Opetus- ja kulttuuriministeriölle

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Opetus- ja kulttuuriministeriölle"

Transkriptio

1 Opetus- ja kulttuuriministeriölle Lausunnon antaminen lausuntopyyntöön (OKM/58/010/2014) luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi lukiolaissa, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetussa laissa ja ammatillisesta aikuiskoulutuksesta annetussa laissa tarkoitetun koulutuksen rahoituksesta ja laeiksi lukiolain, ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain ja opiskelijavalintarekisteristä, korkeakoulujen valtakunnallisesta tietovarannosta ja ylioppilastutkintorekisteristä annetun lain 7 ja 9 :n muuttamisesta Suomen Rehtorit ry kiittää opetus- ja kulttuuriministeriötä mahdollisuudesta antaa lausunto hallituksen esitysluonnoksesta. Suomen Rehtorit ry (SURE) keskittyy lausunnossaan lukiokoulutuksen rahoituksen osuuteen. Hallituksen esityksessä lukion rahoitus koostuisi kolmesta erilaisesta rahoitusmuodosta: perusrahoitusosuudesta (kokonaisrahoituksesta 49 %), suoritusrahoitusosuudesta (kokonaisrahoituksesta 47 %) ja vaikuttavuusrahoitusosuudesta (kokonaisrahoituksesta 4 %). Suomen Rehtorit ry pitää tärkeänä kiinnittää huomiota luonnoksen uudesta laista lukiota koskeviin perusteluihin. Perusteluina on lueteltu yhteiskunnallinen tuloksellisuus, tuottavuus ja vaikuttavuus, joiden käsitteellinen avaaminen olisi ollut syytä tehdä esityksen yhteydessä. SURE:n mielestä on tärkeää kiinnittää huomiota luonnoksen uudesta laista lukiota koskevaan tavoitteeseen uudistaa hallituksen rakennepoliittisen ohjelman päätösten mukaisesti toisen asteen koulutuksenvaltionosuusperusteita ja toteuttaa vuoteen 2017 kohdistuvat valtiontalouden säästöpäätöksistä johtuvat rahoitukseen kohdistuvat muutokset sekä lisätä rahoitusjärjestelmän ennakoitavuutta, läpinäkyvyyttä ja selkeyttä. Suomessa nykyisin järjestetty lukiokoulutus on jo nyt hyvin kustannustehokasta ja oppimistuloksiltaan hyvää. Koulutuksen tuloksellisuudelle, läpäisylle, laadulle ja tehokkuudelle asetetut tavoitteet ovat epärealistisia. Lukion läpäisyprosentti on erittäin korkea; vain noin 4 % keskeyttää lukio-opinnot. Lukioissa on hyvin ohut hallinto (lähinnä rehtori ja koulusihteeri, joka monissa lukioissa on yhteinen peruskoulun kanssa).

2 SURE haluaa lausunnossaan kiinnittää huomiota seuraaviin alla esitettyihin näkökohtiin: Saavutettavuus On erityisen tärkeää, että rahoitusuudistus sisältää perusrahoitusosuudessa saavutettavuuskorotuksen, jossa on kolme kriteeriä: syrjäisyys, opetuskieli ja alueelliset olosuhteet. Lukiokoulutuksen toteutuminen koko maassa turvaa samalla perusopetuksen pätevää ja hyvää aineenopetusta sekä turvaa koulutuksellista tasa-arvoa. Perusrahoitus Esitetyllä rahoitusuudistuksella ei SURE:n mielestä tulla saavuttamaan suuria säästötavoitteita eikä lukiokoulutuksen järjestäminen toteudu ilman haittavaikutuksia. Perusrahoitusta myönnettäisiin jatkossa vain kolmen vuoden ajaksi opiskelijaa kohden. Lukiolaki antaa lukio-opiskelijalle mahdollisuuden 2-4 vuoden opiskeluaikaan. Näin kolmen vuoden rahoituksen rajaus on lukiolain hengen vastainen. Lukioajan pitenemiseen neljään vuoteen voi olla monia syitä - terveystekijät, oppimisedellytykset, harrastukset, laajaalaiset opinnot. Esimerkiksi urheilulukioissa opiskelijat ovat jo urheilu-uralla ja opintojen suorittaminen kolmessa vuodessa ei usein ole mahdollista. Rahoitusjärjestelmän muuttamisen yhtenä tavoitteena on kannustaa lukiokoulutuksen järjestäjiä entistä tehokkaammin huolehtimaan opiskelijan opintojen suunnittelusta ja jatko-opintovalmiuksista. Tällainen tavoite edellyttäisi lisäpanostusta opiskelijoiden henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen sekä mahdollisuuteen saada erityisopetusta. Lukiota käyvien osuus ikäluokasta on kasvanut, opiskelija-aines on entistä heterogeenisempää. Nyt esitetty rahoitusuudistus ei tule tukemaan lisäpanostuksen toteutumista. Opintoajan selkeällä rajaamisella tulee olemaan seurauksia, jotka eivät ole yhteiskunnallisesti toivottuja eivätkä toteuta nuorisotakuuta sekä edistävät joidenkin osalta syrjäytymiskehitystä. Perusrahoituksen osuuden tulisi olla selkeästi esitettyä suurempi. Suoritusrahoitus Suoritusrahoituksen osuus kokonaisrahoituksesta on lähes puolet (47 %). Esitetyn lain 18 :ssä suoritusrahoitusta myönnetään suoritettujen ylioppilastutkintojen ja lukiolain 7 :ssä säädetyn lukion oppimäärän suoritusmäärien perusteella ja edelleen Valtioneuvoston asetuksella säädetään tarkemmin suoritusrahoituksen rahoitusperusteiden kertoimista,

3 laskennasta, keskinäisestä jakautumisesta ja laskentakriteereistä. Miten rahoituslaskelmissa huomioidaan opiskelija, joka on aloittanut ja suorittanut lukio-opintoja nuorille tarkoitetussa lukiossa, mutta on siirtynyt jossain vaiheessa opintojaan esimerkiksi aikuisten lukiokoulutukseen (huomioituuko perusrahoitusosuudessa)? Syynä siirtymiseen voi olla vähäinen opiskeluvalmius, heikko opintomenestys tai hidas eteneminen opinnoissa esim. terveydellisistä syistä tai opiskelija on joutunut elämäntilanteensa vuoksi keskeyttämään opintonsa. Vaikuttavuusrahoitus Vaikuttavuusrahoitusta myönnetään opiskelijoiden jatko-opintoihin sijoittumisen, lukio-opintojen keskeyttämisen vähentymisen ja opiskelijahyvinvointikyselyjen pisteytyksen perusteella. Jatko-opintoihin sijoittuminen mittarina ei ole erityisen selkeä. Osa nuorista hakeutuu jatkoopintoihin ulkomaille, mutta tämä ei tilastoidu. Jatko-opintoihin hakeutumiseen vaikuttavat mm. tarjolla oleva koulutus, paikkakunnan elinkeinorakenne ja vanhempien koulutustausta. Opiskelijoiden antama hyvinvointipalautekaan ei ole ristiriidaton rahoitusperuste. Laajojen hyvinvointikyselyjen tulokset voivat olla monella tavalla tulkittavia ja saatuihin tuloksiin voivat vaikuttaa monet sellaiset tekijät, joihin yksittäinen koulu ei paljoa voi vaikuttaa (esimerkkinä koulukiinteistön kunto). Harkinnanvarainen rahoitus Lakiesityksessä on hyvää, että muun rahoituksen määräytymisperusteissa on harkinnanvaraisessa rahoituksessa erityinen koulutustehtävä sekä mahdollisuus rahoitukseen kohdennettuna kokeiluihin, rakenteelliseen kehittämiseen sekä koulutuspoliittisesti merkittävään hankkeeseen tai tavoitteeseen. Aikuisten lukiokoulutus Perusrahoitusosuuden rajaaminen vain kolmeen vuoteen ja suoritusrahoituksen vain ylioppilastutkinnosta ja lukion päättötodistuksesta asettavat aikuisten lukiokoulutusta tarjoavat koulutuksen järjestäjät ja näiden oppilaitosten opiskelijat epätasa-arvoiseen asemaan, koska rahoitusuudistus ei ota huomioon aikuisille tarkoitetun koulutuksen ominaispiirteitä. Monet aikuislukioiden opiskelijat ovat hakeutuneet oppilaitoksiin, koska heidän opiskeluvalmiutensa, aikaisempi opintomenestyksensä tai ikänsä eivät

4 mahdollista opiskelua nuorille tarkoitetuissa lukioissa tai he ovat joutuneet elämäntilanteensa takia keskeyttämään opinnot nuorille tarkoitetuissa kouluissa. Lisäksi maahanmuuttajataustaisten opiskelijoiden oppimisesteiden takana on usein puutteellinen suomen kielen taito. Tyypillistä aikuislukioiden tutkintotavoitteiselle opiskelulle on hidas eteneminen erilaisten rajoitteiden takia tai opintojen keskeytyminen hetkellisesti useamminkin kerran opintojen kuluessa. Monille opiskelijoille aikuislukio on kuitenkin viimeinen realistinen mahdollisuus estää omalta osaltaan syrjäytymiskehitys. Aikuislukioiden aineopiskelu on ollut osa nuorisotakuun toteuttamista. Edullisella tavalla on voitu mahdollistaa pääsy jatko-opintoihin niille, joilla muita väyliä ei ole ollut. Uudessa rahoitusjärjestelmässä rahoitus päättyy ylioppilastutkinnon jo suorittaneilta. Monille tutkinnon jo tehneille olisi välttämätöntä päästä korottamaan tutkinnon tai päättötodistuksen arvosanoja tai suorittamaan tutkinnon ulkopuolelle jääneitä lukiokursseja. Aineopiskelurahoitus tulee säilyttää entisellään. Lakiesityksen Yleisperustelut -osassa esityksen tavoitteita ja keskeisiä ehdotuksia käsittelevässä tekstikohdassa mainitaan aikuislukioiden huomioimisesta seuraavaa: Rahoitusjärjestelmän tavoitteena on edelleen tunnistaa erilaiset koulutuksen järjestämismuotoihin liittyvät erityispiirteet ja mahdollistaa esimerkiksi iltalukioiden ja sisäoppilaitosten toiminta. Aikuisille tarkoitetun koulutuksen ominaispiirteet otettaisiin uudistuksessa huomioon. Aikuislukioiden opiskelijoiden erityispiirteiden huomioon ottamiseksi ja koulutuksellisen tasa-arvon varmistamiseksi perusrahoitusosuus tulee olla vähintään 85 %. Aikataulu Aikataulu on kireä ja on kohtuutonta, että samanaikaisesti ollaan viemässä läpi monta isoa uudistusta: rahoitus-, rakenne-, tuntijako- ja opetussuunnitelmauudistus sekä ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen. Tietoja viestintätekniikan käytön lisääntyminen opetuksessa ja oppimisessa sekä erilaisten oppimisympäristöjen laajeneminen vaativat pedagogisen uudistamisen ja uudelleenajattelun lisäksi taloudellista lisäpanostusta. Yhteenvetona - Alueellinen saavutettavuus ja koulutuksellinen tasa-arvo on taattava. - Perusrahoituksen osuuden tulisi olla selkeästi esitettyä suurempi.

5 - Esitetyllä rahoitusuudistuksella ei tulla saavuttamaan suuria säästötavoitteita eikä lukiokoulutuksen järjestäminen toteudu ilman haittavaikutuksia. - Tavoite suorittaa lukio-opinnot kolmessa vuodessa edellyttää lisäpanostusta opiskelijoiden henkilökohtaiseen opinto-ohjaukseen sekä mahdollisuuteen saada erityisopetusta. - Aineopiskelurahoitus tulee säilyttää entisellään. - Aikuislukioiden opiskelijoiden erityispiirteiden huomioon ottamiseksi ja koulutuksellisen tasa-arvon varmistamiseksi perusrahoitusosuuden tulee olla vähintään 85 %. - Aikataulu on nopea ja on kohtuutonta, että samanaikaisesti viedään läpi monia isoja uudistuksia: rahoitus-, rakenne-, tuntijako- ja opetussuunnitelmauudistus sekä ylioppilaskirjoitusten sähköistäminen. Tässä tilanteessa on toivottavaa ja järkevintä ottaa aikalisä rahoitus- ja rakenneuudistusten sekä tulevan lukion tuntijakopäätöksen osalta. Suomen Rehtorit esittää, että nyt lausunnolla oleva lakiesitys hylätään ja toisen asteen osalta lukiorahoituksen valmistelu käynnistetään uudelleen siten, että huomioidaan kaikkien lukiokoulutuksen eri uudistusten taloudellinen yhteisvaikutus. On uudelleenmiettimisen hetki. Vahva yleissivistävä koulutus tulee osaltaan toteuttamaan hallituksen asettamaa tavoitetta maailman osaavimmasta kansasta vuonna On uskallettava tehdä rohkea päätös ryhtyä kokonaisvaltaiseen lukiouudistukseen, joka sisältää niin sisällöllisen ja pedagogisen (tuntijako, opetussuunnitelma), mahdollisen rakenteellisen kuin rahoituksellisen uudistamisen. Vahva yleissivistävä koulutus on kaikilta osin turvattava kehittämällä lukiokoulutusta Helsingissä Riikka Lindroos puheenjohtaja Suomen Rehtorit ry Finlands Rektorer rf

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki

Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki Rakenneuudistukset lukiokoulutus Helsinki 6.11.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta, OKM/58/010/2014

Sonkajärven kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta, OKM/58/010/2014 Sivistyslautakunta 46 11.11.2014 Sonkajärven kunnan lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta, OKM/58/010/2014 296/12.00.00/2014 Sivistyslautakunta 46

Lisätiedot

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta

Päätös. Laki. lukiolain muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 170/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi lukiolain sekä opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

Uuden lukiorahoituksen periaatteista

Uuden lukiorahoituksen periaatteista Lahden yhteiskoulun säätiö LAUSUNTO 1 (7) Opetus ja kulttuuriministeriö 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi rahoitus@minedu.fi LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYS LUONNOKSESTA LAIKSI KOULUTUKSEN RAHOITUKSESTA

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste

Rakenneuudistus toinen aste Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna 27.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) 1 LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta

Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriölle Viite: OKM097:00/2014 Asia: Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta Suomen Lukiolaisten Liitto lausuu kunnioittavasti Opetus-

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki

LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN. Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki LUKIOKOULUTUS JA SEN JÄRJESTÄMINEN Johtaja Jorma Kauppinen Helsinki/Utsjoki 10.9.2012 Lukiolaki 1998/629 Lukiokoulutuksen järjestäminen (3 luku) Koulutuksen järjestäjät 3 Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta

Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Ajankohtaista lukiokoulutuksesta Kuntamarkkinat 12. Kuntatalo 12.9.2018 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto Lukiokoulutuksessa tapahtumassa Lukion erityisen koulutustehtävän uudistus 1.8.2018 Menossa tuntijakokokeilu

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna

Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna Rakenneuudistus toinen aste Hämeenlinna 27.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa

Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Mihin meitä viedään? #uusilukio yhteistyötä rakentamassa Valtakunnalliset Vapaan sivistystyön päivät 2018 Sivistys, kulttuuri ja seikkailu Tiina Silander Uusi lukio tukee ja innostaa! Lukiouudistus on

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (11) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/ (11) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 40/2014 1 (11) 1179 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle toisen asteen koulutuksen rahoitusta koskevasta hallituksen esitysluonnoksesta HEL 2014-012549 T 03 00 00 Lausunto

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 23/2013 1 (6) 706 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamista koskevasta lakiluonnoksesta HEL

Lisätiedot

Uuden lukiorahoituksen periaatteista

Uuden lukiorahoituksen periaatteista Yksityiskoulujen Liitto ry LAUSUNTO 1 (8) Opetus ja kulttuuriministeriö 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi rahoitus@minedu.fi LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYS LUONNOKSESTA LAIKSI KOULUTUKSEN RAHOITUKSESTA

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli

Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli Rakenneuudistus toinen aste Mikkeli 7.11.2014 Mika Tammilehto Johtaja Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman täytäntöönpano Lukiokoulutuksen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen ja vapaan sivistystyön

Lisätiedot

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus

Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus Ammatillisen lisäkoulutuksen rahoitus 4.12.2013 Pasi Rentola Ammatillisen koulutuksen rahoituksen kokonaisuus Oppilaitosmuotoinen ammatillinen peruskoulutus 1,662 mrd. euroa Oppilaitosmuotoinen ammatillinen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus Opetushalllitus Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 4.3.2013 Opetushalllitus Miksi Vieraskielisiä on nuorten lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa

Lisätiedot

Lukion rahoituksen muodostuminen ja koelaskelmat / HE-luonnos. Emmi Virtanen, opetusneuvos

Lukion rahoituksen muodostuminen ja koelaskelmat / HE-luonnos. Emmi Virtanen, opetusneuvos Lukion rahoituksen muodostuminen ja koelaskelmat / HE-luonnos Emmi Virtanen, opetusneuvos talousarvio Lukion rahoitus Indeksikorotettava rahoitus Rahoitus, joka perustuu toteutuneeseen alv-tasoon Rahoitusosuudet

Lisätiedot

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH

LUKIOON VALMISTAVA KOULUTUS. Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 OPH LUKIN VALMISTAVA KULUTUS Hallinnon näkökulma Erja Vihervaara 4.3.2014 PH Tavoitteet Parantaa opetuskielen taitoja ja opiskelutaitoja. Antaa valmiuksia toimia suomalaisessa yhteiskunnassa. Mahdollisuuksien

Lisätiedot

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen

Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ilman taitavia, innovatiivisia ja ammatillisesti sivistyneitä onnistujia maailma ei tule toimeen Ammattiosaaminen 2025 visio, AMKEn tulevaisuusvaliokunta Visio voi toteutua, jos 1. ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014

Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Toisen asteen koulutuksen suuntaviivoja Etelä-Pohjanmaan sivistysfoorumi 27.10.2014 Reija Lepola, Seinäjoen koulutuskuntayhtymä kuntayhtymän johtaja, rehtori Reija.lepola@sedu.fi 040 830 4256 KEHYSPÄÄTÖS

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet

Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Uudistuvan tulosrahoituksen koulutuspoliittiset tavoitteet Ammatillisen peruskoulutuksen tulosrahoitusseminaari 2010 Johtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen yksikkö 17.9.2010 Vaatimukset ja odotukset

Lisätiedot

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014

Lukion tulevaisuusseminaari. Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 Lukion tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 3.4.2014 PÄIVÄN TEEMA LUKIOKOULUTUKSEN PILVET JA UUDET TUULET 3.4.2014 Tuula Haatainen LUKIOKOULUTUKSEN PILVIÄ JA UUSIA TUULIA 1/2 PALJON

Lisätiedot

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen

Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Koulutuksen ja elinkeinopolitiikan rooli kunnissa sote- ja aluehallintouudistuksen jälkeen Maarit Kallio-Savela, erityisasiantuntija 8.3.2016 Seinäjoki Kuntien tehtäviä uudistuksen jälkeen 2 Kulttuuri

Lisätiedot

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet

4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet 4. LUKIOKOULUTUS 4.1. Rahoitettava toiminta ja rahoituksen yleiset perusteet Opetus- ja kulttuuriministeriö voi myöntää kunnalle, kuntayhtymälle, rekisteröidylle yhteisölle tai säätiölle luvan lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO

Aineopettajaliitto AOL ry LAUSUNTO OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiontuntijako@minedu.fi Aineopettajaliiton (AOL ry) lausunto lukiokoulutuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamista

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Urheiluoppilaitokset urheilijan tukena tulevaisuudessa: Lukiokoulutuksen erityiset koulutustehtävät

Urheiluoppilaitokset urheilijan tukena tulevaisuudessa: Lukiokoulutuksen erityiset koulutustehtävät Urheiluoppilaitokset urheilijan tukena tulevaisuudessa: Lukiokoulutuksen erityiset koulutustehtävät Kyösti Värri Urheiluakatemia- ja oppilaitospäivät Oulu 12.5.2015 Kyösti Värri 1 Okm: Lukiokoulutuksen

Lisätiedot

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013

Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Maahanmuuttajien ja vieraskielisten lukiokoulutukseen valmistava koulutus 25.11.2013 Miksi Vieraskielisiä on lukiokoulutuksessa vähän suhteessa kantaväestöön Puutteet kielitaidossa ja kielitaitoon liittyvissä

Lisätiedot

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS

AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO AIKUISTEN LUKIOKOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISTÄ KOSKEVA MUUTOSHAKEMUS Espoon kaupunki, sivistystoimi, luopuu aikuisten lukiokoulutuksen järjestämisestä.

Lisätiedot

Lausunto ehdotuksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Lausunto ehdotuksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta 876-2017(020,033, 5110) 1 (3) 15.2.2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/26/040/2016 Lausunto ehdotuksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

Lisätiedot

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista)

3.1 Sisäoppilaitosmuotoisessa majoituksessa olevat opiskelijat (2.3 kohdassa ilmoitetuista opiskelijoista) OPETUSHALLITUS Tieto ja rahoitus -yksikkö PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2013 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi

Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi Lukiokoulutus uudistuu? Opettajankoulutusfoorumi 6.2.2018 Tausta Lukiokoulutuksen lainsäädäntöä ei ole vuoden 1998 koulutuslainsäädännön uudistuksen ja vuonna 1999 voimaan tulleiden lukiolain ja lukioasetuksen

Lisätiedot

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen

KOSKI-tietovarannon käyttöönotto TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE. Olli Laaksonen KOSKI-tietovarannon käyttöönotto 1.1.2018 TIETOJA OPETUSHENKILÖSTÖLLE Olli Laaksonen 12.12.2017 KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen

Lisätiedot

Diaarinro OKM/41/010/2017

Diaarinro OKM/41/010/2017 Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO lukiouudistus@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää lausuntoa 24.1.2018 päivätystä luonnoksesta hallituksen esitykseksi

Lisätiedot

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat

Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus. Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenneuudistus Rakenteellisen uudistuksen suuntaviivat Finlandia-talo 25.9.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja

Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10. Kirsi Kangaspunta, johtaja Kansanopistojen kuulemistilaisuus Tampere 9.10 Oulu 15.10 Helsinki 22.10 Kirsi Kangaspunta, johtaja Toisen asteen koulutuksen ja vapaan sivistystyön rakenteellinen uudistaminen Taustalla julkisen talouden

Lisätiedot

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki

Rakenneuudistus toinen aste Helsinki Rakenneuudistus toinen aste Helsinki 25.9.2014 Eeva-Riitta Pirhonen Ylijohtaja 16-18 ikäluokkien kehitys (Tilastokeskus) LUKION OPISKELIJAMÄÄRÄT PERUSTIETOKYSELYN 20.1.2014 MUKAAN (OPH) Omistaja Järjestäjien

Lisätiedot

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä

Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen. Helsinki Opetusneuvos Tiina Tähkä Tilannekatsaus lukiokoulutuksen uudistumiseen Helsinki 28.4.2014 Opetusneuvos Tiina Tähkä Lukiokoulutuksen tarkoitus Lukiokoulutus antaa opiskelijalle valmiudet aloittaa opiskelu yliopistossa, ammattikorkeakoulussa

Lisätiedot

Opintotukilaki 5 a, 2 mom.

Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Opintotukilaki 5 a, 2 mom. Lukio-opinnot ovat päätoimisia, jos niiden oppimäärän mukainen laajuus on yhteensä vähintään 75 kurssia tai jos ne suoritetaan ammatillisen perustutkinnon yhteydessä aikuisille

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia

Uudistuva aikuisten perusopetus. Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Uudistuva aikuisten perusopetus Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnollisia näkökulmia Leena Nissilä Opetushallitus Teijo Koljonen Opetushallitus Laki- ja asetusmuutokset Laki perusopetuslain

Lisätiedot

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE

LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE [27.11.2017] LIITE: OHJEITA OPETUKSEN JA KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJILLE KOSKI-tietovarantoon tallennettavat tiedot Opetuksen ja koulutuksen järjestäjien on siirrettävä tiedot Opetushallituksen KOSKI-tietovarantoon

Lisätiedot

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö

Uudistuva aikuisten. perusopetus. Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma. Opetus- ja kulttuuriministeriö Uudistuva aikuisten perusopetus Työpaja 3 Opetuksen järjestäminen uusien perusteiden mukaan hallinnon näkökulma Annika Bussman Opetusneuvos Opetus- ja kulttuuriministeriö Teijo Koljonen Opetusneuvos Opetushallitus

Lisätiedot

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA

Suomen opinto-ohjaajat ry HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA Suomen opinto-ohjaajat ry LAUSUNTO Opetus- ja kulttuuriministeriö HALLITUKSEN ESITYS TOISEN KOTIMAISEN KIELEN KOKEILUSTA OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN lausuntopyyntö luonnoksesta Hallituksen esitys Eduskunnalle

Lisätiedot

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014

Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 Kunnanhallitus 207 02.09.2014 Kunnanhallitus 220 15.09.2014 Sivistyslautakunta 44 21.10.2014 MATTI RINTEEN KUNTALAISALOITE:NYKYMUOTOINEN PERUSOPETUS JA LUKIO SÄILYTETTÄVÄ KUNNASSA/LUKIOKOULUKSEN TULEVAISUUS

Lisätiedot

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.

Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa. Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11. Omistajien ja kuntien rooli järjestäjäverkon uudistamisessa Terhi Päivärinta Johtaja Kuntaliitto, opetus ja kulttuuri Porvoo, 25.11.2014 Kuntaliiton lähtökohta ja tavoitteet uudistukselle Yleiset tavoitteet:

Lisätiedot

HE 32/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 17 :n muuttamisesta

HE 32/2017 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 17 :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain 17 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta

Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta /2015 Laki. ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 25 päivänä maaliskuuta 2015 246/2015 Laki ammatillisesta peruskoulutuksesta annetun lain muuttamisesta Annettu Helsingissä 20 päivänä maaliskuuta 2015 Eduskunnan

Lisätiedot

1.4. Lukio palvelee oman kunnan lisäksi usean kunnan nuoria, joissa ei ole toisen asteen koulusta.

1.4. Lukio palvelee oman kunnan lisäksi usean kunnan nuoria, joissa ei ole toisen asteen koulusta. LAUSUNTO 10.11.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAUSUNTOPYYNNÖT OKM/58/010/2014 JA OKM/57/010/2014 KARSTULAN KUNNAN NÄKEMYKSIÄ KOSKIEN LUONNOSTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformi

Ammatillisen koulutuksen reformi Ammatillisen koulutuksen reformi Hallituksen esityksen kehittämispäivät päälinjat 21.4.2017 Luonnonvara- ja ympäristöalan Helsinki ke 22.11.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Kohti toimeenpanoa

Lisätiedot

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto

Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Aikuisten perusopetuksen uudistus Monikulttuurisuusasiain neuvottelukunta 17.5.2017 Marja Repo, aikuisopisto Hanna Kukkonen, sivistysvirasto Uudistusprosessin aikataulu Eduskunta hyväksyi 29.12.2016 perusopetuslain

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta

Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta Opetus- ja kulttuuriministeriö Asia: Lausunto Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta Lausuntonaan allekirjoittaneet tahot haluavat todeta seuraavaa: Esityksessä on

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen ammatillisen perus- ja lisäkoulutuksen sekä vapaan sivistystyön rakenne ja rahoitus uudistuvat Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö

TIETOSUOJAVALTUUTETUN TOIMISTO. Dnro 2407/03/2015 ' Opetus- ja kulttuuriministeriö Dnro 2407/03/2015 '5.10.2015 Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi anna.kankaanpaa@minedu.fi Lausuntopyyntö hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle laeiksi opiskelijavalintarekisteristä,

Lisätiedot

Lausuntopyyntö

Lausuntopyyntö Lausuntopyyntö OKM/65/010/2014 25.11.2014 Jakelussa mainituille Viite Asia OKM112:00/2014 Opetus- ja kulttuuriministeriön lausuntopyyntö ehdotuksesta valtioneuvoston asetukseksi ammatillisen koulutuksen,

Lisätiedot

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET

LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET LUKIOKOULUTUKSEN KANSALLISEN KEHITTÄMISEN HAASTEET Pääjohtaja Aulis Pitkälä Pro Lukio ry:n lukioseminaari Helsinki 6.11.2014 Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Lukiopedagogiikan arviointi Koulutuksen arviointineuvoston

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 09/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta

OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Lausunto 1 (5) Opetus- ja kulttuuriministeriö lukioonvalmistava@minedu.fi kirjaamo@minedu.fi Asia: OAJ:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi lukiolain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (6) Kaupunginhallitus Sj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (6) 847 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle opiskelijavalintarekisterilain ja koulutusta koskevien lakien sekä yhteishakuasetuksen muutoksesta HEL 2013-009462

Lisätiedot

1.4. Lukio palvelee oman kunnan lisäksi usean kunnan nuoria, joissa ei ole toisen asteen koulusta.

1.4. Lukio palvelee oman kunnan lisäksi usean kunnan nuoria, joissa ei ole toisen asteen koulusta. LAUSUNTO 10.11.2014 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ LAUSUNTOPYYNNÖT OKM/58/010/2014 JA OKM/57/010/2014 KARSTULAN KUNNAN NÄKEMYKSIÄ KOSKIEN LUONNOSTA HALLITUKSEN ESITYKSEKSI EDUSKUNNALLE LAIKSI KOULUTUKSEN

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriö

Opetus- ja kulttuuriministeriö Opetus- ja kulttuuriministeriö kirjaamo@minedu.fi lukiouudistus@minedu.fi Iltakoulujen liitto IKLO ry:n lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi eduskunnalle lukiolaiksi ja laiksi ylioppilastutkinnon

Lisätiedot

Luonnos hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta

Luonnos hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta Lausunto 1 (10) Opetus- ja kulttuuriministeriö Viite Asia OKM097:00/2014 Luonnos hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta OAJ:n lausunto koulutuksen rahoituslakiluonnoksesta

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia

Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia Ammatillisen koulutuksen rahoitustason muutoksia OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 2015 (1.000 ) 6 769 263 (ml. kuntien rahoitusosuus 8 395 191 ) 913 629 75 012 189 393 447 123 116 821 1.231.361

Lisätiedot

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko

Aineisto Yksikkö/Käsittelijä Avauspvm Lähettäjä/vastaanottaja Otsikko Keuruun kaupunki Tiedoksitulleet Keuruun yleinen aineisto Asianumero 29//2017 13.01.2017 S/L/S Lähettäjä Yksikköhintapäätös vuodelle 2017 / Esi- ja perusopetus sekä aamu- ja iltapäivätoiminta, päätös opetus-

Lisätiedot

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne

Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta. Tilanne OPETUSHALLITUS Laskentapalvelut PERUSTIEDOT/Lukiokoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Tilanne 20.1.2006 1. Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25

Espoon kaupunki Pöytäkirja 25 26.02.2014 Sivu 1 / 1 321/02.05.01/2014 25 Lukiokoulutuksen valmistavan koulutuksen toteuttaminen Espoossa Valmistelijat / lisätiedot: Tapio Erma, puh. 046 877 3216 Astrid Kauber, puh. 046 877 3297 Riina

Lisätiedot

Toisen asteen koulutus

Toisen asteen koulutus Toisen asteen koulutus Kymenlaakson maakuntapäivä 13.5.2015 Johtaja, opetus ja kulttuuri Terhi Päivärinta Nykytila Hallituksen esitykset lukion ja ammatillisen koulutuksen rahoituksesta ja järjestämisluvista

Lisätiedot

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium

Asiantuntijalausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle Saana Ruotsala, rehtori Mattlidens gymnasium Hallituksen esitys eduskunnalle lukiolaiksi sekä laeiksi ylioppilastutkinnon järjestämisestä annetun lain ja opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain muuttamisesta Asiantuntijalausunto eduskunnan

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022

Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Lukiokoulutuksen kansalliset suuntaviivat Tavoitteena Suomen paras lukiokoulutus vuonna 2022 Uusi lukio uskalla kokeilla Tavoitteena on uudistaa lukiokoulutusta niin, että se kykenee vastaamaan myös tulevaisuudessa

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Lausunto Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta

Lausunto Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta Lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö Kirjaamo Viite Lausuntopyyntö OKM/58/010/2014 Luonnos hallituksen esitykseksi eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta Rahoitusjärjestelmään esitetyt muutokset

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Kaupunginhallitus päätti panna asian pöydälle. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2018 1 (5) 501 Lausunto opetus- ja kulttuuriministeriölle valtioneuvoston asetuksiksi lukiokoulutuksesta sekä eräiden lukiokoulutusta koskevien asetusten muuttamisesta

Lisätiedot

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä

AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET. Erja Vihervaara IOYn päivillä AJANKOHTAISET KOULUTUSUUTISET Erja Vihervaara IOYn päivillä 9.11.2013 AIKUISLUKIORINTAMALLA TAPAHTUU Perusopetuksen ops-työ Oppivelvollisuusiän ylittäneiden maahanmuuttajien mahdollisuudet suorittaa peruskoulu

Lisätiedot

Lapin koulutusfoorumi. Näkökulmia Itä-Lapin lukiokoulutukseen

Lapin koulutusfoorumi. Näkökulmia Itä-Lapin lukiokoulutukseen Lapin koulutusfoorumi Näkökulmia Itä-Lapin lukiokoulutukseen 14.1.2015 - Juha Narkilahti- Taustaa Prosessi voi olla rinnastettavissa ammatillisen koulutuksen vastaavaan Kemijärven kokemukset ministeriön

Lisätiedot

7 Lukion aikuislinjan toiminnan muuttaminen lukuvuoden alusta lukien

7 Lukion aikuislinjan toiminnan muuttaminen lukuvuoden alusta lukien Lasten ja nuorten lautakunta 7 31.10.2017 7 Lukion aikuislinjan toiminnan muuttaminen lukuvuoden 2018 2019 alusta lukien 635/12.00.01.00/2017 LANUL Esittelijä: Toimialajohtaja Tuija Willberg, puh. 040

Lisätiedot

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP!

Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Ei PAIKOILLANNE vaan VALMIIT, HEP! Anita Lehikoinen Koulutukseen siirtymistä ja tutkinnon suorittamisen nopeuttamista pohtivan työryhmän puheenjohtaja Nopeuttamisryhmän n toimeksianto Työryhmä ja ohjausryhmä

Lisätiedot

Mitä toisen asteen myllerryksen takana? Onko suomalainen lukiokoulutus kriisissä?

Mitä toisen asteen myllerryksen takana? Onko suomalainen lukiokoulutus kriisissä? Mitä toisen asteen myllerryksen takana? Onko suomalainen lukiokoulutus kriisissä? Koulutusjohtaja, OAJ Missä ja minne menet, lukio? 7.11.2014 1 Lukiokoulutuksen kehittämisen toimenpide-ehdotuksia vuonna

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Lausunto 24.11.2014. Kuntayhtymän lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta

Lausunto 24.11.2014. Kuntayhtymän lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi koulutuksen rahoituksesta 1 (7) Opetus ja kulttuuriministeriö Meritullinkatu 10, Helsinki PL 29, 00023 Valtioneuvosto Viite: Asia: Lausuntopyyntö 15.10.2014 OKM/58/010/2014 Kuntayhtymän lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle

Lisätiedot

Lukion yksikköhintarahoitus 2019

Lukion yksikköhintarahoitus 2019 Finlands framgång skapas lokalt Lukion yksikköhintarahoitus 2019 10.1.2019 Kyösti Värri Suomen Kuntaliitto @KyostiVarri Lukiokoulutuksen opiskelijamäärät vuosina 2016 2019 (valtion talousarvio 2019) 2016

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry jäljempänä AMKE esittää lausuntonaan alla mainituista lakiesityksestä seuraavaa

Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry jäljempänä AMKE esittää lausuntonaan alla mainituista lakiesityksestä seuraavaa jäljempänä AMKE esittää lausuntonaan alla mainituista lakiesityksestä seuraavaa AMKE kannattaa alla mainittuja lakiesityksiä mutta haluaa kiinnittää huomioita seuraaviin seikkoihin: Lakiesitykset ovat

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS

VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS VUOSILUOKKIIN SITOMATON 0 2-OPETUS 21.4.2017 Warkaus-Sali, Varkaus Seminaarin avaus Itä-Suomen aluehallintovirasto 1 Perusopetuslaki, 21.8.1998/628 18 Erityiset opetusjärjestelyt Oppilaan opiskelu voidaan

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

Yhtymähallitus Ylimääräisen kokouksen aika: tiistai 11.11.2014 klo 8.00. Ammatillisen koulutuksen seminaari/kouvola Matkan yhteydessä bussissa

Yhtymähallitus Ylimääräisen kokouksen aika: tiistai 11.11.2014 klo 8.00. Ammatillisen koulutuksen seminaari/kouvola Matkan yhteydessä bussissa PEIMARIN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Yhtymähallitus Ylimääräisen kokouksen aika: tiistai 11.11.2014 klo 8.00 KOKOUSKUTSU ASIALISTA paikka: Ammatillisen koulutuksen seminaari/kouvola Matkan yhteydessä bussissa

Lisätiedot

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat

VALMA-muutokset. Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat VALMA-muutokset Lainsäädäntö, rahoitus, järjestämisluvat 5.11.2014 VALMA MUUTOSTEN TUULISSA Ammatilliseen peruskoulutukseen valmentavien koulutusten kehittämisseminaari Hallitusneuvos Piritta Sirvio Opetus-

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri

Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016. Tapio Kosunen Valtiosihteeri Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman tavoitteet vuosiksi 2011-2016 Tapio Kosunen Valtiosihteeri 30-vuotiaiden koulutustaso sukupuolen mukaan, 2009 Hallitusohjelman painopistealueet Köyhyyden,

Lisätiedot

VALMA - säädösmuutokset

VALMA - säädösmuutokset VALMA - säädösmuutokset Ammatilliseen peruskoulutukseen valmistavien ja valmentavien koulutusten aseman ja sisällön selkiyttäminen 16.1.2014, Opetushallitus Hallitusneuvos Piritta Väinölä Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

KOSKI-palvelu 11/2017

KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI-palvelu 11/2017 KOSKI pähkinänkuoressa KOSKI - Opintosuoritukset ja opiskeluoikeudet kootusti valtakunnalliseen palveluun 2018 22/11/2017 Opetushallitus 3 4 Tietosisällöt ylätasolla Opetuksen ja

Lisätiedot

Vantaan kaupungin lausunto

Vantaan kaupungin lausunto Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 VALTIONEUVOSTO kirjaamo@minedu.fi, rahoitus@minedu.fi OKM/26/010/2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö pyytää Vantaan kaupungilta lausuntoa hallituksen esityksestä

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu

Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet. Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu Lukiokoulutuksen uudistuminen ja luonnontieteet Opetusneuvos Tiina Tähkä Oulu 2.2.2015 Kysymyksiä ja väittämiä Avaa älypuhelimen tai kannettavan selaimella m.socrative.com room number: 800953 Vastaa kysymykseen

Lisätiedot

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta

Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta EDUSKUNNAN VASTAUS 193/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansallisesta koulutuksen arviointikeskuksesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 196/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun lain väliaikaisesta muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot