Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus"

Transkriptio

1 Kalastuslain tuomat muutokset Metsähallituksen tehtävissä ja kaupallisten kalastajien luvitus Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastajaristeily Gabriella, Turku 1

2 Metsähallitukselle tullut uusia tehtäviä Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion yleisten vesialueiden kalastusjärjestelyt Lohen- ja taimenen pyyntipaikkojen vuokraaminen yleisellä vesialueella meressä sekä Suomen talousvyöhykkeellä Ns. lohiregalepaikkojen vuokraaminen meressä sekä valtion muiden kalastusasioiden hoitaminen Ylä-Lapin erityisperusteisten kalastusten yhteensovittaminen valtion vesillä sekä lohen ja taimenen nousualueiden luvitus Ylä-Lapissa 2

3 Kalastonhoitomaksun kerääminen Maksujen kerääminen on laissa vastuutettu Metsähallitukselle. Metsähallitus voi sopia maksujen keräämisestä yksityisen palveluntuottajan kanssa. Metsähallitus tilittää keräämänsä ja lukuunsa kerätyt kalastonhoitomaksuvarat maa- ja metsätalousministeriölle Maa- ja metsätalousministeriön asetuksella säädetään maksukuitin sisällöstä sekä niistä maksupaikoista, joissa maksun voi maksaa ilman erillistä palvelumaksua. Kalastonhoitomaksun maksaneista pidetään lain edellyttämää kalastonhoitomaksurekisteriä. Vuoden 2016 kalenterivuoden kalastonhoitomaksua ja ELY:n kalastusopaslupaa on voinut maksaa alkaen. Lyhytaikaisia lupia myydään alkaen. R-kioskin lupamyynti alkanut

4 Yleiset vesialueet meressä sekä Suomen talousvyöhyke Kalastonhoitomaksun suorittaminen oikeuttaa vapaaajan kalastukseen Suomen talousvyöhykkeellä ja yleisillä vesialueilla meressä. Suomeen rekisteröidyillä kaupallisilla kalastajilla on oikeus harjoittaa kaupallista kalastusta yleisellä vesialueella ja talousvyöhykkeellä. Metsähallitus voi vuokrata kaupalliselle kalastajalle lohen ja taimenen pyyntipaikkojen yleiselle vesialueelle sekä talousvyöhykkeelle. ELY:jen myöntämät pyyntipaikkalupapäätökset ovat voimassa lupaehtoineen luvan päättymisaikaan asti. Merialueilla, joilla ELY:jen pyyntipaikkalupapäätökset ovat päättyneet 2015 lopussa järjestetään uusi hakukierros helmi-maaliskuussa Vuokratulla lohen ja taimenen pyyntipaikalla ei ole muilla kuin pyyntipaikan vuokraajalla voimassa olevaa oikeutta vapaa-ajan tai kaupalliseen kalastukseen. Kalastuksenvalvonnan järjestäminen yhdessä muiden valvontaviranomaisten kanssa. 4

5 Lupa-alueiden perustaminen sisävesien yleisvesille Uusia pyydyslupa-alueita perustettu sisävesien yleisille vesialueille. Osaan lupa-alueista liitetty myös valtion yksityisiä vesialueita. Lupien hinnoittelu MMM:n maksuasetuksen mukaisesti. Lupien myynti pääasiassa Erälupien palvelunumerosta. Luvanmyynti alkaa vuoden alussa palvelunumerossa. Höytiäisen ja Koitereen yleisvesialueilla jatkettu järvikohtaisen pyydyskalastuksen yhteisluvan myyntiä erillisen sopimuksen pohjalta. Kalastuksenvalvonnan järjestäminen yhdessä kalastus(kalatalous)alueiden kanssa. 5

6 Kaupallisen kalastuksen luvat sisävesien yleisvesillä Kalastusalueiden myöntämät luvat ovat voimassa lupaehtoineen luvan päättymisaikaan asti. Kuitenkin enintään 2020 loppuun asti. Näiden lupien lupamaksut maksetaan Metsähallitukselle luvassa määrätyn suuruisena. Yleisvesialueilla, joissa luvat erääntyneet vuoden 2015 lopussa, järjestetty lupahakukierros joulukuussa Uudet luvat myönnetty tammikuussa Lupien hinnat MMM:n maksuasetuksen mukaisesti. 6

7 Viehekalastus sisävesien yleisillä vesialueilla Vieheellä kalastettaessa useammalla kuin yhdellä vavalla tulee lunastaa järvikohtainen yhteislupa kalastus(kalatalous)alueelta. Yleiset vesialueet pidetään erillisen sopimuksen mukaisesti mukana järvikohtaisissa viehekalastuksen yhteislupa-alueissa. 7

8 Kalastuksen järjestäminen valtion vesialueella (45 ) ja valtion yksityiset kalastukset (9 ) Kalastuksen järjestämisestä valtion yksityisillä vesialueilla vastaa Metsähallitus. Järjestämisestä säädetään tarkemmin MMM:n asetuksella (valmisteilla). Aiemmin vastaavat kalastusta ohjaavat pykälät olivat itse kalastuslaissa ja etenkin kalastusasetuksessa (luku 5, Valtion kalavedet ja kalastukset). Aiemmin päätösvaltaa käytti se valtion viranomainen, jonka hallinnassa ko. alue oli. Jatkossa kala-asioita hoitaa kaikilla valtion omistamilla vesialueilla Metsähallitus. Perämerellä ns. lohiregalepaikkojen vuokraaminen siirtyy Metsähallitukselle ELY-keskukselta. 8

9 Kalatalousviranomaiset 19 : Kalatalousviranomaiset. - Ei suuria muutoksia entiseen. MMM:llä ja ELY:illä päävastuu, Metsähallituksella, luonnonvarakeskuksella ja 99 :n mukaisilla valvontaviranomaisilla ja kalastuksenvalvojilla erikseen säädettyjä viranomaistehtäviä. 9

10 Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat 99 : Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat. - Poliisi, rajavartiolaitos, 19 :n kalatalousviranomaiset, Metsähallituksen kalastusasioita hoitavat virkamiehet, kalastuksenvalvojat ja osin Tulli. - Valtion vesialueilla lisäksi erävalvontalain mukaisesti (erätarkastajat). - Ei koske EU-kalastuksenvalvontaa. 10

11 Yleistä Metsähallituksen roolista muualla kalastuslainsäädännössä Muussa osassa lainsäädäntöä Metsähallituksen (valtion yksityiset vesialueet) vesialueet rinnastetaan yksityisiin vesialueisiin mm. kalastuksen järjestämisessä, kalatalousaluejakoon kuulumisessa jne. kuten nykyisinkin. Metsähallitus osallistuu alueellisiin kalatalouden yhteistyöryhmien toimintaan sekä kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunnitelmien laadintaan yhteistyössä muiden vedenomistajien kanssa. 11

12 Metsähallituksen lupatyypit kaupalliseem kalastukseen Lupa pyydyskohtaisesti kaupalliseen kalastukseen valtion vesialueella (pl. merialueen yleisvesi ja Suomen talousvyöhyke). Hinnoittelu MMM maksuasetuksesta. Lohen ja taimenen pyyntipaikan vuokraaminen valtion yleisellä vesialueella meressä tai Suomen talousvyöhykkeellä. Hinnoittelu liiketaloudellisesti (MMM maksuasetus) xx euroa/vuosi. Lohiregalepaikkojen vuokraaminen samoilla periaatteilla kuin edelliset. Valtion osuuksien luovuttaminen kaupalliseen kalastukseen osakaskuntien vesille. Hinnoittelu porrastetusti luovutetun pyydysyksikkömäärän tai % osuuden mukaisesti. 12

13 Luvanmyönnön perusperiaatteet Kaikki luvat kirjallisesta hakemuksesta, erillisellä hakukaavakkeella Erä/erikoissuunnittelijat päättäjinä erätalouspäällikön valtuutuksella Varsinainen lupahaku 5 vuoden välein, lupia voidaan myöntää myös kesken lupakauden jos lupakiintiössä on tilaa I ryhmän kalastajat etusijalla. Paikallisuus katsotaan eduksi, kuten myös aiempi kalastushistoria paikalla. Muut kalastusmahdollisuudet saattavat vaikuttaa luvan saantiin. Lupaehtona saalisilmoitus Metsähallitukselle lakisääteisen saalisilmoituksen lisäksi. Luvat on tarkoitettu käytettäväksi, ei pyyntipaikan varaamiseen. Kaikki luvat (ei koske vuokrasopimuksia) ovat valituskelpoisia hallintopäätöksiä 13

14 Luvanmyönnön perusperiaatteet 2 KL 12 :n osuuksien luovutus Kaikki luovutuspäätökset kirjallisesta hakemuksesta, erillisellä hakukaavakkeella Erä/erikoissuunnittelijat päättäjinä erätalouspäällikön valtuutuksella Varsinainen lupahaku 3 vuoden välein, lupia voidaan myöntää myös kesken lupakauden jos osuuksia on jäljellä I ryhmän kalastajat etusijalla. Paikallisuus katsotaan eduksi, kuten myös aiempi kalastushistoria paikalla. Muut kalastusmahdollisuudet saattavat vaikuttaa luvan saantiin. Lupaehtona saalisilmoitus Metsähallitukselle lakisääteisen saalisilmoituksen lisäksi. Metsähallitus ei pääsääntöisesti luovuta ääni- ja puhevaltaa osakaskunnan kokoukseen. Luovutus koskee vain valtion kalastusoikeutta. Luovutuspäätöksestä maksetaan MH:lle osuuden mukainen lupamaksu ja kalastaja maksaa osakaskunnalle osakashintaisen pyydysyksikkömaksun. 14

15 Lupahinnoittelu valtion vesillä Pyydys Maksu / kalenterivuosi Nuotta 100 Isorysä 100 rysä (enintään 1,5 m korkea) 30 Trooli 200 verkko, rapumerta, katiska (3kpl), syöttikoukut 10 kpl ja enintään 100 koukun pitkäsiima 3 MMMa 1592/

16 Kiitos mielenkiinnosta!

Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä

Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä Kalastuslain toimeenpano Metsähallituksen tehtävissä Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastuslakipäivät 7.-8.12.2015 Tampere 1 Metsähallitukselle tulossa uusia tehtäviä Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion

Lisätiedot

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin

Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Kalastuslain toimeenpanon vaikutukset Metsähallituksen eräasioihin Ylitarkastaja Mikko Malin Kalastusaluepäivä 18.11.2015 Jämsä 1 Uusia tehtäviä tulossa Kalastonhoitomaksun kerääminen Valtion yleisten

Lisätiedot

Ajankohtaiskatsaus Metsähallituksen kalastusasioihin

Ajankohtaiskatsaus Metsähallituksen kalastusasioihin Ajankohtaiskatsaus Metsähallituksen kalastusasioihin Ylitarkastaja Mika Laakkonen Lapin Kalatalouspäivät 9-10.11.2016 Rovaniemi 1 Esitelmän sisältö Kalastuslain toimeenpanosta/ uusista tehtävistä yleisesti

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu - kerääminen ja rekisteröinti

Kalastonhoitomaksu - kerääminen ja rekisteröinti Kalastonhoitomaksu - kerääminen ja rekisteröinti Tampere 7.12.2015 Aku Ahlholm 1 Uusi tehtävä Metsähallitukselle Aiemmin lähinnä valtion maa- ja vesialueiden hallinnointi: kalavesien hoito: Oulangantaimen.fi

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Uusi kalastuslaki tuli voimaan - Nyt lunastetaan takuukorjaus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Laki pähkinänkuoressa: Yhdellä maksulla kalastat lähes koko Suomessa

Lisätiedot

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen

KALASTUSILTA UTSJOELLA Pekka A. Keränen KALASTUSILTA UTSJOELLA 21.6.2016 Pekka A. Keränen 1. Ylä-Lapin kalastuslupa (KaL 10 1 mom) 10 Oikeus Ylä-Lapin kalastuslupaan Henkilöllä, jonka kotikuntalain (201/1994) 2 :ssä tarkoitettu kotikunta on

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion maksuperustelain

Lisätiedot

Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Maa- ja metsätalousministeriön asetus Luonnos 9.10.2017 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista Maa- ja metsätalousministeriön päätöksen mukaisesti säädetään valtion

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat

Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI. 2013 Eräluvat Kalastus Selkämeren kansallispuistossa WWW.ERÄLUVAT.FI 1 2 Kalastuksenhoitomaksu Kalastuksenhoitomaksu on valtion veroluontoinen maksu. Se pitää suorittaa, jos on 18-64 -vuotias ja harrastaa muuta kalastusta

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt

Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt Kalastonhoitomaksuihin liittyvät menettelyt Mari Nykänen, Pohjois-Savon ELY-keskus Roni Selén, Maa- ja metsätalousministeriö Koulutustilaisuus 7.12.2015, Tampere Rahoituksen käytön tavoite Maksujen jaolla

Lisätiedot

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat U i kalastuslaki Uusi k l l ki Kalastuksenvalvonta 1.1.2016 voimaan tulevan lain mukaan Lyhyesti Valvontasäännökset eivät muutu 2012 säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen lakiin Vain numerot muuttuvat

Lisätiedot

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus

Kalastuslain ja hallinnon uudistus. Hämeen ELY-keskus Kalastuslain ja hallinnon uudistus Hämeen ELY-keskus Uuden lain tavoitteet Kalavaroja hyödynnetään ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi Elinkeinojen ja virkistyskäytön avulla syntyy

Lisätiedot

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä?

Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Miten uusi kalastuslaki parantaa ammattikalastuksen edellytyksiä? Ammattikalastajien koulutusristeily 5.2. 2015 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut 10.2.2015 1 WWF Lähtötilanne

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa

Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Kalastuslain uudistamisen keskeiset kysymykset Ylä-Lapissa Mika Laakkonen, ylitarkastaja Metsähallitus, luontopalvelut Uuden kalastuslain tavoite Uuden kalastuslain 1 (lain tavoite), yksi esitetyistä luonnoksista:

Lisätiedot

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa

Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Kaupallinen kalastus kalastuslain uudistamisessa Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Centre for Economic Development, Transport and the Environment for Lapland,

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA. Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Valtiosihteeri Risto Artjoki Osastopäällikkö Juha Ojala Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Hankkeen tausta Voimassa oleva

Lisätiedot

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen

Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat. Keski-Suomen kalastusaluepäivä Matti Sipponen Kalastuslaki ja kalataloushallinto uudistuvat Keski-Suomen kalastusaluepäivä 12.12.2014 Matti Sipponen 17.12.2014 Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään kalavarojen

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta /2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 29 päivänä marraskuuta 2013 835/2013 Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräiden Metsähallituksen julkisten hallintotehtävien suoritteiden maksuista Annettu

Lisätiedot

KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012

KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012 Kemijärven osakaskunta TIEDOTE Vapaudenkatu 6 98100 Kemijärvi puh.0400-39985 9.1.2012 KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012 KALASTUSLUPIEN HINNAT Maksuluokka Voimassaolo Hinta

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Kalastonhoitomaksuvarat 7.12.2015 Kalastuksenhoitomaksuvarat (1952-) Kertymä vuosittain noin 5,5 M palautus kalatalouden käyttöön kalastusalueiden

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Ajankohtaista kalataloudesta Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Esityksen otsikoita Uusi tutkimuslaitos LUKE 1.1.2015 alkaen Kolmen Kala-ELY:n malli 1.1.2015

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2)

RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2) RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2) VUOSIKOKOUS Aika ti 21.4.2015. klo 18.00 19.05 Paikka Nisulan kylätalo 1 KOKOUKSEN AVAUS Osakaskunnan pj. Jouko Vanhatalo avasi kokouksen. 2 VALITAAN KOKOUKSELLE

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ Kalastusneuvos Eija Kirjavainen, MMM Hankkeen tausta Voimassa oleva kalastuslaki on pääosin valmisteltu1970-luvulla

Lisätiedot

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset

Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Uusi kalastuslaki ja sen vaikutukset Kiuruveden kalapäivä 16.12.2015 Timo Takkunen, Pohjois-Savon ELY-keskus 21.12.2015 1 Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto

Lisätiedot

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on

yhteisen vesialueiden osakaskunta kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta käsittää Yhteisen alueen kiinteistörekisteritunnus on 1 YHTEISTEN VESIALUEIDEN OSAKASKUNTA OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT 1. YLEINEN PÄÄTÖKSENTEKO 1 Osakaskunnan nimi yhteisen vesialueiden osakaskunta 2 Kotipaikka kunta 3 Yhteinen alue kunnan yhteinen vesialue. Jakokunta

Lisätiedot

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi.

Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. Yksi lupa lähes koko maahan. Valtion kalastuksenhoitomaksu ja läänikohtaiset maksut yhdistyivät kalastonhoitomaksuksi. 1 Kalastonhoitomaksu 2016 Vuoden 2016 alusta alkaen 18 64-vuotiaat kalastajat maksavat

Lisätiedot

Kalastus, metsästys ja jokamiehen oikeudet -LUODE- Jukka Similä

Kalastus, metsästys ja jokamiehen oikeudet -LUODE- Jukka Similä Kalastus, metsästys ja jokamiehen oikeudet -LUODE- Jukka Similä Kalastus Voimassa oleva kalastuslaki 16.4.1982/286 HE 192/2014, annettu 16.10.2014 Esitys HE:n mukaan Viranomaiset ELY keskus Kalatalousalue

Lisätiedot

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Kohti kalatalousaluetoimintaa. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kohti kalatalousaluetoimintaa Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 2017 Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Kalastusalueen lakisääteiset tehtävät siirtymäkaudella Kalastusalueet hoitavat 2016-2018 kalastuslain

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TULKINTAAN LIITTYVÄ TOIMINTAOHJE

UUDEN KALASTUSLAIN TULKINTAAN LIITTYVÄ TOIMINTAOHJE Pohjois-Savon poliisilaitos OHJE 1 (5) Päivämäärä 1.1.2013 Voimassaoloaika - toistaiseksi Säädösperuste Muuttaa/Kumoaa Kohderyhmät Poliisi UUDEN KALASTUSLAIN TULKINTAAN LIITTYVÄ TOIMINTAOHJE Kalastuslakia

Lisätiedot

yhteistyötahot Risto Vesa

yhteistyötahot Risto Vesa Kalastuksenvalvojan yhteistyötahot y H:ki, 9.6.2015 Risto Vesa Tässä esityksessä Yhteistyötahot Viranomaiset Toimeksiantaja Asiakkaat Kollegat Neuvonta 96 Valvontaviranomaiset ja kalastuksenvalvojat Poliisi,

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016

KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 KANTA-HÄMEEN, KESKI-SUOMEN, PIRKANMAAN JA PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTIEN YHTEINEN KALASTUSALUEPÄIVÄ 2016 Kommenttipuheenvuoro Janne Rautanen, SVK 16.12.2016 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa (LUKE 2014) Edelleen

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA)

Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) Annettu Helsingissä 28 päivänä maaliskuuta 2008 Valtioneuvoston asetus (ns. ANTTILA) lohenkalastuksen rajoituksista Pohjanlahdella ja Simojoessa Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty maa-

Lisätiedot

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten?

Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4.2012 Tuntuipa hyvältä 2012-2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Kalastuksenvalvontaa (ko?) 1.4. Tuntuipa hyvältä -2013 löysinrantein 2014 ruuvia kiristettii Mitäpä sitten? Toimivaltuudet mikä muuttuu? Myyjän varastoa ei saa tarkastaa Velvollisuus hävittää laittomia

Lisätiedot

Vaelluskalojen kestävä kalastus

Vaelluskalojen kestävä kalastus Vaelluskalojen kestävä kalastus 30.11.2016 Petter Nissén, Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 1 30.11.2016 2 Kalastajan toimintaa ohjaavat Kalastuslaki ja asetus Erilliset asetukset EU säädökset Rajajokien

Lisätiedot

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella

- tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Maa- ja metsätalousministeriö 12.9.2016 Luonnonvaraosasto Luonnos lohiasetukseksi - tämänhetkinen Valtioneuvoston suunnitelma kaupallisen lohenkalastuksen säätelystä Pohjanlahdella Luonnos on tehty lohi-

Lisätiedot

UUDENMAAN KALATALOUSYHTEISÖJEN LIITTO ry:n LAUSUNTO KALASTUSLAIN LUONNOKSESTA

UUDENMAAN KALATALOUSYHTEISÖJEN LIITTO ry:n LAUSUNTO KALASTUSLAIN LUONNOKSESTA 1 / 5 Uudenmaan Kalatalousyhteisöjen liitto r.y. Kumitehtaankatu 5 04260 Kerava Kalatalouden Keskusliitto Malmin kauppatie 26 00700 Helsinki UUDENMAAN KALATALOUSYHTEISÖJEN LIITTO ry:n LAUSUNTO KALASTUSLAIN

Lisätiedot

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa

Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa Kalataloustehtävät aluehallinnossa Pohjois-Suomessa 14.12.2016 Tietoon perustuva kestävä kalavarojen käyttö Kalavarojen käytön ja hoidon suunnittelu Kalastuslain toimeenpano ja valvonta Yleisen kalatalouden

Lisätiedot

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655

Lisätiedot

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana isännöitsijä Toivo Korhonen Koitereen ja Koitajoen kalastusalueet Ilomantsi, Pohjois-Karjala gsm 0400 858 929 toivo.korhonen@vara.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Etelä-Savon kalastusaluepäivä 2.2.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Sisältö Ehdotus kalatalousaluejaoksi Keskeiset muutokset

Lisätiedot

Miksi kalastusta valvotaan?

Miksi kalastusta valvotaan? Miksi kalastusta valvotaan? Osa kalaveden ja kalakantojen hoitoa Kalastuslain 1 : kalavarojen ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävä käyttö ja hoito turvataan kalavarojen kestävä ja monipuolinen

Lisätiedot

Kotitarvekalastajan puheenvuoro

Kotitarvekalastajan puheenvuoro Kotitarvekalastajan puheenvuoro Markku Ahonen kotipaikka Ivalo 1985 alk. FM 1984, FL 1991 (Inarijärven nieriän ja harmaanieriän istutustulokset) tutkijana, kalataloussuunnittelijana, hankekoordinaattorina

Lisätiedot

LAHTELAISEN KALASTUSOPAS

LAHTELAISEN KALASTUSOPAS LAHTELAISEN KALASTUSOPAS Lahtelaisen kalastusopas-hanke on saanut avustusta kalastonhoitomaksuvaroista Pohjois-Savon ELY-keskukselta. 1 Kalastus on monipuolinen harrastus joka tarjoaa saaliin ohella liikuntaa

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe

Kalatalouspalvelut. 2. vaihe Kalatalouspalvelut 2. vaihe Kuvattavat palvelut Kalavarojen hoito Kalojen elinympäristön tilan säilyttäminen ja parantaminen Kalatalousyritysten kehittämispalvelut Kalavarojen hoidon vaikuttavuustavoite:

Lisätiedot

Hameen kalatalouskeskus

Hameen kalatalouskeskus Hameen kalatalouskeskus MAA- JA METSATALOUS MINISTERIÖ 23 01. 2014 Maa- ja metsätalousministeriö PL3O HARE MMM / Zc 00023 VALTIONEUVOSTO Lausunto kalastuslakiluonnoksesta Hämeen kalatalouskeskuksen johtokunta

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät Kalastusalueiden toiminnan lopetus Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakipäivät 1.-2.12.2016 Esitelmän sisältö Kalastusalueet lakkautetaan, tilalle kalatalousalueet Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

LAUSUNTO UUDEN KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA

LAUSUNTO UUDEN KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA LAUSUNTO 3.2.2014 Dnro 112/03.00.00/2012 Maa ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto MMM022:00/2008 LAUSUNTO UUDEN KALASTUSLAIN HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA Lapin liitto lausuu seuraavaa: 4 Määritelmät

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net

KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net KESKI-SUOMEN 14.5.2012 KALATALOUSKESKUS RY PL 112 40101 JYVÄSKYLÄ Puh 0400 735 286 E-mail: timo.meronen@ahven.net Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO MMM:n lausuntopyyntö kalastuslain

Lisätiedot

KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT KUIVANIEMEN KYLÄN YHTEISALUEEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT Iin kunnan Kuivaniemen kylässä sijaitsevan yhteisen maa- ja vesialueen nimi on Kuivaniemen osakaskunta. Kotipaikka on Iin kunta. Tämän yhteisalueen eli

Lisätiedot

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa

Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Kalastuslaista ja sen muutostarpeista Suomessa Veli-Matti Kaijomaa Kalatalouspäällikkö Pohjois-Karjalan TE-keskus Suomen nykyinen kalastuslaki astui voimaan vuoden 1983 alusta. Tuolloin uudistuksen tavoitteena

Lisätiedot

Kalatalousalue tulee, oletko valmis

Kalatalousalue tulee, oletko valmis Kalatalousalue tulee, oletko valmis Pohjanlahden kalastusaluepäivät Seinäjoki 19.10.2017 Tässä esitelmässä Kalastusalueet & niiden toiminta siirtymäkaudella (2016-2018) Kalatalousalueen toiminnan käynnistyminen

Lisätiedot

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016

Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Kalastusalueen perunkirjoitus Miten toiminta ajetaan hallitusti alas? Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Lapin kalatalouspäivät 2016 Lyhyesti Kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla Siirtymäsäännökset

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 379/2015 Kalastuslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku

SÄÄDÖSKOKOELMA. 379/2015 Kalastuslaki. Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 14 päivänä huhtikuuta 2015 379/2015 Kalastuslaki Annettu Helsingissä 10 päivänä huhtikuuta 2015 Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 luku Yleiset säännökset

Lisätiedot

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus.

Silakkalitkan ja kelaongen käytön salliminen yleiskalastusoikeuksilla on hyvä uudistus. Maa- ja metsätalousministeriölle Helsinki Fishing ry:n lausunto kalastuslain uudistuksesta 4 Määritelmät Kalastusoppaat eivät ole kaupallisia kalastajia eivätkä vapaa-ajankalastajia. Omaksi numeroiduksi

Lisätiedot

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen

Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Metsähallituksen irkistyskalastuskohteiden kehittäminen Lohi palaa kotiin seminaari 27.11.2014 Heikki Laitala Virkistyskalastuskohteet Lappi Yli-Kemi Metsähallituksen Lapin virkistyskalastuskohteille myydään

Lisätiedot

www.kalapassi.fi 20.11.2014 Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen 13.11.2014

www.kalapassi.fi 20.11.2014 Pirkanmaan Kalatalouskeskus ry toiminnanjohtaja Pekka Vuorinen 13.11.2014 KALAPASSI Ensimmäiset luvat myyntiin v 1991 Pirkanmaan kaikki keskeiset vesialueet Kalapassin verkkokauppa www.kalapassi.fi: Pirkanmaan kalastusalueiden vieheluvat; Tampereen kaupungin kalastus- ja ravustusluvat;

Lisätiedot

Osakaskunnan päätöksenteko

Osakaskunnan päätöksenteko Osakaskunnan päätöksenteko Sisältö Osakaskunnan rooli ja osakkaan oikeudet Kokouksen/hoitokunnan toimivalta Kokouksen laillisuus Äänestysmenettely Muutoksenhaku Mistä osakaskunta voi päättää? Pyyntirajoitukset

Lisätiedot

Erä s VISIO, Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hanke. Projektipäällikkö Markku Vierelä

Erä s VISIO, Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hanke. Projektipäällikkö Markku Vierelä Erä s VISIO, Isoja elämyksiä Pohjolan kalavesiltä -hanke Projektipäällikkö Markku Vierelä Metsähallituksen eräpalvelut: Tehtävänä tarjota kansalaisille metsästys- ja kalastusmahdollisuuksia mahdollisimman

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JUL- KISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JUL- KISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Hallitusneuvos 15.12.2015 Vilppu Talvitie MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS ERÄIDEN METSÄHALLITUKSEN JUL- KISTEN HALLINTOTEHTÄVIEN SUORITTEIDEN MAKSUISTA Asetusehdotuksen

Lisätiedot

Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö

Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö Kalastuslain uudistaminen Rovaniemi 30.1.2012 Ylijohtaja Pentti Lähteenoja Maa- ja metsätalousministeriö Jäsentely Taustaa Lain tarkoitus Kalastusoikeudet Kalastuslaissa säädettävät tehtävät Kaupallisen

Lisätiedot

YL 96 2.6.2015 RAU/573/00.01.01.00/2015

YL 96 2.6.2015 RAU/573/00.01.01.00/2015 Ympäristölautakunta OTE PÖYTÄKIRJASTA Nro 6/2015 96 RAUMAN KAUPUNGIN KALASTUSMÄÄRÄYKSET YL 96 2.6.2015 RAU/573/00.01.01.00/2015 Esityslistan liitteet: 1. Rauman kaupungin kalastusmääräykset 2. ehdotus

Lisätiedot

Keski-Suomen kalatalouskeskus ry

Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Keski-Suomen kalatalouskeskus ry Maa- ja metsätalousministeriö PL 30 00023 VALTIONEUVOSTO Lausunto kalastuslakiluonnoksesta Keski-Suomen kalatalouskeskus ja allekirjoittaneet osakaskunnat ja kalastusalueet

Lisätiedot

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella

Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Uusi kalastusasetus ohjaa KESTÄVÄÄN kalastukseen Vuoksen vesistöalueella Veli-Matti Kaijomaa/ELY-kalatalouspalvelut / Järvi- Suomi 3.12..2015 1 Valikoiva kalastus Valikoivassa kalastuksessa kalastaja ohjaa

Lisätiedot

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö

UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO. Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö UUDEN KALASTUSLAIN TOIMEENPANO Kalastusneuvos Eija Kirjavainen Maa- ja metsätalousministeriö Kalataloushallinnon strategia Toiminta-ajatus Strategiset päämäärät Kalataloushallinto turvaa kalakantojen elinvoimaisuuden,

Lisätiedot

Asia: Kalatalouden Keskusliiton lausunto ehdotuksesta uudeksi kalastuslaiksi Viite: : Lausuntopyyntö 4.12.2013 MMM022:00/2008

Asia: Kalatalouden Keskusliiton lausunto ehdotuksesta uudeksi kalastuslaiksi Viite: : Lausuntopyyntö 4.12.2013 MMM022:00/2008 Maa- ja metsätalousministeriö Luonnonvaraosasto 24.1.2014 Asia: Kalatalouden Keskusliiton lausunto ehdotuksesta uudeksi kalastuslaiksi Viite: : Lausuntopyyntö 4.12.2013 MMM022:00/2008 Kalatalouden Keskusliitto

Lisätiedot

Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi

Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi 1 Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi KOMMENTTEJA HUOMIOITAVAKSI KALASTUSLAKIESITYKSESSÄ 1. Kalastuksen rajoitukset Lakiehdotuksessa keskeisiä aiheita ovat kalastukseen liittyvät rajoitukset ja kalastuksen

Lisätiedot

MMM:n ajankohtaiskatsaus

MMM:n ajankohtaiskatsaus MMM:n ajankohtaiskatsaus MMM/LVO Risto Lampinen Tiedotus- ja koulutusristeily ammattikalastajille 2016 3.-4.2.2016, Turku 15.3.2016 1 Esityksen sisältö Uusi kalastuslaki ja asetus ammattikalastuksen näkökulmasta

Lisätiedot

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 Velimatti Leinonen Olli Sivonen Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 20.12.2017 Laatijat: Velimatti

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus. - pyydysten merkinnästä - kalastuksenvalvojien koulutuksesta ja kokeesta. luonnos

Valtioneuvoston asetus. - pyydysten merkinnästä - kalastuksenvalvojien koulutuksesta ja kokeesta. luonnos Valtioneuvoston asetus - pyydysten merkinnästä - kalastuksenvalvojien koulutuksesta ja kokeesta luonnos Miksi merkinnästä säädetään asetuksella? Luonnoksen perustelujen mukaan mm: Pyydysten selvästi havaittava

Lisätiedot

Joensuun kalastuskunta

Joensuun kalastuskunta Lupien myyntipaikat Pyydys- ja vieheluvat Koskikalastusluvat kalastuskunta Carelicum/ palvelut Koskikatu 5, p. (013) 267 5221 Neste Noljakka Kosti Aaltosentie 1, p.(013) 801 212 Jokierä Oy Joensuu/ Hasaniemi

Lisätiedot

Perhekortin (turisti) hinnat ovat seuraavat: - Päiväkortti 15 Euroa - Viikkokortti 45 Euroa - Kausikortti 85 Euroa

Perhekortin (turisti) hinnat ovat seuraavat: - Päiväkortti 15 Euroa - Viikkokortti 45 Euroa - Kausikortti 85 Euroa 1 S O P I M U S Suomalais-ruotsalaisen rajajokikomission ja Tornion-Muonionjoen- Könkämäenon viehekalastuksen yteislupa-alueen sopijapuolina olevien kalastuskuntien ja vesialueiden omistajien kesken on

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla

Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla Vetovoimaa maaseudulle yhteistoimilla ja verkostoitumalla 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Eräsuunnittelija Eero Hartikainen,

Lisätiedot

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta

Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta Saaristomeren ja Selkämeren kansallispuistojen hoito- ja käyttösuunnitelmat: sallittu toiminta ja rajoitukset ammattikalastuksen näkökulmasta 06.02.2013 Mikael Nordström Metsähallitus Luonnonvara-alan

Lisätiedot

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa:

Osakaskunnan kalavesi sijaitsee seuraavissa vesistöissä ja vesistön osissa: Malli, päivitetty 6.9.2010 Ohjeelliseksi tarkoitettu malli, Kalatalouden Keskusliitto ei vastaa mallin yhteensopivuudesta eri alueiden viranomaisvaatimusten kanssa. YHTEISEN KALAVEDEN OSAKASKUNNAN SÄÄNNÖT

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho

Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Varsinais-Suomen ELY-keskus/ Kalatalouspalvelut Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho Kalastuslakityöryhmän keskeisiä lähtökohtia: Miten turvata kalavarojen hyödyntämismahdollisuudet tulevaisuudessa? Miten

Lisätiedot

Merkitse pyydyksesi oikein

Merkitse pyydyksesi oikein Merkitse pyydyksesi oikein Kalastuslakia uudistettiin huhtikuun alusta 2012. Seisovien ja kiinteiden pyydysten, kuten verkko, katiska, pitkäsiima tai rysä, selvästi havaittava merkintä on nyt pakollista.

Lisätiedot

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere

Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere Kalatalouspalvelut maakuntauudistuksessa MMM vuorovaikutuksen simulointitilaisuus Tampere 26.1.2018 Kalatalouspäällikkö Kari Ranta-aho 26.1.2018 5.2.2018 Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 1 Nykytila:

Lisätiedot

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi

Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Ehdotus uudeksi kalatalousaluejaoksi Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivä 17.3.2017 Kalastusbiologi Timo Turunen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Suomessa on 10 yhteistyöryhmää Yhteistyöryhmät

Lisätiedot

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta Lakimies Riina Arffman Lappeenranta 10.3.2011 Uudistuksen tausta Työryhmä asetettu vuoden 2008 lopussa, toimikautta jatkettu 31.12.2011

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Uudet säännökset. järjestöpäällikkö Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto

Uudet säännökset. järjestöpäällikkö Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Uudet säännökset järjestöpäällikkö Risto Vesa Kalatalouden Keskusliitto Tässä esityksessä HE 271/2010 ja valiokuntien lausunnot KalastusL uudistettavat kalastuksenvalvontasäännökset, mm:toimivalta, koulutus,

Lisätiedot

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus

MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus Kalatalous. Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Lapin ELY-keskus MMM:n saamelaistyöryhmän kuulemistilaisuus 27.11.2013 Inari Sajos Kalatalous Pentti Pasanen Kalatalouspäällikkö Kolttalaki 9 eräät oikeudet Koltta-alueella asuvalla koltalla on tällä alueella sijaitsevilla

Lisätiedot

Suomen Kalastusopaskilta ry

Suomen Kalastusopaskilta ry Suomen Kalastusopaskilta ry Maa- ja metsätalousministeriö, kirjaamo@mmm.fi Viite: Mmm:n lausuntopyyntö 158876 MMM022:00/2008 LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYKSESTÄ KALASTUSLAIKSI Kalastuslakiesityksen tavoitteet

Lisätiedot

Merkitse pyydyksesi oikein

Merkitse pyydyksesi oikein Merkitse pyydyksesi oikein Kalastuslakia uudistettiin huhtikuun alusta 2012. Seisovien ja kiinteiden pyydysten, kuten verkko, katiska, pitkäsiima tai rysä, selvästi havaittava merkintä on nyt pakollista.

Lisätiedot

TARKENNUS RUOKOLAHDEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Lappeenranta 2001

TARKENNUS RUOKOLAHDEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Lappeenranta 2001 1 TARKENNUS RUOKOLAHDEN KALASTUSALUEEN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Lappeenranta 2001 2 TAUSTAA Ruokolahden kalastusalue on kalatalouden yhteistoimintaelin, minkä toimintaa

Lisätiedot

RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2)

RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2) RUTALAHDEN OSAKASKUNTA PÖYTÄKIRJA 1(2) VUOSIKOKOUS Aika ti 29.4.2014. klo 18.00 19.45 Paikka Nisulan kylätalo 1 KOKOUKSEN AVAUS Osakaskunnan pj. Jouko Vanhatalo avasi kokouksen. 2 VALITAAN KOKOUKSELLE

Lisätiedot

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011 PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011 KALASTUKSEN VALVONNAN RAPORTTI 1 1. VALVONTA-AJANKOHTA Päivämäärä 29.5.2011 Klo 15 17 (1 valvoja) Säätila Pilvinen Tuulen nopeus n 5 m/s Etelä Kaakko

Lisätiedot

Laki. Voimaansaattaminen

Laki. Voimaansaattaminen Laki kalastuksesta Tenojoen vesistössä Norjan kanssa tehdyn sopimuksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten voimaansaattamisesta ja soveltamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Voimaansaattaminen

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 187. Laki. eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annetun lain muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 187. Laki. eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2008 Julkaistu Helsingissä 4 päivänä huhtikuuta 2008 N:o 187 191 SISÄLLYS N:o Sivu 187 Laki eräiden valtion tukea koskevien Euroopan yhteisöjen säännösten soveltamisesta annetun lain

Lisätiedot