Työturvallisuus jokaisen vastuu

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Työturvallisuus jokaisen vastuu"

Transkriptio

1 Torstai Tampere-talo Työturvallisuus jokaisen vastuu Avaus puheenvuoro RaTuKe hanke pj. Tästä lähdimme liikkeelle: RATUKE on työtapaturmaohjelman sovellus rakennusalalle toimii yhteistyössä valtakunnallisen ohjelman kanssa 1

2 RATUKE-ohjelman tavoitteet Saada aikaan täyskäännös rakennusalan tapaturmakehitykseen. Ohjelman avulla rakennusalan työtapaturmien määrä ja vakavuus käännetään jatkuvaan laskuun. Juurruttaa nolla tapaturma-ajattelu ja sen mukaiset toimintatavat rakennus-työmaille. Se vaatii oleellista parannusta rakennusalan turvallisuuskulttuuriin. Tavoitteena on, että vuonna 2005 kokonaisturvallisuus on rakennustyömailla osa jokapäiväistä toimintaa. Parantaa rakennusalan kilpailukykyä ja alan houkuttelevuutta työpaikkana. Saada rakennusalan kaikki osapuolet tulokselliseen yhteistyöhön työturvallisuuden kehittämiseksi. MITÄ RATUKE SISÄLTÄÄ RATUKE-hanke sisältää useita tutkimuksellisia, koulutuksellisia, viestinnällisiä ja muita hankkeen onnistumista edistäviä projekteja. Ohjelman tärkein kohderyhmä ovat rakennustyömaat ja niillä toimivat yritykset ja henkilöt. Siellä missä rakentaminen tapahtuu. Toimet kohdistetaan rakennushankkeen valmisteluuun sekä työmaan toteutukseen osallistuviin yrityksiin ja henkilöihin - oikeisiin turvallisiin työsisältöihin ja työmenetelmiin - työympäristöön ja työvälineisiin - tietojen ja taitojen kehittämiseen sekä - toiminnan johtamiseen. 2

3 RaTuKe ohjelman jatko-osan tavoitteet Rakentamisen Turvallisuuden Kehittäminen (RaTuKe) - hankkeen tiedotus- ja koulutusohjelman tavoitteena on: Tavoittaa rakennusalan eri toimijat ja henkilöstöryhmät työturvallisuuden tehtävien saattamiseksi luonnolliseksi osaksi jokapäiväistä toimintaa. Lisätä eri osapuolten tietoa, osaamista ja yhteistyötä työturvallisuusasioissa. Luoda jatkuva kehittymisprosessi työturvallisuusasioiden hoitamiseksi. Aikaansaada uudenlainen turvallisuuskulttuuri ja turvallisuusjohtamisen kulttuuri rakennusalalle. Vaikuttaa positiivisesti alan imagoon sekä kiinnostavuuteen nuorison ja alanvaihtajien keskuudessa. Vähentää välittömästi rakennusalan työtapaturmien määrää ja niistä aiheutuvia kustannuksia ja kärsimyksiä Olemme RaTuKe-hankkeessa kysyneet ja kyseenalaistaneet monta näkökulmaa 1. Onko yleisesti hyväksytty työtapa sittenkin väärin tekemisen perintöä? 2. Sallimmeko hiljaisella hyväksynnällä turhaa riskinottoa? 3. Onko turvallinen työtapa ammattitaitoa vai lisäpalkkion peruste? 4. Elääkö viranomaisvalvonta vanhan työturvallisuuslain periaatteilla ja sanktiokäytännöillä? 5. Onko opasvihkojen, esitteiden ja vaarakylttien aika ohi monikulttuurisessa ja kielisessä työympäristössä? 6. Olemmeko kasvaneet valvontakulttuurista yhteisvastuulliseen työkulttuuriin? 7. Mikä erottaa turvallisen työmaan ja työmaan jolla sattuu paljon pieniä tapaturmia? 8. Kenelle työtapaturma on hyvä bisnes? 9. Paljonko työturvallisuutta koskevan tahtotilan ilmaiseminen maksaa? 10. Budjetoiko rakennuttaja välinpitämyyttään tai tietämättään onnettomuuskustannuksia? 3

4 Rakennusalan työpaikkakuolemat Suomessa ja Ruotsissa Lukumäärä miljardin euron rakennusinvestointia kohti (hlö/mrd ) 2,0 1,5 1,0 0,5 Suomi 0,0 Ruotsi Lähteet: Byggindustrins Centrala Arbetsmiljöråd 2006 Tilastokeskus, TVL Olemme olleet tekemässä tai saaneet aikaan mm.: Toimivan yhteistoimintaverkkon kaikki alan osapuolet Turvallisesti Raksalla lehden kaksi (2) kerta vuodessa, jakeluyhteistyö Rakentaja- ja Rakennustaito-lehti sekä osapuolten tilaisuudet RaTuKe-hanke osallistui työtapaturmaohjelman ja rakennusalan valtakunnallisiin (Finlandiatalo) sekä alueellisiin seminaareihin (mm. Järvenpää, Kokkola, Kouvola, Olkiluoto, Oulu, Rovaniemi, Tampere, Turku.) Julkaisut ja tiedotteet (mm. Hyvä turvallisuusjohtaminen, Turvallisesti Raksalla, Rakennustyömaan hyviä käytäntöjä/ratu niksipankki) Telinetorstai ja vastaavat teemapäivät sekä messuesiintyminen ovat olleet yhteistoimintaverkon sisältöä Työseminaareja on järjestetty teemaluonteisesti esimerkiksi aiheista työturvallisuus ja koulutus 4

5 Mieti kahdesti! turvallisuus on jokaisen yhteinen asia matkalla valvonta nolla tapaturmaa tavoitteeseen oma toiminta yhteistoiminta 0 jokainen kuolema on estettävissä nolla tapaturmaa ainoa hyväksyttävissä oleva tavoite Hiljainen hetki kaide puuttui esine sinkoutui muotti petti tikapuut kaatuivat kuorma-auto peruutti elementti kaatui aukonsuoja puuttui ote kirposi tuuli tarttui valjaat puuttuivat kone kaatui 5

6 Mikä vapaa-aikana on tavoiteltavaa, ei ole työaikana hyväksyttävää HAASTE Tämän työturvallisuuspäivän osallistumismaksuna RaTuKe-hanke toivoo, että jokainen löytää päivän pohjalta yhden ajatuksen, jolla puolittaa nykyisen tapaturmataajuuden tavoitteena nolla tapaturmaa. 6

Rakentamisen turvallisuuden kehittäminen = Ratuke

Rakentamisen turvallisuuden kehittäminen = Ratuke Rakentamisen turvallisuuden kehittäminen = Ratuke Näin Ratuke alkoi: Valtioneuvoston periaatepäätös työtapaturmaohjelmasta 2001-2005 toimii kehyksenä valtion ja muiden keskeisten työelämän tahojen toimenpiteille,

Lisätiedot

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti

Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto. RATUKE-seminaari , Kansallismuseo Tarmo Pipatti Rakennusteollisuuden työturvallisuuskannanotto RATUKE-seminaari 11.11.2010, Kansallismuseo Tarmo Pipatti Työturvallisuuskannanotto 2010-2015 :n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto

TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA. Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto TYÖTURVALLISUUS ON YHTEINEN ASIA Viisaat kypärät yhteen seminaari Lounais Suomi 19.05.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rakennusteollisuus RT

Lisätiedot

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto

MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA. L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto MITEN TYÖTURVALLISUUDEN TASO SAADAAN NOUSEMAAN RAKENNUSALALLA L S Kiinteistö ja rakennuspäivä 06.02.2015 Juha Suvanto Rakentaminen on vaarallinen toimiala näin väitetään Tilastotietoa Lähde: TVL Rullaava

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen

Nolla tapaturmaa 2020. Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015. Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen Nolla tapaturmaa 2020 Kulmakivet 2016-17(luonnos) Tilannekatsaus 24.2.2015 Etera 24.2.2015 Ahti Niskanen TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 01.03.2016 01.03.2016 Rakennusteollisuus RT 2 RAKENNUSTEOLLISUUS RT RY:N TURVALLISUUSKANNAOTTO VUOSILLE 2016-2017

Lisätiedot

GNA SEMINAARI

GNA SEMINAARI 1 GNA SEMINAARI Ville Saksi Tapaturmaton työmaa 2 olla työturvallisuusasioissa maailman johtava rakennusalan yritys, joka parantaa turvallisuuttaan jatkuvasti, tavoitteenaan tapaturmaton työpaikka. - Skanska

Lisätiedot

RAKSAKYMPPI käytännöksi

RAKSAKYMPPI käytännöksi RAKSAKYMPPI käytännöksi Perusteet Käyttö Hyödyt Kokemuksia Tarja Mäkelä VTT RATUKE-seminaari 20.9.2007 RAKSAKYMPPI -uutta ajattelua työturvallisuuteen Lisätietoja: Tarja Mäkelä VTT Puh. 020 722 3308, tarja.makela@vtt.fi

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUS- SEMINAARI

TYÖTURVALLISUUS- SEMINAARI TYÖTURVALLISUUS- SEMINAARI RAKENNUTTAJAN TAHTOTILA MARITA ROVAMO, 20.5.2015 SISÄLLYS Senaatti-kiinteistöt Delegointi Yhteiskuntavastuu Nolla tapaturmaa Avaimia 2 SENAATTI-KIINTEISTÖT LYHYESTI Senaatti-kiinteistöt

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta

Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä. Keijo Päivärinta Työturvallisuuskilpailun merkitys työturvallisuuden kehittäjänä Keijo Päivärinta [Keijo Päivärinta 2.3.2017 1 Kilpailun käynnistyminen Juuret Turun suunnalla TR-mittari arviointivälineeksi 2 Ensimmäisten

Lisätiedot

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme

Työturvallisuus. Vuonna Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Työturvallisuus Vuonna 2020 Ajatuksia, mietteitä ja parannusehdotuksia joilla voimme parantaa työturvallisuutta rakennusalan yhteisillä työmaillamme Kuolemaan johtaneet työtapaturmat vuonna 2014 Työpaikkakuolemat

Lisätiedot

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (6) Dnro 4248/070/2014

Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (6) Dnro 4248/070/2014 LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (6) Sisällysluettelo 1 TURVALLISUUSSÄÄNNÖT JA MENETTELYOHJEET... 3 1.1 Säädösperusta... 3 1.2 Turvallisuussääntöjen ja menettelyohjeiden laadinta sekä ylläpito... 3 1.3 Turvallisuussääntöjen

Lisätiedot

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1

Kohti nollaa. Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija. Teemaseminaari 26.1.2012. 26.1.2012 Edu/UHy 1 Kohti nollaa Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Teemaseminaari 26.1.2012 26.1.2012 Edu/UHy 1 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Tavoiteltavat muutokset verrattuna vuoteen 2010 Ammattitautien

Lisätiedot

Miten työturvallisuuslain turvallisuusjohtaminen näkyy viranomaisvalvonnassa

Miten työturvallisuuslain turvallisuusjohtaminen näkyy viranomaisvalvonnassa Miten työturvallisuuslain turvallisuusjohtaminen näkyy viranomaisvalvonnassa Ratuke-seminaari 30.10.2012 Jokaiselta työpaikalta löytyvä vaikutusketju ja sen sääntely Turvallisuuden johtaminen = työpaikan

Lisätiedot

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012

Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa. Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Työmailla tavoitteena nolla tapaturmaa Suvi Lokkinen, kehityspäällikkö Kantaverkkopäivä 6.9.2012 Fingridin työturvallisuushanke 2012 Tavoitteena 0 tapaturmaa Fingridin työmailla kehittää työturvallisuuskulttuuria

Lisätiedot

Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy

Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy Teollisuuden tapaturmat ja ennaltaehkäisy Työsuojelupäivät 25. 26.9.2014 POHTO Oulu Kari Häkkinen 25.9.2014 Sisältö Työtapaturmakehitys teollisuudessa Viimeaikaiseen tapaturmakehitykseen vaikuttavia tekijöitä

Lisätiedot

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta

Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Miten elementtirakentaminen toteutetaan turvallisesti viranomaisen näkökulmasta Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Tarkastaja Jari Nykänen Etelä-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Miksi työtapaturmia kannattaa ehkäistä ja vähentää myös kunta-alalla? Tuula Räsänen, tiimipäällikkö, Työhyvinvointi ja turvallisuus -tiimi Organisaatio Palvelemme asiakkaita ja kumppaneita

Lisätiedot

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa

Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Viestintä ja oppiminen Nolla tapaturmaa foorumissa Mika Liuhamo, palvelukeskuksen päällikkö Työterveyslaitos, Asiakasratkaisut mika.liuhamo@ttl.fi Hyvinvointia työstä Nolla on mahdollisuus! Tapaturmat

Lisätiedot

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020

TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 TAVOITTEENA NOLLA TAPATURMAA RAKENNUSTEOLLISUUDESSA 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto ESIPUHE Rakennusteollisuus RT ry:n hallitus asetti vuoden 2010 alussa tavoitteen, jonka mukaan liiton eri

Lisätiedot

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki

Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014. Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Viisaat kypärät yhteen Työturvallisuusseminaari 7.5.2014 Mitä työturvallisuus on? Turvallisuusasiantuntija Markku Marjamäki Puheenvuoron pitäjän työhistoriasta konsulttisopimus työsuojeluhallituksen kanssa

Lisätiedot

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys?

Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke > mistä on kysymys? Turvallisuus hallintaan -oppimisverkostohanke 2012-2015 -> 2016 - mistä on kysymys? 11052016 1 Lähtökohtia Kunta-ala v. 2013 -> 2014 -> 2015 -> 2016 304 kuntaa, 127 kuntayhtymää Kymmeniä tuhansia työ-

Lisätiedot

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät

MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT. Hankkeeseen ryhtyvät MAATILAN RAKENNUSTYÖMAAN TURVALLISUUSJOHTAMISEN TEKIJÄT Hankkeeseen ryhtyvät Maatilan rakennustyömaa on yhteinen työpaikka Yksi kokonaisuutta hallitseva työnantaja Työpaikka, jossa toimii useampi kuin

Lisätiedot

Ratuke-seminaari

Ratuke-seminaari Ratuke-seminaari 31.10.2013 Miten kohti nolla tapaturmaa vuoteen 2020 mitä käytännössä pitää tapahtua Timo Pinomäki VR Track Oy 31.10.2013, Ratuke-seminaari 2013, Timo Pinomäki 2 ,

Lisätiedot

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus

Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Pelastusalan työturvallisuuskoulutus Työturvallisuuskoulutuksen taustaa (1) Työturvallisuusasiat ovat nousseet pelastusalalla entistä tärkeämmiksi Esikuvana tälle koulutukselle on Työturvallisuuskeskuksen

Lisätiedot

1 Lokakuu 2013. Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen

1 Lokakuu 2013. Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen 1 Mikä on työmaan esimiehen vastuu työturvallisuudessa 30.10.2013 Jukka Lintunen Työnantajan edustajana huolehtii, että nämä toteutuu Työnantajan on tarpeellisilla toimenpiteillä velvollinen huolehtimaan

Lisätiedot

Työympäristötoiminta Caverion Suomi Oy. Oulu 20.05.2015

Työympäristötoiminta Caverion Suomi Oy. Oulu 20.05.2015 Työympäristötoiminta Suomi Oy Oulu 20.05.2015 Liikevaihto Suomessa 521 milj. EUR vuonna 2014 VAHVA markkina-asema Suomessa. kiinteistötekniikan ja teollisuuden palveluiden markkinajohtaja. Suomessa kolme

Lisätiedot

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari

Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta. Uudellamaalla. Juhla-seminaari Työturvallisuuskilpailu 20 vuotta Uudellamaalla Juhla-seminaari Eteran auditorio 1.3.2017 Hannu J. Mäkinen Talonrakennusteollisuuden Uudenmaan piiri ry Työturvallisuuden kehittäminen jatkuu Työturvallisuusasioihin

Lisätiedot

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015

YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 YHTEINEN TYÖPAIKKA, aliurakointi ja ketjutus Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Vesa Ullakonoja ü työpaikalla on yksi työpaikan kokonaisuutta hallitseva eli pääasiallista määräysvaltaa käyttävä

Lisätiedot

HMS / työturvallisuus

HMS / työturvallisuus Nordisk HMS / työturvallisuus tausta ja tavoitteet projektin havainnot projektin tulokset Jatkotoimenpiteet Suomessa Jatkotoimenpiteet GNA :ssa Matti Piispanen Tiehallinto, asiantuntijapalvelut Nordisk

Lisätiedot

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet

Johdanto. Palkinnon myöntämisen perusteet Palkinto 2005 Johdanto Työturvallisuus kohti maailman kärkeä työtapaturmaohjelma 2001-2005 on valtioneuvoston hyväksymä hanke, jolla halutaan nostaa suomalainen työturvallisuus maailman kärkeen kaikkien

Lisätiedot

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.

OHJELMA S02000915.001 (I805401) 7.7.2015 1. AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8. 7.7.2015 1 AEL Insko-seminaari Askeleet kohti vahvaa turvallisuuskulttuuria 25. 26.8.2015, AEL Helsinki AEL järjestää yhdessä Santé et Securité Oy:n kanssa 25. 26.8.2015 Helsingissä kahden päivän turvallisuusjohtamisen

Lisätiedot

SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET. Lainsäädäntö

SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET. Lainsäädäntö SUUNNITTELIJAN, RAKENNUTTAJAN JA PÄÄTOTEUTTAJAN VELVOLLISUUDET 1 Lainsäädäntö Työturvallisuuslaki (738/2002) Valtioneuvoston asetus rakennustyön turvallisuudesta (205/2009) 2 VASTUUKAAVIO SUUNNITTELIJAT

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä. 28.4.2015 Kemi Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2015 Kemi Maintpartner Suomessa Liiketoimintamme on 100 % teollisuuden kunnossapitoa Varmistamme teollisuuden tuotannon ja julkisen sektorin teknisten prosessien

Lisätiedot

Turvallisuustehtävät rakennushankkeessa ja ajankohtaista viranomaisvalvonnasta

Turvallisuustehtävät rakennushankkeessa ja ajankohtaista viranomaisvalvonnasta Turvallisuustehtävät rakennushankkeessa ja ajankohtaista viranomaisvalvonnasta Keijo Päivärinta Ylitarkastaja Etelä-Suomen avin työsuojelun vastuualue Monen toimijan ongelmia rakennushankkeessa Suuria

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Oulu Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa!

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Oulu Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Oulu Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari Tervetuloa! http://webmediamate.fi/ttk2804_chat/ erkki.heinonen@ttk.fi Erkki Heinonen 2.5.2016

Lisätiedot

2/05. Tulisija tuo tunnelmaa. Koti kuntoon. Valoa kattoikkunasta. Rakentajan, remontoijan ja sisustajan tietopaketti

2/05. Tulisija tuo tunnelmaa. Koti kuntoon. Valoa kattoikkunasta. Rakentajan, remontoijan ja sisustajan tietopaketti Rakentajan, remontoijan ja sisustajan tietopaketti Koti kuntoon Tulisija tuo tunnelmaa 2/05 Valoa kattoikkunasta Osallistu lukijatutkimukseen, voita palkinto. Tässä lehdessä mm. pihan viherkasveista V

Lisätiedot

Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012

Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Turvallisuus osana laatua ja tuottavuutta seminaari 6.6.2012 Mitä vaatimuksia työturvallisuus asettaa elementtitoimittajan valinnalle Hankintapäällikkö Ilpo Vänskä, Skanska Talonrakennus Oy 1 Ilpo Vänskä

Lisätiedot

1 12/2016 Antti Leino - Skanska

1 12/2016 Antti Leino - Skanska 1 2 3 4 Skanskasta Kansainvälinen yritys 5 11/11 ALe Skanska Oy Mikä toimintapa sinun organisaatiossa on tänään hyväksyttyä, mutta huomenna mahdollisesti ei? 6 7 11/12 ALe Skanska Oy 8 11/11 ALe Skanska

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa!

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari Tervetuloa! http://webmediamate.fi/ttk2804_chat/ Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. The World

Lisätiedot

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013

AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 AMMATILLISTEN TUTKINNON OSIEN OSAAMISEN ARVIOINNIN SUUNNITELMA 3.12.2013 PAIKALLISESTI TARJOTTAVA TUTKINNON OSA: NAVETAN TUOTANTOTEKNOLOGIAN KÄYTTÄMINEN JA HUOLTAMINEN, 10 ov Ammattiosaamisen näyttö Muu

Lisätiedot

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi

Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa Erityisasiantuntija Jouni Pousi Sopimuspalokuntalaisten työturvallisuus kuka vastaa ja mistä? Vantaa 2.11.2017 Erityisasiantuntija Jouni Pousi Twitter @PousiJouni Työturvallisuus mitä käsitetään? Työturvallisuuden käsitekartta (Tampereen

Lisätiedot

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT.

Talonrakennus TOT 21/01. Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. TOT-RAPORTTI 21/01 Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun päältä 2,3 m maahan TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Rakennusmies putosi hitsausta suorittaessaan lämpöeristenipun

Lisätiedot

Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta

Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta Kohden tapaturmatonta energiateollisuutta 1 Tämän materiaalin tarkoitus Energiateollisuus ry:n työturvallisuustoimikunta on päättänyt käynnistää alan sisäisen työturvallisuuskampanjan, jonka tavoitteena

Lisätiedot

Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan?

Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan? Monttumaanantai, 18.5.2015 Annina Peisa, Lemminkäinen Kaivantojen turvallisuus - miten varmistetaan? Maansiirto 8/1983 Vastuu kaivantotyön turvallisuudesta kuuluu hankkeen kaikille osapuolille Rakennuttaja

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. TURVALLISUUDEN HALLINTA TYÖPAIKOILLA Vaasa

Hyvinvointia työstä. TURVALLISUUDEN HALLINTA TYÖPAIKOILLA Vaasa Hyvinvointia työstä TURVALLISUUDEN HALLINTA TYÖPAIKOILLA 1.11.2017 Vaasa Turvallisuuden johtaminen esimiestyönä vanhempi asiantuntija Mika Liuhamo, Turvallisuusratkaisut puh. 030 474 8620, mika.liuhamo@ttl.fi

Lisätiedot

RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva 24.10.2013

RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY. Kari Lohva 24.10.2013 RUDUKSEN TURVALLISUUSTYÖN ESITTELY Kari Lohva 24.10.2013 Turvallisuustavoitteita Ei kuolemantapauksia Ei vakavia tapaturmia Nolla tapaturmaa Tapaturmapyramidi - Vähentämällä tapaturmien määrää vähenevät

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa. Vaaka-hankkeen tulosseminaari 15.3.2013 Yli-insinööri Arto Pekkala, Opetushallitus

Työturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa. Vaaka-hankkeen tulosseminaari 15.3.2013 Yli-insinööri Arto Pekkala, Opetushallitus Työturvallisuus ammatillisessa koulutuksessa Vaaka-hankkeen tulosseminaari 15.3.2013 Yli-insinööri Arto Pekkala, Opetushallitus Ammatillisen koulutuksen työturvallisuus Ovatko työssäoppimisen alkuperäiset

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Johdon työturvallisuussitoumus ja turvallisen työn periaatteet Rakennusteollisuus RT ry:n hallituksessa vahvistettu 19.6.2012 Johdon työturvallisuussitoumus Meidän yrityksessämme:

Lisätiedot

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi

Rakennusalan työsuojelun peruskurssi Rakennusalan työsuojelun peruskurssi 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso 23. 24.10.2012 Siikaranta-opisto opitaan yhdessä Rakennusalan työsuojelun peruskurssi, Siikaranta-opisto 1. jakso 2. 4.10. ja 2. jakso

Lisätiedot

Kauppakeskusten riskienhallinta verkostojohtamisen näkökulmasta

Kauppakeskusten riskienhallinta verkostojohtamisen näkökulmasta Kauppakeskusten riskienhallinta verkostojohtamisen näkökulmasta Raija Järvinen tutkimusjohtaja/hse, ma. professori/tse 3.9.2008 Turvallisuusmessut, Tampere TUTKIMUSHANKKEEN TAUSTAA Helsingin kauppakorkeakoulu

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Turvallisuuskulttuuri ja turvallisuuden edistäminen kuljetusalan yrityksissä Kuljetusalan työturvallisuustilanne

Lisätiedot

Työturvallisuuden edistäminen ja ylläpitäminen

Työturvallisuuden edistäminen ja ylläpitäminen Työturvallisuuden edistäminen ja ylläpitäminen Ville Peijariniemi 3.12.2015 Strategia 2 Liiketoiminta ja ihmiset Johdamme liiketoimintaamme johtamisperiaatteidemme mukaisesti. Empowerin henkilöstön odotetaan

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jari Toivonen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto, työsuojelun vastuualue Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Tervettä

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020

Tavoitteena nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020 Tavoitteena nolla tapaturmaa rakennusteollisuudessa 2020 Rakennusteollisuus RT ry:n kannanotto 2010 Kulmakivet työturvallisuuden kehittämisessä vuosille 2010 2015 1. Investointi työturvallisuuteen kannattaa

Lisätiedot

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi

Hyvinvointia työstä. Työterveyslaitos www.ttl.fi Hyvinvointia työstä Ammattikuljettajan työhyvinvointi turvallinen ja ergonominen työpäivä Materiaalin käyttö- ja tekijänoikeudet turvallinen ja ergonominen työpäivä koulutusmateriaali Tekijänoikeus on

Lisätiedot

Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus TOT 18/2003. Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle

Ei-metallisten mineraalituotteiden valmistus TOT 18/2003. Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle TOT-RAPORTTI 18/03 Trukinkuljettaja jäi puristuksiin anturakaivantoon peruuttamansa trukin alle TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus 21-vuotias trukinkuljettaja NN peruutti trukkia tehtaan pihalla

Lisätiedot

Tapaturmakehitys joulukuu 2016

Tapaturmakehitys joulukuu 2016 Tapaturmakehitys 2015-2016 2015 -joulukuu 2016 Rakennusteollisuus RT ry 6.2.2016 Tapaturmataajuus 2015-2016 kk-tilasto TRT + RTT + Infra / Vähintään yhden (1) päivän työkyvyttömyys (tapaturmapäivä + vähintään

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Vesa Kotaviita

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari. Tervetuloa! Vesa Kotaviita Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua seminaari Tervetuloa! Vesa Kotaviita 29.4.2016 1 Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. The World Day for

Lisätiedot

Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja

Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä. Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Vaarojen arvioinnilla kohti parempaa työtä Jaana Lehtovirta Viestintäjohtaja Lahti Energia lyhyesti Liikevaihto 187 miljoonaa Henkilöstö 250 Päätuotteet yhteistuotannolla tuotettu sähkö ja kaukolämpö Sähköasiakkaita

Lisätiedot

Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa

Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa Esimiehen työsuojeluvastuu ja sen kohtaaminen investointiprojektissa Juha Merjama PSK Kevätseminaari 24.4.2014 TAPATURVA ON TYÖSUOJELUN ASIANTUNTIJA JA MONIOSAAJA Rajaus Tässä keskitytään tekemisen turvallisuuteen,

Lisätiedot

Turvallisuus ihmisten toimintana

Turvallisuus ihmisten toimintana Turvallisuus ihmisten toimintana OHJELMA Aika: Torstai 5.6.2014 klo 9.00-16.00 Paikka Allergiatalo, Paciuksenkatu 19, 00270 Helsinki 08.30 09.00 Aamukahvi ja ilmoittautuminen 09.00 09.05 Tilaisuuden avaus

Lisätiedot

Tervetuloa. Työyhteisön hyvinvointi- ja turvallisuuskoulutukseen! Työhyvinvointi syntyy hyvin tehdystä työstä!

Tervetuloa. Työyhteisön hyvinvointi- ja turvallisuuskoulutukseen! Työhyvinvointi syntyy hyvin tehdystä työstä! Tervetuloa Työyhteisön hyvinvointi- ja turvallisuuskoulutukseen! Harjoittele nyt, tositilanteessa siihen ei ole aikaa! Työhyvinvointi syntyy hyvin tehdystä työstä! Työhyvinvoinnista pidättäytyminen tulee

Lisätiedot

TURVALLISUUSKIERROKSILLA

TURVALLISUUSKIERROKSILLA TURVALLISUUSKIERROKSILLA TULOSTA HANKE TYÖTERVEYSLAITOS JA NELJÄ HELSINGIN KAUPUNGIN ERI HALLINTOKUNNAN TYÖPAIKKAA PILOTOIVAT 2014 HANKKEESSA Työsuojeluvaltuutettu Kaarlo Kontro Helsinki TYÖKALU KOKO HELSINGIN

Lisätiedot

Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen

Itä-Suomen. työturvallisuuskilpailu. Kuopio Iso-Valkeinen Itä-Suomen työturvallisuuskilpailu 2017 Kuopio Iso-Valkeinen 30.3.2016 Työturvallisuusjohtaminen Kimmo Anttonen Työmaan perustiedot Työmaan vaihe ja perustiedot Vaikuttaa työmaan kokonaisarviointiin 3

Lisätiedot

Henkilöstön työturvallisuuden ja työkyvyn edistäminen ammatillisissa oppilaitoksissa - tutkimushankkeen tulosseminaari

Henkilöstön työturvallisuuden ja työkyvyn edistäminen ammatillisissa oppilaitoksissa - tutkimushankkeen tulosseminaari Henkilöstön työturvallisuuden ja työkyvyn edistäminen ammatillisissa oppilaitoksissa - tutkimushankkeen tulosseminaari 14.3.2017 Henkilöstöpäällikkö Jarmo Kröger Koulutuskeskus Salpaus Henkilöstön työturvallisuusvastuut

Lisätiedot

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia.

Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Onnella vai osaamisella? Työturvallisuus on kaikkien yhteinen asia. Mitä voin yrittäjänä hyötyä? Turvallisuus ei ole stabiili asia, joka voidaan käyttöönottaa tai saavuttaa. Se on luotava ja ansaittava

Lisätiedot

Toimittajien turvallisuus

Toimittajien turvallisuus Toimittajien turvallisuus 5.6.2017 UPA - menettely U = ulkopuolisten P = palveluntarjoajien turvallisuustoiminnan A = arviointi Tilaajan ja toimittajan välinen kehityskeskustelu http://ttk.fi/upa Onnella

Lisätiedot

TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015. Avaustilaisuudet. Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi. Mikkeli. Joensuu.

TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015. Avaustilaisuudet. Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi. Mikkeli. Joensuu. TYÖTURVALLISUUSKILPAILU 2015 Avaustilaisuudet Mikkeli Joensuu Kuopio Kimmo Anttonen Aluepäällikkö Talonrakennusteollisuus ry, Itä Suomi Ohjelma 9.00 Tilaisuuden avaus Aluepäällikkö Kimmo Anttonen, Talonrakennusteollisuus

Lisätiedot

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua

Kansainvälinen työturvallisuuspäivä Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4.2016 Ennakoiva turvallisuuskulttuuri Tapa onnistua Tervetuloa! 4.5.2016 1 Kansainvälinen työturvallisuuspäivä 28.4. The World Day for Safety and Health at Work

Lisätiedot

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA

KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA 11.4.2014 Sivu 1/6 Tilaaja: Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230 13101 Hämeenlinna Hanke: Mustiala Uusi Navetta KVR-URAKAN TURVALLISUUSASIAKIRJA Hämeen ammatillisen korkeakoulutuksen ky PL 230,

Lisätiedot

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö

Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa. 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 4.2.2015 Tuija Laukkanen Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Työturvallisuus ammatillisessa peruskoulutuksessa 1/2 Tutkinnon perusteisiin sisältyy erilaisia

Lisätiedot

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013

HEVOSYRITYS HUIPPUKUNTOON KIERTUE 2010-2013 ALUEELLINEN KOULUTUSKALENTERI (tilanne 24.6.2010) Teemapäivät on suunnattu toimiville hevosyrityksille; ravi-, ratsastus-, kasvatus-, siittola-, ym. yrittäjille. Aiheet soveltuvat hyvin myös toimintaa

Lisätiedot

Julkisivukorjausten työturvallisuus -ohjekortit

Julkisivukorjausten työturvallisuus -ohjekortit Julkisivukorjausten työturvallisuus -ohjekortit Tutkija, dipl.ins. Saija Varjonen Tampereen teknillinen yliopisto Rakennetekniikan laitos Julkisivuyhdistyksen seminaari JULKISIVU 2007 1. Julkisivukorjausten

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Jarmo Osmo Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto [Tekijän nimi ja osasto] 3.5.2017 1 Työsuojeluvalvonnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus

Lisätiedot

Työterveyden ja turvallisuuden johtaminen. tiimipäällikkö Mika Liuhamo TTL, Työympäristön kehittäminen, Turvalliset johtamiskäytännöt tiimi

Työterveyden ja turvallisuuden johtaminen. tiimipäällikkö Mika Liuhamo TTL, Työympäristön kehittäminen, Turvalliset johtamiskäytännöt tiimi Työterveyden ja turvallisuuden johtaminen tiimipäällikkö Mika Liuhamo TTL, Työympäristön kehittäminen, Turvalliset johtamiskäytännöt tiimi " The range of tasks in work safety is so broad that, in principle,

Lisätiedot

Nolla tapaturmaa - ohjelma

Nolla tapaturmaa - ohjelma Nolla tapaturmaa - ohjelma Mitä tehty, miten onnistuttu ja miten jatketaan Rakennusteollisuus RT ry Seminaari 9.5.2017 Lauri Kivekäs Turvallisuus: Kohti nollaa 2020 / Hyvää nykytilanteessa Taajuusraportoinnin

Lisätiedot

teema-seminaari

teema-seminaari Kohti nollaa työtapaturmaa kuntaalalla teema-seminaari 6.3.2008 Urpo Hyttinen Työympäristötoimitsija Edunvalvontaosasto t Julkisten ja hyvinvointialojen liitto 1.9.2009 Edu/UHy 1 Tärkeä hanke meille Ollut

Lisätiedot

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020

Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset vuoteen 2020 Ikäjohtamisen seminaari Tampereen yliopisto, 20.3.2012 Lars-Mikael Bjurström 21.3.2012 Taustaa linjausten valmistelulle Työsuojelustrategia 1998

Lisätiedot

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos

TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 26.11.2014 Neuvottelutulos 26.11.2014 Neuvottelutulos TSN koulutus 2015 /Yksityinen terveyspalveluala PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät Super 24.-25.3. Yksityissektorin neuvottelupäivät Super 12.-13.11.

Lisätiedot

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta

Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma. Ylitarkastaja Keijo Päivärinta Tiedosta turvaa - työsuojeluviranomaisen näkökulma Ylitarkastaja Keijo Päivärinta [Tekijän nimi ja osasto] 28.4.2017 1 Valvomme Tietoa hyödyntäen Työpaikan arkiongelmiin pureutuen Saadaksemme paremmat

Lisätiedot

TuTa tutkimus- ja. -seminaarin avaus. Leo Suomaa

TuTa tutkimus- ja. -seminaarin avaus. Leo Suomaa TuTa tutkimus- ja kehitysohjelma 2007-20092009 -seminaarin avaus Leo Suomaa Tikkurila 1.10.2009 10 Tuottavuus ja työturvallisuus kehittyvät käsi kädessä (Laitinen & kumpp.) 2 2009 LSuo Palkansaajien kuolemaan

Lisätiedot

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2012

Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2012 Maailman turvallisin betoniteollisuus vuonna 2015 kutsu työturvallisuuskilpailuun 2012 Lähtökohdat Turvallisuustaso alhainen muuhun teollisuuteen verrattuna Tarpeettomia onnettomuus- ja sairauskustannuksia

Lisätiedot

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla

Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla Kokonaisvaltainen turvallisuuden hallinta työpaikoilla 15.11.2016 1 Työsuojelu strategia 2020 (STM) Kolmikannassa laaditut työympäristön ja työhyvinvoinnin linjaukset Tavoitetila - Ammattitautien määrä

Lisätiedot

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely

10 Opetussuunnitelma OSAAMISEN ARVIOINTI ARVIOINNIN KOHTEET JA AMMATTITAITOVAATIMUKSET OSAAMISEN HANKKIMINEN. osaa työskentely Hyväksymismerkinnät 1 (5) Ammaattiosaamisen näyttö Näytön kuvaus Osaaminen arvioidaan työn tekemisestä pientalo - oppimisympäristössä. Siltä osin kuin tutkinnon osassa vaadittavaa osaamista ei voida työtä

Lisätiedot

RATUKE - seminaari 11.11.2010

RATUKE - seminaari 11.11.2010 RATUKE - seminaari 11.11.2010 Etelä- Suomen aluehallintovirasto Työsuojelun vastuualue Kaarina Myyri- Partanen johtaja www.tyosuojelu.fi www.avi.fi 11.11.2010 Etelä-Suomen aluehallintovirasto työsuojelun

Lisätiedot

eperehdytys kerta vuodessa riittää

eperehdytys kerta vuodessa riittää eperehdytys kerta vuodessa riittää 4.11.2016 Heidi Husari eperehdytys -projektin tausta Rakennusala on tilastojen mukaan tapaturma-altis ja yksi vaarallisimmista toimialoista maassamme Kehnon työturvallisuuden

Lisätiedot

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj.

Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Tervetuloa maanrakennuspäivään! Ville Saksi 6.10.2011 MANK ry. neuvottelukunnan pj. Infran rooli on merkittävä yhteiskunnalle Suomen kansallisvarallisuus noin 770 mrd Rakennettu ympäristö 70 % Infrarakenteet

Lisätiedot

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävät osana rakennuttajan toimia RATUKE seminaari 12.11.2009

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävät osana rakennuttajan toimia RATUKE seminaari 12.11.2009 Turvallisuuskoordinaattorin tehtävät osana rakennuttajan toimia RATUKE seminaari 12.11.2009 Tekninen johtaja Ilpo Peltonen Asunto-, toimitila- ja rakennuttajaliitto RAKLI ry Sisältö Rakli lyhyesti Työturvallisuustavoitteita

Lisätiedot

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 28.10.2015 Neuvottelutulos

Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016. Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät. 28.10.2015 Neuvottelutulos 28.10.2015 Neuvottelutulos Yksityisen sosiaalipalvelualan ammattiyhdistyskoulutus 2016 PAIKKA KURSSI Luottamusmiesten peruskoulutus ja neuvottelupäivät SuPer 5.-6.4. Yksityissektorin neuvottelupäivät SuPer

Lisätiedot

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020

Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Tavoitteena nolla tapaturmaa 2020 Talonrakennusteollisuus Uudenmaan piiri ry:n seminaari 26.2.2014 Saku Sipola Pohjolan Design-Talo Oy Design-Talo lyhyesti 2009 2010 2011 2012 2013E Liikevaihto 33.6 56.2

Lisätiedot

Projektijohtajan ja päätoteuttajan työturvallisuushaasteet

Projektijohtajan ja päätoteuttajan työturvallisuushaasteet Projektijohtajan ja päätoteuttajan työturvallisuushaasteet SRV Toimitilat Oy 11.11.2010 Liiketoimintajohtaja Juha Pekka Ojala Esityksen sisältö Yleistä työturvallisuudesta Työturvallisuus on yhteinen asia

Lisätiedot

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet

Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Alueellinen vesihuoltopäivä 18.11.2015, Kokkola Vesihuoltolaitosten työturvallisuusopas Saijariina Toivikko vesihuoltoinsinööri 10.11.2015 1 Saijariina Toivikko Työturvallisuusopashankkeen tavoitteet Hankkeen

Lisätiedot

Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto

Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto Turvallinen organisaatio ja työ Studia Generalia luentotilaisuus 26.4.2007 Reino Kanerva Esitys 26.04.2007 1 (3) Hallitusneuvos Sosiaali- ja terveysministeriö Työsuojeluosasto Motto: Työturvallisuudesta

Lisätiedot

TILAAJAN TAVAT VAINKO LAKISÄÄTEISET VELVOITTEET

TILAAJAN TAVAT VAINKO LAKISÄÄTEISET VELVOITTEET TILAAJAN TAVAT VAINKO LAKISÄÄTEISET VELVOITTEET Juha Lemström Senaatti-kiinteistöt 28.10.2008 1 Senaatti-kiinteistöt lyhyesti 2007 Kiinteistöomaisuus 5,7 Mrd n. 12 800 rakennusta n. 8,4 milj. m 2 Liikevaihto

Lisätiedot

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA

EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA EUROOPPALAINEN KUNNOSSAPIDON TURVALLISUUSKAMPANJA 2010-2011 Terveydenhuoltoalan siirtoergonomian asiantuntija -työseminaari 10. - 11.6.2010 Folkhälsan, Helsinki Hannu Stålhammar ylitarkastaja Teema Kunnossapitotyöntekijöiden

Lisätiedot

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015

JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 JUHLAVUODEN ALUEVERKOSTO KESKI-SUOMI 12.5.2015 TAUSTAA 2 3 VALTAKUNNALLINEN VALMISTELU Juhlavuoden valtakunnallinen valmistelutyö käynnistyi syksyllä 2014. Keväällä 2015 alueinfot maakuntien liittojen

Lisätiedot

Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa.

Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa. Toimintatapamme turvallisen työskentelyn luomisessa. Ratuke-seminaari 28.10.2008 Timo U. Korhonen Toimitusjohtaja NCC Rakennus Oy NCC kaikkialla Pohjoismaissa Kotimarkkina-aluetta ovat Pohjoismaat. Toimintaa

Lisätiedot

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen

Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen Nimitys 1 (5) Eteläisen hankinta-alueen kunnossapidon laadunvalvontaurakka 2017-2020 Turvallisuuskoordinaattorin tehtävään nimeäminen ELY-keskus on rakennuttajan ominaisuudessa nimennyt

Lisätiedot

Rakentaminen TOT 7/00. Maalari putosi parvekkeelta TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Rakentaminen TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN

Rakentaminen TOT 7/00. Maalari putosi parvekkeelta TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT. Rakentaminen TOT-RAPORTTIEN HYÖDYNTÄMINEN TOT-RAPORTTI 7/00 Maalari putosi parvekkeelta TOT-RAPORTIN AVAINTIEDOT Tapahtumakuvaus Kaksi maalaria piti tupakkataukoa parvekkeella, jossa ei ollut kaiteita. Miehet istuivat parvekkeella betonikärryjen

Lisätiedot