TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2257(INI)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2257(INI)"

Transkriptio

1 Euroopan parlamentti Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2257(INI) TARKISTUKSET Enrique Calvet Chambon (PE v01-00) aiheesta Erasmus+ ja muut välineet ammatillisen koulutuksen liikkuvuuden edistämisessä elinikäisen oppimisen lähestymistapa (2015/2257(INI)) AM\ doc PE v02-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen

2 AM_Com_NonLegOpinion PE v /75 AM\ doc

3 1 Heinz K. Becker Johdanto-osan 1 kappale (uusi) (1) toteaa, että Eurostatin mukaan työttömyys oli edelleen 10,2 prosenttia vuonna 2014 hitaasta elpymisestä huolimatta; toteaa, että EU:ssa nuorisotyöttömyys on 22,1 prosenttia, vain 51 prosenttia vuotiaista käy työssä ja sukupuolten välinen kuilu iäkkäämpien työntekijöiden työllisyysasteessa on 13,6 prosenttiyksikköä; 2 Heinz K. Becker Johdanto-osan 2 kappale (uusi) (2) toteaa, että työmarkkinoilla vallitsee edelleen ammattitaidon tarjonnan ja kysynnän kohtaamattomuus, kuten komission vuoden 2015 syksyn talousennusteen korkeasta avointen työpaikkojen määrästä käy ilmi; 3 Karima Delli 1 kohta AM\ doc 3/75 PE v02-00

4 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; korostaa, että on erittäin tärkeää, että Erasmus + ja muut ohjelmat kohdistuvat kaikkiin kansalaisiin heidän koulutustasostaan riippumatta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen myönteinen vaikutus työllisyyteen, mutta myös siihen, että Euroopan unionia ymmärretään ja siihen osallistutaan kokemalla se; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; muistuttaa, että tästä syystä on tärkeää, että työttömyysriskin alaiset ammatillisen koulutuksen alan liikkuvuuden kohderyhmät laajentavat mahdollisuuksiaan osallistua työmarkkinoille ja yhteiskuntaan; 4 Thomas Mann, Dieter-Lebrecht Koch 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. pitää ilahduttavana, että neuvoston kanssa päästiin sopimukseen, minkä ansiosta Erasmus+ -ohjelman määrärahoja voitiin rahoitusvaikeuksista huolimatta lisätä 40 prosentilla ajanjaksolle ; korostaa, että tämän tuloksena yli neljällä miljoonalla nuorella eurooppalaisella on mahdollisuus parantaa taitojaan ja työllistettävyyttään; pitää edellä mainittua PE v /75 AM\ doc

5 seikkaa merkittävänä keinona nujertaa joidenkin jäsenvaltioiden korkea nuorisotyöttömyysaste; toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; Or. de 5 Inês Cristina Zuber, Neoklis Sylikiotis, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Lynn Boylan 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat Euroopan unionissa ovat osaltaan lisänneet edunsaajiensa kulttuurista yleismaailmallisuutta ja ne ovat toimineet tärkeänä mekanismina suvaitsevuuden, solidaarisuuden ja vuoropuhelun edistämisessä eri kansallisuuksia ja erilaisia kokemuksia edustavien kansalaisten välillä; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on tärkeä tekijä teknisten ja akateemisten valmiuksien lisäämisessä ja monipuolistamisessa, mikä parantaa työllistettävyyttä ja vähentää osaamisvajetta; Or. pt AM\ doc 5/75 PE v02-00

6 6 Enrique Calvet Chambon 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta ja laajentaa mahdollisuuksia ottaa tuotantosektori mukaan ja tehdä siitä tehokas väline työmarkkinoilla; on toivottavaa, että Erasmus+ ei heikennä näitä saavutuksia, vaan pikemminkin parantaa niitä; Or. es 7 Jérôme Lavrilleux 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat voivat muodostaa ylipääsemättömän siirtymävaiheen eurooppalaisten opiskelijoiden opinnoissa ja ne mahdollistavat uuteen kulttuuriin tutustumisen, vieraiden kielten oppimisen sekä konkreettisen yliopistotuntemuksen ja -osaamisen hankkimisen; toteaa, että ne ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että PE v /75 AM\ doc

7 liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; Or. fr 8 Emilian Pavel, Vilija Blinkevičiūtė, Jutta Steinruck, Miapetra Kumpula-Natri, Brando Benifei, Georgi Pirinski, Marita Ulvskog 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. vakuuttaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet osaltaan Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen myönteinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työttömyyden ja koulun keskeyttämisen torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä, motivoi jatkooppimista koskevaan liikkuvuuteen ja vähentää osaamisvajetta, sillä se johtaa sekä erityisten ammatillisten että monialaisten ja siirrettävien taitojen ja osaamisen kehittämiseen, kuten kriittinen ajattelu ja yrittäjyys; 9 Joëlle Mélin, Dominique Martin 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut AM\ doc 7/75 PE v02-00

8 liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus mahdollistaa tietojen ja työelämän kulttuurituntemuksen lisääntymisen maiden välisen vertailevan lähestymistavan avulla ja parantaa työllistettävyyttä opiskelijoiden palatessa alkuperävaltioonsa; Or. fr 10 Anne Sander 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; kannustaa nyt jäsenvaltioita edistämään täysimääräisesti uuden Erasmus + -ohjelman tarjoamia mahdollisuuksia, sillä se tarjoaa opiskelujen lisäksi nuorille oppisopimuspaikkoja ja harjoittelujaksoja sekä pääsyn vapaaehtoistyöhön ulkomailla; Or. fr 11 Jane Collins PE v /75 AM\ doc

9 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että jäsenvaltioiden olisi sallittava oman muuttoliike- ja työllisyyspolitiikkansa valvonta; toteaa, että kansallisilla hallituksilla olisi oltava oikeus rajoittaa työmarkkinoilleen pääsyä toisesta maasta viisumeiden, työlupien tai muun sopivaksi katsomansa järjestelmän avulla; 12 Jeroen Lenaers 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; kehottaa lisäksi keskittymään ammatillisen koulutuksen alalla naapurimaiden kieliin rajat ylittävän työvoiman aseman ja työllistettävyyden parantamiseksi; Or. nl AM\ doc 9/75 PE v02-00

10 13 Laura Agea, Tiziana Beghin 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat ehkä edistäneet Euroopan yhdentymistä ja ehkä vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on voinut olla välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa voisi olla hyödyllinen väline työttömyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; Or. it 14 Elisabeth Morin-Chartier 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä oppijoiden henkilökohtaisessa kehityksessä, joka on työttömyyden torjunnan perusta, se parantaa työllistettävyyttä ja vähentää osaamisvajetta; Or. fr PE v /75 AM\ doc

11 15 Zdzisław Krasnodębski 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on yksi tärkeimmistä välineistä työttömyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 16 Romana Tomc 1 kohta 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; 1. toteaa, että Erasmus-ohjelma ja muut liikkuvuutta edistävät ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja vahvistaneet eurooppalaista tietoisuutta ja unionin kansalaisuutta; toteaa, että näillä ohjelmilla on ollut välillinen vaikutus työllisyyteen; toteaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa on olennainen osatekijä työllisyyden torjunnassa, se parantaa työllistettävyyttä ja se vähentää osaamisvajetta; Or. sl AM\ doc 11/75 PE v02-00

12 17 Heinz K. Becker 1 a kohta (uusi) 1 a. korostaa, että elinikäinen oppiminen ja ammatillinen koulutus ovat avaimia pitkäaikaistyöttömien parempiin työllisyysnäkymiin; kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita ponnistelemaan kaikin tavoin Euroopan unionin koulutusstrategian 2020 tavoitteiden saavuttamiseksi; korostaa, että Euroopan unionin liikkuvuutta koskevilla ohjelmilla, kuten Erasmus+ -ohjelmalla, on myös erittäin tärkeä tehtävä tällä alalla; 18 Thomas Mann 1 a kohta (uusi) 1 a. korostaa, että Erasmus-järjestelmän kautta ulkomailla suoritettujen opintojaksojen määrä on kasvanut vuodesta 2008 alkaen jatkuvasti huolimatta talous-, rahoitus- ja sosiaalikriisistä; kiinnittää huomion siihen, että samanaikaisesti työharjoittelujen määrä ulkomailla on lisääntynyt räjähdysmäisesti; toteaa lopuksi, että nuoret pitävät työharjoitteluja itsestään selvästi loistavana tilaisuutena parantaa työllistettävyyttään; suosittelee, että komissio ja kansalliset virastot, hankkeiden toteuttajat ja oppilaitokset ottavat tämän kehityksen huomioon 1a ; PE v /75 AM\ doc

13 1a Ks. komission rahoittama tutkimus Student and staff mobility in times of crisis, German Academic Exchange Service (DAAD), joulukuu Or. de 19 Emilian Pavel, Vilija Blinkevičiūtė, Jutta Steinruck, Miapetra Kumpula-Natri, Brando Benifei, Javi López, Sergio Gutiérrez Prieto, Elena Gentile, Georgi Pirinski, Marita Ulvskog 1 a kohta (uusi) 1 a. korostaa, että ammatillisen koulutuksen alalla on erittäin tärkeä taloudellinen ja sosiaalinen tehtävä Euroopassa välineenä, joka johtaa kaikkien kansalaisten yhtäläisiin mahdollisuuksiin, mukaan luettuina sosiaalisesti haavoittuvat ja heikossa asemassa olevat ryhmät, työttömät nuoret, pitkäaikaistyöttömät ja toisen sukupolven työttömät, lähellä eläkeikää olevat työnhakijat, maahanmuuttajat, vammaiset henkilöt sekä naiset, jotka ovat aliedustettuina ammatillisessa koulutuksessa; 20 Elena Gentile 1 a kohta (uusi) 1 a. korostaa, että Erasmus ja muut liikkuvuutta koskevat ohjelmat ovat edistäneet Euroopan yhdentymistä ja AM\ doc 13/75 PE v02-00

14 auttaneet luomaan ajatuksen Euroopan kansalaisuudesta ja levittämään sitä eri jäsenvaltioiden nuorison keskuudessa, sillä Erasmus+ tarjoaa monille eurooppalaisille opiskelijoille ensimmäisen todellisen työllistymismahdollisuuden; Or. it 21 Laura Agea, Tiziana Beghin 1 a kohta (uusi) 1 a. toteaa, että nykyisessä talouden ilmapiirissä, jolle on ominaista korkea nuorisotyöttömyys sekä osaamisen kysynnän ja tarjonnan erot, ammatillisen koulutuksen alan liikkuvuutta edistävät ohjelmat on räätälöitävä tarkemmin vastaamaan työmarkkinoiden erityisvaatimuksia; Or. it 22 Dieter-Lebrecht Koch 1 a kohta (uusi) 1 a. huomauttaa, että tiedotusvälineet ja suuri yleisö pitävät Erasmus+-ohjelmaa lähinnä opinto-ohjelmana, ja suosittelee tästä syystä, että sitä on mainostettava enemmän muun muassa tiedotuskampanjan avulla ja on kerrottava stipendiohjelman kaikista näkökulmista; PE v /75 AM\ doc

15 Or. de 23 Karima Delli 1 a kohta (uusi) 1 a. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita parantamaan sekä oppisopimuskoulutuksen laatua että tarjontaa, jotta jokaiselle ammatillisessa koulutuksessa olevalle taataan oppisopimuspaikka ja varmistetaan näin sellaisen ammatillisen koulutuksen laatu, joka todella parantaa työmarkkinoiden tuloksia ja jonka avulla nuoret saavat elämässä tarvittavia taitoja ja osaamista; 24 Liliana Rodrigues 1 a kohta (uusi) 1 a. kehottaa luomaan Erasmus+ - ohjelmaa vastaavan liikkuvuutta edistävän EU:n ohjelman työttömyyden torjuntavälineeksi ja parantamaan yli 45- vuotiaiden pätevyyttä kiinnittäen erityistä huomiota vähemmistöihin ja heihin, joilla on erityistarpeita; Or. pt 25 Enrique Calvet Chambon AM\ doc 15/75 PE v02-00

16 1 a kohta (uusi) 1 a. katsoo, että liikkuvuuden edistäminen ammatillisessa koulutuksessa on avain sen kansainvälisyyden kehittämiseen, sillä kyseisille ammateille on ominaista tarvittava joustavuus eli niitä voidaan harjoittaa missä päin Eurooppaa tahansa; Or. es 26 Joëlle Mélin, Dominique Martin 1 a kohta (uusi) 1a. toteaa, että kansalliseen koulutukseen tuotavan lisäarvon lisäksi vaikuttaa tarpeelliselta panna täytäntöön järjestelyt, joiden avulla vältetään se, ettei Erasmus + -ohjelma edesauta aivovuotoa; Or. fr 27 Danuta Jazłowiecka 1 a kohta (uusi) 1 a. korostaa, että liikkuvuus ammatillisessa koulutuksessa tarjoaa etenkin nuorille mahdollisuuden saada taitoja ja ainutlaatuista kokemusta, jota he tarvitsevat ollakseen kilpailukykyisiä tämän päivän työmarkkinoilla koko PE v /75 AM\ doc

17 EU:ssa; 28 Liliana Rodrigues 1 b kohta (uusi) 1 b. kehottaa komissiota harkitsemaan kolmannen iän yliopistojen lujittamista luomalla Senior Erasmus -ohjelman lisäämään liikkuvuutta ja tiedonjakoa kyseisen ikäryhmän ihmisten välillä EU:ssa; Or. pt 29 Jane Collins 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; Poistetaan. 30 Karima Delli AM\ doc 17/75 PE v02-00

18 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. muistuttaa, että eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen (2008/C111/01) ansiosta tehdyt suurimmat parannukset ovat olleet ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustaminen, mutta tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; kehottaa jäsenvaltioita parantamaan käytännön täytäntöönpanoa ja poistamaan jäljellä olevat esteet; kehottaa komissiota, parlamenttia ja neuvostoa tehostamaan nykyisellään suosituksen luonteista välinettä laillisesti vahvemmaksi perustaksi, sillä osaamisen tunnustamatta jättäminen vaikuttaa kielteisesti työllisyysastetta koskevaan Eurooppa strategian tavoitteeseen ja estää perussopimuksissa määrättyä vapaata liikkuvuutta; 31 Inês Cristina Zuber, Neoklis Sylikiotis, Tania González Peñas, Paloma López Bermejo, Lynn Boylan 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. toteaa, että huolimatta Bolognan sopimuksen ja koulutusjärjestelmien muiden yhtenäistämisprosessien etuihin liittyvästä propagandasta ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevassa järjestelmässä on vielä PE v /75 AM\ doc

19 vakavia epäjohdonmukaisuuksia, sillä se ei vastaa niiden opiskelijoiden ja työntekijöiden odotuksia, jotka pyrkivät vapaaehtoisesti hyödyntämään näitä järjestelmiä; Or. pt 32 Emilian Pavel, Vilija Blinkevičiūtė, Elena Gentile, Georgi Pirinski, Marita Ulvskog 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; vaatii täsmällisiä tavoitteita, kuten täysin operationaalisen opintosuoritusten siirtojärjestelmän täytäntöönpanoa ja tunnustamista käyttämällä ammatillisen koulutuksen opintosuoritusten eurooppalaista siirtojärjestelmää (ECVET) ja luomalla ammatillisen koulutuksen oikeusperustan, joka perustuu tutkintojen tunnustamista koskevan Lissabonin yleissopimuksen malliin sekä tiedotuskeskusten eurooppalaiseen verkostoon ja tutkintotodistusten akateemisen tunnustamisen kansallisiin tiedotuskeskuksiin EU:ssa (ENIC- NARIC); 33 Joëlle Mélin, Dominique Martin AM\ doc 19/75 PE v02-00

20 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. toteaa, että ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantaminen on johtanut siihen, että tutkintojen laatu on tunnustettu ja se on tasaantunut vaativien jäsenvaltioiden tason mukaisesti; katsoo, että on myös kieltäydyttävä tutkintojen, opintosuoritusten ja ammattitutkintotodistusten automaattisesta tunnustamisesta EU:ssa; Or. fr 34 Danuta Jazłowiecka 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. korostaa, että tärkeintä on, että oppijoiden saavutukset ja hankittu osaaminen tunnustetaan jäsenvaltioissa; toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 35 Claude Rolin PE v /75 AM\ doc

21 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa, jotta voidaan yhdenmukaistaa virallisen oppimisen, mutta myös epävirallisen ja arkioppimisen validointi; Or. fr 36 Tomáš Zdechovský 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. toteaa, että tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa, vaikka tutkintojen, opintosuoritusten ja pätevyyden, ammattitutkintotodistusten ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä; 37 Thomas Mann, Dieter-Lebrecht Koch 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen 2. toteaa, että vaikka ammatillisen AM\ doc 21/75 PE v02-00

22 koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, EU:ssa tällä hetkellä voimassa olevat säännökset on pantava täysimääräisesti täytäntöön kaikissa jäsenvaltioissa; Or. de 38 Zdzisław Krasnodębski 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan alalla edelleen lisäkehitystä; 39 Laura Agea, Tiziana Beghin 2 kohta 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamisessa on tapahtunut edistystä, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; 2. toteaa, että vaikka ammatillisen koulutuksen tutkintojen, opintosuoritusten, ammattitutkintotodistusten, pätevyyden ja todellisen asiantuntemuksen tunnustamista koskevan järjestelmän parantamiseksi on ponnisteltu, tarvitaan koko EU:ssa sovellettavaa oikeusperustaa; PE v /75 AM\ doc

23 Or. it 40 Thomas Mann, Dieter-Lebrecht Koch 2 a kohta (uusi) 2 a. toteaa, että joidenkin jäsenvaltioiden korkea nuorisotyöttömyys huomioon ottaen Erasmus+ -ohjelman ensisijaisena tavoitteena olisi oltava nuorten valmistaminen työllisyyteen; korostaa samaan aikaan erityisesti tarvetta säilyttää koulun ulkopuolisen toiminnan, ammatillisen koulutuksen ja opiskelun asema Erasmus+ -ohjelmassa; katsoo tästä syystä, että nuorisotyötä, taide- ja kulttuuritoimintaa, poliittista osallistumista, aikuiskoulutusta ja massaurheilua voidaan edelleen kehittää; kehottaa olemaan sivuuttamatta yhteisön Nuoriso-toimintaohjelmaa ja Grundtvigohjelmaa; Or. de 41 Zdzisław Krasnodębski 2 a kohta (uusi) 2 a. toteaa, että liikkuvuutta edistävien ohjelmien olisi oltava ennen kaikkia välineitä, joilla parannetaan henkilön opinto-ohjelmaa silloin, kun tietyt opintomahdollisuudet puuttuvat omasta oppilaitoksesta tai maasta; katsoo tästä syystä, että tällaisen kokemuksen tuoman lisäarvon olisi oltava tärkeä tekijä AM\ doc 23/75 PE v02-00

24 valittaessa isäntäoppilaitosta ja että lähettävien oppilaitosten olisi neuvottava ja ohjattava liikkuvuutta koskeviin ohjelmiin osallistuvia, kun he valitsevat paikkaa opiskeluja/ammatillisen kokemuksen hankkimista varten; katsoo, että liikkuvuutta edistävien ohjelmien asianmukaisuutta on arvioitava myös jälkikäteen; 42 Heinz K. Becker 2 a kohta (uusi) 2 a. toteaa, että komission lisäponnisteluja tarvitaan, jotta kevennetään Erasmus+ - hankkeisiin osallistuvien hakijoiden, isäntäyritysten ja -oppilaitosten hallinnollista rasitetta rekisteröintimenettelyn helpottamiseksi suhteellisuusperiaatteen mukaisesti; 43 Emilian Pavel, Vilija Blinkevičiūtė, Jutta Steinruck, Miapetra Kumpula-Natri, Brando Benifei, Javi López, Sergio Gutiérrez Prieto, Elena Gentile, Georgi Pirinski, Marita Ulvskog 2 a kohta (uusi) 2 a. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita pitämään ammatillista koulutusta ja ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta tärkeänä lupaavaan uraan johtavana vaihtoehtona ja lisäämään siten PE v /75 AM\ doc

25 ammatillisen koulutuksen ohjelmien näkyvyyttä, saattamaan ne kaikkien ulottuville, varmistamaan sukupuolten tasa-arvon ja syrjimättömyyden ja takaamaan riittävän rahoituksen; 44 Liliana Rodrigues 2 a kohta (uusi) 2 a. kehottaa edistämään tehokkaammin korkeakoulutuksen korkeamman tason liikkuvuutta koskevia ohjelmia, jotta saavutetaan Euroopan yliopistojen ja tutkimuskeskusten kansainvälistymistavoitteet; Or. pt 45 Marita Ulvskog 2 a kohta (uusi) 2 a. kehottaa jäsenvaltioita työskentelemään tärkeimpien sidosryhmien kanssa rahoitus- ja kulttuuriesteiden poistamiseksi ja oikeudenmukaisen pääsyn varmistamiseksi ammatillista liikkuvuutta edistäviin ohjelmiin; AM\ doc 25/75 PE v02-00

26 46 Karima Delli 2 a kohta (uusi) 2 a. toteaa, että tunnustamista koskevasta järjestelmästä ei ole edelleenkään riittävästi tietoja ja että järjestelmä on kaukana käyttäjistä ja sitä on vaikea käyttää ja ymmärtää; 47 Thomas Mann 2 b kohta (uusi) 2 b. on huolissaan siitä, että nuoret pitävät Erasmus+ -ohjelmaa lähinnä korkeakouluopiskelijoiden ohjelmana; suosittelee tästä syystä antamaan suuremman merkityksen eri alojen ja toisiinsa liittyvien alaohjelmien eurooppalaisen, kansallisen ja alueellisen profiilin nostamiselle, kuten koulutason opiskelu (Comenius), korkeakoulutus (Erasmus), kansainvälinen korkeakoulutus (Erasmus Mundus), ammatillinen koulutus (Leonardo da Vinci) ja aikuiskoulutus (Grundtvig) sekä nuoriso (Youth in Action) ja urheilu; Or. de 48 Heinz K. Becker PE v /75 AM\ doc

27 2 b kohta (uusi) 2 b. pitää ilahduttavana, että ohjelmaan liittyvien asiakirjojen saantia kaikilla EU:n virallisilla kielillä on parannettu; toteaa, että käännösten laatua olisi parannettava osallistujien epäselvyyksien ja väärinkäsitysten välttämiseksi; 49 Karima Delli 2 b kohta (uusi) 2 b. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita takaamaan, että ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistäviin ohjelmiin osallistuvilla on samat syrjimättömät oikeudet kuin kansalaisilla kaikkialla EU:ssa erityisesti, kun kyse on työterveydestä ja -turvallisuudesta; 50 Jane Collins 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja Poistetaan. AM\ doc 27/75 PE v02-00

28 yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 51 Jérôme Lavrilleux 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla, jotta mahdollistetaan ammatillisen osaamisen todellinen kehitys ja työpaikan saanti, jolloin on tarpeen tunnustaa taidot yhä lisääntyvässä määrin ja jolloin voidaan konkreettisesti torjua työttömyyttä ja edistää Euroopan nuorten työllisyyttä; Or. fr 52 Karima Delli 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja EU:n virastoja, kuten Cedefopia, parantamaan ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistäviä ohjelmia, jotta niistä koituu lisäarvoa kaikille osallistujille laadun, tunnustamisen ja sisällön osalta, ja varmistamaan laatuvaatimusten käyttöönoton oppisopimuskoulutusta PE v /75 AM\ doc

29 varten; 53 Emilian Pavel, Vilija Blinkevičiūtė, Miapetra Kumpula-Natri, Brando Benifei, Elena Gentile, Georgi Pirinski, Marita Ulvskog 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 3. kehottaa Euroopan komissiota, jäsenvaltioita ja tärkeimpiä sidosryhmiä jatkamaan yhteistyötään, jonka avulla parannetaan ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistäviä ohjelmia keston, sisällön, osaamisen ja oppimistulosten osalta ja yhdistetään liikkuvuus sekä oppilaitoksissa että työpaikoilla; 54 Marian Harkin 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; katsoo, että tässä uudelleentarkastelussa olisi puututtava työmarkkinoiden vaatimuksiin ja reagoitava niiden tarpeisiin sellaisilla aloilla, kuten digitaalinen ja vihreä talous, jotta vältetään tuleva osaamisvaje; AM\ doc 29/75 PE v02-00

30 55 Enrique Calvet Chambon 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla siten, että nämä jaksot kestävät vähintään viisi kuukautta; Or. es 56 Ádám Kósa 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla, vammaiset opiskelijat mukaan luettuina; Or. hu 57 Joëlle Mélin, Dominique Martin PE v /75 AM\ doc

31 3 kohta 3. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; 3. kehottaa jäsenvaltioita tarkastelemaan uudelleen ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien vaatimuksia keston ja sisällön asianmukaisuuden osalta ja yhdistämään liikkuvuuden oppilaitoksissa ja työpaikoilla; Or. fr 58 Michaela Šojdrová 3 a kohta (uusi) 3 a. suosittelee, että komissio toteuttaa arvion Erasmus+ -ohjelman käytöstä ja kiinnittää huomiota opiskelijoiden liikkuvuuteen ammatillisen koulutuksen alalla, työkokemus mukaan luettuna, mitattuna prosenttiosuutena alan opiskelijoiden kokonaismäärästä, sekä kiinnittää huomiota tällaiseen liikkuvuuteen osallistuvien työnantajien ja organisaatioiden kokemuksiin; katsoo, että tämän arvioinnin tulokset olisi sisällytettävä Erasmus+ -ohjelman väliarviointiin; Or. cs 59 Dieter-Lebrecht Koch 3 a kohta (uusi) AM\ doc 31/75 PE v02-00

32 3 a. toteaa, että vammaisilla henkilöillä on erityisvaatimuksia, ja he tarvitsevat siten asianmukaista tukea Erasmus+ - stipendiohjelmiin pääsemiseksi; kehottaa tästä syystä komissiota ottamaan käyttöön lisätoimenpiteitä, jotta vammaiset henkilöt voivat päästä esteettä ja syrjimättömästi kaikkiin Erasmus+ -ohjelman yhteydessä toteutettaviin stipendiohjelmiin; Or. de 60 Anne Sander 3 a kohta (uusi) 3 a. kannustaa jäsenvaltioita panemaan täytäntöön asumista ja matkustusta koskevat erityisesti ulkomaille oppimaan tai opiskelemaan haluaville alaikäisille nuorille suunnatut tukitoimet, jos kyseiset nuoret ovat keskiasteen ammatillisessa koulutuksessa; Or. fr 61 Emilian Pavel, Vilija Blinkevičiūtė, Brando Benifei, Javi López, Sergio Gutiérrez Prieto, Georgi Pirinski, Marita Ulvskog 3 a kohta (uusi) 3 a. korostaa voimakkaaseen liikkuvuuskomponenttiin perustuvan yhteisen eurooppalaisen koulutustilan PE v /75 AM\ doc

33 merkitystä johon sisältyy korkeakoulutuksen lisäksi ammatillinen koulutus joka edistää osaltaan vahvemman eurooppalaisen identiteetin ja voimakkaamman kansalaisuuden luomista ja kehitystä; 62 Elisabeth Morin-Chartier 3 a kohta (uusi) 3 a. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja työskentelemään ehdotetun koulutuksen ja nuorille yrityksissä esitettävien vaatimusten välisen eron vähentämiseksi; Or. fr 63 Zdzisław Krasnodębski 3 a kohta (uusi) 3 a. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja panemaan liikkuvuutta edistävät ohjelmat täytäntöön siten, että varmistetaan koulutettujen ihmisten paluu oppilaitokseensa/alkuperäiseen yritykseensä vähintään määrätyksi vähimmäisajaksi; AM\ doc 33/75 PE v02-00

34 64 Patrick Le Hyaric 3 a kohta (uusi) 3 a. kehottaa komissiota, jäsenvaltioita ja virastoja ottamaan huomioon työmahdollisuudet yrityksissä ja vastaanottavissa organisaatioissa, kun valitaan ammatillisen koulutuksen liikkuvuusohjelmia; Or. fr 65 Verónica Lope Fontagné 3 a kohta (uusi) 3 a. katsoo, että liikkuvuutta edistävillä EU:n ohjelmilla on suora vaikutus edunsaajien arkioppimiseen ja epäviralliseen oppimiseen ja ne parantavat lopulta heidän työllistettävyyttään ja kykyään sopeutua työmarkkinoille; Or. es 66 Elena Gentile 3 a kohta (uusi) 3 a. pitää valitettavana, etteivät jäsenvaltiot myönnä riittäviä taloudellisia PE v /75 AM\ doc

35 resursseja liikkuvuutta edistäville ohjelmille; Or. it 67 Liliana Rodrigues 3 a kohta (uusi) 3 a. suosittelee kannustamaan sukupuolten tasa-arvon soveltamista kriteerinä liikkuvuutta edistäviin ohjelmiin haettaessa; Or. pt 68 Dieter-Lebrecht Koch, Thomas Mann 3 b kohta (uusi) 3 b. korostaa, että turvapaikanhakijoiden integroituminen ottaen huomioon heidän lukumääränsä jatkuvan kasvun voi onnistua ainoastaan koulutuksen avulla; suosittelee tästä syystä, että komissio tutkii, millä tavoin oleskeluluvan saaneille turvapaikanhakijoille voitaisiin antaa mahdollisuus osallistua Erasmus+ - stipendiohjelmiin; Or. de 69 Emilian Pavel, Vilija Blinkevičiūtė, Elena Gentile, Georgi Pirinski, Marita Ulvskog AM\ doc 35/75 PE v02-00

36 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että yksityinen sektori osallistuu enemmän ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnitteluun, laadintaan, toteutukseen ja laadun tukemiseen; katsoo, että koulutusalan, työnantajien, työvoiman ja työmarkkinaosapuolten jatkuva, sujuva ja rakentava vuoropuhelu ja tietojen ja parhaiden käytäntöjen vaihto avaintoimen 2 mukaisesti takaavat ammatillisen koulutuksen liikkuvuuden menestyksen; kannustaa yhteisten ammatillisen koulutuksen pätevyyksien kehittämiseen, joilla voidaan varmistaa pätevyyksien kansainvälinen tunnustaminen, edistää järjestelmällistä yhteistyötä ja ajatustenvaihtoa sekä käsitellä työtä koskevia kansainvälisiä normeja ja vaatimuksia; 70 Enrique Calvet Chambon 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa käyttämällä EVCET:in ja eurooppalaisen tutkintojen viitekehyksen kaltaisia välineitä; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen, sillä julkisen ja PE v /75 AM\ doc

37 yksityisen sektorin vuoropuhelussa on edelleen aukkoja, kun kyse on järjestelmien käytöstä validointiin, arviointiin ja taitojen luokitteluun; Or. es 71 Thomas Mann, Dieter-Lebrecht Koch 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa ja toteutuksessa; katsoo, että pk-yritysten olisi varattava riittävästi taloudellisia resursseja tätä tarkoitusta varten; toteaa, että EU:n pk-yritykset käyttävät jo paljon aikaansa ammatilliseen koulutukseen; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; Or. de 72 Jérôme Lavrilleux 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, AM\ doc 37/75 PE v02-00

38 laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen ja helpottaa tarvittavaa siirtymävaihetta yliopistoalan Erasmus-ohjelmasta ammatillisen koulutuksen Erasmus-ohjelmaan ja mahdollistaa ammatillisen osaamisen todellisen kehittämisen ja todellisen työnsaannin; Or. fr 73 Karima Delli 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että kumppanuusperiaatteen mukaisesti kaikki sidosryhmät otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että kouluttajien, osallistujien, työnantajien, koulutuslaitosten ja työkeskusten välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu voi taata ammatillisen koulutuksen menestyksen; korostaa, että yritykset eivät kuitenkaan koskaan saisi pitää ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistäviin ohjelmiin osallistuvia edullisena tilapäistyövoimana; 74 Elisabeth Morin-Chartier 4 kohta PE v /75 AM\ doc

39 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; muistuttaa, että on ensisijaisen tärkeää määritellä selkeästi Euroopan tasolla vastuu opiskelijasta oppilaitoksen ja yrityksen välillä; Or. fr 75 Zdzisław Krasnodębski 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; kehottaa komissiota kehittämään ja yhteisrahoittamaan erityisen liikkuvuushankkeen pk-yritysten työntekijöille; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 76 Laura Agea, Tiziana Beghin AM\ doc 39/75 PE v02-00

40 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja mikroyritykset, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa ja että niiden todelliset ammatilliset tarpeet otetaan huomioon; katsoo, että ainoastaan koulutusalan ja työelämän edustajien välisellä sujuvalla ja rakentavalla vuoropuhelulla voidaan taata ammatillisen koulutuksen menestys; Or. it 77 Joëlle Mélin, Dominique Martin 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että teollisuuden ja käsiteollisuuden tuotantosektori, myös pkyritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; Or. fr 78 Romana Tomc PE v /75 AM\ doc

41 4 kohta 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu takaa ammatillisen koulutuksen menestyksen; 4. suosittelee, että tuotantosektori, myös pk-yritykset ja niiden ominaispiirteet, otetaan entistä paremmin huomioon ammatillisen koulutuksen liikkuvuutta edistävien ohjelmien suunnittelussa, laadinnassa, toteutuksessa ja rahoituksessa; katsoo, että koulutusalan ja työelämän edustajien välinen sujuva ja rakentava vuoropuhelu ja yhteistyö takaavat ammatillisen koulutuksen menestyksen; Or. sl 79 Thomas Mann 4 a kohta (uusi) 4 a. pitää ilahduttavana, että Erasmus+ - hankkeisiin osallistuvien vieraiden kielten taitoja edistetään laatimalla vakiomuotoiset online-kielikokeet ja kielikurssit esimerkiksi OLSkielitukiportaalin (Online Linguistic Support) 1a avulla; tähdentää, että ohjelman laajentaminen heinäkuusta 2015 alkaen siten, että se sisältää kieltenopetusta ammatillisen koulutuksen ihmisille, on erittäin tärkeää, sillä se tekee Erasmus+ -ohjelmasta houkuttelevamman yrityksille ottaen huomioon, että vieraiden kielten hyvä taito on erittäin tärkeää työelämässä; katsoo, että OLS-kielitukiportaalia olisi laajennettava niin, että sisältää kaikki EU:n viralliset kielet ainoastaan kuuden kielen sijasta 1b ; AM\ doc 41/75 PE v02-00

Euroopan parlamentti 2015/2327(INI) TARKISTUKSET Lausuntoluonnos Emilian Pavel

Euroopan parlamentti 2015/2327(INI) TARKISTUKSET Lausuntoluonnos Emilian Pavel Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2327(INI) 03.10.2016 TARKISTUKSET 1-148 Emilian Pavel (PE589.123v01-00) Erasmus+ -ohjelmaa koskevasta täytäntöönpanokertomuksesta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0389/31. Tarkistus. Dominique Bilde ENF-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0389/31. Tarkistus. Dominique Bilde ENF-ryhmän puolesta 25.1.2017 A8-0389/31 31 78 kohta 78. korostaa, että Erasmus-järjestelmän kautta ulkomailla suoritettujen opintojaksojen määrä on kasvanut tasaisesti vuodesta 2008 alkaen talous-, rahoitus- ja sosiaalikriisistä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 30.1.2015 2014/2075(DEC) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden

Lisätiedot

Jäsenet. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja. Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja. Claude ROLIN Varapuheenjohtaja

Jäsenet. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja. Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja. Claude ROLIN Varapuheenjohtaja Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Thomas HÄNDEL Puheenjohtaja et Marita ULVSKOG Varapuheenjohtaja Ruotsi Claude ROLIN Varapuheenjohtaja Belgia Renate WEBER Varapuheenjohtaja Romania Agnes JONGERIUS

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2321(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2321(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2321(INI) 1.4.2016 TARKISTUKSET 151-377 Mietintöluonnos Brando Benifei (PE575.366v01-00) pakolaisista: sosiaalinen osallisuus

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2206(DEC) 2.2.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 26.5.2015 2014/2236(INI) TARKISTUKSET 1-180 Mietintöluonnos Verónica Lope Fontagné (PE554.751v01-00) Yhteiskunnallinen yrittäjyys

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen suuntaviivat EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0051(NLE) 6.5.2015 TARKISTUKSET 29-246 Mietintöluonnos Laura Agea (PE552.042v01-00) jäsenvaltioiden työllisyyspolitiikkojen

Lisätiedot

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 25.2.2011 2010/2211(INI) LAUSUNTOLUONNOS kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta kestävän Euroopan unionin poliittisia haasteita ja rahoitusta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 8.10.2014 PE539.655v01-00 TARKISTUKSET 1-12 Marita Ulvskog (PE537.318v01-00) Eurooppa 2020 -strategian sosiaali- ja työllisyysnäkökohdat

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2161(DEC) Lausuntoluonnos Marian Harkin (PE592. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2161(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-17 Marian Harkin (PE592.089v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan ammatillisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2208(INI) Lausuntoluonnos Tiziana Beghin (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2208(INI) Lausuntoluonnos Tiziana Beghin (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2208(INI) 9.4.2015 TARKISTUKSET 1-67 Tiziana Beghin (PE549.113v01-00) Resurssitehokkuus: siirtyminen kohti kiertotaloutta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2351(INI) Lausuntoluonnos Derek Vaughan. PE578. Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2351(INI) 4.4.2016 TARKISTUKSET 1-15 Derek Vaughan (PE578.531v01-00) EU:n nuorisostrategian 2013 2015 arviointi (2015/2351(INI)) AM\1089505.doc

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2228(INI) 9.3.2015 TARKISTUKSET 1-158 Marian Harkin (PE546.672v01-00) suosituksista Euroopan komissiolle transatlanttista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 4.9.2014 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0002(COD) Mietintöluonnos Heinz K. Becker (PE v02-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0002(COD) Mietintöluonnos Heinz K. Becker (PE v02-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/0002(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 45-350 Mietintöluonnos Heinz K. Becker (PE544.332v02-00) työnvälityspalvelujen eurooppalaisesta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2064(INI) Lausuntoluonnos Romana Tomc (PE585.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2064(INI) Lausuntoluonnos Romana Tomc (PE585. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2064(INI) 7.12.2016 TARKISTUKSET 1-104 Romana Tomc (PE585.729v01-00) Euroopan strategisten investointien rahaston täytäntöönpanosta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2245(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta aluekehitysvaliokunnalle investoimisesta työpaikkoihin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2240(INI) 2.6.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 18.12.2014 2014/0124(COD) TARKISTUKSET 319-466 Mietintöluonnos Georgi Pirinski (PE539.484v01-00) pimeän työn ehkäisemiseksi ja

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Joachim Schuster (PE592.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Joachim Schuster (PE592. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2017/2003(INI) 3.2.2017 TARKISTUKSET 1-156 Joachim Schuster (PE592.420v01-00) yhteistyötaloutta koskevasta eurooppalaisesta toimintasuunnitelmasta

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2154(DEC) 8.2.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. PÖYTÄKIRJA Kokous 26. helmikuuta 2015 klo ja BRYSSEL

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. PÖYTÄKIRJA Kokous 26. helmikuuta 2015 klo ja BRYSSEL EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL_PV(2015)0226_1 PÖYTÄKIRJA Kokous 26. helmikuuta 2015 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 BRYSSEL Varapuheenjohtaja Marita Ulvskog

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2145(INI) Lausuntoluonnos Anne Sander (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2145(INI) Lausuntoluonnos Anne Sander (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2145(INI) 2.2.2015 TARKISTUKSET 1-140 Anne Sander (PE544.340v01-00) talouden ohjausjärjestelmän uudelleentarkastelu: tilannekatsaus

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 23.4.2015 2014/2240(INI) TARKISTUKSET 1-85 Laura Agea (PE552.096v01-00) tutkimuksen ja innovoinnin hyödyntämättömistä mahdollisuuksista

Lisätiedot

ONLINE LINGUISTIC SUPPORT

ONLINE LINGUISTIC SUPPORT Erasmus+ ONLINE LINGUISTIC SUPPORT Näin hyödynnät Erasmus+ -kokemuksesi! ERASMUS+ AVARTAA JA VOI MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Erasmus+ tähtää taitojen kartuttamiseen ja työllistyvyyden lisäämiseen sekä koulutuksen,

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 22.1.2015 2014/2156(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Koulutus-, nuoriso- ja liikuntasektorit yhdessä pyritään siihen, että eri sektoreiden prioriteetit tukevat toisiaan: SYNERGIAA! tuettavien toimien

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2008 (05.06) (OR. en) 10091/08 SOC 326 EDUC 157

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 4. kesäkuuta 2008 (05.06) (OR. en) 10091/08 SOC 326 EDUC 157 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. kesäkuuta 2008 (05.06) (OR. en) 10091/08 SOC 326 EDUC 157 ILMOITUS Lähettäjä: Pysyvien edustajien komitea (Coreper I) Vastaanottaja: Neuvosto (työllisyys, sosiaalipolitiikka,

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2255(INI) Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2255(INI) Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2255(INI) 4.6.2015 TARKISTUKSET 1-184 Mietintöluonnos Eduard Kukan (PE557.126v01-00) Kertomus aktiivisen ikääntymisen ja

Lisätiedot

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP

Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP Elinikäisen oppimisen ohjelma - Lifelong Learning Programme, LLP on Euroopan unionin koulutusohjelma, joka tarjoaa mahdollisuuksia eurooppalaiseen yhteistyöhön kaikilla koulutuksen tasoilla esikoulusta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 21.5.2015 2014/2237(INI) TARKISTUKSET 1-309 Mietintöluonnos Inês Cristina Zuber (PE554.950v01-00) Epätasa-arvoisuuden ja erityisesti

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 16.2.2015 2015/2017(BUD) TARKISTUKSET 1-14 Mietintöluonnos Liadh Ní Riada (PE546.865v02-00) Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (hakemus

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. PÖYTÄKIRJA kokouksesta 23. kesäkuuta 2015 klo ja BRYSSEL

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. PÖYTÄKIRJA kokouksesta 23. kesäkuuta 2015 klo ja BRYSSEL Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL_PV(2015)0623_1 PÖYTÄKIRJA kokouksesta 23. kesäkuuta 2015 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 BRYSSEL Ensimmäinen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) Lausuntoluonnos Zdzisław Krasnodębski (PE546.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2210(INI) Lausuntoluonnos Zdzisław Krasnodębski (PE546. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2210(INI) TARKISTUKSET 1-107 Zdzisław Krasnodębski (PE546.701v02-00) perheyrityksistä Euroopassa (2014/2210(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Työllisyys- ja sosiaalivaliokunta 2004 6. kesäkuuta 2001 PE 305.694/1-21 TARKISTUKSET 1-21 LAUSUNTOLUONNOS: Jean Lambert (PE 305.694) YHTEISÖN MAAHANMUUTTOPOLITIIKKA Päätöslauselmaesitys

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-358 Mietintöluonnos Zdzisław Krasnodębski (PE575.159v01-00) Paras tapa hyödyntää pk-yritysten

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2224(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2224(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2224(INI) 13.7.2017 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle legitiimeistä

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2209(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 19.3.2015 2014/2209(INI) TARKISTUKSET 1-20 Liadh Ní Riada (PE546.893v01-00) vihreään kasvuun liittyvistä mahdollisuuksista pk-yrityksille (2014/2209(INI))

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 11.3.2015 2014/2245(INI) TARKISTUKSET 1-60 Danuta Jazłowiecka (PE549.168v01-00) investoiminen työpaikkoihin ja kasvuun: taloudellisen,

Lisätiedot

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle

Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Kansainvälistä ammatillista osaamista Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ ammatilliselle koulutukselle Erasmus+ tukee hankkeita, jotka kehittävät ammatillista koulutusta eurooppalaisessa yhteistyössä.

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2095(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2095(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2095(INI) 18.10.2016 TARKISTUKSET 1-385 Mietintöluonnos Maria João Rodrigues (PE589.146v02-00) Euroopan sosiaalisten oikeuksien

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0111/171. Tarkistus. Isabella Adinolfi, Rosa D'Amato, Rolandas Paksas EFDD-ryhmän puolesta 25.3.2019 A8-0111/171 171 Johdanto-osan 2 kappale (2) Komissio esitti 14 päivänä marraskuuta 2017 antamassaan tiedonannossa Eurooppalaisen identiteetin vahvistaminen koulutuksen ja kulttuurin avulla visionsa

Lisätiedot

B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1

B8-0027/2014 } B8-0051/2014 } B8-0053/2014 } B8-0058/2014 } RC1/Am. 1 B8-0058/2014 } RC1/Am. 1 1 Johdanto-osan 8 a viite (uusi) ottaa huomioon 15. huhtikuuta 2014 annetun Euroopan parlamentin päätöslauselman 2013/2176(INI)1, 1 Hyväksytyt tekstit, P7_TA(2014)0394. B8-0058/2014

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2059(INI) Lausuntoluonnos Siôn Simon (PE578.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2059(INI) Lausuntoluonnos Siôn Simon (PE578. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2059(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-39 Siôn Simon (PE578.668v01-00) Euroopan unionin ja Korean tasavallan välisen vapaakauppasopimuksen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2329(INI) Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2329(INI) 15.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Lefteris Christoforou (PE589.350v01-00) Kansalaisten Eurooppa -ohjelmasta vuosina 2014 2020 14. huhtikuuta

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2327(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2327(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2327(INI) 17.11.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle unionin

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Istuntoasiakirja 13.12.2011 B7-0729/2011 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS suullisesti vastattavien kysymysten B7-0673/2011 ja B7-0674/2011 johdosta työjärjestyksen 115 artiklan 5 kohdan

Lisätiedot

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen

Suomen kannan valmistelu komission antamaan ehdotukseen Opetus- ja kulttuuriministeriö PERUSMUISTIO OKM2017-00224 YVA Pastila-Eklund Mari AMOS 09.11.2017 JULKINEN Asia EU; Koulutus: Komission ehdotus neuvoston suositukseksi laadukkaan ja tehokkaan oppisopimuskoulutuksen

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita 6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Kulttuuri-, nuoriso-, koulutus-, tiedonvälitys- ja urheiluvaliokunta 4. huhtikuuta 2002 PE 312.521/1-16 TARKISTUKSET 1-16 Lausuntoluonnos Konstantinos Alyssandrakis Yhteinen

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2006(INI) Lausuntoluonnos Jana Žitňanská (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2006(INI) Lausuntoluonnos Jana Žitňanská (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2006(INI) 8.5.2015 TARKISTUKSET 1-117 Jana Žitňanská (PE552.089v01-00) nuorten yrittäjyyden edistämisestä koulutuksen avulla

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2228(INI) 1.4.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle suosituksista

Lisätiedot

ONLINE LINGUISTIC SUPPORT

ONLINE LINGUISTIC SUPPORT Erasmus+ ONLINE LINGUISTIC SUPPORT Näin hyödynnät Erasmus+ -kokemuksesi! ERASMUS+ AVARTAA JA VOI MUUTTAA KOKO ELÄMÄN Erasmus+ tähtää taitojen kartuttamiseen ja työllistyvyyden lisäämiseen sekä koulutuksen,

Lisätiedot

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 15.7.2014 B8-0051/2014 PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS komission julkilausuman johdosta työjärjestyksen 123 artiklan 2 kohdan mukaisesti nuorten työllisyydestä (2014/2713(RSP))

Lisätiedot

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto

Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma. Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Erasmus + Uusi koulutus-, nuoriso- ja urheilualan ohjelma Minna Polvinen, Koulutuspolitiikan osasto Koulutuksen merkitys tuottavuuden, innovoinnin, kasvun kannalta tärkeämpää kuin koskaan aiemmin Ohjelmalla

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2040(BUD) 6.8.2014 TARKISTUKSET 1-10 Danuta Maria Hübner (PE537.156v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2044(BUD) Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE604. Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2044(BUD) 4.7.2017 TARKISTUKSET 1-11 Daniel Dalton (PE604.889v01-00) Euroopan unionin yleisestä talousarviosta varainhoitovuodeksi

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EMPL_PV(2016)0418 PÖYTÄKIRJA Kokous 18. huhtikuuta 2016 klo 15.00 18.30 ja 19. huhtikuuta 2016 klo 9.00 12.30 ja 15.00 18.30 BRYSSEL

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.

TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507. EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Yana Toom (PE594.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Yana Toom (PE594. Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2307(INI) 19.12.2016 TARKISTUKSET 1-331 Mietintöluonnos Yana Toom (PE594.175v01-00) talouspolitiikan eurooppalaisesta ohjausjaksosta:

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2150(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2150(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 28.5.2015 2014/2150(INI) LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta oikeudellisten asioiden valiokunnalle sääntelyn

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittäminen EUkontekstissa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittäminen EUkontekstissa. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittäminen EUkontekstissa Opetusneuvos Tarja Riihimäki 1 Euroopan unionin strategia 2020 EU2020-strategian ydin muodostuu kolmesta prioriteetista: Älykäs kasvu osaamiseen ja

Lisätiedot

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.

TARKISTUKSET 1-19. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2015/2074(BUD) 12.5.2015. Lausuntoluonnos Ildikó Gáll-Pelcz (PE554. EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 12.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-19 Ildikó Gáll-Pelcz (PE554.943v02-00) vuoden 2016 talousarvioesitystä käsittelevän trilogin

Lisätiedot

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT

CIMO. Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Elinikäisen oppimisen ohjelma LLP POIKITTAISOHJELMAT Comenius Kouluopetus n. 15 % Elinikäisen oppimisen ohjelma Lifelong learning programme LLP Erasmus Korkea-asteen koulutus n. 45 % Leonardo da Vinci

Lisätiedot

Ammatillisen koulutukseen vaikuttavista eurooppalaisista linjauksista

Ammatillisen koulutukseen vaikuttavista eurooppalaisista linjauksista Ammatillisen koulutukseen vaikuttavista eurooppalaisista linjauksista - ja kansallisistakin Mikko Nupponen 8.2.2011 Feb- 11 Eurooppalaisista linjauksista ja kansallisista EU 2020 Hallitusohjelma Youth

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2010(INI) 23.6.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle kertomuksesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 20.4.2015 2014/2252(INI) TARKISTUKSET 1-55 Helga Stevens (PE549.221v01-00) vuosikertomuksista 2012 2013 toissijaisuus- ja suhteellisuusperiaatteista

Lisätiedot

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0216/

*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0216/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0216/2016 23.6.2016 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan yhteisön ja sen jäsenvaltioiden sekä Sveitsin valaliiton väliseen henkilöiden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Budjettivaliokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Budjettivaliokunta 1.10.2014 2014/2064(BUD) TARKISTUKSET 1-13 Mietintöluonnos Patricija Šulin (PE537.331v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia

Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Korkeakoulutuksen arvioinnin suuntauksia Riitta Pyykkö Professori, puheenjohtaja AHELO korkeakouluopiskelijan taidot Helsinki 11.9.2009 Arvioinnin diversiteetti Keskeisiä eurooppalaisia arvoja: kulttuurinen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/0801(CNS) 3.3.2015 TARKISTUKSET 1-4 Lausuntoluonnos Marita Ulvskog (PE549.109v01-00) ehdotuksesta neuvoston päätökseksi työllisyyskomitean

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2351(INI) 30.5.2016 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle EU:n nuorisostrategian

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2320(INI) Lausuntoluonnos Liadh Ní Riada (PE580. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/2320(INI) 28.4.2016 TARKISTUKSET 1-33 Liadh Ní Riada (PE580.580v01-00) parhaasta tavasta hyödyntää pk-yritysten mahdollisuudet työpaikkojen luontiin

Lisätiedot

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta MIETINTÖLUONNOS

Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 29.11.2012 2012/0000(INI) MIETINTÖLUONNOS naisten koulutuksellisesta ja ammatillisesta liikkuvuudesta EU:ssa (2012/0000(INI))

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö

Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Ulkomaisten tutkintojen ja osaamisen tunnustaminen 4.6.2018 Carita Blomqvist, yksikön päällikkö Yleistä taustaa Liikkuvuuden yleinen lisääntyminen Turvapaikanhakijat Osaamisen merkityksen korostaminen

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2233(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2233(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2015/2233(INI) 3.12.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta kansainvälisen kaupan valiokunnalle suosituksista

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman linjaukset

Erasmus+ -ohjelman linjaukset Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.2.2015 2014/2152(INI) TARKISTUKSET 1-112 Agnieszka Kozłowska-Rajewicz (PE544.381v01-00) EU:n naisten ja miesten tasa-arvostrategiasta

Lisätiedot

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen

Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ ASIANTUNTIJALAUSUNTO Kansainvälisten asiain sihteeristö EU-koordinaattori Johanna Koponen 24.11.2015 Eduskunnan sivistysvaliokunnalle E 65/2015 vp Komission tiedonanto "Kaikkien

Lisätiedot

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2145(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/2145(INI) työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2145(INI) 1.4.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle talouden

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00)

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2005(INI) Lausuntoluonnos Evgeni Kirilov (PE v01-00) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009 2014 Ulkoasiainvaliokunta 25.5.2012 2012/2005(INI) TARKISTUKSET 1 12 (PE486.143v01-00) yhtenäistä eurooppalaista ilmatilaa koskevan lainsäädännön täytäntöönpanosta (2012/2005(INI))

Lisätiedot

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2.

Puheenjohtajavaltio esitti tämän jälkeen ehdotuksen neuvoston päätelmiksi eurooppalaisesta oikeusalan koulutuksesta 2. EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. lokakuuta 2011 (24.10) (OR. en) 15690/11 JAI 743 JUSTPEN 8 JUSTCIV 272 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta. työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2014/2160(INI) 1.6.2015 LAUSUNTO työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 30.1.2015 2013/0390(COD) TARKISTUKSET 18-51 Mietintöluonnos Elisabeth Morin-Chartier (PE541.670v01-00) ehdotuksesta Euroopan parlamentin

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0159/2. Tarkistus 6.3.2019 A8-0159/2 2 3 a kohta (uusi) 3 a. toteaa, että terveydenhoitopalvelut ovat ylikuormittuneita kaikissa jäsenvaltioissa ja niiden laatu heikkenee jatkuvasti, mikä koskee varsinkin huollettaville

Lisätiedot

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta Euroopan parlamentti 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2016/2167(DEC) 14.12.2016 TARKISTUKSET 1-11 Marian Harkin (PE592.092v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä 2015: Euroopan työterveys-

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälinen yhteistyö ja liikkuvuus jatkuvan kehittämisen välineenä ammatillisessa koulutuksessa Koulu goes Global 2.10.2012 Hämeenlinna Katriina Lammi-Rajapuro Ammatillinen koulutus, CIMO Ammatillisen

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 07.4.2015 2014/2160(INI) TARKISTUKSET 1-74 Vilija Blinkevičiūtė (PE551.786v01-00) miesten ja naisten yhtäläisten mahdollisuuksien

Lisätiedot

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta

Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 10.5.2010 2009/2237(INI) TARKISTUKSET 1-18 Esther Herranz García (PE440.189v01-00) Oikeudenmukaiset

Lisätiedot

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija

Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020. Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija Erasmus+ Luova Eurooppa Kansalaisten Eurooppa 2014-2020 Mauri Uusilehto Vastaava asiantuntija 19.5.2014 Erasmus+ panostaa koulutukseen, nuorisoon sekä urheiluun ja liikuntaan Erasmus+ -ohjelmabudjetti

Lisätiedot

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö

Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat. Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus- ja Erasmus+ -ohjelmat Hilma Ruokolainen Nuoriso- ja kulttuuriyksikkö Nordplus (2012 2016) vahvistaa Pohjoismaiden välistä koulutusyhteistyötä tukea koulutuksen innovatiivisten tuotteiden, prosessien

Lisätiedot

Bolognan prosessi vuoteen 2020

Bolognan prosessi vuoteen 2020 Bolognan prosessi vuoteen 2020 LEUVENIN KOMMUNIKEA prosessia jatketaan vuoteen 2020 ministerikokoukset kolmen vuoden välein (seuraava Bukarest, 27.- 28.4.2012) seurantaryhmä laatii ensimmäisen työsuunnitelman

Lisätiedot

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki

Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen. Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillisen koulutuksen kehittämislinjaukset ja kansainvälistyminen Opetusneuvos Tarja Riihimäki Ammatillinen koulutus: Hallitusohjelman ja KESU-luonnoksen painopisteet Koulutustakuu osana yhteiskuntatakuuta

Lisätiedot

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595.

TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Esteban González Pons (PE595. Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2016(INI) 30.1.2017 TARKISTUKSET 1-14 Esteban González Pons (PE595.662v01-00) Kalastuslaivastojen hallinnointi syrjäisimmillä alueilla (2016/2016(INI))

Lisätiedot

ECVET EQF EQARF EUROPASS

ECVET EQF EQARF EUROPASS Ammatillinen koulutus on keskeinen väline Euroopan unionin kilpailukyvyn ja hyvinvoinnin kehittämisessä, sillä merkittävä osa eurooppalaisille työmarkkinoille tulevasta työvoimasta tarvitsee nimenomaan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta

EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet

Lisätiedot