinais-Suomen Ely-keskus Lausunto kalastusasetusluonnoksesta, maa- ja metsätalousministeriö Muistutus Ympäristöluvan muutos- ja tarkistushakemus, Vehmaan biokaasulaitos, AVI Vastine Tärppimatkat Oy:n valitus maaseutuelinkeinojen valituslautakunnan päätöksestä, Korkein hallinto-oikeus Liikenneviraston esitys vesikulkuneuvojen nykyisen nopeusrajoituksen 22 km/h (12 solmua) korottamisesta nopeusrajoitukseksi 26 km/h (14 solmua) Rajakari-Turku väylän välillä Rajakari-Kuuva. Turun kaupunginhallitus. 4
5 Tiedotus Airiston-Velkuan kalastusalue oli esillä ainakin seuraavissa tiedotusvälineissä 2015: Merimetsoja karkotetaan paloruiskulla, Yle Turku Häirintä ajaa merimetsoja Velkualta lähiympäristöön, Turun Sanomat Merimetsojen häirintäluvat vain siirtävät ongelman muualle, Vakka-Suomen Sanomat Merimetsoja häiritään luvallisesti Velkualla, Vakka-Suomen Sanomat Yli 2000 meritaimenta istutettiin Saaristomereen, Kaupunkiuutiset miljoonaa poikasta mereen, Rannikkoseutu Tyhjennät jäteastiasi naapurin tontille häirintä karkotti valtaosan merimetsoista Mynälahdelta, Yle Turku Merimetsokannasta syytä huolestua, Vakka-Suomen Sanomat Myös Mynälahdelle lupa 60 linnun hävittämiseen, Vakka-Suomen Sanomat Merimetsot jättivät luodot, Rannikkoseutu Merimetsokanta kasvanut viime vuodesta viidenneksen, Turun Sanomat Merimetsopulma ratkaisematta, Vakka-Suomen Sanomat pääkirjoitus Uskaltaako city-kalaa syödä, Turun Sanomat Aurajoesta löytyi luvattomia verkkoja, Yle Turku Joen poikki viritetyt verkot keräävät isoja kalansaaliita, Turun Sanomat Biovakan jätevedet saa johtaa avo-ojaan, Vakka-Suomen Sanomat Taimenet loikkasivat päiväkodista aaltoihin Rymättylässä, Vakka-Suomen Sanomat Velkuassa vapautettiin siikoja luomuruokailuun, Vakka-Suomen Sanomat Täysimittainen kuha voi jäädä haaveeksi, Turun Sanomat Muu toiminta Airiston-Velkuan kalastusalueen edustus oli mukana vuonna 2015: Saaristomeren kalatalousryhmän valmistelukokous, I Samma Båt Merimetsoneuvottelukunta, ELY Maa- ja metsätalousvaliokunta, asiantuntijakuuleminen / kalastuslaki, Eduskunta Valtakunnalliset kalastusaluepäivät, KKL Neuvojapalaveri, ELY Kalastusaluepäivät, ELY Uudenkaupungin Rotaryklubi, merimetsoalustus Rysän päällä Velkuassa, silakkatapahtuma Kalatalousryhmäinfo / I Samma Båt / Livonsaari Järvensuun osakaskunnan kokous, Merimasku Kalastuksenvalvojakoulutus, Helsinki, KKL Ruissalon Kalastusmessut Taattistenjärvi palaveri, Merimasku Luonnonvarakeskus hankepalaveri Naantalin kaupungin elinkeinokalatalousryhmän palaveri Kalatalousseminaari, ELY Merimetson yhteinen hallinto Ruotsissa ja Suomessa seminaari, Nordiska skärgårdssamarbetet Lähikalahanke -infotilaisuus, John Nurmisen säätiö Kalastuslaki info, mmm Kaikkiin vesialueen omistajien ja sidosryhmien kyselyihin, yhteydenottoihin ja avunpyyntöihin pyrittiin vastaamaan käytettävissä olevien resurssien mukaisesti. Kalastusalueen kotisivut toimivat osoitteessa Kalastusalueella on myös aktiivisesti päivitettävät Facebook sivut. 5
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016
Liite 1 AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 Kalastusalueen hallitus 2016: vas. Juha Kääriä, Heikki Saarinen, Jyrki Paavanen, Teijo Lindström, Raimo Lehtimaa, Esa Tähti, Olavi Sahlstén
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2017 Kalastusalueen hallitus 2017: Edessä vas. Raimo Lehtimaa, Olavi Sahlstén, Juha Kääriä Ylh. vas. Ilkka Aronen, Esa Tähti, Jyrki Paavanen, Teijo
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUE TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2018 1 Yleistä Kalastusalue on lakisääteinen kalataloutta edistävä yhteistoimintaelin, jonka jäseniä ovat vesialueiden omistajat sekä ammatti- ja
liite 1 AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013
liite 1 AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Yleistä Tammikuussa 2008 Airiston- ja Velkuan kalastusalueiden hallitukset laativat yhdistymissopimuksen ja toimittivat hakemuksen
liite 1 AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012
liite 1 AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 Yleistä Tammikuussa 2008 Airiston- ja Velkuan kalastusalueiden hallitukset laativat yhdistymissopimuksen ja toimittivat hakemuksen
1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.
Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.
2 TODETAAN PAIKALLA OLEVAT ÄÄNIOIKEUTETUT JÄSENET
Pöytäkirja, Airiston-Velkuan kalastusalueen kokous Aika: 28.11.2012 kello 18:00 Paikka: Ketarsalmen Kievari, Taivassalo KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén
Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013
Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Mikkeli 2013 1 JOHDANTO Puulan kalastusalue on vesipinta-alaltaan noin 50 000 hehtaaria. Kalastusalueen suurimmat järvet ovat Puula, Ryökäsvesi, Liekune, Synsiä,
Kalatalousalueiden 1. kokous
Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus
POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA
POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA VIITASAARI 2015 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin Viitasaaren kaupungintalolla 16. huhtikuuta. Äänivaltaisia
POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA
POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2015 TOIMINNASTA VIITASAARI 2016 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin Viitasaaren kaupungintalolla 22. huhtikuuta. Äänivaltaisia
UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015
UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin
KEHRÄ- miniristeily
Merimetsotutkimukset mitä tuli esille vuoden 2010 aikana KEHRÄ- miniristeily 9.2.2011 Jari Raitaniemi, RKTL Merimetson pesimäkannan kehitys vuosina 1996-2010 Lähde: SYKE Ankaran talven seurauksena parimäärä
Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?
Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne
VELKUAN KALASTUSALUE (2008)
1 13.4.2010 Jhannes Pelknen / kalastusalue-ilta Velkuan Vaihelassa: VELKUAN KALASTUSALUE 1989 2002 (2008) UUDISTUNUT KALASTUSLAKI 1983 VELVOITTI PERUSTAMAAN ALUEET - EDISTÄMINEN, TAVOITTEET - JAKAMINEN,
Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus
Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset
Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019
Kalatalousalueiden rajat on vahvistettu, toiminta alkaa 2019 Etelä-Savon kalastusaluepäivä 7.2.2018 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalatalousalueiden rajat karttapalvelussa
Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa
Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,
Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA
Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva
Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014
Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.
KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE
KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Heinolan kalastusalue ja sen kotipaikka on Heinolan kaupunki. Kalastusalue käsittää yleispiirteittään
Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen
Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla
Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari
Suomenlahden kalakannat ja kalastus. Suomenlahden tila ja tulevaisuus seminaari 25.1.2018 Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus / kalatalouspalvelut-yksikkö Helsingin aluetoimisto 1 Sisältö 1. Kalakannat
UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016
UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin
Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA
Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen
Kala- ja vesijulkaisuja nro 217. Sauli Vatanen. Lokkiluodon ja Koirasaarenluotojen läjitysalueet. Kalatalousvelvoitteiden toteuttamissuunnitelma
Kala- ja vesijulkaisuja nro 217 Sauli Vatanen Lokkiluodon ja Koirasaarenluotojen läjitysalueet Kalatalousvelvoitteiden toteuttamissuunnitelma KUVAILULEHTI Julkaisija: Kala- ja vesitutkimus Oy Julkaisuaika:
TOIMINTAKERTOMUS 2014
www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen
Lajisuojelun tietoiskut Merimetso. Ritva Kemppainen
Lajisuojelun tietoiskut Merimetso Ritva Kemppainen Merimetso (SYKEn merimetsoseuranta, P. Rusanen) palasi pesimälinnustoomme vuonna 1996 viimeisenä Itämeren maana 2002 alkaen levinneisyys on ulottunut
Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00
Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen
Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin
Yhteenvetoa merimetson vaikutuksista kalakantoihin Antti Lappalainen Merimetsotyöryhmä 04.01.2016 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset kalakantoihin Saaristomeren
HANKEHAKEMUS. Harmaahylkeenmetsästyksen kehittäminen Saaristomerellä
HANKEHAKEMUS Harmaahylkeenmetsästyksen kehittäminen Saaristomerellä Hakija ry Puutarhakatu 19 A 20500 Turku ry on alueellinen kalatalouden edistämisjärjestö, joka perustettiin vuonna 1951. Tuolloin yhdistyksen
KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE
KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Heinolan kalastusalue ja sen kotipaikka on Heinolan kaupunki. Kalastusalue käsittää yleispiirteittään
Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö
Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin
Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä
Kuhan kalastus, kasvu ja sukukypsyys Saaristomerellä Kuhaseminaari 2017 Tampere 18.5.2017 Heikki Auvinen, Luke 1 Teppo TutkijaHHeikki Auvinen Heikki Kalastus 2 Heikki Auvinen Kuhaseminaari Tampere 18.5.2017
Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä
Merikalastuksen näkökulma siian kalastukseen ja kantojen hoitoon Perämerellä Jyrki Oikarinen Perämeren Kalatalousyhteisöjen Liitto ry ProSiika Symposium Tornio 17.4.2012 PKL ry Kalatalouden neuvontajärjestö,
1. Hallinto ja kokoukset
1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin Viitasaaren kaupungintalolla 18. huhtikuuta. Äänivaltaisia kokousedustajia oli paikalla seitsemän (7) ja muita osallistujia viisi (5). Kalastusalueen
EU investoi kestävään kalatalouteen. Kuhaseminaari. loppuraportti. 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen
EU investoi kestävään kalatalouteen Kuhaseminaari loppuraportti 31.10.2013 Airiston-Velkuan kalastusalue Timo Saarinen Sisällysluettelo 1 JOHDANTO... 3 2 HANKKEEN TAVOITTEET... 5 3 HANKKEEN RAHOITUS JA
Ympäristö- ja lupalautakunta Tiedotusasiat YMPLL Korkein hallinto-oikeus
Ympäristö- ja lupalautakunta 120 23.08.2016 Tiedotusasiat YMPLL 23.08.2016 120 1. Korkein hallinto-oikeus Päätös 12.8.2016 Ilmari Heinosen jätelain mukaista asiaa koskevasta valituksesta Turun hallinto-oikeuden
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ
UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen
Miksi yhteinen vesialue?
Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset
Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere
Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:
Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos
Tornionjoen kesäsiika Erkki Jokikokko Suomen Kalakirjaston juhlaseminaari Olos 23.11.2017 Luonnonvarakeskus Merialueen kaupallisen kalastuksen saalis 1980-2016 (tonnia) 6000 5000 Turska** Kampela Siika
Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen
Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020
Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto
Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa
Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla
Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,
NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous. puheenjohtaja (X = paikalla) Heini Jalkanen Jarkko Kanerva
1 NAANTALIN, MERIMASKUN, RYMÄTTYLÄN JA VELKUAN KUNTALIITOS Selvitystoimikunnan kokous Aika 1.4.2008 kello 18.00 19.00 Paikka Naantalin kaupungintalo, valtuustosali Osallistujat Jäsenet: Naantali: Markku
Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014. 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen
Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 20.10.2014 Pyhäjärvi-instituutti Jussi Aaltonen Raumanjoen sähkökoekalastusraportti 2014 Teksti: Jussi Aaltonen Kuvat: Tero Forsman (ellei toisin mainita) Pyhäjärvi-instituutti
Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A JOENSUU
LIITE 10.3 1 (6 s.) Pohjois-Karjalan Kalatalouskeskus ry Rekkatie 11 A 1 80100 JOENSUU 1 (2) SUUNNITELMA 18.11.2010 Joensuu Pohjois-Karjalan Ely-keskus/kalatalous Kauppakatu 40 B PL 69 80101 JOENSUU Viite:
Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa
PUHTI-tilastomylly 7/2019 PUHTI Muuttuvat yritystoiminnan muodot Pohjois-Karjalan maaseudulla -hanke Kuva: Mikko Kela Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Itä-Suomessa Vapaa-ajankalastuksella on useita tärkeitä
Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi
Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset
TOIMINTAKERTOMUS 2014
TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Perustiedot Osakaskunnan nimi on Judinsalon osakaskunta (rek nro 435-401-876-5) ja sen hallinnon kotipaikka on Luhangan kunta. Osakaskunnan kalastusalue käsittää ns. Judinsalo
Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO
Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA. Esitetään hyväksyttäväksi kalastusalueen kokouksessa 26.11.2015
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Esitetään hyväksyttäväksi kalastusalueen kokouksessa 26.11.2015 1 Airiston ja Velkuan kalastusalueet perustettiin samoihin aikoihin vuonna 1994.
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA VOIMASSA TOISTAISEKSI 2 SISÄLLYSLUETTELO A-OSA Selvitysosa. Lähtökohdat suosituksille ja yleisperiaatteille kalastusalueen kalavesien käyttöön
CARBO III. Hankeraportti Jouni Kannonlahti
CARBO III Hankeraportti 29.05.2019 Jouni Kannonlahti Hankkeen toteutus: Jouni Kannonlahti projektipäällikkö Levón-instituutti Vaasan Yliopisto jouni.kannonlahti@uva.fi puh. 0294498365 Piirroskuvat: Kuvittaja
Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014
Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta
Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä
Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen
Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017
Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 Velimatti Leinonen Olli Sivonen Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 20.12.2017 Laatijat: Velimatti
Vetovoimaa maaseudulle
Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut
Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta
Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan
Airiston-Velkuan kalastusalueen joet
Airiston-Velkuan kalastusalueen joet Tekijä: Oskari Pöntinen 2 Vehmaa Laajoki 7 Mynämäki Puttanjoki 8 Mietoinen Mynäjoki 6 Taivassalo Askainen 5 Lemu Kuuvajoki Hirvijoki 4 Masku Maskunjoki 3 Rusko RAISIO
Perämeren hylkeiden ravintotutkimus
Perämeren hylkeiden ravintotutkimus Hylkeet syövät lohen ja meritaimenen vaelluspoikasia 12.11.2013 Istutustutkimusohjelman loppuseminaari Esa Lehtonen RKTL Hylkeiden ravintotutkimus Perämerellä Hyljekantojen
Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke
Liite 4 Pielisen Järvilohi ja Taimen 2008 2010 -hanke Sähkökoekalastusraportti 29.1.2009 Timo Hartikainen SISÄLLYSLUETTELO: 1. Johdanto... 2 2. Pyynnin toteutus... 3 3. Kerätty aineisto... 3 4. Kartta:
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA
AIRISTON-VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Hyväksytty kalastusalueen kokouksessa 26.11.2015 1 Airiston ja Velkuan kalastusalueet perustettiin samoihin aikoihin vuonna 1994. Alueiden välinen
ALA- JA KESKI-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA
ALA- JA KESKI-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA A&KKA 2015 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin 28. huhtikuuta Suolahdessa, Hotelli Keiteleessä.
Bromarv-Tenholan kalastusalue 1/5
Bromarv-Tenholan kalastusalue 1/5 VUOSIKERTOMUS 2007 kalastusalueen ohjesäännön mukaan 1. YLEISTÄ Bromarv-Tenholan kalastusalue sijaitsee Saaristomeren ja Suomenlahden välillä Länsi-Uudellamaalla, Tammisaaren
Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa
Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655
Kalastusalueen virallisena ilmoitustauluna toimi Äänekosken kaupungintalon ilmoitustaulu.
1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin 15. huhtikuuta Suolahdessa, Hotelli Keiteleessä. Varsinaisia kokousedustajia oli paikalla neljätoista (14 hlöä) ja muita osallistujia neljä (4 hlöä).
Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014
Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta
Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella
Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa
ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY
ETELÄ- KALLAVEDEN KALASTUSALUE ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY 5,00 Kalakantojen nykytila 5 = Hyvin runsas, 3 = Hyvä, 1 = Hyvin heikko 4,00 3,00 2,00 1,00 POHJOIS-SAVON KALATALOUSKESKUS R.Y. 2008 1
KARISIIAN KUTUPAIKKAKARTOITUS VAKKA-SUOMESSA
KARISIIAN KUTUPAIKKAKARTOITUS VAKKA-SUOMESSA LOPPURAPORTTI Essi Erävesi Seppo Kyllönen L-S Kalatalouskeskus ry. 2011 HANKKEEN TAUSTAT JA TAVOITTEET Tarve karisiian kutupaikkojen kartoittamiselle on lähtenyt
Matti Havumäki esitelmöi Pohjois-Päijänteen kalastusalueen seurannoista 2011 / 2015 (tiedustelututkimus).
JUDINSALON OSAKASKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Perustiedot Osakaskunnan nimi on Judinsalon osakaskunta (rek nro 435-401-876-5) ja sen hallinnon kotipaikka on Luhangan kunta. Osakaskunnan kalastusalue
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja Jussi Laanikari Dnro 1186/01.03/2018
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Ylitarkastaja Jussi Laanikari 25.6.2018 Dnro 1186/01.03/2018 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS HALLIN METSÄSTYKSESTÄ ALUELLISEN KIINTIÖN NOJALLA METSÄSTYSVUONNA
13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko
Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja
Merimetsojen vaikutus kalakantoihin
Merimetsojen vaikutus kalakantoihin Antti Lappalainen Kalastusaluepäivät, Kotka 10.10.2017 Kuva: Esa Lehtonen Esityksen sisältö Merimetsokannan kehitys Suomessa Merimetson ravinnonkäyttö Merimetson vaikutukset
UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN
UUTEEN KALASTUSLAKIIN SIIRTYMINEN tilannekatsaus TOIMEENPANO Yhteistyö Mukana kalastusjärjestöt, tutkimus, yhteistyöryhmät ja hallinto Oppiminen Uusi säädöksiä ja toimintatapoja Tieto ja tiedotus Seurantaa,
Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista. Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö
Lausuntopalaute Itämeren jokikohtaisista meritaimenen hoitosuunnitelmista Tapio Hakaste maa- ja metsätalousministeriö 5.2.2019 ITÄMEREN MERITAIMENEN VESISTÖKOHTAISET ELVYTYS- JA HOITOSUUNNITELMAT Vesistökohtaisten
Siika liikennevaloissa Tiedosta ratkaisuja kestäviin valintoihin
Siika liikennevaloissa Ari Leskelä ja Jari Setälä RKTL Suomen vaellussiikakannoilla ei mene hyvin Kutujokien patoaminen, säännöstely, perkaaminen, veden laadun heikkeneminen Runsaiden siikaistutusten mahdollistama
Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin kylässä, Uusikaupunki
Etelä-Suomi Päätös Nro 41/2013/2 Dnro ESAVI/51/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 1.3.2013 ASIA Kalojen kasvattaminen verkkoaltaissa Pujon saaren koillispuolella yhteisellä vesialueella RN:o 876:1 Kettelin
AIRISTON- VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Esitetään hyväksyttäväksi kalastusalueen kokouksessa
1 AIRISTON- VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Esitetään hyväksyttäväksi kalastusalueen kokouksessa 23.11.2011 AIRISTON- VELKUAN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2012 2016 2 SISÄLTÖ
TOIMINTAKERTOMUS 2013
TOIMINTAKERTOMUS 2013 Judinsalon osakaskunta (435-401-876-5) 1. Järjestäytyminen / Vuosi 2012 Tämä toimintakertomus on Judinsalon osakaskunnan osalta ensimmäinen laatuaan, sillä osakaskunnan järjestäytyminen
TOIMINTAKERTOMUS 2017
TUNTURI-LAPIN VESI OY MARTINPISTO 2 95970 ÄKÄSLOMPOLO TOIMINTAKERTOMUS 2017 1 KA T SAUS VUOTEEN 2017 Ylläksen kaltaisen matkailukeskuksen ympäristön ja vesistön hoidon parantaminen vaikuttaa kansainvälisen
MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus
MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla
Merimetsokannan erityispiirteitä
Merimetsokannan erityispiirteitä Pekka Rusanen Suomen ympäristökeskus Merimetsotyöryhmän kokous 25.11. Kuva: Heikki Kotiranta 1 Yhdyskuntien pinta-alatietoja 1996-1996- Yhdyskunnat 97 kpl 48 kpl Pesimäluodot
Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot
Kemijoen kalanhoitovelvoitteen vaihtoehdot Pohjolan vaelluskala- ja kalatiesymposio 8.-9.10.2013 Rovaniemi Kalatalouspäällikkö Pentti Pasanen Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1 Maa- ja metsätalousministeriön
Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus
Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy
PÄÄTÖSLUONNOS. Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut 23.5.2014 1863/5715/2014
PÄÄTÖSLUONNOS Varsinais-Suomi Kalatalouspalvelut Pvm Dnro 23.5.2014 1863/5715/2014 ASIA: TAUSTAA Vesistöjen tai vesistönosien kalastuslain 119 mukainen määrittely lohi- ja siikapitoisiksi Varsinais-Suomen
Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015
Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä
RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2)
RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2) VUOSIKOKOUS Aika ti 21.4.2015. klo 18.00 19.05 Paikka Nisulan kylätalo 1 KOKOUKSEN AVAUS Osakaskunnan pj. Jouko Vanhatalo avasi kokouksen. 2 VALITAAN KOKOUKSELLE
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019
Toimintasuunnitelma vuodelle 2019 Toimintasuunnitelma sisältää liiton sääntöjen ja vuosikokouksen hyväksymät pitkän aikavälin perusteet liiton toiminnalle sekä toimet vuoden 2019 aikana. Suunnitelma sisältää
Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä
Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Tampere 1 Metsähallitukselle tulossa uusia tehtäviä Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion
Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus
Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastajaristeily 3.-4.2.2016 Gabriella, Turku 1 Metsähallitukselle tullut uusia
VUOSIKERTOMUS 2015. Länsi Uudenmaan kalastusalueen hallitus vuonna 2015
LÄNSI UUDENMAAN KALASTUSALUE SIVU 1/6 VUOSIKERTOMUS 2015 PERUSTIEDOT Bromarf-Tenholan kalastusalue ja Hangon kalastusalueet päättivät vuosikokouksissaan keväällä 2014 kalastusalueiden liittämisestä yhteen.
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/ (5) Ympäristölautakunta Ysp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2014 1 (5) 200 Aluehallintoviraston päätös Länsisataman edustan väylän muuttamisesta ESAVI/197/04.09/2013 Päätös Asia tulisi käsitellä 10.6.2014 kokouksessa. päätti merkitä
SÄÄDÖSKOKOELMA. 171/2011 Valtioneuvoston asetus. riistahallinnosta
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 28 päivänä helmikuuta 2011 171/2011 Valtioneuvoston asetus riistahallinnosta Annettu Helsingissä 24 päivänä helmikuuta 2011 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti,
Saaristomeren kuhankalastuksen säätely tuoreimmat havainnot saaliiden koko- ja ikärakenteesta
Saaristomeren kuhankalastuksen säätely tuoreimmat havainnot saaliiden koko- ja ikärakenteesta Jari Raitaniemi Luonnonvarakeskus TIEDOTUS- ja KOULUTUSRISTEILY AMMATTIKALASTAJILLE 218 7-8.2. 218 Ammattikalastuksen