OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA"

Transkriptio

1 OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA KUOPION YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen budjetointijärjestelmää kehitetään siten, että se mahdollistaa yliopistojen perustehtäville asetettujen tavoitteiden toteuttamisen, koulutus-, tutkimus- tai kulttuuripoliittisesti merkittävien valtakunnallisten tehtävien hoitamisen ja toiminnan laadun ja vaikuttavuuden palkitsemisen. Yliopistolaitoksen toimintamenojen perusrahoituksen määräytymisperusteissa siirrytään vuoteen 2003 mennessä kokonaan laskennalliseen menettelyyn siten, että perusrahoituksesta määräytyy laskennallisin perustein 65 % vuonna 2001 ja 90 % vuonna Yliopistojen toimintamenojen perusrahoituksen määrä on sopimuskaudella vähintään vuoden 2001 tasolla. Tavoitteena on turvata lainsäädännöllä yliopistomäärärahojen kehitys ja nostaa perusrahoitusta. Yliopistoille osoitetun biotekniikan erityisrahoituksen perustaso säilytetään vähintään vuoden 2000 tasolla. Rahoitus osoitetaan ensisijaisesti biokeskusten tutkimustoiminnan tukemiseen. Lisärahoitus kohdistetaan uusien kehittämishankkeiden vahvistamiseen. Yliopistot rahoittavat olemassa olevista voimavaroistaan käynnissä olevien kehittämishankkeiden vahvistamisen sekä osan uusista laiteinvestoinneista. Ulkopuolisella rahoituksella tuetaan yliopistojen tavoitteita. Sopimuskaudella yliopisto voi toteuttaa ulkopuolisella rahoituksella tämän sopimuksen liitteessä mainittuja yliopistotutkintoon johtavia koulutusohjelmia ja rakentamishankkeita. Farmaseuttikoulutuksen laajentamisen yliopisto toteuttaa apteekkivaroin. Sopimuskaudella valmistuvat seuraavat rakentamishankkeet: Microteknia 2 ja Canthian laajennus. Yliopiston liiketaloudellisen maksullisen toiminnan kannattavuustavoite vuonna 2002 on (9 Mmk) (12 % tuloista). Toimintamenot Tulossopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi hallituksen esityksessä eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2002 yliopiston toimintamenomomentille (momentti ) esitetään Yhteensä ( mk) perusrahoitus ( mk) valtakunnallisten ja alueellisten tehtävien rahoitus ( mk) valtakunnallisten ohjelmien rahoitus ( mk) hankerahoitus ( mk)

2 2 tuloksellisuusraha ( mk) Perusrahoitus Perusrahoitukseen sisältyy toimintasidonnaista rahoitusta ( mk) avoimen yliopisto-opetuksen järjestämiseen ( mk) tutkijakoulujen palkkausmenoihin Perusrahoitukseen sisältyy sopimuskaudella vuosittain ( mk) kielistrategiaohjelman taso ( mk) tutkimuksen lisärahoitusohjelman taso, josta ( mk) tutkimustulosten hyödyntämiseen ( mk) kansallisen NMR-keskuksen toimintaan liittyviin henkilöstö-, laite- ja reagenssikustannuksiin ( mk) muuntogeenisten eläinten tutkimuksen ja tutkimusinfrastruktuurin kehittämiseen (vuonna ) ( mk) bioinformatiikkaan liittyviin henkilöstökustannuksiin vuosina 2002 ja 2003 Perusrahoitukseen sisältyy lisäyksenä ( mk) työmarkkinaratkaisujen kustannuksina ja ( mk) palkkaseurantaselvityksen mukaisiin tarkistuksiin. Yliopisto voi käyttää perusrahoituksestaan enintään ( mk) täydennyskoulutuksen hintojen alentamiseen. Valtakunnallinen rahoitus Toimintamenoissa osoitetaan valtakunnallista rahoitusta yliopiston muun toimintamenorahoituksen ja omavastuun kattaessa tehtävien vaatiman muun rahoituksen sopimuskaudella vuosittain ( mk) yliopiston valtakunnallisiksi määriteltyihin tehtäviin ja niiden kehittämiseen ( mk) alueellisiin ja muihin yhteiskunnallisiin tehtäviin Yhteensä ( mk) valtakunnallisiin ohjelmiin seuraavasti: Sivuaineopiskelu ( mk) ( ) Lääkärikoulutuksen laajentaminen (15 opiskelijapaikan lisäys vuonna 1998 ja 10 paikan lisäys vuonna 1999) ( mk) vuonna vuonna 2003 Tietoteollisuusohjelma ( mk), josta ( mk) opiskelijapaikkojen pysyvän tarjonnan lisääminen (30 opiskelijapaikkaa vuonna 2002) ( mk) muuntokoulutus (60 opiskelijapaikkaa vuonna 2002) Virtuaaliyliopisto ( mk), josta ( mk) tieteellisen tiedonhankinnan yhteistyöhankkeeseen kohdennettavaksi hankkeen yliopistoille ( mk) yliopiston priorisoimiin virtuaaliopetushankkeisiin ja niihin liittyvään henkilöstökoulutukseen

3 3 Biotekniikan kehittämishankkeet ( mk) DNA-mikrosirututkimukseen vuosina 2002 ja ( mk) kantasolututkimukseen vuosina 2002 ja 2003 Yliopisto sitoutuu lisäksi maksamaan laitehankinnoista ( mk) vuosina 2002 ja 2003 Liiketoimintaosaaminen ( mk), josta ( mk) koulutuksen laajentamiseen (40 opiskelijapaikan lisäys vuonna 2001, rahoitus vuonna ) ( mk) tutkimustoiminnan edellytysten vahvistamiseen Itä-Suomen yhteistyöverkostossa (vuonna ) ( mk) yrittäjyyskoulutus ( ) Opetuksen kehittäminen ( mk) ( ) Hankkeet ( mk) Itä-Suomen yliopistojen lukioyhteistyön kehittäminen ( ) ( mk) rakennerahastokauden hyödyntäminen yhteistyöhanke JoY:n, OY:n ja LY:n kanssa ( mk) koe-eläintiede yhteistyössä HY:n kanssa ( ) ( mk) yliopiston painoalojen kehittämiseen ml. toksikologia Varustaminen Mediteknia ( mk) ja vuonna 2003 Tuloksellisuus Yliopiston toimintamenomomentille esitetään tuloksellisuuden perusteella määräytyvää rahoitusta yhteensä ( mk) Suomen Akatemian rahoituksen, muun ulkopuolisen tutkimusrahoituksen, opintojen kulun ja yliopistokohtaisen arvion perusteella. Arvo Jäppinen Ylijohtaja Matti Uusitupa Rehtori Markku Mattila Johtaja Airi Haapakoski Hallintojohtaja Liite

4 Rakennerahasto-ohjelmat: loppututkintoon johtavat koulutushankkeet ja rakentaminen 4

5 5 OPETUSMINISTERIÖ Koulutus - ja tiedepolitiikan osasto Rakennerahasto-ohjelmat Koulutukset * Tietoteollisuuteen liittyvä muuntokoulutus * Terveydenhuollon teknologia ja terveystekniikka (DI/FM, yhdessä OY:n kanssa) * Kliininen lääketiede, ravitsemustiede ja lääkekehitys * Ympäristöinformatiikka (DI/FM, yhdessä OY:n kanssa) ja ympäristötekniikka (DI, yhdessä LTKK:n ja OY:n kanssa) * Biologia ja biotekniikka * Farmasian muuntokoulutus * Liiketoimintaosaaminen ja kauppatieteen maisteriohjelma (ml. yrittäjyys ja alueellinen kehittäminen) * Biolääketieteen koulutusohjelma * Sosiaali- ja terveydenhuollon tietohallinto Rakentaminen * Informaatioteknologia (tiedelaakso) * Kliininen lääketiede, ravitsemustiede ja lääkekehitys (Canthian laajennus) * Bioteknologia, varustaminen

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 KUOPION YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JOENSUUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA LAPIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 OULUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 SIBELIUS-AKATEMIAN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 9.10.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OULUN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 TAMPEREEN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA HELSINGIN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE

TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 TURUN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa ja

Lisätiedot

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 HELSINGIN YLIOPISTON JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu yliopistolaissa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA VAASAN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TEKNILLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA TAIDETEOLLISEN KORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen

TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Johtaja Anita Lehikoinen TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Johtaja Anita Lehikoinen 7.3.2008 KORKEAKOULUJEN JA TIEDELAITOSTEN TULOS- JA TAVOITENEUVOTTELUT 2008 Johdon seminaari (JY) 14-15.11.2007 Neuvottelumateriaali

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA

YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA YLIOPISTOKESKUSTEN KEHITTÄMINEN - SEMINAARI LAHDESSA 23. - 24.9.2004 Kohti vahvempia korkeakoulujen aluevaikutuksia Ylijohtaja Arvo Jäppinen OPETUSMINISTERIÖ OPETUSMINISTERIÖ Koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu

YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN KANSSA KÄYTÄVIEN TULOSNEUVOTTELUJEN LÄHTÖKOHTIA VUONNA 2007 Opetusneuvos Jorma Karhu YLIOPISTOJEN TULOSNEUVOTTELUT 2007 Johdon seminaari (TY) 23-24.11.2006 Yliopistojen tulosneuvottelumateriaali

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006

OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 OPETUSMINISTERIÖ 9.1.2006 OPETUSMINISTERIÖN JA JOENSUUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2006 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä

Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Avoimet yliopistot yliopistouudistuksen, VN:n asetuksen ja KOTA-ohjeiden uudistuksen jälkeisessä elämässä Satu Helin SHJ, TtT Avoimen yliopiston johtaja Avoimen yliopiston Foorumin pj. JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 OPETUSMINISTERIÖ 07.01.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA SIBELIUS-AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06

Opetus ja tutkimusneuvosto Tuula Tolppi Kokous 2/06 LAPIN YLIOPISTO 1 Läsnä + (pj) +Päivi Naskali(vpj) 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Lapin yliopiston johtosäännön 33 :n 2 momentin mukaan kutsu hallintoelimen kokoukseen on lähetettävä viimeistään

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN, TURUN KAUPUNGIN JA TURUN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 KORKEAKOULULAITOKSEN YHTEISET TAVOITTEET Yliopistot ja ammattikorkeakoulut

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA LAPIN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki ja

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN TEKNILLISEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA

Lisätiedot

Yliopistolaki. 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus. 45 Tavoitteiden asettaminen. 46 Valtion rahoituksen määräytymisperusteet

Yliopistolaki. 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus. 45 Tavoitteiden asettaminen. 46 Valtion rahoituksen määräytymisperusteet Yliopistolaki 6 luku Yliopistojen ohjaus ja rahoitus 45 Tavoitteiden asettaminen Opetusministeriö ja yliopistot sopivat määrävuosiksi kerrallaan yliopiston toiminnalle asetettavista koulutus- ja tiedepolitiikan

Lisätiedot

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009

Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle. Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Uusi yliopistolaki tilaa opetukselle ja tutkimukselle Johtaja Anita Lehikoinen 20.5.2009 Yliopistouudistuksen tavoitteet Yliopistojen taloudellisen ja hallinnollisen aseman vahvistaminen muodostamalla

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009

OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 OPETUSMINISTERIÖ 19.12.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA TEATTERIKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2009 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen

Lisätiedot

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA

Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA Pääluokka 29 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN HALLINNONALA 01. Hallinto, kirkollisasiat ja toimialan yhteiset menot 01. Opetus- ja kulttuuriministeriön toimintamenot (siirtomääräraha 2 v) Momentille myönnetään

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE

OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE OPETUSMINISTERIÖ 15.1.2003 Koulutus- ja tiedepolitiikan osasto OPETUSMINISTERIÖN JA SUOMEN AKATEMIAN VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2001 2003 TARKISTUS VUODELLE 2003 I SUOMEN AKATEMIAN TOIMINTA-AJATUS Suomen

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VARASTOKIRJASTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS VUOSILLE 2013-2016 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2013 Opetus- ja kulttuuriministeriö ja Varastokirjasto ovat sopineet Varastokirjaston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA KUOPION YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 OPETUSMINISTERIÖ 22.12.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2004 TAVOITTEET Yliopistojen toiminnan tavoitteita ohjaa yliopistolaki

Lisätiedot

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009

MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Jyväskylän yliopisto MÄÄRÄRAHOJEN JAKAMISEN SUUNTAVIIVAT VUOSILLE 2007 2009 Hallituksen tehtävänä on yliopistolain (645/97) 11 :n mukaan päättää määrärahojen jakamisen suuntaviivoista. Määrärahoja kohdennettaessa

Lisätiedot

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa

Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa. Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Kauppatieteiden tulevaisuus periferiassa Ilkka Virtanen Ylioppilaskuntien periferiatapaaminen Vaasassa Seminaarialustus Yliopistolaki, 4 Yliopistojen tehtävänä on edistää vapaata tutkimusta sekä tieteellistä

Lisätiedot

TUTKIMUSPALVELUHENKILÖSTÖN AMMATILLINEN KEHITTÄMINEN JA KEHITTYMINEN

TUTKIMUSPALVELUHENKILÖSTÖN AMMATILLINEN KEHITTÄMINEN JA KEHITTYMINEN 21.8.2013 TUTKIMUSPALVELUHENKILÖSTÖN AMMATILLINEN KEHITTÄMINEN JA KEHITTYMINEN Jaana Backman, tutkimuspalvelujohtaja Tutkimuspalveluhenkilöstön ammatillinen kehittäminen ja kehittyminen Esimerkki urapolusta

Lisätiedot

20. (29.60) Ammatillinen koulutus

20. (29.60) Ammatillinen koulutus Yhteiskunnallinen vaikuttavuus 2. (29.6) Ammatillinen koulutus Ammatillisen koulutuksen päämääränä on vahvistaa työelämän ja yhteiskunnan hyvinvointia ja kilpailukykyä kansainvälistyvässä toimintaympäristössä

Lisätiedot

Tutkimus ja opetus sotessa

Tutkimus ja opetus sotessa Tutkimus ja opetus sotessa Palvelualuejohtaja, tutkimusjohtaja Esko Vanninen 12.5.2017 1 Tutkimus ja opetus on keskeinen osa KYSin toimintaa Perustuu terveydenhuoltolakiin ja valtion suoraan rahoitukseen

Lisätiedot

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS

UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS UNIPOLI TAMPERE TAMPEREEN YLIOPISTO TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Krista TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULU Varantola PIRKANMAAN AMMATTIKORKEAKOULU 2.10.2007 UNIPOLI TAMPERE -SOPIMUS Allekirjoitettu 16.8.2006

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Opetusministeriön asetus

Opetusministeriön asetus Opetusministeriön asetus yliopistojen perusrahoituksen laskentakriteereistä Annettu Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2009 Opetusministeriön päätöksen mukaisesti säädetään 24 päivänä heinäkuuta 2009 annetun

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa

Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Itä-Suomen yliopisto tulevaisuuden yliopisto ajassa Kolmen kampuksen yliopisto Yliopisto toimii kolmella kampuksella: Joensuussa, Kuopiossa ja Savonlinnassa. Yhtenäinen toimintamalli Kampusten profiloituminen

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLINTOKESKUS. Tiedekumat ja kauppakorkeakoulu Sopimusliite

JYVÄSKYLÄN YLIOPISTO HALLINTOKESKUS. Tiedekumat ja kauppakorkeakoulu Sopimusliite Tiedekumat ja kauppakorkeakoulu Pvm Nro Viite 9.11.2011 0 Sopimusliite ASIA Postiosoite: PL35 40014 Jyväskylän yliopisto Käyntiosoite: Seminaarinmäki Rakennus T Puhelin: (014) 260 1211 Telefax: (014) 260

Lisätiedot

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede

Asiakirjayhdistelmä 2004. 88. Tiede 88. Tiede Suomen Akatemian momenteilta 29.88.5 ja 29.88.53 rahoitettaviin tutkimushankkeisiin saa vuonna 24 hyväksyä sitoumuksia 172 59 euron arvosta. Tieteellisten seurain valtuuskunnalle voidaan edelleen

Lisätiedot

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012

Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Tutkimusevo -asetuksen valmistelu keväällä 2012 Liisa-Maria Voipio-Pulkki Johtaja, dos. Stm/STO/tepa Sidonnaisuudet: PVK:n sivutoiminen asiantuntijalääkäri Terveydenhuoltolaki: 61 Yliopistotasoisen terveyden

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 154/53/02 15.5.2002 Kauppa- ja teollisuusministeriö Kuluttajavirasto KULUTTAJAVIRASTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012

OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 OPETUSMINISTERIÖ 18.12.2009 OPETUSMINISTERIÖN JA KUVATAIDEAKATEMIAN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2010-2012 Opetusministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008

OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 OPETUSMINISTERIÖ 07.01.2008 OPETUSMINISTERIÖN JA HELSINGIN KAUPPAKORKEAKOULUN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2008 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA

Lisätiedot

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus

10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus 10. Yliopisto-opetus ja -tutkimus S e l v i t y s o s a : Yliopistojen, teknillisten korkeakoulujen, kauppakorkeakoulujen ja taidekorkeakoulujen (jäljempänä yliopistot) kehittäminen perustuu korkeakoululaitoksen

Lisätiedot

4) Yliopiston rahoituksen maksimointi yliopiston sisäinen rahoitusjärjestelmä sisältää pääosin vastaavia elementtejä kuin yolaitoksen

4) Yliopiston rahoituksen maksimointi yliopiston sisäinen rahoitusjärjestelmä sisältää pääosin vastaavia elementtejä kuin yolaitoksen Rahoituksen kohdentamisen yleiset periaatteet: Lapin yliopiston rahoitusjärjestelmä 2007 2009 Tavoitteet Järjestelmä: * edistää yliopiston kokonaisstrategian toteutusta; * tukee yliopiston kehittymistä

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005

OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 OPETUSMINISTERIÖ 10.1.2005 OPETUSMINISTERIÖN JA OULUN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2004-2006 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2005 TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen toiminnan tavoitteita

Lisätiedot

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/

VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/ VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO 108/53/02 7.5.2002 Opetusministeriö Lapin yliopisto LAPIN YLIOPISTON TILINTARKASTUSKERTOMUS VUODELTA 2001 Valtiontalouden tarkastusvirasto on tänään päättänyt antaa Lapin

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander

ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa. Henri Helander ESR-rahoitus OKM:n valtakunnallisten toimenpidekokonaisuuksien toteutuksessa Henri Helander 26.8.2014 1 27.8.2014 Rakennerahasto-ohjelman valtakunnallinen toiminta Tavoitteena erityinen lisäarvo sektoripolitiikoiden

Lisätiedot

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta

Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Näkökulmia kokonaiskustannusmalliin: Tutkimuslaitoksen tutkijan kannalta Pyyntö: Tutkimuslaitosten ja tutkimuslaitoksissa työskentelevien tutkijoiden kannalta Tutkimusjohtaja Per Mickwitz, Suomen ympäristökeskus

Lisätiedot

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj

Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015. Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta. Heikki Ruskoaho hallituksen pj Tutkimusta lääkepolitiikan tueksi Kuopio 10.9.2015 Yhteiskunnallinen lääketutkimus Suomen Akatemian näkökulmasta Heikki Ruskoaho hallituksen pj 1 Akatemian tehtävänä on lain mukaan edistää tieteellistä

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori

Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Itä-Suomen yliopisto koko maakunnan hyväksi Jukka Mönkkönen, akateeminen rehtori Pohjois-Savon maakuntaseminaari 21.9.2012 Itä-Suomen yliopisto monialainen, kansainvälinen tiedeyliopisto MISSIO Itä-Suomen

Lisätiedot

Biotekniikkaviikon päätapahtuma

Biotekniikkaviikon päätapahtuma Biotekniikkaviikon päätapahtuma 3.10.2013 Finlandia-talo Tietoyhteiskunta ja biotekniikka Marja Makarow Knowledge triangle Tietokolmio Tietoyhteiskunnan kivijalka TUTKIMUS Rahalla tietoa Tiedosta rahaa

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS 2010 JULKINEN VASTA BUDJETIN JULKAI- SEMISEN JÄLKEEN PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS TALOUSARVIOEHDOTUS PRH Dnro: 55/20/09 03. Patentti- ja rekisterihallituksen toimintamenot (siirtomääräraha 3 v) Momentille

Lisätiedot

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus

Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari Opetushallitus Ammatilliseen peruskoulutukseen ohjaava ja valmistava koulutus Verkostoseminaari 24.11.2009 Opetushallitus Kirsti Kupiainen Hallituksen esitys (107/2009) Eduskunnalle 26.6.2009 Ehdotetut muutokset -säädetään

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007

OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 OPETUSMINISTERIÖ 10.01.2007 OPETUSMINISTERIÖN JA JYVÄSKYLÄN YLIOPISTON VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2007-2009 JA VOIMAVARAT VUODELLE 2007 TOIMINNALLISET TAVOITTEET VAIKUTTAVUUS JA LAADUNHALLINTA Yliopistojen

Lisätiedot

KOULUTUKSEN TUTKIMUSLAITOKSEN JA REHTORIN VÄLILLÄ SOLMITTU TULOSSOPIMUS VUOSIKSI

KOULUTUKSEN TUTKIMUSLAITOKSEN JA REHTORIN VÄLILLÄ SOLMITTU TULOSSOPIMUS VUOSIKSI 9.11.2004 KOULUTUKSEN TUTKIMUSLAITOKSEN JA REHTORIN VÄLILLÄ SOLMITTU TULOSSOPIMUS VUOSIKSI 2005 2006 TOIMINTA-AJATUS Koulutuksen tutkimuslaitoksen toiminta-ajatuksena on harjoittaa tieteellisesti korkeatasoista,

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto

YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN. Hallitusneuvos Eerikki Nurmi Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOJEN TALOUDELLISEN JA HALLINNOLLISEN ASEMAN UUDISTAMINEN Hallitusneuvos Eerikki Nurmi 30.5.2008 Jyväskylän yliopisto YLIOPISTOLAIN UUDISTAMISEN AIKATAULUTUS Yliopistolain uudistamisen keskeiset

Lisätiedot

Talousarvioehdotus vuodelle 2009

Talousarvioehdotus vuodelle 2009 Matkailun edistämiskeskus Talousarvioehdotus vuodelle 32. TEMin hallinnonala 30. Yrityspolitiikka 02. Matkailun edistämiskeskuksen toimintamenot (siirtomääräraha 2v) SISÄLLYSLUETTELO SIVU 1. TULOKSELLISUUSKUVAUS...

Lisätiedot

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009

TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 1 TUTKIMUKSEN KÄRKIHANKEHAKU 2009 Yliopistoallianssin hallitus julistaa avoimeksi allianssin tutkimuksen kärkihankehaun 5.1.2009. Hakuaika päättyy 30.4.2009. Haku kohdistuu erityisesti allianssin tutkimuksen

Lisätiedot

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8)

Sopimus, kausi 2013-2016 14.02.2013 Aalto-yliopisto Sivu 1(8) OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA AALTO-YLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2013-2016 Opetus-ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet yliopiston

Lisätiedot

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat

Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat Lukiokoulutuksen ja toisen asteen perusja lisäkoulutuksen rahoitus ja rakenne uudistuvat OKM:n tavoitteet ja toteutusmallit Kuopio 14.10.2014 Anita Lehikoinen Kansliapäällikkö Keskeiset rahoitus- ja rakenneuudistusta

Lisätiedot

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007

Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari Kuopio 29.8.2007 Selvitys hammaslääketieteen koulutuksen valtakunnallisesta kehittämisestä 2007 Risto-Pekka Happonen Selvitysmies Taustaa selvitystyölle

Lisätiedot

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet

Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Opetus ja kulttuuriministeriön palaute Lapin yliopiston vuoden 2009 toiminnasta Lapin yliopiston analyysi ja siitä johdetut toimenpiteet Yleistä Palautteessa esitetty kuvio yliopistojen määrällisten tavoitteiden

Lisätiedot