Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2012
|
|
- Anna-Leena Järvinen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio 2012
2
3 Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma sekä talousarvio
4 Sisällysluettelo 1. Itä-Suomen yliopiston strategia Toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohdat Toiminnalliset tavoitteet ja rakenteellinen kehittäminen Tuloslaskelmabudjetti Investointibudjetti Rahoituslaskelma Itä-Suomen yliopisto
5 1. Itä-Suomen yliopiston strategia Itä-Suomen yliopisto on monialainen tutkimusyliopisto, joka profiloituu kansainvälisesti kilpailukykyisten tutkimuksen vahvuusalojen ja koulutusalojensa kautta. Yliopisto on kansallisesti ja kansainvälisesti verkottunut sekä tutkimuksen vahvuusaloilla kansainvälisesti tunnettu. Itä-Suomen yliopiston arvoperustana ovat tieteen vapaus, eettisyys ja oikeudenmukaisuus. Yliopisto tuottaa kansainvälisesti korkeatasoista tutkimustietoa ja koulutusta sekä tukee erityisesti Itä- Suomen elinkeinoelämän kehittämistä. Itä-Suomen yliopiston tutkimuksen vahvuusalat ovat: metsä ja ympäristö terveys ja hyvinvointi uudet teknologiat ja materiaalit Tutkimuksen vahvuusalojen lisäksi yliopisto on määritellyt kaksi alueellisesti ja kansallisesti merkittävää alaa, joiden tutkimusta ja koulutusta vahvistetaan. Nämä ovat: Yliopisto on sitoutunut henkilökuntansa osaamisen kehittämiseen ja vahvistamiseen. Henkilöstöpolitiikan ytimenä ovat akateeminen vapaus ja ammattimainen johtaminen. Opetuksen järjestämisessä lähtökohtina ovat tutkimukseen perustuva pedagogisesti laadukas opetus, opiskelijoiden hyvinvointi ja valmistumisen tukeminen. Itä-Suomen yliopisto huolehtii tutkimuksen uusiutumisesta kannustamalla rakentamaan uusia monitieteisiä tutkimusryhmiä ja konsortioita. Tutkimuksen uusiutumiseen sisältyy myös yliopiston tutkijatohtorirekrytoinnit sekä tutkijakoulutuksen tehostaminen kokoamalla yliopiston tutkijakoulutuksen Itä-Suomen yliopiston tohtorikouluun. Tutkimusta ja koulutusta kootaan osaamistasoltaan vahvemmiksi ja vaikuttavimmiksi kokonaisuuksiksi. Kansainvälistymisen uusia toimintatapoja ja keinoja, kuten koulutusvientiä, kansainvälistä rekrytointia sekä kansainvälisten lähteiden monipuolista hyödyntämistä edistetään aktiivisesti. laaja-alainen Venäjä-osaaminen tietyt opettajankoulutuksen osa-alueet: erityisopetuksen ja ohjauksen koulutus, luonnontieteiden aineenopettajien koulutus. 5
6 2. Toiminnan ja talouden suunnittelun lähtökohdat Julkisen talouden kestävyysvaje ja lähivuosien menosäästöt kohdentuvat myös yliopistosektorille. Hallitusohjelman ja vuosien kehyspäätöksen mukaisesti yliopistojen valtion rahoitukseen kohdennetaan yhteensä 86,2 miljoonan euron vähennys. Yliopistoindeksin puolittaminen merkitsee koko yliopistosektorin osalta noin 28 miljoonan euron vähennystä vuodelle Etupainotteisena säästönä se lisäksi vaikuttaa tulevien vuosien määrärahoihin. Aalto yliopiston ja muiden yliopistojen luvattuun lisärahoitukseen kohdistuu 58,2 miljoonan euron säästötavoitteet. Suomen Akatemian määrärahan 33,3 miljoonan euron väheneminen heijastuu perustutkimuksen rahoitukseen. Yliopistojen työttömyysvakuutusmaksun täysimääräinen korvaus vuodesta 2012 alkaen helpottaa muuten vaikeaa taloustilannetta. Valtioneuvosto hyväksyy joka neljäs vuosi koulutusta ja tutkimusta linjaavan koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman (KESU). KESU vahvistetaan hyväksymisvuotta ja sitä seuraavaa viittä kalenterivuotta varten. Hyväksyttävä KESU on voimassa kaudella KESU:n linjausten mukaisesti yliopistojen koulutustarjonnan kokonaisvolyymi säilytetään nykyisellä tasolla. Koulutustarjonnan mitoituksessa tapahtuu alakohtaista tarkastelua ja uudelleen suuntaamista. Alakohtaisia lisäystarpeita on erityisesti lääkäri- ja opettajankoulutuksessa. Koulutustarjonnan rakenteellisen kehittämisen pohjaksi yliopistot ovat toteuttaneet keskinäisen rakenteellisen kehittämisen selvityksen humanistisella, kasvatustieteellisellä, luonnontieteellisellä ja yhteiskuntatieteellisellä alalla. Rakenteellisen kehittämisen yhteistyö konkretisoituu yliopistokohtaisesti luopumalla tietyistä sovittavista aloista, ja vastaavasti yliopistojen profiilien mukaista koulutusta ja tutkimusta vahvistavien alojen aloituspaikkojen säilyttämisellä tai lisäämällä. Yliopistojen koulutusvastuita ja tutkintoja koskeva säätely uudistetaan vuodesta 2014 alkaen. Korkeakoulujen opiskelijavalinnat ja korkeakouluopintojen rakenteet uudistetaan vuoden 2015 loppuun mennessä. Korkeakoulujen päävalinnat varataan ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. KESU:n linjausten mukaisesti mahdollistetaan perustutkimuksen siirtäminen yliopistojen yhteyteen. Kilpailussa tutkimusrahoituksessa kansainvälisen rahoituksen parempi hyödyntäminen ja kansainväliset liittoumat tulevat entistä merkittävimmiksi. Yliopistojen malli uudistetaan kaudelle tukemaan nykyistä paremmin koulutuksen tavoitteita, kuten koulutuksen läpäisyn parantamista, nopeampaa siirtymistä työelämään ja hallinnon tehostamista sekä opetuksen ja tutkimuksen laadun parantamista, kansainvälistymistä ja korkeakoulujen profiloitumista vahvuusalueilleen. Yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön väliset tulosneuvottelut kaudelle käydään keväällä Vaikka yliopiston tutkintotuottavuus ei ole noussut vuoden 2008 tutkintouudistusta edeltävälle tasolle, on tutkintotuottavuus kuitenkin tehostunut ja lähestyy tavoitetta. Menestyäkseen yhä kovenevassa kilpailussa lahjakkaista opiskelijoista ja yhteiskunnallisesti merkittävän tutkimustiedon tuottamisessa yliopiston tulee kohdentaa resurssejaan siten, että tutkimusedellytykset säilyvät korkeatasoi- 6 Itä-Suomen yliopisto
7 Itä-Suomen yliopiston ja yliopistojen 2010 tunnuslukutavoitteiden toteuman suhde vuosien keskiarvoon: Itä-Suomen yliopiston talouden arvioidaan kehittyvän seuraavasti: Toteuma 2010 Yliopiston tuotot (sis. rahastojen tuotot) Yliopiston kulut Henkilöstökulut Tilakustannukset Poistot Muut kulut (sis. tuloverot) Tilikauden ali-/ylijäämä Yliopistoindeksi 2,7 3,4 1 TA 2011 TA 2012 sena, koulutus on laadukasta ja tuottavaa, yliopisto on kansainvälinen ja houkutteleva niin opiskelijoiden kuin asiantuntijoiden keskuudessa sekä vaikuttaa erityisesti Itä-Suomen elinkeinoelämän kilpailukykyyn. Yliopiston tulee kiinnittää huomiota laadukkaan ja tehokkaan opintoprosessin ylläpitoon ja sekä erityisesti tutkintotuottavuuteen. Kilpaillun tutkimusrahoituksen (ml. kansainvälinen ) osuus täydentävästä rahoituksesta on yliopiston kokoon nähden alhainen ja yliopiston tulee edelleen edistää käytettävissä olevin keinoin kilpaillun tutkimusrahoituksen saatavuutta. Vuoden 2010 toteuman tuotoista on poistettu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän määrärahan sisältämä arvonlisäverokompensaatio ja kuluista on poistettu toteutuneet arvonlisäveromenot. Vuoden 2011 talousarviosta on vastaavasti poistettu opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämän määrärahan sisältämä arvonlisäverokompensaatio ja menoihin sisältynyt laskennallinen arvonlisäveron osuus. Näin ollen vuodet ovat keskenään vertailukelpoisia. Vuoden 2013 käyttötalouden arvioimisen tekee haasteelliseksi erityisesti hallituskauden aikana mahdollisesti toteutettavat lisäsäästötoimet. Perusrahoituksen osalta yliopisto arvioi kasvattavansa nykyistä osuuttaan paremman tutkintotuottavuuden ja rakenteellisen kehittämisen toimenpiteiden kautta. Yliopiston tilakustannuksiin haetaan säästöä tilaohjelman kautta. 1 Yliopistoindeksiin on esitetty puolittamista vuonna Tämän vähentää yliopistoindeksin tuottamaa perusrahoituksen määrää myös tulevina vuosina. 7
8 3. Toiminnalliset tavoitteet ja rakenteellinen kehittäminen Yliopiston ja opetus- ja kulttuuriministeriön väliset tulosneuvottelut kaudelle käydään keväällä Yliopiston tutkintotuottavuus ei ole noussut vuoden 2008 tutkintorakenteen uudistusta edeltävälle tasolle. Vaikka läpivirtaus ja 45 opintopistettä vuodessa suorittaneiden osuus on yliopistojen keskimääräistä tasoa korkeammalla, tämä ei suoranaisesti heijastu tutkintotuottavuuteen. Yliopiston tulee uudistaa tutkintorakenteitaan, jatkaa hakukohteiden kokoamista laajempiin kokonaisuuksiin sekä tehostaa opintojen aikaista ohjausta säilyttääkseen tutkintojen tavoitemäärässä nykyisen tason. Yliopistossa toteutetaan koulutusalojen rakenteellista kehittämistä nykyisen tavoitetutkintomäärän puitteissa. Lisäksi yliopisto on valmis hallittuun lisäykseen opettajankoulutuksessa, lääkärinkoulutuksessa sekä hammaslääkärikoulutuksessa. Lisäyksen edellytyksenä on aloituspaikoista aiheutuvien kustannusten kattaminen, ennen kuin uusi malli kattaa tutkintojen kautta koulutuskustannukset. Itä-Suomen yliopisto ja Jyväskylän yliopisto ovat tehneet sopimuksen kumppanuusyhteistyöstä. Kumppanuussopimus toteuttaa kansallista tavoitetta profiloida yliopistoja vahvuusaloilleen, rationalisoida niiden koulutustarjontaa päällekkäisyyksien poistamiseksi ja edistää rakenneuudistusta. Ensimmäisessä vaiheessa yliopistot selvittävät yhteistyömahdollisuuksia liikuntalääketieteen, ergonomian ja fysiatrian sekä terveyskasvatuksen alueilla. Yliopistot pyrkivät vahvistamaan koulutus- ja tutkimusyhteistyötä myös sairaanhoitopiirien kanssa. Yliopiston keskeisten tunnuslukujen arvioidaan kehittyvän seuraavasti: Toteuma 2009 Toteuma 2010 Ennuste 2011 Tavoite Alemmat korkeakoulututkinnot Ylemmät korkeakoulututkinnot Filosofinen tdk Luonnontieteiden ja metsätieteiden tdk Terveystieteiden tdk Yhteiskuntat. ja kauppatieteiden tdk Tohtorin tutkinnot Filosofinen tdk Luonnontieteiden ja metsätieteiden tdk Terveystieteiden tdk Yhteiskuntat. ja kauppatieteiden tdk Kansainväliset referee-julkaisut/opettajat/tutkijat 0,76 0,86 0,92 1,20 Filosofinen tdk 0,15 0,21 0,53 0,50 Luonnontieteiden ja metsätieteiden tdk 1,03 1,12 1,15 1,30 Terveystieteiden tdk 1,20 1,32 1,40 1,70 Yhteiskuntat. ja kauppatieteiden tdk 0,25 0,38 0,58 0,60 Ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat Vaihto-opiskelijat (saapuneet, lähteneet) n rahoituksen osuus kokonaisrahoituksesta 36 % 37 % 38 % 40 % 8 Itä-Suomen yliopisto
9 Yliopisto toteuttaa keskinäisen vertaisarvioinnin Syddansk Universitetin kanssa. Yliopisto käynnistää ennakointitoiminnan, jonka tavoitteena on tuottaa tietoa ja ennusteita yliopiston toiminnan kannalta merkittävistä ilmiöistä. Yliopisto hakee Euroopan Unionin HR Exellence in Research - laatumainintaa. STRATEGIAN TOIMENPIDEOHJELMAN TO- TEUTTAMINEN Strategian täsmentämisen yhteydessä keväällä 2010 yliopisto on laatinut erillisen strategian toimenpideohjelman. Valittujen toimenpiteiden tavoitteena on edistää yliopiston kilpailukykyä tutkimuksen ja koulutuksen laadun ja tuottavuuden, asiantuntijoiden ja opiskelijoiden rekrytoinnin sekä yhteiskunnallisen vaikuttavuuden näkökulmasta. Yliopisto kohdentaa vuosittain merkittävän määrän strategista ta toimenpideohjelman tavoitteiden toteuttamiseksi, vuonna 2012 yhteensä 6,3 milj. euroa. Osa toimenpiteistä toteutetaan rakenteellisen kehittämisen kautta. Yliopisto päivittää strategian toimenpideohjelman helmikuuhun 2012 mennessä. Toimenpideohjelman täsmentäminen koskee erityisesti opiskelijarekrytoinnin kehittämistä, kansainvälistä toimintaa ja strategisesti keskeisiä kumppanuuksia, yhteiskunnalliseen vuorovaikutukseen liittyviä toimenpiteitä sekä rakenteellisen kehittämisen osalta koulutusrakenteiden muutoksia ja tutkintorakenteiden kehittämistä. TUTKIMUKSEN VAHVUUSALAT JA TUTKIMUK- SEN JA KOULUTUKSEN VAHVISTETTAVAT ALAT Yliopisto on valinnut sisäisen kilpailun kautta 13 tutkimuksen vahvuusalan kärkihanketta ja 5 Venäjä-tutkimusyhteistyöhanketta. Hankkeiden toteutusaika on viisi vuotta. Lisäksi on valittu 12 uusiutuvien tutkimusverkostojen hanketta, joiden toteutusaika on kolme vuotta. Vuodelle 2012 tutkimushankkeiden strategisen rahoituksen osuus on yhteensä 4,2 milj. euroa. Yliopisto rekrytoi vuosittain 10 uutta tutkijatohtoria. Tutkijatohtoreiden rekrytoinnissa tavoitteena on kasvattaa kansainvälisten rekrytointien suhteellista osuutta. Laaja-alaisen Venäjä-osaamisen ja tiettyjen opettajankoulutuksen alueiden vahvistaminen toteutetaan näille laadittujen toimenpideohjelmien mukaisesti. Yliopisto on sitoutunut valittujen toimenpiteiden pitkäkestoiseen tukemiseen. KOULUTUSRAKENTEIDEN JA OPISKELUN KEHITTÄMINEN Yliopisto arvioi koulutusohjelmansa ja tutkintotavoitteensa rakenteellisen kehittämisen työryhmien työskentelyn, valtakunnallisen aloittajatarpeen sekä koulutuksensa vaikuttavuuden ja laadun perusteella. Yliopisto on tarvittaessa valmis luopumaan osasta pääaineistaan tai jatkamaan niitä sivuaineena. Koulutusaloja pohdittaessa tulee huomioida, ettei yliopiston laaja-alainen opettajankoulutus vaarannu. Kokonaisuudessaan yliopiston tavoitteena on säilyttää aloituspaikkansa nykyisellä tasolla. Koulutustarve-ennusteiden mukaisesti opettajankoulutuksessa, hammaslääkärikoulutuksessa sekä lääkärikoulutuksessa on merkittävää lisäystarvetta. Yliopisto on valmis hallittuun opiskelijamäärän kasvattamiseen. Yliopisto selvittää mahdollisuuksia lukukausirakenteen muutoksiin, kuten kolmannen lukukauden käyttöönottoon sekä vuoden alusta alkavien ohjelmien lisäämiseen. Vuoden alussa aloittavat ohjelmat palvelevat erityisesti syksyllä valmistuvia ylioppilaita. Syksystä 2011 lähtien opiskelijoilla on ollut tietyillä aloilla mahdollisuus hakeutua laaja-alaisempiin kandidaattivaiheen koulutuksiin. Hakukohteiden kokoamista laajempiin kokonaisuuksiin jatketaan edelleen. Yliopisto parantaa houkuttelevuuttaan tehostamalla opiskelijarekrytointia. Opiskelijarekrytoinnissa tehdään tiivistä yhteistyötä kampuskaupunkien kanssa. Itä-Suomen yliopiston tohtorikoulu koordinoi ja kehittää yliopiston jatkokoulutusta, tarjoaa yleisiä valmiustaitokursseja ja ohjausta jatko-opiskelijoille. Tutkijakoulurahoitukseen on tulossa merkittäviä muutoksia. Yliopiston tohtorikoulun toimintaa kehitetään siten, että resurssien vähennyksen vaikutukset minimoidaan tutkijakoulu- ja erityisesti tohtoriopiskelijan tasolla. Yliopisto yhteistyössä kampuskaupunkien kanssa edistää opiskelijoiden asumisen, liikkumisen ja vapaa-ajan harrastuksien mahdollisuuksia. Opiskelijoiden ja henkilökunnan liikuntapalveluiden kehittämisellä parannetaan yliopistoyhteisön hyvinvointia. 9
10 KANSAINVÄLINEN TOIMINTA Yliopisto tuotteistaa valittuja koulutus- ja maisteriohjelmia kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Potentiaalisia vientialoja ovat opettajankoulutus, metsätieteet, tietojenkäsittelytiede, ympäristötieteet, terveystieteet ja kauppatieteet. Yliopisto käynnistää kansainvälisten tutkijoiden ja asiantuntijoiden neuvonta- ja perehdyttämispalvelun yhteistyössä kampuskaupunkien kanssa. Intialainen TERI (The Energy and Resources Institute) perustaa toimiston Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampukselle. Yliopisto jatkaa yhteistyötä Nanjingin yliopiston kanssa yhteisessä ympäristötutkimuskeskuksessa SFERC:ssa. Edellytykset perustaa etäkampus eteläiseen Afrikkaan ratkaistaan vuoden 2012 aikana. YHTEISKUNNALLINEN VUOROVAIKUTUS Yliopisto jatkaa yhteistyötään Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen kanssa (ISAT-yhteistyö) yhteisillä painoaloillaan ja tukipalveluissa. Edellytykset lisätä yhteistyötä erityisesti innovaatiotoiminnassa ja opetusteknologiaan liittyvissä ratkaisuissa ja palveluissa selvitetään. Yliopiston elinikäisen oppimisen toimenpideohjelma valmistuu tammikuussa Opiskelijat ovat keskeinen hyödyntämispotentiaali alueella. Kansainvälisten opiskelijoiden mahdollisuuksia toimia vuorovaikutuksessa alueen elinkeinoelämän kanssa edistetään. Itä-Suomen yliopiston henkilökunta osallistuu laajalti julkisen ja yksityisen sektorin asiantuntijatehtäviin. Yliopiston innovaatio- ja yrittäjyystoiminta on siirretty aikaisempaa itsellisemmäksi toiminnoksi. Sitä kehitetään yhteistyössä niin alueellisten toimijoiden, Joensuun Tiedepuisto Oy:n ja Kuopio Innovationin, kuin valtakunnallisten yhteistyökumppaneiden kanssa. Yliopisto selvittää parhaillaan mahdollisuuksia tehostaa yliopistosta syntyvien spinoff yritysten muodostumista ja alkuta. Yliopisto selvittää mahdollisuudet muodostaa tarkoitusta varten useiden yliopistojen yhteisyritys, joka voisi tehokkaasti vastata syntyvien yritysten alkuvaiheen yms. tarpeisiin. Yliopisto kannustaa osaamisperusteiseen yrittäjyyteen ja luo yrittäjyyttä harkitseville siirtymävaiheen joustavia käytäntöjä yhteistyössä alueellisten toimijoiden kanssa. Yliopisto tukee opiskelijoiden Entrepreneurship Society:n perustamista ja sen toiminnan käynnistämistä tarjoamalla toiminnalle tilat molemmilla kampuksilla. Yliopiston innovaatiotoimintaa, keksintöjen hyödyntämistä, akateemista yrittäjyyttä ja yritystoiminnan aloittamiseen koskevaa koulutusta tehostetaan. STRATEGINEN HENKILÖSTÖSUUNNITELMA Strategian toteuttamisen ja vapautuvien voimavarojen uudelleenkohdentamisen keskeisenä välineenä on vuosittain vahvistettava strateginen henkilöstösuunnitelma. Strategisella henkilöstösuunnitelmalla jäntevöitetään henkilöstösuunnittelua sekä linjataan ja kohdennetaan henkilöstövoimavaroja strategian mukaisesti. Suunnitelman aikajänne on kolme vuotta ja vuosittain tehdään suunnitelman tarkiste tulevalle vuodelle. Yliopiston strategian mukaisesti hallinto- ja tukipalveluista pyritään siirtämään merkittävästi resursseja tulevina vuosina opetukseen ja tutkimukseen. Yliopistossa on käytössä vakinaistamispolku (Tenure Track). Vakinaistamispolku kytkeytyy henkilöstösuunnitteluun ja resurssitarkasteluun vuotuisen strategisen henkilöstösuunnittelun kautta. Yliopiston vakinaistamispolussa tavoitteena on, että vähintään puolet vakinaistamispolkuun kiinnitettävistä on todellisia uusia, yliopiston ulkopuolisia rekrytointeja. YLIOPISTON TALOUS Yliopisto on sitoutunut rakenteellisen kehittämisen kautta sopeuttamaan toimintaansa vastaamaan yliopiston muuttunutta toiminta- ja kustannusrakennetta sekä kohdentamaan vapautuvia resursseja opetus- ja tutkimustoimintaan. Hallituksen päätöksen mukaisesti vuodelta 2012 edellytetään 0-tulosta. Yliopiston kokonaistuloksellisuutta kehitetään strategisten tavoitteiden mukaisesti siten, etteivät koulutusrakenteiden muutokset vaaranna yliopiston tutkinto- ja tulostavoitteiden saavuttamista. Yliopiston hallitus on hyväksynyt sisäisen rahanjakomallin, jota noudatetaan kohdennettaessa perus tiedekunnille. Opetus- ja kulttuuriministeriön rahanjakomallin indikaattorit muodostavat keskeisen perustan tiedekuntien väliselle rahanjaolle. Yliopiston malli on ministeriön mallia vahvemmin julkaisutoimintaa painottava. Lisäksi mallissa otetaan huomioon sisäisen raken- 10 Itä-Suomen yliopisto
11 teen tekijöitä kuten kannustaminen sivuaineopintojen tarjontaan tiedekuntien välillä. Mallissa on kolme varsinaisen laskennallisen perusrahoituksen perustekijää: Laajuustekijä (FTE sekä opetus- ja tutkimushenkilötyövuodet) 20 % Koulutus (perustutkintokoulutuksen tutkintotavoitteet ja -toteumat) 40 % Tutkimus ja tutkijankoulutus (tohtoritutkintojen tavoitteet ja toteumat sekä julkaisut) 40 % Lisäksi tiedekunnille kohdennetaan kannustinta täydentävän rahoituksen ja ulkomaalaisten opiskelijoiden määrän mukaan (ulkomaalaiset tutkinto-opiskelijat 75 %, ulkomaalaiset vaihto-opiskelijat 25 %). Yliopisto tarkistaa sisäistä rahanjakomalliaan kesäkuuhun 2012 mennessä. Rahoitusmallin tarkastamisen lähtökohtana on valtakunnallisen mallin uudistaminen. Sisäisen mallin tulee turvata tiedekuntien perustoiminnat ja kannustaa toimintaa strategian tavoitteiden saavuttamiseksi. Sisäisen mallin tarkastamisen yhteydessä yliopisto tarkastaa myös täydentävän rahoituksen yleiskustannusten sisäiset jakoperusteet. Yliopistossa on vahvistettu tiedekuntien hyvän taloudellisen tuloksen palkitsemisjärjestelmä. Ensimmäisen kerran mallia sovelletaan vuoden 2011 tilinpäätöksessä. Mahdollinen palkitseminen tapahtuu vuoden 2013 rahoituksessa. TOIMITILAOHJELMA Yliopisto laatii toimitilaohjelman tilojen käytön ja ylläpidon tehostamiseksi. Tavoitteena on optimoida tilojen käyttö ja vähentää % käytössä olevista tiloista laadittavan suunnitelman mukaisesti. Yliopisto hakee yhdessä Suomen yliopistokiinteistöjen kanssa vapautuneisiin tiloihin yhteistyökumppaneita, joiden kanssa saavutetaan osaamispohjaista lisäarvoa ja tarvittaessa luopuu tarpeettomiksi käyneistä tiloista. Vuokravaikutteiset peruskorjaukset muutostöineen kohdistetaan tukemaan rakenteellista kehittämistä ja sen mukaista toimitilastrategian toteutusta. KAMPUSRATKAISUT Yliopiston hallitus on päättänyt laatia opettajankoulutuksen toiminnallisen ja taloudellisen kehittämisohjelman sekä selvittää mahdollisuudet jatkaa opettajankoulutusta Joensuun ja Savonlinnan kampuksilla. Kahdella kampuksella jatkaminen edellyttää koulutuksen ja tutkimuksen laadun sekä kilpailukyvyn kohottamista. Lisäksi edellytetään mm. seuraavien taloudellisten reunaehtojen täyttymistä: opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa käytävissä tulosneuvotteluissa päästään tyydyttävään ratkaisuun toiminnan pitkäkestoisesta rahoituksesta, Savonlinnan kampuksen tilakysymysten kustannustehokas ratkaisu ml. Savonlinnan kaupungin sitoutuminen ottaa määräajan jälkeen vastuulleen Savonlinnan kampuksen normaalikoulun vuokrasopimusvelvoitteet sekä Etelä-Savon maakunnan ja Savonlinnan kaupungin lupaaman pitkäkestoisen tuen saamista Savonlinnan kampuksen vahvistamiseen. INVESTOINTISUUNNITELMA Investointisuunnitelma on laadittu siten, että ensisijaisena tavoitteena on toteuttaa investoinnit osittaisen omaosuuden turvin. TIEDEKUNTIEN RAKENTEELLISEN KEHITTÄMISEN TOIMENPITEET Kaikki tiedekunnat mitoittavat tuki- ja hallintopalvelut ydintoimintoja tukeviksi siten, että hallintoja palvelurakenne on matala ja joustava. Opetus- ja tutkimushenkilöstöön liittyvät ratkaisut pyritään toteuttamaan strategisen henkilöstösuunnitelman mukaisesti. Tiedekuntien rakenteellisen kehittämisen kustannusvaikutukset realisoituvat vuosien aikana. Filosofinen tiedekunta vahvistaa psykologian ja ohjauksen koulutusta ja valmistelee mahdollisuutta kasvattaa opettajankoulutuksen ja psykologian sisäänottoa ja tutkintotavoitteita. Yhteistyössä luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan kanssa toteutetaan matemaattisten aineiden ja luokanopettajankoulutuksen kaksoiskelpoisuuden antava koulutus. Tiedekunnan rakenteellisen kehittämisen kannalta merkittävin asia on kampusrakenteeseen liittyvät ratkaisut. Tiedekunta ottaa syksyllä 2012 pääainevalinnassa 624 uutta opiskelijaa. Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunta valmistelee Wood science koulutusohjelman ja metsäbioenergian tutkimus- ja innovaatiokeskuksen perustamista. Tiedekunta ottaa syksyllä 2012 pääainevalinnassa 470 uutta opiskelijaa. Terveystieteiden tiedekunta valmistelee mahdol- 11
12 lisuutta kasvattaa lääkäri- ja hammaslääkärikoulutuksen sekä farmasian sisäänottoa ja tutkintotavoitteita. Tiedekunnan menot sopeutetaan mallin tuottoja vastaavaksi tarkastelemalla yleistä kulurakennetta. Toimintoja vahvistetaan erityisesti tekemällä yhteistyötä keskeisten toimijoiden (mm. Jyväskylän ja Joensuun keskussairaalat, VTT, Fimea ja yritykset) kanssa. Tiedekunta ottaa syksyllä 2012 pääainevalinnassa 422 uutta opiskelijaa. Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa toteutetaan kandivaiheen opetuksen integrointia yleiseksi yhteiskuntatieteellinen peruskoulutukseksi. Kansantaloustieteen, filosofian, paikallistalouden sekä sosiaalipolitiikan ohjelmat saatetaan loppuun. Tiedekunta selkeyttää edelleen laitosrakenteitaan. Yliopisto esittää opetus- ja kulttuuriministeriölle, että osa nykyisen julkisoikeuden koulutuksen aloituspaikoista suunnataan oikeustieteellisen alan aloituspaikoiksi ja yliopistolle myönnetään oikeustieteellisen alan tutkinnonanto-oikeus. Tiedekunta ottaa syksyllä 2012 pääainevalinnassa 395 uutta opiskelijaa. Erillis- ja palvelulaitosten sekä hallintokeskuksen perusrahoituksen taso määritellään hallituksen hyväksymien strategisten näkökohtien mukaisesti. Erillis- ja palvelulaitoksien toteutuu vuoden 2011 tasolla. Kirjastolle osoitetaan lisäta kurssikirjallisuuden hankintaan. 12 Itä-Suomen yliopisto
13 4. Tuloslaskelmabudjetti Itä-Suomen yliopiston vuoden 2012 talousarvion lähtökohdat ovat seuraavat: 1. Itä-Suomen yliopiston talousarvion sisältämien organisaatiotasojen nettotulos eli yli-/alijäämä on hallitukseen nähden sitova. Kulut on sopeutettava tuottoihin, mikäli tuotot eivät toteudu suunnitelman mukaisesti. Kysymyksessä on kehysbudjetointi, jonka jälkeen jaetaan tiedekunnissa ja erillislaitoksissa yksiköittäin. Itä-Suomen yliopiston vuonna 2012 koostuu seuraavista eristä: Yhteensä 150 milj. euroa 106 milj. euroa 256 milj. euroa Perusrahoituksen tuotoista sisäisiä tuottoja on 22 milj. euroa, josta yleiskustannustuotot ovat 20 milj. euroa. Yleiskustannustuottoarvio perustuu täydentävään rahoitukseen budjetoituihin yleiskustannuskuluihin, joista palautuu 8 prosenttiyksikköä hallintokeskukseen, 6 prosenttiyksikköä tiedekunnan yhteisiin ja loput projektia hallinnoivalle vastuualueelle. Opetus- ja kulttuuriministeriön vuoden 2012 myöntämä valtion Itä-Suomen yliopistolle on 143 milj. euroa (ilman arvonlisäverokompensaatiota, joka on 7 milj. euroa). Valtiovarainministeriön kotikuntakorvauksen määrä vuonna 2012 ei ollut tiedossa talousarviota laadittaessa ja talousarviossa on käytetty vuoden 2011 valtiovarainministeriön myöntämän määrärahan tasoa 6 milj. euroa. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämästä perusrahoituksesta 6,3 milj. euroa on Itä-Suomen yliopiston talousarviossa käsitelty strategisena rahoituksena: Strateginen : Tutkimuksen vahvuusalojen kärkihankkeet Laaja-alainen Venäjä-osaaminen Opettajankoulutuksen kehittäminen Uusiutuvat tutkimusverkostot PostDoc vuonna 2011 aloittaneet PostDoc vuonna 2012 aloittavat Tutkimushankkeiden valmistelu UEF tohtorikoulu Uudet vuonna 2012 aloittavat PostDoc-paikat ja tutkimushankkeiden valmistelu on hallituksen ja rehtorin vastuualueen talousarviossa ja UEF-tohtorikoulu yliopiston yhteisten vastuualueen talousarviossa. Muut erät sisältyvät tiedekuntien talousarvioihin. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämä perus sisältää yhteensä 3,3 milj. euroa Itä-Suomen yliopiston koordinoimien tohtoriohjelmien ta. Tästä rahoituksesta Itä-Suomen yliopistoon jäävät tohtoriohjelmapaikkojen palkkakulut sisältyvät perusrahoituksen henkilöstökuluihin ja muiden yliopistojen laskuttamat palkkakulut sisältyvät talousarviossa muihin kuluihin. Muiden yliopistojen koordinoimien tohtoriohjelmien maksaman opetus- ja kulttuuriministeriön tuen yksiköt ovat budjetoineet täydentävän 13
14 rahoituksen avustustuottoihin sekä täydentävän rahoituksen kuluihin sen mukaisesti kuin nämä ovat tukisummineen tiedossa talousarviota laadittaessa. Vuonna 2012 tiedekuntien vastuulla on rahoittaa joidenkin tohtoriohjelmien koordinaattoreiden palkkakustannukset, joilta opetus- ja kulttuuriministeriön koordinaattorituki loppuu vuonna Tiedekunnat maksavat myös sopimuksensa mukaan muissa yliopistoissa koordinoitujen tohtoriohjelmien koordinaatiotuen. Talousarviossa vuodelle 2012 budjetoitu koordinaatiotuki on arvio, koska tohtoriohjelmat eivät ole talousarviota laadittaessa tehneet vielä päätöksiä näistä tohtoriohjelmapaikoista. Ennen vuotta 2010 hankitusta käyttöomaisuudesta aiheutuviin poistoihin tiedekunnat, erillis- ja palvelulaitokset saavat yliopiston perusrahoituksesta tarkoitukseen varatun erillisen rahoituksen. Muut poistokustannukset ne kattavat omalla perusrahoituksellaan. Yliopiston tilavuokrien lähtökohtana on tilapalveluiden laatima arvio yliopiston tilakustannuksista käyttäjittäin vuodelle Muut vuokrakulut ovat talousarviossa kunkin yksikön oman arvion mukaisina. Sisäiset kulut ovat talousarviossa kunkin yksikön oman arvion mukaisina. 2. Tuloslaskelman kulut on arvioitu seuraavien periaatteiden mukaisesti: Henkilöstökulujen budjetoinnissa on arvioitu palkkojen korotus 1,2 %, lomaraha 5 %, henkilösivukulut 24,5 %. Vuonna 2012 maksuun tulevan työnantajan työttömyysvakuutusmaksun arvioitu vaikutus henkilösivukuluihin on 1,5 %. Opetus- ja kulttuuriministeriön myöntämästä vuoden 2012 määrärahasta työnantajan työkyvyttömyysmaksun osuus on 2,7 milj. euroa. Poistot vuodelle 2012 on simuloitu Itä- Suomen yliopiston käyttöomaisuudesta. Lisäksi yksiköt ovat arvioineet poistoarvion laadinta-ajankohdan jälkeen hankittavasta käyttöomaisuudesta aiheutuvat poistot vuodelle Talousarvion poistokustannukset koostuvat seuraavista eristä: Vanhat poistot (ennen hankitut) 1,5 milj. euroa Uudet poistot ( jälkeen hankitut) 0,3 milj. euroa Tulevista hankinnoista aiheutuvat poistot 0,3 milj. euroa 4. Itä-Suomen yliopiston talousarvio vuodelle 2012 on laadittu arvonlisäveron osalta nettoperiaatteella. Talousarviossa yliopiston arvonlisäverokompensaation piirissä olevien projektien ja arvonlisäverollisen liiketoiminnan projektien kulut ovat arvonlisäverottomia. Talousarviossa arvonlisäverollisena eli bruttona ovat yliopiston arvonlisäverokompensaation piiriin kuulumattomat projektit. Lisäksi bruttona ovat sellaisten projektien budjetit, joissa rahoittaja maksaa arvonlisäveron osuuden. Tällöin arvonlisävero on projektin lopullinen kustannus. Talousarvio vuodelle 2011 laadittiin arvonlisäverokäsittelyn osalta bruttoperiaatteella. Tuloslaskelmaosan vuoden 2011 talousarvion luvuista arvonlisäveron osuus on kuitenkin poistettu, jotta tiedot ovat vertailukelpoisia vuoden 2012 talousarvioon nähden. 5. Sijoitus- ja toiminta Sijoitus- ja toiminnan osalta talousarviossa on arvioitu käytettäväksi alenevan pääoman rahastoja yhteensä euroa. Pysyvän pääoman rahastojen, valtion pääomittamien varojen ja yliopistorahaston tuottoja ja niiden mahdollista käyttöä vuonna 2012 tarkastellaan keväällä 2012 samanaikaisesti Suomen Yliopistokiinteistöt Oy:n mahdollisen osinkotuoton käytön kanssa. Yhteensä 2,1 milj. euroa. 14 Itä-Suomen yliopisto
15 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Ed. vuodelta siirtynyt tutkijakoulu Ed. vuodelta siirtynyt hammaslääket. hankeraha Arvio apteekin ylijäämästä Itä-Suomen Yleisavustukset sisältävät yliopiston seuraavat talousarvio erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Itä-Suomen yliopisto Muut erät
16 HALLITUS JA REHTORI Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut 5 5 Kulut yhteensä Yksiköiden talousarviot Varsinainen toiminta ja Hallitus ja Rehtori Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät Hallituksen ja rehtorin vastuualueiden vuoden 2012 talousarviossa perusrahoituksen kulut ovat 2,7 milj. euroa. Vuoden 2011 hallituksen ja rehtorin vastuualueelle varattu strateginen on vuoden 2012 kohdistettu suoraan tiedekuntien talousarvioihin lukuun ottamatta valmisteluta ja vuoden 2012 PostDoc-paikkoihin varattua määrärahaa Ne jaetaan rehtorin vastuualueelta tiedekunnille myöhemmin tehtävillä erillisillä päätöksillä. 16 Itä-Suomen yliopisto
17 YLIOPISTON YHTEISET Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen 200 Muut erät Yliopiston yhteiset Yliopiston yhteisten vastuualueen perusrahoituksen muut kulut 12,6 milj. euroa sisältää seuraavat erät: Yliopiston yhteisten TA2012 sisältää (alv 0 %): Luottamusmiestoiminta Poistot Yhteiskäyttöisten tilojen vuokrat Certia Tilin- ja sisäinen tarkastus Muut yhteiset kiinteistömenot Kiinteistöihin liittyvät hankinnat ja muutostyöt Työterveyshuolto Työ- ja väestönsuojelu Henkilöstökoulutus UEF:in yhteiset kulutusmenot Jäsenmaksut Tohtorikoulu (strateginen ) Keksintöjen kaupallistaminen
18 HALLINTOKESKUS Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Hallintokeskus Muut erät Hallintokeskuksen vastuualueen perusrahoituksen kulut ovat 13,5 milj. euroa. Tästä 2,4 milj. euroa on arvioitu katettavan yleiskustannustuotoilla. Hallintokeskuksen vastuualueelle on siirretty opiskelijavaihdon ja opettajavaihdon projektit, jotka olivat vuoden 2011 talousarviossa yliopiston yhteisten vastuualueella. Lisäksi uutena kokonaisuutena vuoden 2012 hallintokeskuksen vastuualueen talousarviossa on määräraha koulutuksen tuotteistamiselle kansainvälisille markkinoille. Hallintokeskukseen on budjetoitu työttömyysturvan omavastuumaksu, jonka arvioitu euromäärä vuonna 2012 on euroa. 18 Itä-Suomen yliopisto
19 20 FILOSOFINEN TIEDEKUNTA FILOSOFINEN TIEDEKUNTA Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta 6 6 Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Ed. vuodelta siirtynyt tutkijakoulu Ed. vuodelta siirtynyt hammaslääketieteen hankeraha Arvio apteekin ylijäämästä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu * Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät * Valtiovarainministeriön sisältyy perusrahoituksen tuottoerään "Muut osuudet ja valtionavustukset". Filosofisen tiedekunnan täydentävän rahoituksen tavoitetasona vuodelle 2012 on vähintään 4 milj. euroa. Tiedekunnalla ei ole vuodelle 2012 kohdistuvia investointiavustuksia. Tiedekunnan talousarviossa on alenevan pääoman rahastojen tuottoja euroa. Valtiovarainministeriö ei ole talousarvion laatimisajankohtaan mennessä ilmoittanut harjoittelukoulun vuoden 2012 osuuden euromäärää. Talousarviossa on käytetty vuoden 2011 tasoa, johon kulut on sopeutettu. Tiedekunnan käsityksen mukaan rahoituksen lisäyksen tulisi olla noin 0,6 milj. euroa vuonna 2012 syntyvien kulujen kattamiseksi. Normaalikoulun kulut joudutaan sopeuttamaan sille myönnettävään rahoitukseen. 19
20 30 LUONNONTIETEIDEN JA METSÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA LUONNONTIETEIDEN JA METSÄTIETEIDEN TIEDEKUNTA Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Ed. vuodelta siirtynyt tutkijakoulu Ed. vuodelta siirtynyt hammaslääketieteen hankeraha Arvio apteekin ylijäämästä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnalle asetettu täydentävän rahoituksen tavoitetaso vuodelle 2012 on vähintään 30 milj. euroa. Tiedekunnalla on vuodelle 2012 kohdistuvia investointiavustuksia 1,1 milj. euroa, joka huomioidaan osaksi täydentävää ta kokonaismäärää. Tätä erää ei ole esitetty talousarvion tuotoissa. Tiedekunnan talousarviossa ei ole alenevan pääoman rahastojen tuottoja. Luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekuntaan kuulunut biotieteiden laitos jaetaan hallinnollisesti osiin alkaen siten, että osa tiedekunnan henkilöstöä tulee siirtymään terveystieteiden tiedekunnan farmasian laitokselle ja lääketieteen laitoksen alaisuudessa toimiviin kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikköön sekä biolääketieteen yksikköön. Biotiede on kokonaisuudessaan luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan vuoden 2012 talousarviossa. Biotiedettä koskeva perus jaetaan luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekuntaan vuosina Tiedekunnat jakavat rahoituksen keskenään biotieteiden laitosta koskevan siirtymäsopimuksen mukaisesti, mihin liittyvä erillinen jakopäätös vuoden 2012 osalta tehdään vuoden 2011 lopussa. 20 Itä-Suomen yliopisto
21 40 TERVEYSTIETEIDEN TIEDEKUNTA TERVEYSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Ed. vuodelta siirtynyt tutkijakoulu Ed. vuodelta siirtynyt hammaslääketieteen hankerah Arvio apteekin ylijäämästä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät Terveystieteiden tiedekunnan täydentävän rahoituksen tavoitetaso vuodelle 2012 on vähintään 23 milj. euroa. Tiedekunnalla on vuodelle 2012 kohdistuvia investointiavustuksia 2,7 milj. euroa, jotka huomioidaan osaksi täydentävän rahoituksen kokonaismäärää. Tätä erää ei ole esitetty talousarvion tuotoissa. Lisäksi tiedekunnan talousarviossa on alenevan pääoman rahastojen tuottoja 0,4 milj. euroa. Terveystieteiden tiedekuntaan luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnasta osittain siirtyvä biotieteiden laitos on kokonaisuudessaan luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekunnan vuoden 2012 talousarviossa. Koko biotieteiden laitosta koskeva perus jaetaan luonnontieteiden ja metsätieteiden tiedekuntaan vuosina ja tiedekunnat jakavat rahoituksen keskenään biotieteiden laitosta koskevan siirtymäsopimuksen mukaisesti, mihin liittyvä erillinen jakopäätös vuoden 2012 osalta tehdään vuoden 2011 lopussa. 21
22 50 YHTEISKUNTATIETEIDEN JA KAUPPATIETEIDEN TIEDEKUNTA YHTEISKUNTATIETEIDEN JA KAUPPATIETEIDEN TIEDEKUNTA Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot 2 2 Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä 1 1 Ed. vuodelta siirtynyt tutkijakoulu Ed. vuodelta siirtynyt hammaslääketieteen hankeraha Arvio apteekin ylijäämästä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan täydentävän rahoituksen tavoitetaso vuodelle 2012 on vähintään 9 milj. euroa. Tiedekunnalla ei ole vuodelle 2012 kohdistuvia investointiavustuksia. Tiedekunnan talousarviossa on alenevan pääoman rahastojen tuottoja euroa. 22 Itä-Suomen yliopisto
23 60 ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON APTEEKKI ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON APTEEKKI Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Sisäiset kulut 5 5 Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset 3 3 Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät
24 70 KOULUTUS- JA KEHITTÄMISPALVELU ADUCATE KOULUTUS- JA KEHITTÄMISPALVELU ADUCATE Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot 3 3 Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: 24 Itä-Suomen yliopisto
25 KIELIKESKUS KIELIKESKUS Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot 8 8 Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä 8 9 Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut 1 1 Sisäiset kulut 2 2 Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä 1 1 Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät
26 KIRJASTO KIRJASTO Talousarvio 2011 Talousarvio 2012 Varsinainen toiminta Kokonais Kokonais Avustustuotot EU-hankkeiden osuudet 1 1 Muut osuudet ja valtionavustukset Liiketoiminnan myyntituotot Maksutuotot Muut tuotot Muut tuotot Yleiskustannustuotot Muut sisäiset tuotot Tuotot yhteensä Henkilöstökulut Poistot Muut kulut Yliopiston tilavuokrat Muut vuokrakulut Muut kulut Yleiskustannuskulut Muut sisäiset kulut Kulut yhteensä Varsinainen toiminta Varainhankinta Sijoitus- ja toiminta Yleisavustukset Tuloverot Tilikauden yli-/alijäämä Yleisavustukset sisältävät seuraavat erät: Mallilla jaettava perus Mallilla jaettava kannustin Mallilla jaettava valtakunnalliset tehtävät Harjoittelukoulu Tutkijakoulu Hammaslääketiede Apteekkiraha Strateginen Muut erät Itä-Suomen yliopisto
Itä-Suomen yliopisto Talousarvio 2016
(09.02.2016) 1. Talousarvio... 2 1.1 Talousarvion laadintaperiaatteet... 2 1.2 Tuloslaskelmabudjetti... 6 1.3. Investointibudjetti...19 1.4. Rahoitusbudjetti...20 1. Talousarvio 1.1 Talousarvion laadintaperiaatteet
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto. Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto
KOTA-AMKOTA seminaari 26.10.2011 Tuomo Meriläinen Hallintojohtaja Itä-Suomen yliopisto Korkeakoulujen strategiatyö - seuranta ja tilastotieto Itä-Suomen yliopiston strategia Uusi Itä-Suomen yliopisto aloitti
Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori
Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen
Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät
Yliopistojen valtakunnalliset tasaarvopäivät 17.-18.4.2012 Uudistunut yliopisto tasa-arvo ja yhdenvertaisuus arjessa Rehtori Perttu Vartiainen Tervetuloa Itä-Suomen yliopistoon! Itä-Suomen yliopisto on
Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut
Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Joensuun ja Kuopion yliopistot yhdistyivät Itä Suomen yliopistoksi 1.1.2010 Itä Suomen yliopisto
Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan
Ammattikorkeakoulu on laatinut tavoitteellisen toimintasuunnitelman vuosiksi , joka jatkaa korkeakoulun aloittamaa painoalojen kehittämistä.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE OULUN SEUDUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAPIN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on laatinut strategiansa toimeenpanosuunnitelman
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistolla on strategian toimenpideohjelma
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut
Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu
Työnjaon kehittäminen Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa on edennyt heikosti.
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun
LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu
Tutkintorakenteen uudistaminen. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén
Tutkintorakenteen uudistaminen Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Koulutustarjonta mitoitetaan kansakunnan sivistystarpeiden ja työmarkkinoiden
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen
Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus
MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009
Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa
Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella. Johtaja Hannu Sirén
Avoimien yliopistojen neuvottelupäivät Tampereella Johtaja Hannu Sirén 12.10.2011 Hallitusohjelma Elinikäisen oppimisen tieto-, neuvonta- ja ohjauspalvelut ovat tarjolla kaikille yhden luukun periaatteen
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa
Kansainvälistymisen kehittämisohjelma Tampereen yliopistossa Kaisa Kurki, kansainvälisten asioiden päällikkö Tampereen yliopisto, strateginen kansainvälinen kehittäminen Sessio: Miten ammattikorkeakoulujen
Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen
Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden
Opetusministeriön asetus
Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun
Toimintokohtainen tuloslaskelma. 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto
Toimintokohtainen tuloslaskelma 5.11.2012 Talousjohtaja Päivi Seppä, Jyväskylän yliopisto JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO Toiminnan tuotot n. 217 miljoonaa euroa Henkilöstökulut n. 131 miljoonaa euroa (60 %) Tase
Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään. Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät , Kuopio
Laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään Maija Innola Opintoasiain- ja Peda-forum päivät 23.8.2011, Kuopio Kehittämislinjaukset - hallitusohjelma Painopistealueet köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen
Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2016 sekä talousarvio 2014
Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2016 sekä talousarvio 2014 Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2016 sekä talousarvio 2014 www.uef.fi 3 Sisällysluettelo 1.
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia
Talousarvioesitys vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen. Tulevaisuusvaliokunta 5.10.
Talousarvioesitys 2017 - vaikutukset opetukseen ja tieteeseen sekä innovaatiotoimintaan ja uuden työn luomiseen Tulevaisuusvaliokunta 5.10.2016 T&K&I - määrärahat talousarvioesityksessä T&K&I politiikan
Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti
Tulossopimus 2011 Matkailualan tutkimus ja koulutusinstituutti Tällä sopimuksella Lapin yliopisto, Rovaniemen ammattikorkeakoulu ja Matkailualan tutkin1us- ja koulutusinstituutti sopivat instituutin tavoitteista,
SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN
LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa
SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE AALTO-YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto ei ole tehnyt muutoksia strategisiin
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"
KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme
PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET
PIDEMMÄN AIKAVÄLIN TALOUSARVIOLINJAUKSET Voimassa olevat talousarviolinjaukset Hallitus hyväksyi 4.11.2009 yliopiston talousarviolinjaukseksi tavoitteen vahvistaa kymmenessä vuodessa yliopiston pääomia
Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet
Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden
Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen
Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2014 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopistolla on merkittävä alueellinen rooli ja koulutuksessa valtakunnallisesti merkittävä
Kansainvälistymisen haasteet. Marja-Liisa Niemi TerveysNet, Turku
Kansainvälistymisen haasteet Marja-Liisa Niemi 25.11.2010 TerveysNet, Turku Tausta ja tavoitteet Hallitusohjelma "Korkeakoulutuksen kansainvälistymiselle luodaan kansallinen strategia, jolla opiskelijoiden,
OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet
Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011
Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä
Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007
Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari Kuopio 29.8.2007 Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Risto-Pekka Happonen Selvitysmies Taustaa selvitystyölle
Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen
Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,
Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen. Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto
Yliopistojen rakenteellinen ja toiminnallinen kehittäminen Kalervo Väänänen Rehtori Turun yliopisto Valtion vuoden 2016 talousarvio Turun yliopiston näkökulmasta 5.4. Tiede-, teknologia- ja innovaatiopolitiikka
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa
Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto Kansainvälinen, monialainen tutkimus- ja koulutusyliopisto yksi Suomen suurimmista tiedeyliopistoista luo uutta ja hyödyntää edeltäjiensä,
10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus
10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen
KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja
Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8)
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston
Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2016 sekä talousarvio 2013
Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2016 sekä talousarvio 2013 Itä-Suomen yliopisto Toiminta- ja taloussuunnitelma 2013-2016 sekä talousarvio 2013 Itä-Suomen yliopiston hallitus 19.11.2012
Pidemmän aikavälin talouden tasapainottamisen vaatima rakenteellinen kehittäminen
Itä-Suomen yliopiston hallitus 4 11.04.2016 Pidemmän aikavälin talouden tasapainottamisen vaatima rakenteellinen kehittäminen Yliopistolain (558/2009) 14 :n 2 momentin 8-kohdan mukaan hallituksen tehtävän
Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi Matti Uusitupa, pj
Luonnontieteellisen alan koulutuksen ja tutkimuksen rakenteellinen kehittäminen ja profilointi 2014-2015 Matti Uusitupa, pj 1 Selvityksen lähtökohdat Yliopistojen yhteistyö, työnjako ja profilointi ovat
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020
Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta Strategia 2020 Yhteistyöllä huipulle 2 Yhteistyöllä huipulle Arvomme EETTISYYS SUVAITSEVAISUUS Matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta tekee edustamillaan
Muutama teema. Heikki Mannila
Muutama teema Heikki Mannila 20.12.2017 Muutama teema Tutkimuksen rahoituksesta Eri alojen henkilöstörakenteesta Tieteen monet eri roolit Tutkimuksen vaikuttavuuden eri reitit Mihin tämä mahdollisesti
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö
Vuoden 2016 talousarvioesitys ja vuosien 2016-2019 julkisen talouden suunnitelma Pääluokka 32. Työ- ja elinkeinoministeriö Talousvaliokunta Talousjohtaja Mika Niemelä 8.10.2015 TAE2016: TEM politiikkalohkoittain
Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012. 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus. yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 24 päivänä huhtikuuta 2012 182/2012 Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 20 päivänä
OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA KUOPION YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012
Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,
10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus
10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja
ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli
Itä-Suomen yliopisto Talousarvio 2015
Itä-Suomen yliopisto Talousarvio 2015 1. Talousarvio... 2 1.1 Talousarvion laadintaperiaatteet... 2 1.2 Tuloslaskelmabudjetti... 5 1.3. Investointibudjetti... 19 1.4. Rahoitusbudjetti... 20 Itä-Suomen
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa. Anna Grönlund
Globaali vastuu Jyväskylän yliopistossa 12.5.2014 Pitkät perinteet Kohti toimenpideohjelmaa Ohjelman sisältö, toteutus ja seuranta Pitkät perinteet kehitysyhteistyössä Ensimmäiset kehitysyhteistyöhankkeet
URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA
KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNTA Hyväksytty kasvatustieteiden johtokunnan kokouksessa 3.12.2014 Tekniset korjaukset 20.1.2017 URALLA ETENEMINEN KASVATUSTIETEIDEN TIEDEKUNNASSA Tampereen yliopistossa on tavoitteena
HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003
OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/ Nimi Tehtävä Läsnäolo Taalas Petteri pääjohtaja, puheenjohtaja 1-8 Ryynänen-Karjalainen toiminnanjohtaja,
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 7/2015 1 07.12.2015 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 07.12.2015, 14:00-18:30 Paikka Hotelli Scandic Kuopio, Satamakatu 1, Kuopio Osallistujat Nimi Tehtävä Läsnäolo Taalas
Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus
1 Yliopistojen valtionperusrahoitus ja täydentävä rahoitus Yliopistojen valtion perusrahoitusta on leikattu talousarvioesitysten perusteella melko paljon vuodesta 2015. Perusrahoituksen lisäksi yliopistojen
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi
Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston
OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston
JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU. Maanantai klo , Rehtoraatin kokoushuone, Kärki
Liite 2, avoimen yliopiston johtokunnan kokous 13.12.2016 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA AVOIMEN YLIOPISTON SOPIMUSNEUVOTTELU Maanantai 21.11.2016 klo 8.30 9.30, Rehtoraatin kokoushuone,
OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston
Löydämme tiet huomiseen
Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS
LAHDEN TUTKIMUS- JA OPETUSVERKOSTO HELSINGIN YLIOPISTON LAHDEN TOIMINTOJEN KOKONAISUUS HELSINGIN YLIOPISTON TOIMINTA LAHDESSA Monipuolista toimintaa jo lähes 40 vuotta. Toiminta kootaan synergiseksi kokonaisuudeksi
Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö
Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena
Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa
Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011
OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTOLLE SYKSYLLÄ 2011 1. YLIOPISTON TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Yliopisto on päivittänyt
Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen
Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen Ritva Dammert 16.6.2014 Yliopistojen tutkijakoulujen verkoston tapaaminen 16.6.2014 1. Tervetulosanat / kehitysjohtaja Ritva Dammert 2. Yliopistojen rahoitusmallit
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus
Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Opetus- ja kulttuuriministeriön päätöksen mukaisesti säädetään yliopistolain 49 :n 6 momentin nojalla: 1 Koulutuksen
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta
Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA
OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015 2013 2014 2015 2013-2015
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Asemointitilastot 2016
Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 ammattikorkeakoulun määrälliset tavoitteet kaudelle 2017-2020 Ammattikorkeakoulututkinnot Toteutuma Keskiarvo OPM/sov. tavoite Tavoitteen tot.-% 2015 Tot. muutos-% 2014-2015
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa
Opettajan pedagogiset opinnot Itä- Suomen yliopistossa Opettajankoulutusfoorumin alueellinen tilaisuus 18.5.2017 18.5.2017 Pertti Väisänen, professori, varadekaani UEF, 4 tiedekuntaa: Filosofinen tiedekunta
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300
Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2016 1 09.02.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 09.02.2016, 09:30-11:45 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300 Osallistujat
OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE
OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston