POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA"

Transkriptio

1 POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VIITASAARI 2015

2 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin Viitasaaren kaupungintalolla 16. huhtikuuta. Äänivaltaisia kokousedustajia oli paikalla yksitoista (11 hlöä) ja muita osallistujia yhdeksän (9 hlöä). Kalastusalueen kokouksessa vahvistettiin vuoden 2013 tilit ja tilinpäätös, hyväksyttiin toimintakertomus sekä vahvistettiin hallituksen laatima toimintasuunnitelma ja talousarvio kuluvalle vuodelle. Heimo Tuohimetsän tilalle kalastusalueen hallitukseen seuraavaksi kolmivuotiskaudeksi valittiin Tapio Saarisilta (ammattikalastajat), Ilmolahden osakaskunta. Hallituksen puheenjohtajana toimi Tuomo Toikkanen Kymönkosken osakaskunnasta. Varapuheenjohtajana toimi Paavo Korhonen Haapaniemen osakaskunnasta. Hallituksesta Kalatalouden Keskusliiton valtakunnallisilla kalastusaluepäiville osallistuivat Tuomo Toikkanen ja Kauko Närhi sekä kalastusalueen isännöitsijä. Keski-Suomen kalastusaluepäivään osallistui Kauko Närhi, Olli Urpanen ja kalastusalueen isännöitsijä. Hallitus osallistui Pohjois-Keiteleen sekä Ala- ja Keski-Keiteleen kalastusalueiden hallitusten yhteiselle virkistäytymis- ja neuvottelumatkalle. Kohteina olivat Tervon kalantutkimus- ja vesiviljely (RKTL) sekä kalastusmatkailukohde Lohimaa. Kalastusalueen hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä kolme kertaa. Hallituksen kokoonpano vuonna 2014 Tuomo Toikkanen puheenjohtaja Kymönkosken osakaskunta Paavo Korhonen varapuheenjohtaja Haapaniemen ok. Eeva Piesala Jurvansalon ok. Pentti Boman Keihärinkosken ok. Ilkka Kemppainen Taimoniemen ok. Kauko Närhi Kymönkosken ok. Tapio Saarisilta ammattikalastajat Martti Niskanen virkistyskalastajat Olli Urpanen Metsähallitus Kalastusalueen isännöitsijänä toimi Jani Jokivirta. Isännöintiä hoidettiin yhteistyössä Ala- ja Keski-Keiteleen, Kivijärven sekä Konneveden-Kuusveden kalastusalueiden kanssa. Tilintarkastajina toimivat KHT Jukka Sorjonen (KHT yhteisö SYS Audit Oy) ja HTM Tapani Kärkkäinen (Tilintarkastus Riuttanen Oy). Varatilintarkastajat tarvittaessa ko. yhteisöistä. 2

3 2. Talous Toimintamäärärahaa kalastusalueelle myönnettiin (v ). Kalatalouden edistämismäärärahoja myönnettiin yhteensä 1.800,00. Edistämismäärärahoja saatiin sähkökoekalastuksiin (1.000 ) ja kalastuksenvalvontaan (800 ). Kalavesien omistajille maksettavia omistajakorvauksia kalastusalueelle myönnettiin (v ). Kalavesien omistajille maksettavia vuoden 2012 viehekalastusmaksuvaroja (läänikohtainen viehekalastuslupa) jaettiin yhteensä (v varat ). Luvanmyyntituloja kalastusalueelle kertyi (alv. 0 %). Vuonna 2013 lupatulot olivat (alv. 0 %). Kalastuslupamyynti: v v.2012 v.2011 v.2010 v.2009 v viikkolupa 31 kpl vuosilupa 68 kpl yht. 99 kpl 90 kpl 86 kpl 77 kpl 85 kpl 82 kpl koko Keiteleen lupa 98 kpl ka. 1-4 yhteislupa 75 kpl seurat, kilpailut ym yht. 173 kpl 178 kpl 156 kpl 194 kpl 196 kpl 203 kpl 3. Viehekalastusluvat ja markkinointi Kalastusalueen viehekalastuslupahinnat yhdessä Ala- ja Keski-Keiteleen kalastusalueen kanssa ovat (hinnat sisältävät alv. 24 %): Viikkolupa Vuosilupa Koko Keitele 15 / vuosi 35 / vuosi 45 / vuosi 3

4 Kalastusalueiden 1-4 yhtenäislupa 70 / vuosi (venekuntakohtainen) Kilpailuluvat 5 / venekunta Kalastusalue on solminut luvanmyyntisopimukset Kalakortti.com nettikaupan, sekä Kalapaikka.net verkkosivuston kanssa. Kalastusalueella on omat internetsivunsa, joiden yhteydessä myös osakaskunnilla on omat sivustonsa. Jokaiselle kalastusalueen kalastusluvan lunastaneelle jaettiin kalastuslupa-aluetta, lupahintoja sekä alueen palveluja esittelevä kalastusalue-esite. Lisäksi kalastusalue oli esillä Keski-Suomen Kalastuspaikkaoppaassa. 4. Kalastusalueen arvonlisäverovelvollisuus Pohjois-Keiteleen kalastusalue on harjoittamastaan toiminnasta (kalastusoikeuksien myynti, kalakantojen ja vesienhoito) arvonlisäverovelvollinen. Alv. -saamisia kertyi vuodelta 2014 yhteensä noin Istutukset Kalastusalueen lohikalanistutuksia suoritettiin Keiteleeseen. Järitaimenen pienpoikasia, kuhaa, siikaa tms. kalalajia ei kalastusalue istuttanut. Rapuistutuksia ei suoritettu. Kalastusalueen istutukset Järvitaimen 2 v. (240 mm) Keitele 915 kpl 6. Sähkökoekalastukset Kalastusalue suoritti sähkökoekalastuksia Keihärinkoskella ja Huopanankoskella, Liitteenä koekalastuksen saalistilasto. 4

5 7. Järvitaimenen elinkierron (ja kuhakantojen) turvaaminen Vuona 1999 kalastusalue aloitti toimet verkkokalastuksen ohjaamiseksi kestävämpään suuntaan. Tällöin kalastusalue tiedotti osakaskuntia verkon silmän solmuvälin vaikutuksesta saaliskalan kokoon sekä taimenen ja kuhan lisääntymiseen sekä järjesti luento- ja keskustelutilaisuuden asiaa koskien. Seuraavana vuonna kalastusalue esitti alueensa osakaskunnille kirjallisia toimenpideehdotuksia verkkokalastuksen järjestämisestä Keiteleen ja Muuruejärven selkävesialueilla sekä Kolima-Keitele ja Kivijärvi-Keitele koskireiteillä. Vuodesta 1999 osakaskunnat ovat asettaneet vesialueillensa verkon silmäkokoa koskevia rajoituksia. Useimmiten rajoitukset koskevat nk. välikoon verkkojen (31-54 mm) käytön rajoittamista. Useat päätökset astuivat voimaan 1 3 vuoden siirtymäajan jälkeen. Verkkojen solmuvälirajoitukset ja kalojen alamittojen korottaminen olivat edelleen ajankohtaisia puheenaiheita maakunnassa. Ne huomioitiin myös Keiteleen alueen kalataloudellisessa käyttö- ja hoitosuunnitelmassa. 8. Kalastuksenvalvonta Pohjois-Keiteleellä kalastuksenvalvontaa suoritettiin ammattivalvojien sekä kalastusalueen omien valvojien toimesta. Kalastuksenvalvojat suorittivat yhteensä kaksi (2) valvontaiskua Keiteleellä. Ammattivalvojat toteuttivat valvontaa heinä- ja syyskuussa. Valvonnan aikana tavattiin kaksikymmentäkolme (23) asiakasta. Yhdelle kalastajalle kirjoitettiin näyttömääräys kalastuksenhoitomaksun puuttumisen johdosta. 9. Vesistönhoito ja muut toimet Vesikasvuston niittoja tai muita vesistönhoitotoimia ei toimintavuotena kalastusalueen toimesta suoritettu tai rahoitettu. Kalastusalue jätti puoltavan lausunnon Kymönkosken ja Kyminkosken osakaskuntien hakemukseen, koskien kirjolohen kotiutusistutusta Kolima-Keitele-koskireitille. 5

6 Isännöitsijä Hallituksen puheenjohtaja Jani Jokivirta Tuomo Toikkanen Kauppakatu 19 b Hämäläntie 30 PL Kymönkoski Jyväskylä p p jani.jokivirta@ahven.net LIITE 1. Keihärinkosken ja Huopanankosken sähkökoekalastustuloksia. 6

POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA

POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA POHJOIS-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2015 TOIMINNASTA VIITASAARI 2016 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin Viitasaaren kaupungintalolla 22. huhtikuuta. Äänivaltaisia

Lisätiedot

1. Hallinto ja kokoukset

1. Hallinto ja kokoukset 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin Viitasaaren kaupungintalolla 18. huhtikuuta. Äänivaltaisia kokousedustajia oli paikalla seitsemän (7) ja muita osallistujia viisi (5). Kalastusalueen

Lisätiedot

ALA- JA KESKI-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA

ALA- JA KESKI-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA ALA- JA KESKI-KEITELEEN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN 1.1. - 31.12.2014 TOIMINNASTA A&KKA 2015 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin 28. huhtikuuta Suolahdessa, Hotelli Keiteleessä.

Lisätiedot

Kalastusalueen virallisena ilmoitustauluna toimi Äänekosken kaupungintalon ilmoitustaulu.

Kalastusalueen virallisena ilmoitustauluna toimi Äänekosken kaupungintalon ilmoitustaulu. 1. Hallinto ja kokoukset Kalastusalueen kokous pidettiin 15. huhtikuuta Suolahdessa, Hotelli Keiteleessä. Varsinaisia kokousedustajia oli paikalla neljätoista (14 hlöä) ja muita osallistujia neljä (4 hlöä).

Lisätiedot

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2014 HEINOLAN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Heinolan kalastusalue ja sen kotipaikka on Heinolan kaupunki. Kalastusalue käsittää yleispiirteittään

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 Lain tavoitteet Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA Suonteen kalastusalueen vuosikokous 25.4.2014 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 25.4.2014 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. Aika: 29.4. 2009 kello 18:00 Paikka: Merimaskun koulu, Iskolantie 9 Merimasku 1 KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen.

Lisätiedot

Miksi yhteinen vesialue?

Miksi yhteinen vesialue? Miksi yhteinen vesialue? Paimelanlahden ja Vähäselän alueen keskustelutilaisuudet 25. ja 26.3.2015 Ilkka Vesikko Miksi yhteinen vesialue? Kalastuksen järjestäminen Lupien myynti ja hinnoittelu Yhteiset

Lisätiedot

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013

Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Puulan kalastusalueen toimintakertomus 2013 Mikkeli 2013 1 JOHDANTO Puulan kalastusalue on vesipinta-alaltaan noin 50 000 hehtaaria. Kalastusalueen suurimmat järvet ovat Puula, Ryökäsvesi, Liekune, Synsiä,

Lisätiedot

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE

KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 HEINOLAN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Heinolan kalastusalue ja sen kotipaikka on Heinolan kaupunki. Kalastusalue käsittää yleispiirteittään

Lisätiedot

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00

Suonteen kalastusalueen vuosikokous. 26.4.2013 klo 12.00 Suonteen kalastusalueen vuosikokous 26.4.2013 klo 12.00 PÄYTÄKIRJA SUONTEEN KALASTUSALUEEN VARSINAINEN VUOSIKOKOUS AIKA: Perjantai 26.4.2013 alkaen klo 12.00 PAIKKA: Lamminmäen tila, Joutsa 1. Kokouksen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2015

TOIMINTAKERTOMUS 2015 TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. Perustiedot Osakaskunnan nimi on Judinsalon osakaskunta (rek nro 435-401-876-5) ja sen hallinnon kotipaikka on Luhangan kunta. Osakaskunnan kalastusalue käsittää ns. Judinsalo

Lisätiedot

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY

ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY ETELÄ- KALLAVEDEN KALASTUSALUE ETELÄ-KALLAVEDEN OSAKASKUNTAKYSELY 5,00 Kalakantojen nykytila 5 = Hyvin runsas, 3 = Hyvä, 1 = Hyvin heikko 4,00 3,00 2,00 1,00 POHJOIS-SAVON KALATALOUSKESKUS R.Y. 2008 1

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO

Ajankohtaista kalataloudesta. Etelä-Karjalan kalatalouskeskus Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Ajankohtaista kalataloudesta Etelä-Karjalan kalatalouskeskus 24.4.2018 Joutseno VESA KARTTUNEN KALATALOUDEN KESKUSLIITTO Esityksen sisältö Kalatalouden yleistilanne Kalatalousalueet ja osakaskunnat Käyttö-

Lisätiedot

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen

Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Uuden kalastuslainsäädännön jalkauttaminen Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Kalastusaluepäivä Jämsä 18.11.2015 Yleiskalastusoikeudet Nykyinen kalastuksenhoitomaksu (24 ) ja läänikohtainen

Lisätiedot

Hallitus Puheenjohtaja Markku Lappi (5/5) Kopsuon kalastuskunta Varapuheenjohtaja Matti Leppänen (4/5) Jokioisten osakaskunta

Hallitus Puheenjohtaja Markku Lappi (5/5) Kopsuon kalastuskunta Varapuheenjohtaja Matti Leppänen (4/5) Jokioisten osakaskunta KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2015 ETELÄ- JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue ja sen hallinnon kotipaikkana on Asikkalan

Lisätiedot

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet

Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Veneenlaskuverkoston rakentamishankkeiden rahoitusmahdollisuudet Kalastonhoitomaksuvarat 7.12.2015 Kalastuksenhoitomaksuvarat (1952-) Kertymä vuosittain noin 5,5 M palautus kalatalouden käyttöön kalastusalueiden

Lisätiedot

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä

Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Kalastonhoito ja kalastaminen Paimelanlahdella ja Vähäselällä Matti Kotakorpi Vesiensuojelusuunnittelija LSYP Keskustelutilaisuus Paimelan koulu 18.9.2014 Esityksen sisältö Osakaskunnan ja kalastusalueen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. Perustiedot Osakaskunnan nimi on Judinsalon osakaskunta (rek nro 435-401-876-5) ja sen hallinnon kotipaikka on Luhangan kunta. Osakaskunnan kalastusalue käsittää ns. Judinsalo

Lisätiedot

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi

Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus. Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät Polvijärvi Säännöt, käyttö- ja hoitosuunnitelmat ja rahoitus Pohjois-Karjalan kalastusaluepäivät 16.3.2018 Polvijärvi Kalatalousaluejakopäätökset julki joulukuussa 2017, valitusaika päättyi 19.1.2018. Päätöksiin

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016

UUSI KALASTUSLAKI. Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 UUSI KALASTUSLAKI Eduskunnan hyväksymä 13.3.2015 Voimaan 1.1.2016 Valmistelun vaiheet Ensimmäinen luonnos uudesta kalastuslaista julkistettiin joulukuussa 2013 Lausuntokierros talvella 2014, annettiin

Lisätiedot

Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012

Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012 Lapin kalastusaluepäivät Saariselkä 15-16.11.2012 20.11.2012 Kalastuksen valvonta Lapissa järjestetty koetilaisuudet Rovaniemellä, Ivalossa ja Ylläksellä Kokeen hyväksyttävästi suorittanut 138 henkilöä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Judinsalon osakaskunta (435-401-876-5) 1. Järjestäytyminen / Vuosi 2012 Tämä toimintakertomus on Judinsalon osakaskunnan osalta ensimmäinen laatuaan, sillä osakaskunnan järjestäytyminen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. Perustiedot Osakaskunnan nimi on Judinsalon osakaskunta (rek nro 435-401-876-5) ja sen hallinnon kotipaikka on Luhangan kunta. Osakaskunnan kalastusalue käsittää ns. Judinsalo

Lisätiedot

Päijänteen kalastuskysely 2011

Päijänteen kalastuskysely 2011 5.3.2012 KESKI-SUOMEN KALATALOUSKESKUS ry PL 112, Kauppakatu 19 B 40101 JYVÄSKYLÄ Timo Meronen 040 0735 286 Matti Havumäki 040 1626 400 etunimi.sukunimi@ahven.net Päijänteen kalastuskysely 2011 Hyvä kalastaja!

Lisätiedot

Virtain kalastusalueen vuosikokouksen pöytäkirja

Virtain kalastusalueen vuosikokouksen pöytäkirja Virtain kalastusalueen vuosikokouksen pöytäkirja Keskiviikkona 20.11.2013 klo 18.00 Virtain Osuuspankin kokoustilat, Virrat Pöytäkirja on nähtävillä Virtain kaupungin, Ruoveden kunnan sekä Mänttä-Vilppulan

Lisätiedot

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2010

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2010 PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2010 KALASTUKSEN VALVONNAN RAPORTTI: Nro 1 1. VALVONTA-AJANKOHTA Päivämäärä 23.9.2010 Klo 12:00 16:00 X 1 valvoja Säätila Puolipilvinen Tuulen nopeus

Lisätiedot

KALASTUSALUEIDEN TEKEMÄT SÄÄTELYPÄÄTÖKSET KESKI-SUOMESSA

KALASTUSALUEIDEN TEKEMÄT SÄÄTELYPÄÄTÖKSET KESKI-SUOMESSA 3.10.2013 Laatinut: Veli-Matti Paananen, K-S ELY-keskus KALASTUSALUEIDEN TEKEMÄT SÄÄTELYPÄÄTÖKSET KESKI-SUOMESSA 1. PIHTIPUTAAN KALASTUSALUE 2. KIVIJÄRVEN KALASTUSALUE Kaikki Kivijärven 42 cm 42 cm 42

Lisätiedot

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen

Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Lakinäkökulmaa kalastuksen järjestämiseen Vesa Vanninen Varsinais-Suomen ELY-keskus Simpelejärven kuhaseminaari 7.10.2017 Valtion alueellinen kalataloushallinto uudistui v. 2015 alusta lähtien 1.1.2020

Lisätiedot

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015

Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa. Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastusalueet kalastuslain siirtymävaiheessa Jenny Fredrikson Kalatalouden Keskusliitto Kalastuslakikoulutus Tampere 8.12.2015 Kalastuslaki 129 : Kalastusalueet hoitavat kalatalousalueelle säädettyjä

Lisätiedot

3. VESIEN OMISTUS... 4.7. Elohopea Keiteleen kaloissa. 5. KALASTUS JA KALANSAALIIT...

3. VESIEN OMISTUS... 4.7. Elohopea Keiteleen kaloissa. 5. KALASTUS JA KALANSAALIIT... SISÄLLYSLUETTELO PERUSTIETO-OSA (A) 1. JOHDANTO... 2. PERUSTIEDOT KALASTUSALUEISTA. 2.1. Suunnittelualueen yleiskuvaus. 2.2. Veden laatu... 2.2.1. Keitele... 2.2.2. Vedenlaatuluokitus... 2.2.3. Muuruejärvi...

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ

UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ UUSI KALASTUSLAKI PARANTAA KALAKANTOJEN ELINVOIMAISUUTTA JA KALASTUKSEN EDELLYTYKSIÄ 1 LAIN TAVOITTEET Tavoitteena selkeä ja tietoon perustuva kalastuksen järjestäminen, jolla edistetään 1. kalavarojen

Lisätiedot

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry

Kalastusalueiden toiminnan lopetus. Kalastusaluepäivät Mikkeli Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Kalastusalueiden toiminnan lopetus Kalastusaluepäivät Mikkeli 7.2.2018 Rauno Jaatinen, Etelä-Savon Kalatalouskeskus ry Loppuuko toiminta? Kalastuslain mukaan kalastusalueet korvataan kalatalousalueilla

Lisätiedot

Suonteen Kalastusalue

Suonteen Kalastusalue Toimintakertomus vuoden 2013 toiminnasta Suonteen kalastusalueen hallitus Puheenjohtaja Jukka Manninen Karhulantie 47 52550 Hirvensalmi Varapuheenjohtaja Markku Riipinen Pitkäniementie 171 19650 Joutsa

Lisätiedot

1. YLEISTÄ. 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta

1. YLEISTÄ. 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta 1/6 HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2015 30. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta Kalastusalue käsittää Saimaan vesistön osa-alueen Joroisten, Varkauden,

Lisätiedot

Matti Havumäki esitelmöi Pohjois-Päijänteen kalastusalueen seurannoista 2011 / 2015 (tiedustelututkimus).

Matti Havumäki esitelmöi Pohjois-Päijänteen kalastusalueen seurannoista 2011 / 2015 (tiedustelututkimus). JUDINSALON OSAKASKUNTA TOIMINTAKERTOMUS 2017 1. Perustiedot Osakaskunnan nimi on Judinsalon osakaskunta (rek nro 435-401-876-5) ja sen hallinnon kotipaikka on Luhangan kunta. Osakaskunnan kalastusalue

Lisätiedot

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö

Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Oma Häme Maankäyttö, liikenne ja ympäristö Nykytilan kartoitus www.omahäme.fi Tehtävä: Kalatalous 1. Vaikuttavuus (miksi tätä tehtävää tehdään) ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelu vastaa eri lakeihin

Lisätiedot

Kalastuksenvalvonnan kustannustehokkuuden selvitys Pohjois- Pohjois Karjalassa

Kalastuksenvalvonnan kustannustehokkuuden selvitys Pohjois- Pohjois Karjalassa Kalastuksenvalvonnan kustannustehokkuuden selvitys Pohjois-Karjalassa kuva: Risto Vesa P-K Kalatalouskeskus valvojana Ensimmäisen valvontaveneen hankinta v.1993 Valvonnan hiipuminen 2000-luvulle siirryttäessä

Lisätiedot

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen

Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Kalastonhoitomaksu & osakaskuntien yhdistäminen Helsinki 19.10.2017 Kalastusbiologi Teemu Hentinen, P-S ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut Kalastonhoitomaksusta Kalastajan näkökulmasta yhden kortin

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

RAPORTTI KALASTUKSEN VALVONTA HANKE POHJOIS-KARJALASSA 2010

RAPORTTI KALASTUKSEN VALVONTA HANKE POHJOIS-KARJALASSA 2010 RAPORTTI KALASTUKSEN VALVONTA HANKE POHJOIS-KARJALASSA 2010 SAMI KURENNIEMI POHJOIS KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY 2 1. ALUKSI Pohjois-Karjalassa aloitettiin hankemuotoinen kalastuksen valvonta vuonna 2008.

Lisätiedot

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS

VASTUULLINEN VESIENOMISTUS VASTUULLINEN VESIENOMISTUS Vastuullinen vesienomistus Vastuullinen vesienomistus tarkoittaa, että vesialueen omistaja tiedostaa omaisuutensa arvon ja ymmärtää siitä huolehtimisen tärkeyden. Vesialueomistamiseen

Lisätiedot

Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 11.11.2015 klo 18.00 Vuorihotelli ( Ellivuori ) ESITYSLISTA

Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 11.11.2015 klo 18.00 Vuorihotelli ( Ellivuori ) ESITYSLISTA Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 11.11.2015 klo 18.00 Vuorihotelli ( Ellivuori ) ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Hallituksen esitys: Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen

Lisätiedot

HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5

HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5 HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5 KERTOMUS VUODEN 2014 TOIMINNASTA PERUSTIEDOT Hiidenveden kalastusalue sijaitsee Läntisellä Uudellamaalla, Salpausselältä Hankoon johtavan harjumuodostelman luoteispuolella.

Lisätiedot

Kalatalousalueiden 1. kokous

Kalatalousalueiden 1. kokous Kalatalousalueiden 1. kokous Mikko Koivurinta Varsinais-Suomen ELY-keskus Kalatalouspalvelut Rannikon kalatalousaluepäivät 31.10.2018 Turku Kalastuslain toimeenpanon aikataulu 2018-2020 2018 ELY-keskus

Lisätiedot

Sisältö. Taustaa. Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat. Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa

Sisältö. Taustaa. Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat. Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa Ville Räihä Sisältö Taustaa Vaeltavan taimenen tila ja suurimmat uhat Verkkokalastuksen säätelyn tila Keski- Suomessa Huomioita kalastuskirjanpidosta muutamalla keskisuomalaisella taimenenkalastuskohteella

Lisätiedot

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko

13.7.2011 Puula-forum Kalevi Puukko Puulavesi sijaitsee Etelä-Savossa, Hirvensalmen ja Kangasniemen kuntien ja Mikkelin kaupungin alueella. Sen pinta-ala on 330 km², ja se on Suomen 13. suurin järvi. Vesistön keskisyvyys on 9,2 metriä ja

Lisätiedot

Judinsalon osakaskunta, istutukset 2013

Judinsalon osakaskunta, istutukset 2013 aiheesta keskusteltu Keski-Suomen Kalatalouskeskus/Timo Meronen (TM ), Keski-Suomen Kalavesienhoito Oy/Jani Jokivirta (JJ),Laukaan Kalanviljelylaitos /Päivi Anttonen (PA) ja Savon Taimen/Yrjö Lankinen

Lisätiedot

Hallitus Puheenjohtaja Markku Lappi (4/4) Kopsuon kalastuskunta Varapuheenjohtaja Matti Leppänen (3/4) Padasjoen reitin osakaskunta

Hallitus Puheenjohtaja Markku Lappi (4/4) Kopsuon kalastuskunta Varapuheenjohtaja Matti Leppänen (3/4) Padasjoen reitin osakaskunta KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA VUONNA 2016 ETELÄ- JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUE 1. PERUSTIEDOT Kalastusalueen nimi on Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue ja sen hallinnon kotipaikkana on Asikkalan

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 EU:n osarahoitteinen hanke (50%). Hankkeen kustannusarvio on noin 620 000 euroa. Hankkeella on rahoittajia 39 kpl. Neljä vesistöaluetta

Lisätiedot

Kauden aikana Voinsalmen osakaskuntaan ilmoitti liittyvänsä 56 osakaskuntaa.

Kauden aikana Voinsalmen osakaskuntaan ilmoitti liittyvänsä 56 osakaskuntaa. 1/7 HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2017 32. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta Kalastusalue käsittää Saimaan vesistön osa-alueen Joroisten, Varkauden,

Lisätiedot

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa

Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Kokemuksia osakaskuntatoiminnasta Vaaniassa Pekka Puujalka Kalliolan koulu 25.3.2015 Paimelan koulu 26.3.2015 VAANIAN OSAKASKUNNAT Vaanian yhteinen vesialue / kalastuskunta, rnro 453-876-1, pinta-ala 655

Lisätiedot

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA

1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi kokouksen klo 12:00. 4 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKIJOIDEN VALINTA Kuivaniemen Osakaskunta PÖYTÄKIRJA Kuivaniemen Osakaskunnan vuosikokous 2013 Aika: 20.4.2013 klo 12:00-15:24 Paikka: Kuivaniemen nuorisoseuran talo 1 AVAUS Hoitokunnan puheenjohtaja Timo Väätäjä avasi

Lisätiedot

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto

Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen. L-S Kalatalouskeskus ry 60 v Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Katsaus kalastuslain kokonaisuudistukseen L-S Kalatalouskeskus ry 60 v. 17.3.2010 Turussa Ylijohtaja Pentti Lähteenoja MMM, kala- ja riistaosasto Jäsentely Taustaa Välimietintö Lain tarkoitus Kalastuslaissa

Lisätiedot

KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012

KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012 Kemijärven osakaskunta TIEDOTE Vapaudenkatu 6 98100 Kemijärvi puh.0400-39985 9.1.2012 KALASTUKSEN JÄRJESTÄMINEN KEMIJÄRVEN OSAKASKUNNAN VESILLÄ 2012 KALASTUSLUPIEN HINNAT Maksuluokka Voimassaolo Hinta

Lisätiedot

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana

Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana Kalastusalue osakaskuntien toimeksiantojen toteuttajana isännöitsijä Toivo Korhonen Koitereen ja Koitajoen kalastusalueet Ilomantsi, Pohjois-Karjala gsm 0400 858 929 toivo.korhonen@vara.fi Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

KALASTUSALUEIDEN KOKOUKSET Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Vääksyn Osuuspankki 22.4.2014

KALASTUSALUEIDEN KOKOUKSET Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Vääksyn Osuuspankki 22.4.2014 KALASTUSALUEIDEN KOKOUKSET Etelä- ja Keski-Päijänteen kalastusalue Vääksyn Osuuspankki 22.4.2014 Kalatalousasiantuntija Veli-Matti Paananen, Keski-Suomen ELY-keskus KALASTUSASETUKSEN MUUTTAMINEN Kalojen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 www.saimaanlohikalayhdistys.fi Sivu 1/5 TOIMINTAKERTOMUS 2014 YLEISTÄ Yhdistyksen toiminnan yleistavoite Saimaan lohikalayhdistyksen on tarkoitus edistää Vuoksen vesistöalueen uhanalaisten lohikalakantojen

Lisätiedot

Kalastusalueen vedet

Kalastusalueen vedet Kalakannat, kalastus ja kalastuksen säätely Paatsjoen vesistössä 17231 Km 2, josta vettä 2148 Km 2 eli 12,5% Kalastusalueen vedet Kalastusalueen vesipinta-ala on 2148 km 2, josta valtio omistaa 92 %, vesiähallinnoi

Lisätiedot

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA

Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen klo Ellivuori resort Hotelli ESITYSLISTA Kutsu Vammalan seudun kalastusalueen vuosikokoukseen 13.11.2018 klo 18.00 Ellivuori resort Hotelli 1. KOKOUKSEN AVAUS ESITYSLISTA Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat

säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen Kalastusta koskevat säännökset muuttuvat U i kalastuslaki Uusi k l l ki Kalastuksenvalvonta 1.1.2016 voimaan tulevan lain mukaan Lyhyesti Valvontasäännökset eivät muutu 2012 säädetyt pykälät siirretty sellaisenaan uuteen lakiin Vain numerot muuttuvat

Lisätiedot

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1

Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Suomen Vapaa-ajankalastajien Keskusjärjestö 5.12.2007 1 Vapaa-ajankalastus Suomessa ja Lapissa Poroeno 2001 5.12.2007 SVK / Petter Nissén 25.10.2007 2 Vapaa-ajankalastajat Suomessa n. 1,93 milj. vapaa-ajankalastajaa

Lisätiedot

Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous

Kyläsaareen jätevesiosuuskunta Osuuskunnan kokous Osuuskunnan kokous Kyläsaaren jätevesiosuuskunnan osuuskunnan kokous Nro 17. (kevätkokous) Esitykset ja päätökset Sunnuntaina 26.3.2017 klo 15.00- Kyläsaaren Kylätalolla, Mörtintie 9. Esitys_v2 1 Asialista

Lisätiedot

HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5

HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5 HIIDENVEDEN KALASTUSALUE Sivu 1/5 KERTOMUS VUODEN 2016 TOIMINNASTA PERUSTIEDOT Hiidenveden kalastusalue sijaitsee Läntisellä Uudellamaalla, Salpausselältä Hankoon johtavan harjumuodostelman luoteispuolella.

Lisätiedot

INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ

INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ 1/5 INKOON KALASTUSALUEEN OHJESÄÄNTÖ 1 Nimi, kotipaikka ja toimialue Kalastusalueen nimi on Inkoon kalastusalue ja sen hallinnon kotipaikkana on Inkoon kunta. Kalastusalueen rajat on vahvistettu 6. päivänä

Lisätiedot

1/6 HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v TOIMINTAVUOSI

1/6 HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v TOIMINTAVUOSI 1/6 HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2016 31. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta Kalastusalue käsittää Saimaan vesistön osa-alueen Joroisten, Varkauden,

Lisätiedot

Suonteen kalastusalue Joutsa-Hirvensalmi-Pertunmaa. Kertomus tilikauden 2010 toiminnasta

Suonteen kalastusalue Joutsa-Hirvensalmi-Pertunmaa. Kertomus tilikauden 2010 toiminnasta Suonteen kalastusalue Joutsa-Hirvensalmi-Pertunmaa Kertomus tilikauden 2010 toiminnasta SUONTEEN KALASTUSALUE Myllytie 6, 19650 Joutsa Kertomus tilikauden 2010 toiminnasta Suonteen kalastusalueen hallitus:

Lisätiedot

Hyväksytty 29.01.2014

Hyväksytty 29.01.2014 Hyväksytty 29.01.2014 Haukiveden viehekalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Haukiveden viehekalastusalueen hoitokunta ja Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011-2014. Rantasalmi

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehi:ämishanke 2011 2014 Etelä- Savon ELY- keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoi9einen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus

Käyttö- ja hoitosuunnitelmat. Kaupallinen kalastus Käyttö- ja hoitosuunnitelmat Kaupallinen kalastus Malin Lönnroth KKL Turku 31.10.2018 Sisältö Kaupallinen kalastus käyttö- ja hoitosuunnitelmissa Lain asettamat vaatimukset Sijainninohjaus Soveltuvat pyydykset

Lisätiedot

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma

Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Kalatalousalueiden käyttö- ja hoitosuunitelma Rovaniemellä 20.11.2018 Kalle Torvinen Lapin ELY - keskus 24 Kalatalousalueiden tehtävät Kalatalousalueen tehtävät ovat: 1) kalavarojen kestävän käytön ja

Lisätiedot

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012

15.5.2012. www.jarvilohi.fi 15.5.2012 15.5.2012 15.5.2012 Hankkeen yleistavoite Hankkeen yleistavoitteena on Saimaan arvokkaiden lohikalakantojen perinnöllisen monimuotoisuuden säilyttäminen ja kantojen tilan paraneminen kestävää kalastusta

Lisätiedot

2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI

2. VALITAAN KOKOUKSEN PUHEENJOHTAJA JA SIHTEERI 1 Kutsu Vammalanseudun kalastusalueen vuosikokoukseen 20.11.2014 klo 18.00 Hotelli Ellivuori ESITYSLISTA 1. KOKOUKSEN AVAUS Kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Esko Piranen avaa kokouksen. Avauksen

Lisätiedot

Kalatalouden rahoituksen käyttö:

Kalatalouden rahoituksen käyttö: Työvoima- ja elinkeinokeskus Kalatalouden rahoituksen käyttö: kalatalouden edistämisen rahoittaminen Mari Nykänen, Keski-Suomen TE-keskus 3.3.2009 Kalastuslain uudistamishankkeen rahoitusjaoston kokous

Lisätiedot

29. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ. 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta

29. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ. 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta 1/5 HAUKIVEDEN KALASTUSALUEEN KERTOMUS TILIKAUDEN TOIMINNASTA v. 2014 29. TOIMINTAVUOSI 1. YLEISTÄ 1.1 Yleistiedot kalastusalueesta Kalastusalue käsittää Saimaan vesistön osa-alueen Joroisten, Varkauden,

Lisätiedot

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011

PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011 PYHTÄÄN KALASTUSALUE KALASTUKSEN VALVONTA RAPORTTI 2011 KALASTUKSEN VALVONNAN RAPORTTI 1 1. VALVONTA-AJANKOHTA Päivämäärä 29.5.2011 Klo 15 17 (1 valvoja) Säätila Pilvinen Tuulen nopeus n 5 m/s Etelä Kaakko

Lisätiedot

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt

MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY. Yhdistyksen säännöt MAANMITTAUSLAITOKSEN TEKNISET MATE RY Yhdistyksen säännöt Säännöt 1 Yhdistyksen nimi on Maanmittauslaitoksen tekniset MATE ry, josta näissä säännöissä käytetään nimitystä liitto. Sen kotipaikka on Helsingin

Lisätiedot

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00.

LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. LVE ry sääntöjen mukainen vuosikokous pidettiin Lappeenrannan Upseerikerholla, 10.2.2009 klo 19:00. VUOSIKOKOUS Aika 10.2.2009 klo 19.00 Paikka Lappeenrannan Upseerikerho Kokouksen avaus Seuran puheenjohtaja

Lisätiedot

VELKUAN KALASTUSALUE (2008)

VELKUAN KALASTUSALUE (2008) 1 13.4.2010 Jhannes Pelknen / kalastusalue-ilta Velkuan Vaihelassa: VELKUAN KALASTUSALUE 1989 2002 (2008) UUDISTUNUT KALASTUSLAKI 1983 VELVOITTI PERUSTAMAAN ALUEET - EDISTÄMINEN, TAVOITTEET - JAKAMINEN,

Lisätiedot

Hyväksytty osakaskuntien. yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen. käyttö- ja hoitosuunnitelma

Hyväksytty osakaskuntien. yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen. käyttö- ja hoitosuunnitelma Hyväksytty osakaskuntien yhteisessä kokouksessa 30.1.2014. Koloveden viehelupa-alueen käyttö- ja hoitosuunnitelma Koloveden viehelupa-alueen hoitokunta ja Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2017 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2017 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY Kansikuva: Uusi kalastuslaki Etelä Karjalan kalatalouskeskus ry:n logo: Etelä-Karjalan maakuntakala on järvilohi.

Lisätiedot

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015

Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 POHJOIS-,ETELÄ JA KESKI-PÄIJÄNTEEN KALASTUSALUEET Taimen- ja järvilohi-istutusten merkintäsuunnitelma vuosille 2011-2015 Tomi Ranta 1, Olli Urpanen 2, Timo Meronen 2 & Jukka Syrjänen 3 Hämeen Kalatalouskeskus

Lisätiedot

VARESJÄRVI KOEKALASTUS

VARESJÄRVI KOEKALASTUS Varsinais-Suomen Kalavesien Hoito Oy Puutarhakatu 19 A 20100 TURKU www.silakka.info VARESJÄRVI KOEKALASTUS 2012 Chris Karppinen Varsinais-suomen kalavesien Hoito Oy 1. Johdanto Maataloustuottajain säätiö

Lisätiedot

2 TODETAAN PAIKALLA OLEVAT ÄÄNIOIKEUTETUT JÄSENET

2 TODETAAN PAIKALLA OLEVAT ÄÄNIOIKEUTETUT JÄSENET Pöytäkirja, Airiston-Velkuan kalastusalueen kokous Aika: 28.11.2012 kello 18:00 Paikka: Ketarsalmen Kievari, Taivassalo KOKOUKSEN AVAUS Airiston kalastusalueen hallituksen puheenjohtaja Olavi Sahlstén

Lisätiedot

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta

Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta. Lakimies Riina Arffman Lappeenranta Kalastuksenvalvonnan muutokset osana kalastuslain kokonaisuudistusta Lakimies Riina Arffman Lappeenranta 10.3.2011 Uudistuksen tausta Työryhmä asetettu vuoden 2008 lopussa, toimikautta jatkettu 31.12.2011

Lisätiedot

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN

OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN OULUJOEN PÄÄUOMAN MONTAN PATOALTAAN YLÄOSAN VIRKISTYSKALASTUKSELLISEN KÄYTÖN KEHITTÄMINEN ESISUUNNITELMA 3/2014 *Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala *Suunnittelija, kalastusmestari Matti Hiltunen Tavoite

Lisätiedot

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus

9) esitetään ja hyväksytään riistanhoitoyhdistyksen vuoden 2014 toimintakertomus 1) kokouksen avaaminen Rhy:n puheenjohtaja Asko Autio avasi kokouksen. Asko kertoi ajankohtaisista tapahtumista rhy:ssä. Vuoden 2014 pienpetokilpailun palkitut olivat 1 Ari hautakangas, 26 pienpetoa 2.

Lisätiedot

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015

UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet. Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 UUSI KALASTUSLAKI ja vesialueen omistajan oikeudet Etelä-Karjalan kalatalouskeskuksen vuosikokous 2015 Kalastuslain valmistelun vaiheet Työryhmävalmistelu käyntiin 2008 Ensimmäinen luonnos julkistettiin

Lisätiedot

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ

Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ Kuivasen osakaskunta Pöytäkirja 17.3.2014 Osakaskunnan varsinainen kokous Aika: 16.03.2014 klo 14.00 Paikka: Pettilän kyläkeskus, Kuivasensaarentie 1196 54950 PETTILÄ 1. Kokouksen avaus Istuvan hoitokunnan

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n yhdistyskokous :n yhdistyskokous Aika Tiistai 12.11.2013 klo 16:30-17.30 Paikka Osallistujat Kuopio, Musiikkikeskus Jäsenten valtuuttamat viralliset edustajat ja muut paikallaolijat (liitteenä osallistujaluettelo) Yhdistyskokousasiat

Lisätiedot

LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA

LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA Hyväksytty osakaskunnan järjestäytymiskokouksessa 24.04.2014 LÄNSI-PUULAN OSAKASKUNNAN KÄYTTÖ- JA HOITOSUUNNITELMA 2014 2018 Länsi-Puulan osakaskunta & Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke

Lisätiedot

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017

Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 Velimatti Leinonen Olli Sivonen Raportti 23/2017 Jokitalkkari-hankkeen kalastuksenvalvontaraportti 2017 20.12.2017 Laatijat: Velimatti

Lisätiedot

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014

Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Kestävän kalastuksen ja luontomatkailun kehittämishanke 2011 2014 Etelä-Savon ELY-keskuksen kalatalousryhmän hallinnoima EU:n osarahoitteinen hanke (50 %). Hankkeen kustannusarvio on noin 600 000 euroa.

Lisätiedot

Vetovoimaa maaseudulle

Vetovoimaa maaseudulle Vetovoimaa maaseudulle 2017-20 Visio: Etelä-Savossa parhaat kalastusmahdollisuudet ja vetovoimaiset kalakannat kestävällä kalastuksella Kalastusbiologi Teemu Hentinen, ELY-keskus Järvi-Suomen kalatalouspalvelut

Lisätiedot

Suur Saimaan kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma vuosille 2010-2020

Suur Saimaan kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma vuosille 2010-2020 Suur Saimaan kalastusalueen käyttö- ja hoitosuunnitelma vuosille 2010-2020 VESA TIITINEN ETELÄ KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY ETELÄ - KARJALAN KALATALOUSKESKUS RY SISÄLLYSLUETTELO 1. TAUSTAA 4 2. KALASTUSALUEEN

Lisätiedot

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014

Ajankohtaista kalataloudesta. Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Ajankohtaista kalataloudesta Toiminnanjohtaja Markku Myllylä Kalatalouden Keskusliitto Rovaniemi 14.11.2014 Esityksen otsikoita Uusi tutkimuslaitos LUKE 1.1.2015 alkaen Kolmen Kala-ELY:n malli 1.1.2015

Lisätiedot

Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi

Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi 1 Mikonkatu 5 50100 Mikkeli www.puula.fi KOMMENTTEJA HUOMIOITAVAKSI KALASTUSLAKIESITYKSESSÄ 1. Kalastuksen rajoitukset Lakiehdotuksessa keskeisiä aiheita ovat kalastukseen liittyvät rajoitukset ja kalastuksen

Lisätiedot

Aika: 18.3.2015 klo 10 Paikka: Rantasalmen Osuuspankin kokoushuone, Rantasalmi

Aika: 18.3.2015 klo 10 Paikka: Rantasalmen Osuuspankin kokoushuone, Rantasalmi VUOSIKOKOUS Aika: 18.3.2015 klo 10 Paikka: Rantasalmen Osuuspankin kokoushuone, Rantasalmi 1. Kokouksen avaus Hallituksen puheenjohtaja Pertti Kuvaja avasi kokouksen ja toivotti osallistujat ja kokousesitelmöitsijät

Lisätiedot

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015

TASEKIRJA. Kiinteistö Oy Finnoonportti. Kiinteistö Oy Finnoonportti 1 / 11 2611697-6. Y-tunnus: 2611697-6 01.01.2015-31.12.2015 1 / 11 TASEKIRJA Kiinteistö Oy Finnoonportti Y-tunnus: 01.01.2015-31.12.2015 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2025 asti 2 / 11 Tilinpäätös tilikaudelta 01.01.2015-31.12.2015 Sisällysluettelo Tase...

Lisätiedot