JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN OSANA HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEITA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN OSANA HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEITA"

Transkriptio

1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN KEHITTÄMINEN OSANA HALLITUKSEN KÄRKIHANKKEITA KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

2 Kärkihanke 6. Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Toimenpide 1: Kehitetään nuoristakuusta malli, jossa vastuu nuoresta on yhdellä taholla (yhteisötakuu) Toimenpide 2: Kaikille peruskoulun päättäville nuorille taataan koulutuspaikka KEHITETÄÄN 7-9-LUOKKALAISTEN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN MUKAISTA TOIMINTAA Toimnepide 3: Vahvistetaan nuorten sosiaali- ja terveyspalveluita, mielenterveyspalveluita sekä taataan kuntoutuspaikat Toimenpide 4: Vahvistetaan työnetsijätoimintaa ja kehitetään nuorten palkkatukea ja Sanssi-korttia työntekoon kannustavampaan suuntaan 2

3 Ammatillisen koulutuksen reformi (kärkihanke 2) Ammatillisen koulutuksen reformissa (kärkihanke 2) huolehditaan opiskelijapaikkojen riittävyydestä ja opiskelijoiden mahdollisuuksista yksilöllisiin ja joustaviin opintopolkuihin. Oppimisympäristöjen, ohjauksen ja opiskeluhuollon kehittäminen liitetään toiminnalliseksi osaksi reformia tavoitteena tarjota riittävästi tukea ja luoda toimivat puitteet erilaisille ja eri elämäntilanteissa oleville opiskelijoille Ammatillisen koulutuksen reformin yhteydessä vahvistetaan koulutuksen järjestäjien yhteistyötä nuorten työpajatoiminnan kanssa yksilöllisten opintopolkujen ja erilaisten oppimisympäristöjen rakentamiseksi. 3

4 JOPO:n järjestämisen periaatteet Kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7 9 vuosiluokkien yhteydessä annettavaa joustavan perusopetuksen toimintaa Tavoitteena on vähentää perusopetuksen keskeyttämistä ja ehkäistä syrjäytymistä Opetus järjestetään pienryhmämuotoisesti koulussa, työpaikoilla ja muissa oppimisympäristöissä moniammatillista yhteistyötä sekä tukija neuvontapalveluita käyttäen Toiminta on tarkoitettu niille 7 9-luokkien oppilaille, joilla on alisuoriutumista ja koulumotivaation puutetta sekä oppilaille, joita näyttäisi uhkaavan syrjäytyminen jatkokoulutuksesta ja työelämästä 4

5 JOPO:n järjestämisen periaatteet Poikkeuksellisesti toimintaan voidaan ottaa myös erityistä tukea saava oppilas, mikäli oppilas kykenee noudattamaan joustavan perusopetuksen toiminnassa käytettävää opetussuunnitelmaa ja järjestelyä voidaan kokonaisuutena pitää oppilaan edun mukaisena Oppilas valitaan toimintaan oppilaan tai hänen huoltajiensa tekemän hakemuksen perusteella. Opetuksen järjestäjä päättää oppilasvalinnan perusteista ja valintamenettelystä. Otettaessa oppilaita toimintaan heihin on sovellettava yhdenvertaisia valintaperusteita Oppilasvalinnasta tehdään hallintopäätös 5

6 JOPON TILANTEESTA Syksyllä 2013 oli joustavassa perusopetuksessa yhteensä oppilasta Noin 185 ryhmässä Vuodelle 2014 korvaus 3200 e/ oppilas Budjetissa on vuosittain varattu enintään 6 milj. euroa joustavaan perusopetukseen Jopo-oppilaat sijoittuvat jatko-opintoihin yllättävän hyvin? Esimerkiksi Helsingissä ja Hämeenlinnassa noin 95 %, kuntakohtaisia eroja kuitenkin on 6

7 JOPON KEHITTÄMISESTÄ 1. Olisi kehitettävä kansallisen tason toimenpiteitä yhtenäisemmän laadun takaamiseksi eri opetuksen järjestäjien toiminnassa. Keskusteluissa on jopon haasteina nostettu esiin mm. Oppilasvalintakäytänteet (haku, valintapäätöksen tekevä taho) Jopon profiili ja arvostus Opetuksen järjestelyt (joustavuuden varmistaminen, työssäoppimisen laajuus ja mahdollisuudet siihen) 7

8 JOPON KEHITTÄMISESTÄ 2 Moniammatillisuuden toteutuminen (opettajan lisäksi toimintaan osallistuu toinen, opetuksen järjestäjän nimeämä ammattilainen) Resurssointi (kohdennetanko kuntatasolla resurssia ylipäätään riittävästi, jotta luokasta päästään pois) Arvioinnin suorittaminen (lähijaksot+työjaksot, tukimateriaalin tarve) Jatko-opintoihin ohjaaminen ja tuki 8

9 JOPON KEHITTÄMISESTÄ 3 Laadun varmistamiseksi joustavan perusopetuksen mukainen toiminta otetaan valtakunnallisesti haltuun Saatava käsitys valtakunnallisesti, koottava olemassaoleva osaaminen ja tietotaito Asettamalla esimerkiksi valtakunnallinen ohjausryhmä (jopoverkosto), joka mm. organisoi valtakunnallisia ja alueellisia jopo-seminaareja organisoi esim. webropol-kyselyn nykytilanteen selvittämiseksi? verkostoyhteistyönä kehittää jopo-toiminnan laatua ja sen profiilia 9

10 JOPON KEHITTÄMISESTÄ 4 Organisoi jopo-materiaalin/aineiston tuottamisen esimerkiksi seuraaviin teemoihin: Jopo-starttipaketti (uusille jopo-toimintaa suunnitteleville) Jopo-oppilaiden jatkokoulutukseen sijoittumisen ohjauksellinen tukipaketti Lähijaksojen ja työssäoppimisen aikaisen arvioinnin toimeenpanon tukipaketti Organisoi koulutuksen toimeenpanoa Toiminnan arviointikriteerien laatiminen myös tärkeää 10

11 KIITOS TEILLE KAIKILLE! AURINKOISTA KEVÄTTÄ! 11

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA

TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA TAMMELAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen toiminta Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa perusopetuksen 7-9 vuosiluokkien yhteydessä

Lisätiedot

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana

Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto alkaen. Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa ohjaava normisto 1.1.2011 alkaen Tarja Orellana Joustavan perusopetuksen toimintaa määrittävät normiasiakirjat Perusopetuslaki 642/2010 (voimaan 1.1.2011, velvoittaen

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot

JOUSTAVA PERUSOPETUS

JOUSTAVA PERUSOPETUS JOUSTAVA PERUSOPETUS Sisältö 1 JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN TOTEUTTAMINEN... 2 1.1 Muu opetus ja toiminta... 2 1.2 Joustavan perusopetuksen toiminnan tavoitteet ja sisältö... 2 1.3 Oppilaan ottaminen joustavan

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

Kontiolahden koulu

Kontiolahden koulu Kontiolahden koulu 18.3.2017 MIKÄ ON JOPO-LUOKKA? Opetus joustaa ei oppilas JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun yhdeksäs vuosiluokka. Tavoitteena

Lisätiedot

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI

MATKUSTAJASTA. Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI MATKUSTAJASTA Katja Luukaslammi Nuoriso-ohjaaja/ JOPO KULJETTAJAKSI JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN ALKU KAUHAJOELLA Joustava perusopetus JOPO -hanke käynnistyi tammikuussa 2006, kun opetusministeriö myönsi määrärahaa

Lisätiedot

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus

OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI Tilaisuuden avaus OPPILAAN- JA OPINTO-OHJAUKSEN KANSALLINEN FOORUMI 19.- 20.4.2012 Helsinki, Hilton Strand Tilaisuuden avaus Aulis Pitkälä Pääjohtaja Oppilaan- ja opinto-ohjaus elinikäisen oppimisen tukena Oppilaan- ja

Lisätiedot

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita

Joustava perusopetus. - taustaa ja perusteita Joustava perusopetus - taustaa ja perusteita Paasitorni 27.9.2010 Jopo-toiminnan taustaa Ensimmäiset 26 kuntaa käynnistivät toiminnan vuonna 2006. Lukuvuonna 2007-2008 toimintaa oli 72:ssa kunnassa. Lukuvuonna

Lisätiedot

Nuorisotakuu määritelmä

Nuorisotakuu määritelmä Mitä on ohjaus nuorisotakuussa Elise Virnes 25.9.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Vaativan erityisen tuen kehittäminen

Vaativan erityisen tuen kehittäminen Vaativan erityisen tuen kehittäminen Oppimisen Tuen Foorumi 20.4.2017 KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Vaativan erityisen tuen käsitteestä (Elina Kontu, Terhi Ojala, Henri Pesonen, Raija Pirttimaa) Vaativaa

Lisätiedot

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes

Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria. Elise Virnes Nuorisotakuu koskee kaikkia nuoria Elise Virnes 29.5.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

JOPO eli joustava perusopetus Liperissä

JOPO eli joustava perusopetus Liperissä JOPO eli joustava perusopetus Liperissä JOPO-opetuksen järjestäminen ja keskeiset toimintatavat JOPO (joustava perusopetus) on työelämäpainotteinen ja toiminnallinen tapa suorittaa peruskoulun kahdeksas

Lisätiedot

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä

Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä JOPO Joustava perusopetus 1/2 Hyvinkään kaupungin joustavan perusopetuksen ryhmät: Paja-ryhmä Uudenmaankatu 17 Rehtori Janne Peräsalmi 05800 Hyvinkää Vehkojan koulu 0400-756276 janne.peräsalmi@hyvinkää.fi

Lisätiedot

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa

Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Joustavaa perusopetusta Kouvolassa Kuntamarkkinat 10.9.2009 Teija Toppila Rehtori / aluerehtori Esiintyjä 1 Opetuksen tulee edistää sivistystä ja tasa-arvoisuutta yhteiskunnassa sekä oppilaiden edellytyksiä

Lisätiedot

Muilta osin joustavassa perusopetuksessa noudatetaan Naantalin kaupungin opetussuunnitelmaa.

Muilta osin joustavassa perusopetuksessa noudatetaan Naantalin kaupungin opetussuunnitelmaa. 203 LIITTEET LIITE 1 Joustava perusopetus yläkoulussa - JOPO JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN (JOPO) OPETUSSUUNNITELMA Muilta osin joustavassa perusopetuksessa noudatetaan Naantalin kaupungin opetussuunnitelmaa.

Lisätiedot

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes

Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta Elise Virnes Läpäisyn tehostamisohjelma osana koulutustakuuta 6.5.2013 Elise Virnes Nuorisotakuu nyt Väliraportti, Nuorten yhteiskuntatakuu 2013, TEM raportteja 8/2012, valmistui 15.3. Ensimmäisessä työryhmän raportissa

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten?

Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Valmentavat koulutukset VALMA JA TELMA kenelle ja miten? Taustaksi toisen asteen tutkinto edellytys jatko-opinnoille ja/tai siirtymiselle työelämään tavoite, että kaikki jatkavat peruskoulusta toiselle

Lisätiedot

Henkilökohtaistamisen prosessi

Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistamisen prosessi Henkilökohtaistaminen, osaamisen osoittaminen ja osaamisen arviointi ammatillisen koulutuksen reformin mukaisesti Tampere 14-15.11.2017 Henkilökohtaistaminen ennen reformia

Lisätiedot

Syksyn 2015 perustietokysely

Syksyn 2015 perustietokysely Ammatillisen koulutuksen opiskelijahallinnon koulutuspäivät Syksyn 2015 perustietokysely 3.9.2015 Tampere, 11.9.2015 Oulu, 16.9.2015 Helsinki Antti Markkanen, kouluneuvos Lea Juhola, erityisasiantuntija

Lisätiedot

OPS2016 ja joustava perusopetus JOPO-opetusta koskevat normit. Valkeakoski Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus

OPS2016 ja joustava perusopetus JOPO-opetusta koskevat normit. Valkeakoski Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus OPS2016 ja joustava perusopetus JOPO-opetusta koskevat normit Valkeakoski Opetusneuvos Pirjo Koivula Opetushallitus Joustava perusopetus Perusopetuslain mukaan kunta voi järjestää päättämässään laajuudessa

Lisätiedot

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus

Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa. Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Kolmiportainen oppilaan tuki opetussuunnitelman perusteissa Aija Rinkinen opetusneuvos Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Opetushallitus Laki perusopetuslain muuttamisesta 642/2010 Erityisopetusta

Lisätiedot

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma

Lisäopetuksen. opetussuunnitelma Lisäopetuksen opetussuunnitelma Sivistyslautakunta 14.10.2010 88 www.nurmijarvi.fi 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus... 3 2. Lisäopetuksen tavoitteet...

Lisätiedot

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa

Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa Oppimisvalmiuksien ja kielitaidon merkitys ammatillisen koulutuksen reformin toteutuksessa 23.11.2016 Neuvotteleva virkamies Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen osasto Mitä reformissa tavoitellaan?

Lisätiedot

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025

Sipilän hallituksen visio: Suomi 2025 Tilaisuuden avaus ECVT Round Table 2015 Helsinki 10.12.2015 opetusneuvos Seija Rasku opetus- ja kulttuuriministeriö, ammatillisen koulutuksen osasto AMOS seija.rasku@minedu.fi Sipilän hallituksen visio:

Lisätiedot

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto

Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015. opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Valmentavat koulutukset Vankilaopetuksenpäivät 2015 Tampere 7.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014 esityksen ammatillisesta

Lisätiedot

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka

Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä Heureka Etelä-Suomen nuorten työpajatoiminnan kehittämispäivä 15.11.2016 Heureka Nuorten ohjautuminen nuorten työpajatoimintaan ja muuta ajankohtaista työja elinkeinoministeriöstä Ari-Pekka Leminen, TEM Sisältöä

Lisätiedot

Sirpa Oja KM, ohjaava opettaja, eo, STOry työnohjaaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva

Sirpa Oja KM, ohjaava opettaja, eo, STOry työnohjaaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva Sirpa Oja KM, ohjaava opettaja, eo, STOry työnohjaaja Oppimis- ja ohjauskeskus Valteri, Onerva sirpa.oja@valteri.fi www.valteri.fi JOPO RAUMAN SEUTU 18.4.2017 UUSIKAUPUNKI JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN JÄRJESTÄMISEN

Lisätiedot

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry

Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Uudistuva lainsäädäntö, opiskeluhyvinvointi ja asuntolatoiminta Elise Virnes OKM & Ville Virtanen SAKU ry Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ- ja elinkeinoelämän osaamistarpeet muuttuvat yhä nopeammin.

Lisätiedot

Opetusviraston ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyötä. Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan kokous

Opetusviraston ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyötä. Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan kokous Opetusviraston ja Nuorisoasiainkeskuksen yhteistyötä maahanmuuttajataustaisten nuorten parissa Maahanmuutto- ja kotoutumisasioiden neuvottelukunnan kokous 28.4.15 Opetusviraston peruspalvelut maahanmuuttajataustaisille

Lisätiedot

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä

Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Sujuvuutta siirtymiin työpajojen ja koulutuksen järjestäjien välisellä yhteistyöllä Valtakunnalliset työpajapäivät 19.4.2018 Rinnakkaisseminaari 2: Osaamisen tunnistaminen ja yhteistyö koulutuksen järjestäjien

Lisätiedot

Kansallinen Joustavan Perusopetuksen kehittämisseminaari Peurunka, Laukaa. KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala

Kansallinen Joustavan Perusopetuksen kehittämisseminaari Peurunka, Laukaa. KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Kansallinen Joustavan Perusopetuksen kehittämisseminaari 5.-6.4.2018 Peurunka, Laukaa KT, Opetusneuvos Jussi Pihkala Nuorisotakuuta yhteisötakuun suuntaan Tilannekatsaus Eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri

Lisätiedot

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016

Kirje 05.10.2015. Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Kirje OKM/64/592/2015 05.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Valtionavustukset nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimeenpanemiseksi 2015 ja 2016 Opetus- ja kulttuuriministeriö on vuonna

Lisätiedot

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään

Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään Vammaisen ja erityistä tukea tarvitsevan tie ammatilliseen koulutukseen ja työelämään KUNTOUTUSPÄIVÄT 19.3.2010 Juhani Pirttiniemi opetusneuvos, KT Opetushallitus Säädöstaustaa: L 631/1998 8 : Ammatillista

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki

Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki Ammatillisen peruskoulutuksen valmentavat koulutukset Eväitä uraohjaukseen 2015 Helsinki 23.10.2015 opetusneuvos Anne Mårtensson Ammatillisen koulutuksen osasto Säädökset Hallitus antoi eduskunnalle 23.10.2014

Lisätiedot

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset

Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset Katsaus opetuksen lainsäädäntöön ja tulevaan tavoitteena hyvinvointi ja osallisuus Ammatillisen peruskoulutuksen lainsäädäntömuutokset 24.3.2015 VAMPO seurannan seminaari Anne Mårtensson VAMPO toimenpiteet

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ AMMATILLISEN KOULUTUKSEN REFORMI JA TYÖELÄMÄ- YHTEISTYÖ LVI-koulutus 2018 -seminaari MS Viking Mariella to 28.9.2017 opetusneuvos Seija Rasku seija.rasku@minedu.fi Työelämäyhteistyön monet muodot Ammatillisten

Lisätiedot

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017

Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy. Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Amiskiertue 2017 Joustava hakeutuminen ja koulutuksen pääsy Asiakaslähtöinen ammatillinen koulutus joustava hakeutuminen ja koulutukseen pääsy Hakeutuminen ja

Lisätiedot

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen. Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Ajankohtaista ministeriöstä - Nuorten oppisopimuskoulutuksen kehittäminen Opso ry syysseminaari 19.11.2013 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Vuoden 2014 oppisopimuskoulutuksen lisäkoulutuksen paikat Päätös

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio

Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio Ammatillinen koulutus muutosten pyörteessä SEHL ry:n opintopäivät Kuopio 7.4.2017 Soila Nordström, opetusneuvos Opetushallitus Miksi ammatillinen koulutus uudistetaan? Työ-ja elinkeinoelämän osaamistarpeet

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Työssäoppiminen laissa (630/1998)ja asetuksessa (811/1998) koulutuksesta

Lisätiedot

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla

Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla Ammattikymppi Opetuksen järjestäjänä Neulamäen yhtenäiskoulu Toinen lukuvuosi menossa Vuosittain otetaan noin 20 oppilasta Valinta haun kautta; haastattelulla varmistetaan hakijoiden motivaatio ja opiskeluasenne

Lisätiedot

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos

Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Sujuvat siirtymät ohjauksen teemaseminaari 2.5.2016 Kati Lounema yksikön päällikkö, opetusneuvos Mitä tapahtuu tai on tapahtumassa? Muutokset tutkintojen perusteissa Ammatillisen koulutuksen reformi Tutkintotoimikuntakauden

Lisätiedot

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään

Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Järjestäjäverkon muuttamisen vaikutukset lukiokenttään Valtakunnallinen lukioseminaari Pro Lukio ry 1 KESU 2011-16 ja 2. asteen koulutus suuntasiko KESU rakenneuudistusta 2014? Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE

OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE OPETUSHALLITUKSEN TERVEHDYS PIENKOULUILLE Pieksämäki 7.10.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Hallituksen kärkihankkeet Uudet oppimisympäristöt ja digitaaliset materiaalit peruskouluihin Toisen asteen ammatillisen

Lisätiedot

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET

Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa , 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET Hyväksytty kasvatus- ja opetuslautakunnassa 17.3.2005, 24 LISÄOPETUKSEN OPETUSSUUNNITELMAN PERUSTEET 1. Lisäopetuksen järjestämisen lähtökohdat ja opetuksen laajuus Perusopetuksen oppimäärän suorittaneille

Lisätiedot

JUVAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN SUUNNITELMA. Joustavan perusopetuksen järjestämisen lähtökohdat Juvalla

JUVAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN SUUNNITELMA. Joustavan perusopetuksen järjestämisen lähtökohdat Juvalla JUVAN KUNNAN JOUSTAVAN PERUSOPETUKSEN SUUNNITELMA Joustavan perusopetuksen järjestämisen lähtökohdat Juvalla Juvalla perusopetuksen järjestämisen ja toteuttamisen tavoite on se, että kaikki oppilaamme

Lisätiedot

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa

Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Kuntien, oppilaitosten ja työpajojen merkitys nuorisotakuun toteuttamisessa Seinäjoki, 13.3.2013 Nuorisotakuun taustoja Perusasteen varassa olevat nuoret Työttömät alle 30-vuotiaat nuoret Työn ja koulutuksen

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala

PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET. Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala PERUSOPETUKSEN ERITYINEN TUKI JA LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOKSET Finlandia-talo 16.9.2010 KT, opetusneuvos Jussi Pihkala 1 Kuva 1 Erityisopetukseen otetut tai siirretyt oppilaat 1995-2009 Lähde: Tilastokeskus

Lisätiedot

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä

Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetussuunnitelmatyöllä lukiokoulutuksen kehittämiseen 11.11.2015 Pääjohtaja Aulis Pitkälä Lukion opetussuunnitelman perusteiden valmistelun lähtökohtia Valtioneuvoston asetus (942/2014) Tavoitteet 2 Kasvu

Lisätiedot

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet

Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Ammatillinen koulutus ja sen ajankohtaiset haasteet Yhdessä koulutustakuuseen - hankkeen avausseminaari 22.4.2015 Sirkka-Liisa Kärki Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen peruskoulutus yksikkö Ammatillinen

Lisätiedot

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano

Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano Vammaisten valmentava ja kuntouttava opetus ja ohjaus opetussuunnitelman perusteiden toimeenpano 3. 4.12.2009, Helsinki Liisa Metsola Ammattikoulutuksen kehittäminen-yksikkö Liiisa.metsola@oph.fi Opetussuunnitelman

Lisätiedot

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA

VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA VUOSILUOKKIIN SITOMATON ESI-JA ALKUOPETUS TOHOLAMMILLA, OPETUSSUUNNITELMA 1. Vuosiluokkiin sitomattoman alkuopetuksen määrittely Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa (2014) määritellään vuosiluokkiin

Lisätiedot

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA

TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA TUEN KOLMIPORTAISUUDEN TOTEUTTAMINEN PERUSOPETUKSESSA YLEINEN TUKI (jokaiselle oppilaalle tilapäisesti annettava tuki) Oppilas on jäänyt jälkeen opetuksesta tai on muuten tilapäisesti tuen tarpeessa TAI

Lisätiedot

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat

Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Koulutuksessa laadittavat suunnitelmat ja säännöt - Oppilaita ja opetusta koskevat suunnitelmat Opetustoimen ajankohtainen juridiikka 3.11.2016 Helsinki Hallintojohtaja Matti Lahtinen Opetusta koskevat

Lisätiedot

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos

Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittämishaasteet 5.9.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus -yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillisen peruskoulutuksen kehittäminen Tutkintojärjestelmän

Lisätiedot

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä

Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Koulun rooli syrjäytymiskehityksessä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Nuorten syrjäytymisen ehkäisy tilannekartoituksesta toimintaan Helsinki14.8.2012 Koulupudokkaat Suomessa (2010) 193 oppilasta

Lisätiedot

Jari Ikola

Jari Ikola 1 Koulutustakuu perusopetuksesta toiselle asteelle - käytännön tukitoimet Oppilas- ja opiskelijahuollon kansalliset kehittämispäivät, Järvenpää 27. 28.11.13 Jari Ikola, projektipäällikkö Tampereen kaupunki,

Lisätiedot

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio

7.3 Tehostettu tuki Pedagoginen arvio 7.3 Tehostettu tuki Oppilaalle, joka tarvitsee oppimisessaan tai koulunkäynnissään säännöllistä tukea tai samanaikaisesti useita tukimuotoja, on pedagogiseen arvioon perustuen annettava tehostettua tukea

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg

Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa. opetusneuvos Aki Tornberg Sisukas pärjää aina sijoitettu lapsi koulussa opetusneuvos Aki Tornberg Varhaiskasvatus Varhaiskasvatuksen ja päivähoitopalvelujen lainsäädännön valmistelu, hallinto ja ohjaus siirretään sosiaali- ja terveysministeriöstä

Lisätiedot

Ammatillinen reformi ja opettaja

Ammatillinen reformi ja opettaja Ammatillinen reformi ja opettaja Lauri Kurvonen OAJ 26.9.2018 26.9.2018 1 Sisällys Opettajan työn ydintehtävät Reformin tuki ja toteutus Toimintaympäristön muutokset Lähde: Kunnas 2005 Opettajan työssä

Lisätiedot

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013

Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 Nuorten yhteiskuntatakuu eli nuorisotakuu 2013 24.10.2012 Turku Kjell Henrichson Yhteiskuntatakuun taustoja 110 000 perusasteen varassa olevaa alle 30-vuotiasta. 55 000 työtöntä alle 30-vuotiasta, joista

Lisätiedot

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II

Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Perusopetuksen päättövaiheessa maahan tulleiden opetusjärjestelyt II Esimerkkejä Vaasa: Nivelluokat Jyväskylä: JOPO mmt oppilaille Kontiolahti: Jatkoluokat MOKU 18.9.2009 Vaasan nivelluokat 1 Nivelluokat

Lisätiedot

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa

Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Painotettu opetus ja erityinen tuki opetussuunnitelman perusteissa Ops-koordinaattori Tuija Vänni 16.3.2016 Vänni 2016 1 4.3: Eriyttäminen opetussuunnitelman perusteissa ohjaa työtapojen valintaa perustuu

Lisätiedot

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa

Osaamisperusteisuutta vahvistamassa Osaamisperusteisuutta vahvistamassa 18.12.2015 opetusneuvos Hanna Autere ja yli-insinööri Kati Lounema, Opetushallitus Tutkintojärjestelmän kehittämisen tahtotila (TUTKE 2) osaamisperusteisuus työelämälähtöisyys

Lisätiedot

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.

Ajankohtaista. koulutuksesta. varhaiskasvatuksesta ja. Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8. Ajankohtaista varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta Johtaja Jorma Kauppinen, Opetushallitus Tiedon Kumppanuusfoorum Jyväskylä 24.8.2017 Varhaiskasvatus 24/08/2017 Opetushallitus 2 Varhaiskasvatussuunnitelman

Lisätiedot

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari

Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Lukio Suomessa - tulevaisuusseminaari Varatoimitusjohtaja Tuula Haatainen 11.4.2012 Korkeatasoinen lukiokoulutus kattavasti koko maassa nuoren ulottuvilla. 2 11.4.2012 Tuula Haatainen Lukio tai ammatillinen

Lisätiedot

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala

Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö Jussi Pihkala Järjestötapaaminen -VIP-verkostotyö 09.10.2018 Jussi Pihkala OKM:n vaativan erityisen tuen kehittämisryhmä teki 12 ehdotusta syksyllä 2017 muun muassa VIPverkostojen käynnistäminen Kaikkia ehdotuksia viedään

Lisätiedot

Opintopolku. Hakeutuminen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2014. Elinikäisen koulutuksen kehittämispäivät 8.-9.10.

Opintopolku. Hakeutuminen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2014. Elinikäisen koulutuksen kehittämispäivät 8.-9.10. Opintopolku Hakeutuminen perusopetuksen jälkeisiin koulutuksiin keväällä ja kesällä 2014 Elinikäisen koulutuksen kehittämispäivät 8.-9.10.2014 Turku Oppija ja elinikäinen oppiminen Hakeutujan palvelut

Lisätiedot

Nuorisotakuun määritelmä

Nuorisotakuun määritelmä Nuorisotakuun tilanne 14.5.2014 Ylijohtaja Tuija Oivo Nuorisotakuu työryhmän puheenjohtaja TEM/Työllisyys ja yrittäjyysosasto Nuorisotakuun määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle

Lisätiedot

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto

Hyvinvointipäivät Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Hyvinvointipäivät 10.12.2015 Elise Virnes Ammatillisen koulutuksen osasto Osaaminen ja koulutus: kymmenen vuoden tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta. Suomalaisten osaamis- ja

Lisätiedot

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013

Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Ajankohtaista aikuiskoulutuksesta 2013 Aikuiskoulutukselle asetetut tavoitteet 18-64-vuotiaista vähintään 60 prosenttia osallistuu vuosittain aikuiskoulutukseen Aliedustettujen ryhmien osallistumisen kasvattaminen

Lisätiedot

12. Valinnaisuus perusopetuksessa

12. Valinnaisuus perusopetuksessa 12. Valinnaisuus perusopetuksessa Valinnaisten opintojen yhteisenä tehtävänä on syventää oppimista, laajentaa opintoja ja vahvistaa jatkoopintovalmiuksia. Valinnaiset opinnot tarjoavat oppilaille mahdollisuuden

Lisätiedot

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä

Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä. Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Ajatuksia opetustoimen henkilöstön osaamisien kehittämisestä Pääjohtaja Aulis Pitkälä Opetushallitus 15.3.2016 Osaava-hankkeiden sidosryhmäpäivä Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Koulutuksen tavoite 2025

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS

PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS PERUSOPETUKSEN JA TOISEN ASTEEN NIVELVAIHEEN PROSESSIKUVAUS www.nurmijarvi.fi KUUKAUSI TOIMENPIDE VASTUUHENKILÖ LÄSNÄ LOMAKKEET MUUTA ELOKUU Edellisenä keväänä päättötodistuksen saaneitten 9.- luokkalaisten

Lisätiedot

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva

Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta Autio Eva Lapsi- ja perhepalveluiden muutosohjelma Opiskeluhuoltoryhmän työskentelymallin laadinta 22.9.2017 Autio Eva Opiskeluhuolto sisältää koulutuksen järjestäjän hyväksymän opetussuunnitelman mukaisen opiskeluhuollon

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena

Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi. Digioppimisen Areena Kansalliset toimet oppijan parhaaksi ja jatkuvan oppimisen mahdollistamiseksi Digioppimisen Areena 27.11.2018 Perusopetus Opetusneuvos Kimmo Koskinen Perusopetuksen digitalisaatiolle suunnitellaan yhteisiä

Lisätiedot

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.

Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4. Osaamisperusteisuuden vahvistaminen ja yksilöllisyyden mahdollistaminen koulutuksen järjestäjän opetussuunnitelman toimeenpanossa 17.4.2015 Opetusneuvos, M. Lahdenkauppi Tutkintojärjestelmän kehittämisen

Lisätiedot

Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta

Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta Ajankohtaista elinikäisestä oppimisesta ja nuorisotakuusta Tuija Toivakainen 5. 6.11.2015 Kohtaamisia ohjauksessa - Itä-Suomen ohjauksen koulutuspäivät Mikkelissä Tavoitteet Oppimisen ja ohjauksen yhteiset

Lisätiedot

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Nuorisotakuu. Timo Mulari timo.mulari@alli.fi Monialaisten yhteistyöverkostojen kehittämishanke Suomen nuorisoyhteistyö Allianssi ry Hyvinkään kaupunki Lohjan kaupunki Porvoon kaupunki Nuorisotutkimusseura ry Nuorisotakuu Timo Mulari timo.mulari@alli.fi

Lisätiedot

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson

Ohjauksen kehittämispäivät , Helsinki Ulla-Jill Karlsson Ammatillisen koulutuksen reformi ja vaikutus ohjaukseen Ohjauksen kehittämispäivät 20-21.4.2017, Helsinki Ulla-Jill Karlsson 20.4.2017 Osaaminen ja koulutus: Ammatillisen koulutuksen reformi 2015-2018

Lisätiedot

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.

Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa. Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2. Työssäoppimisen toteutuksen suunnittelu omassa opetussuunnitelmassa Työelämälähtöisen ammatillisen koulutuksen ajankohtaispäivä 3.2.2014 Suunnittelun lähtökohdat Suunnittelun pohjana aina voimassa oleva

Lisätiedot

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa

Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Oppilashuolto muuttuvissa perusteissa Heidi Peltonen, opetusneuvos Opetushallitus Heidi Peltonen PJ/SIOP Heidi.Peltonen@oph.fi +358403487271 Muutoksia Vn 380/2009 http://www.stm.fi/julkaisut/nayta/_julkaisu/1488784

Lisätiedot

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen

Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyhankkeet ja ammatillisen koulutuksen kehittäminen Läpäisyn tehostamisohjelman työseminaari Tallink Silja Line 6.5.2013 Sirkka-Liisa Kärki Ammatillinen peruskoulutus - yksikön päällikkö, opetusneuvos

Lisätiedot

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011

Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 Kotiinpäin Erityisopetuksen kansalliset kehittämispäivät 2011 29.4.2011 Timo Lankinen pääjohtaja Opetushallitus Laadukas opetus (sekä mahdollisuus saada ohjausta ja tukea oppimiseen ja koulunkäyntiin kaikkina

Lisätiedot

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki

Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki Ohjaus- ja tukitoimia osana kolmiportaista tukea. Pedagogisten ratkaisujen malleja. Tukitoimi Yleinen tuki Tehostettu tuki Erityinen tuki eriyttäminen opetuksessa huomioidaan oppilaan opetusta voidaan

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015

Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen. AmKesu syksy 2015 Ammatillisen koulutuksen alueellinen kehittäminen AmKesu syksy 2015 Esa Karvinen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ammatillinen perus- ja aikuiskoulutus 1 OPH KOULUTUKSEN JA OSAAMISEN KÄRKIHANKKEET 1. Uudet

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta 16.11.2016 Sivu 1 / 1 3304/2016 01.01.01 203 Lausunnon antaminen hallinto-oikeudelle valitukseen määräaikaisen tuntiopettajan valinnasta Valmistelijat / lisätiedot: Virpi Leino, puh. 046 877 1846 Ilpo

Lisätiedot

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA

Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Muonion kunta Sivistystoimi AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINNAN TOIMINTASUUNNITELMA Sivistyslautakunta 30.11.2016 2 Sisällys 1. Toiminta-ajatus ja toiminnan tavoitteet 3 2. Aamu- ja iltapäivätoiminnan suunnittelu

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto

Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet. Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto Ammatillisen koulutuksen reformin pääperiaatteet Ylijohtaja Mika Tammilehto Ammatillisen koulutuksen osasto 26.1.2017 Mitä tavoitellaan? Ketterämpää, oikea-aikaisempaa ja joustavampaa vastaamista työ-

Lisätiedot

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen

POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen POP Ajankohtaista yleissivistävässä koulutuksessa 15.3.2010 Yleissivistävän koulutuksen kehittäminen Yksikön päällikkö, opetusneuvos Ritva Järvinen Opetushallituksen koordinoimat POP ohjelman kehittämisalueet

Lisätiedot

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus

Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Ammatillisten erityisoppilaitosten asiantuntijapalvelut ja kehittämiskumppanuus Seija Eskola Asiantuntijapalveluiden työryhmän pj Kehittämispäällikkö Invalidiliiton Järvenpään koulutuskeskus Ammatillisen

Lisätiedot

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen

Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet Vanhempainiltakiertue Iissä syyskuu 2017 Alarannan koulu 20.9.2017 Vuosiluokat 0-6 Jaana Anttonen Uudistuneen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden taustalla

Lisätiedot

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo

Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä. Katri Honkasalo Opinnollistaminen työpajan ja oppilaitoksen yhteistyönä Katri Honkasalo 23.10.2015 Varian ja työpajojen opetusyhteistyö: Numeronkorotus työpajalla Peruskoulu "paja" Menolippu Kiertävä erityisopettaja,

Lisätiedot

Ohjausta kehittämään

Ohjausta kehittämään Ohjausta kehittämään Oppilaan- ja opinto-ohjauksen kansalliset kehittämispäivät Messukeskus 18.4.2013 Aulis Pitkälä Opetushallituksen pääjohtaja Osaamisen ja sivistyksen parhaaksi Suomi maailman osaavimmaksi

Lisätiedot

Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki

Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki Talous, hallitusohjelma ja uusi nuorisolaki N T Hyvinvointi, Osaaminen, Osallisuus, Elinvoima, Nuorisotyö Kari Sjöholm 12.11.2015 0-200 -400-600 -800-1000 -1200-1400 -1600-1800 -2000 Vuosien 2012-2019

Lisätiedot

Nuorisotakuu Pasi Rentola

Nuorisotakuu Pasi Rentola Nuorisotakuu 3.9.2013 Pasi Rentola Hallitusohjelma: Jokaiselle alle 25 -vuotiaalle nuorelle ja alle 30 vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, harjoittelu-, opiskelu-, työpaja- tai kuntoutuspaikka

Lisätiedot

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund

Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Oppisopimuskoulutusta koskevien selvitysten tuloksia 3.6.2015 Opetusneuvos Mari Pastila-Eklund Käsiteltävät selvitykset: Selvitys nuorten työssäoppimis- ja oppisopimusuudistuksen toimenpideohjelman tuloksellisuudesta

Lisätiedot